Hallintotuomioistuinpäivä Mikael Pentikäinen Tilannekuva ja todellisuus. Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat,

Transkriptio

1 Hallintotuomioistuinpäivä Mikael Pentikäinen Tilannekuva ja todellisuus Arvoisa puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat, Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg piti pari viikkoa sitten Joensuussa puheen, jota haluan aluksi lainata: Oikea tieto ja luotettava tilannekuva luovat edellytykset päätöksenteolle. Aikana, jolloin Wikileaks haastaa Pentagonin ja jolloin Facebook- ja Twitter-sivustot saavat hetkessä suuret joukot liikkeelle, informaatiooperaatiot ja tietotekniikan käyttö nousevat etualalle. Turvallisuus on todellisten tilanneuhkien ohella riippuvainen mielikuvista. Asia on juuri näin. Tässä mielikuvien luomisen maailmassa olennainen rooli on medialla. Tämän kiteytti hyvin laulaja Jim Morrison sanoessaan: Se, joka hallitsee mediaa, hallitsee mieliä. Tästä syystä vallanpitäjät - kaikkialla - ovat kiinnostuneita median hallinnasta. Moni suuri valta, kuten Kiina, levittää medioitaan suurella rahalla maailmalle ja tarjoaa yhä enemmän englannin- tai muun kielistä sisältöä. Näin tekee moni muukin. Oikeat päätökset vaativat tarkkaa tilannekuvaa. Tilannekuva riippuu faktoista mutta myös mielikuvista. Media luo molempia ja varsinkin ymmärrystä niistä. Siksi on tärkeää ymmärtää mediaa ja sen muutosta. Keskityn tässä puheenvuorossani kolmeen teemaan: median murrokseen, tämän murroksen vaikutuksiin ja lopuksi pohdin, miksi tarkan ja todellisen tilannekuvan luominen on niin vaikeaa. Aluksi on tarpeen todeta, että edustan lehteä, jonka henkinen perintö on olla vapaa lehti vapaassa yhteiskunnassa. Helsingin Sanomien sananvapauden mitalissa on neljä sanaa: Vapaa lehdistö vapauden elinehto. Tästä pohjalta uskon, että vapaa media kantaa kansallisen tehtävänsä oikean tilannekuvan luojana ja todellisuuden hahmottajana. Sananvapaus ei voi olla koskaan liian suurta, mutta sitä pitää käyttää vastuuta tuntien. Lehdistö katsoo asioita omasta kulmastaan, päätösvallan ulkopuolelta. Tänä vuonna juhlavuotta viettänyt kirjailija Juhani Aho, yksi Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustajista, kirjoitti Sanomalehtimiehen muistelmissaan, että muusta maailmasta lehtimiehen erottaa barrikadi, jonka takana lehtimies istuu langat käsissään, ja hänen tahdostaan ilmestyy lehti, jokapäiväinen "tulkoon valkeus". "Koiran elämää, mutta ainoata, jota kannattaa elää", Aho siteerasi Mark Twainia. Hyvät ystävät, mediatoimialalla eletään historiallista murrosta. Sen ajuri on teknologinen muutos ja sen ilmentymä on globaali internet, joka vaikuttaa läpitunkevasti kaikkeen mediaan. 1

2 Olen kuvannut tilannetta toteamalla, että murros on suurin sitten Gutenbergin. Johannes Gutenberg oli saksalainen metallimies, jonka suuri innovaatio 1430-luvulla oli painotekniikka. Siihen asti kirjat oli jäljennetty käsin, yksi kerrallaan, pääasiassa luostareissa. Gutenbergin innovaatio mahdollisti sisällön massatuotannon. Keksintö muutti tiedonvälityksen dynamiikkaa ja teki tilaa Euroopan murrokselle, niin renessanssille kuin uskonpuhdistukselle. Gutenbergin innovaatio vapautti sanan kynän ja luostareiden kahleista. Tämän ajan Gutenberg on internet. Myös sillä on kumouksellisia vaikutuksia tiedonvälityksen dynamiikkaan. Se vapauttaa sanaa painokoneen ja postilaatikon kahleista. Se tekee mediasta globaalia, koska tietoverkon kautta pystymme - jos osaamme kieliä ja olemme toimivassa tietoverkossa - lukemaan lähteitä mistä tahansa maailman kolkasta. Internet vaikeuttaa sanan hallintaa, myös sensuuria, millä on suuri vaikutus sananvapauteen ja ihmisoikeuksiin. Internetin kahlinta ei ole helppoa, vaikka siihenkin keksitään jatkuvasti uusia keinoja. Samalla internet on tehnyt disinformaation kovin helpoksi. Olemme nähneet maailmalla - erityisesti arabikeväässä - modernin viestintäteknologian voimaa. Sosiaalisen median kautta ihmisiä on saatu liikkeelle ja synnytettyä ilmiöitä, joihin perinteinen media - lehdistö, televisio ja radio - on voimakkaasti tarttunut. Uuden ja perinteisen media yhteisvaikutus on ollut suuri, kun kuva todellisuudesta on tarkentunut ja kansalaisia on lähtenyt eri maissa liikkeelle taistelemaan oikeuksistaan ja vääryyksiä vastaan. On ollut vaikuttavaa nähdä, ettei arabimaita ajanut muutokseen ääriterrori vaan Twitteri, moderni viestintä. Toki taustalla on muitakin tekijöitä kuten vuosikymmenien sortovalta, terrori ja korruptio, mutta nyt koettu tuskin olisi tapahtunut tässä laajuudessa ja tällä vauhdilla ilman modernia mediateknologiaa. Vaikutukset ovat olleet sananmukaisesti kumouksellisia. Arabikevään tilanne on juuri nyt erityisen surullinen Syyriassa, jonka kansannousussa on kuollut YK:n mukaan noin 4000 ihmistä, joukossa ainakin 256 lasta, osa heistä on kidutettu hengiltä. Syyriaan ei pääse läntisiä toimittajia, mutta saamme sieltä uuden tekniikan avulla hajatietoja, joiden kautta on mahdollisuuksia luoda jonkinlaista tilannekuvaa. Se on erittäin valitettava. Hyvät ystävät, tällä isolla mediamurroksella on ollut tiedonvälitykseen monenlaisia vaikutuksia. Käyn läpi niistä yhdeksän. Ensiksi se on nostanut nopeusvaatimuksen niin viestivien viranomaisten kuin medioiden uudelle tasolle. Uudessa maailmassa nopeat todella syövät hitaat. Tällä on niin myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia. Viestintävalmiuksien pitää olla kunnossa jatkuvasti, koska erityisesti häiriöoloissa tiedontarve on valtaisa ja kansalaiset ovat tottuneet siihen, että tietoa on nopeasti saatavilla. Vaikka valmiudet olisivat kunnossa, siitä huolimatta tilanteenhallinta on hyvin vaikeaa uuden median oloissa, koska sitä ei oikein hallitse kukaan, ei myöskään media itse. 2

3 Näemme nopean tiedontarpeen kasvun jokaisessa kriisissä: verkkoliikenne räjähtää hetkessä, kun järisyttävää tapahtuu. Tässä maailmassa tunti on iäisyys. Uutistyössä on siirrytty sekuntikilpailuun, jolla on isoja varjoja: mm. se, että muita medioita lainataan kevyesti tarkistamatta tietoja alkuperäislähteiltä, mikä voi johtaa epätarkkaan ja virheelliseen uutisointiin. Lisäksi informaatio oikea ja väärä - lentää hetkessä maa- ja kielirajojen yli. Toiseksi uusi maailma on tehnyt meistä jokaisesta tiedonvälittäjän. Kuka tahansa voi välittää informaatiota, ja sosiaalisen median kautta niin totisesti tapahtuu. Kun uutistilanne on päällä, Twitterin, Facebookin, muiden verkkoyhteisöjen ja keskustelupalstojen kautta leviää valtavasti informaatiota, oikeaa ja väärää. Tämä on nähty kaikissa kriiseissä. Tätä informaatiomassaa on täysin mahdoton sensuroida - paitsi sulkemalla verkon, mutta se taas halvaannuttaa koko yhteiskunnan - kuten Egyptissä nähtiin - eikä sitä siksi haluta tehdä. Informaatiomassasta on myös vaikea muodostaa luotettavaa kokonaiskuvaa. Kolmanneksi tämä murros muuttaa median ansaintaa. Uudessa maailmassa isokin kansallinen peluri on pieni, kun se kohtaa jopa globaalia kilpailua, joka koettelee perinteisen liiketoiminnan perusteita, niin mainos- kuin lukijatuottoja. En mene tähän syvemmälle, mutta totean, ettei vahva suomalainen media ole itsestäänselvyys tässä uudessa kansainvälisen kilpailun ympäristössä. Tulojen ehtymisellä on jo ollut isoja vaikutuksia esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa moni media on leikannut tuntuvasti kirjeenvaihtajaverkkoaan. Jokainen ymmärtää, että siitä ei hyvä seuraa, kun suurvallan kansan tilannekuva maailmasta kapenee rajusti. Neljänneksi se muuttaa uutiskilpailun dynamiikan. Kenellekään ei ole enää uutishegemoniaa, vaikka historia osoittaa kansalaisten mieluiten suosivan kriisitilanteissa perinteisiä uutistaloja. Kun jotain tapahtuu, uutisnälkäinen liikkuu verkossa jouhevasti sivustoilta toiselle. Suomessa vahvimmat verkkouutisbrändit ovat iltapäivälehdet, MTV3, HS ja Yleisradio. Esimerkiksi Helsingin Sanomilla on jo jatkuvasti noin 1,9 miljoonaa eri lukijaa, kun lasketaan yhteen eri kanavien kokoama yleisö, vajaa miljoona painetun lehden lukijaa ja 1,4 miljoonaa verkkolehden viikoittaista kävijää. Lehteä luetaan enemmän kuin koskaan sen historiassa. Viidenneksi eri medioiden rooli on muuttunut. Internetistä on tullut suurten uutisten, breaking news, ensisijainen kanava, mikä on ymmärrettävää. Verkko on loistava väline uutisten kertojalle, koska sen kautta niitä voi välittää ja täydentää tilanteen eläessä. Yhä useammin uutinen tulee kännykkään viestinä, joka kutsuu verkkoon lukemaan lisää. Radion ja television merkitys uutisten näyttämönä on vähentynyt, kuten sanomalehtien aikanaan television tullessa, mutta tärkeä se on yhä. Lehtien rooli on kertoa uutisten taustoja, hakea niille merkityksiä, liittää niitä kontekstiin, selittää ja auttaa ymmärtämään asiaa sekä katsoa tulevaan. Lehti pystyy tähän isojen pintojen ja ilmestymisrytminsä vuoksi erityisen hyvin. Kuudenneksi muuttumassa on perinteinen tasapainotilanne valtiollisen ja valtiosta riippumattoman median välillä, ja aivan erityisesti maissa, joissa näemme nyt vallanvaihtoja. Viimeinenkin luottamus valtiolliseen mediaan on mennyt, uusia toimijoita, kuten Al-Jazeera ja Al-Arabija, ottaa markkinaa. Suomessakin tämä tasapaino uhkaa muuttua, tosin eri lailla ja mittakaavassa. Meillä siihen vaikuttaa erityisesti Yleisradiolain uudistus, joka pitää liittää tähän mediamurroksen 3

4 kontekstiin. Kun Ylen asemaa pohditaan, pitää nähdä, että kyse on koko suomalaisesta mediakentästä. Siellä täytyy olla aidot menestymisen mahdollisuudet myös tässä uudessa maailmassa, jos haluamme säilyttää moniarvoisen mediamaiseman. Tämä ei ole kannanotto Yleisradiota vastaan. Yle olkoon jatkossakin tärkeä osa suomalaista mediaa. Uudessa maailmassa on kuitenkin tärkeää, että Ylen rooli on selkeä, rahoitus reilu, liiketoiminnan valvonta toimiva ja Yle siten säännelty, että Suomessa voi toimia myös yksityinen media. Tämä selkeys on tärkeää, koska Yle on valtion omistama, lailla säännelty, poliitikkojen raharuuvin avulla isännöimä ja julkisen rahoin tuettu mediayhtiö. Ainakaan itse en halua tilannetta, jossa tiedonvälitystä hallitsee yhtiö, joka on riippuvainen valtion rahoituksesta tai sääntelystä ja sitä kautta vallanpitäjistä. Se ei kuulu vapaan läntisen demokratian olemukseen. Seitsemänneksi murros muuttaa myös perinteistä varsinkin lehtitaloja leimannutta tasapainoa mainos- ja levikkituottojen välillä. Tämä tasapaino on mahdollistanut sen, että sanomalehti on voinut aina kumartaa lukijalleen. Uudessa maailmassa levikkituottoja uhkaa verkon ilmainen sisältö mutta Suomessa myös eduskunnan juuri hyväksymä tilattujen lehtien arvonlisäveron korotus. Tämä oi isku lukemista ja yhteiskunnallista ymmärrystä - tilannekuvaa ja todellisuutta - vastaan, koska lehtiä lukeva kansa äänestää aktiivisemmin ja lehtiä lukeva nuoriso menestyy koulussa kaikissa aineissa paremmin kuin ne, joilla tätä mahdollisuutta ei ole. Kahdeksanneksi muuttunut on myös toimittajan rooli. Toimittaja ei ole enää entisellä tavalla tiedon portinvartija, koska hänet on niin helppo kiertää. Muutos on pääasiassa tervetullut sananvapauden kannalta. Sen huono puoli on se, että kun portinvartijoita ei ole aiempaan tapaan, julki tulee kaikenlaista informaatiota, jolla on tiedon kanssa kovin vähän tekemistä. Hyvää on sekin, että lukijamme pääsevät eri tavalla tiedon lähteille kuin aiemmin, myös kansainvälisesti. Se on lisännyt lähdekritiikkiä ja laatua. Viimeisenä mainitsen median uudet haasteet, joista yksi on tietoturva. Jo tavallisina päivinä järjestelmiämme kohtaan hyökätään lähes koko ajan. Meillä on käynnissä jatkuva verkkohyökkäysten torjuntatyö. On paljon esimerkkejä - myös hallinnosta - siitä, miten hakkerit ovat pystyneet kaappaamaan ja kaatamaan sivustoja. Tämän päivän kybersodassa ei myöskään tyydytä vain kaappaamaan sivustoja vaan erilaisten haittaohjelmien kautta sabotoidaan toimintoja, jopa voimaloita, kuten Stuxnettietokonemadon tapauksessa kävi Iranissa. Jokaisen tahon pitää kiinnittää huomiota tietoturvaosaamiseen. Toinen haaste on tietoverkkojen kestävyys, kapasiteetti ja suojaus. Näemme uutistilanteissa heti suuria piikkejä verkkoliikenteessä. Ne koettelevat verkkoja ja palvelinkapasiteettia. Suomessa ei ole vielä kokemuksia tilanteista, joissa iso osa tietoverkoista on pois pelistä. Muuallahan näin on käynyt. Lisäksi on tärkeää nähdä, että tietoverkkoihin ja -järjestelmiin liittyvää työtä on tänä päivänä paljon kaukana Suomesta. Mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi kriisitilanteen kannalta? Hyvät kuulijat, jotta tilannekuva olisi luotettava, sen luojien - kuten lehdistön - pitää kyetä objektiiviseen journalismiin. On hyvä pohtia, mitä objektiivisuus on. Minulle se on tasapuolisuutta, tasapainoisuutta, riippumattomuutta, luotettavuutta, täsmällisyyttä, mahdollisimman 4

5 kokonaisen kuvan rakentamista. Se on siis asia, johon ainakin edustamani lehti pyrkii vakavalla mielellä, mutta nöyrästi tunnustaen, ettei sitä täyttä objektiivisuutta voi koskaan saavuttaa. Paraskin yritys kuvata todellisuutta jää aina vajaaksi ja todellinen tilannekuva epätarkaksi. Itse uskon, että journalistisen työn merkityksellisyys ja tarkoitus, objektiivisuuden nälkä ja ammattietiikka erottavat medioita jatkossa toisistaan entistä enemmän. Niillä tai niiden tulkinnalla etsitään eroja kilpailijoihin. Hesarille ne ovat jos mahdollista entistä tärkeämpiä. Meillä pitää olla vahva integriteetti, joka on enemmän kuin rehellisyyttä. Se on uskallusta toimia omien journalististen arvojen mukaisesti ja kertoa totuus parhaan tiedon mukaan muistaen, ettei täydellistä totuutta ole olemassa. Miksi sitten tässä murroksessa objektiivisuuden saavuttaminen - todellisen tilannekuvan rakentaminen - on niin vaikeaa? Mitä sen tiellä on ja miten esteitä voi raivata? Objektiivisuuden esteiden raivaaminen on todella tärkeää, koska kyse on median uskottavuudesta. Listaan seitsemän tekijää. Ensimmäinen on osaamisvaje. Elämme maailmassa, joka kehittyy ja monimutkaistuu nopeasti, jossa erilaiset riippuvuudet vahvistuvat ja muuttuvat ja joka on eri tavalla kansainvälinen kuin aiemmin. Tämä meneillään oleva velkakriisi on tästä erinomainen esimerkki. Siitä on todella vaikea luoda luotettavaa tilannekuvaa. On päivänselvää, että tässä maailmassa toimittajiin kohdistuvat erilaiset vaatimukset kuin aiemmin. Vaikka toimitukset ovat koulutetumpia kuin koskaan, osaaminen ei riitä kaikkeen. Pulma ei ole niinkään journalismin perusasioissa vaan kyvyssä ymmärtää monimutkaista maailmaa. Toki myös uudenlaisia ammatillisia taitoja tarvitaan. Yritämme Helsingin Sanomissa vastata haasteeseen kolmella tekijällä. Ne ovat rekrytointi, kierrätys ja koulutus. Ratkaisevan tärkeää on löytää hyviä toimittajia ja tehdä heistä työssä oppimisen kautta vielä parempia. Mutta minkälainen on hyvä toimittaja? Hän haluaa olla ihmisten kanssa ja palvella heitä. Se on lähtökohta. Hänellä on suurempi halu ymmärtää kuin luulla ymmärtävänsä. Hän haluaa tietää. Hänellä on laajalti tietoa ja ymmärrystä asioista, sivistystä. Hänellä on nöyryyttä tunnustaa tietämisensä rajallisuuden. Hänellä on rohkeus kysyä ja selvittää. Hän uskaltaa mennä sinne, missä tapahtuu. Hän osaa nähdä ja havainnoida. Hänellä on taito kuunnella eikä olla vain kuulevinaan. Hän osaa kuulla monella kielellä, ei vain omallaan. Hän osaa kuunnella eri lähteitä, ei vain yhtä ja tuttua, myös sellaisia, jotka eivät tue hänen perusoletuksiaan. Hän on utelias. Hän ei pelkää liikaa ketään eikä mitään mutta kunnioittaa kaikkia. Hän osaa hankkia tietoa. Hän tuntee erilaisia tiedonhankintakeinoja ja oikeutensa tietolähteiden äärellä. Hänellä on uskallusta kertoa, minkä on selville saanut, vaikka se järisyttäisi maailmaa. Mutta tieto ei riitä. Olennaisen tärkeää on tarinan kertomisen taito. Siihen kuuluu taito avata asioita niin, että lukija kokee ymmärtämisen iloa, vaikka uutisen asiasisältö ei häntä ilahduttaisi. Hän toimittaja osaa myös yhteistyön. Toinen este objektiivisuuden tiellä on urautuminen. Jokainen meistä tietää, miten urautuminen kaventaa ajattelua ja miten siitä tulee kehityksen este. Toki kaksikymmentä 5

6 vuotta yhtä toimialaa tekee toimittajasta alan tuntijan, mutta samalla hänestä voi tulla näkökulmiensa ja lähteidensä vanki. Sama tauti uhkaa myös muissa tehtävissä. Kolmas hidaste on resurssipula. Uusi mediamaailma sykkii koko ajan. Deadline on jatkuvasti. Hesarinkin toimitus toimii parin tunnin yötaukoa lukuun ottamatta läpi vuorokauden. Juttuja tehdään enemmän kuin koskaan ja keskimäärin nopeammin kuin koskaan. Samalla resurssit ovat mieluummin vähentyneet kuin kasvaneet. Aikaa ajatella on entistä vähemmän. Se on vaarallista - yhtä vaarallista toimituksissa kuin muuallakin, myös oikeuslaitoksessa. Ongelmaa voi yrittää ratkoa harkitulla resursoinnilla ja priorisoinnilla. Voimavarat pitää olla siellä, missä ne luovat oikeasti arvoa. Turhat jutut pitää jättää tekemättä, ja keskittyä niihin, joilla on merkitystä. Neljäntenä mainitsen nopeuskilpailun, jota internet korostaa. On syntynyt uusi journalismin laji, siteerausjournalismi, jossa lainataan muiden juttuja yrittämättä selvittää niiden taustoja. Ilmiö on ikävä, koska siinä luodaan epätosia ilmiöitä ja keskusteluja. Tätä pahenevaa tautia vastaan voi taistella vain vahvalla kulttuurilla, joka korostaa luotettavuutta. Viides riskitekijä on liika lukijan suosion liika kalastelu. Haetaan verkkokävijöitä, ostajia tai katsojia hinnalla millä hyvänsä, myös sisällöillä, joissa tingitään tarkoituksellisesti luotettavuudesta tai journalistisista periaatteista. Tämä johtaa esimerkiksi verkossa otsikointiin, jossa tavoitteena ei ole asian luotettava kuvaus vaan kävijöiden maksimointi, koska mitä enemmän on kävijöitä, sitä enemmän on myös nähtyjä mainoksia ja tuottoja. Kustantajan tehtävä on kitkeä pois vääränlainen klikki- tai suosiokalastelu. Kuudes hidaste objektiivisuuden tiellä on toimitusten homogeenisyys. On liikaa samalla tavalla ajattelevia ja liian vähän sisäistä keskustelua. Terve toimitus on hyvä yhdistelmä eri tavalla ajattelevia, eri-ikäisiä, eri tavalla koulutettuja mutta samat journalistiset arvot jakavia. Terveessä toimituksessa uskalletaan olla eri mieltä ja haastaa, myös jäsentensä maailmankuvia ja -katsomuksia. Terve toimitus myös tuottaa sisältöä, josta kuuluvat erilaiset äänenpainot, mutta niin, että syntyy hyvä, monipuolinen ja samassa tahdissa soiva kokonaisuus. Viimeisenä nostan liian ajassa elämisen. Eletään liikaa päivän uutistilanteessa. Unohtuu perspektiivi ja historia. Presidentti Mauno Koivisto puhui sopuli-ilmiöstä: toimittajat juoksevat helposti kaikki samaan suuntaan saman aiheen kimpussa. Se ei ole tietenkään tervettä. Hyvät kuulijat, objektiivisuus modernissa mediassa on tärkeä tavoite. Kuten sanoin aluksi, siihen on mahdoton päästä, mutta siitä huolimatta sitä kohti pitää kulkea. Sen esteitä pitää raivata ja niiden yli pitää kiivetä. Se on välttämätöntä, jos ja kun haluamme rakentaa todellista tilannekuvaa. 6