Kokeiluilla uusia keinoja työllisyyden parantamiseen? Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM) Maria Kaisa Aula

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokeiluilla uusia keinoja työllisyyden parantamiseen? Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM) Maria Kaisa Aula 13.4.2016"

Transkriptio

1 Kokeiluilla uusia keinoja työllisyyden parantamiseen? Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM) Maria Kaisa Aula

2 Miksi työllisyyskokeilujen selvitys? Min. Lindströmin toimeksianto Käännetään kaikki kivet hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi pitkäaikaistyöttömyys kasvanut edelleen voimakkaasti 2. Vähemmällä rahalla enemmän tuloksia työllisyysmäärärahat vähentyvät hallituskaudella nuoret, pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttajat, ikääntyneet, osatyökykyiset 3. Kokeilukulttuurin edistäminen haastetaan vanhoja toimintatapoja, testataan uusia, otetaan opiksi, mikä toimii käytännössä?

3 Miten selvitys on toteutettu? kartoitin eri toimijoiden näkemyksiä toimenpiteistä, joilla työnantajat voivat helpommin palkata työttömiä ja työttömät hakeutua töihin tai yrittäjiksi (tapaamiset, sähköposti) SAK, STTK, AKAVA, EK, SY, MTK, Kuntaliitto, kunnat, järjestöt, yritykset, välityömarkkinatoimijat, SITRA, oppilaitokset, HR ala, KELA Julkinen kysely TEM verkkosivuilla helmikuussa (624 vastausta) Toimijoiden, asiantuntijoiden sekä nuorten tapaamiset (HKI, Oulu, Jyväskylä) Tutkijatapaaminen (VNK kokeilutoimisto) Aiempien vastaavien selvitysten annin hyödyntäminen Arvioin saadun tiedon valossa hallituksen työllisyys - kärkihankkeiden kokonaisuutta (VNK, ministeriöt) Teen ehdotuksia mahdollisesti käynnistettäviksi kokeiluiksi hallituksen TOSU-päivitystä varten Ratkaisukeskeinen, lintuperspektiivi, strateginen, vuoropuheleva Innostunut vastaanotto ja myötämielisyys eri tahoilla

4 Työllisyys hallituksen kärkihankkeissa TYÖLLISYYSPALVELUIDEN, KOULUTUKSEN JA SOSIAALITURVAN KOKONAISUUS Vaikuttaa työttömyyden kestoon, työnantajien ja työntekijöiden kohtaamiseen, omatoimisuuteen, työmarkkinakelpoisuuteen, osaamiseen ELI pienentää työttömyyden aiheuttamia kustannuksia julkiselle taloudelle TYÖPAIKKOJA INNOVAATIOLLA JA LIIKETOIMINNAN UUSILLA YMPÄRISTÖILLÄ (digi,biotalous jne) KILPAILUKYKYÄ ALENTAMALLA KUSTANNUKSIA SEKÄ LISÄÄMÄLLÄ PAIKALLISTA SOPIMISTA ELINKEINOJEN JA YRITTÄMISEN EDELLYTYSTEN PARANTAMINEN sääntelyn purku, kilpailu, rahoitus, verotus, kansainvälistymi nen

5 Monitoimijainen kokonaisuus asiakkaan status ja kriteerit määritelty tarkkaan laissa mutta kuka johtaa? TEM/TEtoimistot Työnvälitys ja lausunnot, TYP, Kotoutus yrityspalvelut OKM/kunta Oppilaitokset Työpajat Etsivä nuorisotyö STM/kunta Sosiaali ja terveyspalvelut HR-yritykset Vuokratyö Yksityiset palvelun tarjoajat Työnhakija Nuori Osatyökykyinen Vammainen Maahanmuuttaja Ikääntynyt Työnantajat 3. Sektori Välityömarkki natoimijat Hankkeet KELA kuntoutus, työmarkkinatuki Työttömyyskassat (ansioturva) Kunta yrityspalvelut TYP Työllisyyspalvelut

6 Työn luonne ja työmarkkinat muuttuvat - Itsensä työllistäminen sekä siirtymät työsuhteisen ja yrittäjäluonteisen työn välillä lisääntyvät - Työnhakijan ja työantajan kohtaamisen haasteet kasvaneet: piilotyöpaikat, osaavan työvoiman löydettävyys, työnvälitys siirtyy uusille areenoille - Työnantajissa siirtymää yksityisten palveluiden asiakkaiksi (TEpalvelu ei riittävää)-> rekrytoinnin kustannukset kasvavat - Tarve täsmä- ja räätälöityyn koulutukseen työpaikan ja työllistymisen tarpeisiin -> tutkinto vai työllisyystavoitteista?

7 Mikä estää työllistymistä/työllistämistä? 1/2 Kyselyvastauksia verkossa 624 julkinen 30 %, yritys 30 %, muu(yksilöt) 25 %, järjestöt 15%) 1. Kokonaisuus toimii huonosti (työvoima,sote,koulutus,kotoutus,verotus, sosiaaliturva) (287 mainintaa) - tieto ei kulje, ammattilaisten yhteistyö vajavaista, monimutkaiset järjestelmät, resursseja kuluu hallinnolliseen työhön, asiakas ei saa oikea-aikaista ja tarpeen mukaista tukea jos status ei ole kohdallaan - asiakkaan kohtaamisen ja kokonaisuuden hallinnan puutteet - -> kokonaisvastuu ihmisestä yhdelle taholle palveluissa

8 Mikä estää työllistymistä/työllistämistä? 2/3 Kyselyvastauksia verkossa 624 julkinen 30 %, yritys 30 %, muu(yksilöt) 25 %, järjestöt 15%) 2. Työttömyysturva ei kannusta - pikemminkin lannistaa (305 mainintaa) osa-aikatyöhön, pätkätyöhön, yrittäjyyteen, itsensä työllistämiseen opiskeluun eikä aina kokoaikatyöhönkään > paljon odotuksia perustulon suhteen Maksujen byrokratia, viivästyminen ja ennakoimattomuus, tiedon puute jopa suurempia ongelmia kuin lopulta käteen jäävän päivärahan suuruus; vaikuttavat käyttäytymiseen ja lannistavat (koettu byrokratialoukku) Erilaisten työllistymismuotojen (palkkatyö/yrittäjyys/opiskelu, kokoaika/osa-aika/pätkä) yhdistäminen saumattomasti; myös vaatimuksia työn vastaanottamisen velvoitteen tiukentamisesta -> Tarve lisätä selkeyttä, vähentää tulkinnanvaraisuutta, helppoutta yhdistellä ja siirtyä eri elämäntilanteista ja statuksesta toiseen

9 Mikä estää työllistymistä/työllistämistä? 3/3 3. TE toimiston palveluiden puutteet työnantajan/työntekijän kannalta (102 mainintaa) henkilökohtainen palvelu ei toimi, sähköinen palvelu ei riitä,osaamisongelmat, kyykytys, ennakoimattomuus, vanhat tietojärjestelmät työnantaja ei saa kunnon palvelua, kohtaannon ongelmat -> laaja tyytymättömyys 2013-> TE-palveluiden uudistuksen tuloksiin; kokonaisuudistuksen tarve 4. Työntekijän palkkaamisen korkea kynnys yrittäjälle (88 mainintaa) palkan ns. sivukulut (myös byrokratiana ), TES joustot, paikallinen sopiminen, digitaaliset mahdollisuudet, jne. -> sujuvammat tiedon siirrot ja sivukulujen maksamisen ratkaisut, matalan tuottavuuden työt eivät ole työnantajalle nyt kannattavia 5. Koulutukseen liittyvät ongelmat (20 mainintaa) oppisopimus, vanhentuneet koulutusalat (20) 6. Muita (30 maininta) palkaton työ, 0-tuntisopimukset

10 Samaa kritiikkiä myös alan toimijoilta Kuntaliitto ja yksittäiset kunnat KELA Sitra Yritykset SAK, STTK, Akava 3. sektorin, nuorten, vammaisten ja osatyökykyisten toimijat Tutkijat YTK kassa Oppilaitokset/Kouluttajat EK ja SY, MTK Kokonaisuuden toimimattomuus työllisyyspoliittinen sekamelska Tiedon siirtymisen ongelmat Paljon päällekkäistä selvittelyä ja arviointia Asiakaslähtöisyyden puute Työpaikkojen hakeminen TE-tavoitteeksi (yrityslähtöisyys) Liian myöhään puututaan tilanteeseen Henkilökohtainen neuvonta riittämätöntä Selkokielinen tiedotus puuttuu Palkkatuen riittämättömyys ja ennakoimattomuus Enemmän asiakkaiden osallistamista enemmän, luottamusta ja voimauttamista Itsensä työllistäjän ja uusien työnteon muotojen sosiaaliturva ei toimi Tutkintojen perusteiden jäykkyys Koulutuksen rahoitusjärjestelmän jäykkyys (esim. mamu; oppisopimus TES-jäykkyydet, palkan jousto työn tuottavuuden mukaan?

11 Millä kriteereillä kokeiluja? Millaisilla kokeiluilla voitaisiin edistää kokonaisuuden toimivuutta ja vaikuttavuutta? Systeemistä muutosta asiakaslähtöisempään suuntaan? Käyttäjäkokemuksen ottaminen tosissaan Kustannusvaikuttavuus : vähemmällä rahalla parempaa tulosta? Hallituksen strategiset tavoitteet (visio):, ihmisten omien voimavarojen vahvistaminen, mahdollisuus ottaa vastuuta, ihmiseen luottaminen. Byrokratian purkamisen tavoite Sote, maakunta, ammatillisen koulutuksen reformien toimeenpanoa tukevaa ja testaavaa Työllisyyden kärkihankkeita terävöittävää ja kokoavaa

12 Työllisyys hallituksen kärkihankkeissa TYÖPAIKKOJA INNOVAATIOLLA JA LIIKE- TOIMINNAN UUSILLA YMPÄ- RISTÖILLÄ (digi,biotalous jne) (OKM, TEM, YM) -- -Kannustinloukkujen purkaminen --Työttömyysturvan uudistaminen -Osallistavan sosiaaliturvan mallin kehittäminen -Perustulokokeilu -Osatyökykyisten työllistymisen edistäminen -Nuorisotakuun kehittäminen -Työvoimahallinnon uudistaminen -Ammatillisen koulutuksen reformi --Koulutuksesta työhön siirtymisen nopeuttaminen KILPAILUKYKYÄ ALENTAMALLA KUSTANNUKSIA SEKÄ LISÄÄMÄLLÄ PAIKALLISTA SOPIMISTA (TEM) SOTE Maakunta Uusi kunta ELINKEINOJEN JA YRITTÄMISEN EDELLYTYSTEN PARANTAMINEN sääntelyn purku, kilpailu, rahoitus, verotus kansainvälistymi nen (TEM)

13 Mitä sosiaaliturvan kärkihankkeet lupaavat? Työttömyysturvan uudistaminen: työn nopea vastaanottaminen, alueellinen liikkuvuus ja osallistuminen aktivointitoimiin, työttömyysturvan tasoon ja kestoon kohdistuvat leikkaukset harkinnassa Kannustinloukkujen purkaminen Esillä suosituksia kassoille työttömyysturvan ennakkomaksusta, maksatuksen säännöllisyydestä sekä muutoksia toimeksiantoperusteisen työn mahdollistamisesta ARVIO Työttömiä patistetaan ja velvoitetaan työnhakuun mutta uudistukset eivät ratkaise omatoimisen ja aktiivisen itsensä työllistäjän sekä työsuhteisen ja yrittäjätyön välillä liikkujan sosiaaliturvaa TE-hallinnon erilaisten tulkintojen tuoma epävarmuus ei poistu Byrokratialoukkuun pieniä osaratkaisuja joiden onnistuminen on riippuvaisia kassojen (ja KELAn) toiminnasta

14 Sosiaaliturvan kärkihankkeet 2/2 Perustulokokeilu Hallituksen linjattava 4/2016 toteutetaanko osittaisen perustulon kokeilu 2017 ja miten Osallistavan sosiaaliturvan mallin kehittäminen ( osallisuustulo ) Perustulon vaihtoehto eli vastikkeelisuus (yleishyödylliset työt); tutkijaryhmä kehittää mallia 2016 aikana Työkyvyttömyyseläkkeen kannustinloukun poistaminen ARVIO jää odottamaan kansallisen tulorekisterin käyttöönottoa eli HE vasta 1/2019. Voimaan hallituskauden jälkeen? Perustulo ja osallistava sosiaaliturva valmistelu olisi syytä kytkeä toisiinsa Onko mahdollisuutta laajentaa perustulokokeilua opiskelijoihin ja /tai työkyvyttömyyseläkkeellä oleviin (ns. vapaan ansainnan mahdollistaminen)?

15 Työvoimapolitiikan ja palveluiden kärkihankkeet Työvoimahallinnon uudistaminen-kärkihanke (TEM) Työttömyysturvan käyttö palkkatuen ja starttirahan rahoitukseen 1/2017 Monipuolisemmat etäpalvelut ja työnvälityksen hakukone (digitalisaatio) Yksityisten työvoimapalveluiden roolia helpommin työllistyvien palveluissa lisätään ; tulosperusteiset ostopalvelupilotit käynnissä Tuen suuntaaminen korkeakoulutettujen palkkaamiseen kasvuyrityksiin Vaikeasti työllistettävien palveluiden kuntasiirto odottaa maakuntaratkaisua ARVIO Hyödyllisiä osaratkaisuja mutta eivät vielä täytä hallitusohjelman tavoitetta Työvoimapalveluiden kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi Asiakaslähtöisyys vaatisi hallinnonalarajat ylittävää kehittämistä (TEM, STM, OKM)

16 Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintojärjestelmiä joustavoitetaan ja yksinkertaistetaan Oppiminen siirtyy kouluista työpaikoille Oppisopimuksen edistäminen ja uusi ei-työsuhteinen koulutussopimus Asiakaslähtöiset ja yksilölliset koulutuspolut ja aiemman osaamisen tunnustaminen Nopeutetaan oppilaitoksista työelämään siirtymistä ARVIO - Onnistuessaan merkittäviä parannuksia nykytilaan - Riskit: sääntelyä ei pureta riittävästi, yhteys työvoimapolitiikkaan ja soteen

17 Pieniä erillishankkeita vai kehittämistä osana kokonaisuutta? Osatyökykyisten työllistymisen paremmat palvelut Ammattilaisia koulutetaan ja palkataan työkykykoordinaattoreita Hoitoon ja kuntoutukseen ohjaamisen toimintamallit kehitteillä? Työ- ja toimintakyvyn arvioinnin mallit kehitteillä`? Vammaisten yrittäjyyden edistämisestä ei konkreettisia ehdotuksia Nuorisotakuu Yhden luukun palvelupisteet OHJAAMOT Nuorten palkkatuen käyttö (ns. Sanssi kortti) Joustavan perusopetuksen lisääminen Nuorten mielenterveyspalveluiden kohentamiseen hankerahoitusta (=SOTE, LAPE?) ARVIO Verkkaista etenemistä, vaikuttavuus voi jäädä vähäiseksi suhteessa hallitusohjelman tavoitteisiin Hyötyisivät yhteydestä laajempaan kokonaisuuteen

18 Reformit ja uudet haasteet Sote / maakunta ja uusi kunta reformit luovat uuden (hallinnollisen) toimintaympäristön 2019 Miten siihen valmentaudutaan ? Väheneekö sekamelska? Miten softa toimii rakenteissa? VM: Kuntien tehtävien purku: vapaakunta/vapaamaakunta kokeilut tukemaan kustannusten alentamista - yhtymäkohdat työllisyyspalveluihin ja kannustavuuteen Miten maahanmuuttajien nopean kotoutumisen, kielikoulutuksen ja työelämään pääsy otetaan huomioon? kuntakokeiluista keskustelua Yritys ja työpaikkalähtöisten työllistymisen muotojen edistämiseen uusia keinoja (piilotyöpaikat, kohtaanto)

19 EHDOTUS I: Itsensä työllistämisen mahdollistavan työttömyysturvan kokeilut tai selvitystyö Kokeilujen tai nopean selvitystyön avulla tulisi löytää työttömyysturvaan ratkaisut, jotka kannustavat pää ja sivutoimiseen itsensä työllistämiseen, ottavat huomioon erilaiset työnteon muodot sekä siirtymät palkansaaja-yrittäjäaseman välillä (TOSU/TEM/KH1 /Ýrittäjyyspaketti) Esimerkiksi etenemistapoja 1) Sivutoimisen yritystoiminnan aloittaminen työttömänä nykyistä sujuvammin 2) Työttömyysturvan mahdollistaminen itsensä työllistäjälle (esim. palkansaajakäsitteen laajentaminen) 3) Yhdistelmävakuutus eli sekä yrittäjänä että palkansaajana tehdyn työn vakuuttaminen työttömyyden varalle LISÄKSI : Työttömyysturvan muutosten sekä viestinnän valmistelussa käyttöön kokemusasiantuntemus ja asiakasraadit, jotta ennakoidaan paremmin muutosten käyttäytymisvaikutukset. Selkotiedotusta tarvitaan!

20 EHDOTUS II: Yritys- ja työpaikkalähtöiset välineet työllistymiseen - Näytön paikat Tarpeen täydentää TEM KH 4/Työvoimahallinnon uudistus/uusi toimenpide 5; Selvitetään TYÖNÄYTE palvelun käyttöönottoa Ei-työsuhteinen, vapaaehtoisuuteen perustuva, lyhytkestoinen työskentely työttömyysetuudella potentiaalisen työantajan tehtävissä Tukee piilevien työtilaisuuksien löytymistä Antaa mahdollisuuden työttömälle osoittaa osaamistaan ja soveltuvuuttaan Työn hakua työtä tekemällä; helpottaa rekrytointiongelmia Tukee yritysten kasvumahdollisuuksia Sukua koulutussopimukselle (ei työsuhteinen) Voisiko työnantaja maksaa kustannuskorvausta? Ei perustuisi TE-toimiston ohjaukseen vaan yksilö- ja markkinavetoisuuteen Kokeilualueiden valinta, palvelumuotoilu ja markkinointi työnhakijoille yhteistyössä SITRAn kanssa (esim. Duuniruukki)

21 EHDOTUS III: Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset kokeilut (1/2) Työntekijä ja työnantajalähtöinen palveluiden kehitystyö, jossa luodaan hallinnonalat ylittävästi asiakkaan kannalta kokonaisvaltaista ja samalla kustannusvaikuttavaa toimintamallia TE-palveluiden järjestämisvastuu siirretään kaikkien työttömien osalta kokeilun aikana kokeilualueen kunnalle tai niiden yhteistyöalueelle Mahdollistetaan asiakaslähtöinen tuen räätälöinti joustavasti yli hallinnonala- ja hankerajojen heti työttömyyden alettua, kohtaamista painottaen perustuen yksilölliseen työkyvyn ja osaamisen arviointiin TEM,STM,OKM,VM, Kuntaliitto, KELA yhteistyössä Edellyttää kokeilulainsäädäntöä, vapauksia nykylainsäädännöstä Laventaa aiemmin suunnitellun kuntakokeilun alaa

22 EHDOTUS III: Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset kokeilut (2/2) Testialusta työllisyyspalveluiden kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi, valmistautuminen 2019 tilanteeseen jossa järjestämisvastuu maakunnalla Hyödynnetään palveludesign osaamista ja avainasiakas toimintamallia; tutkimuksen ja arvioinnin vahva tuki (TEAS-rahoitus) Kehitetään yhteensovittavaa johtamista yli hallinnonalarajojen Maahanmuuttajien, nuorten ja osatyökykyisten palveluiden kokeilut osana samaa kokonaisuutta Strateginen kumppanuus yksityisten toimijoiden kanssa Järjestöt osana kokonaisuutta ja voimavarana Tavoite: työnantajan ja työnhakijan parempi kohtaaminen, pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen, työnhakijoiden osaamisen vahvistaminen, työttömien voimauttaminen sekä työttömyyden julkiselle taloudelle aiheuttamien kustannusten alentaminen

23 Hallituksen alueellisten kokeilujen kokonaisuus Aluehallintolinjauksessa: Vuosina 2017 ja 2018 toteutetaan työnhakija ja työnantajalähtöisen työllisyyspalvelun alueellisia kokeiluja. Kokeilujen sisällöistä linjataan erikseen vuoden 2016 aikana VM/Kuntien tehtävien purku/vapaakunta ((TOSU) valmistellaan asiakaslähtöinen kannustavuuden kunta ja maakuntakokeilu jossa eri toimijat saadaan toimimaan yhteebn asiakaslähtöisesti työllisyyttä ja toimeliaisuutta tukevalla tavalla julkaistu Perustulokokeilun väliraportti huomioi mahdollisuuden yhdistää TE-palveluiden siirron ja osallistavan sosiaaliturvan kokeilun Alueellisen kokeilemisen asetelma Perustulon sekä asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun kokeilun kytkentä Perustulon + asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun kokeilualue Perustulo + ilman asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun kokeilu Osallistavan sosiaaliturvan + asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun kokeilualue

24 Alueelliset kokeilut (iso kunta/alue/ maakunta ) Suomen työllisyyden hoidon mallin kehittäminen TEM-OKM-STM-VM yhteistyössä Kustannukset alenee vapaakunta Perustulokokeilu Osallisuustulon kokeilu Yrityslähtöisyys Yhteensovittava johtaminen TE-palvelu, Koulu- Tus, Kuntoutus, Terveys, Sosiaalitoimi 3. sektori, yksityiset TYÖNTEKIJÄ TYÖNANTAJA AVAINASIAKKUUS Yksi vastuutaho Palvelumuotoilu Arviointi ja tutkimus (TEAS) Digitalisaatio Kotoutumisesta työhön Nuoret koulusta työhön (nuorisotakuu) Vammaiset ja osatyökykyiset avoimille työmarkkinoille

25 TYÖSETELI Pienten töiden teettämiseen Pienten työtehtävien teettäminen helpoksi ja sujuvaksi Sähköinen tai paperinen (vrt. liikuntaseteli) Työn teettäjä ostaa työseteleitä (esim 20, 50 ja 100 euroa). Hintaan sisältyy työpanoksen lisäksi esim. 25 prosenttia, tuloveroa ja muita työnantajamaksuja. Työntekijä saa setelin palauttaessaan rahana 75 prosenttia sen arvosta käteen ja tiedot veroista ja muista maksuista siirtyvät automaattisesti rekistereihin. Työseteliin merkitään työnantajan ja -tekijän henkilötiedot Setelin kääntöpuolella on kaavamainen työsopimus, jonka molemmat hyväksyvät allekirjoituksillaan. Lähetetty SITRAlle alkuarviointiin Toimeenpano seteliyrityksen arvion mukaan onnistuisi parissa kuukaudessa

26 Jatkokehitettäviä ehdotuksia KELA:lta valmis palkkatodistuspohja työnantajalle työmarkkinatuen hakua varten Työosuuskuntia koskevan neuvonnan ja osaamisen lisääminen TE-toimistoissa Vammaiset ja osatyökykyiset normaaleille työmarkkinoille Kansainvälisiä malleja hyödyntävä tutkimus- ja kehitystyö tarpeen Nykyinen malli hajanainen, avo- ja suojatyökeskeinen sekä haavoittuva palkkatyömäärärahojen muutoksille

27 Muuta kautta eteneviä Pohjoismaisten rajaesteiden poistaminen työmarkkinapoliittisten toimenpiteiden käytöltä on TEM:n valmistelussa Sosiaaliturvan ja tulojen joustavammat yhteensovitukset edellyttävät kansallista tulorekisteriä, joka on valmistelussa Ohjelmistöyrittäjien ehdotus työaikalaista poikkeamiseksi arvioitava osana TEM-hanketta (Työmarkkinoiden toiminnan kehittäminen työaikajärjestelyin Ensimmäisen työntekijäin palkkauksen helpottaminen (TEM/Yrittäjyyspaketti) Palkkatuen riittävyys (TEM/työttömyysturvan käyttö palkkatuen rahoitukseen) Julkisten hankintojen hyödyntäminen (TEM/Innovatiiviset hankinnat) Työttömyysturvan suojaosan korottaminen (kannustinloukkuselvityksessä arvioitavana)

28 Kiitos!

Keinoja työttömyyden vähentämiseksi? Kohti asiakaslähtöisempiä työllisyyspalveluita?

Keinoja työttömyyden vähentämiseksi? Kohti asiakaslähtöisempiä työllisyyspalveluita? Keinoja työttömyyden vähentämiseksi? Kohti asiakaslähtöisempiä työllisyyspalveluita? Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM) kevät 2016 VTL, YTT (h.c.) Maria Kaisa Aula 2.11.2016 TYP-päivät, Lahti Miksi

Lisätiedot

Työllisyyspaketti. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016

Työllisyyspaketti. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 Työllisyyspaketti Oikeus- ja työministeri Jari Lindström 12.4.2016 Uudet toimenpiteet Kannustinloukkujen purkaminen Työttömyysetuuksien aktiivikäytön laajentaminen Asiakaslähtöisen työllisyyspalvelun alueelliset

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys sekä

Hyvinvointi ja terveys sekä Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka Kärkihankkeet: Hyvinvointi

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla

Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Kainuun alueellinen työkokousseminaari: 17.11.2014 Kajaani Teema: työ- ja toimintakyvyn arviointi välityömarkkinoilla Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Vates-säätiön, Välityömarkkinat osana työelämää

Lisätiedot

Ajankohtaista TEpalveluissa

Ajankohtaista TEpalveluissa Ajankohtaista TEpalveluissa 10.6.2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspaketti 1 14.6.2016 Toimisto Otsikko Murroksen ja muutoksen keskellä Työmarkkinat; Maakuntauudistus; II-asteen koulutusuudistus; Kuntien rooli

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu

Taidolla tulosta. - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari. 24.9.2015 Keuruu Taidolla tulosta - työllisyydenhoidon asiantuntijaseminaari 24.9.2015 Keuruu Työttömyyden pitkittymisellä on suuri vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Yhden prosenttiyksikön työttömyyden alenema

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus

BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA. Liisa Saarenmaa MMM SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus BIOTALOUDEN KÄRJET SUOMEN HALLITUSOHJELMASSA Liisa Saarenmaa MMM 23.11.2015 SIÑAL 2016 tiedotustilaisuus Sipilän hallitusohjelman toimintasuunnitelma Muutosohjelma, jonka tavoitteena nostaa Suomen talous

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot

Perustulokokeilu. Lapsiasianneuvottelukunta 18.5.2016. Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus ville-veikko.pulkka@kela.fi

Perustulokokeilu. Lapsiasianneuvottelukunta 18.5.2016. Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus ville-veikko.pulkka@kela.fi Perustulokokeilu Lapsiasianneuvottelukunta 18.5.2016 Ville-Veikko Pulkka Kelan tutkimus ville-veikko.pulkka@kela.fi Esityksen rakenne perustulokokeilun tavoitteet esiselvityksen tärkeimmät havainnot ja

Lisätiedot

EHDOTUS KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖN OTOSTA AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

EHDOTUS KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖN OTOSTA AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA EHDOTUS KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖN OTOSTA AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Raportin luovutus opetus- ja kulttuuriministeriölle 13.4.2016 Selvityshenkilöt Maija Aaltola ja Rauno Vanhanen KOULUTUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely

Lisätiedot

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1. Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

2. Kuntoutusjärjestelmä ennakoivaksi, keskeiseksi osaksi uudistuksia

2. Kuntoutusjärjestelmä ennakoivaksi, keskeiseksi osaksi uudistuksia Kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 14.10.2015 Kuntoutussäätiö Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 1. Työhön kuntoutuminen on strateginen valinta Työhön kuntoutuminen on strateginen valinta

Lisätiedot

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.

Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3. Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin

Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin Uusia avauksia Digitalisaatiohaaste 2015 tehtyjen esitysten pohjalta eteenpäin 29.09.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2 Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Luodaan

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

Yritys-Suomi nousuun. Innoforum 10.11.2015 Tampere. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yritys-Suomi nousuun Innoforum 10.11.2015 Tampere Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Yleistä 2 Ratkaisujen Suomi 1. Kestävä kasvu ja julkinen talous 2. Työllisyys ja kilpailukyky 3. Osaaminen ja koulutus

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI KT, projektipäällikkö Salmia NUORISOTAKUU KOKONAISUUS /TEM Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittäminen TL3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 6.1

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus Peppi Saikku Valtakunnalliset kuntoutuspäivät 12.-13.4.2011/ Helsinki Mitä tiedetään pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksesta? Mitkä asiat selittävät nykyistä tilannetta? Millaisia

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM

AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM AJANKOHTAISTA VAMMAISPALVELUISTA Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 4.6.2019 Jaana Huhta, hallitusneuvos, STM HALLITUSOHJELMA OSALLISTAVA JA OSAAVA SUOMI 3.6.2019 Toimeentulon turva, toimivat

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 21.9.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet

Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden Suomi -neuvotteluryhmä Jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet 14.5.2019 Projektijohtaja Helena Mustikainen Elinikäinen oppiminen vaikuttavana investointina Hallinnon

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg

Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä. 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Raahen Työllisyyden kuntakokeilu valtakunnallisessa ympäristössä 8.5.2014 Raahe Pääsihteeri Erja Lindberg Paikallistasolla kuntakokeilu auttaa määrittelemään alueen vahvuuksia ja mahdollisia kehittämiskohteita

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Yhteistyöfoorumi 23.9.2014: työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut. Petri Puroaho

Yhteistyöfoorumi 23.9.2014: työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut. Petri Puroaho Yhteistyöfoorumi 23.9.2014: työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut Petri Puroaho Mistä puhun 2 Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Työllistämisen tukimuodot Sosiaalinen näkökulma

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa. Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) verkostojen rakentaminen alkaa Keski-Suomen aluetilaisuus Jyväskylä 9.2.2015 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) TYP-aluekierros

Lisätiedot

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä

Mittarityöpaja. Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita Esityksen nimi / Tekijä Mittarityöpaja Sosiaalityön mittareiden ja indikaattoreiden kokeilu- ja kehittämishankkeita 26.1.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sote-uudistuksessa sosiaalityöhön tarvitaan toimivat vaikuttavuuden arvioinnin

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.

Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9. Avauspuheenvuoro Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.2016 Miten Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa? Päivitetty

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne TE- toimiston terveiset kuntien työllisyyden kehittämiselle Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 16.11.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanne

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista

Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista Oppisopimuksella uudistuvaa osaamista EK:n henkilöstö ja koulutustiedustelu 2016 Joka neljäs yritys solmi oppisopimuksia vuosina 2014 2015 On solmittu oppisopimuksia 23 % Ei ole solmittu oppisopimuksia

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?

3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,

Lisätiedot

Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään. 23.9.2015 Petri Puroaho

Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään. 23.9.2015 Petri Puroaho Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään 23.9.2015 Petri Puroaho Vates-säätiö, projekti ja välityömarkkinat Vates-säätiö toimii (1993 - ) vammaisten, pitkäaikaissairaiden

Lisätiedot

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön

Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Hallituksen tavoite: Oleskeluluvan saaneet nopeammin kuntaan, koulutukseen ja työhön Sonja Hämäläinen Maahanmuuttojohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Maahanmuuton kasvaessa painopisteenä osallisuus, työllistyminen

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa

Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa 2 2016 Neljä tapaa uudistaa työttömyysturvaa Kesäkuu 2016 Lisätiedot: Joonas Rahkola joonas.rahkola@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 1 YHDISTELMÄVAKUUTUS

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmalli EK:n 3+6 oppisopimusmallin tavoitteet tukea nuorten työllistymistä lisäämällä alle 25-vuotiaiden mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen kehittää oppisopimuskoulutusta paremmin

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009

KEVÄT- Keski-Suomen. kehittämisohjelma. Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 KEVÄT- Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma Esitys Maakunnan Yhteistyöryhmälle 1.12.2009 Projektipäällikkö Hankeasiantuntija Hankearvioija janne.laitinen@jamk.fi taina.era@jamk.fi raija.laaperi@thl.fi

Lisätiedot

Työurasopimus lyhyesti

Työurasopimus lyhyesti Työurasopimus lyhyesti EK, AKAVA, SAK, STTK 23.3.2012 Mitä sovittiin työelämän kehittämisestä? Mikä muuttuu työttömyysturvassa? Mitä sovittiin eläkejärjestelmään? Mitä sovittiin työelämän kehittämisestä?

Lisätiedot

Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas

Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas Suunto - projetin päätösseminaari Levillä 20-21.11.2014. Haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua - miten? Mirja Kangas TYÖLLISYYDEN HOIDON UUDISTUS; haasteita on paljon ja niihin on pakko tarttua.

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Koulutussopimusmallin esittely

KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Koulutussopimusmallin esittely KOULUTUSSOPIMUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Koulutussopimusmallin esittely Aamukahvi- ja keskustelutilaisuus Päijät-Häme10.6.2016 Maija Aaltola Selvityshenkilö OKM, rehtori Omnian ammattiopisto

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen Heikossa työmarkkina-asemassa olevien parempaan työllistymiseen Työministerin valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Autismisäätiön seminaari 5.11.2014 Kehittyvät työvoima- ja yrityspalvelut Julkisissa työvoima-

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

Maria Kaisa Aula, VTL, YTT (h.c.) Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM, 2016)

Maria Kaisa Aula, VTL, YTT (h.c.) Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM, 2016) 1 Lausunto Työ- ja Tasa-arvoasiain valiokunnalle 7.6.2017 Maria Kaisa Aula, VTL, YTT (h.c.) Työllisyyskokeilujen selvityshenkilö (TEM, 2016) HE 51/2017 Laiksi julkisten työvoima ja yrityspalveluiden alueellista

Lisätiedot

Palkkatuki 25.11.2010 3

Palkkatuki 25.11.2010 3 Palkkatuki Tarkoituksena on parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa sekä edistää pitkään työttömänä olleen pääsemistä avoimille työmarkkinoille Palkkatukea koskevat

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä

Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Sosiaalijohdon neuvottelupäivä Teemaryhmä: Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Erityisasiantuntija Eevaliisa Virnes 27.3.2014 Kuntatalo, Helsinki Ikäihmisten hyvinvointi ja sosiaalipalvelut Kansallinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta

Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta Ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja säätelyprosessin uudistuksesta eluvat, alueellinen työseminaari III 12.6.2015 Oulu, Scandic Oulu Ylitarkastaja Tarja Koskimäki Toiminta-ajatus Opetusministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä. 29.10.2014 Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Sitra auttavan vapaaehtoistyön kehittäjänä 29.10.2014 Sitra luo edellytyksiä ja tukee tekemistä Sitra on unilukkari, joka herättelee ihmisiä keskustelemaan ikääntyvän

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Uusia tuulia pienten yritysten työterveyshuoltoon! Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Vuoteen 2020 mennessä Suomessa on 1,3 miljoonaa yli 65-vuotiasta 37 % lisäys vrt. v 2010! 3

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä

NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Isyyslain koulutuskierros. Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Isyyslain koulutuskierros Johtaja Satu Koskela Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomen AVIn toimialue Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1.3.2015 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY 1.1 Asuntomarkkinoiden toimivuus A) Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset B) Vuokra-asuntosijoitusalan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Hallitusohjelman maininnat

Hallitusohjelman maininnat Hallitusohjelman maininnat Esa Halme Mitä hallitusohjelma kertoo? Tulkintani mukaan 3 viestiä. Maailmalle: Suomi laittaa asiansa kuntoon Kotimaisille johtajille: Investoikaa parikymmentä ylimääräistä miljardia

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus Kajaani 9.2.2017 Paltamon malli työllistämisen tukitoimissa Arto Laurikainen Kokeilun käynnistäminen Tavoite työllistää kaikki työttömät Syrjäytymisen

Lisätiedot

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri

Kansallinen palveluarkkitehtuuri Kansallinen palveluarkkitehtuuri 3.11.2015 Ohjelmapäällikkö Maria Nikkilä @VM_MariaNikkila Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide: Yhden luukun palvelumalli ja tiedonhallintalainsäädäntö

Lisätiedot