Eversti, sotilasprofessori Mika Hyytiäinen puhe Vaikuttamista muutoksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eversti, sotilasprofessori Mika Hyytiäinen puhe 6.9.2012. Vaikuttamista muutoksessa"

Transkriptio

1 Eversti, sotilasprofessori Mika Hyytiäinen puhe Vaikuttamista muutoksessa Herra kenraali, arvoisat juhlavieraat ja intoisat sotataidon ystävät. Olen Mika Hyytiäinen, aloitin juuri suomalaisen sotataidon sotilasprofessorina. Olen paitsi innostunut myös ylpeä. Sotataito veti minut aikoinaan upseeriuralle. Lupasin pitää kriittisen puheenvuoron, olisin sellaisen pitänyt joka tapauksessa. Pyrin olemaan nukuttamatta teitä vaikka solmio kuristaakin, tieteeni aion nimittäin tehdä villapaidassa. Jaoin esitykseni kolmeen osaan. Aluksi maalaan kuvan siitä, missä me Suomen puolustusvoimissa olemme menossa ja millaisia ratkaisuja meillä on edessä. Pyörähdän kovan sotimisen lisäksi viranomaisten yhteistoiminnan muutoksessa, mutta jätän kriisinhallinnan pois: en tiedä siitä juuri mitään eikä se kuulu professuuriini. Väitteeni on, että tutkimukselle on nyt aivan erityistä tarvetta ja sen tuloksilla on myös tilaa vaikuttaa. Seuraavaksi esitän mielipiteeni siitä, mitä koulussamme vähintään pitäisi korjata vastatessamme upseerien tutkijavalmiuksien opettamisesta. Olen itse ollut ensimmäinen tutkimuksen pääopettaja syksyn 2002 ja dosentti vuoden 2004 alusta, sekä ohjannut kymmeniä töitä kadetista tohtoriin. Olen itse joka tavalla asian tilaan syyllinen. Jos joku muukin tuntee piston sydämessään, hyvä, koska pistoista syntyy ajattelun liikettä ja siitä toimia. En väitä olevani oikeassa vaan haastan muut keskusteluun. Lopuksi käsittelen sotilasprofessuuria omalta kannaltani. Maalaan itseäni nurkkaan kertomalla, mihin aion ryhtyä, mutta varaan oikeuden muutoksiin kun viisastun. Lupaan noudattaa johdon ohjausta, kunhan se ei ole ristiriidassa tieteentekijän velvollisuuksieni kanssa. Doktriinipalapeli muuttuu Sovin aikoinaan professori Tynkkysen kanssa, että minä edustan vallankumouspuhetta ja hän vanhempana jatkuvan kehittymisen periaatetta. Pidän tästä edelleen omalta osaltani kiinni, koska se on itselleni luontevin tapa katsoa maailmaa. Kun aikoinaan ilmoittauduin Matti Lukkarille nuorena opettajana, hän antoi minulle elinikäisen neuvon: Älä tee mitään kahta kertaa samoin, et ole niin hyvä ettet voisi aina parantaa. Minkä teet, teet käskystäni, ja jos menee pieleen, soita ensin minulle ja kerro mitä käskin. Tuon jälkimmäisen lupauksen on jokainen esimieheni pitänyt. Rikkinäinen palapeli? oli ehdotukseni vuoden 2010 Sotatieteen päivien teemaksi. Kysymysmerkki otsikossa oli kohteliaisuutta, jolla toivoin saavani esitykseni läpi - oikeasti halusin esittää asian hypoteesina pisteen kera. Harkitsin huutomerkkiä, mutta puolustusvoimauudistus poistaa sen tarpeen. Konsensushengessä päädyimme muotoiluun Voima verkostoissa kestävä pala-

2 2 (5) peli? kysymysmerkin ollessa varovainen viittaus joko kestävyyteen tai palapelimäisyyteen. En tuolloin päässyt asiaani esittämään, teen sen nyt. Väitteeni on yksinkertainen: Verrattuna viitisenkymmentä vuotta sitten syntyneeseen alkuperäiseen alueellisen taistelun doktriiniin me olemme pala palalta muuttaneet osaa paloista, poistaneet osan ja tuoneet osin ulkomaisiin oppeihin perustuvia uusia paloja. Tätä voi toki kutsua vaiheittaiseksi kehitykseksi, mutta kun samalla palojen keskinäisriippuvuus on kasvanut paljon, lopputulos on aivan muuta kuin alun perin ajateltiin. Teollinen vallankumouskin tehtiin tehdas ja kaupunki kerrallaan. Taustaidean muutos Alun perin ajatuksena oli luoda rakenne, jonka jokainen perusosa oli sen perustamisesta alkaen riippumaton muista. Malli oli resurssisyistäkin maavoimapainotteinen, mutta myös ilmavoimat torjuntavoimineen ja merivoimat väylänsulkutehtävineen organisoitiin näin. Lääneihin tiivistyi itsenäisyys aina ratkaisutaisteluita myöten. Tämän vuosikymmenen puolivälissä meillä on tilalla keskitetty mutta sellaisena taistelunkestoinen rakenne. Minulle sotilasläänien, lennostojen ja meripuolustusalueiden eli aiemmin operatiivisiksi johtoportaiksi kutsuttujen johtamiselementtien poistaminen on puolustusvoimauudistuksen isoin toiminnallinen muutos. Operatiivisten yhtymien määrä on vähentynyt paljon kylmän sodan ajoista. Samalla alueellista tasoa ollaan organisoimassa pysyvämmäksi sotilasaluerakenteeksi ilman perinteistä perusyhtymärakennetta. Kuopattu paikallispuolustus otetaan jälleen käyttöön, mutta merkittävästi uudenlaisin tehtävin. Reserviläisten merkitys kouluttajina ja paikallisina toimijoina on kasvanut, vaikkemme ole vielä suojeluskunta-ajassa. Kehitys on syklistä, mutta vanhan näköiset palat asettuvat nyt eri järjestykseen kuin aiemmin, ja niitä kootaan eri aikakausilta. Maavoimat päätti nostaa laajan alueellisen joukkojen massan ylös poteroistaan ja muuttaa sen aktiivista hajautettua taistelutapaa käyttäväksi voimaksi, joka pikemminkin kiistää vastustajan toimintavapauden ja osallistuu sen romahduttamiseen kuin torjuu jäykästi vastustajan iskut. Palaan vielä romahduttamiseen. Merivoimien päätehtävä on turvata saaremme huoltoyhteydet aiemman maihinnousun torjunnan ja miinoittamisen rinnalla, tai sanoisinko ohi. Jo tsaarien aikana rakennettu kiinteä laivastomme on nyt melkein purettu. Ilmavoimat alkaa taas toimittaa tulta maahan. Ensi vuosikymmenellä on suuri asia ratkaistavana, herhiläisten seuraajavalinta, joka ei ole pelkkä seuraavan sukupolven välinehankinta. Maajoukkojen oma ilmatorjunta on vähentynyt samalla kun ilmapuolustus on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi. En ala kiistelemään tehtyjen päätösten järkevyydestä vaan suuntaan energiani siihen, mihin voi vaikuttaa. Suuri määrä konsepteja, doktriineja ja muita taktisia rakenteita on jokaisessa vielä tekemättä. Uusia palasia Logistiikka on pian keskitetty ja siirretty yhteisen johdon alle. Puolustushaaroista tulee asiakkaita, ei johtajia. Samalla kokonaisuuden riippuvuus, suoranainen lonkeroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan, kasvaa. Logistiikkaa on tutkittu top down jo usean vuoden ajan. Seuraavaksi keskitytään alueellis-operatiiviseen tasoon, joka on rakenteena haastavin. Johtamisjärjestelmän tietokoneistuminen on hyvin uusi ilmiö, olemme kaikki alkutaipaleella. Kansallinen osaamisemme on sitä luokkaa, että meillä on mahdollisuus jopa tekniseen ja sitä kautta tiedolliseen ylivoimaan. On turha verrata datavirtoja kirjekyyhkyihin tai katkeileviin puhe-

3 3 (5) linyhteyksiin, kyse on täysin eri mittaluokkaa olevista asioista. Miten tämä uusi kehys tai paremminkin paloja laajentava kerroin osataan valjastaa käyttöön, on paljolti tutkimatta sotataidon näkökulmasta alaamme voi kuvata tietotekniikan muutoksessa enemmänkin ajopuuksi kuin ohjaavaksi tekijäksi. Yhteinen tulenkäyttö on isoissakin maissa vielä uusi asia. Meillä sitä on hahmoteltu ja tutkittu aina prosesseihin saakka jo useampia vuosia, ja pian ovat varsinaiset kovat suorituskyvyt tulossa. Ala suorastaan pakottaa joint-ajatteluun. Sen on linjattu olevan myös sisäisesti kansainvälisesti yhteensopiva, joten pitkälti kansallisiin tietorakenteisiimme ja prosesseihimme tulee vieras palanen, jonka kanssa on opittava toimimaan. Paljonko Naton ja Yhdysvaltojen prosessia voi tuunata ilman että yhteensopivuus vaarantuu, on paitsi hyvä myös ajankohtainen kysymys. Pitääkö meidän muiden tavoin siirtyä vaikutusperäiseen COPD -prosessimalliin, ja jos niin miten, on tutkimatta. Itseäni yhtäaikaisten muutosten virrassa askarruttaa erityisesti kaksi asiaa: Kuinka paljon ja kuinka montaa palapelin palaa pitää muuttaa, jotta kokonaiskehitys onkin hyppäyksellinen, ehkä vallankumouksellinen. Kun palat saadaan hitsattua soivaksi peliksi, millaista musiikkia pitää ja voi säveltää, vai soitetaanko edelleen vanhoja kappaleita? Kuluttamisesta romahduttamiseen Kun sekä hyökkääjä että puolustaja liikkuvat, eikä tarkoituksena ole törmätä nokikkain, on tavoitteen syytä muuttua. Verkostopuolustusta keksiessämme laadimme kuvan esitettäväksi tuolloiselle puolustusministerille. Kuluttamisen idea oli vähentää vastustajan voimia, kunnes se on riittävän heikko pysäytettäväksi tai jopa torjuttavaksi. Kun pysäyttäjä pian puuttuu, tavoitteeksi on asetettu vastustajan sotakoneen ja sen tahdon romahduttaminen. Miten tuo temppu tehdään, siinä on paljon selvitettävää ja varaa jopa innovatiivisuudelle. Olen itse esittänyt seuraavan konseptin: tapetaan aina ja ensimmäisenä vastustajan kaikki sotakokit mukaan lukien ruokaa kuljettavat tai valmistavat laitteet. Kun tätä tehdään koko syvyydessä ja kaikin voimin, vastustaja romahtaa jossakin vaiheessa. Konseptini tuskin täyttää tiukkoja operatiivisia suoritevaatimuksia, mutta se todistaa romahduttamisrakenteita olevan olemassa. Vaikutusperustaisuudessa on kyse näiden rakenteiden etsimisestä ja hyödyntämisestä. Kollegani Jari Rantapelkonen vetää yhtä tätä pohtivaa tutkimushanketta ja jo sen edeltäjää johdettiin täältä. Yliopistomme ei siis ole sivussa tästä tärkeästä asiasta. Iso haaste toki on, että

4 4 (5) Suomi eli me itse olemme tällaiselle romahduttamiselle parempi maali kuin meitä vähemmän kehittyneet maat. Viranomaisyhteistyö muuttuu, koska sen on pakko! Yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittelemä kansallinen toimintamallimme perustuu vastuuviranomaisrakenteeseen. Jokainen kriisi tai poikkeava tilanne kuuluu aina jollekin viranomaiselle, jota muut sitten tarvittaessa auttavat, tämän ehdoilla. Malli on sikäli selkeä, että vastuut on jaettu ja hommat on myös kohtuudella pystytty hoitamaan, kiitos paljolti soveltamiskykyisen kenttäväen. Myrsky on sikäli kiinnostava esimerkki, ettei sille ole vastuuviranomaista. Kansalainen kyllä osaa soittaa hätäkeskukseen jopa sulavasta pakastimesta, mutta toimet jakaantuvatkin paitsi meille koppalakeille myös ja varsinkin kunnille, alan yrityksille, järjestöille ja yhteisöille kuten kylille. Tapanimyrskyn torjunta meni pelastuslaitokselta harjoitellulla ja sovitulla tavalla, mutta kansalaisten ja median mielestä homma meni pieleen. Turvallisuuden tunne heikkeni. Jos emme kestä tällaista syvän rauhan aikana, miten kävisi pommituksissa? En ole turvaministeriön ja kaikki koppalakit yhdistävän johtoesikunnan kannattaja. Uusilla ilmiöillä on tapana vaatia yhdistelyä, ja jossakin kohdalla massa kasvaa liian suureksi. Terävyys katoaa samalla helposti niistä asioista, jotka nyt kukin hoitaa itsenäisesti. Mutta kannatan yhteisten konseptien kehittämistä. Nämä tehtäisiin yhteisin ehdoin alkaen taktisista merkeistä ja päättyen termeihin, toisin kuin nyt: jokainen opettelee kaikkien muiden tavat. En perää yhteistyösopimuksia tai kulttuuriselvityksiä vaan taktisia malleja, joiden perusteella toimia yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tarjoan siis pohjaksi yhteistä taktista ajattelua, johon muu voi sitten kiinnittyä. Koulumme tutkimuksesta Lähden konkreettisesta ongelmasta: kun upseeri kaikki sotakoulut käytyään on itse ja yksin tehnyt aika kovalla työllä joukon tutkimuksia, joiden tuloksia kukaan ei ole hyödyntänyt, ja joihin on ollut jopa vaikea löytää kunnon ohjausta, onko ihme ettei hän kenraalina arvosta tutkimusta tai käske tekemään sitä eri alojen välisesti? Käytän nyt karkeaa kieltä: me kusemme omaan pakkiimme. Kadetinkin repussa on alkio marsalkan sauvasta, ja sen tutkimusviiru joko kasvaa tai kuihtuu sen mukaan, miten me hänet koulutamme. Toinen lähes ikuisuusongelma on, etteivät opinnäytetyömme ehdi vaikuttaa. Kerron uutisen: tutkimustehtävien rakentamisprosessi koko puolustusvoimien laajuudessa on muutettu kaksi vuotta sitten ja ammattitutkijoilla se alkaa toimia. Mikä parasta, rytmi on sama kuin opinnäytetöillämme. Me olemme nyt ainoa tutkimusinstanssi, joka ei prosessia oikeasti noudata. Tiedän jopa puolustusvoimien komentajan aika äskettäin kyselleen opinnäytetöidemme hyödyn perään. Esitetyissä aiheissa on myös sisään rakennettu kumma piirre: samaan aikaan kun esimerkiksi uutta aktiivista ja hajautettua taistelutapaa tutkitaan periaatetasolla, halutaan jo vastauksia yksittäisten joukkojen kehittämiseen uudessa viitekehyksessä. Järki jotenkin sanoisi, että nämä kannattaa tutkia peräkkäin, tietoa kumuloiden ja jo tiedettyyn nojaten. Me suorastaan pelkäämme ryhmässä tutkimista. Monella siviilialalla ei enää juuri muuta tehdä. Koska meillä ei ole ammattitutkijamassaa, ryhmät pitää uskaltaa tehdä opinnäytetyön tekijöistä. Viiden vuoden fokus, sopivan iso päätutkimuskysymys, kymmenkunta eri tason työtä ja kunnon ohjaus antaisi mahdollisuuden pyrkiä parempiin tuloksiin. Ei tämä ihan puhdasoppista ole, mutta veisi oikeaan suuntaan. Nykyisin virkatöitäkin tehdään ryhmissä ja projekteissa. En kuitenkaan

5 5 (5) vaadi, että jokaisen pitäisi liittyä tällaiseen ryhmään, mutta tälläkin kierroksella jokainen tekee yksin työnsä. Kolmas itseäni kohdannut piirre on konservatiivisuus. Toin tänne aikoinani pääesikunnasta viran puolesta verkostopuolustuksen perusteet. Asia oli uusi ja ylimmässä johdossa päätetty, mutta toteutukseltaan pääosin auki. Vastustus oli yllätyksekseni kova. On luontevaa, että innostunut tutkija esittää ja vastuuvirkamies on konservatiivinen. Mutta konservatiivinen yliopisto Suomalaisen sotataidon sotilasprofessorin homma! Ideaalimaailmassa kaikki on tieteen tekijälle vapaata ja julkista, saa itse valita tiedon intressit. Näen tässä kaksi haastetta: vaikuttava tieto ja tutkimusten tulokset eivät alallani ole julkisia, ja vaikutusta on helpompi saada aikaan siinä suunnassa johon on jo päätetty mennä. Näen myös, että minä olen nykytulevaisuuden professori, joka rajaa vapausasteita. Sotilasprofessorin viran edellytys on näytöt sodan ja rauhan ajan töistä, ei vain julkitieteelliset ansiot. Tämä tarkoittaa, että pitää omata salattua ja osin jopa sisäpiiritietoa, jolla suuntaansa hakee. On tällaisia aloja muitakin. Vaikkapa näyttelijäprofessorit ovat pätevöityneet kameran edessä eikä katsomossa. Rakenteessa on vaarana ajatusten kuroutuminen, jolloin ei näe yhteisiä harhoja. Onneksi koulussamme on joukko muita, joilta tämä sisäpiirivaatimus puuttuu. Koen täällä olevan turhautumista siitä, että doktriinin ammattimainen tutkimus päätettiin puolustusvoimauudistuksessa rakentaa uuteen tutkimuslaitokseen. Sanon rakentaa ja uuteen ihan tarkoituksella, koska kumpaakaan ei aiemmin ole meillä tällaisena ollut. Pian on pieni mahdollisuus, että doktriini alkaa jos ei johtaa niin ainakin ohjata teknologian implementointia, ja ihmistieteistäkin on alkio mukana samassa rakenteessa. Kenttäohjesääntö kutsuu tätä kokonaisuutta suorituskyvyksi. Menikö oikein, tuhotaanko nyt tiedeyliopiston tutkimus? Olen jäävi vastaamaan, mutta vastauksella ei onneksi ole merkitystä: asia on päätetty ja se toteutetaan. Tärkein kysymys on, millaisen aseman me saamme tai otamme. Miten me kytkeydymme uuteen tutkimuslaitokseen, jotta oma työmme vaikuttaisi sen kautta. Haluan olla eturivissä rakentamassa tätä suhdetta. Kansainvälistyminen on koulun strateginen tavoite. Itse olen siihen sitoutunut, kunhan en joudu ottamaan alaani kuulumattomia asioita. Ruotsissa tehdään viranomaisyhteistyötä, koulutetaan kodinturvajoukkoja ja valmistaudutaan puolustukseen omalla kamaralla. Turkki, Israel, Singapore, itävalta, Sveitsi, Viro monella on samoja haasteita kuin meillä. Pienen vapauden ajattelin pyytää. Haluaisin selvittää itselleni, mitä on taistelun ajattelun taito. Tarkoitan tällä sitä hetkeä, jolla shakkimestari ryhmäpelissä hetkessä hahmottaa asemansa laudalla nähden vastustajan mahdollisuudet ja jopa aikomukset sekä haluamansa asetelman, ennen kuin tekee siirron. Sitä hetkeä, jossa muotoilija ymmärtää insinöörin antamat rajoitteet ja sovittaa taiteensa niiden puitteisiin. Sitä oivallusta jolla valmentaja kokoaa joukkueen ja luo sille oman pelin, jonka puutteella hikinen pelaaja sitten selittelee joukkueen tappiota. Rajoituksistani johtuen lähestyn ilmiötä sen rajojen kautta: nappuloiden sallitun liikkeen ja voiman, insinööritieteen rajausten ja pelaajabudjetin. En tiedä, minne saakka kykenen etenemään vai hämmennynkö vain lisää, mutta aion yrittää. Varmaan huomasitte, että olen innoissani enkä vain esitä sellaista. En voi sanoa haaveeni nyt toteutuneen, koska tällaista ei aiemmin voinut edes haaveilla. Saada juuri nyt miettiä päätyönä taktiikan muutosta, unelmahomma. Arvon kuulijat, on upeaa seistä edessänne ja tehdä työtä kanssanne.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.

Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta. DVD Backgammon Pelin tavoite Pelin tavoitteena on siirtää kaikki omat pelinappulat omalle sisäkentälle ja sieltä pois laudalta. Se pelaaja, joka ensimmäisenä on poistanut kaikki pelinappulansa pelilaudalta,

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015

Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 Kisakoutsaus Liittoryhmien pitkäleiri 2015 24.7.2015 Luennon sisältö Esittäytyminen Vuorovaikutus Harjoitus 1. Kenttävalmennus Harjoitus 2. Taktiikan nyrkkisäännöt Mitä puhutaan kotimatkalla? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA?

SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA? MISTÄ PERHEASIOIDENSOVITTELUSSA ON KYSE? Jari Kekäle, TT, perheasioiden sovittelija ja kouluttaja, työnohjaaja, perheterapeutti VET SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA? - Mitä tekemistä palapelin kokoamisella

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

TEKSTI: ILKKA KORKIAMÄKI KUVAT: PÄÄESIKUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄOSASTO Puolustusvoimien

TEKSTI: ILKKA KORKIAMÄKI KUVAT: PÄÄESIKUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄOSASTO Puolustusvoimien Viestimies 1/2007 11 Eversti Ilkka Korkiamäki on Pääesikunnan johtamisjärjestelmäosaston apulaisosastopäällikkö. TEKSTI: ILKKA KORKIAMÄKI KUVAT: PÄÄESIKUNNAN JOHTAMISJÄRJESTELMÄOSASTO Puolustusvoimien

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät

Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Arvoisat yrittäjäkollegat, vuorineuvos Isotalo, emeritukset, yhteistyökumppanit ja kaikki yrittäjän ystävät Kun minua pyydettiin pitämään puhe tänään tässä juhlassamme, käsitin ensin, että minua pyydettiin

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Elämäntaitojen nelikenttä

Elämäntaitojen nelikenttä Polunvalaisija Elämäntaitojen nelikenttä A B Pitkän aikavälin tavoite Lyhyen aikavälin tavoite Nyt Punnitseminen V a l l i t s e v a t a j a t u k s e t T O I S T O K u i n k a u s e i n a j a t t e l

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Miten järjestön kokoama koko toimintaa koskevaa seuranta- ja arviointitietoa eri tahot hyödyntävät? Tämä lomake sisältää kaikille

Lisätiedot

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

Puolustusvoimat kohti 2020-lukua. Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012

Puolustusvoimat kohti 2020-lukua. Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012 Puolustusvoimat kohti 2020-lukua Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012 Puolustusvoimien nykytilanne Suunnittelupäällikkö 1 Puolustusratkaisun suuntalinjat 2010-luvulla Kansallinen

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei

Lisätiedot

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden Kymppitonni Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden ideoimassa ohjelmassa Kymppitonni. Vastaamalla oikein muutamaan tyhmään kysymykseen voi rikastua useita tuhansia markkoja. Kyllä rahantulo

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA. Satu Rautiainen, YTL Mikkeli / Kuopio

LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA. Satu Rautiainen, YTL Mikkeli / Kuopio LUENTO TUETUSTA PÄÄTÖKSENTEOSTA JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA Satu Rautiainen, YTL Mikkeli 05.10. / Kuopio 11.10. Luentoni perustuu lisensiaatintutkimukseeni Itsemääräämisoikeus vammaisten henkilöiden kokemana

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN

MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN http://www.youtube.com/watch?v=2crax8kibis 1 PUOLUSTUSTAISTELUPERIAATTEEN KEHITYS Muutoksen idea Maapuolustuksen tavoitteena on tuottaa vähemmillä, mutta

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010

Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010 Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010 Aihe: Puolustus / joukkuepuolustus (pelaajavartiointi) Mikään puolustusmuoto ei toimi, jollei pelaaja osaa puolustuksen perustaitoja. Joukkuepuolustus

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistuksen II vaihe,

Puolustusvoimauudistuksen II vaihe, Puolustusvoimauudistuksen II vaihe, toimeenpano ja henkilöstövaikutukset Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen Tiedotustilaisuus, Helsinki 6.6.2014 Puolustusvoimauudistuksen syyt ja tavoite

Lisätiedot

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään, jonka mukaan Suomessa aivan liian monia asioita säädellään liian pikkutarkasti. Vain vajaa kuudesosa

Lisätiedot

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 Esittely 24.11.2015 SPEK Mitä turvallisuustutkimuksessa tapahtuu? Prof Juha Mäkinen Tutkimustoiminnan tunnuslukuja Professoreja 12 1x Arvonimellä (tutk.johtaja)

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

kertaa samat järjestykseen lukkarissa.

kertaa samat järjestykseen lukkarissa. Opetuksen toistuva varaus ryhmällee TY10S11 - Tästä tulee pitkä esimerkki, sillä pyrin nyt melko yksityiskohtaisesti kuvaamaan sen osion mikä syntyy tiedon hakemisesta vuosisuunnittelusta, sen tiedon kirjaamiseen

Lisätiedot

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00

Elämä ja työ -kansanopistopäivät 8.8.2012 klo15.00 METALLITYÖVÄEN LIITTO RY Puhe 1 (5) Arvoisa ministeri, hyvät kansanopistopäiville osallistujat! Syyskuun alussa tulee kuluneeksi 35 vuotta tämän Murikkaopiston toiminnan käynnistämisestä. Päätös opiston

Lisätiedot

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa johtamisjärjestelmä muutoksessa PUOLUSTUSVOIMIEN JOHTAMISJÄRJESTELMÄPÄÄLLIKKÖ PRIKAATIKENRAALI ILKKA KORKIAMÄKI Mihin maailmaan olemme menossa JULK-ICT TORI-palvelukeskus SA - johtaminen PV (PVJJK) TORI

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011 Johdatus go-peliin 25. joulukuuta 2011 Tämän dokumentin tarkoitus on toimia johdatuksena go-lautapeliin. Lähestymistapamme poikkeaa tavallisista go-johdatuksista, koska tässä dokumentissa neuvotaan ensin

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit

Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit Kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin viestit Ilmastonmuutokseen sopeutuminen sosiaalisena ja yhteiskuntaa läpäisevänä tehtävänä Jukka Noponen ja Juho Saari 22.4.2014 Asiantuntijapaneeli kokoontunut

Lisätiedot

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä

Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot