PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS"

Transkriptio

1 2014 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS

2 SISÄLLYS Toimitusjohtajan katsaus 3 Mukava käydä omassa kaupassa 4 S-Pankki ja asiakasomistajuus 5 Meillä oli mukava vuosi 6 Vuosikatsaus 8 Henkilöstö 10 Paikallista hyvinvointia 12 Salet 14 S-marketit 15 Prismat 16 Sokos ja Emotionit 17 Kodin Terra 18 ABC-liiketoiminta 19 Ravintolat 20 Hallinto ja johtaminen 21 Täällä palvelemme Sinua 24 KANSI: Pirkanmaan Osuuskauppa aloitti toukokuussa 2014 ruoan verkkokaupan ensimmäisenä Pirkanmaalla. Mirjam Sirniölle Klikkaa & Nouda -tilausten keräily on yksi mieluisimmista työtehtävistä. pirkanmaan osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille. Toimintaamme ohjaavat arvot ovat: * Asiakasomistaja on sydämessämme. * Teemme vastuullisia valintoja. * Osaamme ja kehitymme. * Olemme tuloksen tekijöitä. 2

3 HYVÄ ASIAKASOMISTAJAMME, yritysten toimintaympäristön haasteet jatkuivat vuonna Suomen talous supistui jo kolmantena peräkkäisenä vuotena, vienti junnasi paikoillaan, investoinnit vähenivät, teollisuustuotanto laski edelleen ja työllisyys heikkeni. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys kasvoi. Kotitalouksien ostovoima supistui edelleen ja kulutus väheni. Pirkanmaan Osuuskaupassa vuonna 2013 käynnistetty strateginen muutos eteni vuonna 2014 muutosohjelmiin ja käytäntöön. Osuuskaupan kilpailueduiksi muodostuivat ruoka ja ruoan ympärille rakentuvat palvelut, asiakasomistajan arjen helpottaminen sekä loistava asiakaskokemus. Osuuskaupan toimialojen kustannustehokkuuden parantaminen on strategian onnistumisen peruspilareita. Myös SOK osuuskaupan arvoketjun tärkeänä osana aloitti strategisen muutoksen uuden pääjohtajan myötä. Jatkuva matala kysyntä ja huono taloustilanne edellyttävät kustannuksia aiheuttavien palveluiden karsimista. Vain todellista asiakasarvoa tuottavat palvelut ovat tarpeellisia. Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakauppa kasvoi viime vuonna valtakunnallista keskiarvoa huomattavasti paremmin. Kasvua kertyi 2,5 prosenttia, kun tilastokeskuksen mukaan koko maassa luku oli 0,3 prosenttia. Polttonestekaupassa volyymimme litroissa säilyi ennallaan, käyttötavarakaupan ja ravintolakaupan myynti supistui. Kuhunkin liiketoiminta-alueeseen on määritelty uudessa strategiassa merkittäviä kilpailukykyä ja kilpailuetuja parantavia kehitysohjelmia. Suurin kehitys- haaste ja tälle vuodelle tavoiteltava tulosparannus liittyvät käyttötavarakauppaan. Vuoden 2014 tulos pieneni odotettua vähemmän edellisvuodesta ollen 19,6 milj. euroa. Vuonna 2015 panostamme vahvasti uuden strategian toteuttamiseen; halpuuttaminen, ruokainnovointi, asiakaskokemuksen parantaminen sekä Prisma Kalevan ja Kangasalan remontit tulevat väistämättä pienentämään tämän vuoden toiminnan tulosta hieman. Pirkanmaan Osuuskaupalla oli vuoden 2014 päättyessä jäsentä eli asiakasomistajaa. Määrä kasvoi vuoden aikana yli asiakasomistajalla. Toimintaympäristön haasteista huolimatta osuuskauppamme taloudellinen ja rahoituksellinen tila on vakaa, mikä turvaa palveluiden kehittämisen myös tulevina vuosina. Kiitän lämpimästi henkilökuntaamme viime vuodesta, loistavan asiakaskokemuksen tarjoaminen tuo meille lisää mahdollisuuksia. Viime vuonna tämä näkyi henkilömäärämme ja kokonaistyötuntien nousuna. Kiitän myös kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja hallintoamme hyvästä yhteistyöstä vuonna Tampereella Timo Mäki-Ullakko toimitusjohtaja 3 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

4 BONUKSILLA KESÄLOMAMATKALLE Sirpa, Ville, Veeti, Inka ja Lenni Rannos käyvät viikoittain Kangasalan Prismassa ruokaostoksilla. Perhe pyrkii keskittämään ostoksensa osuuskauppaan mahdollisuuksien mukaan ja kiittelee bonusjärjestelmää ja muita S-ryhmän palveluita. Osuuskauppa palvelee meitä Kangasalla hyvin Prisman, S-marketin ja ABC-aseman muodossa. Lisäksi kuntosalimaksuistakin kertyy Bonusta, perheen isä Ville kertoo tyytyväisenä. Vajaan kahdeksan kuukauden ikäisen Lennin valpas katse kiertää Prisman hyllyjen värikkäässä tuotevalikoimassa, Inka, 3, työntää tyytyväisenä omia pieniä ostoskärryjään ja Veeti, 6, lastaa Villen työntämiin kärryihin kaakaopakettia. Useimmiten Sirpa hoitaa perheen ostokset lasten kanssa Villen ollessa töissä. Kolmen lapsen kanssa kauppareissut lienevät melkoista show ta? Onhan siinä omat haasteensa, Sirpa nauraa. Yleisesti ottaen lapset kuitenkin käyttäytyvät hyvin ja onhan noista isommista jo vähän apuakin, hän jatkaa hymyillen. Vuoden aikana kertyvät Bonukset perhe käyttää yhteisen vapaa-ajan piristämiseksi. Yleensä kesälomamatkaan, Ville tarkentaa. Vaikka perhe tunnustautuukin osuuskaupan palveluiden suurkuluttajiksi, yksi osa-alue on vielä ottamatta haltuun. S-mobiili vaikuttaa todella hyvältä sovellukselta, mutta vielä sitä ei kuitenkaan puhelimista löydy, Sirpa kertoo. Lyhyen tenttaamisen jälkeen syykin paljastuu. Rekisteröi- tymiseen tarvittavat tunnukset saattavat olla vähän liiankin hyvässä tallessa, Ville paljastaa. Ehkä me voitaisiin lähtiessä poiketa tuossa S-Pankin konttorissa uusimassa ne tunnukset, Sirpa vihjaa miehelleen. pirkanmaan osuuskaupan asiakasomistajat * tulevat saamaan vuodelta 2014 keskimäärin 209 euroa, joka koostuu Bonuksesta, maksutapaedusta, osuuspääoman korosta ja ylijäämänpalautuksesta. * voivat veloituksetta hankkia kaikille perheenjäsenilleen henkilökohtaisen rinnakkaiskortin. * saavat monista S-ryhmän toimipaikoista sekä jatkuvia että kausittaisia S-Etukortti -etuja. * saavat S-Pankista käyttöönsä kuukausi- ja vuosimaksuttoman käyttötilin verkkopankkipalveluineen sekä maksuttoman S-Etukortti Visan. 4

5 S-PANKKI JA S-MOBIILI HELPOTTAVAT ARKEASI S-Pankin vuosi 2014 oli tapahtumarikas eikä tahdissa näy hiipumisen merkkejä. Toukokuussa toteutunut fuusio LähiTapiola Pankin kanssa loi pohjan aikaisempaa laajemmalle palveluvalikoimalle ja mobiilisovellus S-mobiili kasvatti tasaisesti suosiotaan. Pyrimme tekemään S-Pankin asiakkaiden arjesta mahdollisimman helppoa, vt. palvelupäällikkö Saara Kauste lupaa. Ilmaiset peruspankkipalvelut, laajat aukioloajat, käteisen nosto- ja talletusmahdollisuus toimipaikkojemme kassoilla, maksutapaetu, luettelee Kauste S-Pankin asiakkaiden etuja. Vuoden aikana S-Pankin tuotevalikoima laajeni merkittävästi muun muassa S-Asuntolainan ja S-Säästörahastojen muodossa. Asiakasomistajille suunnatut säästörahastot Varovainen, Kohtuullinen ja Rohkea ovat saaneet suuren suosion ja niiden myötä moni asiakasomistajamme on päässyt alkuun rahastosäästämisessä, Kauste kertoo rahastoista, joihin S-Pankin asiakkaat voivat helposti ohjata kerryttämänsä Bonukset. S-mobiili on asiakasomistajan työkalupakki Vuoden 2013 lopussa lanseerattu, koko S-ryhmän yhteinen älypuhelinsovellus S-mobiili on selvästikin löytänyt paikkansa suomalaisten puhelimista. Vuoden 2015 ystävänpäivään mennessä S-mobiilin oli ladannut jo yli pirkanmaalaista, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupassa S-mobiilista vastaava graafinen suunnittelija Matti Lintula. Erityisesti sovelluksen tarjoamat edut ovat houkutelleet asiakasomistajia S-mobiilin käyttäjiksi, mutta Lintula muistuttaa sovelluksen tarjoavan paljon muutakin. S-mobiilista löytyvät monipuoliset pankkipalvelut, reaaliaikainen bonuskertymän seuranta sekä kaikki S-ryhmän toimipaikat, Lintula luettelee. Vuoden 2014 lopussa toteutetun uudistuksen myötä sovellus näyttää myös sen, paljonko asiakkaalle on maksettu maksutapaetua vuoden aikana ja paljonko etua on jäänyt saamatta, kun ostokset on tehty muulla maksutavalla kuin S-Etukortti Visalla. S-mobiili on asiakasomistajan kokonaisvaltainen työkalupakki, Lintula tiivistää tyytyväisenä. Download from Windows Store Lataa ilmaiseksi! 5 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

6 MEILLÄ OLI MUKAVA VUOSI Prisma Kalevan piha täyttyi maaliskuussa iloisista ilmeistä ja vauhdikkaasta menosta, kun Risma-Riaha valtasi Prisman parkkialueen. Menossa mukana riehui luonnollisesti myös Apsi Apina. Keväällä järjestettiin Pirkanmaan Osuuskaupan kolmas kestokassin kuvituskilpailu. Pirkanmaan alakoululaisille suunnatun kilpailun voitti tällä kertaa Lempäälän Kuljun koulun 1B-luokkalaisen Oona Mattilan kaunis työ Lehmä kesälaitumella. Pirkanmaan Osuuskauppa kantaa vastuuta myös ympäristöstä. Suomen vähäpäästöisin S-market Sääksjärvi avasi ovensa keväällä Lempäälässä. Myymälä hyödyntää maalämpöä, aurinkokennoja ja jäähdytysaineenaan hiilidioksidia käyttäviä kannellisia kylmälaitteita. Pirkanmaan Osuuskaupan ensimmäisen kestokassin kuvituskisan voittaneen Miro-Matias Ranta-Knuuttilan musiikkiluokka osti voittorahoillaan studioaikaa. Projektin tuloksena syntyneen Traktorilla Kauppaan -levyn julkaisua juhlittiin huhtikuussa ja luokka lahjoitti 2500 euroa levymyynnin tuotosta uuden lastensairaalan hyväksi. Oma Kauppa on the Road -kiertue ilahdutti jälleen asiakasomistajia maakunnan kesätapahtumissa. Kesäkuun viimeisenä lauantaina palikkapeliä ratkottiin Ruoveden S-marketin pihassa, missä veljekset Roni ja Roope tekivät saumatonta yhteistyötä. Heinäkuisena kesäpäivänä Keskustorin valtasivat jälleen Pirkanmaan Osuuskaupan Omistajabileet ja tuhannet osuuskaupan asiakasomistajat. Virkistävä kesäsade ei yleisöä juuri vähentänyt, kun lavalle bileiden päätteeksi marssi suosikkiyhtye Uniklubi. Suomen 32. ja Pirkanmaan seitsemäs Ässäkenttä valmistui syyskuussa Marttilan koulun pihaan Sastamalaan. S-ryhmän ja Palloliiton yhteistyön tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille ja tukea lasten ja nuorten liikkumista. Lokakuussa päästiin juhlimaan pyöreitä vuosia, kun Tampereen Sokoksen avajaisista tuli kuluneeksi 40 vuotta. Vuonna 2015 Sokoksella alkaa täysin uusi aikakausi, kun tavarataloon aukeaa koko toisen kerroksen kattava Marks & Spencer. Pirkanmaan Osuuskauppa rekisteröityi lokakuussa EU:n Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin. Osuuskauppa huomioi toiminnassaan kuluttajan intressit, kunnioittaa sopimusvapautta ja noudattaa liikesuhteissaan hyviä käytäntöjä. 10. ABC Lahdesjärven pihaan avattiin joulukuun alussa sähköautojen latauspiste. Lisäksi Pirkanmaan Osuuskauppa kannustaa asiakkaitaan ympäristöystävällisyyteen tarjoamalla E85-polttonestettä, jonka valmistamiseen käytetään osuuskaupankin biojätettä. 6

7 VUOTTA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

8 VUOSIKATSAUS Liikevaihto Pirkanmaan Osuuskaupan liikevaihto vuonna 2014 oli 791,2 milj. euroa, jossa on kasvua edellisestä vuodesta 2,6 milj. euroa eli 0,3 prosenttia. Liiketoiminta-alueista vain päivittäis- ja käyttötavaraliiketoiminta onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketoiminta-alueen sisällä käyttötavarakaupan liikevaihto kuitenkin laski. Päivittäis- ja käyttötavarakaupan liikevaihto kasvoi yhteensä 0,9 prosenttia. ABC-liiketoiminnan liikevaihto laski 0,9 prosenttia polttonesteiden hintojen laskun vuoksi. Ravintolaliiketoiminnan liikevaihdon laskuun vaikuttivat edelleen jatkunut taloustilanteen heikkous ja ravintola-alan yleiset ongelmat. Investoinnit Vuoden 2014 käyttöomaisuusinvestointien yhteismäärä omaan taseeseen oli 56,7 milj. euroa eli 7,2 prosenttia liikevaihdosta. Lisäksi investoitiin kalustoleasingsopimusten avulla ulkopuolisen sijoittajan taseeseen 9,6 milj. euroa. Edellisenä vuonna investoinnit omaan taseeseen olivat suuruudeltaan 30,1 milj. euroa. Merkittävin investointi vuonna 2014 oli Prisma Linnainmaan kiinteistön omistavan kiinteistöyhtiön koko osakekannan osto. Uusina toimipaikkoina avattiin kaksi S-marketia. Näistä yksiköistä Sääksjärvi oli uusi liikepaikka ja Lempäälän keskustan yksikkö puolestaan korvasi vanhan kiinteistön. Sale-verkosto täydentyi Nokialla Sorvantiellä ja Tampereella Leinolassa, jossa avattiin uusi Sale tammikuussa Prisma Kangasalan laajennus- ja peruskorjaus käynnistyi. Kalevan Prisman kiinteis- tön noin kolme vuotta kestävät muutostyöt aloitettiin. Hanke on kokonaisuudessaan Pirkanmaan Osuuskaupan historian suurin yksittäinen investointi. Liiketoiminnan tulos Konsernin toiminnan tulos oli 19,6 milj. euroa (ed. v. 22,8 milj. euroa). Toiminnan tulos oli 2,5 prosenttia liikevaihdosta (ed. v. 2,9 %). Tilikauden ylijäämä verojen jälkeen oli 16,3 milj. euroa (ed.v. 19,0 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli taseen loppusummasta laskettuna edellisen vuoden tavoin 55,7 prosenttia. Taseen loppusumma oli 343,3 milj. euroa, se kasvoi edellisestä vuodesta 24,7 milj. euroa. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti laski edellisen vuoden 10,1 prosentista 7,9 prosenttiin. Oman pääoman tuottoprosentti oli 8,8 prosenttia (ed. v. 11,1 prosenttia). Asiakasomistajuus ja Bonus Pirkanmaan Osuuskaupalla oli vuoden 2014 päättyessä jäsentä eli asiakasomistajaa. Määrä kasvoi yhteensä asiakasomistajalla. Vuoden lopussa 68,2 prosenttia Pirkanmaan alueen talouksista oli asiakasomistajia. Pirkanmaan Osuuskaupan bonusmyynnin osuus kokonaismyynnistä oli 83,0 prosenttia. Osuuskaupan ja partnereiden bonusmyynti supistui 2,6 prosenttia vuodesta Asiakasomistajat saivat vuonna 2014 Bonusta 31,4 milj. euroa, mikä oli 1,4 milj. euroa eli 4,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maksutapaetuna S-etukortilla maksetuista ostoksista tilitettiin asiakasomistajille 0,6 milj. euroa. Lisäksi asiakasomistajille maksettiin edustajiston päätöksen mukaisesti vuoden 2013 tuloksen perusteella osuuspääoman korkoa 1,3 milj. euroa ja ylijäämän palautusta yhteensä 5,1 milj. euroa. 8

9 Asiakasomistajien keskimääräinen bonusprosentti vuonna 2014 oli 3,5 prosenttia. LIIKEVAIHTO M ,3 724,9 772,0 788,6 791,2 Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus esittää, että asiakasomistajille maksettaisiin vuodelta 2014 osuuspääoman korkoa kahdeksan prosenttia eli yhteensä 1,4 milj. euroa ja ylijäämän palautusta 0,5 prosenttia ostoista eli yhteensä 3,6 milj. euroa. Ostoista maksettu Bonus 31,4 milj. euroa ja maksutapaetuna maksettu 0,6 milj. euroa huomioon ottaen kokonaispalkitseminen vuonna 2014 on 37,0 milj. euroa, eli asiakasomistajaa kohden keskimäärin 209 euroa vuodessa. Henkilöstö Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstön määrä oli vuoden lopussa yhteensä 2 958, kasvua edelliseen vuoteen oli 78 henkilöä. Luvussa ei ole mukana kausityöntekijöitä. Osuuskauppa oli merkittävä nuorten työllistäjä kesällä tarjoten työpaikan noin 400 kesätyöntekijälle ja lisäksi lähes 700:lle vuotiaalle nuorelle Tutustu ja tienaa -työharjoittelussa. Henkilöstöstä kokoaikaisia oli 686 (23,2 %) ja osa-aikaisia (76,8 %). Edellisen tilikauden lopussa kokoaikaisten osuus oli 23,4 prosenttia. Määräaikaisia työsuhteita oli vuodenvaihteessa 333, joista suurin osa työskenteli perhevapaiden sijaisina tai joulukiireapulaisina. Kokoaikaisiksi muutettuna henkilömäärä oli keskimäärin Lisäystä edellisen vuoden vastaavaan on 23 henkilöä eli 1,2 prosenttia. Vuoden 2015 näkymät Finanssikriisistä alkaneet talouden laihat vuodet jatkuvat Suomessa. Ennustelaitokset ovat alentaneet lähivuosien kasvuarvioita, koska kotimainen kulutus jatkuu laimeana. On epävarmaa, kasvaako Suomen talous ollenkaan vuonna Vaikka Venäjän talouden kasvaneet ongelmat vähentävät Suomen vientiä itänaapuriin, öljyn hinnan halpeneminen ja maailmantalouden odotettu elpyminen kasvattavat vientiä muihin maihin. Elpyvä vienti ei yksin käännä Suomen taloutta selkeästi parempaan suuntaan, jos yksityinen kulutus polkee paikallaan. Vähittäiskaupan myyntiodotukset ja luottamusindikaattori romahtivat loppuvuodesta 2014 historiansa alimmalle tasolle. Myös kuluttajien luottamus Suomen ja oman talouden tilanteen paranemiseen on ollut pitkään alhainen. Kulutuksen ja työn kasvava verorasite, matalat palkankorotukset ja huononeva työllisyys alentavat kotitalouksien reaalista ostovoimaa edelleen. Kotimarkkinoiden ennustetaan pääsevän pieneen nousuun vasta vuonna HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ (KOKOAIKAISIKSI MUUTETTUNA) TOIMINNAN TULOS ENNEN SATUNNAISERIÄ OMAVARAISUUS- ASTE M 25 22,5 22, ,2 19,6 16, ,9 2,9 2,6 2,4 2, % 60 54,7 55,7 55, ,5 49,0 %-lv 10,0 7,5 5,0 2,5 0 Edellä mainitusta johtuen Pirkanmaan Osuuskaupan vuoden 2015 näkymät ovat edellisen vuoden kaltaiset. Myynnin kasvun oletetaan olevan hyvin maltillista. Erityisesti käyttötavarakaupan ja ravintolakaupan osalta toimintaympäristön haasteet jatkuvat ja myös myynnin lasku on mahdollista. Päivittäistavarakaupan hintakilpailu kiristyy ja myyntihinnat laskevat. Konsernin kokonaismyynnin kasvutavoite on alle 2 prosenttia. Kasvavista investoinneista ja päivittäistavarakaupan hintapanostuksesta johtuen toiminnan tuloksen ennakoidaan jäävän jonkin verran vuoden 2014 tulosta alemmalle tasolle. Konsernin maksuvalmius säilyy vuonna 2015 hyvällä tasolla. Vuoden 2015 investoinnit ovat suunnitelmien mukaan noin 45 milj. euroa. Suurimmat investointikohteet ovat Prisma Kalevan laajennus, Prisma Kangasalan peruskorjauksen ja laajennuksen loppuunsaattaminen sekä Sokoksen yhteyteen avattavan Marks & Spencer -myymälätilan rakentaminen. Investointien rahoitus hoidetaan tulorahoituksella, leasingrahoituksella, nostettavilla lainoilla ja olemassa olevilla limiiteillä. INVESTOINNIT M 60 56, ,5 30, ,6 20, PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

10 OSUUSKAUPAN HENKILÖSTÖ OSAA JA KEHITTYY Vuonna 2014 Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstön määrä kasvoi 78:lla, huolimatta haastavasta taloustilanteesta. Osuuskauppa tarjoaa työntekijöilleen hyvät etenemismahdollisuudet ja panostaa osaamisen kehittämiseen. Meillä on erinomainen palvelukulttuuri ja paljon arvokasta tietotaitoa, joiden kehittämiseen panostamme jatkuvasti, Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Tero Hassinen kertoo. Laura löysi Prismasta itsensä ja avomiehen Prisma Kangasalan uuden ravintolakeskittymän palvelutiskin takaa löytyy aurinkoisesti hymyilevä nuori nainen. Palveluvastaava Laura Wirola on työskennellyt Pirkanmaan Osuuskaupan ja Prisma Kangasalan palveluksessa jo lähes kymmenen vuotta. Taisi olla vuosi 2006 kun tulin viettämään Prismaan välivuotta, Laura kertoo. Viisi vuotta myöhemmin titteliksi vaihtui Oma keittiön, valintakalan ja sillin tuoteryhmävastaava ja maaliskuussa 2015 edessä oli siirtyminen Osuusravintola Oksaan palveluvastaavaksi. Töidensä ohessa Laura suorittaa Pirkanmaan Osuuskaupan mahdollistamaa merkonomi-tutkintoa. Hän kiitteleekin vuolaasti työnantajansa tarjoamia kehittymismahdollisuuksia. Olen perusluonteeltani kuitenkin aika kunnianhimoinen, joten Pirkanmaan Osuuskaupan tarjoamat koulutus- ja etene- mismahdollisuudet ovat varmasti yksi tärkeimmistä syistä siihen, että olen viihtynyt niin hyvin osuuskaupan palveluksessa, Laura pohtii. Eikä sekään ole haitaksi, että osuuskauppa on työnantajana luotettava ja turvallinen, myös näin haastavina aikoina, hän jatkaa. Laura kokee Pirkanmaan Osuuskaupassa työskentelyn kehittäneen häntä ammatillisesti sekä muutenkin muuttaneen hänen elämäänsä pysyvästi. Ainakin olen huomattavasti parempi myyjä ja asiakaspalvelija kuin aikaisemmin, minkä lisäksi tietotaito omalla vastuulla olevasta tuoteryhmästä on kasvanut valtavasti. Tulevaisuudessa uskon kehittyväni entistäkin monipuolisemmaksi osaajaksi, sillä Osuusravintola Oksan tarjoama työympäristö poikkeaa niin paljon aikaisemmasta työstäni Prisman puolella, Laura toteaa. Ja onpa töistä tarttunut mukaan muutakin kuin vain osaamista ja työkokemusta. Lauran avomies työskentelee niin ikään Kangasalan Prismassa. Prisman 20-vuotisjuhlistahan tuo löytyi muutama vuosi sitten, Laura nauraa. Joonas haluaa edelleen kehittyä Vuodesta 2003 asti Sokoksen kodin osastolla työskennellyttä Joonas Pärssistä odottavat uudet haasteet. Keväällä 2015 astun aika railakkaasti sivuun tähän asti edetyltä urapolulta, kun työt Marks & Spencerillä alkavat, Joonas kertoo innoissaan. Joonaksen mukaan vaatteet ja muoti ovat aina olleet lähellä hänen sydäntään, joten kun Pirkanmaan Osuuskaupan Maaliskuussa Osuusravintola Oksan palveluvastaavana aloittanut Laura Wirola haaveili nuorempana tulivuoritutkijan urasta. Nyttemmin iloinen ja puhelias Laura on löytänyt itsestään asiakaspalvelun ammattilaisen. 10

11 Yli kymmenen vuotta Sokoksen kodin osastolla työskennellyt Joonas Pärssinen siirtyi huhtikuussa 2015 uusiin haasteisiin Marks & Spencerin miesten osastolle. Kuntoilua, musiikkia ja elokuvia harrastava Joonas uskoo asiakkaiden ihastuvan uuteen liikkeeseen nopeasti. viikkotiedotteessa etsittiin myyjiä uuteen liikkeeseen, heräsi tyylitietoisen miehen kiinnostus heti. Marks & Spencerin miesten osaston myyjänä aloittava Joonas uskoo brittiketjun uusimman myymälän löytävän paikkansa Tampereella nopeasti. Luotan siihen, että tamperelaiset ottavat meidät avosylin vastaan, Joonas toteaa hymyillen. Joonas on tyytyväinen, että vaikka toimenkuva ja liikkeen nimi vaihtuvatkin, työnantaja pysyy samana. Pirkanmaan Osuuskauppa on ollut luotettava työnantaja, joka on tarjonnut hyvät henkilökuntaedut ja turvallisen työpaikan. Työnantajansa lisäksi Joonas kiittelee myös työkavereitaan vuosien varrelta. Sokoksella on aina ollut hyvä työporukka ja näin tulee varmasti olemaan myös Marks & Spencerillä, samassa talossahan tässä pysytään. Vahvuutenaan Joonas pitää Sokoksen vuosina hioutuneita asiakaspalvelutaitojaan. Työ on opettanut olemaan rento ihmisten kanssa ja nykyään palvelu tulee jo selkärangasta. Tullessani Sokokselle harjoitteluun nuorena poikana tilanne oli aivan toisenlainen, Joonas nauraa. pirkanmaan osuuskaupan HENKILÖSTÖ * Henkilöstön määrä oli vuoden 2014 lopussa 2 958, eli 78 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. * Kesätyöntekijöitä palkattiin noin 400, minkä lisäksi lähes vuotiasta nuorta osallistui Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteluun osuuskaupan toimipaikoissa. Viiden vuoden päästä Joonas näkee itsensä edelleen Pirkanmaan Osuuskaupan ja Marks & Spencerin palveluksessa. Eiköhän sitä edelleen tehdä Marksille tulosta jossakin roolissa. Uskon vahvasti että uudella liikkeellä, kuten koko Sokoksella ja Pirkanmaan Osuuskaupallakin on edessään loistava tulevaisuus, mies toteaa tyytyväisenä. 11 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

12 OSUUSKAUPPA PANOSTAA PIRKANMAALAISTEN HYVINVOINTIIN Pirkanmaan Osuuskauppa edistää paikallista hyvinvointia monin tavoin. Vuoden 2014 alussa osuuskaupassa aloitettiin uusi Kannustajat-ohjelma, syksyllä ABC:t keräsivät pipoja vastasyntyneille ja joulukuussa useissa toimipaikoissa järjestettiin joululahja- ja joulukukkakeräykset. Myös ympäristöasioissa onnistuttiin osuuskaupassa saavutettiin lähes euron energiansäästö euroa paikallisille yhdistyksille Pirkanmaan Osuuskauppa aloitti vuoden 2014 alussa Kannustajat-ohjelman, jonka kautta osuuskaupan sponsorointituki ohjataan paikallisille yhdistyksille. Kannustajien myötä myös asiakasomistajat voivat vaikuttaa tuen jakautumiseen ilmoittautumalla Omalla S-kanavalla haluamansa yhdistyksen tukijaksi. Mitä enemmän tukijat kerryttävät itselleen Bonusta, sitä enemmän myös tuettavan yhdistyksen tukipotti kasvaa. Kannustajat-ohjelmaan valitaan puolivuosittain kymmenen pirkanmaalaista rekisteröityä yhdistystä. Vuonna 2014 Pirkanmaan Osuuskauppa maksoi Kannustettaville yhdistyksille yhteensä euroa tukea. Yksi viime vuoden Kannustettavista yhdistyksistä oli Lempäälän Kisan hiihtojaosto. LeKiläiset keräsivät vuoden suurimman Kannustaja-joukon taakseen ja ansaitsivat toimintaansa peräti euroa, jonka hiihtojaosto aikoo käyttää uuteen lumitykkiin. Uusi tykki mahdollistaa jatkossa Lempäälän hiihtoladun avaamisen nykyistä aikaisemmin ja pidempänä sekä helpottaa latujen kunnossapitoa merkittävästi. Pipoja vastasyntyneille Syksyllä Pirkanmaan Osuuskauppa järjesti yhteistyössä Novitan kanssa Tee hyvää, neulo pipa pikkuiselle -kampanjan. Kampanjassa yksityisiä ihmisiä pyydettiin neulomaan Novitan tarjoaman ohjeen mukaisia keskospipoja ja palauttamaan ne Pirkanmaan ABC-liikennemyymälöihin. Neulojille annettiin kiitokseksi yksi kerä Novitan lankaa jokaista kudottua pipoa kohden. Kampanja oli jättimenestys, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan markkinointipäällikkö Tanja Yrjölä. Pipoja palautettiin jo ensimmäisellä kampanjaviikolla niin paljon, että etukäteen varatut lankakerät loppuivat joka toimipaikasta kesken, hän jatkaa. Pirkanmaan Osuuskaupan ja Novitan järjestämä Tee hyvää, neulo pipa pikkuiselle -kampanja tuotti lähes pientä pipaa, jotka lahjoitettiin TAYS:n vastasyntyneiden osastolle. Ensimmäisinä pipat saivat päähänsä kolmosneidit A, B ja C. 12

13 Lempäälän Kisan hiihtojaosto oli yksi vuoden 2014 Kannustettavista yhdistyksistä. Aktiivinen porukka onnistui keräämään itselleen reilun tukisumman. TAYS:n vastasyntyneiden osastolle lahjoitettuja pipoja kertyi lopulta lähes kappaletta! Yrjölä on luonnollisesti erittäin tyytyväinen kampanjaan. Ihmisten auttamishalun ansiosta moni keskonen ja vastasyntynyt saa elämäänsä pehmeämmät ja lämpimämmät lähtökohdat, markkinointipäällikkö iloitsee. Lahjoja lapsille, joulukukkia senioreille Jouluna Pirkanmaan Osuuskauppa osallistui sekä perinteiseen Joulupuu- että Ole joulupukkina seniorille -keräykseen. Joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille keräävä Joulupuu-kampanja onnistui Prismoissa ja Sokoksessa yli odotusten, kun ihmiset jättivät toimipaikkoihin peräti lahjaa eri ikäisille lapsille. Ole joulupukkina seniorille -kampanja meni niin ikään upeasti, sillä kampanjaan lahjoitetuista lähes joulukukasta yli puolet lahjoitettiin Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikoissa. Energiaa säästyi euron edestä Pirkanmaan Osuuskaupan energiakustannukset olivat vuonna 2014 jälleen pienemmät kuin edellisvuonna, huolimatta toimipaikkaverkoston laajentumisesta. Henkilöstön päivittäiset toimenpiteet sekä ekologiset kalusteratkaisut toimipaikkojen uudistuksissa toivat osuuskaupalle lähes euron energiansäästön. Vuoteen 2013 verrattuna Pirkanmaan Osuuskaupan kokonaissähkönkulutus laski 1660 MWh eli noin 12 kerrostalon sähkönkulutuksen verran, minkä lisäksi kaukolämpökuluissa säästettiin noin kuuden kerrostalon kaukolämpökulujen verran. KANNAMME VASTUUTA Pirkanmaan Osuuskauppa tekee yhteistyötä monien paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. * SOS-Lapsikylä * Punainen Risti * Mannerheimin Lastensuojeluliitto * Ekokumppanit Oy * FC Haka * Classic * JunnuVaLePa Lisäksi osuuskauppa tukee paikallisia yhdistyksiä Kannustajat-ohjelman avulla. Kannustettavat yhdistykset vaihtuvat puolen vuoden välein. 13 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

14 Kesäkuussa 2014 avatun Sale Sorvan myymäläpäällikkö Minna Honkalalla on syytä hymyyn. Alueen asukkaat ovat ottaneet uuden myymälän nopeasti omaksi lähikaupakseen ja kiitelleet Salen laajaa valikoimaa. Saan itsekin Salesta kaiken tarvitsemani, Honkala hymyilee. SALE ON TÄYSIVERINEN RUOKAKAUPPA Pirkanmaan Osuuskauppa jatkoi Salen asiakaslupauksen lunastamista myös vuonna 2014, kun Nokian Sorvantielle avattiin uusi myymälä ja ABC Kolmenkulman S-market muuttui Saleksi osana liikennemyymälöiden markettien yhtenäistämishanketta. Pirkanmaalla Sale todellakin on Siellä missä sinäkin. Salen vuosi oli äärimmäisen onnistunut, kertoo päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen. Asiakkailla on edelleen tarvetta lähikaupalle ja me olemme pyrkineet vastaamaan tähän tarpeeseen avaamalla uusia myymälöitä sinne, missä palveluverkostossa on vielä ollut aukkoja, hän jatkaa. Yksi erinomainen esimerkki Voutilaisen mainitsemasta palveluverkoston täydentämisestä löytyy valtatie 12:n varrelta Nokialta, jossa Sorvantielle kesäkuussa avattu Sale löysi heti paikkansa alueen asukkaiden lähikauppana. Myymäläpäällikkö Minna Honkala on syystäkin iloinen toimipaikkansa lentävästä lähdöstä. Olen tosi ylpeä meidän hienosta kaupasta ja huikeasta työporukasta, joka on täysillä sitoutunut tekemään Sale Sorvasta koko ajan parempaa kauppaa asiakkaille, Honkala hehkuttaa. Meillä on myös aivan ihania asiakkaita, jotka ottivat heti Salen omaksi lähikaupakseen, hän jatkaa. Moni asiakas yllättyy edelleen Sale-myymälöiden valikoiman laajuudesta. Voutilaisen mukaan Sale on täysiverinen ruokakauppa. Salesta löytyy yli tuotteen edullinen valikoima, jota muokataan jatkuvasti asiakkaiden ja paikallisten tuottajien toiveiden pohjalta, toimialajohtaja kertoo. Valikoiman lisäksi osuuskauppa kuuntelee asiakkaitaan muutenkin kehittäessään palveluitaan. Esimerkiksi Sale Sorvan aukioloaikoja parannettiin asiakkaiden toiveesta vain kuukausi avajaisten jälkeen. Vuonna 2015 Sale-verkoston kehitys jatkuu, kun Leinolan ja Amurin uudet myymälät avasivat ovensa alkuvuodesta ja Annalan ja Korkeakosken Salet uudistuvat kuluvan vuoden aikana. Maaliskuussa avattiin myös uniikki Pop up Sale Hatanpäälle. Väliaikainen Pop up Sale palvelee Hatanpään asukkaita koko sen ajan, kun vanha myymälärakennus puretaan ja tilalle nousevaan kerrostaloon valmistuvat uudet ja modernit myymälätilat, Voutilainen kertoo hymyillen. Päivittäistavarakauppa * Verollinen myynti 616,2 milj. * Myynnin kehitys 2,5 % * 26 S-marketia * 26 Salea * 7 ABC:n yhteydessä olevaa marketia * Sokos Herkku 14

15 S-MARKET LAADUKKAAN KAUPASSAKÄYNTIKOKEMUKSEN PUOLESTA Pirkanmaan S-marketien uudistaminen jatkui vuonna 2014, minkä lisäksi Lempäälän palvelutarjontaa parannettiin Sääksjärvelle avatun modernin myymälän ja laajempiin tiloihin muuttaneen S-market Lempäälän uudistumisen myötä. Lempäälässä oli selkeä tarve lisäpalveluille ja tuo tarve myös täytettiin, kiteyttää päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen. Vuosi 2014 alkoi kakkukahveilla uudistuneessa S-market Hämeenkyrössä, jossa uusimiselta säästyivät käytännössä vain seinät ja henkilökunta. Kaikki myymäläkalusteet uusittiin, minkä seurauksena myymälän myyntipinta-alaa saatiin kasvatettua ja tuotevalikoimaa laajennettua asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Lempäälään panostettiin voimakkaasti Lempäälän palvelut paranivat keväällä huomattavasti, kun ensin S-market Lempäälä muutti uusiin tiloihin Lempoisten Kauppakulmaan ja pari viikkoa myöhemmin Sääksjärvelle avattiin Suomen vähäpäästöisin S-market, joka hyödyntää energiankäytössään muun muassa maalämpöä ja aurinkokennoja. S-market Lempäälän valikoima kasvoi sadoilla uusilla tuotteilla ja uuden kiinteistön Alko, apteekki ja LähiTapiola täydentävät myymälän palvelutarjonnan. Sääksjärven myymälä puolestaan on jo pitkään vireillä ollut investointi alueelle, josta aikaisemmin puuttuivat osuuskaupan palvelut. Lempäälä on pirkanmaalainen kasvukeskus, jonka palvelutarjonnan pitää pysyä mukana kunnan väestönkehityksessä, Voutilainen toteaa. Toimipaikkojen suosio osoittaa, että laajennukselle ja uudelle S-marketille todella oli tilausta, toimialajohtaja jatkaa tyytyväisenä. S-market Toijalan valikoima laajeni yli tuotteella Syksyllä osuuskauppa jatkoi myymäläuudistuksien toteuttamista. S-market Kalevan myymälästä lohkaistiin myyntitila kiinteistössä vuokralaisena aloittaneelle lastentarvikeliike Vauvatalo Johannalle. Myyntipinta-alan pienentymisestä huolimatta S-marketin ruokatuotevalikoima kasvoi noin 450 tuotteella. S-market Kaleva on nyt entistäkin herkullisempi ruokakauppa, josta edelleen löytyvät myös tärkeimmät päivittäiset käyttötavarat, kuvailee Voutilainen. Vuoden suurin uudistus toteutettiin S-market Toijalassa, jossa uusittiin kaikki myymäläkalusteet kassoja ja pullonpalautuskonetta myöten ja laajennettiin valikoimaa yli tuotteella. Uutuustuotteita löytyy muun muassa maitotuotteiden, lihan ja välipalojen tuoteryhmistä, kertoo marketpäällikkö Timo Westerberg. Valikoimaa kehitettiin asiakastoiveet huomioiden ja olemmekin saaneet uudistuksesta valtavasti positiivista palautetta, hän jatkaa. S-marketien uudistukset jatkuvat myös vuonna Viialan myymäläuudistus valmistuu ennen pääsiäistä ja loppuvuodesta on S-market Valkeakosken vuoro, Voutilainen paljastaa. S-marketien tavoitteena on tarjota jatkossa aikaisempaakin laadukkaammat tuotteet, parempi saatavuus ja edullisempi hintataso. Meille tärkeintä on asiakkaan laadukas kaupassakäyntikokemus, hän lupaa. Tiina Sandström käy S-market Toijalassa päivittäin. Uusi myymälä on upea! Käytävillä on enemmän tilaa ja valikoimat aikaisempaa monipuolisemmat. Henkilökuntahan täällä oli jo ennestäänkin parasta A-luokkaa, Sandström hymyilee apulaismarketpäällikkö Anu Näpärälle. 15 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

16 PRISMAT VASTAAVAT MUUTTUVAN TOIMINTAYMPÄRISTÖN HAASTEISIIN Keväällä 2014 Pirkanmaan Osuuskauppa aloitti ensimmäisenä Pirkanmaalla ruoan verkkokaupan. Lisäksi Prismoissa valmistauduttiin jo aktiivisesti tuleviin muutoksiin. Tammikuussa 2015 toteutettu hintojen halpuuttaminen sekä Kangas alan ja Kalevan Prismakeskusten uudistuminen työllistivät osuuskauppalaisia niin toimipaikoissa kuin suunnittelupöytien ääressä. Ruoan verkkokaupan ensimmäiset yhdeksän kuukautta ovat menneet todella hyvin, kertoo Prisma Kauppakassi Klikkaa & Nouda -palvelusta vastaava kehittämispäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen. Toukokuussa avatun palvelun suosio kasvaa vauhdilla ja sen kapasiteettia onkin kasvatettu jatkuvasti. Ensimmäisellä viikolla käsittelimme Prisma Lielahden noutopisteessä noin 20 tilausta. Tammikuussa 2015 vastaava luku oli yli 220, eli kapasiteetti on yli kymmenkertaistettu, Tervala-Pirskanen jatkaa. Asiakkaat rakastavat palvelua. He saavat käyttöönsä Prisman laajan valikoiman astumatta itse kauppaan ja säästävät näin aikaa ja rahaa. Me puolestaan saamme asiakkailta laadukasta palautetta, jonka pohjalta kehitämme palvelua jatkuvasti, Tervala-Pirskanen kiittelee. Palvelun pilottivaihe päättyy keväällä, mutta jatkosta on selkeä näkemys. Kyllä Prisma Kauppakassi Klikkaa & Nouda on tullut Pirkanmaalle jäädäkseen, kehittämispäällikkö iloitsee. Prismakeskusten palvelutarjonta monipuolistuu Prisma Kalevasta kehitetään vetovoimaista aluekeskusta, jossa asioiminen helpottuu uusien liikennejärjestelyjen ja parkkitilojen myötä, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko. Prismakeskus laajenee nykyisen pihan puolelle ja laajennusosan alle valmistuu parkkihalli 300 autolle. Laajennusosaan valmistuu vuokrattavia tiloja sekä lisätilaa Prisman päivittäistavaratuotteille. Haluamme tarjota asiakkaille kaikki palvelut saman katon alta. Prismakeskukseen valmistuu monipuolinen palvelutarjonta, Mäki-Ullakko jatkaa. Kangasalan Prismakeskuksen laajennusosa saavutti harjakorkeutensa tammikuussa 2015, minkä lisäksi Prisman läheisyydessä olevan ABC-mittarikentän yhteyteen avattiin moderni täysautomaattinen autopesuasema. Kuten Kalevassa, Kangas allakin tehtävät laajennustyöt tähtäävät paremman ja toimivamman palvelukokonaisuuden luomiseen. Uudistuksen myötä Prisma Kangasalan päivittäistavaravalikoima on kasvanut merkittävästi, mutta muitakin näkyviä muutoksia on luvassa. Kassalinjasto siirrettiin kiinteistön pitkälle sivulle, mikä helpottaa Prismassa asiointia. Lisäksi laajennusosaan valmistui asiakaslähtöinen ravintolamaailma ja uusi pikakassa, Mäki-Ullakko kertoo. Samalla toteutettiin myös kiinteistön peruskorjaus, jossa taloteknisiä järjestelmiä ja kylmäkalusteita uusittiin ympäristöystävällisemmiksi, millä saavutetaan merkittävää energiansäästöä. Vaikka kiinteistö laajenee, sen energiankulutus tulee laskemaan, Mäki-Ullakko lupaa. Prisma Kangasalan uudistuksen yhteydessä avattiin myös täysin uudistunut ravintolamaailma. Osuusravintola Oksa yhdistää kaikki Prisman ravintolat yhdeksi kokonaisuudeksi. Oksa tarjoaa monipuolisia vaihtoehtoja useassa hintaluokassa, ravintolapäällikkö Paula Sjöblom lupaa. 16

17 Arttu Löfgren käy Sokoksella ennen kaikkea vaateostoksilla. Sokoksen mittava muutosprosessi ei häntä juurikaan haitannut. Hetken oli osastot hukassa, mutta ystävälliset myyjät auttoivat löytämään paikat nopeasti, Löfgren kiittelee Terhi Niemistä ja muuta Sokoksen henkilökuntaa. SOKOKSELLA VALMISTAUDUTAAN MARKS & SPENCERIN TULOON 40 vuotta täyttäneellä Sokoksella panostettiin asiakaskohtaamiseen ja varauduttiin Marks & Spencerin saapumiseen. Ruokapuolella Sokokselta kuului niin ikään hyviä uutisia Ravintola Herkun laajentumisen ja sunnuntaibrunssin myötä. Myös Sokos Herkku sai osakseen tunnustusta. Kuten koko käyttötavarakaupan alalla, myös Sokoksella oli tuloksellisesti katsottuna haastava vuosi, toteaa Pirkanmaan Osuuskaupan käyttötavarakaupan toimialajohtaja Mikko Polso. Olosuhteisiin nähden pärjäsimme kuitenkin erinomaisesti, hän jatkaa. Lokakuussa Sokoksella juhlittiin pyöreitä vuosia, kun tavaratalon avaamisesta tuli kuluneeksi komeat 40 vuotta. Juhlakuukausi oli mukava piristysruiske, joka toi valoa syksyn keskelle, kertoo Sokos-ryhmäpäällikkö Maija Korpela. Katutason alapuolella, -2. kerroksessa toimiva Ravintola Herkku laajeni lähes 100 m², minkä lisäksi ravintolassa alettiin tarjoilla sunnuntaisin herkullista brunssia. Asiakastyytyväisyyskyselyiden perusteella muutos on ollut erittäin onnistunut ja brunssikin on osoittautunut erittäin suosituksi. Sokos Herkku puolestaan sai tunnustusta valtakunnallisesti, kun Puutarha-Sanomat julisti myymälän hedelmä- ja vihannesosaston koko Suomen parhaaksi. Alkuvuodesta 2015 Sokoksella puhalsivat muutosten tuulet. Tammikuun aikana lähes koko tavaratalo järjesteltiin uudestaan, kun kevään aikana ovensa avaavalle Marks & Spencerille tehtiin tilaa toiseen kerrokseen. Muuttojen yhteydessä päätettiin luopua lasten osastosta ja kodin sähköisistä keittiöpienkoneista sekä supistaa valaisinvalikoimaa. Prismat tarjoavat kokonaisvaltaisen valikoiman lapsiperheiden tarpeisiin. Muutoksien myötä Sokos on aiempaa paremmin liikeideansa mukainen muodin ja kauneuden tavaratalo, Korpela toteaa. Emotionit sopeutuivat muuttoon erinomaisesti Vuosi sitten Pirkanmaan Emotion-myymälät päätettiin sijoittaa Prismojen läheisyyteen täydentämään suurempia palvelukokonaisuuksia. Lielahden myymälää uudistettiin, minkä jälkeen Ylöjärven yksikkö yhdistyi Lielahden myymälään. Korpelan mukaan muutos on ollut onnistunut. Sekä tamperelaiset että ylöjärveläiset ovat löytäneet uuden myymälän kiitettävästi, Korpela kertoo. Ideaparkin yksikkö muutti kauppakeskuksen sisällä keskusaukiolta Prisman yhteyteen, huomattavasti paremmalle sijainnille. Molemmat Emotionit ovat aloittaneet vuoden 2015 erittäin vahvasti ja uskomme tahdin jatkuvankin erinomaisella tasolla, Korpela hymyilee. 17 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

18 KODIN TERRA ON MONIPUOLINEN RAUTAKAUPPA Euroopan finanssikriisi on koetellut myös Pirkanmaan Osuuskauppaa ja erityisesti käyttötavarakauppaa. Tämä on huomattu myös Kodin Terrassa Nokialla. Rakennusalan haasteet näkyvät Terrassakin, tällä hetkellä ihmiset tekevät lähinnä korjausrakentamista, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan käyttötavarakaupan toimialajohtaja Mikko Polso. Kodin Terra on elänyt jo useamman vuoden ajan vahvassa murrosvaiheessa. Vuonna 2013 tehdyn remontin myötä myymälän palvelutarjontaa saatiin täydennettyä rakentamiseen liittyvien vuokralaisten muutettua Kodin Terran yhteyteen. Terraan hyvin kotiutunut Suomen Muuttoremontti on toiminut erinomaisesti ja olemme saaneet yhteistyöstämme loistavaa palautetta, toimialajohtaja toteaa. Laadukas ja asiantunteva palvelu onkin Kodin Terran valttikortti. Olemme panostaneet palvelun kehittämiseen, mikä näkyy myös asiakastyytyväisyyskyselyissä, joissa Terran saamat arviot ovat parantuneet vuosi vuodelta, Polso kertoo. Tuotepuolella Kodin Terran oma tuotemerkki REG on saanut kuluttajilta myönteisen vastaanoton. REG-valikoiman myynti kasvoi vuonna 2014 ja olemmekin laajentaneet merkin tuotevalikoimaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti, Polso toteaa ja nostaa esiin myös hieman yllättävämmän tuoteryhmän. Lemmikkieläinten ruoat ja tarvikkeet ovat tärkeä osa jatkuvaa myyntiämme. Taantuma tai ei, koirien ja hevosten on silti syötävä, toimialajohtaja naurahtaa. Kodin Terrassa on panostettu lemmikkieläinten ruoka- ja tarvikevalikoimaan. Terrasta löytyvät tarvikkeet niin hevosille kuin myyntipäällikkö Markus Halmeen viisivuotiaalle Emsi-koiralle. Kehitämme lemmikkiosaston valikoimaa jatkuvasti asiakaspalautteen pohjalta, mistä olemme saaneet paljon kiitosta, Halme kertoo. Käyttötavarakauppa * Verollinen myynti 136,5 milj. * Myynnin kehitys 5,1 % * 6 Prismaa * Kodin Terra * Sokos * 2 Emotionia 18

19 ABC-liikennemyymälät ja automaattiasemat * Verollinen polttoneste- ja autopesumyynti: 162,4 milj. * Myynnin kehitys 2,4 % * 8 liikennemyymälää * 24 automaattiasemaa * 2 venetankkausasemaa Palveluvastaava Antti Kurhela kertoo Liikenneasema Viinikan uudistuksen sujuneen loistavasti. Asema tuotiin niin ulkonäön kuin palveluiden osalta nykyaikaan. Lisäksi mittarikentän siirtäminen ja liikennejärjestelyjen selkiyttäminen helpottivat asiointia asemalla merkittävästi. OSUUSKAUPPA KEHITTÄÄ OLEMASSA OLEVAA ABC-VERKOSTOA Pirkanmaan Osuuskauppa on luonut maakuntaan kattavan ABC-asemien verkoston. ABC- ja ravintolakaupan toimialajohtaja Anu Päivisen mukaan nyt onkin aika keskittyä olemassa olevien liikennemyymälöiden uudistamiseen ja autopesukaupan kehittämiseen. Osa osuuskaupan ABC-asemista on uusia ja hyväkuntoisia, mutta osa alkaa jo kaivata remonttia ja uusia tuulia. Vuoden 2014 toukokuussa urakka aloitettiin uudistamalla perinteikäs Liikenneasema Viinikka perinpohjaisesti. Viinikka on tärkeä pysähdyspaikka aivan ydinkeskustan rajalla ja nyt asema on toimivampi ja asiakaslähtöisempi kuin koskaan aikaisemmin, Päivinen kertoo viitaten mittarikentän siirtämiseen ja pesuhallien kulkusuunnan muuttamiseen. Viinikan jälkeen vuorossa oli valtatie 9:n perinteinen levähdyspaikka ABC Oritupa. Orituvallakin mittarikenttä siirrettiin toimivammalle paikalle, minkä lisäksi aseman polttonestevalikoimaa laajennettiin palvelemaan entistä paremmin alueen asukkaiden tarpeita, Päivinen kertoo. giatehokkaampi mittarikenttä. Uudistuksen lisäksi alueen autoilijoiden palvelut paranivat helmikuussa 2015, kun mittarikentän yhteyteen avattiin ABC CarWash -automaattipesuasema. Lielahteen itsepalvelupesu, Lahdesjärvelle sähköautojen latauspiste Perinteisten autopesuasemien lisäksi Pirkanmaan Osuuskauppa teki täysin uuden aluevaltauksen avaamalla Prisma Lielahden parkkihallin yhteyteen itsepalvelupesupaikan. Prisman infosta ostettavilla poleteilla toimiva ja myymälän aukioloaikoja noudattava pesupaikka on saanut Päivisen mukaan yllättävän hyvän vastaanoton. Lielahden pesupaikka on ylittänyt kaikki odotukset, toimialajohtaja hymyilee. Toinen uusi lisäys osuuskaupan palveluihin on ABC Lahdesjärven pihaan loppuvuodesta avattu sähköautojen latauspiste. Pistettä hallinnoi Fortum. Haluamme olla mukana auttamassa kaikkien asiakasomistajien liikkumista ja tukemassa myös uusien energiamuotojen kehitystä, Päivinen kertoo latauspisteen taustoista. Myös Kangasalla päästiin nauttimaan aikaisempaa laajemmasta valikoimasta, kun ABC Kangasalan vanha mittarikenttä purettiin ja tilalle rakennettiin aikaisempaa suurempi ja ener- 19 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2014

20 RAVINTOLOIDEN KULMAKIVENÄ LAADUKAS RUOKATUOTE Käynnissä oleva strategiauudistus näkyy erityisen vahvasti Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloissa. Ravintoloissa ruoka on toki luonnostaankin keskiössä, mutta me emme aio tyytyä nykytilanteeseen, vaan haluamme entisestään parantaa ruokaosaamistamme ja kehittää pirkanmaalaista ruokatuotetta, ABC- ja ravintolakaupan toimialajohtaja Anu Päivinen toteaa. Vuonna 2014 Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloiden myynti laski edellisvuoteen verrattuna 4,7 prosenttia. Seurahuoneen ja Sevillan sulkemiset vuonna 2013 näkyvät selvästi tuloksessa, selvittää Päivinen. Seurusteluravintolamme menestyivät kuitenkin markkinatilanteeseen nähden poikkeuksellisesti ja kasvattivat myyntiään, toimialajohtaja jatkaa tyytyväisenä. Ravintoloihin myös investoitiin, mikä näkyi ennen kaikkea ravintola New Yorkissa. New York laajeni kahteen kerrokseen, kun kellarikerroksen ravintolan lisäksi katutasoon avattiin Street food & Coffee shop, joka tarjoilee nopeaa, heti valmista ruokaa joko paikan päällä syötäväksi tai mukaan otettavaksi, Päivinen kertoo. Avaamisestaan lähtien erinomaista asiakaspalautetta saanut ravintola saa ruokatuotteistaan kehuja myös alan todelliselta ammattilaiselta. Ruoan kehityspäällikkö korostaa laatua Vuoden 2014 loppupuolella virkaansa valittu ja kuluvan vuoden alussa työnsä aloittanut ruoan kehityspäällikkö Harri Harjula kiittelee New Yorkin ruoan laatua. New York, kuten muutkin Pirkanmaan Osuuskaupan ravintolat, pääsi yllättämään allekirjoittaneen sillä, kuinka laadukasta ruokaa meillä tarjotaankaan, Harjula toteaa. Erityisesti take away -ruokaan perehtynyt Harjula on aiemmin kiertänyt uransa aikana niin pääkaupunkiseudun kuin Lontoonkin ravintoloita ja nyt hän haluaa tuoda edelläkävijyyttä Pirkanmaan Osuuskaupan ruokaosaamiseen. Tarkoituksena on kehittää ruokatuotteemme sellaiselle tasolle, että tulevaisuudessa muut ottavat meistä mallia. Osuuskauppa panostaa ruokatuotteensa laatuun myös ruohonjuuritasolla. Ravintoloissa käytetään paljon paikallisten pientuottajien tuotteita, minkä lisäksi vuonna 2014 aloitettiin Pirkanmaan Osuuskaupan oma oppisopimuskoulutus kokeille. Opiskelijat kiertävät koulutuksensa aikana liikennemyymälöissä, Prismojen ravintoloissa ja keskustan uniikkiravintoloissa ja valmistumisen jälkeen kaikki myös työllistetään osuuskauppaan. Haluamme kantaa kortemme kekoon niin Pirkanmaan pientuottajien kuin koulutuksen ja työllisyydenkin puolesta, Päivinen toteaa. Ravintolakauppa Ruoan kehityspäällikkö Harri Harjula kiittelee Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloiden ruoan laatua. Paikallisuus ja annoksien valmistaminen alusta saakka paikan päällä ovat vahvuuksia, jotka luovat lisäarvoa ruokatuotteeseemme, Harjula kertoo tyytyväisenä. * Verollinen myynti 40,8 milj. * Myynnin kehitys 4,7 % * 4 ruokaravintolaa * 5 seurusteluravintolaa * 1 kahvila * 5 Prismojen ravintolamaailmaa * 7 ABC-ravintolamaailmaa * ABC Deli Viinikassa 20

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaa. Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija 13.2.2014. Osuuskauppa Keskimaa Pasi Viinamäki Digitaalisen markkinoinnin suunnittelija Nimenmuutos 23.4.2013: Keskimaa Osk on nyt Toiminta-ajatus Keskimaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa etuja ja palveluja asiakasomistajille - Keskimaa

Lisätiedot

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA

Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki 1 Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin

Lisätiedot

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa.

Juhlasta juhlaan. Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta. uuteen S-Pankkiin. Osuusmaksulle 10 prosenttia korkoa. Meidän kauppa. Ostokset Ajankohtaisia etuja ja uutisia Turun Osuuskaupan Asiakasomistajille Toukokuu 2014 Kevät on täynnä juhlia - lahjavinkit Meidän kaupasta Tervetuloa uuteen S-Pankkiin Juhlasta juhlaan Osuusmaksulle

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2013 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS SISÄLLYS Toimitusjohtajan katsaus 3 Mukava käydä omassa kaupassa 4 S-Pankki ja asiakasomistajuus 5 Meillä oli mukava vuosi 6 Vuosikatsaus 8 Henkilöstö 10 Paikallista

Lisätiedot

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS 2013 PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN VUOSIKERTOMUS SISÄLLYS Toimitusjohtajan katsaus 3 Mukava käydä omassa kaupassa 4 S-Pankki ja asiakasomistajuus 5 Meillä oli mukava vuosi 6 Vuosikatsaus 8 Henkilöstö 10 Paikallista

Lisätiedot

SOK Viestintä ja julkaisut (6)

SOK Viestintä ja julkaisut (6) Viestintä ja julkaisut 18.2.2010 1 (6) Tiedotusvälineille 18.2.2010 Julkaisuvapaa klo 13.00 S-ryhmän vuosi 2009 S-ryhmä kokonaisuudessaan Vähittäismyynti oli 11 686,8 miljoonaa euroa (11 820,6 milj. euroa).

Lisätiedot

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010

S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 SOK Viestintä ja julkaisut 19.8.2010 1(7) Tiedotusvälineille 19.8.2010 klo 13.00 S-ryhmän myynti ja taloudellinen kehitys tammi kesäkuussa 2010 (S-ryhmän vähittäismyyntiluvut on ilmoitettu ilman arvonlisäveroa)

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon tulos parani edellisestä vuodesta Keskon liikevaihto 9,3 mrd., kehitys -3,8 % Tulos parani selvästi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani alkuvuonna Keskon liikevaihto 4,6 mrd. euroa, kehitys -4,2 % Kulutuskysyntä heikentynyt kaikilla toimialoilla,

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys.

Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Tee HOK:ia esittelevä PowerPoint-esitys. Esityksessä tarvittavat tekstit ja kuvat löytyvät harjoituskansiosta. 1. Aloita uusi esitys 2. Lisää esitykseen teksti tiedostosta HOK_esitys_teksti.doc Lisää Diat

Lisätiedot

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät Tampere Yhteystiedot: Pirkanmaan Yrittäjät puh (03) 251 6500 Bussikuljetukset Linja-autoaseman edestä: klo 18.10-18.30 Nonstoppina, Tokeen Liikenne Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

Uudistunut Sokos. Pirkanmaan Osuuskaupan vuosikatsaus 2011. Sokoksen avajaiset vuonna 1974

Uudistunut Sokos. Pirkanmaan Osuuskaupan vuosikatsaus 2011. Sokoksen avajaiset vuonna 1974 Uudistunut Sokos Pirkanmaan Osuuskaupan vuosikatsaus 2011 Sokoksen avajaiset vuonna 1974 Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tuottaa monipuolisia ja kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajille

Lisätiedot

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015

OSTOPOLKUJA. Päivittäistavarakaupassa. Copyright 33 Company 2015 OSTOPOLKUJA Päivittäistavarakaupassa SUURI SUOMALAINEN SHOPPER-TUTKIMUS OSTAJAPROFIILIT OSTOMISSIOT OSTOPAIKAT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Millaisia ostajatyyppejä Suomessa on? Miksi he menevät kauppaan? Missä

Lisätiedot

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN. 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN 18.11.2015 Pääjohtaja Mikko Helander KESKO OSTAA SUOMEN LÄHIKAUPAN Velaton kauppahinta noin 60 milj. euroa Suomen Lähikaupalla on 643 Siwaa ja Valintataloa Liikevaihto 2014

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 9/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa

S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 1 S-ryhmän 39 500 erilaista Työtarinaa 27.10.2011 SOK Mari Junnila S-ryhmän rakenne 2 S-ryhmän henkilöstötyö Toiminnan tarkoitus Osaava ja sitoutunut henkilöstö toteuttaa asiakaslupauksemme ja S-ryhmän

Lisätiedot

Minne menetkin Pirkanmaalla

Minne menetkin Pirkanmaalla Minne menetkin Pirkanmaalla Läntinen seutulippualue Perusseutulipun kuntakohtaiset hinnat euroina 1.3.2013 Kankaanpää 70 Parkano 80 Kihniö 67 Jamijärvi 67 Ikaalinen 80 Sastamala 70 Hämeenkyrö 80 Virrat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskaupan vuosikertomus 2009

Pirkanmaan Osuuskaupan vuosikertomus 2009 Pirkanmaan Osuuskaupan vuosikertomus 2009 Toiminta-ajatus Tavoitekuva Halutuimmat ja kattavimmat palvelut asiakasomistajalle Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tuottaa monipuolisia ja kilpailukykyisiä

Lisätiedot

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAKANA TULOKSEKAS VUOSI Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä Oma Säästöpankin markkina-asema jatkoi vahvistumistaan viime vuonna. Tahtotilamme jatkon suhteen on selkeä,

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013

INLOOK GROUP OY. Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 1 INLOOK GROUP OY Toimintakertomus tilikaudelta 1.10.2012-30.9.2013 Toimintaympäristö Päättyneellä tilikaudella kotimaan rakentavat liiketoiminnot pystyivät ylläpitämään volyyminsa ja kannattavuutensa

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena

Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena 2008 Toiminta-ajatus Sisällysluettelo Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tuottaa monipuolisia ja kilpailukykyisiä palveluja ja etuja asiakasomistajilleen Pirkanmaalla. Pirkanmaan Osuuskaupan

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Matkailun taloudelliset vaikutukset Pirkanmaalla

Matkailun taloudelliset vaikutukset Pirkanmaalla Matkailun taloudelliset vaikutukset Pirkanmaalla vuonna 2008 Välitön matkailutulo Milj. vuonna 2008 Tampereen seutu 551 Ylä-Pirkanmaa 32 Kaakkois-Pirkanmaa 14 Etelä-Pirkanmaa 34 Lounais-Pirkanmaa 22 Luoteis-Pirkanmaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Sisältö. Toimitusjohtajan katsaus... 4 Pirkanmaa toimintaympäristönä...5 S-pankki...6 Asiakasomistajuus...7 Pt-kauppa...8

Sisältö. Toimitusjohtajan katsaus... 4 Pirkanmaa toimintaympäristönä...5 S-pankki...6 Asiakasomistajuus...7 Pt-kauppa...8 PIRKANMAA 2007 Sisältö Toimitusjohtajan katsaus... 4 Pirkanmaa toimintaympäristönä...5 S-pankki...6 Asiakasomistajuus...7 Pt-kauppa...8 Hyvät pirkanmaalaiset, hyvät asiakasomistajat Pirkanmaan Osuuskauppa

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys kohdallaan

Asiakastyytyväisyys kohdallaan Asiakastyytyväisyys kohdallaan 94 % asiakkaista suosittelee Maestroa Syksyllä 2012 teimme laajan asiakastyytyväisyyskyselyn ja selvitimme asiakkaidemme näkemyksiään Maestron myynnistä, asiakaspalvelusta

Lisätiedot

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 7 TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 Ulkomaisen muuttoliikkeen merkitys kasvussa Tampereen vuonna 2007 saama muuttovoitto oli 927 henkilöä, mistä ulkomaisen muuttoliikkeen osuus oli peräti

Lisätiedot

Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo

Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Yritysten energia-aamu 9.10.2014 Yrityssalo Suur-Seudun Osuuskaupan energiastrategia / IsLo 9.10.2014 Suur-Seudun Osuuskauppa SSO 1 Toimialue Prisma S-market Sale Sokos/Emotion Ravintola/Hotelli Liikennemyymälä/

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA

TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA TOIMINTAKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSUUSKAUPPA KEULA KAUPAN YLEINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomen talouden kehitys on jatkunut vaisuna ja odotettuakin heikompana. Kokonaistuotanto on edelleen supistunut alkuvuonna

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014

Kaupan rakennemuutos Jari Kuosmanen Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 Kaupan rakennemuutos Aluejohtaja, Järvi-Suomen alue 8.10.2014 1 Arja Talma Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2010 27.4.2010 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2010 27.4.2010 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 21 27.4.21 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon osavuosikatsaus 1-3/21 Keskon tulos parani edelleen. K-ruokakauppojen terveen markkinaosuuden kasvu vahvistui. Ruokakeskon

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010 Tilinpäätös Tammi-joulukuu 29 5.2.21 Keskon osavuosikatsaus 1-12/29 Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kaikkien toimialojen tulos positiivinen K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi +5,6

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta

VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILJASEMINAARI 2012 Kuluttajan ja kaupan odotukset viljatuotteelta VILLE KIVINEN OSUUSKAUPPA HÄMEENMAA 14.3.2012 SEUROJENTALO SEURALA, HÄMEENKOSKI 1 Osuuskauppa Hämeenmaa 2 Hämeenmaan toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Vuoden Kauppakeskusteko 2013 kilpailu. Veturi alueensa asukkaiden oloinen kohtaamispaikka

Vuoden Kauppakeskusteko 2013 kilpailu. Veturi alueensa asukkaiden oloinen kohtaamispaikka Vuoden Kauppakeskusteko 2013 kilpailu Veturi alueensa asukkaiden oloinen kohtaamispaikka Asiakas keskiössä Kauppakeskus Veturin toteuttamisen kirkkaana johtotähtenä on alusta lähtien ollut kouvolalaisuus

Lisätiedot

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 25.6.215 Suhdannenäkymät parantuneet hieman reaalitaloudessa ei selvää käännettä ylöspäin 4 Päätoimialojen suhdannenäkymät,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2009 24.7.2009. Q2 2009 Media- ja analyytikkoinfo 24.7.2009 MHa

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2009 24.7.2009. Q2 2009 Media- ja analyytikkoinfo 24.7.2009 MHa Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 29 24.7.29 Sivu 1 Keskon osavuosikatsaus 1-6/29 Ruokakeskon kasvu yli markkinakehityksen ja kannattavuus edellisvuotta parempi Rautakeskon kustannuksia ja varastoja onnistuttiin

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 [tilintarkastamaton] Monipuolisempia rahoituspalveluita Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 24.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 5.1m (EUR 4.1m /20)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2011. Mika Ihamuotila 17.8.2011

Osavuosikatsaus 1-6/2011. Mika Ihamuotila 17.8.2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 Mika Ihamuotila 17.8.2011 Agenda 1) Keskeiset tapahtumat ja projektit: Kansainvälinen kasvu ja uudet myymälät Tuotelanseeraukset 2) Myynti: Markkinatilanteeseen nähden vahva liikevaihdon

Lisätiedot

Suurten muutosten vuosi 2014

Suurten muutosten vuosi 2014 Vuosikatsaus 2014 Suurten muutosten vuosi 2014 Johtajan katsaus Vuosi 2014 oli HALTIKissa poikkeuksellisen suurten muutosten ja epävarmuuden vuosi. ICT-säästötoimenpiteet johtivat yhteistoimintaneuvotteluihin,

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.

Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta. SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1. Vastuullisuudella ja työhyvinvoinnilla tuottavuutta SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä Osuuskauppa Hämeenmaan HyviS- Finaalissa 27.1.2015 S-ryhmän rakenne * Marketkauppa S-RYHMÄN TOIMINNAN TARKOITUKSENA ON

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012

Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012 Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012 JULKAISUVAPAA 27.3.2013 klo 11.00 LISÄTIEDOT: Maajohtaja Sanna Kotakorpi Sähköposti: sanna.kotakorpi@nielsen.com Puhelin: 09-4300 3239, 050

Lisätiedot

OSUUSTOIMINTA TÄNÄÄN HOK-ELANTO

OSUUSTOIMINTA TÄNÄÄN HOK-ELANTO Matti Niemi 21.02. 2014 OSUUSTOIMINTA TÄNÄÄN HOK-ELANTO 1. HOK-Elannon historia 2. HOK-Elanto v. 2013 3. Ajankohtaista ja tulevaa Pamaus-Seura Esitelmä 21.02. 2014 Matti Niemi, toimitusjohtaja Historiaa

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina

Kokkolan Tarmo, Osuustoiminta ja. Osuuskauppa Arina 1 Kokkolan Tarmo, Arina Koillisma a Osuustoiminta ja KPO Maakunta Jukola Osuuskauppa Arina Eepee Pirkanmaa Satakunta Keula TOK Suur-Seutu Keskimaa Hämeenmaa PeeÄssä Suur-Savo Ympä- Eekoo ristö Osla Ympyrä

Lisätiedot

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT 2015 1 2 VERONALAISET TULOT /TULONSAAJA/VUOSI Keskitulot kasvaneet yhä kaikissa kunnissa edellisvuodesta, mutta tulotaso Suomen keskiarvoa matalampi. Heijastuu myös vähittäiskaupan kulutukseen, pienempi

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006

Risk Advisory Services. Ernst & Young Oy. Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 3.11.2006 3.11.2006 Risk Advisory Services Ernst & Young Oy Suomen Riskienhallintayhdistys Seminaari 1 Asiakkaamme arvostavat työtämme Henkilöstön ammattitaito/ asiantuntemus Vastaajien mielestä tärkein tekijä Asiakaspalvelu

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 2013

Osavuosikatsaus 2013 Toimitusjohtajan katsaus Hämeenmaan myynti edellisen vuoden tasolla ABC Autokauppa Hotellit ja ravi Kodin Terra Prisma S-market ABC Autokauppa Sale Hotellit ja ravi Sokos Kodin Terra Hämeenmaa-konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

SSO:n asiakasomistajille bonusta ja maksutapaetua 15,4 milj. euroa

SSO:n asiakasomistajille bonusta ja maksutapaetua 15,4 milj. euroa Julkaisuvapaa klo 14.00 S-ryhmän tulos julkistetaan 17.2. klo 13.00 SSO:n asiakasomistajille bonusta ja maksutapaetua 15,4 milj. euroa Bonusta ja maksutapaetua SSO:n asiakasomistajat saivat yhteensä 15,4

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

pirkanmaanosuuskauppa.fi

pirkanmaanosuuskauppa.fi 29.11.2011 1 28.11.2011 29.11.2011 2 S-Päällikkö omenankuoressa 15 kuukauden koulutusohjelma, jonka perusrunkona kullekin koulutettavalle räätälöity työkierto alkaen suoritustason tehtävistä. Tuleva koulutusohjelma

Lisätiedot

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen

TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013. 26.3.2014 Johanna Lamminen TULOSPRESENTAATIO 1.1. 31.12.2013 26.3.2014 Johanna Lamminen Gasum lyhyesti Gasum on suomalainen luonnonkaasujen osaaja. Yhtiö tuo Suomeen maakaasua, ja siirtää ja toimittaa sitä energiantuotantoon, teollisuudelle,

Lisätiedot

Tervetuloa 1 Q3 2011 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki 26.10.2011

Tervetuloa 1 Q3 2011 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki 26.10.2011 Tervetuloa 1 Konsernijohtoryhmä uudistuu Pääjohtaja Rautakeskon toimitusjohtajaksi ja Keskon rautakaupasta vastaavaksi konsernijohtoryhmän jäseneksi on 1.11.2011 alkaen nimitetty Arja Talma 49-vuotias

Lisätiedot