Vaalipaneeli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaalipaneeli 19.3.2015"

Transkriptio

1 Vaalipaneeli Suur-Leppävaaran asukasfoorumin järjestämään vaalipaneeliin osallistui seitsemän espoolaista kansanedustajaehdokasta. Mukana olivat Laura Kiijärvi, Kok., Tiina Elo, Vihr.,Maria Guzenina, SDP, Teemu Lahtinen, PS, Jaana Wessman, Vas., Ahti Hurmalainen, KD ja Seppo Särkiniemi, Kesk. Asukasfoorumien valmisteluryhmän puheenjohtaja Leila Tauriainen avasi tilaisuuden ja toimi juontajana yhdessä Jukka Laineen kanssa. Keskustelun teemoiksi oli valittu paikallisesti tärkeitä aiheita, kuten metropolialueen hallinto, liikenneväylähankkeet ja kuntatalouden haasteet. Vaalipaneelissa keskusteltiin vilkkaasti ja asiallisesti keskeisistä vaaliteemoista. Ehdokkaiden mielipiteissä oli eroja, vaikka monista kysymyksistä keskustelijat olivatkin samoilla linjoilla. Paikalle saapunut lähes 50 hengen yleisö sai hyviä eväitä puolueiden ja ehdokkaiden arviointiin. 1

2 Avauspuheenvuorot Panelistit kertoivat avauspuheenvuoroissaan kampanjointinsa painotuksista. Jaana Wessman korostaa ilmastonmuutoksen vaikutuksen tärkeyttä ja vaati Suomen talouden suunnan muuttamista kurjistavasta elvyttävään talouteen. Verovaje pitää korjata estämällä tulojen ja varojen karkaaminen veroparatiiseihin. Teemu Lahtisen mukaan tähän maahan tarvitaan työtä, toivoa ja turvaa. Sääntelyä pitää purkaa, maahanmuuttopolitiikkaa järkeistettävä ja poliittinen päätöksenteko on saatava kuntoon. Maria Guzenina muistuttaa hyvinvointivaltion tarjoamista palveluista, kuten kirjastosta, koulutuksesta, kulttuurista ja terveyspalveluista. Hyvinvointivaltion pitää tarjota tasavertaiset eväät elämään ja antaa kaikille mahdollisuus elättää itsensä työllä sekä pitää heikommista parempaa huolta. Laura Kiijärvi kaipaa eduskuntaa asumisen asiantuntijuutta, jotta asumisen kustannuksia saadaan alas. Hän on huolissaan Suomen sopeutumisesta digitaalisen vallankumouksen tuomaan muutokseen työelämässä. Sosiaaliturva on muutettava vastaamaan tämän päivän työelämän vaatimuksia. Tiina Elo haluaa tehdä politiikkaa avoimesti, avata päätöksentekoa kuntalaisille ja kuulla asukkaiden näkemyksiä ennen päätöksentekoa. Hänen vaaliteemojaan ovat reilu talous ja puhdas luonto. Seppo Särkiniemi korostaa hyvinvointivaltion merkitystä. Maata pitää ryhtyä kehittämään siten, että syntyy tarpeeksi työpaikkoja ja verotuloja ja järjestelmä voidaan pitää pystyssä ja niin hyvänä kuin mahdollista. Ahti Hurmalaisen mukaan Suomessa byrokratia ja holhous ovat kasvaneet yli äyräiden. Pienyrittäjiltä ei ole mahdollisuutta työllistää. Verotus pitää alentaa keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle. Yritysten holhoamista pitää purkaa. Alueen liikenneväylähankkeet Enemmistö panelisteista priorisoi espoolaisille tärkeän kaupunkiradan jatkeen ennen Pisararataa. Maria Guzenina oli harmissaan, että Pisararadan hanke kaatui viime viikkojen aikana, mutta haluaa, että rata rakennetaan ensi vaalikaudella. Hänen muistutti rakentamisen työllisyysvaikutuksista ja valtion ja kuntien välisestä väylä- ja asuntorakentamista koskevasta sopimuksesta. Muut pitävät Pisararataa kannatettavana pitkällä tähtäimellä. Helsingin ratapihan uudistaminen, kaupunkiradan jatke ja oikorata Turkuun pitäisi kuitenkin rakentaa ensin, jonka jälkeen Pisararadasta saadaan enemmän hyötyjä. Jaana Wessman ja Maria Guzenina vaativat hankkeiden käynnistämistä nopeasti, jotta ihmisille saadaan työtä. Ahti Hurmalainen muistutti, että väylien rakentaminen ei luo työpaikkoja muuta kuin rakentamisen ajaksi ja vaati, että rakentamisen pitää perustua kannattavuuteen. Seppo Särkiniemen mielestä elvyttämällä maata ei voi pelastaa velkaantumisen vuoksi. Yleisöstä kysyttiin, kuinka paljon suomalaisia nämä hankkeet työllistäisivät suomalaisia ja kuinka paljon muista maista tulevia. Todettiin, että työvoiman vapaata liikkuvuutta EU:ssa ei voi rajoittaa. 2

3 Yleisökommentissa muistutettiin, että hankkeiden lykkääminenkin maksaa, kuten metroa rakennettaessa on havaittu. Yleisökysymyksessä haluttiin myös tietää, koska kaupunkiradan jatke rakennetaan. Keran rakentaminen vaatii sujuvan paikallisjunaliikenteen. Laura Kiijärvi kertoi, että Inex poistuu Kerasta Kaavoitus on meneillään, mutta kaupunkiradan aikataulusta ei ole varmuutta. Tiina Elo kertoi, että tekninen lautakunta on juuri puoltanut radan rakentamista ja hanke on priorisoitu Espoossa korkealle. Helsingin sisääntuloväylien ja Kehä I:n ja II:n muuttamiseen bulevardeiksi suhtauduttiin varauksellisesti. Tiina Elo kannattaa kaupunkimaista rakentamista ja edellytykset bulevardien toteuttamiseksi olisi selvitettävä. Jaana Wessman katsoi, että muutos voisi olla järkevä joissain kohteissa. Maria Guzenina muistutti, että melusaaste on ongelma isojen teiden varsilla, ja vaati, että viihtyvyys on turvattava rakentamisessa. Metropolin kuntarakenne ja hallinto Vain Jaana Wessman kannatti kuntien liittämistä yhteen metropolikaupungiksi. Kaksiportaisessa mallissa metropoli hoitaisi yhteiset asiat ja kotikaupungit (mm. Suur- Leppävaara) vastaisivat lähipalveluista. Teemu Lahtinen kaipasi maahan erilaisia hallinnollisia malleja. Espoossakin voisi olla pienkaupunkeja ilman suurkuntaliitosta. Seppo Särkiniemi piti parhaana mallia, jossa pienkunnat hoitavat lähipalvelut, maakunnat maankäytön, liikenteen ja muut yhteiset vastuualueet ja valtio toimii ylimpänä tasona. Ahti Hurmalainen vaati Espoon pitämistä itsenäisenä, koska Helsingillä, Vantaalla ja Espoolla on kullakin omat erityispiirteensä. Hänen mukaansa kotikaupunki on hyvä taso paikallisten palvelujen hoitoon. Yleisöstä suuralueisiin perustuvat kotikaupungit ja yhtenäinen Espoo saivat suunnilleen saman verran kannatusta, kun taas Suur-Helsinkiä kannattamaan nousi vain yksi käsi. Panelistien enemmistö hyväksyi kuntien pakkoliitokset pienten kuntien kohdalla silloin, kun niillä ei ole edellytyksiä tuottaa hyviä palveluja asukkaille. Seppo Särkiniemi piti kuntien pakkoliitoksia järjettöminä ja vaati viiden vuoden irtisanomissuojan purkamista. Kuntaliitoksista järjestettäviä kansanäänestyksiä kannattivat Teemu Lahtinen, Maria Guzenina, Laura Kiijärvi ja Tiina Elo. Yleisökommentissa nousi esille kuntien yhteistoimintaan perustuvat metropolit mm. Tukholmassa, Brysselissä ja Vancouverissa. Laura Kiijärven mielestä Tukholman kaltainen vahva metropolihallinto on hyvä, eikä silloin tarvita kuntaliitoksia. Tiina Elo muistutti, että nykyiset pääkaupunkiseudun yhteistyöelimet eivät toimi tehokkaasti, koska ne perustuvat vapaaehtoisuuteen. Tarvitsemme vahvan metropolihallinnon, johon kuuluu vaaleilla valittava metropolivaltuusto. Myös Teemu Lahtinen kannatti metropolihallintoa. Helsinki olisi hyvä pilkkoa esim. kolmeen osaan. Kuntien velvoitteet ja kuntatalous Ahti Hurmalainen totesi, että aikaisemmin kunnat pystyivät kustantamaan palvelut. Kunnissa on eroja ja moni pienikin kunta pärjää vielä nykyisin. Kunnille vain on säädetty liikaa velvoitteita. Kuntien tehtäviä pitää tarkastella ja karsia niistä vähemmän tarpeellisia. 3

4 Laura Kiijärvi toivoi, että tieto liikkuisi eduskunnan ja kuntatason välillä. Valtio säästää kunnalle ohjattavasta rahoituksesta, jolloin kunta joutuu kiristämään verotusta, joka johtaa tasaveromallin suuntaan. Kuntien velvoitteista olisi voinut rajata subjektiivinen päivähoitooikeus osapäiväiseksi. Seppo Särkiniemen mielestä kuntien henkilömäärä ja lakisääteiset velvoitteet ovat kasvaneet liikaa. Viiden vuoden työsuhdetakuu on kohtuuttoman kallis. Tiina Elon mielestä ei ole oikein, että valtio voi säätää velvoitteita kunnille, vaan kuntien pitäisi olla mukana päätöksenteossa. Kunnille pitäisi antaa enemmän valtuuksia toteuttaa normien vaatimaa toimintaa tehokkaimmaksi katsomallaan tavalla ja kannustaa toimintatapojen tehostamiseen. Espoossa on yhteistyötä yli sektorirajojen ja samalla tavalla myös ministeriöiden välillä tarvitaan yhteistyötä. Tieto kuntatasolta on saatava siirtymään ministeriöihin. Jaana Wessman piti virheenä olettaa, että sääntelyn purkamisesta aina kertyy säästöjä. Esimerkiksi terveys- ja ympäristövalvonnan keventäminen voi johtaa lisääntyviin terveydenhoitokustannuksiin. Lakeja säädettäessä pitäisi paremmin miettiä, miten aiheutuneet kustannukset katetaan. Laura Kiijärvi oli samaa mieltä siitä, kaikki sääntely ei ole pahasta, vaan sääntelyn vaikutukset pitää aina selvittää. Ahti Hurmalainen kertoi esimerkkeinä liiallisesta sääntelystä mm. perheisiin sijoitettavien lasten määrän rajoittamisen, työllistämistuen myöntämisen vain kokoaikaisesti työllistetyille ja tallien tarkastus, jotka ovat lisänneet työttömyyttä ja rajoittaneet yrittämistä. Yleisökommentissa todettiin, että paikallisesti tärkeitä palveluja ovat kirjasto, työväenopisto ja liikuntapalvelut. Ne edistävät terveyttä ja niistä on pidettävä huolta suurempien kuvioiden rinnalla. Seppo Särkiniemi oli samaa mieltä siitä, että näistä palveluista on pidettävä huolta. Noin 85 % kunnan taloudesta menee toimintaan, joka on lailla säädetty. Alun perin kunta oli asukkaiden paikallinen yhteisö, joka nyt on kadotettu. Yleisöstä kysyttiin: Oletteko valmiit valtion henkilöstövähennyksiin? Tiina Elo ja Jaana Wessman vastasivat ehkä ja muut kyllä (Maria Guzenina oli tässä vaiheessa poistunut) Jaana Wessman muistutti, että on mietittävä, mikä on järkevää. Työttömyys on vaihtoehtona kallis. Teemu Lahtinen sanoi, että valtion talous on tiukka, mutta säästöjen kohdalla ei aina pidä ajatella irtisanomisia. On paljon muita kulueriä, kuten kehitysapu, EU-maksut, joista voidaan tinkiä. Laura Kiijärven mukaan IT-järjestelmien käytettävyydessä on ongelmia ja silläkin alueella voidaan saavuttaa säästöjä. Sote-ratkaisu ja vaikutukset paikallisesti Millainen sote-ratkaisu olisi paras Espoon näkökulmasta? 4

5 Seppo Särkiniemi totesi, että tarvitaan sote-uudistus rakenneuudistuksena siten, että terveysasemat ovat paikallisia, erikoissairaanhoito maakunnallista ja yliopistosairaalat valtion tasolla. Palvelujen tuottamiseen voi käyttää myös yksityisiä toimijoita. Jaana Wessmanin mukaan kaksitasoinen hallintomalli on paras: lähipalvelut paikallisesti ja erikoisairaanhoito maakuntatasolla. Kuntauudistus ja soteratkaisu on tehtävä yhdessä. Laura Kiijärven mielestä suurin ongelma on rahoitus ja sote-uudistus on järjestettävä vahvan metropolihallinnon toimesta ja paikallisesti. Tiina Elo oli samalla kannalla. Terveyttä edistävät palvelut jäävät kunnalle, mutta ne on integroitava sote-ratkaisuun. Myös Ahti Hurmalaisen mukaan kahden tason malli on paras. Terveyden- ja sairaanhoito on tarjottava tarpeeksi lähellä. Päällekkäisyydet on poistettava, samoin byrokratia. Yleisökommentissa todettiin, että terveyskeskusten välillä on isoja tuottavuuseroja. Työjärjestelyillä ja parhaiden käytäntöjen soveltamisella on saatavissa isoja parannuksia. Miten sote-palvelut tulisi rahoittaa? Millainen vaikutus ratkaisulla on espoolaisten verotukseen? Laura Kiijärven mukaan lähtökohtana pitää olla se, että kokonaisveroaste ei nouse. Tavoitteena pitää olla kustannusten lasku. Verottaja voi muuttua, mutta sillä ei ole merkitystä kokonaisveroasteen kannalta. Ahti Hurmalainen oli samaa mieltä siitä, että sote-uudistus ei saa nostaa veroja. Jaana Wessman huomautti, että päätösvalta ja maksaja uhkaavat eriytyä, jos toteutus tehdään kuntayhtymien pohjalta. Päättäjien pitäisi olla vaaleilla valittuja. Mitä mieltä olette eläkkeiden indeksisidonnaisuudesta ja raippaverosta eläkeläisille? Seppo Särkiniemen mielestä indeksimalli on tarkkaan mietitty ja sen muuttaminen johtaisi eläkemaksujen korotukseen. Raippavero ei ole oikeudenmukainen. Jaana Wessman vaati, että perusturvaetuudet pitää sitoa indeksiin siten, että niiden kehitys ei jää jälkeen. Kaikkia tuloja pitää verottaa yhdessä yhtenäisessä verotuksessa. Loppupuheenvuorot Maria Guzenina kiitti vaalipaneelin järjestämisestä. Yleisötilaisuuksia tarvitaan, jotta syntyy vuorovaikutusta asukkaiden kanssa. Niitä tarvitaan myös vaalien välillä, koska muuten poliitikot eristäytyvät kansalaisten arjesta. Tarvitaan evästyksiä, mitä alue kaipaa, mitä asukkaat kaipaavat ja miten palveluja on kehitettävä. Kuntapolitiikassa toimivien on helpompi pysyä tilanteen tasolla päätösten paikallisista vaikutuksista. Maria Guzenina lupasi olla uuttera, sinnikäs ja pitää edelleen kiinni idealismista ja muistaa omat juurensa. Tehtävässä auttaa kyky tehdä päätöksiä, jotka pitkällä tähtäimellä hyödyttävät meitä kaikkia. Säästölistaa ei ole tehty eikä politiikkaa tehdä niiden kautta. 6 mrd vaje on korjattava rakenteellisilla uudistuksilla. Pienet kunnat on liitettävä yhteen palvelujen turvaamiseksi. Pääkaupunkiseudulla on investoitava asumiseen. Opetus on resursoitava 5

6 eikä sieltä saa leikata. On tarkasteltava yritystukia. Esimerkiksi kela-maksun poisto ja yhteisöveron alennus eivät työllistäneet eikä niillä ole ollut odotettuja dynaamisia vaikutuksia. Ahti Hurmalaisen mukaan nykyinen järjestelmä ei toimi. Suurin ongelma on turha byrokratia ja holhous. Palkat on tarkistettava siten, että kilpailukyky palautuu, ja palkan sivukuluja on alennettava. Vuorotyölisiä on leikattava. Kuntien velvoitteet pudotettava 565:stä 400:aan. ELY-keskukset on lakkautettava. Ansiosidonnainen on rajattava 250 vuorokauteen. Sosiaalityön pirstaloituminen on purettava. Rakentamisen lainsäädäntöä on muutettava. Seppo Särkiniemi vaati, että velkaantuminen on taitettava. Energiasta valtaosa pitäisi hankkia kotimaasta uusiutuvana energiana. Tämä työllistäisi ja alentaisi velkaantumista. Säästöt on toteutettava palvelujen tuottamista kehittämällä. Eläkeläisten määrä kasvaa ja on ratkaistava, miten lisäkustannukset katetaan. Uuden hallituksen on uudistettava rakenteita ja luotava työpaikkoja. Tiina Elo vaati, että eläkeläisten kohtelu verotuksessa on tehtävä palkkatulon mukaiseksi. Työelämän murros on otettava huomioon. Perustuloa voisi kokeilla. Sosiaaliturvan on aina kannustettava työntekoon. Energiauudistus on tehtävä uusiutuvien suuntaan. Yrittäjyyttä on tuettava ja kannustettava kestävällä tavalla. Laura Kiijärvi vaati, että verovähennysoikeuksia on poistettava, mm. ay-maksut ja asuntolainojen korkovähennys. Ansiosidonnainen tuki on lyhennettävä 250 päivään ja yritystukia on poistettava. Subjektiivista päivähoito-oikeutta on rajattava. Perustulon sijaan hän kannattaa Liberan ehdottamaa perustiliä. Teemu Lahtisen mukaan leikkauksia voidaan toteuttaa palveluja heikentämättä: EUmaksut, kehitysapu, yritystuet ja maahanmuuton kustannukset. Sääntelyn valvontaa pitäisi olla vähemmän. Työnteko ja yrittäminen on saatava aina kannattavaksi. Viron malli voidaan ottaa yritysverotukseen. Kevytyrittäjyyttä on tuettava. Julkishallinto on rakennettava uudestaan ketteräksi malliksi. Jaana Wessman oli sitä mieltä, että aina ei tarvitse säästää. Korot ovat negatiiviset ja lainaa voidaan ottaa. Verovajetta on alennettava ja rikkaita ja hyvätuloisia on verotettava enemmän. Suomessa on kaiken lisäksi välittämisvaje ja heikoimmilta halutaan ottaa vielä enemmän. Tilaisuus päättyi yleisön evästykseen: Toivottavasti uudet edustajat eivät järjestä samanlaista surullista farssia kuin nykyinen eduskunta viimeisinä viikkoinaan. 6

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Lempinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille EK:n vaalitavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Vauhtia vientiin Viennin arvo on yhä 20 % pienempi kuin vuonna 2008 Kilpailukyky

Lisätiedot

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko

Lisätiedot

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta

Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Väestön mielipiteet hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta Kyselyn toteutus Lääkäriliitto selvitti marraskuussa 2014 kansalaisten käsityksiä hoitoon pääsystä ja potilaan valinnanvapaudesta. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kuntarakenteen uudistus

Kuntarakenteen uudistus Kuntarakenteen uudistus Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja taloustutkimuksen näkökulmasta Antti

Lisätiedot

Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp

Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15/2017 vp Perustuslakivaliokunta 28.3.2017 Neuvotteleva virkamies Timo Annala Finanssisihteeri Filip Kjellberg Budjettineuvos Petri Syrjänen 1 Valmistelun

Lisätiedot

Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia

Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Metropolialueen hallintomallit - taloustutkimuksen näkökulmia Antti Moisio (VATT) GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) Kuntauudistus Esityksen sisältö Metropolialueen hallintomallit Kommentteja

Lisätiedot

HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander

HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET. Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander HALLITUKSEN RAKENNEUUDISTUKSET JA SUOMEN TALOUDEN HAASTEET Maakuntaparlamentti 12.11.2015 Jaakko Kiander KANSANTALOUDEN ONGELMAT Suomen BKT on edelleen vuoden 2007 tason alapuolella Modernin historian

Lisätiedot

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden

Lisätiedot

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kataisen hallituksen ohjelma Työssäkäyntialueiden perusteella suurkunnat, jotka kykenevät

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo

Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014. Matti Vatilo Metropolialueen kuntajakoselvitys Vihdin valtuustoinfo 2.10.2014 Matti Vatilo Selvityksen tarkoitus Tehtävänä arvioida edellytyksiä yhdistää kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai useammaksi kunnaksi. Myös

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019

Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*

Lisätiedot

Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä. Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen

Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä. Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sote-rahoituksesta ja henkilöstöstä Hallituksen kokous 7.5.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Sote rahoituksen periaatteista: kansallisesti ei lisää tehtäviä kuntien rahoitus sote-alueelle painotetulla

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-asiaa

Ajankohtaista kunta-asiaa Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti

Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Rakenneuudistukset tarkastelussa Heikki Koskenkylä Valtiot. tri, konsultti Millä eväillä valtiontalous ja kilpailukyky saadaan kuntoon? Suomen Perustan pikkujouluseminaari 10.12.2013 Ostrobotnia 1. Suomen

Lisätiedot

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Logistiikkayhdistysten liitto 20.5.2011 Jussi Mustonen Maailmantalous Maailmantalouden kasvunnäkymä säilynyt vakaana 2.5-4.5-6.5 Deflaationtorjunta

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Sote-rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/2017 vp

Sote-rahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/2017 vp Soterahoitusratkaisun vaikutukset Ahvenanmaan asemaan HE 15 ja 71/217 vp Perustuslakivaliokunta 16.6.217 Budjettineuvos Neuvotteleva virkamies Finanssisihteeri Petri Syrjänen Timo Annala Filip Kjellberg

Lisätiedot

Työllisyys on ykkösasia

Työllisyys on ykkösasia Työllisyys on ykkösasia Keskustan ratkaisuja Suomen suunnan muuttamiseksi 9.8.2013 Helsinki 9.8.2013 Keskustan ratkaisuja Suomen suunnan muuttamiseksi 1 Urpilaisen budjettiesitys Talouden uskomushoitoa

Lisätiedot

Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen

Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Suomen tahtotila reaaliaikatalouden osalta 18.6.2019 Johtava asiantuntija Olli-Pekka Rissanen Tahtotilaa tulkitsemassa 1.Hallitusohjelman kirjaukset 2.Jo muodostunut yhteinen tahtotila Ovatko nämä samat?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 303/2016 03.00.00 19 Esitys kaupunginhallitukselle Espoon kaupungin lausunnoksi opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Valmistelijat

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

Puhe Rautavaara-päivien pääjuhlassa 30.6. 2013. Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto. Hyvät Rautavaara-päivien osanottajat!

Puhe Rautavaara-päivien pääjuhlassa 30.6. 2013. Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto. Hyvät Rautavaara-päivien osanottajat! Puhe Rautavaara-päivien pääjuhlassa 30.6. 2013 Professori Vuokko Niiranen, Itä-Suomen yliopisto Hyvät Rautavaara-päivien osanottajat! Rautavaara-päivien monipuolinen ohjelma ja päivien näkyvyys kertovat

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015 Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 30.1.2017 klo 12.33 14.55 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle?

Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle? Millainen itsehallintomalli Uudellemaalle? Finlandia-talo 16.9.2015 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI Hallitusohjelma ja sote-selvityshenkilöhanke merkitsevät hallintohistoriassa ainutlaajuisen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen säästömekanismit

Sote-uudistuksen säästömekanismit Sote-uudistuksen säästömekanismit Alustavia arviointeja Hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen tavoitteena on terveyserojen kaventaminen ja kustannusten hallinta Hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu

Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu Helsingin seudun metropolihallinnon valmistelu MAL-verkoston jouluseminaari, Tampere 18.12.2013 Olli Maijala Ympäristöministeriö Metropolihallinto (Vrt. rakennepoliittisen ohjelman (29.8.2013) toimenpide

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus

Maakunta- ja soteuudistus Maakunta ja soteuudistus Maakuntakiertue Uusimaa 1.6.2017 Muutosjohtaja 1 2.6.2017 Valmisteluvaiheet 2 2.6.2017 3 2.6.2017 Aluekehittäminen ja kasvupalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 905 412 493 94 101 226 281 203 308 129 71 243 154 Kaikki painotettu N= 904 421 483 90 96 217 283 218 309 122 68 256 149

Kaikki painottamaton n= 905 412 493 94 101 226 281 203 308 129 71 243 154 Kaikki painotettu N= 904 421 483 90 96 217 283 218 309 122 68 256 149 TALOUSTUTKIMUS OY 20100326 13:12:52 TYÖ 3762.00 TAULUKKO 21011 ss VER % Suomalaisten mielipiteet Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema maahanmuuttopolitiikasta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn

Lisätiedot

Kuntarakenne ja sote-uudistus Länsi- Uudellamaalla. Kaupunginjohtaja Simo Juva, Lohja Kasvukraft yhteistyökokous Siuntio 3.10.2013

Kuntarakenne ja sote-uudistus Länsi- Uudellamaalla. Kaupunginjohtaja Simo Juva, Lohja Kasvukraft yhteistyökokous Siuntio 3.10.2013 Kuntarakenne ja sote-uudistus Länsi- Uudellamaalla Kaupunginjohtaja Simo Juva, Lohja Kasvukraft yhteistyökokous Siuntio 3.10.2013 Mikä kunta on? Suomi jakaantuu kuntiin, joiden asukkainen itsehallinto

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Suomen talouden haasteet ja talouspolitiikan linja. Taloustieteellinen yhdistys 16.5.2013 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Suomen talouden haasteet ja talouspolitiikan linja. Taloustieteellinen yhdistys 16.5.2013 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Suomen talouden haasteet ja talouspolitiikan linja Taloustieteellinen yhdistys 16.5.2013 Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Esityksen rakenne 1. Talouskehitys hallituskauden puolivälissä 2. Talouden

Lisätiedot

Soten tulevaisuus rakennevaihtoehdot puntarissa

Soten tulevaisuus rakennevaihtoehdot puntarissa Soten tulevaisuus rakennevaihtoehdot puntarissa Arto Haveri 10.5.2019 Helsinki, Kuntatalo Sisältö 1) Sotehistorian lyhyt oppimäärä 2) Rakennemallien päävaihtoehdot 3) Miten tästä eteenpäin? 2 3 Seutukuntien

Lisätiedot

Millaisen Suomen haluamme?

Millaisen Suomen haluamme? Millaisen Suomen haluamme? Akavan linjauksia taloudesta ja työstä 27.2.2012 Miksi? Talouden ja ikääntymisen haasteet ovat vakavat Julkisen talouden kestävyydelle, työn tekemisen kannustamiselle ja työurien

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013

Uudet kunnat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 2.10.2013 Uudet kunnat Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri Kunnilla keskeinen rooli julkisen talouden rakennemuutoksessa Kuntien tehtäviä tai niiden perusteella säädettyjä velvoitteita arvioidaan vuosina

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous

Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis!

Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! 7.3.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteita Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis

Lisätiedot

SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014. Potkua ja parastamista kehittämistyöhön

SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014. Potkua ja parastamista kehittämistyöhön SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014 Potkua ja parastamista kehittämistyöhön SenioriKaste on Pohjois-Suomen Kaste-alueen vanhustyön kehittämishanke vuosille 2014 2016. Hankkeessa on mukana

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Elinkeinoelämän keskusliitto EK 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jan Schugk 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia juha kemppinen 070517 Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia Lappeenrannan kunnallisveroprosentti on Suomen maakuntakeskusten suurimpia. Useimmat

Lisätiedot

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019?

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä esitetään uudistettavaksi myös laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Käsittelyssä olevaan

Lisätiedot

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Kataisen hallituksen teot Leikkaa suomalaisesta työstä sekä julkisella että yksityisellä

Lisätiedot

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista JARMO EDUSKUNTAAN! Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille

Lisätiedot

Puolueiden työelämää koskevia vaalitavoitteita Eduskuntavaalit 19.4.2015

Puolueiden työelämää koskevia vaalitavoitteita Eduskuntavaalit 19.4.2015 Puolueiden työelämää koskevia vaalitavoitteita Eduskuntavaalit 19.4.2015 1 Suomen Keskusta Yhteiskuntasopimus poikkeuksellisen vahvaa ja sitoutuvaa yhteistyötä hallituksen, eduskunnan, työmarkkinajärjestöjen,

Lisätiedot

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Maistraatinportti 2 puh. 020 7489 400 00240 Helsinki www.akava.fi/opiskelijat Sisällys 1. Sosiaaliturvajärjestelmän on oltava yhtenäinen

Lisätiedot

Uudenmaan Maakuntaparlamentti

Uudenmaan Maakuntaparlamentti Uudenmaan Maakuntaparlamentti Työministeri Lauri Ihalainen 20.11.2014 Finlandia-talo Uudenmaan Maakuntaparlamentti 1. Yleinen talouden kuva 2. Elinvoimaa älykkäästä erikoistumisesta 3. Työllisyys- ja työttömyystilanne

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Lausunto metropolihallintolakia valmistelevan työryhmän väliraportista 100/00.01.00/2013 Kaupunginhallitus 171 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietoja antaja: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja 1 EDUSKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMINNAN TUKIRYHMÄN KOKOUS Aika: To 2.10.2014 klo 8.20-9 Paikka: Eduskunta, Sali A 107 MUISTIO 3.10.2014 Läsnä eduskunnasta: Anne Kalmari Sanna Lauslahti Kari Uotila Pirkko Mattila

Lisätiedot

Kuntatalous ja kuntien tehtävät sekä Keski-Suomen kuntien talous

Kuntatalous ja kuntien tehtävät sekä Keski-Suomen kuntien talous Kuntatalous ja kuntien tehtävät sekä Keski-Suomen kuntien talous Kommenttipuheenvuoro Kuntaliiton maakuntakierroksella maakuntavaltuustoseminaarissa 26.8.2014 Laajavuoressa kunnanjohtaja Matti Mäkinen

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru KESKUSTELUTILAISUUS METROPOLIALUEEN KUNTA- JA PALVELURAKENNERATKAISUISTA 17.4.2013 Helsingin seudun väestö- ja työpaikkakehitys Helsingin seudun 14

Lisätiedot

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi

Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi Pääpuolueiden verotavoitteiden analyysi Talous- ja elinkeinopolitiikan vaikuttajaryhmä 6.5.2015 Tero Honkavaara Johtava veroasiantuntija, EK 1 Työn verotus 450 M verokevennys pienija keskituloisille Yritysverotus

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti

Kaksiportaisen seutuhallinnon selvitys. Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti Työryhmä 4: Kuntatalous ja tukipalvelut Loppuraportti Kuntatalous ja tukipalvelut työryhmän kokoonpano Kuntatalouden nykytilanne Vuosina 2000 2009 seudun viiden kunnan vuosikate on ollut jonain vuonna

Lisätiedot

Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta

Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta Ajankohtaista aluehallinto- ja soteuudistuksesta Länsi-Suomen liittojen yhteistyöfoorumi Kauhava, PowerPark 22.10.2015 Tero Tyni, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveydenhuollon talousasiat Hallitusohjelman

Lisätiedot

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari VAALITEEMOJA Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys Lähtökohtana ihmisen elinkaari Kansalaisaloite uudelle eduskunnalle: Sosiaalisesti oikeudenmukainen työeläke Pienituloisten verotusta kevennetään

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 110/2009 vp Laki vakuutetun sairausvakuutusmaksun ja työnantajan sairausvakuutusmaksun suuruudesta vuonna 2010 ja sairausvakuutuslain 7 luvun :n ja 18 luvun :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Verot us Keskustanuorten veropoliittinen ohjelma

Verot us Keskustanuorten veropoliittinen ohjelma Verot us Keskustanuorten veropoliittinen ohjelma 1. Johdanto Tässä asiakirjassa on esitelty Keskustanuorten näkemys tulevaisuuden veropolitiikan painopisteistä. Verotuksen pääasiallinen tehtävä on kerätä

Lisätiedot

Perussuomalainen vaihtoehto. Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu

Perussuomalainen vaihtoehto. Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu Perussuomalainen vaihtoehto Jukka Kilpi Fil. tri, kaupunginvaltuutettu 12.05.2013 KATAISEN HALLITUKSEN KOLME VAIHTOEHTOA METROPOLIHALLINNOKSI 1) Kaksi suurkuntaa ja sopimusyhteistyö 2) Metropolihallinto

Lisätiedot

Mistä löytyy Suomen kuntien tie?

Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.12.2015 Sivu 1 / 1 1989/2015 02.02.00 171 Vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen (osittain pöydälle 2.12.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Heikkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

Talouden uudistaminen älyllä ja ympäristöteknologialla Yrittäjyyden ja työelämään pääsyn helpottaminen työllisyyden lisäämiseksi

Talouden uudistaminen älyllä ja ympäristöteknologialla Yrittäjyyden ja työelämään pääsyn helpottaminen työllisyyden lisäämiseksi Talouden uudistaminen älyllä ja ympäristöteknologialla Yrittäjyyden ja työelämään pääsyn helpottaminen työllisyyden lisäämiseksi Julkinen sektori tekemään Suomesta edelläkävijäyhteiskuntaa Talouden uudistaminen

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma 2013. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012

Talousarvio ja suunnitelma 2013. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012 Talousarvio ja suunnitelma 2013 Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ehdotus 25.10.2012 Espoo on kasvukaupunki Syntyvyyden enemmyys ja maahanmuutto kasvattavat Espoon väestöä yli 4000 asukkaalla vuodessa. Myös

Lisätiedot

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus

Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Pääkaupunkien tehtävät ja rahoitus Moisio & Oulasvirta Kuntien tehtävät Pohjoismaissa, eroja: Suomi : pienkuntavaltaisuudesta syntynyt tarve kuntayhtymille, erityisesti terveydenhuollossa Ruotsissa ja

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat

Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat 2019-2020 Tiedotustilaisuus 13.2.2019 Kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalu @IlariSoosalu 13.2.2019 Kuntien ja kuntayhtymien

Lisätiedot

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija

Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014. Verotus. Jukka Hakola veroasiantuntija Budjettiriihi ja kunnat -taustatapaaminen 20.8.2014 Verotus Jukka Hakola veroasiantuntija Hallitusohjelman tavoitteet kuntien verotuloihin liittyen Hallitusohjelmaan on kirjattu kuntien verotuloihin liittyviksi

Lisätiedot

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen

Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Hallinto uudistuu uudistuuko johtaminen Tulevaisuuden johtajat 24.11.2017 Jari Koskinen MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016

TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Keskiviikko 3.2.2016 klo 17.00 18.24 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr. Elena

Lisätiedot

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS SUOMALAINEN MUSIIKKI ON EKOLOGINEN (VOIDAAN VALMISTAA ETÄTYÖNÄ. EI TOIMITUSKULUJA) JOKAISEEN MAKUUN AINA TUORETTA (EI PARASTA ENNEN -PÄIVÄÄ) EHTYMÄTÖN LUONNONVARA

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot