VUOSIKERTOMUS 2015 STADION-SÄÄTIÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2015 STADION-SÄÄTIÖ"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS 2015 STADION-SÄÄTIÖ

2 Kuva Jussi Eskola 1

3 SUURIA ELÄMYKSIÄ Vuosi 2015 jää historiaan nykymuotoisen Olympiastadionin viimeisenä toimintavuotena. Erittäin vilkkaan ja onnistuneen tapahtumakauden aikana koettiin lukuisia elämyksellisiä ja ainutlaatuisia hetkiä stadionilla. Kesän suurin tapahtuma oli voimistelun 15. World Gymnaestrada, joka palkittiin vuoden 2015 Stadiontapahtumana. Se keräsi stadionille yli voimistelijaa ympäri maailman. Nykystadionin viimeiseksi suurkonsertiksi jäi Jari Sillanpään juhlakonsertti. Stadionista on viime vuosina kehittynyt aiempaa monipuolisempi tapahtumapaikka. Suurtapahtumien lisäksi stadion on tavoittanut ilahduttavan paljon pienempien tapahtumien kävijöitä, kokousvieraita ja yksittäisiä matkailijoita. Stadionin merkitys suomalaisille näkyi markkinointitempausten onnistumisena: stadionin penkkien ja irtaimiston myynnillä Penkkiurheiluviikolla ja joulukuussa järjestetyssä Stadiontyhjennyksessä kerättiin varoja uuden stadionin varustamiseen. Vuodesta 2015 historiaan jää myös Olympiastadionin uudistamisen tärkeät päätökset. Helmikuussa kaupunginvaltuusto hyväksyi uudistamis- ja perusparannushankkeen hankesuunnitelman sekä kaupungin ja Suomen valtion välisen yhteistyösopimuksen hankeen rahoittamisesta. Päätöksen ajankohdassa yhdistyi mennyt ja tuleva, sillä 81 vuotta aiemmin stadionin rakennustyöt alkoivat Töölön Tivolinmäellä. Uudistushankkeelle myönnettiin rakennuslupa joulukuussa. Työt voidaan käynnistää alkuvuoden 2016 aikana. Uudistettu stadion avaa ovensa vuonna Silloin Suomessa ja Helsingissä avautuu kansainväliset suurtapahtumien vaatimukset täyttävä monitoimiareena, joka on päivittäin myös kaupunkilaisten ja vierailijoiden käytössä. Haluan kiittää kaikkia säätiön kumppaneita tähänastisesta yhteistyöstä. Tervetuloa mukaan rakentamaan yhdessä uuden ajan stadionelämyksiä. Otto Lehtipuu Puheenjohtaja Stadion-säätiö 1

4 SISÄLTÖ 1. Olympiastadion lukuina Perusparannus ja uudistaminen 5 3. Tapahtumat 9 4. Kiinteistön ja kentän ylläpito Liikuntatilat ja harjoitustoiminta Kokouspalvelut Vuokraustoiminta Torni ja vierailijapalvelut Markkinointi ja viestintä Ympäristöohjelma Talous Hallitus ja edustajisto Henkilökunta 31 2

5 1. OLYMPIASTADION LUKUINA Stadionilla vieraili vuonna 2015 yhteensä noin henkilöä erikokoisissa tapahtumissa, kokousasiakkaina sekä päivittäin urheiluseurojen, liikkujien ja turistien vierailukäynneillä. Nykymuotoisen Olympiastadionin viimeinen toimintavuosi oli toiminnallisesti onnistunut ja tapahtumien kävijämäärä oli vastaava kuin edellisellä toimintakaudella. VIERAILIJOITA YHTEENSÄ TAPAHTUMAKÄVIJÄÄ LIIKKUJAA TORNIVIERAILIJAA x KOKOUSASIAKASTA 50 VUOKRALAISTA/TOIMIJAA SUOMEN URHEILUMUSEO JA STADION HOSTEL

6 Kuva Työyhteenliittymä K2S ja NRT 4

7 2. PERUSPARANNUS JA UUDISTAMINEN Helsingin Kaupunginvaltuusto hyväksyi 11. helmikuuta Olympiastadionin uudistamis- ja perusparannushankkeen hankesuunnitelman sekä kaupungin ja Suomen valtion välisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksen mukaan kaupungin rahoitusosuus perusparannushankkeen kustannuksista on yhteensä enintään 104,5 miljoonaa euroa. Rakennuspaikkaa koskeva asemakaavanmuutos sai lainvoiman Asemakaavan muutos mahdollistaa Olympiastadionin kehittämisen monipuoliseksi tapahtumakeskukseksi rakennuksen tilojen muutoksilla, rakentamalla uusilla maanalaisia tiloja sekä liittämällä Olympiastadionin korttelialueeseen pohjoinen ja läntinen etupiha, Paavo Nurmen tien aluetta ja puistoaluetta Pallokentän ja Tahkontien puolelta. Tontin maanpäällisten rakennusten kerrosala on k-m², maanalaisten liikunta-, ravintola- ja kokoustilojen kerrosala k-m² ja maanalaisten huolto- ja varastotilojen kerrosala k-m². Olympiastadionin nykyiseen kerrosalaan k-m² verrattuna on lisäystä k-m² maanpäällisiä ja k-m² maanalaisia tiloja. Olympiastadionin sisäänkäynnit on suunniteltu järjestettäväksi uudelleen Stadionin pohjois- ja eteläpäädyistä. Tavoitteena on suurten yleisömäärien sujuva liikkuminen ja tarpeellisten turvajärjestelyjen toteuttaminen. Stadionin etukenttä nimetään Olympiastadioninaukioksi. Helsingin kaupungin Rakennuslautakunta myönsi hankkeelle rakennusluvan , joka astuu lainvoimaiseksi tammikuussa Rakennustyöt käynnistyvät alkuvuodesta 2016 maansiirtourakalla. 5

8 Kuvat Työyhteenliittymä K2S ja NRT 6

9 Perusparannus- ja uudistamishankkeen arkkitehti- ja rakennesuunnittelu jatkui vuonna 2015 toteutussuunnittelulla. Muita keskeisiä toimenpiteitä olivat maanrakennusurakan kilpailuttaminen ja projektinjohtourakan hankinnan valmistelu. Uudistettu Olympiastadion tulee olemaan Suomen tärkein suurtapahtumien areena sekä liikunnan, urheilun, kulttuurin, viihteen ja turismin kohtauspaikka. Olympiastadion täyttää urheilun, viihteen ja kulttuurin suurtapahtumien kansainväliset vaatimukset. Tilat, yleisöpalvelut, suorituspaikat, logistiikka ja teknisten valmiudet ovat nykyaikaisen monitoimiareenan vaatimusten mukaiset. Uudistetulla Stadionilla arvioidaan vierailevan vuosittain noin miljoona kävijää. Stadion on kansainvälinen kohtauspaikka ja elämyksellinen vierailukohde. Kävijöitä palvelevat uusi vierailijakeskus, viihtyisät palvelu- ja ravintolatilat, monipuoliset kokoustilat ja uudet tapahtuma-aitiot. Elämyksiä arkeen tuovat stadionkierrokset, tornivierailut ja Urheilumuseo. Stadion keskellä kaupunkia on myös päivittäin liikkujien, urheiluseurojen ja urheilijoiden käytössä. Uudistettu Olympiastadion on edelleen kapasiteetiltään Suomen suurin urheilun ja viihteen tapahtuma-areena. Olympiastadion avataan vuonna

10 Kuva Jussi Eskola 8

11 3. TAPAHTUMAT Tapahtumien yleisömäärä vuonna 2015 oli yhteensä Olympiastadionilla järjestettiin suurtapahtumien lisäksi lukuisia yritysten ja yhteisöjen tapahtumia. Olympiastadion oli mukana Helsingin kaupungin Winter Fun viikoilla tarjoten etuja, opastettuja kierroksia ja yllätyksiä stadionilla vieraileville. Yukigassen-lumisotapelin näytösotteluita käytiin Olympiastadionilla tammi-maaliskuussa. Yhteistyössä Suomen Ladun kanssa tarjottiin yrityksille, yhteisöille ja yksityisryhmille mahdollisuus varata peliaika stadionilla. Helmikuun 13. päivä Olympiastadionilla ja ympäristössä juostiin Icebug Winter Run, johon osallistui 187 juoksijaa. 28. maaliskuuta stadionin valot sammuivat ympäristön puolesta. Stadionilla vietettiin Earth Hour hengessä kynttiläillallista apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin sekä 10 arvontavoittajan voimin. Ylen suorassa lähetyksessä seurattiin kaupungin valojen sammumista tornista käsin. Kehitysvammaisille suunnattu ilmaiskonsertti Tavikset Stadikalla järjestettiin Salon Vaijerit musiikkiyhdistys organisoi tapahtuman yhteistyössä Stadion-säätiön kanssa. Uudistunut Helsinki City Run järjestettiin Olympiastadionilta 16. toukokuuta. Juoksijoita puolimaratonilla oli Edellispäivänä järjestetty Kids Run keräsi alle 12-vuotiaat lasten omalle puolimaratonille. 9

12 Kuva Jussi Eskola 10

13 TAPAHTUMAT Ruotsinkielisten koulujen Stafett-viestikarnevaali valtasi Olympiastadionin Tapahtuman lähtöjen ennätys rikkoutui startilla ja osallistuvia joukkueitakin oli ennätyksellisesti mukana Nitro Circus extremeurheilutapahtuma saapui ensimmäistä kertaa Suomeen 29. toukokuuta. Huimapäistä moottoriurheilushowta oli seuraamassa 8000 katsojaa. Tapahtumaa tähditti amerikkalainen Travis Pastrana, ja mukana nähtiin myös suomalaisnimet Antti Rissanen ja Ilkka Salo. 6. kesäkuuta tehtiin hyvää Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 konsertin merkeissä. Talkoovoimin toteutettu hyväntekeväisyyskonsertti keräsi katsojaa ja lahjoituksina yli 2 miljoonaa euroa lastensairaalan hyväksi. Konsertissa esiintyi 300 eturivin artistia ja taitelijaa, mm. Elastinen, Jenni Vartiainen, Jari Sillanpää, Chisu, Lauri Tähkä, Peter Franzén, Jorma Uotinen, Sinfoniaorkesteri, Cantores Minores sekä Kansallisbaletin tanssijat. Kesäkuussa jatkuivat jalkapallon EURO2016-karsintaottelut, kun Suomi kohtasi Unkarin 13. kesäkuuta. Ottelu päättyi vierasjoukkueen hyväksi 0-1. Kannustamassa stadionilla oli katsojaa. 27. kesäkuuta koitti yksi kesän odotetuimmista hetkistä, kun englantilainen One Direction esiintyi stadionilla. Ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoinut yhtye keräsi paikalle yhtyeen fania. 11

14 Kuva Suomen Voimisteluliitto/Teemu Huttunen 12

15 TAPAHTUMAT Heinäkuun avasi Helsinki Cup turnaus järjestetty Suomen suurin jalkapalloturnaus juhlisti 40-vuotisjuhlavuottaan. Joukkueita turnaukseen osallistui ennätyksellisesti yli 1200 sisältäen noin pelaajaa 11 eri maasta. Stadionin nurmella pelattiin B-10 poikien ja G10-tyttöjen karsintalohkojen otteluita, ja tapahtuman kisatoimisto löytyi stadionilta. World Gymnaestrada 2015 voimistelufestivaali toi Helsinkiin yli voimistelijaa 50 eri maasta. Suurtapahtuma järjestettiin heinäkuuta. Olympiastadion oli tapahtumassa vahvasti mukana, kun sekä avajaiset, päättäjäiset että ennennäkemätön Midnight Sun Special toteutettiin stadionilla. Elokuun 1. päivänä HJK sai vieraakseen FC Liverpoolin. Valioliigajoukkue kaatoi suomenmestarin lukemin 2-0. Ottelua oli paikanpäällä seuraamassa katsojaa. Elokuun puolivälissä vietettiin tapahtumarikas viikonloppu, kun lauantaina juostiin Helsinki City Marathon ja sunnuntaina Jari Sillanpää juhli 50-vuotista taivaltaan juhlakonsertin merkeissä Olympiastadionilla. Juoksutapahtuma keräsi kaiken kaikkiaan 7500 osallistujaa, ja syntymäpäiväsankari puolestaan tarjosi hienon konserttielämyksen lisäksi kakkukahvit koko hengen yleisölle elokuuta stadionin valtasivat koirat, kun Hau Hau Champion järjesti Eläköön Koirat! tapahtuman. Koko perheen tapahtumassa vieraili yhteensä 6500 koiraihmistä. Viikonlopun aikana nähtiin vauhdikkaita esityksiä ja kilpailuja sekä luentoja ja esittelyjä. 13

16 Kuva Jussi Eskola 14

17 TAPAHTUMAT Syyskuussa (7.9.) pelattiin tapahtumakauden toinen Euro2016-karsintaottelu. Suomi sai vieraakseen Färsaaret. Kotiottelu päättyi 1-0 Suomen voittoon. Yleisöä stadionilla oli paikan päällä Syyskuun 16. päivä stadionille saapui yli 6000 korkeakouluopiskelijaa, kun Metrosport järjestettiin jälleen Olympiastadionilla. Opiskelijat pääsivät kokeilemaan urheilulajeja 40 eri liikuntapisteessä. Syyskuu oli stadionilla vilkas yritystapahtumien kuukausi. Kuun 25. päivä Stadion-säätiö järjesti avointen ovien Cooperin juoksun. Hyvän vastaanoton saaneen iltapäivän aikana järjestettiin kolme starttia. Lokakuun 11. päivä pelattiin Suomen viimeinen EURO2016-karsintaottelu, Suomi - Pohjois-Irlanti. Nykymuotoisen Olympiastadionin viimeinen virallinen jalkapallo-ottelu päättyi tasalukemiin 1-1. Ottelua seurasi stadionilla katsojaa. Nykymuotoisen stadionin viimeinen suurtapahtuma, Helsinki City Trail juostiin Keskuspuistossa kulkeneen polkujuoksutapahtuman maali oli legendaarisella Olympiastadionilla. Ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan osallistui lähes 800 juoksijaa. Lokakuussa stadionilla toteutettiin lisäksi vielä useampia yritys- ja seuratapahtumia. 15

18 TAPAHTUMAT Loka-marraskuun vaihteessa edessä oli Olympiastadionin penkin painajainen. Uudistamisen johdosta vanhat penkit joudutaan poistamaan ja korvaamaan aikanaan uusilla. Stadion-säätiö tarjosikin mahdollisuuden ostaa palat puista historiaa. Penkkipuut sai itse sahata irti. Siitä tunnuksena tempaukselle muodostui Penkkiurheiluviikko. Penkkejä Lippupalvelun myyntikanavista ja Stadionilta ostettiin yli 6000 kappaletta ja vierailijoita kävi yli Useat sahaajat saapuivat Stadionille yhdessä ystävän tai koko perheen voimin. Penkkipuita saavuttiin noutamaan eri puolilta Suomea ja jopa ulkomailta asti. Penkkipuiden jatkoelämää seurataan vuoden ajan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #muistojenstadion. Penkkien sahauksesta ja niiden uusiokäytön ideoinnista tuli ilmiö, joka inspiroi niin stadionilla vierailleita kuin huippusuunnittelijoita keväällä 2016 Vepsäläinen julkistaa oman näkemyksensä stadionin istuimien uusiokäytöstä. Penkkiurheiluviikko sai myös tunnustuksen Helsingin urheilutoimittajilta (HUT), joka palkitsi Vuoden 2015 urheiluteoksi Olympiastadionin Penkkiurheiluviikon. 16

19 Perusparannukseen ja uudistamiseen valmistautuminen jatkui joulukuussa Stadiontyhjennyksellä. Olympiastadionilla käytössä olleita legendaarisia tuotteita oli mahdollisuus hankkia Stadiontyhjennys myynnistä Tuotteista kerrottiin ja uusi myyntiin tuleva legendaarinen stadiontuote paljastettiin päivittäin ennen myynnin käynnistymistä. Kutakin tuotetta oli myynnissä ainutlaatuinen pieni erä. Tuotteista kertyneet varat käytetään lyhentämättömänä uuden Olympiastadionin varustukseen. Stadionilta löytyi myös Vie pois - nurkkaus, josta sai ottaa maksutta mukaan stadiontavaroita. Lisäksi osa tavaroista lahjoitettiin eri tahoille käyttöön. Mikä muu kuin majesteetillinen lempinimi yhdistää Madonnaa, Michael Jacksonia ja Jari Litmasta? Jokainen heistä on odottanut esiintymisvuoroaan Olympiastadionin pukukopissa. Samassa naulakossa ovat roikkuneet vuoron perään tötterömalliset rintaliivit, vaalea Fedora-hattu ja Suomen A-maajoukkueen takki. Jokainen heistä on jossain vaiheessa istunut samalla koruttomalla puupenkillä ja kuunnellut kymmenien tuhansien ihmisten odottavaa mylvintää ovien ulkopuolella. Hanki itsellesi pala autenttista kulttuuri- ja urheiluhistoriaa - pukukopin penkit ja naulakot myynnissä Stadionin kirpputorilla. 17

20 4. KIINTEISTÖN JA KENTÄN YLLÄPITO Olympiastadionin kiinteistönhoidossa keskityttiin huollon ja ylläpidon joustavuuteen sekä oikea-aikaisuuteen. Lisäksi materiaalien tilausten oikea-aikaisuus, määrät ja resurssien tehokas käyttö olivat toimintavuoden aikana keskiössä. Vallittujen painopisteiden osalta jätehuollon tehokkuus kasvoi ja jätteiden keräys tapahtumien jälkeen nopeutui. Stadionin kenttäalue oli koko toimintakauden erittäin hyvässä kunnossa. Perusparannus- ja uudistamishankkeen näkökulmasta tehtiin toimintakauden aikana erilaisia lannoitekokeiluja ja käyttötestejä; esimerkiksi Gymnaestrada-tapahtuman yhteydessä testattiin vesi-ilmastointia. Vaihtoehtoisten kenttäkoostumusten selvittämistä jatkettiin alan kansainvälisten toimijoiden kanssa. Kiinteistön peruskorjaukseen liittyvä suunnittelutyö jatkui tiiviissä yhteistyössä arkkitehti-, rakenne- ja LVIS-suunnittelijoiden kanssa. Stadionin tyhjennys, väistötilojen hakeminen ja tavaroiden siirtäminen väliaikaisiin varastoihin oli mittava urakka loppuvuodesta Kuva Jussi Eskola 18

21 5. LIIKUNTATILAT JA HARJOITUSTOIMINTA Olympiastadionin liikuntatiloissa toimi urheiluseuroja ja liikunta-alan yrityksiä, jotka tarjosivat harrastus- ja valmennustoimintaa eriikäisille. Liikkujia stadionilla vieraili yhteensä noin ja käyttötunteja oli ,5. Itäsivun harjoitussalien toiminnasta vastasi Bulevardin Teatteriyhdistys ry. Käyttötunnit tiloittain Sali 1 (tanssi) 625 Sali 2 (nyrkkeily) 846,5 Sali 3 (tanssi/baletti) 815 Sali 4 (kamppailu-urheilu) 890 Sali 5 (sisärata) 582,5 Sali 6 (kiipeilyseinä) 300 Itäsivu Kerhosali (tanssi, sirkus, teatteri) 1207 Palloilusali (koripallo, lentopallo, cheerleading) Keskisali (kendo) 902 Jumppasali (voimistelu) 1676,5 Tanssisali (tanssi, muodostelmaluistelu) 1377,5 Kuva Sini Pennanen 19

22 6. KOKOUSPALVELUT Olympiastadion oli monien mahdollisuuksien areena, kun tilat toimivat vuoden 2015 aikana niin kokousten, seminaarien, koulutustilaisuuksien kuin yritysjuhlien paikkana. Olympiastadionin kokoustilojen ja -palveluiden käyttäjien määrä säilyi vuonna 2015 hyvällä tasolla. Kokousten yhteydessä järjestettiin myös erilaisia liikunnanja työhyvinvoinnin palveluita. Kokousvierailijoita stadionilla vuoden aikana kävi yhteensä noin Olympiastadionin Bistro palveli niin kokousasiakkaita kuin muita stadionilla vierailevia. Ravintolan toiminnasta ja kokouspalveluista vastasi Sodexo Oy. Kuva Stadion-säätiö 20

23 7. VUOKRAUSTOIMINTA Olympiastadionin keskeinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet on täyttänyt stadionin tilat eri toimijoista. Vuonna 2015 tiloissa vuokralaisina toimi yhteensä 48 eri yhteisöä tai yritystä. Eteläkaarteen toimistotiloissa vuokralaisia oli 41 ja torniportaassa 7. Lisäksi vuokralaisina ja toimijoina stadionilla olivat Suomen Urheilumuseosäätiö ja Suomen Hostellijärjestö. Urheilumuseo ovet sulkeutuvat perusparannuksen ja uudistamisen johdosta. Museossa, urheiluarkistossa ja kirjastossa vierailijoita oli yhteensä Uudistettu Urheilumuseo avataan stadionilla vuonna Hostellijärjestön ylläpitämän Stadion Hostel sulkeutui Asiakkaita siellä vuoden aikana kävi yhteensä Hostellin tilat toimivat joulukuuhun 2015 asti turvapaikanhakijoiden majoitustiloina. Loppuvuoden 2015 aikana myös muut vuokralaistilat tyhjentyivät. Kuva Ilmakuva Hannu Vallas 21

24 8. TORNI JA VIERAILIJAPALVELUT Suomen legendaarisin tapahtumapaikka on merkittävä matkailu ja vierailukohde tapahtumien ulkopuolella. Olympiastadionin torni on omaleimainen tunnus koko maailman stadioneiden joukossa ja yksi tunnetuimmista rakennelmista Helsingissä ja Suomessa. Matkailumarkkinoinnissa nostettiin esiin nykymuotoisen stadionin viimeisen toimintavuoden erilaisia vierailu- ja tutustumismahdollisuuksia. Tornikävijöiden määrä oli yhteensä henkilöä. Tornivierailijoiden kävijämäärä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 8,5%. Tornivierailun yhteydessä oli mahdollista tutustua Olympiastadioniin omatoimisella historiakierroksella. Stadionin uumenissa seikkailtiin maksuttomilla opastetuilla kierroksilla säännöllisesti vuoden 2015 aikana. Elokuun 4. päivä stadionilla vietettiin avointen ovien päivää sekä stadionseikkailuiden että vapaan kenttäalueen käytön merkeissä. Kuva Sini Pennanen Kuva Sini Pennanen

25 9. MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ Olympiastadionin brändi korostaa toiminnan historiallista merkitystä modernilla tavalla, avaten samalla toiminnalle ovia tulevaisuuteen. Olympiastadionin brändin pääviesti on Suuria elämyksiä. Markkinoinnin ja viestinnän painopisteet vuonna 2015: Viimeisen nykymuotoisen Olympiastadionin toimintavuoden hyödyntäminen Saavutetun tason ja käyttöasteen ylläpito (tapahtumat, liikunta- ja kokoustilat, turismi) Yritysyhteistyö ja varainhankinta, uudet kumppanuudet Ajankohtainen ja mielenkiintoinen markkinointiviestintä Markkinointiviestinnän pääkanavina toimivat sivusto ja Olympiastadionin sosiaalisen median eri kanavat. Olympiastadionin Facebook-sivustoa seurasi mennessä yli tykkääjää. Tapahtumat, Penkkiurheiluviikko ja Stadiontyhjennys nostivat julkaisuiden kattavuutta ja sitoutuneisuutta. Twitter, Instagram ja YouTube kanavat olivat myös vuorovaikutuksen välineinä kanavastrategian valintojen mukaisesti. Stadion-säätiö markkinointikumppanina toimi Intohimotoimisto Cassius. 23

26 MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ Pro Stadion -kumppanit ovat Stadion-säätiön kanssa nostamassa Olympiastadion uuteen kukoistukseen. Vuonna 2013 käynnistetty kumppanuushanke on tarjonnut yhteistyökumppaneille kattavan palvelupaketin ja ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana Olympiastadionin uudistamisessa. Vuoden 2015 loppuun mennessä mukana yhteistyössä oli yhteensä 17 yritystä. Pääyhteistyökumppaneina ovat Adecco Finland Oy, Ticketmaster Suomi Oy, Mepco Oy, Ramirent Finland Oy, Iltasanomat, Prima Pet Premium Oy, Actavis Oy, Grano Oy, Kisakallion Urheiluopisto, Niemi Palvelut Oy, Clear Channel Suomi Oy, Oy Hartwall Ab, Oy Alko Ab, Vepsäläinen Oy. Kumppanuustason yhteistyössä mukana ovat Fonecta Oy, Sodexo Oy ja Seco Tools Oy. Pro Stadion - kumppanuushanke jatkuu yritysten kanssa vuoden 2018 loppuun asti. 24

27 Vuonna 2015 Stadion oli käytössä viimeisen kerran nykymuodossaan. Historiallisen vuoden kunniaksi nostettiin Olympiastadionilla koettuja hetkiä ja merkkipaaluja esiin eri tavoin Muistojen Stadion teemalla. Ilta-Sanomat ja Stadion-säätiö keräsivät kansalaisten muistoja ja elämyksiä vuosikymmenten varrelta. Lukijoiden lähettämiä muistoja julkaistiin Ilta-Sanomissa ja lehden verkkosivuilla. Vuoden päätteeksi muistot tallennettiin Suomen Urheiluarkistoon. Olympiastadionin ystävillä oli myös mahdollisuus lähettää ikimuistoinen kuva Olympiastadionilla koetusta elämyksestä joko Stadionin verkkosivuilla tai Instagramissa tunnisteella #muistojenstadion. Samassa yhteydessä oli Stadionin eri kanavissa käynnissä Muistojen Stadion sisältömarkkinointi ja tarinat. 25

28 MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ Olympiastadionin näkyvyys eri medioissa oli mittavaa. Viestinnässä keskeisiä teemoja olivat Olympiastadionin eri toimintoihin liittyvä ajankohtainen asiakasviestintä ja markkinointiviestinnällistä lähtökohdista toteutetut toimenpiteet. Stadioniin liittyvää viestintää ja mediaosumia seurattiin sekä uutis-, paikallis- ja aikakausmediossa että sosiaalisessa mediassa. Kaaviossa 1 ja 2 on esitetty uutis-, paikallis- ja aikakausmedioiden osumat sekä kotimaisessa että kansainvälisissä medioissa. Mediaosumia kertyi 3807 kappaletta. Mediaosumat olivat pääsääntöisesti sävyltään erittäin myönteisiä. Yhteensä Olympiastadion ja Stadion-säätiö mainittiin 172 toimituksellisen median verkkojulkaisussa ja uutisoinnin tavoittavuus oli vuoden 2015 aikana Stadion-säätiö ja Olympiastadion näkyi vuoden 2015 aikana sosiaalisessa mediassa yhteensä maininnan verran. 26

29 KAAVIO 1. Medianäkyvyys kuukausittain kotimaisessa mediassa. KAAVIO 2. Medianäkyvyys kuukausittain kansainvälisessä mediassa. 27

30 10. YMPÄRISTÖOHJELMA Stadion-säätiö toimii ja raportoi ympäristöasioissa Ekokompassi-ympäristömerkin puitteissa. Ympäristöohjelmaan ja jätehuoltosuunnitelmaan on kirjattu vuosittaiset toimenpiteet ympäristöasioiden hallinnan ja ekotehokkuuden edistämiseksi. Kaikissa Säätiön hankinnoissa on kiinnitetty erityistä huomiota uusiokäyttöön, kierrätettävyyteen ja ympäristöystävällisyyteen. Ekokompassi-ympäristöohjelman mukaisesti perusparannus- ja uudistamistyön yhteydessä huomioidaan stadionilta poistettavien materiaalien uusio- ja hyötykäyttö. Stadion-säätiön Penkkiurheiluviikolla stadionpenkit matkasivat uusiokäyttöön ja Stadiontyhjennyksessä tarjottiin Olympiastadionin tapahtumissa käytössä olleita tuotteita edelleen käyttöön ja muistoksi stadionin ystäville. Muita perusparannuksen käynnistymiseen valmistavia toimenpiteitä oli mm. stadionin kenttäalueen 1400 metallisen suojakannen kierrätykseen siirtäminen. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut, Mondolla pinnoitetut kannet ovat toimineet kentällä kaapelikourujen suojana. Nämä noin 20 kiloa kappaleelta painavat teräskannet matkasivat uusiokäyttöön. 28

31 11. TALOUS Stadion-säätiön tuotoista 44 % muodostui kiinteistön tuotoista, jotka koostuivat toimisto-, kokous- ja liikuntatilojen vuokrauksesta sekä matkailupalveluiden kokonaisuudesta. Perusparannukseen valmistautumisen johdosta kiinteistön tuotot laskivat 12,33 % edelliseen tilikauteen verrattuna. Tapahtumatuotot olivat edellisvuoden tavoin 27 % säätiön tuotoista. Tilikauden kuluista 44 % muodostui kiinteistön kuluista. Tehtyjen perusparannus- ja uudistamishankkeeseen tähtäävien poistojen sekä rahoituserien jälkeen Stadion-säätiön vuoden 2015 tilikauden alijäämäksi muodostui 686 t. 7 % 29 % 27 % Tapahtumatuotot Kiinteistötuotot Rahoitustuotot 33 % 44 % Tapahtumakulut Kiinteistökulut Toiminnan kulut Poistot 44 % 16 % KUVIO 1. Tilikauden 2015 tuotot. KUVIO 2. Tilikauden 2015 kulut. 29

32 12. HALLITUS JA EDUSTAJISTO Stadion-säätiön hallintoeliminä ovat edustajisto ja hallitus, jotka koostuvat Helsingin kaupungin, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä urheilujärjestöjen edustajista. HALLITUS Otto Lehtipuu, puheenjohtaja Risto Järvelä, varapuheenjohtaja Timo Erikäinen Riitta Hämäläinen-Bister Jaana Pelkonen Kari Piimies Kari Saarinen Kari Uotila Satu Väkiparta EDUSTAJISTO Hetemaj Fatbardhe, puheenjohtaja Pertti Alaja Pekka Anttinen Tapio Arponen Elias Gharieb Martti Huhtamäki Anna Jungner-Nordgren Veli-Tapio Kangasluoma Birgitta Kervinen Matti Kopra Heimo Laaksonen Veera Lampi Antti Lanamäki Seppo Martiskainen Janne Ollikainen Michael Oksanen Sanna-Mari Oranen Maarit Ovaska Sirpa Paatero Eric Pollock Anu Rajajärvi Heidi Ruhala Tuula Salo Heidi Sulander Kirsi Syväri Hannu Tolonen Jukka Uunila Petri Vanhala Reijo Vartia Arto Välikangas 30

33 13. HENKILÖKUNTA Maija Innanen toimitusjohtaja Marju Paju markkinointijohtaja Ilkka Rautakivi kiinteistöpäällikkö Pirkko Rantanen toimistopäällikkö Juha Vanhatalo kirjanpitäjä Jani Kurvinen kenttäpäällikkö (8.11. asti) Kari Partanen kiinteistönhoitaja Reko Junnonen kiinteistön- ja kentänhoitaja (6.12. asti) Tanja Vuorikkinen siivoustyönjohtaja (31.8.asti) Marko Helistö vahtimestari (23.8. asti) Vesa Korhonen vahtimestari ( asti) Ralf Forsblom vahtimestari (tilapäinen asti) Aku Partanen palvelupisteen työntekijä (tilapäinen ) Tiia Nordström kesätyöntekijä ja palvelupisteen työntekijä ( ) 31

34 PRO STADION YHTEISTYÖKUMPPANIT PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT KUMPPANIT

35 STADION.FI FACEBOOK.COM/OLYMPIASTADION.HELSINKI INSTAGRAM.COM/OLYMPIASTADIONHELSINKI YOUTUBE.COM - OLYMPIASTADION HELSINKI TWITTER.COM/STADIONHELSINKI PERISCOPE.TV/STADIONHELSINKI

36 HELSINKI OLYMPIC STADIUM Stadion-säätiö Radiokatu Helsinki

VUOSIKERTOMUS 2014 STADION-SÄÄTIÖ

VUOSIKERTOMUS 2014 STADION-SÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS 2014 STADION-SÄÄTIÖ Kuva Jussi Eskola Kuva Jussi Eskola 1 SISÄLTÖ 1. Puheenjohtajalta 4 2. Perusparannus ja uudistaminen 5 3. Tapahtumat 9 4. Kiinteistön ja kentän ylläpito 18 5. Liikuntatilat

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2015 VUOSIKERTOMUS 2016 STADION-SÄÄTIÖ STADION-SÄÄTIÖ

VUOSIKERTOMUS 2015 VUOSIKERTOMUS 2016 STADION-SÄÄTIÖ STADION-SÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS 2015 VUOSIKERTOMUS 2016 STADION-SÄÄTIÖ STADION-SÄÄTIÖ SISÄLTÖ 1. Stadion ikuisesti 2 2. Perusparannus ja uudistaminen 3 3. Markkinointi ja viestintä 7 4. Kansalais- ja yrityskeräys 10 5.

Lisätiedot

Y-Tunnus 0202071-8 Toimitusjohtaja Maija Innanen

Y-Tunnus 0202071-8 Toimitusjohtaja Maija Innanen Stadion-säätiö Y-Tunnus 0202071-8 Toimitusjohtaja Maija Innanen Osoite Olympiastadion Paavo Nurmen tie 1 00250 Helsinki Hallituksen puheenjohtaja Otto Lehtipuu Puhelin 436 6011/vaihde Hallituksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2013 STADION-SÄÄTIÖ

VUOSIKERTOMUS 2013 STADION-SÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS 2013 STADION-SÄÄTIÖ Kuva Jussi Eskola Kuva Jussi Eskola 10 SISÄLTÖ 1. Puheenjohtajalta 4 2. Perusparannus ja uudistaminen 5 3. Tapahtumat 8 4. Liikuntatilat ja harjoitustoiminta 16 5. Kokouspalvelut

Lisätiedot

Hallitusten jäsenet tytäryhteisöittäin_sj

Hallitusten jäsenet tytäryhteisöittäin_sj Hallitusten jäsenet tytäryhteisöittäin_sj Helsingin teatterisäätiö sr Y-tunnus: 065-0 TOL luokitus: Esittävät KJ-ala: Sj Asema Tausta Seuraava toimikausi 07 alkaen Helsinki Stadion Oy Y-tunnus: 49764-3

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2017 STADION-SÄÄTIÖ SR

VUOSIKERTOMUS 2017 STADION-SÄÄTIÖ SR VUOSIKERTOMUS 2017 STADION-SÄÄTIÖ SR Havainnekuva K2S/NRT 1 SISÄLTÖ 1. Olympiastadion syntyy uudelleen 4 2. Perusparannus ja uudistaminen 6 3. Markkinointi ja viestintä 10 4. Kiinteistö 18 5. Ympäristöohjelma

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2018 STADION-SÄÄTIÖ SR

VUOSIKERTOMUS 2018 STADION-SÄÄTIÖ SR VUOSIKERTOMUS 2018 STADION-SÄÄTIÖ SR VUOSIKERTOMUS 2017 STADION-SÄÄTIÖ SR Kuva Lentokuva Vallas 1 SISÄLTÖ 1. Olympiastadion 80 vuotta 3 2. Stadion-säätiön hallinto ja johto 5 3. Perusparannus ja uudistaminen

Lisätiedot

STADION-SÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS

STADION-SÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS 2011 STADION-SÄÄTIÖ VUOSIKERTOMUS 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Puheenjohtajalta... 3 Perusparannukset... 4 Tarveselvitys... 5 Tapahtumat... 6 Liikuntatilat ja harjoitustoiminta... 8 Ravintola- ja kokouspalvelut...

Lisätiedot

Stadion-säätiön korkotuottoselvitys valtion ennakkoon maksetuista avustuksista Olympiastadionin perusparannus-ja uudistamishankkeeseen

Stadion-säätiön korkotuottoselvitys valtion ennakkoon maksetuista avustuksista Olympiastadionin perusparannus-ja uudistamishankkeeseen OLYMPIA Stadion-säätiö Olympiastadion Radiokatu 20 00240 Helsinki Opetus- ja kulttuuriministeriö Ylijohtaja Esko Ranta PL 29 00023 Valtioneuvosto Stadion-säätiön korkotuottoselvitys valtion ennakkoon maksetuista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Päätöshistoria Liikuntalautakunta 11.12.2014 200 Lausunto Liikuntalautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA

LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA LISÄYS SOPIMUKSEEN HELSINGIN KAUPUNGIN JA SUOMEN VALTION VÄLISESTÄ YHTEISTYÖSTÄ HELSINGIN OLYMPIASTADIONIN PERUSPARANNUSHANKKEEN RAHOITTAMISESSA 1 Sopijapuolet Allekirjoittaneet sopijapuolet Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/7 28.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (5) 386 Lainan myöntäminen Stadionsäätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

ESPOON ARENA SUOMEN SUURIN MONITOIMIAREENA VIIHDE-, YRITYS-, MESSU- JA URHEILUTAPAHTUMIA VARTEN

ESPOON ARENA SUOMEN SUURIN MONITOIMIAREENA VIIHDE-, YRITYS-, MESSU- JA URHEILUTAPAHTUMIA VARTEN ESPOON ARENA SUOMEN SUURIN MONITOIMIAREENA VIIHDE-, YRITYS-, MESSU- JA URHEILUTAPAHTUMIA VARTEN Teknisiä tietoja Kentän mitat 80 x 120m Kentän pinta-ala 9,600m 2 Muokattavia yritystiloja 2,000m 2 Aitioiden

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 19.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 41/2012 1 (5) 1284 V Lainan myöntäminen Stadion-säätiölle vuosina 2009-2012 toteutetun perusparannushankkeen loppuunsaattamiseen HEL 2012-000290 T 02 05 03 00 Päätös päätti

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (10) 6 V 18.1.2017, Helsingin Olympiastadionin perusparannushankkeen rahoitusosuuden korottaminen HEL 2012-015154 T 02 05 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

OLYMPIASTADION B R AND B OOK

OLYMPIASTADION B R AND B OOK OLYMPIASTADION BRAND BOOK OLYMPIASTADION B R AND B OOK 26.9.2012 SISÄLLYS 1. Brand bookin tarkoitus 2. Olympiastadionin esittely 3. Olympiastadionin brändi 4. Olympiastadionin visuaalinen maailma Värit

Lisätiedot

tuhansia tilaisuuksia

tuhansia tilaisuuksia tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 4 Uusi E-halli... 6 Kokous- ja seminaaritilat... 8 Sijainti kartalla... 9 Fouga / Tuisku

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2016 1 (5) 4 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätösehdotus päättää esittää kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Lisätiedot

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu.

07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. 07/07/2014 08:54:02 Turnaus aloitettu. 07/07/2014 08:54:05 Kierros 1 paritettu. Harry Ulvi* - Seppo Järvisalo Stig Svens - Vesa Ala-Kulju* Erkki Saarinen - Lasse Wallin Teuvo Lahti - Kalevi Lehtinen Jussi

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 2 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampere Exhibition and Sports Centre (TESC) o keskeinen sijainti,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus

Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus Suomessa järjestettävät urheilutapahtumat - vaikuttavuus Kati Mälkki Asiantuntija, Suomen Olympiakomitea Oulu, tiistai 22.3.2016 Tapahtumayksikkö Valo & Suomen Olympiakomitea SPORT FINLAND KAUPUNGIT LAJILIITOT

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA Tarkoituksena on rakentaa Tapiolan urheilupuistoon yksityisin varoin Suomen suurin ja monimuotoisin areena sekä operoida sitä liiketaloudellisin periaattein menestyksekkäästi

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY

OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY 27.3.2013 ARKKITEHTITOIMISTO K2S OY OLYMPIAPUISTO MÄNTYMÄEN ALUEEN IDEASUUNNITELMA 27.3.2013 OLYMPIAPUISTO Mäntymäen alueen kehittämisen lähtökohtana on urheilun ja liikunnan monipuolisten toimintamahdollisuuksien vahvistaminen alueella.

Lisätiedot

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13

Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel

Lisätiedot

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011

Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Avainkohdat Q4 2010 Liikevaihto oli Q4:llä 83,0 (79,0) milj. euroa Verkkoliiketoiminnan

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa?

Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Miten tekisin yhteistyötä Krikettiliiton kanssa? Suomalainen kriketti Suomen Krikettiliiton ajankohtaisena tavoitteena on ottaa käyttöön ensimmäinen ainoastaan krikettiä varten rakennettu nurmikenttä ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006

Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintakertomus 2006 Sisällysluettelo 1. TAUSTA... 3 2. TOIMINTA VUONNA 2006... 4 2.1 Yleistä... 4 2.2 Ottelumatkat...

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy

Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy Yrityksen nimi YIT Rakennus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 15655835 Osoite Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12. Osakepääoma

Lisätiedot

Espoo Areena EKY 04.05.2015

Espoo Areena EKY 04.05.2015 Espoo Areena EKY 04.05.2015 Asiat: Perustiedot Hallitus ja osakkaat Pallohonka Oy Hankkeen aikataulu sekä rahoituksen eteneminen Kassavirran päätulonlähteet Positiiviset asiat Espoon Kaupungille Konsertit,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (15) Liikuntalautakunta LJ/10 28.05.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (15) Liikuntalautakunta LJ/10 28.05.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (15) 108 Liikuntalautakunnan esitys kaupunginhallitukselle vuonna 2016 myönnettävistä laitos- ja säätiöavustuksista HEL 2015-006260 T 02 05 01 00 Esitys esittää kaupunginhallitukselle,

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBA TARINA JATKUU 1 10.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBAN RYTMINVAIHDOS 2016-2 11.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 PKO OMISTAJAKSI 1.2.2016 : UUDISTUMISTARVE KAIKILLA

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed)

Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Cup final results KalakukkoSRA 2016 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA 2/2016 Nilsiä 2. KalakukkoSRA 3/2016 Outokumpu 3. KalakukkoSRA 4/2016 Rautalampi Open results #. Name Points

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

MK - A MN - A NK - A (5) Oskari Saarinen, Eve. Oskari Saarinen 15-9,15-3. Petri Turunen, TuSu. Oskari Saarinen Kari Ritolehto, LoisKis 15-12,4-15,15-3

MK - A MN - A NK - A (5) Oskari Saarinen, Eve. Oskari Saarinen 15-9,15-3. Petri Turunen, TuSu. Oskari Saarinen Kari Ritolehto, LoisKis 15-12,4-15,15-3 MK - A (5) Oskari Saarinen, Eve Petri Turunen, TuSu Oskari Saarinen 15-9,15-3 Oskari Saarinen Kari Ritolehto, LoisKis 15-12,4-15,15-3 Pauli Saarinen, TuSu Saarinen 15-10,13-15,15-13 Toni Turunen, TuSu

Lisätiedot

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36)

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36) Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

169 TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOKSEN (YRITYS 1610) TILAUSOIKEUDET

169 TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOKSEN (YRITYS 1610) TILAUSOIKEUDET 169 TAMPEREEN TILAKESKUS LIIKELAITOKSEN (YRITYS 1610) TILAUSOIKEUDET 08.06.2009 Dno TRE: 1249/00.02.01/2009 Tilauksella tarkoitetaan tavaroiden ja palveluiden tilauksia kaupungin varastosta tai toiselta

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2011 Kirkkovaltuusto

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2011 Kirkkovaltuusto KOKOUSKUTSU 3/2011 Kirkkovaltuusto Kokousaika tiistaina 31.5.2011 klo 18.00 Kokouspaikka Lypsyniemen leirikeskus, Lypsyniementie 41 Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 15 Kokouksen avaus 16 Kokouksen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,59 1.5.2014 Juankoski 2 Piia Aaltokoski LepU 6,57 3.8.2014 Varkaus 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,00 21.9.2014 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot