Toiminnallisia ideoita opetukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminnallisia ideoita opetukseen"

Transkriptio

1 Toiminnallisia ideoita opetukseen PELIT JA KILPAILUT * Tunnettu ihminen -arvauspeli (Jane Varganova) Ohje: Tehtävän voi antaa opiskelijoille etukäteen tai heti tunnilla. Se joka aloittaa, kertoo faktoja jonkun tunnetun ihmisen elämästä (tunnetuimmat tiedot pitää kertoa lopussa). Muiden pitää arvata, kuka tämä henkilö on. Jos kukaan ei arvaa, tehdään kertojalle kysymyksiä vuorotellen. Muunnos1: Tehtävän voi antaa kotitehtävänä, jolloin voi etsiä enemmän kiinnostavia tietoja netistä. Voi esimerkiksi antaa jokaiselle oman tehtävän tai sanoa, että opiskelijat itse valitsevat politikon, tunnetun suomalaisen, tunnetun urheijijan jne. Henkilöt voivat myös koskea teemaa, josta on puhuttu edellisellä tunnilla. Muunnos 2: Alussa ei kerrota faktoja, vaan vastataan suoraan ryhmän kysymyksiin. Muunnos 3: Opettaja sanoo esimerkiksi Barak Obama ja opiskelijat sanovat vuorotellen jotakin hänestä (edes jos ei tiedä mitään voi sanoa Hän on mies, Hänen iho on tumma tai Hän asuu Amerikassa (tämä variantti sopii joka tasolla). Se, joka ei keksi enää mitään, menee pois vuorosta ja voittaja on viimeinen, joka osaa sanoa jotakin, mikä voisi koskea tätä henkilöä. Kenelle ja mitä opettaa? Voi harrastaa erilaisissa ryhmissä, mutta oppilailla on oltava jo aika hyvä sanasto, jotta ymmartää mitä sanotaan. Tarvitaan vähintään 2 ihmistä. On olemassa kolme varianttia, siis taso voi olla erilainen. Auttaa seuraavissa: puheen ymmärtäminen, kysymyksien tekeminen, sanaston laajentaminen, tietojen kerääminen, suomalaisiin tutustuminen (jos henkilöt suomalaisia), omin voimin kääntäminen (jos tehtävänä oli hankkia tietoja netistä) ja tekstien lyhentäminen (eli miten tehdä artikkeli ymmärrettäväksi, saada tiedot artikkelista). * Lappu selässä -peli (Alena Andronova) Opettaja laittaa opiskelijoiden selkään laput, joihin on kirjoitettu jokin ammatti tai sosiaalinen status, esim.: suomen kielen opettaja, pieni poika, oligarkki, tullimies, rock-tähti, presidentti, taksinkuljettaja, äiti, ulkomaalainen joka puhuu vähän suomea jne. Opiskelija ei näe mitä hänen selässä on, mutta muut näkevät. Opiskelijoiden pitää keskustella toisten kanssa heidän lapussa olevan roolin mukaisesti niin, että kaikki arvaavat, keitä he ovat, eli mitä heidän selässään on kirjoitettu. Kenelle ja mitä opettaa? Sopii eritasoisisille oppilaille, jotka osaavat kuitenkin jo keskustella. Pelissä oppii esimerkiksi sanastoa. Pelillä voi myös harjoitella keskustelua virallisella ja epävirallisella kielellä. * Otsapokkapeli (Svetlana Barkova) (huom. tämä lienee sama kuin Olenko minä ihminen? -peli Tarantinon elokuvasta Inglourious Basterds.) Ohje: 1 3 oppilasta tulee taululle, opettaja laittaa heidän otsalle pienen kortin, jossa lukee jokin eläin. Oppilaan täytyy arvata, mikä eläin hän on. Oppilaat kysyvät vuorotellen esim.: Olenko minä villieläin vai kotieläin? Missä minä asun? Mitä minä syön? Muut oppilaat, jotka näkevät mikä eläin kortissa lukee vastaavat kysymyksiin. Kun kysyjä ymmärtää mistä eläimestä on puhe, hän kysyy esim.: Olenko minä siili? Muut oppilaat vastaavat esim.: Kyllä, sinä olet siili. Se oppilas, joka arvasi eläimen istuu paikallensa, muut jatkavat kysyä. Muunnos 1: Yhden version mukaan pelissä saa kysyä vain kysymyksiä, joihin voi vastata kyllä tai ei. Kenelle ja mitä opettaa? Peli on toimii eri aiheista, jolloin opetellaan eri aiheiden sanastoa. Tässä esimerkkinä eläimet ja kohderyhmänä lapset, koska lapsille on aina mielenkiintoista 1

2 leikkiä ja arvata. Leikkiessä lapsi oppii tekemään kysymyksiä, kuuntelemaan ja ymmärtämään vastauksia ja arvaamaan niiden perusteella, mistä eläimestä on puhe. (Katso, miten tehtävää on käytetty avotunnin osana tiedostosta avotunti_barkova.pdf.) Kysely (gallup) (Alena Andronova) Ohje: Jokaiselle opiskelijalle annetaan kysymys, jota hänen pitää tehdä ryhmän jokaiselle opiskelijalle, sekä kirjoittaa vastaukset ylös. Opiskelijat liikkuvat luokassa ja tekevät kysymyksiä jokaiselle niin, että he joutuvat toistamaan samaa verbiä ja lausetta monta kertaa. Kyselyn päätyttyä jokainen esittelee tuloksiaan tai muut voivat arvata esimerkiksi kuka heistä lentää 5 kertaa lentokoneella jne. Kysymyksiä voi muokata kieliopin aiheen mukaisesti: 3.inf (Mitä haluat oppia tekemään?), verbin rektiot jne. Esimerkkejä kysymyksistä: Kuinka monta tuntia sinä nukut? Kuinka usein lennät lentokoneella vuodessa? Missä sinä tapaat ystäviä? Kuinka monta kertaa vuodessa lähdet lomalle? Kuinka monta tekstiviestiä kirjoitat päivässä? Kuinka usein sinä otat taksia? Kuinka usein laitat ruokaa? Mitä sinä annat tavallisesti lahjaksi uutena vuotena? Mistä luet/katsot uutisia? Kuinka monta kilometriä kävelet päivässä? Kenelle ja mitä opettaa? Näin voi harjoitella perusverbejä ja niiden taivuttamista. Lisäksi opitaan jonkin verran keskustelutaitoja. * Laivan upotus -peli (Olga Dykova) Tavallisen pelin säännöt löytyy vaikkapa Wikipediasta ( Ohje: Pystysuoraan laitetaan verbit ja vaakasuoraan substantiivit. Pelaaja tekee kysymyksen sen ruudun mukaan, johon haluaa ampua. Esim. Rakastatko jalkapalloa? Harrastatko tennistä? Ostatko maitoa? Kysymykset voivat olla absurdeja, esimerkiksi Haetko roskat taas kotiin? Tavoitteena on käyttää molempia sanoja yhdessä kysymyksessä, eli siinä on oltava verbi ja objekti. Kenelle ja mitä opettaa? Peli on tarkoitettu aloittelijoille ja treenaa kielioppia: -ko/-kö kysymyksien tekemistä sekä rektioverbejä, MA-infinitiiviä, minen-substantiiveja ja konditionaalia eli kaikkea opettajan tarpeen mukaan. * Nallepeli (Valeria Trefilova) Ohje 1: Postpositiopeli: Tarvitaan pehmolelu esimerkiksi nalle. Opiskelijat ottavat lelun vuorotellen käteen ja sijoittavat sen johonkin paikkaan, esimerkiksi olkapäähän tai kirjan päälle. Opiskelijan naapurin täytyy sanoa, missä lelu on käyttäen postpositioita. Ohje 2: Paikallissijapeli: Opiskelijat ottavat lelun vuorotellen ja kertovat mistä mihin se matkustaa tai menee. Esimerkki: Nalle menee hotellista ravintolaan, ravintolasta museoon, museosta elokuviin ja niin edelleen. Kenelle ja mitä opettaa? On tarkoitettu sekä lapsille että aikuisille. Sillä oppii käyttämään postpositioita ja paikallissijoja. * Laiva on lastattu -peli Ohje: Otetaan jokin pallo tai muu esine, joka voidaan antaa toiselle oppilaalle. Sovitaan jokin teema (esimerkiksi eläimet, kasvit, k-alkuiset substantiivit jne.). Oppilas keksii jonkin teeman mukaisen sanan (esimerkiksi kirahvi) ja sanoo Laiva on lastattu kirahvilla/kirahveille ja 2

3 antaa esineen seuraavalle oppilaalle. Jos ei keksi teeman mukaista sanaa, putoaa pelistä. Voittaja on se, joka jää viimeiseksi. Kenelle ja mitä opettaa? Kertaa sanastoa. Sopii kaikille, mutta teema pitää valita tason mukaan. * Alias-sananselitykset Ohje: Opiskelijat joko saavat lapuilla valmiita sanoja tai valitsevat jostakin tekstistä sanoja, joita heidän täytyy selittää muulle ryhmälle. Ideana on, että itse sanaa ei saa sanoa, vaan sana pitää selittää esimerkiksi synonyymien ja muiden sanojen avulla. Muut yrittävät arvata, mistä sanasta on kyse. Kenelle ja mitä opettaa? Opettaa sanastoa, mikä on tietenkin tärkeää kaikilla tasoilla. Edistyneemmät voivat etsiä itse selitettävät sanat. Sanoiksi voi myös valita valmiiksi esimerkiksi selkeitä teemoja (eläimet, ammatit, liikennevälineet, adjektiivit jne.) tai ottaa yleisiä sanoja. Esimerkkejä: suomen kielen yleisimpiä sanoja: vuosi, myös, saada, mutta, tulla, suomi, tehdä, uusi, hyvä, sanoa, kaikki, nyt, suuri, kertoa, paljon, oma, maa, kaksi, asia, prosentti, ihminen, jälkeen, mies, työ, ottaa, antaa, mieli, haluta, alkaa, itse, moni, käydä, kaupunki, kolme, miljoona, lapsi, päivä, pieni, mennä, toinen, nainen, toinen, viikko kirjakielen verbejä edistyneille: aloittaa, esittää, järjestää, jatkaa, johtaa, lähteä, löytyä, maksaa, nähdä, näyttää, nousta, odottaa, päättää, pelata, seurata, sopia, syntyä, tarvita, tietää, todeta, tuoda, uskoa, vaatia, valita, voittaa Fill word eli sanasokkelo (Svetlana Barkova) Sanasokkelo on hyvä kun täytyy järjestää jokin kilpailu pareissa. Lapset saavat sanasokkelon paperilla ja ratkaisevat sen pareissa. Täytyy esim. löytää mahdollisimman nopeasti, mitä annetuista sanoista ei löydy sokkelosta. Se pari, joka arvaa ensimmäisenä voittaa. Tehdessä tätä tehtävää lapset oppivat toimimaan nopeasti parissa ja oppivat tai kertaavat nopeasti uusia sanoja. Tämä tehtävä sopii myös hyvin kotitehtäväksi tai lisätehtäväksi oppitunnilla hyvin menestyville oppilaille. (Katso, miten tehtävää on käytetty avotunnin osana tiedostosta avotunti_barkova.pdf.)tässä vielä malli: Kenen talo tämä on? (Oppilaat tekevät tehtävän parettain). Jos arvaat mikä eläin on ylimääräinen, tiedät: Kenen talo tämä on? k e t t u ö m k d j h u j o p d v a s ä i e k o i r a n z n r a f b y i t a o i v n h a u i h e k s i o l s b o r a v a a s k m p e k a m u a i d h e v o n e n r k o p l z n o t a s a ä ö h v u o h i 1.Kettu 6. Hirvi 2.Hevonen 7. Sika 3.Kana 8. Orava 4.Vuohi 9. Koira 5.Kissa 10. Jänis Kenen talo tämä on? Se on -n talo. (Vastaus: Se on kissan talo). * Muita seminaarissa esitettyjä ideoita Bingo numeroilla/adjektiiveilla/verbeillä jne. yhdistä kuvat ja sanat reseptit 3

4 kerro itsestäsi. Mr & Ms. Väri on tietty kysymys. ilmiöt, joita ei ole olemassa kartta: missä sijaitsee...? vastaus- ja kysymyskortit: Suuteletko sammakkoa? Totta kai. yhdyssanapeli askelpeli lapsille: mennään yhdessä viisi askelta eteenpäin, kolme askelta oikealle jne. Torakka-peli: missä torakka on nyt? Valitse oikea pääte. DRAAMA JA ROOLILEIKIT * Bileet -roolileikki (Olga Dykova): Ohje: Opettaja kuvaa, että ollaan bileissä/ baarissa. Jokainen juuri tullut saa juoman ja menee tutustumaan/tervehtimään muita. Aloittelijat voivat harjoitella kuulumisia, nimen kysymystä jne., edistyneet puhuvat säästä, työstä, poliitikasta yms. Kenelle ja mitä opettaa? Tarkoitettu sekä aloittelijoille että edistyneille. Voidaan harjoitella sanastoa, kliseitä, puhumista. Sopii tunnin alkuun, kun opiskelijat saapuvat huoneeseen. * Roolileikki baari MUSTA BANAANI (Alena Andronova) Ohje: Kuvitellaan että luokka on baari (voi laittaa taululle baarin nimikyltti, järjestää baaritiskin, pöytiä). Opiskelijoille jaetaan lappuja, joihin on kirjoitettu erilaisia rooleja ja tehtäviä. Oppilaiden pitää liikkua baarissa ja puhua roolin mukaisesti mahdollisimman monien ihmisten kanssa. Harjoituksen jälkeen voi keskustella tuloksista: kuka lähtee Saharaan, oliko helppoa saada muiden puhelinnumeroita jne. Roolit: Baarimikko 1: puhelias, kysyy kaikilta heidän kuulumisiaan. Baarimikko 2: kohtelias, yrittää myydä kaikille mahdollisimman paljon juomia. Ovimikko: tarkka, mutta utelias, tarkistaa kaikilta heidän henkilötodistuksia ja kysyy heiltä miksi he tulivat, mistä ovat kotoisin jne. Asiakas 1: tarmokas, haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada mahdollisimman paljon puhelinnumeroita. Asiakas 2: itsepäinen, haluaa löytää matkaseuran Saharan aavikolle. Asiakas 3: kärsimätön, hänellä on paljon rahaa, haluaa puhua aina vain työstä tai säästä, suomen kielestä jne. Asiakas 4: hajamielinen, hän on ensimmäistä kertaa tässä kaupungissa, kysyy kaikilta, missä on lähin ruokakauppa, museo, kellonaika jne. * Häät-roolileikki: valitaan roolit (sulhanen, morsian, pappi, kaaso, best man, vieraat) ja leikitään. Voi tehdä joko pidempänä suunnitellusti tai lyhyempänä versiona. * Draamaharjoituskokonaisuus ihmissuhteista (Anna Sheihet) Mitä? Teini-ikäisille suunniteltu kokonaisuus, jossa niin pantomiimiharjoituksia, sanaselityksiä, kuvaselityksiä kuin roolileikkejäkin. Löytyy tiedostosta draamaharjoituksia_ihmissuhteista.pdf. * Valmiita dialogi- ja väittelyaiheita matkustusteemasta (Alena Andronova) Matkatoimistossa: Asiakas: Haluat tilata matkan Kanariansaarille koko perheelle kesäkuuksi. Matkatoimiston myyjä: Sinun on pakko myydä matka Lappiin tammikuuksi. Mies ja vaimo suunnittelevat yhteistä kesälomaa: Mies: Haluaisit mennä lomalle kalastamaan metsäjärvelle Suomeen. 4

5 Vaimo: Haluaisit lähteä lomalle Egyptiin täysihoitohotelliin. Kaksi ystävää suunnittelee lomamatkaa Suomeen: Ystävä 1: haluat liftata, vaeltaa ja telttailla. Ystävä 2: haluat majoittua tasokkaassa kylpylässä kaupungissa, käydä ostoksilla ja katsoa nähtävyyksiä. * Joulusatu-näytelmä (Jaroslava Novikova) Ohje: Kyseessä on sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita -kertomuksesta. Näytelmän käsikirjoitus ja tarkemmat ohjeet löytyvät tiedostosta joulusatu_novikova.pdf. Näytelmään tarvitaan 7 opiskelijaa, sopivat puvut ja esineet, läppäri laulamisen säestämiseksi ja yleisölle tarkoitetut karkit. Esityksen kesto on min. Kenelle ja mitä opettaa? Näytelmä sopii opetustapana yläasteen koululaisille ja korkeakoulun 1-2 vuosikurssin opiskelijoille. Mitä tulee kielitaitotasoon, niin riittää kun suomea on opiskeltu puoli vuotta. Opettelemalla ja esittämällä näytelmän voi harjoitella muistia ja suullista suomen kielen tuottamista, kartuttaa sanastoa, oppia esiintymään julkisesti ja tekemään ryhmätyötä vieraalla kielellä. Onnistunut esitys aiheuttaa opiskelijoille ilohetkiä ja itsevarmuutta ja kohottaa motivaatiota. MUSIIKKI & TANSSI * Liikuntahetkiä Pumppulaulu (Fröbelin palikat). (Татьяна Архангородская) Kenelle? Eri ikäisille alkeistason oppilaille liikuntahetkenä. Mitä? Liikuntahetki valmiin videon mukaan. Mitä oppii? Possessiivipronominit ja sanat ylös, alas. ( Meidän laivassa,meidän laivassa,siinä on iso reikä pohjassa. Ja se uppoaa, Ylös,alas,näin ja näin Jatketaan: Minun/sinun/hänen/teidän/heidän laivassa. Pää, olkapää jne. (Fröbelin palikat) * Suomalaisen musiikin kuunteleminen Musiikin kuunteleminen on mukavaa ja se motivoi monia opiskelijoita. Alla on muutama ehdotus siitä, miten suomalaista musiikkia voi käyttää hyväksi. Ohje 1: Kuunnellaan laulu ja täytetään sanat puuttuvilla sanoilla. Kuunneltaviksi lauluiksi käyvät mitkä vain laulut. Useiden suomalaisten laulujen sanoja löytyy verkosta ja itse laulu You Tubesta. Esimerkki tiedostossa kolme_laulua.pdf (mukana sekä kokonainen sanoitus että sanoitus, josta on poistettu osa sanoista. Ohje 2: Kielioppiasian käsittely jonkin laulun avulla. Tähän tarkoitukseen on ehdotettu esimerkiksi Zen Café -yhtyeen tuotantoa, sillä yhtyeen sanoituksista saa hyvin selvää. Muita ehdotuksia esimerkiksi: - konditionaali: - imperatiivi: * Ääntämistreenit Ääntämisharjoituksiin sopivat hyvin lastenlaulut. Lauluja kuuntelemalla karttuu myös sanavarasto: Mörköoopperan Vokaalilaulu (Barkova: Mörkköooppeera-laulua minä käytin ääntämisharjoittelua varten, koska se on vokaaliääntämislaulu ja siinä myös lauletaan erilaisista eläimistä. Kun lapset laulavat sitä laulua oppitunnin alussa ääntämisharjoittelun 5

6 lisäksi he toistavat myös eläimiä.) Popsi popsi porkkanaa: Olen omena (ruoka-teema): Kulkuset (joulu-teema) Tonttujen jouluyö + tanssiminen * Järjestä koulukuoro. Eri koulujen kuorojen yhteiskonsertit ja väliset kilpailut. * Räppi Räppejä voi tehdä eri asioista. Esimerkiksi voi palauttaa mieleen kuukausien nimet. Esim. Maaliskuu, huhtikuu, pian tulee toukokuu ym. (Kaikki nousevat, tanssivat ja laulavat). * Synttärilauluja Paljon onnea vaan: Minä soitan harmonikkaa: * Muita seminaarissa esitettyjä ideoita lempilaulun esittäminen ja kääntäminen karaoken järjestäminen esineen etsintä. Laulun sepittäminen esineestä ja sen esitys. Etsinnän aikana suomalaista musiikkia kuuluu taustalla. Harlem Shake suomalaisen musiikin tahdissa. Sitten opetellaan kappaleen sanat, lauletaan itse ja tanssitaan taas. TEHTÄVÄPOHJAINEN JA TUTKIVA OPPIMINEN. * Sanojen kertaus- ja muistitehtävä (Elena Kochetkova) Ohje: Huoneen seinille kiinnitetään paperit, joissa on opittuihin aiheisiin sidotut tekstit. Esimerkiksi sinne voi panna viisi kertomusta, jos luokassa on viisi opiskelijaa. Puolen tunnin kuluessa opiskelijat kiertävät luokassa lukien tekstejä ja kirjoittavat avainsanoja paperiin. Sen jälkeen jokainen kertoo muille yhdestä tekstistä ja vastaa kysymyksiin. Kenelle ja mitä opettaa? Tehtävä on sekä lapsille että aikuisille sopiva. Se on hyvä kertaustunnilla A2-tasosta alkaen. Tehtävän pääidea on tehdä sanastoa aktiiviseksi ja auttaa muistamaan opittuja sanoja. * Askartele Hesari -kassi Ohje: Oppilas ohjeistetaan seuraavasti: lue kotona juttu suomenkielisestä sanomalehdestä, joka on paperissa, josta kassi on tehty (tv-sarja, sääennuste, mielipide jne) -> valitse sanaa -> esitys -> keskustele. * Internetin tekstit Internetin suomenkielisiä tekstejä voi käyttää monin tavoin hyväksi. Muutamia tehtävänantoja (aikuisille opiskelijoille): Etsi itseäsi kiinnostava uutinen ja etsi siitä 5 hyödyllistä sanaa. Esittele sanat tunnilla. Etsi juttu harrastuksesta. Esittele juttu ryhmässä. Liity sinua kiinnostavaan Facebook-ryhmään ja lähetä ryhmään viesti. Etsi keskustelupalstalta viesti, josta olet eri mieltä. Kirjoita siihen vastaus. Osallistu jostakin uutisesta käytävään keskusteluun yhdellä viestillä. Lue yksi blogikirjoitus sivulta suomensuojelija. fi. Kirjoita yksi oma kommentti. 6

7 * Internetin videot ja ohjelmat Myös Youtuben ja esimerkiksi Yle Areenan videoista löytyy paljon materiaalia, jota voi käyttää opetuksessa. Muutamia tehtävänantoja (aikuisille opiskelijoille): Katso jalkapallo-ottelua suomeksi. Poimi sanoja ja esittele luokassa. Katso jokin suomenkielinen dokumenttiohjelma. Esittele se luokassa. Katso suomenkielisen laulun video You Tubesta. Kirjoita lauluun kommentti. Lisäksi luokassa voi katsoa Supisuomea tai Kuulostaa hyvältä -sarjoja Internetistä, Muumisarjaa, Risto Räppääjä piirrettyä, YKItreenejä jne. * Oma lehti Ohje: Lehden voi tehdä hyvin monen tasoisena. Alkeistasolla ei tarvitse edes kirjoittaa, vaan voi leikata kuvat, otsikot ja yksittäiset sanat lehdistä. Sen jälkeen ne liimataan paperiin. Lehteen voi ottaa myös omat valokuvat. Edistyneemmät voivat tehdä lehden myös esimerkiksi ilmaisen koululehtikoneen avulla ( * Elokuvan tekeminen Ohje: Myös oman elokuvan tekeminen on helppoa älypuhelimien ja ilmaisten sovellusten avulla. Sopii ryhmätehtäväksi. Jos tehdään koulussa, projektin huipennuksena sen voi esittää vanhemmille. * Muita seminaarissa esitettyjä ideoita #Risuaita-menetelmä: luo sanapilvi, valitse kolme avainsanaa esim. presidenttivaalitteemasta. Valitse annetuista artikkeleista kolme, jotka kiinnostavat sinua (otsikon pohjalta) -> kerro lyhyesti (artikkelit edustavat samaa teemaa). Sanakortit. Neljä ryhmää: talous, urheilu, kulttuuri, politiikka -> kehitetään sanastot ja syötetään ne tietokoneeseen. Tatu ja Patu: vertaile, etsi sanoja. Tiivistelmien tekeminen. OPPIMINEN LUOKAN ULKOPUOLELLA * Luentopassi Pietarissa on paljon suomenkielisiä tapahtumia, joihin opiskelijat voivat osallistua. Esimerkiksi Suomi-talolla, konsulaatissa, ja Inkerin kirkossa. Opiskelijoille voi yhdeksi suoritusmuodoksi jollekin kurssille tehdä niin sanotun luentopassin. Opiskelija käy suomenkielisessä tilaisuudessa ja kerää passiin leiman tai tilaisuuden järjestäjän allekirjoituksen. Vaihtoehto: Suorituksena tapahtumaan osallistumisesta voi tietenkin olla myös esimerkiksi luentopäiväkirja, referaatti tai essee. Tällöin painottuu kirjoittamisen osuus. Luentopassin tapauksessa harjoitellaan vain kuuntelemista. * Baari-, leikkikenttä-, asuntolakierrokset. * Tarjoudu tulkiksi Café Linguaan, turistiryhmille. * Skype. 7

8 * Tekeydy suomalaiseksi turistiksi ja pyydä osoittamaan tietä. Ota mukaan kaveri, joka teeskentelee suomalaisen turistin tulkkia. * Haastattelujen tekeminen mm. Skypen kautta. * Suomenkielisen tapahtuman järjestäminen Opiskelijat voivat järjestää esimerkiksi levyraadin (jokainen tuo lempikappaleensa, joka kuunnellaan ja arvioidaan), elokuvafestivaalin tai kaksikielisen näytelmän opiskelijoiden ystäville/vanhemmille. * Muita seminaarissa esitettyjä ideoita pihalla: mitä kevään merkkejä huomaat? vierailu oikeassa kaupassa tunteja museossa Osaatko sinä suomea? leikki Luontopolku 8

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta.

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Näytelmä Joulusatu : sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Laatinut: Jaroslava Novikova Opetuskommentit: 1. Kyseessä on draamaa. Esitimme

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari

Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari Miten opetan suomea? luento 19.8.2011 CIMO:ssa Comenius-apulaisopettajiksi lähteville Emmi Pollari Suomen kielestä 1/2 erilainen kieli kuinka eroaa indoeurooppalaisista kielistä? o ei sukuja, ei artikkeleita,

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80

Sisällys. Esipuhe Aakkoset ja koulussa Torilla 80 Sisällys Esipuhe.... 6 0. Aakkoset ja koulussa 8 Aakkoset Koulusanat Mikä sinun nimi on? Tavaaminen 4. Torilla 80 Isot numerot Mitä maksaa? Ruokia ja juomia Millainen? Partitiivi Negatiivinen verbi ko/kö-kysymys

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

IHMINEN: kehonosat ja elimet

IHMINEN: kehonosat ja elimet IHMINEN: kehonosat ja elimet AIHE: S1: Kasvu ja kehitys (OPS 2014) IKÄLUOKKA: alkuopetus TAVOITTEET: Opetuskokonaisuudelle asetettuja käsitteellisenä tavoitteena on ihmisen kehonosien mieleen palauttaminen

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn opastustekstit Alleviivaa uudet

Lisätiedot

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia.

Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia. 7+ 4+ 60+ FI Pelin sisältö: Pelilauta, tiimalasi, 6 pelinappulaa ja 400 korttia. Selitä sanoja käyttäen eri sanoja, synonyymejä tai vastakohtia! Tarkoituksena on saada oma pelikumppani tai joukkue arvaamaan

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15)

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(15) OHJEET K-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN K-äänne:

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

Affective frame: fokus kuulijan henkilökohtaisen motivation ja sitoutumisen edistämisessä

Affective frame: fokus kuulijan henkilökohtaisen motivation ja sitoutumisen edistämisessä Affective frame: fokus kuulijan henkilökohtaisen motivation ja sitoutumisen edistämisessä Tehtävä: Uusi taito lisätä kuuntelumotivaatiota käyttää tekemällä oppimista kehittää kuuntelustrategioita: huomion

Lisätiedot

Kielikoppa. Suomi toisena kielenä opetusmateriaali 3-5 -vuotiaille. Riitta Mikkonen Virve Savolainen

Kielikoppa. Suomi toisena kielenä opetusmateriaali 3-5 -vuotiaille. Riitta Mikkonen Virve Savolainen Kielikoppa Suomi toisena kielenä opetusmateriaali 3-5 -vuotiaille Riitta Mikkonen Virve Savolainen Sisällysluettelo Nimeäminen ja tunnistaminen Tavarakoppa.. 4 Kim-leikki 4 Nimeäminen ja yläkäsite... 4

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?)

MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) MONIKON GENETIIVI (MINKÄ? KEIDEN?) Lintujen täytyy muuttaa talveksi etelään. MONIKON GENETIIVIN KÄYTTÖ 1. OMISTUS (KENEN, KEIDEN?) Nämä sukset ovat noiden koululaisten. Tuossa kaupassa myydään vain lasten

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen

Kielipuntari. Porttitehtävät. Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen. Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Kielipuntari Porttitehtävät Avuksi oikean arviointitehtäväpaketin valitsemiseen Aurora Vasama (toim.) Anu Hakola Kristel Hiltunen Inkeri Kaipiainen Piirrokset: Anniina Hankkio, Anna-Riitta Jussila Taitto:

Lisätiedot

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen Luonnon aakkoset YM, AI, kielet pareittain tai pienissä ryhmissä aakkoskortit, pyykkipojat

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa Harjoite 9: TÄHYSTÄJÄ Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P (spatiaalinen hahmottaminen): IR: suhteet Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET L-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja

Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja Mummon tyttö Draamatarina Kurvi-hankkeen kohtaamispaja Käsikirjoitus: Onni Sarvela ja Jouni Piekkari Tavoitteet: Eläytyä yhteen mahdolliseen maahanmuuttajanuoren tarinaan, joka pohjautuu elävän elämän

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot