JOHDATUS DIGITAALISEN PELAAMISEN KULTTUURIIN Pelaamalla pääomaa -mediakasvatuspäivä Varkaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOHDATUS DIGITAALISEN PELAAMISEN KULTTUURIIN Pelaamalla pääomaa -mediakasvatuspäivä Varkaus 24.9.2015"

Transkriptio

1 JOHDATUS DIGITAALISEN PELAAMISEN KULTTUURIIN Pelaamalla pääomaa -mediakasvatuspäivä Varkaus Mikko Meriläinen Helsingin

2 TÄNÄÄN LUVASSA Asiaa peleistä, pelaajista ja pelikulttuurista Pelaaminen kasvatuksen näkökulmasta Peliharrastuksen potentiaalia ja problematiikkaa

3 PELAAMINEN ILMIÖNÄ Keskeinen osa tämän päivän mediakulttuuria Valtaosa suomalaisista lapsista ja nuorista pelaa ainakin joskus Aikuiset suurin pelaajaryhmä Peliteollisuus yli 76 mrd dollarin (n. 67 mrd euroa) arvoinen maailmanlaajuisesti, arvioiden mukaan kasvaa 100 mrd dollariin (n. 90 mrd euroa) 2017 mennessä

4 KEHITTYVÄ KULTTUURI Pelikulttuurin juuret 1970-luvulla Teknologian kehittyminen mahdollistanut monipuolisemman tarinankerronnan Aiempaa moninaisemmat teemat Pelien modaaminen (muokkaaminen) ja käyttäminen uusiin tarkoituksiin

5 E-URHEILU Digitaalisten pelien kilpapelaamista Kasvava ilmiö sekä maailmalla että Suomessa Keskeisiä pelejä Counter-Strike (CS), League of Legends (LoL), DotA 2, Hearthstone ja Starcraft 2 Eroaa luonteeltaan arkipelaamisesta Mahdollisuus ammattilaisuuteen Huippu-urheilun problematiikka

6 MONIPUOLISTA KULTTUURIA Peliharrastus ei rajoitu vain itse pelaamiseen Striimaus, tubetus, pelitapahtumat, esports, modaus, cossaus, fanfic Erilaisten kulttuurin muotojen kohtaamista Rajattomasti mahdollisuuksia Palkitsevaa monella tasolla

7 PELIKASVATUS

8 PELAAMINEN JA KASVATUS Tärkeä osa lapsen ja nuoren maailmaa Sekä hyöty- että haittapotentiaalia Vanhemman rooli keskeinen haittojen ehkäisyssä 2010-luvun yleissivistystä Sukupolvikuilu vaikeuttaa pelaamisen käsittelyä Hyvä pelikulttuuri ei synny itsestään

9 MYYTTI 1: DIGINATIIVIT Romanttinen illuusio teknisestä osaamisesta Ensisijaisesti kaivataan sisältöosaamista Lapset ja nuoret ovat yksilöitä Diginatiiviajattelu helppo vastuuvapautus kasvattajalle

10 MYYTTI 2: 2H RUUTUAIKA Ruutuaikaa on hyvä pitää silmällä siinä missä kaikkea muutakin Kello ei ole paras mittari Mistä ruutuajassa ollaan huolissaan? Ajan tarkkailu jättää sisällön huomiotta Kohti kokonaisvaltaista ymmärrystä

11 ONKO SYYTÄ HUOLEEN? Ehkä ehkä ei Kasvattajilla peiliin katsomisen paikka Uusi kulttuuri on aina huolestuttanut Kaikkia vaikutuksia ei vielä tunneta positiivisia tai negatiivisia Mihin kiinnostus/huoli pitäisi suunnata?

12 KASVATUSKARHUNPALVELUKSET Harrastamisen väheksyntä Oman lapsuuden pakottaminen Kiinnostuksenkohteiden demonisointi Pelottelu Kasvatuksen laiminlyönti

13

14 MITEN SUHTAUTUA? Yksilöllisesti ihmisiin ei ole manuaaleja Erilaiset asiat ongelmallisia/hyödyllisiä eri ihmisille Arvojen tarkastelu tärkeää Pelaaminen on arkista touhua

15 POTENTIAALIA JA PROBLEMATIIKKAA

16 OSA ELÄMÄÄ Pelikysymykset eivät ole arjesta irrallisia Pelimaailman ja oikean maailman vastakkainasettelu Samoja hyötyjä ja ongelmia kuin monessa muussa harrastuksessa Patenttiratkaisut usein heppoisia

17 NEGATIIVINEN LEIMA Pelihaitat nostetaan usein keskiöön Kasvattajia pelottaa ja ärsyttää Media taipuvainen shokkiuutisointiin Pelaaminen on mainettaan parempi harrastus

18 LEIMA OSITTAIN ANSAITTU Pelikulttuuri ei suinkaan ole ongelmaton Eristäytyminen ja puolustautuminen Ongelmien lakaiseminen maton alle Pelikäytös, liikapelaaminen, seksismi, rasismi Vaihtelevat normit

19 ONGELMAPELAAMINEN Ei tarkkaa määritelmää tai diagnoosia Karkea arvio n. 1-5% pelaajista Pelaaminen haittaa arjen sujuvuutta Tunnistaminen vaikeaa Esiintyy usein yhdessä muiden ongelmien kanssa Syy vai seuraus?

20 MUITA HAITTOJA Ikäkaudelle sopimattomat sisällöt Asiaton nettikäytös Univaikeudet eri syistä Fyysiset haitat esim. toimistotyöläisten vaivat

21 RIKASTA KULTTUURIA Maailmankuvan laajentaminen Pelit mielikuvituksen ruokana Viihteen arvoa ei pidä aliarvioida Elämykset ja tunnekokemukset

22 YHTEINEN JUTTU Pelaaminen ja pelikulttuuri yhdistävät Pelien ympärille rakentuvat alakulttuurit Maantiede tai ikä eivät rajoitteina Sosiaalisuutta myös ujommille Ryhmätyötaitojen kehitys Pelitapahtumien rooli

23 HENKISTÄ HYVINVOINTIA Onnistumisen ja pettymyksen kokemukset Identiteettien ja sosiaalisten roolien kokeilut Rentoutuminen pelien parissa Merkityksellinen tekeminen

24 UUDEN OPPIMISTA Vaikutukset englannin osaamiseen Avaruudellisen hahmottamisen taidot Tiedon käsittely Ongelmanratkaisu Silmän ja käden koordinaatio

25 PELAAMINEN ON TURHAA Muita turhia asioita: musiikki, kirjallisuus, elokuvat, hyvä ruoka, rakkaus Hyötyarvoa ei pidä korostaa liikaa itseisarvon kustannuksella Iso osa ihmiselle elintärkeistä asioista on turhia

26 PELISIVISTYKSEN JÄLJILLÄ Pelisivistys on taitoa ja valmiutta tarkastella digitaalisia pelejä ja niiden ympärille rakentunutta kulttuuria avarakatseisesti ja kriittisesti.

27 ROHKAISUOSIO Tyhmiä kysymyksiä saa ja kannattaa kysyä Tietoa ja asiantuntemusta löytyy runsaasti Onnistunut pelikasvatus ei vaadi ihmetekoja Pelit ovat arkinen asia pois turha mystifiointi Lapsi tai nuori tarvitsee edelleen aikuista, vaikka tämä ei olisi peliasiantuntija

28 Älä pelkää kysyä, toveri Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä Berthold Brecht

29 PELIT KIERTOON! Kaikenlaisia pelejä ja pelikoneita tarvitseville tahoille (turvakodit, vähävaraiset, vastaanottokeskukset, kirjastot, oppilaskunnat ) Lahjoitukset pääasiallisesti Kansallisen pelipäivän viikolla 47 Itä-Suomi toistaiseksi aliedustettuna

30 Kiitos! Mikko Meriläinen Helsingin

SUOJELUSTA SIVISTYKSEEN PELIKASVATUKSEN SUUNTAVIIVOJA

SUOJELUSTA SIVISTYKSEEN PELIKASVATUKSEN SUUNTAVIIVOJA SUOJELUSTA SIVISTYKSEEN PELIKASVATUKSEN SUUNTAVIIVOJA SEINÄJOEN NUORISOKESKUS 5.4.2016 Mikko Meriläinen Helsingin yliopisto @MVMerilainen www.mikkomerilainen.com TERMISTÖÄ Pelisivistys osaaminen ja tahto

Lisätiedot

RUUTUAJAN TUOLLA PUOLEN JOHDATUS PELIKASVATUKSEEN

RUUTUAJAN TUOLLA PUOLEN JOHDATUS PELIKASVATUKSEEN RUUTUAJAN TUOLLA PUOLEN JOHDATUS PELIKASVATUKSEEN LEVEL UP! YLIVIESKA 22.3.2018 Mikko Meriläinen @MVMerilainen www.mikkomerilainen.com mikko.merilainen@uta.fi Tutkija, Tampereen yliopisto Väitöskirjatutkija,

Lisätiedot

Pelimaailman pyörteissä digitaalisen pelaamisen monet kasvot

Pelimaailman pyörteissä digitaalisen pelaamisen monet kasvot Pelimaailman pyörteissä digitaalisen pelaamisen monet kasvot Heinola 10.3.2015 Teresa Tenkanen @TeresaTenkanen Esityksen sisältö Digitaalinen pelaaminen ilmiönä Pelaamisen motiivit, haitat ja hyödyt Ongelmallinen

Lisätiedot

Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013

Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013 Pelaaminen osana elämänhallintaa - Viekö nuori peliä vai peli nuorta? Helsinki 10.10.2013 Positiiviset vaikutukset Negatiiviset vaikutukset/ Liiallinen pelaaminen Negatiiviset vaikutukset/ Pelaamisen vaikutukset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012

Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012 1 Lasten ja nuorten pelaaminen Lastensuojelun Keskusliitto 7.2.2012 2 Pelitaito-projekti (2010-2014) Tavoitteena on lasten ja nuorten liikapelaamisen ja pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisy Pelaamisella

Lisätiedot

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin

Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Pelaaminen haltuun johdatus digitaalisen pelaamisen kulttuuriin Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi

Lisätiedot

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle

Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Ala-aste vanhempainilta Lapset, nuoret ja media - Tukea digiajan kasvattajalle Paula Aalto 14.4.2016 MLL:n mediakasvatustyö Mediakasvatuksella pyritään edistämään lasten valmiuksia ymmärtää ja tulkita

Lisätiedot

Nuoret pelissä pelihaitat ja niiden ehkäisy Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 1.12.1012

Nuoret pelissä pelihaitat ja niiden ehkäisy Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 1.12.1012 Nuoret pelissä pelihaitat ja niiden ehkäisy Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 1.12.1012 1 Elämä On Parasta Huumetta ry - EOPH EOPH tekee terveyttä edistävää ehkäisevää päihdetyötä

Lisätiedot

Verkkopelaamisen hyödyt ja haitat Asumisen päivät 9.4.2013

Verkkopelaamisen hyödyt ja haitat Asumisen päivät 9.4.2013 Verkkopelaamisen hyödyt ja haitat Asumisen päivät 9.4.2013 Mikko Meriläinen mikko.merilainen@ehyt.fi Pelitaito-projekti EHYT ry:n viisivuotinen projekti (2010 2014) Pelaamisella tarkoitetaan digitaalista

Lisätiedot

LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen. Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke

LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen. Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke LIIKAA JA VAARALLISTA? Näkökulmia ongelmalliseen pelaamiseen Jarkko Järvelin Projektipäällikkö Sovatek-säätiö, Pelituki-hanke Mistä puhutaan, kun puhutaan ongelmallisesta pelaamisesta Mediakasvatuksesta

Lisätiedot

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen

Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Ongelmallisesti pelaavan nuoren auttaminen Lahti 9.4.2014 11.4.2014 Minna Kesänen 1 Rahapelaaminen ja digitaalinen pelaaminen Rahapelaaminen viittaa kaikkeen sellaiseen pelaamiseen, jossa voitto tai tappio

Lisätiedot

PELITOIMINNOT NUORISOTYÖN VÄLINEENÄ. Marko Tiusanen Oulun nuorisotoimi Messi-hanke

PELITOIMINNOT NUORISOTYÖN VÄLINEENÄ. Marko Tiusanen Oulun nuorisotoimi Messi-hanke PELITOIMINNOT NUORISOTYÖN VÄLINEENÄ Marko Tiusanen Oulun nuorisotoimi Messi-hanke Peli Pelaaminen Pelaamisen muodot Perinteiset pihapelit Vanhat tutut korttipelit (pasianssit, tuppi...) Pulmapelit (Sudoku,

Lisätiedot

Pelitoimintaa vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla

Pelitoimintaa vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla Pelitoimintaa 13-17 vuotiaille Pohjois-Pohjanmaalla PERUSTIEDOT Pelimiitti on pääosin etänä järjestettävää pelitoimintaa 13-17 -vuotiaille nuorille Toiminta-alueeseen kuuluvat nykyisin Ylivieska sekä ympäryskunnat

Lisätiedot

LAPSET PELAAMASSA - OPAS VANHEMMILLE

LAPSET PELAAMASSA - OPAS VANHEMMILLE LAPSET PELAAMASSA - OPAS VANHEMMILLE MIKÄ LASTA PELAAMISESSA KIEHTOO? Lähes jokainen lapsi ja nuori pelaa jotain digitaalista peliä. Digipelaamisella tarkoitetaan kaikenlaista verkossa tapahtuvaa videopelien

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus Ikääntyneiden peliriippuvuus Ketä sinä ajattelet, kun alamme puhua ikäihmisten peliongelmista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Pelaamista ei tule ylipatologisoida:

Lisätiedot

Lasten ja nuorten pelaaminen ja pelihaitat

Lasten ja nuorten pelaaminen ja pelihaitat Lasten ja nuorten pelaaminen ja pelihaitat 14.9.2011/Lahti 1 Elämä On Parasta Huumetta ry - EOPH EOPH tekee terveyttä edistävää ehkäisevää päihdetyötä lapsen ja nuoren edun näkökulmasta. Toimimme kouluissa,

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi -projekti Kaisa Luhtala

2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi -projekti Kaisa Luhtala Aihe näkyy ja kuuluu työssä, mutta itseltä puuttuu tieto Selvitys lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten tiedoista ja tarpeista pelikasvatukseen liittyen 2015 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Pelit puheeksi

Lisätiedot

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen

Lisätiedot

Huolen puheeksiotto Motivoiva keskustelu. Pelineuvola-Tour Pelituki Eija Myllymäki

Huolen puheeksiotto Motivoiva keskustelu. Pelineuvola-Tour Pelituki Eija Myllymäki Huolen puheeksiotto Motivoiva keskustelu Pelineuvola-Tour Pelituki Eija Myllymäki Rahapelaaminen puheeksi neutraalistimalli (THL) https://www.innokyla.fi/web/malli794561 https://www.innokyla.fi/documents/794562/1

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi 2013 12.9.2013 Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen lukuina Ongelmallinen rahapelaaminen Pelihaittojen ehkäisy Rahapelaaminen Suomessa Rahapelaaminen

Lisätiedot

Vantaan alueelliset vanhempainillat. Elämä On Parasta Huumetta ry Mäkelänkatu 49, 3.krs, 00550 Helsinki www.eoph.fi www.pelitaito.

Vantaan alueelliset vanhempainillat. Elämä On Parasta Huumetta ry Mäkelänkatu 49, 3.krs, 00550 Helsinki www.eoph.fi www.pelitaito. Vantaan alueelliset vanhempainillat 1 Elämä On Parasta Huumetta ry - EOPH EOPH tekee terveyttä edistävää ehkäisevää päihdetyötä lapsen ja nuoren edun näkökulmasta. 1.1.2012 alkaen Ehkäisevä päihdetyö EHYT

Lisätiedot

Kahdeksan kysymystä lapsen mediankäytöstä

Kahdeksan kysymystä lapsen mediankäytöstä Kahdeksan kysymystä lapsen mediankäytöstä Julkaisija: Mannerheimin Lastensuojeluliitto Toinen linja 17, 00530 Helsinki www.mll.fi Käsikirjoitus: Satu Valkonen, MLL Valokuvat: Tomi Nuotsalo Ulkoasu: Hahmo

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle!

Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle! Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle! Tarve kyky- ja taitokoulutoiminnalle on suuri! Pelaajat haluavat oppia enemmän, kokea pätevyyttä, haasteita ja onnistumisia. Vanhemmat haluavat lapsensa oppivan

Lisätiedot

Lataa Liikaa pelissä? (20 kpl) - Mari Pajula. Lataa

Lataa Liikaa pelissä? (20 kpl) - Mari Pajula. Lataa Lataa Liikaa pelissä? (20 kpl) - Mari Pajula Lataa Kirjailija: Mari Pajula ISBN: 9789523025783 Sivumäärä: 32 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.37 Mb Suomessa pelataan paljon rahapelejä ja joillekin

Lisätiedot

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Case: Vyyhtipeli Susanna Snellman Vyyhti-hanke Pelillisyys vai peli? - Pelillistäminen tarkoittaa toiminnon tai menetelmän pelillistämistä (joskus se voi olla myös leikillistämistä)

Lisätiedot

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 Kausi 2013 2014 Vastuuvalmentaja Jan Wasastjerna Edelleen... Urheilua Lasten Ehdoilla! HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Tehdään vanha paremmin ja opitaan uutta => KEHITYTÄÄN

Lisätiedot

Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut

Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Lasten ja nuorten liikapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy koulutus 1 Lähteet ja tukimateriaali 2 1 Pelihaittojen ehkäisy Aikuisen vastuu Vanhempien roolin

Lisätiedot

TUNNE-ETSIVÄT. Tunne-etsivät -peli

TUNNE-ETSIVÄT. Tunne-etsivät -peli TUNNE-ETSIVÄT Digitaalinen oppimisympäristö 5-12 vuotiaiden lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemiseen Sari Lipponen KM, yliopistonopettaja Väitöstutkimus (JYU) sari.s.lipponen@jyu.fi Tunne-etsivät

Lisätiedot

Lasten medialeikit. Suvi Pennanen. suvi.pennanen@helsinki.fi. Lapsuudentutkimuksen päivät 2.-3.6.2008

Lasten medialeikit. Suvi Pennanen. suvi.pennanen@helsinki.fi. Lapsuudentutkimuksen päivät 2.-3.6.2008 Lasten medialeikit Suvi Pennanen suvi.pennanen@helsinki.fi 2.-3.6.2008 5-vuotiaan Esan piirtämä Spiderman ja Amandan (6 v.) näkemys Bratzeistä Tutkimusaineisto Etnografinen aineisto (kerätty keväällä 2007):

Lisätiedot

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen

Lisätiedot

Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö

Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Sosiaalityön keinot auttaa rahapeliongelmissa Pelit kotona - Koti pelissä Asumissosiaalisen työn teemapäivä / Minna Kesänen

Sosiaalityön keinot auttaa rahapeliongelmissa Pelit kotona - Koti pelissä Asumissosiaalisen työn teemapäivä / Minna Kesänen Sosiaalityön keinot auttaa rahapeliongelmissa Pelit kotona - Koti pelissä 22.3.2018 Asumissosiaalisen työn teemapäivä / Minna Kesänen 1 Sisältö 1 Rahapeliongelmista yleisesti 2 Rahapeliongelmat ja asuminen

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Rahapelaajan velkakierre. Maria Heiskanen VTM, tutkija Peliklinikka (Socca / HUS)

Rahapelaajan velkakierre. Maria Heiskanen VTM, tutkija Peliklinikka (Socca / HUS) Rahapelaajan velkakierre Maria Heiskanen VTM, tutkija Peliklinikka (Socca / HUS) Veikkauksella monopoliasema rahapelien tarjoamiseen, jonka perusteena rahapelihaittojen ehkäisy - tuotot ovat suotuisa

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS 13.9.2018 klo 12 16 Monitoimitalo 13, Wivi Lönn -sali Esittäytyminen ja virittäytyminen

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen

Nuoret ja netti. kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen. Mervi Keinänen Nuoret ja netti kuinka ohjata nuorta turvalliseen nettikäyttäytymiseen Mervi Keinänen Netin käyttö koostuu pienistä paloista Viihdekäyttö Kaverisuhteiden ylläpitäminen Rentoutuminen ja viihtyminen Hyötykäyttö

Lisätiedot

Vaikuttavaa pelihaittojen ehkäisyä? - Rahapelaaminen - Digitaalinen pelaaminen

Vaikuttavaa pelihaittojen ehkäisyä? - Rahapelaaminen - Digitaalinen pelaaminen Saini Mustalampi, THL Vaikuttavaa pelihaittojen ehkäisyä? - Rahapelaaminen - Digitaalinen pelaaminen (Raha)pelihaittojen ehkäisyä on tieteellisesti tutkittu kansainvälisestikin vasta vähän, Suomessa ei

Lisätiedot

Seniorit ja tietokonepelit. Tietokonepelien pelaamisesta senioreiden näkökulmasta. Seniorien pelitapahtuma 16.11.2015 Enter ry

Seniorit ja tietokonepelit. Tietokonepelien pelaamisesta senioreiden näkökulmasta. Seniorien pelitapahtuma 16.11.2015 Enter ry Seniorit ja tietokonepelit Tietokonepelien pelaamisesta senioreiden näkökulmasta Seniorien pelitapahtuma 16.11.2015 Enter ry 1 Seniorit ovat erilaisia Kiinnostus tietokonepelien pelaamiseen vaihtelee tietokonepelien

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Tampere 28.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Digitaaliset pelit lasten ja nuorten arjessa

Digitaaliset pelit lasten ja nuorten arjessa Digitaaliset pelit lasten ja nuorten arjessa Frans Mäyrä & Juho Karvinen Informaatiotieteiden yksikkö TRIM/Game Tampereen yliopisto email: frans.mayra@uta.fi & juho.karvinen@uta.fi Taustaa Pelitutkimus

Lisätiedot

Kokemuksia paikalliskokeilusta

Kokemuksia paikalliskokeilusta Kokemuksia paikalliskokeilusta Elämänhallintapeli Helsingin kaupungin asumisen tuen yksikössä Jussi Sorsimo Culminatum Innovation Oy Kuvitus: Harri Tarkka 2013 Asiakas Oman tilanteen tiedostaminen ja kuntoutussuunnitelman

Lisätiedot

Digitaalinen pelaaminen ilmiönä ja välineenä sosiaali- ja terveysalalla

Digitaalinen pelaaminen ilmiönä ja välineenä sosiaali- ja terveysalalla Digitaalinen pelaaminen ilmiönä ja välineenä sosiaali- ja terveysalalla Anna-Laura Marjeta Sosiaalipsykologi, projektisuunnittelija Pelitalo Helsingin nuorisoasiainkeskus 5.2.2014 Päivän ohjelma 12.00-12.15

Lisätiedot

Lapset ja medialukutaito

Lapset ja medialukutaito Lapset ja medialukutaito Turku 14.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen audiovisuaalinen

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET

ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET ESPOOLAISEN JUNIORIJÄÄKIEKKOILUN ARVOT JA PERINTEET URHEILULLISUUS YHTEISTYÖ TAVOITTEELLISUUS OLOSUHTEET HYVÄ JATKUMO VALMENNUS HALLINTO,kiekkoilun tuki / kaupunki PELAAJAMASSAT Blues seura Aaro Kivilinna

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

Mari Pajula Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana ja motiivina?

Mari Pajula Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana ja motiivina? Mari Pajula Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana ja motiivina? Kommenttipuheenvuoro alustukseen: Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön

Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Pienten lasten hyvinvointikokemus katsauksia meneillään olevaan mittariston kehittämistyöhön Päivi Marjanen ja Annika Kultavirta Jonna Takala & Vesa Setälä Suvi Poutiainen & Hanna-Kaisa Salminen Hannele

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous

Vastustaja vai kilpakumppani? Ringeten Reilu Peli periaatteet Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringeten Reilu Peli periaatteet 12.11.2011 Suomen Ringetteliiton syyskokous Ringette on suurenmoinen peli. Se tarjoaa parhaimmillaan mukana oleville ympäristön, jossa opitaan voittamaan ja häviämään sekä

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Jos et voi voittaa heitä, liity heihin Pelikulttuuri on yhä enenevässä määrin läsnä yhteiskunnassamme. Tietokonepelejä pelataan jokaisessa kodissa tietokoneella,

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot

LEIKILLISTEN JA PELILLISTEN SOSIAALITYÖN TOIMINTATAPOJEN ESITTELY. Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen

LEIKILLISTEN JA PELILLISTEN SOSIAALITYÖN TOIMINTATAPOJEN ESITTELY. Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen LEIKILLISTEN JA PELILLISTEN SOSIAALITYÖN TOIMINTATAPOJEN ESITTELY Tytti Hytti ja Pekko Kähkönen PÄÄKAUPUNKISEUDUN PRO SOS HANKE Osahankkeessa on vuosien 2017-18 aikana tehty 14 kokeilua leikillisyyttä

Lisätiedot

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan

Lisätiedot

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto 11.3.2010 31.3.2010 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Lähde: Ikärajat.fi; RAY

Lähde: Ikärajat.fi; RAY Alaikäinen saa pelata K18-pelejä, mutta vain oman vanhemman seurassa. TARUA. K18-ikärajassa ei ole joustovaraa, vaan se on aina voimassa riippumatta aikuisen myös omaan perheeseen kuuluvan - läsnäolosta.

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Erilaisen oppijan ohjaaminen

Erilaisen oppijan ohjaaminen Tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Näkökulmiani koulutukseen Opetus Opiskelijahuolto Opetuksen hallinto Tutkimus ja kehittämistyö Työskentely eri rooleissa, eri koulutusasteilla Koulumaailman

Lisätiedot

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi

Lisätiedot

Medialukutaitoa esi- ja alkuopetuksessa

Medialukutaitoa esi- ja alkuopetuksessa Medialukutaitoa esi- ja alkuopetuksessa Oulu 3.11.2014 Saara Pääjärvi Erityisasiantuntija KM, LTO Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus ja kuvaohjelmayksikkö (MEKU) Kansallinen

Lisätiedot

Jukka Halme Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto (MIPO) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Lahti 14.09.2011

Jukka Halme Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto (MIPO) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Lahti 14.09.2011 Jukka Halme Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto (MIPO) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Lahti 14.09.2011 Rahapelaaminen ja terveys, mitä tekemistä niillä on keskenään? Kun katsotaan rahapelaamisen

Lisätiedot

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä?

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä? Kasvamme yhdessä Ensimmäinen ilta: Illan aihe: Nuoruusiän kehitys klo 18-19.30 Auditorio tai juhlasali: 1. Tervetuliaissanat ja nuorten esitys (musiikki, liikunta tms.) (10-15 min), tarjoilu, mikäli mahdollista

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset

Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset Esa Pirnes Kulttuuriasiainneuvos, YTT Iisalmi 5.2.2013 Kulttuuri ja hyvinvointi (Tilasto)tieto Vakuuttava / Vaikuttava Uskottava / Uskouttava Kattava / Syventävä

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA

MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA KUN KUNNIOITAMME TOISIAMME, PELISTÄ NAUTTIVAT KAIKKI. Kunnioita peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille osapuolille. Kyse on

Lisätiedot

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa?

Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Miten liikkuminen näkyy Helsingin varhaiskasvatuksen strategisissa linjauksissa? Strategia => viraston tuloskortti => alueen toimintasuunnitelma Sanoista tekoihin Onko tuloskortin kirjaus näkynyt toimintana

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä

Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä Digitaalisten pelit hyvinvoinnin edistämisessä Jukka Vahlo CCR / Up Your Game -pelitutkimusverkosto PELIT JA PELILLISYYS Digitaaliset pelit erotellaan viihdepeleihin sekä hyötypeleihin. Viihdepeleillä

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen Perhekoti Vaapukka Perhekoti Vaapukka on viisipaikkainen ammatillinen perhekoti Paraisilla, joka tarjoaa ympärivuorokautista

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kristiina Hannula Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kristiina Hannula Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä Kristiina Hannula 29.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Jyväskylän Optima-päivä 14.5.2009. Birgitta Mannila, Jyväskylän ammattiopisto

Jyväskylän Optima-päivä 14.5.2009. Birgitta Mannila, Jyväskylän ammattiopisto Oppimispelit Jyväskylän Optima-päivä 14.5.2009 Birgitta Mannila, Jyväskylän ammattiopisto LUMA näkyväksi 2002-2005 PedaGames 2005-2007 Game Bridge 2008-2010 Analogia TYÖELÄMÄ autenttisuus TOIMINTA- KOKONAISUUDET

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot