TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015"

Transkriptio

1 SIIKALATVAN KUNTA Kunnanhallitus , 98 liite 28 Tarkastuslautakunta liite Kunnanvaltuusto liite SIIKALATVAN KUNTA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Vuoden varrelta: Siikalatvan kunnanvaltuusto kokouksessaan teki historiallisen ja merkittävän päätöksen sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistuksesta alkaen. Päätöksen perusteeksi tehty kokonaisulkoistusselvitys osoitti, että ulkoistuksella on saavutettavissa toiminnalle ja taloudellisuudelle asetetut tavoitteet. Kunnalle tuleva hyöty (säästö) olemassa olevaan tilanteeseen nähden on laskelmien mukaan 1,5 milj. vuodessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajaksi valittiin neljästä tarjoajasta Mehiläinen ryhmittymä parhaaksi arvioidun tarjouksen perusteella./h. I.

2 SIIKALATVAN KUNTA TILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO TASEKIRJA 1. TOIMINTAKERTOMUS sivu 2. TOTEUTUMISVERTAILU Vs. kunnanjohtajan katsaus 1 Selonteko sisäisestä valvonnasta ja riskeistä 5 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 8 Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 9 Kunnan tase ja sen tunnusluvut 10 Taseen tunnusluvut (graafina) 11 Kunnan kokonaistulot ja -menot 12 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä 13 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 14 Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 15 Konsernitase ja sen tunnusluvut 16 Konsernitaseen tunnusluvut (graafina) 17 Tilikauden tuloksen käsittely 18 Talouden tasapainottaminen 18 Vastuualueiden tavoitteiden toteutuminen Keskusvaalilautakunta 19 Tarkastuslautakunta 19 Kunnanvaltuusto ja -hallitus 20 Sosiaali- ja terveystoimi 31 Koulutuslautakunta 33 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 40 Elinkeinotoiminta 44 Tekninen lautakunta 49 Rakennus- ja ympäristölautakunta 58 Talousarvion toteutuminen Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen tulosalueittain (ulkoiset+sisäiset+poistot) 61 Vuosikate (graafina) 67 Käyttötalouden toimintakate toimialoittain (graafina) 68 Verotulot ja valtionosuudet (graafina) 69 Tulorahoitus, TP 2015 (graafina) 70 Tuloslaskelmaosan toteutuminen 71 Toimintakulut menolajeittain (graafina) 72 Investointien toteutuminen 73 Investointimenot brutto ja netto (graafina) 76 Rahoitusosan toteutuminen 77 Yhteenveto valtuuston hyväksymien määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumasta 78

3 sivu 3. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT Tuloslaskelma (ulkoinen) 83 Rahoituslaskelma 84 Kunnan tase 85 Konsernituloslaskelma 86 Konsernin rahoituslaskelma 87 Konsernitase TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Kunnan tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 89 Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot 89 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot 90 Tasetta koskevat liitetiedot 92 Omistukset muissa yhteisöissä Taseen vastattavia koskevat liitetiedot 96 Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot 97 Henkilöstöä koskevat liitetiedot ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT LUETTELOT JA SELVITYKSET Vuoden 2015 tilinpäätöksen allekirjoitukset 99 Tilinpäätösmerkintä 99 Luettelot ja selvitykset MUUT LIITTEET Liite 1: Henkilöstöluettelo/-selvitys vuosille Liite 2: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin seurantatietoa vuodelta Liite 3: Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen kuntakortit 106 Liite 4: Ympäristöpalvelut Helmen kuntakortit 119 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUSASIAKIRJAT 1. TILINTARKASTUSKERTOMUS ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA

4 1. TOIMINTAKERTOMUS

5 1 VS. KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Toimintaympäristö Suomen kokonaistuotanto putosi rajusti vuonna Edelleen BKT on alle tason, joka olisi saavutettu, jos kasvu olisi jatkunut ennen finanssikriisiä odotetulla tavalla. On tapahtunut BKT:n tasopudotus ja kasvuvauhdin pysyvä hidastuminen. Suomen julkisen talouden tulee sopeutua tähän hitaan kasvun aikaan. Työttömyysaste koko maassa v oli n. 9,4 %. Julkisen talouden velkasuhde ylitti 60 prosentin viitearvon v Maan hallituksen yksi keskeinen tavoite on taittaa velan kasvu lähivuosina. Yleisen kustannustason kehitys hidastui edelleen edellisvuodesta ja oli keskimäärin alle 1,0 %. Korkotaso pysyi edelleen historiallisen alhaisena. Ennusteiden mukaan korkotasossa ei ole lähivuosina nähtävissä merkittävää muutosta, joten korkojen oletetaan säilyvän edelleen alhaalla. Merkittävä soteuudistus sai syksyllä 2015 jonkinlaisen ratkaisun, kun hallitus pääsi sopimukseen maakuntajakoon pohjautuvasta mallista. Rahoitus ja moni muu yksityiskohta oli kuitenkin vielä sopimatta. Tavoitteena kuitenkin on, että uusi maakuntahallinto soteuudistuksineen ja muiden hallinnon ja tehtävämuutosten kanssa tulisi voimaan Eduskunta hyväksyi kuntalain uudistuksen 2014 ja se astui joiltakin osin voimaan 2015 ja pääosaltaan se astuu voimaan Lain muutosten vuoksi nykyisen valtuuston toimikausi jatkuu toukokuun 2017 loppuun, koska seuraavat kuntavaalit pidetään vasta keväällä Uusi valtionosuusjärjestelmä astui voimaan Kuntien valtionosuuksia on leikattu tai päätetty leikata yhteensä 1,4 Mrd. Yleinen kehitys Siikalatvalla Väestön väheneminen jatkui edelleen 135 asukkaalla, nuoren opiskeluikäisen ikäluokan ollessa suurin poismuuttajaryhmä. Tilastokeskuksen mukaan Siikalatvan asukasluku oli Työttömyysaste joulukuussa 2015 oli 13,1 % (14,2 %), alle 25-vuotiaita 50 (46) ja yli vuoden työttömänä olleita 100 (73). Siikalatvan yrityksissä ei tapahtunut merkittäviä työpaikkojen vähentymisiä. Uusia yrityksiä perustettiin yritysrekisterin mukaan 14(13). Lopettaneiden yritysten määrä oli 11 (16) kpl, joten nettolisäystä oli 3 kpl. Kehittämishankkeita oli käynnissä Haapaveden Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskuksen kuntayhtymän kautta kaikkiaan 14 hanketta. Seutukunnan kehittämiskeskus hallinnoi itse 4 hanketta. EU-ohjelmakauden vaihtuminen näkyi selvästi hankemäärän laskuna ennen uusien rahoituspäätösten tekemistä.

6 2 Talouden kehitys Toimintamenot (ulkoiset) olivat 46,9 milj. (47,6). Vähennys edelliseen vuoteen oli noin 1,7 %. Kun huomioidaan kaukolämpötoiminnan yhtiöittäminen, niin toimintamenot olivat hieman korkeammat kuin vuonna Asiakaspalvelujen ostot olivat 25,6 milj. (25,3) sisältäen sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastuslaitoksen, kansalaisopiston palvelut ja kotikuntakorvaukset. Toimintatuotot olivat 7,98 milj. (9,24). Väheneminen edelliseen vuoteen verrattuna johtui kaukolämpötoiminnan yhtiöittämisestä. Henkilöstökulut olivat 14,1 milj. (14,57) eli vähennystä oli noin 3 %. Toimintakate oli 38,9 milj. (38,4). Verotulot olivat 17,7 (16,4) milj. ja toteutuivat selvästi arvioitua paremmin. Verotulot kasvoivat selvästi kaikissa veroryhmissä, mutta erityisen suurta kasvu oli kunnan tuloveroissa. Onkin oletettavaa, että vuoden 2015 verotuksen valmistuessa kunnalle tulee takaisinperintää vuonna Rahoituskustannukset olivat erittäin matalan korkotason ja pääosin vaihtuvakorkoisen lainasalkun ansiosta hyvin alhaiset. Sosiaali- ja terveyspalveluissa kustannusten kokonaismuutos oli noin 1,2 %, edellisvuonna 2,9 %, erikoissairaanhoidon kustannukset alenivat 1,3 %, mutta ylittivät talousarvion. Sosiaalipalvelujen kustannukset kasvoivat 6,6 %. Perusterveydenhuollon kustannukset olivat edellisvuotta alemmat noin 6 %. Investointimenot olivat 2,4 milj.. Hankkeet pääosin olivat kiinteistöjen muutos- ja korjaustoimenpiteitä sekä suurimpana Siikalatvan kunnan ensimmäinen isompi uusinvestointi Rantsilan päiväkodin rakentaminen. Vuosikate oli noin 1,9 milj., noin 330 /as. Tämä oli osin mahdollinen kertaluontoisen kaukolämpötoiminnan yhtiöittäminen ansiota. Toinen tekijä oli verotulojen ennakoitua suuremmat tilitykset. Tilikauden ylijäämä poistoerokirjausten jälkeen on ,44. Omavaraisuusaste oli 49,39 % (49,81) ja suhteellinen velkaantuneisuus 37,44 % (36,60). Lainaa oli 2472 /asukas (2401). Lainakanta on kuntien keskiarvoa hieman alhaisempi. Kuntakonserni Kuntakonsernin sisällä tarpeelliset yhtiöittämis- ja fuusioimisjärjestelyt alkavat olla pitkälle tehtynä. Lämpöyhtiötoiminta oli yhtiöitettävä alkaen kuntalain muutoksen edellyttämänä. Siikalatvan Vesihuolto Oy:llä oli 5. laajentuneen toiminnan vuosi. Tarkoitus on selvittää vesihuollon piirissä toimivien kolmen tytäryhtiön yhdistämisen mahdollisuus lähivuosien aikana. Konsernin vuosikate oli 3,41 milj. (2,91) eli 600 /as. (500) ja ylijäämä 0,2 milj.. Konsernin lainakanta oli 5513 /as (4945). Konsernin omavaraisuus oli 32,73 % (33,62) ja suhteellinen velkaantuneisuus 56,56 % (53,13). Kertynyt ylijäämä oli 410 /as (222). Konserniyhtiöissä edelleenkin haasteellisin on vuokrataloyhtiö, jonka ongelmat erityisesti ovat paikoin heikossa käyttöasteessa ja valtiokonttorin lainojen vuosimaksujärjestelmässä. Yhtiön

7 3 hallitus on ryhtynyt toimiin talouden tervehdyttämiseksi, mikä näkyy alijäämän pienentymisenä. Asuntotarjonta on voitava saada kysynnän tasolle kohtuullinen asuntovarauma säilyttäen. Näkymät jatkossa Julkisten palvelujen, erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on välttämätöntä. Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve kasvaa. Toisaalta työssä olevan työvoiman määrä laskee. Kun julkisen talouden osuus bkt:stä on jo 58 %, vaatii palvelujen rahoitus niiden järjestämistä ja tuottamista tehostavia uudistuksia. Sote-ratkaisu joka tapauksessa muuttaa kuntien tehtäväkenttää merkittävästi. Siikalatvalla tässä otettiin etunoja, kun valtuusto päätti kokouksessaan ulkoistaa Sote-palvelut Mehiläinen ryhmittymälle alkaen. Tavoitteena on turvata palvelut ja samalla saada 1,5-2 M vuotuiset säästöt. Rahoituksessa suurimmat haasteet ovat siinä, että millaisen muodon sote-rahoitus lopulta tulee saamaan. Omien verotulojen kehityksessä ei ole kasvunäkymää ja tulovero on nyt tasolla, jossa se enintään voi olla. Menopuolella ongelmia edelleen ovat korkea sairastavuus, sosiaalipalvelumenojen raju kasvu ja laajan kunnan hajanainen palvelurakenne. Tähän haetaan ratkaisua aiemmin mainitulla sotepalveluiden kokonaisulkoistuksella. Myös pitkäaikaistyöttömien työllistäminen on jäänyt jo miltei täysin kunnan taloudelliselle vastuulle ja työllistämistoimista huolimatta kunnan KELA osuudet edelleen kasvavat. Siikalatvan itsenäinen tulevaisuus edellyttää, että kuntapalvelut voidaan järjestää niin tehokkaasti ja vaikuttavasti, että kunnan talous ei joudu alijäämäkehityksen seurauksena kriisitilaan. Tämän vuoksi tasapainotusohjelmaa edelleen tarvitaan ja sitä pitää jatkuvasti seurata ja päivittää. Kunnan omassa toiminnassa keskeistä on opetus- ja varhaiskasvatuspalveluja tehostavat järjestelyt sekä teknisten ja hallinnonpalvelujen uudistaminen. Opetustoimessa ikäluokkien pieneneminen ja siitä seuraava valtionrahoituksen supistuminen asettaa kovat haasteet perus- ja lukio-opetuksen järjestelyille. Palvelurakennetta fyysisestikin tiivistäviä ja kehittäviä ratkaisuja tarvitaan. Henkilöstön eläkkeelle siirtyminen on hallinnossa muuttanut tilanteen jo henkilöstövoimavarojen niukkuudeksi. Edelleenkin sisäiset järjestelyt eläke- yms. tilanteissa ovat pääsääntö, mutta uusrekrytointiakin joudutaan käyttämään. Haasteena lähivuosina ovat pitkäaikaisten viran- ja toimenhaltijoiden eläköityminen ja suuren määrän nk. hiljaista tietoa ja kokemusta poistuminen eläkkeelle jäävien mukana. Tarvitaan jatkuvaa toiminnan kehittämistä ja vaihtoehtoisten toimintatapojen käyttämistä. Hoidettavia asioita on myös priorisoitava hyvin tiukasti. Kuntastrategian tarkistaminen on siirtynyt suurten avoimien tulevaisuuskysymysten vuoksi ja reagoinnin akuuttiin taloudentasapainottamiseen viedessä päähuomion. Edelleenkin suuri avoin kysymys talouden kehyksessä on sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitusvastuun muuttuminen. Siikalatvan maatalous on voimakkaasti teknistynyttä ja Siikalatva on neljänneksi suurin maidontuottajapitäjä Pohjois-Pohjanmaalla. Tehokas tilarakenne antaa hyvän lähtökohdan peruselinkeinon tulevalle kehitykselle. Maataloustukijärjestelmän uudistaminen on vaatinut vuodelle 2015 lisäresursointia maaseutuhallinnossa.

8 4 Metallin, elintarviketuotannon ja myös mekaanisen puun kehitys on ollut vakaata. Uusissa yrityshankkeissa logistisella edullisuudella on selvästi suuri merkitys ja muutoinkin ne pääosin perustuvat luontaisiin Siikalatvan mahdollisuuksiin ja kunnassa olevaan yrittämishaluun ja osaamiseen. Maaseudun asumisen ja yrittämisen tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävä hanke on Siikaverkko laajakaistan rakentaminen koko kuntaan. Kestilästä alkanut vaihe I on toteutettu onnistuneesti. Vuoden 2015 lopussa laajakaistan piirissä olivat jo Kestilän ja Rantsilan alueet ja vuoden 2016 loppuun mennessä tulevat mukaan Piippolan ja Pulkkilan alueet. Tämä vaihe on mittava ja sen toteutuminen on edellyttänyt kunnalta vahvaa rahoituspanosta ja taloudellista riskinottoa. Päätökset asiaan liittyen valtuusto teki keväällä Yhteenvetona voidaan todeta, että haasteista ja mm. valtakunnalliseen sote-ratkaisuun liittyvistä avoimista kysymyksistä huolimatta Siikalatvan kunnan näkymät tulevaisuuteen ovat valoisammat kuin koko kunnan seitsemänvuotisen olemassaolon aikana ovat olleet. Lähivuosien suuri tehtävä on luoda kunnalle strategia Tuon vuoden alusta tapahtuu kunnan tehtävissä historiallisen iso muutos monien tehtävien siirtyessä pois kunnalta maakuntahallinnolle. Samalla kunnan päärooliksi tulee vastuu hyvinvoinnista ja elinvoimasta. Siikalatvalla, Aimo Lehmikangas Vs. kunnanjohtaja

9 5 Selonteko sisäisestä valvonnasta ja riskeistä Taloudelliset sitoumukset Siikalatvan kunnan takausvastuut konserniyhtiöiden veloista ovat Muita takauksia on Tämän lisäksi on osuus Kuntien takauskeskuksen takausvastuista Yritystakauksia Vestia Oy ml. on n Konserniohje kieltää tytäryhtiöitä antamasta takauksia tai kiinnityksiä ilman kunnan suostumusta. Vesi- ja viemärilaitostoiminta tapahtuu nyt kaikki osakeyhtiömuodossa kolmen yhtiön toimesta. Yhtiöiden taloudellinen seuranta on nyt helpompaa ja yhtiöissä hyväksytty kunnan konserniohje ohjeistaa selkeästi tytäryhtiöiden ja kunnan taloudellista suhdetta ja tiedon vaihtoa. Vuokrataloyhtiön taloudellinen tilanne on fuusion jälkeenkin haasteellinen ja vaatii ennakoivaa otetta toimintaympäristön muutoksiin. Asuntojen käyttöaste on ollut alhainen erityisesti Pulkkilassa. Valtiokonttorin lainojen lyhennysnäkymä edellyttää asuntojen hyvää käyttöastetta. Valtion lainat ovat sekä korkotasoltaan kalliita että takaisinmaksuehdoiltaan epäterveitä. Toisaalta rahoitusriski jakaantuu osin kunnan ja valtiokonttorin kesken. Yhtiö on hakenut Valtionkonttorilta korkojen alennusta. Lämpötoiminta yhtiöitettiin alkaen. Liiketoiminnan kannalta yksityistettyä lämmön tuotantoa koskevat lämmöntoimitussopimukset ovat riskinhallinnassa keskeisessä asemassa lämmönjakeluverkon kunnossapidon ollessa Siikalatvan Lämpö Oy:n tehtävänä. Arvopaperisijoituksia kunnalla ei juurikaan ole. Antolainoja konsernin ulkopuolelle oli n , lähinnä Rantsilan Palvelukotiyhdistykselle ja vähäisessä määrin yritysrahoituksena. Kunta on päättänyt rahoittaa merkittävästi Osuuskunta Siikaverkon laajakaistan rakentamista. I-vaiheen rahoitus on ja rakentamisaikainen rahoitus Vakuudeksi on haettu yrityskiinnitys. Valokuituyhteys on ylivertainen ja tiedonsiirtokyvyltään lähes rajaton. Se turvaa saavutettavuuden alueilla, joita markkinaehtoiset operaattorin eivät pidä riittävän kannattavina. Siten investoinnin takaisinmaksuaika muodostuu pitkäksi. Siikaverkon laajentamista koko kuntaan koskevat päätökset tehtiin kevään 2015 aikana ja merkitsevät kunnalle todella merkittävää rahoitusriskiä, jota on monipuolisesti arvioitu. II vaiheen rahoitusta lainana kunta on myöntänyt Siikaverkko osuuskunnalle , josta rakentamisaikaista rahoitusta varten Lisäksi on perustettu Siikalatvan Kyläverkot Oy (kunta omistaa 51 %) jonka lainoja kunta on taannut Kunnan lainat ovat lähes kokonaan vaihtuvakorkoisia, mutta riski koronnoususta ainakin lyhyellä aikavälillä on pieni. Siikalatvan kunnalla ei ole sellaisia palveluhankintaan tai yritystoiminnan kehittämiseen liittyviä sopimuksia, jotka sisältäisivät merkittävää taloudellista riskiä. Toiminnalliset riskit Kunnalla ei ole varsinaisia liikeriskejä. Toiminnallisia riskejä liittyy jossain määrin vesiyhtiöiden puhtaan veden toimituskykyyn putkirikko- yms. häiriötilanteissa, ollen kuitenkin lyhytaikaisia. Siikalatvan Vesihuolto Oy on tehnyt ja on edelleen toteuttamassa toimitusvarmuutta parantavia investointeja. Veden laatuun liittyvää terveydellistä riskiä on käsittelytekniikan kehittämisinvestoinnein pienennetty. Käyttöveden saastumisen riskiä ei varotoimista huolimatta saada kokonaan poissuljettua. Pahimmassa tapauksessa niihin liittyy terveysriskin ja toimintojen keskeytymisriskin lisäksi myös maineriski. Toimintaa näissä tilanteissa harjoitellaan mm. valmiusharjoituksissa. Vesilaitosten yhdistäminen helpottaa toiminnan laadun ja toiminnallisten riskien hallintaa. Myrskyjen lisääntyminen on todellisuutta. Pitempiaikaisten sähkökatkosten vaikutukset kohdistuvat erityisesti viemärilaitoksen pumppuasemien toimintaan ja kiinteistöjen lämpöhuoltoon. Varavoima-

10 6 valmiutta rakennetaan ennen muuta hoitolaitoksiin niin, että kiinteistöt kykenevät ottamaan lämpöä kaukolämpöverkosta. Myös kunnan tietoliikenteen ja siten toiminnan johtamisen turvaaminen sähkökatkotilanteissa vaatii kiinteää varavoimaa kunnantalolle. Kaukolämmön tuottajien varavoimavalmius pitkissä sähkökatkoksissa on tarkemman selvityksen alaisena. Vesiyhtiöiden kyky vedenjakeluun varavoiman avulla on suhteellisen hyvä. Kunnan palvelukiinteistöjen kuntoon liittyvät kosteusvauriomahdollisuudet aiheuttavat pahimmassa tapauksessa suurenkin toiminnallisen riskin realisoitumisen. Uutena sääilmiönä koettiin elokuun alussa 2012 kesätulva ja vuodenvaihteessa 2013/2014 talvitulva. Kesätulva merkitsi miljoonien suuruisia taloudellisia menetyksiä Mankilan kylän maatilayrityksissä ja katkaisi liikenneyhteyksiä vaikeuttaen välttämättömiä toimintoja. Suurin toiminnallinen riski liittyy talouden kriisiytymiseen epätasapainokehityksen seurauksena niin, että lakisääteistenkin palvelujen tuottamisen ja säännöllisen toiminnan edellytykset ratkaisevasti vaikeutuvat. Kun peruspalvelurahoituksen parantamista valtion toimesta ei ole nähtävissä, ovat toiminnan kustannukset avainasemassa. Valtionosuusuudistus heikensi Siikalatvan valtionosuutta ja valtionosuuksien leikkaukset suurenevat ainakin vuoteen 2017 saakka. Tasapainottamisen tarve tässä tilanteessa on 1-1,5 M. Ympäristö- ja turvallisuusriskit Pohjaveden pilaantumisriskiä liittyy mm. kemikaalikuljetuksiin ja niissä mahdollisiin onnettomuuksiin pääteillä. Liikenteen aiheuttamien onnettomuuksien mahdollisuuteen on varauduttu kunnan valmiussuunnitelmissa ja pelastuslaitoksen suunnitelmissa. Keskuspuhdistamo ja sen siirtoviemärit ovat parantaneet vesiensuojelua jokivarressa, samoin pohjaveden suojelua. Kunnan valmiussuunnitelman yleinen osa on laadittu 2010 aikana ja sen toimialakohtaiset valmiussuunnitelmat on myös pääosin tehty. SoTe-piiri Helmi vastaa valmiussuunnittelusta toimintansa osalta. Valmiussuunnitelmia on testattu syksyn 2013 valmiusharjoituksessa. Omaisuusriskit Omaisuusriskit on rakennuskiinteistöjen osalta vakuutettu tavanomaisin vakuutusperiaattein. Käyttöomaisuudesta lähinnä metsä- ja maaomaisuus on sellaista, jolla on todellinen markkina. Julkisten rakennuksien arvo on vain kunnallisten palvelujen tuottamisessa ja niiden realisointimahdollisuus siten vähäinen. Niissä on kuitenkin merkittävä menettämisriski ja toiminnallinenkin riski kosteusvaurioiden ilmetessä. Asianmukainen kunnossapito ja kiinteistön kunnon valvonta on siten erityisen tärkeää. Kunnan osakeomistus on luonteeltaan yleishyödyllistä ja palvelutuotantoon liittyvää eikä siihen liity merkittäviä riskejä. Tietoturvallisuus Sisäisen valvonnan ohjeeseen sisältyy yleiset tietoturvaohjeet. Kunnanhallitus on v hyväksynyt kunnan tietoturvapolitiikan ja ohjeet tietojen käsittelystä. Tietoturvallisuuteen on kiinnitetty lisääntyvää huomiota mm. tietovarantojen kahdenkertaisin varmistuksin, palomuurein ja salasanakäytännöin sekä asiakirjojen säilytyksessä ja hävittämisessä. Kunnan sähköisten tietovarastojen turvallisuutta on parannettu palvelimia ulkoistaen varmistettuihin järjestelmiin.

11 7 SISÄINEN VALVONTA Kunnan toimintaa ohjaa syyskuussa 2010 hyväksytty kuntastrategia. Keskeinen tavoite on peruspalvelujen turvaaminen taloudellisesti kestävällä pohjalla. Elinvoiman vahvistaminen antaa tälle taloudellisen perustan pitemmällä aikavälillä. Toiminnan kehittämisen kannalta perusedellytys on toimintakustannuksia koskevan tiedon käytettävyys. Tältä osin on jo varsin hyvä tilanne, mutta suoritekustannusten vertailua ja vaikuttavuuden arviointia on edelleen kehitettävä. Sisäisen valvonnan ohje on hyväksytty maaliskuussa 2011 ja se sisältää myös riskien hallinnan ohjeistusta. Sisäistä tarkkailua on tehty esimiestyön ja viranhaltijapäätösten sekä lautakuntien päätösten seurannan kautta. Kunnanhallitus on kuullut toimialajohtajien ja kunnanjohtajan katsauksia taloudesta ja toiminnasta. Asioiden valmistelu on pääosin asianmukaisella tasolla. Erityistä huomiota on kuitenkin kiinnitettävä päätösten vaikutuksiin, ennen muuta talousvaikutuksiin, mutta myös hyvinvointi-, ympäristö- ja yritysvaikutuksiin. Henkilöstöasioissa ei erillistä strategiaa ole laadittu. Lähivuosina riskin muodostaa se, että huomattava määrä kunnan avainhenkilöstöstä eläköityy ja siten poistuu paljon kokemusta ja tietotaitoa joka on korvattava hyvissä ajoin tehtävien suunnitelmien avulla. Erityisenä tavoitteena onkin järjestellä eläketilanteet mahdollisimman vähäisellä uusrekrytoinnilla, mutta samalla huolehtien, että kunnalla on käytössä asianmukaiset henkilöresurssit tehtäviensä hoitamiseen. Tuottavuuden parantamisessa tavoitteena on päästä syvemmälle prosessien kehittämiseen niitä kuvaamalla ja arvioimalla. Tässä kuitenkin palvelurakenteilla on paikoin hyvinkin määräävä vaikutus tuloksellisuuden mahdollisuuksiin. Palvelutavoitteiden toteuttamisessa tulisikin hyvän prosessin edellytykset olla hallitseva lähtökohta kohtuullinen saavutettavuus kuitenkin huomioiden. Kokoushallintasovellus Dynastia yhtenäistää päätöskäytäntöä ja helpottaa asiaseurantaa. Kunnan henkilöstön INTRA-sivut kokoaa toiminnan ohjeistusta yhteen paikkaan helposti löytyväksi ja parantaa sisäistä tiedottamista. Perinnässä käytetään perintäyrityksen palveluja. Kunnanhallitus on saanut osavuosikatsauksen kolmen kuukauden välein. Talousarvion seurantaa tulosalueilla on parannettava niin, että välttämättömät ylitysoikeuspyynnöt tehdään tilivuoden kuluessa. Vuonna 2015 oman toiminnan kustannuskehitys suhteessa edellisvuoteen oli edelleen laskeva. Sosiaali- ja terveysmenojen kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli sosiaalipalvelussa nytkin voimakasta. Konsernivalvonta Hyväksytty konserniohje yhtenäistää konsernin sisäisiä käytäntöjä ja vahvistaa hyvän hallinnon periaatteiden noudattamista. Konserniohje on parantanut tiedon saantia tytäryhtiöiden kehityksestä. Konserniyhtiöitä valvotaan päätöksiä ja raportteja seuraamalla ja yhtiökokouksissa. Lisäksi kunnanhallituksella on kiinteä yhteys yhtiöiden hallituksiin ja keskeinen rooli hallitusten kokoonpanosta päätettäessä. Sisäisestä valvonnasta ja riskien hallinnasta on hallintosääntöön otettu Kuntalain edellyttämät periaatteet ja niiden mukaisesti jatkossa tullaan toimimaan. Siikalatvalla, Aimo Lehmikangas Vs.kunnanjohtaja

12 8 TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT (Ulkoinen) Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Tilikauden ylijäämä (alijäämä) TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 17,03 19,40 = 100 x Toimintatuotot/(Toimintakulut - Valmistus omaan käyttöön) Vuosikate/Poistot, % = 100 x Vuosikate / Poistot ja arvonalentumiset 150, Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä

13 9 RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 7 Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset -101 Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 89,04 101,61 = 100 x Vuosikate / Investointien omahankintameno Lainanhoitokate 1,31 1,34 Kassan riittävyys, pv = 365 pv x Rahavarat / Kassasta maksut tilikaudella 0,68 1,18 Asukasmäärä

14 10

15 11 TASEEN TUNNUSLUVUT VUOSINA (31.12.)

16 12

17 13 YHDISTELMÄ KONSERNITILINPÄÄTÖKSEEN SISÄLTYVISTÄ YHTEISÖISTÄ Yhdistetty (kpl) Tytäryhteisöt Yhtiöt Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt 2 Kunnallista liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt 4 Muut yhtiöt 2 Yhdistely konsernitilinpäätökseen Ei yhdistelty (kpl) Osuuskunnat 2 Yhdistykset Säätiöt Kuntayhtymät 4 Osakkuusyhteisöt 5 Muut omistusyhteysyhteisöt 3 Yhteensä 17 5

18 14 KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot Toimintakulut Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät 4 Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Tilikauden verot Laskennalliset verot 9-18 Vähemmistöosuudet Tilikauden ylijäämä (alijäämä) KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 42,65 42,26 = 100 x Toimintatuotot/(Toimintakulut - Valmistus omaan käyttöön) Vuosikate/Poistot, % = 100 x Vuosikate / Poistot ja arvonalentumiset 106,66 100,97 Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä

19 15 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät, netto 4 Tilikauden verot Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäys Antolainasaamisten vähennys Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset Vaihto-omaisuuden muutos Saamisten muutos Korottomien velkojen muutos Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 87,27 80,87 = 100 x Vuosikate / Investointien omahankintameno Lainanhoitokate 1,43 1,18 Kassan riittävyys, pv = 365 pv x Rahavarat / Kassasta maksut tilikaudella Asukasmäärä

20 16

21 17 KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT VUOSINA (31.12.)

22 18 TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY (KuntaL mom.) Tilikauden tulos on positiivinen ,85. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että poistoeroja vähennetään ,19. Edelleen kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tilikauden ylijäämä ,04 kirjataan taseen ylijäämä- / alijäämätilille. Tämän jälkeen taseen vastattavaa puolella oman pääoman taseryhmässä on ylijäämää ,26.

23 2. TOTEUTUMISVERTAILU

24 VAALIT KESKUSVAALILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus: Vaalien tulosalueen tehtävänä on järjestää valtiolliset ja kunnalliset vaalit vaalilain (714/1998) ja oikeusministeriön antamien vaaliohjeiden edellyttämällä tavalla. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Vuonna 2015 huhtikuussa ovat vuorossa joka neljäs vuosi pidettävät eduskuntavaalit. Siikalatvan kunnan äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa oli 65,2 %, kun äänioikeutetuista ja äänestäneistä on vähennetty ulkomailla asuvat Suomen kansalaiset. Kun ulkomailla asuvat otetaan mukaan, äänestysaktiivisuus oli 62,1 %. Suoritetietoja: Siikalatvan kunnassa on äänioikeutettuja noin Valtiollisissa vaaleissa Oikeusministeriö maksaa kunnalle kertakorvauksena ministeriön vahvistaman euromäärän kutakin kunnassa asuvaa äänioikeutettua kohden. Korvausta vaalien toimittamisesta maksetaan n. 2,00 euroa/äänioikeutettu. Keskusvaalilautakunnan tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 61. TARKASTUSLAUTAKUNTA 121 TARKASTUSTOIMI Toiminta-ajatus: Tarkastustoimen tehtävänä on edistää hallinnon ja taloudenhoidon yleistä luotettavuutta ja palvella kunnan eri toimialoja raportoimalla niille tekemistään havainnoista. Keskeinen toimielin on tarkastuslautakunta. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Tarkastuslautakunta 1. Valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioi valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. 2. Tukee eri hallintokuntien tavoiteasettelua siten, että ne voisivat arviointikertomuksessaan entistä täsmällisemmin arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista niin laadullisesti, määrällisesti kuin myös määrärahojen riittävyyden suhteen. 3. Huolehtii, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat. 4. Kokoontuu tarkastusvuoden aikana vähintään 6 kertaa. 5. Suorittaa tarkastuskäyntejä kunnan eri toimipisteissä 1 tarkastus/v. Toiminnalliset tavoitteet Tarkastuslautakunnan vuoden 2015 painopistealueina ovat olleet koulutoimi, vapaa-aika- ja kulttuuritoimi, tekninen toimi, sosiaali- ja terveyspalvelut, investoinnit sekä kuntakonserniin kuuluvat Siikalatvan Vuokratalot Oy ja Piippolan Vesi Oy. Vuoden 2015 arviointikertomuksen laadintaa varten lautakunta on kokouksissaan suorittanut valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden seurantaa tutustumalla kunnan keskeisiin toimintoihin kuulemalla ja haastattelemalla kunnan johtoa ja eri vastuualueiden esimiehiä. Tarkastuksen tulos on esitetty yksityiskohtaisemmin arviointikertomuksessa.

25 20 Asiantuntijapalvelut JHTT-palvelujen osto: 9 tarkastuspäivää. Asetetut tavoitteet ovat toteutuneet suunnitellun mukaisesti. Suoritetietoja: Mittari: Toimintakulut, /asukas 3,72 3,75 2,36 Asukasluku Asukaslukuna on käytetty väestölaskennan mukaista asukaslukua tilinpäätösvuoden lopussa. Tarkastuslautakunnan tulosalueen TA-toteutuma on 61. KUNNANVALTUUSTO JA -HALLITUS 131 HALLINTO JA JOHTAMINEN Toiminta-ajatus: Siikalatvan kunta 1) turvaa peruspalvelut tuloksekkaalla ja kustannustehokkaalla toiminnalla, 2) pitää kunnan talouden tasapainossa, 3) on eheä ja elinvoimainen kunta, jossa kuntalaiset voivat hyvin. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Väestön väheneminen hidastuu. Taseeseen ei kerry kattamatonta alijäämää. Palvelutuotanto on kilpailukykyistä kustannusten ja vaikuttavuuden osalta. Väestön vähentyminen ei ole hidastunut. Näyttää siltä, että väheneminen on jopa kiihtynyt, koska vähennys vuoden 2015 aikana oli 135 asukasta. Siikalatvan kunnan aloittaessa asukkaita oli ja vuoden 2015 päättyessä heitä oli Vähennys seitsemän vuoden aikana oli kaikkiaan 717 asukasta eli keskimäärin n. 100 asukasta vuodessa. Taseeseen ei ole kertynyt alijäämää, vaan tase on ylijäämäinen edellisten tilikausien alijäämä mukaan luettuna ,26. Palvelutuotannon kilpailukykyisyyttä on parannettu mm. talouden tasapainottamisohjelman toimenpitein. Palvelutuotannon vaikuttavuutta ei ole menetelmällisesti arvioitu. Suoritetietoja: Hallinnon ja johtamisen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 61.

26 HENKILÖSTÖPALVELUT Toiminta-ajatus: Henkilöstöpalvelujen tehtävänä on tuottaa ja järjestää keskitetysti hoidettavat henkilöstöhallinnon palvelut mm. seuraavilta osa-alueilta: palkka- ja palvelussuhdeasiat, henkilöstön työterveyshuolto, työsuojelu ja työhyvinvointi. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet yleisesti 1) Palkka- ja henkilöstöhallintoon liittyvät valmistelu- ja suunnittelutehtävät. 2) Henkilöstöstrategia osana kuntastrategiaa 3) Henkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen sekä työhyvinvoinnin eri osa-alueiden kehittäminen, mm. erilaisten työhyvinvointitilaisuuksien/-seminaarien järjestäminen. Työhyvinvointi voidaan määritellä mm. seuraavasti: Ihmiset voivat työssään hyvin, kun he kokevat työnsä merkitykselliseksi, tuntevat hallitsevansa työnsä ja tulevansa arvostetuiksi, oikeudenmukaisesti kohdelluiksi ja täysivaltaisiksi työyhteisön jäseniksi. Työhyvinvoinnin strategisen toimintasuunnitelman osaalueita ovat mm.: johtaminen työyhteisöllisyys työympäristö osaamista ja uuden oppimista edistävä työ positiivinen vuorovaikutus työkyky ja terveys Laadulliset tavoitteet yleisesti 1) Osaava, motivoitunut ja työhönsä sitoutunut sekä hyvinvoiva ja työniloa tunteva henkilöstö tuottaa tasokkaita palveluja kuntalaisille. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Palkka- ja henkilöstöhallintoon liittyvät valmisteluja suunnittelutehtävät tuotettiin organisaatiolle toiminta-ajatuksen mukaisesti. Henkilöstöstrategian laadinta ei toteutunut, koska se on tarkoitus laatia osana kuntastrategiaa kuntastrategian uudistamisen yhteydessä. Henkilöstöselvitys on tämän asiakirjan liitteenä 1. Siinä on tietoa henkilöstörakenteesta sektoreittain, mm. virkojen ja toimien lukumääristä ja nimikkeistä. Henkilöstölle on laadittu v koulutussuunnitelma, jonka yleistavoitteina ovat olleet: 1) edistää osaamisen kehittämistä, muutoksiin varautumista työurien pidentymistä 2) parantaa tuottavuutta sekä 3) ohjata osaamisen kehittämistä myös vähemmän koulutusta saaneille. Lisäksi kullakin toimialalla tulee huomioida ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvia muutoksia. Koulutuksen tulee ylläpitää ja edistää työntekijän ammatillista osaamista. Koulutussuunnitelma toteutui seuraavasti: Koulutukseen osallistui n. 280 työntekijästä 183 (163) eli n. 65 % ja koulutuspäiviä heiltä kertyi yhteensä 378 (308). Suluissa on vastaava luku vuodelta Henkilöstön työhyvinvointi Henkilöstön työhyvinvointia ja terveyttä edistettiin sen lisäksi, mitä työsuojelutoiminta ja työterveyshuolto sisältävät, mm. seuraavasti: Henkilöstöllä on mahdollisuus pienellä omavastuulla (2,20 /kerta) käydä lähiseudun uimahalleissa uimassa. Tämän lisäksi kunnan kuntosalit ovat henkilöstön vapaassa käytössä ilmaiseksi merkityillä vuoroilla. Muuta virkistystoimintaa ei ole henkilöstöhallinnon taholta järjestetty keskitetysti niin kuin aikaisemmin, vaan toimialat ovat järjestäneet sitä itsenäisesti. Perusteena tähän muutokseen on ollut työsuojelutoimikunnan esitys yhteistyötoimikunnan kannattamana ja edelleen kunnanhallituksen hyväksymänä Sen mukaan virkistystoiminnan järjestä-

27 22 misestä jatkossa vastaavat toimialat itsenäisesti eikä henkilöstöhallinto keskitetysti, niin kuin tähän asti on toimittu. Virkistystoimintaan varattu määräraha on jaettu toimialoille henkilöstön suhteessa. Työsuojelutoiminta Työsuojelutoiminta Koulutus ja tiedotus - Mahdollistetaan työsuojeluvaltuutettujen, työsuojelutoimikunnan jäsenten ja työsuojelupäällikön osallistuminen alan koulutukseen ja tietoinfoihin tietotaidon ylläpitämiseksi. - Koko henkilöstölle pyritään järjestämään vähintään kerran vuodessa työsuojeluun liittyvistä ajankohtaisista asioista yhteisluento. - Esimiehille järjestetään vuosittain yleisluento työpaikan työturvallisuuteen liittyvistä asioista. - Yhteisiä esimiestapaamisia pyritään järjestämään vuosittain yhteisten periaatteiden lujittamiseksi. Tarkastukset - Pohjois-Pohjanmaan työsuojelupiirin tarkastuksia heidän suunnitelmansa mukaan eri työpisteissä - Työpaikkatarkastukset työterveyshuollon ohjelman mukaisesti - Työsuojeluvaltuutettujen työpaikkakäynnit. Toimintaohjeiden päivittäminen - Kunnassa käytössä olevia toimintaohjeita seurataan vuosittain ja niistä tehdään päivitysehdotuksia tarpeen mukaan. Riski-Arvi - Työolosuhteiden vaarojen ja riskien kartoitus ja arviointi jatkuu edelleen kaikkien hallintokuntien osalta. Muu toiminta - Toimenpiteet terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi - Toimitiloissa olevia sisäilmaongelmia selvittävän sisäilmatyöryhmän toiminta jatkuu. Osa toimikunnan jäsenistä on osallistunut täydennyskoulutuksiin vuoden aikana. Kunnan hallintotoiminnan tiivistämisestä järjestettiin joka toimistolla tiedotustilaisuus henkilöstölle helmikuun aikana. Talouden tasapainottamisohjelman käsittelyn aikana järjestettiin useita infoja henkilökunnalle kevään aikana Avi:n työsuojelutarkastaja on tehnyt seuraavat tarkastukset kunnan toimipaikoissa - Aleksanterin koulu ip-toiminta ja Rantsilan päiväkoti Lastentalo Rantsilan ryhmäperhepäiväkoti Tenavarinne Rantsilan työpaja Pentti Haanpään koulu Piippola Jokilaaksojen työterveys on tehnyt työpaikkaselvityksen Rantsilan työpajalla Toimikunnan valmistelemat - Siikalatvan kunnan työsuojelun toimintaohjelma vuosille hyväksyttiin Khall Toimintamalli puheeksi ottamisesta /Varhainen välittäminen työyhteisössä hyväksyttiin Khall Riski-Arviin avattiin uusi työympäristöriskien arvioinnin päivityskierros 2015 syksyllä. Toimipaikat kartoittavat säännöllisesti vaara ja haittatekijät, arvioivat niistä muodostuneet riskit ja toteuttavat esille nousseet korjaustoimenpiteet. Kestilän koululla, Pulkkilan peruskoululla ja Pulkkilan paloasemalla on teetetty asiantuntijoilla sisäilmastoon liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia toimitilojen terveellisyyden selvittämiseksi. Sisäilmatyöryhmä on kokoontunut yhden kerran käsittelemään Pulkkilan peruskoulun sisäilmasto-ongelmia. Henkilöstön virkistystoiminnasta vastaaminen on siirtynyt vuonna 2015 toimialojen itsenäisesti vastattavaksi hyväksytyn työsuojelun toimintaohjelman mukaisesti. Henkilöstöhallinto varaa määrärahan /vuosi. Vuonna 2015 virkistystoiminnan määräraha oli 20 /toimialalla työskentelevä henkilö

28 23 Työterveyshuolto Jokilaaksojen Työterveys Oy tuottaa henkilöstölle työterveyshuollon palvelut. Maatalouslomittajille työterveyspalveluja tuottavat myös Oulunkaaren kuntayhtymä ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä/kainuun työterveys-liikelaitos. Työterveyshuollon palvelut sisältävät lakisääteisten työterveyspalvelujen lisäksi yleislääkäritasoiset sairaanhoitopalvelut. Painopistealueina on ennaltaehkäisevä toiminta sairauspoissaolojen vähentämiseksi. Työterveyshuolto Henkilöstön työterveyshuoltopalvelut on ostettu vuoden 2011 alusta lukien Jokilaaksojen Työterveys Oy:ltä. Maatalouslomittajille palveluja tuottivat myös Oulunkaaren kuntayhtymä ja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän Kainuun Työterveys liikelaitos. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma on laadittu vuosille ja sitä on mahdollisuus päivittää vuosittain. Painopistealueet ovat ennalta ehkäisevässä työssä. Tavoitteena on turvalliset ja terveelliset työolosuhteet ja hyvin toimiva työympäristö sekä riittävän aikainen puuttuminen työkykyongelmiin, henkilöstön terveydentilan ja työkyvyn sekä työpaikalla esiintyvien altisteiden ja muiden terveyteen vaikuttavien kuormitustekijöiden esiintymisen seuranta terveystarkastusten ja sairausvastaanottokäyntien yhteydessä sekä korjausehdotusten tekeminen. Vuoden 2015 osalta on toimintatietojen valossa nähtävissä, että pääpaino on ollut ennaltaehkäisevässä työssä, koska sairaanhoitokäynnit ovat vähentyneet. Työterveyshuollon palvelujen tuottajilta saatujen tilastojen mukaan lakisääteisen työterveyshuollon piiriin kuuluvia käyntejä lääkärin vastaanotolla on ollut 77 (54) ja terveydenhoitajan vastaanotolla mukaan lukien fysioterapeutin ohjauskäynnit 421 (441) sekä sairaanhoidon piiriin kuuluvia käyntejä lääkärin vastaanotolla on ollut 702 (733) ja käyntejä terveydenhoitajan vastaanotolla 325 (283). Suluissa on vastaava luku vuodelta Työterveyshuollon kokonaiskustannukset v olivat kirjanpidon mukaan ,47 (alv 0 %) ja vastaavasti v ne olivat ,96 (alv 0 %). Vähennystä kustannuksissa oli ,49 edelliseen vuoteen verrattuna. KELA-korvauksena saadaan n. puolet kokonaiskustannuksista. Sairauspäivien lukumäärässä on edelliseen vuoteen nähden tapahtunut laskua. Vuonna 2015 sairauspäiviä kalenteripäivinä laskettuna oli pv (5 871). Tämä on keskimäärin /henkilö15,6 (15,4). Suluissa on vastaava luku vuodelta Vastaava luku kunnissa keskimäärin on saatavissa vuodelta 2013 ja se on 16,7. Henkilöstöhallinnon laadullisten tavoitteiden toteutuminen Edellä toiminnallisten tavoitteiden toteuttamisessa on tuotu esille henkilöstöhallinnon toimia, joilla asioita on toiminnan tasolla viety eteenpäin siinä tarkoituksessa, että myös laadulliset tavoitteet toteutuisivat.

29 24 Toisaalta on toimialoja, joissa eteen tulee jatkuvia muutoksia tehtävissä, toimenkuvissa, työpisteissä. Nämä luovat epävarmuutta ja stressiä ao. henkilöstön piirissä. Suoritetietoja: Henkilöstöresurssit: Talousjohtajan tehtävään sisältyvät henkilöstöpäällikön/palkka-asiamiehen tehtävät (35 %), työsuojelupäällikkö (20 %), 2,5 palkkasihteeriä, yht. 3,05 henkilöä. Henkilöstöpalvelujen bruttomenot ovat 0,5 % koko kunnan käyttötalouden bruttomenoista ja nettomenot 0,1 % koko kunnan käyttötalouden nettomenoista. Nettomenot ovat 9,02 /as. Asukaslukuna on käytetty väestölaskennan mukaista asukaslukua tilinpäätösvuoden lopussa (5.679 as.). VIRKOJEN JA TOIMIEN (VAKANSSIEN) LUKUMÄÄRÄ Toimiala TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Muutos +/- KONSERNIPALVELUT 16,5 16,5 14,0 13,1-3,4 LOMITUSPALVELUT 69,0 67,0 62,0 59,0-10,0 KOULUTUS- JA VAPAA- AIKAPALVELUT 175,2 163,7 159,7 160,0-15,2 KEHITYS- JA TEKNISET PALVELUT 46,00 43,3 42,3 40,9-5,1 YHTEENSÄ 306,7 290,5 278,0 273,0-33,7 Huom! Taulukko ei sisällä sellaisia määräaikaisia palvelussuhteita, joissa ei ole vakanssia taustalla. Työsuojelu / työsuojelupäällikkö SIIKALATVAN KUNNAN TAPATURMA-JA SAIRASPOISSAOLOIHIN LIITTYVIÄ TIETOJA VUOSITAIN 2008 /ennen kuntaliitosta yhteenveto vakituinen henkilöstö määräaikaiset * 106* 99* henkilöstö yhteensä tapaturmat/ kpl tapaturmista aiheut sairauspoissaolopäivät sairaspäivät yht sis. edel./ kalenteripäivinä sairauspoissaolopäivät/ 14,5 12, ,5 16,7 14,8 15,4 15,6 henkilö(kalenteripäiviä) sairauspoissaolot % ,3 3,95 3,97 4,56 4,05 4,21 4,26 eläkkeelle jääneet osa-aikaeläkkeelle jääneet Määräaikaiselle 1 0 kunt.tuelle jääneet osa-aikaeläkkeellä olevat henkilöt Vuorotteluvapaat /henkilöt Vuorotteluvapaat pv

30 25 Tiedot on poimittu palkkasihteereiden - ja vakuutusyhtiön tilastoista * henkilömäärä (ei htv) Henkilöstöpalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla TALOUSHALLINTOPALVELUT Toiminta-ajatus: Taloushallinnon päätehtävänä on tuottaa päätöksentekoon ja toimintojen ohjaukseen tarvittava informaatio kunnan taloudesta siten, että se palvelee tavoitteiden ja päämäärien saavuttamista ja toteutumista parhaalla mahdollisella tavalla. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet Taloushallinto tuottaa organisaatiolle tukipalveluna keskitetysti taloussuunnittelun, kirjanpidon ja maksuliikenteen palvelut huolehtien lisäksi rahoituksesta, maksuvalmiudesta, perinnästä ja riskienhallintaan liittyvistä asioista. Laadulliset tavoitteet Tavoitteena on, että taloushallintopalvelut tuottavat oikeaa ja riittävää tietoa kunnan taloudesta. Palvelut tuotetaan taloudellisesti, sujuvasti sekä oikea-aikaisesti. Laatutavoitteet varmistetaan erikseen annettavalla ohjeistuksella, tarpeen mukaan yhteisesti ja yksilöllisesti vastuullisen taloudenhoidon periaatteita noudattaen. Henkilöstön ammattitaidon ylläpitämiseksi ja osaamisen kehittämiseksi mahdollistetaan henkilöstön osallistuminen koulutukseen tarkoitukseen varattujen määrärahojen puitteissa. Asetetut tavoitteet saavutettiin. Valtuuston hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman mukaisesti talous- ja palkkahallinto tiimiytettiin, jolloin varahenkilöjärjestelmää on kehitetty toimivammaksi. Laadulliset tavoitteet Asetetut tavoitteet saavutettiin. Hallintokuntia ja toimialueita palveltiin ajantasaisesti. Mm. osto- ja myyntireskontra ovat toimineet reaaliajassa. Hallintokunnat ovat voineet hyödyntää tehokkaasti ajantasaisia palveluja esim. määrärahojen seurannassa. Henkilöstön koulutuksessa pääpaino on ollut kirjanpidon ja tilinpäätöksen sisällöllisissä asioissa. Suoritetietoja: Henkilöstöresurssit: Talousjohtajan (35 %) vastuualueella pääkirjanpitäjä, 2,35 kirjanpitäjää, yhteensä 3,70 henkilöä. Yhden kirjanpitäjän työpanos myytiin kokonaisuudessaan Siikalatvan Vuokratalot Oy:lle. Rekrytoidulla lisäresurssilla kirjanpitopalvelut tuotettiin myös vuoden 2015 alusta perustetulle Siikalatvan kunnan tytäryhtiölle Siikalatvan Lämpö Oy:lle. Taloushallintopalvelujen bruttomenot ovat 0,4 % koko kunnan käyttötalouden bruttomenoista ja nettomenot 0,1 % koko kunnan käyttötalouden nettomenoista. Nettomenot ovat 5,14 /as. Asukaslukuna on käytetty väestölaskennan mukaista asukaslukua tilinpäätösvuoden lopussa (5.679 as.). Taloushallintopalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on 61.

31 TIETOHALLINTOPALVELUT Toiminta-ajatus: Tietohallintopalvelujen tehtävänä on tukea, opastaa, edistää ja koordinoida tietotekniikan hyödyntämistä kunnan toiminnoissa sekä järjestää asiakirjahallinto arkistolain edellyttämällä tavalla. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Käyttäjien tukeminen atk- järjestelmien käytössä ja arkistointiprosessiin liittyvien käyttäjäkohtaisten hyvien toimintatapojen omaksumisessa ATK-verkon toimivuuden varmistaminen laitehankinnoin Sähköisen asiakirjahallintoprosessin edistäminen Laadulliset tavoitteet Tietoturvan edistäminen Arkistonmuodostussuunnitelman laatiminen Riittävä henkilöstökoulutus asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi Toiminnalliset tavoitteet Käyttäjiä tuettiin tavoitteen mukaisesti. ATK-verkkoa kehitettiin uusimalla verkkolaitteita sekä niiden virranvarmistusta. Myös laitteiden tilan seuranta otettiin käyttöön. Langatonta verkkoa kehitettiin hankkimalla hallittavuutta parantava kontrolleri sekä uusia tukiasemia. Palvelinhankinta hallinnon tarpeisiin oma kone hankintana tehtiin. Loppuvuodesta otettiin käyttöön jämerä palvelin, jonka päällä uudet palvelimet pyörivät virtuaaliympäristöinä. Uudessa palvelimessa ovat mm. talous- ja palkkahallinnon (ProEconomica/Status), teknisen toimen (KuntaNet), päivähoidon (ProConsona) sekä koulutoimen (mm. AD, DHCP, Wilma/Kurre/Primus) palveluita viitenä eri virtuaalipalvelimena. Siikalatvan kunta ei ole enää mukana PPO:n ylläpitämässä palvelinhotellissa, koska PPO lopettaa kyseisen palvelinhotellin Ylivieskassa. Sähköisen asiakirjahallinnon edistämisessä ei ole vuoden 2015 aikana tapahtunut mitään olennaista muutosta. Laadulliset tavoitteet Tietoturvaa pidetään jatkuvasti yllä ja esillä toiminnoissa. Arkistonmuodostussuunnitelman laatimista ei ole aloitettu. Henkilöstökoulutus on toteutunut tarpeen mukaisesti. Suoritetietoja: Kunnanjohtajan vastuualueella ATK-päällikkö ja arkistosihteeri. Lisäksi Tietolatva Oy:ltä ostetaan mikrotuki- ym. tietotekniikkapalveluja sopimusperusteisesti yhden kokoaikaisen henkilön työpanoksen verran vuodessa. Tietohallintopalvelujen bruttomenot ovat 0,3 % koko kunnan käyttötalouden bruttomenoista ja nettomenot ovat 0,2 % koko kunnan käyttötalouden nettomenoista. Nettomenot ovat 10,78 /as. Asukaslukuna on käytetty väestölaskennan mukaista asukaslukua tilinpäätösvuoden lopussa (5.679 as.). Tietohallintopalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 61.

32 YLEISET HALLINTOPALVELUT Toiminta-ajatus: Yleisten hallintopalvelujen tehtävänä on tuottaa organisaatiolle keskitetysti hoidettavat yleisen hallinnon palvelut. Keskitetysti hoidettavia tukipalveluita ovat mm. puhelinvaihteen/-keskuksen hoito, postin kulkuun liittyvät asiat (sisäinen ja ulkoinen posti), toimistotarvikehankinnat kylien toimipisteisiin, kuukausittain julkaistavan kuntatiedotteen kokoaminen ja toteutus yhdessä paikallislehden kanssa, kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen esityslistojen ja pöytäkirjojen tekninen toteutus asianhallintajärjestelmään ja kunnan kotisivuille, vakuutusasiat, yms. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Yleisen hallinnon palvelut kustannustehokkaasti Yleisten hallintopalveluiden uudelleenorganisointi käytettävissä olevien resurssien mukaisesti Laadulliset tavoitteet Hyvän hallintotavan periaatteen noudattaminen Riittävä henkilöstökoulutus henkilöstön ammattitaidon varmistamiseksi ja ylläpitämiseksi Toiminnalliset tavoitteet Yleiset hallintopalvelut sisältävät keskustoimiston palvelujen lisäksi verohallinnolle maksettavan kuntakohtaisen osuuden verotuskustannuksista sekä eri jäsenyhteisöille maksettavat yhteistoimintaosuudet. Yleisen hallinnon toimistosihteeripalveluja uudelleenorganisoitiin kahden toimistosihteerin palvelussuhteen päätyttyä vuoden alkupuolella. Postitusjärjestelmä uusittiin loppuvuodesta. Lähtevän ulkoisen postin leimaaminen keskitettiin Pulkkilan toimistoon, jonne hankittiin kapasiteetiltaan isompi postituskone. Samanaikaisesti luovuttiin muilla kylillä olleista kolmesta postituskoneesta. Sisäinen postikuljetus tuo sisäisen postin ohella leimattavan postin muista toimipisteistä Pulkkilaan. Järjestelyllä saadaan selkeitä säästöjä suhteessa aikaisempiin postituskustannuksiin. Verotuskustannukset Verohallinnolle maksettavat kunnallisverotuksesta aiheutuvat verotuskustannukset olivat v yhteensä ,20, kun vastaava luku v oli ,97. Muu yhteistoiminta Yhteistoimintaosuuksina eri jäsenyhteisöille (Kuntaliitto, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Pohjois- Pohjanmaan liitto, velkaneuvonta ostopalvelusopimuksella, yms.) maksettiin v yhteensä ,42, kun vastaava luku v oli ,72. Laadulliset tavoitteet Asetetut tavoitteet saavutettiin. Suoritetietoja: Resurssit: Talousjohtajan vastuualueella 2,0 toimistosihteeriä. Yleisten hallintopalvelujen bruttomenot ovat 0,8 % koko kunnan käyttötalouden bruttomenoista ja 0,7 % koko kunnan käyttötalouden nettomenoista. Nettomenot ovat 52,21 /as. Asukaslukuna on käytetty väestölaskennan mukaista asukaslukua tilinpäätösvuoden lopussa (5.679 as.)

33 28 Yleisten hallintopalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla KAAVOITUS JA MAANKÄYTTÖ Kaavoitus ja maankäyttö Kaavoitus ja maankäyttö ovat merkittävä osa kunnan pitkäjänteistä kehittämistä kunnallisten palveluiden, ja myös elinkeinoelämän kannalta katsottuna. Tämän vuoksi kaavoitus on suoraan kunnanhallituksen alaista toimintaa. Siikalatvan kunnan kaavoittajana toimii kehitys- ja tekninen johtaja. Kaavoittajan tehtävänä on mm. ohjata kaavoitusprosesseja sekä laatia vuosittain MRL:n mukainen kaavoituskatsaus. Varsinaisen kaavoitustyön tekevät konsultit, jotka voidaan valita kuhunkin hankkeeseen erikseen tai tehdä jonkin toimiston kanssa määräaikainen puitesopimus sopimuksen voimassa olo aikana esiin tulevista kaavoitus hankkeista. Kunnanhallitus voi nimetä erillisen kaavoitustoimikunnan ohjaamaan kaavoitusta. Kehitys- ja teknisen johtajan työpanoksesta kaavoitukseen ja maankäyttöön käytetään noin %. Lisäksi on toimistosihteeriresurssia. Käyttötalousmenoilla katetaan kaavamuutokset. Lisäksi pääomamenoihin oli varattu suunnitelmakauden vuodelle euroa. Määrärahaa käytettiin vuonna 2013 käynnistetyn Pulkkilan osayleiskaavan loppuun saattamiseen. Lisäksi vuonna 2015 laadittiin ja valtuusto hyväksyi yhden asemakaavamuutoksen Piippolan kirkonkylän alueelle. Muutoksella muodostettiin kortteli ympäristöä häiritsemättömälle yritystoiminnalle. Kortteli otettiin yrittäjän toimesta heti käyttöön. Lisäksi 2015 käynnistettiin yksi kaavamuutosvalmistelu Rantsilan kirkonkylän alueella. Karttapalvelut Kaavoituksen lisäksi Kaavoituksen ja maankäytön vastuualueeseen kuuluu myös karttapalveluiden tulosalue. Tähän tulosalueeseen kuuluvat erilaiset kartta- ja paikannuspalvelut, kuten internetissä toimiva karttapalvelu, jonka kautta päästään mm. kunnan osoitekarttoihin. Lisäksi karttapalvelut sisältävät erilaiset opastukset mm. tienvarsilla. Karttapalveluissa ylläpidetään kunnan ajantasaista kaavaa ja sen yhteydessä kunnan omistamien tonttien tonttipörssiä. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Pulkkilan kirkonkylän osayleiskaava valtuuston hyväksyttäväksi vuoden aikana. 1. Osayleiskaavaa valmistui, mutta se voitiin viedä valtuuston hyväksyttäväksi vasta kun 2. Kestilän kirkonkylän osayleiskaavoitus käyntiin ympäristöministeriö oli hyväksynyt maakuntakaavan 3. Kaavoituskatsaus 2015 laaditaan ja hyväksytään ennen ELY:n kanssa käytävää kehittämiskeskustelua 1.vaihekaavan, mikä tapahtui 2015 lopussa ja näin ollen osayleiskaava vietiin valtuuston hyväksyttäväksi maaliskuussa Kestilän kirkonkylän osayleiskaavan uudistaminen käynnistyy vuonna Kaavoituskatsaus valmistui tavoitteen mukaisesti ja esiteltiin ELY -keskuksen edustajille kehittämiskeskustelussa syksyllä Suoritetietoja: Kaavoitus ja maankäytön tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 61.

34 LOMITUSPALVELUT Toiminta-ajatus: Siikalatvan lomituspalveluiden paikallisyksikkö järjestää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain mukaiset lomituspalvelut vuosilomalomitukset, sijaisapulomituksen ja työvoiman saatavuudesta riippuen myös maksulliset lomituspalvelut Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kanssa tekemänsä toimeksiantosopimuksen mukaisesti n. 320 maatalousyrittäjälle Siikalatvan, Pyhännän ja Vaalan kuntien sekä Kajaanin Vuolijoen alueella. Siikalatvan lomituspalveluiden paikallisyksikkö toteuttaa maatalousyrittäjien lomituspalvelulain mukaiset lomituspalvelut laadukkaasti ja joustavasti kiinteää yhteistyötä tehden maatalousyrittäjien kanssa. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Lomituspalvelut edistävät maatalousyritysten jatkamismahdollisuuksia ja elinvoimaisuutta tulevaisuudessa paikallisyksikön toiminta-alueella. Lomituspalveluiden tuottamisessa mukana olevat ovat työssään huolellisia, yhteistyökykyisiä, joustavia ja ammattitaitoisia. Henkilöstöä on riittävästi lomituspalveluiden toteuttamiseksi tavoitteiden mukaisesti. Lomituspalvelut järjestetään asiakaslähtöisesti ja tasapuolisesti maatalousyrittäjien tarpeista lähtien. Asiakkaat kokevat lomitustoiminnan luotettavana ja helposti tavoitettavana. Maatalousyrittäjille tiedotetaan avoimesti lomituspalveluista ja toiminnan periaatteista. Lomituspalveluiden yhteistoimintaryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuonna Vuonna 2015 tehtävällä asiakastyytyväisyyskyselyllä kartoitetaan asetettujen laatutavoitteiden toteutuminen. Asteikolla 1-5 tavoitteena on kyselyn kaikkien vastausten keskiarvo vähintään 4. Vuoden 2015 talousarvioon varataan määräraha, jolla korvataan vuosilomaan oikeutettujen siikalatvalaisten maatalousyrittäjien palvelumaksusta 30 % ns. tuetussa maksullisessa lomittaja-avussa (enint. 120 h/yrittäjä/v). Varattava määräraha edesauttaa luomaan kuntaan työpaikkoja, mahdollistaa maatalouslomittajien palkkaamisen pidempiaikaisiin työ-suhteisiin ja siten parantaa maatalouslomittajien saatavuutta sekä edesauttaa maatalouslomittajien mahdollisten työaikavajausten täyttämistä. Määrärahan turvin myös tuetaan maatalousyrittäjien jaksamista työssään ja maatalousyritystoiminnan jatkamista sekä osaltaan turvataan maaseudun ja samalla koko Siikalatvan kunnan elinvoimaisena säilymistä. Lomituspalveluhenkilöstön osaamista, ammatti-taitoa ja yhteishenkeä kehitetään ja huolehditaan henkilöstön fyysisestä ja henkisestä työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista. Henkilöstön täydennyskoulutustarve kartoitetaan ja kartoituksen pohjalta laaditaan koulutussuunnitelma. Tilakohtaisista perehdytyksistä laaditaan suunnitelma ja perehdytykset toteutetaan suunnitelman mukaisesti. Maatalouslomittajille pidetään vähintään 2 työpaikkapalaveria vuoden 2014 aikana. Maatalouslomittajille järjestetään työterveystarkastus kolmen vuoden välein. Sairauspoissaolo % on alle vuoden 2014 tason. Tähän tavoitteeseen pyritään Siikalatvan kunnan työpaikkojen varhainen tuki ja välittäminen toimintamallin mukaisin keinoin. Esimiestoiminta on ammattitaitoista, henkilöstöä kuuntelevaa ja kannustavaa. Hallinto on yhteistyökykyistä ja noudattaa hyvää hallintomenettelyä. Toiminta on suunnitelmallista, tavoitteellista, Lomituspalveluiden Siikalatvan paikallisyksikössä on vuoden 2015 aikana ollut toteutuneita lomituspäiviä 1313 päivää vähemmän kuin vuoden 2014 aikana. Vuonna 2015 oli yhteensä 329 vuosilomaan oikeutettua maatalousyrittäjää 196 maatilalta. Vuonna 2015 lomitetut päivät: vuosilomapäiviä 8318, sijaisapupäiviä 6218, tuetun maksullisen lomittaja-avun päiviä 1470, täysin maksullisen lomittaja-avun päiviä 7, kaikki päivät yhteensä päivää. Vuonna 2015 maatalousyrittäjillä oli oikeus vuosilomaan 26 pv/hlö/vuosi. Siikalatvan paikallisyksikön alueella toteutui vuonna 2015 vuosilomapäiviä keskimäärin 25,75 päivää vuosilomaa käyttänyttä maatalousyrittäjää kohti. Tilakohtaisia palvelusuunnitelmia ja samalla työturvallisuusteen liittyviä työolosuhdekartoituksia on vuonna 2015 tehty yhteensä 48 tilalla, mikä on 24 % vuosilomaan oikeutettujen tilojen määrästä. Vuonna 2015 ei toteutettu asiakastyytyväisyyskyselyä. Maatalouslomittajien sairauspoissaolopäiviä oli vuonna 2015 yhteensä 1193 kalenteripäivää, näistä työtapaturman vuoksi yhteensä 159 päivää. Maatalouslomittajien sairauspoissaoloja on siten vuonna 2015 ollut 3,3 henkilötyövuotta, keskimäärin 21,3 kalenteripv / henkilö / vuosi ja yhteensä 5,8 % vakinaisten maatalouslomittajien kokonaisvuosityöajasta, (kun vakinaisten maatalouslomittajien määrä on ollut vuonna 2015 keskimäärin 56 henkilöä). Työtapaturmia maatalouslomittajille sattui vuonna 2015 yhteensä 13 kertaa. Lomituspalveluiden yhteistoimintaryhmä on kokoontunut vuonna 2015 kaksi kertaa. Vuonna 2015 on pidetty koko lomituspalveluhenkilöstön yhteisiä työpaikkakokouksia kaksi. Kaikille maatalouslomittajille on vuonna 2015 järjestetty valtakunnallisen lomittajakilpailun paikallistason kilpailu, Ensiapukoulutus ja Laatumaitokoulutus. Lisäksi kohdennettuna koulutuksena on järjestetty lypsyrobottikoulutusta.

35 30 aikatauluissa pysyvää ja joustavaa. Lomitusten suunnittelu on ajan tasalla lomitusnetissä. Lomitushallinto käyttää Melan laatimaa lomitusopasta päivittäisenä työvälineenä. Vuodelle 2015 myönnetyt maatalousyrittäjien vuosilomapäivät järjestetään ja pidetään vuoden 2015 aikana. Toteutetaan myönnetyt sijaisapupäivät, joihin sijaisapuun oikeutetulla maatalousyrittäjällä on lomituspalvelulain mukainen peruste ja tarve. Tuettua maksullista lomitusta järjestetään keskimäärin enemmän kuin vuonna Tilakohtaiset palvelusuunnitelmat tehdään LOMAL 8a :n mukaan ja vuonna 2012 tehdyt palvelusuunnitelmat tarkistetaan vuoden 2015 loppuun mennessä. Vakinainen henkilöstömäärä oli 59 henkilöä: 1 lomituspalvelujohtaja, 3 lomituspalveluohjaajaa ja 55 vakinaista maatalouslomittajaa. Lomituspalvelut järjestetään yhdenmukaisesti valtakunnallisia tavoitteita noudattaen: Paikallisyksikön keskimääräinen lomitustyöaika poikkeaa valtakunnallisesta keskiarvosta enintään +10 % ja paikallisyksikön keskimääräinen lomituspäivän kustannus ilman matkakustannuksia poikkeaa enintään +10 % valtakunnallisesta keskiarvosta. Suoritetietoja: Lomituspalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla PELASTUSTOIMI Palo- ja pelastustoimen hoitaa Jokilaaksojen pelastuslaitos. Siikalatvan kunnan alueella on kolme paloasemaa; Kestilässä, Pulkkilassa ja Rantsilassa. Asemat ovat suhteellisen uusia ja siten ajanmukaisia. Myös alueelle sijoitettu kalusto on varsin uutta ja tarkoituksenmukaista. Vuoden 2015 aikana paljastui sisäilmasto ongelma Pulkkilan paloasemalla ja asian ratkaiseminen käynnistettiin tilojen tutkimisella ja väistötilojen järjestämisellä ensihoidon henkilöstön lepo ja toimistotiloiksi. Suunnitelma Ongelman pysyväksi ratkaisuksi tehdään kevään 2016 aikana. Uutena toimintana vuonna 2015 käynnistyi ensihoito pelastuslaitoksen hoitamana. Siikalatvan kunnalla on yksi edustaja ja hänellä henkilökohtainen varajäsen pelastuslaitoksen johtokunnassa. Kunnan maksuosuus pelastuslaitoksen menoista jäi vuonna 2015 noin euroa talousarviossa varattua pienemmäksi. Palo- ja pelastustoimen lisäksi tähän tulosalueeseen kuuluu varautuminen (ent. väestönsuojelu). Varautumisen suunnitelmat uudelle Siikalatvan kunnalle valmistuivat 2012 ja niitä testattiin valmiusharjoituksessa lokakuussa Pääosin suunnitelmat ovat toimivia. Joitakin muutoksia pitää tehdä harjoituksen perusteella. TAVOITTEET Ambulanssitoiminta käynnistyy Pulkkilan ja Rantsilan paloasemilla tilojen puolesta. 2. Varautumissuunnitelmat tarkistetaan ajan tasalle. TOTEUTUMINEN 1. Ensihoito käynnistyi suunnitellusti. 2. Valmiussuunnitelmien ajantasaistaminen käynnistyi. Vuonna 2015 osallistuttiin Pohjois-Suomen AVI:n järjestämään Kyberuhka harjoitukseen. Suoritetietoja: Pelastustoimen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 62.

36 31 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 211 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HALLINTO Toiminta-ajatus: Kunta on siirtänyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen yhteistoiminta-alueelle, Sosiaali-ja terveyspiiri Helmelle erikoissairaanhoitoa lukuun ottamatta. Kustannuksista aiheuttamisperiaatteella vastaavana kunta seuraa ja valvoo, että kuntalaiset saavat hyvinvointia ja terveyttä edistäviä, vaikuttavia ja taloudellisesti tuotettuja palveluja. Vallitsevassa taloustilanteissa korostuu erityisesti palvelutuotannon tehokkuus ja vaikuttavuus. Vuoden 2015 merkittävin päätös oli, että Sosiaali- ja terveyspalvelut ulkoistetaan vuoden 2017 alusta lukien. Kilpailutuksen voitti Mehiläinen ryhmittymä. Valtuusto päätti asiasta ja sanoi samalla irti Haapaveden kaupungin ja Pyhännän kuntien kanssa solmimansa sosiaali- ja terveyspalvelusopimuksen. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Perusturvan, erikoissairaanhoidon ja ympäristönterveydenhuollon palvelujen toimivuutta ja kustannuksia seuraa kunnanjohtaja yhdessä kunnanhallituksen kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista hallitus on antanut esityksen eduskunnalle, mikä hyväksytyksi tullessaan merkitsee järjestämisvastuu siirtymistä Pohjoiselle sote-alueelle ja tuotantovastuun perustettavalle, mahdollisesti P-Pohjanmaan käsittävälle tuotantokuntayhtymälle lukien. Kunnanjohtaja seurannut ja raportoinut asiasta kunnanhallitukselle. Vuonna 2015 maan hallitus sopi SOTE-palveluiden tuottamisesta isommilla alueilla ja samalla sovittiin maakuntahallinnon kehittämisestä 18 maakunnassa. SOTE- valmistelu edelleen jatkuu. Suoritetietoja: Projektit löytyvät liitteenä n:o 3 olevasta Kuntakortti projektit TP 2015 (sivu 106). Sosiaali- ja terveystoimen hallinnon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla ERIKOISSAIRAANHOITO Toiminta-ajatus: Kunta seuraa sairastavuutta ja erikoissairaanhoidon palvelujen käyttöä ja pyrkii hyvinvointia edistävillä ennaltaehkäisevillä toimillaan vaikuttamaan siihen, että korkea käyttö tasaantuisi ja normalisoituisi. Kunta seuraa hoitotakuun toteutumista ja tarkoituksenmukaista käytön jakaantumista Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yksiköiden ja muiden palveluntuottajien kesken. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Tavoitteena on erikoissairaanhoidon tarpeen ja sairastavuuden väheneminen lähemmäs maakunnan keskimääräistä tasoa ja vaikuttava oikea-aikainen hoito. Palvelut ostetaan pääosin Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä. Palvelut käsittävät myös ensihoidon. Kustannukset on arvioitu v.2014 talousarviosta 2.3 %:n kasvulla. Erikoissairaanhoidon menot ylittivät talousarviossa arvioidut noin euroa (2,4 %) ja kasvua edelliseen vuoteen oli noin 4,5 %. Näihin menoihin ei kunnan omilla toimilla voida lyhyellä aikavälillä juurikaan vaikuttaa. Suoritetietoja: Erikoissairaanhoidon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 62.

37 PERUSTERVEYDENHUOLTO Toiminta-ajatus: Kunta seuraa että sosiaali- ja terveyspiiri Helmi järjestää ja tuottaa kuntalaisille asianmukaiset perusterveydenhuollon palvelut siten kun kunnan ja Helmen välillä palvelutasosta sisällön, saatavuuden ja saavutettavuuden suhteen on sovittu. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Kunta on yhteistoimintasopimuksella siirtänyt perusterveyden huollon palvelujen järjestämisvastuun Sosiaali- ja terveyspiiri Helmelle. Palveluverkko Siikalatvalla tiivistyy vuoden 2015 alusta siten, että lääkärivastaanottotoimintaa on Rantsilassa ja Pulkkilassa ja hyvinvointipiste Kestilässä. Perusterveydenhuollon toimivuuteen ja hoitoketjujen edelleen kehittämiseen kiinnitetään huomiota. Myös laitoshoitopaikkojen tarkoituksenmukaista käyttöä selvitetään vuoden 2015 aikana. Keskeisenä tavoitteena on erikoissairaanhoidon tarpeen pienentäminen. Terveyskeskuspalvelut toteutettiin suunnitelulla tavalla. Myös vuodeosastohoito selvitettiin talouden tasapainottamisohjelman valmistelun yhteydessä. Muutoksia ei kuitenkaan tehty. Asia jätettiin kokonaisulkoistuksen selvityksen osaksi. Kilpailutuksen jälkeen voidaan todeta, että vuodeosastotoiminta Siikalatvalla jatkuu. Perusterveydenhuolto alitti talousarvion noin euroa (noin 6 %) Suoritetietoja: Suoritetietoja löytyy liitteenä n:o 3 olevasta Terveyspalveluiden kuntakortti TP 2015 (sivu 107). Perusterveydenhuollon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla YMPÄRISTÖPALVELUT Toiminta-ajatus: Kunta seuraa ja valvoo, että kuntalaiset ja maatalousyritykset saavat asianmukaiset ja kustannustehokkaat ympäristöpalvelut yhteistoiminta-alueelta Ympäristöpalvelut Helmestä. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Ympäristöpalvelut Helmi tuottaa ympäristöterveydenhuollon palvelut Haapaveden kaupungin hallinnossa. Ympäristöterveydenhuollon palvelut saatiin sovitun mukaisesti. Talousarviomenot alitettiin noin euroa (noin 3 %). Suoritetietoja: Suoritetietoja löytyy liitteenä n:o 4 olevasta Ympäristöpalvelut kuntakortti TP 2015 (sivu 119). Ympäristöpalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla SOSIAALIPALVELUT Toiminta-ajatus: Kunta seuraa ja valvoo, että sosiaali- ja terveyspiiri Helmi järjestää ja tuottaa kuntalaisille lakisääteiset ja yhteistoiminta-alueella sovitut tarkoituksenmukaiset ja laadukkaat vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut kustannustehokkaalla tavalla.

38 33 TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Kunta on PARAS-puitelain mukaisesti yhteistoimintasopimuksella siirtänyt sosiaalihuollon palvelujen järjestämisvastuun Sosiaali- ja terveyspiiri Helmelle. Vanhuspalvelustrategian tavoitteina on edistää toimintakykyä, vähentää palvelutarvetta vanhuspalvelulain tarkoittamalla tavalla sekä hillitä kustannuskehitystä kotiin tarjottavilla palveluissa ja rakenteita kehittäen. Yhteistyötä vanhustyössä toimivien järjestöjen kanssa kehitetään. Sosiaalipalveluissa ennalta ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen, vanhemmuuden tuki ovat keskeisiä keinoja lasten, nuorten ja nuorten perheiden elämäntilanteiden kehityksessä ja lastensuojelutarpeen vähentämiseksi. Kehitysvammaisten palveluasumisen ratkaisut tehdään vuoden 2015 alkupuoliskon aikana. Sosiaalipalvelut ylittivät talousarvion noin euroa (3,7 %). Suurimmat ylitykset olivat: - Vanhuspalvelut ylittivät talousarvion ja lisämäärärahalla korjatun arvion noin eurolla - Sosiaalipalvelut ylittivät talousarvion noin euroa, missä suurin ylitys oli lasten ja nuorten huollossa, mikä ylittyi noin euroa. Suoritetietoja: Suoritetietoja löytyy liitteenä n:o 3 olevista Sosiaalipalvelut kuntakortti TP 2015 (sivu 116) ja Vanhuspalvelut kuntakortti 2015 (sivu 114). Sosiaalipalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 62. KOULUTUSLAUTAKUNTA 311 KOULUTOIMEN HALLINTO Toiminta-ajatus: Tavoitteena on sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle lapselle, oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan. Esi- ja perusopetuksen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu sekä yhtenäinen perusopetus. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukio-opetuksen kuntakohtaisen opetussuunnitelmatyön käynnistäminen valtakunnallisten perusteiden valmistuessa. Riittävien resurssien varaaminen opetussuunnitelmatyöhön mm. koulutukseen osallistumista mahdollistamalla. Uudet opetussuunnitelmat tulee ottaa käyttöön alkaen. Esiopetuksen ja perusopetuksen kuntakohtaisten opetussuunnitelmien tekeminen on käynnistetty. Lukion opetussuunnitelman uudistaminen on käynnistetty yhdessä Haapaveden ja Kärsämäen yhteistyölukioiden kanssa Lukioiden yhteistyösopimus on uusittu vuonna Opetussuunnitelmien laatimista koskevaan koulutukseen ovat osallistuneet laatimisesta vastaavat työryhmät ja niiden vetäjät Suoritetietoja: Peruskouluissa oppilaita yhteensä 575 ilman esiopetuksen oppilaita ja lukiossa 67, joista ulkomaalaisia 1 ja neljännen vuoden opiskelijoita 4. Koulutoimen hallinnon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 62.

39 JOUKKOLIIKENNE Toiminta-ajatus: Takseilla ajettavan asiointiliikenteen ja ostettavien linja-autovuorojen avulla mahdollistetaan kunnan kaikkien asukkaiden asiointi kirkonkylillä ja kuntakeskuksessa. Linja-autoliikenteen reittien ostolla paikataan ostoliikenteen ja ns. itsekannattavien vuorojen väheneminen alueella. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Kunta vastaa itse Ely-keskuksen hankintojen ulkopuolelle jäävästä kunnan sisäisestä linja-autoliikenteestä sekä asiointiliikenteestä alkaen kunnan vastattavaksi on jäänyt Järvikylän koululaisvuoro Kestilässä, jonka hankinnan suorittaa Ely-keskus, mutta kunta maksaa kustannukset kunnan rajojen sisällä ajettavien kilometrien osalta. Tämä lisää Kestilän peruskoulun koulukuljetuskustannuksia, koska kyseessä on ns. kouluvuoro. Kunnan tekemät joukkoliikenteen ostosopimukset päättyvät vuonna 2015, mikä edellyttää uutta kilpailutusta. Kunnan joukkoliikennesuunnitelma on päivitetty vuonna 2015 kunnan asiointiliikenteiden ja koulukuljetusten kilpailutuksen yhteydessä. Tarjouskilpailu koski kunnan ostoliikenteiden hoitamista joukkoliikenneluvan tai taksiluvan nojalla. Sopimukset koskevat koulujen lukuvuotta ja asiointiliikenteen toimintakautta Ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen tarjoukset koskevat optiona jatkosopimusvuosia ja Suoritetietoja: Tarjouskohteita eli reittejä kunnan asiointi- ja koulukuljetusten kilpailutuksessa oli yhteensä 29. Joukkoliikenteen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla VARHAISKASVATUSPALVELUT Toiminta-ajatus: Siikalatvan kunnassa tarjotaan tasapuoliset, tarpeenmukaiset, joustavat ja laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut kuntalaisille. Lähtökohtana on lapsen tasapainoisen kehityksen sekä perheen kasvatustyön tukeminen. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Siikalatvan kunnassa tarjotaan lakisääteiset päivähoitopalvelut alle kouluikäisille lapsille. Pienille koululaisille (1-2 -luokat) järjestetään päivähoitoa koulujen syys-, joulu- ja hiihtoloman aikana, pääsääntöisesti koululaisten hoitoa ei järjestetä kesäaikana. Kunnassa toimii neljä päiväkotia. Päiväkotien toiminnalliseen kokonaisuuteen kuuluu esiopetusryhmät ja Pulkkilassa ja Rantsilassa ap-ip -toiminta. Kestilässä Esikon päiväkodin ns. satelliittina on Pikkupihlajan sisarusryhmä, joka aloitti määräaikaisena ja joka esitetään vakinaistettavan päiväkotiryhmäksi. Tämä edellyttää yhden vakinaisen lastentarhanopettajan toimen lisäystä alkaen. Rantsilan uuden päiväkodin rakentaminen alkaa vuoden 2015 aikana. Rantsilan tämän hetkisten päivähoitoyksikköjen toiminta jatkuu vielä entisellään koko vuoden. Ryhmäperhepäiväkoteja on toiminnassa kolme. Omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia on 7-8. Perhepäivähoitajan voi saada myös lasten omaan kotiin koulutuslautakunnan päättämin perustein. Vuorohoitoa järjestetään joka kylällä. Juhlapyhinä vuorohoito keskitetään 1-2 kylälle. Erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevia lapsia eri hoitomuodoissa tuetaan ostamalla erityislastentarhanopettajan palvelut. Palvelut tarjottiin tavoitteiden mukaisesti. Päiväkoteja on neljä ja ryhmäperhepäiväkoteja on kolme. Yhden vakituisen lastentarhanopettajan toimen lisäys mahdollisti päiväkotiryhmän muodostamisen pysyvästi Kestilään päiväkoti Esikon (esiopetus ja esiopetuksen päivähoito) ns. satelliitiksi. Rantsilassa aloitettiin uuden Suopeikon päiväkodin rakentaminen. Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien määrä on laskenut kuuteen. Talouden tasapainottamissuunnitelman mukaisesti vuorohoito keskitettiin kolmeen yksikköön. Juhlapyhien hoito on keskitetty 1-2 yksikköön. Erityislastentarhanopettajan palveluita ostettiin hieman suunniteltua enemmän.

40 35 Lasten kotihoidon tukea voivat saada ne perheet, jossa alle kolmivuotiaiden lasten hoito on järjestetty kotona ja jotka eivät säännöllisesti käytä kunnallisen päivähoidon palveluja. Kotihoidossa oleville lapsille pyritään eri toimijoiden (Lasten kaste -hanke) kanssa yhteistyössä suunnittelemaan mahdollisia kevyempiä ratkaisuja lasten päivähoidon tilalle esim. avointa kerhotoimintaa. Tällä voitaisiin todennäköisesti vaikuttaa päivähoitopaikkojen riittävyyteen, mikäli päivähoitoon tulevien lasten määrä lisääntyy lastenhoidontukeen tehtävien mahdollisten lakimuutosten vuoksi. Avoimelle kerhotoiminnalle ei ole nähty kiireellistä tarvetta. Päivähoitopaikat ovat riittäneet ja lasten kotihoidon tukeen ei ole tullut sellaisia muutoksia, jotka olisivat lisänneet kysyntää. Laadulliset tavoitteet Siikalatvan seutukunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma linjaa varhaiskasvatustoimintaa. Varhaiskasvatuspalvelujen laadun tasosta pyritään huolehtimaan tukemalla työntekijöiden ammattitaitoa mm. työnohjauksella ja kouluttamalla. Työhyvinvoinnista huolehditaan ja yhteisöllisyyttä kehitetään järjestämällä tilaisuuksia, joissa mahdollistuu eri työyhteisöjen keskinäinen vuoropuhelu. Pidemmän aikavälin tavoitteena on muuttaa kaikki ryhmäperhepäiväkodit päiväkotiryhmiksi. Samalla pyritään nostamaan pedagogista osaamista lisäämällä lastentarhanopettajien määrää samaa tahtia kuin tapahtuu eläköitymistä muissa päivähoidon ammattiryhmissä. Tämä vahvistaa työtä varhaisen tuen toteuttamiseksi. Tätä tukee myös Lasten kaste -hankkeen tavoitteet, joihin kunta on sitoutunut. Lasten varhaisen ja erityisen tuen järjestämiseksi erilaisissa elämäntilanteissa otetaan käyttöön Lapset puheeksi -toimintamalli, joka on yhteinen työkalu sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Tämän TLPmallin kouluttajakoulutukseen osallistuu kolme varhaiskasvatuksen työntekijää, jotka jatkossa kouluttavat koko varhaiskasvatushenkilöstön mallin käyttöön. Perhepäivähoidossa tavoitteena on, että perhepäivähoitajien työtä muiden päivähoitoyksikköjen rinnalla tuetaan kollegiaalisesti ja luodaan ilmapiiri, jossa perhepäivähoitoryhmillä on mahdollisimman matala kynnys osallistua päiväkotien toimintaan. Mahdollisuuksien mukaan pyritään osallistumaan Haapavesi- Pyhäntä-Siikalatvan yhteiseen ESR-hankkeeseen, jonka yhtenä tavoitteena on kouluttaa alueen omasta vakituisesta henkilökunnasta varhaiserityisopettajia (kelpoisuus elton tehtäviin). Työntekijöille järjestettiin koulutusta ja työnohjausta. Lapset puheeksi kouluttajakoulutuksen suoritti kolme työntekijää. Kouluttajat järjestivät lpmenetelmäkoulutuksen keväällä ja syksyllä, joihin osallistui yhteensä 42 varhaiskasvatuksen työntekijää. Syksystä lähtien koulutuksen hyväksytysti suorittaneet ovat voineet käyttää menetelmää työssään. Moniammatillinen Lapset puheeksi johtoryhmä kokoontui neljä kertaa vuoden aikana pyrkien kehittämään ja edistämään sosiaalitoimen, terveystoimen, varhaiskasvatuksen sekä koulutoimen yhteistyötä seutukunnan alueella. Yksi lastentarhanopettaja saatiin lisää. ESR-hankkeen koulutus ei saavuttanut/soveltunut Siikalatvan henkilökunnalle, joten vakituista henkilökuntaa ei ole sen kautta kouluttautumassa erityislastentarhanopettajan tehtäviin. Perhepäivähoitajien osallisuudesta päiväkotien ja ryhmisten toimintaan on huolehdittu paikallisesti. Suoritetietoja: Toteutunut Lasten määrä: 180 (ei sisällä esikoululaisia, jotka käyttävät vain esiopetuspaikkoja 170 eikä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan lapsia) Hoitopäivien määrä: /vuosi /vuosi Lasten hoidontukea saavien perheiden määrä: 70/kk 60/kk Lasten hoidontuen piirissä olevien lasten määrä: 130/kk 120/kk Hoitopäivän hinta (hoitopäivät eivät sisällä sairas- ja poissaolopäiviä): br 81,96 brutto 83,73/netto 74,33 (tilinpäätös 2013) netto 72,14 (tp2014) Varhaiskasvatuspalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Toiminta-ajatus: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa mielekkään toiminnan ja aikuisen läsnäolon pienille koululaisille lisäten lasten turvallisuudentunnetta.

41 36 TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet luovat raamit koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnalle. Toiminta järjestetään kunnan omana toimintana perusopetuslain mukaisesti 1.-2.luokkien oppilaille sekä erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille luokilla 3-9. Päivittäinen toiminta-aika on koulupäivisin klo Kestilässä ja Piippolassa toiminta järjestetään perusopetuksen ja Pulkkilassa ja Rantsilassa varhaiskasvatuksen toimesta. Laadulliset tavoitteet Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa otetaan huomioon koulunpäivän kulku ja toimintaa suunnitellaan lapsilähtöisesti. Toiminnan sisällöissä kiinnitetään erityistä huomiota, leikkiin, luovaan toimintaan ja myönteisiin elämyksiin, riittävää lepoa ja lepohetkiä unohtamatta. Tavoitteena on tukea lapsen itsetunnon kehitystä ja vahvistaa vuorovaikutustaitoja. Suoritetietoja: Aamu -ja iltapäivätoimintaa järjestettiin suunnitelmien mukaisesti klo välillä joka kylällä. Aamu- ja iltapäivätoiminta on toteutunut tavoitteiden mukaisesti. Toteutunut: Lapsia on aamu- ja iltapäivätoiminnassa laskentapäivänä Toiminnassa mukana laskentapäivänä Kestilän peruskoululla 7, Pentti Haanpään koululla 5, Kestilän peruskoululla 5 Pentti Haanpään koululla 11 Pulkkilan Eerolan talossa 12 ja Rantsilan Aleksanterin koululla 9. Pulkkilan Eerolan talossa 12 Rantsilan Aleksanterin koululla 11 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tulosalueen TA-toteutuma on sivulla ESIOPETUS Toiminta-ajatus: Siikalatvan varhaiskasvatuksessa järjestettävässä esiopetuksessa tuetaan lapsen kouluvalmiuksien saavuttamista ennen perusopetuksen alkamista tutustumalla lapsen omaan elinympäristöön menetelminä leikki, tutkiminen ja havainnointi. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Päiväkotien yhteydessä toimivissa esiopetusryhmissä opetuksesta vastaavat lastentarhanopettajat. Esiopetusryhmän koosta ja erityisen tuen tarpeen määrästä/laadusta riippuen työparina/avustajina on muuta varhaiskasvatuksen henkilökuntaa. Esikoululaisilla on mahdollisuus myös aamu- ja iltapäivähoitoon samoissa tiloissa samojen aikuisten toimesta. Esiopettajana toimivan lastentarhanopettajan tehtäväkuva sisältää myös päivähoidon. Päiväkotien esiopetusyksiköt sijaitsevat Aleksanterin koululla Rantsilassa, Kestilän peruskoululla (Esikko), Piippolan Vaarintalon ja Pulkkilan Hiirenkorvan päiväkodissa. Esiopetus toteutui tavoitteiden mukaisesti päiväkodeissa ja Hovin koululla. Rantsilan Hovin koululla esiopetuksesta vastaa peruskoulun alkuopetuksen opettaja. Tarvittaessa aamu- ja iltapäivähoito on saatavilla Lastentalolla/Aleksanterissa. Laadulliset tavoitteet Valtakunnalliset ja yksikkökohtaiset esiopetussuunnitelmat ohjaavat toimintaa. Tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä vahvistaen erityisesti lapsen itsetunnon kehitystä ja vuorovai- Esiopetussuunnittelun työryhmä on kokoontunut säännöllisesti tavoitteena saada kuntakohtainen esiopetussuunnitelma käyttöön säädetyssä ajassa.

42 37 kutustaitoja. Yhteistyötä perusopetuksen kanssa toteutetaan ja edelleen kehitetään. Tavoitteena on saattaa käytäntöön uusi oppilashuoltosuunnitelma, joka astui voimaan Oppilashuollon tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja varhainen puuttuminen kasvun ja oppimisen haasteisiin (moniammatilliset ryhmät). Päiväkotien yksikkökohtaiseen oppilashuoltoryhmään (esiopetusvuoden oppilashuoltotoiminnan suunnittelu ja arviointi) otetaan mukaan myös huoltajia. Tavoitteena on luoda yhteisöllistä toimintakulttuuria. Oppilashuoltosuunnitelman mukaista työtä on tuotu käytäntöön. Oppilashuoltotoiminnan suunnittelussa on ollut mukana huoltajia. Oppilashuollon toimijoiden yhteistyötä sekä esioppilaiden ja vanhempien osallisuutta on pyritty nostamaan esiin tavoitteena yhteisöllinen toimintakulttuuri. Suoritetietoja: Toteutunut: 2015 Lapsia on esiopetuksessa keväällä 2015 yhteensä 70. Kevät = 69 Yksiköittäin seuraavasti: Kestilä 11, Piippola 8, Pulkkila 20, Kestilä 11, Piippola 8, Pulkkila 19, Rantsila 31 (Aleksanterin koululla 25, Hovin koululla 6 ). Aleksanteri 25 ja Hovi 6 Arvio syksyllä 2015 aloittavien esioppilaiden määrästä on Syksy = 49 yhteensä 53 (Sotkanet; 4-vuotiaat/ ) oli esiopetuksessa laskentapäivänä. Yksiköittäin seuraavasti: Kestilä 8, Piippola 10, Pulkkila 14, Kestilä 7, Piippola 8, Pulkkila 12, Rantsila 21 (Aleksanterin koululla19, Hovin koululla 2 ). Aleksanteri 20 ja Hovi Arvio syksyllä 2016 aloittavien esioppilaiden määrästä on yhteensä 70 (Sotkanet; 3-vuotiaat/ ) Yksiköittäin seuraavasti: Kestilä 11, Piippola 11, Pulkkila13, Rantsila 35 (Aleksanterin koululla 27, Hovin koululla 8). Esiopetuksen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla PERUSKOULUT Toiminta-ajatus: Peruskouluissa tarjotaan kaikille peruskouluikäisille kattavat ja laadukkaat perusopetuspalvelut. Taataan lapsen oikeus turvalliseen ja tasavertaiset edellytykset antavaan opetukseen siten, että kaikki oppilaat saavuttavat jatko-opintojen edellyttämät valmiudet. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Laaditaan paikalliset opetussuunnitelmat uuden Valtioneuvoston vahvistaman tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Uudet opetussuunnitelmat tulee ottaa käyttöön alkaen. Voimavaroja suunnataan opetuksen laadun kehittämiseen painopisteenä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetus. Jatketaan kunnanhallituksen hyväksymän suunnitelman mukaista Joustavaa perusopetusta (JOPO -opetus)7.-9.-luokkien oppilaille. Jopo luokassa on syyslukukauden päättyessä kymmenen (10) oppilasta. Kuntakohtaisen opetussuunnitelman laatiminen Valtioneuvoston vahvistaman tuntijaon ja opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti on pitkällä. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön alkaen. Voimavaroja on suunnattu opetuksen laadun kehittämiseen painopisteenä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetus. Kunnanhallituksen hyväksymän suunnitelman mukainen Joustavaa perusopetusta (JOPO - opetus)7.-9.-luokkien oppilaille toimii Kestilän peruskoululla. Jopo luokassa on syyslukukauden päättyessä kymmenen (10) oppilasta. Erillistä valtionavustusta on saatu vuosille alustavasti euroa ja yhteensä euroa opetusryhmäkokojen pienentämiseen. Valtion lisäbudjetissa on saatu lisärahoitusta, jota on haettu niille olemassa oleville jakoryhmille, joissa avustusta ei ole ollut käytössä aiemmin. OKM:n hakuohjeen mukaan valtionavustusta ei voida myöntää, jos opetustunteja on päätetty kokonaisvaltaisesti vähentää (tuntikehyksen supistus) ja avustuksella ei todellisuudessa pienennettäisi Erillistä valtionavustusta opetusryhmäkokojen pienentämiseen on saatu vuodelle 2015 syksyn 2014 lisäpäätöksellä euroa ja OKM:n kevään 2015 päätöksellä euroa eli yhteensä vuonna 2015 maksettiin ko. avustuksia euroa. Avustus on käytetty suurimpien, vähintään 25 oppilaan jakotunteihin Pentti Haanpään koululle, Aleksanterin koululla ja Gananderin koululla.

43 38 nykyistä ryhmäkokoa. Kaikilla kouluilla jatketaan ns. Liikkuva Siikalatva hanketta, johon on saatu avustusta Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselta. Samoin jatketaan koulujen kerhotoimintaa, jonka kustannuksista valtion avustus kattaa 75 %. Investointeihin esitetään jo aiemmin useampaan kertaan esitettyä Pulkkilan peruskoulun C-siiven purkamista ja lähiliikuntapaikkojen kehittämistä. Kaikilla kouluilla on jatkettu kevään 2015 ajan. Liikkuva Siikalatva hanketta, johon on saatu avustusta Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselta. Kerhotoiminta on jatkunut kaikilla peruskouluilla. Koulujen hanketoimintaa on toteutettu valtion erillisten rahoitusavustusten turvin. Ne ovat rikastaneet koulujen toimintaa sisällöllisesti ja mm. kerhotoiminnan voidaan katsoa ehkäisevän syrjäytymistä. Sen avulla luodaan myös harrastusmahdollisuuksia kaikkien kylien kouluikäisille lapsille. Muita hankkeita ovat olleet Konserttikeskuksen Konsertti Joka Kouluun hanke ja alueen yhteiset koulutushankkeet. Pulkkilan peruskoulun C-siiven purkaminen ei toteutunut. Suoritetietoja: Oppilasmäärät laskentapäivänä : Kestilän peruskoulu 120 Pentti Haanpään koulu 56 Pulkkilan peruskoulu 180 Hovin koulu (sis. 2 esiopetuksen oppilasta) 30 Aleksanterin koulu 103 Gananderin koulu 88 Yhteensä 577 (ilman esiopetusta 575) Peruskoulujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla LUKIOT Toiminta-ajatus: Siikalatvan lukion tavoitteena on antaa monipuolinen ja tasokas pohja sekä ylioppilaskirjoituksissa menestymiseen että jatko-opintoihin. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Vuoden 2015 toiminnallisena tavoitteena on lukiokoulutuksen turvaaminen Siikalatvalla. Johtokunnan perustama tulevaisuustyöryhmä vastaa lukioyhteistyön suunnittelusta sekä kunnan päättäjien informoinnista paikallisen lukiokoulutuksen turvaamiseksi. Lukio-opetuksen kehittämisen painopiste on vuonna 2015 erityisen tuen vakiinnuttamisessa osaksi lukiokoulutusta. Oman haasteensa tuo myös odotettavissa oleva opetussuunnitelmauudistus sekä sähköistyvät ylioppilaskirjoitukset, joiden suorittamisympäristön rakentaminen tulee huolehtia vuoden 2015 aikana. Oppilaskunnan merkitystä opiskelijoiden hyvinvoinnin, opiskelumotivaation ja lukion kehittymisen moottorina pyritään viestimään oppilaskunnan aktiiveille, jotta he jaksavat toimia omien koulutuksellisten tavoitteidensa saavuttamisen lisäksi myös tarkeässä yhteisöllisessä tehtävässä. Vuonna 2015 lukion toiminnan vakiinnuttaminen saatiin kestävämmälle pohjalle. Haapaveden ja Kärsämäen lukioiden kanssa tehtävän toiminnallisen yhteistyön tuloksena opetussuunnitelmauudistuksen (LOPS2016) mukaista opetussuunnitelmatyötä ryhdyttiin tekemään yhteisenä hankkeena. Syvenevään yhteistyöhön kuuluvat myös yhteisen kurssitarjonnan aikaansaaminen ja yhteistyössä etäyhteydellä sekä projektiluontoisesti toteutettavien kurssien järjestäminen. Tulevan opetussuunnitelmakauden alussa Haapaveden ja Siikalatvan lukioiden yhteistyö on päivittäistä ja lukioiden toimintakulttuurit yhtenevät. Yhteisiä lukiokursseja järjestettiin kuluneena vuonna Kärsämäen lukion kanssa totuttuun tapaan matematiikassa, saksassa ja fysiikassa. Eleven+ - yhteistyö Oulun eteläisten lukioiden voimistui opetussuunnitelmatyön kautta. Opiskelijoidemme innostus Oulun eteläisen alueen lukioiden yhteis-

44 39 työhön näkyi helmikuun matematiikkakisan voiton ansiosta näkyvimmin, mutta myös joukkueemme osallistumisena ensimmäistä kertaa Eleven+ futsalturnaukseen marraskuussa Sievissä. Oulun seudun elukiossa opiskeli päivälukiolaisista 22 opiskelijaa. Koulu osallistui lokakuussa valtakunnalliseen sähköisen yo-kokeen harjoitukseen ja kurssikokeina on käytetty sähköistä vastaamista. Suoritetietoja: Lukiossa oli oppilaita yhteensä 67, joista ulkomaalaisia 1 ja neljännen vuoden opiskelijoita 4. Lukioiden tulosalueen TA-toteutuma on sivulla KOULUKURAATTORITOIMINTA Toiminta-ajatus: Kunnan on järjestettävä oppilaille ja opiskelijoille mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä koulun tai oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun oppilas tai opiskelija on sitä pyytänyt. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Laki oppilas -ja opiskelijahuollosta on tullut voimaan Sen mukaan kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä opiskeluhuollon psykologipalvelut. Laissa on tiukennettu koulukuraattoreiden kelpoisuusvaatimuksia. Siikalatvan kunnan koulukuraattori saa uuden lain mukaisen kelpoisuuden vuoden 2015 aikana. Koulupsykologin palveluita on vähäisessä määrin saatu Sote-piiri Helmeltä. Viimeistään Sote-piirien purkautuessa kunnan tulee varautua järjestämään itse koulupsykologin palvelut perustamaalla ao. virka, josta tarvittaessa voidaan myydä osa jollekin naapurikunnista. Vastuu palveluiden järjestämisestä ja ao. viroista tai toimista on koulun ja oppilaitoksen sijaintikunnalla. Lain mukaan oppilaan on päästävä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä koulun tai oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen, kun oppilas tai opiskelija on sitä pyytänyt. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskustelulle on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä opiskelu-huollon psykologipalvelut. Kunnan tulee järjestää lain mukaiset palvelut kaikille sen alueen oppilaitosten opiskelijoille riippumatta oppilaitoksen ylläpitäjästä. Siikalatvalla tämä tarkoittaa sitä, että kunta vastaa myös PIO:n kuraattoripalveluista ja palkkakustannuksista. Vuoden 2015 osalta kuraattoritoiminnan nettokulut ylittyvät n eurolla, koska talousarviossa ei ollut PIO:n kuraattorin palkkakuluihin riittävää varausta. Sote-piiri Helmeltä ei ole saatu koulupsykologin palveluita lain edellyttämällä tavalla. Suoritetietoja: Peruskouluissa oppilaita yhteensä 575 ilman esiopetuksen oppilaita ja lukiossa 67, joista ulkomaalaisia 1 ja neljännen vuoden opiskelijoita 4. Koulukuraattoritoiminnan tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 63.

45 RUOKAHUOLTOPALVELUT Toiminta-ajatus: Ruokahuollon yksiköistä toimitetaan valtion ravitsemisneuvottelukunnan suositusten ja perusopetuslain mukaiset ateriat Siikalatvan päiväkodeille, peruskouluille ja lukiolle. Ruokahuoltopalvelut hoitavat lisäksi Rantsilan osalta ateriapalvelut Sosiaali- ja terveyspiiri Helmelle (Otava, Pohjantähti, Iltatähti, Toimintakeskus, Päiväkeskus, vanhusten kotiateriapalvelu sekä Tukikeskukseen tavaratoimitukset). Lisäksi hoidetaan edustusruokailuja ja edustuskahvituksia. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Ollaan mukana Kalajokilaakson hankintaringissä. Optiovuosi mukanaan lukien hankintaringin sopimus päättyy Tulevan vuoden 2015 aikana on päätettävä jatkammeko kyseisessä hankintaringissä vai haemmeko yhteistyökumppaneita toisaalta mm. Oulun suunnalta. Odotellaan ruokahuollon mitoitustyön valmistumista ja sen myötä mahdollisia kunnanhallituksen hyväksymiä muutoksia eri keittiöiden osalta. Rantsilan Keskuskeittiölle jäähdytyskaapin hankinta. Jamix-ohjelmisto jokaiselle valmistavalle keittiölle. Henkilökunnan koulutus kyseisen ohjelman käyttöön. Jamix-ohjelmisto käsittää keittiön reseptiikkaa, varastokirjanpitoa ja suoritekirjanpitoa. Kyseinen ohjelma on ainoastaan Rantsilan Keskuskeittiöllä. Erottiin Kalajokilaakson hankintaringistä. Voimassa oleva elintarvikkeiden hankintasopimus päättyy Uusi hankintasopimus on tehty KLkuntahankinnat Oy:n kanssa. Sopimus on aluksi kaksi vuotinen ( ). Keittiöiden tulevat muutostyöt ja yhdistymiset ovat edelleen avoinna. Jamix- ohjelmistohankinnat jätetään toistaiseksi tekemättä. Katsotaan keittiöiden tulevat yhdistymiset ja kartoitetaan eri keittiöiden olemassa olevat ohjelmat ennen uusia ohjelmistohankintoja. Suoritetietoja: TP Toteuma TA SUORITTEET(kpl) / SUORITE 4,74 4,64 4,82 Ruokahuoltopalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 63. KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 411 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN HALLINTO Toiminta-ajatus: Siikalatvan kunnan yleisten sivistyspalveluiden ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen siten, että ne pystytään tarjoamaan kuntalaisille laadukkaina. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Luodaan talousarvion puitteissa edellytykset liikunta- ja nuorisotoimen, kulttuuritoimen sekä kansalaisopistotoiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen. Pyritään vapaa-aikapalvelujen avulla lisäämään kuntalaisten hyvinvointia. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksia pidettiin kolme. Kohde- ja toiminta-avutuksia jaettiin seuroille ja yhdistyksille talousarvion puitteissa. Kuntalaisten hyvinvointia edistettiin järjestämällä liikunta- ja kulttuuritapahtumia mahdollisuuksien mukaan. Suoritetietoja:

46 41 Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen hallinnon tulosalueen TA-toteutuma on NUORISOTOIMI Toiminta-ajatus: Nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet, tieto- ja neuvontapalvelut, nuorisoyhdistyksien ja muiden nuorisoryhmien tuki, liikunnallinen, kulttuurinen, kansainvälinen ja monikulttuurinen nuorisotoiminta, nuorten ympäristökasvatus sekä tarvittaessa nuorten työpajapalvelut tai muut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivat toimintamuodot. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Edistää nuorten hyvinvointia sekä antaa heille mahdollisuuksia ja tukea omaan elämänhallintaan. Jatkaa elokuussa 2012 käynnistynyttä etsivän nuorisotyön toimintaa suunnitelmien mukaisesti Järjestää nuorille suunnattuja tapahtumia, tilaisuuksia ja retkiä yhdessä eri toimijoiden kanssa. Ylläpitää ja kehittää nuorisotilatoimintaa. Tukea ja aktivoida nuorten omaehtoista toimintaa ja vaikuttamista. nuorisovaltuuston ja uuden vuoden 2015 alussa avattavan verkkoosallistumispalvelun Nuortenideat- palvelun kautta. Vakiinnuttaa lakisääteinen nuorten ohjaus- ja palveluverkoston toiminta. Toteuttaa nuorten tieto- ja neuvontapalvelut -sivuston kautta. Nuorten työpajatoiminta siirretään nuorisotoimen alaisuuteen vuoden 2015 alusta. Työpajatoimintaa toteutetaan Starttipajatoimintana yhteistyössä nuorisotyön ja etsivän nuorisotyön kanssa. Järjestettiin lapsille ja nuorille retkiä, tapahtumia ja leirit yhdessä eri toimijoiden kanssa. Nuorisotilat olivat avoinna noin 10 tuntia viikossa Kestilässä, Piippolassa ja Pulkkilassa. Etsivään nuorisotyöhön saatiin valtionavustusta euroa. Etsivän nuorisotyön piirissä on ollut n. 30 nuorta vuoden aikana. Nuorisovaltuusto, joka muodostuu yläkouluista ja lukiolta valituista oppilaista, kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto kokoontui kolme kertaa. Nuorten työpajatoiminta siirtyi nuorisotoimen alaisuuteen. Työpajatoiminta toteutettiin Starttipajatoimintana. Toimintaan saatiin valtionavustusta euroa. Siikalatvan 4H-yhdistystä avustettiin eurolla. Suoritetietoja: Nuorisotoimen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla LIIKUNTATOIMI Toiminta-ajatus: Liikuntatoimi luo edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä liikunnan avulla. Osallistua Pohjois-Pohjanmaan liikunnan ( PoPLin) vetämään terveysliikuntahankkeeseen mm. tarjoamalla kuntalaisille Eikkaliikuntaneuvonta-auton palveluja kahdesti vuodessa. Ylläpitää ja kehittää liikuntapaikkoja ja alueita yhdessä teknisen toimen kanssa Edistää ja aktivoida eri toimijoiden kanssa kuntalaisten liikuntaharrastuksia mm. järjestämällä liikuntatapahtumia. Tukea urheiluseurojen ja muiden yhdistysten järjestämää liikuntatoimintaa. Järjestettiin yksin sekä yhteistyössä seurojen ja muiden toimijoiden kanssa erilaisia liikuntatapahtumia mm. Siikalatvacupit hiihdossa ja yleisurheilussa, pyöräsuunnistus ja hyvinvointiviikko toukokuussa. Ostopalveluna tuotettiin mm. allasjumppaa sekä ohjattua kuntosali ja tuolijumppaa. Oltiin mukana Pohjois- Pohjanmaan liikunnan terveysliikuntahankkeessa, johon liittyen tehtiin InBody ja Suomi Mies- kehonkoostumismittauksia. Tehtiin kouluyhteistyötä ja annettiin ohjausapua mm. uinnin opetuksessa, koulukisoissa ja retkillä. Muistettiin hyvin menestyneitä Sii-

47 42 kalatvasia urheilijoita urheilijastipendein ja tuettiin urheiluseuroja yhteensä eurolla- Suoritetietoja: Liikuntatoimen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla KIRJASTO Toiminta-ajatus: Siikalatvan kunnan kirjastoissa tarjotaan väestölle monipuoliset ja laadukkaat kirjasto- ja tietopalvelut. Edellytyksenä on vuosittain uusiutuva kirjastoaineisto, riittävä määrä ammattitaitoista henkilökuntaa sekä riittävät aukioloajat ja viihtyisät tilat. Yleinen kirjasto toteuttaa ja vahvistaa perusopetuksen ohella Suomen perustuslaissa todettuja jokaisen kansalaisen sivistyksellisiä oikeuksia -> kirjasto kuuluu kunnan peruspalveluihin. Kirjasto on investointi hyvinvointiin, eikä sitä voida ajatella pelkkänä kulueränä TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN tarjota laadukkaat ja tasa-arvoiset kirjastopalvelut eri asiakasryhmille -monipuolinen ja ajan tasalla oleva kirjastoaineisto -hyvä yhteistyö eri hallintokuntien, oppilaitosten, kirjastojen ja muiden yhteistyökumppanien kanssa - henkilökunnan ammattitaidon ylläpitäminen - kirjastoja voidaan kehittää myös ns. monipalvelupisteiksi Kirjaston henkilökunnasta jäi eläkkeelle kaksi henkilöä ja tämän johdosta kirjaston aukioloaikoja jouduttiin jonkin verran vähentämään. Kaikissa kyläkeskuksissa kirjastoyksiköt kuitenkin säilyivät, joten asiakkaille pystytään tarjoamaan kohtuullisen tasaarvoiset ja riittävän laadukkaat kirjastopalvelut jatkossakin kysyntään nähden. Suoritetietoja: Tavoite 2015 Toteutuma2015 Lainaus / as Hankinta / 1000 as Käynnit / as Henkilöstön täydennyskoulutus päivää / htv Henkilöstöä / 1000 as Kirjaston tulosalueen TA-toteutuma on sivulla KULTTUURITOIMI Toiminta-ajatus: Luoda edellytykset kunnan monipuoliselle kulttuurille. Kannustaa kuntalaisia, yhdistyksiä ja yhteisöjä osallistumaan kulttuurin tuottamiseen sekä järjestää yhteistyössä kulttuuritoimintaa kaiken ikäisille. Tunnistaa kulttuurin vaikutus kuntalaisen hyvinvointiin. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Järjestää ja tukea kunnassa kulttuuritoimintaa. Tiedottaa kulttuuritapahtumista ja toimia yhteistyössä eri tahojen kanssa monipuolisen kulttuuritarjonnan järjestämiseksi. Tunnistaa ja tuoda esille kulttuurin vaikutus kuntalaisten hyvinvointiin. Veteraanipäivä Kyläpäivät Itsenäisyyspäiväjuhlat Taidenäyttelyt Kulttuuritoimi järjestänyt yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa kulttuuritapahtumia, ja lisäksi tehnyt yhteistyötä Taiteen edistämiskeskuksen, Oulun läänin alueteatterin, Oulun aluetaidemuseon, Taikua-hankkeen, Kylillä kelpaahankkeen, paikallisten oppilaitosten ja yksityisten kanssa. Museotoimi on palkannut koululaisia kesätöihin paikallismuseoille kaikilla kirkonkylillä. Kunnan

48 43 Pentti Haanpään juhlavuosi (110) Muut kulttuuritapahtumat alueella tapahtuvaa museotoimintaa on kartoitettu yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja Pohjois- Pohjanmaan maakuntamuseon kanssa. Museotoiminnan kehittämiseksi on tehty avustushakemus Museovirastolle. Kunnan omistuksessa ja hoidossa olevan Viitainahon museokokoelman säilyvyyttä on parannettu. Suoritetietoja: Veteraanipäivän juhla Kotiseutujuhla Itsenäisyyspäivän juhla 4 kyläpäivätapahtumaa 2 joulutapahtumaa Pentti Haanpää 110 juhlaviikonloppu 2 teatteriesitystä 4 taikuriesitystä teatteriretki Ouluun 10 musiikkitapahtumaa 14 näyttelyä bändikurssiviikonloppu 6 muuta kulttuuritapahtumaa Kulttuuritoimen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla KANSALAISOPISTO Toiminta-ajatus: Tarjota mahdollisuuksia aktiiviseen itsensä kehittämiseen ja oppimiseen. Laadukas tietojen, taitojen ja oppimismahdollisuuksien tarjoaminen, luovuuden korostaminen, henkisen kehityksen edistäminen, kulttuuriperinteen vaaliminen ja elinikäisen oppimisen mahdollistaminen. Kansalaisopiston palvelut ovat laadukkaita, edullisia ja helposti saatavilla. Kansalaisopisto on kuntalaisille hyvinvointia tuottavaa toimintaa. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja monipuolisten kurssien tarjoaminen kuntalaisille sekä alueellisen tasa-arvon toteuttaminen kurssien järjestämisessä eri puolilla kuntaa. - monipuolinen liikuntakurssien tarjonta kuntalaisten hyvinvoinnin ja työkyvyn edistämiseksi - asiakaslähtöinen palvelu - lasten ja nuorten sosiaalistumisen vahvistaminen - ikäihmisten aktivoiminen elinikäiseen oppimiseen - yhteistyö muiden kunnan hallintokuntien sekä järjestöjen kanssa Suoritetietoja 2015: Kurssitarjonta tukee kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Kansalaisopiston kurssien painopistealue oli liikuntakurssit, joita järjestettiin usealle ikäryhmälle kaikilla Siikalatvan kunnan kylillä. Tarjolla oli sekä uusia, ajankohtaisia että jo pitkään suosiossa olleita kädentaito- ja musiikkikursseja. Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta. Taiteen perusopetusta (musiikki ja kuvataide) lapsille järjestettiin Piippolassa, Pulkkilassa ja Rantsilassa. Kertomusvuonna käytössä oli OPM:n opintoseteleitä, joita myönnettiin työttömille, maahanmuuttajille ja eläkeläisille. Opintoseteleillä voidaan tukea syrjäytymistä ja aktivoidaan kaikkia kuntalaisryhmiä elinikäiseen oppimiseen ja harrastustoimintaan.

49 44 * opiskelijoiden määrä, kertaalleen laskettuna (vapaa sivistystyö): 1134 * opiskelijoiden määrä (taiteen perusopetus): 42 * kurssilaisten määrä (vapaa sivistystyö): 2287 * kurssilaisten määrä (taiteen perusopetus): 58 * opetustunteja: 4394, joista taiteen perusopetuksen tunteja:186 Kansalaisopiston tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 64. KEHITYS- JA TEKNINENTOIMI Kehitys- ja teknisentoimen toimiala jakaantuu kolmeen vastuualueeseen; elinkeinotoimikunnan (kunnanhallituksen alainen toimikunta) vastuualue, teknisen lautakunnan vastuualue ja rakennus- ja ympäristölautakunnan vastuualue. Vastuualueet jakautuvat edelleen toiminnallisiin tulosalueisiin, jotka jakaantuvat edelleen tulosyksiköihin. ELINKEINOTOIMIKUNTA 511 KEHITYSTOIMEN HALLINTO Kehitystoimen hallinto sisältää elinkeinotoimikunnan hallinnon sekä kuntamarkkinoinnin. Elinkeinotoimintaan kuuluvat lisäksi elinkeinopalvelut ja hanketoiminta (Haapavesi-Siikalatvan kehittämiskeskus, LEADER-toimintaryhmä sekä kunnan mahdolliset erillisprojektit). Erityinen tehtävä kehitystoimen hallinnolla on etsiä uusia ideoita kunnan kehittämiseen. Hallinnon ja markkinoinnin hoitamiseksi vuonna 2015 oli seuraavat henkilöresurssit (samat kuin 2014): - Noin % kehitys- ja teknisen johtajan työpanoksesta - Toimistosihteeripalveluita noin 2/5 henkilötyövuoden verran. Markkinoinnin osalta toimintaa on supistettu ja keskitytään lähinnä tiedotusvälineiden, internetin ja sosiaalisen median kautta tapahtuvaan positiiviseen tiedottamiseen. Markkinointi jakautuu kahteen osaan; Kuntakuvan luomiseen, joka tapahtuu kehitystoimen hallinnon kautta sekä tonttimarkkinointiin joka tapahtuu maa- ja metsätilojen kustannuspaikalla. Markkinointia tehdään myös osallistumalla kunnassa järjestettäviin tapahtumiin kuten pitäjäpäiviin. Kylätoiminta on myös kehitystoimenhallinnon toimialuetta. Kehitys- ja tekninen johtaja on myös kylätoiminnan yhdyshenkilö kunnan organisaatiossa. Kehitystoimen hallinnon ja markkinoinnin osalta vuoden 2015 tavoitteet ja niiden toteutuminen ovat seuraavat: TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Elinkeinostrategia kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi keväällä Strategiaa ei viety erikseen hyväksyttäväksi, koska on oleellinen osa koko kuntastrategiasta, 2. Elinkeinotoimikunta tutustuu kokousten yhteydessä 5-7 yritykseen vuoden aikana. jota ei ehditty valmistella vuonna Tuotetaan vähintään kerran kuukaudessa positiivinen juttu tiedotusvälineisiin. 2. Elinkeinotoimikunta tutustui kokoustensa aluksi yrityksiin. Kokouksia ehdittiin järjestään 4. Tehostetaan internetin ja sosiaalisen median käyttöä kunta markkinoinnissa (internet sivujen uusiminen, facebook keskusteluissa tiiviimmin mukana) vuonna 2015 vain 3 kertaa. Uusi kunnan ja yrittäjien yhteistyöryhmä sen sijaan kokoontui 5 kertaa. 5. Järjestetään kylien ja kunnan edustajien välisiä tapaamisia edelleen kaksi tapaamista yksi keväällä ja yksi sykyllä. 3. Positiivisia juttuja lähinnä paikallislehdessä oli vähintään kerran kuukaudessa. 6. Järjestetään yrittäjien ja maatalousyrittäjien välinen ta- 4. Kunnan facebook sivuilla informoitiin

50 45 paaminen 1-2 kertaa. 7. Tarkistetaan 2 kertaa vuodessa elinkeinostrategiaan kirjattujen toimenpiteiden toteumista ja aikatauluja. 8. Kehitetään ja otetaan käyttöön aloitejärjestelmän, jolla etsitään ideoita elinkeinojen kehittämiseen. merkittävistä kunnan asioista niin valmistelussa olevista kuin merkittävistä valtuuston päätöksistä. 5. Kylätapaamisia järjestettiin 2 kertaa. 6. Järjestettiin tapaaminen Maksiharjussa. Tilaisuuteen oli kutsuttu niin maatalous kuin muutkin yrittäjät. Lisäksi Pohjois- Pohjanmaan yrittäjät järjestivät eduskuntavaaleihin liittyen Keskustelun paikka tilaisuuden yrittäjille. 7. Toteutumisia ei tarkasteltu vuoden 2015 aikana. Huomion veivät kunnan talouden tasapainottamisohjelman valmistelu ja syksyllä SOTE-palveluiden kilpailuttaminen. 8. Aloitejärjestelmää ei ehditty kehittää. Suoritetietoja: Kehitystoimen hallinnon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla ELINKEINOPALVELUT Elinkeinopalveluilla tässä yhteydessä tarkoitetaan suoraan yritystoimintaan kohdistuvia palveluita. Siikalatvan kunnassa on noin 400 muuta yritystä ja yrittäjää kuin maatilayrittäjät (maatilayrittäjiä on noin 360). Kunnan työpaikkaomavaraisuus on yli 95 prosenttia. Kunnasta löytyy metalli-, puu- ja elintarviketeollisuutta, kattavat yksityiset palvelut, matkailupalveluita, kuljetuspalveluita, maanrakennusyrittäjiä jne. Kunnan yritystoiminta on varsin monipuolista. Yritykset ovat kuitenkin pieniä, pääosin 1-10 hengen yrityksiä. Kunnan mittakaavassa suuria yrityksiä ovat lähinnä Kylmänen Food Oy ja SSAB:n Pulkkilan tehdas, joista kumpikin työllistää hieman alle 100 henkilöä. Elinkeinopalveluiden tulosalueen vastuulla on yrittäjien ja yritysten neuvontapalveluiden tuottaminen niin yritystoimintaa suunnitteleville, aloittaville kuin jo toimiville yrityksille. Painopiste on jo toimivissa yrityksissä. Haaste on miten oman kunnan yritykset saadaan mukaan tarjoamaan palveluitaan ja tuotteitaan kuntaan. Erityinen haaste on paikallisten elintarvikkeiden saanti kunnan ruokahuoltoon. Molempien osalta kuntaorganisaation hankintaosaamista ja tietämystä tulee lisätä. Asiaa helpottaa myös ajan tasalla oleva informatiivinen yritysluettelo, josta selviää mitä palveluita ja tuotteita kukin yritys tuottaa ja luettelon ottaminen aktiiviseen käyttöön kunnassa hankintoja tekeville. Yritysluettelo on Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskuksen internet sivuilla. Elinkeinopalveluita tuotettiin seuraavilla resursseilla: - Päävastuu palveluista on kehitys- ja teknisellä johtajalla, jonka henkilöresurssista tähän käytetään noin 20 %. - Yritysasiamiespalvelut Kehittämiskeskuksesta (70-80 % yritysasiamiehen resurssista). - Toimistosihteeripalvelua 1/5 henkilötyövuotta. - Erilaiset kehittämishankkeet ja niiden työntekijät (pääasiassa seudulliset) - Kunnan omistama kiinteistöyhtiö Tuohisentteri Oy joka auttaa yrityksiä ratkaisemaan toimitila kysymyksiä rakentamalla ja vuokraamalla yritysten tarvitsemia toimitiloja TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Otetaan aktiivisesti yhteyttä yrityksiin ja kartoitetaan mahdollisia piilossa olevia ongelmia. Esim. tahdilla 1-2 yritystä/viikko. 1. Tavoite toteutettiin yritysasiamiehen, kehitysja teknisenjohtajan, projektihenkilöiden sekä elinkeinotoimikunnan ja kunnan ja yrittäjien 2. Osallistutaan aktiivisesti kehittämiskeskuksen kautta Ou- yhteistyöryhmän vierailuilla.

51 46 lun eteläisten seutukuntien yrityspalveluiden (erityisesti aloittavien yritysten) kehittämiseen. 3. Kaikki yritysten esille tuomat hankkeet/ongelmat käsitellään ja mahdollisuuksien mukaan selvitetään. 4. Kaikki yrityshankkeet käsitellään elinkeinotoimikunnassa; yritysasiamies käy raportoimassa toiminnasta 2-3 kertaa vuodessa. Lisäksi tarvittaessa tulee esittelemään käsiteltäviä yrityshankkeita. 5. Tehdään ja toteutetaan suunnitelma jonka avulla Siikalatvan kunnan yrityksistä saadaan tietoa kunnan kouluille. 6. Kunnan alueen yrityksiltä tapahtuvaa hankintaa kehitetään. 2. Osallistuttiin seutukuntien yhteisiin hankkeisiin. 3. Yhtään esille tullutta ongelmaa ei jätetty huomiotta. Kaikkia ei kuitenkaan saatu ratkaistua. 4. Elinkeinotoimikunta ei ehtinyt kokoontua kuin kolme kertaa, mutta uusia hankkeitakaan jotka olisi ollut tarpeen siellä käsitellä, ei tullut esille vuoden aikana. 5. Järjestettiin OPO:lle kiertoajelu kunnan yrityksiin. 6. Järjestettiin yrityksille hankintainformaatiotilaisuus yhdessä P-P:maan yrittäjien hankintaasiamiehen kanssa. Suoritetietoja: Elinkeinopalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla HANKETOIMINTA Tämä tulosalue sisältää Haapaveden-Siikalatvan seudun kehittämiskeskuksen toiminnan Siikalatvan kunnan osalta sekä LEADER-toimintaryhmän kuntarahoituksen sekä mahdolliset erillishankkeet. Lisäksi osallistutaan kehittämiskeskuksen kautta yhteistyöhön mm. Haapaveden teknologiakylän kanssa. Kehittämiskeskus tuottaa kehittämishankkeiden hallinnoinnin, yritysasiamiespalveluita, yhteistä markkinointia sekä elinkeinotoimeen ja kehittämiseen liittyvää edunvalvontaa. Siikalatvan kunta kuuluu Keskipiste LEADER ohjelmaan. Haapaveden Siikalatvan kehittämiskeskus on valmistellut käynnissä olevaan ohjelmakauteen hankkeita. Vuonna 2015 on saatu rahoitus mm. seuraaviin suurelta osaltaan Siikalatvan kuntaa koskeviin (aloite tullut Siikalatvalta) hankkeisiin: - Kylillä kelpaa - Kuidut käyttöön - Energiayhteisön suunnitteluhanke - Rajaton hanke Hankkeista enemmän tietoa kehittämiskeskuksen internet sivuilla osoite: Lisäksi kehittämiskeskus on mukana hankkeissa, joita hallinnoi joku muuta taho, mutta jotka koskevat myös Siikalatvan kuntaa. Suurin erillishanke on Siikaverkko Osuuskunnan laajakaistahanke jonka toisen vaiheen toteuttaminen ajoittuu vuosille Ensimmäinen vaihe valmistui 2014 ja koski Siikalatvalla Kestilän aluetta. Toisen vaiheen ensimmäinen osa Rantsila valmistui 2015 ja toisen vaiheen loppuosa Pulkkila-Piippola alue valmistuu vuonna 2016 minkä jälkeen koko Siikalatvan kunnan alue on nopean valokuituverkon piirissä. Vuonna 2015 perustettiin myös uusi yhtiö Siikalatvan kyläverkot Oy joka rakennuttaa Runkoverkkojen ulkopuoliset kyläverkot. Yhtiöstä Siikalatvan kunta omistaa 51 %. Joten se kuuluu kuntakonserniin tytäryhtiönä. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Kotimaisten energialähteiden kehittämishanke käynnistyy keväällä Energiayhteisön suunnitteluhanke käynnistyi. 2. Maakuntakaavassa olevan turvetuotannon jälkikäyttöalueen suunnittelu Savalonevan-Kivinevan alueelle käynnistyy. 2. Tämä hanke etenee pienin askelin yksityisten maanomistajien toimesta lähinnä Savalonevan alueella. 3. Nostetta matkailusta, kalastusmatkailu ja Siikajoen melon- 3. Vuonna 2015 on etsitty toteuttamiskel-

52 47 tahankkeiden tuloksia ryhdytään hyödyntämään matkailuelinkeinojen kehittämisessä. 4. Pulkkilan osayleiskaavan valmistuttua ryhdytään hankkeistamaan Uljuan alueen matkailullista kehittämistä. 5. LEADER rahoitusmahdollisuuksien markkinointia yrityksille, yhdistyksille tehostetaan. poisia yrityshankkeita. Toistaiseksi ei ole yhtään käynnistynyt. 4. Osayleiskaava on valmistunut ja valtuusto on hyväksynyt sen. Seuraava vaihe on aloittaa alueen markkinointi. 5. LEADER-rahoitukset on tuotu yritysten ja yhdistysten tietoon, mikä on lisännyt LEADER ìin menevien hakemusten määriä. Suoritetietoja: Hanketoiminnan tulosalueen TA-toteutuma on sivulla MAASEUTUHALLINTO Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen tehtävänä on huolehtia maaseutuelinkeinoviranomaistehtävistä säädettyjen lakien, asetusten ja määräysten mukaisesti Haapaveden kaupungissa sekä Pyhännän, Siikalatvan ja Vaalan kunnissa. Edelleen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue vastaa omalta osaltaan maaseudun ja maaseutuelinkeinojen kehittämisestä toiminta-alueellaan. Tehtäviensä hoitamiseksi maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueella on seuraavat henkilöresurssit: - Maaseutujohtaja (1 htv) - 3 maaseutuasiamiestä (3 htv) - Lisäksi maaseutuhallinnolla on ollut määrä-aikainen maaseutuasiamies noin 9 kk Toiminnan laajuustiedot: - Yhteistoiminta-alueella toimivia maatiloja noin 720 kpl, joista kotieläintiloja 330 kpl. - Viljelyksessä oleva pelto pinta-ala Yhteistoiminta-alueella on noin ha - Nautaeläimiä Yhteistoiminta-alueella on noin kpl. - Käsiteltäviä tukihakemuksia yhteistoiminta-alueella 5000 kpl. - Yhteistoiminta-alueen, kuntien alueelle maksama tukisumma oli noin 31 miljoonaa euroa. Talousarviovuotta 2015 sekä taloussuunnitelmavuosia leimaa maaseututoimen osalta EU:n ohjelmakauden vaihtuminen ja siitä aiheutuvat tukijärjestelmien muutokset sekä niistä maaseutuhallinnolle seuraavat uudet velvoitteet mm. viljelijöiden tukijärjestelmän ehtona olevien koulutusten järjestäminen. Samanaikaisesti jatkuu tietojärjestelmien uudistaminen, mistä johtuen seuraavina vuosina tullaan käyttämään rinnan sekä uutta, että vanhaa tietojärjestelmää. Kuntien maaseututoimen selviytyminen olemassa olevista sekä uusista velvoitteistaan, tulevat omalta ratkaisevilta osin vaikuttamaan erityisesti vuoden 2015 maataloustukien maksuaikatauluihin. Kunnan maaseutuhallinnon toiminnan edellytysten turvaaminen mm. riittävin resurssein tullee olemaan merkittävässä roolissa. EU:n ohjelmakauden vaihtumisesta aiheutuvasta tukijärjestelmien muutoksista johtuen tehtävien tehokas ja ajallisesti oikea aikainen hoitaminen nousee erityisen merkittäväksi tukien maksuaikataulujenkin osalta. On olemassa erittäin suuri mahdollisuus, että tukienmaksatukset siirtyvät merkittävissä määrin seuraavan vuoden puolelle, joka asettaa tilojen talouden kovalle koetukselle sekä vaikuttaa myös kuntien verotulokertymiin sekä rahoittajien ja kaupan toimintaan. Tukimaksatusten aikatauluihin tietysti vaikuttavat myös muut tekijät ja toimeenpanoketjun muut toimijat sekä tukijärjestelmiin tulevat muutokset mm. tukien määräytymisjaksojen osalta. Maatalouden kehitysnäkymät Yhteistoiminta-alueen maatalouden kehityksessä ei arvioida tulevan erityisen suuria muutoksia lähivuosien aikana. Yleisellä taloustilanteella sekä sen kehityksellä tullee olemaan heijastusvaikutuksia myös maatalouden kehitykseen. Erityisesti epävakaat ja laskeneet tuottajahinnat, tuonti-ja vientipakotteet sekä yleinen talouden epävarmuus aiheuttavat paineita erilaisiin toimiin ja kriittiseen kustannustarkasteluun,

53 48 etenkin tärkeimmillä maito- ja lihasektoreilla. Yleinen taloustilanne vaikuttanee negatiivisesti maatalouden kehitykseen, erityisesti käynnistymässä oleviin suurempiin investointeihin. Havaittavissa on myös merkkejä joidenkin toimintansa vakiinnuttaneiden tilojen taloudellisista vaikeuksista ja suoranaisia maatilojen konkursseja tultaneen näkemään, ellei taloudellisessa tilanteessa tapahdu käännettä suotuisampaan suuntaan. Tukien maksun viivästymisiin liittyvien uhkien toteutuessa, myös ne omalta osaltaan aiheuttavat taloudellisia paineita tilojen toimintaan. Toisaalta tilojen toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuden parantamiseen tähtäävät toimet tulevat avaamaan yrittämisen mahdollisuuksia pienemmille tiloille ja urakoitsijoille sekä muiden tukipalveluiden tuottajille, tilojen ulkoistaessa enenevissä määrin osatoimintojaan. Maatilojen määrän arvioidaan jatkavan hienoista laskuaan, vaikkakin samanaikaisesti tuotantomäärien ja yksikkökoon arvioidaan edelleen kasvavan. Kokonaisviljelypinta-alassa ei kovin suurta kasvua arvioida tapahtuvan, koska olemassa oleva peltopinta-ala on lähes täysin viljelyksessä. Mahdollinen viljelyalan kasvu aiheutuu täten lähinnä pellon raivauksen tai turvetuotannosta vapautuvien alojen kautta, mitä kuitenkin hillitsee kyseisten alueiden tukikelvottomuus. Euroopan Unionin maatalouspolitiikan uudistamisella ja sen onnistumisella suomen näkökulmasta tulee olemaan vaikutuksia myös Siikalatvan yhteistoiminta-alueen maatalouteen. Unionin maatalouspolitiikan linjausten käytäntöön soveltamisen onnistumisella voi olla alueen maatalouteen positiivisia vaikutuksia. Vastaavasti taas jos soveltaminen aiheuttaa entisestään huomattavia rajoitteita tai lisävaateita sekä lisää byrokratiaa, se voi viedä pohjaa alueen tilojen kehittämiseltä sekä tuotannon tehostamiselta, mikä väistämättä vaikuttaa negatiivisesti. Viimeaikaiset maatalouden toimintaympäristön muutokset, jotka paljolti näkyvät globalisaation ja epävarmuuden lisääntymisenä tulevat jatkumaan taloussuunnittelujaksonkin aikana. Myös maaseutuhallinnon muutokset sekä asiointitapojen kehittäminen entistä enemmän sähköiseen asiointiin pohjautuviksi, asettavat haasteita erityisesti varttuneemmille maatalouden harjoittajille. Erilaisiin, maatalouteen liittyvien toimialojen, kuten bioenergiatuotannon puolella nähdään mahdollisuuksia positiiviseen kehitykseen. Näihin kuitenkin vaikuttaa oleellisesti valtion ja ympäröivän yhteiskunnan tekemät toimet ja ratkaisut. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Tarjotaan maaseutuhallinnon palvelut ajallisesti ja alueellisesti Palvelut on kyetty tarjoamaan joustavasti ja tarkoituksen mukaisesti, hyödyntäen sähköisen palvelun joustavasti ja tarkoituksen mukaisesti, koko Siikalatvan yhteistoiminta-alueen kuntien alueella. antamia mahdollisuuksia. tavoitteen toteutumiseksi maaseutuhallinnolla on ollut toimintavuoden aikana lisäresurssia määrä-aikaisen maaseutuasiamiehen Kehitetään maaseututoimen henkilöstön sekä sopimuskuntien jatkuvaa yhteistyötä ja yhteydenpitoa sekä joustavaa henkilöstön käyttöä luotettavan, tasapuolisen ja laadukkaan viranomais- ja palvelutoiminnan takaamiseksi koko kunnan alueella. Tuottaa Siikalatvan maaseutuhallinnon yhteistoimintaalueen palvelut ohjelmakauden muutoksista huolimatta joustavasti ja taloudellisesti, kuitenkin riittävät resurssit turvaten. Maksetaan viljelijätuet kahden viikon sisällä maksuluvan avautumisesta. muodossa. Henkilöstön yhteistyötä on kehitetty ja kuukausipalavereiden avulla on yhtenäistetty toimintamalleja. Ohjelmakauden muutos ja siihen liittyvät yleiset ongelmat ovat osaltaan vaikeuttaneet tavoitteen toteuttamista. Palvelut on kuitenkin kyetty tuottamaan luotettavasti, tasapuolisesti ja laadultaan riittävän korkeina koko yhteistoiminta-alueen alueella. Maaseutuhallinto on kyennyt pysymään talousarviossa, vaikka lisäresurssia onkin jouduttu hankkimaan palveluiden tuottamiseksi, paljolti ohjelmakauden muutoksen vaikeudesta johtuen. Tuet on kyetty maksamaan tavoitteen mukaisesti. Kehitetään alueella yleisesti maaseutua ja maaseutuelinkeinoja. Kehittämistoimintaa ei ole riittänyt riittävästi resurssia, joten sen osalta maaseudun kehittäminen on jäänyt vähäiseksi. Suoritetietoja: Maaseutuhallinnon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 65.

54 49 TEKNINEN LAUTAKUNTA 611 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Toiminta-ajatus: Kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi edistämme ja luomme edellytyksiä omalla toiminnallamme Siikalatvan kunnan elinvoimaisena, viihtyisänä ja turvallisena maaseutuyhteisönä pitämiseksi. Tarjoamme mahdollisuuden elämänhallinnan ja työelämävalmiuksien edistämiseen järjestämällä pitkäaikaistyöttömille työllistämistoimenpiteitä ja työpajatoimintaa. Tavoite on saada käyttöön pysyvä toimintamalli työllistämiseen siten, että työpajojen tuotantoa voidaan hyödyntää kunnan omissa toiminnoissa mahdollisimman paljon. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet 1. Teknisen lautakunnan päätäntävaltaan kuuluvien asioiden valmistelu ja täytäntöön pano 2. Kunnanvaltuuston vuodelle 2015 hyväksymän investointiohjelman toteutuksen hoitaminen (suunnitteluun liittyvät asiat, kilpailutus ja rakennuttaminen) 3. Sisäilmatyöryhmän ja hankintatoimikunnan kokouksiin liittyvien asioiden valmistelu 4. Työpajatoiminnasta vastaaminen (Rantsilan, Kestilän ja Pulkkilan pajat) Kausiluontoisiin töihin pyrimme työllistämään palkkatuella13-15 htv / vuosi. Kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilupaikkoja pyritään järjestämään henkilölle/ vuosi. 5. Työtehtäviä pyritään järjestämään kunnan eri toimialoilta, mutta n. 80 % työllistettävistä henkilöistä sijoittuu teknisen palvelun tehtäviin. Tärkeitä kohteita ovat ympäristön-, liikunta-alueiden-, ulkoilureittien- ja kiinteistönhoidontyöt. Työpajoilla työskenteleville henkilöille räätälöidään mielekästä ja kykyjä vastaavaa työtä. Kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilupaikkoja järjestetään eri taajamissa, jotta mahdollisimman moni voisi osallistua toimintaan eivätkä matkat muodostuisi esteeksi 1. Lautakunnan käsittelyyn tulleet asiat valmisteltiin viivytyksettä. 2. Investoinneista Koivulehdon pesula, Hemave:n toimitilojen laajennus, Pulkkilan peruskoulun kameravalvonta, Pikkupihlajan pihan korjaus, Rantsilan paloaseman pihan päällystys, Yrityspalvelukylän katon uusinta ja Kunnantien rakentaminen toteutettiin. Pihlajiston ja Koivulehdon sprinklaus, keittiöiden muutostyöt, Kortteisen paloveden turvaaminen siirtyivät v Pulkkilan lähiliikuntapaikka ja Rantsilan päiväkotityöt jatkuvat edelleen v Peruskorjaukset on pääosin toteutettu kunnan omana työnä. 3. Toimitilojen sisäilmastoasioita on selvitetty yhteistyössä teknisen toimen, käyttäjien, Ympäristöpalvelut Helmen ja työterveyshuollon edustajien kanssa. Muun muassa Kestilän koulun, Pulkkilan peruskoulun ja Pulkkilan paloaseman sisäilmastoasioihin liittyen teetettiin mittauksia ja tutkimuksia. 4. Palkkatukipäätösten teossa oli määrärahan loppumisen vuoksi tauko huhti - lokakuun ajan, joten suunniteltuun tavoitteeseen ei päästy. Kuntouttavan työtoiminnan osalta ylitettiin suunnitellut henkilömäärät aloitti kunnassa 3 vuotinen työllisyyspoliittista avustusta saava Sompa II hanke. Painopiste-alueena hankkeella on pitkäaikaistyöttömien työmarkkinavalmiuksien parantaminen ja osaamisen kehittämisen tukeminen. 5. Pitkäaikaistyöttömiä pystyttiin kunnassa työllistämään ympäristön- ja kiinteistönhoidossa, toimitilahuollossa, metsien hoidossa, ruokapalvelussa, osastoapulaisena, pesulassa, työpajoilla sekä monissa muissa avust. tehtävissä. Kuntouttavavan työtoiminnan paikkoja on pystytty järjestämään työpajoilla, pesulas-

55 50 sa, ympäristönhoidossa, osastoapulaisena ja vanhusten viriketoiminnassa. Työkokeilupaikkoja on ollut mm palvelutaloissa, päivähoidossa, kirjastossa ja työpajoilla. Suoritetietoja: Tekninen lautakunta kokoontui 7 kertaa / käsiteltyjä asioita 56 Pitkäaikaistyöttömiä työllistettiin yht 12 htv, kaikkiaan 37 henkilöä Kuntouttavaan työtoimintaan osallistui 54 henkilöä yhteensä 2515 päivää Työkokeilussa oli 4 henkilöä Henkilöstöresurssit: Kehitys- ja tekninen johtaja (10 %), kunnaninsinööri (80 %), toimistosihteeri (52 %), työpajaohjaajia 2 Teknisen toimen hallinnon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 65.

56 LIIKENNEVÄYLÄT Liikenneväylät sisältävät kaavatiet ja yksityistiet sekä erikseen kirjattavan teiden valaistuksen. Liikenneväylät sisältävät kaavatiet ja yksityistiet sekä erikseen kirjattavan teiden valaistuksen. Teiden talvihoidossa on käytössä Fastroi kunnossapito-ohjelmisto, joka toimii työjohdon seurannan apuvälineenä. Yksityistiet Yksityisteiden osalta on alkaen siirrytty uuteen yksityisteiden avustusjärjestelmään. Avustusjärjestelmän mukaan yksityisteitä tuetaan kunnossapidon osalta yli 200 metrin matkalta. Joidenkin teiden osalta kunta vastaa edelleenkin niiden kunnossapidosta (ovat yleisessä käytössä esim. läpikulkuteinä tielaitoksen hoitamien teiden välillä). Avustukset maksetaan hakemusten perusteella. Tekninen lautakunta asettaa avustukset hakuun ja vahvistaa avustuksen suuruuden vuosittain valtuuston myöntämien määrärahojen puitteissa. Yksityisteitä Siikalatvan kunnan alueella on noin 250 km. Näistä kunnan hoidettavaksi on hyväksytty noin 15 kpl yhteispituudeltaan noin 45 km. Kunnan hoitamien yksityisteiden talvikunnossapito on kilpailutettu vuoden 2012 loppupuolella ja sopimukset ovat voimassa vuoteen Hoidettavien teiden hoitoon kuuluvia toimenpiteitä ovat: höyläys, lanaus, sorastus, pölynsidonta, auraus, polanteen poisto ja liukkauden torjunta. Hoitotoimet vaihtelevat hieman teittäin, eikä kaikkia toimia suoriteta jokaiselle tielle kaikkina vuosina. Yksityisteitä pyritään tukemaan neuvonnalla ja kouluttamalla sekä ohjaamalla tiekuntia lainmukaiseen toimintaan. Yksityisteiden perusparannuksia pyritään tukemaan lautakunnan päättämällä tavalla, avustaen parantamisen suunnittelua sekä hankkeiden toteuttamista. Lisäksi parantamishankkeita tuetaan hoitamalla parantamishankkeiden hallinnointi kunnan toimesta, mikäli hankkeeseen saadaan valtionavustus. Vuoden 2015 talousarviossa ei ole varauduttu yksityisteiden perusparantamishankkeisiin. Elykeskuksella on sisällä muutaman Siikalatvan alueella sijaitsevan yksityistien valtionavustushakemus teiden perusparantamiseen. Koska päätöksen perusparantamisten valtionavustuksista tulevat yleensä vuodenvaihteen tienoilla, haetaan määrärahat mahdollisiin perusparantamisiin lisätalousarvion kautta, jotta ei tarpeettomasti varata resursseja hankkeille ennen valtionavustuspäätöksen saamista. Kaavatiet Kaavateitä Siikalatvan kunnalla on tällä hetkellä neljällä asemakaava-alueella yhteensä noin 41 km. Lisäksi kunnossapidetään Leskelän puutarhakylän kaavateitä tarpeen mukaan. Kesähoitoon kuuluvia toimenpiteitä ovat sorapintaisten kaavateiden höyläykset, lanaukset, murskeenajot ja pölysidonta. Päällystetyillä teillä kesähoitoon kuuluu päällystepaikkaukset ja keväisin hiekoitushiekan harjaukset. Tiealueiden hoitotöihin sisältyy lisäksi tien kuivatusrakenteiden (ojat, rummut, pintavesiviemäröinnit yms.) kunnossapito. Talvihoitoon kuuluvat auraus, höyläys, polanteen poistot, liukkauden torjunta ja lumen käsittely (siirrot lumenkaatopaikalle). Liikenteenohjaukseen liittyviä tehtäviä ovat liikennemerkkien huollot ja ajoratamerkinnät. Kaava-alueilla päällystämättömiä sorapintaisia kaavateitä on yhteensä noin 19 km. Sorapintaiset tiet höylätään pääsääntöisesti 2 kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin, jolloin myös lisätään pintamursketta tarpeen mukaan.. Teiden suolaus keväisin on järjestetty ostopalveluna, koska liuossuolaus on huomattavasti edullisempaa kuin raesuolaus omana työnä. Lisäksi joka kylällä on jonkin verran suolaa varastossa ongelmakohtien pölyntorjuntaan, jos suolausta ei ole vielä suoritettu tai pölyhaitan takia suolan lisäys mahdollistuisi. Teiden talvihoitosopimukset kilpailutetaan keväällä 2015 entisten sopimusten päättyessä huhtikuun lopussa 2015.

57 52 Tasapainottamisohjelmassa kirjatut muutokset (Kvalt liite 14) kaavateiden kunnossapitoon: Kaavateiden kunnossapitoa lasketaan muiden kuin kokoojateiden ja kevyen liikenteen väylien osalta (sallitaan aiempaa paksumpi lumi ja polanne, pölynsidontaa aiempaa vähemmän). Teiden valaistus Kunnan omistamaa/hoidossa olevaa tievalaistusta on pääasiassa kaavateillä. Jonkin verran vanhojen kuntien alueilla on kunnan vastuulla olevaa valaistusta myös tielaitoksen teillä. Tievalaisimia on yht. n kpl. Teiden valaistuksen uusimiseen on tulevaisuudessa varattava investointeihin rahaa, jotta EcoDesign- eli EuP-direktiivin mukaisesti voidaan toimia. Direktiivin tärkeimmät muutokset ovat: elohopealamppujen tuonti markkinoille kielletään 2015 alkaen uusissa loistelamppuvalaisimissa on oltava elektroniset liitäntälaitteet vuodesta 2017 alkaen hehkulamput poistuivat markkinoilta vaiheittain vuoteen 2012 mennessä. Tasapainottamisohjelmassa kirjatut muutokset (Kvalt liite 14) tievalaistukseen: Yöaikainen (klo ) sammutus taajamissa käytössä asuinalueilla koko kunnan alueella ja kesällä valot sammutetaan kokonaan väliseksi ajaksi. Taajamien ulkopuolella kunnan ylläpitämät sähköliittymät on lakkautettu tielaitoksen teillä Mäläskässä ja Hyvölänrannalla. Väyrylän, Vornan ja Leskelän kylillä tielaitoksen teillä oleva tievalaistus on sammutettu. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Laadulliset tavoitteet Kaavateitä pidetään kunnossa hoitoluokkajaon mukaisesti. Liikennemerkkitilanne kartoitetaan, jonka jälkeen kuluneet merkit uusitaan ja kallistuneet merkit pystytetään uudelleen. Tievalaistuksen valaisimien ja lamppujen uusinta tapahtuu tulevina vuosina led-teknologialla. Käsitellä ja maksaa yksityistieavustukset kesäkuun loppuun mennessä. Säilyttää kunnan hoitamien yksityisteiden kunto kohtuullisella tasolla. Kannustaa ja ohjata tiekuntia asialliseen ja lainmukaiseen toimintaan. Lisätä tiekuntien osaamista yksityistieasioissa. Kaavatiet on pidetty hoitoluokan mukaisessa kunnossa. Talvihoitotyöt on kilpailutettu syksyllä 2015 kolmen vuoden jaksolle Uusissa talvihoitosopimuksissa on alempien hoitoluokkien auraustarpeen lumipaksuutta nostettu. Liikennemerkit on oikaistu keväällä ja kuluneita merkkiä uusittu tarpeen mukaan. Liikenneturvallisuus suunnitelmaa on päivitetty LIITU työryhmässä, jossa kunnan edustajien lisäksi ovat edustajat ELY:stä, poliisista, liikenneturvasta ja Destiasta. Rantsilassa Teollisuustiellä ja Työläisentien valaisimet on muutettu led-valaisimiksi. Piippolassa valaistus on rakennettu led-valaisemin kevyen liikenteen väylällä välillä Keskustie- Eemelintie. Yksityistieavustukset on maksettu asetetun aikataulun mukaisesti. Suoritetietoja: Kaavatiet 41km Toimintakulut Kulut kokonaisuudessaan (sis.poistot) 3681,67 /tiekm 6637,10 /tiekm

58 53 Kunnossapidettävät yksityistiet 40km Toimintakulut 40035,19 Kulut kokonaisuudessaan (sis.poistot) 42493,16 Avustettavat yksityistiet Toimintakulut 25084,57 Liikenneväylien tulosalueen TA-toteutuma on sivulla PUISTOT JA YLEISET ALUEET Toiminta-ajatus: Puistojen kunnossapito määräytyy hoitotasoluokituksen mukaisesti. Tasapainottamisohjelman mukaisesti (Kvalt liite 14) kunnossapidettäviä leikkikenttiä on tulevaisuudessa vain 1kpl/kirkonkylä ja ne toimivat lähiliikuntapaikan yhteydessä. Tehtävänä on edistää viihtyisän, terveellisen ja turvallisen sekä luontoon hyvin sopeutuvan ympäristön kehittymistä ja säilymistä, jossa asukkaiden on miellyttävä asua ja elää. Puistojen ja yleisten alueiden hoidossa pyritään viihtyisään ja siistiin yleisilmeeseen. Puistoihin ja yleisiin alueisiin liittyviä kunnostamistoimia suoritetaan mm. työllistämistyönä. Alueilla tehdään mm. raivaustöitä, viheralueiden hoitotöitä sekä rakenteiden ja kalusteiden kunnossapitoa ja uusien rakentamista. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Toiminnan tavoitteena on suunnitella, rakentaa ja ylläpitää viihtyisää, turvallista, virikkeellistä ja monipuolista ympäristöä kuntalaisten toiveet huomioiden. Raivaustyöt ja teiden pääväylien vierialueiden siivoustyöt ovat työllistäneet kunnan tukitöissä olevia. Suoritetietoja: Puistot, yleiset alueet, torit ja leikkikentät Toimintakulut ,70 Kulut kokonaisuudessaan (sis. poistot) ,06 Puistojen ja yleisten alueiden tulosalueen TA-toteutuma on sivulla LIIKUNTA-ALUEET Toiminta-ajatus: Suorituspaikat, -rakenteet ja rakennukset pidetään tarkoituksensa mukaisessa kunnossa edelleen kehittäen. Tekninen toimi toteuttaa työt liikuntatoimen kanssa yhteisesti sovitussa laajuudessa ja tasossa, jonka liikuntatoimi määrittelee.

59 54 Kustannukset viime kädessä maksaa vapaa-aikatoimi. Liikunta-alueiden hoidon taso pidetään hyvänä siten, että kesätyöllistetyistä kylittäin yksi keskittyy urheilualueiden hoitoon. Kuntoratojen latujen kunnossapito tapahtuu Rantsilassa omana työnä ja Pulkkilassa, Piippolassa sekä Kestilässä ostopalveluna. Jääkiekkokaukaloiden jäänhoito tapahtuu kaikilla kylillä omana työnä. Tasapainottamisohjelmassa kirjatut muutokset ( Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ) liikunta-alueiden kunnossapitoon: Liikunta-alueiden kunnossapito perustuisi tulevaisuudessa käyttöastemitoitukseen. Liikuntatoimen täytyy mitata käyttöaste ja määritellä minimi käyttöaste / liikuntapaikka, jonka mukaan määriteltäisiin onko liikuntapaikan ylläpito kunnallisena tarpeellista. Kuntoradat: Otetaan määrääväksi tekijäksi käyttöaste ylläpidon mitoituksessa. Hiihtolatujen teko ja kuntoratojen valaistus vain seuraavissa kohteissa: - Lehtomäki Pulkkila - Piippolan kuntorata Piippola - Keinonkangas Rantsila - Maksinharju Kestilä - Savaloja Rantsila - poistuvia ylläpito kohteita olisivat Mankila,, Laakkola ja Sipola (Sipolassa ei tällä hetkelläkään latujen kunnossapitoa) - säästöjärjestely ei koskisi koulujen ja päiväkotien tarvitsemia latujärjestelyjä. Hiihtomajat ja leirikeskukset: Ylläpidon tarpeellisuus määritellään käyttöasteen perusteella. Uimapaikat: Uimapaikosta kunnan ylläpitäminä yleisinä uimapaikkoina säilyvät seuraavat: Paskokangas Haapavuori Kangasjärvi Rantsilan maauimala Pikkula Avantouinti paikkoina toimivat: Maauimala (Rantsila) Paskokangas (Piippola) Viitastenjärven uimapaikan ja Kangasjärven avantouintipaikan kunnallinen ylläpito lakkaa. Luistelukentät: Luistelukenttiä meillä on ollut kirkonkylillä 4kpl sekä Savalojalla, Mankilassa ja Laakkolassa. Mankilassa luistelukenttä poistui luontaisesti koulurakennuksen omistajavaihdoksen yhteydessä. Savalojalla on tarkoituksenmukaista ylläpitää luistelukenttää niin kauan kuin koulu toimii. Laakkolan luistelukentän osalta tutkittava avustusmuotoista panostusta Laakkolan kyläseuralle kaukalon ylläpidosta. Ulkoilualueet: Tulevaisuudessa kunnallinen kunnossapito vain Kurunevan ja Haapavuori-Uljua alueella. Moottorikelkka reittien rakentamisesta ja kunnossapidosta vastaa moottorikelkkaseura. Menokohtia lähivuosina ovat Rantsila-Kestilä reitin maanomistaja korvaukset. Hiihtomajojen ja leirikeskusten osalta on vuonna 2014 siirrytty sähköiseen ajanvaraukseen maaliskuussa Ulkoilualueissa moottorikelkkareitteihin liittyvät keskeneräiset työt saatetaan loppuun vuoden 2015 alkupuolella..

60 55 TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Kestilän ja Piippolan sekä Pulkkilan kuntoraidoilla on suoritettu kuntoratojen kunnostustoimia. Suoritetietoja: Liikunta-alueet ja ulkoilualueet Toimintakulut ,82 Kulut kokonaisuudessaan (sis.poistot) ,06 Liikunta-alueiden tulosalueen TA-toteutuma on sivulla MAA- JA METSÄTILAT Toiminta-ajatus: Kunnan omistamia maa- ja metsätiloja hoidetaan suunnitelmallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen, metsätalouden tavoitteiden ja lakien mukaisesti. Metsien hoidossa huomioidaan myös muut kuin perinteisen metsätalouden vaatimukset mm. erilaiset virkistyskäyttömuodot. Metsätilat Siikalatvan kunnan omistuksessa on metsämaata yhteensä noin ha. Luokiteltua metsämaata em. määrästä on yhteensä noin ha. Voimassa olevien metsätaloussuunnitelmien mukaan vuotuinen hakkuumäärä voisi olla noin m³. Vuosina pyritään saattamaan puun myynti tasolle jossa hakkuusäästöt tulevat hyödynnetyksi. Vuodelle 2015 puunmyyntituloja arvioitiin saatavan euroa. Myyntitulot olivat kuitenkin noin euroa, mikä johtui siitä, että vuonna 2015 saatiin korjattua myös aiempina vuosina tehtyjen kauppojen leimikoita, jotka olivat jääneet huonoista luonnonolosuhteista johtuen korjaamatta. Erilaisiin metsähoitotoimiin (hallinnointi, suunnittelut, kunnostusojitukset, taimikon hoidot, osuudet metsäautoteihin jne.) käytettiin vuonna 2015 noin euroa, mistä noin puolet oli kunnan osuuksia metsäautoteiden perusparannuksiin. Vuonna 2013 aloitetiin kunnan metsien metsäsuunnitelmien uusiminen ja tätä jatketaan vuosittain noin 1000 ha vuosivauhdilla kunnes kaikki metsäsuunnitelmat ovat ajan tasalla ja sähköisessä muodossa. Vuoden 2015 loppuun mennessä on valmistunut noin 3000 ha suunnitelmien ajantasaistamiset. Samalla kun suunnitelmat valmistuvat käynnistetään metsien suunnitelmien mukainen käsittely. Kunta on myös kartoittanut METSO-ohjelman mukaiset suojelukohteet metsistään ja ne huomioidaan suunnitelmissa. Tontit Kunta omistaa asemakaava-alueilla kaikilla kirkonkylillä sekä asuin-, että teollisuustontteja. Omakotitalotontteja on yhteensä yli 100 kpl. Tämän lisäksi on rivitalotontteja. Asuintontteja on nykyisellä rakentamisvauhdilla asemakaava-alueilla noin 20 vuoden tarpeisiin. Rivitalotonttien kysyntä on sen verran matala, että olemassa olevat tontit riittävät myös ainakin 20 vuodeksi. Koska on kysyntää myös sellaisille tonteille joilla voidaan pitää myös kotieläimiä kuten hevosia, niin kartoitetaan mahdollisuudet osoittaa ko. rakennuspaikkoja kunnan maille. Maankäyttöstrategian laatimisen yhteydessä selvitettiin myös rantarakentamiseen soveltuvat ja saatavat alueet (Uljuan altaan rannat, jokivarret). Rakentajamessuilla tehtiin myös kysely siitä mitä ihmiset arvostavat jos ovat valitsemassa asuinpaikkaa. Vastauksista selvisi sellaisia seikkoja jotka ovat Siikalatvan kunnalla tarjolla kuten luonnossa liikkuminen ja harrastus (marjastus, sienestys, metsästys, kalastus). Näitä asioita hyödynnetään jatkossa kunta markkinoinnissa.

61 56 Yleensä taloustilanteen vuoksi omakotitalotonttien kysyntä on hiipunut myös Oulun seudulla ja tämä vaikuttaa myös Siikalatvan kunnan alueella. Teollisuustontteja löytyy myös kaikilta kirkonkyliltä ja ne riittävät kattamaan näkyvissä olevan kysynnän pitkälle tulevaisuuteen. Laanilan ja Tuohimaan teollisuusalueilla on valmis kunnallistekniikka. Piippolassa Kortteisen alueelle on valmistunut viemäröinti Lisäksi vuonna 2015 rakennetaan sammutusvesijärjestelmä ensisammutusveden turvaamiseksi. Muut maa-alueet Kunta on myös vuokrannut jonkin verran maa-alueita turvetuottajille turvetuotantoa varten sekä peltoa maanviljelijöille. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Puuta myydään edelleen niin että vuotuiset metsätulot ovat noin euroa. 1. Puun myyntitulot olivat noin euroa. Lisäksi vuoden 2015 aikana solmittiin puukauppoja 2. Metsätaloussuunnitelmia päivitetään ha vuodessa. siten, että niistä arvioidut hakkuu- tulot vuonna 2016 ovat noin euroa. 3. Metsähoitotoimenpiteitä jatketaan metsätaloussuunnitelmien mukaisesti. 2. Vuonna 2015 valmistui metsätaloussuunnitelmia noin 1000 ha alueelle. 4. Tontti markkinoinnissa keskitytään lähinnä internet ja sosiaalisen median hyödyntämiseen sekä paikallislehdistössä 3. Metsänhoitotoimenpiteitä toteutettiin suunnitelmien mukaisesti. tapahtuvaan yksilöityyn informointiin. 4. Tontteja on markkinoitu lähinnä paikallis- 5. Rakentajamessuille osallistutaan välillisesti kunnan alueelle toimivien rakennusalan yritysten kautta. lehden teemanumeroissa keskittyen kirkonkylien erikoisiin tontteihin (Rantatontit, isot tontit) 5. Rakentajamessuille ei osallistuttu koska alueen yritykset eivät niille osallistuneet. Suoritetietoja: Maa- ja metsätilojen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla TILAPALVELUT Toiminta-ajatus: Tilapalvelu huolehtii kunnan omistamien kiinteistöjen ylläpidosta, teknisestä kunnossapidosta ja siivouksesta. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Tuottaa hallintokuntien tarvitsemat palvelut kilpailukykyiseen hintaan 1. Kiinteistön kunnossapidossa on painotettu laitosmiesten työn suuntaamista kiinteistön hoidon kannalta oikeisiin asioihin. 2. Tilojen määrän, arvon ja ylläpidon optimointi ja tilojen tarkoituksenmukainen käyttö. 3. Kiinteistöjen salkutus=>selvitetään mitkä kiinteistöt kunta tulevaisuudessa tarvitsee. 4. Pulkkilan peruskoulun C siiven purkaminen vuoden aikana. 5. Kiinteistöjen hoitotöiden mitoitus. 2. Tilojen ylläpidossa keskitytty kunnan toiminnan kannalta keskeisiin kiinteistöihin, jotka ovat kunnan käytössä myös tulevaisuudessa. 3. Kartoitustyö on vielä kesken. 4. C-siiven purkutyöt siirtyneet, koska kiinteistössä on ilmennyt muitakin sisäilmaan vaikuttavia rakenteellisia ongelmia. 5. Kiinteistöjen hoitotyöt mitoitetaan sen jälkeen kun sosiaali- ja terveyspalvelujen uusi toimija on aloittanut työnsä vuoden 2017 alussa.

62 57 Suoritetietoja: Siikalatvan kunnan kiinteistöjä n m2, m3(ei sisällä urheilu- ja retkeilyrakennuksia) Keskimääräiset hoitomenot ovat 4,68 /m2/kk. Poistoilla lisättynä vuokra on 5,39 /m2/kk. Tilapalvelujen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla ASUNTOTOIMI Toiminta-ajatus: Asuntotoimen tehtävänä on ylläpitää riittävää kunnallista vuokra-asuntokantaa tyydyttämään vuokraasuntojen kysyntä Siikalatvan kunnan alueella. Asuntotoimen pitää kyetä vastaamaan myös nopeisiin asunnon tarpeisiin. Asuntojen vuokrat tulee määritellä siten, että poistot ja korot huomioiden asuntotoimi vastaa omista kustannuksistaan. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Kunnan omistamien asuntojen hyvä käyttöaste; 95 %. Asuntojen kunnon ja käyttökelpoisuuden säilyttäminen. Asuinkiinteistöjen salkutus Varautuminen asuntojen korjauksiin asukkaiden vaihtuessa. Vuokrien tarkistus salkutuksen jälkeen. Käyttöaste on ollut 93 %. Käyttöastetta on pienentänyt Piippolan toimiston asuntojen tyhjillään olo. Asuntoja on kunnostettu asukkaiden vaihtuessa. Uudet vuokrat astuvat voimaan Suoritetietoja: Vuokra-asuntokäytössä on vuonna vuokra-asuntoa ja kaksi oppilasasuntolaa. Asunnot sijaitsevat pääasiassa koulukiinteistöjen yhteydessä. Vuokra-asunnoista 15 sijaitsee asunto-osakeyhtiöissä. Asuntotoimen tulosalueen TA-toteutuma on sivulla JÄTEHUOLTO Kuntien yhteinen yhtiö Vestia Oy vastaa Siikalatvan kunnan jätehuollosta. Kunnan alueella on neljä lakkautettua kaatopaikkaa Pulkkilassa, Rantsilassa, Kestilässä ja Piippolassa. Velvoitetarkkailut lakkautetuilla kaatopaikoilla ovat käynnissä. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Toiminnalliset tavoitteet Lakkautetuilla kaatopaikoilla olevia tarkkailuputkia joudutaan uusimaan Piippolassa ja Pulkkilassa. Kunnan omien jätteiden lajittelua kehitetään siten että päästään kustannustehokkaaseen lopputulokseen. Kunnan omassa jätteenkäsittelyssä on pyritty aikaisempaa huolellisempaan lajitteluun. Kestilän kaatopaikalla Ely suoritti elokuussa 2015 määräaikaistarkastuksen koskien lakkauttamistoi-

63 58 menpiteitä. Lausunnossa on korjaustoimenpiteitä, jotka tehtävä vuoden 2016 aikana. Suoritetietoja: Jätehuollon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla VESI- JA VIEMÄRILAITOKSET Kunnallisena hoidetut vesi- ja viemärilaitostoiminnot Siikalatvan kunnan alueella on yhtiöitetty ja liitetty Siikalatvan Vesihuolto Oy:öön TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Suoritetietoja: Vesi- ja viemärilaitosten TA-toteutuma on sivulla ENERGIALAITOKSET Tavoitteena kaukolämpötoiminnan yhtiöittäminen vuoden 2015 alusta alkaen. Kaukolämpölaitos on yhtiöitettävä vuoden 2014 loppuun mennessä. ote laista /626 Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta Jos kunta tai kuntayhtymä on ennen tämän lain voimaantuloa hoitanut tehtävää omana toimintanaan kilpailutilanteessa markkinoilla, kunnan tai kuntayhtymän on viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä siirrettävä tehtävä hoidettavaksi yhtiö-, yhteisö- tai säätiömuodossa taikka järjestettävä toiminta muutoin siten, ettei toiminta vääristä kilpailua. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN 2015 Suoritetietoja: RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 711 RAK.VALVONNAN JA YMP.TOIMEN HALLINTO Siikalatvan kunnan rakennusvalvontaviranomaisena toimii viisijäseninen rakennus- ja ympäristölautakunta. Lautakunnan esittelijänä toimii rakennustarkastaja. Tarvittaessa lautakunta voi nimetä keskuudestaan 3-jäsenisen katselmustoimikunnan, jonka esittelijänä toimii rakennustarkastaja. Tehtävien hoitamiseen henkilöresurssina on kaksi rakennustarkastajaa sekä toimistosihteeripalveluja. Rakennus- ja ympäristölautakunnan tehtävät ja päätösvalta on määritetty hallintosäännössä, samoin rakennustarkastajien tehtävät.

64 59 TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Hallintoon liittyvien tehtävien hoitaminen. 2. Rakennus- ja ympäristölautakunnan kokoukset ja katselmukset, poikkeamisluvat yms. 3. Maankäyttö- ja rakennuslain ja asetuksen mukaiset hallintoon liittyvät valvontatehtävät. Lautakunnan varsinaisia kokouksia pidetty 3 kpl. Lisäksi pidetty 2 kpl nettikokouksia kaavaasioista. Kehittämiskeskustelu käyty Ely-keskuksen kanssa Rakennus- ja maa-aineslupataksoja korotettu alkaen 10 % Suoritetietoja: Rakennusvalvonnan ja ympäristötoimen hallinnon tulosalueen TA-toteutuma on sivulla RAKENNUSVALVONTA Toiminta-ajatus: Rakennus- ym. lupien käsittely. Ohjata ja neuvoa rakentajia, valvoa kaavojen ja rakentamisen ja muita toimenpiteitä koskevien lupien noudattamista sekä osaltaan valvoa rakennetun ympäristön/rakennusten kunnossapitoa. Toiminnan laajuustietoja: Rakennuslupahakemuksia käsitellään n. 90 kpl/vuosi. Toimenpideluvat/ilmoitukset n. 70 kpl/vuosi. Rakennusvalvontamaksuja korotetaan 10 % alkaen. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Rakennuslupien ja maankäyttö- ja rakennuslain 18 luvun mukaisten muiden lupien myöntäminen, valvonnat ja tarkastukset. 2. Luvat käsitellään ja päätös annetaan n. kahdessa viikossa. - Rakentamisen ohjaus- ja viranomaisvalvontaa suoritettu toimistolla ja rakennustarkastuksissa eri työmailla - Aloituskokoukset omakotitalo- ja tuotantorakennustyömailla - Sosiaalihuollon tukemat talouksien; korjaustyöselostukset, tarkastukset, kustannusarviot, vanhusten kotona asumisen tukemiseksi. - Rakennuslupia myönnetty 52 kpl - Toimenpidelupia ja ilmoituksia 66 kpl - Lausunnot poikkeamislupiin 1 kpl - Kiinteistöjen hinta-arviot 5 kpl - Rakennuskatselmuksia suoritettu lupamääräysten mukaisesti, rakentajien ilmoituksesta Suoritetietoja: Rakennusvalvonnan tulosalueen TA-toteutuma on sivulla MUUT VIRANOMAISTEHTÄVÄT Toiminta-ajatus: Vastata maa-ainesten oton valvonnasta ja ohjauksesta sekä päättää muista viranomaislausunnoista. Korjaus- ja muu rakentaminen, avustukset ARA:n ohjeistuksen mukaan.

65 60 Ympäristönsuojelutehtävät: ympäristöluvat, ympäristön valvonta ja lausunnot. Toiminnan laajuus: Uusia tai uusittavia maa-aineslupia käsitellään n. 5 kpl/vuosi. Voimassa olevia maa-aineslupia 28 kpl. Ympäristölupia käsitellään n. 5 kpl/vuosi. Patterointi-ilmoituksia n. 20 kpl/vuosi. ARA:n alaisia erilaisia hakemuksia käsitellään n. 40 kpl/vuosi. Maa-aineslupa- ja ympäristölupataksoja korotetaan 10 % alkaen. TAVOITTEET 2015 TOTEUTUMINEN Maa-ainesten ottoon tarvittavien lupien myöntäminen ja valvonta. 2. Lupien käsittely vie sijainnista riippuen 2-3 kk. 3. Korjaus- ja energia-avustushakemusten käsittely ja toteutumisen valvonta ja lausunnot. 4. Ympäristölupien ja -ilmoitusten käsittely. Maa-aineslupia myönnetty 7 kpl. Ympäristölupia myönnetty 6 kpl. Korjausavustuksia käsitelty 8kpl. Patterointi- ilmoituksia 12 kpl. Suoritetietoja: Muiden viranomaistehtävien tulosalueen TA-toteutuma on sivulla 66.

66 61

67 62

68 63

69 64

70 65

71 66

72 67 VUOSIKATE VUOSINA TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Vuosikate

73 68 KÄYTTÖTALOUDEN TOIMINTAKATE TOIMIALOITTAIN - sisältää hallinnonalojen väliset sisäiset palveluostot ja -myynnit sekä sisäiset vuokrat. - EI SISÄLLÄ KOMPENSAATIOTUKEA, yht , TP EI SISÄLLÄ KOMPENSAATIOTUKEA, yht , TP EI SISÄLLÄ PYS.VAST.MYYNTIVOITTOA, yht , TP EI SISÄLLÄ PYS.VAST.MYYNTIVOITTOA, yht , TP 2015 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 % % % % Hallinto- ja kehittämispalvelut , , , ,9 Sosiaali- ja terveystoimi , , , ,3 Sivistystoimi , , , ,9 Kehitys- ja tekninentoimi , , , ,9 YHTEENSÄ

74 69 VEROTULOT JA VALTIONOSUUDET VUOSINA , Luvut eivät sisällä kuntaliitoksen yhdistymisavustuksia vuosilta ( ) ja valtionosuuden vähenemisen korvauksia vuosilta ( ). TP2010 TP2011 TP2012 TP2013 TP2014 TP2015 Verotulot Valtionosuudet Verorahoitus yhteensä, Kunnallisvero-% 21,00 21,00 21,75 21,75 21,75 22,25 VALTIONOSUUKSIEN JAKAANTUMINEN TEHTÄVÄKOHTAISESTI, TP2010 TP2011 TP2012 TP2013 TP2014 TP2015 Yleinen valtionosuus Sos.-ja terv.huollon valtionosuus Peruspalvelujen valtionosuus Opetus- ja kultt.toimen valt.os Verotulotasaus Järjestelmämuutoksen tasaus Harkinn.var.rah.avustus Yhteensä, VEROTULOJEN JAKAUTUMINEN VEROLAJEILLE, TP2010 TP2011 TP2012 TP2013 TP2014 TP2015 Kunnan tulovero Kiinteistövero Osuus yhteisöveron tuotosta Yhteensä,

75 70 TULORAHOITUS, TP 2015 TP 2015 % Valtionosuudet ,2 Verotulot ,3 Toimintatuotot (ulk.) ,4 Rahoitustuotot ,2 YHTEENSÄ

76 71

77 72 TOIMINTAKULUT MENOLAJEITTAIN - sisältää hallinnonalojen väliset sisäiset palveluostot ja -myynnit sekä sisäiset vuokrat TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 % % % % Henkilöstökulut , , , ,9 Palvelujen ostot , , , ,7 Aineet, tarvikkeet, tavarat , , , ,5 Avustukset , , , ,8 Muut toimintakulut , , , ,1 YHTEENSÄ

78 73

79 74

80 75

81 76 INVESTOINTIMENOT, BRUTTO JA NETTO, VUOSINA TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Investoinnit brutto Investoinnit netto

82 77

83 78

84 79

85 80

86 81

87 82

88 3. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT

89 83 Tilinpäätöslaskelmat TULOSLASKELMA Kunnan tuloslaskelma (ulkoinen) Toimintatuotot , ,35 Myyntituotot , ,85 Maksutuotot , ,00 Tuet ja avustukset , ,90 Muut toimintatuotot , ,60 Toimintakulut , ,62 Henkilöstökulut , ,00 Palkat ja palkkiot , ,00 Henkilösivukulut , ,00 Eläkekulut , ,27 Muut henkilösivukulut , ,73 Palvelujen ostot , ,42 Aineet, tarvikkeet ja tavarat , ,82 Avustukset , ,80 Muut toimintakulut , ,58 Toimintakate , ,27 Verotulot , ,97 Valtionosuudet , ,00 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot , ,78 Muut rahoitustuotot , ,00 Korkokulut , ,23 Muut rahoituskulut , ,76 Vuosikate , ,49 Poistot ja arvonalentumiset , ,84 Suunnitelman mukaiset poistot , ,84 Tilikauden tulos , ,65 Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+) , ,58 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,23

90 84 Tilinpäätöslaskelmat Rahoituslaskelma Toiminnan rahavirta Vuosikate , ,49 Tulorahoituksen korjauserät , ,25 Investointien rahavirta Investointimenot , ,49 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot , ,00 Toiminnan ja investointien rahavirta , ,75 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäys , ,50 Antolainasaamisten vähennys , ,10 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 6 692,55 Pitkäaikaisten lainojen vähennys , ,74 Lyhytaikaisten lainojen muutos , ,00 Oman pääoman muutokset ,00 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset , ,07 Saamisten muutos , ,22 Korottomien velkojen muutos , ,53 Rahoituksen rahavirta , ,96 Rahavarojen muutos , ,79 Rahavarojen muutos Rahavarat , ,48 Rahavarat , ,31 Rahavarojen muutos , ,79

91 85

92 86 Konsernilaskelmat KONSERNITULOSLASKELMA Toimintatuotot , ,08 Toimintakulut , ,40 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) , ,51 Toimintakate , ,81 Verotulot , ,97 Valtionosuudet , ,25 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot , ,26 Muut rahoitustuotot , ,26 Korkokulut , ,79 Muut rahoituskulut , ,09 Vuosikate , ,05 Poistot ja arvonalentumiset , ,59 Suunnitelman mukaiset poistot , ,59 Tilikauden yli- ja alipariarvot Satunnaiset erät 4 132,54 Tilikauden tulos , ,00 Tilinpäätössiirrot , ,79 Tilikauden verot , ,39 Laskennalliset verot 9 489, ,34 Vähemmistöosuudet , ,08 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , ,02

93 87 Konsernilaskelmat KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA Toiminnan rahavirta Vuosikate , ,05 Satunnaiset erät 4 132,54 Tilikauden verot , ,39 Tulorahoituksen korjauserät , ,61 Investointien rahavirta Investointimenot , ,87 Rahoitusosuudet investointimenoihin , ,53 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot , ,16 Toiminnan ja investointien rahavirta , ,37 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäys , ,50 Antolainasaamisten vähennys , ,10 Lainakannan muutokset Pitkäikaisten lainojen lisäys , ,69 Pitkäikaisten lainojen vähennys , ,72 Lyhytaikaisten lainojen muutos , ,15 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset , ,52 Vaihto-omaisuuden muutos , ,10 Saamisten muutos , ,15 Korottomien velkojen muutokset , ,22 Rahoituksen rahavirta , ,73 Rahavarojen muutos , ,36 Rahavarojen muutos Rahavarat , ,39 Rahavarat , ,03 Rahavarojen muutos , ,36

94 88

95 4. LIITETIEDOT

96 89

97 90

98 91

99 92

100 93

101 94

102 95

103 96

104 97

105 98

106 5. ALLEKIRJOITUKSET JA MERKINNÄT LUETTELOT JA SELVITYKSET

107 99

108 100

109 6. MUUT LIITTEET

110 101 Liite 1 Henkilöstöluettelo/-selvitys jaksolta TP TP TP TP Henkilöstöluettelon VIRAT/TOIMET, KPL mukaiset muutokset KONSERNIPALVELUT Konsernijohto Kunnanjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Kehitys- ja tekninen johtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Sivistys- ja perusturvajohtaja 1,0 1,0 Hallintojohtaja 0,5 0,5 0,5 Talousjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Yleiset hallintopalvelut Toimistosihteeri 3,5 3,5 3,0 2,0 Henkilöstöpalvelut Palkkasihteeri 2,5 2,5 2,5 2,5 Taloushallintopalvelut Taloussihteeri 1,0 1,0 Pääkirjanpitäjä 1,0 1,0 1,0 1,0 Kirjanpitäjä 2,0 2,0 2,0 2,6 Tietohallintopalvelut ATK-päällikkö 1,0 1,0 1,0 1,0 Arkistosihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 KONSERNIPALVELUT YHTEENSÄ 16,5 16,5 14,0 13,1-3,4 LOMITUSPALVELUT Lomituspalvelujohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Lomituspalveluohjaaja 3,0 3,0 3,0 3,0 Maatalouslomittaja 65,0 63,0 58,0 55,0 LOMITUSPALVELUT YHTEENSÄ 69,0 67,0 62,0 59,0-10,0 KOULUTUS- JA VAPAA-AIKAPALVELUT Koulutoimen hallinto Koulutoimenjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Toimistosihteeri 0,5 0,5 0,5 0,5 Koulusihteeri 2,0 2,0 2,0 2,0 Yhteensä 3,5 3,5 3,5 3,5 Peruskoulut Rehtori 2,5 2,5 2,5 2,5 Lehtori (aineenopettaja) 14,0 17,0 13,0 11,0 Perusk. ja lukion yht. lehtorit/aineenop. 3,0 Luokanopettaja 24,0 24,0 22,0 21,7 Erityisopettaja/erityisluokanopettaja 6,0 6,0 6,0 5,8 Päätoiminen tuntiopettaja 10,0 6,5 7,5 9,2 Sivutoiminen tuntiopettaja 3,0 0,0 0,0 0,1 Perusk. ja lukion yht. tuntiopettaja 0,8 Opinto-ohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Koulukuraattori 1,0 1,0 1,0 1,0 Koulunkäynnin ohjaaja 1,0 2,0 Koul.käyntiav./aamu- ja iltapvtoim.ohj. 2,0 2,0 2,0 2,0 Koulunkäyntiavustaja 11,0 9,0 11,0 9,0

111 102 Liite 1 TP TP TP TP Henkilöstöluettelon VIRAT/TOIMET, KPL mukaiset muutokset Henkilökohtainen avustaja 1,0 4,0 3,0 4,0 Vahtimestari 2,0 Yhteensä 77,5 73,0 70,0 73,1-4,4 Lukio Rehtori 0,5 0,5 0,5 0,5 Lehtori 5,5 5,0 5,0 5,0 Yhteensä 6,0 5,5 5,5 5,5-0,5 Ruokahuoltopalvelut Ravitsemispäällikkö 1,0 1,0 1,0 1,0 Emäntä 2,0 4,0 4,0 4,0 Emäntä-ruokataloustyöntekijä 1,0 Keittäjä 1,0 3,0 3,0 4,0 Ruokataloustyöntekijä 1,0 Ruokataloustyöntekijä-siivooja 1,0 Ravisemistyöntekijä 7,0 7,0 6,0 5,0 Toimitilahuoltaja (keittiötyö) 0,7 0,3 0,3 0,3 Vahtimestari 2,0 0,4 0,4 0,4 Yhteensä 16,7 15,7 14,7 14,7-2,0 Varhaiskasvatuspalvelut Päivähoidon johtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Päiväkodinjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Päivähoidonohjaaja 2,0 2,0 2,0 2,0 Lastentarhanopettaja 8,0 7,0 9,0 8,0 Lastenhoitaja 21,0 19,0 20,0 21,0 Kiertävä lähihoitaja 2,0 2,0 2,0 2,0 Ryhmäperhepäivähoitaja 10,0 9,5 8,5 7,5 Perhepäivähoitaja 8,0 7,5 7,0 6,0 Erityisavustaja 1,0 Erityisavustaja-perhepäivähoitaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Ryhmäavustaja 1,0 2,0 2,5 2,8 Päiväkotityöntekijä 6,0 4,0 3,0 3,0 Henk.koht.avustaja 2,0 1,0 0,4 Yhteensä 62,0 58,0 58,0 55,7-6,3 Kirjasto- ja vapaa-aikapalvelut Kirjastotoimenjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Kirjastonjohtaja 1,0 Kirjastosihteeri 0,5 0,5 0,5 Kirjastovirkailija 3,0 3,0 3,0 3,0 Vapaa-aikasihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 Liikuntasihteeri 1,0 1,0 1,0 1,0 Vapaa-ajanohjaaja 0,5 Kansalaisopiston osastonjohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Kulttuurisihteeri 0,5 0,5 0,5 0,5 Yhteensä 9,5 8,0 8,0 7,5-2,0 KOULUTUS- JA VAPAA-AIKA- PALVELUT YHTEENSÄ 175,2 163,7 159,7 160,0-15,2

112 103 Liite 1 VIRAT/TOIMET, KPL KEHITYS- JA TEKNISET PALVELUT TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Henkilöstöluettelon mukaiset muutokset Maaseututoimi Maaseutujohtaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Maaseutuasiamies 3,0 3,0 3,0 3,0 Yhteensä 4,0 4,0 4,0 4,0 0,0 Tekninen toimi Kunnaninsinööri 1,0 1,0 1,0 1,0 Tilapalveluinsinööri 1,0 1,0 1,0 0,6 Kunnallistekniikan insinööri 1,0 1,0 1,0 1,0 Rakennustarkastaja 2,0 2,0 2,0 2,0 Toimistosihteeri 4,0 4,0 4,0 3,0 Yhteensä 9,0 9,0 9,0 7,6-1,4 Tilapalvelut Laitosmies 11,0 11,0 9,0 10,0 Rakennusmies 6,0 5,0 5,0 4,0 Siivoustyönohjaaja 1,0 1,0 1,0 1,0 Toimitilahuoltaja 15,0 13,7 13,7 13,7 Vahtimestari 0,6 0,6 Yhteensä 33,0 30,3 29,3 29,3-3,7 KEHITYS- JA TEKNISET PALVELUT YHTEENSÄ 46,0 43,3 42,3 40,9-5,1 TOIMIALAT YHTEENSÄ 306,7 290,5 278,0 273,0-33,7 MUUT Työllisyyden hoito 10,0 14,0 19,0 14,0 Projektit : Sompa-projekti ja Etsivä nuorisotyö 2,0 3,0 3,0 3,0 KAIKKI YHTEENSÄ 318,7 307,5 300,0 290,0-28, / HI

113 104 Liite 2

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 Lehdistöinfo 1.4.2011 Elina Alajoki VUOSI 2010 Uuden organisaation ja toimintamallin vakiintuminen Käytäntöjen yhtenäistäminen Toimintaprosessien määrittely Palveluverkkomuutosten

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2016 Kaupunginhallitus 30.5.2016 Sisällysluettelo Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013-2016 2 Tuloslaskelma 3 Rahoituslaskelma 4 Käyttötalouden toteutuminen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff

Tilinpäätös 2013. 31.3.2014 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2013 31.3.2014 Minna Uschanoff Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku kääntyi laskuun. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2013 lopussa 21 129 eli 43 asukasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ========================================

PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== PÖYTYÄN KUNTA TALOUSHALLINNON RAPORTTI 1.1 30.4.2015 ======================================== KUNNAN TALOUS TULOSLASKELMA 30.4.2015 Pöytyän kunta Tuloslaskelma Tp 2014 Ta 2015 Käyttö Alitus/ylitys Tot-%

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 26 Toiminta-ajatus Kiikoisten kunta on paikkakunnan kaikenpuoliseen kehittämiseen pyrkivä, kuntalaisia varten järjestetty palveluorganisaatio.

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu

Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä

Lisätiedot