Puolueiden työelämää koskevia vaalitavoitteita Eduskuntavaalit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puolueiden työelämää koskevia vaalitavoitteita Eduskuntavaalit 19.4.2015"

Transkriptio

1 Puolueiden työelämää koskevia vaalitavoitteita Eduskuntavaalit

2 Suomen Keskusta Yhteiskuntasopimus poikkeuksellisen vahvaa ja sitoutuvaa yhteistyötä hallituksen, eduskunnan, työmarkkinajärjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden välillä asioina mm. työaikapankki työttömyysturva koeajan pidentäminen Julkinen sektori pitää muuttaa jarrusta mahdollistajaksi yrittämisen ja työnteon kannustajaksi. Työmarkkinoita pitää uudistaa niin, että samaan aikaan vahvistetaan työntekijän turvaa ja lisätään joustoja työnantajalle. Perustulon toimivuutta tulee testata ja kehittää alueellisten kokeilujen kautta. 2

3 Suomen Keskusta Verotus Kokonaisveroastetta ei kiristetä. Verojärjestelmän sisältä noin 800 miljoonan euron edestä liikkumavaraa. Työtulojen verotusta kevennetään työtulovähennystä korottamalla. Uudistus keventää erityisesti pieni- ja keskituloisten aktiivitulojen verotusta. Eläkkeet Työuria on pidennettävä. Eläkeratkaisun lisäksi tarvitsemme yhä nopeampaa valmistumista työelämään, työkyvyn ylläpitoa ja kuntoutusta, osatyökykyisten osaamisen hyödyntämistä ja entistä parempaa työhyvinvointia. Eläkeuudistus pitää viedä määrätietoisesti maaliin. 3

4 Suomen Keskusta Perhevapaat Perheillä pitää olla aito valinnanvapaus lastensa hoidon ratkaisuissa. Kotihoidon pakkokiintiöittäminen äidin ja isän kausiin ei ole toimiva ratkaisu. Etenkin pienten lasten vanhemmille pitää luoda entistä paremmat mahdollisuudet joustaviin työaikaratkaisuihin. 4

5 Kansallinen Kokoomus Kestävyysvajeen kattamiseksi lisätään työn määrää, parannetaan työmarkkinoiden toimintaa, lisätään tuottavuutta yksityisellä ja julkisella sektorilla sekä vähennetään julkisia menoja. Konsensukselle asetetaan koeaika. Työmarkkina-asiat valmistellaan yhdessä työelämän osapuolten kanssa. Konsensukselle asetetaan tulosvastuu siten, että jos uudistuksista ei löydy laajaa yhteisymmärrystä hallituksen määrittelemään aikarajaan mennessä, hallitus kantaa vastuun välttämättömien uudistusten läpiviemisestä. Uudistetaan työaikalainsäädäntö vastaamaan työelämän muutoksia. Lisätään työajan joustoja. Laajennetaan työaikapankkien käyttöä. Edistetään työpaikkojen määrää lisäävien palkkaratkaisujen syntymistä. 5

6 Kansallinen Kokoomus Lisätään osa-aikatyön mahdollisuuksia Valmistellaan johtamisen kehittämisohjelma yhdessä järjestöjen kanssa Nykyistä enemmän joustoja Kannustetaan työntekijöitä ja työnantajia lisäämään paikallista sopimista ja siihen liittyvien neuvottelurakenteiden syntymistä Pidennetään koeaikaa puoleen vuoteen Työttömyysturvaa uudistetaan sen keston ja porrastuksen osalta työn vastaanottoa kannustavammaksi. 6

7 Kansallinen Kokoomus Verotus Kokonaisveroaste ei nouse julkisen talouden suunnitelmakaudella Tuloverotusta kevennetään kaikissa tuloluokissa Veronkevennykset rahoitetaan menosäästöin sekä työllisyyden ja kasvun kannalta vähiten haitallisia veroja kiristämällä. Eläkkeet Työuria pidennetään Perhevapaat Uudistetaan vanhempainvapaajärjestelmä siten, että se tukee tasaarvoista vanhemmuutta ja lisää pienten lasten vanhempien työllisyyttä. 7

8 Sosialidemokraattinen Puolue Tuemme erityisen voimakkaasti sellaisia työmarkkinaratkaisuja, jotka kaventavat sukupuolten välisiä palkkaeroja sekä toimivat erityisesti osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa työtään tekevien hyväksi. Sosialidemokraatit eivät hyväksy työmarkkinoita, joilla heikossa asemassa olevia ihmisiä käytetään hyväksi tai kyvykkäät ja ahkerat ihmiset poltetaan loppuun liialla työllä tai kohtuuttomilla vaatimuksilla ja paineella. Kiellämme nollatyösopimukset, puutumme alipalkkaukseen ja vahvistamme vuokratyöntekijöiden asemaa. Teemme työelämästä joustavampaa työtä tekevien ehdoilla. 8

9 Sosialidemokraattinen Puolue Kehitämme nuorisotakuuta edelleen. Palkkaratkaisujen on oltava sellaisia, että työtätekevien ihmisten rahat riittävät elämiseen. Erityisen tärkeää on vahvistaa muutosturvaa ja huolehtia vähemmän koulutetun ja suurimman työttömyysuhan alla olevan aikuisväestön osaamisesta sekä riittävästä toisen asteen ja korkeakoulutuksen laadusta ja tarjonnasta. 9

10 Sosialidemokraattinen Puolue Verotus Vahvistamme pieni- ja keskituloisten ostovoimaa keventämällä verotusta. Veroratkaisujen keskiössä on työllisyyden, oikeudenmukaisuuden sekä kotimaisen ostovoiman ja kysynnän vahvistaminen. Kehitämme verojärjestelmää reilummaksi. Ei ole oikein, että tavallista työtä tekevän ihmisen veroprosentti nousee korkeammaksi kuin merkittävillä pääomatuloilla elävien. Eläkkeet Torjumme eläkkeensaajien köyhyyttä. Korotamme takuueläkettä. Perhevapaat Perhevapaiden tasajako molempien vanhempien kesken. 10

11 Perussuomalaiset Julkisen sektorin tehostaminen on välttämätöntä. Kuntaliitosten yhteyteen säädetty viiden vuoden irtisanomissuoja on purettava. Työmarkkinoilla ennustettavuutta ja turvallisuutta on edistettävä. Työehtosopimusten yleissitovuus tulee säilyttää. Rohkaistava paikallisen sopimisen lisäämistä. Palkka-alen sijaan yritysten työllistämiskustannuksia on alennettava laskemalla palkan sivukuluja käyttämällä myös EMU-puskuria. 11

12 Perussuomalaiset Verotus Autovero poistettava vaalikauden aikana euroa kuukaudessa verovapaasti. Suurituloisten verotusta voidaan nostaa. Yle-veron tasoa on tarkistettava alaspäin. Varallisuusvero palautettava. 12

13 Vasemmistoliitto Palkkatasa-arvon saavuttamiseksi luottamusmiesten tiedonsaantioikeutta palkkatietoihin on laajennettava ja naisvaltaisten ammattien palkkoja korotettava. Työehtosopimusten yleissitovaa asemaa vahvistetaan ja niiden rinnalle säädetään lakiin perustuva vähimmäispalkka. Samalla ratifioidaan Euroopan sosiaalisen peruskirjan artikla 4.1. jonka soveltamisohjeen mukaan palkan on oltava vähintään 60 % maan nettokeskipalkasta. Työntekijöiden alipalkkaus on säädettävä laissa petokseksi ja työnantajan työehtosopimusshoppailu estettävä lainsäädännöllä. 13

14 Vasemmistoliitto Ammattiliitoille on säädettävä kanneoikeus, jotta ne voivat puuttua painostukseen ja syrjintään. Työntekijöille on annettava oikeus osallistua yhtiöiden hallitusten valintaan. Korjataan kuntien työntekijävajetta ja parannetaan palveluiden laatua valtion tukea kasvattamalla. Kouluihin, päiväkoteihin, vanhainkoteihin, lastensuojeluun sekä muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvitaan lisää työntekijöitä. 14

15 Vasemmistoliitto Verotus On siirryttävä yhtenäiseen verotukseen, jossa kaikkia tuloja verotetaan yhdessä progressiivisessa verotaulukossa. Eläkkeet Ylisuurten eläkkeiden ns. solidaarisuusveroa on korotettava, kunnes saadaan voimaan yhtenäinen progressiivinen verotaulukko. Perhevapaat Nykyinen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa pitää yhdistää malliksi, jossa molemmille vanhemmille on varattu yksi 6 kuukauden jakso ja yhden jakson vanhemmat saavat käyttää haluamallaan tavalla. Vanhemmuudesta aiheutuvat kulut on tasattava kaikkien työnantajien kesken. 15

16 Vihreä liitto Perustulo Kaikille aikuisille maksettava nykyisen perusturvan suuruinen etuus. Verotus kerää perustulon asteittain pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse. Mahdollistaa joustavan liikkumisen palkkatyön, yrittäjyyden, apurahatyön, opiskelun ja perhe-elämän välillä. Verotus Kavennetaan tulo- ja varallisuuseroja. Perhevapaat Jaetaan vanhemmuuden kulut työnantajien kesken ja vanhempainvapaat mallin mukaan. 16

17 Ruotsalainen kansanpuolue Työmarkkinaosapuolilta ja päätöksentekijöiltä vaaditaan kykyä uudenlaiseen ajatteluun. Poistettava rajojen asettamat esteet työmarkkinoilta. yritykset voisivat itse neuvotella työajoista lisätä työelämän yksilöllisten palkkaneuvottelujen käytäntöä Kehittää työttömien toimeentulotukea, jotta työn vastaan ottaminen olisi aina kannattavampaa ja aktiivisuus palkitaan. Kehittää työttömyysturvaa korottamalla työttömyyskorvausta ja lyhentämällä sen maksamisaikaa. Työmarkkinaosapuolten kesken vähentää miesten ja naisten välisiä palkkaeroja, päämääränä sama palkka samasta työstä, sopimilla ja sitovilla toimenpiteillä. 17

18 Verotus Ruotsalainen kansanpuolue Korottaa perus- ja tulonhankkimisvähennystä laskeaksemme työn vastaanottamisen kynnystä Pitää yhteisöverotuksen kilpailukykyisellä tasolla Työn, eläkkeiden ja yrittämisen verotaakkaa ei lisätä, sillä suomalaisten ostovoima täytyy säilyttää ja jopa vahvistaa Vähentää verotuksen progressiivisuutta; verotettavan täytyy saada pitää vähintään puolet ansaitsemastaan tulostaan Eläkkeet Meidän täytyy nostaa todellisen eläköitymisen keski-ikää ja vähentää työkyvyttömyyden takia eläköityvien määrää panostamalla työelämässä jaksamiseen ja lisäämällä työelämän joustavuutta työajan ja työtehtävien osalta. Perhevapaat Tehdä perhevapaajärjestelmän, lain esikoulusta, vanhemmuuden kustannusten jakamisen ja kotihoidontuen yhdistävän perhepoliittisen kokonaisuudistuksen, jonka tavoitteena on lisätä tasa-arvoa. 18

19 Kristillisdemokraatit Perheen ja työelämän yhteensovittamista ja työelämän joustoa on kehitettävä edelleen. Vanhemmuuden työmarkkinoille kohdistuva kustannusjako tulee uudistaa. Työelämän viimeisiin vuosiin tulee saada joustavuutta ja työajan kevennyksiä, ja myös eläkeköitymisiän ohittaneille työhaluisille kansalaisille mahdollisuuksia eläkkeen ja palkan yhteensovittamiseen ja ikäyrittämiseen. Verotus Verokevennykset tulee suunnata kunnallis- ja ansiotuloveron keventämiseen kohdistuen pieni- ja keskituloisiin nostamalla verotettavan tulon alarajaa. Ehdotamme siirtymistä Saksan ja Ranskan mallin mukaiseen vapaavalintaiseen perheverotukseen, jossa perheen tulonsaajien veroprosentti määräytyy perheen kokonaistulojen perusteella. 19

20 Kristillisdemokraatit Eläkkeet Eläkkeiden ostovoiman taustalla oleva indeksijärjestelmä tulisi saada paremmin vastaamaan toimeentulon kulukehitystä. Perhevapaat Perheillä tulee olla valinnanvapaus päättää, miten lastenhoidon tuet jaetaan vanhempien kesken. 20

21 Seppo Heinonen, OAJ

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta 2 2011 Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta Huhtikuu 2011 Lisätiedot: Ilkka Kaukoranta ilkka.kaukoranta@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 Puolueiden verolinjaukset

Lisätiedot

TEHYN NELJÄ POINTTIA UUDELLE HALLITUKSELLE

TEHYN NELJÄ POINTTIA UUDELLE HALLITUKSELLE TEHYN NELJÄ POINTTIA UUDELLE HALLITUKSELLE Tehyn neljä pointtia Saavatko ihmiset tarvitsemaansa hoitoa? Onko meillä tulevaisuudessa tarpeeksi hoitajia? Riittävätkö rahat? 1. 2. 3. 4. Hyvinvointiyhteiskunnan

Lisätiedot

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi Talous- ja elinkeinopolitiikan vaikuttajaryhmä 6.5.2015 Tero Honkavaara Johtava veroasiantuntija, EK 1 Työn verotus 450 M verokevennys pienija keskituloisille Yritysverotus

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA Suomen talouden ja työllisyyden parantaminen edellyttää viennin vetoa ja monipuolistamista, investointeja sekä tuottavuuden kasvua kaikilla sektoreilla. Seuraavan

Lisätiedot

Maailman laajin selvitys

Maailman laajin selvitys Maailman laajin selvitys Vastaajien tiedot: Vastaajien sukupuoli 1. Mies, 157529 kpl 2. Nainen, 145831 kpl Vastaajien ikä 1. alle 10 vuotta, 416 kpl 2. 10-15 vuotta, 4945 kpl 3. 16-20 vuotta, 28828 kpl

Lisätiedot

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA MIKÄ YLEISTURVA? Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli, jossa yhdistyy suurin osa nykysosiaaliturvan tukimuodoista ja pienituloisten verovähennyksistä. Se on automatisoitu ja lineaarisesti vähenevä

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa. Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Perhepalikat uusiksi

Perhepalikat uusiksi Perhepalikat uusiksi 1. 2. 3. 4. 5. Joustavoittaa perhevapaita Helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista Kannustaa isiä perhevapaille Kohtelee perheitä tasapuolisesti Ei lisää kustannuksia 1. Joustavoittaa

Lisätiedot

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Maistraatinportti 2 puh. 020 7489 400 00240 Helsinki www.akava.fi/opiskelijat Sisällys 1. Sosiaaliturvajärjestelmän on oltava yhtenäinen

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä

Lisätiedot

Vanhempainvapaan joustomalli

Vanhempainvapaan joustomalli Vanhempainvapaan joustomalli Väestöliiton ehdotus perhevapaajärjestelmään Vanhempainvapaan kokonaiskesto: Yhteensä 16 kk. Tämä koostuu: Äidin osuudesta: - ennen lapsen syntymää 1 kk - lapsen syntymän jälkeen

Lisätiedot

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta. Huhtikuu 2011

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta. Huhtikuu 2011 Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta Huhtikuu 2011 Huhtikuu 2011 Lisätiedot: Ilkka Kaukoranta ilkka.kaukoranta@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 Puolueiden verolinjaukset

Lisätiedot

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343

Lisätiedot

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy.2013. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos

NEUVOTTELUTULOS. Helsinki xx.yy.2013. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. LIITE neuvottelutulos NEUVOTTELUTULOS Energiateollisuus ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Suomen Konepäällystöliitto ry ovat 21.10.2013 saavuttaneet neuvottelutuloksen keskusjärjestöjen 30.8.2013 solmiman työllisyys- ja kasvusopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 10/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 105 a :n ja vuoden 2003 veroasteikkolain 2 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia ja vuoden 2003 veroasteikkolakia.

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2015. Katsaus puolueiden ohjelmatyöhön. Lähtökohdat. SOSTEn tavoitteet

Eduskuntavaalit 2015. Katsaus puolueiden ohjelmatyöhön. Lähtökohdat. SOSTEn tavoitteet Eduskuntavaalit 2015 Katsaus puolueiden ohjelmatyöhön Lähtökohdat Lähtökohdat tulevia hallitusohjelmaneuvotteluja ajatellen ovat hyvin vaikeat. Valtiovarainministeriön virkamiesjohto julkisti 19. maaliskuuta

Lisätiedot

Isän oma vapaa. 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä

Isän oma vapaa. 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä Isän oma vapaa 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä Isän hoivaoikeuksien synty 1973 1974 ajatus esille äitiyspäivärahakauden muuttamisesta vanhempainvapaaksi 1974 Lindblomin

Lisätiedot

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019 Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille 14. elokuuta 2019 Suomen talous kasvaa hidastuen Maailmantalouden kasvu vaimenee Epävarmuuden kasvu vähentää

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:21:05 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Logistiikkayhdistysten liitto 20.5.2011 Jussi Mustonen Maailmantalous Maailmantalouden kasvunnäkymä säilynyt vakaana 2.5-4.5-6.5 Deflaationtorjunta

Lisätiedot

Isien perhevapaat ja tasa-arvo

Isien perhevapaat ja tasa-arvo Isien perhevapaat ja tasa-arvo Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena Ulla Hämäläinen & Pentti Takala 31.1.2008 Perhevapaajärjestelmän tasaarvotavoitteista Yleinen perhevapaiden kehittämistavoite

Lisätiedot

SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE

SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE Kunnallisverotuksen taso ei nostata kapinaa; verotaakan kasvattamista vastustetaan Sarianna Toivonen Kunnallisverotuksen taso ei herätä suomalaisissa suuria intohimoja. Kansasta

Lisätiedot

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg

HE 107/2017 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg HE 17/217 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Vero-osasto 3.1.217 Sisältö Työn verotus hallituskaudella Vuoden 218 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen

HE 135/2016 vp. Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen HE 135/216 vp Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Ylitarkastaja Pertti Nieminen Vero-osasto 16.9.216 Sisältö Vuoden 217 ansiotulon tuloveroasteikko Kunnallisverotuksen perusvähennys

Lisätiedot

Taustaa tutkimukselle

Taustaa tutkimukselle Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Veronmaksajien toimeksiannosta kyselytutkimuksen keskeisimpien vaikuttajien asenteista liittyen Veronmaksajien edunvalvonnan kannalta tärkeimpiin teemoihin

Lisätiedot

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa

Lisätiedot

TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 21.-22.5.2015 HELSINKI RAUNO VESIVALO PUHEENJOHTAJA

TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 21.-22.5.2015 HELSINKI RAUNO VESIVALO PUHEENJOHTAJA TEHYN JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN PÄIVÄT 21.-22.5.2015 HELSINKI RAUNO VESIVALO PUHEENJOHTAJA SISÄLTÖ 1. AJANKOHTAINEN NEUVOTTELUTILANNE 2. TEHYN NELJÄ POINTTIA TULEVALLE HALLITUKSELLE 3. UUSI KESKUSJÄRJESTÖ-

Lisätiedot

Ajankohtainen neuvottelutilanne. VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat

Ajankohtainen neuvottelutilanne. VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat Ajankohtainen neuvottelutilanne VSV-INFO 9.11.2015 Kari Eskola, työmarkkinalakimies, Akavan Erityisalat Työllisyys- ja kasvusopimus 25.10.2013 TyKa 20 e (valtiolla 1.8.2014) 0,40 % (valtiolla 1.8.2015)

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2005 tuloveroasteikkolaiksi ja laeiksi tuloverolain 105 a ja 124 :n sekä verontilityslain 12 :n muuttamisesta Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2005 verotuksessa

Lisätiedot

Onneksi olkoon, sinut on valittu!

Onneksi olkoon, sinut on valittu! Perustulohack 2016 Onneksi olkoon, sinut on valittu! Tietopaketti perustulopilottiin valituille. Silja Uusikangas & Minna Manninen Mikä on perustulo? Perustulo on tuloa, joka maksetaan säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:29:41 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Hallitusasetelmat. Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto. Kuva: Valtioneuvosto

Hallitusasetelmat. Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto. Kuva: Valtioneuvosto Hallitusasetelmat Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto Kuva: Valtioneuvosto Hallitusneuvotteluiden helpot asiat Suurista otsikkotavoitteista on helppo saavuttaa yksimielisyys, esim. Tavoitteena on

Lisätiedot

Tehtävä 1: Veroprosentti

Tehtävä 1: Veroprosentti Tehtävä 1: Veroprosentti Veroprosentti määräytyy tulojen perusteella. Osoitteessa https://www.veronmaksajat.fi/luvut/laskelmat/palkansaajan-veroprosentit/ on kuvattuna palkansaajan veroprosenttitaulukko.

Lisätiedot

001 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä

001 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä Kunnallisvaalit 212 28.1.212 Äänestysalueittain ryhmien äänet Sivu 1 28.1.212 KA3 1 Björköby Ennakkoäänet Vaalipäivän äänet Äänet yhteensä Kansallinen Kokoomus,,, Suomen Kristillisdemokraatit (KD), 6 2,5

Lisätiedot

askel aikaa edelle Työelämän laadun kehittäminen

askel aikaa edelle Työelämän laadun kehittäminen Työelämän laadun kehittäminen STTK hallitus Markku Salomaa Työvoiman käyttötavat Yksimielisyys määräaikaisen työsopimuksen perusteista eri työsuhdemuodoissa, myös vuokratyössä Kolmikantainen työryhmä selvittää

Lisätiedot

Positiivista puhetta isien perhevapaista. Turku

Positiivista puhetta isien perhevapaista. Turku Positiivista puhetta isien perhevapaista Turku 21.11.2018 Perhevapaalaskelmat 20.11.2018 1 Lähde: Närvi, J. Isä hoitaa vai hoitaako? https://bit.ly/2uvctuh 20.11.2018 2 Esityksen nimi / Esittäjä 20.11.2018

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 5.5.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE

MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE MENESTYSTÄ RUOKKIVA INNOVAATIO- YMPÄRISTÖ PARHAAT OSAAJAT MIELEKÄS TYÖ JA KANNUSTAVA TYÖELÄMÄ PARASTA SUOMELLE TEKin hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2015-2018 MIKÄ SUOMEA VAIVAA? Suomalaisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu:

Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Tästäkin selvitään. Sumussa ajelehtiminen ei ole ratkaisu: Makrotalouden lupaukset eivät toteudu Teollisuuden rakennemuutos Eriarvoistuminen ja pahoinvointi lisääntyvät Muutos vaatii: Pidemmän aikaperspektiivin

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-

Lisätiedot

Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti

Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti 2 2015 Kannustinloukuista eroon oikeudenmukaisesti JOHDANTO... 2 1 TYÖNTEON KANNUSTIMET JA KANNUSTINPAKETTI... 4 1.1 Kannustinpaketti... 5 2 KANNUSTINPAKETIN VAIKUTUKSET TYÖNTEON KANNUSTIMIIN JA TULONJAKOON...

Lisätiedot

VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA

VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA STM:n järjestämä kuulemistilaisuus 4.11.2014 VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA Hallituksen esityksessä laista lasten hoidon tuista ehdotetaan mm. seuraavia muutoksia

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Suomen verotus selkokielellä

Suomen verotus selkokielellä Suomen verotus selkokielellä Mitä sanat tarkoittavat? Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle

Lisätiedot

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen 1 Lähtökohta: veropohjaa rapautettu Hallitus on jo keventänyt veroja yli 3500 miljoonalla

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Verot, palkat ja kehysriihi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA 2000-2013

Verot, palkat ja kehysriihi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA 2000-2013 Verot, palkat ja kehysriihi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA 2000-2013 1 Teemu Lehtinen 9.1.2013 PALKANSAAJAN OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT 1) Palkka keskituloinen palkansaaja, palkka v. 2013: 39.900 /v (3192

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2015 ja tavoitteita tulevaan hallitusohjelmaan

Eduskuntavaalit 2015 ja tavoitteita tulevaan hallitusohjelmaan Eduskuntavaalit 2015 ja tavoitteita tulevaan hallitusohjelmaan Hyvinvointi omissa käsissä 1 Pääteesit Julkiset palvelut. Hyvät ja kattavat julkiset palvelut pitävät yhteiskunnan eheänä ja turvallisena.

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 17.4.2015 2 17.4.2015 Outi Viitamaa- Tervonen Eurobarometri 82.4 Sukupuolten välinen tasa-arvo aineisto kerätty 11-12/2014 3 17.4.2015 Palkkatasa-arvo Naisten

Lisätiedot

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari VAALITEEMOJA Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys Lähtökohtana ihmisen elinkaari Kansalaisaloite uudelle eduskunnalle: Sosiaalisesti oikeudenmukainen työeläke Pienituloisten verotusta kevennetään

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5

20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5 20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Lisää matalapalkkatyötä

Lisää matalapalkkatyötä Liite 1 Lisää matalapalkkatyötä Talousneuvosto 27.2.2013 Osmo Soininvaara Juhana Vartiainen Tausta Vlti Valtioneuvoston t kanslian tilaus kirjoittajilta, itt jilt sopimus 22.1.2013, 2013 määräaika 20.2.2013

Lisätiedot

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Tavoitteena toimivampi sosiaaliturva Lisätään työn tarjontaa. Helpotetaan tukien yhdistämistä

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen

FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1295 Eduskuntavaalit 2003 : ehdokkaiden vastaukset Yleisradion vaalikoneeseen Kyselylomaketta

Lisätiedot

Liite EVA Analyysi Jäähyväiset perustulolle

Liite EVA Analyysi Jäähyväiset perustulolle Liite EVA Analyysi Jäähyväiset perustulolle LIITEKUVIO. Sosiaaliturvaa koskevien väiteparien arviointi: Kumpi väitteistä (väite A vs. väite B) vastaa paremmin omaa näkemystä (%). (I) "Sosiaaliturvan saamiselle

Lisätiedot

Talous tutuksi. Kari Jääskeläinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.9.2015 Helsinki

Talous tutuksi. Kari Jääskeläinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.9.2015 Helsinki Talous tutuksi Kari Jääskeläinen Elinkeinoelämän keskusliitto EK 10.9.2015 Helsinki Bruttokansantuote 120 115 Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Ruotsi 110 Saksa 105 100 95 90 Suomi Vuosi 2014 kolmas peräkkäinen

Lisätiedot

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.

Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti. Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Kataisen hallituksen teot Leikkaa suomalaisesta työstä sekä julkisella että yksityisellä

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Vaalipiiritutkimus 2014

Vaalipiiritutkimus 2014 Vaalipiiritutkimus 2014 Uusimaa Varsinais-Suomi Vaikuttaa HALUKKUUTEEN äänestää eduskuntavaaleissa sellaista puoluetta, joka ajaa seuraavia asioita tosissaan: Ankarammat rangaistukset

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Yleisohje Laskennalla voit laskea arvion kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen määristä. Jos asut Ahvenanmaalla, tarkista lastenhoidon tuen määrä omasta asuinkunnastasi,

Lisätiedot

Perhepalikat uusiksi. SAK:n malli perhevapaiksi

Perhepalikat uusiksi. SAK:n malli perhevapaiksi Perhepalikat uusiksi SAK:n malli perhevapaiksi Perhepalikat uusiksi SAK:n malli perhevapaiksi 1. Joustavoittaa perhevapaita 2. Helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista 3. Kannustaa isiä perhevapaille

Lisätiedot

LEHTIKIRJOITUS SEKÄ LISTA LEHDISTÄ, JOIHIN TÄMÄ ESITYS ON LÄHETETTY JULKAISTAVAKSI 7.2. TAI 8.2. VEROTUSMUUTOS, PERUSTULO JA KYNNYSTULO

LEHTIKIRJOITUS SEKÄ LISTA LEHDISTÄ, JOIHIN TÄMÄ ESITYS ON LÄHETETTY JULKAISTAVAKSI 7.2. TAI 8.2. VEROTUSMUUTOS, PERUSTULO JA KYNNYSTULO LEHTIKIRJOITUS SEKÄ LISTA LEHDISTÄ, JOIHIN TÄMÄ ESITYS ON LÄHETETTY JULKAISTAVAKSI 7.2. TAI 8.2. VEROTUSMUUTOS, PERUSTULO JA KYNNYSTULO NÄIN TASAPUOLISTETAAN JA YKSINKERTAISTETAAN VEROTUS SEKÄ TURVATAAN

Lisätiedot

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1

Palkkaratkaisu syksy 2012. Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisu syksy 2012 Info syksy 2012 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset, muutospaineet palkkaratkaisu mitoitetaan

Lisätiedot

KT:n ajankohtaiskatsaus

KT:n ajankohtaiskatsaus KT:n ajankohtaiskatsaus Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Kuntajohtajapäivät 27.8.2015 Yhteiskuntasopimus Perustuu Sipilän hallituksen ohjelmaan työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Lisätiedot

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Hankinnat kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Jyväskylä 10.4.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Yritysrakenne Suomessa 0,2% 0,2% Suuryritykset 0,9% (250 hlöä) 588 5,5% Suuryritykset (250- hlöä) 588

Lisätiedot

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne! Missä Suomi on nyt? Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät Yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa entiseen tapaan, markkinaosuudet pienenevät Talousnäkymä sumea Yritysten rahoituksen saatavuus

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto

ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto 1 Isän hoivaoikeuksien synty 1973 1974 ajatus esille äitiyspäivärahakauden muuttamisesta vanhempainvapaaksi 1974 Lindblomin

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Ajankohtaista edunvalvonnasta

Ajankohtaista edunvalvonnasta Ajankohtaista edunvalvonnasta 24.05.2019 Johtamisen ja esimiestyön päivät Edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi 1 Neuvottelukierros 2020 Pöydälle nostetaan: Kiky-työajanpidennys (poisto/kompensoiminen)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriölle

Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä laiksi lastenhoidon tuista (STM062:00/2014) Väestöliitto ry lausuu kunnioittaen seuraavaa: Väestöliitto ei kannata ehdotusta

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea. 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Pohojalaasten Lupi Yrittäjyys kantaa Suomea 10.2.2015 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala 1 Järjestön keskeiset luvut ja tekijät Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 58 Jäsenyrityksiä

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat

KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat KUNNALLISVAALIT 2012 Pirkanmaan kokonaisvaalitulos ja paikkalaskelmat SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe Lyhenteet Pirkanmaan kokonaisvaalitulos Ryhmittymien äänimäärät kunnittain Vertailua edellisiin vaaleihin

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017. Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12. Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2016 2017 Yhteistyötoimikunta 11.11.2015 / 11 Henkilöstöjaosto 10.12.2015 / 18 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2016-2017 Tasa-arvotilanteen selvitys

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018

Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Mustasaaren kunta 2016 2018 Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Mustasaaren kunta 2016 2018 Käsittelyt: Työsuojelutoimikunta 20.10.2015 Yhteistyötoimikunta 16.11.2015 Henkilöstöjaosto 24.11.2015 Kunnanhallitus 19.1.2016 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen

HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.

Lisätiedot