ASUNTO OY KIVISTÖN KVARTSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASUNTO OY KIVISTÖN KVARTSI"

Transkriptio

1 JSIUJ 2, VNT SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa Rakenteilla uusi vireä keskus Vantaan Kivistöön LUJKOTI THTY KSTÄMÄÄN LÄMÄÄ

2 Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa Uusi vireä keskus Vantaan Kivistöön Kivistö on tulevaisuudessa noin asukkaan kaupunginosa Vantaalla, Hämeenlinnan väylän itäpuolella. Kivistön keskustaan on rakenteilla yksi uuden kehäradan asema. lueen asukkaat pääsevätkin nauttimaan helpoista ja nopeista kulkuyhteyksistä. Junalla matka Helsingin keskustaan kestää noin puoli tuntia, Tikkurilaan vartin verran ja lentokentälle vajaa kymmenen minuuttia. Kehäradan liikennöinnin on arvioitu alkavan kesällä seman viereen on suunnitteilla myös linja-autoterminaali. Kivistön aluetta kehitetään tulevien vuosien aikana voimakkaasti. Kivistössä on asuntomessut vuonna 2015, alueen rakentaminen alkaa keväällä Kaupalliset palvelut löytyvät jatkossa aseman ympäristöön sijoittuvasta monipuolisesta kaupunkikeskuksesta. lueelle rakennetaan urinkokiven palvelukeskus, johon on tarkoitus ensimmäisessä vaiheessa sijoittaa neuvolapalvelut, päiväkoti, ala-aste sekä yhteistiloja. Myöhemmin palvelukeskuksen on tarkoitus vielä laajentaa toimintaansa, jolloin siellä sijaitsisi myös yläkoulu, musiikkiopisto ja kuvataidekoulu. Kivistöön tulee laajat puistoalueet. Suunnitteilla on lähiulkoilua ja virkistystä palveleva viheralue, keskuspuistomainen kokonaisuus. Suunnitelmissa on sekä keskustan läpi kulkeva viheryhteys että yhteydet keskustan ulkopuolelle, aina Vantaanjoen rantaan tai etikon luontovirkistysalueelle asti. uistoissa olisi myös leikki- ja liikuntapaikat sekä talvella hiihtoladut, jolloin hiihtämään pääsisi kotiovelta Keimolan laduille saakka. Loistavien olemassa olevien ja tulevien ulkoilumaasto jen lisäksi Kivistössä on laaja pyöräteiden verkosto. Kehäradan viereen valmistuu aikanaan myös pikapyörätie, välille Kivistö viapolis. seman, kaupunkikeskuksen ja urinkokiven palvelukeskuksen läheisyyteen on suunnitteilla uusia Lujakoteja. sunto Oy Kivistön Kvartsi on jo ulkonäöltään persoonallinen rakennus ja erottuu hyvin edukseen. suntoja on monentyyppistä ja niistä löytyy lähes jokaiselle omiin tarpeisiin sopiva uusi koti. Tarjolla tehoneliöisiä yksiöitä ja kaksioita sekä tilavampia kaksioita, kolmioita ja neliöitä. kstrana osassa asunnoista on kaksi parveketta. Kvartsin asukkailla on käytössään harrastustiloja, saunaosasto ja kattoterassi.

3 k na Kivistö on kehittyvä lähitulevaisuuden asuinalue. N Kivistön koulu m Hä Lip put ie alvelukeskus urinkokivi tu a uj ka k n i s pi rts as va J k ata ur är su h m u ijä Ke Ru rve n tie s Oy Kivistön Kvartsi a nh Va a nh Va Kivistön kirkko i nt ive e iäh pa < L aup k u Lipunkantajan päiväkoti n ee lin na nt ie ijä rm m2 m2 m2 m2 m2 m2 m2 m2 ie nt rve n linna m >>> een 0 Häm tymä 50 iit än l väyl äylä anv inn enl me Hä Ri ip ilä Kivistön juna-asema 2015 HUONISTOTYYIT: 1h+kt 31,5-33,0 2h+kt 38,5-52,5 2-3h+kt 65,5 ie t n3h+kt 73,0 3h+kt(+s) 79,0 3h+kt+s 82,5 Va nh 4h+kt+s 85,5 an u 4-5h+kt+s 106,5-113,5 3

4 SYMOLIN SLITYKST HUONLYHNTT: - eteinen H - asuinhuone (H) - huonevaraus - olohuone - keittotila R - ruokailutila KÄYT - käytävä KHH - kodinhoitohuone - pesuhuone UKUH - pukuhuone W - wc-tila VH - vaatehuone S - sauna VH (S) - vaatehuone (saunavaraus) keittiökaapistoa komerot, tankokaappi tai hyllykaappi komerot liukuovilla siivouskomero pyykkikaappi sähköryhmäkeskus upotettuna seinään tai koteloon saunan kiuas pesuallas, allaskaappi ja peilikaappi suihku UT LYHNTT: UVV - ulkovälinevarasto LVV - lastenvaunuvarasto IRT.VR - irtaimistovarasto TLOVR - talovarasto SIIV - siivoushuone KUIV - kuivaushuone KÄY - käytävä RH - porrashuone SK - sähköpääkeskus SÄH - sähköhuone LJK - lämmönjakokeskus VSS - väestönsuoja suihkuseinä wc-istuin liesitaso ja kalusteuuni keittiön allas valutustasolla astianpesukone jää-pakastinkaappi tilavaraus pyykinpesukoneelle tilavaraus mikrolle katon alaslasku ja kotelo LTO - lämmöntalteenotolla varustettu asuntokohtainen ilmanvaihtokone pyörätuolin kääntösäde n tai - varatie h=1100 I - varatie ikkuna väliseinä- ja ovivaraus 4 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

5 SMIIRUSTUS SUNTO- IH LIUNKNTJN- UISTO TLO JLNKULKU SUNTO- IH TLO S. OY KIVISTÖN SRI T:N RUUTUSTIL TONTILL 1 39 SUNTO- IH TONTIN RJ KTOS TLO VÄLIIKINN IKOITUS KUNNS IKOITUSHLLI VLMISTUU LIKKI J OLLU 11 RKNNUKSN LL HYÖTY- VILJLY TOTUS UTOTLLI, 3 JÄT- KRÄYS TONTILL JO VNH NURMIJÄRVNTI S. OY KIVISTÖN KVRTSI JSIUJ m Mittakaava 1:750 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 5

6 KRROSJT, 1. KRROS HS-1s UTOTLLI / 3 JÄTHUON VSS/IRT.VR 27 KL LVV SIIV IV IV SO-1s TK KUIV UVV / 21 SK TLOVR. LJH 6 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

7 SUNTOIH TRSSI KRROSJT, 1. / 2. KRROS H+ 44,0 m IRT.VR / 11 kpl SÄH SÄH HRRSTUSTIL KUIV LVV UVV / IRT.VR / 29 kpl LVV KUIV SÄH SIIV UVV / 59 LIIKTIL 2 MYYMÄLÄTIL IV JK W SIIV KUIV SÄH LVV RH 5 2H+ 47,0 m2 1 2H+ 49,5 m2 VR SÄH LIIKTIL 1 MYYMÄLÄTIL W SIIV JK 1:12,5 KORK TIL h 4,0m 21 3H++S 82,5 m2 4 2H+ 38,5 m2 3 1H+ 31,5 m2 2 3H+(+S) 79,0 m2 I I 1. KRROS -, - J -ORTT 2. KRROS -ORRS SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 7

8 KRROSJT, 2. / 3. KRROS 62 2H+ 44,0 m2 61 3H+ 73,0 m2 I I 60 1H+ 31,5 m2 RH 59 2H+ 39,5 m2 58 2H+ 52,5 m2 46 2H+ 52,5 m2 I 45 2H+ 39,5 m2 I 44 1H+ 31,5 m2 RH I 43 2H+ 39,5 m2 42 2H+ 47,0 m H+ 65,5 m2 26 1H+ 33,0 m2 RH 22 2H+ 47,0 m2 10 2H+ 47,0 m2 RH 6 2H+ 49,5 m2 I 25 2H+ 48,5 m2 24 1H+ 31,5 m2 23 2H+ 38,5 m2 9 2H+ 38,5 m2 8 1H+ 31,5 m2 7 3H+(+S) 79,0 m2 I I I I 2. KRROS -, - J -ORTT 3. KRROS -ORRS 8 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

9 I I KRROSJT, 3. / 4. KRROS 67 2H+ 44,0 m2 66 3H+ 73,0 m2 65 1H+ 31,5 m2 RH 64 2H+ 39,5 m2 63 2H+ 52,5 m2 51 2H+ 52,5 m2 I I I I 32 1H+ 33,0 m2 50 2H+ 39,5 m2 49 1H+ 31,5 m2 48 2H+ 39,5 m H+ 65,5 m2 47 2H+ 47,0 m2 RH RH 28 2H+ 47,0 m2 15 2H+ 47,0 m2 RH 11 2H+ 49,5 m2 31 2H+ 48,5 m2 30 1H+ 31,5 m2 29 2H+ 38,5 m2 14 2H+ 38,5 m2 13 1H+ 31,5 m2 12 3H+(+S) 79,0 m2 I I I I 3. KRROS -, - J -ORTT 4. KRROS -ORRS SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 9

10 JK KRROSJT, 4. / 5. KRROS ULLKON ONTLOTIL RH HRRSTUSTIL KÄYT W SIIV UKUH HRRSTUSTIL S 56 2H+ 52,5 m2 UKKO- VRUS I I I I 38 1H+ 33,0 m2 55 2H+ 39,5 m2 54 1H+ 31,5 m2 53 2H+ 39,5 m2 UKKO- VRUS H++S 106,5 m2 52 2H+ 47,0 m2 RH RH 34 2H+ 47,0 m2 UKKO- VRUS 20 2H+ 47,0 m2 RH 16 2H+ 49,5 m2 37 2H+ 48,5 m2 36 1H+ 31,5 m2 35 2H+ 38,5 m2 UKKO- VRUS 19 2H+ 38,5 m2 18 1H+ 31,5 m2 17 3H+(+S) 79,0 m2 I I I I 4. KRROS -, - J -ORTT 5. KRROS -ORRS 10 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

11 KRROSJT, 5. KRROS VINO VSIKTTOINT KTTOTRSSI, 4. KRROS YLÄJN ONTLOTIL IV-KONHUON S HRRSTUSTIL SIIV UKUH W LTO RH RH IV-KONHUON LTO LTO YLÄJN ONTLOTIL H++S 113,5 m2 40 4H++S 85,5 m2 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 11

12 1 2. krs krs 2h+kt 49,5 m 2 H 12 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

13 2 2. krs 3h+kt(+s) 79,0 m 2 57,300 H VH (S) W H 1 KÄYT H 2 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 13

14 3 2. krs 8 3. krs krs krs 1h+kt 31,5 m 2 RH 63,300 VH I 14 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

15 4 2. krs 9 3. krs krs krs 2h+kt 38,5 m 2 H I SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 15

16 7 3. krs 3h+kt(+s) 79,0 m 2 60,300 H VH (S) W H 1 KÄYT H 2 16 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

17 12 4. krs 3h+kt(+s) 79,0 m 2 63,300 H VH (S) W H 1 KÄYT H 2 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 17

18 17 5. krs 3h+kt(+s) 79,0 m 2 66,300 H VH (S) W H 1 KÄYT H 2 ULLKON ONTLOTIL 18 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

19 20 5. krs 2h+kt 47,0 m 2 UKKO- VRUS H H UKKO- VRUS H ULLKON ONTLOTIL SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 19

20 21 1. krs 3h+kt+s 82,5 m 2 S H 2 H 1 57,300 VH KORK TIL h 4,0m W 55,700 aukon alareuna 0,9m yläreuna 2,4m 20 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

21 22 2. krs 2h+kt 47,0 m 2 H H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 21

22 23 2. krs krs krs 2h+kt 38,5 m 2 H I 22 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

23 25 2. krs krs krs 2h+kt 48,5 m 2 RH I H VH SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 23

24 26 2. krs krs krs 1h+kt 33,0 m 2 I 24 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

25 28 3. krs 2h+kt 47,0 m 2 H H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 25

26 34 4. krs 2h+kt 47,0 m 2 UKKO- VRUS H H H UKKO- VRUS ULLKON ONTLOTIL 26 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

27 39 4. krs 4-5h+kt+s 106,5 m 2 S H 2 W H 1 KÄYT (H) h=1100 h=1100 H 3 ULLKON ONTLOTIL SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 27

28 40 5. krs 4h+kt+s 85,5 m 2 S H 3 H 1 IV-KONHUON LTO KÄYT VH 69,270 W H 2 RVK 28 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

29 41 5. krs 4-5h+kt+s 113,5 m 2 H 3 W RH 69,300 H 2 KÄYT S (H) h=1100 h=1100 LTO KÄYT KHH W H 1 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 29

30 42 2. krs 2h+kt 47,0 m 2 I H H 30 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

31 43 2. krs krs 2h+kt 39,5 m 2 RH 63,300 I H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 31

32 44 2. krs krs krs 1h+kt 31,5 m 2 VH I RH 32 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

33 45 2. krs krs 2h+kt 39,5 m 2 I H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 33

34 46 2. krs 2h+kt 52,5 m 2 H I H 34 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

35 47 3. krs 2h+kt 47,0 m 2 I H H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 35

36 51 3. krs 2h+kt 52,5 m 2 H I H 36 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

37 53 4. krs 2h+kt 39,5 m 2 RH 66,300 I H UKKO- VRUS ULLKON ONTLOTIL SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 37

38 56 4. krs 2h+kt 52,5 m 2 H I H UKKO- VRUS ULLKON ONTLOTIL 38 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

39 57 1. krs 2h+kt 44,0 m 2 SUNTOIH TRSSI H IRT.VRSTO IRT.VR / 11 kpl SÄH SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 39

40 58 2. krs 2h+kt 52,5 m 2 I H H 40 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

41 59 2. krs krs 2h+kt 39,5 m 2 63,300 I H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 41

42 61 2. krs krs 3h+kt 73,0 m 2 H 1 H H 2 KÄYT W 42 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

43 62 2. krs 2h+kt 44,0 m 2 H SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 43

44 63 3. krs 2h+kt 52,5 m 2 I H H 44 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

45 YHISTTYT SUNNOT: krs 4h+kt+r+s 94,5 m 2 S H H R h=1100 KÄYT yläreuna h=2100 H yläreuna h=2100 ULLKON ONTLOTIL SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 45

46 YHISTTYT SUNNOT: krs 3h+kt+r+s 86,5 m 2 I H VH S H KÄYT yläreuna h=2100 h=1100 h=1100 R ULLKON ONTLOTIL 46 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

47 YHISTTYT SUNNOT: krs 4h+kt+r+s 92,0 m 2 H yläreuna h=2100 KÄYT h=1100 h=1100 R I H H S VH ULLKON ONTLOTIL SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 47

48 JULKISIVU LOUNSN VNHLL NURMIJÄRVNTILL JULKISIVU KKKOON JSIUJLL JULKISIVU KOILLISN IHLL 48 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

49 JULKISIVU LUOTSN IHLL KRROKSN MRKINTÄ UTTUU 5. KRROS S. 41 S. 40 IV-KONHUON S. 37 S. 36 S. 35 S. 34 S. 20 S. 19 S. 18 S KRROS 5. KRROS S. 31 S. 30 S. 29 S. 28 S. 15 S. 14 S. 13 S KRROS 4. KRROS S. 25 S. 24 S. 23 S. 22 S. 10 S. 9 S. 8 S KRROS 3. KRROS S. 5 S. 4 S. 3 S KRROS LIIKTIL RH S KRROS VÄSTÖNSUOJ / VRSTO LVV RH KUIV UVV 1. KRROS SK LJH LIKKUS - IV-KONH. SUNTILT 5. KRROS S. 41 RV. TRSSI HRRSTUS- TIL SUN- TILT S. 56 S. 55 S. 54 S. 53 S. 52 S KRROS S. 38 S. 37 RV. S. 66 S. 65 S. 64 S. 63 S. 51 S. 50 S. 49 S. 48 S. 47 S. 33 S. 32 S. 31 RV. 3. KRROS S. 61 S. 60 S. 59 S. 58 S. 46 S. 45 S. 44 S. 43 S. 42 S. 27 S. 26 S. 25 RV. 2. KRROS IRT.VRSTO HRRSTUS- TIL LVV RH UVV IRT.VR. IRT.VR. KUIV RH UVV LIIKTIL 1. KRROS LIIKTIL LIKKUS - SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 49

50 LUIIRUSTUS LOULLINN IKOITUS SÄKÖINTITLOSS URINKOKIVNKUJ RUUSUKVRTSIOLKU RUUSUKVRTSIKUJ LIUNKNTJN UISTO JSIUJ SÄKÖINTI- TLO KVRTSI RUUSUKVRTSINKTU VNH NUMIJÄRVNTI m 50 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI

51 SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI RKNNUSTSLOSTUS RKNTT suinrakennukset ovat betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan betonianturoi den varaan. lapohjat ovat joko paikallavalurakenteiset tai eristetyistä ontelolaatoista. Välipohja- ja yläpohjarakenteet ovat ontelolaatoista. Vesikatteen pinnassa on vaalea ilmaa puhdistava bitumihuopa. JULKISIVUT Ulkoseinät ovat osin lämmöneristeen päälle kerrosrapattuja seiniä, ko. kohdilla lämmöneristeen sisäpuolinen seinä on betonirakenteinen, osin paikalla muurattuja ulkoseiniä. Muut materiaalit ovat määrältään vähäisiä. Julkisivujen materiaalit sekä alueet on osoitettu julkisivupiirustuksissa. RVKKT suntojen parvekkeet on kannatettu betonirakentein. arvekkeet ovat lasitettuja tiilimuurattujen julkisivujen yhteydessä. Sisäpihan pienet parvekkeet eivät ole katettuja eivätkä lasitettuja, samoin kuin terassi maantasossa. arvekkeiden kaiteet ovat osin metallikehyksisiä lasitettuja umpikaiteita, osin muurattuja umpikaiteita. Kaikissa huoneistoissa ei ole parvekkeita. VÄLISINÄT suntojen väliset kantavat seinät ovat betonirakenteiset. Märkätilojen seinät ovat levy-/ kivirakenteisia. Kevyet väliseinät ovat pääosin metallirankaisia kipsilevyseiniä. IKKUNT J OVT Ikkunat ovat pääosin 3-lasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on polttomaalattua alumiinia. arvekkeiden ovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja polttomaalattu kuten puuikkunoiden. Kaikissa ikkunoissa on sälekaihtimet. Osassa ikkunoita on ns, auringonsuojalasit. Ko. lasien kirkkausaste on erilainen kuin normaali-ikkunoiden. Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. Saunallisten asuntojen löylyhuoneiden ovet ovat kokolasiovia. LTTIT Olohuoneissa, makuuhuoneissa ja keittiöissä on lautaparketti. Kiintokalusteiden alle ei parkettia asenneta. esuhuoneissa ja saunoissa on laatoitus. Tilojen yksilöidyt lattiapinnoitteet löytyvät muutostyöoppaasta. SINÄT Seinät ovat pääosin maalattuja. Maalausta ei uloteta kalusteiden taakse. Keittiöissä työpöytien ja yläkaappien välit on laatoitettu. esuhuonetilojen seinät ovat kauttaaltaan laatoitetut. Saunojen (asuntotyyppien mukaan) seinät paneloidaan. Laattatyypit kts. muutostyöopas. KTOT suinhuoneiden katoissa on pääosin ruiskutasoitus. las lasketuissa katoissa sekä koteloissa tai vastaavissa paikoissa on tasoitus ja maalaus. Saunan ja/tai pesuhuoneen katot paneloidaan. KLUSTT Keittiökalusteet ja komerot ovat tehdasvalmisteisia, vakiomallisia kalusteita. Keittiökaappien ovet ovat vakiomallistoa, muutostyöopas. Työpöydät ovat laminaattipintaisia, vakiosävyisiä tasoja. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja malleja valutustasolla, ruostumatonta terästä. Makuuhuoneiden ja eteisten komeroiden ovet ovat kalustesuunnitelman mukaiset. esuhuonetiloissa olevat, kalustekaavioissa esitetyt, yksilöidyt kaapit ovat vakiomallisia suunnitelmien osoittamassa laajuudessa. KONT J LITTT sunnoissa on keraaminen liesitaso ja erillinen kalusteuuni, astianpesukone ja jääkaappi-pakastin-yhdistelmä (yksi tai kaksi kylmäyksikköä pohjapiirroksen laajuudessa) sekä ilmanvaihtojärjestelmään soveltuva liesikupu. Saunassa (asuntotyyppien mukaan) on sähkökiuas. esuhuoneessa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kondensoivalle kuivausrummulle (ei hormiliitäntää). Tarkemmat kalustesuunnitelmat on esitetty kalustekaavioissa ja muutostyöoppaassa. ILMNVIHTO, LÄMMITYS J VSI suntojen ilmanvaihto toteutetaan pääosin keskitetyllä, koneellisella tulo-poistoilmanvaihtojärjestelmällä (ilmanvaihtokonehuone vesikatolla). sunnoissa 40 ja 41 on huoneistokohtainen LTO-laite (kiinteistön sähkönmittaus). suntojen lämmityksenä on termostaatein ohjattu vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. esuhuoneessa ja/ tai saunassa on ns. sähköinen lattian mukavuuslämmitys (asunnon sähkönmittaus). sunnot on varustettu huoneistokohtaisella vedenmittauksella, ei kaukoluentaa. UT JÄRJSTLMÄT ntennijärjestelmänä on kaapelitelevisio. sunnot varustetaan tiedonsiirron mahdollistavalla laajakaistaisella tietoliikennekaapeloinnilla. suntokohtainen internetliittymä on yhtiössä valmiina (10 Mbit). sukkailla on mahdollisuus tehdä sopimus lisätehosta liittymään suoraan operaattorin kanssa. IH-LUT J IKOITUS iha-alueet ja istutukset tehdään erillisen suunnitelman mukaan. Väliaikaiset autopaikat sijaitsevat naapuritontilla, vrt. esite. Lopulliset autopaikat sijaitsevat pääosin naapurikiinteistöjen kanssa yhteisessä pysäköintilaitoksessa. ysäköintilaitos sijaitsee n. 100 m:n päässä ao. tontista. ysäköintilaitoksessa sijaitsevat autopaikat sekä yhtiön rakennuksessa sijaitsevat yhteisautotallipaikat myydään omina osakkeinaan. Kohteen rakenteita ja materiaaleja voidaan vaihtaa perustellusta syystä toisiin samanarvoisiin. Ostajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin viimeistään kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä. SUNTO OY KIVISTÖN KVRTSI 51

52 Omassa kodissa nautit yhteisistä hetkistä perheenjäsenten ja ystävien kesken. Toimivaksi suunniteltu Lujakoti kestää elämää ja iloa, siellä arkikin on juhlaa. LUJKOTI ON TOIMIV ohjaratkaisut on suunniteltu huolella ja arki sujuu. Materiaalit ovat kestäviä ja helppohoitoisia, sisustusratkaisut kauniita ja yksilöllisiä. Jokainen Lujakotiostaja saa Kodin kansion, joka kertoo asunnon hoidosta ja huollosta. YKSILÖLLINN LVLU Oma Lujakoti-myyjäsi palvelee Sinua koko rakentamisen ajan. Käytössäsi on muutostyöopas, johon on koottu vaihtoehtoisia sisustusmateriaaleja. siakaspalveluhenkilömme auttaa, halutessasi vielä yksilöllisempiä ratkaisuja. LUJKOTI ON SUOMLINN J TURVLLINN Lujatalolla on pitkä kokemus rakentamisesta. Se takaa Lujakodin laadun ja kestävyyden. Olemme osaava suomalainen perheyhtiö ja Lujakodille on myönnetty vainlippu-tunnus. Lujakodin arvo säilyy se on turvallinen valinta. Rakentaja: Sokerilinnantie 11, SOO Sari Lähde uhelin: Minna Kauppinen uhelin: Lujatalo kuuluu Luja-yhtiöihin, joka on yksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Yritys toimii valtakunnallisesti noin 1600 ammattilaisen voimin. Luja on kestävän rakentamisen edelläkävijä niin betoni- ja kuivatuotteiden valmistajana kuin uudis- ja korjausrakentajana. Lujan perustamisesta on kulunut yli 60 vuotta, kun Feliks Isotalo käynnisti pienen sementtivalimon Siilinjärvelle. Nyt Luja on jo kolmannen polven perheyritys ja kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista rakennusalan konserneista. Lujaan kuuluvat Lujatalo Oy, Lujabetoni Oy ja Fescon Oy työllistävät yhteensä yli1600 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Lujatalo Oy 12/2014 Tämä esite ei ole myyntiasiakirja.

ASUNTO OY KIVISTÖN SPEKTRI

ASUNTO OY KIVISTÖN SPEKTRI JSIUJ 4, 01700 VNT SUNTO OY KIVISTÖN SRI Rakenteilla uusi vireä keskus Vantaan Kivistöön Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa LUJKOTI THTY KSTÄMÄÄN LÄMÄÄ Uusi vireä keskus Vantaan K Kivistö on tulevaisuudessa

Lisätiedot

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos

B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN SOKERIKOIVU

ASUNTO OY VANTAAN SOKERIKOIVU Malminiityntie 28, 01350 VANTAA ASUNTO OY VANTAAN SOKERIKOIVU Rakennamme uusia Lujakoteja Vantaan Koivukylään Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Kuva: taiteilijan

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN PUNAKOIVU

ASUNTO OY VANTAAN PUNAKOIVU Koivukyläntie 53, 01350 VANTAA ASUNTO OY VANTAAN PUNAKOIVU Uudet Lujakodit soveltuvat loistavasti sekä pienille perheille, sinkuille kuin ensiasunnon ostajillekin. LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Uudistuotantoa

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN VISAKOIVU

ASUNTO OY VANTAAN VISAKOIVU Koivukyläntie 53, 01350 VANTAA ASUNTO OY VANTAAN VISAKOIVU Uudet Lujakodit soveltuvat loistavasti sekä pienille perheille, sinkuille kuin ensiasunnon ostajillekin. LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Uudistuotantoa

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN KIVIKOIVU

ASUNTO OY VANTAAN KIVIKOIVU Malminiityntie 24, 01350 VANTAA ASUNTO OY VANTAAN KIVIKOIVU Rakennamme uusia Lujakoteja Vantaan Koivukylään Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Kuva: taiteilijan

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN ROSALANMÄKI

ASUNTO OY HELSINGIN ROSALANMÄKI Rosalankuja 2, 00590 HELSINKI SUNTO OY HELSINGIN ROSLNÄKI Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa Rakennamme uusia Lujakoteja Helsingin Kruunuvuorenrantaan LUJKOTI TEHTY KESTÄÄÄN ELÄÄÄ SEIIRROS KLLIO

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN SOKERIKOIVU

ASUNTO OY VANTAAN SOKERIKOIVU Malminiityntie 28, 01350 VANTAA ASUNTO OY VANTAAN SOKERIKOIVU Ennakkomarkkinoinnissa uusia Lujakoteja Vantaan Koivukylään Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Kuva:

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN ROSALANMÄKI

ASUNTO OY HELSINGIN ROSALANMÄKI Rosalankuja 2, 00870 HELSINKI SUNTO OY HELSINGIN ROSLNÄKI Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa Ennakkomarkkinoinnissa uusia Lujakoteja Helsingin Kruunuvuorenrannassa LUJKOTI TEHTY KESTÄÄÄN ELÄÄÄ

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 1 ja 2

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 1 ja 2 Matinpuronkuja, 00 EOO ASUNTO OY EOON MATINPURONPUISTO 1 ja Rakenteilla uusia Lujakoteja Espoon Iirislahteen, lähelle palveluja ja hyviä kulkuyhteyksiä LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Kuva: taiteilijan

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 6

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 6 Matinpuronkuja 2, 02230 ESPOO ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 6 Rakenteilla uusia Lujakoteja Espoon Iirislahteen, lähelle palveluja ja hyviä kulkuyhteyksiä Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa

Lisätiedot

TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY MIKKELIN. LEHMUS Otavankatu 13, 50130 MIKKELI

TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY MIKKELIN. LEHMUS Otavankatu 13, 50130 MIKKELI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY MIKKELIN LEHMUS Otavankatu 13, 50130 MIKKELI Keskustan läheisyyteen Kiiskinmäelle Asunto Oy Mikkelin Lehmus rakennetaan hyvien kulkuyhteyksien ja monipuolisten

Lisätiedot

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo

Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 5

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 5 Matinpuronkuja 2, 02230 ESPOO ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 5 Rakenteilla uusia Lujakoteja Espoon Iirislahteen, Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa lähelle palveluja ja hyviä kulkuyhteyksiä

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 5

ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 5 Matinpuronkuja 2, 02230 ESPOO ASUNTO OY ESPOON MATINPURONPUISTO 5 Muuttovalmiita uusia Lujakoteja Espoon Iirislahdessa lähellä Iso-Omenan kattavia palveluja LUJAKOTI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ Kuva: taiteilijan

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION MAJAKKA

ASUNTO OY KUOPION MAJAKKA ammonkatu 28, 70500 UOIO AUNTO OY UOION MAJAA Asumisen unelmaa - Osta nyt koti Maljalahdesta allaveden rannalta! uva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa LUJAOTI TEHTY ETÄMÄÄN AUNTO ELÄMÄÄ OY UOION MAJAA

Lisätiedot

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy

Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8

Lisätiedot

Tammirannantie 1 Siilinjärvi, Vuorela

Tammirannantie 1 Siilinjärvi, Vuorela Tammirannantie 1 iilinjärvi, Vuorela IIINJÄRVEN KETA 14 KM Kunnonpaikka TA-Asumisoikeus Oy Tammirannantie 1 K KE OI ON TA 11 KM TA-AMIOIKE OY / 70910 VOREA IKANNARTTA RAKENNTAEOT RAKENNDE TA-Asumisoikeus

Lisätiedot

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski

Asunto Oy Kirkkonummen Vaski Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi

Lisätiedot

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti

Helsinki, Tali SATO LaatuKoti Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden

Lisätiedot

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari

Permanto 2 Helsinki, Vuosaari ermanto 2 Helsinki, Vuosaari HUONEITOUETTEO AUNTO TYYI M² A1 4H++ 92,5 A2 3H++ 78,5 A3 4H++ 92,0 B4 4H++ 92,5 B5 3H++ 78,5 B6 3H++ 78,5 B7 4H++ 92,0 C8 4H++ 92,5 C9 3H++ 78,5 C10 3H++ 78,5 C11 4H++ 92,0

Lisätiedot

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari

Permanto 10 Helsinki, Vuosaari ermanto 10 Helsinki, Vuosaari TA-AUMIOIKEU OY AUNTO TYYI M² A1 4H++ 91,5 A2 4H++ 91,5 A3 4H++ 91,5 A4 4H++ 91,5 A5 4H++ 91,5 A6 2H++ 61,0 A7 3H++ 81,0 A8 2H++ 61,5 A9 2H++ 61,5 A10 2H++ 61,5 A11 2H++ 61,5

Lisätiedot

Asematie 6B Siilinjärvi, Keskusta

Asematie 6B Siilinjärvi, Keskusta Asematie B iilinjärvi, Keskusta TA-Asumisoikeus Oy iilinjärven Asematie B IILINJÄRVI KUOION KEUTA KM TA-AUMIOIKEU OY / IILINJÄRVEN AEMATIE B AEMATIE B 100 IILINJÄRVI AIKANNUARTTA RAKENNUTAAELOTU RAKENNUDE

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA

AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA www.aw-rakennus.fi AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA NÄKYMÄ HIIDENMAANKADULTA ARKKITEHTITOIMISTO TAPIO GRÖNLUND OY AS. OY HELSINGIN RAMSINPOUKAMA Kohteessa on 13 kpl asuntoja asuntokoko 4 5 h + kt + s + var

Lisätiedot

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja

ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014

RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)

RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 KAUKLAHTI ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 KAUKLAHTI ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy TEGELHAGEN 1 AULAHTI EOO erspektiivikuva TA-Asumisoikeus Oy/ errospohjat A-talo TA-Asumisoikeus Oy/ 1:250 A 2.välit RH 22,600 HII J A J A 7 A 3.R RH kattoluukku 24,100 10 L

Lisätiedot

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti

Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,

Lisätiedot

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy

Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP

Lisätiedot

Koskelantie 17 Oulu, Toppila

Koskelantie 17 Oulu, Toppila Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde

Lisätiedot

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy

Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5

Lisätiedot

VAASAN KUTOJANKARTANO

VAASAN KUTOJANKARTANO RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano

Lisätiedot

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää

Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00

Lisätiedot

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA

RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin

Lisätiedot

Havukosken Ässäkodit

Havukosken Ässäkodit Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013

Lisätiedot

Nauti sijainnista ja

Nauti sijainnista ja Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua

Lisätiedot

Sammonkatu 28, 70500 KUOPIO. Asumisen unelma Kallaveden rannalla ASUNTO OY KUOPION MAJAKKA. Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa

Sammonkatu 28, 70500 KUOPIO. Asumisen unelma Kallaveden rannalla ASUNTO OY KUOPION MAJAKKA. Kuva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa ammonkatu 28, 70500 UOIO Asumisen unelma allaveden rannalla uva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa AUNTO OY UOION MAJAA Yksilöllisyyttä Yhteisöllisyyttä Viihtyisyyttä MAJAA NÄYTTÄÄ TIEN AREMAAN AUMIEEN

Lisätiedot

Lehtokatu 1 Lahti, Laune

Lehtokatu 1 Lahti, Laune Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31

Lisätiedot

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin.

Lisäksi Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa yhdessä Asunto Oy Espoon Kreivin kanssa murtoosin viereisen LPA-tontin. 1 (7) Asunto Oy Espoon Kisälli omistaa 2300 / 4800 osaa Espoon kaupungin 21. kaupunginosan korttelissa 21033 tontista nro 3 (kiinteistötunnus 49-21-33-3) ja hallitsee hallinnanjakosopimuksen perusteella

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Siiri

Asunto Oy Joensuun Siiri Asunto Oy Joensuun Siiri Valmistuu kesällä 2016. Rakennus, esittely ja myynti: Vallilankatu 1, 80220 Joensuu 12.02.2015 PAIKANNUSKAAVIO KAUPUNKIKOTI JOKIMAISEMASTA Rakennamme Aittarannan asuinalueelle

Lisätiedot

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015

AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet

Lisätiedot

turvallisesti omaan kotiin

turvallisesti omaan kotiin turvallisesti omaan kotiin H I T UNTO OY HELINGIN LORENTZINUITO 3.4.2014 HUONEITOLUTELO RENNU Tunnus Nimi inta-ala erros Ulkotilat 1 3h + k 67,0 1. terassi 2 3h + k + s 85,5 1. terassi 3 2h

Lisätiedot

TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot

Lisätiedot

AS. OY HELSINGIN RAMSINPUISTO

AS. OY HELSINGIN RAMSINPUISTO S. OY HELSINGIN RMSINPUISTO NÄKYMÄ HDENMNKDULT RKKITEHTITOIMISTO TIO GRÖNLUND OY %&!)* 5499 S. OY HELSINGIN RMSINPUISTO ' HDENMNKTU 5, 00980 HELSINKI 0 0 m 20 m "# 30 m 40 m 50 m (& 0 (& ""&& ) % )#!"'

Lisätiedot

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2

Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2 RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN

AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

HAVAINNEKUVIA KOHTEESTA

HAVAINNEKUVIA KOHTEESTA Asunto Oy Joensuun Kaakkuri Kimpikuja 2a, 80220 Joensuu Valmistuu keväällä 2015. Rakennus, esittely ja myynti: HAVAINNEKUVIA KOHTEESTA Näkymä kaakosta. Näkymä idästä. HAVAINNEKUVIA KOHTEESTA Näkymä lounaasta.

Lisätiedot

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6

Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan

Lisätiedot

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy

As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:

Lisätiedot

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI

ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Pihaportintie 4

Asunto Oy Joensuun Pihaportintie 4 Asunto Oy Joensuun Pihaportintie 4 Pihaportintie 4, 80260 Joensuu Viihtyisää asumista Multimäen asuinympäristössä. Tontille rakennetaan 10 huoneiston 2 rivitalon asunto osakeyhtiö. Huoneistoissa trendikkäät

Lisätiedot

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin.

Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja tontti: 49-26143-17. Yhtiö omistaa tontin. RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY TAPIOLAN GOLFPUISTO Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo 1.12.2014 Myyntivaihe YLEISTÄ Yhtiön nimi Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa,

Lisätiedot

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää

ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä

Lisätiedot

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal

Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal

Lisätiedot

Aapraminkaari 4 Vantaa, Kaivoksela

Aapraminkaari 4 Vantaa, Kaivoksela apraminkaari 4 Vantaa, Kaivoksela SUMISOIKEUS OY VNTN RMINKRI 4 RMINKRI 4 01610 VNT SEMIIRROS MK 1:750 10.04.2014 IV JÄTE LEIKKI J RKENNUS 1 RH KTOS LEIKKI J OLESKELU KUIVUS IV RKENNUS 2 RH KTOS VRSTO

Lisätiedot

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko

Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P

Lisätiedot

Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto Parolantie 15, 13720 PAROLA

Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto Parolantie 15, 13720 PAROLA Rakennustapaselostus myyntiin 16.3.2012 Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto Parolantie 15, 13720 PAROLA YLEISTÄ Asunto Oy Hattulan Paroninpuisto on vapaarahoitteinen asuintaloyhtiö. Rakennus on 4 kerroksinen,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.

Lisätiedot

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO

TA.fi. TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO TA.fi TA-Asumisoikeus Oy KULOVALKEANKUJA 4 TUOMARILA ESPOO TA-Asumisoikeus Oy / Kulovalkeankuja 4 Rakennustapaseloste 22.2.2009 Yhtiön nimi: As Oy Espoon Jatulinlinna Katuosoite: Kulovalkeankuja 4, 02760

Lisätiedot

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu

Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA

Lisätiedot

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi

As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H

Lisätiedot

Asunto Oy Kontiolahden Savikiventie 2

Asunto Oy Kontiolahden Savikiventie 2 Asunto Oy Kontiolahden Savikiventie 2 Savikiventie 2, 80710 Lehmo Valitse persoonallinen koti kahden rivitalon asunto osakeyhtiöstä Lehmon Suutelan asuinympäristössä. Trendikkäät sisustusmateriaalit, huoneistoissa

Lisätiedot

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi

AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Mesikämmenentie 12

Asunto Oy Joensuun Mesikämmenentie 12 Asunto Oy Joensuun Mesikämmenentie 12 Mesikämmenentie 12, 80230 Joensuu Valitse persoonallinen koti kahden rivitalon asunto osakeyhtiöstä Karhumäen asuinympäristössä. Pyhäselän ranta alueilta, Repokallion

Lisätiedot

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy

Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi. TA-Asumisoikeus Oy Muhuntie 1 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Muhuntie 1 KORTTELI 856, TONTTI 1 Muhuntie 1 02400 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 9812 m2 RAKENNUSOIKEUS 3000 m2 HUONEISTOLUETTELO

Lisätiedot

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja.

12.10.2011. RAKENTEET Kantavat rakenteet Kellarin alapohja sekä väestönsuojan alapohja ovat maanvaraisia betonilaattoja. 12.10.2011 RAKENNUSTAPASELOSTUS ASUNTO OY HYVINKÄÄN ASEMANKULMA YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Hyvinkään Asemankulma Osoite: Ahjonkatu 1 A, 05800 Hyvinkää Kaupunginosa, kortteli ja tontti: Parantola 2

Lisätiedot

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2

Huoneistoala on yhteensä 376 m2 + var, tekn tila 45 m2, tilavuus 1660 m3 ja kerrosala 475 m2 RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY SEINÄJOEN HIETAMÄENTIE 17-19 Yleiskuvaus: Asunto Oy Seinäjoen Hietamäentie 17-19 rakennuspaikka sijaitsee Seinäjoen Hyllykallion kaupunginosassa kortteli 4045 tonttit 1 ja 2.

Lisätiedot

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C

Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden

Lisätiedot

PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO

PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO TA TA-Asumisoikeus Oy PUUSORVARINTIE 3 VANTINMÄKI ESPOO OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA TA-Asumisoikeus Oy / Puusorvarintie 3 Rakennustapaselostus 12.4.2012 RAKENTEET Perustukset tehdään rakennepiirustusten

Lisätiedot

AS OY KERAVAN HEIKKILÄNRINNE

AS OY KERAVAN HEIKKILÄNRINNE S OY KERVN HEIKKILÄNRINNE S OY KERVN HEIKKILÄNRINNE Tapulikatu 32, Kerava UTTOVLMIS RVIOLT 1/2012 www.suomenvuokrakodit.fi S OY KERVN HEIKKILÄNRINNE SIJINTI Kirjasto Rautatie- ja linja-autoasema Helsinki

Lisätiedot

HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto

HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto Kerrostalo Vihervarpusentie Rivitalot Vihervarpusentie, ja 9 avainnekuvat ovat taiteellinen näkemys kohteesta eikä kaikin osin vastaa rakennettavaa kohdetta. EKA TAPANINVAINIO VIERVARPUSENTIE 000 elsinki

Lisätiedot

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi

Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi Osmussaarenkaari 10 Kolsari, Kirkkonummi TA-Asumisoikeus Oy TA-Asumisoikeus Oy/ Osmussaarenkaari 10 KORTTELI 873, TONTTI 1 Osmussaarenkaari 10 02480 Kirkkonummi 5.11.2012 TONTIN PINTA-ALA 8245 m2 RAKENNUSOIKEUS

Lisätiedot

As. Oy Naantalin Metsätähti

As. Oy Naantalin Metsätähti 1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin

Lisätiedot

TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY MIKKELIN. LEHMUS Saattotie 2, 50130 MIKKELI

TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY MIKKELIN. LEHMUS Saattotie 2, 50130 MIKKELI TEHTY KESTÄMÄÄN ELÄMÄÄ ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY MIKKELIN LEHMUS Saattotie 2, 50130 MIKKELI Keskustan läheisyyteen Kiiskinmäelle Asunto Oy Mikkelin Lehmus rakennetaan hyvien kulkuyhteyksien ja monipuolisten

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS

RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat

Lisätiedot

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto

Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

Betonimiehenkatu 19A

Betonimiehenkatu 19A etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)

Lisätiedot

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa

ASUNTO OY VANTAAN JASPINKUJA Jaspiskuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA Jaspiuja 10, 01700 Vantaa AUNTO OY VANTAAN JAPINKUJA JAPIKUJA 10, 01700 VANTAA Arvioitu valmistuminen 9/2015 Vantaan Jaspinkuja on Vantaan Kivistön uudelle asuinalueelle valmistuva,

Lisätiedot

RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ

Lisätiedot

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio

Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:

Lisätiedot

Rakennustapaselostus. Asunto Oy Riihimäen Villa Amalia Paloheimonkatu 3D, 11130 RIIHIMÄKI YLEISTÄ RAKENTEET

Rakennustapaselostus. Asunto Oy Riihimäen Villa Amalia Paloheimonkatu 3D, 11130 RIIHIMÄKI YLEISTÄ RAKENTEET 06.05.2013 1/5 Rakennustapaselostus Asunto Oy Riihimäen Villa Amalia Paloheimonkatu 3D, 11130 RIIHIMÄKI YLEISTÄ Asunto Oy Riihimäen Villa Amalia on vapaarahoitteinen asuintaloyhtiö. Rakennus on 3-4 kerroksinen,

Lisätiedot

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki

ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Mesikämmenentie 14

Asunto Oy Joensuun Mesikämmenentie 14 Asunto Oy Joensuun Mesikämmenentie 14 Mesikämmenentie 14, 80230 Joensuu Viihtyisää asumista Karhumäen asuinympäristössä. Trendikkäät sisustusmateriaalit, huoneistoissa laadukas laite ja varustetaso. Lämmönlähteenä

Lisätiedot

Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy

Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.

Lisätiedot

Asunto Oy Joensuun Tyvitie 5

Asunto Oy Joensuun Tyvitie 5 Asunto Oy Joensuun Tyvitie 5 Tyvitie 5, 80230 Joensuu Viihtyisää asumista Hukanhaudalla. Puistoon rajoittuvalle tontille rakennetaan 10 huoneiston, 2 rivitalon asunto-osakeyhtiö laadukkain materiaalein

Lisätiedot

Modernia kaupunkiasumista

Modernia kaupunkiasumista Modernia kaupunkiasumista Turun Kreijari Helsinginkatu 13 Kiinteistön yleiset tiedot Asuntoja 50 kpl Lämmitys Kaukolämpö Kiinteistötyyppi Kerrostalo Autopaikkoja Koti lähellä Aurajokea Irtaimistovarasto

Lisätiedot

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA

AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi

Lisätiedot

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17

MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 MUUTTOVALMIIT Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 Arvoasuntoja Lahden ydinkeskustaan palveluiden keskelle. Asunto Oy Lahden Rauhankatu 17 rakennetaan omalle tontille, torin ja linja-autoaseman välittömään läheisyyteen.

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Niittymaa Taivalmäki 5, 02200 Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Niittymaa Taivalmäki 5, 02200 Espoo. koti kuten haluat STO VuokraKoti Espoo, Niittymaa Taivalmäki 5, 02200 Espoo koti kuten haluat Hetkessä kotona Niittymaalla Haluatko asua Tapiolan naapurissa loistavien kulkuyhteyksien äärellä ja ulkoilu- ja virkistysalueiden

Lisätiedot

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.

As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi. As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,

Lisätiedot

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi

As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA

Lisätiedot

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella

ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson

Lisätiedot

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa

Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa

Lisätiedot