KEURUUN KAUPUNKI _ Sosiaali- ja terveysministeriö. Tuija. Koivisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KEURUUN KAUPUNKI _ 12.8.2014. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tuija. Koivisto"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: Lausuntopyyntö STM 053:00/2013

2 Lausunto kunnan järjestämisvastuulla olevan kotipalvelun, kotisairaanhoidon ja palveluasumisen asiakasmaksuja koskevasta luonnoksesta hallituksen esitykseksi Keuruun kaupunki kiittää luottamuksesta saada esittää kannanottonsa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain uudistusta koskevaan lakiluonnokseen. Keuruu on noin asukkaan kaupunki Keski-Suomessa. Kaupungin väestöstä runsas neljännes on 65 vuotta täyttäneitä. Kaupungin järjestämien

3 vanhuspalveluiden piirissä noin 600 henkilöä. Keuruun vanhuspalvelut sisältävät kotihoidon (yhdistetty vuonna 2007), kotihoidon tukipalvelut, omaishoidon tuen, palveluasumisen, tehostetun palveluasumisen ja hoivahoidon. Palveluseteli on käytössä kotipalvelussa, kotisairaanhoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa. Keuruun kaupunki pitää tärkeänä, että myös palveluasumisen maksuista säädetään asiakasmaksulaissa ja että asiakasmaksujen määräytymisperusteet ovat vastaavat kuin kotiin annettavissa palveluissa. Esityksen päätavoite, joka on ollut luoda valtakunnallisesti yhdenmukaiset ja selkeät asiakasmaksujen määräytymisperusteet kotipalveluun, kotisairaanhoitoon ja palveluasumiseen, on kannatettava. Keuruu, kuten kunnat yleensä, ovat kehittäneet palveluasumisen ratkaisuja nimenomaan valtakunnallisten palvelurakennesuositusten mukaisesti.

4 Lakiluonnoksen yksityiskohtaisia arvioita 6a Maksukatto Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin liittyvä maksukatto on koko historiansa ajan ollut sekava eivätkä tietojärjestelmät edelleenkään tue

5 maksukaton täyttymisen seuraamista. Näin ollen se aiheuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä runsaasti hallinnollista työtä eikä asiakkaan / potilaan yhdenveroinen kohtelu välttämättä toteudu. Laitoshoidon lyhytaikaishoidon maksun sisältyminen maksukattoon on voinut merkitä sitä, että maksukaton täyttymisen jälkeen pelkkä ylläpitomaksu 16,10 /vrk, joka lähinnä kattaa ravintohuollon kustannuksia, on voinut joskus houkuttaa laitospalvelun käyttöön, vaikkei siihen varsinaisia perusteita olisikaan. Lakiluonnoksessa ehdotetaan, että lyhytaikaisen palveluasumisen / tehostetunpalveluasumisen maksu sisällytetään maksukattoon. Kuitenkaan lakiehdotuksen perusteella lyhytaikaisesta palveluasumisesta / tehostetusta palveluasumisesta ei voisi periä edes ylläpitomaksua.

6 Tyypillisesti asiakas on suunnitellussa intervallihoidossa noin 12 viikkoa vuodessa. Mikäli lyhytaikaishoidon maksu huomioidaan maksukatossa, asiakas olisi ilmaisessa hoidossa 9-12 viikkoa vuodessa. Maksulakiluonnoksen perusteluissa työryhmä toteaa, että maksujärjestelmä ei saa ohjata palvelujen epätarkoituksenmukaiseen käyttöön, vaan kunnalle on oltava motivoitua järjestää palvelut siten, että ne vastaavat mahdollisimman hyvin asiakkaan tarpeisiin maksujärjestelmästä riippumatta. Maksukatto lyhytaikaisen palveluasumisen maksuissa ei tue tätä. Keuruun kaupungin mielestä lyhytaikaisen palveluasumisen / tehostetun palveluasumisen maksua ei tule sisällyttää maksukattoon. Keuruun kaupunki pitää tarkoituksenmukaisempana, että lyhytaikaisen palveluasumisen vuorokausihinta on alhaisempi kuin laitoshoidon

7 vuorokausihinta. Keuruulla palveluasumisen lyhytaikaishoidon maksu on 32 /vrk. Omaishoitajien lakisääteisen vapaan osalta toimitaan kuten nykyinen lainsäädäntö edellyttää. 7d Jatkuvasta säännöllisestä kotihoidosta, palveluasumisesta ja tukiasumisesta perittävä maksu Luonnosehdotuksessa on ongelmallista, että tukipalvelujen - kuten asiointi, vaatehuolto, kylvetys, siivous saattajapalvelu, sosiaalista kanssakäymistä edistävä palvelu - tulee sisältyä maksukyvyn mukaan määräytyvään kuukausimaksuun. Olemme kunnissa tehneet viime vuodet määrätietoista työtä voimavaralähtöisen hoito- ja palvelusuunnittelun eteen. Tähän perusteena

8 tietysti se, että mitkään esim. työvoimaresurssit eivät kasva samassa suhteessa kuin palvelutarpeet, työvoimapulaa podetaan jo monella alueella. Meidän on täsmättävä apumme todelliseen avun ja huolenpidon tarpeeseen, ihmisiä ei pidä palvella avuttomaksi omassa elämässään. Voimavaralähtöinen hoito- ja palvelusuunnitelma edesauttaa myös asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista. Jos maksun katsotaan kattavan laajan palvelusisällön, niin esimerkiksi omaisapua on aina vaikeampi saada. Esimerkiksi minne pitää asiakas saattaa, jos saattoapu sisältyy hoidosta perittävään maksuun. Toki ruokailuun ja viriketilaisuuksiin saattaminen kuuluu asiaan. Mutta kotihoidon tai palveluyksikköjen resurssit eivät riitä koko päivän saattoavun järjestämiseen vaikkapa erikoissairaanhoidon tutkimuksiin. Kotihoidon / palveluasumisen ammatillisen henkilöstön tehtäviin voidaan katsoa kuuluvan siisteyden ylläpito asiakaskotitaloudessa tai asiakkaan

9 tukeminen siihen. Mutta siivous on valitettavan laaja käsite ja voi tarkoittaa esimerkiksi suuren omakotitalon suursiivousta, mikä ei voi sisältyä kotihoidon henkilöstön tehtäviin. Suomessa on kehitetty mm. kotitalousvähennys, jolla siivouspalvelun ostamisen kustannukset kohtuullistuvat. Myös aikuiset lapset voivat ostaa iäkkäille vanhemmilleen palveluja kotitalousvähennystä hyödyntäen. Keuruun kaupunki ei pidä perusteltuna, että tukipalvelut kuten siivous, asiointi tai saattoapu ainakaan tarkemmin määrittelemättä sisältyisivät maksukyvyn mukaan määräytyvään kotihoidon tai palveluasumisen kuukausimaksuun. 7e Jatkuvan ja säännöllisen kotihoidon, palveluasumisen ja tukiasumisen hoito- ja palvelumaksun määräytyminen

10 Kun hoitoon ja palveluun käytettävä tuntimäärä olisi hoito- ja palvelusuunnitelman mukaan alle 40 tuntia kuukaudessa, hoitoon ja palveluun käytettävä tuntimäärä jaettaisiin 40:llä ja kerrottaisiin saatu luku 0,35:llä. Maksu olisi näin saadun prosenttiosuuden perusteella määräytyvä summa tulorajan ylittävästä kuukausitulosta. Lakiluonnoksen ehdottamalla tavalla asiakkaille, joiden hoito- ja palvelusuunnitelman mukainen palvelun tarve on muutamia tunteja kuukaudessa, kotihoidosta tulee lähes ilmaista. Jos palvelu esim :n tuloilla maksaa 8,20 / tunti, ei se luo enää kiinnostusta palvelumarkkinoiden tuottamiin vaihtoehtoihin tai muuten omaehtoisesti toteutettuihin palveluihin kuten omaisapuun. Kotihoidon järjestämiseen liittyy aina paljon kustannuksia (kaikki viikonpäivät, vuorokauden ajat, etäisyydet) ja palvelun kokonaisaika on usein lähes kaksinkertainen asiakkaan luona vietettyyn aikaan nähden,

11 palveluun pitäisi näin ollen vähintään luoda vähimmäiskuukausimaksu. Nykyisessä lainsäädännössä tilapäisestä kotisairaanhoidosta voidaan periä 9,30 / käynti. Monet kunnat toki ovat luoneet palvelukriteerin, jonka mukaan vähäinen avuntarve ei oikeuta kunnalliseen kotiapuun, Keuruulla kotihoidossa on vielä asiakkaita, joiden PAHOSU on alle viisi tuntia kuukaudessa. Yksinasuvien ja puolisoiden maksuperusteiden yhdenmukaistaminen esitetyllä tavalla on perusteltua. 7f Tehostetun palveluasumisen hoito- ja palvelumaksu Keuruun kaupunki pitää perusteltuna, että tehostetussa palveluasumisessa peritään palvelumaksu korkeamman prosenttiosuuden mukaisesti (ehdotus 40 %). Sen sijaan Keuruun kaupunki ei pidä perusteltuna, että maksukyvyn

12 mukaan määräytyvä kuukausimaksu sisältää myös siivouksen ja vaatehuollon. Keuruun kaupunki on tähän asti perinyt myös tehostetussa palveluasumisessa maksun, niin että se on ollut 35 % 563 euroa ylittävästä bruttotulon osasta. Lisäksi palveluasujilta on peritty 70 / kk siivouksen, siivousvälineet, pyykkihuollon ja saniteettitarvikkeet kattava tukipalvelu, maksu ei ole ollut kustannusvastaava, vaan kulut näistä on suuremmat. Mikäli siivous ja muut tukipalvelut sisältyvät säännöllisen hoidon kuukausimaksuun, tulee palvelumaksun olla vähintään 45 % tulorajan ylittävästä bruttotulosta. 7g Ateriapalvelumaksu

13 Keuruun kaupungin mielestä palveluasumisen ateriapalvelumaksua ei tule määrätä asiakasmaksulaissa. Kunnat voidaan velvoittaa valmistamaan ravitsemussuositusten mukaiset ateriapäivät, mutta on holhoavaa velvoittaa asiakkaat myös syömään ne. Asiakkaalla tulee olla itsemääräämisoikeus siihen, haluaako hän syödä kaikki ateriat, mitä tarjolla on ja myös maksujen tulee myötäillä tätä. Tavallisessa palveluasumisessa ja tukiasumisessa on asunnoissa useimmiten myös hyvät edellytykset siihen, että asiakas huolehtii joko kaikista tai osasta päivän aterioita itsenäisesti. Ravintopäivän hinta vaihtelee varmasti alueittain, siihen eniten vaikuttaa keittiön suoritemäärä eli jakaja millä kiinteät kulut katetaan. Keuruulla ateriapäivä maksaa asiakkaalle 14,80, mikä on tuotantokustannuksia

14 vastaava hinta. Tulee muistaa, että ravinto- / ateriapäivä sisältää kaikki ravintosuosituksen mukaiset ateriat aamupalan, lounaan, päiväkahvin, päivällisen ja iltapalan. Se valmistetaan ja saatetaan tarjolle vuoden kaikkina viikon päivinä, myös jouluna ja juhannuksena. Mikäli ateriapalvelumaksu päädytään säätämään lailla, on 360 kuukaudessa riittämätön, se tulee väistämättä johtamaan ravintopäivän sisällölliseen ja laadulliseen heikkenemiseen. Ravintohuollon kustannuksiin vaikuttavat elintarvikkeiden hinnat, palkkakustannukset ja kuljetuskustannukset, jotka nousevat vähintään vuosittain. Näin ollen ateriapalvelumaksun tarkistaminen indeksillä kahden vuoden välein on ehdottomasti riittämätöntä.

15 7h Vähimmäiskäyttövara palveluasumisessa, tukiasumisessa ja tehostetussa palveluasumisessa Keuruu kaupunki on sitä mieltä, ettei palveluasumiseen, tukiasumiseen eikä tehostettuun palveluasumiseen tule säätää vähimmäiskäyttövaraa. Lakiluonnoksessa todetaan, että esityksen keskeinen tavoite on kohtuullistaa erityisesti palveluasumisen asiakasmaksuja säätämällä palveluasumisen asiakkaalle jätettävästä käyttövarasta. Vähimmäiskäyttövaralla halutaan estää tarve turvautua toimeentulotukeen. Keuruulla tehdään lähes 600 maksukykyyn perustuvaa maksupäätöstä vuosittain (ml. kotihoito), näistä vain 1-2 maksua alennetaan asiakasmaksulain 11 :n perusteella. Huomattavasti

16 yleisemmin maksua alennetaan etenkin kotihoidossa suurituloisilla asiakasmaksulain 2 :ään perustuen. Maksupäätöksiä tekevillä on ennemminkin haasteena luotettavasti selvittää asiakkaan kaikki mahdolliset omaisuustulot. Lakiluonnoksessa vähimmäiskäyttövaran suuruus on määritelty toimeentulotuen perusosasta pois lukien ravintokustannukset. Toimeentulotuen perusosalla tulee kattaa ravintomenojen lisäksi vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot, paikallisliikenteen maksut, lehtitilaukset, puhelimen käyttö sekä harrastus- ja virkistystoiminta. Palveluasumisen kuukausimaksuun kuitenkin tulisi sisältyä kodin puhtaus ja vaatehuolto. Vähimmäiskäyttövaraa laskettaessa pitäisi vähentää kuljetuskustannukset, lisäksi palveluasumisyksiköihin pääsääntöisesti tulee sanoma- ja paikallislehdet ja viriketoimintaa kuuluu järjestää jo hoitoon ja huolenpitoon liittyen. Näin ollen

17 480 eurosta eritelty 245 ei ole perusteltu palveluasumisessa, koska kaikkia perusosaan sisältyviä kustannuksia ei synny enää palveluasujille. Lähtökohtaisesti suurin periaatteellinen kysymys vähimmäiskäyttövaraan liittyen on se, ettei asiakasmaksua ja käyttövaraa määriteltäessä oteta huomioon asiakkaan varallisuutta. Valtion velka ja kuntien talous eivät anna mielestämme edellytyksiä tehdä palveluista, joiden järjestämiskustannukset joka tapauksessa ovat moninkertaiset palvelumaksuihin nähden, ilmaisia tai lähes ilmaisia. Sosiaaliturvan kautta on kuitenkin mahdollista tukea vähävaraisimpien toimeentuloa, kukaan ei Suomessa jää hoidotta. Esimerkiksi tilanteessa, jossa asukas ei saa asumistukea varallisuutensa vuoksi, voi palvelun järjestäjä joutua kompensoimaan kustannuksia, joihin se ei voi edes vaikuttaa ja samalla edesauttaa asiakkaan omaisuuden säilymistä ja ylläpitämistä.

18 Jo nykyisellään on haasteellista selvittää asiakkaan tulot luotettavasti ja se aiheuttaa paljon työtä, koska kyselyitä joudutaan tekemään usealle eri taholle, jos asiakas tai hänen edustajansa ei voi tulotietoja antaa. Vähimmäiskäyttövaran laskeminen lisää tietojen keruuta, jos palvelumaksu määrätään bruttotulojen ja vähimmäiskäyttövara nettotulojen ja osittain eri tulomuotojen perusteella. Myös palveluasumisessa asukkaan kustannukset vaihtelevat kuukausittain. Tyypillisimmin siitä syystä, että sairausvakuutuskorvausten takia lääkkeet ostetaan kolmen kuukauden erissä, jolloin väliin jää kuukausia, ettei lääkekuluja juuri synny. Loppuvuodesta yleensä vielä täyttyy lääkekatto, jonka myötä reseptilääkkeet muuttuvat lähes maksuttomiksi. Kun lakiehdotus lähtee siitä, että vähimmäiskäyttövara tulee tosiasiallisesti jäädä asiakkaan käyttöön, tämä ei voine tarkoitta, että palveluasumisessa pitää joka kuukausi laskea tosiasiallinen käyttövara. Tässä tilanteessa jälleen kerran palvelun järjestäjä

19 voi joutua lääkekustannusten maksumieheksi, vaikka sitä varten on luotu sairausvakuutuksen lääkekorvausjärjestelmä. Mikäli nyt kuitenkin nähdään välttämättömäksi määrätä palveluasumiseen vähimmäiskäyttövara, se ei saisi olla suurempi kuin 160 euroa kuukaudessa. Tämä summa on laskettu laitoshoidon vähimmäiskäyttövarasta lisäämällä siihen välttämättömät lääkekustannukset noin 55 euroa kuukaudessa. Kuten edellä todettiin, tarve alentaa asiakasmaksuja asiakasmaksulain 11 :n perusteella on todella marginaalista alle %:n luokkaa. Kokemuksemme mukaan asiakkaiden maksuhäiriöt ovat pääasiassa johtuneet seuraavista syistä: Omaisuus on esteenä saada asumistukea, muutoin pieni eläke Hoitotukea ei ole tarkistettu / haettu Käyttää lääkkeitä, joihin ei tule korvausta Esim. metsän laskennallinen tuotto lisää tuloja, mutta ei käyttörahaa

20 Palveluasujalla kustannuksia omasta/perikunnan kiinteistöistä ja omaisuudesta Elinkustannukset vaihtelevat kuukausittain esim lääkekulut Palveluasujalla on velkoja tai häntä hyväksikäytetään Omaiset eivät halua, että rahaa kuluu palveluihin Palveluasujan oma nuukuus Voimaantulo Keuruu pitää perusteltuna, että asiakasmaksulain muutos tulee voimaan aikaisintaan Tällä hetkellä käytössä olevat asiakasmaksujen hallintaohjelmat eivät tue lakiesityksen mukaisia muutoksia ja kunnille syntyy lisäkustannuksia mm. tietojärjestelmien muutoksista.

21 Lakiluonnoksen kustannusvaikutukset Keuruulla Tämän hetkisessä tilanteessa asiakasmaksulakiluonnoksen ehdotukset vähentäisivät Keuruun vanhuspalveluissa asiakasmaksutuloja vuositasolla seuraavasti:

22 säännöllisen kotihoidon maksutuotto palveluasumisen tukipalvelut ja vähimmäiskäyttövara palveluasumisen lyhytaikaismaksun maksukatto palveluasumisen ateriapalvelujen asiakasmaksut Lisäksi on vaikea arvioida kustannuksia, mitkä aiheutuvat hallinnollisen työn lisääntymisestä ja tietojärjestelmien ohjelmien päivittämisestä. Myös palvelusetelillä tuotettujen palveluiden kustannukset nousevat, sillä palvelusetelin arvo on suhteutettavat kaupungin oman toiminnan kustannuksiin. Asiakasmaksulain muutos merkitsisi asiakasmaksutuloihin lähes 0,5 miljoonan euron (lähes -20 %) eli käytännössä noin 14 henkilötyövuoden palkkakustannusten menetykset paikkakunnalla, jossa kuten edellä on

23 todettu, tarve alentaa asiakasmaksuja asiakasmaksulain 11 :n perusteella on todella marginaalista alle %:n luokkaa. Myös vanhuspalveluiden asiakkaiden tarve turvautua toimeentulotukeen on ollut hyvin satunnaista. Katse asumiskustannuksiin Se, ettei palvelumaksujen alentamiseen ole Keuruulla ollut tarvetta perustuu pitkälti siihen, että asumiskustannukset Keuruulla ovat kohtuulliset. Kallein neliövuokra on tällä hetkellä 12,50 /m². Olisi tarkoituksenmukaisempaa päästä kansalaisten kannalta yhdenveroisempiin palveluasumisen kustannuksiin eläkkeensaajien asumistukea kehittämällä! Maksulakiluonnos merkitsisi, että palveluasujan kokonaisvaltaisen huolenpidon järjestäjä, joutuisi kompensoimaan asiakasmaksujen

24 alentamisella korkeita tonttimaan, rakentamisen ja kiinteistöjen ylläpitämisen kustannuksia eli kustannuksia, joihin palveluasumisen järjestäjä ei pysty vaikuttamaan. Muita huomiota Nykyinen lainsäädäntö ei määrittele palveluasumisen sisältöä mitenkään tarkasti (vrt. sosiaalihuoltolaki ja -asetus tai vammaispalvelulaki). Sosiaalihuoltolain uudistukseen tulisi sisältää käsitteiden palveluasuminen, tukiasuminen ja tehostettu palveluasuminen selkeät määrittelyt. Valtaosassa Suomen kuntia kotipalvelu ja kotisairaanhoito on yhdistetty kotihoidoksi, mutta edelleenkään lainsäädäntö ei tunnusta kotihoitoa palveluna.

25 Kun käyntiperusteisuus ei ole enää maksun peruste, tulee valtakunnallisissa tilastoinneissa kotihoidon laajuus kysyä tunteina eikä käynteinä niin kuin tähän asti. Yhteenveto Yhteenvetona voidaan todeta, että on tärkeää saada asiakasmaksulakiin säädökset myös palveluasumista koskien. Keuruu kuitenkin toteaa, että lakiluonnosta tulee edelleen kriittisesti tarkastella, jotta maksujen kaksi perustehtävää palveluista aiheutuvien kustannusten rahoittaminen ja palvelujen käytön ohjaaminen tosiasiallisesti toteutuu.

26 Timo Louna kaupunginjohtaja Lausunnon valmistelu: vanhustyön johtaja, puhelin ,

KEURUUN KAUPUNKI. Lausunto 25.8.2014 Kaupunginhallitus 19.8.2014 Perusturvalautakunta. Sosiaali- ja terveysministeriö

KEURUUN KAUPUNKI. Lausunto 25.8.2014 Kaupunginhallitus 19.8.2014 Perusturvalautakunta. Sosiaali- ja terveysministeriö Lausunto 25.8.2014 Kaupunginhallitus 19.8.2014 Perusturvalautakunta Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: Lausuntopyyntö STM 053:00/2013 Lausunto kunnan järjestämisvastuulla olevan kotipalvelun, kotisairaanhoidon

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992)

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) 14.1.2016/ch SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT LUKIEN (AMA = Asiakasmaksuasetus 912/1992) Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015, 114 MUUT ASIAKASMAKSUT / Koti- ja laitoshoito LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016

Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Ikääntyneiden palvelut Asiakasmaksut 2016 Kotihoidon asiakasmaksut Kotihoitoon kuuluvan kotipalvelun järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19 :n ja kotisairaanhoidon järjestäminen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 2 (11) PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 Palveluasuminen/asiakasmaksu Maksun määräytymiseen käytetään säännöllisen kotihoidon

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut

IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut IKÄIHMISTEN PALVELUT Asumispalveluiden ja vanhainkotihoidon palvelusisällöt ja maksut Tampereen kaupunki, Tilaajayksikkö Ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Asumispalvelut ja laitoshoito

Lisätiedot

9. Sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun maksut

9. Sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun maksut LAIHIAN KUNTA Sivu 1 / 6 ASIAKASMAKSUT 1.6.2015 LUKIEN Sisällys AVOPALVELUMAKSUT 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu 2. Kotona annettava tilapäinen palvelu 3. Vanhusten asumispalvelut a. vuokra b.

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen

Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen Ikäihmisten palvelujen hinnasto 1.1.2016 alkaen 11.1.2016/ LA-H SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 5 2 KOTIHOITO... 5 2.1 Kotihoidon tukipalvelut alkaen 1.1.2016... 5 2.2 Kotihoidon asiakasmaksut alkaen 1.1.2016...

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta. yli 5- Henkilöluku Tuloraja % % % % % %

Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta. yli 5- Henkilöluku Tuloraja % % % % % % ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, KOTIHOIDON MAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Perusturvalautakunta 16.12.2015, liite nro 4 Äänekoski Palvelun tuntimäärä/kk ja kuukausimaksun %-määrä tulorajan ylittävästä tulosta Tuntia kuukaudessa

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä: ROVANIEMI Perusturvalautakunta KAUPKIRJ: 1160 /2013 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 25.11.2014 Sivu 1 122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1 VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2018 ALKAEN Vahvistettu perusturvalautanassa 20.12.2017 2 KOTIHOITO Tilapäinen kotihoito Omaishoidon lomittaja 12,00 /alkava tunti 11,40 /kerta

Lisätiedot

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät

Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ongelmia ja uudistusnäkymiä SSOS:n yleisötilaisuus Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus asiakasmaksujärjestelmän

Lisätiedot

Tunnit / kk ja maksuprosentti tulorajan ylittävistä tuloista 1.1.2016 alkaen 1 563 573 6 % 10 % 15 % 15 % 23 % 27 % 32 % 35 %

Tunnit / kk ja maksuprosentti tulorajan ylittävistä tuloista 1.1.2016 alkaen 1 563 573 6 % 10 % 15 % 15 % 23 % 27 % 32 % 35 % LIITE VANHUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 (VUONNA 2015 PERITTY MAKSU YLIVIIVATTU) VANHUSPALVELUT Kotihoito, jatkuva ja säännöllinen Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotihoidosta peritään maksuasetuksen

Lisätiedot

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019

SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 AURAN KUNTA Liite nro 1: Perusturvalautakunta 12.12.2018 SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT VUONNA 2019 KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSU Maksuprosentti hoito- ja palvelusuunnitelmassa sovittujen säännöllisten

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1. KOTIPALVELU Tilapäisen kotipalvelun maksu. Muonion kunta Sosiaalilautakunta

SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT ALKAEN 1. KOTIPALVELU Tilapäisen kotipalvelun maksu. Muonion kunta Sosiaalilautakunta Sosiaalilautakunta 14.12.2017 98 Muonion kunta 14.12.2017 Sosiaalilautakunta SOSIAALIHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.3.2018 ALKAEN 1. KOTIPALVELU 1.1. Tilapäisen kotipalvelun maksu Tilapäinen kotipalvelu muuttuu

Lisätiedot

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito

103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015. Jatkuva ja säännöllinen kotihoito 1 Dno: AHT/ 480/2014 103 KOTI- JA VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 2015 Jatkuva ja säännöllinen kotihoito Kotihoito on sosiaalihuoltolakiin perustuvaa kotipalvelua ja terveydenhuoltolakiin

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen

Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2014 alkaen Päihde- ja mielenterveyskuntoutus Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa Palveluasuminen ja tehostettu palveluasuminen Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhuspalvelut 2015 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,40 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,50 Kotiin toimitettu kylmä

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Palveluasumisesta perittävä hoitomaksu hoitosuus/ravatar 0-2,5 2,51-3 yli 3,01 tuloraja 573 36% 40% 44% Palveluasumisesta peritään

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT

ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT ASIAKASMAKSUT 2018, SOSIAALIPALVELUT SÄÄNNÖLLINEN KOTIHOITO JA LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU Kotiin annettavalla palvelulla, kotihoito, tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (14/2014) 19 :ssä tarkoitettua kotipalvelua

Lisätiedot

LAIHIAN KUNTA. Perusturvan asiakasmaksut 1.3.2015 lukien. Sisällys AVOPALVELUMAKSUT. 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu

LAIHIAN KUNTA. Perusturvan asiakasmaksut 1.3.2015 lukien. Sisällys AVOPALVELUMAKSUT. 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu Sivu 1 / 5 Sisällys AVOPALVELUMAKSUT 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu 2. Kotona annettava tilapäinen palvelu 3. Vanhusten asumispalvelut a. vuokra b. palvelumaksu c. peruspalvelumaksu d. hygieniamaksu

Lisätiedot

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN

TERVETULOA PALVELUKESKUS JOUSEEN Sitten, kun en enää muista nimeäni, sitten, kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten, kun en enää ole tuottava yksilö. Kohdelkaa

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut

Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut Sosiaali- ja terveyslautakunta 149 16.12.2015 Mielenterveys- ja päihdekuntoutuksesta perittävät maksut 1.1.2016 2305/02.05.00.01/2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.12.2015 149 Valmistelija: terveyspalvelujen

Lisätiedot

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3. Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014 Kunnanhallitus 9.12.2013 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2014 1. Soveltamisala: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

8. Vammaispalvelulain/kehitysvammalain mukainen asumispalvelu

8. Vammaispalvelulain/kehitysvammalain mukainen asumispalvelu LAIHIAN KUNTA Sivu 1 / 7 ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 LUKIEN Sisällys 1. Kotona annettava säännöllinen palvelu 2. Kotona annettava tilapäinen palvelu 3. Vanhusten asumispalvelut a. vuokra b. palvelumaksu c.

Lisätiedot

Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Peruspalveluliikelaitos Jytan terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Peruspalvelulautakunta on hyväksynyt asiakasmaksut kokouksessaan 10.12.15 91. TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 2016

Lisätiedot

hlöä / talous tuloraja 0-3,99h/kk 4-10,99h/kk 11-19,99h/kk 20-28,99h/kk 29- h/kk 1 573 10 % 14 % 20 % 28 % 35 % 2 1057 10 % 12 % 14 % 18 % 22 %

hlöä / talous tuloraja 0-3,99h/kk 4-10,99h/kk 11-19,99h/kk 20-28,99h/kk 29- h/kk 1 573 10 % 14 % 20 % 28 % 35 % 2 1057 10 % 12 % 14 % 18 % 22 % Sivu 1 / 9 KINNULAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT VUONNA 2016 TERVEYSPALVELUT, TUKIPALVELUT JA KOTIHOITO 1.1.2016 ALKAEN, TULOSIDONNAISET ASIAKASMAKSUT 1.4.2016 ALKAEN 1 SOVELTAMISALA Asiakasmaksulakia

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1

Erityisryhmien palvelu Palvelumaksu Ateriat Muuta huomioitavaa. Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus 1 Kouvolan kaupunki 1 (6) SOSIAALIPALVELUT (ti) Liite nro x Pela 1.1.2009 Erityisryhmien asiakasmaksut 2009 Erityisryhmien asiakasmaksut ovat asumispalvelujen ja niihin liittyvien tukipalvelujen maksuja.

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1. 31.12.2015 1. Soveltamisala: Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Yksilökohtainen fysioterapia hoitokerta 8,80 11,50

Yksilökohtainen fysioterapia hoitokerta 8,80 11,50 LIITE 26 PERUSTURVALAUTAKUNTA 9.12.2015 60 HÄMEENKYRÖN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 alkaen: Terveyskeskuksen avosairaanhoidon käyntimaksu - lääkärikäynti 16,10 20,90 - sairaanhoitajakäynti

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut 7.3.2016 alkaen Kaupunginallituksen päätös 29.2.2016, 75 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1. Kuljetuspalvelu 1.1 Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten enkilöiden

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Hyväksytty 17.2.2016 23 Päivitetty Sijainti http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/perusturva_ja_terveys/vanh uspalvelut/asumispalvelut/ YMPÄRIVUOROKAUTISEN

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN SOSIAALIPALVELUMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN SOSIAALIPALVELUMAKSUJEN TAKSA ALKAEN 1 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN SOSIAALIPALVELUMAKSUJEN TAKSA 1.1.2017 ALKAEN Kunnallisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuista säädetään Asiakasmaksulaissa (734/1992) ja Asiakasmaksuasetuksessa

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelujen hinnat 1.1.2015 alkaen Huittisten kaupunki

Ikäihmisten palvelujen hinnat 1.1.2015 alkaen Huittisten kaupunki Ikäihmisten palvelujen hinnat 1.1.2015 alkaen Huittisten kaupunki 1 Sisällys 1. Ateriapalvelumaksut... 2 2. Kuljetuspalvelut... 2 3. Palveluseteli siivoukseen... 3 4. Saunapalvelumaksut (Kaariranta, Palvelukeskus

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Kun palveluasumisen asuinhuoneistossa asuu enemmän kuin yksi asukas, asuinhuoneistosta perittävä vuokra jaetaan asukkaiden kesken.

Kun palveluasumisen asuinhuoneistossa asuu enemmän kuin yksi asukas, asuinhuoneistosta perittävä vuokra jaetaan asukkaiden kesken. Tehostetun palveluasumisen maksut Tehostetun palveluasumisen asukasmaksu koostuu seuraavista osa-alueista: 1) Vuokra 2) Hoidon ja hoivan kuukausimaksu 3) Ateriamaksu 4) Tukipalvelumaksu 5) Muut asukkaan

Lisätiedot

VESANNON PERUSTURVALAUTAKUNTA

VESANNON PERUSTURVALAUTAKUNTA VESANNON PERUSTURVALAUTAKUNTA SOSIAALIPALVELUJEN ASIAKASMAKSUTAKSA 1.1.2014 Perusturvalautakunta 14.1.2014 9 Liite 5 Perusturvalautakunta 10.12.2014 76 tarkistus kohtaan: 6. Perhehoidon maksut Perusturvalautakunta

Lisätiedot

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2015 ALKAEN

VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2015 ALKAEN 1 VANHUS- JA KEHITYSVAMMAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 01.01.2015 ALKAEN Vahvistettu perusturvalautanassa 18.11.2014 2 KOTIHOITO Tilapäinen kotihoito Omaishoidon lomittaja 9,30 /alkava tunti 11,30 /kerta (enint.

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT Säännöllinen kotihoito

ASIAKASMAKSUT Säännöllinen kotihoito ASIAKASMAKSUT 2016 Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaaliasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain (66/72) 14 :n 1 mom:n 2 kohdan

Lisätiedot

KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT

KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2014 1. SOVELTAMISALA Sosiaali- ja terveyspalveluista perittäviä maksuja koskevat säännökset ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa

Lisätiedot

Vanhuspalveluiden maksut alkaen

Vanhuspalveluiden maksut alkaen Vanhuspalveluiden maksut 1.3.2018 alkaen Eurajoki Harjavalta Huittinen Kokemäki Nakkila Säkylä Ympärivuorokautiset palvelut/ Myöntämisperusteet, sisällöt ja maksut 1.3.2018 alkaen Nakkila Kotihoito Jatkuvasti

Lisätiedot

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa!

TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA. TPA Tampere: toimeentulo tehostetussa palveluasumisessa! TOIMEENTULO TEHOSTETUSSA PALVELUASUMISESSA 1! Perustieto Mitä TPA on? TPA sisältö Mitä asukas maksaa itse Maksun määräytyminen KELA:n tuet Maksukatto Maksualennus Syventävätieto Hakemus Esimerkki maksuista

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 2019

HANKASALMEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 2019 Liite khall 4.2.2019 15 Liite PETULTK 24.1.2019 11 HANKASALMEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 2019 Tätä maksutaksaa sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 Peruspalvelultk 10.12.2015 Peruspalvelultk 5.4.2016 Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 1. Säännöllinen kotihoito Kotona annettavan palvelun kuukausimaksu Talouden koko

Lisätiedot

Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama euromäärä tulorajan ylittävistä kuukausituloista:

Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama euromäärä tulorajan ylittävistä kuukausituloista: SOSLTK 29.1.2019 6 KEITELEEN SOSIAALITOIMEN ASIAKASMAKSUTAULUKKO 2019 JATKUVA JA SÄÄNNÖLLINEN KOTONA ANNETTAVA PALVELU Kuukausimaksuna peritään jäljempänä tarkoitetun maksuprosentin osoittama euromäärä

Lisätiedot

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT

LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT Perusturvalautakunta 14.12.2017 63 LAUKAAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUMAKSUT 1.1.2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2013

PYHÄNNÄN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2013 PYHÄNNÄN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2013 Hyväksytty perusturvalautakunnassa 18.12.2012 80 1 1. SOVELTAMISALA Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäviä maksuja koskevat säännökset ovat sosiaali-

Lisätiedot

Erityisryhmien asiakasmaksut alkaen

Erityisryhmien asiakasmaksut alkaen Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Päihde- ja mielenterveyskuntoutus Palvelumaksu Ateriat ta huomioitavaa Palveluasuminen ja tehostettu Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus

Lisätiedot

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/92): Kotona annettava palvelu (1648/92): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2015

PYHÄNNÄN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2015 PYHÄNNÄN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2015 Hyväksytty perusturvalautakunnassa 20.1.2015, 5 1 1. SOVELTAMISALA Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäviä maksuja koskevat säännökset ovat sosiaali-

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sivu 1 (7) Kunnanhallitus 18.12.2012 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT 1.1.2013 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteet alkaen

Pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteet alkaen 1 LOIMAAN KAUPUNKI / VANHUSTENHUOLLON PALVELUMAKSUT 1. LAITOSHOIDON MAKSUT Pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteet 01.08.2008 alkaen Hoitomaksut määritellään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tilastoinnin muutoksia tilastovuosille 2011 ja 2012

Tilastoinnin muutoksia tilastovuosille 2011 ja 2012 Tilastoinnin muutoksia tilastovuosille 2011 ja 2012 Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Muut toimintatiedot (taulukko 51) Tukiopetustuntien

Lisätiedot

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016

KANGASALAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT, PALVELUSETELIN ARVO JA KULJETUSPALVELUN TULORAJAT 1.1.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) ja asetuksen (912/1992) ja Kangasalan kunnan hallintosäännön 8 6-kohdan nojalla sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt: 1. SOVELTAMISALA

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 27.3.2013 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

16-23 käyntiä/kuukausi 1 563 15% 20% 25% 35% 5-15 käyntiä/kuukausi 2 1039 13% 16% 19% 22% 3 1628 9% 12% 15% 18% 4 2014 9% 11% 13% 15%

16-23 käyntiä/kuukausi 1 563 15% 20% 25% 35% 5-15 käyntiä/kuukausi 2 1039 13% 16% 19% 22% 3 1628 9% 12% 15% 18% 4 2014 9% 11% 13% 15% VANHUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 ALKAEN KOTIHOITO Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen ( 607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 22.01.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2016 5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 SOSTER 78 Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/22014)

Lisätiedot

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN

MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN MAINIO OPAS IÄKKÄÄN PALVELUJEN HANKKIMISEEN ELÄKKEENSAAJAN ETUUDET PALVELUJEN HANKINTAAN Eläkkeensaajana sinun kannattaa hyödyntää yhteiskunnan tarjoamat tuet ja vähennykset palvelujen hankinnassa. Tuen

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN

KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..0 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (9/9): Kotona annettava palvelu (648/9): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen muuttuneet asiakasmaksut alkaen

Sosiaali- ja terveystoimen muuttuneet asiakasmaksut alkaen 1 (5) 1 MUUT AVOSAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT 31.12.2017 saakka 1.1.2018 lukien Lääkärintodistus tai - lausunto Lääkärintodistus ja lausunto Maksullisuus riippuu todistuksen / lausunnon laadusta. Ks. tarkemmin

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Selite. Peritään 15-vuotta täyttäneeltä ja sitä vanhemmalta.

Selite. Peritään 15-vuotta täyttäneeltä ja sitä vanhemmalta. (Sosiaali - ja terveyslautakunta 15.12.2015 151) TERVEYSKESKUSTOIMINTA Terveyskeskuksen avohoidon maksut Asiakasmaksu 1.1.2016 Selite Terveyskeskusmaksu 16,40 /käynti A sos.- ja terv.huollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit Hyväksytty johtokunta 29.2.2009 230 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..200 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (92/92): Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015

SUONENJOEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 SUONENJOEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 Soveltamisala Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista ja niiden perusteista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti

Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Vanhuspalvelujen palveluseteliprojekti Kuntatalousfoorumi 3.6.2010 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki Sitran Palvelusetelihanke T A M P E R E E N K A U P U N K I 1 Palvelusetelin arvo Tehostettu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 303/2016 03.00.00 19 Esitys kaupunginhallitukselle Espoon kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Valmistelijat

Lisätiedot

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala

Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS. Designed by M. Hakala Säkylän kunta KOTIHOITO OMA KOTI KULLAN KALLIS Designed by M. Hakala KOTIHOITO Kotihoidolla tarkoitetaan kotipalveluja, kotisairaanhoitoa ja erilaisia tukipalveluja. Kotihoidon tarkoituksena on auttaa

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3)

KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu (kotipalvelu, kotisairaanhoito, 3) MÄNTYHARJUN KUNTA/ PERUSTURVAPALVELUT Liite 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 MAKSUN AIHE SOVELTAMISOHJE PÄÄTTÄJÄ VOIMASSA ALKAEN KOTIHOITOMAKSUT: Ltk 1.1.2012 Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Perusturvalautakunta 89 03.12.2013 Perusturvalautakunta 4 21.01.2014 Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Petula 03.12.2013 89 Eduskunnan oikeusasiamie antoi 7.3.2013 ratkaisun

Lisätiedot

LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT

LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT LIITE 4 PITKÄAIKAISEN ASUMISPALVELUN ASIAKKAILTA PERITTÄVÄT MAKSUT Espoon kaupunki 2016 1 (8) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 ASIAKASMAKSUT... 2 3 TULOJEN TOTEAMINEN... 3 4 MAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN... 3

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUMAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUMAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYS- PALVELUMAKSUT 2009 SISÄLLYSLUETTELO A APUVÄLINEET 4 F FYSIOTERAPIA 4 H HOITOTARVIKKEET 4 K KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT 4 KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUTAULUKKO 5 KOTIHOIDON

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE Yhtymähallitus 31.3.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Asiakasmaksuja koskevat yleiset periaatteet 3 2. Asiakasmaksun

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 19.08.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.10.2015 1. VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisten

Lisätiedot

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3 Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut 1.1.2019 Perusturvaltk 18.12.2018 84 Liite 3 Nykyinen maksu Maksu 1.1.2019 Lakisääteinen/ Kunnan päätettävä Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut Poliklinikan käyntimaksu

Lisätiedot

ASIAKASMAKSUT. 1.3.2014 alkaen. Kotihoito 2014. Tukipalvelut 2014. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Liite 1/10 Yhall 18.12.2013.

ASIAKASMAKSUT. 1.3.2014 alkaen. Kotihoito 2014. Tukipalvelut 2014. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Liite 1/10 Yhall 18.12.2013. 1.3. alkaen ASIAKASMAKSUT Kotihoito Kotihoito Palveluseteli 27,00 Tilapäinen kotihoito 8,00 tunti Tilapäisen kotihoidon tarkistussoitto (uusi maksu) 2,00 kpl Tilapäinen kotisairaanhoito 9,30 käynti Vaativa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO

PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO 1 PERUSTURVAPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.2.2016 ALKAEN I SOSIAALIPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT KOTIHOITO Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja

Lisätiedot

Säännöllisen kotihoidon ja lapsiperheiden kotipalvelun kuukausimaksutaulukko: Henkilö -määrä. Valvottu h/kk

Säännöllisen kotihoidon ja lapsiperheiden kotipalvelun kuukausimaksutaulukko: Henkilö -määrä. Valvottu h/kk ASIAKASMAKSUT 2017 Säännöllinen kotihoito Kotona annettavalla palvelulla tarkoitetaan sosiaaliasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain (66/72) 14 :n 1 mom:n 2 kohdan

Lisätiedot