VASTINELUETTELO PIEKSÄMÄKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY ARKKITEHTI TIMO RYSÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VASTINELUETTELO PIEKSÄMÄKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.2.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY ARKKITEHTI TIMO RYSÄ"

Transkriptio

1 Liite 5 VASTINELUETTELO PIEKSÄMÄKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY ARKKITEHTI TIMO RYSÄ

2 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ALOITUS- JA VALMISTELUVAIHEESSA NÄHTÄVILLE ASETETTUUN AINEISTOON LIITTYEN JÄTETYT MIELIPITEET (OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ASEMAKAAVALUONNOS, ASEMAKAAVAN SELOSTUS) NÄHTÄVILLÄOLOAIKA: MIELIPITEET (3 kpl) nro Lähettäjä Mielipide Vastine Toimenpiteet 1. Osuuskauppa Suur- Savo, Heikki Hämäläinen, Ari Miettinen, Kaarina Kuuluvainen, Kari Karjalainen, ,-43,-44, Lasse Kuljukka, Joroistentie 11, Pieksämäki-Seura ry, Asko Hankilanoja, Ulla Huttunen, Asemakaavaa koskien yllä mainittuja kiinteistöjä on kaavaluonnoksessa merkinnän AL (asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue) lisäksi merkitty huomautus, jonka mukaan Korttelin rakennusten kerrosalasta saa käyttää enintään 1/3 liike- ja toimistotiloja varten. Esityksessämme asemakaava-alueen arviointisuunnitelmaan halusimme kaavan mahdollistavan uudisrakennukset, jotka voivat olla asuinkerrostaloja, majoituspalveluja, muuta liiketilaa tai yleisiä palveluja sisältäviä rakennuksia. Nyt edellä mainittu kaavaluonnoksen lisäys ei mahdollista esimerkiksi majoituspalveluja tai palveluasumista tuottavan toiminnan rakentamista kyseessä olevalle kiinteistölle. Palveluasumisen tai majoituspalvelujen tuottamiselle, jota Pieksämäellä ei ole tarjolla, kyseinen alue olisi sijainniltaan rautatieaseman ja Weturitallien uuden liikekiinteistön läheisyydessä erinomainen. Etelä-Savon vahvistetussa maakuntakaavassa ja Pieksämäen kaupungin osayleiskaavassa edellä olevien kiinteistöjen alueelle kohdistuu keskustatoimintojen kaavamerkintä C. Merkinnällä osoitetaan keskustahakuisten palvelu-, hallinto- ja muiden toimintojen alueita. Pyydämme, ettei kaavaluonnoksessa olevalla lisämääräyksellä rajata käyttötarkoituksen suhdetta. Alueelle voisi siten rakentaa asuinrakennuksen, liike- ja/tai toimistorakennuksen tai yhdistetyn asuin-, liike- ja toimistorakennuksen. Nämä toiminnot soveltuvat keskustarakentamiseen. Kyseiseen kaavamuutokseen liittyen huomautan, että se ei saa vaarantaa omakotitaloni olemassaoloa osoitteessa Joroistentie 11. Asemakaavaluonnoksessa on asiallisesti ja hyvin huomioitu alueen merkittävimmät historialliset kohteet, rautatieasema ympäristöineen, Herttuan talo ja kivestä rakennettu sirpalesuoja. Pieksämäki- Seura haluaa tuoda esille vielä pari muuta huomiota alueesta. Kaavamääräyksiä tarkistetaan lausunnon perusteella. Täydennetään kaavamääräystä. Kaavamääräystä on tarkistettu siten, että palvelu- ja majoituspalvelut sallitaan eikä kerrosalan käyttösuhdetta rajata. Kaavamääräykseen on lisätty asumisen salliminen ko. kohteessa. Sirpalesuojaa rakennettaessa kiviä on lohkottu ja muotoiltu ympäristössä. Ainakin kahdessa kohtaa on vielä merkkejä lohkokivistä ja kivilouhoksesta: kumpareella lähellä sirpalesuojaa (N508851,E ) ja sirpalesuojan eteläpuolella pienessä rinteessä (N508760, E ). Kohteilla ei sinällään ole historiallista arvoa, mutta jäänteenä vanhasta kivityökulttuurista ne olisi mukava jollain tavoin säilyttää tuleville sukupolville. Talvella 1940 rautatieasemaa pommitettiin useita kertoja sirpale- ja palopommeilla, joilla yksittäin oli painoa kg. Raskaat pommit pudotettiin kahden kilometrin korkeudesta. Pommituskartoissa ei ole huomioita pommeista asemarakennuksen eteläpuoleisella suoalueella, jolle kaavaa nyt valmistellaan. Mahdollisuus räjähtämättömien pommien olemassaoloon pehmeällä suoalueella on olemassa. Kivet on todennäköisesti tuotu muualta, minkä vuoksi kohdetta ei ole tarkoituksenmukaista suojella. Sivu 2/10

3 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ALOITUS- JA VALMISTELUVAIHEESSA NÄHTÄVILLE ASETETTUUN AINEISTOON LIITTYEN ANNETUT LAUSUNNOT (OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ASEMAKAAVALUONNOS, ASEMAKAAVAN SELOSTUS) LAUSUNTOAIKA: LAUSUNNOT (13 kpl) nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 1. Savon voima, Kiitos lähettämästänne Joroistentien aluetta koskevasta asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen lausuntopyynnöstä. Savon Voima Oyj:n energiantuotanto ja kaukolämmöllä ei ole huomautettavaa kaavaluonnoksesta. 2. Savonlinnan maakuntamuseo, Savon Voima Verkko Oy, Kaava-alueen eteläreunalle sijoitetut teollisuus- ja liikerakentamiseen tarkoitetut alueet luovat yhteneväisen kokonaisuuden. Savon Voima Oyj:n energiantuotanto ja kaukolämpö näkee, että yhdyskuntarakenteen tiivistäminen on kannatettavaa ja olemassa olevaa yhdyskuntatekniikkaa tulee hyödyntää mahdollisemman tehokkaasti. Alueelle suunniteltujen toimintojen rakennukset ovat helposti liitettävissä energiatehokkaaseen kaukolämpöön. Yleisesti hulevesien johtamisessa toivomme, että niiden johtaminen toteutetaan hallittujen rakennelmien (hulevesiverkosto) avulla. Tietojemme mukaan Pieksämäen kaupungin maankäyttöpalveluilla on käytössään aineisto ajantasaisesta kaukolämpöverkostosta. Mikäli tarvitsette aineistoa ajantasaisesta kaukolämpöverkostosta, voitte ottaa yhteyttä verkostosuunnittelija Jouko Lahteen (jouko. tai ) tai verkostopäällikkö Aki Pitkäseen tai ). Heille kannattaa lähettää myös asemakaavan sähköinen versio dwg- tai dxf - tiedostona kaukolämpöpalvelujen ennakkosuunnittelua varten. Pieksämäen kaupungin Maankäyttö pyytää Savonlinnan maakuntamuseon lausuntoa Joroistentien alueen asemakaavan muutoksen kaavaluonnoksesta. Savonlinnan maakuntamuseo toteaa, ettei sillä ole arkeologisen kulttuuriperinnön osalta huomautettavaa asemakaavan muutoksen kaavaluonnoksesta. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta lausunto tulee pyytää Museovirastolta (ensisijaisesti sähköpostilla museovirasto. kirjaamo@nba.fi tai postitse PL 913, Helsinki). Lausuntopyyntöönne viitaten lausumme sähköverkon osalta seuraavaa: Esitämme oheisen liitekartan mukaisesti reittivarauksia olemassa oleville keskijännitemaakaapeleille ja puistomuuntamoiden paikkojen varaamista. Tarvitsisimme myös aluevarauksen uudelle puistomuuntamolle alueen sähkönjakelun turvaamiseksi. Lisätietoja antaa Pekka Pennanen puh Kaavakarttaan lisätään maakaapelien edellyttämät kaavalliset rasitteet ja muuntamoiden edellyttämät aluevaraukset (esim. ET) lausunnon antajalta sähköpostitse saatuja mitoitusperiaatteita (maakaapelit 6 m, puistomuuntamon aluevaraus 15 m x 15 m) soveltaen. Kaavakarttaa on tarkistettu lausunnon pohjalta. 4. Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon pelastuslaitos, Juha Paunonen, Etelä-Savon maakuntaliitolla ei ole kommentoitavaa Joroistentien alueen asemakaavaluonnoksesta Kunnallistekniikan suunnittelun yhteydessä kunnan/vesilaitoksen tulee pyytää lausunto sammutusvesijärjestelyistä Etelä- Savon pelastuslaitokselta. (Etelä-Savon pelastuslaitos sammutusvesisuunnitelma kohta 1.1.1) Sivu 3/10

4 nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 6. Pohjois-Savon elinkeinoliikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri, Patrick Hublin ja Simo Takalammi, Joroistentien liikenne ja uusi yhteys rautatien ylitse Suunnittelualueen läpi kulkeva kokoojakatu Joroistentie jatkuu suunnittelualueen jälkeen yhdystienä 4532 ja johtaa edelleen valtatielle 23. Reitti on yksi Pieksämäen sisääntuloväylistä Mikkelin suunnasta ja liikennemäärät ovat merkittävät. Asemakaavaluonnoksessa Joroistentie on osoitettu koko suunnittelualueen mitaltaan kaduksi, joka vastaa nykyistä tilannetta. Suunnittelualueen liikenteelliset olosuhteet muuttuvat merkittävästi, mikäli rautatien toisella puolella veturitallien alueen kehittyminen kauppakeskukseksi ym. toteutuu ja siihen liittyvän rautatien ylittävä silta toteutetaan. Vaikutukset ulottuvat maantieverkolle ja erityisesti vt 23:n liittymään asti. Liikenteellisten arviointien täydentäminen Osana liikenteellisten vaikutusten arviointia tulisi arvioida kauppakeskuksen toteutuessa ylikulkusillalle arvioidun ajoneuvon KVL:n jakautumista valtatien ja rautatien itäpuolisten alueiden välillä. Uudelta sillalta Puusepänkatua tulevat ja etelän suuntaan kääntyvät ajoneuvot ajavat lähes yksinomaan valtatien liittymään asti. Lisäksi tulisi arvioida raskaan liikenteen osuus, jota varsinkin alueen eteläosaan osoitettavat teollisuusalueiden laajennukset synnyttävät. Silta on osoitettu hyväksytyssä osayleiskaavassa samaan paikkaan. Asemakaava noudattaa näiltä osin osayleiskaavaa. Liikenneselvitystä on tarkennettu lisäselvityksellä (Joroistentien alueen asemakaavamuutos- liikenteen lisätarkastelu, Ramboll 2014). Asemakaavamuutoksen uusi maankäyttö tuottaa uusia matkoja noin 3000 kappaletta. Matkat suuntautunevat kohtalaisen tasaisesti sekä pohjoiseen, että etelään. Liikennetuotos jää lähes täysin keskustaajama-alueelle. Raskaan liikenteen käynnit lisääntyvät noin 150 kerralla vuorokaudessa. Tiedot on lisätty kaavaselostukseen. Vaikutusten arviointia täydennetään lausunnon perusteella. Kaavakarttaan ei osoiteta muutoksia. 7. Keski- Savon ympäristötoimi, ympäristönsuojelu, Varkauden Ympäristönsuojelutoimisto, Karita Krooks, Liikennevirasto, Mervi Karhula ja Ville Vuokko, Itä-Suomen poliisilaitos, Hannu Jäppinen, Keskustan strategisen yleiskaavan laadinnan yhteydessä tehtiin myös nyt vireillä olevalla kaava-alueella luontoselvitys. Luontoselvityksessä todetaan, että kaavoitettavalla alueella ja sen ympäristössä on liito-oravan elinympäristöksi soveltuvaa puustoa, mutta luontoselvityksen ajankohdasta johtuen ei liito-oravan mahdollista esiintymisestä saatu luotettavasti selvitettyä. Niinpä luontoselvityksessä suositellaan, että rakentamisen yhteydessä, ennen puuston poistoa tulisi liito-oravan mahdollinen esiintyminen alueella varmistaa. Liito-oravan mahdollinen esiintyminen kaava-alueella ja sen ympäristössä olisi kuitenkin perusteltua selvittää jo kaavoitusvaiheessa vuoden 2015 kevättalvella. Rakentamisen yhteyteen siirrettynä sen toteuttaminen saattaa aikataulullisesti olla vielä haastavampaa. Lisäksi pesimäreviirin tai levähdyspaikkojen esiintyminen kaavoitettavalla alueella tai sen välittömässä läheisyydessä saattaa pahimmillaan estää asemakaavan mukaisen rakentamisen kokonaan, joten senkin vuoksi selvityksen ajankohta tulee olla jo kaavoitusvaiheessa. Muutoin asemakaavaluonnokseen ei ole huomauttamista. Liikenneviraston hallinnoimat alueet ja lisäraidetarpeet Asemakaavaluonnoksessa Liikenneviraston hallinnoimia alueita on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL), suojaviheralueeksi (EV-1) ja yleiseksi pysäköintialueeksi (LP) sekä toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY). Pieksämäen liikennepaikalla on tarve yhdelle uudelle matkustajalaituriraiteelle. Uuden matkustajalaiturin paikka olisi todennäköisesti Ratakadunpuolella eli nykyisen uloimman raiteen itäpuolella. Laiturista ei ole olemassa tarkempia suunnitelmia. Lisäraidetarpeesta johtuen radan ja Ratakadun väliset Liikenneviraston hallinnoimat alueet tulee osoittaa kaavassa rautatiealueeksi. Sen sijaan Levysepänkadun, Ratakadun ja Hitsaajankadun rajaavat VL- ja KTY- alueet ovat Liikennevirastolle radanpidon kannalta tarpeettomia, eikä Liikennevirasto näe estettä kaavaluonnoksessa osoitetuille käyttötarkoituksille. Raideliikenteen melu ja tärinä Asemakaavaluonnoksessa on otettu huomioon junaliikenteestä alueelle aiheutuvat melu- ja tärinähaitat. Liikennevirasto muistuttaa, ettei se osallistu uuden maankäytön johdosta aiheutuviin mahdollisiin melun- ja tärinäntorjunnan kustannuksiin. Liikennevirastolla ei ole muuta huomautettavaa kaavahankkeesta. Liito-oravista on laadittu täydentävä kartoitus marraskuussa Kartoituksessa todetaan, että suunnittelualue on liito-oravalle soveltumatonta aluetta. Kaavakarttaa tarkistetaan lausunnon perusteella siten, että Liikenneviraston hallinnoimat rautatien ja Ratakadun väliset alueet osoitetaan rautatiealueeksi. Merkitään tiedoksi Kaavakarttaa on tarkistettu lausunnon perusteella. Omana lausuntonaan Itä-Suomen poliisilaitos toteaa, ettei kaavamuutokseen ole tässä vaiheessa mitään lausuttavaa. Sivu 4/10

5 nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 10. VR- Group, Pirjo Huvila, Museovirasto Yli-intendentti Pirjo Uino lntendentti Timo Kantonen Etelä-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus Eero Korhonen, Kirsti Kovanen Asemakaavamuutoksen tavoite on kehittää Pieksämäen radan itäpuolisen osan kaupunkikuvaa ja toimintoja. Aluetta täydennetään asumisen tarpeisiin ja eteläinen osa tulisi kaupan ja teollisuuden tarkoituksiin. Tavoitteena alueen suunnittelussa tulee olla liikenneyhteyksien parantaminen myös asemakeskuksen kannalta. Pitää tutkia miten saadaan radan estevaikutusta poistettua ja joustavat liikenneyhteydet radan molemmin puolin asema-alueelle. Kaavassa esitetään uutta siltaa radan yli, joka on tulevaisuudessa tarpeen. Toimivan matkakeskuksen perusedellytyksiä on sekä sujuva autoliikenne että hyvät kevyen liikenteen väylät ja pyöräreitit asema-alueelle. Kokonaisvaltainen liikennetarkastelu koko asemaseudulla on tarpeen ja liityntäpysäköintiin voisi tulevaisuudessa varautua radan molemmilla puolilla. Kaavahankkeessa on otettu huomioon suunnittelualueen sisältyminen Pieksämäen rautatieläisympäristöjen valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön. Kaavan yleismääräyksissä on ohjattu rakentamista myös suhteessa Markkamäen omakotialueeseen, joka kuuluu niin ikään valtakunnallisen inventointiin (RKY 2009). Varsinkin suojeltavat rautatieasema ja kivinen sirpalesuoja ovat erityisiä rakennuskulttuurikohteita, joiden kohdalla on perusteltua varata museoviranomaiselle mahdollisuus lausunnon antamiseen. Näin on luonnostelluissa kaavamääräyksissä tehtykin (YM/s, sr-10, sr). Kuuleminen voidaan myös täsmentää koskemaan olennaisia (ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin vaikuttavia) muutoksia. Sodanaikaisen sirpalesuojan ( kivikukon ) kytkeminen lähivirkistysalueen välityksellä museorakennusten korttelialueeseen tukee sen yhdistämistä museo- ja nähtävyyskäyttöön. Kaavan jatkovalmistelkussa tulee vielä tutkia ja varmistaa, että rakennelmaan olennaisina elementteinä kuuluvien sisäänkäyntien edustoille jää riittävästi tilaa. Lausunnon arkeologisen kulttuuriperinnön osalta on antanut Savonlinnan maakuntamuseo. Kaavan tarkoituksena on osoittaa tilaa vieviin erikoiskaupan ja teollisuuden alueita kaavan eteläosaan ja asumisen täydennysalueita kaavan pohjoisosaan. Jehovan todistajien valtakunnansalin yhteyteen osoitetaan laajenemisalueita pysäköintiä varten. Kaavassa huomioidaan osayleiskaavassa osoitetut uudet tieyhteydet, radan ylittävä silta, rautatietarpeet sekä kevyen liikenteen verkoston täydennystarpeet. Suunnittelun keskeisenä tavoitteena on kehittää Pieksämäen radan itäpuolisen osan kaupunkikuvaa ja toimintoja. Asemakaavatyö jatkaa Pieksämäen keskustan rautatieaseman ympäristön kaupunkikuvan ja toimintojen kehittämistä, jota on edeltänyt vanhan veturitallin ympäristön asemakaavan muutos 2012 sekä keskustan eteläosien osayleiskaava työ Kaupalliset palvelut Alueelle on asemakaavaluonnoksen mukaan mahdollista sijoittaa yhteensä noin k-m2 vähittäiskaupan suuryksikkörakentamista. Ratkaisu poikkeaa kaavalle selostuksessa asetetuista tavoitteista, koska tavoiteosassa puhutaan tilaa vievän erikoiskaupan osoittamisesta, samoin selostuksessa olevassa kaavan yleiskuvauksessa. Etelä- Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus on arvioinut kaavaluonnosta kaavamääräysten mukaan, joissa ei ole minkäänlaisia rajoituksia kaupan laadun osalta. Selvityspohja, perustelut ja vaikutusarvioinnit ovat erittäin puutteelliset rakentamisen merkittävyyteen nähden. Kaavaselostuksessa todetaan, että kehitys voi johtaa liiketilojen tyhjenemiseen keskustan muissa osissa, mikä voidaan nähdä kaupunkikuvaa uhkaavana tekijöinä. Vaikutusarviointi on aivan liian ympäripyöreä ja faktoihin perustumaton. Kaavan mitoitusta tulee tältä osin perustella esittämällä kaupalliset selvitykset, ostovoiman ennuste, aiemman asemakaavoituksen käytettyjä käyttämätön reservi, Kontiopuiston alueen nykyiset päivittäistavarakaupan palvelut jne. Ehdotuksessa radan itäpuolelle on osoitettu kaksi pysäköintialuetta, joista toinen palvelee pääasiassa museon asiakkaita ja toinen liityntäpysäköintiä. Sirpalesuojanpuistoaluetta laajennetaan oviaukkojen kohdilta mahdollisuuksien mukaan. Määräystä tarkistetaan niin, että alueelle osoitetaan vain tilaa vievää -kauppaa. Kilpailun toteutumisen kannalta on keskeistä olla riittävä ja kysyntää vastaava tonttitarjonta kunnassa. Kilpailevat kaupan toimijat eivät välttämättä halua olla samalla tontilla, joten heille on luotava tonttitarjonnan puitteissa mahdollisuus valita kauppapaikkansa. Osoitetut paikat sijoittuvat osayleiskaavan C alueelle (keskustatoimintojen alue), joten ratkaisu ei hajauta yhdyskuntarakennetta. Eikä näin lisää kuntatalouden kustannuksia. Samalla edistetään kaupan ja asuntorakentamisen kilpailua ja turvataan riittävä tonttitarjonta. Selostusta täydennetään lausunnon pohjalta. Radan itäpuolisia LP-alueita on laajennettu. Sirpalesuojan puistoaluetta on laajennettu lausunnon perusteella sekä länteen että itään päin. Määräyksiä on tarkastettu lausunnon perusteella. Sallitaan vain TIVAkauppa. Määräyksiä ja selostusta on tarkastettu lausunnon perusteella. Sivu 5/10

6 nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet Etelä-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus Eero Korhonen, Kirsti Kovanen Kulttuuriympäristö Pieksämäen rautatieläisympäristöt ovat valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (Pieksämäen rautatieläisympäristöt, RKY 2009). Suunnittelualueen länsiosassa sijaitsee kaksi rakennusta, jotka kuuluvat tähän kokonaisuuteen: vanha asemarakennus vuodelta 1889 sekä sirpalesuoja 1940-luvulta. Joroistentien varrella sijaitsevalla Herttuan talolla on merkitystä paikkakunnan rakentamisen ja liikenteen historiassa. Asemakaava- alue rajautuu Kontiopuiston omakotialueeseen, joka on valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä. Etelä-Savon ELY- keskus toteaa, että kulttuuriympäristöä koskevat merkinnät ja määräykset ovat pääosin asianmukaiset. Määräystekstiin esitetään muotoilua sr-10 ja sr- kohteiden osalta niin, että' rakennuksiin kohdistuvat mahdolliset toimenpiteet ovat rakennuksen ominaisluonteen ja erityispiirteet säilyttäviä. Määräystekstissä ei tarvitse mainita lähdettä (Etelä- Savon kulttuuriympäristöltään merkittävät kohteet -tietokanta 1992). YM/s- määräyksessä tulee mainita korjaus- ja muutostyöt peruskorjauksen sijaan. AP/s- määräyksessä on olennaista uudisrakentamisen sovittaminen pihapiiriin", eikä niinkään kaupunkikuvaan. Luonnonympäristö Asemakaavassa on lähdetty siitä, että strategisen yleiskaavan yhteydessä laadittu luontoselvitys on riittävä. Näin todennäköisesti suurelta osin onkin ja alueella ei näyttäisi olevan erityistä huomioimista vaativia kohteita. Liito- oravan osalta selvitys on puutteellinen selvitysajankohtaan liittyen (elokuu). Korttelin kuusi (Joroistentien- Kaakinmäen kadun kulmaus, luonnoksessa AL) osalta selvityksessä todetaan, että jos alueelta kaadetaan haapoja, tulee kartoittaa esiintyykö alueella liito-oravaa. Parhaimmat tulokset saadaan huhti - toukokuussa lumen ollessa vielä maassa. Liikenne ja melu Kevyenliikenteen yhteydet on tarkoitus ilmeisesti toteuttaa katualueilla. Olisi kuitenkin hyvä esittää ajatus toteutettavasta verkostosta esimerkiksi selostuksessa kartalla, nyt todetaan vain, että kevyen liikenteen verkostoa alueen läpi parannetaan. Miten? Kontiopuiston liittäminen keskustaan ja toisaalta etelä-pohjoissuunta lienevät olennaisia. Toivottavaa olisi myös jo asemakaavassa pohtia mahdollisimman hyvä liiketilojen saavutettavuus myös kevyen liikenteen osalta. Liikenteen aiheuttaman melun osalta selostuksessa arvioidaan yleisten teiden melun vähenevän. Arvio vaikuttaa hieman ristiriitaiselta siihen nähden, että tässä asemakaavassa ja aiemmin veturitallin asemakaavassa on osoitettu merkittävät määrät liikerakentamista, jonka luulisi lisäävän autoliikennettä huomattavasti. Arviota liikenteen määrän vähenemisestä on syytä avata selostuksessa. Jos liikenteen arvioitaisiin lisääntyvän, saattaa olla syytä tutkia Joroisten tien varrella olevan päiväkodin melusuojauksen rakentamista. Ohjeellisen kevyen liikenteenväylän merkintä puuttuu määräyksistä. Muuta Puusepänkatu tulee olemaan huomattava sisäänajoväylä kaupunkiin, sen varren julkisivut ovat siten merkittävässä asemassa. Voisi harkita, että yhtenäistä katkeamatonta julkisivupintaa rajoitettaisiin lyhyemmäksi kuin 60 metriä varsinkin liikerakentamisen alueella, ehkä voisi myös muilla määräyksillä pyrkiä ulkonäöltään riittävän korkeatasoiseen kaupunkikuvaan. Herttuan talon tonttirajausta muutetaan käydyn neuvottelun mukaisesti. Määräysten tekstiä muokataan lausunnon pohjalta. Lisäkartoitus on tehty marraskuussa Alueella ei esiinny liito-oravia. Kevyen liikenteen yhteyksiä parannetaan liikenneverkkoselvityksessä tehtyjen ehdotusten pohjalta. Käytännön toteuttaminen tapahtuu katusuunnitelmien päivittämisellä. Yhteismelu pienenee kontiopuiston asuinalueella, kun uudet rakennusmassat vaimentavat junaliikenteen aiheuttamaa melua. Tarkistetaan kaavamääräyksiä. Herttuan talon tonttirajausta on muutettu. Lähdeteksti on poistettu. Melumääräyksiä on tarkennettu kaavan pohjoisosassa. Kaavamerkintöjä ja määräyksiä on tarkastettu lausunnon pohjalta. Sivu 6/10

7 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS EHDOTUSVAIHEESSA NÄHTÄVILLE ASETETTUUN AINEISTOON LIITTYEN ANNETUT LAUSUNNOT (OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ASEMAKAAVALUONNOS, ASEMAKAAVAN SELOSTUS) LAUSUNTOAIKA: LAUSUNNOT (7 kpl) nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 1. Liikennevirasto, Siru Koski, yksikön päällikkö ja Ville Vuokko, maankäytön asiantuntija, Telia Sonera, Marko Kukkola, Keski-Savon ympäristötoimi, ympäristönsuojelu, Karita Krooks, ympäristönsuojelupäällikkö, Liikennevirasto on tutustunut asemakaavan muutosehdotukseen ja antaa lausuntonsa rautateiden näkökulmasta. Asemakaava-alue sijaitsee Pieksämäen keskustassa, Pieksämäen liikennepaikan läheisyydessä, rautatien itäpuolella. Alue rajautuu lännestä rautatiealueeseen, idästä Kontiopuiston omakotialueeseen sekä etelässä Teollisuuskylään. Selostuksen mukaan kaavan tarkoituksena on osoittaa tilaa vievän erikoiskaupan ja teollisuuden alueita kaavan eteläosaan ja asumisen täydennysalueita kaavan pohjoisosaan. Jehovan todistajien valtakunnansalin yhteyteen osoitetaan laajenemisalueita pysäköintiä varten. Kaavassa huomioidaan osayleiskaavassa osoitetut uudet tieyhteydet, radan ylittävä silta, rautatietarpeet sekä kevyen liikenteen verkoston täydennystarpeet. Liikennevirasto on antanut lausunnon kaavaluonnoksesta , joka on huomioitu kaavatyössä. Liikennevirastolla ei ole lisättävää luonnosvaiheessa annettuun lausuntoon. Lausunto Joroistentien asemakaavamuutokseen liittyen: Soneralla alueella kiinteän televerkon kaapeleita, jotka osittain kulkevat tontilla, jäävät rasitteeksi ja tontille rakentajan on huomioitava suunnitteluvaiheessa mahdolliset siirtotarpeet, sekä niihin liittyvät aikataulut ja kustannukset. Lisaksi yhteyksiä tilattaessa rakentamattomille tonteille on oltava hyvissä ajoin yhteydessä Soneran myyntiin, jotta kaapelirakentaminen pystytään toteuttamaan hyvässä yhteistyössä kustannustehokkaasti. Liitteenä kaapelikartta olevista kaapeleista. Suunnittelualue käsittää korttelit 6, 12, 28, 30, 70, 71 ja 119 sekä osan kortteleista 15 ja 118ja 1010 sekä niihin liittyviä katu- ja puistoalueita. Suunnittelualue sijaitsee Pieksämäen keskustassa, rautatieaseman itäpuolella. Alue rajautuu lännestä rautatiealueeseen, idästä Kontiopuiston omakotialueeseen sekä etelässä Teollisuuskylään. Alueen läpi kulkee Joroistentie (yhdystie 4532). Muutamien omakotitalojen lisäksi alueella sijaitsee teollisuus- ja varastorakennuksia, liikehuoneisto ja Jehovan todistajien valtakunnansali. Valtakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä alueella edustavat Kontiopuiston omakotialue sekä Pieksämäen rautatieläisympäristö, johon kuuluvat alueella sijaitsevat vanha sirpalesuoja ja vanha asemarakennus. Kaava-alueen pinta-ala on 27,29 hehtaaria. Kaavan tarkoituksena on osoittaa tilaa vievän erikoiskaupan ja teollisuuden alueita kaavan eteläosaan ja asumisen täydennysalueita kaavan pohjoisosaan. Kaavan tarkoituksena on kehittää Pieksämäen keskustaa viihtyisänä asuin- ja työpaikka-alueena. Kaavamuutoksella alueella luodaan tilaa vievän erikoiskaupan ja teollisuuden alueita kaavan eteläosaan ja kehitetään asumisen täydennysalueita kaavan pohjoisosassa. Suunnittelualueella merkittävin häiriö on melu, jonka lähde on rata- ja tieliikenne. Pääväylät Valtatie 23, Joroistentie sekä Keskuskatu ovat tärkeimmät tieliikennemelu- lähteet. Alueella on myös jonkin verran teollisuusmelua. Päivällä ohjearvon mukainen 55 db:n melualue yltää vilkkaimmista radoista noin 70 m etäisyydelle ja vilkkaimmilta valtateiltä noin 100 m etäisyydelle. Muualla melualue jää edellä mainittuja etäisyyksiä suppeammiksi. Yöajan 50 db:n melualueet ovat vilkkaimmilla radoilla noin 150 m levyisiä. Yöaikaan kulkee huomattavasti runsaammin pitkiä tavarajunia, jotka tuottavat huomattavasti enemmän melua kuin henkilöjunat. Ennustetilanteessa (Pieksämäen kaupungin liikennemeluselvitys, FCG 2010) suunnittelualueen liikennemäärät tulevat kasvamaan uuden sillan ja muuttuvan maankäytön myötä. Myös rautatieliikenteen odotetaan lisääntyvän hiukan vuoteen 2030 mennessä. Muutokset melualueiden laajuudessa ovat kuitenkin erittäin vähäisiä. Melutorjuntakeinona kaavamääräyksissä osoitetaan asuinkortteleissa huomioitavaksi valtioneuvoston melulle asettamat ohjearvot. Asumista ei ole kaavaehdotuksessa osoitettu alle 35 metrin etäisyydelle raiteen keskilinjasta. Rautatiet ylittävän sillan ympäristöön osoitetaan sellaisia toimintoja, jotka soveltuvat vilkkaasti liikennöityjen väylien varrelle. Rakennusalojen sijoittamisella luodaan melulta suojaisampia alueita asuinrakennusten keskelle. Junaliikennetärinän osalta uusille asuinrakennuksille asetetaan vaatimukset hyväksyttävästä värähtelyluokista eri etäisyyksillä radasta. Etäisyydet määräytyvät ihmisen häiritsevyyskriteerin perusteella. Merkitään tiedoksi Merkitään tiedoksi Sivu 7/10

8 nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 4. Savonlinnan maakuntamuseo, Kirsi Liimatainen vs. museo-toimenjohtaja ja Martti Koponen maakuntaarkeologi, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus/ Liikenne ja infrastruktuuri Patrick Hublin Pertti Asikainen Asemakaavassa varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin rankkasateisiin ja nk. kaupunkitulviin tulvavesien varastoimisella viheralueille ja osoittamalla eteläosan teollisuustonteille tulvavesien viivytysaltaiden paikat (merkinnät Hule-1 ja hule-2). Hulevesien johtaminen viivytysaltaiden kautta on alueen alavuuden vuoksi välttämätöntä. Joroistentien asemakaavan muutoksella pyritään vähentämään asuinympäristön melu- ja tärinähaittoja, edistetään viihtyisän asuinympäristön kehittymistä ja varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haittoihin. Kaavaehdotuksella ei ole mainittavia vaikutuksia alueen luonnonoloihin eikä se heikennä luonnon monimuotoisuutta. Ympäristönsuojeluviranomaisella ei ole asemakaavamuutokseen huomautettavaa Pieksämäen kaupunki I Maankäyttö pyytää Savonlinnan maakuntamuseon lausuntoa Joroistentien alueen asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta. Savonlinnan maakuntamuseo toteaa, ettei sillä ole arkeologisen kulttuuriperinnön osalta huomautettavaa asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta lausunto tulee pyytää Museovirastolta (ensisijaisesti sähköpostilla museovirasto.kirjaamo@nba.fi tai postitse PL 913, Helsinki). Pieksämäen kaupunki on pyytänyt Pohjois-Savon ELY- keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen lausuntoa Joroistentien alueen asemakaavamuutoksen ehdotuksesta. Suunnittelualue sijaitsee Pieksämäen keskustan välittömässä läheisyydessä Savonradan itäpuolella. Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa tilaa vievän erikoiskaupan ja teollisuuden alueita suunnittelualueen eteläosaan sekä mahdollistaa asumisen täydennysrakentamista alueen pohjoisosaan. Suunnittelualueelle sijoittuva kokoojakatu Joroistentie jatkuu suunnittelualueen jälkeen yhdystienä 4532 ja johtaa edelleen valtatielle 23. Reitti on yksi Pieksämäen sisääntuloväylistä ja liikennemäärät ovat merkittävät. Kaavan vaikutukset ulottuvat maantieverkolle ja erityisesti vt 23:n liittymään asti. Erityisesti rautatien toisella puolella veturitallien alueen kehittyminen kauppakeskukseksi ym. ja siihen liittyvän rautatien ylittävä silta muuttaa merkittävästi suunnittelualueen liikenteellisiä olosuhteita. Pohjois-Savon ELY- keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue esittää lausuntonaan seuraavaa: Kaavaselostuksessa ja erillisessä liikenteen tarkastelussa on esitetty arviot veturitallien alueen kauppakeskuksen tuottaman, uuden ylikulkusillan kautta suuntautuvan sekä käsiteltävä olevan alueen maankäytön tuottaman liikenteen kasvusta. Liikenteellisten vaikutusten arviointia on täydennetty liikennevastuualueen kaavaluonnoksesta antamassa lausunnossa esitetyn mukaisesti. Liikenteellistä tarkastelua on tarpeen laajentaa Joroistentien (mt 4532) /valtatien 23 liittymään, joka toimi jatkossa kaupan uusien alueiden yhtenä pääyhteytenä valtatien suunnasta. Liittymän parantaminen on esitetty valtatien 23 aluevaraussuunnitelmassa (v. 2012) kiireellisyyden osalta 2-3. vaiheeseen. Tarkastelun pohjalta tulisi pystyä arvioimaan aiheuttaako kaupan toimintojen voimakas kehitys tarvetta nopeuttaa suunniteltujen toimenpiteiden toteutusta. Muilta osin liikennevastuualueella ei ole kaavaehdotukseen huomauttamista. Merkitään tiedoksi Merkitään tiedoksi Selvityksessä on osoitettu nykyiset ja tulevat liikennemäärät Joroistentien / VT23 risteysalueelta. Liikennetuotos jäänee lähes täysin Pieksämäen keskustaajama-alueelle, jolloin vaikutukset alueen valtatieverkkoon jäävät pieneksi. Selvityksessä liikennemäärät kasvavat nykyisten todennettujen määrien lisäksi, mutta palvelujen tarjonnan parantuminen osaltaan vähentää Pieksämäeltä muualle suuntautuvaa liikennettä, joka kohdistuu valtateille. Alue on hyvin saavutettavissa joukkoliikenteellä, mikä osaltaan vähentää valtateille kohdistuvaa asiointiliikennettä. Pieksämäelle on myös suunnitteilla uusia investointeja muiden toiminnanharjoittajien toimesta esim. (puuterminaali). Mikäli nämä hankkeet toteutuvat, niin yhteisvaikutus voi aiheuttaa VT 23:n risteysjärjestelyjen parantamisen nopeuttamistarvetta aluevaraussuunnitelman mukaiseen aikataulutukseen verrattuna. 6. Museovirasto Timo Kantonen Museoviraston valmisteluvaiheessa esittämät näkökohdat on otettu huomioon. Virastolla ei ole rakennetun ympäristön suojelun kannalta todettavaa. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta lausunnon on antanut Savonlinnan maakuntamuseo. Tämän Museoviraston lausunnon käsittelyyn on osallistunut yli-intendentti Pirjo Uino. Sivu 8/10

9 nro Lausunnon antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 7. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELYkeskus) Eero Korhonen, Jouni Halme Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY- keskus) kaavaluonnoksesta antamassa lausunnossa esille tuotuja asioita on asianmukaisesti huomioitu kaavaehdotusratkaisussa. Kaavaehdotukseen on kuitenkin vielä syytä harkita tehtäväksi joitain jäljempänä esitettyjä pieniä tarkennuksia/täsmennyksiä. Kaupalliset palvelut, yhdyskuntarakenne Kaavanmuutoksen luonnosvaiheessa osoitetun kaupan käyttötarkoituksessa ollut ristiriita kaavaselostuksen ja kaavaluonnoskartan mahdollistaman maankäytön välillä on korjattu esittämällä kaavamuutosalueelle ehdotuksessa vain tilaa vaativaa erikoiskauppaa (TIVA). Kaavaehdotuksessa osoitetun TIVA- kaupan määrä perustuu Pieksämäen eteläisten osien osayleiskaavaa ja Vanhan varikkoalueen asemakaavaa varten laadittujen kaupallisten selvitysten mitoitukseen ja on näin ollen hyväksyttävä. TIVA- kaupan osoittaminen varsinaisen ydinkeskustan välittömään läheisyyteen, pääosin toteutumattomalle asemakaava-alueelle, on kaupan saavutettavuuden sekä myös yhdyskuntarakenteen eheyden ja olemassa olevan infra- rakenteen hyödyntämismahdollisuuksien kannalta perusteltua. Kulttuuriympäristö Kulttuuriympäristöä koskevat merkinnät ja määräykset ovat asianmukaiset. Pienennä täsmennyksen ELY- keskus esittää sr- merkinnän määräystä muutettavaksi muotoon ` rakennuksen ominaisluonteen ja erityispiirteet säilyttäviä.`, tällöin termi on yhtenäinen lakitermistön kanssa. Luonnonympäristö Liito-oravan osalta syksyllä 2014 tehdyn liito-oravakartoituksen mukaan alue on kokonaisuudessaan liito-oravalle soveltumatonta. Vaikkei selvityksen maastokäynnin ajankohta ollutkaan lajin esiintymisen kannalta optimaalinen, voidaan selvityksen lopputulosta pitää riittävän luotettavana. Liikenne ja melu Kaavahankkeen tarkoituksena on ollut huomioida mm. kevyen liikenteen verkoston täydentämistarpeet. Tätä seikkaa ei kaavaselostuksessa tai -kartalla ole kovin tarkasti selvitetty. Kaavan tausta-aineistona olevan Pieksämäen liikenneverkkosuunnitelman liitekartan (Pieksämäen pyöräilyn tavoiteverkko) mukaan alueelta on osoitettu kaksi kehitettävää kevyenliikenteen yhteyttä keskustan suuntaan, selostukseen liitettynä tämä kartta olisi antanut hyvän käsityksen tavoitetilan kevyen liikenteen järjestelyistä. Asuinkortteleille osoitettu melumääräys jättää melun huomioimisen hiukan avoimeksi. Tarkennuksena määräykseen on syytä lisätä valtioneuvoston päätöksen mukaiset melutason ohjearvot, joita tulee kaavan toteuttamisen yhteydessä lähtökohtaisesti noudattaa. Sr- merkintä vastaa viereisen Vanhan varikkoalueen asemakaavan suojelumerkintää ja määräystä. Yhteneväiset merkinnät kaupungin sisällä helpottavat merkintöjen ja määräysten käyttöä sekä tulkitsemista. Lisätään liikenneverkkosuunnitelman kartta Pieksämäen pyöräilyn tavoiteverkosta kaavaselostukseen. Tarkennetaan me- määräystä. Kaavaselostukseen on lisätty liikenneverkkosuunnitelmasta pyöräilyn tavoiteverkkokartta. Melumääräystä on tarkennettu muotoon Kortteleissa on noudatettava melutasojen ohjearvoista annettua valtioneuvoston päätöstä n:o 993/1992. Rakennusten ulkoseinien, ikkunoiden ja muiden rakenteiden ääneneristävyyden tulee olla sellainen, että valtioneuvoston päätöksen antamat arvot toteutuvat. Rakennuslupa-asiakirjoihin on liitettävä rakennushankkeen pohjalta laadittu meluntorjuntasuunnitelma. Asemakaavassa vaadittuja melunsuojarakenteita on tarvittaessa parannettava. Sivu 9/10

10 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS EHDOTUSVAIHEESSA NÄHTÄVILLE ASETETTUUN AINEISTOON LIITTYEN ANNETUT MUISTUTUKSET (OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, ASEMAKAAVALUONNOS, ASEMAKAAVAN SELOSTUS) LAUSUNTOAIKA: MUISTUTUKSET (1kpl) nro Muistutuksen antaja Lausunto Vastine Toimenpiteet 1. Tuula Vuori, Tahintie, Esitän kunnioittavasti, että alueen uusien kerrostalojen suunnittelussa pitäydytään korkeintaan viisi (5) kerroksisissa taloissa. Olin kutsuttuna läsnä Pieksämäen keskusta alueen strategisen osayleiskaavan työpajatilaisuudessa Tilaisuuden tavoitteena oli mm. alueella asuvien ja toimivien näkemysten selvittäminen ja ideoiden saaminen suunnittelutyötä varten. Suuri osa tilaisuudessa olleista näkisi Pieksämäen edelleen yleisilmeeltään pikkukaupunkimaisena vailla suuren kaupungin korkeita kivitorneja. Korkeat, yli 5-kerroksiset kerrostalot rikkoisivat kaupungin rauhallista, puistokaupunkimaista profiilia ja vieressä ja vähän kauempana olevankin pienasutuksen arvo laskee, kun korkealla asuvilla on näkymät heidän pihoilleen. Hyvää kaavan muutosehdotuksessa on mielestäni ajatus asemansillan eteläpuolen asutuksesta ja palveluiden saavutettavuudesta ilman autoa! Keskuskadun varsi on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Alueen rakennuskanta muodostuu eri-ikäisistä 2-6 kerroksisista asuinja liikerakennuksista. Em. aluevaraus ei ulotu nyt laadittavan asemakaavan kaava-alueelle. Kaava-alueen pohjoisosalle on osoitettu Asuin-, liike- ja palvelurakennusten korttelialue (ALP-2), jonka suurin sallittu kerrosluku on VIII. Em. kaavamääräyksillä on haluttu luoda asemakaavalliset edellytykset Keskuskadun ja Pieksämäen keskustan itäosan visuaaliseksi päätteeksi rakennettavan uudisrakennukselle rakentamiselle. Myös tätä, Meurmannin laatimaa asemakaavaa täydentävää kaupunkikuvallista tavoitetta käsiteltiin muistutuksessa viitatussa työpajatilaisuudessa. Kaavan laatijan näkemyksenä on, ettei edellä kuvattua visuaalista vaikutelmaa ja näkemäpäätettä synny, mikäli em. uudisrakennus toteutettaisiin muistutuksessa esitetysti viisikerroksisena. Uudisrakennuksen toteuttamista suhteellisen korkeana puoltaa sekin, että ko. korttelialue rajautuu suoraan suhteellisen korkeaan siltapenkereeseen ja on perustamisolosuhteiltaan ja kustannuksiltaan haastava. Sivu 10/10

VASTINELUETTELO PIEKSÄMÄKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.12.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY ARKKITEHTI TIMO RYSÄ

VASTINELUETTELO PIEKSÄMÄKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.12.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY ARKKITEHTI TIMO RYSÄ Liite 5 VASTINELUETTELO PIEKSÄMÄKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.12.2014 SWECO YMPÄRISTÖ OY ARKKITEHTI TIMO RYSÄ PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI JOROISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ALOITUS- JA VALMISTELUVAIHEESSA

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5. Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5. Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet

KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet liite nro 4 KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 25.1.2013 VASTINEET 1 (7) SUOMUSSALMEN KUNTA RISTEEN JA ÄMMÄNSAAREN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Valtatien 5 ja Kyröntien (mt 892) liikennealue, sekä Risteen korttelin 1005 autopaikkojen korttelialue

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

LEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS

LEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS LEHTIPOJANTIE ASEMAKAAVA MUUTOS Luonnos vaiheen yleisötilaisuus 10.4.2018 klo 18.00 Kimmo Kymäläinen Juha Pekka Vartiainen SUOMALAINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN JÄRJESTELMÄ TOTEUTUSSUUNNITTELU ASEMAKAAVA

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KAUPPAKATU - TALLIKATU ASEMAKAAVAN - PALAUTERAPORTTI Kaavaluonnos ja OAS, nähtävillä

KAUPPAKATU - TALLIKATU ASEMAKAAVAN - PALAUTERAPORTTI Kaavaluonnos ja OAS, nähtävillä KAUPPAKATU - TALLIKATU ASEMAKAAVAN - PALAUTERAPORTTI Kaavaluonnos ja OAS, nähtävillä 15.1. 15.2.2018 A. Luonnosvaiheessa jätetyt viranomaisten kommentit A1. Pieksämäen kaupungin elinkeinotoimi Kaavaluonnoksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunto seuraavilta tahoilta:

Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunto seuraavilta tahoilta: SATELLIITTIKATU LUONNOKSESTA ANNETUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET SEKÄ NIIHIN LAADITUT ET JOHDANTO Asemakaavaluonnos asemakaavan muutokseksi Itäväylän Yrityspuistoon 19. kaupunginosan kortteliin 70 tonteille

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN

NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN NIKKARILAN ALUEEN ASEMAKAAVA LIITE 8 EHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 12.1.2017-13.2.2017 EHDOTUSVAIHEEN VASTINEET SAAPUNEISIIN LAUSUNTOIHIN JA MUISTUTUKSIIN Etelä-Savon maakuntaliitto 13.1.2017 Merkitään tiedoksi Savonlinnan

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

VASTINELUETTELO KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY

VASTINELUETTELO KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS SWECO YMPÄRISTÖ OY Liite 2 VASTINELUETTELO KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 24.11.2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY KITEEN KAUPUNKI MEIJERINRANNAN AKM ALOITUSVAIHEESSA NÄHTÄVILLE ASETETTUUN AINEISTOON LIITTYEN JÄTETYT

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan kaupunki

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan kaupunki Varsinais-Suomi LAUSUNTO xx.xx.201x Diaarinumero VARELY/xxx/201x Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 11.12.2018 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaavaluonnos, Ulvilan

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Vastine Juankosken keskustaajaman asemakaavamuutosluonnoksesta (korttelit 58,62,98,99,257,263,334 ja 337) saatuihin palautteisiin

Vastine Juankosken keskustaajaman asemakaavamuutosluonnoksesta (korttelit 58,62,98,99,257,263,334 ja 337) saatuihin palautteisiin Vastine 1 (5) Leskinen Timo/Mari Piipponen Juankosken kaupunginhallitus Juankoskentie 13 73500 JUANKOSKI Lausuntopyyntö Vastine luonnoksesta (korttelit 58,62,98,99,257,263,334 ja 337) saatuihin palautteisiin

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 46. kaupunginosa Ristinkallio, osa Lautakatontietä Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0317 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli

Lisätiedot

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS

SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos

N080 Etelätie Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos LIITE 3 Nastolan kunta Korttelit 93-95 ja 528-530 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kaavaehdotusvaiheen vastineet muistutuksiin ja lausuntoihin Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Ehdotusvaiheen vastineet

Lisätiedot

Lausunto Asemakaavan muutosluonnoksesta Kiveriön (5.) kaupunginosa, kortteli 933, tontit 9 ja 10, Hirsimetsäntie 5 ja 7, A-2701

Lausunto Asemakaavan muutosluonnoksesta Kiveriön (5.) kaupunginosa, kortteli 933, tontit 9 ja 10, Hirsimetsäntie 5 ja 7, A-2701 Lausunto HAMELY/534/2018 08.05.2018 Julkinen Häme Ympäristöyksikkö Lahden kaupunki Maankäyttö ja aluehankkeet diaari.teky@lahti.fi paivi.airas@lahti.fi Viite lausuntopyyntö 25.4.2018 Lausunto Asemakaavan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri,

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI OSA KORTTELIA 6 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA, KAAVA NRO 0616 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd. LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 TAMPERE Dno 7834/10.02.01/2011 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.2.2012 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. KAAVA NRO 8428. Kaava-alue,

Lisätiedot