Maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa"

Transkriptio

1 Maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa

2 VAPO ON Toimitusvarma ja osaava HALUAMME OLLA TOIMITUSVARMIN, OSAAVIN JA VASTUULLISIN PAIKALLISIA POLTTOAINE- JA ENERGIARATKAISUJA TARJOAVA YRITYS Vuoden 2015 lopussa tehdyssä asiakastyytyväisyystutkimuksessa saimme asteikolla 1 10 parhaan arvosanan toimitusvarmuudesta (8,7). Olen erittäin iloinen tästä, koska olemme rakentaneet toimitusvarmuutta vuosikymmenten ajan. Toki parannettavaa on. Asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan voisimme olla kilpailukykyisempiä, kuunnella ja huomioida asiakkaiden tarpeita aiempaa enemmän. Vuoden 2016 alussa muutimme toiminta malliamme ja organisaatiotamme vastaksemme tähän, eli lisätäksemme asiakas lähtöisyyttä, joustavuutta ja kilpailukykyä. Toimitusvarmuus syntyy osaamisesta, mutta osaaminen mahdollistaa paljon muutakin. Tavoitteenamme on, että onnistumme yhdistämään vuosikymmenten aikana syntyneen polttoainekokemuksen, energiaosaamisen ja asiakkaan kuuntelun juuri oikealla tavalla. Toimitusvarma Olemme toimitusvarmin hetkessä ja jopa vuosikymmenten päähän. Meillä on paras kyky solmia monivuotisia polttoainesopimuksia. Lämpöratkaisuissa toimitusvarmuus tarkoittaa kotimaisilla polttoaineilla tuotetun energian korkeaa käytettävyyttä joka hetki koko asiakkuuden ajan. Osaava Tavoitteemme on luoda asiakkaalle arvoa olemalla maailman paras osaaja lähienergian koko arvoketjussa. Vapossa yhdistyy vuosikymmenten kokemus polttoaineista omaan energiaosaamiseen. Kehitämme osaamistamme jatkuvan parantamisen kautta. Vastuullinen Vapon eettinen ohje on tiukka. Vapo kantaa yhteiskuntavastuunsa ja tunnustaa keskeisen roolinsa vastuullisena kotimaisen energian tuottajana. Käymme jatkuvaa, avointa vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa ja raportoimme vastuullisuudestamme kansainvälisen GRI-ohjeistuksen mukaisesti. Paikallisesti kotimainen Vapo ja Vapon yrittäjät työllistävät ja maksavat veroja noin 200 kunnassa Suomessa. Vapon paikallinen merkitys näkyy maksettujen palkkojen, ostojen ja investointien korkeana tasona suhteessa liikevaihtoon. Vapon ostoista valtaosa on paikallisesti tuotettuja palveluita. Jyrki Vainionpää operatiivinen johtaja

3 Toimitusvarmuutta hetkessä ja vuosien yli Polttoaineratkaisut vuotta 3 vuotta Takaamme toimitusvarmuuden vuosikymmeniksi Laajat turvetuotantoresurssit ja reservisuot yhdistyvät luvitus- sekä valmisteluosaamiseen Suomen kattava organisaatio ja pellettitehdasverkosto Polttoainetoiminnot Virossa ja Ruotsissa mahdollistavat tuonnin tarvittaessa 1 päivä Paras kyky tehdä monivuotisia polttoainesopimuksia Suomen kattava verkosto turpeen tuotannossa, energiapuun hankinnassa sekä kuljetuksissa Useita pellettitehtaita ja -varastoja Kyky vastata perättäisiin heikkoihin turvetuotantokausiin kahden lämmityskauden kysyntää vastaavilla varastoilla Olemme toimitusvarma jokaisena päivänä Kyky vastata yllättäviin kysyntäpiikkeihin kelirikoista ja pyhäpäivistä huolimatta Laaja sopimuskalusto sekä kattava terminaali- ja varastoverkosto Mahdollisuus tarjota vaihtoehtoisia polttoaineita ja 24/7-päivystys Aika Energiaratkaisut Vapon energiaratkaisut tarjoavat kotimaisilla polttoaineilla tuotettua toimitusvarmaa energiaa. Polttoainesuunnittelulla, asiantuntemuksella, käyttöosaamisella ja ennakoivalla kunnossapidolla ylläpidämme laitoksen korkean käyttöasteen. Valvomme laitoksen tuotantoprosessia ja ylläpidämme riittävästi vara- ja säätötehoa sekä tarvittaessa kahdennamme kriittiset toiminnot. Varmistamme polttoaineiden saatavuuden koko asiakkuuden ajaksi. käytettävyys kunnossapitokustannukset

4 Toimintamme lähienergian arvoketjussa Polttoaineratkaisut perustuvat Vapon perinteisiin vahvuuksiin.tarjoamme toimitusvarmoja kotimaisia kiinteitä polttoaineita energia- ja teollisuusasiakkaille. Kokonaispolttoaineratkaisuissa asiakas on antanut Vapolle tärkeän vastuun hoitaa kaikki tarvittavat polttoaineet heidän energiantuotantoonsa. Kokonaispolttoaineratkaisut optimoidaan tilanteeseen sopiviksi. Polttoainelisäarvopalveluita kehitämme yhdessä asiakkaiden kanssa. Kun Vapon osaaminen esimerkiksi logistiikka- tai huoltovarmuusasioissa kohtaa asiakkaan tarpeen, syntyy mahdollisuus uudenlaiseen yhteistyöhön. Energiaomaisuuden kehittämispalvelut perustuvat laajan energialiiketoimintamme osaamiseen ja teknisiin ratkaisuihin. Tarjoamme asiakkaillemme heidän energiaomaisuutensa tuottavuuta kasvattavia palveluita kuten etäkäyttö-, asiantuntija- sekä varallaolopalveluita. Energiantuotantoratkaisut suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa. Varmistamme laitoksen energiatehokkuuden ja korkean käytettävyyden koko elinkaaren ajan. Olemme toteuttaneet teollisuus-, kunta- ja energia-asiakkaillemme jo yli sata energiantuotantoratkaisua. Energianjakeluratkaisut ovat tyypillisesti energiakumppanuuksia kuntien kanssa, missä Vapo huolehtii asiakkaan kaukolämpöliiketoiminnasta. Operoimme yli 25 kaukolämpöverkkoa Suomessa ja Ruotsissa.

5 Ratkaisu arvoketjun jokaiseen vaiheeseen Ratkaisu Esimerkkejä Esitteen asiakaskertomukset Keravan Energia, Pori Energia, Oulun Energia, Stora Enso, Helen, Fortum, Suur-Savon Sähkö, Kokkolan Energia, Lapuan Energia, Paimion Lämpökeskus Nurmijärven Sähkö Ähtärin Energia ja Vesi Tampereen Sähkölaitos, Savon Voima Vatajankosken Sähkö Atria, Finavia, Valio Forssa, Sysmä Polttoaineratkaisut Turve, puu, pelletti, monipolttoaineratkaisut Kokonaispolttoaineratkaisut Polttoainelisäarvopalvelut Energiaomaisuuden kehittämispalvelut Energiantuotantoratkaisut Energianjakeluratkaisut Vastuu kaikista asiakkaan polttoaineista Huoltovarmuusratkaisut, tuhkan jälki - käsittely, logistiikka- ja terminaaliratkaisut Etäkäyttöpalvelu Ulkoistetut lämpö-, kylmä- ja teollisuuden höyryratkaisut Kaukolämpöjakelu loppuasiakkaalle Tarjoamme ratkaisuitamme ja palveluitamme kotimaisen lähienergian arvoketjun jokaisessa vaiheessa aina yksittäisestä polttoaineratkaisusta kokonaisvaltaiseen energiaratkaisuun. Tunnemme lähienergian arvoketjun aina polttoaineen tuotannosta kodin lämmitykseen.

6 Polttoaineratkaisut ja palvelut joustavasti tarpeen mukaan Polttoaineista palveluiksi Tarjoamme kotimaisia kiinteitä polttoaineita kuten energiaturvetta, pellettejä ja puupolttoaineita sekä entistä enemmän näitä tukevia lisäarvopalveluita. Asiakaskuntamme koostuu energiasektorin ja teollisuuden toimijoista, joiden kanssa asiakassuhteemme ovat yleensä pitkäaikaisia. Olemme siirtymässä tuote- ja tuotantoyrityksestä palveluja ratkaisuyritykseksi. Mielestämme toimitusvarmuus polttoaineissa tänään, huomenna ja kahden vuoden päästä kuvaa enemmän ratkaisu- kuin tuoteliiketoiminnan asiakaslupausta. Asiakas hyötyy Vapon polttoaineosaamisesta Tiedämme, että asiakkaidemme polttoainetarpeet ovat erilaisia, ja että polttoaineiden saatavuus vaihtelee alueittain. Ajatus siitä, että one size fits all on kuopattu. Tästä hyvä esimerkki on uudistettu ja aikaisempaa selkeästi joustavampi tapamme myydä turvetta. Haluamme jatkuvasti parantaa polttoaineratkaisujamme energiaosaamisellamme. Ymmärrämme polttoaineen vaikutuksen laitoksen käytettävyyteen ja todellisiin kustannuksiin (total cost of fuel). Ymmärrämme tiukentuneiden säädösten vaikutukset paitsi laitoksella myös polttoaineketjussa. Paras ratkaisu löytyy kuuntelemalla asiakasta Kuvassa vasemmalta Vapon operatiivinen johtaja Jyrki Vainionpää sekä asiakasalueiden johtajat Markku Pullinen, Tommi Pihlajasalo, Pasi Rantonen, Ville Heikkinen ja Jan-Juhani Laitinen.

7 Polttoaineosaamisella turvetta eri tarpeisiin Asiakas voi hankkia sekä massaa että saada räätälöityä palvelua yhdessä paketissa. TAKUUVARMATURVE on toimitusvarma ja tuotanto-olosuhteista täysin riippumaton polttoainevaihtoehto. Sovitaan ennen tuotantokautta. Polttoaineratkaisut Kokonaispolttoaineratkaisut Polttoainelisäarvopalvelut Esimerkkinä turve Perusratkaisut PERUSTURVE on tyypillisesti monivuotinen ratkaisu asiakkaan suureen peruskuormaan erikseen tai yhdessä takuuvarmaturpeen kanssa. LISÄTURVE on joustava ratkaisu asiakkaan tarpeeseen täydentäen takuuvarma- ja perusturvesopimuksia. AUMATURVE on ratkaisu, jossa auman omistus siirtyy asiakkaalle. Kuljetus sovitaan erikseen, sen voi hoitaa joko asiakas itse tai Vapo. Energiaomaisuuden kehittämispalvelut Energiantuotantoratkaisut Energianjakeluratkaisut Puu Pelletti Monipolttoaineratkaisut Erikoisratkaisut LAUHDETURVE on ratkaisu, jossa turpeen hinta muuttuu sähkön hinnan mukana. SPOT-TURVE sovitaan tapauskohtaisesti tarvittaessa hyvin lyhyellä varoitusajalla. PESURITURVE on rikkipitoisuudeltaan alhaisempi ja kosteudeltaan korkeampi turve, joka alentaa pesurin lauhdeveden sulfaattipitoisuutta ja parantaa tuotannon hyötysuhdetta. RÄÄTÄLÖITY TURVE on asiakaskohtainen ratkaisu. Esimerkkejä ovat korkea/matala rikkipitoisuus, alhainen tuhkapitoisuus, seulottu turve tai korkea lämpöarvo.

8 Varmuutta ja kustannustehokuutta energiantuotantoon ja -jakeluun Vapon energiaratkaisulla asiakkaalle lisäarvoa Tarjoamme energiantuotanto- ja jakeluratkaisuita sekä energiaomaisuuden kehittämispalveluita teollisuudelle, energiayhtiöille ja kunnille. Asiantuntijamme suunnittelevat energiaratkaisun yhdessä asiakkaamme kanssa tämän tarpeita vastaavaksi. Ratkaisumme parantavat asiakkaamme energiaomaisuuden kokonaistuottavuutta. Asiakas hyötyy Vapon kokemuksesta Ratkaisumme perustuvat asiantuntijaosaamiseen sekä laajaan kokemukseemme lämmön- ja sähkön tuotannosta sekä kaukolämpötoiminnasta. Asiakkaiden näkökulmasta tarjoamme pienemmillekin energiantuotantolaitoksille mahdollisuuden hyödyntää aiemmin vain suuremmissa tuotantolaitoksissa käytettyjä ratkaisuja, esimerkiksi tuotannonsuunnittelussa ja -seurannassa. Polttoaineoptimoinnilla sekä ennakoivalla kunnossapidolla varmistamme laitoksen kustannustehokkuuden ja korkean käytettävyyden. Asiakas voi huoletta keskittyä ydintoimintaansa Ratkaisumme vapauttaa asiakkaamme energiaan liittyvistä ongelmista ja riskeistä, jolloin asiakas voi keskittyä oman ydintoimintansa kehittämiseen. Valvomme tuotantoprosesseja vuorokauden ympäri niin, että asiakkaalla on myös poikkeustilanteissa riittävästi energiaa käytössään. Huolehdimme sopimuksenaikaisista erityistilanteista, kuten regulaatiomuutoksista tai muutoksista asiakkaan toiminnan laajuudessa. Energiaratkaisuiden perustana korkea osaaminen Kuvassa vasemmalta oikealle: myyntijohtaja Mika Hillu, tuotantojohtaja Jouko Latvakangas, liiketoimintajohtaja Markus Hassinen, kaukolämpöpäällikkö Clas Blomberg, projektijohtaja Henrik Palmén sekä kehitysjohtaja Jari Kymäläinen.

9 Energiaomaisuus tehokkaasti käyttöön Nopeimmillaan investointi etäkäyttöön voi maksaa itsensä takaisin alle vuodessa. Polttoaineratkaisut Kokonaispolttoaineratkaisut Polttoainelisäarvopalvelut Energiaomaisuuden kehittämispalvelut Energiantuotantoratkaisut Energianjakeluratkaisut Kunnossapidon suunnittelu Analytiikka ja raportointi Varallaolo Esimerkkinä etäkäyttö Asiantuntijapalvelut Etäkäyttöpalvelussa asiakkaan tuotantolaitos siirretään Vapon operoitavaksi. Vapo ajaa laitosta ja valvoo sen toimintaa Vantaan keskusvalvomosta jokaisena päivänä kellon ympäri. Etäkäyttöpalvelulla laitosta voidaan ajaa aiempaa optimaalisemmin ja vapauttaa asiakkaan resursseja kriittisiin toimintoihin, kuten kunnossapitoon. Palvelu mahdollistaa asiakkaalle Vapon energiantuotannon mittakaavaetujen hyödyntämisen modernien tuotannonsuunnittelu- ja käyttötyökalujen sekä asiantuntijapalveluiden muodossa. Energiaomaisuuden kehittämispalveluilla tehostetaan kuntien, teollisuuden ja energiayhtiöiden energiaomaisuuden hallintaa sekä kokonaistuottavuutta. Kehittämispalveluratkaisut räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan. Palvelut perustuvat Vapon valvonta- ja operointikeskukseen sekä sen kautta kerättävän datan analysointiin.

10 Heikki Tirkkonen, Suur-Savon Sähkö: Vapon halu kehittyä toimitusketjun mestariksi näkyy asiakkaalle Vapo toimittaa meille kotimaista lähienergiaa. Parhaimmillaan polttoaine tulee vain muutaman kilometrin päästä. Näin on esimerkiksi Juvalla, jossa lämpökeskus saa polttoaineensa vain kolmen kilometrin päästä Pakinsuolta. Suur-Savon Sähköllä ja Vapolla on pitkät yhteiset perinteet jo usean vuosikymmenien takaa. Yhteistyö on joillain laitoksilla jatkunut jopa niiden koko käyttöajan. Vapo saa kehuja erityisesti joustavuudestaan: toimitusmäärien muutoksista on aina voitu sopia. Meillä on lukuisia pieniä, maantieteellisesti hajallaan olevia lämpökeskuksia, jotka ovat herkkiä polttoaineen laatumuutoksille.

11 Turvetoimitusten logistiikkaketjun Vapo on hionut vuosikymmenten aikana lähes täydelliseksi. Metsäpolttoaineiden toimitusketjussa on vielä vähän hiomisen varaa ajatellen etenkin pienten laitosten logistiikkaa ja laatuvaatimuksia. Meillä on lukuisia pieniä, maantieteellisesti hajallaan olevia lämpökeskuksia, jotka ovat herkkiä polttoaineen laatumuutoksille. Toisaalta Vapon aito halu kehittää toimintojaan ja kehittyä myös puupolttoaineketjun osalta samanlaiseksi mestariksi lupaa hyvää. Tilannetta auttaa Vapon kiitettävän omaaloitteinen ote: esimerkiksi vierasesineiden aiheuttamat laatupoikkeamat otetaan vakavasti. Yhdessä olemme aina löytäneet ratkaisun. Suur-Savon Sähkössä turpeen käyttö on hieman vähentynyt ja puuperäiset polttoaineet ovat vallanneet tilaa. Turvetta käytetään hieman alle 10 % kaikesta polttoaineesta. Polttoaineiden suhteen ennakoidaan pysyvän jatkossa nykytasolla. Turve on meille jatkossakin tärkeä polttoaine, sillä se sopii polttoprosessiimme. Se on myös varma polttoaine pakkaskaudelle tasalaatuisuutensa ja toimitusvarmuutensa takia. - Joustava ja palveluhaluinen polttoainetoimittaja - Halu kehittyä puuperäisten polttoaineiden toimituksissa - Aktiivinen ote poikkeamiin suhtautumisessa Timo Mäki, Pori Energia: Pitkä historia antaa pohjaa luottamukselle Vapo on toimittanut meille polttoainetta aina 1990-luvulta. Pitkään yhteiseen historiaan mahtuu pakostikin muutamia ongelmakohtia, mutta niistäkin on selvitty. Luottamus on kasvanut vuosien kuluessa: tunnemme toisemme. Ja kun tuntee, tietää, ettei kaveria jätetä. Pori Energian turve toimitetaan voimalaitoksille tarpeen mukaisesti, voimalaitoksilla ei ole juurikaan varastointimahdollisuuksia, Vapo toimii varastoijana. Toimituksista tehdään viikko-ohjelma. Vuodessa polttoainetta toimitetaan noin MWh. Polttoainetoimittajalta edellytetään vääjäämättä melkoista joustavuutta. Vuodet eivät ole veljeksiä ja ennalta on vaikea arvata lämmityskauden tarvetta. Nyt takana on pari leutoa talvea ja samaan aikaan vielä teollisuuden suhdanteet ovat vähentäneet prosessihöyryn tarvetta. Polttoainetta kuluu noin kolmannes normaalivuotta vähemmän. Prosessihöyryllä on Porin Energialle iso merkitys, sillä Pori on edelleen iso teollisuuskaupunki: meillä on mekaanista metsäteollisuutta sekä kemian- ja metalliteollisuutta. Prosessihöyry on teollisuudelle yhtä tärkeää kuin häiriötön kaukolämmöntoimitus asukkaille. Varavoimana käytämme öljyä vastentahtoisesti ja haluttomasti. Onneksi emme kovinkaan usein. - Yhteinen historia rakentanut luottamusta - Polttoainetoimitukset toimineet hyvin - Joustava palvelu toimituksissa

12 Jussi Lehto, Keravan Energia: Halusimme toimitusvarman ja kotimaisen Kotimaisuus on paitsi arkipäivän yhteiskuntavastuuta, myös reagointia omien asiakkaidemme toiveisiin. Toimitusvarmuus ei ole meille mikään vaihtoehto, sillä meidän on pystyttävä toimittamaan energiaa asiakkaillemme jokaisena hetkenä. Meille ei yksinkertaisesti sallita sellaista tilannetta, että emme toimittaisi energiaa etenkin kaukolämpöasiakkaillemme. Se ei ole meille minkäänlainen mahdollisuus. Tästä lähtökohdasta suunnittelemme kaiken toimintamme, ehdotonta varmuutta tavoitellen. Toimitusvarmuuden ohella Keravalla korostetaan kotimaisuutta. Kotimaisuus on paitsi arkipäivän yhteiskuntavastuuta, myös reagointia omien asiakkaiden toiveisiin. Asiakkaat arvostavat työn, työpaikkojen, kerrannaisvaikutusten koko ketjun lisäarvovaikutusten jäämistä Suomeen. Keravan Energia onkin tehnyt strategisen linjauksen kotimaisten polttoaineiden käytöstä. Olemme vaihtaneet maakaasun ja kivihiilen käytöstä kotimaiseen turpeeseen ja puuperäisiin polttoaineisiin. Energiayhtiöt, kuten Keravan Energia, toteuttavat asetettuja ilmastotavoitteita ihan tosissaan. - Varma polttoainetoimittaja - Riittävän iso ja uskottava - Kotimainen toimija

13 Ilkka Järvinen, Lapuan Energia: Keskustellen vaikeistakin asioista Keravan voimalaitos oli pitkään Suomen eteläisin biopolttoaineilla käyvä voimalaitos. Sijainti tarkoittaa sitä, että polttoainetta ei ole aivan lähituntumassa, se tuodaan Keravalle noin km säteellä lähinnä pohjoispuoliskolta. Kun kaikki polttoaine kuljetetaan voimalaitokselle pyörillä, vähennämme katkosten riskiä varastoimalla polttoainetta. Meillä on noin 3 4 kuukauden polttoainereservi. Vapoon ollaan Keravalla tyytyväisiä. Polttoainetoimittaja valitaan lähinnä muutaman keskeisen kriteerin perusteella: hinta, laatu ja sujuvuus. Näistä yhdessä muodostuu Keravalla tavoiteltu toimitusvarmuus. Hinta on keskeisin valintakriteeri. Samaan aikaan toimitusten sujuvuus sekä polttoaineen laatu ovat tekijöitä, joita ei voi ohittaa. Polttoaine on kokonaisuus, jossa näiden osasten pitää toimia yhtaikaisesti. Vapon kanssa näin on ollut. Meillä on aina ollut oikeansorttista polttoainetta tarpeisiimme. Asiakkaan kuuleminen ja kuunteleminen. Niiden merkitys kasvaa jatkuvasti. Yritämme toimia mahdollisimman kustannustehokkaasti ja pitää kaukolämmön hinnan mahdollisimman houkuttelevana. Polttoainetoimittajalla on tässä iso rooli, luonnollisesti. Polttoaineet tulevat 100 km säteeltä, millä on suuri aluetaloudellinen merkitys. Se vaikuttaa myös alueen työllisyyteen sekä osaltaan myös huoltovarmuuteen ja kauppataseeseen. Lapuan Energia on ostanut Vapon turvetta poltoaineeksi 1980-luvulta lähtien ja puupolttoaineita vuodesta Vuosikymmenet kestänyt yhteistyö on sujuvaa, luontevaa. Kanssakäyminen on helppoa, kun tunnetaan ja tiedetään puolin ja toisin. Käymme muutaman kuukauden välein keskusteluja, joissa käymme läpi menneitä ja suunnittelemme tulevaa. Runkosopimuksen teemme yleensä muutamaksi vuodeksi, mutta sitä tarkastellaan vuosittain. Viime aikoina olemme keskustelleet ennakkomaksuista. Niissä on meille hieman sulattamista, sillä meidän mielestämme varastointi kuuluu alan toimintaan. Vapolaisten kanssa on vaikeistakin asioista hyvä keskustella, joten eittämättä löydämme tähänkin asiaan molemmille sopivan ratkaisun. - Luotettava, tuttu kumppani - Hyvä keskusteluyhteys - Toimitusvarma toimittaja

14 Juhani Järvelä, Oulun Energia: Palveluntarjoajien on elettävä jatkuvassa muutoksessa Lähes kaikki Oulun Energian käyttämä polttoaine tulee 100 kilometrin säteellä Oulusta. Toiminta työllistää maakunnassa henkilöä urakoinnissa ja kuljetuksissa. Tulovirta alueelle on noin 50 miljoonaa euroa. Turpeen avulla siirrymme turvallisesti biotalouteen. Turve on meille tärkeä paikallinen polttoaine. - Joustava ja reagointikykyinen - Iso paikallinen - Vastuullinen kotimainen

15 Miika Leinikka, Fortum: Vastuu on avoimuutta Fortum ostaa Vapolta polttoainetta voimalaitoksilleen ympäri Suomea. Yhtiöillä on pitkä yhteinen historia. Energiapolitiikan pitkäjänteisyyden puute pelottaa. Alan investoinnit tehdään useiksi vuosikymmeniksi. Kuitenkin polttoaineiden sääntely ympäristönormeineen, hinnat ja etenkin verokohtelu vaikuttavat polttoainevalikoimaan. Yhtaikaa niin energiayhtiöiden kuin niiden polttoainetoimittajien pitää olla valmiina kuin partiolainen mukautumaan muutoksiin ja muokkaamaan toimintaansa. Oulun Energia on sitoutunut polttoaineissaan lähiraaka-aineisiin eli turpeeseen, puuhun ja jätteeseen. Turveveron korotukset ja linkittäminen metsähakkeen tukeen on alentanut näiden kotimaisten polttoaineiden houkuttelevuutta kivihiileen verrattuna. Polttoaineketjun työ valuu Suomesta ulkomaille. Hintasuhteiden muutoksen takia olemme vähentäneet lauhdetuotantoa. Se on merkinnyt noin 800 GWh vähemmän energiaa polttoaineena lähialueelta. Tämä on puolestaan noin 300 henkilötyövuotta. Tämä ei voi olla oikeaa, tarkoituksenmukaista tai tavoitteellista! - Turve on meille tärkeä paikallinen polttoaine. Se on myös hyvä siirtymävaiheen polttoaine matkalla hiilineutraaliin energiantuotantoon. Sen avulla siirrymme turvallisesti biotalouteen. Yhtälailla polttoainetoimittajien on pystyttävä elämään muutoksessa mukana ja palvelemaan joustavasti. Energiayhtiöt jakavat tämän problematiikan: sään vaihteluiden ohella on pystyttävä muuntumaan alati muuttuvan sääntelyn viidakossa. Muutoksessa eläminen edellyttää halua ja valmiutta tarkastella jatkuvasti omia toimintoja. Vapon kaltaiselle palveluyritykselle se merkitsee vääjäämättä jatkuvaa ajassa elämistä, toimintaympäristön ja asiakastarpeiden analysointia. Havaintojeni mukaan Vapo haluaa elää muutoksessa mukana ja on hienosti kehittämässä omaa palvelutuotantoaan juuri näistä lähtökohdista. Vastuullisuus on meille monta eri asiaa. Minimivaatimuksena kumppanin on toimittava Fortumin Supplier Code of Conduct -toimintatapojen mukaisesti. Se tarkoittaa toimimista esimerkiksi ympäristönormien mukaisesti. Pörssiyhtiönä Fortumia seurataan ja arvioidaan monella tavalla ja tarkastelu ulottuu koko toimintaketjuun kumppaneineen. Ostamme ainoastaan kumppaneilta, jotka hoitavat asiansa kunnolla ja vastuullisesti. Arvioimme kumppanimme muutaman vuoden välein. Näissä auditoinneissa selvitämme kumppaneidemme toimintatavat ja prosessit. Meille vastuullisuus on myös avoimuutta ja vuorovaikutusta. Avoimuus on esimerkiksi virheiden tai laatupoikkeamien avointa esilletuomista. Piilottelua emme suvaitse. Vuorovaikutus puolestaan on vaikkapa näiden poikkeamien yhdessä ratkaisemista. Kun poikkeamat tiedetään, niille löydetään yhdessä ratkaisu. Pää pensaaseen -menetelmä ei ole enää tätä päivää eikä kuulukaan Vapon toimintatapoihin. Päinvastoin, ja tästä voin antaa tunnustusta Vapolle: poikkeamia tapahtuu vääjäämättä aina välillä, mutta ne on tuotu hyvin tietoomme. Yhdessä on menty eteenpäin.

16 Harri Sirpoma, Helen: Kotimaisilla uusiutuvilla korvataan fossiilisia Helen ei valinnut ensisijaisesti Vapoa vaan pelletin korvaamaan kivihiiltä. Kun päätös pellettien polttamisesta oli tehty, sopivimmaksi toimittajaksi valikoitui Vapo. Iso plussa Vapolle oli myös tuotannon kotimaisuus. - Logistiikkaosaaminen tärkeää - Toimitusvarmuus pelletissä - Kotimaisuus iso plussa Helsinki haluaa olla hiilineutraali vuonna Välitavoitteeksi yhtiö on asettanut CO 2 -päästöjen vähentämisen ja uusiutuvan energian lisäämisen 20 % vuoteen 2020 mennessä. Yhtenä toimenpiteenä matkalla tavoitteeseen Helenissä on selvitetty kivihiilen osittaista korvaamista pelletillä. Hyvältä näyttää! Olemme koepolttaneet voimalaitoksissa pellettiä kivihiilen seassa. Selvitysten mukaan voimme korvata kivihiilestä heti 5 7 % pelletillä, kattilamuutoksia tekemällä jopa %. Viime talven aikana pellettin polttoa on harjoiteltu kivihiilen kanssa seospolttoaineena Salmisaaren voimalaitoksella. Tarkoituksena on talvikaudella ottaa pelletti käyttöön myös Hanasaaressa. Kaudella pelletinpoltto olisi jo vauhdissaan. Sopimuksen myötä Vapo käynnisti Ilomantsin pellettitehtaan. Pellettiä valmistetaan myös Vilppulassa, Turengissa ja Haukinevalla. Tehtaiden kapasiteetti on yli tonnia. Täyteen vauhtiin päästyämme poltamme suunnitelmien mukaan tonnia pellettiä vuodessa. Se on 5 7 rekkakuormaa vuorokaudessa. Voimme varastoida pellettiä vain muutaman päivän tarvetta vastaavan määrän. Logistiikan on yksinkertaisesti pelattava. Siksikin valitsimme Vapon; uskallamme luottaa sen logistiikkaosaamiseen. Pellettisiilot saapuvat Salmisaareen

17 Uskallamme luottaa Vapon logistiikkaosaamiseen. Pekka Vihervuori, Paimion Lämpökeskus: Valitsimme kotimaisen Logistiikan merkitys kasvaa vielä moninkertaiseksi, jos Helen päättää lisätä pelletin käyttöä 40 %:iin polttoaineesta. Kotimaisuus on iso myönteinen tekijä. On hienoa, että korvaamalla fossiilista tuontipolttoainetta samalla lisätään työtä ja toimeentuloa kotimaassa. Olemme hyvin tyytyväisiä tekemäämme ratkaisuun sekä Vapoon kumppanina. Toteutamme omistajiemme tahtoa ja etenemme tavoitteemme saavuttamisessa. Helenin hiilidioksidipäästöt Toteuma 2014 Tavoite 2020 Paimiossa haluttiin siirtyä kotimaisen uusiutuvan energian käyttäjäksi. Polttoaineeksi valikoitui pelletti ja polttoaineentoimittajaksi Vapo juuri kotimaisuuden takia. Omistajallemme eli Paimion kaupungille ja päätöksen tekeville luottamushenkilöille oli tärkeää valita kotimainen vaihtoehto, kun mietimme keinoja korvata tuontiöljy lämmöntuotannossa. Kun myös hinta oli kohdallaan, päätöksen tekeminen oli helppoa. Paimioon eivät pelletit ole aina tulleet Vapolta. Aiemmin meillä oli selviä laatuongelmia. Vaihdoimme sitten pelletintoimittajaksi Vapon ja olemme nyt olleet tyytyväisiä. Pelletti on tasalaatuista ja sen poltto helppoa. Pellettiä Paimiossa poltetaan varakattilassa. Pääkattilassa palaa metsähake, joten Paimiossa kotimaisen uusiutuvan energian osuus on lähes 100 %. Pellettiä poltetaan lähinnä kesäisin sekä lämpötilan laskiessa alle nollan. Lämpimän talven jälkeen vuonna 2014 pellettiä kului tonnia. Normaalitalven kulutukseksi on laskettu tonnia. Vapo on joustava pelletintoimittaja, jonka kanssa on helppo operoida. Toimitukset pelaavat tarpeen mukaan. Yleensä ilmoitamme kerran viikossa tarpeemme ja toimitukset tulevat viikon sisällä tästä. Tiukan paikan tullen olemme saaneet toimituksen jo seuraavana päivänä. Paimiossa pellettiä varastoidaan kolmessa 106 m 3 :n siilossa. Täydellä teholla toimittaessa pellettivarastot riittävät kuudeksi päiväksi. Lämpökeskuksella on 250 asiakasta ja 47 km kaukolämpöverkkoa. Kaukolämmön myynti on vuodessa MWh.

18 Elina Seppälä, Stora Enso: Vastuullisuus on valintoja Vastuullisuus on Stora Ensolle tietoinen valinta. Olemme vieneet vastuullista toimintatapaa kaikkeen toimintaamme. Niinpä esimerkiksi tavarantoimittajien valinnassa vastuullisuus on samanarvoinen valintakriteeri kuin vaikkapa hinta, laatu tai toimitusvarmuus. Tietoinen valinta tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hinta ei ole ainoa valintakriteeri. Halvinta toimittajaa ei valita, jos vastuullisuusasiat eivät ole kunnossa. Stora Ensossa toimittajien vastuullisuusasiat perustuvat Supplier Code of Conduct -toimintaohjeisiin. Se ohjaa myös kumppaneita: toimittajien on sitouduttava noudattamaan tiukkoja vastuullisuusvaatimuksia. Neuvotteluissa käydään läpi yhteiskuntavastuuasiat samalla tavalla, kuin puhutaan esimerkiksi laadusta tai hinnasta. Toimittajan on sitouduttava allekirjoituksellaan vastuullisuusasioihin omassa toiminnassaan sekä omien toimittajiensa osalta. Tämä on meille tärkeää ja tähän sisältyy velvoitteita: meillä on oikeus itse tarkistaa sekä teettää arviointi asioiden hoidosta. Yhdessä sovittujen vastuullisuusasioiden hoitamatta jättäminen voi olla syy katkaista sopimus. Vapon kanssa yritysvastuusta löytyi nopeasti yhteinen sävel. Meille on käynyt selväksi, että Vapo ottaa yritysvastuuasiat vakavasti. Halu kehittää toimintoja ja vastuullisuutta on selvä. Sitä arvostamme. Arvostamme myös ongelmien avointa esilletuomista silloin voimme yhdessä miettiä ratkaisua. Meille on käynyt selväksi, että Vapo ottaa yritysvastuuasiat vakavasti. Halu kehittää toimintoja ja vastuullisuutta on selvä. Sitä arvostamme. - Avoimuus ja halu kehittää vastuullisuutta - Joustava polttoaineentoimittaja - Kokonaistaloudellisesti edullinen

19 Veli-Matti Tuliniemi, Kokkolan Energia / Kokkolan Voima: Kohta 15 vuotta hyvää yhteistyötä Polttoainetoimittajalta odotamme lähinnä kahta asiaa: heidän on tunnettava tuotteensa ja sen ominaisuudet sekä sen logistiikka. Molemmat ovat elintärkeitä ilman toista ei ole toisellekaan käyttöä. - Hyvät kokemukset, toimivat henkilösuhteet - Todennettu logistiikkaosaaminen - Halu kehittyä ja palvella asiakasta Voimalaitoksen käytölle polttoainetoimitusten oikea-aikaisuus on tärkeää. Varastoimme turvetta vain tuntien tarpeen verran, mikä korostaa logistiikan merkitystä. Kuljetusten on pelattava. Yhtä selvää on, että kuljetusseuranta ei voi olla voimalaitoksen operoijan vastuulla. Vapon kanssa homma on pelannut, mistä kertoo myös yhteistyön jatkuminen vuodesta toiseen. Kokkolassa tuotetaan sähköä, kaukolämpöä ja prosessihöyryä kahdella voimalaitoksella polttamalla kotimaisia polttoaineita: turvetta ja puuta. Polttoainetta kuluu vuodessa lähes terawattitunnin verran. Vapo on meille tärkeä polttoainetoimittaja. Ostamme Vapolta turvetta: Kokkolan Energian 108 MW:n voimalaitoksella turve on pääpolttoaine 70 % osuudella. Kokkolan Voiman 80 MW:n voimalaitoksella luvut ovat päinvastaiset. Turpeen kuljetukset ovat meille kriittinen tekijä varmistaessamme häiriötöntä energiantuotantoa. Etenkin turvetta pääpolttoaineenaan käyttävällä Kokkolan Energian voimalaitoksella logistiikan on yksinkertaisesti toimittava. Meillä on aika alhainen toleranssi kuljetushäiriöihin. Vapon halu vastata tarpeeseemme on käynyt hyvin selville. Polttoainetoimitukset ovat pelanneet hyvin. Polttoainetta on tullut aina kun on tarvittu. Voimalaitokselle kuljetetaan turvetta jatkuvana autovirtana. Asiakkaan toiveisiin on reagoitu ja joustettu polttoainetarpeen muuttuessa.

20 Antti-Jussi Halminen, Tampereen Sähkölaitos: Tampere luottaa Vapoon Kaikki Tampereen Sähkölaitoksen tarvitsema turve ja pelletti sekä osa puupolttoaineesta tulevat Vapolta. Voimme luottaa Vapoon, sillä takana on pitkä yhteinen historia. Se antaa varmuutta. Tunnemme toisemme. Yhteistyö on sujunut kiitettävästi. Yhdessä on koettu niin ylä- kuin alamäkiä, mutta hyvällä yhteistyöllä kaikesta on aina selvitty. Väliin on mahtunut pari vaikeaa vuotta, jolloin toimitusvarmuus oli tiukoilla. Niistäkin selvittiin. Koskaan ei ole polttoaine loppunut. Halminen kiittelee Vapoa joustavuudesta. Leutoina talvina ei ole tarvinnut riidellä polttoainetoimituksista vaan niistä on sovittu hyvässä hengessä. Toisaalta kun tarve on ollut suurta, siihen on aina pyritty vastaamaan ja pääsääntöisesti myös hyvin onnistuttu. Tampereen Sähkölaitos ostaa turvetta Vapon varastoon. Vapo kuljettaa turpeen tarpeen mukaan käyttöön. Turvetta ostetaan varastoon myös pahan päivän varalle. Varastoon hankitun turpeen avulla lisäämme varmuutta kaikissa olosuhteissa. Koskaan ei ole polttoaine loppunut. - Luottamus Vapon toimitusvarmuuteen - Joustava polttoaineentoimittaja - Turpeen velvoitevarastointi

21 100 Ymmärrän Vapon ongelman: toimitusvarmuuden ylläpitäminen ei ole aina parasta liiketoimintaa. Mutta toisaalta toimitusvarmuuden takaaminen voi olla kaikkein parasta liiketoimintaa. Tampereella halutaan jatkossa vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja lisätä uusiutuvan energian osuutta. Maakaasusta ja öljystä halutaan siirtyä etenkin puuperäisiin polttoaineisiin. Muutos etenee voimalaitosten uusimisten yhteydessä. Siirtyminen puuperäisiin polttoaineisiin merkitsee turpeen käytön lisääntymistä, sillä turvetta tarvitaan tärkeänä seospolttoaineena. Voimalaitoksillamme olevat kattilatyypit polttavat puuta paremmin kun polttoaineseoksessa on mukana turvetta. Halminen perää Vapolta vastuuta toimitusvarmuudesta kaikkina hetkinä. Hyvin on aina selvitty, mutta pari kertaa ollaan oltu tiukoilla. Tampereen Sähkölaitoksen polttoaineiden jakauma 2014 (%) Sähköntuotanto Kaukolämpö puu turve maakaasu Maija Henell, Savon Voima: Halu ymmärtää ja palvella asiakkaita Vapon palveluasenne näkyy haluna löytää erilaisia ratkaisuja. Olemme hyvin tyytyväisiä Vapon kykyyn palvella meitä joustavasti ja luotettavasti. Olemme saaneet polttoainetta tilanteiden muuttuessa yllättävästikin. Tämä on meille tärkeää, sillä meidän pitää pystyä turvaamaan lämmöntoimitus omille asiakkaillemme kaikissa tilanteissa joka hetki. Tuotannon pitää olla katkeamatonta olosuhteista riippumatta. Vapo toimittaa Savon Voimalle turvetta sekä puuperäisiä polttoaineita. Vapo on pystynyt hyvin täyttämään odotuksemme ja toiveemme. Polttoaineessa niin logistiikan, laadun kuin hinnan on oltava kohdillaan, jotta homma toimii. Ei riitä, että kaksi kolmesta olisi kunnossa. Koko paketin on toimittava tai muuten meidän prosessimme kärsii. Vapon palveluasenne näkyy haluna löytää erilaisia ratkaisuja. Vapon kyky ymmärtää asiakkaiden tarpeita on selvästi kehittynyt yhdessä palvelutarjonnan kanssa. Monipuolinen polttoainetarjonta auttaa tässä, sillä jos yhden polttoaineen toimituksissa on ongelmia, ratkaisuna voi olla sen korvaaminen toisella. Savon Voimalla on 20 erillistä kaukolämpöverkkoa Joroisista Kiuruvedelle ulottuvalla toimialueellaan. Polttoainetta yhtiö käyttää yhteensä yli MWh, josta Vapo toimittaa noin kolmanneksen. Savon Voiman polttoaineiden käyttö 2014 Öljyt 7 % Lämmön osto 9 % Turve 39 % Puu 45 % - Monipuolinen polttoaine- ja palvelutarjoama - Ratkaisuja etsivä palveluasenne - Toimitusvarma polttoainetoimittaja

22 Toimitusjohtaja Jarmo Kurikka, Nurmijärven Sähkö: Kihlauksesta avioliiton turvalliseen satamaan Vapo on ollut Nurmijärven Sähkön suurin polttoainetoimittaja jo vuosia. Vuodenvaihteessa virallistimme tämän suhteen solmimalla monivuotisen sopimuksen Klaukkalan biolämpölaitoksen polttoaineen toimituksista, toimitusjohtaja Jarmo Kurikka myhäilee. Kumppaniin on oltu tyytyväisiä. Vapo toimittaa Klaukkalaan puuhaketta noin 50 GWh vuodessa. Klaukkalan biolämpölaitos on teholtaan 14 MW, savukaasuista saadaan vielä 2 MW. Kumppanin valinnassa meillä on kolme kriteeriä yli muiden: Hinta, toimitusvarmuus ja polttoaineen laatu. Huono laatu merkitsee häiriöitä, jotka puolestaan aiheuttavat mainehävikkiä sekä kustannuksia. Nämä ovat olleet Vapolla hyvin kohdillaan. Toimitusvarmuus on tärkeää, sillä emme itse varastoi polttoainetta. Sitä on siiloissa muutaman päivän tarpeeksi. Käyttömestari antaa ohjeet polttoaineen optimoinnille tulevaa tarvetta ajatellen. Kuntaomisteiselle Nurmijärven Sähkölle energiantuotannossa keskeistä on eurot, ympäristö sekä työllisyys. Allekirjoitettu sopimus tukee myös näitä tavoitteita. Hake on edelleen hyvinkin kilpailukykyinen polttoaine. Ennen Klaukkalan biolämpökeskuksen laajentamista jouduimme polttamaan raskasta polttoöljyä, mutta 10 MW laajennuksen jälkeen öljy on korvattu lähinnä hakkeella, keväisin, kesäisin ja syksyisin myös purulla. Todellista lähienergiaa, joka tuo myös työpaikkoja seudulle. Nurmijärven Sähkö onkin kärkikastia Suomessa bioenergian käyttäjänä. Viime vuonna kaukolämmöstä peräti 97 % tuotettiin biopolttoaineilla, kun valtakunnan keskiarvo on alle 40 %. - Kaikki kotimaiset polttoaineet samalta toimittajalta - Toimitusvarmuus - Eurot ja kilpailukyky

23 Nurmijärven Sähkön kiinteät polttoaineet tulevat Vapolta. Maija Lehtonen, Ähtärin Energia ja Vesi: Tilanteen vaatimaa polttoainetta Kaikki käyttämämme polttoaine tulee Vapolta. Yhden polttoainetoimittajan varassa oleminen ei pelota, sillä yhteistyö on sujunut hyvin jo vuosikymmeniä. Ähtärissä poltetaan jyrsinturvetta ja puuta kaukolämmöksi. Kattilatehoa yhtiön lämpölaitoksessa on noin 10 MW. Ähtärissä lämpö on todellista lähienergiaa: turve tuotetaan kunnan alueella olevilta turvetuotantoalueilta. Erittäin hienoa on se, että olemme saaneet aina tilanteeseen soveltuvaa polttoainetta. Vapo tekee puolestamme optimoinnin eli sekoittaa meille tilanteeseen lämpöteholtaan hyvin soveltuvaa polttoainetta. Meillä ei ole juurikaan polttoainevarastoa, polttoainetta tuodaan aina tarpeen mukaisesti. On mukavaa, kun yhteistyökumppanina on taho, jonka henkilökunta aktiivisesti käyttää järkeään ajattelemiseen. Me voimme keskittyä omaan tekemiseemme ja luottaa siihen, että ähtäriläiset saavat kaukolämpönsä. Vapo on pitkään toiminut täällä, joten tunnemme toisemme. Kyllähän se on aina helpompaa, kun on tuttu yhteistyökumppani. Sujuvuudesta kertoo se, että varapolttoainetta eli öljyä käytimme vuonna 2014 vain 2 % kaikesta polttoaineesta eli vain huoltojaksojen aikana. 98 % ajasta hyödynsimme Vapon toimittamaa lähiener giaa. Toimitusvarmuus ei tästä voi enää paljon paremmaksi muuttua. - Toimitusvarma polttoaineentoimittaja - Asiakkaan tarpeisiin soveltuva polttoaine - Pitkän yhteistyön tuoma luottamus

24 Tehtaanjohtaja Jukka Partti, Valio: Tuotantovarmaa kotimaista energiaa Jyväskylän tuoretuotemeijerin läpi kulkee noin 160 miljoonaa kiloa maitoa vuodessa. Määrä osoittaa tuotantovarmuuden merkityksen energiaratkaisuissamme. Se on meille ykkösasia. Lyhytkin häiriö katkaisee tuotantoprosessimme ja aiheuttaa merkittävät kustannukset, tehtaanjohtaja Jukka Partti kertoo. Jyväskylässä Valio on siirtämässä energiahuoltonsa Vapolle, joka toimittaa Jyväskylän meijerille sen tarvitseman lämmön. Vuosittainen lämmöntarve on noin 30 GWh. Toimitusvarmuuden ohella meille tärkeitä ovat kustannustehokkuus sekä ympäristöasiat. Ratkaisun myötä vaihdamme raskaan polttoöljyn kotimaiseen lähienergiaan. Vaikka öljyn hinta on nyt alhainen, kotimainen polttoaine on yhä öljyä edullisempaa ja uskon eron kasvavan lähivuosina. Valiolainen maidon tuotanto yhdessä tuotanto- ja jalostusketjun kanssa työllistävät noin henkilöä Keski-Suomessa ja tulouttavat alueelle 60 miljoonaa euroa vuodessa. Siirtyminen kotimaiseen lähienergiaan vahvistaa aluetaloutta edelleen. Vapo ryhtyy toimittamaan lämpöä vuodenvaihteessa 2016/2017. Vaihdokseen liittyy aina epävarmuuksia, mutta meillä on turvallinen olo: Vapo ottaa haasteen tosissaan ja on resursoinut henkilöstöä heti alusta alkaen. Valio ja Vapo ovat molemmat alojensa kotimaisia huippuyrityksiä ja tällainen hanke on juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee. - Toimitusvarmuus - Kustannustehokkuus - Innovatiivinen ote

25 Energiapäällikkö Peter Fabritius, Valio: Osaaminen ja kotimaisuus isoja plussia energiaratkaisussa Painotamme energiaratkaisuissamme toimintavarmuutta, kannattavuutta ja kestävää kehitystä, mutta ilman osaamista mikään näistä ei toteudu. Kumppanin on yksinkertaisesti osattava hommansa, energiapäällikkö Peter Fabritius selittää. Valio ja Vapo ovat tehneet Haapaveden meijerillä yhteistyötä. Nyt Valio siirtää myös Jyväskylän tuoretuotemeijerin energiahuollon Vapolle. Maidon jalostuksen erityispiirre on, että raakamaitoa tulee koko ajan ja sitä on heti prosessoitava. Tuotantokatkoja ei saa esiintyä. Kaiken on pelattava ja meidän on saatava haluamme määrä prosessihöyryä jokaisena hetkenä. Energian todellinen ja lopullinen hinta Valiolle muodostuukin vasta toimintavarmuuden kautta, sillä tuotantokatkokset aiheuttavat meille isoja kustannuksia. Niihin meillä eikä kumppanillamme ei ole yksinkertaisesti varaa. Jyväskylän meijeri palvelee 1,8 miljoonan suomalaisen kysyntää. Fabritiuksen mukaan Valion on helppo luottaa Vapoon. Suomen kaltaisessa pienessä maassa toimijat tuntevat toisensa. Niin mekin tunsimme toimijat kilpailutukseen ryhtyessämme. Vapo oli kokonaisuutta ajatellen paras valinta Jyväskylään. Tärkeimpien kriteerien ohella Vapo sai plussaa kotimaisuudesta, lähienergian käytöstä sekä innovatiivisesta otteestaan. Teknisissä ratkaisuissa yhtiö näytti haluavansa ja kykenevänsä ajattelemaan asiakkaan puolesta. Se vakuuttaa ja antaa uskoa tulevasta.

26 Käyttöpäällikkö Jorma Pihlajamäki, Vatajankosken Sähkö: Vapo etäkäyttää Vatajankosken lämmön- ja höyryntuotantolaitoksia - Hyvin sujunut yhteistyö - Uskottava toimija - Mahdollisuus kehittää kumppanuutta Lämmön- ja höyryntuotannon etäkäyttö mahdollistaa oman henkilöstön tehokkaamman hyödyntämisen laitosten kunnossapidossa. Voimme pienentää käyttökustannuksia, kaukolämpöpäällikkö Jorma Pihlajamäki kertoo. Vatajankosken Sähkö ja Vapo ovat sopineet Kankaanpään lämpövoimalaitoksen ja öljykäyttöisen lämpökeskuksen, kaukolämpöverkon sekä Honkajoen höyryntuotantolaitoksen etäkäytöstä. Sopimukseen kuuluu myös sähköntuotanto Kankaanpään voimalaitoksella ja Honkajoen biokaasumoottorivoimalaitoksella. Vapo valittiin etäkäytön kumppaniksi ja sopimus tehtiin helmikuussa Valintaa helpotti pitkä ja hyvin sujunut yhteistyö polttoainetoimituksissa. Kaukolämmön piirissä Vatajankosken Sähköllä on Kankaanpään keskusta sekä Niinisalon varuskunta-alue. Honkajoella tuotetaan lisäksi teollisuudelle prosessihöyryä. Lämmön ja höyryn tuotanto lähenee MWh:ta. Uskon, että yhteistyö Vapon kanssa kehittää toimintaamme. Saamme etäkäytöstä palautetta, jonka avulla voimme yhä parantaa tuotantotekniikkaamme ja taloudellista tulostamme.

27 Jukka Lakka, Finavia: Vapo lämmittää Finavian kenttiä Lentokenttä on moninainen kokonaisuus, jossa kaiken on pelattava joka hetki suunnitellulla tavalla. Finavia on ulkoistanut yhdeksän lentokentän lämpöenergiahuollon ja siitä huolehtimisen Vapolle. Meillä on nyt monta huolta ja murhetta vähemmän. Olemme tyytyväisiä ratkaisuun, Jukka Lakka Finaviasta kertoo. Olimme edelläkävijöitä, sillä silloin pellettiä ei käyttänyt vielä oikein kukaan. Finavia ulkoisti ensimmäisenä Jyväskylän kentän lämpöenergian toimituksen, kunnossapidon ja huollon Vapolle vuonna Tämän jälkeen on ulkoistettu vielä kahdeksan muuta kenttää: Ivalon, Joensuun, Kemin, Kajaanin, Kruunupyyn, Kuusamon, Kuopion ja Vaasan kentät. Vuosittain energiaa syötetään noin MWh. Kaikkiaan Vapon lämmitettävänä on kuutiota Finavian 1,8 miljoonasta kuutiosta. Finavian kenttien lämmittäminen vie energiaa vuodessa noin MWh, joten Vapo vastaa reilusta viidenneksestä energiantarpeestamme. Vuonna 1978, kun tulin Finavialle, energiahuolto oli kokonaan öljyn varassa. Nyt meillä on myös uusiutuvia energiamuotoja. Pelletin osuus saattaa tulevaisuudessa vielä kasvaa. Finavian tavoitteena on järjestää kenttien energiahuolto mahdollisimman toimivasti ja tehokkaasti. Tarkastelemme erilaisia mahdollisuuksia avoimesti. Vapon kanssa tehdyt ulkoistussopimukset ovat hyvä esimerkki onnistuneesta valinnasta. Joensuun lentokentän terminaali - Ulkoistaminen vapauttaa osaamista ja resursseja ydintoimintoihin - Luotettava pitkäaikainen kumppani - Kilpailukykyinen ratkaisu

28 Tapani Potka, Atria: Kaikki on osaamisesta kiinni Panostamme omassa toiminnassamme korkeaan toimitusvarmuuteen. Tällöin myös energian saanti on prosesseillemme elintärkeää. Katkokset merkitsevät ongelmia koko tuotantoketjussa aina eläinten vastaanotosta tuotannon toteutukseen ja edelleen toimituksiin asiakkaille. Vapolla ja Atrialla on pitkäaikainen lämmön- ja höyryntoimitussopimus Nurmon tuotantolaitokselle. Toimitettava energiamäärä on noin 70 GWh vuodessa. Sopimukseen liittyen Vapo rakensi alueelle uuden 13 MW:n höyrykattilalaitoksen. Atrian vanha lämpökeskus toimii edelleen varalaitoksena ja tasaa tarvittaessa huippukuormaa. Vapo vastaa koko energiantuotannosta eli käyttö- ja kunnossapitotoiminnasta ja polttoainehuollosta. Nurmon tuotantolaitos ei ole energian toimituksen kannalta mitenkään poikkeuksellinen. Energian tarpeemme on hyvin ennalta arvioitavissa. Emme kuitenkaan ole helppo asiakas, sillä prosessiemme haavoittuvuus tekee meistä kovin vaativan asiakkaan. Vaadimme erinomaista toimitusvarmuutta. Energian toimituksen pitää olla ehdottoman häiriötöntä. Valitsimme Vapon, sillä halusimme kilpailukykyistä varmuutta. Varmuutta tuo osaava kumppani. Riittävän iso operoija tuo osaamista niin käyttöön kuin polttoainehuoltoon. Olemme olleet valintaamme hyvin tyytyväisiä. Yhteistyö on toiminut. Osana toimivaa yhteistyötä Potka mainitsee avoimen keskustelukulttuurin. Vapo on Nurmossa kuin osa Atrian omaa organisaatiota. Erityisen tärkeää yhteistoiminnassa on ollut, että asioiden käsittely ja tarkastelu sekä ratkaisujen haku on ollut ennakoivaa. Myös ongelmatilanteet on käsitelty riittävällä avoimuudella. Sen kautta on saatu hyvä pohja toiminnan edelleen kehittämiselle. - Luottamus häiriöttömään energiansaantiin - Avoin keskustelukulttuuri - Todennettua toimitusvarmuutta

29 Kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, Sysmä: Resurssit omaan ydintoimintaan - Investointien sijaan resursseja ja keskittymistä omaan ydintoimintaan - Luottamus Vapon kaukolämpöosaamiseen - Kokonaistaloudellinen ratkaisu kuntalaisille Iso, osaava operoija pystyy toimittamaan kaukolämpöä kuntalaisille edullisemmin kuin kunta, jolla ei ole alalla omaa osaamista. Siinä merkittävä syy Sysmän päätökselle myydä kaukolämpöliiketoimintansa ja kaukolämpöverkko Vapolle vuoden 2015 alussa. Kaukolämpöverkon piirissä on 63 asiakasta, lämmöntarve on noin MWh. Olimme tienhaarassa. Oma kaukolämpötuotantomme ei enää täyttänyt kiristyviä ympäristönormeja. Jotain oli pakko tehdä. Kunta harkitsi erilaisia vaihtoehtoja, kuten omia investointeja tai toiminnan yhtiöittämistä. Toiminnan myymiseen päädyttiin, kun asiantuntijaselvityksessä kaukolämpöliiketoiminta todettiin pidemmällä aikavälillä kunnalle kannattamattomaksi. Tästä ratkaisusta ei ole vielä pitkäaikaisia kokemuksia. Vapo sen sijaan on tuttu kumppani. Vapo tuotti 3 MW:n biokattilassaan kunnan kaukolämpöverkkoon tarvittavan energian. Kunnan oma lämpölaitos toimi varavoimalaitoksena. Kaupan seurauksena Vapo investoi uuteen, normit täyttävään varalaitokseen. Kaukolämpöliiketoiminnan myyminen vapautti kunnan resurssit sen ydintehtäviin. Energialiiketoiminnan sijaan kunta voi keskittyä vaikkapa opetus- ja sivistystoimeen ja sosiaalipalveluihin. Niissä riittää meille hyvin tekemistä. Nyt se on paremmin mahdollista. Energialiiketoiminnan sijaan kunta voi keskittyä vaikkapa opetus- ja sivistystoimeen ja sosiaalipalveluihin.

30 Kaupunginjohtaja Sami Sulkko, Forssa: Forssa ja Vapo kehittyvät yhdessä - Toi osaamista, jota ei itsellä ollut - Yhdessä uusia mahdollisuuksia - Luotettava kumppani ja riittävän iso toimija Vapo on keskeinen toimija kaupungin menestyksekkäässä kiertotalousstrategiassa. Vapo toimittaa kaukolämpöä kaupunkilaisille ja yrityksille. Vapo toimii keskeisenä toimijana alueella, jossa biotalouden ja energian ympärille on muodostunut kiertotalousklusteri, jossa on mukana mm. elintarviketeollisuutta ja rakennusteollisuutta erilaisia isoja yrityksiä, jotka hyötyvät monella tavalla toisistaan. Vapon tuottama energia on tärkeä yhdistävä tekijä teollisissa symbiooseissa luvun lama iski Forssaan lujaa. Olimme rakennemuutoskaupunki. Siinä tilanteessa myimme kaukolämpöverkon Vapolle. Nyt olemme kiertotalouden esimerkkikaupunki, jossa on vahva teollisuusliittymä. Vapo on tuonut meille energiaosaamista, jota meillä ei olisi yksin ollut. Forssa aikoo olla energiaomavarainen vuonna Kunnianhimoinen toive on myös toteutumassa. Vapolla ja sen tuottamalla kaukolämmöllä on erittäin tärkeä rooli. Kaukolämpöverkon ympärille on rakentunut ennennäkemätön kiertotalouden symbioosi yritysten välille, ehkäpä pisimmälle Suomessa kehittynyt malli. Siinä yhden jäte on toisen raaka-aine ja prosessin sivutuotteet menevät kolmannelle jälleen raaka-aineeksi tai energiaksi. Forssassa saamme aineesta ja energiasta enemmän irti. Vapo on aktiivinen verkottaja, yhteenliittäjä sekä keskustelija ja kehittäjä. Vapo toimittaa monille kiertotalousklusterissa lämmön Forssa sijaitsee keskellä Suomen viljantuotantoaluetta. Pelloilta tuotetusta viljasta otetaan talteen entsyymit, minkä jälkeen vilja matkaa naapuriin bioetanolitehtaalle etanolintuotantoa varten. Prosessienergia tuotetaan hakkeella ja hakkeen ohessa poltetaan viljan kuoret. Etanoli sekoitetaan liikennepolttoaineisiin. Sivutuote mäski menee alueen sikatiloille rehuksi. Siat päätyvät aikanaan alueen lihanjalostamolle elintarvikejalostukseen. Laitoksen jätteistä yhdessä alueen muiden biojätteiden kanssa valmistetaan biokaasua. Prosessissa syntynyt mädäte sekä prosessista talteen otettava ammoniumsulfaatti lähtevät lannoitteeksi pelloille. Valmista biokaasua käytetään autojen polttoaineena tai energiaksi lasivillaeristeiden valmistusprosessissa, ja lasivillaeristettä käytetään puolestaan raakaaineena viereisellä betonielementtitehtaalla. Kaupungilla on lähinnä katalysaattorin tehtävä, se luo mahdollisuuksia. Kaupunki, Vapo ja muut yritykset ovat yhdessä luoneet kiertotalouden konseptia. Seuraava kehitysaskel on jätevirtojen vielä parempi hyödyntäminen. Haluamme luoda jätevirtojen käsittelystä tehokkaan liiketoimintojen perustan.

31 Vapo muutoksessa Vapo on keskellä yhtä historiansa suurinta muutosta, joka on tapahtumassa ainakin kolmella tasolla: konserni-, liiketoiminta- ja yksilötasolla. Konsernitasolla Vapo on keskittynyt ydintoimintaansa eli lähienergian arvoketjuun ja olemme myyneet useita liiketoimintoja viimeisten vuosien aikana. Näistä viimeisin oli sahojen myynnin toteutuminen vuoden 2016 alussa. Olemme nyt selkeästi pienempi, mutta fokusoituneempi yritys. Liiketoimintatasolla olemme lyhyessä ajassa kulkeneet matkan markkinajohtajasta haastajaksi. Tämä on edellyttänyt painopisteen siirtämistä tuotannosta asiakkaaseen. Myös vastuullisuuden tuominen kaiken toimintamme keskiöön on ollut iso urakka. Yksilötasolla muutos on kuitenkin suurin. Tavoitteemme olla maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa tarkoittaa meille vapolaisille entistä laajempia osaamisja vastuualueita. Asiakkaiden kuuntelu ja uusiutuminen vaativat oppimista ja usein myös poisoppimista. Henkilökohtaisen vastuun ottaminen korostuu. Olen kiitollinen siitä, että voimme yrityksenä ja yksilöinä toteuttaa tämän muutoksen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Tomi Yli-Kyyny toimitusjohtaja

32 Ota yhteyttä Jyrki Vainionpää operatiivinen johtaja Energiaratkaisut Mika Hillu myyntijohtaja Jani Moisanen myyntipäällikkö Juha Kuivinen myyntipäällikkö Tapio Pötry myyntipäällikkö Timo Lukkari myyntipäällikkö Pelletti ja ympäristöturpeet Ari Huunonen myyntijohtaja Ilkka Pentilä myyntipäällikkö Jani Sutinen myyntipäällikkö Markku Punkari myyntipäällikkö Matti Saastamoinen myyntipäällikkö Juha-Matti Karvetti vientimyynti Martti Savolainen vientimyynti Pohjoinen Ville Heikkinen johtaja Jussi Mikkonen myyntipäällikkö Eino-Eelis Sinikumpu operaatiopäällikkö Jarmo Harju operaatiopäällikkö Juha Haapalainen operaatiopäällikkö Juhani Orava operaatiopäällikkö Reijo Väisänen operaatiopäällikkö Teemu Syväniemi operaatiopäällikkö Itä Markku Pullinen johtaja Kalle Kolehmainen operaatiopäällikkö Marko Kokkarinen operaatiopäällikkö Merja Koponen operaatiopäällikkö Länsi Tommi Pihlajasalo johtaja Mika Säynäjäkangas myyntipäällikkö Ari Siltaoja operaatiopäällikkö Dan Saarenpää operaatiopäällikkö Janne Korpela operaatiopäällikkö Juha Kinnunen operaatiopäällikkö Reima Oikari operaatiopäällikkö Ville Hämäläinen operaatiopäällikkö Lounas Pasi Rantonen johtaja Seppo Ojalammi myyntipäällikkö Janne Alppi operaatiopäällikkö Jussi Sivonen operaatiopäällikkö Mika Lehtojärvi operaatiopäällikkö Rauno Bragge operaatiopäällikkö Kaakko Jan-Juhani Laitinen johtaja Jari Stenvall operaatiopäällikkö Mikko Backström operaatiopäällikkö Pekka Kuokkanen operaatiopäällikkö Timo Laherto operaatiopäällikkö Sähköposti Myyntipalvelu Suomenkielinen Ruotsinkielinen Twitter Yrjönkatu 42,

maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa

maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa maailman paras osaaja lähienergian arvoketjussa VAPO ON Vapo on toimitusvarma Olemme kuunnelleet asiakkaitamme. Olemme myös ottaneet opiksi aiemmista virheistämme. Olette esimerkiksi kertoneet, että heikot

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Vapon historia - Halkometsistä sahoille ja soille 18.4.2011 Vuonna 1945 Suomi

Lisätiedot

Maailma tarvitsee bioenergiaa

Maailma tarvitsee bioenergiaa Maailma tarvitsee bioenergiaa Turpeen ja puun tulevaisuuden näkymät Punkalaidun 15.3.2014 Pasi Rantonen Vapo tänään Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Puola Suomen valtio omistaa

Lisätiedot

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen

Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen Bioenergia ry:n katsaus kotimaisten polttoaineiden tilanteeseen 1. Metsähakkeen ja turpeen yhteenlaskettu käyttö laski viime vuonna 2. Tälle ja ensi vuodelle ennätysmäärä energiapuuta ja turvetta tarjolla

Lisätiedot

Päästövaikutukset energiantuotannossa

Päästövaikutukset energiantuotannossa e Päästövaikutukset energiantuotannossa 21.02.2012 klo 13.00 13.20 21.2.2013 IJ 1 e PERUSTETTU 1975 - TOIMINTA KÄYNNISTETTY 1976 OMISTAJANA LAPUAN KAUPUNKI 100 % - KAUPUNGIN TYTÄRYHTIÖ - OSAKEPÄÄOMA 90

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013 KUIVAN LAATUHAKKEEN MARKKINAT 11.11.2013 KUIVA LAATUHAKE Kuiva laatuhake tehdään metsähakkeesta, joka kuivataan hyödyntämällä Oulussa olevien suurten teollisuuslaitosten hukkalämpöjä ja varastoidaan erillisessä

Lisätiedot

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS 1.10.2013 METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS LAUHDESÄHKÖN MERKITYS SÄHKÖMARKKINOILLA Lauhdesähkö on sähkön erillissähköntuotantoa (vrt. sähkön ja lämmön yhteistuotanto) Polttoaineilla (puu,

Lisätiedot

Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT

Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015 Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT WWW.HUB.FI Agenda Lyhyt yritysesittely

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009

VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 VIERUMÄELLÄ KIPINÖI 1 24.11.2009 A. SAHA PUUPOLTTOAINEIDEN TOIMITTAJANA 24.11.2009 2 Lähtökohdat puun energiakäytön lisäämiselle ovat hyvät Kansainvälinen energiapoliikka ja EU päästötavoitteet luovat

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset. Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3.

Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset. Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3. Etelä-Savon Energian polttoainevalintojen aluetaloudelliset vaikutukset Juha Vanhanen, Maija Aho, Aki Pesola ja Ida Rönnlund 2.3.2015 1 Sisältö 1. Johdanto 2. Tarkasteltavat vaihtoehdot, vaikutukset ja

Lisätiedot

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014

Metsäenergian korjuun ja käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Kajaani 28.10.2014 Asko Piirainen Toimitusjohtaja, Metsäurakointi Piirainen Oy OK-Yhtiöt Oy, hallituksen puhenjohtaja Koneyrittäjienliitto ry, hallituksen puheenjohtaja Finnmetko Oy, hallituksen puheenjohtaja Metsäenergian

Lisätiedot

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet Tilanne tällä hetkellä Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2012 Arvioita tämänhetkisestä tilanteesta

Lisätiedot

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma

Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Kotkan Energia Uusiutuvan energian ohjelma Niina Heiskanen Avainluvut lyhyesti Kotkan Energia 2013 Kotkan kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö Liikevaihto 43,2 milj. (45,9) Liikevoitto 4,9 milj. (4,2)

Lisätiedot

Kanteleen Voima Oy Biojalostamon tilannekatsaus

Kanteleen Voima Oy Biojalostamon tilannekatsaus Kanteleen Voima Oy Biojalostamon tilannekatsaus 15.9.2017 Kanteleen Voima Oy on lokakuussa 2006 perustettu sähköntuottaja. Yhtiön omistavat 28 yksityis- ja kuntaomisteista suomalaista pientä ja keskisuurta

Lisätiedot

Kemijoki Oy esittäytyy

Kemijoki Oy esittäytyy Kemijoki Oy esittäytyy Ismo Heikkilä Fingridin verkkotoimikunta 25.2.2016 1 Suomen merkittävin vesi- ja säätövoiman tuottaja 20 voimalaitosta, kolmannes Suomen vesisähköstä Tuotanto 5 333 GWh (2015) Kokonaisteho

Lisätiedot

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Kempeleeseen ja Ouluun 31.8.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Kempeleeseen ja

Lisätiedot

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014

Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos. Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Naantalin uusi voimalaitos Astrum keskus, Salo 2.12.2014 Turun Seudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy TSME Oy Neste Oil 49,5 % Fortum Power & Heat

Lisätiedot

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla

25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus. Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla 25.4.2012 Juha Hiitelä Metsäkeskus Uusiutuvat energiaratkaisut ja lämpöyrittäjyys, puuenergian riittävyys Pirkanmaalla Pirkanmaan puuenergiaselvitys 2011 Puuenergia Pirkanmaalla Maakunnan energiapuuvarat

Lisätiedot

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä

Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Avoinkirje kasvihuoneviljelijöille Aiheena energia- ja tuotantotehokkuus. Vähennä energian kulutusta ja kasvata satoa kasvihuoneviljelyssä Kasvihuoneen kokonaisenergian kulutusta on mahdollista pienentää

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Kestävän energian päivä III Kanta-Häme Metsäenergianäkökulma Janne Teeriaho, Hattulan kunta Häme ohjelma, strateginen maakuntaohjelma 2014+: Häme ohjelma

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Kuivan laatuhakkeen markkinatutkimus

Kuivan laatuhakkeen markkinatutkimus Kuivan laatuhakkeen markkinatutkimus Loppuraportti Jukka Jalovaara / Loppuraportti.doc / Sivu 1(18) Teollisuus Energia Rakentaminen ja Kiinteistöt Infra Suunnittelu Konsultointi Projektitoimitukset REJLERS

Lisätiedot

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja

Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Kestävästi parempaa kannattavuutta Liikevaihto 2014 85 M Liikevoitto 2014 16,0 M Henkilöstö 226 2 Asiakaskuntamme

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus 27.10.2015 Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy Gaia Consulting Oy Kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto vuodesta 1993 Strateginen kumppani ja käytännön toteuttaja

Lisätiedot

Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys

Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys Kotimaisen biohiilipelletin kilpailukyvyn varmistaminen energiapolitiikan ohjauskeinoilla - esitys 11.1.16 Tausta Tämä esitys on syntynyt Mikkelin kehitysyhtiön Miksein GreenStremiltä tilaaman selvitystyön

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Biohiilen käyttömahdollisuudet

Biohiilen käyttömahdollisuudet Biohiilen käyttömahdollisuudet BalBiC-aloitusseminaari 9.2.2012 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Biohiilen valmistusprosessi ja ominaisuudet Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi

Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07. Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Öljyhuippu- ja bioenergiailta 25.04.07 Yhdyskuntien ja teollisuuden sivuainevirtojen ja biomassan hyödyntäminen sähköksi ja lämmöksi Esa Marttila, LTY, ympäristötekniikka Jätteiden kertymät ja käsittely

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa Keski-Suomen Energiapäivät 2011 2.2.2011 Päivi Peronius Keski-Suomen maakunnan merkittävät raaka-ainevarat Turve Teknisesti turvetuotantoon soveltuu 43 833

Lisätiedot

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi

Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä. Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi Loppukäyttäjän/urakanantajan näkemyksiä Tuomarniemi 8.4 Energiaseminaari Esa Koskiniemi Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170 MW KL Seinäjoki 125 MW e, 100 MW KL Vaskiluodon Voima on EPV Energia

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA

KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA ENERGIAA JÄTTEESTÄ YHTEISTYÖ LUO VAKAUTTA YMPÄRISTÖRAPORTTI 2014 KAUKOLÄMPÖ ON YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTÄ ENERGIAA Kaukolämpö on ekologinen ja energiatehokas lämmitysmuoto. Se täyttää nykyajan kiristyneet rakennusmääräykset, joten kaukolämpötaloon

Lisätiedot

Biovakan yritysesittely

Biovakan yritysesittely Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen

Lisätiedot

Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa. 26.5.2016 Christian Hindersson

Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa. 26.5.2016 Christian Hindersson Kiertotaloutta käytännössä - Meneillään & tulossa 26.5.2016 Christian Hindersson Kiertotalouden suunnannäyttäjä. SUEZ Suomessa Vuodesta 1998 lähtien Asiakaslupauksemme Olemme luotettava ja monipuolinen

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen

Maakuntajohtaja Anita Mikkonen KESKI-SUOMEN ENERGIAPÄIVÄ 28.1.2010 ENERGIANTUOTANTO JA -KULUTUS KESKI-SUOMESSA 10-20 VUODEN KULUTTUA Maakuntajohtaja Anita Mikkonen SISÄLTÖ 1. Energialähteet nyt ja 2015 2. Energianhuolto 2010 3. 10-20

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö Uuden Jyväskylän Energiayhtiö 1 2 Johdanto Jyväskylän Energia yhtiöt on uuden Jyväskylän johtava, osaava ja palveleva energiayritys sekä haluttu työnantaja. Sen tavoitteena on kehittää alan osaamista ja

Lisätiedot

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena

Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena Biohiili energiateollisuuden raaka-aineena BalBiC-seminaari Lahti 6.6.2013 Kiira Happonen Helsingin Energia Esityksen sisältö Miksi biohiili kiinnostaa energiayhtiöitä Biohiilen tekniset ja kaupalliset

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Ympäristölautakunta Ysp/7 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (6) Asia tulisi käsitellä 25.8.2015 283 Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös Helen Oy:n Patolan huippulämpökeskuksen ympäristölupa-asiassa HEL 2015-001987 T

Lisätiedot

Adven kumppanuus. Draft. Pysyvää kilpailukykyä. muuttuvassa maailmassa. Antti Riikonen Jäähallipäivät M/S Viking Mariella

Adven kumppanuus. Draft. Pysyvää kilpailukykyä. muuttuvassa maailmassa. Antti Riikonen Jäähallipäivät M/S Viking Mariella Pysyvää kilpailukykyä Adven kumppanuus muuttuvassa maailmassa Antti Riikonen Jäähallipäivät 2017 29.3.2017 M/S Viking Mariella Muutostekijöitä m 3 H 2 O Vesistökuorma Vastuullisuus Energiatehokkuus Visio

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Vaskiluodon Voiman bioenergian

Vaskiluodon Voiman bioenergian Vaskiluodon Voiman bioenergian käyttönäkymiä - Puuta kaasuksi, lämmöksi ja sähköksi Hankintapäällikkö Timo Orava EPV Energia Oy EPV Energia Oy 5.5.2013 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND Vaasa 230 MW e, 170

Lisätiedot

Oljen energiakäyttö voimalaitoksessa 27.5.2014

Oljen energiakäyttö voimalaitoksessa 27.5.2014 Oljen energiakäyttö voimalaitoksessa 27.5.2014 TurunSeudun Energiantuotanto Oy Turun Seudun Energiantuotanto Oy 1 Voimalaitosprosessin periaate Olki polttoaineena Oljen ominaisuuksia polttoaineena: Olki

Lisätiedot

Bioenergian tukimekanismit

Bioenergian tukimekanismit Bioenergian tukimekanismit REPAP 22- Collaboration workshop 4.5.21 Perttu Lahtinen Uusiutuvien energialähteiden 38 % tavoite edellyttää mm. merkittävää bioenergian lisäystä Suomessa Suomen ilmasto- ja

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle 2010-luvulla

Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle 2010-luvulla Kivihiilen merkitys huoltovarmuudelle ll 2010-luvulla Hiilitieto ry:n seminaari 18.3.2010 Ilkka Kananen Ilkka Kananen 19.03.2010 1 Energiahuollon turvaamisen perusteet Avointen energiamarkkinoiden toimivuus

Lisätiedot

Biodynax Oy. CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä

Biodynax Oy. CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä Biodynax Oy CHP-laitokset hajautetun energiantuotannon lähteenä Sisältö Biodynaxin CHP-laitokset o Mitä on Biodynaxin CHPlaitokset? o Menetelmä o Puuperäisen polttoaineen käsittely o Edut lyhyesti o Teknologia

Lisätiedot

ORIMATTILAN LÄMPÖ OY. Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri

ORIMATTILAN LÄMPÖ OY. Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri ORIMATTILAN LÄMPÖ OY Hevosenlanta -ympäristöuhka vai hukattu mahdollisuus? -seminaari 4.11.2009 Toimitusjohtaja Reijo Hutri ORIMATTILA 2 ORIMATTILAN HEVOSKYLÄ Tuottaa n. 20 m³/vrk kuivikelantaa, joka sisältää

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen

Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Turveliiketoiminnan tulevaisuus 2011 2020 ja 2020 jälkeen Niko Nevalainen 1 Globaalit trendit energiasektorilla 2 IEA:n skenaario: Hiilellä tuotettu sähkö tulevaisuudessa Lähde: International Energy Agency,

Lisätiedot

Kotimainen kokonaistoimitus sahateollisuuden tarpeisiin. Jussi Räty, MW Power Suomen Sahat Bioenergiaseminaari 2009

Kotimainen kokonaistoimitus sahateollisuuden tarpeisiin. Jussi Räty, MW Power Suomen Sahat Bioenergiaseminaari 2009 Kotimainen kokonaistoimitus sahateollisuuden tarpeisiin Jussi Räty, MW Power Suomen Sahat Bioenergiaseminaari 2009 Tämä on MW Power Metson ja Wärtsilän omistama yhteisyritys, omistussuhde Metso 60% ja

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän kaupunginvaltuusto 30.5.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 1.6.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa

Kestävä kehitys Fortumissa Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 4 Tekojamme vuonna

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lappilainen ENERGIA 11.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö Yksiköiden

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN?

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? Energiapäivät 4-5.2.2011 Perttu Lahtinen Pöyry Management Consulting Oy TURPEEN JA PUUPOLTTOAINEEN SEOSPOLTTO - POLTTOTEKNIIKKA Turpeen ja puun

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS 12.2.2016

POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS 12.2.2016 POLTTOAINEIDEN VEROMUUTOSTEN VAIKUTUSTEN SEURANTA SÄHKÖN JA LÄMMÖN YHTEISTUOTANNOSSA TIIVISTELMÄ - PÄIVITYS All rights reserved. No part of this document may be reproduced in any form or by any means without

Lisätiedot

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö

Outi Pakarinen Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 21.11.2016 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Biokaasun energia- ja teollisuuskäyttö 1 Biokaasua Voidaan tuottaa yhdyskuntien ja teollisuuden biohajoavista jätteistä, maatalouden sivuvirroista,

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Bioenergia ry 6.5.2014

Bioenergia ry 6.5.2014 Bioenergia ry 6.5.2014 Hallituksen bioenergiapolitiikka Hallitus on linjannut energia- ja ilmastopolitiikan päätavoitteista puhtaan energian ohjelmassa. Hallitus tavoittelee vuoteen 2025 mennessä: Mineraaliöljyn

Lisätiedot

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy. www.ekogen.fi

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy. www.ekogen.fi PienCHP-laitosten tuotantokustannukset ja kannattavuus TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy www.ekogen.fi Teemafoorumi: Pien-CHP laitokset Joensuu 28.11.2012 PienCHPn kannattavuuden edellytykset

Lisätiedot

Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT

Sisältö. Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT YMPÄRISTÖ- JA YHTEISKUNTAVASTUURAPORTTI Sisältö 2 3 4 5 6 Sisältö Taustaa Ympäristövastuu Sosiaalinen vastuu Taloudellinen vastuu 2 KERAVAN ENERGIA -YHTIÖT TAUSTAA Keravan Energian

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut

Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Turun kestävät energianhankinnan ratkaisut Antto Kulla, kehityspäällikkö Turku Energia Kuntien 8. ilmastokonferenssi 12.-13.5.2016 Tampere Turun seudun kaukolämmityksen CO2-päästöt 2015 n. 25 % (Uusiutuvien

Lisätiedot

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013

Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa

Lisätiedot

Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Kari Kuusela Fingrid Oyj

Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Kari Kuusela Fingrid Oyj Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Kantaverkkopäivä 1.9.2010 Kari Kuusela Fingrid Oyj 2 Fingridin investointiohjelma joustaa: 1,6 plus? Mittava investointiohjelma ja joustot Onnistumisen avaintekijät

Lisätiedot

BioForest-yhtymä HANKE

BioForest-yhtymä HANKE HANKE Kokonaisen bioenergiaketjun yritysten perustaminen: alkaa pellettien tuotannosta ja päättyy uusiutuvista energialähteistä tuotetun lämmön myyntiin Bio Forest-yhtymä Venäjän federaation energiatalouden

Lisätiedot

Täyskäännös kotimaiseen

Täyskäännös kotimaiseen Täyskäännös kotimaiseen Kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin Paikallisena ja palvelevana energiayhtiönä olemme läsnä asiakkaidemme arjessa ja tarjoamme kestäviä ja monipuolisia energiaratkaisuja.

Lisätiedot

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy

Uutta tuulivoimaa Suomeen. TuuliWatti Oy Uutta tuulivoimaa Suomeen TuuliWatti Oy Päivän agenda Tervetuloa viestintäpäällikkö Liisa Joenpolvi, TuuliWatti TuuliWatin investointiuutiset toimitusjohtaja Jari Suominen, TuuliWatti Simo uusiutuvan energian

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Metsäenergian käyttö ja metsäenergiatase Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella

Metsäenergian käyttö ja metsäenergiatase Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella Metsäenergian käyttö ja metsäenergiatase Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella Kehittyvä metsäenergia seminaari 16.12.2010, Lapua Tiina Sauvula-Seppälä Työn tavoite Metsähakkeen käyttömäärä Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa

Öljyä puusta. Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi. Janne Hämäläinen Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Öljyä puusta Uuden teknologian avulla huipputuotteeksi Janne Hämäläinen 30.9.2016 Päättäjien metsäakatemian vierailu Joensuussa Sisältö 1) Joensuun tuotantolaitos 2) Puusta bioöljyksi 3) Fortum Otso kestävyysjärjestelmä

Lisätiedot

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa

Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Pelletillä ilmastomestarillista lähienergiaa Mynämäki, 30.9.2010 Pelletti on lähienergiaa! Pelletin raaka-aineet suomalaisesta metsäteollisuudesta ja suomalaisten metsistä Poltto-aineiden ja laitteiden

Lisätiedot

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti. Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen Pori Energia kestävän kehityksen linjoilla ARVOT VISIO TOIMINTA-AJATUS Teemme työtä vastuullisesti, yhdessä toimien, asiakasta, työtä ja toisiamme arvostaen

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA

HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA HAJAUTETTUA ENERGIANTUOTANTOA METSÄPÄIVÄ OULU 1.4.2009 1 Toteutamme polttohaketoimituksia leimikon suunnittelusta aina haketoimituksiin voimalaitoksen siiloon. Sekä suunnittelemme ja rakennamme polttohakkeella

Lisätiedot

Energiaa ja elinvoimaa

Energiaa ja elinvoimaa Energiaa ja elinvoimaa Lapin liiton valtuustoseminaari 20.5.2010 Asiakaslähtöinen ja luotettava kumppani Rovaniemen Energia-konserni Rovaniemen kaupunki Konsernin liikevaihto 40 milj. Henkilöstö 100 hlö

Lisätiedot

Metsäenergian käytön kokemukset ja tulevaisuuden haasteet

Metsäenergian käytön kokemukset ja tulevaisuuden haasteet Metsäenergian käytön kokemukset ja tulevaisuuden haasteet Risto Ryymin Jyväskylän Energia Oy Copyright 2014 Jyväskylän Energia Oy Copyright 2014 Jyväskylän Energia Oy Metsäenergian käytöstä Copyright 2014

Lisätiedot

Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi

Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. www.pellettienergia.fi Pelletti on modernia puulämmitystä Jyväskylä 13.10.2010, Hannes Tuohiniitty Suomen Pellettienergiayhdistys ry. Pelletin valmistus Pelletti on puristettua puuta Raaka-aineena käytetään puunjalostusteollisuuden

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2012

Puun energiakäyttö 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 15/2013 Puun energiakäyttö 2012 18.4.2013 Esa Ylitalo Metsähakkeen käyttö uuteen ennätykseen vuonna 2012: 8,3 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET

Matkalle PUHTAAMPAAN. maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET Matkalle PUHTAAMPAAN maailmaan UPM BIOPOLTTOAINEET NYT TEHDÄÄN TEOLLISTA HISTORIAA Olet todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa teollisuushistoriassa. Maailman ensimmäinen kaupallinen biojalostamo valmistaa

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot