Botulismin diagnostiikka ja hoito. Seppo Kaakkola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Botulismin diagnostiikka ja hoito. Seppo Kaakkola"

Transkriptio

1 Näin hoidan Seppo Kaakkola Botulismi on hengenvaarallinen ruokamyrkytys, jonka aiheuttaa maaperän Clostridium botulinum -bakteerin tuottama hermomyrkky botuliini eli botulinumtoksiini. Tämä toksiini estää asetyylikoliinin vapautumista perifeerisistä hermopäätteistä. Ruoansulatuskanavan epäspesifisten oireiden jälkeen potilaalla alkaa ilmetä kasvojen lihasten heikkoutta, näön hämärtymistä, kaksoiskuvia, puheen epäselvyyttä ja nielemisvaikeutta. Pahimmillaan myrkytys aiheuttaa täydellisen velttohalvauksen ja hengityslaman. Autonomisen hermoston oireina esiintyy suun kuivumista, ummetusta, virtsaretentiota, hypotensiota ja rytmihäiriötaipumusta. Diagnoosi perustuu anamneesiin, kliiniseen kuvaan, ENMG-tutkimukseen sekä toksiinin tai bakteerin osoittamiseen seerumi-, uloste-, mahanhuuhtelu- ja ruokanäytteistä. Hoidossa on turvattava ennen kaikkea hengityksen riittävyys. Spesifistä antitoksiinia tulisi antaa mahdollisimman varhain. Kuolleisuus botulismiin on nykyään noin 10 %. Toipuminen on yleensä täydellistä, mutta se voi kestää kuukausia. Väärän säilytyksen pilaamasta mädistä neliraajahalvaus. Näin otsikoi Helsingin Sanomat 28. joulukuuta Kyseessä oli botulismi eli botuliinin aiheuttama hengenvaarallinen ruokamyrkytys kokkolalaismiehellä. Botulismi on ollut Suomessa erittäin harvinainen, sillä edellisen kerran sitä tavattiin v. 1981, mutta esimerkiksi Ruotsissa tapauksia on ollut seitsemän viimeisten kymmenen vuoden aikana ja Norjassa oli vuonna 1997 kahdeksan myrkytystapausta (Kuusi ym. 1999, Therre 1999). Muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa tapauksia on lähes sata vuosittain (Shapiro ym. 1998, Jahkola ja Lindström 1999). Suomessa toimivalla lääkärillä ei ole rutiinia tämän myrkytyksen diagnosoimisessa ja hoitamisessa tapausten harvinaisuuden takia. Botulismin hengenvaarallisuuden vuoksi on kuitenkin aina aihetta valppauteen, jotta myrkytys tulisi selvitettyä mahdollisimman varhain ja hoidettua oikein ja laajempi epidemia saataisiin estetyksi. Botuliini Clostridium botulinum on maaperässä, vesistöjen pohjassa ja niiden eläimistössä yleisesti esiintyvä grampositiivinen itiöllinen sauvabakteeri (Vaara 1997). Myrkytyksen aiheuttaa anaerobisissa olosuhteissa bakteerin itiöiden tuottama hermomyrkky botuliini eli botulinumtoksiini. Se lienee luomakunnan myrkyllisin aine, sillä on arvioitu, että jo muutama nanogramma aiheuttaa ihmiselle myrkytyksen ja että yksi gramma aerosolina levitettynä tappaisi puolitoista miljoonaa ihmistä. Botuliini on rakenteeltaan proteiini, ja siitä tunnetaan seitsemän eri alatyyppiä (A, B, C, D, E, F ja G) (Sotaniemi 1992). Kaikki tyypit estävät irreversiibelisti asetyylikoliinin vapautumista kolinergisista hermopäätteistä, mutta vaikutuskohdassa on eroja eri alatyyppien välillä. Ihmiselle myrkytyksen aiheuttaa yleensä tyyppi A, B tai E. Botuliini salpaa hermon ja poikkijuovaisen lihaksen välisen lii- Duodecim 2001;117:

2 toksen, kolinergiset parasympaattiset rauhasiin, silmiin, sydämeen, keuhkoputkiin, suolistoon ja virtsarakkoon menevät säikeet, autonomisten ganglioiden kolinergiset synapsit sekä sympaattiset hikirauhasiin menevät säikeet. Länsimaissa tavallisimmat myrkytyksen lähteet ovat tyhjiöpakatut tuotteet, kuten kala, lihatuotteet tai vihannekset, mutta myös äyriäiset, mäti, sienet ja jopa peruna. Myös etnisissä kalaruoissa, kuten faseikhissa ja kapchunkassa, voi piillä myrkytyksen vaara (Hyytiä-Trees 1999). Yleensä myrkytyksen aiheuttaneet tuotteet on valmistettu kotioloissa ja niitä on säilytetty huoneenlämmössä, jolloin bakteerin itiöt alkavat tuottaa toksiinia. Myös kaupalliset kalatuotteet muodostavat riskin Suomessakin, sillä tuoreen väitöskirjan mukaan noin 20 %:ssa täällä pyydetyistä kaloista, 8 %:ssa mädistä ja 5 %:ssa tyhjiöpakatuista kaloista tavataan botulinumbakteereita (Hyytiä-Trees 1999). Cl. botulinumin itiöt kestävät kuivuutta ja tuntienkin keittämistä mutta tuhoutuvat puolessa tunnissa 120 C:ssa (painekattila- tai autoklaavikäsittely), eivätkä ne juuri lisäänny kylmässä (alle 3 C) taikka hyvin happamissa (ph alle 4.5) tai suolaisissa (yli 3 %) olosuhteissa. Botuliini sen sijaan tuhoutuu jo 100 C:ssa ja myös hypokloriittiliuoksella. Tautimuodot Tavanomainen botulismi johtuu botuliinia sisältävän pilaantuneen ruoan nauttimisesta (Hatheway 1995, CDC 1998, Cherington 1998). Toksiini imeytyy suolistosta ja leviää verenkierron välityksellä elimistöön. Imeväisiän botulismissa Cl. botulinum valtaa suoliston bakteerikannan ja tuottaa siellä toksiinia. Bakteeri on peräisin esimerkiksi hunajasta, vihanneksista tai hedelmistä. Tämä on tavallisin tautimuoto Yhdysvalloissa. Haavabotulismissa bakteereita pääsee haavaan mullasta tai esimerkiksi likaisesta neulasta. Huumeiden käyttäjät ovat uusi haavabotulismin riskiryhmä. Oireet Taulukko 1. Botulismin oireita. Varhaisoireet pahoinvointi, oksentelu, vatsakivut, yleinen heikotus, ripuli Lihasheikkousoireet kaksoiskuvat, näön hämärtyminen, luomien riippuminen, nielemisvaikeus, puheen epäselvyys, äänen hiljaisuus, kasvoja purentalihasten heikkous tai halvaus, raajojen ja vartalon lihasten heikkous tai halvaus, pallean ja muiden hengityslihasten heikkous, hengenahdistus Autonomisen hermoston oireet suun kuivuminen, ummetus, virtsaretentio, hikoilun ja kyynelerityksen vähentyminen, silmäterien laajentuminen Muut huimaus, puutumistuntemukset (harvoin) Tavanomaisessa muodossa oireet alkavat tunnin kuluttua botuliinin pilaaman ruoan nauttimisesta (CDC 1998, Cherington 1998). Joskus oireet voivat alkaa jo kahden tunnin kuluttua tai vasta viikon päästä. Varhaisoireet ovat epäspesifisiä, usein lieviä ja samankaltaisia kuin muissakin ruokamyrkytyksissä (taulukko 1). Varsinaiset botulismin oireet johtuvat myrkyn aiheuttamasta kolinergisesta salpauksesta. Heikkousoireet alkavat yleensä melko symmetrisesti kasvojen ja nielun alueelta ja laskeutuvat alaspäin alaraajoihin saakka. Myrkytyksen voimakkuuden mukaan potilaalle kehittyy yhden tai muutaman päivän aikana luurankolihasten halvaus eikä hän pysty pahimmassa tapauksessa enää liikkumaan itsenäisesti. Nielun ja hengityslihasten halvaantuminen aiheuttaa huomattavat hengitysvaikeudet ja hoitamattomana kuoleman. Lihasheikkouden ohella esiintyy autonomisen hermoston häiriöstä johtuvia oireita. Koska botuliini ei läpäise helposti veri-aivoestettä, myrkytyspotilaan aivojen toiminta säilyy normaalina ellei kehity sekundaarista anoksista vauriota. Potilas on tajuissaan, muistaa tapahtumat ja ymmärtää puheen, mutta hengityksen vaikeutumisen vuoksi hän voi olla levoton tai jopa sekava. Kuume ei kuulu tämän myrkytyksen oireisiin. Imeväisiän botulismin oireita ovat ummetus, huono painonnousu, yleinen heikkous ja vähentynyt aktiivisuus. Haavabotulismissa oireet alkavat hitaammin kuin klassisessa muodossa, noin 4 14 päivän kuluttua haavan synnystä. Tästä muodosta puuttuvat varhaisvaiheen gastrointestinaaliset oireet. 422 S. Kaakkola

3 Diagnoosi Botulismin diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan, neurologiseen ja neurofysiologiseen tutkimukseen sekä toksiinin tai bakteerin osoittamiseen näytteistä (taulukko 2) (CDC 1998, Cherington 1998, Shapiro ym. 1998). Botulismia tulee ensisijaisesti epäillä, kun kuumeettomalle potilaalle on kehittynyt nopeasti kasvoista raajoihin leviävä velttohalvaus ja autonomisen hermoston oireita ilman selviä keskushermoston muutoksia ja potilas on syönyt mahdollisesti pilaantunutta ruokaa tai hänellä on infektoitunut haava. Neurologisessa tutkimuksessa havaitaan alemman liikehermon vaurion kuva eli heijasteet ovat vaimeat tai poissa, Babinskin merkki on negatiivinen ja tuntoratojen toiminta on normaalia. Lisäksi rauhasten eritys on vähentynyt, silmäterät voivat olla normaalia laajemmat, silmissä saattaa esiintyä nystagmusta, suolen ja virtsarakon toiminta on heikentynyt ja potilaalla voi olla taipumusta hypotensioon sekä rytmihäiriöihin. Diagnoosin vahvistamista varten tulee ottaa näytteet verestä, ulosteesta, mahanhuuhtelunesteestä, haavasta ja epäillystä ruoasta. Näistä kaikista voidaan etsiä toksiinia ja lisäksi uloste-, ruoka- ja haavanäytteistä voidaan eristää Cl. botulinum -bakteeri tai sen DNA:ta. Bakteeria tai toksiinia esiintyy ulostenäytteissä %:lla myrkytyspotilaista; seeruminäytteistä löydetään toksiinia vain noin kolmannekselta. Haavabotulismissa ulostenäytteet ovat puhtaat, kun taas imeväisen botulismissa ainoastaan ulostenäytteistä löydetään bakteeria ja toksiinia. Botulisminäytteiden tutkimuksia koordinoi Kansanterveyslaitos. Sinne on syytä ottaa yhteyttä heti, jos epäileekin botulismia, sillä poikkeuksellisesti jo yksi epäily aiheuttaa epidemiahälytyksen. Botuliinin esiintyminen näytteissä osoitetaan edelleen hiiritestillä, Suomessa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ympäristöhygienian osastossa. Testi vie aikaa pari päivää ja viljely 5 7 päivää. Elektroneuromyografialla (ENMG) voidaan selvittää hermo-lihasliitoksen häiriötä tarkemmin, ennen kaikkea pyrkiä erottamaan botulismissa tavattava presynaptinen vaurio muista Taulukko 2. Botulismin diagnostiset tutkimukset. Anamneesi ja kliininen neurologinen tutkimus Elektroneuromyografia Näytteet seerumista (150 ml), ulosteesta, mahanhuuhtelunesteestä ja haavasta (yhteys infektiolääkäriin ja Kansanterveyslaitokseen) Näyte pilaantuneesta ruoasta (yhteys terveydensuojeluviranomaiseen) Taulukko 3. Botulismin erotusdiagnoosi. Guillain Barrén polyradikuliitti Myasthenia gravis (myasteeninen kriisi) Eaton Lambertin myasteeninen syndrooma Polio Hypokalsemia Hypermagnesemia Muut myrkytykset (organofosfaatit, antikolinergit, hermo-lihasliitosta salpaavat lääkkeet, eräiden äyriäisten ja sienten hermomyrkyt, häkä) Aivorungon verenkiertohäiriöt Periodinen paralyysi Kurkkumätä Trikinoosi Punkkihalvaus (tick paralysis) vaurioista. Tyypillisin löydös ENMG:ssä on aktiopotentiaalin pienentynyt amplitudi kertastimulaatiossa ja toistostimulaatiossa esiin tuleva potentiaalin kasvu. Löydös on samantapainen kuin Eaton Lambertin myasteenisessa syndroomassa. Kaikki myrkytyksen aiheuttanutta ruokaa nauttineet henkilöt, on syytä ottaa sairaalaan tarkkailuun, vaikka he olisivat oireettomia, ja myös heistä otetaan edellä mainitut näytteet. Erotusdiagnostiikassa (taulukko 3) tulevat kysymykseen ensisijaisesti muut sairaudet tai tekijät, jotka heikentävät ääreishermoston, hermolihasliitoksen tai lihaksiston toimintaa (Bella ja Chad 1998). Tärkein on Guillain Barrén polyradikuliitti. Sen lihasheikkousoireet alkavat yleensä alaraajoista ja nousevat ylöspäin ja potilaalla esiintyy tuntohäiriöitä, toisin kuin botulismissa. Lisäksi se aiheuttaa likvorin proteiinipitoisuuden suurenemista, kun taas botulismis- 423

4 sa pitoisuus on normaali tai lähes normaali. Myasteenisessa kriisissä ei esiinny autonomisen hermoston oireita ja jänneheijasteet säilyvät normaaleina. Laskimonsisäinen edrofoni poistaa tilapäisesti lihasheikkouden myasteniassa mutta ei yleensä botulismissa. Myasteeninen syndrooma on harvinainen paraneoplastinen ilmiö, jonka oireisto kehittyy tavallisesti botulismia hitaammin. Polio alkaa useimmiten epäsymmetrisesti yhden raajan halvaantumisena ja potilaalla on kuumetta. Hypokalsemiassa ja hypermagnesemiassa laboratoriomääritykset selventävät oikeaa diagnoosia. Hermo-lihasliitosta salpaavien muiden toksiinien ja lääkkeiden aiheuttamaa myrkytystä on vaikea erottaa botulismista. Näissä tapauksissa hyvä anamneesi voi johtaa oikeaan diagnoosiin. Aivorungon verenkiertohäiriöissä neurologinen tutkimus osoittaa keskushermoston vaurioon viittaavia löydöksiä ja kuvantamistutkimukset auttavat niiden diagnoosissa. Hoito Koska botulismi on hengenvaarallinen, potilas kuuluu aina sairaalahoitoon ja aluksi tehohoitoon (CDC 1998, Cherington 1998, Shapiro ym. 1998). Tärkeintä hoidossa on riittävän hengityksen takaaminen sekä sydämen ja verenkierron toimintojen varmistaminen. Vitaalikapasiteettia on seurattava alusta alkaen, ja useimmiten potilas on kytkettävä respiraattoriin, ainakin jos vitaalikapasiteetti pienenee yhteen litraan. Respiraattorihoitoa tarvitaan tavallisesti 2 8 viikkoa. Varhaisvaiheessa voidaan yrittää poistaa toksiinia mahanhuuhtelulla ja suoliston tyhjennyksellä (ellei ileusta). Suoliston ja virtsarakon lamautumisen vuoksi nenä-mahaletku ja virtsakatetri ovat tarpeen ja potilasta on ravittava aluksi suonensisäisesti ja neste- ja suolatasapainosta on huolehdittava. Autonomisen labiiliuden vuoksi myös sydämen rytmin ja verenpaineen seuranta on tarpeen. Haavabotulismia epäiltäessä on suoritettava haavan tai paiseen revisio. Botuliinin antitoksiinin antaminen on botulismin ainoa spesifinen farmakologinen hoito (CDC 1998, Cherington 1998). Ainetta on saatavissa Kansanterveyslaitoksesta. Se sisältää hevosen seerumia, jossa on vasta-aineita tyyppejä A, B ja E kohtaan. Sitä annetaan yksi lääkepullollinen laskimoon mahdollisimman varhaisessa myrkytyksen vaiheessa jo ennen laboratoriotutkimusten vastauksia, mikäli diagnoosi vaikuttaa kliinisesti varmalta. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka pitkän ajan kuluttua oireiden alusta antitoksiinia kannattaa vielä antaa, mutta ainakaan tilanteissa, joissa oireet eivät etene, sitä ei suositella enää annettavaksi. Antitoksiinin käyttöön liittyy nimittäin anafylaktisen sokin ja viivästyneiden allergisten reaktioiden riski. Tämän vuoksi potilaalle pitäisi ensin tehdä ihotesti hevosenseerumiherkkyyden selvittämiseksi. Tämä tehdään antamalla laimennettua antitoksiinia (1:10) 0.1 ml käsivarren ihon sisään. Mikäli potilaalle ei kehity noin 20 minuutin kuluessa yli 0.5 cm:n läpimittaista ihoreaktiota tai allergisia yleisoireita, hänelle voidaan antaa antitoksiinia. Imeväisiän botulismissa ei antitoksiinia suositella annettavaksi. Penisilliinin hyödystä ei ole selvää näyttöä. On huomattava, että potilaan eritteet sisältävät alkuvaiheessa toksiinia, ja niitä on käsiteltävä asianmukaisesti suojautuen ja inaktivoitava eritteiden myrkky esimerkiksi hypokloriitilla. Ennuste Parantuneen respiraattorihoidon myötä botulismin aiheuttama kuolleisuus on vähentynyt noin 10 %:iin. Kuolinsyynä on tavallisimmin hengityshalvaus tai sekundaarinen infektio. Botulismista toipuminen on hidasta, viikkoja tai kuukausia kestävää, mutta yleensä täydellistä. Botuliinihan ei tuhoa lopullisesti kolinergisia hermopäätteitä, vaan ne pystyvät kasvamaan vähitellen uudelleen (»versominen») ja syntetisoimaan asetyylikoliinia. Kuitenkin osalle potilaista voi jäädä vuosiksi lihasheikkoutta ja hengenahdistusta. Myrkytys ei aiheuta pysyvää immuniteettia. Botuliini lääkkeenä Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, botuliinia voidaan käyttää turvallisesti lääkkeenä 424 S. Kaakkola

5 (Sotaniemi 1992). Suomessa on käytössä A-tyypin toksiini, jota annetaan lihaksensisäisesti esimerkiksi dystonioiden hoitoon. Hoidossa käytettävät annokset ovat niin pieniä, etteivät ne aiheuta yleistynyttä lihasheikkoutta. Botulismin vaara kasvaa todelliseksi, jos valmistajan suosittama suurin kerta-annos ylitetään kertaisesti. Kirjallisuutta Bella I, Chad DA. Neuromuscular disorders and acute respiratory failure. Neurol Clin N Am 1998;16: CDC. Botulism in the United States, Handbook for epidemiologists, clinicians, and laboratory workers. Centers for Disease Control and Prevention, 1998, USA, ncidod/dbmd/diseaseinfo/botulism.pdf. Cherington M. Clinical spectrum of botulism. Muscle Nerve 1998;21: Hatheway CL. Botulism: the present status of the disease. Curr Top Microbiol Immunol 1995;195: Hyytiä-Trees E. Prevalance, molecular epidemiology and growth of Clostridium botulinum type E in fish and fishery products. Väitöskirja, Helsingin yliopisto, Jahkola M, Lindström M. Botulismi EU-maissa. Kansanterveyslehti 1999; 6:7 8. Kuusi M, Hasseltvedt V, Aavitsland P. Botulism in Norway. Eurosurveillance 1999;4: Shapiro R, Hatheway C, Swerdlow DL. Botulism in the United States: a clinical and epidemiologic review. Ann Intern Med 1998;129: Sotaniemi K. Botulinumtoksiinin käyttö neurologiassa. Duodecim 1992; 108: Therre H. Botulism in the European Union. Eurosurveillance 1999;4:2 7. Vaara M. Grampositiivisia itiöllisiä sauvoja: basillukset ja klostridit. Kirjassa: Tiilikainen AS, Vaara M, Vaheri A, toim. Lääketieteellinen mikrobiologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 1997, s SEPPO KAAKKOLA, dosentti, erikoislääkäri seppo.kaakkola@helsinki.fi HYKS:n neurologian klinikka PL 300, HUS Mitä opin 1. Epäilet, että ruokasi sisältää botuliinia. Keität ruokaa kymmenen minuuttia niin, että se kiehuu. Voitko sen 1. jälkeen syödä sen turvallisesti? a) Kyllä b) Ei 2. Botuliini estää a) asetyylikoliinin b) noradrenaliinin c) dopamiinin vapautumisen hermopäätteestä 3. Botulismin oireisiin ei kuulu a) lihasvelttous b) kaksoiskuvat c) epileptiset kohtaukset d) ummetus 4. Potilas tulee terveyskeskukseen vastaanotollesi ja kertoo, että hän söi savustamaansa kalaa, joka oli savus- 1. tuksen jälkeen seissyt huoneenlämmössä vajaat pari vuorokautta. Hänellä on ollut vähän vatsavaivoja, ja nyt 1. näköä tuntuu hämärtävän, suu tuntuu kuivalta ja puhekin kankeammalta. Mitä teet? a) Lähetät potilaan heti keskussairaalaan b) Jätät potilaan seurantaan terveyskeskukseen c) Päästät potilaan kotiin, mutta pyydät ottamaan yhteyttä, jos oireet pahentuvat 5. Botulismi a) on hoidosta huolimatta lähes aina tappava b) on nykyhoitojen ansiosta melko harvoin tappava c) aiheuttaa nykyhoidollakin 50 %:n kuolleisuuden Oikeat vastaukset sivulla

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Potilaan opas Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Oppaan on laatinut Eisai Europe Limited Tässä oppaassa kerrotaan NeuroBloc -lääkkeestä

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN OLEELLISET OSAT Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy

Uutisia Parkinson maailmasta. Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Uutisia Parkinson maailmasta Filip Scheperjans, LT Neurologian erikoislääkäri, HYKS Neurologian klinikka Toimitusjohtaja, NeuroInnovation Oy Kaksi aihetta Parkinsonin taudin suolisto-oireet ja bakteerimuutokstet

Lisätiedot

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset

ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 1 (8) S ikiön seulonta- ja kromosomitutkimukset POTILASOHJE 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Mitä kehityshäiriöiden seulonta tarkoittaa? 3 Ultraääniseulontatutkimukset 4 Varhainen ultraääniseulonta Toisen

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa. Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5.

Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa. Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5. Norovirus ja Clostridium difficile sairaalassa Hygieniahoitaja Ella Mauranen Kuopion yliopistollinen sairaala Infektioyksikkö 4620 28.5.2008 1 Tavanomaiset varotoimet Tavanomaiset varotoimet Noudatetaan

Lisätiedot

Elintarvikkeiden välityksellä tarttuvat bakteerit. Merkitys

Elintarvikkeiden välityksellä tarttuvat bakteerit. Merkitys Elintarvikkeiden välityksellä tarttuvat bakteerit Merkitys Ruokamyrkytykset Varsinaiset ruokamyrkytykset: toksiinin aiheuttamat Elintarvikeperäiset infektiot Epidemia: > 2 henkilöä sairastunut (Clostridium

Lisätiedot

Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli)

Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli) Aripiprazole Sandoz (aripipratsoli) Esite potilaille/heistä huolehtiville henkilöille Tämä esite sisältää tärkeitä turvallisuustietoja, joihin sinun on tutustuttava ennen aripipratsolihoidon aloittamista

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula

Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko

Lisätiedot

Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Menjugate 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä N. meningitidis -bakteeri voi aiheuttaa infektion

Lisätiedot

LIITE VALMISTEYHTEENVETO

LIITE VALMISTEYHTEENVETO LIITE VALMISTEYHTEENVETO 4 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Mizollen 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Mitsolastiini (INN) 10 mg 3. LÄÄKEMUOTO Depottabletti. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1. Terapeuttiset indikaatiot

Lisätiedot

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli

ASPIRAATIOPNEUMONIA. LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIOPNEUMONIA LL, evl, Teemu Keskiväli ASPIRAATIO = vetää henkeen/keuhkoon Aspiraatin sisältö voi olla peräisin suun / nielun alueelta, ylä-gi kanavasta tai esim. vierasesine tai verta. Terveillä

Lisätiedot

Neuromuskulaaripotilaan 2PV - hoito Waltteri Siirala Anestesiologian ja tehohoidon el, LT Hengitystukiyksikkö

Neuromuskulaaripotilaan 2PV - hoito Waltteri Siirala Anestesiologian ja tehohoidon el, LT Hengitystukiyksikkö Neuromuskulaaripotilaan 2PV - hoito 29.11.2018 Waltteri Siirala Anestesiologian ja tehohoidon el, LT Hengitystukiyksikkö Neuromuskulaarisairaus Sateenvarjodiagnoosi hermo-lihassairauksille - Duchennen

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS

VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI. Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS VALMISTEYHTEENVETO 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Revertor vet 5 mg/ml injektioneste, liuos koirille ja kissoille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS 1 ml injektionestettä sisältää: Vaikuttava aine: Atipametsolihydrokloridi

Lisätiedot

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco

Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. NeuroBloc 5000 U/ml injektioneste, liuosta varten. Vaikuttava aine on B-tyypin botulinumtoksiini.

PAKKAUSSELOSTE. NeuroBloc 5000 U/ml injektioneste, liuosta varten. Vaikuttava aine on B-tyypin botulinumtoksiini. B. PAKKAUSSELOSTE 1 PAKKAUSSELOSTE Lue tämä seloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä seloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. - Jos Sinulla on lisäkysymyksiä, käänny

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

NeuroBloc B-tyypin botulinumtoksiini injektioneste, liuos U/ml

NeuroBloc B-tyypin botulinumtoksiini injektioneste, liuos U/ml NeuroBloc B-tyypin botulinumtoksiini injektioneste, liuos 5 000 U/ml Tärkeitä turvallisuutta koskevia tietoja lääkäreille Tämän käyttöoppaan tarkoitus on antaa NeuroBloc -valmisteen määräämiseen ja antamiseen

Lisätiedot

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan

Lisätiedot

Clostridium difficile infektio kliinisenä ongelmana Eero Mattila

Clostridium difficile infektio kliinisenä ongelmana Eero Mattila Clostridium difficile infektio kliinisenä ongelmana 13.5.2008 Eero Mattila Clostridium difficile o taudinkuva vaihtelee oireettomuudesta hengenvaarallisen rajuun o aina vaan uusiutuva Clostridium difficile

Lisätiedot

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)

Lisätiedot

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi)

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 27.6.2014, versio 1.0 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1

Lisätiedot

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS.

Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016. Spondylodiskiitti. Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS. Kirurgian runkokoulutus Helsinki, 5.2.2016 Spondylodiskiitti Jyrki Kankare Ortopedian ja traumatologian klinikka Töölön sairaala HYKS - HUS Ortopediset selkäsairaudet Degeneratiiviset prolapsi stenoosi

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

Novartis Finland Oy. Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa

Novartis Finland Oy. Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa Novartis Finland Oy Aclasta-potilasopas osteoporoosin hoidossa Tämä potilasopas on tarkoitettu osteoporoosia sairastaville potilaille, joilla on suurentunut luunmurtumariski ja jotka saavat Aclasta-hoitoa.

Lisätiedot

OHJEISTUS PÄÄHÄN KOHDISTUNEEN ISKUN SAANEEN OTTELIJAN VALMENTAJILLE, HUOLTAJILLE SEKÄ OMAISILLE

OHJEISTUS PÄÄHÄN KOHDISTUNEEN ISKUN SAANEEN OTTELIJAN VALMENTAJILLE, HUOLTAJILLE SEKÄ OMAISILLE OHJEISTUS PÄÄHÄN KOHDISTUNEEN ISKUN SAANEEN OTTELIJAN VALMENTAJILLE, HUOLTAJILLE SEKÄ OMAISILLE Laatinut: Catarina Virta fysioterapeutti, palveluohjaaja Tarkistanut: Olli Tenovuo dosentti, neurologian

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Lihasrelaksaation kumoaminen: 0,015 0,02 mg/kg yhdessä neostigmiinin (0,03 0,04 g/kg) kanssa laskimoon.

VALMISTEYHTEENVETO. Lihasrelaksaation kumoaminen: 0,015 0,02 mg/kg yhdessä neostigmiinin (0,03 0,04 g/kg) kanssa laskimoon. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI ATROPIN 1 mg/ml -injektioneste, liuos VALMISTEYHTEENVETO 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Atropiinisulfaatti 1 mg/ml Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3. LÄÄKEMUOTO

Lisätiedot

Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus

Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus Sisältö Etiologia Oireet Erotusdiagnostiikka Hälytysmerkit Esitiedot Kliininen arvio Nestetarve & kuivuman korjaus Hoitopaikan valinta Yhteenveto 1 Etiologia Yleisiä Valtaosa virustauteja Adeno, noro,

Lisätiedot

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan.

Hoito: Yksilöllinen annos, joka säädetään seerumin kaliumarvojen mukaan. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Kaliumklorid Orifarm 750 mg depottabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi depottabletti sisältää 750 mg kaliumkloridia. Täydellinen apuaineluettelo, ks. kohta 6.1. 3.

Lisätiedot

VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT. KANNATTELUONNETTOMUUDEN SYNTY Alku

VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT. KANNATTELUONNETTOMUUDEN SYNTY Alku VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT Valjaassa roikkuminen on kuin asennossa seisoisi. Veri pakkautuu jalkoihin. Tajuton on suuressa vaarassa Ongelmia voi tulla jo minuuteissa Veri kertyy jalkoihin

Lisätiedot

Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi

Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi Potilaan päiväkirja Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi POTILAAN TIEDOT Nimi: Osoite: Puh.: Erikoislääkäri: Erikoislääkärin puh.: Parkinsonhoitaja: Parkinsonhoitajan

Lisätiedot

Luento Haartman instituutin Sali 1 (Haartmanin katu 3)

Luento Haartman instituutin Sali 1 (Haartmanin katu 3) Luento Haartman instituutin Sali 1 (Haartmanin katu 3) Parasympatomimeetit ja Antikolinergit Pekka Rauhala 2017 Autonominen hermosto Sympaattinen hermosto Parasympaattinen hermosto Autonomisen hermoston

Lisätiedot

hoitoon HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI

hoitoon HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI sen k u t e m m u Ohjeita hoitoon HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Mitä on ummetus? Ummetuksella tarkoitetaan harventunutta suolen toimintaa, johon liittyy ulostamisvaikeuksia. Se on hyvin yleinen

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Naisen yliaktiivisen rakon hoito

Naisen yliaktiivisen rakon hoito Naisen yliaktiivisen rakon hoito Gynekologian/urologian rajapinnassa LL Suvi Niemi Gynekologi, urologiksi erikoistuva lääkäri Gynekologi lähettää potilaan urologialle, koska arvioi, että potilas voisi

Lisätiedot

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL

Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa. LT Teemu Kalliokoski OYL Allergiatestien käyttö lasten ruoka-allergian diagnostiikassa LT Teemu Kalliokoski OYL 21.2.2018 Ei sidonnaisuuksia ANAMNEESI ON KAIKKEIN TÄRKEIN RUOKA-ALLERGIAN TUTKIMUS Ruokayliherkkyys Ruokayliherkkyys

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: Atropin Stragen, 0,1 mg/ml solution for injection in pre-filled syringe Atropin Stragen, 0,2 mg/ml solution for injection in pre-filled syringe RMP:

Lisätiedot

Tupakkariippuvuuden neurobiologia

Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tupakkariippuvuuden neurobiologia Tiina Merivuori, keuhkosairauksien ja allergologian el Hämeenlinnan Terveyspalvelut Anne Pietinalho, LKT Asiantuntijalääkäri, Filha ry 7 s Nikotiinin valtimo- ja laskimoveripitoisuudet

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian spesifiseen diagnostiseen käyttöön.

VALMISTEYHTEENVETO. Tämä lääkevalmiste on tarkoitettu vain IgE-välitteisen allergian spesifiseen diagnostiseen käyttöön. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI SOLUPRICK SQ hyönteismyrkyt, liuos ihopistotestiin - 801 Mehiläisen myrkky (Apis mellifera) - 802 Ampiaisen myrkky (Vespula spp.) 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN

Lisätiedot

HYGIENIAHOITAJAN ROOLI TOIMENPITEISIIN LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SELVITYKSESSÄ JAANA VATANEN HYGIENIAHOITAJA, HYKS PEIJAS

HYGIENIAHOITAJAN ROOLI TOIMENPITEISIIN LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SELVITYKSESSÄ JAANA VATANEN HYGIENIAHOITAJA, HYKS PEIJAS HYGIENIAHOITAJAN ROOLI TOIMENPITEISIIN LIITTYVIEN INFEKTIOIDEN SELVITYKSESSÄ JAANA VATANEN HYGIENIAHOITAJA, HYKS PEIJAS TOIMENPITEISIIN LIITTYVÄT INFEKTIOT Edeltävä polikliininen toimenpide Edeltävä sairaalahoitojakso

Lisätiedot

Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi

Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Status epilepticus ja EEG:n merkitys sen diagnostiikassa ja hoidossa. Tehtävänsiirtoihin liittyviä näkökohtia Keski-Suomen keskussairaalan hanke Ensimmäisen

Lisätiedot

Katri Jalava Miia Lindström Rose-Marie Ölander Taina Niskanen Hannu Korkeala Markku Kuusi. Toimenpideohje botulismitapausten varalta

Katri Jalava Miia Lindström Rose-Marie Ölander Taina Niskanen Hannu Korkeala Markku Kuusi. Toimenpideohje botulismitapausten varalta Katri Jalava Miia Lindström Rose-Marie Ölander Taina Niskanen Hannu Korkeala Markku Kuusi Toimenpideohje botulismitapausten varalta Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 5/2008 Katri Jalava, Kansanterveyslaitos,

Lisätiedot

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa

Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Urheilijan ravitsemus ja vastustuskyky - Valion tuotteet urheilijan ravitsemuksessa Infektiot, allergiat ja astma urheilussa sairaudet ja vammat urheilussa UKK-instituutti 5.11.2012 Marika Laaksonen, ETT,

Lisätiedot

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita

Lisätiedot

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy

Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla. 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Kampylobakteerin vastustus lihasiipikarjatilalla 9.6.2010 Eija Kaukonen / HK Ruokatalo Oy Bakteerin ominaisuudet Campylobacter jejuni joskus C. coli Optimilämpötila 42-43 C Ei lisäänny alle 25 C:ssa Kuumennusherkkä,

Lisätiedot

Lataa Kliininen neuroimmunologia. Lataa

Lataa Kliininen neuroimmunologia. Lataa Lataa Kliininen neuroimmunologia Lataa ISBN: 9789515706881 Sivumäärä: 317 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.67 Mb Kliininen neuroimmunologia on maamme johtavien asiantuntijoiden tuottama oppikirja hermoston

Lisätiedot

Työperäinen tuberkuloosi epidemia. V-J Anttila 26.3.2011 dos, osastonylilääkäri HYKS/Infektioepidemiologinen yksikkö/sairaalahygieniayksikkö

Työperäinen tuberkuloosi epidemia. V-J Anttila 26.3.2011 dos, osastonylilääkäri HYKS/Infektioepidemiologinen yksikkö/sairaalahygieniayksikkö Työperäinen tuberkuloosi epidemia V-J Anttila 26.3.2011 dos, osastonylilääkäri HYKS/Infektioepidemiologinen yksikkö/sairaalahygieniayksikkö Tuberkuloosi ja terveydenhuoltohenkilöstö Suomessa terveydenhuoltohenkilökunnan

Lisätiedot

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon?

Tavallisia lasten oireita kuinka hoidan ja milloin hoitoon? Korvakipu Kutina ja kipu, kuume, mahdollisesti märkävuotoa korvasta. Anna kipulääkettä ohjeen mukaan helpottamaan kipua ja laskemaan kuumetta. Kohoasento nukkuessa voi helpottaa kipua. Päivystyskäynti

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET

SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET Käyttöönottopäivä: 21.11.2011 1 (5) SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET Atk-numero ja -lyhenne 1154 Li-BaktVi 1470 Li-Gluk 2186 Li-Laktaat 2514 Li-Prot 2655 Li-Solut 4059 Li-Syto Likvorin irtosolututkimus

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tb ja hoitohenkilökunta Tartunta ja suojautuminen Tb tilanne Pohjois-Savossa Valvottu

Lisätiedot

Kemialliset taisteluaineet

Kemialliset taisteluaineet Kemialliset taisteluaineet 10.1.2014 Harri Kiljunen, 1 Yleistä: Kemiallinen taisteluaine= mikä tahansa kemikaali, jota käytetään sodankäyntitarkoituksessa Jaetaan ryhmiin vaikutusmekanisminsa perusteella

Lisätiedot

Miksi neurologinen status tehdään? Aivohermojen tutkiminen. Oireiston lokalisaatio Tasodiagnostiikka. Oireiston etiologia

Miksi neurologinen status tehdään? Aivohermojen tutkiminen. Oireiston lokalisaatio Tasodiagnostiikka. Oireiston etiologia Miksi neurologinen status tehdään? Aivohermojen tutkiminen HYKS Neurologian klinikka 2012 Oireiston lokalisaatio Tasodiagnostiikka Psyyke Aivokuori Basaaligangliot Aivorunko Pikkuaivot Selkäydin Aivot

Lisätiedot

XEOMIN dystonian* ja spastisuuden** hoidossa Tietoa terveydenhuoltohenkilöstölle 1.12.2014

XEOMIN dystonian* ja spastisuuden** hoidossa Tietoa terveydenhuoltohenkilöstölle 1.12.2014 XEOMIN dystonian* ja spastisuuden** hoidossa Tietoa terveydenhuoltohenkilöstölle 1.12.2014 *XEOMINia käytetään luomikouristuksen (blefarospasmi) ja pääasiallisesti rotatorisena ilmenevän servikaalisen

Lisätiedot

Väittämä OIKEIN VÄÄRIN

Väittämä OIKEIN VÄÄRIN HYGIENIAOSAAMISTESTI / MALLISARJA I Huomioitavaa: vain yksi vastausrasti / väittämä. Vastausaikaa on 45 minuuttia. Testitilaisuudesta saa poistua aikaisintaan 20 minuutin kuluttua testin aloittamisesta.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa 28,6 mg.

VALMISTEYHTEENVETO. Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa 28,6 mg. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Xerodent 0,25 mg / 28,6 mg imeskelytabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi tabletti sisältää natriumfluoridia vastaten 0,25 mg fluoridia ja omenahappoa

Lisätiedot

Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska

Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta. Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitystiesairaudet klinikkaeläinlääkärin näkökulmasta Antti Helminen Jokilaaksojen eläinklinikka Ylivieska Hevosen hengitysteiden anatomiaa Hengitystietautien merkitys hevostaloudelle jalkavaivojen

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

PD-hoidon komplikaatiot

PD-hoidon komplikaatiot Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia

Lisätiedot

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle

Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Anafylaksia Tietoa Jextin käyttäjälle Mitä on anafylaksia? Allergiaoireet voivat vaihdella eri henkilöiden tai tapausten kesken. Allergiat ovat hyvin tavallisia joidenkin tutkimusten mukaan jopa yhdellä

Lisätiedot

ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi

ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi ALS amyotrofinen lateraaliskleroosi Juha Puustinen osastonylilääkäri LT, neurologian erikoislääkäri, kliinisen lääkehoidon dosentti ALS on yleisin motoneuronitauti Motoneuronitaudit ALS ALS plus oireyhtymät

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Addex-Magnesiumsulfaatti 246 mg/ml infuusiokonsentraatti, liuosta varten

VALMISTEYHTEENVETO. Addex-Magnesiumsulfaatti 246 mg/ml infuusiokonsentraatti, liuosta varten VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Addex-Magnesiumsulfaatti 246 mg/ml infuusiokonsentraatti, liuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 ml Addex-Magnesiumsulfaatti infuusiokonsentraattia

Lisätiedot

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Huom: Nämä muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin on laadittu lausuntopyyntömenettelyssä. Direktiivin 2001/83/EY

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli

PAKKAUSSELOSTE. Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos. salbutamoli PAKKAUSSELOSTE Airomir 5 mg/2,5 ml sumutinliuos salbutamoli Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. -

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot

Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta

Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta SKKY ry:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta Maarit Wuorela, LT, oyl Turun kaupungin hyvinvointitoimiala erikoissairaanhoito

Lisätiedot

Vaaleankeltainen, opalisoiva piparmintun tuoksuinen ja makuinen suspensio.

Vaaleankeltainen, opalisoiva piparmintun tuoksuinen ja makuinen suspensio. 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Nystimex, 100 000 IU/ml oraalisuspensio 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 ml sisältää 100 000 IU nystatiinia. Apuaineet: metyyliparahydroksibentsoaatti 1 mg natrium1,2 mg/ml,

Lisätiedot

Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana

Vanhus päivystyspotilaana. TPA Tampere: Vanhus päivystyspotilaana Vanhus päivystyspotilaana 1 Perustieto Päivystyksen käytön perusteet Esitiedot Mitä tehdä ennen konsultaatiota? Mitä mukaan päivystykseen Milloin päivystykseen ja milloin ei? Edut ja haitat Syventävätieto

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Zidoval 7,5 mg/g emätingeeli 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT. Metronidatsoli 0,75 paino-%, 7,5 mg/g

VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI. Zidoval 7,5 mg/g emätingeeli 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT. Metronidatsoli 0,75 paino-%, 7,5 mg/g VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Zidoval 7,5 mg/g emätingeeli 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Metronidatsoli 0,75 paino-%, 7,5 mg/g Apuaineet, joiden vaikutus tunnetaan: Metyyliparahydroksibentsoaatti

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Pregabalin Krka 17.2.2015, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Täydellisyyden vuoksi, viitaten Direktiivin 2001/83 artiklaan 11, hakija varaa mahdollisuuden

Lisätiedot

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset

Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Liekkivammatilanne Suomessa sekä vammojen sairaalahoitokustannukset Haikonen Kari, Lillsunde Pirjo 27.8.2013, Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo 27.8.2013 Kari Haikonen 1 Tutkimuksen lähtökohdat Tutkimus

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot

Hengityselimistön lääkkeet

Hengityselimistön lääkkeet Hengityselimistön lääkkeet Salla Kalsi Proviisori Yskän hoidossa käytettävät lääkkeet Yskä on normaalisti keuhkoja suojeleva refleksitoiminta Tilapäinen yskä ei yleensä vaadi hoitoa Yskänlääkkeiden tehoa

Lisätiedot

Särkyä sorkissa. Tarttuvat sorkkatulehdukset lihanaudoilla

Särkyä sorkissa. Tarttuvat sorkkatulehdukset lihanaudoilla Särkyä sorkissa Tarttuvat sorkkatulehdukset lihanaudoilla Sorkkavälin ajotulehdus Kantasyöpymä Sorkkavälin ihotulehdus Sorkka-alueen ihotulehdus Ennaltaehkäisy Tarttuvat sorkkasairaudet ternikasvattamossa

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. FIRDAPSE 10 mg tabletti amifampridiini

PAKKAUSSELOSTE. FIRDAPSE 10 mg tabletti amifampridiini PAKKAUSSELOSTE FIRDAPSE 10 mg tabletti amifampridiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen ottamisen. Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin. Jos sinulla

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA

INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Allison McGeer ym., 1991 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 14/2005 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C11

Lisätiedot

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta Virtsarakko.fi VES-100974-1 02.2011 Relevans.net 7000 Arviolta noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii virtsarakon ongelmista. 2 ASTELLAS PHARMA, Falcon

Lisätiedot

Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan

Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan 25.11.2014 Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS, infektioklinikka Influenssaepidemia vanhainkodissa

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi/eet

Jaksokirja - oppimistavoi/eet Jaksokirja - oppimistavoi/eet Osaa epäillä MS-tautia kliinisen oireiston perusteella Tietää MS-taudin pahenemisvaiheen hoitoperiaatteet Tietää MS-potilaan yleishoidon periaatteet Tietää MS-taudin diagnoosin

Lisätiedot

Lääketieteelliset oireet. nuha. tapaturma. viiltohaava. riittävä. äkillinen. lääkkeen haittavaikutus. haittavaikutus. Finnish. Finnish.

Lääketieteelliset oireet. nuha. tapaturma. viiltohaava. riittävä. äkillinen. lääkkeen haittavaikutus. haittavaikutus. Finnish. Finnish. Lääketieteelliset oireet nuha viiltohaava tapaturma äkillinen riittävä lääkkeen haittavaikutus haittavaikutus allergia ahdistus käsimurtuma rytmihäiriö pahanhajunen hengitys makuuhaava musta silmä musteta

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus

Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Erbitux 2 mg/ml infuusioneste, liuos Setuksimabi

PAKKAUSSELOSTE. Erbitux 2 mg/ml infuusioneste, liuos Setuksimabi PAKKAUSSELOSTE Erbitux 2 mg/ml infuusioneste, liuos Setuksimabi Lue tämä pakkausseloste huolellisesti, ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen. Säilytä tämä pakkausseloste. Voit tarvita sitä myöhemmin.

Lisätiedot

KUTSUNTATARKASTUSKOULUTUS- TILAISUUS 09.02.2011 - Neurologia. Tuula Nylund Hallintoylilääkäri, Neurologian erikoislääkäri Sotilaslääketieteen keskus

KUTSUNTATARKASTUSKOULUTUS- TILAISUUS 09.02.2011 - Neurologia. Tuula Nylund Hallintoylilääkäri, Neurologian erikoislääkäri Sotilaslääketieteen keskus KUTSUNTATARKASTUSKOULUTUS- TILAISUUS 09.02. - Neurologia Tuula Nylund Hallintoylilääkäri, Neurologian erikoislääkäri Sotilaslääketieteen keskus 0 VAATIMUSPERUSTEET Palvelusturvallisuus Kaikki varusmiehet

Lisätiedot

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015.

Johdanto. Ensiapuopas on toteutettu Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan hoitotyön koulutusohjelman opinnäytetyönä syksyllä 2015. Ensiapuopas Johdanto Tämä ensiapuopas on tarkoitettu Kiekkoreippaan joukkueiden huoltajille tueksi oikeanlaisen ensiavun antamiseksi. Oikein annettu ensiapu edistää vammakohdan paranemista sekä estää tilanteen

Lisätiedot

a) Perusimmunisaatio: Perusimmunisaatio tulisi mieluimmin suorittaa kylmänä vuodenaikana.

a) Perusimmunisaatio: Perusimmunisaatio tulisi mieluimmin suorittaa kylmänä vuodenaikana. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Encepur lapset Puutiaisaivokuumerokote. 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT 1 annos (0,25 ml suspensiota) sisältää: inaktivoitua TBE (puutiaisaivotulehdus)

Lisätiedot

KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT. Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala

KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT. Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala SO WHAT!? YLEISIMMÄT VAMMATYYPIT KNK-LÄÄKÄRIN OSUUS, HOIDOT ENSIHOITO HOIDON KIIREELLISYYS? KASVOVAMMAT Suomessa

Lisätiedot

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen

Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet. Raija Tahvonen Ravitsemus, terveys ja Suomen luonnosta saadut tuotteet Raija Tahvonen Terveellinen ruokavalio on kasvivoittoinen Runsaasti: Kasviksia, marjoja ja hedelmiä Viljatuotteet pääosin täysjyväviljaa Kalaa ja

Lisätiedot