ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO 26.9.2013"

Transkriptio

1 ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamista valmistelleen työryhmän mietintö LAUSUNTOTIIVISTELMÄ Lausunnot mietinnöstä saatiin yhteensä 51 taholta. Kantaa ottaneista yhtä lukuun ottamatta kaikki kannattivat Istanbulin sopimuksen ratifioimista. Sen sijaan näkemykset siitä, tulisiko ratifiointi suorittaa mahdollisimman nopeasti vai tulisiko ensin parantaa kotimaista tilannetta ja ratifioida vasta sen jälkeen, jakaantuivat. Lähes kaikki kantaa ottaneet lausunnonantajat kiinnittivät kuitenkin huomiota siihen, että sopimuksen täytäntöönpanolle tulee turvata riittävät resurssit. Monet huomauttivat myös, että yleissopimuksen aiheuttamista kustannuksista on esitettävä tarkemmat laskelmat. Useissa lausunnoissa peräänkuulutettiin moniammatillisen yhteistyön tärkeyttä naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan ehkäisyssä ja torjunnassa, ja katsottiin, että Suomeen tulisi perustaa asiaa koskeva osaamiskeskus, koordinaatioyksikkö tms., jolle olisi taattava riittävät resurssit. Useat lausunnonantajat kiinnittivät huomiota koulutuksen tärkeyteen. Monet huomauttivat, että väkivallan vastainen kasvatus on aloitettava jo varhaiskasvatuksessa ja tätä on jatkettava läpi koko kouluajan. Monet huomauttivat, että varhaiskasvatuksella on merkittävä ennaltaehkäisevä vaikutus, joka myöhemmässä vaiheessa säästää yhteiskunnan resursseja. Myös ammatillisen koulutuksen ja täydennyskoulutuksen tärkeyttä painotettiin. Likimain kaikki lausunnonantajat katsoivat, että naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan uhreille tarjottavia palveluita on parannettava, jotta täytettäisiin yleissopimuksen asettamat vaatimukset. Ennen kaikkea huomiota kiinnitettiin turvakotien, kattavan puhelinpalvelun sekä seksuaalisen väkivallan uhreille tarjottavien palveluiden puutteeseen. Korostettiin myös sitä, että uhrien auttamisjärjestelmän tulee olla valtion (ja kuntien) vastuulla. Hyvin monet nostivat esiin myös matalan kynnyksen palveluiden puutteen ja vaativat niiden lisäämistä. Lisäksi korostettiin, että palvelutarjonnassa tulee erityisesti ottaa huomioon erilaiset vähemmistö- ja muut haavoittuvat ryhmät. Myös kielellisten oikeuksien toteutumisesta tulee huolehtia. Useissa lausunnoissa katsottiin, että rikoslaissa olisi kriminalisoitava erikseen pakkoavioliitto, naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen ja seksuaalinen häirintä. Lisäksi raiskausrikoksen tunnusmerkistöön tulisi sisältyä uhrin suostumuksen puute. Monissa lausunnoissa myös katsottiin, että perheväkivaltatapauksissa sovittelu olisi kiellettävä. Useat lausunnonantajat myös kannattivat mietinnössä ehdotettua ulkomaalaislain muutosta koskien uutta oleskelulupaperustetta perhe- ja naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille.

2 2 Lausuntonsa antoivat seuraavat ministeriöt, viranomaiset ja järjestöt: Akava ry., Amnesty International, eduskunnan apulaisoikeusasiamies, Ensi- ja turvakotien liitto ry., Exit Pois prostituutiosta ry., HEUNI, lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun keskusliitto, liikenne- ja viestintäministeriö, Maahanmuuttovirasto, maa- ja metsätalousministeriö, Miessakit ry., Monika- Naiset Liitto ry., Naisasialiitto Unioni ry., Naisjärjestöjen Keskusliitto ry., Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry., Naisten Linja Suomessa ry., oikeusministeriö, Oikeuspoliittinen yhdistys DEMLA ry., opetus- ja kulttuuriministeriö, Pelastakaa Lapset ry., puolustusministeriö, Raiskauskriisikeskus Tukinainen ry., Romaniasiain neuvottelukunta, SETA ry., sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry., Suomen asianajajaliitto, Suomen evankelis-luterilainen kirkko/kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto, Suomen Lakimiesliitto, Suomen Punainen Risti, Suomen vanhusten turvakotiyhdistys ry., Suomen tuomariliitto ry., Svenska Finlands Folkting, tasa-arvoasiain neuvottelukunta, tasa-arvovaltuutettu, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastokeskus, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, Valtakunnallinen vammaisneuvosto, valtiovarainministeriö, Vammaisfoorumi ry., vähemmistövaltuutettu ja ympäristöministeriö. Lisäksi lausuntonsa antoivat professorit Niklas Bruun, Kevät Nousiainen ja Terttu Utriainen sekä YTT, dosentti Suvi Keskinen ja OTT, erikoistutkija Merja Pentikäinen.

3 3 Akava ry. - Ei huomautettavaa työryhmän mietintöön. Amnesty International - Väkivallan uhreille tarjottavaa palveluvalikkoa on kehitettävä ja laajennettava siten, että palvelut ovat riittäviä, laadukkaita ja maantieteellisesti kattavia. - On analysoitava, miten valtiovalta voi toimia tehokkaammin, jotta naisiin kohdistuva väkivalta vähenee ja uhrit saavat oikea-aikaista, riittävän pitkään jatkuvaa apua, ja tehtävä tätä koskeva toimenpidelistaus. - On kehitettävä matalan kynnyksen palveluita (ml. auttava puhelin) ja nimettävä vastuullinen ministeriö, joka toteuttaa vaadittavat toimenpiteet palveluverkoston aikaansaamiseksi. - Turvakotiverkosto kehitettävä alueellisesti kattavaksi, laadukkaaksi ja esteettömäksi. - Valtion on taattava toiminnalle riittävät resurssit, ml. järjestöille taattava rahoitus. - Palvelujen tuottamisessa ja kehittämisessä huomioitava kattavasti erilaiset vähemmistöryhmät. - Säädettävä erillislaki, joka määrittää kuntien ja valtion vastuun palvelujen järjestämisessä ja rahoittamisessa sekä sen, millaisia palveluita kunnassa on minimissään oltava naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille, jotta taattaisiin kattavat valtakunnalliset ja paikalliset palvelut. - Ulkomaalaislakia muutettava niin, että oleskelulupa myönnetään väkivaltaa kokeneelle naiselle riippumatta hänen avioliittonsa tai maassaolonsa kestosta. - Suostumuksen puute otettava osaksi raiskausrikoksen tunnusmerkistöä. - Sovittelu on pari- ja lähisuhdeväkivaltaan sopimatonta. - Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomien kriminalisoitava omana rikoksenaan. - Sukupuolisensitiivinen, sukupuolten valtaeroja purkava ja sukupuolten moninaisuuden huomioon ottava ihmisoikeuskasvatus on sisällytettävä opetussuunnitelmiin kaikille tasoille. - Suomeen perustettava 10 artiklan mukainen yhteensovittamiselin. - Määriteltävä ja täsmennettävä, mille viranomaistaholle mikäkin sopimuksen velvoitteen kansallinen täytäntöönpano kuuluu. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies - Voimaansaattaminen ja tavoitteiden tehokas toimeenpano erittäin tärkeää, sillä NKV on erittäin vakava sukupuoleen perustuva ihmisoikeusloukkaus. - Varmistettava, että viranomaisilla on riittävät valmiudet tunnistaa naisiin ja lapsiin kohdistuvat erilaiset väkivallan muodot. Myös viranomaisten välinen yhteistyö ja yhteydenpito tärkeää, tätä koskevia säännöksiä tarkasteltava. - Esi- ja perusopetuksessa ja lukio-opetuksessa tulisi ottaa huomioon sopimuksen kattamia teemoja. - Lainsäädännöllä turvattava yhtenäisten ja laadukkaiden turvakotipalveluiden perusrahoitus ja niiden alueellinen ja henkilöllinen saatavuus yksilön asuinpaikasta ja kotikuntastatuksesta riippumatta. Turvakotipalveluja saatava myös anonyymina tai olinpaikka muutoin salattuna. - Lastenasiaintaloa kehitettäessä olisi otettava huomioon Istanbulin sopimuksen määräykset raiskauksen tai muun seksuaalisen väkivallan uhreille tarjottavista palveluista, tuesta ja neuvonnasta. - Kiinnitettävä koulutuksessa ja ohjeistuksessa huomiota perheväkivaltatilanteiden mahdolliseen vaikutukseen ratkaistaessa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevia kysymyksiä tuomioistuimissa. - Valvottujen tapaamisten järjestämisestä ja järjestämisvastuussa olevasta tahosta tulisi säätää lailla (artikla 31). - Pakkoavioliittoa ja lapsiavioliiton kriminalisointia koskevat kysymykset arvioitava tarkemmin. Lisäksi on selvitettävä, miten voidaan tehokkaasti auttaa ja tukea lapsia ja nuoria, jotka on heidän tahtonsa vastaisesti viety pois.

4 4 Ensi- ja turvakotien liitto - Turvakotipalvelut määriteltävä lainsäädännöllä sosiaalihuollon erityispalveluiksi ja valtion turvattava järjestöjen ylläpitämien palvelujen rahoituspohja. - Täytäntöönpanon koordinaation, seurannan ja arvioinnin vastuutahon sekä resursoinnin määrittely jää mietinnössä liian löyhäksi. - Turvakotien toimintaedellytykset turvattava, ja huomiota kiinnitettävä mm. turvakotiin tulevien asiakkaiden omavastuuosuuden poistamiseen, avopalveluiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä palveluiden ulkopuolelle jäävien ryhmien asemaan (mm. paperittomat, mielenterveys- ja päihdeongelmaiset). - Kannattaa ulkomaalaislain muutosta mietinnössä esitetyin tavoin. - Pakkoavioliitto voitava mitätöidä. - Uhrin ja tekijän läheinen suhde otettava rikosprosessissa raskauttavana seikkana huomioon. - Väkivaltatilanteisiin liittyvät huolto- ja tapaamisasiat tulisi käsitellä nopeutetussa järjestyksessä. - Välittömien suojelutoiminen määrittely ja arviointi (49 art.) puuttuu mietinnöstä kokonaan. Exit pois prostituutiosta ry. - Koordinaatiota ei voida hoitaa olemassa olevilla resursseilla. - Palveluiden kehittämisessä otettava huomioon erityisryhmien, kuten päihde- ja mielenterveysongelmaisten, maahanmuuttajien ja alaikäisten, tarpeet. - Seksuaalinen häirintä otettava rikoslakiin. - Prostituutioon liittyviä kysymyksiä otettava laajemmin esiin, erityisesti alaikäisiin kohdistuva prostituutio. - Aikuisiin ja alaikäisiin kohdistuva prostituutio on yksi hyväksikäytön muoto. HEUNI - Mietinnöstä puuttuu ihmisoikeus- ja sukupuolivaikutusten arviointi sekä selostus yleissopimuksen käytännön toteutuksesta, ml. resursointi. - Yhteensovittamiselimen tai osaamiskeskuksen perustaminen olisi tehokas tapa vahvistaa naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan vastaista työtä. Lapsiasiavaltuutettu - Mietinnössä esitetyt toimenpiteet eivät kaikilta osin riittäviä tai niiden toteutumisen edellytyksiä ei ole selvitetty riittävän tarkasti. - Ratifiointi edellyttää uhreille suunnattujen palveluiden lisäämistä ja monipuolistamista ja resurssien turvaamista niille. - Palveluita järjestettäessä huomioitava perhe kokonaisuutena ja huolehdittava siitä, että lapsen oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan elämään toteutuu. - Ensisijainen vastuu palveluiden järjestämisestä tulisi selkeästi osoittaa yhdelle viranomaistaholle. - Lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan vähentämistavoitetta ei ole tuotu mietinnössä esille. Hallituksen esitykseen lisättävä sitoutuminen kuritusväkivallan vähentämiseen ja viittaus kansalliseen toimintaohjelmaan. - Valtion tulisi sitoutua lapsiuhritutkimuksen säännönmukaiseen toistamiseen noin viiden vuoden välein. - Valtion tulee sitoutua ns. lastenasiantalonmallin pilotointiin ja sen laajentamiseen jatkossa koko maahan.

5 5 Lastensuojelun Keskusliitto - Tulisi pikaisesti tehdä laskelmat sopimuksen toimeenpanon edellyttämistä resursseista. - Palvelujärjestelmän kehittämisessä painotettava erityisesti lasten huomioon ottamista sekä riittäviä resursseja heidän hyvinvointinsa turvaamiseen. - Selvitettävä lasten ja nuorten auttavien puhelinten ja nettiauttamisen nykytila, mahdollinen lisätarve ja toimivuus kriisitilanteita varten. - Väkivallan ehkäisy mukaan koulujen yhteiskuntaopetukseen. - Lastensuojelulaissa säädetty ilmoitusvelvollisuus poliisille ulotettava myös koskemaan lapseen kohdistuvia pahoinpitelyjä. - Lapsiuhritutkimuksille taattava pysyvä rahoitus ja se tulisi vakiinnuttaa. - Tehtävä valtakunnallisen tason suunnitelma siitä, miten tapaamispaikkojen toiminta ja saatavuus turvataan alueellisesti tapaamisoikeuskysymyksissä. - Korostettava lasten itsenäistä asemaa suojelun kohteena, jotta huomatuksi tulisi myös äidin lapseen kohdistama väkivalta. - Sekä tyttöjä että poikia tulee suojella sukuelinten silpomiselta (ks. 4 ja 42 artiklat). - Pakkoavioliitto on voitava mitätöidä. Liikenne- ja viestintäministeriö - Yleisradio Oy on julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava osakeyhtiö, muut joukkotiedotusvälineet toimivat pääasiassa kaupallisten periaatteiden mukaisesti. - Sopimuksessa tarkoitetun auttavan puhelimen perustaminen vaatii rahoituksen ja järjestämisvastuun, joka ei tällä hetkellä ole määritelty millekään taholle. Tämä sopisi kuitenkin hyvin esim. Rikosuhripäivystyksen yhteyteen. - Suomessa on vakiintunut käytäntö, että hätätilanteessa otetaan yhteyttä yleiseen hätänumeroon. Maahanmuuttovirasto - Kannattaa uuden oleskelulupaperusteen lisäämistä ulkomaalaislakiin mietinnössä ehdotetuin tavoin (59 art.). Maa- ja metsätalousministeriö - Ei huomautettavaa mietintöön. Miessakit ry. - Yleissopimusta ei tulisi ratifioida, sillä sen sisältämä näkemys väkivallan luonteesta on liian kapea eikä sovi suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa lähisuhdeväkivalta ei ole sukupuolittunutta. - Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja lopettamisen kannalta olennaista on hoidollinen auttamistyö, jota ilman rangaistus on riittämätön pysäyttämään väkivallan. - Lähisuhdeväkivallan ehkäisyssä keskeistä on yksilön henkilöhistorian huomioon ottaminen. - Voimavarat on kohdennettava ennen kaikkea tekijöiden ja uhrien hoitoon sekä näitä palveluita toteuttavien tahojen yhteistyöhön. - Auttava puhelin olisi annettava turvakotijärjestelmän hoidettavaksi ja tälle taattava riittävät resurssit. Monika-naiset Liitto ry. - Pakkoavioliiton mitätöinti mahdollistettava kansallisessa lainsäädännössä (32 art.).

6 6 - Pakkoavioliitto kriminalisoitava omana rikoksenaan kuten mm. Norjassa ja Tanskassa on tehty ja Ruotsissa harkitaan (37 art.), nykyisessä muodossa sillä ei ole yleisestävää vaikutusta (37 art.). Naisasialiitto Unioni ry. - Sopimuksen tosiasiallinen voimaansaattaminen edellyttää voimakasta panostamista lähisuhdeväkivaltaan liittyviin palveluihin. - Järjestettävä myös kattavat matalan kynnyksen palvelut, erityistä huomiota kiinnitettävä haavoittuviin ryhmiin. - Tasa-arvon edistämisvelvollisuus tulisi lainsäädännöllisin toimin ulottaa myös varhaiskasvatukseen (14 art.). - Pakkoavioliitto tulee olla selkeästi kriminalisoitu ja se tulisi myös voida mitätöidä. - Suostumuksen puute tulee nostaa raiskausrikosten keskeiseksi tunnusmerkiksi. - Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen kriminalisoitava nimenomaisesti. - Seksuaalinen häirintä kriminalisoitava rikoslaissa. - Lähisuhdeväkivallan ja seksuaalisen väkivallan sovittelu on lopetettava lainsäädännöllisin keinoin. Naisjärjestöjen Keskusliitto ry. - Hallituksen esityksen oltava budjettisidonnainen. - Tarvitaan säännöllisin väliajoin tehtyä ja tutkittua tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta )11 art.) - Artiklojen 11, 14 ja 15 (koordinaatio, koulutus) toteuttamiseksi tarvitaan Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn keskittyvä yksikkö, jolle luodaan riittävät voimavarat ja toimintaedellytykset. - Yleisiä tukipalveluita ja erityistukipalveluita kehitettävä ja niille osoitettava riittävät varat. - Huomiota on kiinnitettävä lasten asemaan tapaamisoikeudesta ja lähestymiskiellosta määrättäessä (31 art.) - Pakkoavioliittojen mitätöinti on tehtävä mahdolliseksi ja pakkoavioliitto on kriminalisoitava omana rikoksenaan (32 ja 37 art.) - Suostumuksen puute otettava osaksi raiskauksen tunnusmerkistöä (36 art.) - Sukuelinten silpominen mainittava asianmukaisen rikoslain pykälässä (38 art.) - Seksuaalinen häirintä rikoslaissa rangaistavaksi (40 art.) - Sovittelu olisi kiellettävä lähisuhdeväkivallan osalta (48 art.) Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry. - Tehtävä tarkemmin selkoa, miten sopimuksen edellyttämät palvelut toteutetaan ja miten niiden rahoitus järjestetään. - Raiskausta koskeva rikostunnusmerkistö uusittava ja suostumuksen puute kirjattava rikostunnusmerkistöön. - Seksuaalinen häirintä kriminalisoitava rikoslaissa. - Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen kriminalisoitava rikoslaissa eksplisiittisesti. - Pakkoavioliitto kriminalisoitava omana rikoksenaan ja pakkoavioliiton mitätöinti tehtävä mahdolliseksi ja samalla huolehdittava, että avioliittoon pakotetun henkilön ja tällaisessa liitossa syntyneiden lasten oikeudet on turvattu. - Sovittelun ei tulisi olla mahdollista lähisuhdeväkivaltatapauksissa. Naisten Linja Suomessa ry. - Sopimuksen toimeenpano vaatii konkreettisia, aikataulutettuja toimenpiteitä sekä resursseja.

7 7 - Turvakotipalvelut taattava myös päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville ja turvakotien esteettömyys taattava (22 art.) - Säädettävä erillislaki, jossa määritellään valtion ja kuntien vastuut ehkäisevästä työstä, väkivaltaerityisten palvelujen järjestämisestä sekä yhteistoimintaelimen muoto. - Pakkoavioliiton mitätöiminen mahdollistettava lakimuutoksella (32 art.). - Koventamisperusteet on kirjattava lakiin (46 art.). - Kaikenlaisen väkivallan sovittelusta on luovuttava (48 art.). - Selvitettävä, miten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluminen huomioidaan turvapaikanhakuprosessissa. Oikeusministeriö - Ratifioinnin yhteydessä tulisi mahdollisimman tarkoin pyrkiä yksilöimään ne toimet, joita yleissopimus Suomessa edellyttää, ja näiden vaatimat taloudelliset resurssit tulisi pyrkiä arvioimaan. - OM:n alalla useita lainsäädäntöhankkeita, jotka huomioitava jatkotyöstämisessä, mm. yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistaminen. - Yleissopimus vaikuttaa edellyttävän lukuisia pidemmälle meneviä toimia EU:n rikosuhridirektiivissä asetettuihin yleisiin vähimmäisvaatimuksiin nähden. Yleissopimuksesta ja direktiivistä aiheutuvat velvoitteet eivät ole yhteneväisiä. - Ennen ratifiointia olisi ehdotettava ratkaisua ainakin turvakotipalveluiden, seksuaalisen väkivallan uhrien tukipalveluiden sekä auttavan puhelimen osalta sekä esitettävä niihin liittyvät kustannukset. - On huomioitava, että myös väkivallan ennaltaehkäisystä ja rankaisemisesta aiheutuu kustannuksia (yleissopimukset V-VIII luvut). - Yhteensovittamiselimen tehtävien osittainen antaminen rikoksentorjuntaneuvostolle edellyttää riittävien voimavarojen osoittamista tähän työhön. - Yleissopimus ei OM:n käsityksen mukaan ole jaetun toimivallan sopimus. - Selvitettävä, sitooko ratifiointi eduskunnan budjettivaltaa perustuslain 94 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Oikeuspoliittinen yhdistys DEMLA ry. - Rikosten uhrien oikeudet eivät aina toteudu käytännössä eivätkä he aina saa tarvitsemaansa apua ja tukea rikosprosessin aikana. - Mietinnössä ei riittävästi kiinnitetty huomiota epäkohtiin ja tehty ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. - Ihmisoikeus- ja sukupuolivaikutusten arviointi puuttuu mietinnöstä. - Matalan kynnyksen palveluille suuri tarve. - Sopimuksen asettamien velvoitteiden toteuttaminen vaatii lisää resursseja. Olisi myös perustettava keskus naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö - Ei lausuttavaa mietinnöstä. Pelastakaa Lapset ry. - Tarvitaan lainsäädännöllisiä muutoksia sekä riittävää resursointia sopimuksen edellyttämien palvelujen perustamiseksi ja kehittämiseksi. - Kustannukset arvioitava. - Huomioitava lasten oikeus saada tietoa omista oikeussuojakeinoistaan ja tukimuodoista heidän ikätasonsa ja kehityksensä edellyttämällä tavalla (19 art.). - Turvakodeista säädettävä lailla.

8 8 - Auttava puhelin on oltava selkeästi yhden tahon vastuulla ja sille on taattava riittävät resurssit. - Väkivaltaa kokeneiden ja sitä todistamaan joutuneiden lasten oikeus psykososiaaliseen apuun tulisi olla subjektiivinen oikeus, joka on taattu erityislainsäädännössä. Puolustusministeriö - PLM laatinut ohjeen Naiset, rauha ja turvallisuus Suomen kansallisen toimintaohjelman toimeenpanemiseksi puolustushallinnossa. - PLM osallistuu jo nyt 13 artiklassa tarkoitettuun valistustoimintaan osana poikkihallinnollista naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmaa, mm. varusmiehille annettava koulutus lähisuhdeväkivallan ehkäisystä. Raiskauskriisikeskus Tukinainen ry. - Tuettava taloudellisesti niitä järjestöjä, jotka tekevät työtä naisten aseman parantamiseksi, jotta saadaan parannus väkivaltaa kokeneiden naisten asemaan. Romaniasiain neuvottelukunta - On tärkeää havaita, että naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan saattaa liittyä myös kulttuurisia piirteitä, vaikka ilmiö onkin universaali. Nämä piirteet on tunnistettava, jotta tehokas puuttuminen on mahdollista. Ammattihenkilöstön koulutus on tässä avainasemassa. - Romaninaisiin kohdistuvasta väkivallasta ei toistaiseksi ole tutkittua tietoa. Syksyllä 2013 aiheesta on kuitenkin valmistumassa STM:n teettämä selvitys. - On tärkeä huomata, että romanien kohdalla yhteisöllisen kulttuurin vuoksi naisiin kohdistuva väkivalta vaikuttaa myös sekä uhrin että tekijän läheisiin ja sukuun. - Palveluiden kehittämiselle ja tarjoamiselle osoitettava riittävät määrärahat. - Olisi kehitettävä erityisiä menetelmiä esim. Ruotsin mallin mukaisesti niihin tilanteisiin, joissa naisten tai tyttöjen henki ja terveys ovat vakavasti uhattuina. SETA ry. - Kirjattava konkreettisesti haavoittuvien ryhmien, ml. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien, huomioon ottaminen sopimuksen täytäntöönpanotoimissa (kohdennetut palvelut) ja tälle on taattava riittävät resurssit. - Tosiasiallinen syrjimättömyys edellyttää proaktiivisia toimia eri haavoittuvien ryhmien tavoittamiseksi. - Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin kohdistuu myös muita väkivallan muotoja kuin sopimuksessa mainitut, erityisesti vihaväkivaltaa. - Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu on lisättävä rikoslakiin koventamisperusteiden luetteloon. - Perhemuotojen moninaisuus otettava huomioon, kun kehitetään perheväkivallan uhreille suunnattuja palveluja. - Haavoittuvia ryhmiä koskevaa tutkimustietoa on hankittava lisää, jotta kaikki koettu väkivalta ja palvelujärjestelmän aiheuttama rakenteellinen syrjintä saadaan esiin. - Istanbulin sopimuksen ja EU:n uhridirektiivin kansallinen toimeenpano toteutettava koordinoidusti, ja haavoittuvat ryhmät otettava huomioon. - Transihmisiä ja intersukupuolisia henkilöitä kohtaan kohdistuu väkivaltaa valtion taholta mm. leikkaamalla intersukupuolisia lapsia tavalla, joka rinnastuu sukuelinten silpomiseen. Sisäasiainministeriö - Ulkomaalaislain 54 6 momenttia muutettava sopimuksen 59 artiklan edellyttämällä tavalla.

9 9 - Pakkoavioliittoa koskevaa rikossääntelyä tarkasteltava vielä uudestaan, mahdollisesti asiasta olisi säädettävä omana rikoksenaan. - Lievän pahoinpitelyn osalta selvitettävä, onko eroavuus lainsäädännön nykytilan ja sopimuksen vaatimuksen välillä käytännössä niin pieni tai vähämerkityksinen, ettei se aiheuta ristiriitaa sopimuksen tarkoituksen kanssa eikä varaumaa näin ollen tarvittaisi. - Huolehdittava sopimuksen toteuttamisen vaatimista resursseista ja niiden kohdentamisesta oikein. Sosiaali- ja terveysministeriö - Sopimuksen toimeenpanon resursointi huomioitava jatkotyöstämisessä perusteellisemmin. - On huomattava, että väkivallan ehkäisy myös säästää rahaa, esim. Norjassa on arvioitu lähisuhde- ja perheväkivallan aiheuttavan miljoonan euron kustannukset vuositasolla. - Lasten ja alaikäisten tavoittaminen, auttaminen ja hoito otettava jatkotyöskentelyssä tarkemmin huomioon ja huomioitava erityisryhmänä joka kohdassa. - Myös eri vähemmistöryhmien sekä maahanmuuttajien erityistarpeisiin kiinnitettävä huomiota. - Sopimuksella merkittäviä taloudellisia vaikutuksia STM:n hallinnonalalla, toimeenpanotavasta riippuen jopa 20 miljoonaa euroa vuodessa. Tärkeätä osoittaa resursseja sopimuksen edellyttämille toimenpiteille. - Koordinaatioelimen toteutuksen valmistelua voitaisiin jatkaa ministeriöiden yhteistyönä esim. lähisuhde- ja perheväkivallan poikkihallinnollisessa virkamiestyöryhmässä. - Erityistukipalvelujen tarjoaminen vaatii erityisosaamista, jota ei STM:n ja Suomen Kuntaliiton suosituksista huolimatta ole kaikissa kunnissa kehitetty. - Turvakotiverkoston vahvistaminen tärkeää, jatkotyöstämisessä otettava selkeämmin esiin, resurssikysymys mukaan lukien. - Auttavan puhelinpalvelun perustaminen vaatii myös jatkotyöstämistä ja lisäresursointia, samoin seksuaalisen väkivallan uhreille kohdennettujen palveluiden sekä lapsitodistajille tarkoitettujen palveluiden kehittäminen. - Seksuaalirikosten kriminalisointia tarkasteltava sopimuksen edellytyksistä lähtien ja mm. alle 18-vuotiaisiin kohdistuneet raiskaukset olisi aina katsottava törkeiksi. - Pakkoavioliittoja koskevaa lainsäädäntöä kehitettävä ja esim. purkaminen tehtävä mahdolliseksi. - Harkittava seksuaalisen häirinnän lisäämistä rikoslakiin täydentämään tasa-arvolain ja työturvallisuuslain säännöksiä. - Lähisuhdeväkivallan sovittelua (48 art.) koskevalta osin tekstiä on jatkossa kehitettävä vastaamaan paremmin nykytilaa. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry. - Seuraavana vaiheena tulisi luoda selkeät ehdotukset konkreettisiksi käytännön toimenpiteiksi. - Tärkein pohja väkivallattomalle elämälle luodaan varhaisessa vaiheessa; pienet päiväkotiryhmät ja luokkakoot sekä riittävä henkilöresurssointi tärkeitä lapsen ja nuoren kasvun tukemisessa ja terveen itsetunnon luomisessa. - Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy on hyvinvointi-investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Ammattihenkilöstöä sen vuoksi koulutettava kattavammin ja koordinoidummin tunnistamaan varhaisia merkkejä väkivallan uhasta perheissä ja muissa yhteisöissä. Ammattiryhmien välinen tiedonkulku ja yhteistyö tärkeitä. - Perheväkivallan ehkäisy ja turvakotitoiminta laajennettava maantieteellisesti kattavaksi ja niiden rahoitus turvattava. Vastuu näistä viime kädessä julkisella vallalla (valtiolla). - Lähisuhde- ja perheväkivaltakysymykset huomioitava uudistuvassa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä, ml. päihdehuoltolaki. - Moniammatillista yhteistyötä lisättävä. - Taattava todelliset resurssit kuntien järjestämisvastuulla olevien palveluiden takaamiseksi.

10 10 Suomen asianajajaliitto - Vaikka sopimusmääräysten voimaansaattaminen ei edellyttäisi muutoksia lainsäädäntöön, sopimusmääräykset tulee ottaa huomioon lainsoveltamisessa. - Harkittava oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a :n 2 kohdan soveltamisalan laajentamista rikoslain 21 luvun 1-6 :ssä tarkoitettujen rikosten lisäksi myös muihin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin rikoksiin, jotta kaikille yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien rikosten uhreilla olisi tosiasiallinen mahdollisuus saada oikeusapua. Suomen evankelis-luterilainen kirkko / Kirkkohallitus - On syytä analysoida, miksi tähänastiset lainsäädännölliset toimenpiteet eivät ole riittäneet naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen. - Jatkossa tärkeää kiinnittää huomiota ja varata voimavaroja ennaltaehkäisevään toimintaan. - Ensiarvoisen tärkeää, että valtio kantaa päävastuun toimenpiteiden rahoituksesta. Suomen Kuntaliitto - Sopimukselle ja sen tehokkaalle toimeenpanolle osoitettava jo ratifioinnin yhteydessä riittävät resurssit. - Ratifiointiin liittyvä kehitystyö tehtävä yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistuksen kanssa. - Valtakunnallisen turvakotijärjestelmän kehittäminen tärkeää. On kuitenkin määriteltävä tarkasti, mitä turvakotipalvelulla tarkoitetaan. - HE:ssä tulisi kirjata, että tarvittavaa turvakotipaikkojen määrää ei voida arvioida saman väestöpohjamäärävaatimuksen mukaisesti koko maassa eri alueilla, vaan määrä on suunniteltava tarkoituksenmukaisesti osana sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta artiklan (turvakotipalvelut) osalta HE:ssa on arvioitava kustannusvaikutukset erikseen ja otettava eksplisiittisesti kantaa rahoitustarpeeseen. - Valtion kompensoitava kunnille sopimuksen ratifioinnista aiheutuvat lisäkustannukset. Suomen Lakimiesliitto - Mietinnössä ei esitetä riittävällä tarkkuudella palveluiden järjestämisvastuuta ja resursointia. Suomen Punainen Risti - Tarvitaan tarkempi ja selkeämpi toimenpidesuunnitelma ja laskelmat sen vaatimista resursseista. - Väkivallan uhrien auttamisjärjestelmän on oltava selkeästi valtion ja kuntien vastuulla; kolmas sektori tukee tätä, mutta ei saa olla pääasiallinen vastuunkantaja. - Vähemmistöryhmien erityistarpeet huomioitava auttamisjärjestelmää kehitettäessä. - Matalan kynnyksen palveluita tulee kehittää. - Tiedonkeruutapoja tulee yhtenäistää. - Kannattaa uuden oleskelulupaperusteen lisäämistä ulkomaalaislakiin mietinnössä ehdotetuin tavoin. - Selvitettävä ja arvioitava seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa turvapaikkakäytännöissä, samoin sukupuolisensitiivisen tulkinnan noudattamista. Suomen vanhusten turvakotiyhdistys ry. - Ikääntyneet naiset jääneet mietinnössä huomiotta, vaikka ikääntyneiden naisten kohtaama väkivalta on tutkimusten mukaan varsin yleistä ja ikääntyneet ovat monia muita väestöryhmiä alttiimpia joutua rikosten ja syrjinnän kohteeksi.

11 11 - Tukipalveluissa, hoito-ohjelmissa ja oikeudellisissa käytännöissä tulisi huomioida ikääntymisen aiheuttamat erityistarpeet (fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset). Suomen tuomariliitto ry. - Ei lausuttavaa mietinnön osalta Svenska Finlands Folkting - Kielellisten perusoikeuksien merkitys korostuu vaikeissa tilanteissa ja kriisitilanteissa, tämän vuoksi ratifiointia valmisteltaessa kiinnitettävä huomiota myös näiden oikeuksien toteutumiseen. - Kielelliset oikeudet eivät aina toteudu kielilain ja kansainvälisten sopimusten edellyttämällä tavalla, erityisesti sosiaalihuollon alalla on parantamisen varaa tässä suhteessa. - Ostopalveluita käytettäessä valtion ja kuntien viranomaisten on huolehdittava kielilain vaatimusten täyttämisestä ja kielilain noudattamisesta. - Turvakodeissa on pystyttävä palvelemaan asiakasta hänen omalla kielellään, suomeksi tai ruotsiksi, samoin auttavassa puhelimessa. - Uutta turvakoteja koskevaa lainsäädäntöä säädettäessä on otettava huomioon kielilain sekä sosiaalihuoltolain 40 :n kielellisiä oikeuksia koskevat säännökset. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta - Turvakotiverkosto saatettava EN:n suosittamalle tasolle ja siihen on myönnettävä tarvittavat varat; ennen ratifiointia laadittava sitova taloudellinen suunnitelma, jossa korvamerkittynä riittävät resurssit. - Auttava puhelin saatava yhden tahon vastuulle ja toiminnalle taattava riittävät resurssit. - Matalan kynnykset palvelupisteitä perustettava, ml. seksuaalisen väkivallan uhreille, ja katkeamaton hoitoketju taattava. - Erikseen kriminalisoitava pakottaminen avioliittoon, naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen sekä seksuaalinen häirintä. - Suostumuksen puute otettava osaksi raiskausrikoksen tunnusmerkistöä. - Raiskauksen kvalifiointiperusteisiin lisättävä uhrin ja tekijän välinen läheinen suhde. - Suomessa olisi säädettävä laki avioliiton mitätöimisestä (37 art.). Lisäksi väestörekisteristä olisi poistettava merkintä siviilisäädystä. - Rikoslaissa olisi nimenomaisesti mainittava koventamisperusteina mm. että rikos on kohdistunut tekijän nykyiseen tai entiseen kumppaniin tai että se on kohdistettu lapseen tai tehty lapsen läsnä ollessa (46 art.). - Perustettava osaamiskeskus/koordinaatiokeskus/yhteensovittamiselin, josta vastaa yksi taho. Tälle on taattava riittävät henkilö- ja muut resurssit. Tasa-arvovaltuutettu - naisiin kohdistuva väkivalta on yhteiskunnallinen rakenteellinen ongelma - julkisen vallan tulisi merkittävästi lisätä, ei vähentää, panostusta uhreille suunnattuihin palveluihin ja niistä tiedottamiseen (erit. turvakodit, auttava puhelin) - tiedottamisessa kiinnitettävä huomiota, että tieto on saatavilla siinä muodossa, jossa tietoa tarvitseva pystyy sitä hyödyntämään - viranomaisiin ja oppilaitoksiin suunnattu kattava ihmisoikeuskasvatus ja koulutus tärkeää - tasa-arvolain säännökset eivät sovellu kaikenlaiseen seksuaaliseen häirintään - rikoslain raiskausrikoksia koskevaa sääntelyä täsmennettävä ja kehitettävä - lähestymiskiellon valvonta kaipaa uudelleenarviointia

12 12 - yleissopimuksen velvoitteiden täysimääräinen toteutuminen edellyttää kattavaa, kokonaisvaltaista ja koordinoitua poikkihallinnollista panostusta, ml. riittävät resurssit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos - Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn poikkihallinnollinen virkamiestyöryhmä olisi hyvä elin poikkihallinnollisen työn koordinoimiseksi. Se tarvitsee kuitenkin tuekseen pysyvän sihteeristön, joka päätoimisesti vastaa yhteensovittamiselimelle osoitetuista tehtävistä. - Sopimus edellyttää monien erityispalveluiden perustamista. Näistä on säädettävä lailla ja niille on taattava pysyvä rahoitus. Tilastokeskus - tämänhetkiset tilastoaineistot vastaavat jo nykyisellään osaan sopimuksen edellyttämistä tietotarpeista - kattavampi vastaaminen edellyttää muutoksia ja tarkennuksia poliisin ja oikeushallinnon tietojärjestelmiin ja kirjaamiskäytäntöihin - sopimuksen seurantatarpeet huomioitava myös kansallisten uhritutkimusten tietosisältöjen suunnittelussa - nykyistä laajempien tilastotietojen kerääminen on mahdollista, mutta tarvitaan viranomaisyhteistyötä ja tiedontuottajien sitoutumista Toimihenkilökeskusjärjestö STTK - Tärkeätä ottaa huomioon myös naisiin kohdistuva väkivalta työpaikoilla ja työelämässä. Valtakunnallinen vammaisneuvosto - Vammaisilla henkilöillä on muita suurempi riski joutua väkivallan kohteeksi. - Lisättävä viittaus Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston helmikuussa 2013 tekemästä sopimuksesta EU-kansalaisten suojaamisesta kotiväkivallalta. - Luotava myös lapsille suunnattu puhelinpalvelu. - Vammaiset henkilöt olisi otettava mukaan yhteensovittamiselimen toimintaan. - Yhdenvertaisuuslainsäädäntöä tarkasteltava myös Istanbulin sopimuksen näkökulmasta. - Kansalaisjärjestöt integroitava mukaan yleissopimuksen toimenpiteiden toteuttamiseen. - Vammaisiin henkilöihin kohdistuvan väkivallan todentamiseksi tarvitaan luotettavaa tilastotietoa ja tutkimustietoa. - Kaikki tiedotus ja valistus tulee toteuttaa monikanavaisesti ja vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä käyttäen. - Ammattihenkilöstön koulutukseen tulee sisällyttää vammaisasioiden tuntemusta (15 art., 25 art.). - Myös lapsille tulee opettaa turvataitoja, esim. Pikku Kakkosen nettisivut hyvä kanava tavoittaa nuorimpia ikäluokkia (17 art.) - Oikea-aikaisen avun ja tuen tarjoaminen edellyttää vammaiskysymysten tuntemusta ja taitoa kohdata vammaisia ihmisiä. - Kouluterveydenhoito tulisi valjastaa yleissopimuksen toteutumisen edistämiseen myös vammaiset henkilöt huomioiden (20 art.). - Terapiapalveluiden tasoa ja saatavuutta voitaisiin parantaa esim. psykoterapeuttien osaamiskeskuksilla (22 art.). - Turvakodeista on säädettävä lailla ja rakenteellisesti esteettömiä turvakotipaikkoja tulee olla riittävästi. - Vammaisille lapsille taattava tarvittaessa esteettömät lastensuojelun palvelupisteet. - Lapsitodistajien tulisi saada myös asianmukaiset korvaukset väkivallan aiheuttamista kärsimyksistä Ruotsin mallin mukaisesti.

13 13 - Väkivallan muodot ovat usein sidoksissa vamman laatuun (33, 35, 36 art.) - Vammaiset tulee osallistaa myös GREVIOn työskentelyyn ja hyödyntää vammaisten ihmisten kokemusasiantuntemusta. Valtiovarainministeriö - Turvakoteja koskevaa lainsäädäntöä valmistellessa on otettava huomioon, että mikäli vastuu turvakotien perustamisesta ja ylläpitämisestä säädetään, on huolehdittava riittävän rahoituksen turvaamisesta. Valtionosuuden tulee olla yli puolet tehtävien laskennallisista kustannuksista. Vammaisfoorumi ry. - vammaisiin henkilöihin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet ovat muistiossa jääneet miltei kokonaan huomiotta - palvelujen, tukitoiminen ja neuvonnan tulee olla esteettömiä ja saavutettavia kaikille naisille (8 art.) - vammaisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tulisi tilastoida sopimuksessa mainittujen muiden syiden perusteella (11 art.) - yhteistyölle ja tiedottamiselle varattava riittävät resurssit (13 art.) - uusien turvakotien esteettömyys tärkeää, samoin palveluista tiedotettava vamman vaatimalla tavalla, auttavissa puhelimissa huomioitava vaihtoehtoiset kommunikaatiomenetelmät (22,23,24 art.) - suljetuissa olosuhteissa, kuten sairaalat ja kehitysvammalaitokset, elävien raiskauksen uhrien asema ei kohentunut lainkaan huolimatta raiskausrikosta koskevasta lakiuudistuksesta (36 art.) - tarvitaan tiedotusta ja koulutusta vammaisiin henkilöihin kohdistuvan väkivallan havaitsemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Vähemmistövaltuutettu - Ratifioimisedellytyksiä tulisi tarkastella ihmisoikeusvaikutusten kannalta. - Tehtävä konkreettisia lainsäädännöllisiä ja käytännöllisiä ehdotuksia ja vastuutettava viranomaisia toimenpiteisiin. - Vastuutettava joku viranomainen (STM) valmistelemaan asiakkaan tuen tarpeeseen soveltuvaa, riittävää ja asiakkaan edun mukaiset palvelut takaavaa lainsäädäntöä (ml. turvakodit, seksuaalisen väkivallan uhreille tarjottavat palvelut, auttava puhelin) - Avioliittoon pakottamista koskevaa lainsäädäntöä tarkasteltava ja muutettava. - Selvitettävä mahdolliset tavat järjestää koordinaatiotehtävän tarkoituksenmukainen hoitaminen ja esitettävä riittävät henkilöstö- ja muut resurssit tälle. Jatkovalmistelu annettava jonkin ministeriön tehtäväksi. Ympäristöministeriö - Ei lausuttavaa työryhmän mietintöön. Niklas Bruun, professori, CEDAW-komitean jäsen - Turvakodeista säädettävä lailla ja asia saatettava kuntoon viimeistään ratifioinnin yhteydessä, sillä CEDAW-komitea huomauttanut Suomea tästä jo useita kertoja.

14 14 Kevät Nousiainen, professori - Sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät vastuukysymykset selvitettävä tarkemmin. - Palvelutarjonnan ongelmat olisi korjattava ennen ratifiointia ja tarvittavista palveluista olisi säädettävä lailla. Kunnat tulisi velvoittaa tarjoamaan palveluita tarkemmin määritellyssä määrin ja muodossa. - Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate velvoittaa kriminalisoimaan pakkoavioliitot erillisellä kriminalisoinnilla. - Pakkoavioliitto tulisi voida mitätöidä. - Lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta määrättäessä tulisi lasten ja uhrin turvallisuus ja hyvinvointi ottaa tarkemmin huomioon ja asiasta tulisi säätää lailla. Samoin tulisi tehdä uutta valtakunnallista ohjeistusta sekä kuntia velvoittavaa sääntelyä erityispalveluiden tuottamisesta. - Raiskausrikoksen tunnusmerkistön tulisi sisältää suostumuksen puute. - Seksuaalinen häirintä tulisi kriminalisoida. - Rangaistusseuraamuksia tulisi seurata tarkemmin ja verrattava niitä muun tyyppisistä rikoksista tuomittuihin rangaistuksiin, jotta nähtäisiin, ovatko seuraamukset oikeasuhtaisia. - Rikoslaissa tulisi nimenomaisesti mainita rangaistusten koventamisperusteena mm. rikoksen kohdistuminen puolisoon tai kumppaniin, tai että se on kohdistettu lapseen tai tehty lapsen läsnä ollessa. Terttu Utriainen, professori - Legaliteettiperiaatteen vuoksi sopimus edellyttäisi myös pakkoavioliiton, pakotetun raskauden keskeyttämisen ja sterilisaation sekä seksuaalisen häirinnän nimenomaista kriminalisointia artiklan 1, c ja d kohdissa mainitut seikat olisi mainittava rikoslaissa erikseen rangaistuksen koventamisperusteina. Suvi Keskinen, YTT, dosentti, yliopistonlehtori - Artikloita koskevilta osin on esitettävä realistiset suunnitelmat ja tätä varten on perustettava koordinaatioyksikkö esim. laajentamalla THL:n perheväkivaltayksikköä. - Järjestösektorin vahvistamiseen kiinnitettävä huomiota ja rakennettava uusia järjestelmiä. - Maahanmuuttajille suunnattuihin palveluihin kiinnitettävä huomiota ja erityisesti matalan kynnyksen palveluita kehitettävä heille, jotta esim. kieliongelmat eivät estä avun hakemista. - Pakkoavioliiton kriminalisointia mahdollisesti harkittaessa on tarkasteltava asiaa monipuolisesti, huomioiden myös kriminalisoinnin mahdolliset haittavaikutukset. - Uuden oleskelulupaperusteen lisääminen väkivallan uhreille ulkomaalaislakiin kannatettavaa. Merja Pentikäinen, OTT, erikoistutkija - Mietinnöstä puuttuu analyysi sopimuksen voimaansaattamisesta Suomessa sekä kansallisista muutostarpeista; tarvitaan tehokkaampia kansallisia toimia ja sitovaa lainsäädäntöä. - Resurssivaikutukset huomioitava tarkemmin. - Sopimuksessa korostettu väkivallan ennaltaehkäisyä koskeva painotus ei näy mietinnössä. - Sopimus edellyttää muutoksia rikoslakiin ja kriminaalipoliittisiin painotuksiin; uudelleenarviointia edellyttävät mm. seksuaalinen väkivalta ja siihen liittyvän suostumuksen merkitys sekä rikoksen raskauttavat seikat. - Kuntien itsehallinnosta huolimatta viimesijainen vastuu täytäntöönpanotoimista on valtiolla. - Väkivallan vastainen työ liitettävä muihin valtion linjauksiin ja poliitiikkalohkoihin, ml. päihdepolitiikkaan ja kriminaalipolitiikkaan. - Kansallinen koordinaatio ja vastuukysymykset järjestettävä tehokkaasti ja selkeästi, yleisvastuu oltava yhdellä (korkealla) taholla, lisäksi määriteltävä, mille viranomaistaholle mikäkin sopimuksen velvoitteen täytäntöönpano kuuluu. - Valtion tuettava väkivaltatutkimusta.

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ

ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ ALKOHOLI, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALTA LAPSIPERHEIDEN PALVELUT TUNNISTAMISEN JA PUUTTUMISEN YMPÄRISTÖNÄ HUOLEN HERÄÄMINEN, PERHE- JA PARISUHDEVÄKIVALLAN TUNNISTAMINEN, Tilaisuuden avaus Kouvola 2.4.2014

Lisätiedot

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Kansallinen ihmiskaupparaportoija Vähemmistövaltuutettu on toiminut kansallisena ihmiskaupparaportoijana vuoden 2009

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke) Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 2.6.2016 Martta October 1 Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin lainattua

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9

Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Kunnat tasa-arvon edistäjinä. Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola

Kunnat tasa-arvon edistäjinä. Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola Kunnat tasa-arvon edistäjinä Tukinainen ry 20 vuotta, juhlaseminaari 17.5.2013 Sinikka Mikola Kunnat naisten ja miesten tasa-arvon edistäjinä Palvelut tasa-arvon turvaajina Lasten päivähoito Vanhusten

Lisätiedot

Istanbulin yleissopimus

Istanbulin yleissopimus EUROOPAN NEUVOSTON YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA Istanbulin yleissopimus VAPAANA PELOSTA TURVASSA VÄKIVALLALTA MIKÄ ON YLEISSOPIMUKSEN TARKOITUS?

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulrika Krook 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi

Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi Valtion toimenpiteet vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 18.10.2013 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kehittämistyön suuntaviivat Suomessa On seurannut Euroopan

Lisätiedot

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009

Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen. Rovaniemi 27.11.2009 Yhteistyössä päihteettömään vanhemmuuteen Rovaniemi 27.11.2009 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Osaamisen lisääminen Asiantuntijuuden välittäminen Kehittämis-, kokeilu ja tutkimustoiminta Valtakunnallista

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi

Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain ja perhehoitolain muuttamiseksi LAPS/14/2016 20.4.2016 1 /5 Sosiaali- ja terveysministeriölle Viite: Lausuntopyyntö 30.3.2016, STM108:00/2015, STM109:00/2015 Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksista hallituksen esityksiksi omaishoitolain

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn kansalliset suuntaviivat ja paikallinen toteutus Helena Ewalds 10.3.2011 04.04.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Väkivallan ennaltaehkäisy edellyttää 1. tietoa väkivaltailmiöstä

Lisätiedot

Vammaistyön uusimmat kuulumiset

Vammaistyön uusimmat kuulumiset Vammaistyön uusimmat kuulumiset VS avy 15.9.2015 Vammaisuuden määritelmä Vammaisuus ei ole vain terveysongelma. Se on monimutkainen ilmiö, joka syntyy vuorovaikutuksessa henkilön ja yhteiskunnan piirteiden

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä

Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Jyväskylässä 13.10.2016 Ajankohtaista lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn tilanteista/ylitarkastaja

Lisätiedot

Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta osallistua kuulemiseen ja lausua näkemyksensä hallituksen esityksestä.

Monika-Naiset liitto ry kiittää mahdollisuudesta osallistua kuulemiseen ja lausua näkemyksensä hallituksen esityksestä. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 10.11.2014 Hallituksen esitys eduskunnalle naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi 2017 Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli 1 Taustaa Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan

Lisätiedot

ISTANBULIN SOPIMUS EN:N YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA

ISTANBULIN SOPIMUS EN:N YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA ISTANBULIN SOPIMUS EN:N YLEISSOPIMUS NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN JA PERHEVÄKIVALLAN EHKÄISEMISESTÄ JA TORJUMISESTA UUDET LAIT UUDET VAATIMUKSET KUNNILLE KUNTALIITTO 1.12.2015 KEVÄT NOUSIAINEN MIKÄ ISTANBULIN

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto

Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto 1 Asiantuntijalausunto Professori Seppo Koskinen Lapin yliopisto Minulta on pyydetty asiantuntijalausuntoa koskien osapuolten velvollisuuksia soviteltaessa ulkopuolisen sovittelijan toimesta työelämän

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö

Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö Valtakunnallinen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn kehittämistyö Lahti 13.6.2013 18.6.2013 Helena Ewalds 1 Kansainväliset sopimukset ja suositukset YK laillisesti sitovia sopimuksia (CEDAW komitea)

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö

Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö Sisäasiainministeriö id8712487 1 (6) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö 24.10.2012 Päätöksen perhe- ja lastensurmien ennalta ehkäisemiseksi toimeenpano Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti 12.9.2012

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA

HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Lausunto 1 (5) 11.8.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö Lausuntopyyntö TEM/1886/03.01/2013 HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI SUORAN LISÄELÄKEJÄRJESTELYN TURVAAMISESTA TYÖNANTAJAN MAKSUKYVYTTÖMYYDEN VARALTA Työ- ja

Lisätiedot

SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI NIINHÄN SEN PITÄISI MENNÄ. JA NIIN SE MYÖS USEIN MENEEKIN VALITETTAVASTI. Työssä ja kaikessa elämässä meidän tulisi olla tasavertaisia, X- ja Y- kromosomien määrästä riippumatta.

Lisätiedot

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009

RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 RAISKAUSKRIISIKESKUKSEN TILASTOBAROMETRI 1.1.-31.5.2009 1 RAISKAUSKRIISIKESKUS TUKINAINEN Tilastotietoa kriisi- ja juristipäivystyksen yhteydenotoista 1.1. 31.5.2009 välisenä aikana 1.1. 31.5.2009 välisenä

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista

Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Kehitysvammaliiton opintopäivät 4.11.2015 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Kysymyksiä ja vastauksia lakimuutoksista Itsemääräämisoikeus Kehitysvammalain

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa. Kuntien näkökulma

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa. Kuntien näkökulma Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa Kuntien näkökulma 15.2.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä

Lisätiedot

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa

Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa Istanbulin sopimuksen toimeenpano Suomessa 22.1.2018 Martta October 1 Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ

AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ AJANKOHTAISTA VÄKIVALTATYÖSSÄ Poimintoja THL:n näkökulmasta. Väkivaltafoorumi 2019, Tampere 23.8.2019 johanna.hietamaki@thl.fi, joonas.peltonen@thl.fi 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Turvakodit 2. Nollalinja puhelinpalvelu

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen ehkäiseminen järjestöjen näkökulmasta YTT, pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitto ry 25.4.2019 Säätytalo 1 Salattu, vaikeasti tunnistettava ja lapsia

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Laura Syväsalmi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan toimivat palvelut 2015

Lähisuhdeväkivallan toimivat palvelut 2015 Lähisuhdeväkivallan toimivat palvelut 2015 Taustaa Kaste-ohjelman osa-ohjelma 1 yhtenä toimenpiteenä on lisätä lähisuhdeväkivallan osaamista. Itä-Suomen Väistö- kastehankkeessa on kehitetty ja otettu käyttöön

Lisätiedot

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma Poikkihallinnollinen ohjelma vuosille 2010-2015 15.3.2011 Vammainen nainen ja väkivalta/minna Piispa 1 Ohjelman tausta Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä

Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Ajankohtaista vammaislainsäädännössä Kuinka lakia luetaan, Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry, 6.10.2015 Helsinki. Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto. 1 Vammaisia henkilöitä koskevan sosiaalihuollon

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte 16.8.2018 Jaana Tervo, THL Lapsen oikeuksien sopimus Lapset ovat toimijoita joilla on omia oikeuksia:

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Alkoholiohjelma 2004 2007

Alkoholiohjelma 2004 2007 Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2005:2 Alkoholiohjelma 2004 2007 Työväline alkoholihaittojen ehkäisyyn SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2005 Kannen kuva: Tarmo Koivisto ISSN 1236-2123

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta - hoitoketjun rakentaminen. Katriina Bildjuschkin, Suvi Nipuli

Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta - hoitoketjun rakentaminen. Katriina Bildjuschkin, Suvi Nipuli Seksuaalisuutta loukkaava väkivalta - hoitoketjun rakentaminen Katriina Bildjuschkin, Suvi Nipuli Hankkeen tausta Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma Kehitetään seksuaalisen väkivallan

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry

Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille. Natalie Gerbert Monika Naiset liitto ry Monika - Naiset moniarvoisen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta Voimavarakeskus Monika matalan kynnyksen palvelut väkivaltaa kokeneille maahanmuuttajanaisille Monika Naiset liitto ry 1 Voimavarakeskus

Lisätiedot

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä

VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti

Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Vapaaehtoistyön koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän raportti Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu... 2

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry LAUSUNTO

Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry LAUSUNTO Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry LAUSUNTO 15.1.2018 EN; Suomen ensimmäisen raportin laatiminen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Päivi Lauri paivi.lauri@ppshp.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN

IHMISOIKEUSPERUSTAINEN IHMISOIKEUSPERUSTAINEN LÄHESTYMISTAPA KIRSI POLLARI, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto MIINA WECKROTH, hankepäällikkö, Minua kuullaan -hanke 4.3.2019 LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden palvelujärjestelmän

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN OHJEISTUS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISEKSI

KUOPION KAUPUNGIN OHJEISTUS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISEKSI KUOPION KAUPUNGIN OHJEISTUS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISEKSI 1 (6) Johdanto Kuopion kaupungille on tarpeen laatia ohjeistus ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Ihmiskauppa on vakava ihmisen henkilökohtaiseen

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 (KANE hakenut ja saanut lisäaikaa) Säädösvalmistelun kuulemisohjeet Sisältö Johdanto, Tavoitteet...

Lisätiedot

Vähemmistövaltuutetun vuosi 2010 Minoritetsombudsmannens år 2010. 15.6.2011 Maria Swanljung

Vähemmistövaltuutetun vuosi 2010 Minoritetsombudsmannens år 2010. 15.6.2011 Maria Swanljung Vähemmistövaltuutetun vuosi 2010 Minoritetsombudsmannens år 2010 15.6.2011 Maria Swanljung Espoolaisia nuoria puhumassa syrjinnästä Lisää koulumateriaalia saameksi Valtio osoitti saamenkielisten oppimateriaalien

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2017 varten

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2017 varten 30.9.2016 Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2017 varten Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) kiittää mahdollisuudesta lausua lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Tunne ja Turvataitojen kannalta Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö

Lisätiedot

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015

yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-alan kehittäminen yhteistyössä ja kumppanuudessa Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys 10.2.2015 Sote-uudistus tulee ja muuttaa rakenteita Järjestämisvastuu Järjestämisvastuu t ja tuotantovastuu

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille 2014-2020 Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö Seksuaalisuus on Erottamaton

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Maria Ekroth maria.ekroth@reumaliitto.

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Päivi Niiranen-Linkama

Lisätiedot

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015

LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015 LVM/174/03/2013

Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015 LVM/174/03/2013 HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUNTO Porkkalankatu 13 00180 Helsinki 16.12.2015 *029 56 44200 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö 11.11.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016

Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen

Lisätiedot

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM

Hankintalakiuudistus. Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM Hankintalakiuudistus Finsipro Seminaari 9.2.2016 Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM 1 Taustaa Komissio antoi joulukuussa 2011 ehdotukset uusiksi julkisia hankintoja koskeviksi direktiiveiksi

Lisätiedot

Rikosuhripäivystyksen lausunto Istanbulin sopimuksen hyväksymisestä

Rikosuhripäivystyksen lausunto Istanbulin sopimuksen hyväksymisestä 10.11.2014 HE 155/2014 vp Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnalle Rikosuhripäivystyksen lausunto Istanbulin sopimuksen hyväksymisestä Rikosuhripäivystys (RIKU) kiittää mahdollisuudesta lausua Istanbulin

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset Tiedosta hyvinvointia 1 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset TUNNISTA, TURVAA JA TOIMI Sosiaali- ja terveystoimelle paikallisen ja alueellisen toiminnan ohjaamiseen ja johtamiseen Julkaisuja

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

Rikosuhridirektiivin vaikutukset Suomessa. Jaana Rossinen Rikosuhripäivystys Itä-Suomen aluejohtaja

Rikosuhridirektiivin vaikutukset Suomessa. Jaana Rossinen Rikosuhripäivystys Itä-Suomen aluejohtaja Rikosuhridirektiivin vaikutukset Suomessa Jaana Rossinen Rikosuhripäivystys Itä-Suomen aluejohtaja Itä-Suomen Aluehallintovirasto Mikkeli, Kuopio ja Joensuu 28.-30.9.2015 Rikosuhridirektiivi Kansallisesti

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä

Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/10 29.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (5) 155 Terveyslautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta matalan kynnyksen palvelupaikan perustamisesta väkivaltaa kokeneille naisille päätti antaa talousarvioaloitteesta

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON

Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON Keski-Suomen SOTE2020 - hanke LAPSET, NUORET JA PERHEET VISIO KORJAAVASTA TUKEVAAN, YKSILÖSTÄ VERKOSTOON 22.10.201 9.10.2015 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 22.10.2015 LNP palvelujen organisointi tulevaisuudessa?

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

Naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen

Naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen Naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen Luetaan yhdessä seminaari Hämeenlinna 19.10.2013 Ritva Karinsalo Toimitusjohtaja Ensi- ja turvakotien liitto 2 Ensi- ja turvakotien liitto tänään

Lisätiedot

HE 104/2015 vp. Järjestöstä ehdotetaan erottavaksi lähinnä taloudellisista syistä.

HE 104/2015 vp. Järjestöstä ehdotetaan erottavaksi lähinnä taloudellisista syistä. Hallituksen esitys eduskunnalle Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen irtisanomisesta ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun

Lisätiedot

Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt

Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Raiskauksen uhrin asema ennen ja nyt Terttu Utriainen Rikosoikeuden professori Helsingin yliopisto 18.8.2011 ls 10 Seminaari raiskauskriisikeskus Tukinainen Kuka on raiskauksen uhri? Kuka kelpaa uhriksi?

Lisätiedot