Matkakertomus Lahden Seudun Maitokerhon matkasta Brasiliaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Matkakertomus Lahden Seudun Maitokerhon matkasta Brasiliaan 27.11 7.12.2006."

Transkriptio

1 Matkakertomus Lahden Seudun Maitokerhon matkasta Brasiliaan Maanantaina 27. marraskuuta lähdimme kahdessa erässä matkalle Etelä-Amerikkaan Brasiliaan. Ensimmäinen ryhmä, viisi henkeä, aloitti matkan klo ja seuraava ryhmä neljä tuntia myöhemmin. Etujoukko ehti piipahtamaan Pariisin keskustaan junalla ja vierailemaan Notre Dam kirkossa. Juna matka keskustaan kestää n. puoli tuntia. Kirkko oli loistelias sisältä, kuten arvata saattoikin. Lasimaalauksia oli tuhansia, jotka kiersivät kirkkoa monessa eri kerroksessa. Väkeä kirkossa vaelsi jatkuvana jonona, mutta urkurin soittama musiikki rauhoitti mieliä. Kirkkokäynnin jälkeen maistui pieni purtava pikkuisessa ruokalassa, joita Pariisissa riittää pilvin pimein. Koska junamatka keskustaan ja takaisin ei ollut jokapäiväinen rutiini, päätimme lähteä kolmen tunnin kuluttua takaisin kentälle, jotta emme ainakaan myöhästyisi jatkolennolta, joka lähti Olimmekin jo hyvissä ajoissa uudelleen Charles De Gaullen lentokentällä. Pienen odottelun jälkeen jälkijoukko, 18 matkalaista, saavuttikin meidät ja lähdimme yhdessä valmistautumaan pitkään lentoon valtameren toiselle puolelle. Koneen lastaaminen aloitettiin jo n. tunti ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Kun lastaus oli suoritettu, suurin osa joukostamme olikin päässyt parempiin piireihin, eli matkustamon toiseen kerrokseen. Me, jotka alakertaa jäimme, olimme tietysti vähän harmissamme, ettei kaikki päästy sinne. No pääasia oli, että pääsimme koneeseen. Koneessa olivat hyvät tarjoilut ja etukäteen jaettiin ruokalista, josta sai valita joka broiler tai kala-aterian. Koska kalan nimi oli outo, valinta oli varman päälle lihaa. Ruoan, ruokajuomien ja pitkän päivän uuvuttamana vaivuttiin katkonaiseen uneen. Jossakin vaiheessa aamuyöllä piti hieman jaloitella, ja keventää oloaan ja torkahtaa taas uneen. Silloin varmaan ylitimme juuri päiväntasaajaa, ei kai sitä muuten olisi herännyt. Puolitoista tuntia ennen laskeutumista stuertit aloittivat aamupalan tarjoilun. Kun aamupala oli nautittu, alkoivatkin laskeutumisvalmistelut ja maahantulopapereiden täyttö, jotka jaettiin lentokoneessa. Puoli kahdeksan pakallista aikaa laskeuduimme Rio De Janeiron kansainväliselle lentokentälle. Tiistai Kentällä tulvahti vastaan lämmin kostea ilma. Alakerran joukko koneesta pääsi viimeisenä, joiden maahantulo muodollisuudet kestivät jonottamisineen n. puolitoista tuntia. Pääsimme kuitenkin vaikeuksitta maahan ja saimme passeihimme Brasiliaan tuloleiman. Rokotustodistuksia ei kyselty, vaikka suurin osa olikin ottanut keltakuumerokotuksen kaiken varalta. Myös malarialääkitykseen oli varauduttu. Kentällä meitä oli vastassa Arno, tekninen opas Agritours Brasilian toimistosta ja paikallinen opas Daniel. Sinipukuiset rahan vaihtajat tulivat heti vastaan ja eurot muuttuivat real eiksi. Brasilian rahayksikkö real, oli sillä hetkellä 2,6 kertaa euron arvoinen. Kurssina oli sama kuin Helsingissä Forex-rahanvaihtotoimistossa.

2 Bussi oli mitoitettu meidän ryhmälle, mutta matkatavaroita ei saatu mahtumaan kaikkia tavaratilaan, joten osa laukuista lastattiin bussin penkille. Reilun puolen tunnin bussimatkan jälkeen olimme perillä hotellissa Copacabanan rannalla. Hotellin nimi oli Rio Othon Palace kerrosta käsittävässä hotellissa oli yläkerrassa saunakin. Se jäi itseltäni kokematta, mutta joku joukostamme ehti sen testata myöhemmin. Pienen tervetulomehuhetken aikana kerrottiin päivän jatko-ohjelmasta ja jaettiin huoneiden avaimet. Kantajat toimittivat matkalaukut huoneisiin. Huoneet olivat kaikilla rannan puolella, ja aallot löivät kohisten rantaan ja liikenteen melu kantautui myös rannan ja hotellinväliseltä kadulta. Se vain loi lisätunnelmaa. Muutaman tunnin lepohetken jälkeen kokoonnuimme hotellin ala-aulaan, josta suuntasimme bussilla kaupunkikierrokselle ja yhdelle maailman tunnetuimmista Kristus-patsaista. Meidän 25 hengen bussi oli liian suuri nousemaan vuorelle kapeaa ja mutkittelevaa tietä, joten jouduimme jakautumaan kahteen pienempään bussiin.

3 Tämä Kristus-patsas hallitsee Rio De Janeiron maisemaa ja se sijaitsee n. 700 m meren pinnan yläpuolelle kohoavalla Corcovado(kyttyräselkä) -vuorella. Patsas itse on 38 m korkuinen ja painaa 1145 tonnia, ja päällystetty ns. saippuakivellä. Sitä rakennettiin vuosia ja 1931 patsas vihittiin. Näkymät vuorelta ovat huikaisevat. Onneksi sää suosi sillä saimme nähdä suurimman osan laajasta Rio De Janeiron kaupungista. Kristus-patsaalta palattuamme suuntasimme matkamme keskustaan ja poikkesimme Sambaareenalla. Samba areena on 700 metriä pitkä esiintymiskatu, jossa sambakoululaiset saavat näyttää vuoden aikana oppimansa taidot ja asusteet. Samba-karnevaalit ovat helmikuussa ja kestävät neljä päivää. Samba-areenalle halvimmat liput maksavat muutaman US dollarin, mutta aitiopaikka ruokineen ja juomineen saattaa maksaa seurueelle yli US dollaria. Nykyisin Samba-koulut on keskitetty samalle alueelle, ja kouluihin on madollista päästä tutustumaan myös muulloin kuin karnevaalien aikana. Maksua vastaan tietenkin. Samba on monelle brasilialaislapselle pakoreikä todellisuudesta. Mm Rion slummeissa elää n. 1,2 milj ihmistä. Rion asukasluku on yli 5 miljoonaa. Samba-areenalla on kauppa, jossa on esillä toinen toistaan kauniimpia asuja ja sieltä saa ostaa mukaansa matkamuistoja, tai kuvauttaa itsensä Samba-asu päällä.

4 Sambasta siirryttiin moderniin roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka häikäisi erikoisuudellaan, ei kauneudellaan.

5 Kiertoajelun jälkeen palasimme Copacabanalle ja söimme maistuvan tervetulolounaan hotellin lähellä sijaitsevassa ravintolassa noutopöydästä. Ruokailun jälkeen siirryimme kävellen hotellille ja valmistauduimme seuraavaan päivään. Kello oli pakallista aikaa n. puoli kahdeksan, mutta sisäiset kellomme kertoivat olevan nukkumaan menoajan. Aikaero Suomen ja Rio välillä on neljä tuntia, joten meille oli melkein puoliyö Keskiviikko Ho hoijaa, kello neljä tuli herätys, aamupala klo 4.30 Sky-baarissa 30. kerros ja klo viisi lähtö bussilla lentokentälle. Mutta missä bussi?? Paikallisoppaamme Daniel soitteli ja soitteli, mutta bussia ei näkynyt. Kentälle piti ehtiä kuudeksi, sillä lento Curitibaan Sao Paulon kautta lähtisi klo Kun Daniel ei tavoittanut bussia, saimme kokea Riolaisen taksimatkaelämyksen. Noin 20 minuutissa ehdimme kentälle takseilla ja kyyti oli reipasta. Taksit vaihtelivat kaistoja vähän väliä, vilkuttelivat valoja, ajoivat päin punastakin, jos ei muita ollut risteyksessä. Matkalla ehdimme havaita yhden kolarinkin, jossa taksi oli toisena osapuolena, onneksi ei meidän porukkamme taksi. Seuraavaksi odottelimmekin sitten koneen lähtöä. Kone lähti ajallaan, matkalla ehti olla pieni välipalatarjoilu ja laskeuduimme tunnin kuluttua Sao Paulon kentälle. Lentoyhtiön nimi oli TAM, kone siisti ja lentoemännät nuoria ja kauniita. Koneen vaihdon piti kestää tunnin, mutta vaihto viivästyi noin tunnilla, sillä lennonjohtajilla oli italialainen lakko. Hidastuslakko, jolla osoittivat mieltään, sillä aiemmin syksyllä Brasiliassa sattuneesta lentoonnettomuudesta syytettiin lennonjohtoa turman aiheutumisesta. Eivät halunneet ottaa syitä niskoilleen. Taas noin tunnin lento ja saavuimme perille Curitibaan, joka sijaitsee Paranan osavaltiossa, Rio De Janeirosta lounaaseen. Vastassa oli taas paikallinen opas, Nadiel, joka johdatteli meidät bussilla ensimmäiseen vierailukohteeseen Curitibassa sijatisevaan Frimesa osuuskunnan yhteen tuotantolaitokseen, meijeriin. Frimesa vastaa tavallaan meidän Valiota, paitsi, että Frimesalla on myös lihanjalostusta. Aluksi kuunneltiin meijerissä maidon laadusta vastaavan eläinlääkärin esittely osuuskunnan ja meijerinsä toiminnasta. Nestle ja Danone ovat Brasilian suurimmat maidonjalostajat ja maksanevat myös parhainta hintaa. Maidon tuotanto kasvaa tällä alueella n % luokkaa vuodessa. Maitokiintiöt eivät rajoita tuotantoa. Paranan osavaltio ei tuota määrällisesti eniten maitoa, mutta siellä laatu on parasta. Maidon laaturajat ovat löysät, solut alle 1 milj. ja bakteerit n Koko maan kattavaa samanlaista laatuluokitusta ei ole. Tällä meijerillä laaturajat olivat tiukemmat. Maidolle on perushinta, joka oli 0,40 realia (15 snt/l). Jos sai kaikki lisät, niin hinta kohosi n 0,50 realiin (vajaa 20 snt/l). Hintalisään vaikutti mm. valkuainen, rasva, solut, bakteerit, lämpötila, maitomäärä ja tilalle pääsy. Vastaanotetusta maidosta tehtiin mm. määritys, jolla selvitettiin, oliko maito päässyt happanemaan säilytyksen aikana. Jos epäkuranttia maitoa tuli, se ohjattiin johonkin läheiseen saman osuuskunnan sianlihan-

6 tuottajan tilalle. Tähän meijerin otettiin maitoa vastaan päivittäin n litraa. Meijerin tuotevalikoimassa oli maitoja ja jogurtteja. Suurin osa maidosta pakataan UHT-maitona, mutta myös tuoremaitoa, jossa myyntiaika on kuusi päivää. Jogurtissa myyntiaika on 45 vrk. Frimesalla on useita tuotantolaitoksia, joissa valmistetaan myös juustoja. Vienti ulottuu myös Eurooppaan. Esittelyn jälkeen maistelimme tarjolla olevia juotavia jogurtteja, jotka olivat laadukkaita, ja varsinkin kookosmakuinen juotava jogurtti miellytti minuakin. Laitoskierrokselle pukeuduimme suomalaisen tapaan suojatakkeihin ja jalkineisiin. Kaikki sormukset ym. piti ottaa pois sormesta ja kamerat ja laukut piti jättää pukuhuoneeseen. Tuotantolaitoskierroksella kävimme ensin maidon vastaanotossa, joka oli kaksikaistainen katos. Siinä tapahtui maidon pumppaus maitoautosta meijeriin. Maidon jäähdyttäminen Brasilian kaltaisessa maassa on kovan energian käytön takana. Seuraavaksi suuntasimme laaduntarkkailulaboratorioon, jossa raakamaito testattiin, ja samassa paikassa testattiin myös valmiiden tuotteiden säilyvyyttä. Laboratorion jälkeen siirryimme maidon pakkaussaliin, jossa oli meneillään maidon pussitus, kuten meillä aikoinaan ja nykyisin Virossa. Toiminta ei näyttänyt kovin tehokkaalta. Maidon pakkaussalista siirryimme varastotiloihin, joihin ei ollut tuotteita liiallisesti jämähtänyt. Meijerikäynnin jälkeen siirryimme kaupungille lounaalle, joka olikin ihan maistuva. Lounaspaikkaan mahtuu kerralla 4600 ruokailijaa. Ruokailun jälkeen siirryimme tutustumaan Paranan holstainjalostuskeskukseen. Holstainjalostuskeskukseen on sijoitettu myös Paranan osavaltion maitolaboratorio. Keskuksen johtaja kertoi jalostustavoitteista ja Brasilian maidon tuotannosta. Brasiliassa

7 on n. miljoona tilallista. Maitoa tuottavista tiloista suuri osa tuottaa koko vuoden maitoa, mutta osalla tiloista tuotanto on vain ehkä puolet vuodesta. Keskituotos koko Brasiliassa on nyt n.1300 l/lehmä/vuosi. Maidon kulutus Brasiliassa on pysynyt ennallaan, mutta tuotanto kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä tuotetaan maitoa n. 25 miljardia litraa ja arvio on, että Brasilian maidontuotanto on v miljardia litraa ylijäämäistä. Koska maissin hinta on huono, syötetään maissia eläimille, jolloin saadaan maissin avulla kasvatettua maidontuotantoa. Paranan osavaltion alueella maidon tuotanto on kasvanut v ,6 miljardista litrasta v ,6 miljardiin litraan. Kasvu on huimaa. Eläinjalostuksessa tavoite on samanlainen kuin maailmalla yleisesti, kestävämpiä parempituottoisia lehmiä. Maitolaboratoriossa analysoidaan sekä karjantarkkailu-, että hinnoittelunäytteet. Näytteet kalibroidaan Usa:n ja Kanadan kanssa. Tarkkailuun kuuluvia tiloja on alueella 250 tilaa. Analyyseja tehdään vuodessa n lehmästä. Illalla majoittauduimme Curitibaan Rockefeller hotelliin. Siisti, asiallinen hotelli. Baarissa oli tarjolla mm. Caipirinhaa, Brasilian kansallisjuoma, joka tehdään sokeriruokoviinasta, lime-hedelmästä ja jäistä ja sokerista: maistuvainen!! Torstai Torstai-aamuna matkustimme ABC-Foundation-tutkimuskeskukseen. Keskus on kolmen osuuskunnan Catal, Batavo ja Castrolandia, omistama. Näillä kolmella osuuskunnalla on yhteensä n jäsenviljelijää ja heillä viljelyksessä n ha viljeltyä pinta-alaa. ABC:n tarkoitus on kehittää jäsentensä viljelyn tehokkuutta ja on siinä onnistunutkin. Sekä soijan maissin ja vehnän satotasot ja maidon tuotanto/lehmä ovat selkeästi yli alueen ja valtakunnan keskiarvon. Suorakylvö on lähtöisin näitä kulmilta Brasiliasta. Hauska sattuma oli kun istuimme luentosalissa, sisälle astui viljelijäporukka, joka sanoi: Huomenta. Suomalaisryhmä oli liikkeellä suorakylvön merkeissä ja matkan järjestäjä oli Suomen Suorakylvö Oy, suorakylvökoneiden maahantuoja. Meille myös todistettiin, että Paranan osavaltio on osuustoiminnan ykkönen Brasiliassa. Seuraava kohde oli Castrolanda osuuskunnan sikatila, jonka pinta-ala oli n. 750 hehtaaria. Emakoita oli 850, joista syntyi n teuraaksi kasvatettavaa sikaa. Siat toimitettiin teuraaksi 105 kiloisena. Kuljetus teurastamoon suoritettiin yhdessä kahden muun tilan kanssa. Teurastamo oli osuuskunnan omistuksessa. Tilalla oli 40 työntekijää, jotka viljelivät, pakkasivat siemenviljaa, sekoittivat sian rehut omassa rehukeskuksessa, hoitivat tietenkin siat ja rakensivat konepajassa tilalla tarvittavia laitteita. Tilan viljelykierrossa oli myös raiheinää, joka paalattiin pyöröpaaleihin ja myytiin naapuritilojen naudoille. Hygienia oli suomalaisella tasolla sikalassa, jonne ei päästetty, kuin matkassamme ollut toimittaja kuvaamaan sikoja. Sikatilan jälkeen poikkesimme taas lounaalle, joka oli hyvä ja runsas. Lounaan jälkeen matkasimme ensimmäiselle maitotilalle. Tilalla oli reilut 600 lehmää, lypsettiin kaksi kertaa päivässä. Tilalle oli hankittu pari vuotta sitten kaksi x 16 paikkainen takalypsyasema, jossa lypsy kesti n. 3 tuntia aamuin illoin. Lypsäjiä pyöri montussa neljä kappaletta. Maitohuoneessa oli kaksi litran tilasäiliötä. Maitohormoneja ei tilalla käytetty. Samalla, kun tuotosvaiheen mukaan eri ryhmiin jaetut eläimet kävivät lypsyllä, puhdistettiin lantakäytävät traktorilla ja jaettiin seosrehu. Tila oli valmis kasvattamaan tuotantoaan kaksinkertaiseksi. Tilan emäntä oli erittäin kiinnostunut jalostuksesta, ja tilalla olikin runsaasti palkittuja jalostuseläimiä. Parsipaikan hinnaksi oppaamme ilmoitti 2000 paikka. Navetta ei tarvinnut seiniä, vain makuuparret, lantakäytävät ja lietevarastot. Ehkä hinta oli totuuden mukainen. Vasikat oli navetan vieressä olevalla nurmialueella kaulastaan yksittäin naruun kytkettynä. Näytti vähän pahalta, kun aurinko kuitenkin porotti kirkkaalta taivaalta. Vasikat käytiin juottamassa yksilöllisesti. Tällä tavalla emäntä kertoi olevan mahdollista seurata yksittäisten vasikoiden kuntoa ja olotilaa.

8 Illaksi majoituimmekin Castroon Buganville-hotelliin Illalla oli hotellissa illallinen ja Antin päivä päättyi Arnon luentoon Brasilian menneisyydestä ja nykyisyydestä. Perjantai 1.12 Tänään piti tutustua pihvikarjaan, mutta sellaista tilaa alueelta ei kuulemma löytynyt??, joten oli tyydyttävä lypsykarjatilaan. Tälle tilalle satuimme yhtä aikaa maitoauton kanssa. Täysperävaunullinen rekka tyhjensi tilatakin tilan omalla maitopumpulla. Maitomäärä tarkistettiin tankin omasta mittarista. Tankin vetoisuus oli l, mutta lypsyn jälkeen maitoa jäähdytettiin aluksi kolmessa erillisessä pienemmässä tankissa ennen suureen tankkiin siirtoa. Eläinlääkäri Mario, joka esitteli tilaa, kertoi lehmien tuotoksen lisäämiseksi käytettävän somatodrobiini maitohormonia. Se on kuulemma eläimen itsensäkin tuottama hormoni, siis luonnonmukainen. Tällä tilalla lehmiä lypsettiin tiheään tahtiin. Parhaat lypsettiin viisi kertaa, vähän huonommat neljä kertaa ja loput kolme kertaa. Tilalla oli 800 päätä, joista 470 lypsylehmää. Keskituotos oli l vuodessa. Joka kuukausi tilalta lähti n litraa maitoa, vuosimäärä siis 6 milj. litraa. Maidon pitoisuudet olivat: valkuainen 3,2, rasva 3,56, solut ja bakteeritaso Siemennykset hoidettiin ilman synkronointeja. Seosrehuruokinta, päivätuotos 40 l keskimäärin. Navetta seinätön, mutta silti helteitä varten oli katoksessa puhaltimet ja tihkukastelulaitteet eläinten olojen helpottamiseksi. Lypsäjän vuosiansio oli n realia, vajaa 400,

9 työjohtotasolla sai realia. Minimipalkka Brasiliassa on n. 350 r/kk. Henkilöstö sai bonusta tuottavuuden noususta. Lypsyllä oli kolme henkilöä, jotka hoitivat rutiinilla lypsyn. Utareet kuivattiin alkusuihkeiden ja vedinkaston jälkeen paperipyyhkeillä, joten alhainen bakteeritaso oli uskottavaa. Tila oli jaettu eri tulosyksiköiksi. Maitoyksikkö osti tarvittaessa tuotantopanoksia muilta. Maitoyksiköllä oli 130 ha peltoa käytössä, jolla se tuotti kaiken karjalle tarvittavan rehun. Koko tilan viljelyala oli 1300 ha. Tila kasvatti myös 4000 lihasian satseja. Tilalla oli laakasiilo, johon mahtui 100 hehtaari maissisato. Täällä maasta saadaan kaksi satoa vuodessa. Hiehoilla oli ikilaidun käytössä. Tila otti lantakaasut talteen, ja teki siitä sähköä, jota käytettiin mm. kasteluveden pumppaamiseen, lietteen sekoitukseen ja pumppaamiseen ja viljan kuivatukseen. Maitotilan jälkeen matkasimme Witmarsum osuuskuntaan, jossa nautimme lounaan ja osuuskunnan valmistamia juustoja. Tämä osuuskunta oli saanut alkunsa saksalaisista siirtolaisista, jotka tulivat asuttamaan ja Brasiliaa ja saivat samalla enemmän elintilaa itselleen. He saivat maata kun toivat omat koneet ja laitteet ja eläimet kehittämään alueen maataloutta. Alueella on paljonkin euorooppalaisten jälkeläisiä, saksalaisia ja hollantilaisia. Aluksi kasvattivat mustaa vehnää ja vesimeloneita. Nykyisellään osuuskunnalla on 90 tilaa, jotka tuottavat myös maitoa ja jalostavat sen juustolassaan. Osuuskunnalla on palkkalistoilla myös kolme eläinlääkäriä ja agronomia, jotka pyrkivät kehittämään osuuskunnan maataloutta yhdessä tilojen kanssa. Maidontuotanto ei huimaa, sillä keskituotos on

10 6000 kg/lehmä ja päivätuotos pyörii vajaassa 20 litrassa. Yhdellä tilalla on myös luomuvihannestuotantoa. Osuuskunnalla on myös oma kauppa. Seuraava kohde oli vajaan 100 lehmän maitotila, jota hoitivat isä ja poika Schartner. Lypsykarja tällä kuten muillakin vierailutiloilla oli holstein friisiläistä. Tilalla oli viljeltyä 159 ha, josta vuokramaata 60 ha Vuokra oli sidottu maidon hintaan siten että yhden hehtaarin vuokra oli 670 l/ha. Tällä hetkellä realeissa 338 / ha. Karjan keskituotos oli 8600 l / vuosi. Aamulypsy alkoi klo 4.00 ja iltalypsy klo Lypsyyn, ruokintaan ja kuivitukseen osallistui neljä henkilöä. Puolet tilan maidosta toimitettiin tuoremaitomeijeriin. Hinta tälle maidolle oli 60 reali/litra. Sonnivasikat menivät suoraan teuraaksi, niillä ei ollut juuri mitään arvoa.. Lehmävasikoille annettiin 2 kertaa päivässä yht. neljä litraa maitoa. Antibioottihoitoja oli 2 3 kertaa kuukaudessa. Antibioottihoidon jälkeen ei lehmiä testattu. Jos antibioottimaitoa pääsi meijeriin, ensimmäisellä kerralla tuli varoitus, ja maitoerästä ei maksettu mitään. Toisella kerralla sakko oli kahden päivän tuotosmäärä. Tilan solumäärät olivat tasolla ja bakteerit n Valkuainen oli 3,07 ja rasva 3,33. Ruokinnassa käytettiin mm. sinimailasta, joka annettiin tuoreena pöydälle. Sinimailas-sato korjattiin n. kuukauden välein, joten kasvuolot on oltava huippuluokkaa. Maissista tehtiin säilörehua. Sato oli n ka kg/ha. Tilalla oli myös 22 ha ohralla ja 22 ha:lta korjattiin maissi jyvinä ruokintaan. Tilan erikoisuus oli broilerin tuotantohalli. Broilerin poikaset ja rehut toimitti tilalle firma, joka osti myös 1, 5 kg painoon kasvaneet eläimet. Normaali teuraspaino Brasiliassa on 2,5 kg, mutta nämä kasvatettiin vientiä varten. Kasvatusaika oli 31 vrk. Isäntä sai 4000 realia satsilta ja broilerinlannan. Uusi satsi tuli aina joka 45. päivä.

11 Onnellisina päivän tiedoista suuntasimme bussinnokan jälleen Curitibaan ja samaan Rockefellerhotelliin, jossa olimme jo yöpyneet. Täällä saimme järjestymään tilan, jossa matkalaiset pääsivät esittäytymään toisilleen. Siinä alkuilta vierähtikin hauskasti. Suurin osa joukostamme halusi vielä turistikauppaan ostoksille ja sen jälkeen vielä syömään. Ja millaista ruokaa??? Tämä ravintola oli erikoitunut pizzoihin. Erilaisia pizzasuikaleita oli tarjolla useita kymmeniä. Alkuun oli suolaisia, normaali pitzzoja, mutta lopussa tarjoiltiin mm. suklaakuorutteisia pitzzoja. Vatsat tulivat täyteen. Lauantai Taas pakkasimme laukkumme ja lähtöselvityksessä kinasin yllättävästä verosta, joka oli 1,5 realia. En ymmärtänyt, mikä vero oli, koska moista veroa emme olleet aikaisemmin maksaneet. Koska en suostunut maksamaan, ei sitä pakollakaan paikallinen oppaamme voinut vaatia. Koska muutamat muutkin olivat joutuneet veroa maksamaan, heitin minäkin sitten pari realia tiskiin. Vuorossa oli viimeinen matkamme maitotila. Tämän tilan omisti holstainyhdistyksen puheenjohtaja, Nelio Ribas, joka toimi myös ihmislääkärinä läheisessä kaupungissa. Tällä tilalla saimme perusteellisen selostuksen siitä, mitä jalostustavoitteita Holstain-lehmällä on. Innokas jalostaja Augusto piti hyvin seikkaperäisen esityksen, mitä lehmältä vaaditaan. Eläinaines tällä tilalla oli todella huippuluokkaa. Tilalla oli 180 lypsylehmää, eläimiä yhteensä 450 ja viljelypinta-alaa 200 ha. Ruokinta oli seosrehuruokintana. Keskituotos oli 32 l / lehmä / päivä. Jalostusarvolla mitattuna ensikot olivat keskim pistettä. Ensikoiden tuotos oli l. Parhaat lehmät lypsivät l/ vuosi. Tällä tilalla lypsyn hoitivat naiset. Naiset ovat omistautuneempia lypsytyöhön ja heillä oh hyvät lypsyrutiinit, totesi tilanhoitaja. Meijeri oli 5 km päässä. Nännikumit vaihdettiin 2500 lypsykerran jälkeen ja lypsylaitteet tarkastettiin puolivuosittain. Lypsyyn kului aikaa 3 tuntia kerralla 2 x 8 paikkaisella kalaruotoasemalla. Tilalla oli myös biodiselillä liikkuva Valtra-traktori. Tilan omistajakin ehti paikalle ja oli todella iloinen ulkolaista vieraista, ja toivotti meille kaikkea hyvää ja lupasi muistaa meitä aina katsellessaan muistoksi hänelle jättämäämme pehmolehmää..

12 Tilakäynnin jälkeen suunnistimme lentokentälle, missä pidimme matkan tästä osiosta palautetilaisuuden. Samalla luovutimme oppaillemme Nadielille ja Arnolle muistolahjat. Nadiel sai portugalinkielisen kirjan joka kertoi Suomesta. Arno sai pehmolehmän, sillä hän on käynyt kerran Suomessa, mutta ei ymmärrä konemiehenä paljoakaan lehmistä. Tämän jälkeen koneeseen ja paluumatka Sao Paulon kautta takaisin Rio De Janeiroon.. Sunnuntai 3.12 Sunnuntaina oli vapaapäivä. Käytimme sunnuntaiaamupäivän kukin omalla tavallaan, mutta iltapäivällä n. kymmenen jalkapallokulttuurista kiinnostunutta henkilöä suuntasi matkan Maracana - jalkapallostadionille. Maracana stadion oli aikanaan maailman suurin stadion, johon mahtui katselijaa. Nykyisin sinne sopii vain henkeä, sillä turvallisuussyistä kuppi-istuimet ovat vallanneet istuinlankut. Ottelu oli nautittavaa jalkapalloa ja päättyi sopuisasti 1-1. Vastakkain olivat Rion Fluminence ja Sao Paolon Palmeiras. Katsomossa oli ehkä päälle katsojaa, jotka pitivät hienoa tunnelmaa yllä lauluineen ja rummutuksineen. Kokemuksen hinta oli 90 realia, kuljetuksineen. Ilmeisesti taksilla paikan päälle meno ja lipun osto rahvaan luukulta olisivat tuoneet hieman säästöä, sillä lipussa oli hinta 10 realia!

13 Maanantai Maanantaina lähdin MT:n toimittajan kanssa juttumatkalle Brasiliaan maatalousministeriöön. Siitä voitte lukea Maaseudun Tulevaisuudesta. Tiistai 5.12 Tiistaina osa porukasta kävi tutustumassa kalastajan ammattiin sivuelinkeinona ja osa tutustui paikalliseen käsityöläiskulttuuriin ja mahdollisuuteen maidontuotannon ohelle tehdä rutiineista poikkeavaa työtä, ja saada siitä jopa uuden ammatin. Illalla osallistuimme Samba-illalliselle, ja sen jälkeen LOISTAVAN VÄRIKKÄÄSEEN Samba-show esitykseen. Pääsimme myös näyttämään esiintymislavalla Letkajenkkataitojamme, tosin ilman sambatyttöjä. Keskiviikko Itsenäisyyspäivä ja lähtö kotimatkalle. Aamupäivällä ehdimme pikaisesti käymään Sokeritoppavuorella, jossa meidän piti syödä myös itsenäisyyspäivälounas. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sokeritoppanimi tulee vuoren muodosta. Sinne mennään kahdella vaijeriratahissillä, jota myös James Bond on käyttänyt. Sokeritoppa kohoaa n. 300m korkeuteen. Valitettavasti ilma ei ollut suotuisa, vaan usvan takaa yritimme katsella kaupunkia. No, palasimme hotellille pakkaamaan laukut ja valmistauduimme lähtölounaalle joka oli muutaman korttelin päässä. Lähtölounaalla lauloimme tietenkin MAAMME laulun 89 vuotiaalle Suomelle ja annoimme Maitokerhon itsenäisyyspäivän ansiomerkin oppaallemme Riitalle. Toki muistimme paikallisopasta Danielia luovuttamalla hänelle Suomen lipun. Eläköön Suomi!

14 Kotimatka alkoi. Muistakaa etelästä tullessanne pakata käsimatkatavaroihin lämmintä vaatetta, ettei käy kuin minulle. Matkalaukut jäivätkin koneen vaihdossa Pariisiin, ja jouduin palaamaan kotiin kauluspaita päällä. Onneksi ei ollut 30 asteen pakkasta odottamassa. Lentoyhtiö oli muuten Air France! Kiitos kaikille matkalla mukana olleille hyvästä reissusta. Tämä oli näkemykseni ja kokemukseni matkasta. Jokaiselle jäi omanlaisensa kokemus, ja arvattavastikin myönteinen! Antti Vauhkonen Lahden Seudun maitokerhon sihteeri

BRASILIA / Antti Vauhkonen

BRASILIA / Antti Vauhkonen 1 BRASILIA / Antti Vauhkonen Lennot: ( huom. Pariisin menoaikataulu saattaa muuttua ) 27.11 AF1099 Helsinki- Pariisi klo 12.15 14.20 27.11 AF442 Pariisi Rio de Janeiro klo 23.20 07.35 06.12 AF443 Rio de

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula

Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin. Toimitusjohtaja Kari Aakula Enemmän lähiruokaa julkisiin keittiöihin Tampere 26.5.211 Toimitusjohtaja Kari Aakula Valio Oy 27.5.211 1 Valio Oy:n hankintaosuuskunnat 1.1.21 1. Evijärven Osm. 2. Härmän Seudun Osm. 7 3. Osk. ItäMaito

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

VESIVASTUULLISUUS YRITYSTOIMINNASSA. Ismo Puurunen

VESIVASTUULLISUUS YRITYSTOIMINNASSA. Ismo Puurunen VESIVASTUULLISUUS YRITYSTOIMINNASSA Ismo Puurunen 20.3.2019 MAAILMAN INNOVATIIVISIN MEIJERI JA RUOKATALO Ruoka tuo ystävät yhteen ja antaa hyvän mielen. Luomme hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti.

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Valio ja maidonhankinta

Valio ja maidonhankinta Valio ja maidonhankinta Reima Luomala 24.4.2012 Valio Oy 3.4.2012 Alkutuotanto 1 Valio Oy Suomen suurin maidonjalostaja Perustettu 1905 Omistajat Valio Oy:n omistaa 18 osuuskuntaa. Valioryhmään niistä

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

Fly-Inn Terrassa 2007

Fly-Inn Terrassa 2007 Fly-Inn Terrassa 2007 Osallistuimme Lassi co-pilot Huuskosen ja Mohammad MoMo Rostam Barouein kanssa syys-lokakuun vaihteessa Barcelonan kupeessa sijaitsevan Terrasan Fly-Inniin ja tässä on matkakertomus

Lisätiedot

Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus.

Märehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus. Märehtijä Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus Pötsin ph Ruokinta Väkevyys Arja Korhonen Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä Tutkimus tehty MTT Maaningan tutkimuskoeasemalla

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS Alla on kuvattu keskustelutilanteita. Ennen tilannetta sinulla on aikaa tutustua siihen. Näet sulkeissa vihjeen, mitä sinun pitää sanoa suomeksi. Kuulet keskustelun toisen

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti

Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti Matkaraportti Opintomatka 10-12.4.2013 Vuokatti 10.4.2013 Matkalle lähdettiin Taipaleen Pasin täydellä pikkubussilla 17 hengen voimin. Mukana oli 15 maidontuottajaa, Jari Korva Pohjolan Maidolta ja Timo

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Kustannukset kohdallaan mihin on varaa?

Kustannukset kohdallaan mihin on varaa? Kustannukset kohdallaan mihin on varaa? Tuomo Rissanen Valion Navettaseminaari 10-11.2.2016 Vt. Toimitusjohtaja, ProAgria Pohjois-Savo tuomo.rissanen@proagria.fi 0405638749 Case, 130 lehmän navetan investoinnin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I Jeanne Wormuth CY Heifer Farm Yleistä Jeannen taustaa Agway aloitti hiehojen kasvatustoiminnan joulukuussa 1998 Tilat 4000 hiehon sopimuskasvatukseen CY Farms

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia

Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia Lähiruoka Pirkanmaalla - viljelijäkyselyn tuloksia 22.8.2012 Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Maatilojen Kehitysnäkymät 2020 Pirkanmaan lähiruoka Maatilojen kehitysnäkymät 2020 tutkimuksen

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS

KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS KANTONIEMEN TILAN INVESTOINTIRATKAISUT, NIIDEN TAUSTAT JA TOIMIVUUS 1. Vähän tilan historiasta ja menneisyydestä 2. Kehityksen ja rakentamisen vaiheita menneestä nykypäivään 3. Valitut ratkaisut ja niiden

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla. Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010

Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla. Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010 Kokemuksia luomutuotannosta Muuruveden koulutilalla Pentikäinen Marjo Karjanhoitaja Savon ammatti- ja aikuisopisto, Muuruvesi 10082010 Luomumaitoa Muuruvedeltä 2 10.8.2010 M.Pentikäinen Luomumaitoa Muuruvedeltä

Lisätiedot

Raisioagro, Merja Holma JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN

Raisioagro, Merja Holma JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN Raisioagro, Merja Holma 21.11.2014 JOGURTTIA JA JUHLIA LAAJENNUKSEN SIJAAN Kaikki Saksan tilat eivät kasvata liikevaihtoaan lehmämäärää lisäämällä. Diers-Hofin tilalla on 300 lehmää, joiden maidosta kolmannes

Lisätiedot

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015

Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Maidontuottajien ammattimatka USA, Wisconsin, 1.10 8.10.2015 Vuoden 2015 World Dairy Expo ammattimatka lähestyy. Matkan pituus on kahdeksan päivää. Ohjelman mukaan matkaan sisältyy yhteensä 8 tilavierailu,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

- AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO MUU RAPORTTI - AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA AGROLYMPICS 2018 Savonian opiskelijat Portugalissa TEKIJÄ/T: Jukka Leskinen Matti Hyrkäs 2 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 REISSUUN

Lisätiedot

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin 2.4.2014 Opintomatkalle startattiin Kannuksesta Koivukartanosta M. Rauman linja-autolla klo 9.00. Seinäjoella Agrimarket tarjosi ruuan ja sen jälkeen kuultiin

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta

Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Kesän 2014 säilörehun laatu Artturi-tulosten pohjalta Pekka Petäjäsuvanto, tuotantoasiantuntija, Osuuskunta Pohjolan Maito POHJOIS-SUOMEN NURMITOIMIKUNNAN TALVISEMINAARI 2015 Syötekeskus 2015 Mietteitä

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 4.7. perjantaiaamuna kello 8 noustiin Möllärin bussiin ja keula kohti etelää. Matkan varrelta poimittiin marttoja kyytiin Niskanperältä, Itäkoskelta,

Lisätiedot

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä

Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Matkakertomus koottuna oppilaiden esityksistä Laivamatka Lähdimme Kupittaan koululta seitsemältä ja odotimme terminaalissa tuskastuneesti laivaa. Laivalla kirmasimme heti tax freehen ja muihin kauppoihin.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Toukokuun kuukausitapaaminen Aika: 14.5.2013 Paikka: Vaasan ABC Läsnä: 28 iloista senioripoliisia. Todella aurinkoisen kevätsään vallitessa nuo 28 senioria kokoontuivat yhteiseen kuukausitapaamiseen. Tällä

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua)

Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua) Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua) Sunnuntai - maanantai Sähköjohtoja riittää, vaikka sähkökatkoja onkin usein. Kathmandun maisemia kattoterassilta. Unelmien puutarhassa, joka oli ennen

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Miten maatalouden rakennekehitys jatkuu Pohjois-Suomessa? Anne Kallinen KANTAR TNS / Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Nykytilanteesta tulevaisuuteen: Maatilojen Kehitysnäkymät vuoteen 2022 Suomen Gallup

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

SAN SEBASTIAN

SAN SEBASTIAN SAN SEBASTIAN 8.-10.10.2016 BASKIMAAN HELMI Köröttelimme paikallisjunalla Bilbaosta San Sebastianiin. Odotusarvomme maisemien ja matkan suhteen olivat korkeammalla mitä tarjonta. No, noin parin tunnin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?

Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse

Lisätiedot

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Rooman opintomatka 2018

Rooman opintomatka 2018 Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä

Viljamarkkinanäkymät. Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Viljamarkkinanäkymät Sadonkorjuuseminaari 2011 Tapani Yrjölä Vehnän tuotanto Markkinoiden epävarmuus väheni tuotannon kasvun seurauksena Vientimarkkinoiden tarjonta kasvaa Tuotannon kasvu Mustanmeren alueella,

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Seosrehuruokinnan taloudenhallinta. Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous

Seosrehuruokinnan taloudenhallinta. Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Seosrehuruokinnan taloudenhallinta Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Tavoite täydellisestä, helposta ja nopeasta seosrehuruokinnasta? Mitä vaaditaan että seosrehuruokinta toimii?

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot