STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA 2013"

Transkriptio

1 Kajaanin Suunnistajat ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HYVÄKSYTTY SYYSKOKOUKSESSA KASUN STRATEGISET TAVOITTEET JA TOIMINNAN LINJAUKSET Seuran tarkoituksena on edistää liikunta- ja suunnistusharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen ja kansalainen harrastaisi kunto-, kilpa- ja huippusuunnistusta edellytystensä mukaisesti Päämäärät Luoda toimivat ja pysyvät puitteet jatkuvalle ja kehittyvälle lasten ja nuorten toiminnalle; tavoitteena on päästä Nuori Suomen Sinettiseuraksi 2. Vahvistaa suunnistuksen asemaa kunto- ja kilpalajina Kajaanin seudulla 3. Vahvistaa Kainuun Rastiviikon asemaa kansainvälisenä tapahtumana yhteistyössä KRV ry:n kanssa Kajaanin Suunnistajat osallistuu vuoden 2013 MM-kisojen/ KRV 2013 toteutusprojektiin merkittävällä talkootyöpanoksella. 2. AVAINALUEET JA TOIMINTATAVOITTEET Suunnistustoiminnan avainalueet 2013 Nuoriso- ja valmennustoiminnan kehittäminen, laajentaminen ja vahvistaminen Vuokatin MM2013-projektin/KRV 2013 toteutus 2.2 Seuratoiminnan kehittäminen 2013 Seuran toimintaa kehitetään vuonna 2013 jatkuvan kehittämisen periaatteella hyödyntäen suurtapahtumia sekä yhteistyötä KRV ry:n, Kainuun Liikunnan (Osku-hanke) ja muiden seurojen kanssa vahvistetaan seuran ulkoista tiedottamasta ja lajin markkinointia uusille harrastajille 3. TOIMINNANOHJAUS JA JOHTAMINEN Seuran ylimpänä toimeenpanevana elimenä toimii johtokunta (6-8 jäsentä). Suunnistus- eli ydintoiminta jäsentyy neljälle jaostolle, joilla on vastuu eri kohderyhmistä: nuorisojaosto, jonka vastuualueena on lasten ja nuorten toiminnan organisointi ja toteutus kilpa- ja valmennusjaosto, jonka vastuualueena on seuran oma kilpa- ja huippusuunnistus sekä valmennustoiminta kuntojaosto, jonka vastuualueena on kuntosuunnistustoiminnan organisointi ja toteutus jäsenistölle ja muille harrastajille 1

2 järjestelyjaosto, jonka vastuualueena on suunnistuskilpailujen ja tapahtumien järjestäminen (kohderyhmä kilpailujen osallistujat) sekä seuran kaluston (varasto) hoito Tarkemmin seuran organisaatio ja keskeiset toimintaohjeet on kuvattu seurakäsikirjassa. 4. JÄSENISTÖ Tavoite on nostaa seuran jäsenmäärä yli 200:n. Seuran tehtäviä organisoidaan laajasti jäsenistön kesken niin, että seuran jäsenet organisoituvat ja toimivat jaostoittain. Jäsenedut tulevat voimaan jäsenmaksun maksamispäivästä alkaen. KaSun maksut vuonna 2013 koostuvat vuosijäsenmaksusta ja toimintamaksuista seuraavasti. Vuosijäsenmaksu 5 Kasun yhdistyksen jäsenyys sisältää äänioikeuden vuosikokouksessa ja jäsentiedotteen ei sisällä kilpailu- tai kuntorastietuja; kannattajajäsen maksaa KS-kuntorastien, harjoitusten ja salivuorojen käytöstä á 5 euroa kerta seuran kunniajäsenet ovat vapautettuja vuosijäsenmaksusta. Kilpailijajäsenmaksu 70 (yli 21-vuotialta kilpasuunnistajilta) peritään jäseneltä, joka toimii kilpa- ja valmennusjaoston piirissä maksu sisältää vuosijäsenmaksun 5, KS-rastien vuosikortin (normaalihinta 50 ) ja jaoston toimintamaksun 40 ; jaoston toimintamaksu sisältää seuran harjoitukset ja salivuorot sekä osanottomaksut Suunnistusliiton kalenterin mukaisiin kansallisiin ja am-kilpailuihin; vuonna 2013 lisäksi osanottomaksu O-ringenin tai jonkin toisen ulkomaisen suunnistustapahtuman osanottomaksuihin; osanottomaksuoikeus koskee myös kuntosarjoja ei sisällä SSL:n kilpailulisenssiä, joka on kilpasuunnistajille pakollinen Kuntojäsenmaksu 45 peritään jäseneltä, joka toimii kuntojaoston piirissä sisältää vuosijäsenmaksun 5, KS-kuntorastien vuosikortin (normaalihinta 50 ) ja jaoston toimintamaksun 15 jaoston toimintamaksuun sisältyvät seuran harjoitukset ja salivuorot sekä osanottomaksut Jukolan/Venlojen viestiin ja am-kisoihin sekä kansallisten kilpailujen yhteydessä järjestettäviin kuntosuunnistussarjoihin Nuorten jäsenmaksu (15-20 vuotiaat) 45 peritään vuotiailta jäseniltä sisältää vuosijäsenmaksun 5, KS-kuntorastien vuosikortin (normaalihinta 50 ) ja nuorisojaoston toimintamaksun 15 jaoston toimintamaksuun sisältyvät lisäksi harjoitukset ja salivuorot sekä osanottomaksut kaikkiin suunnistuskilpailuihin sarjoissa H/D14-20, vuonna 2013 lisäksi osanottomaksu O-ringenin tai jonkin toisen ulkomaisen suunnistustapahtuman osanottomaksuihin, osanottomaksuoikeus koskee myös kuntosarjoja ei sisällä SSL:n kilpailulisenssiä, joka on pakollinen kilpasuunnistajille 2

3 Lasten jäsenmaksu (14-vuotiaat ja nuoremmat) 35 peritään 14 vuotiailta ja sitä nuoremmilta jäseniltä, jotka toimivat lasten ja nuorten suunnistusryhmissä tai Hippo-suunnistuskerhossa; monilapsisiin perheisiin sovelletaan sisaralennusta niin, että kolmannesta lapsesta lähtien maksu on 5 sisältää vuosijäsenmaksun 5 ja nuorisojaoston toimintamaksun 30 ; jaoston toimintamaksu sisältää Hippo-suunnistuskerhon, saliharjoitukset ja KS-iltarastien kausikortin/ osallistumisen rastireitille ilmaiseksi sekä KaSun suunnistusasun Hippo-suunnistuskerholaisille lainaksi kesäkauden ajaksi osanottomaksut kaikkiin lasten suunnistuskilpailuihin ei sisällä Nuori Suunta korttia, jonka jäsenet voivat erikseen lunastaa IRMAjärjestelmän kautta; seura suosittelee kortin hankkimista kaikille Hippo.kerholaisille vakuutusturvan vuoksi 5. TOIMINTA SEKTOREITTAIN/JAOSTOITTAIN 5.1 JÄRJESTELYJAOSTO Jaosto vastaa suunnistuksen kilpailu- ja vastaavien tapahtumien järjestämisestä sekä seuran kaluston hankinnasta ja ylläpidosta (varasto). Vuoden 2013 Kainuun Rastiviikon valmistelu edellyttää jokaiselta seuran jäseneltä osallistumista valmisteluihin tai talkoisiin varsinaisessa tapahtumassa. Seura on aktiivinen eri yhteisöjen (esim. ammattiliitot, armeija, muut seurat) suuntaan mahdollisten suunnistuskilpailujen järjestämisessä. Järjestelyjaosto avustaa muita pääjaostoja suunnistusharjoitusten ja kuntorastien suunnittelussa ja niihin liittyvän kaluston ylläpidossa ja hankinnassa. Tehtävät/tuotokset vuonna 2013: järjestetään KaiSu ry:n myöntämät aluemestaruuskilpailut organisoidaan 2013 Kainuun Rastiviikon toteutus KaSun osalta Talousarviot vuodelle 2013: tulot menot TULOS Am-kisat KRV 2013 tuotto KILPA- JA VALMENNUSJAOSTO Jaoston tehtävänä on luoda mahdollisuuksia taitoharjoittelun ja kilpailutoiminnan harjoittamiseen suunnistuksessa (ml hiihto-, tarkkuus- ja pyöräsuunnistus). Jaosto organisoi yhteisharjoitukset, testit sekä suunnistusviesteihin osallistumiset. Jaosto aktivoi ja kannustaa seuran jäseniä kilpailuihin osallistumisessa. Kilpailuihin ilmoittaumiset hoidetaan Suunnistusliiton IRMAjärjestelmällä. Kauden tärkeimmät kilpailut ovat SM-kilpailut ja Jukolan viesti. Seura jakaa kilpailumenestykseen perustuvaa valmennustukea johtokunnan hyväksymien tukiperusteiden mukaisesti. Valmennustoiminnan painopiste on juniorivalmennuksessa. Tavoitteena on nuorten taidollinen ja fyysinen kehittyminen. Valmennusryhmän tavoitteina on: Henkilökohtaisena tavoitteena jokaisella valmennusryhmäläisellä on 1 luokka rankingissa. lisätä viestikilpailuihin osallistumista kaikissa ikäluokissa 3

4 Seuravalmennuksen tehtävä on palvella kaikkia seuran suunnistajia oman suunnistustaidon eri osaalueiden kehittämisessä. Talvikaudella yhteistoiminta koostuu vakiosalivuorolla lihaskuntoharjoituksesta, sulkapallosta ja salibandystä maanantaisin sekä taito- ja tehoharjoituksista erikseen ilmoitettuina aikoina. Lisäksi järjestetään testijuoksuja sekä yhteislenkkejä säännöllisesti. Valmennusryhmään voi erillisellä sopimuksella osallistua myös muiden seurojen, Kainuun Prikaatin ja urheiluakatemian urheilijoita. Yhteisleirien järjestämisestä ja aluevalmennusryhmän toiminnasta vastaa Kainuun Suunnistus. Tulevalla kaudella valmennustoiminnan päätavoitteet ovat: ohjata aktiivisesti harjoittelevia seuran suunnistajia suunnitelmalliseen harjoitteluun tarjota monipuolisia lajinomaisia harjoituksia erityisesti kilpailukauden ulkopuolella Tehtävät/ keskeiset tuotokset vuonna 2013: Harjoitustapahtumia KaSun vetämänä ja/tai yhteistyössä Kainuun Prikaatin kanssa yhteensä kpl joissa tehdään noin 400 suoritusta Aluevalmennustoimintaan aktiivisesti osallistuvia nuoria 4-6 henk. Tarkemmin seuran harjoituksista ja valmennustoiminnasta tiedotetaan seuran verkkosivuilla. 5.3 KUNTOJAOSTO Kuntojaoston keskeisenä tehtävänä on KS-kuntorastien järjestäminen yhteistyössä Kajaanin Kuohun kanssa. KS-kuntorastit tarjoavat seuran jäsenille ja kuntosuunnistuksesta kiinnostuneille monipuolisen mahdollisuuden kehittää ja ylläpitää suunnistustaitoa, kuntoa ja terveyttä. KSkuntosuunnistuksen osallistumismaksu on 5 euroa/hlö/kerta. Koko kauden kuntorastit kattavan vuosikortin hinta on 50 euroa. KaSu järjestää Wappurastit yhteistyössä Koti-Kajaani -lehden kanssa. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään matalan kynnyksen tapahtumia ja ilmaistapahtumien sponsorien tukemana. Kuntosuunnistustoiminnan tavoitteena on lisätä kuntosuunnistukseen osallistuvien määrä sekä KSrasteilla että KRV-kuntosuunistuksessa. Vuonna 2013 KaSu järjestää talkootyönä Kajaanissa toukolokakuussa noin 25 KS-kuntorastit. (Kajaanin kuohu järjestää tämän lisäksi 5 kpl). Kuntorastitoiminnasta tiedotetaan seuran verkkosivuilla ja keskustelupalstalla. KS-rastien ilmoitusten julkaisu järjestään yhteistyösopimuksella Kainuun Sanomien kanssa. KSkuntorastien aikatauluista ja sijainnista tiedotetaan KaSun ja SSL:n sivuilla sekä Kainuun Liikunnan liikuntakalenterissa. KS-rasteilla ratamestareina toimivat seuran ratamestarikoulutuksen saaneet jäsenet. Heidän apunaan on pääosin kuntojaostoon kuuluvista jäsenistä koottu työryhmä. Ratamestareille järjestetään koulutustilaisuus keväällä 2013 ja palautetilaisuus syksyllä. Tehtävät/ tavoitteelliset tuotokset vuonna 2013: KaSun järjestämien KS-iltarastitapahtumien määrä on vähintään 25 osallistujatavoite kuntosuunnistustapahtumissa on keskimäärin 120 / tapahtuma ja yhteensä yli 3000 suoritusta markkinoidaan kuntosuunnistajille osallistumista KRV:llä kuntosuunnistukseen 5.4 NUORISOJAOSTO Jaosto järjestää lapsille ja nuorille monipuolista ja virikkeellistä suunnistustoimintaa niin, että mahdollisimman monelle suunnistuksesta muodostuisi jatkuva harrastus. Jaosto tukee toiminnallaan lasten ja nuorten suunnistustaitojen kehittymistä harrastesuunnistuksessa ja 4

5 suuntautumista kilpasuunnistukseen. Yhteistyötä tehdään koulujen kanssa: seuratyöntekijä toimii koulusuunnistuksen koordinaattorina. Toiminnan rahoittamiseksi tehdään yhteistyösopimuksia sekä haetaan mahdollisia tukia toimintaa varten. Kehittämistavoite vuodelle 2013: toiminta vastaa kunkin ikäryhmän tarpeita ja on hyvin ja hyvissä ajoin suunniteltua: o Ryhmä1: lapset alle 10 vuotta ( Hippo-kerho ) o Ryhmä2: lasten ja nuorten valmennusryhmä Suuntana Nuorten Jukola, yli 10 vuotta määrällisenä tavoitteena on saada mahdollisimman paljon uusia lapsia ja nuoria mukaan toimintaan sekä saada toiminta kattamaan kaikki ikäryhmät tavoitteena saada seuran omista nuorista Nuorten Jukola-joukkue Tavoitteiden toteuttamiseksi nuorisojaosto järjestää mm. seuraavaa toimintaa: talvikaudella lasten ja nuorten salivuoro kerran viikossa Hippo-suunnistuskerho järjestetään huhtikuusta alkaen osallistutaan suunnistuksen Kainuun alueleirille ja Leimaus-leirille osallistutaan aktiivisesti ja laajalla ryhmällä Kainuun am-kilpailuihin ja Kainuun Nuoriso Cupiin pidetään kesäkauden päättäjäiset ja mestaruuskilpailut syksyllä Joutenlammella Toimintakalenteri julkaistaan seuran verkkosivuilla. Syksyllä järjestetään Kajaanin kouluille rastiverkostot Vimpeliin ja Heinimäkeen/Huuhkajavaaraan tarpeen mukaan sekä pyritään järjestämään Rastiseikkailu-tapahtuma Kajaanin kouluille. Tehtävät/ keskeiset tuotokset vuonna 2013: suunnistusharjoituksia lapsille ja nuorille yhteensä 20 tapahtumaa (250 suoritusta) saliharjoituksia noin 20 kpl vähintään 150 käyntikertaa lasten sarjoissa kilpasuorituksia yhteensä TUKITOIMINNAT 6.1 TIEDOTUSJAOSTO Tiedotusjaoston tavoitteena on aktiivinen seuran sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen sekä lajin markkinointi. Tavoitteena on, että kaikki seuran jäsenet olisivat tietoisia seuran toiminnasta sekä tapahtumista ja näin ollen osallistuisivat niihin aktiivisesti. Tiedottaminen tapahtuu KaSun Viestin, internetsivujen, keskustelupalstan ja sähköpostilistan välityksellä. Vuonna 2013 KaSun viesti ilmestyy kaksi kertaa ja se toimitetaan jokaiselle jäsenelle ja näiden lisäksi toimitetaan vähintään 2 erillistiedotetta jaostoittain (sähköinen jäsenkirje). Nopeaa tiedottamista varten seuran jäsenten käytössä on Seuramapin sähköpostilista ja verkkosivujen keskustelupalsta. Ulkoista tiedottamista hoidetaan pääasiassa Internet-sivujen välityksellä. Ulkoisen tiedottamisen tavoitteena on lisätä kiinnostusta suunnistusta ja Kajaanin Suunnistajien toimintaa kohtaan. Lisäksi sanomalehtiin pyritään saamaan juttuja aina, kun seuralla on uutisoitavaa. Lajin markkinointia ja kuntorasti- sekä lasten- ja nuortentoiminnan tiedottamista hoidetaan lisäksi seuratyöntekijän koordinoimana yhdessä Kainuun seurojen kanssa. Päätiedotusmuoto on WOC 2013 kisalehti 2, jonka yhteydessä on Kainuun Suunnistuksen juttu ja kuntorastikalenterit seuroilta. Jokaiselle jäsenelle jaettava Kasun Viesti ilmestyy seuraavin ajankohdin: huhti-toukokuu syys-lokakuu 5

6 Tehtävät ja toteutukset vuonna 2013 verkkosivujen hyödyntäminen tapahtumien markkinoinnissa ml kansainvälinen markkinointi verkkosivujen ylläpidon toteuttaminen jaostojen omaa tiedottamisvastuuta korostaen 6.2 TALOUSJAOSTO Seuran kokonaistaloudesta vastaa johtokunta. Talousjaoston tehtävä on huolehtia seuran toiminnan kannattavuudesta, maksuvalmiudesta ja vakavaraisuudesta. Talousjaosto huolehtii seuran talouden hallinnasta; varainhankinnasta ja seurannasta, rahoitus- ja tukihakemusten sekä maksuvalmiuden suunnittelusta, seurannasta ja toteuttamisesta, sekä raportoinnista. Mahdollisista perustelluista muutoksista talousarvioon päättää johtokunta Talousvastaava seuraa talouden kehitystä, raportoi ja analysoi talouden kehitystä tilivuoden aikana kaksi kertaa vuodessa. Kukin jaosto vastaa osaltaan talouden toteutumasta vuosikokouksen ja johtokunnan hyväksymien talousarvioraamien mukaisesti. Jäsenmaksujen ja muiden maksujen laskutus ja seurantakäytäntöjen uudistaminen viedään loppuun. Seuran jäsensihteeri huolehtii jäsenmaksujen perinnän ja seurannan sekä jaostojen vastaavat ja talousvastaava hoitavat sisäisen laskutuksen Seuramappia käyttäen. Vuoden 2013 talousarvioesitys on laadittu siten, että KRV ja am-kisan tuotto käytettään seuran toiminnan menojen kattamiseen. Muutoin jaostojen toiminta ja toimintamaksut mitoitetaan kustannusvastaavuusperiaatetta noudattaen. 6.3 KARTAT Kajaanin Suunnistajien karttavastaavan tehtävänä on huolehtia siitä, että seuran muiden jaostojen toiminnoille on karttojen puolesta riittävät edellytykset olemassa. Karttavastaava huolehtii karttojen saatavuudesta kuntorasteille, valmennus- ja nuorisojaostojen harjoituksiin, koulutusjaoston suunnistuskursseille sekä seuran järjestämiin kilpailuihin. Karttatiedostojen ylläpito ja hallinnointi on nykyisin keskeinen ja tärkeä osa seuran karttatoimintaa. Erilliskohteena ovat koulujen opetuskartat ja kouluille tuotettavat valmiit suunnistusharjoitukset liikunnanopetukseen. KaSun suunnistuskartat tuotetaan yhteistyössä naapuriseurojen sekä Kajaanin kaupungin liikuntaja koulutoimien kanssa. Karttojen valmistamisessa käytetään talkootyötä sekä yrityksiltä ostettua ammattityötä. Tehtävät/tuotokset vuonna 2013 Valmistettavat kartat ja kartta-aineistot: Kuntosuunnistuskarttojen päivityksiä tarvittaessa (4-5 eri aluetta) kouluille uudistetaan piha-/opetuskarttoja 2-3 kpl Karttatietokantojen ylläpito ja kehittäminen: Kajaanin suunnistuskarttatiedostot Laserkeilatun pohja-aineiston testaaminen kuntorastikarttojen uudistamiseksi (esim. Pöllyvaara) johtokunta valmistelee pidemmän aikavälin karttasuunnitelman KaSulle Vuoden 2013 karttabudjetti: KaSun omarahoitus 2000 eur kaupungin yhteistyö 500 eur 6

7 Suunnistusliiton karttaraha noin 2500 eur Kustannukset muodostuvat kartoitustyöstä sekä matka- ja materiaalikustannuksista. Eri jaostot maksavat oman käyttönsä mukaisesti karttojen tulostukset sekä tarvittavat ratapiirustukset ja karttatiedostojen käsittelyt. 6.4 KOULUTUS Koulutusvastaavan tavoitteena on varmistaa riittävä määrä osaavaa henkilöstöä seuratoiminnan eri sektoreille järjestämällä itse ja hankkimalla valmentaja-, ohjaaja-, ratamestari-, nuorisovetäjä- ja tapahtumajärjestäjäkoulutusta. Koulutuksen kohderyhminä ovat seuran toimihenkilöt ja talkoolaiset sekä suunnistuksen harrastajat. KaSu organisoi vuoden 2013 aikana aikuisten suunnistuskoulun touko-kesäkuussa iltakurssina. Kesän aikana järjestetään kysynnän mukaan yksi tai kaksi aikuisten alkeiskurssia intensiivikurssina. KS-iltarasteihin liittyen järjestetään keväällä iltarastiratamestareiden koulutus. Syksyllä kuntorastikauden päätyttyä järjestetään KS-rastien ratamestareiden palautetilaisuus. Jäsenistöltä tulevan tarpeen mukaan järjestetään opetusta esim. hiihtosuunnistuksessa sekä erilaisia tietoiskutyyppisiä tilaisuuksia. Jaostot aktivoivat tulevan vuoden aikana kasulaisten osallistumista Suunnistusliiton ym. järjestämiin ohjaaja-, valmentaja- ja ratamestarikoulutuksiin. Seura tukee seuran jäsenten osallistumista maksamalla kurssien osallistumismaksut seuraaviin koulutuksiin: Kainuun Liikunnan valmentajakoulutus (taso 1 ja 2) ja ratamestarikoulutukset Kainuun Liikunnan seurajohtaja- ja muu seuratoimintaan liittyvä koulutus Nuori Suunta -koulutukset Tehtävät/tuotokset vuonna 2013: seuran koulutukseen osallistuneiden määrä vähintään 40 seuran kustantamiin koulutuksiin osallistuneiden määrä vähintään 15 7

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Kajaanin Suunnistajat ry 1/8 HYVÄKSYTTY KEVÄTKOKOUKSESSA / 7.4.2013 Toimintakertomus 2012 Varsinainen toiminta Avainalueet vuonna 2012 Toimintasuunnitelmassa vuoden 2012 avainalueiksi oli määritelty: Nuorisotyön

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry.

Kajaanin Suunnistajat ry. Kajaanin Suunnistajat ry. Kainuu kansainvälisten suunnistuksen suurtapahtumien Kainuu ja Kajaani kansainvälisten keskipisteessä suunnistuksen suurtapahtumien keskipisteessä KUTSUVIERASTILAISUUS Joutenlampi;

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ 21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 19.11.2007 1/8 1. YLEISTÄ 19.11.2007 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. YLEISTÄ Vuonna 2008 ainoa kilpailullinen tapahtuma on AM-pitkänmatkan kilpailut 16.8.2008 Jussilanperällä. Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden,

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 29.11.2013 1 1. YLEISTÄ 29.11.2013 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan kivijalkana ovat viime vuosina olleet viikoittainen kuntorastitoiminta, laadukkaat suunnistuskoulut, kilpailutoiminta

Lisätiedot

RASTIIMI:N TOIMINTALINJA

RASTIIMI:N TOIMINTALINJA RasTiimi ry RasTiimi ry on suunnisseura, joka toimii Kalajokilaakson latvoilla, Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Seura on perustettu vuonna 1990 ja sen jäsenmäärä on n. 190, joista aktiivisuunnistajia on

Lisätiedot

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.

Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista. VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ 26.11.2012 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän seuratoiminnan tavoitteena on tehdä laaja-alaista juniorityötä ja kasvattaa omia huippuja tarjoamalla valmennusta

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 14.11.2012 (th) KUNTOSUUNNISTUS TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuntorasti-tapahtumat Kuntorastitoiminnassa otetaan huomioon NAVIn strategia kehittämällä kuntorastitapahtumien laatua

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Rastihaukat -jäsenopas

Rastihaukat -jäsenopas Rastihaukat -jäsenopas Rastihaukoilla on pitkä historia, jonka aikana seuraan on syntynyt liuta erilaisia käytäntöjä. Uusille jäsenille eri käytännöistä on ollut vaihtelevasti tietoa. Ohessa tälle vuodelle

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

SEURAKÄSIKIRJA KAJAANIN SUUNNISTAJAT RY

SEURAKÄSIKIRJA KAJAANIN SUUNNISTAJAT RY SEURAKÄSIKIRJA KAJAANIN SUUNNISTAJAT RY Päivitetty 21.12.2014 Sisällysluettelo 2. KASU VISIO... 3 3. KASU EETTISET LINJAUKSET... 3 4. KASU SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 3 5. KASU KÄYTÄNNÖN TOIMINTAPERIAATTEET...

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5)

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. Toiminta-ajatus Suunnistusjaoston toiminta-ajatuksena on: kehittää monipuolista, kilpailukykyistä ja menestyvää suunnistustoimintaa Sipoossa ja Itä- Uudellamaalla

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot

Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot Keskustelutilaisuus 22.10.2017 Toiminta-ajatus, visio ja arvot Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Jaosto tarjoaa

Lisätiedot

Alkusanat SEURATOIMINTALINJA

Alkusanat SEURATOIMINTALINJA Alkusanat Tämä seuratoimintalinja kuvaa Rastivarsojen toimintatavat, -tavoitteet ja periaatteet. Toimintalinjan ensimmäinen versio valmistui keväällä 2008 kun Rastivarsat haki Nuori Suomi-sinettiä. Valmistelun

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO

SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 23.11.2010 1/13 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 23.11.2010 1/13 1. YLEISTÄ 23.11.2010 1/13 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylän toiminnan lähtökohtana on tarjota laadukkaita liikuntamahdollisuuksia suunnistuksen parissa niin kilpaurheiluna

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO

SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO SUUNNISTUSJAOSTON 2019 TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO 1. JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari kartta-asiat:

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2013 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus-, tarkkuussuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2009 1. KKI-HANKKEEN KEHITTÄMINEN SEKÄ SITÄ KAUTTA TYÖPAIKKALIIKUNNAN ALOITTAMINEN 2. VALMENTAJIEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5)

SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) SUUNNISTUSJAOSTO 1 (5) TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminta-ajatus Suunnistusjaoston toiminta-ajatuksena on: kehittää monipuolista, kilpailukykyistä ja menestyvää suunnistustoimintaa Sipoossa ja Itä- Uudellamaalla

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 25.11.2015 1 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 25.11.2015 1 1. YLEISTÄ 25.11.2015 1 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. YLEISTÄ Suunta Jyväskylä on suunnistuksen erikoisseura, joka haluaa antaa hyvät olosuhteet kehittymään ja menestymään pyrkiville suunnistajille.

Lisätiedot

Pihkaniskat ry:n toimintasuunnitelma 2013

Pihkaniskat ry:n toimintasuunnitelma 2013 Pihkaniskat ry:n toimintasuunnitelma 2013 Pihkaniskat on Suomen Suunnistusliiton jäsenseura. Seurassa on noin 400 jäsentä, joista suurin osa on vantaalaisia. Seuran tarkoituksena on edistää suunnistusurheilua

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 16.11.2009 1/11 1. YLEISTÄ 16.11.2009 1/11 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät

Lisätiedot

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE

RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE SEURAN VISIO JA STRATEGIA Rastivarsat kehittää pitkäjänteisesti nuoriso-, valmennus-, kilpailu- ja harrastesuunnistusta. Rastivarsat

Lisätiedot

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 14.11.2011 1/13 1. YLEISTÄ

SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 14.11.2011 1/13 1. YLEISTÄ 14.11.2011 1/13 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. YLEISTÄ Seurafuusion kautta perustettu Suunta Jyväskylä ry viettää vuonna 2012 toimintansa 100- vuotis toimintakautta. Seuran yksi perustajaseuran

Lisätiedot

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018

Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2018

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU

SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2008 1. URHEILIJOIDEN TUKEMINEN SEKÄ TOIMINNAN TASON NOSTAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Espoon Akilles ry / Suunnistajat. Espoon Akilles vuonna 2017

Espoon Akilles ry / Suunnistajat. Espoon Akilles vuonna 2017 Espoon Akilles ry / Suunnistajat Espoon Akilles vuonna 2017 Seuran perustiedot Seuran nimi: Espoon Akilles ry / Suunnistajat Perustamisvuosi: Espoon Akilles ry 1946 Jäsenmäärä: koko seura n. 600; suunnistus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.

3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä. LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry KOKKOLAN SUUNNISTAJAT ry Jäsentiedote 1/2007 Hyvä KoS:n jäsen. Kos:n hallitus vuodelle 2007 Seuramme syyskokouksessa joulukuussa valittiin KoS:n uusi hallitus. Hallitukseen kuuluvat Simo Kattilakoski (pj.),

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry

Kajaanin Suunnistajat ry Kajaanin Suunnistajat ry Toimintakertomus 2015 Varsinainen toiminta Yleistä Kajaanin Suunnistajien (KaSu) toimintavuosi 2015 oli tavanomainen suunnistuskausi. Seuralla ei ollut suuria projekteja vaan toiminta

Lisätiedot

Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa

Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa NAVI 2020 STRATEGIA Tavoite: Johtava huippusuunnistusseura Suomessa Motto: Siinä ei ole mitään pahaa, jos tekee jotain, mutta asia muuttuu olennaisesti, jos jotain jättää tekemättä. IOF kansainvälinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

1/5. VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

1/5. VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1/5 VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n seuratoiminnan tärkeimpinä toimialueina ovat suunnistus, hiihto- ja pyöräsuunnistus sekä valmennus- ja nuorisotoiminnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin

a) Syöte-Suunnistus ja SM-esikisa 2018 sekä SM-keskimatka 2019 b) Toiminnan kehittäminen eri ikäryhmissä ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin SUUNNISTUSJAOSTON 2018 TOIMINTASUUNNITELMA * JOHTORYHMÄN KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta: JÄSENTIEDOTE 1/2015 HYVÄT JÄSENET Toimintavuosi 2015 on jo hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa valittu johtokunta on järjestäytynyt ja aloittanut toimintansa. Johtokunnan kokoonpano on seuraava:

Lisätiedot

Kajaanin Suunnistajat ry

Kajaanin Suunnistajat ry Kajaanin Suunnistajat ry Toimintakertomus 2016 Varsinainen toiminta Yleistä Kajaanin Suunnistajien (KaSu) toimintavuotta 2016 leimasi Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailujen järjestäminen elokuussa.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Jäsenistön kasvava kilpailutoiminta luo haasteita tulevalle budjetille.

Jäsenistön kasvava kilpailutoiminta luo haasteita tulevalle budjetille. VAASAN SUUNNISTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry tarjoaa luonnonläheisiä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille sekä tukee jäsentensä kilpailu- ja harrastetoimintaa.

Lisätiedot

3. Eettiset linjaukset 4. Tavoitteet 5. Käytännön toimintatapoja

3. Eettiset linjaukset 4. Tavoitteet 5. Käytännön toimintatapoja RasTiimi RasTiimi Haapajärvi ry on suunnistuksen sinettiseura, joka toimii Kalajokilaakson latvoilla, Haapajärvellä ja Reisjärvellä. Seura on perustettu vuonna 1990 ja sen jäsenmäärä on n. 190, joista

Lisätiedot

TOIMINTALINJA 2012 YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA

TOIMINTALINJA 2012 YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA Kuopion Suunnistajat ry TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 2012 YLEISTÄ TOIMINTALINJASTA Kuopion Suunnistajien toimintalinja kuvaa seuran toiminnan periaatteet, tavoitteet ja vastuut. Toimintalinjan tarkoituksena

Lisätiedot

3 TOIMINTA. 3.1 Kevät 2009

3 TOIMINTA. 3.1 Kevät 2009 Kouvolan Rasti -72:n AIKUISTEN SUUNNISTUSKOULU 2009 1 1 JOHDANTO Kouvolan seudulla järjestetään vuosittain noin 45 kuntorastitapahtumaa, joissa kesällä 2008 tehtiin noin 6500 suoritusta. Osallistujien

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi

Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura

Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Hämeenlinnan Ampumaseura ry Sinettiseura Urheiluseuran toimintalinjaus 2017-2018 Nuorisotoiminta Ampumaurheilukurssi Ampumaurheilun alkeiskurssi järjestetään lapsille ja nuorille joka syksy. Ampumaurheilukurssi

Lisätiedot

Lapin Susirastit. {tab=esittely}

Lapin Susirastit. {tab=esittely} Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli

Lisätiedot

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU

NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU NUORTEN SUUNNISTAJIEN HARJOITTELU - VAUHTIA & MIELIKUVITUSTA! - Imatra/Lappeenranta 18.-19.5.2007 Janne Salmi SUUNNISTUS ON (pitkähkö ja fyysisesti vaihteleva) KESTÄVYYSLAJI Harjoitusmäärien on oltava

Lisätiedot

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä.

Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä. Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2013 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

SK Pohjantähti ry TOIMINTAOHJE

SK Pohjantähti ry TOIMINTAOHJE SK Pohjantähti ry TOIMINTAOHJE Johtokunta hyväksynyt 15.09. 2009 Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. TOIMINNAN PÄÄMÄÄRÄ JA PERIAATTEET... 3 3. HALLINTO- JA VARAINHANKINTA... 3 3.1. Seuraorganisaatio, hallinto

Lisätiedot

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ

RASTIVARSAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 YLEISTÄ YLEISTÄ Rastivarsat ry toteuttaa vuonna 2011 sääntöjensä mukaisesti suunnistus-, hiihtosuunnistus-, pyöräsuunnistus-, ampumasuunnistus- ja kuntourheilutoimintaa. Toiminnan painopisteitä ovat Nuori Suomi-sinetin

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry.

SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA. Suomen Keilailuliitto ry. SUOMALAISEN KEILAILUN STRATEGIA ry. 6. SYYSKUUTA 2016 Suomalaisen keilailun strategia Tämän dokumentin sisältämässä strategiassa linjataan Suomen Keilailuliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka.

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

1/5. VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

1/5. VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1/5 VAASAN SUUNNISTAJAT ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry tarjoaa luonnonläheisiä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille, sekä tukee jäsentensä kilpailu- ja harrastetoimintaa.

Lisätiedot

ESSUN NUORET SUUNNISTUSKOULU 2009

ESSUN NUORET SUUNNISTUSKOULU 2009 ESSUN NUORET SUUNNISTUSKOULU 2009 2 EsSun Suunnistuskoulu 2009 SUUNNISTUSKOULUN TAVOITTEET Suunnistuskoulussa opetetaan aloittaville ja myös useita vuosia suunnistaneille suunnistuksen perustaitoja. Opetuksen

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012

Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax

Lisätiedot

SUUNNISTAVAN UUDENMAAN TOIMINTA 2014

SUUNNISTAVAN UUDENMAAN TOIMINTA 2014 1 SUUNNISTAVA UUSIMAA RY Hallitus SUUNNITELMA luonnos Helsinki 4.11.2013 SUUNNISTAVAN UUDENMAAN TOIMINTA 2014 1 Toiminnan perusteita Liite 1 2 Nuorisosuunnistus Liite 2 3 Alueen valmennus Liite 3 4 Harrastesuunnistus

Lisätiedot

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja

Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Yleistä Kiuruveden Urheilijoiden hiihtojaoston yleinen toimintalinja Kiuruveden Urheilijat on urheilun yleisseura, jonka yhtenä jaostona toimii hiihtojaosto. Hiihtojaoston tavoitteena on tarjota eri-ikäisille

Lisätiedot

TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi.

TARPIALAINEN Numero 1/2014. tapahtumia kauden aikana perusohjelman lisäksi. TARPIALAINEN Numero 1/2014 Tarpialainen 1/2014 SUUNNISTAJAN POLKU HELMIKUUSSA 2014 (KUVA: TEPPO SALMIA) TÄSSÄ NUMEROSSA MM. Hyvää pöhinää! Missä lie menneen talven lumet? Ikkunasta näkyy vihertävää ohrapeltoa.

Lisätiedot

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014

Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014 Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTA-AJATUS. nuorison kasvattaminen tavoitteelliseen ja elämykselliseen vapaa-ajan viettoon

TOIMINTA-AJATUS. nuorison kasvattaminen tavoitteelliseen ja elämykselliseen vapaa-ajan viettoon TOIMINTA-AJATUS Suunnistukseen ja hiihtoon keskittyvänä urheiluseurana Rasti-Lukko tuottaa Rauman seudulla monipuolisia ja laadukkaita harrastusmahdollisuuksia sekä kuntoliikkujille että kilpaurheilijoille.

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri

HALLINTO syysparlamentti. Johtokunta PJ. Sihteeri esitys HALLINTO syysparlamentti Johtokunta PJ Asiantuntija Sihteeri Työntekijä Olosuhde Valmennus ja koulutus Talous ja markkinointi Kilpa- ja harrastetoiminnan Seuratoimin nan organisointi Puheenjohtaja:

Lisätiedot

Suunnistuksen historiaa

Suunnistuksen historiaa Suunnistuksen historiaa 1800-luvun sotilaiden liikuntamuoto Ensimmäinen kilpailu Norjassa 1897 Ensimmäinen suunnistustapahtuma Suomessa oli vuonna 1904 hiihtosuunnistusviesti Helsinki Porvoo 1930-luvulla

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7

Sisällysluettelo. 1. Yleistä 3. 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3. 3. Opiskelu... 5. 3. Valmennus... 7. 4. Tukipalvelut... 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sisällysluettelo 1. Yleistä 3 2. Urheilijamäärät lukuvuonna 2009-10 3 3. Opiskelu... 5 3. Valmennus... 7 4. Tukipalvelut... 7 5. Hallinto ja talous.. 8 6. Tiedottaminen.. 8 2 1.

Lisätiedot

Pihkaniskat ry:n toimintasuunnitelma 2015

Pihkaniskat ry:n toimintasuunnitelma 2015 Pihkaniskat ry:n toimintasuunnitelma 2015 Pihkaniskat ry on Suomen Suunnistusliiton jäsenseura. Seurassa on noin 400 jäsentä, joista suurin osa on vantaalaisia. Seuran tarkoituksena on edistää suunnistusurheilua

Lisätiedot

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 2 KAUSTISEN POHJAN-VEIKKOJEN TAVOITTEET VUODELLE 2010 1. KKI-HANKKEEN LOPPUUN SAATTAMINEN SEKÄ RYHMIEN JATKAMINEN 2. VALMENTAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura

Lisätiedot

Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina

Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Kolmivuotiskertomus Suomen Suunnistusliiton toiminnasta vuosina 2014-2016 Suomalaisen suunnistuksen strategia Visio Suunnistus on menestyvä, houkutteleva,

Lisätiedot