Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus"

Transkriptio

1 Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta ( Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus

2 LÄÄKETIEDE Salaperäinen influenssavirus vei hengen miljoonilta ihmisiltä ympäri maailmaa. Pandemia lähti liikkeelle sotilastukikohdasta Yhdysvaltojen Kansasista, ja vääjäämättä leviävää tautia vastaan pyrittiin taistelemaan kaikin keinoin. POLFOTO/ Yhdysvalloissa sairastuu joukko sotilaita, joilta vuotaa verta suusta ja korvista. Lääkärit pelkäävät ruton tehneen paluun pimeältä keskiajalta. Tauti leviää pian lähes kaikkialle maailmaan ja vaatii enemmän uhreja kuin ensimmäinen 50 maailmansota. miljoonaa ESPANJAN

3 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson sai kongressilta valtuutuksen liittää Yhdysvallat ensimmäiseen maailmansotaan. Sotaan liittymistä seurasi kasarmien täyttyminen sotilaista ja joukkojenkuljetukset mantereelta toiselle, mitkä loivat otolliset olosuhteet pandemian leviämiselle. uhria 90 VUOTTA sitten TAUTI ELSE CHRISTENSEN William Henry Welch oli kokenut urallaan monenmoista, ja hänet tunnettiin kylmähermoisena miehenä. Yhdysvaltalaisen sotilastukikohdan Camp Devensin sairastupa Kansasissa syyskuussa 1918 sai kuitenkin hänetkin tolaltaan. Hän edusti uuden ajan lääkärikuntaa ja suhtautui asioihin käytännöllisesti: hän kävi taisteluun sairauksia vastaan valkoisessa takissaan ja aseinaan koeputket, stetoskoopit ja taulukot. Welch oli todellisena isänmaanystävänä jättänyt paikkansa arvostetussa lääketieteellisessä tiedekunnassa astuakseen asevoimien palvelukseen, kun Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan. Nyt miehiä lojui kenttävuoteissa ja lattialla suuressa avoimessa salissa. He voihkivat, mumisivat kuumehoureissaan ja kouristelivat verisissä lakanoissaan. Monien kasvot sinersivät. Rakennus oli mitoitettu potilaalle heitä oli Welchin vierailupäivänä kuoli 63 potilasta. Päästäkseen ruumiinavaussaliin hänen oli harpottava lattialla lojuvien ruumiiden yli, jotka eivät enää mahtuneet ruumishuoneelle. Epäiltiin jopa ruttoa Ruumiinavauksessa Welch näki, että kuolleiden keuhkot olivat tuhoutuneet ja täynnä verta. Kollegoiden katseet kohdistuivat Welchiin. He tiesivät hänen matkustelleen Idässä ja tutkineen eksoottisia tauteja, joten he toivoivat hänen voivan valottaa tilannetta. Welch vain tuijotti eteensä selvästi järkyttyneenä. Tämän täytyy olla jokin uudentyyppinen infektio, hän sanoi. Sitten hän jatkoi sanalla, jonka kaikki luulivat olevan jo lääketieteen histo- Historia

4 riaa: Tai rutto. Mitä tauti sitten olikin, sen oireet todella muistuttivat ruttoa. Potilaille ilmaantui kuumetta, päänsärkyä ja kovia kipuja kaikkialle kehoon. Tuntui siltä kuin jok'ikinen luu murtuisi, kertoi joku. Pienikin liike tuotti tuskaa. Verta vuoti suusta, nenästä ja korvista, ja veriset yskänkohtaukset olivat niin voimakkaita, että vatsan lihakset ja kylkiluiden jänteet revähtivät. Usein kuolema koitti 48 tunnin kuluessa. Sairauden viimeisessä vaiheessa keuhkot olivat niin pahoin kärsineet, että potilaiden sormet ja kasvot alkoivat sinertää hapenpuutteen vuoksi. Sairaalat ottivat töihin jokaisen, joka oli valmis ojentamaan auttavan kätensä. Potilasluettelot punaisine rasteineen puhuivat karua kieltään. NATIONAL ARCHIVES Sodanjohto vähätteli asiaa Yhdysvaltain armeijan lääkintäjoukot olivat huomanneet, että jokin sairaus oli vastikään iskenyt myös läheiseen Camp Funstoniin. Lisäksi ymmärrettiin, että joukkojen mukana taudinsiemenet kulkeutuisivat saman tien Eurooppaan asti. Esikunta sai tiedon asiasta, mutta siellä ei nähty vielä tarvetta ryhtyä sairauden leviämistä ehkäiseviin erityistoimiin. Oli muuta huolehdittavaa. Keväällä 1918 maailmansota riehui yhä valtoimenaan. Pahassa pinteessä olevat britit ja ranskalaiset odottivat, että yhdysvaltalaisjoukot tulisivat heidän avukseen. Pariisiin satoi saksalaisten kranaatteja, ja Ranskan presidentti George Clemenceau vetosi yhdysvaltalaiskollegaansa Woodrow Wilsoniin ja rukoili, että tämä lähettäisi sotilaansa pian paikalle. Joukkojen lähettämiselle Yhdysvalloista tuli siis kiire, ja samanaikaisesti kotirintamalla oli jatkettava asetuotantoa entiseen tahtiin. Harvalla oli aikaa tai intoa paneutua sairaisiin sotilaisiin. Sitä paitsi jos alettaisiin puhua epidemiasta, se olisi vain eduksi viholliselle ja heikentäisi mielialaa omien keskuudessa. Lisäksi on tunnettu tosiasia, että sairaudet ja sota kuuluivat yhteen. Yhdysvaltojen sisällissodassa ( ) sairauksiin kuoli kaksi kertaa niin paljon sotilaita kuin taisteluissa. Espanjan ja Yhdysvaltojen välisessä sodassa 1898 jokaista sotatoimissa kuollutta yhdysvaltalaissotilasta kohti kuoli kuusi sairauksiin. Toisessa buurisodassa ( ) kaatuneiden ja sairauksiin kuolleiden välinen suhde oli 1:10. Ensimmäinen maailmansota ei ollut poikkeus. Rintamalla juoksuhautojen ankeat olot ja hautaamattomien ruumiiden röykkiöt tarjosivat tautien leviämiselle otollisen ympäristön, mutta vaara vaani myös kotiin jääneitä. Kun Yhdysvallat huhtikuussa 1917 liittyi maailmansotaan, alkoi massiivinen liikekannallepano. Sotilaita ahdettiin valtaviin tukikohtiin, joissa oli usein Maailman suurin pandemia Espanjantauti vaati enemmän uhreja kuin keskiajan rutto ja ensimmäinen maailmansota yhteensä. NATIONAL MUSEUM OF HEALTH AND MEDICINE Yhdysvaltojen ja Euroopan suurkaupungeissa kuolleisuus kolminkertaistui vuodenvaihteessa YHTEENSÄ noin 50 milj. Yhdysvallat noin Aasia noin 20 milj. Eurooppa noin 2,3 milj. Suomi noin Ruotsi noin Norja noin Tanska noin Muut noin 25 milj. (Lähteet: eurosurveillance.org; John M. Barry; Stanfordin yliopisto; Tanskan terveyshallitus; Norjan tilastokeskus; Eila Linnanmäki; Ruotsin kansallisensyklopedia) 16 Historia

5 lähes miestä. Heitä tuli joka puolelta maata, niin suurkaupungeista kuin syrjäisiltä maatiloiltakin. Leireillä he altistuivat eri puolilta maata tuleville uusille viruksille ja bakteereille, joita vastaan heillä ei ollut vastustuskykyä. Myös kaupungeissa taudit levisivät helposti. Tuhansia ihmisiä virtasi sotateollisuuden töihin ja kerääntyi kuhiseviin kaupunkeihin, joissa ei ollut riittävästi asuntoja niin suurille ihmismäärille. Monissa tehtaissa tuotanto jatkui kellon ympäri, jolloin eri vuoroissa työskentelevät ihmiset saattoivat jakaa niin asuntonsa kuin vuoteensakin työvuorojensa mukaan. Tauti levisi ympäri maailmaa Vaikka huolestuttavia merkkejä oli ollut nähtävissä, taudin äkillinen puhkeaminen kolmessa maanosassa syksyllä 1918 löi niin lääkärit kuin sotilasjohtajatkin ällikällä. Ensimmäinen aalto havaittiin Brestissä Ranskassa. Lähes puolet kaikista Yhdysvalloista tulevista miehistönkuljetusaluksista saapui Euroopassa Brestin satamaan, joka oli riittävän suuri ja syvä. Elokuun puolivälissä joukko juuri saapuneita yhdysvaltalaisia sairastui ja kuoli ranskalaisessa sairaalassa. Muutaman päivän kuluttua Freetownissa Länsi- Afrikan Sierra Leonessa sairastui satamatyöläisiä Etelä-Afrikkaan ja itään kulkevat laivat pysähtyivät Freetownissa täydentämässä alustensa hiilivarantoja. Tauti levisi hetkessä Kansasin kasarmien paikallisesta vaivasta maailmanlaajuiseksi pandemiaksi ja levisi ihmisten mukana laivareittejä, maanteitä ja rautateitä pitkin. Yhdysvalloissa tauti puski idästä länteen ja iski erityisesti suurkaupunkeihin. Philadelphiassa Pennsylvanian osavaltiossa oli vuonna 1918 noin 1,7 miljoonaa asukasta. Puolustusteollisuuden työntekijät asuivat ahtaasti slummikortteleissa. Joka päivä 300 ihmistä kuoli, ja espanjantaudiksi nimetty sairaus oli vuosina miljoonakaupungin yleisin kuolinsyy. Muutamassa viikossa Yhdysvaltojen viranomaiset ymmärsivät, että tilanne oli riistäytymässä käsistä. Jotkut yskivät verta, ja yskänkohtaukset olivat usein niin voimakkaita, että vatsalihakset ja kylkiluiden jänteet revähtivät. Tauti levisi kaikkialle Yhdysvaltoihin Viranomaiset yrittivät pysäyttää taudin leviämisen rajoittamalla kokoontumisvapautta. Koulut, teatterit ja kirkot suljettiin, eivätkä kokoontumiset olleet sallittuja edes hautajaisten yhteydessä. Ulos mentäessä oli käytettävä hengityssuojainta. Aiemmin vilkkaat kadut Japanissa oli ulkona ollessa käytettävä hengityssuojainta. Kuolleisuus jäi alhaisemmaksi kuin muualla Aasiassa, vaikka ihmistä menehtyikin. Espanjan Alfonso XIII sai tartunnan, ja Espanjan lehdistön yksityiskohtaiset kuvaukset levittivät tietoa taudista. Espanjantauti sai nimensä kuninkaan sairastuttua Tauti iski raskaasti Espanjaan ensimmäisessä aallossa keväällä Toukokuussa joka kolmas madridilainen sairastui. Raitiovaunut pysähtyivät, ja useat valtion virastot pitivät ovensa säpissä. Espanja oli ensimmäisessä maailmansodassa puolueeton, eikä sen lehdistö ollut tiukan sotasensuurin alainen. Niinpä se saattoi kirjoittaa yksityiskohtaisia kuvauksia taudista. Lehdistön kiinnostus huipentui, kun kuningas Alfonso XIII sairastui. Hän selvisi hengissä, mutta hänen sairastumisensa saama maailmanlaajuinen huomio antoi taudille tarkan lääketieteellisen diagnoosin puuttuessa nimen espanjantauti. Sairauden toisessa aallossa kuoli yli espanjalaista, kolmannes heistä vuotiaita. Nuorten kansalaisten joukkokuolema ja sodan jälkeinen maailmantalouden alamäki ajoivat maan velkoihin ja poliittisen epävakauden tilaan. SCANPIX/AKG-IMAGES Historia

6 BRIDGEMAN GETTY IMAGES Jos epidemia jatkaa kiihtymistään samalla vauhdilla, ihmiskunta voi kadota maan päältä viikoissa. Victor Vaughan lääkäri, Yhdysvaltain armeija autioituivat. Muuan philadelphialaislääkäri ajoi eräänä iltana noin 20 kilometriä sairaalasta kotiinsa kohtaamatta matkallaan ainuttakaan autoa. Vielä muutamaa viikkoa aiemmin Philadelphia oli ollut kuhiseva suurkaupunki. Kaikkialla Yhdysvalloissa saattoi kaupunkien hiljaisilla kaduilla nähdä kummitusmaisia ilmestyksiä: poliiseja pitkissä mustissa takeissaan valkoinen suojus kasvoillaan. Poliisit huolehtivat siitä, että sääntöjä noudatettiin: julkisiin kulkuneuvoihin ei saanut nousta ilman hengityssuojainta, ihmiset eivät saaneet kokoontua suurina joukkoina, eikä kaduille saanut sylkeä. Sylkeminen tietää kuolemaa, varoittivat suuret julisteet. Joissain osin maata jopa kättely kiellettiin. Siellä täällä viranomaiset pysähtyivät ihmisten ovilla ja kiinnittivät niihin sairastapauksista kertovia kylttejä, jotta naapurit tiesivät olla varuillaan. Ovien takana ihmiset kuolivat, ympärillään perheenjäseniä, jotka olivat itsekin sairastuneet tai sairastuisivat pian. Kotikäynneillä sairaanhoitajat löysivät kokonaisia perheitä sairaina tai kuolemaisillaan. Noina syysja lokakuun karmaisevina viikkoina ei ollut tavatonta, että perheistä kuoli tautiin kaksikin ihmistä. Ulko-oviin kiinnitettiin kreppipaperia, joka kertoi kuolemantapauksista: valkoinen tarkoitti, että perheestä oli kuollut lapsi; musta, että menehtynyt oli keskiikäinen; harmaa, että sairaus oli vienyt vanhuksen. Näin perheet tiedottivat kohtaloistaan ohi kulkeville tuttaville. Kukaan ei ehtinyt tai jaksanut hoitaa ruumiita hautaan asti. Ruumishuoneet täyttyivät, ja vainajia alettiin peittää jäillä ruumishuoneen ulkopuolella. Jotkut jätettiin kotiin makaamaan talon tai asunnon muista asukkaista eristettyinä. Hautausurakoitsijoilta loppuivat arkut, ja haudankaivajat olivat joko itse sairaita tai eivät halunneet olla missään tekemisissä espanjantautiin kuolleiden kanssa. Philadelphiassa kaupunki antoi lopulta periksi ja järjesti kaivinkoneen kaivamaan joukkohaudan kaupungin kirkkomaalle. Sairaita ja kuolleita oli kaikkialla maassa, mutta itäiset ja eteläiset osavaltiot kärsivät pahiten. Seattlesta New Orleansiin ovenpielet täyttyivät kreppipapereista, ja kuolema niitti satoa. Kaikki kynnelle kykenevät töihin Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmä oli vaikeuksissa jo ennen espanjantautia. Sotaponnistelut Ranskalaiset kampanjoivat kaduilla hengityssuojaimien käytön puolesta. Lääkärien epätoivoiset puoskarointiyritykset antoivat aihetta hirtehisiin pilapiirroksiin. olivat omineet suurimman osan kokeneista lääkäreistä ja sairaanhoitajista. Syksyllä 1918 viranomaiset vetosivat eläkkeellä oleviin lääkäreihin ja sairaanhoitajiin, jotka eivät olleet palanneet töihin sodan vuoksi, palaamaan epidemian takia. Kun olosuhteet pahenivat pahenemistaan, sairaanhoitajapula oli pian niin suuri, että hoitajiksi otettiin kaikki, jotka olivat suorittaneet ensiapukurssin. Kaikkia, joilla oli kaksi kättä ja halu tehdä töitä, pyydettiin auttamaan ruuanlaitossa, pyykinpesussa ja muissa käytännön töissä. Sota työllisti Punaista Ristiä jo muutenkin riittämiin, mutta vapaaehtoiset auttoivat silti sairaita kotirintamalla. Lehdistö ei erotellut espanjantaudin uhreja muistokirjoituksissaan, ja toimittajat yrittivät muutenkin kirjoittaa asiasta rauhoittavaan sävyyn, jotta sotaa käyvä kansakunta ei pelästyisi ja menettäisi taistelutahtoaan. Vaarallinen merimatka Miehistönkuljetukset jatkuivat vääjäämättä. Alukset lastattiin ääriään myöten täyteen sotilaita, joita laivattiin jatkuvana virtana Ranskaan. Nuorukaiset olivat matkalla sotaan, mutta heidän henkiinjäämistaistelunsa alkoi jo huonosti ilmastoiduissa miehistötiloissa kannen alla. 29. syyskuuta 1918 USS Leviathan lähti kohti Eurooppaa. Alus oli rakennettu miehelle, mutta nyt sen kannelle nousi sotilasta. Useat tuupertuivat jo ilmoittautumisjonossa, ja heidät kuljetettiin pois ambulanssilla. Ennen laivan lähtöä pois vietiin vielä sata miestä. Ensimmäisen matkapäivän jälkeen yli 700 sotilasta oli sairastunut. Eversti E. W. Gibson kertoi myöhemmin: Kukaan, joka ei ollut paikan päällä, ei voi kuvitella olosuhteita. Potilaiden rajuista nenäverenvuodoista syn- 18 Historia

7 tyneet verilammikot lainehtivat hyteissä. Kansi oli märkä ja liukas... Voihke ja pelästyneiden miesten huudot lisäsivät apua tarvitsevien epätoivoa. Laivalla vallitsi todellinen helvetti. Tavallisesti merellä kuolleiden vainajien ruumiinnesteet korvattiin säilöntäaineella, jotta ruumiiden mätäneminen ei alkanut ennen maihin tuloa. Tuolla matkalla lokikirjaan merkittiin harvat palsamointitaitoiset eivät pysy kuolleiden määrän perässä ruumiita ei pystytä palsamoimaan riittävän nopeasti osassa on havaittavissa alkavan mätänemisen merkkejä. Brestiin saavuttaessa aluksella oli sairastunutta ja 70 kuollutta. 14 oli liian sairaita jättääkseen laivan ja kuoli myöhemmin. Osa kuljetettiin pikaisesti kyhätyillä paareilla yhdysvaltalaisten kenttäsairaaloihin, joissa kuoli satoja ihmisiä. Sotilaille, jotka purjehtivat kohti Ranskaa syyskuussa 1918, todennäköisyys kuolla matkalla oli yhtä suuri kuin todennäköisyys kuolla taistelussa. Silti kuljetuksia jatkettiin entiseen tapaan. Presidentti Wilsonin sotilasesikunnan johtaja Peyton March tyrmäsi tyystin ehdotukset rajoittaa kuljetuksia ja määrätä karanteeneja ennen matkaa. Joukkojenkuljetuksia ei voinut vähentää, saati pysäyttää, ja jokainen merimatkalla kuollut sotilas on tehnyt oman osansa sodassa Uutta epidemiaa pelättiin vuosikymmeniä. Vielä vuonna 1946 näyttelijät käyttivät hengityssuojia Hollywoodin koekuvauksissa. siinä missä hänen Ranskassa kuollut aseveljensäkin, ilmoitti esikuntapäällikkö. Tauti levisi Eurooppaan. Saksalaiset eivät jaksaneet vihata Konrad Adenauer, myöhemmin Länsi- Saksan liittokansleri, sanoi lokakuussa 1918 kuukausi ennen sodan päättymistä sairauden tekevän ihmiset liian väsyneiksi vihaamaan. Frankfurtissa kuoli useampi kuin joka neljäs sairastunut. Englannissa espanjantauti iski kuin varas yöllä, kirjoitti maan johtava sotilaslääkäri George Newman epidemiaa käsittelevässä virallisessa raportissaan. Sairaus oli hänen mukaansa yksi historian suurimmista vitsauksista, rutto... joka vaati yli henkeä yksin Englannissa ja Walesissa. Kaikkialla Euroopassa kouluja suljettiin, väenkokoukset kiellettiin ja kievareita ja kauppoja muutettiin hätäsairaaloiksi. Espanjantauti riehui laajalti ja vaikutti kaikkiin yhteiskunnan osiin. Länsi- Euroopassa kuolleisuus pysyi kuitenkin keskimäärin alle yhdessä prosentissa. Muualla tilanne oli pahempi; kaukaisten alueiden asukkaat eivät aiemmin olleet juurikaan altistuneet viruksille, joten heillä ei ollut lainkaan vastustuskykyä. Heille espanjantauti oli katastrofi. Yhdysvaltojen alkuperäisväestön, eskimoiden ja monien afrikkalaisten heimojen keskuudessa tautiin kuoli kokonaisia pieniä yhteisöjä. Eräs Gambiassa käynyt britti kertoi, että kokonaisia perheen kyliä oli kadonnut. Talot olivat romahtaneet, ja viidakko oli jo valloittamassa asumuksia. Sisällissodan runtelemassa Suomessakin esimerkiksi Inarin pitäjässä kuoli joka 10. asukas. Intian ihmismassoissa espanjantauti levisi kulovalkean tavoin. Perinteisesti ruumiit piti polttaa ja tuhka heittää jokeen, mutta nyt vainajat heitettiin suoraan veteen ja tauti levisi edelleen. Influenssa riehui jo 1500-luvulla Influenssavirukset ovat tappaneet miljoonia ihmisiä läpi vuosisatojen. Epidemioita pystyttiin estämään vasta mikroskoopin keksimisen jälkeen. 1580: Ensimmäiset tiedot epidemiasta, joka voidaan melkoisella varmuudella määrittää influenssaksi, ovat vuodelta Se levisi Aasiasta Afrikan kautta Eurooppaan. Roomassa kuoli yli ihmistä, ja monet kaupungit Espanjassa autioituivat lähes täysin ja luvuilla influenssaepidemiat koettelivat maailmaa tasaisin väliajoin : Noin miljoona ihmistä kuoli Aasiasta lähteneeseen influenssaan vuosina Se levisi Aasiasta Venäjän kautta Eurooppaan ja tunnettiin Suomessa nimellä ryssänkuume. Epidemia ulottui aina Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan asti : Espanjantauti vaati noin 50 miljoonaa uhria yhdessä vuodessa. 1957: Aasialainen oli Kiinasta vuonna 1957 lähtenyt influenssa, joka levisi koko maailmaan. Uudenlainen mikroskooppi oli otettu käyttöön 1930-luvulla, joten nyt virus voitiin tunnistaa ja lääkärit osasivat kehittää rokotteen. Sen ansiosta vain noin miljoona ihmistä kuoli : Honkongilainen, joka riehui maailmalla vuosina , oli aasialaisen mutatoitunut muoto, joten monet olivat sille vastustuskykyisiä. Se vaati maailmanlaajuisesti enää vain noin ihmishenkeä.. Lääketiede ei voinut ehkäistä pandemioita ennen kunnon mikroskoopin kehittämistä 1930-luvulla. Sen jälkeen tappavat virukset saatiin pian rokotetutkijoiden silmien alle. SCIENCE & SOCIETY Historia

8 Afrikassa ja Kaukoidässä kuoli monin paikoin joka kymmenes. Victor Vaughan, jonka vastuulla oli seurata tartuntatautien leviämistä Yhdysvaltojen armeijassa, vastaanotti raportteja taudin leviämisestä pelonsekaisin tuntein: Mikäli epidemia jatkaa kiihtymistään samalla vauhdilla, ihmiskunta saattaa hävitä maan päältä muutamassa viikossa, hän totesi. Lääkkeeksi tärpättiä ja strykniiniä Lääkärit olivat ymmällään espanjantaudin edessä. He ihmettelivät, miksi se aiemmista epidemioista poiketen iski pahiten nuorimpiin ja vahvimpiin. Tavallisesti tauteihin kuolivat pääasiassa lapset ja vanhukset, mutta nyt kuolleisuus oli huomattavaa vuotiaiden keskuudessa. Kaikkialla maailmassa lääkärit pyrkivät selvittämään taudin syitä ja siten parannuskeinoja. Useimmat olivat sitä mieltä, että kyseessä oli influenssa B -virus. Kävi ilmi, että osalla sairastuneista ei kuitenkaan ollut tätä virusta. Toisista tutkijat löysivät monia muita viruksia ja bakteereita, jotka olisivat yhtä hyvin voineet olla taudinaiheuttajia. Tiede oli tuntenut virukset 1800-luvun lopulta alkaen, mutta vielä 1910-luvulla ei ollut kehitetty riittävän tehokasta mikroskooppia, jolla viruksia olisi voinut varmuudella tunnistaa. Ajatus virusten tartuttamisesta vapaaehtoisiin tutkimusmielessä ei johtanut toteutettavissa oleviin malleihin. Varsinkin Punainen Risti pyrki tarmokkaasti rekrytoimaan tarvittavaa työvoimaa sairaaloihin. St. Louisissa Yhdysvalloissa ambulanssit ajoivat pitkin autioita katuja lähes yötä päivää. Älkää antako minun koskaan enää sanoa, että lääketiede voisi pian parantaa kaikki sairaudet. Victor Vaughan, lääkäri, Yhdysvaltain armeija Yrittäessään hoitaa sairaita lääkärit turvautuivat epätoivoisiin keinoihin. Kreikassa eräs lääkäri asetti potilailleen sinappilaastareita, puhkaisi sitten syntyneet rakot ja ruiskutti tilalle nestettä, johon oli sekoitettu morfiinia, strykniiniä ja kofeiinia. Italiassa lukuisat potilaat saivat kahdentoista tunnin välein peräruiskeita, joissa maitoon oli sekoitettu tippa kreosoottia (kivihiilitervaan perustuva aine, jota käytetään mm. puunsuoja-aineena). Kaikkialla vanhat konstit, kuten kuppaus ja suoneniskentä, kaivettiin lääketieteen keinojen ullakolta. Eräs perhe uskoi pysyneensä terveenä, koska perheen äiti tarjoili jokaisella aterialla sipulia. Tuhannet lapset joutuivat nuuskaa- SCANPIX/AKG Espanjantauti oli lintuinfluenssaa Influenssa, joka vuosina tarttui satoihin miljooniin ihmisiin ja tappoi 50 miljoonaa, ei ollut ainoastaan erittäin tarttuva vaan myös poikkeuksellisen tappava. Tutkijat ovat pyrkineet tunnistamaan tuon kovan onnen viruksen vuodesta 1918 alkaen ja vuonna 2004 se onnistui. Yhdysvalloissa tutkittiin erään espanjantautiin vuonna 1918 kuolleen yhdysvaltalaissotilaan keuhkoista otettua näytettä. Heidän onnistui määrittää sotilaan keuhkoissa olleen viruksen pinnan geenisekvenssi, ja viruksen muotoa tutkittiin nykyaikaisella röntgentekniikalla. He havaitsivat, että vuoden 1918 virus muistutti kovasti vuonna 2003 koko maailmassa pelkoa ja lintujen joukkoteurastuksia aiheuttanutta lintuinfluenssavirusta. Vaarallisimmat influenssatyypit esiintyvät juuri linnuissa. Tavallisesti ne tarttuvat vain linnuista ihmiseen, eivät ihmisestä toiseen. Vuoden 1918 viruksen havaittiin mutatoituneen niin, että se tarttui myös ihmisten välillä. Linnuista lähtöisin olevat virukset voivat siis jatkossakin mutatoitua ja kehittyä pandemioiksi. SCANPIX Vuoden 2003 lintuinfluenssa osoitti, että uusi pandemia voi puhjeta koska tahansa. Miljoonia lintuja lopetettiin ympäri maailman.

9 maan suolaa, ja Albertassa Kanadassa eräs nainen oli varma, että hän oli parantunut rintakehän ympärille käärityn tärpättisiteen ansiosta. Brittien sotaministeriö julkaisi ohjeen alkoholin käyttämisestä ehkäisevänä keinona. Yhdysvaltalaiset viranomaiset eivät antaneet niin tarkkoja ohjeita: Washingtonista käskettiin kansalaisten pitää kättä suun edessä yskittäessä, pitää huolta yleisestä puhtaudesta ja välttää tiukkoja vaatteita. Rauhantahtoinen mutta sairas presidentti Espanjantaudin heikentämä Yhdysvaltojen presidentti ei jaksanut taivutella Britanniaa ja Ranskaa puolueettomaan rauhaan. Mielikuvitus alkoi laukata Kun tiede ei pystynyt antamaan vastauksia, ihmiset alkoivat keksiä niitä itse. Sodan melskeissä monet uskoivat, että sairaus oli saksalaisten tekosia. Jo kesäkuussa 1918 New York Times kutsui uutta kulkutautia saksalaistaudiksi. Loppukesästä lähti liikkeelle huhu siitä, että saksalaiset olisivat salakuljettaneet influenssaviruksen Yhdysvaltoihin ja päästäneet sen valloilleen teattereissa ja muissa kokoontumispaikoissa. Toiset arvelivat, että epidemian olivat laukaisseet sodan uudet aseet, myrkkykaasut, toiset puolestaan olivat sitä mieltä, että sairastumisen takana oli räjähtävien kranaattien savu yhdistettynä juoksuhaudoissa lojuvista mätänevistä ruumiista nouseviin höyryihin. Useimmat tarjosivat kuitenkin maanläheisempiä selityksiä, joiden mukaan tauti levisi esimerkiksi kirppujen tai likaisen pesuveden mukana. Yritteliäille espanjantauti tarjosi uusia mahdollisuuksia. Pidä jalat kuivana ja tauti kaukana, houkutteli eräs kenkäkauppa, ja eräs puoskari lupasi, että kun otat Isä Johnin lääkettä, olet turvassa. Vick sin Vapo-Rub, kaulalle, selkään ja rintaan hierottava voide, auttoi valmistajan mukaan siksi, että voiteesta erittyvät höyryt kulkeutuisivat ilmateitä suoraan altistuneisiin osiin. Epidemia katosi isestään Mikään ei tuntunut voivan pysäyttää espanjantautia. Mutta yhtä nopeasti, kuin se oli maailmaan ilmaantunutkin, se myös katosi itsestään. Kun kellot soivat aselevon merkiksi , epidemia alkoi vähitellen hiipua. Yhdysvalloissa suurkaupungeissa soitettiin sireenejä merkkinä siitä, että kansalaiset saattoivat ottaa hengityssuojat pois ja yhteiskunta voisi vähitellen palata normaaliin tilaan. Talven ja kevään aikana tauti yritti vielä iskeä uusina aaltoina, mutta Jo ennen kuin Yhdysvallat liittyi sotaan, presidentti Woodrow Wilson oli julistanut, että hän halusi varmistaa rauhan ilman voittajia ja nöyryytettyjä voitettuja, muuten seurauksena olisi hänen mukaansa halveksuntaa ja katkeria muistoja, joilla rauha lepäisi ei pysyvästi, vaan kuin juoksuhiekalla. Hänen liittolaisensa vastustivat Wilsonin toistuvasti esittämää ajatusta; britit ja ranskalaiset janosivat kostoa. Kun saksalaisille esitettävästä rauhansopimuksesta oli neuvoteltu muutama päivä, Wilson sairastui. Hänelle nousi korkea kuume ja hän yski rajusti. Presidentin lääkäri esitti järkyttävän diagnoosinsa: espanjantauti. Viiden sairauspäivän jälkeen presidentti palasi neuvottelupöytään. Hän oli heikkona, maailmanlaajuisesti esiintymät olivat pienimuotoisempia ja heikompia. Epidemia hiipui pois ilman, että tiede oli keksinyt sille sen enempää syytä kuin parannuskeinoakaan. Maailmanlaajuisesti espanjantautiin arvellaan kuolleen jopa noin 50 miljoonaa ihmistä. Se tappoi vuodessa enemmän ihmisiä kuin rutto, keskiajan musta surma, oli tappanut vuosisadassa ja yli viisi kertaa enemmän ihmisiä kuin koko ensimmäinen maailmansota. Kun niin monet nuoret ja vahvat olivat poissa, sodan jälkeinen jälleenrakennus oli vaikeaa. Sairaus jätti ihmisten mieliin hänen muistinsa häilyi ja hän oli epäluuloinen. Hän oli myös muuttanut näkemystään rauhansopimuksesta: muutamassa päivässä hän myöntyi sysäämään syyn sodasta yksin Saksan harteille, asettamaan Saksalle mittavia sotakorvausvaatimuksia, demilitarisoimaan Reininmaan ja viemään saksalaisilta merkittäviä maa-alueita. Historioitsijoiden mielestä Wilsonin myöntyväisyys brittien ja ranskalaisten vaatimuksiin johtui espanjantaudin aiheuttamasta heikkoudesta. Hän ei koskaan toipunu kunnolla, ja syksyllä 1919 hän sai vakavan kohtauksen. Wilson kuoli vuonna Kovat rauhanehdot osoittautuivat kohtalokkaiksi: toinen maailmansota puhkesi vain 19 vuotta myöhemmin. alakuloisen pohjavireen. Usko tieteeseen ja ihmisen kykyyn hallita elämää ja kuolemaa oli kokenut valtavan kolauksen. Yhdistettynä maailmansodan synkkiin muistoihin se ruokki lannistunutta asennetta maailmaan, jossa F. Scott Fitzgeraldin sanoin kaikki Jumalat olivat kuolleet, kaikki sodat sodittu, kaikki luottamus ihmiseen horjunut... LUE LISÄÄ: John M. Barry: The Great Influenza. The Epic Story of the Deadliest Plague in History, Penguin Books, Eila Linnanmäki: Espanjantauti Suomessa: influenssapandemia SKS, Britannian Lloyd George (vas.), Ranskan Georges Clemenceau ja Yhdysvaltojen Woodrow Wilson (oik.) nöyryyttivät Saksaa Versaillesin sopimuksella.

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015

Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta. Mika Mäkinen 26.5.2015 Case Ebola ja opit viimeisestä pandemiasta Mika Mäkinen 26.5.2015 Bank of America and Merill Lynch (2014): A severe pandemic could kill 360mn and hit global GDP by 5% Pandemian määritelmä Uusi taudin aiheuttaja

Lisätiedot

Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa

Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa Rutto ja muut zoonoosit ihmiskunnan historiassa Heikki S. Vuorinen LKT, lääketieteen historian dosentti Tampereen yliopisto ja Helsingin yliopisto heikki.vuorinen@helsinki.fi RUTON LEVINNEISYYS KÄSITYS

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN ERI AIKAKAUSINA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN ERI AIKAKAUSINA TERVEYDEN EDISTÄMINEN ERI AIKAKAUSINA MITEN TERVEYTTÄ ON PARANTANUT Suonenisku eli venesektio Verenseisautus? Miten ennen vanhaan ehkäistiin sukupuolitauteja? venesektio, venisektio, venaesectio, venisectio,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5222. Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland ZA5222 Flash Eurobarometer 287 (Influenza H1N1) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 287 INFLUENZA Q1. Aiotteko ottaa kausi influenssarokotuksen tänä vuonna? Kyllä, olen jo ottanut rokotuksen...

Lisätiedot

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 Kertausta 1.Kirjoita viivoille, mitä kyseisenä maailmansodan vuotena tapahtui (pyri keräämään viivoille vain tärkeimmät asiat 1939 Saksa ja NL hyökkäämättömyyssopimus Saksa

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä?

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Nimimerkki: Emajõgi I Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä? Jos olisin jäänyt veteen, olisin muuttunut kaihiksi, suomut olisivat nousseet silmiin, äitini olisi pimennossa evät pomppineet lonkista

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA

ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA Kuten epäilemättä tiedät, flunssa voi iskeä nopeasti ja laajalti talven aikana. Se voi heikentää uhrinsa viikkokausiksi. Paras puolustus virusta vastaan on hyväkuntoinen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä

Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä WWF Koulutus: Öljyyntyneiden lintujen käsittely, pesu ja hoito, Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä Laila Rossow Tarttuvien tautien Erikoiseläinlääkäri Tarttuva eläintauti?

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija

Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015. Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Työssäoppimisjaksoni Sierra Leonessa, Afrikassa 15.10-19.11.2015 Nanna Perttunen, vaatetusalan artesaaniopiskelija Lounais-Suomen ammattiopisto, Novida Saavuimme Sierra Leonen pääkaupunkiin Freetowniin

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen Lataa Kirjailija: Pekka Reinikainen ISBN: 9789515851574 Sivumäärä: 96 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.12 Mb Milloin lintuinfluenssa on täällä? Maailman terveysjärjestö

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla VII: Eurooppalaisten vuosisata Risto Marjomaa https://alma.helsinki.fi/doclink/16989 Alma: Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen

Lisätiedot

Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita

Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita 1 (5) Influenssa A(H1N1) -toimintaohjeita 1. KUINKA TOIMIT, JOS EPÄILET SAIRASTUNEESI H1N1-INFLUENSSAAN? Jos epäilet sairastuneesi A(H1N1)-influenssaan, ÄLÄ MENE SAIRAANA TYÖHÖN, älä mene suoraan työterveyshuollon/

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Pahan (maa)ilman linnut

Pahan (maa)ilman linnut kuvat: YLE 102 Mika Aaltola Pahan (maa)ilman linnut Helsingin Sanomat ja lintuinfluenssan politiikka Lintuinfluenssalla tehtiin politiikkaa keväällä 2006, kun sen yhteydessä keskusteltiin esimerkiksi ihmisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

JÄTTIhampaan. ar voitus

JÄTTIhampaan. ar voitus JÄTTIhampaan ar voitus Fossiili on sellaisen olion tai kasvin jäänne, joka on elänyt maapallolla monia, monia vuosia sitten. Ihmiset ovat löytäneet fossiileja tuhansien vuosien aikana kivistä ja kallioista

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2005/0063(CNS) 19.7.2005 LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa.

Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Lisää Johanneksen evankeliumin 11. luvusta? Klikkaa kuvaa. Muuan Lasarus-niminen mies oli sairaana. Hän asui Betaniassa, samassa kylässä kuin Maria ja tämän sisar Martta. Maria oli se, joka voiteli Herran

Lisätiedot

Sata vuotta sitten tähän sairauteen kuoli Suomessa yksi ihminen tunnissa.

Sata vuotta sitten tähän sairauteen kuoli Suomessa yksi ihminen tunnissa. Sata vuotta sitten tähän sairauteen kuoli Suomessa yksi ihminen tunnissa. Ylilääkäri tutkii pikku potilasta, kertoo teksti kuvan takana. Iltasanomat 14.5.2016 Tuberkuloosi oli tappava sairaus, joka aiheutti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tuhoisa ja kohtalokas on sairaus ollut ihmisille Unitaudin Encephalitis lethargica historia Suomessa 1920-luvulla

Tuhoisa ja kohtalokas on sairaus ollut ihmisille Unitaudin Encephalitis lethargica historia Suomessa 1920-luvulla Tuhoisa ja kohtalokas on sairaus ollut ihmisille Unitaudin Encephalitis lethargica historia Suomessa 1920-luvulla Oulun yliopisto Historiatieteet Aate- ja oppihistorian pro gradu -tutkielma Marianne Kettu

Lisätiedot