Matkakertomus Lahden Seudun Maitokerhon matkasta Brasiliaan

Transkriptio

1 Matkakertomus Lahden Seudun Maitokerhon matkasta Brasiliaan Maanantaina 27. marraskuuta lähdimme kahdessa erässä matkalle Etelä-Amerikkaan Brasiliaan. Ensimmäinen ryhmä, viisi henkeä, aloitti matkan klo ja seuraava ryhmä neljä tuntia myöhemmin. Etujoukko ehti piipahtamaan Pariisin keskustaan junalla ja vierailemaan Notre Dam kirkossa. Juna matka keskustaan kestää n. puoli tuntia. Kirkko oli loistelias sisältä, kuten arvata saattoikin. Lasimaalauksia oli tuhansia, jotka kiersivät kirkkoa monessa eri kerroksessa. Väkeä kirkossa vaelsi jatkuvana jonona, mutta urkurin soittama musiikki rauhoitti mieliä. Kirkkokäynnin jälkeen maistui pieni purtava pikkuisessa ruokalassa, joita Pariisissa riittää pilvin pimein. Koska junamatka keskustaan ja takaisin ei ollut jokapäiväinen rutiini, päätimme lähteä kolmen tunnin kuluttua takaisin kentälle, jotta emme ainakaan myöhästyisi jatkolennolta, joka lähti Olimmekin jo hyvissä ajoissa uudelleen Charles De Gaullen lentokentällä. Pienen odottelun jälkeen jälkijoukko, 18 matkalaista, saavuttikin meidät ja lähdimme yhdessä valmistautumaan pitkään lentoon valtameren toiselle puolelle. Koneen lastaaminen aloitettiin jo n. tunti ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Kun lastaus oli suoritettu, suurin osa joukostamme olikin päässyt parempiin piireihin, eli matkustamon toiseen kerrokseen. Me, jotka alakertaa jäimme, olimme tietysti vähän harmissamme, ettei kaikki päästy sinne. No pääasia oli, että pääsimme koneeseen. Koneessa olivat hyvät tarjoilut ja etukäteen jaettiin ruokalista, josta sai valita joka broiler tai kala-aterian. Koska kalan nimi oli outo, valinta oli varman päälle lihaa. Ruoan, ruokajuomien ja pitkän päivän uuvuttamana vaivuttiin katkonaiseen uneen. Jossakin vaiheessa aamuyöllä piti hieman jaloitella, ja keventää oloaan ja torkahtaa taas uneen. Silloin varmaan ylitimme juuri päiväntasaajaa, ei kai sitä muuten olisi herännyt. Puolitoista tuntia ennen laskeutumista stuertit aloittivat aamupalan tarjoilun. Kun aamupala oli nautittu, alkoivatkin laskeutumisvalmistelut ja maahantulopapereiden täyttö, jotka jaettiin lentokoneessa. Puoli kahdeksan pakallista aikaa laskeuduimme Rio De Janeiron kansainväliselle lentokentälle. Tiistai Kentällä tulvahti vastaan lämmin kostea ilma. Alakerran joukko koneesta pääsi viimeisenä, joiden maahantulo muodollisuudet kestivät jonottamisineen n. puolitoista tuntia. Pääsimme kuitenkin vaikeuksitta maahan ja saimme passeihimme Brasiliaan tuloleiman. Rokotustodistuksia ei kyselty, vaikka suurin osa olikin ottanut keltakuumerokotuksen kaiken varalta. Myös malarialääkitykseen oli varauduttu. Kentällä meitä oli vastassa Arno, tekninen opas Agritours Brasilian toimistosta ja paikallinen opas Daniel. Sinipukuiset rahan vaihtajat tulivat heti vastaan ja eurot muuttuivat real eiksi. Brasilian rahayksikkö real, oli sillä hetkellä 2,6 kertaa euron arvoinen. Kurssina oli sama kuin Helsingissä Forex-rahanvaihtotoimistossa.

2 Bussi oli mitoitettu meidän ryhmälle, mutta matkatavaroita ei saatu mahtumaan kaikkia tavaratilaan, joten osa laukuista lastattiin bussin penkille. Reilun puolen tunnin bussimatkan jälkeen olimme perillä hotellissa Copacabanan rannalla. Hotellin nimi oli Rio Othon Palace kerrosta käsittävässä hotellissa oli yläkerrassa saunakin. Se jäi itseltäni kokematta, mutta joku joukostamme ehti sen testata myöhemmin. Pienen tervetulomehuhetken aikana kerrottiin päivän jatko-ohjelmasta ja jaettiin huoneiden avaimet. Kantajat toimittivat matkalaukut huoneisiin. Huoneet olivat kaikilla rannan puolella, ja aallot löivät kohisten rantaan ja liikenteen melu kantautui myös rannan ja hotellinväliseltä kadulta. Se vain loi lisätunnelmaa. Muutaman tunnin lepohetken jälkeen kokoonnuimme hotellin ala-aulaan, josta suuntasimme bussilla kaupunkikierrokselle ja yhdelle maailman tunnetuimmista Kristus-patsaista. Meidän 25 hengen bussi oli liian suuri nousemaan vuorelle kapeaa ja mutkittelevaa tietä, joten jouduimme jakautumaan kahteen pienempään bussiin.

3 Tämä Kristus-patsas hallitsee Rio De Janeiron maisemaa ja se sijaitsee n. 700 m meren pinnan yläpuolelle kohoavalla Corcovado(kyttyräselkä) -vuorella. Patsas itse on 38 m korkuinen ja painaa 1145 tonnia, ja päällystetty ns. saippuakivellä. Sitä rakennettiin vuosia ja 1931 patsas vihittiin. Näkymät vuorelta ovat huikaisevat. Onneksi sää suosi sillä saimme nähdä suurimman osan laajasta Rio De Janeiron kaupungista. Kristus-patsaalta palattuamme suuntasimme matkamme keskustaan ja poikkesimme Sambaareenalla. Samba areena on 700 metriä pitkä esiintymiskatu, jossa sambakoululaiset saavat näyttää vuoden aikana oppimansa taidot ja asusteet. Samba-karnevaalit ovat helmikuussa ja kestävät neljä päivää. Samba-areenalle halvimmat liput maksavat muutaman US dollarin, mutta aitiopaikka ruokineen ja juomineen saattaa maksaa seurueelle yli US dollaria. Nykyisin Samba-koulut on keskitetty samalle alueelle, ja kouluihin on madollista päästä tutustumaan myös muulloin kuin karnevaalien aikana. Maksua vastaan tietenkin. Samba on monelle brasilialaislapselle pakoreikä todellisuudesta. Mm Rion slummeissa elää n. 1,2 milj ihmistä. Rion asukasluku on yli 5 miljoonaa. Samba-areenalla on kauppa, jossa on esillä toinen toistaan kauniimpia asuja ja sieltä saa ostaa mukaansa matkamuistoja, tai kuvauttaa itsensä Samba-asu päällä.

4 Sambasta siirryttiin moderniin roomalaiskatoliseen kirkkoon, joka häikäisi erikoisuudellaan, ei kauneudellaan.

5 Kiertoajelun jälkeen palasimme Copacabanalle ja söimme maistuvan tervetulolounaan hotellin lähellä sijaitsevassa ravintolassa noutopöydästä. Ruokailun jälkeen siirryimme kävellen hotellille ja valmistauduimme seuraavaan päivään. Kello oli pakallista aikaa n. puoli kahdeksan, mutta sisäiset kellomme kertoivat olevan nukkumaan menoajan. Aikaero Suomen ja Rio välillä on neljä tuntia, joten meille oli melkein puoliyö Keskiviikko Ho hoijaa, kello neljä tuli herätys, aamupala klo 4.30 Sky-baarissa 30. kerros ja klo viisi lähtö bussilla lentokentälle. Mutta missä bussi?? Paikallisoppaamme Daniel soitteli ja soitteli, mutta bussia ei näkynyt. Kentälle piti ehtiä kuudeksi, sillä lento Curitibaan Sao Paulon kautta lähtisi klo Kun Daniel ei tavoittanut bussia, saimme kokea Riolaisen taksimatkaelämyksen. Noin 20 minuutissa ehdimme kentälle takseilla ja kyyti oli reipasta. Taksit vaihtelivat kaistoja vähän väliä, vilkuttelivat valoja, ajoivat päin punastakin, jos ei muita ollut risteyksessä. Matkalla ehdimme havaita yhden kolarinkin, jossa taksi oli toisena osapuolena, onneksi ei meidän porukkamme taksi. Seuraavaksi odottelimmekin sitten koneen lähtöä. Kone lähti ajallaan, matkalla ehti olla pieni välipalatarjoilu ja laskeuduimme tunnin kuluttua Sao Paulon kentälle. Lentoyhtiön nimi oli TAM, kone siisti ja lentoemännät nuoria ja kauniita. Koneen vaihdon piti kestää tunnin, mutta vaihto viivästyi noin tunnilla, sillä lennonjohtajilla oli italialainen lakko. Hidastuslakko, jolla osoittivat mieltään, sillä aiemmin syksyllä Brasiliassa sattuneesta lentoonnettomuudesta syytettiin lennonjohtoa turman aiheutumisesta. Eivät halunneet ottaa syitä niskoilleen. Taas noin tunnin lento ja saavuimme perille Curitibaan, joka sijaitsee Paranan osavaltiossa, Rio De Janeirosta lounaaseen. Vastassa oli taas paikallinen opas, Nadiel, joka johdatteli meidät bussilla ensimmäiseen vierailukohteeseen Curitibassa sijatisevaan Frimesa osuuskunnan yhteen tuotantolaitokseen, meijeriin. Frimesa vastaa tavallaan meidän Valiota, paitsi, että Frimesalla on myös lihanjalostusta. Aluksi kuunneltiin meijerissä maidon laadusta vastaavan eläinlääkärin esittely osuuskunnan ja meijerinsä toiminnasta. Nestle ja Danone ovat Brasilian suurimmat maidonjalostajat ja maksanevat myös parhainta hintaa. Maidon tuotanto kasvaa tällä alueella n % luokkaa vuodessa. Maitokiintiöt eivät rajoita tuotantoa. Paranan osavaltio ei tuota määrällisesti eniten maitoa, mutta siellä laatu on parasta. Maidon laaturajat ovat löysät, solut alle 1 milj. ja bakteerit n Koko maan kattavaa samanlaista laatuluokitusta ei ole. Tällä meijerillä laaturajat olivat tiukemmat. Maidolle on perushinta, joka oli 0,40 realia (15 snt/l). Jos sai kaikki lisät, niin hinta kohosi n 0,50 realiin (vajaa 20 snt/l). Hintalisään vaikutti mm. valkuainen, rasva, solut, bakteerit, lämpötila, maitomäärä ja tilalle pääsy. Vastaanotetusta maidosta tehtiin mm. määritys, jolla selvitettiin, oliko maito päässyt happanemaan säilytyksen aikana. Jos epäkuranttia maitoa tuli, se ohjattiin johonkin läheiseen saman osuuskunnan sianlihan-

6 tuottajan tilalle. Tähän meijerin otettiin maitoa vastaan päivittäin n litraa. Meijerin tuotevalikoimassa oli maitoja ja jogurtteja. Suurin osa maidosta pakataan UHT-maitona, mutta myös tuoremaitoa, jossa myyntiaika on kuusi päivää. Jogurtissa myyntiaika on 45 vrk. Frimesalla on useita tuotantolaitoksia, joissa valmistetaan myös juustoja. Vienti ulottuu myös Eurooppaan. Esittelyn jälkeen maistelimme tarjolla olevia juotavia jogurtteja, jotka olivat laadukkaita, ja varsinkin kookosmakuinen juotava jogurtti miellytti minuakin. Laitoskierrokselle pukeuduimme suomalaisen tapaan suojatakkeihin ja jalkineisiin. Kaikki sormukset ym. piti ottaa pois sormesta ja kamerat ja laukut piti jättää pukuhuoneeseen. Tuotantolaitoskierroksella kävimme ensin maidon vastaanotossa, joka oli kaksikaistainen katos. Siinä tapahtui maidon pumppaus maitoautosta meijeriin. Maidon jäähdyttäminen Brasilian kaltaisessa maassa on kovan energian käytön takana. Seuraavaksi suuntasimme laaduntarkkailulaboratorioon, jossa raakamaito testattiin, ja samassa paikassa testattiin myös valmiiden tuotteiden säilyvyyttä. Laboratorion jälkeen siirryimme maidon pakkaussaliin, jossa oli meneillään maidon pussitus, kuten meillä aikoinaan ja nykyisin Virossa. Toiminta ei näyttänyt kovin tehokkaalta. Maidon pakkaussalista siirryimme varastotiloihin, joihin ei ollut tuotteita liiallisesti jämähtänyt. Meijerikäynnin jälkeen siirryimme kaupungille lounaalle, joka olikin ihan maistuva. Lounaspaikkaan mahtuu kerralla 4600 ruokailijaa. Ruokailun jälkeen siirryimme tutustumaan Paranan holstainjalostuskeskukseen. Holstainjalostuskeskukseen on sijoitettu myös Paranan osavaltion maitolaboratorio. Keskuksen johtaja kertoi jalostustavoitteista ja Brasilian maidon tuotannosta. Brasiliassa

7 on n. miljoona tilallista. Maitoa tuottavista tiloista suuri osa tuottaa koko vuoden maitoa, mutta osalla tiloista tuotanto on vain ehkä puolet vuodesta. Keskituotos koko Brasiliassa on nyt n.1300 l/lehmä/vuosi. Maidon kulutus Brasiliassa on pysynyt ennallaan, mutta tuotanto kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä tuotetaan maitoa n. 25 miljardia litraa ja arvio on, että Brasilian maidontuotanto on v miljardia litraa ylijäämäistä. Koska maissin hinta on huono, syötetään maissia eläimille, jolloin saadaan maissin avulla kasvatettua maidontuotantoa. Paranan osavaltion alueella maidon tuotanto on kasvanut v ,6 miljardista litrasta v ,6 miljardiin litraan. Kasvu on huimaa. Eläinjalostuksessa tavoite on samanlainen kuin maailmalla yleisesti, kestävämpiä parempituottoisia lehmiä. Maitolaboratoriossa analysoidaan sekä karjantarkkailu-, että hinnoittelunäytteet. Näytteet kalibroidaan Usa:n ja Kanadan kanssa. Tarkkailuun kuuluvia tiloja on alueella 250 tilaa. Analyyseja tehdään vuodessa n lehmästä. Illalla majoittauduimme Curitibaan Rockefeller hotelliin. Siisti, asiallinen hotelli. Baarissa oli tarjolla mm. Caipirinhaa, Brasilian kansallisjuoma, joka tehdään sokeriruokoviinasta, lime-hedelmästä ja jäistä ja sokerista: maistuvainen!! Torstai Torstai-aamuna matkustimme ABC-Foundation-tutkimuskeskukseen. Keskus on kolmen osuuskunnan Catal, Batavo ja Castrolandia, omistama. Näillä kolmella osuuskunnalla on yhteensä n jäsenviljelijää ja heillä viljelyksessä n ha viljeltyä pinta-alaa. ABC:n tarkoitus on kehittää jäsentensä viljelyn tehokkuutta ja on siinä onnistunutkin. Sekä soijan maissin ja vehnän satotasot ja maidon tuotanto/lehmä ovat selkeästi yli alueen ja valtakunnan keskiarvon. Suorakylvö on lähtöisin näitä kulmilta Brasiliasta. Hauska sattuma oli kun istuimme luentosalissa, sisälle astui viljelijäporukka, joka sanoi: Huomenta. Suomalaisryhmä oli liikkeellä suorakylvön merkeissä ja matkan järjestäjä oli Suomen Suorakylvö Oy, suorakylvökoneiden maahantuoja. Meille myös todistettiin, että Paranan osavaltio on osuustoiminnan ykkönen Brasiliassa. Seuraava kohde oli Castrolanda osuuskunnan sikatila, jonka pinta-ala oli n. 750 hehtaaria. Emakoita oli 850, joista syntyi n teuraaksi kasvatettavaa sikaa. Siat toimitettiin teuraaksi 105 kiloisena. Kuljetus teurastamoon suoritettiin yhdessä kahden muun tilan kanssa. Teurastamo oli osuuskunnan omistuksessa. Tilalla oli 40 työntekijää, jotka viljelivät, pakkasivat siemenviljaa, sekoittivat sian rehut omassa rehukeskuksessa, hoitivat tietenkin siat ja rakensivat konepajassa tilalla tarvittavia laitteita. Tilan viljelykierrossa oli myös raiheinää, joka paalattiin pyöröpaaleihin ja myytiin naapuritilojen naudoille. Hygienia oli suomalaisella tasolla sikalassa, jonne ei päästetty, kuin matkassamme ollut toimittaja kuvaamaan sikoja. Sikatilan jälkeen poikkesimme taas lounaalle, joka oli hyvä ja runsas. Lounaan jälkeen matkasimme ensimmäiselle maitotilalle. Tilalla oli reilut 600 lehmää, lypsettiin kaksi kertaa päivässä. Tilalle oli hankittu pari vuotta sitten kaksi x 16 paikkainen takalypsyasema, jossa lypsy kesti n. 3 tuntia aamuin illoin. Lypsäjiä pyöri montussa neljä kappaletta. Maitohuoneessa oli kaksi litran tilasäiliötä. Maitohormoneja ei tilalla käytetty. Samalla, kun tuotosvaiheen mukaan eri ryhmiin jaetut eläimet kävivät lypsyllä, puhdistettiin lantakäytävät traktorilla ja jaettiin seosrehu. Tila oli valmis kasvattamaan tuotantoaan kaksinkertaiseksi. Tilan emäntä oli erittäin kiinnostunut jalostuksesta, ja tilalla olikin runsaasti palkittuja jalostuseläimiä. Parsipaikan hinnaksi oppaamme ilmoitti 2000 paikka. Navetta ei tarvinnut seiniä, vain makuuparret, lantakäytävät ja lietevarastot. Ehkä hinta oli totuuden mukainen. Vasikat oli navetan vieressä olevalla nurmialueella kaulastaan yksittäin naruun kytkettynä. Näytti vähän pahalta, kun aurinko kuitenkin porotti kirkkaalta taivaalta. Vasikat käytiin juottamassa yksilöllisesti. Tällä tavalla emäntä kertoi olevan mahdollista seurata yksittäisten vasikoiden kuntoa ja olotilaa.

8 Illaksi majoituimmekin Castroon Buganville-hotelliin Illalla oli hotellissa illallinen ja Antin päivä päättyi Arnon luentoon Brasilian menneisyydestä ja nykyisyydestä. Perjantai 1.12 Tänään piti tutustua pihvikarjaan, mutta sellaista tilaa alueelta ei kuulemma löytynyt??, joten oli tyydyttävä lypsykarjatilaan. Tälle tilalle satuimme yhtä aikaa maitoauton kanssa. Täysperävaunullinen rekka tyhjensi tilatakin tilan omalla maitopumpulla. Maitomäärä tarkistettiin tankin omasta mittarista. Tankin vetoisuus oli l, mutta lypsyn jälkeen maitoa jäähdytettiin aluksi kolmessa erillisessä pienemmässä tankissa ennen suureen tankkiin siirtoa. Eläinlääkäri Mario, joka esitteli tilaa, kertoi lehmien tuotoksen lisäämiseksi käytettävän somatodrobiini maitohormonia. Se on kuulemma eläimen itsensäkin tuottama hormoni, siis luonnonmukainen. Tällä tilalla lehmiä lypsettiin tiheään tahtiin. Parhaat lypsettiin viisi kertaa, vähän huonommat neljä kertaa ja loput kolme kertaa. Tilalla oli 800 päätä, joista 470 lypsylehmää. Keskituotos oli l vuodessa. Joka kuukausi tilalta lähti n litraa maitoa, vuosimäärä siis 6 milj. litraa. Maidon pitoisuudet olivat: valkuainen 3,2, rasva 3,56, solut ja bakteeritaso Siemennykset hoidettiin ilman synkronointeja. Seosrehuruokinta, päivätuotos 40 l keskimäärin. Navetta seinätön, mutta silti helteitä varten oli katoksessa puhaltimet ja tihkukastelulaitteet eläinten olojen helpottamiseksi. Lypsäjän vuosiansio oli n realia, vajaa 400,

9 työjohtotasolla sai realia. Minimipalkka Brasiliassa on n. 350 r/kk. Henkilöstö sai bonusta tuottavuuden noususta. Lypsyllä oli kolme henkilöä, jotka hoitivat rutiinilla lypsyn. Utareet kuivattiin alkusuihkeiden ja vedinkaston jälkeen paperipyyhkeillä, joten alhainen bakteeritaso oli uskottavaa. Tila oli jaettu eri tulosyksiköiksi. Maitoyksikkö osti tarvittaessa tuotantopanoksia muilta. Maitoyksiköllä oli 130 ha peltoa käytössä, jolla se tuotti kaiken karjalle tarvittavan rehun. Koko tilan viljelyala oli 1300 ha. Tila kasvatti myös 4000 lihasian satseja. Tilalla oli laakasiilo, johon mahtui 100 hehtaari maissisato. Täällä maasta saadaan kaksi satoa vuodessa. Hiehoilla oli ikilaidun käytössä. Tila otti lantakaasut talteen, ja teki siitä sähköä, jota käytettiin mm. kasteluveden pumppaamiseen, lietteen sekoitukseen ja pumppaamiseen ja viljan kuivatukseen. Maitotilan jälkeen matkasimme Witmarsum osuuskuntaan, jossa nautimme lounaan ja osuuskunnan valmistamia juustoja. Tämä osuuskunta oli saanut alkunsa saksalaisista siirtolaisista, jotka tulivat asuttamaan ja Brasiliaa ja saivat samalla enemmän elintilaa itselleen. He saivat maata kun toivat omat koneet ja laitteet ja eläimet kehittämään alueen maataloutta. Alueella on paljonkin euorooppalaisten jälkeläisiä, saksalaisia ja hollantilaisia. Aluksi kasvattivat mustaa vehnää ja vesimeloneita. Nykyisellään osuuskunnalla on 90 tilaa, jotka tuottavat myös maitoa ja jalostavat sen juustolassaan. Osuuskunnalla on palkkalistoilla myös kolme eläinlääkäriä ja agronomia, jotka pyrkivät kehittämään osuuskunnan maataloutta yhdessä tilojen kanssa. Maidontuotanto ei huimaa, sillä keskituotos on

10 6000 kg/lehmä ja päivätuotos pyörii vajaassa 20 litrassa. Yhdellä tilalla on myös luomuvihannestuotantoa. Osuuskunnalla on myös oma kauppa. Seuraava kohde oli vajaan 100 lehmän maitotila, jota hoitivat isä ja poika Schartner. Lypsykarja tällä kuten muillakin vierailutiloilla oli holstein friisiläistä. Tilalla oli viljeltyä 159 ha, josta vuokramaata 60 ha Vuokra oli sidottu maidon hintaan siten että yhden hehtaarin vuokra oli 670 l/ha. Tällä hetkellä realeissa 338 / ha. Karjan keskituotos oli 8600 l / vuosi. Aamulypsy alkoi klo 4.00 ja iltalypsy klo Lypsyyn, ruokintaan ja kuivitukseen osallistui neljä henkilöä. Puolet tilan maidosta toimitettiin tuoremaitomeijeriin. Hinta tälle maidolle oli 60 reali/litra. Sonnivasikat menivät suoraan teuraaksi, niillä ei ollut juuri mitään arvoa.. Lehmävasikoille annettiin 2 kertaa päivässä yht. neljä litraa maitoa. Antibioottihoitoja oli 2 3 kertaa kuukaudessa. Antibioottihoidon jälkeen ei lehmiä testattu. Jos antibioottimaitoa pääsi meijeriin, ensimmäisellä kerralla tuli varoitus, ja maitoerästä ei maksettu mitään. Toisella kerralla sakko oli kahden päivän tuotosmäärä. Tilan solumäärät olivat tasolla ja bakteerit n Valkuainen oli 3,07 ja rasva 3,33. Ruokinnassa käytettiin mm. sinimailasta, joka annettiin tuoreena pöydälle. Sinimailas-sato korjattiin n. kuukauden välein, joten kasvuolot on oltava huippuluokkaa. Maissista tehtiin säilörehua. Sato oli n ka kg/ha. Tilalla oli myös 22 ha ohralla ja 22 ha:lta korjattiin maissi jyvinä ruokintaan. Tilan erikoisuus oli broilerin tuotantohalli. Broilerin poikaset ja rehut toimitti tilalle firma, joka osti myös 1, 5 kg painoon kasvaneet eläimet. Normaali teuraspaino Brasiliassa on 2,5 kg, mutta nämä kasvatettiin vientiä varten. Kasvatusaika oli 31 vrk. Isäntä sai 4000 realia satsilta ja broilerinlannan. Uusi satsi tuli aina joka 45. päivä.

11 Onnellisina päivän tiedoista suuntasimme bussinnokan jälleen Curitibaan ja samaan Rockefellerhotelliin, jossa olimme jo yöpyneet. Täällä saimme järjestymään tilan, jossa matkalaiset pääsivät esittäytymään toisilleen. Siinä alkuilta vierähtikin hauskasti. Suurin osa joukostamme halusi vielä turistikauppaan ostoksille ja sen jälkeen vielä syömään. Ja millaista ruokaa??? Tämä ravintola oli erikoitunut pizzoihin. Erilaisia pizzasuikaleita oli tarjolla useita kymmeniä. Alkuun oli suolaisia, normaali pitzzoja, mutta lopussa tarjoiltiin mm. suklaakuorutteisia pitzzoja. Vatsat tulivat täyteen. Lauantai Taas pakkasimme laukkumme ja lähtöselvityksessä kinasin yllättävästä verosta, joka oli 1,5 realia. En ymmärtänyt, mikä vero oli, koska moista veroa emme olleet aikaisemmin maksaneet. Koska en suostunut maksamaan, ei sitä pakollakaan paikallinen oppaamme voinut vaatia. Koska muutamat muutkin olivat joutuneet veroa maksamaan, heitin minäkin sitten pari realia tiskiin. Vuorossa oli viimeinen matkamme maitotila. Tämän tilan omisti holstainyhdistyksen puheenjohtaja, Nelio Ribas, joka toimi myös ihmislääkärinä läheisessä kaupungissa. Tällä tilalla saimme perusteellisen selostuksen siitä, mitä jalostustavoitteita Holstain-lehmällä on. Innokas jalostaja Augusto piti hyvin seikkaperäisen esityksen, mitä lehmältä vaaditaan. Eläinaines tällä tilalla oli todella huippuluokkaa. Tilalla oli 180 lypsylehmää, eläimiä yhteensä 450 ja viljelypinta-alaa 200 ha. Ruokinta oli seosrehuruokintana. Keskituotos oli 32 l / lehmä / päivä. Jalostusarvolla mitattuna ensikot olivat keskim pistettä. Ensikoiden tuotos oli l. Parhaat lehmät lypsivät l/ vuosi. Tällä tilalla lypsyn hoitivat naiset. Naiset ovat omistautuneempia lypsytyöhön ja heillä oh hyvät lypsyrutiinit, totesi tilanhoitaja. Meijeri oli 5 km päässä. Nännikumit vaihdettiin 2500 lypsykerran jälkeen ja lypsylaitteet tarkastettiin puolivuosittain. Lypsyyn kului aikaa 3 tuntia kerralla 2 x 8 paikkaisella kalaruotoasemalla. Tilalla oli myös biodiselillä liikkuva Valtra-traktori. Tilan omistajakin ehti paikalle ja oli todella iloinen ulkolaista vieraista, ja toivotti meille kaikkea hyvää ja lupasi muistaa meitä aina katsellessaan muistoksi hänelle jättämäämme pehmolehmää..

12 Tilakäynnin jälkeen suunnistimme lentokentälle, missä pidimme matkan tästä osiosta palautetilaisuuden. Samalla luovutimme oppaillemme Nadielille ja Arnolle muistolahjat. Nadiel sai portugalinkielisen kirjan joka kertoi Suomesta. Arno sai pehmolehmän, sillä hän on käynyt kerran Suomessa, mutta ei ymmärrä konemiehenä paljoakaan lehmistä. Tämän jälkeen koneeseen ja paluumatka Sao Paulon kautta takaisin Rio De Janeiroon.. Sunnuntai 3.12 Sunnuntaina oli vapaapäivä. Käytimme sunnuntaiaamupäivän kukin omalla tavallaan, mutta iltapäivällä n. kymmenen jalkapallokulttuurista kiinnostunutta henkilöä suuntasi matkan Maracana - jalkapallostadionille. Maracana stadion oli aikanaan maailman suurin stadion, johon mahtui katselijaa. Nykyisin sinne sopii vain henkeä, sillä turvallisuussyistä kuppi-istuimet ovat vallanneet istuinlankut. Ottelu oli nautittavaa jalkapalloa ja päättyi sopuisasti 1-1. Vastakkain olivat Rion Fluminence ja Sao Paolon Palmeiras. Katsomossa oli ehkä päälle katsojaa, jotka pitivät hienoa tunnelmaa yllä lauluineen ja rummutuksineen. Kokemuksen hinta oli 90 realia, kuljetuksineen. Ilmeisesti taksilla paikan päälle meno ja lipun osto rahvaan luukulta olisivat tuoneet hieman säästöä, sillä lipussa oli hinta 10 realia!

13 Maanantai Maanantaina lähdin MT:n toimittajan kanssa juttumatkalle Brasiliaan maatalousministeriöön. Siitä voitte lukea Maaseudun Tulevaisuudesta. Tiistai 5.12 Tiistaina osa porukasta kävi tutustumassa kalastajan ammattiin sivuelinkeinona ja osa tutustui paikalliseen käsityöläiskulttuuriin ja mahdollisuuteen maidontuotannon ohelle tehdä rutiineista poikkeavaa työtä, ja saada siitä jopa uuden ammatin. Illalla osallistuimme Samba-illalliselle, ja sen jälkeen LOISTAVAN VÄRIKKÄÄSEEN Samba-show esitykseen. Pääsimme myös näyttämään esiintymislavalla Letkajenkkataitojamme, tosin ilman sambatyttöjä. Keskiviikko Itsenäisyyspäivä ja lähtö kotimatkalle. Aamupäivällä ehdimme pikaisesti käymään Sokeritoppavuorella, jossa meidän piti syödä myös itsenäisyyspäivälounas. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sokeritoppanimi tulee vuoren muodosta. Sinne mennään kahdella vaijeriratahissillä, jota myös James Bond on käyttänyt. Sokeritoppa kohoaa n. 300m korkeuteen. Valitettavasti ilma ei ollut suotuisa, vaan usvan takaa yritimme katsella kaupunkia. No, palasimme hotellille pakkaamaan laukut ja valmistauduimme lähtölounaalle joka oli muutaman korttelin päässä. Lähtölounaalla lauloimme tietenkin MAAMME laulun 89 vuotiaalle Suomelle ja annoimme Maitokerhon itsenäisyyspäivän ansiomerkin oppaallemme Riitalle. Toki muistimme paikallisopasta Danielia luovuttamalla hänelle Suomen lipun. Eläköön Suomi!

14 Kotimatka alkoi. Muistakaa etelästä tullessanne pakata käsimatkatavaroihin lämmintä vaatetta, ettei käy kuin minulle. Matkalaukut jäivätkin koneen vaihdossa Pariisiin, ja jouduin palaamaan kotiin kauluspaita päällä. Onneksi ei ollut 30 asteen pakkasta odottamassa. Lentoyhtiö oli muuten Air France! Kiitos kaikille matkalla mukana olleille hyvästä reissusta. Tämä oli näkemykseni ja kokemukseni matkasta. Jokaiselle jäi omanlaisensa kokemus, ja arvattavastikin myönteinen! Antti Vauhkonen Lahden Seudun maitokerhon sihteeri