Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 1/43

Transkriptio

1 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 1/43 Elina Lahti: Viimeinen dinosaurus Asfaltti oli kulunut miljoonien turistien jalkojen alla. Kesäaurinko sai sen pinnasta nousemaan tuskin havaittavia väreitä ilmaan. Pieni ruskea pökäle kutsui kärpäsiä. Harmaahapsinen mies kurtisti otsaansa. Vuosien aikana hän oli toistanut saman eleen useammin kuin saattoi muistaa. Notre Damen edustan aukiolla kaikui suurin osa maailman vielä jäljellä olevista kielistä. Bussipysäkin luona löyhkäsi virtsa. Vaikka autojen pakokaasut eivät enää saastuttaneet entiseen tapaan, Pariisi oli pitänyt kiinni perinteistä. Mies ajatteli amerikkalaisia, jotka kuvittelivat saapuvansa romantiikan pääkaupunkiin. Hän tiesi paremmin. Pariisissa oli romantiikkaa yhtä paljon kuin siinä onnettomassa tapauksessa, joka sattui neiti Lewinskyn kanssa kauan sitten. Bill Clinton ei ollut koskaan epäillyt, etteikö tietäisi monia asioita paremmin kuin toiset amerikkalaiset. Hän huokasi muistellessaan Hillarya. Tämä olisi korjannut tietävänsä vielä Billiäkin paremmin. Ainakin Hillary malttoi pysyä hiljaa nyt, kun oli kuollut. Kirkon kellot soivat. Vanhus naputti asfalttia jalkaterällään. Kuinka kauan vielä kestäisi päästä sisälle. Jono ulottui aukiolla kauas Notre Damen pääovista. Ei sillä, että Billillä olisi ollut kiire. Ei ollut enää. Kukaan ei edes tunnistanut häntä. Taisivat syntyä sinä vuonna, kun ensimmäinen presidenttikausi alkoi? Ties vaikka olisivat syntyneet vasta Obaman kaudella! Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi tiennyt, minkä ikäisiä nuoret olivat. Eivätkä naiset enää katselleet sillä silmällä. Viimein Bill tuskastui seisomaan jonossa, joka mateli kuumalla asfaltilla. Hän kääntyi pois ja käveli kohti Seineä. Yksin matkustaminen olisi mukavampaa, jos edes nuoret naiset näkisivät muutakin kuin harmaantuneen vanhuksen! Bill tallusteli jokirantaan. Adidaksen lenkkitossujen pohjat tuntuivat pehmeiltä väsyneiden jalkojen alla. Levi's -farmarihousujen sisäsauma puolestaan hankasi reittä ikävästi. Rento pikkutakki lämmitti selkää, jota kolotti yhtenään. Vanhus istuutui penkille vetämään henkeä. Hän katseli jokea, jonka vesi oli käynyt suorastaan kirkkaaksi. Siellä täällä sentään kellui vanhanaikaisia Evian-, Vittel- ja Perrier -pulloja. Niitä oli tarjoiltu kokouksissa ennen kuin öljy loppui. Seinen tasainen virta kuljetti hailakkaa muovia ja repaleisia etikettejä. Nuorisojoukko katseli penkillä istuvaa miestä kuten tämä katseli joessa kelluvia muovipulloja. Nyrpistelivät neniään, mokomat. Entisaikaan sentään osattiin pukeutua mukavasti! Mitä nyt housunsauma hiersi. Siihenhän tottui. Bill oli edelleen hyvässä kunnossa ikäisekseen. Viagran terveysvaikutukset oli löydetty niihin aikoihin, kun kannabis laillistettiin. Kaikeksi onneksi hän oli ehtinyt syödä pieniä sinisiä tabletteja

2 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 2/43 jo vuosia ennen tieteellistä läpimurtoa. Pitkän iän ja terveenä pysyneiden aivojen salaisuus oli Billin aktiivinen seksielämä. Ei nuoriso enää sellaistakaan ymmärtänyt! Nykyään piti olla niin tuottava ja kunnollinen. Penkin alta kuului vaativa naukaisu. Vielä kovin hento ja kimeä. Vanhus kumartui katsomaan, mikä piti sellaista ääntä. No mutta! Mistäs sinä olet tänne tupsahtanut? Oranssinkirjava, pörröinen kissanpentu katsoi miestä kuin olisi ymmärtänyt englantia. Bill ojensi kättään pientä kissaa kohti. Hän ei ollut koskaan ajatellut itseään kissaihmisenä, mutta pentu vaikutti kovin orvolta ja avuttomalta. Se nousi ja puski päätään hänen käteensä. Sentään yksi elollinen olento Pariisissa arvosti häntä! Hotellin hienostunut concierge arvosti vain juomarahoja, joita varakas amerikkalainen turisti jätti. Notre Damen viereisen bulevardin kioskinmyyjät arvostivat nekin vain hänen eurojaan. Vanhalla mantereella oli historiaa toisin kuin Yhdysvalloilla. Silti nämä kopioivat dollarin ja liittovaltion! Kissanpentu ei välittänyt talouspolitiikasta. Se tuijotti taivaansinisillä silmillään ja naukaisi vaativasti. Vanhus nousi penkiltä, kyykistyi ja sadatteli selkäänsä. Hän sai kiinni pennun niskanahasta. Siitä se oli helppo nostaa. Pentu roikkui velttona ja tottelevaisena. Kuin nykyajan nuoriso. Mitä eläkkeelle jääneen, maailman mahtavimman maan presidentin kuuluisi tehdä yksinäiselle kissanpennulle vieraassa kaupungissa? Bill Clinton piti tiukasti kiinni kissan niskanahasta toisella kädellään. Toisella hän avasi pikkutakkinsa napituksen. Kännykkä joutaisi housuntaskuun. Lompakkoa kukaan ei enää kanniskellut. Pentu mahtui povitaskuun juuri ja juuri. Sen karvainen, kirjava pää pilkisti silkkisen vuorikankaan keskeltä. Outo ja takkuinen näky vasten Dolce & Gabbanan ylellistä luonnonmateriaalia. Eettisesti tuotettua ja kudottua. Kaiketi hän oli omaksunut ne arvot Hillarylta. Hotelli oli kieltänyt lemmikkieläimet. Bill käveli sisään vakain askelin ja hymyili kohteliaasti. Hän tervehti henkilökuntaa ranskaksi. Vuodet politiikassa olivat tehneet kansalaistottelemattomuudesta helppoa. Kesken kaiken taskusta kuului naukaisu. Olen pahoillani, minulla on vatsavaivoja, Bill sanoi englanniksi. Hän otti kännykän taskustaan, valitsi maksuohjelman, näppäili siihen sopivan summan ja näytti puhelinta lukulaitteelle. Se lisäsi juomarahan laskuun. Concierge kumarsi kohteliaasti ja toivotti pikaista paranemista.

3 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 3/43 Mirva Lemponen: Menneisyys koputtaa ikkunaan Jumpsis, jumpsis, ju-pump-sis sanoi kulkuneuvon moottori. Hänen kuninkaallinen korkeutensa Kuningatar Kleopatra sulki silmänsä ja yritti sulkea ulos vanhan ihmisen hien ja hajuveden sekaisen lemun, joka kävi hänen herkkään nenäänsä pilaantuneen kananmunan voimalla. Hänen terävät kyntensä repivät nopeasti lämpenevää silkkiä varpaiden halutessa venytellä ja testata uuden tilan rajoitteita. Närkästyminen oli vaarallisen lähellä kankaan antaessa periksi; hänen jalkansa luiskahti loukkuun sen syövereihin. Viimein tuli käsi ja nosti ylös, aina vain ylös kunnes loukku vapautti hänen kauniin käpälänsä; ja laski lattialle, osoittaen juuri sen verran kunnioitusta hänen kuninkaallista olemustaan kohtaan, että hän tyytyi nakkelemaan niskojaan sen sijaan, että olisi osoittanut rahvaalle paikkansa. Välittämättä sanoista, jotka virtasivat seuraavaksi vanhuksen suusta, hänen kuninkaallinen korkeutensa otti ensi askeleensa vieraassa huoneessa. Pienet käpälät upposivat ihanaan mattoon ja välittömästi hänen ahnaat kyntensä takertuivat siihen. Tapa se! Tapa se! Tapa se! lauloi hänen mielensä riemusta. Naurahdus jäädytti pienet jalat kesken liikkeen ja hento ruumis kellahti kyljelleen pehmeään lämpöön. Höh. Kivuten jaloilleen pieni kuningatar käänsi mielenosoituksellisesti takapuolensa kohti vanhusta ja hyppäsi korkeammalle kokoonsa nähden, kuin yksikään ihminen koskaan kykenisi; laskeutuen kauniisti ikkunalaudalle. Siihen hän jäi, jättäen kohteliaasti huomiotta kaikki vanhuksen yritykset saada hänen huomionsa. Vain käden tullessa liian lähelle hän sähähti. Olet kuin takiainen. Mene jo siitä! Tahdomme olla rauhassa. Vanhus meni, mutta tuli aivan liian pian takaisin. Tällä kertaa tällä oli näpeissään lihanpalasia. Hän alentui haistamaan niitä, nuolaisemaan yhtä, hyläten sitten koko lahjan tykkänään. Hänenkö kuninkaallinen korkeutensa söisi pilattua lihaa? Älä unta näe! Seuraavat silitykset sen sijaan kelpasivat. Anteeksiantavainen purina täytti huoneen hiljaisuuden. Vanhus lässytti hänelle, mutta hän jätti sen omaan arvoonsa. Ainoastaan rapsutuksilla oli mitään merkitystä. Siitä, juuri siitä. Hyvä, et ole täysin hyödytön olio. Vanhus kaikkosi valon muuttuessa keltaisesta siniseksi. Hänen kuninkaallinen korkeutensa katseli hitaasti yhä selvemmin erottuvaa heijastustaan lasin pinnassa ja Voi herttinen sentään! järkyttyi turkkinsa kunnosta. Alkoi kunnostus, joka kesti aina siihen asti, kun toinen kissanpentu liittyi hänen kuninkaalliseen seuraansa. Olemme maailman kaunein nainen, meidän kuninkaallinen korkeutemme, kuningatar Kleopatra II. Vaadin teitä esittelemään itsenne meidän edessämme! Toinen kissa katsoi häntä silmiin pitkään, pitkään, ei katsonut pois, ja hitaasti sen kuva väreili, kasvoi. Pieni ihmispoika tuijotti häntä ja hymyili tyhmästi. Sen yllä olivat housut, jotka olivat revenneet polviin asti, ja merensininen pellavapaita, ja sen silmissä oli kaikki maailman vapaus. Menneisyys lausui: Teidän kuninkaallinen korkeutenne Kuningatar Kleopatra II, tahdon toivottaa teidät tervetulleeksi laivaan! George! Pieni kuningatar painoi nenänsä kylmään lasiin. Käpälät seurasivat, mutta kova aine ei antanut periksi, erottaen kaksikon toisistaan. Pojan huulet mutristuivat.

4 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 4/43 Etkö tule? Huone oli hiljainen, jostain kuului kuorsausta. Kissanpentu sai kyntensä ikkunan reunan väliin ja kuin taikaiskusta ikkuna aukesi raolleen. Kiitos kyydistä! naukaisi hän rehvakkaasti ja hyppäsi pelotta kohti näkyä, jonka vain hän näki.

5 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 5/43 Maila Ranta: Matka Egyptiin Kissanpennun ilmalento oli pitkä ja olisi ollut vaarallinen, ellei alapuolella olisi sattumoisin ollut heinäkuorma matkalla laivarantaan. Kisu oli hetken pyörällä päästään ja ihmetteli outoja maisemia. Auto pysähtyi ja kuului kiireisiä ääniä vähän pelottaviakin. Kisu kaivautui heiniin ja tunsi kuinka heinäpaali liikkui, viimein se pysähtyi ja kisu kurkisti ulos se totesi olevansa ihan oudossa ympäristössä. Alkoi hämärtää ja kisu uskaltautui tutkimaan ympäristöään. Se oli laiva, mutta ei mikään tavallinen purkki, vaan monimastoinen purjelaiva. Kun oli tyyntä purjeet lepattivat ja taasen kovalla tuulella purjeet pullistuivat, ja kuului vain tuulen ujellusta. Kisun oli helppo tutkia laivaa pimeässä, koska se kissan silmillään näki hyvin pimeässäkin.se hiipi alas ja ihmetteli miksi siellä oli miehiä sidottuna toisiinsa kummallisilla kahleilla. Kisu oli katsellut laivaa kyllikseen, ja oli onnistunut väistelemään merimiehiä kukaan ei ollut sitä huomannut. Se löysi mukavan pikku kolon ja käpertyi siihen nukkumaan. Aamulla kisu kuuli huudettavan "Saavumme Djelin laaksoon!". Se kuuli miesten puhuvan, että pyramidi joka sinne rakennetaan on vertaansa vailla. Laiva lipui satamaan ja kisu loikkasi maihin ja löysi heti hyvän piilopaikan sykomoripuun kolosta. Kisu lepäili siellä ja heräsi huikaisevan kauniiseen aamuun. Niili välkehti auringossa. Oli tosin heinäkuu ja tulva-aika, ja vettä oli paljon kaikkialla. Kisu pelkäsi tassujensa kastuvan. Lähellä makasi valtavan iso uroskrokotiili, jonka karkeaan selkään oli tarttunut kalaverkkoa. Kisu ryhtyi irrottamaa verkkoa terävillä kynsillään ja saikin sen pois. Krokotiili teki nopean kiepsauksen, sukelsi, ja toi aika kasan herkullisia kaloja kisulle. Djelin pyhät krokotiilit kunnioittavat kissoja, jotka myös ovat pyhiä. Kisu odotteli iltaa ja hämärää lähteäkseen uudelle tutkimusmatkalle.

6 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 6/43 Kevin Svanström: Vihreäsilmäinen nainen Illan suussa sataman häly alkoi laantua. Niilin vesi virtasi rauhallisena. Ihmiset, jotka olivat ihastelleet ja tutkineet Djeliä ja sen monia ihmeitä, vetäytyivät koteihinsa tai matkustivat takaisin hotelleihinsa. Moni oli käynyt katsomassa sitä paljon kohuttua pyramidia, kun sitä rakennettiin. Siitä liikkui kaikenlaisia huhuja niin Djelissä kuin ympäri muutakin Egyptiä. Kenelle se tulisi, kuinka iso se olisi ja jotkut yrittivät laskelmoida miten pitkään se kestäisi. Löisikö se kestävyyskilpailussa Egyptin kaikkein säilyneimmän pyramidin, Kheopsin pyramidin? Aurinko oli alkanut laskea aavikon horisonttiin, värjäten hiekan purppuranpunaiseksi ja tummentaen Niilin veden väriltään yönsiniseksi. Aivan pian Ra aloittaisi matkansa Yöjokea myöten Aurinkolaivallaan ja kulkisi Tuonelan halki. Yöllisen matkan jälkeen hän toivottavasti tulisi Tunnelista taas seuraavana aamuna taivaalle. Kun pimeys oli viimein laskeutunut koko Niilin rannalle, saapui laitureille pitkä ja hoikka nainen. Hänellä oli ruskeat, pitkät ja suorat hiukset, jotka hän oli sitonut taakse. Voimakkaat kulmat olivat kaarevat ja korostetut, ja hänellä oli mustat aurinkolasit peittämässä silmiään. Naisella oli jalassaan koroilla varustetut maihinnousukengät, tummat, ihoa myötäilevät housut ja musta nahkatakki. Hän näytti aivan yhdeltä turistilta, joita näkyi koko Egyptin maassa runsaasti melkein koko vuotena. Paitsi että todellisuudessa hän oli paikallisia. Hyvin vanhoja paikallisia vieläpä. Tämä nainen oli Bastet, Egyptin kissajumalatar. Bastet asteli suorin, varmoin askelin Niilin rantaa myöten. Pian hän saapui paikalle, jolla krokotiili ja kissa loikoilivat yhdessä. Kissan edessä oli vielä muutama syömätön kala, mutta ympärillä lojui myös runsaasti ruotoja. Bastet tarkasteli näkyä huvittuneena. Krokotiili ja kissa yhdessä. Ehkä jonain päivänä hän ja krokotiilijumala Sobek sopisivat kauan sitten sattuneen pienen kiistan. Se oli kyllä täysin Sobekin syytä., Bastet mumisi muistolle. Sitten hän alkoi lähestyä kaksikkoa. Krokotiili avasi raukeasti toisen silmänsä, näki edessään seisovan naisen ja syöksähti salamannopeasti jokeen. Pian se oli jo kadonnut näkyvistä. Bastet naurahti. Nauru kuulosti kissan kehräämiseltä. Hän otti aurinkolasit pois nenältään ja niiden takaa paljastuivat kirkkaan vihreät silmät. Bastet käytti runsaasti kajaalia, kuten muinaisegyptiläisiin tapoihin kuului. Nainen kumartui Kleopatra II:n puoleen. Kissalta meni hetki herätä hyvinkin mieluisasta unesta, jossa se oli taas yhdessä menneisyyden muistossaan. Oli vaikea sanoa, mikä kissan oli herättänyt, ehkä Bastetin yliluonnollinen läsnäolo, mutta heti herättyään ja nähdessään vieraan naisen edessään, se alkoi sähistä voimakkaasti ja yrittipä se raapaistakin Bastetin saappaita. Sitten, kuin sanattoman käskyn saaneena, se lopetti aivan yhtäkkiä. Se nuuhkaisi kerran Bastetin ojennettua kättä. Sitten se nuolaisi sitä. Hetkeen ei tapahtunut mitään, nämä kaksi olivat vain jähmettyneinä paikoillaan. Sitten, hitaasti Kleopatra II lähestyi naisen kättä ja antoi tämän rapsuttaa ja silittää itseään. Kleopatra, Kleopatra, Bastet hyrisi ja nosti kissan syliinsä. Missä sinä olet ollut ja mitä seikkailuja nähnytkään pitkän elämäsi aikana? Kissa tunsi kerrankin olevansa oikean omistajan huomassa ja rauhoittui tyystin ja antoi kissajumalattaren kantaa sitä kaikessa rauhassa. Bastet, Kleopatra II sylissään lähti kävelemään poispäin ranta-alueelta ja hymisi koko ajan

7 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 7/43 muinaista egyptiläistä kehtolaulua.

8 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 8/43 Juhani Peura: Isku erotiikkamuseolle Bill Clinton heräsi siihen, että häntä palelsi. Mistä veti? Hän nousi vuoteesta ja huomasi raollaan olevan ikkunan. Huoneessa oli hiljaista. Oli aikainen aamu. Ei kissanpentua missään. Sen oli täytynyt keplotella ikkuna auki ja pujahtaa ulos. Bill avasi ikkunan ja koetti tähytä alas kadulle. Ei jälkeäkään pennusta. Bill ei tiennyt missä vaiheessa yötä kissa oli livahtanut ja mitä sille oli tapahtunut. Hän ihmetteli mikä hullutus oli saanut hänet ottamaan kissanpennun mukaansa hotelliin. Aamiaisen jälkeen Bill mietti mitä tekisi. Notre Dame oli jäänyt näkemättä mutta häntä ei huvittanut palata jonottamaan sinne. Hän kaipasi jotain piristävää ja tutki kännykkänsä matkailusovellusta. Ilokseen hän huomasi, että Boulevard de Clichyn varrella oli Erotiikkamuseo. Hotellin läheiseltä metroasemalta pääsi suoraan Pigallelle, josta oli lyhyt kävelymatka museolle. Boulevard de Clichyllä ei tungeksinut turisteja. Pari miestä katseli seksikaupan ikkunaa ja läheisen bussipysäkin penkillä istui iäkäs nunna lueskellen jotain repaleista pokkaria. Muutama vanha auto meni ohi. Hajusta saattoi erottaa mitkä autot oli muunnettu kulkemaan biodieselillä ja mitkä etanolilla. Biodieselin katku toi Billin mieleen erään pikaruokapaikan jossa hän oli joskus käynyt syömässä opiskelutovereidensa kanssa kauan sitten. Pikaruokapaikalta löyhkäävä pakettiauto pysähtyi kadun varteen Billin kohdalle. Sen sivuovi avautui ja ulos loikkasi kaksi tummatukkaista miestä pistoolit käsissään. - Sisään siitä! toinen kivahti Billille. Kaksi laukausta kajahti. Toinen miehistä lyyhistyi jalkakäytävälle. Toinen ampui jonnekin Billin ohitse. Bill peräytyi ja koetti etsiä jotain suojapaikkaa. Hänen käsivarteensa tartuttiin. - Herra presidentti, tänne päin, sanoi naisen ääni englanniksi. Bill tunnisti bussipysäkillä istuneen nunnan. Hän kuuli vielä pari laukausta. Pakettiauton kuljettaja painoi kaasua ja kiihdytti renkaat ulvoen pois paikalta. Nunna ohjasi Billin kadun varteen pysäköidyn auton luo ja avasi oven. Enempiä miettimättä Bill istui pelkääjän paikalle. Kaksi miestä, samat, jotka olivat katselleet seksikaupan ikkunaa, asettui takapenkille. Toinen kirosi ranskalaista aseteollisuutta leveällä teksasilaismurteella. Nunna käynnisti auton ja kaasutti päinvastaiseen suuntaan kuin pakettiauto. Tuntia myöhemmin Bill Clinton istui mukavassa nahkanojatuolissa viihtyisän näköisessä asunnossa tietämättä lainkaan missä oli. Hän oli jo ehtinyt toipua väkivaltaisen tilanteen aiheuttamasta järkytyksestä ja katseli kolmikkoa, joka oli pelastanut hänet sieppaajilta. Kaksi miestä, teksasilaisittain puhuva Peter ja ranskalainen Maurice, olivat selvästi jostain turvallisuuspalvelusta. Samanlaisia tyyppejä Billillä oli ollut ympärillään koko joukko silloin kun hän oli vielä ollut Yhdysvaltain presidentti. Autoa ajanut nunna istui pöydän ääressä. Hänen edessään oli osiin purettuna Peterin pistooli, johon oli ilmeisesti tullut jokin toimintahäiriö kahakan aikana. - Liipasimen palautinjousi näyttää menneen poikki, hän totesi. - Se on helppo vaihtaa.

9 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 9/43 Nunna poistui hetkeksi viereiseen huoneeseen ja palasi sitten pienen työkalulaatikon kanssa. Noin kymmenen minuutin keskittyneen työskentelyn jälkeen hän ojensi aseen Peterille, joka latasi sen ja työnsi kainalokoteloonsa. Nunna oli Billiä nuorempi, noin kuusissakymmenissä. Jo autossa Billistä oli tuntunut siltä, että hän tunsi naisen jostain. Viimein hän muisti. - Meredith Duvalier, Bill sanoi. - Hauskaa, että muistatte vielä, herra presidentti, nunna vastasi. - Mutta olen ollut sisar Marie jo kauan. - Olitte CIA:n nousevia tähtiä ennen kuin katositte, Bill vastasi. -Mitä teille oikein tapahtui? - Se on pitkä juttu, sisar Marie vastasi. - Puhutaan mieluummin teistä. Egyptiläisten toiminta Pariisissa on vilkastunut sen jälkeen kun saavuitte. - Oletteko varjostaneet minua täällä? Bill kysyi. - Tietenkin, sisar Marie vastasi. - Entisetkin valtionpäämiehet ovat haluttua riistaa monelle. Bill nieli närkästyksensä. Hän oli halunnut matkustaa yksityishenkilönä ilman turvamiesjoukkoa. Onneksi joku oli kuitenkin viitannut kintaalla hänen toiveilleen. - Olivatko he egyptiläisiä? Bill kysyi. - Olivat, sisar Marie vastasi. - Mutta emme tiedä kenen lukuun he toimivat. Egyptissä on viime aikoina tapahtunut paljon kaikenlaista outoa. - En käsitä kuinka tuo liittyy minuun, Bill sanoi. - Minulla ei ole enää vuosiin ollut mitään tekemistä politiikan eikä varsinkaan tiedustelun kanssa. Hän olisi voinut lisätä, että kaikki hänen tuntemansa vanhat CIA-päälliköt olivat olleet kuolleina jo vuosia. Sisar Marie siirsi työkalunsa syrjään ja nosti pöydälle kannettavan tietokoneen. - Haluan kuitenkin näyttää jotain, hän sanoi ja pani näytölle pyörimään videon. Kyseessä näytti olevan vanha uutislähetys jostain suuresta yleisötilaisuudesta, jossa oli ollut mukana koko joukko arvokkaita vieraita. Bill tunnisti kolme nyt jo edesmennyttä Yhdysvaltain presidenttiä: Gerald Fordin, Jimmy Carterin ja Richard Nixonin. - Presidentti Anwar Sadatin hautajaiset Kairossa, hän sanoi. Sisar Marie nyökkäsi ja osoitti sitten pitkää hoikkaa hahmoa hautajaisväen joukossa. Tummatukkainen nainen liikkui sulavasti ihmisten joukossa aurinkolasit päässään. - Oletteko koskaan nähnyt häntä? sisar Marie kysyi. Bill puisti päätään. - Muistaisin hänet kyllä. Kuka hän on? - Emme tiedä, sisar Marie vastasi. - Ehkä joku turvallisuuspalvelusta. Emme edes huomanneet mitään, ennen kuin tämä tuli vastaan. Hän käynnisti toisen videon.

10 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 10/43 - Tämä on kairolaisen kauppakeskuksen turvakamerasta muutaman päivän takaa. Videolla kauppakeskuksen käytävää asteli solakka ruskeatukkainen nainen nahkatakissa aurinkolasit silmillään. Bill pani heti merkille saman joustavan kävelytyylin kuin naisella Anwar Sadatin hautajaisissa. Nainen pysähtyi katselemaan ylellisen eläintarvikeliikkeen ikkunaa ja riisui aurinkolasinsa. Häntä näytti erityisesti kiinnostavan kissojen lelut ja muut tarvikkeet. Sitten hän kääntyi aurinkolasit kädessään. Sisar Marie pysäytti kuvan ja zoomasi kasvoihin. Naisella oli vihreät silmät joita oli korostettu voimakkaalla meikillä. - En tunne häntäkään, Bill sanoi. - Yhdennäköisyys on kyllä hätkähdyttävä. Mistä on kyse? - Emme tiedä, sisar Marie vastasi mietteliäästi. - Emme tiedä.

11 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 11/43 Silja Rekomaa: Pariisista Juupajoelle Clinton vajosi takaisin nojatuoliinsa raskaasti huokaisten. Hän ei todellakaan ollut kuvitellut joutuvansa enää keskelle salaisia toimintoja ja varomaan oman turvallisuutensa puolesta. Kaiken sen oli pitänyt kuulua kaukaiseen menneisyyteen. Presidentin pettyneet mietteet katkaisi Peter, - Tärkeintä on nyt varmistaa presidentin turvallisuus. Teidän on heti lähdettävä Pariisista. Joku saa hakea tavaranne hotellista, itse ette voi sinne palata. Järjestämme teidät seuraavalle mahdolliselle lennolle takaisin Amerikkaan. - Ei, ei missään nimessä. Se on juuri sitä, mitä ne odottavat, aivan liian vaarallista. Parempi teidän on kadota johonkin päin Ranskaa, kunhan ei Pariisiin, oli Mauricen kanta Agentit jatkoivat kinasteluaan siitä, tulisiko Clintonin matkustaa takaisin Amerikkaan vai ei. Sisar Marie sen sijaan katseli tyynesti entistä presidenttiään odottaen hänen ratkaisuaan. Billin mieleen olikin pikkuhiljaa hiipinyt muuan ajatus. Ensin hän oli sen hylännyt tyhmänä, mutta itsepintaisesti idea rantautui takaisin. - Mitä jos matkustaisin Suomeen, sanoi Bill viimein ääneen. Olen ollut siellä muutamia kertoja. Pieni, turvallisen oloinen maa. Ihmiset eivät paljoa puhu ja vierastavat muualta tulijoita. Maa on käsitykseni mukaan aika suljettu ja varsinkin EU:n pirstaloitumisen jälkeen se on tiukasti valvonut rajojaan. Kolme silmäparia tuijotti häntä hetken hiljaa epäuskoisen näköisinä Sitten sisar Marie avasi kannettavan tietokoneensa uudelleen ja ryhtyi nopeasti naputtelemaan sitä lähtee Finnairin lento Charles de Gaullen kentältä Helsinkiin. Siihen on ehdittävä, sillä Suomeen ei lennä muita yhtiöitä, hän totesi. Kaikki tiesivät mitä se merkitsi. Öljyn loppumisen jälkeen lentoyhtiöiden toiminta oli pitkälti säännösteltyä. Siihen kuului muun muassa se, että kahden kaupungin väliä sai lentää vain yksi yhtiö ja silläkin sai olla vain yksi lento päivässä. Eikä kukaan heistä halunnut odottaa yhtään ylimääräistä päivää. Täsmälleen kello lentokone irrottautui lentoaseman terminaalista. Koneen kapteenin alkaessa selostaa lentoon liittyviä seikkoja reitistä, sääolosuhteista ja matkan pituudesta nojautui Bill istuimensa selkänojaan ja sulki silmänsä. Kaikki oli tapahtunut äärettömän nopeasti. Ensin pari pikaista Suomen puhelua, sitten Clinton olikin jo istutettu autoon molemmat agentit seuranaan. Sisar Marie oli jäänyt hoitamaan matkaan liittyvät asiat kuntoon. Silloin tällöin hän oli ollut puhelinyhteydessä kyselläkseen presidentin toiveita istumapaikan ja aterian suhteen. Koneessa oli onneksi ollut runsaasti tilaa. Ajomatkallaan kentälle miehet olivat poikenneet Ugo Baldinissa, jotta Bill oli saanut ostettua lämmintä vaatetta Suomea varten. Lentokentällä odotti hotellista haettu Billin matkalaukku tavarat kauniisti pakattuna. Sekaan hän sulloin uudet ostokset, laukku hihnalle, turvatarkastuksen läpi ja suoraan portille. - Tässä sitä nyt sitten ollaan, matkalla kohti tuntematonta, hämmästeli mies.

12 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 12/43 Vaikka Bill oli uransa aikana tottunut vaihteleviin tilanteisiin, niin hänen oli vaikea käsittää mitä oli tapahtunut. Lyhyt kulttuuriloma Pariisissa oli vaihtunut pakomatkaksi Suomeen. Ja samaan aikaan eri maiden turvallisuuspalveluiden miehet ja naiset koettaisivat selvittää egyptiläisten liikehdinnän taustoja ja tavoitteita. Lähtiäisiksi hän oli saanut agenteilta viranomaisten salaisessa tietoliikenneverkossa olevan puhelimen. Se oli ainoa, jolla hän sai olla yhteydessä turvallisuuspalveluun ja jolla he olisivat häneen yhteydessä. Agentit myös vaativat päivittäistä yhteydenottoa. Sen enempää hänen ei kuulemma ollut tarve keskittyä Pariisissa tapahtuneen episodin syihin tai seurauksiin. Pikkuhiljaa Bill alkoi rentoutua ja antoi ympäriltään vaimeasti kuuluvan oudon kielen herätellä kaukaisia muistikuvia. Ensimmäisen kerran hän oli ollut Suomessa 1980-lvulla. - Taisi olla 1988 kun Ronald Reagan presidenttinä ollessaan teki virallisen Suomen vierailunsa. Arkansasin kuvernöörinä Clinton oli onnistunut pääsemään mukaan. Presidentillä oli omat turvamiehet tiukasti ympärillään, mutta osa muusta seurueesta oli jätetty paikallisten poliisimiesten hoiviin. Siinä yhteydessä hän oli tutustunut yhteen suomalaiseen poliisimieheen. Tämä oli matkan aikana lähes koko ajan ollut Billin vieressä ja ennen pitkää he olivat todenneet syntyneensä täsmälleen samana päivänä ja olipa molemmilla vielä saman ikäiset tyttäretkin. - Olihan siinä ollut runsaasti aikaa puhella, muisteli Bill. Välillä niitä näitä, mutta aika ajoin oli keskusteltu vakavistakin asioista ja jotenkin he olivat siinä ystävystyneet. Palattuaan kotiin Clinton oli lähettänyt Suomeen kiitoskortin ja saanut vastaukseksi kauniin maisemakortin poliisimiehen kotiseudulta. Myöhemmin Bill ja Hillary olivat yhdessä tehneet Suomeen pikaisen matkan, puoliksi salaa. Se oli ennen Billin presidentiksi tuloa. Oli ollut keskitalvi ja hillittömän kylmä. Pari päivää he olivat viettäneet poliisimiehen mökillä. Paikan nimeä oli vaikea muistaa, mutta keskellä metsää se oli. He olivat sillä matkalla tavanneet myös suomalaismiehen vaimon, Annen. Anne ei ollut varsinaisesti kaunis nainen, mutta hän oli merkillisellä tavalla jäänyt Billin mieleen. Bill oli nauttinut naisen seurasta. Se ei hänelle ollut mitenkään tavatonta, mutta Annen kohdalla se oli erilaista. Häntä oli vetänyt puoleensa naisen siniharmaiden silmien tutkiva katse, tämän rauhallisuus, älykäs tapa oivaltaa asioita ja sitten tämän helisevä nauru. Matkan jälkeen Clintonit olivat jokusen joulukortin isäntäväkensä kanssa vaihtanet. Uusintakäynnistäkin oli puhuttu, mutta kun Billistä sitten tuli presidentti, jäi se tekemättä. Yhteydenpito oli pikkuhiljaa tyrehtynyt. Edes presidenttinä tekemällään virallisella Suomen vierailulla 1997 hän ei heitä ollut tavannut. Pariisista soitetut pari pikaista puhelua Suomeen olivat paljastaneet, että toisen henkilön kohdalla tapaaminen olikin nyt sitten liian myöhäistä. Poliisimies oli kuollut jokunen aika sitten ja myös Anne oli jäänyt leskeksi. Nainen kuitenkin muisti Billin vielä hyvin ja välittömästi toivotti tervetulleeksi Suomeen. Mökkikin oli vielä käytössä ja siellä vieras voisi rauhassa majoittua. - Juupajoki, sehän se paikkakunnan nimi oli, muisti Clinton nyt. Sinne hän oli suuntaamassa. Nautittuaan lentokoneessa tarjotun aterian ja lasin viiniä huomasi Bill alkavansa vajota puolittaiseen uneen. Ympärillä puhuttu suomen kieli nosti silmien eteen muistikuvia naisesta, tämän silmistä, kauniista hymystä ja äkkiä puhkeavasta iloisesta naurusta. Bill Clintonin unen syvetessä alkoi alitajunnasta nousta myös kuvia pitkästä, tummahiuksisesta ja vihreäsilmäisestä naisesta. Alitajunta tavoitteli tuskaisesti jotain, mutta ei ihan saavuttanut

13 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 13/43 tavoittelemaansa. Varsinkaan kun Annen siniharmaat silmät sekoittuivat niiden vihreiden sekaan. Bill heräsi koneen laskeutuessa Helsingin lentokentälle. Malttamattomana hän kiirehti ulos koneesta. Annen oli määrä olla vastassa ja hän oli kärsimätön näkemään, miltä nainen nykyisin näytti, tuntisiko hän tätä edes. Maahanmuuttoviranomaisten jonossakin meni aikansa. Clinton oli niin keskittynyt oman vuoronsa odottamiseen, ettei huomannut kauempana jonossa seisovaa pitkää, tummahiuksista naista. Tämän vihreät silmät puolestaan seurasivat tarkasti Billin etenemistä. Ohitettuaan viimein muodollisuudet Clinton ryntäsi odotusaulaan. Taaempana seisova nainen jäi jälkeen joutuessaan selittämään Suomeen tuloonsa syitä ja mukanaan kantamansa kissanpennun rokotus- ja terveystietoja maahanmuuttoviranomaisille.

14 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 14/43 Nilla Lönnberg: Kissa ja hänen jumalansa Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Kleopatra II ilmoitti hienostuneesti senhetkiselle ajoneuvolleen olevansa nälkäinen. Hän ei lainkaan käsittänyt, miksi heidän piti seisoskella paikoillaan niin kamalan kauan, ja jutella jollekin tylsälle ihmiselle, joka ei edes haissut hyvältä. Hoikkasorminen käsi rapsutti hajamielisesti hänen päälakeaan. No. Parempi kuin ei mitään. Kleopatra kehräsi hyväksyvästi ja yritti niellä harminsa. Hänellä todella oli nälkä, mutta tummahiuksinen nainen ei kuulunut niihin olentoihin, joita saattoi käskyttää mielensä mukaan. Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa kyllä arvosti tätä seuralaista paljon enemmän kuin muita tapaamiaan kaksijalkaisia, olihan kyseessä sentään Hänen oma jumalansa. Vihdoinkin! Kaksikko jatkoi taas matkaansa, ja Petra kuten vihreäsilmäinen nainen häntä kutsui naukaisi uudelleen muistuttaakseen kyytiään kasvavasta nälästään. Naurahdus purkautui heleinä sointuina meluisaan ilmaan ja Kleopatra oli närkästyä moisesta loukkauksesta, muttei päässyt niin pitkälle ennen kuin muikku tupsahti hänen kuononsa eteen. Nam! Kissanpennun keskittyessä nauttimaan herkkupalastaan tunkkainen vastaanottoaula vaihtui bussin ahtaisiin tiloihin. Maisemat vilahtelivat kiihtyvällä nopeudella ohitse vaihtelevine näkyineen, kunnes tasaantuivat metsikköiseen peltoon. Bastet oli utelias näkemään tämän karun pohjoisen maan, jonka jumalilla oli maine vähäsanaisena joukkona. Naista kiehtoi ajatus siitä, että jumalat hallitsivat ennemminkin alueita kuin asioita tai eläviä olentoja. Olisikohan Tapio siellä metsässä, minne linja-auto oli suuntaamassa? Missä metsän jumala oikeastaan majaili? Koko maahan oli käytännössä pelkkää metsää. Olisi tosin mielenkiintoista tavata lajikumppaneita, jotka eivät olleet täynnä itseään, koska koko maailma palvoi heitä. Liikahdus. Egyptiläinen laski katseensa oranssiin karvapalloon sylissään ja hymy nyki suupieliä. Hänestä oli hellyttävää, miten samettikorvaisesta pennusta erottui vain leuan vaaleampi alus kissan käännettyä päänsä ylösalaisin. Hento tuhina vain korosti onnellista vaikutelmaa, joka Kleopatrasta huokui. Pörröinen häntä oli siististi kiertynyt pienen kehon ympärille, ja pehmeät tassut piiloutuivat pitkän karvan sekaan. Bastet oli aina rakastanut tunnuseläimensä yksinkertaista elämänfilosofiaa varsinkin verrattuna ihmisiin. Se yksi kreikkalainen Sokrateskin oli sepittänyt lukemattomia syitä olemassaololle ja elämän tarkoitukselle. Eikö syyksi riittänyt vain se, että oli olemassa? Bastetille se riitti. Nainen oli tosin oppinut vuosisatojen varrella, kuinka itsekkäitä ja itsekeskeisiä ihmiset olivat. He tuhosivat kokonaisia kaupunkeja ja sotivat vuosikausia pienien riitojen takia. Se oli yksi syy, miksi Bastet istui silläkin hetkellä epämukavalla penkillä kuumassa kulkuneuvossa. Uusi sota oli syttymässä. Ilta alkoi jo hämärtää, ja vanhat puunrungot verhoutuivat siniseen verkkaisesti. Auringon aika oli lyhyt näin kaukana päiväntasaajalta, ja yön saapuminen hitaampaa. Oli oudolla tavalla lumoavaa katsella, miten luonto asettui levolle ja hiljentyi mietiskelemään päivän päätteeksi. Kissajumalalla esti pitkän tovin huomata ikkunan kuvastuksesta, kuinka hänen silmänsä heijastivat särisevää elektronista valoa, jonka bussin himmeät lamput tuottivat. Aurinkolasit päätyivät takaisin kasvoille, mutta muutama naiseen luotu kummastunut katse oli parempi vaihtoehto kuin lukuisat hämmentyneet kysymykset. Miksi ihmisille oli niin vaikeaa hyväksyä yliluonnollisen olemassaolo? Jumalat ja muut satuolennot olivat kuitenkin kulkeneet heidän joukossaan vuosituhansia. Bastet ei ymmärtänyt sitäkään, miten ihmiskunta saattoi olla niin sokea totuudelle.

15 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 15/43 Bussi hidasti vauhtiaan, ja pysähtyi pienelle asemalaiturille. Horrokseen vajonneet matkustajat alkoivat liikehtiä ja keräillä tavaroitaan. Egyptiläinen nosti varovasti Petran käsivarsilleen, mikä aiheutti pienen loukkaantuneen naukaisun ja suuntasi etuovelle. Oli helppo puikkelehtia tokkuraisten miesten ja naisten lävitse ilman hirveää kasaa matkatavaroita. Kirpeän ulkoilman leyhähtäessä vastaan kissanpentu pyristeli Bastetin takin sisälle lämpöä etsien. Rajatut silmät tarkastelivat arvioiden ympäristöä tummien lasien takaa. Metsää. Eipä hän ollut muuta odottanutkaan. Tällainen siis oli Juupajoki.

16 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 16/43 Mirva Lemponen: Odottamaton kohtaaminen Aurinko siivilöityi lehtikatoksen läpi. Ilma tuoksui puhtaalta. Siellä täällä lauloi lintu. Tuuli oli laantunut hetki sitten ja äänet kaikuivat pitkälle vanhojen honkien keskellä. Niin, se oli ihana metsä, aivan erilainen kuin toiset metsät. Ne, jotka ihminen oli istuttanut kaatamiensa tilalle. Täällä puut eivät olleet tasaisin välimatkoin riveissä. Kyllä, tämä oli oikea metsä. Mutta kas, jokin häiritsi lintuja ja ne nousivat hätääntyneinä siivilleen. Rytinää alkoi kuulua ja pian esiin syöksyi villisilmäinen liinaharja, suuret kaviot maata rummuttaen. Sen selässä, ohjakset hukanneena, tuuheasta jouhimerestä kaksinkäsin kiinni pitäen, roikkui nainen. Sen kannoilla, juoksi suurikokoinen ruskeakarhu. - Äääh, hemmetti! kirosi nainen, tietäen, ettei tässä kävisi hyvin. Tamma juoksisi kyllä vaikka miten pitkälle, jos karhu ei hellittäisi, kunhan ei katkaisi jalkaansa tai kaatuisi tai juoksisi sokeassa pakokauhussaan päin puuta. Jo pariin otteeseen kyseinen onnettomuus oli ollut lähellä. Oksat piiskasivat vasten kasvoja. Anne Heiskanen-Nuutinen onnitteli itseään loistavasta ajoituksesta. Lähteä nyt tälle ratsastusreissulle, vaikka Yhdysvaltain presidentti oli tulossa kylään! Oli kuin karma olisi vihdoin saanut hänet kiinni, kaikkien vuosien jälkeen. Sekä nainen, että hevonen painoivat päänsä paksun, matalan oksan tullessa heidän tielleen. Korkeasäkäisen suomenhevosen askeleen korkein hypähdys osui kuitenkin kohdalleen, ja oksa kolautti naista selkään, melkein paiskaten hänet satulasta. Oli suorastaan ihme, kuinka hän adrenaliinin vaikutuksen alla onnistui pitämään kiinni käsillään ja jaloillaan, vanha nainen vaikka oli. - Älä äitees jyrä, Triinusein! Perhana, minen ala tippuun ny! Nainen ähki ja puhki itsensä satulassa suoraan ja pääsi heti väistämään toista oksaa. Juoksee ny, tammasein! Meirän henki riippuu sinun koivista! Tamma suoksi joelle asti. Se oli jossain vaiheessa kääntynyt väärään suuntaan ja jarrutti nyt jalat ojossa onnistuen vihdoin viskaamaan painolastin selästään. Henki pakeni keuhkoista. Korvissa humisi veri ja hevosen hätä, kun sen kaviot painuivat syvään mutaan. Vanhus ei saanut puskettua itseään jaloilleen ja hänen moniriemuinen elämänsä välähti kuin ikivanha mustavalkofilmi hänen silmissään hänen odottaessaan karhua. Joka ei koskaan käynyt kimppuun. Kun Anne vihdoin sai henkeä, sai työnnettyä itsensä kyljelleen, ja siitä katsomaan, hän todisti varsin ihmeellistä näkyä. Maahanmuuttaja seisoi keskellä metsää design-kuteissa ja korkeakorkoisissa saapikkaissa kuin siinä ei olisi mitään ihmeellistä, ja jutteli karhulle. Jutteli karhulle! - Pois sieltä! hän kuulutti vain hiukkasen heikolla äänellä, käyttäen mahdollisimman selvää kirjakieltä. Maahanmuuttajien kanssa oli ongelmia, jos edes yritti puhua normaalisti. Et ehkä ymmärrä tätä, mutta karhut ovat vaarallisia! Nainen vilkaisi häntä aurinkolasiensa läpi ja sanoi jotain kielellä, jota hän ei ymmärtänyt. Hienoa. Taas näitä, jotka eivät tajunneet mistään mitään. Otetaan nyt vaikka ne aasialaiset marjanpoimijat, jotka olivat riesa 2010-luvulla. Poliittisen asetelman muututtua niihin oli onneksi törmännyt harvemmin. Tuskin koskaan enää nykyään. Anne kömpi jaloilleen. Hitot, jos hän katsoisi vierestä

17 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 17/43 tahatonta itsemurhaa. Kuin ymmärtäen vihdoin hänen tarkoituksensa, nainen purskahti nauruun. Nauruun, joka toi Annen mieleen hänen edesmenneen konstaapelinsa. Hän ei nyt ajatellut aviomiestään, vaan lihavaa, omaan egoonsa tukehtunutta kissaherraraukkaa. Vanhus pyyhkäisi nenänsä hihaansa. Arasti. Hihaan tarttui verta. - Älä ole yhtään huolissasi. Tämä karhu ei ole enää kiinnostunut teistä kahdesta. Se lähtee nyt viemään Tapiolle kiireistä viestiä. Etkö lähdekin? Viimeinen kysymys oli suunnattu karhulle, joka kumarsi! ja köntysti sitten tiehensä. Anne lysähti polvilleen. Karhu oli varmaan viidensadan kilon. Nainen sen rinnalla näytti lilliputilta. Mitä äsken oli tapahtunut? Mikä häneltä oli jäänyt huomaamatta? Iso turpa painui hänen korvaansa vasten ja vanhus nosti alitajuisesti kätensä hellimään hevosen poskea ja kaulaa. Tamma oli vahva. Se oli pelastanut itsensä joesta. Anne laski kättään, nykien pitkään lettiinsä takertuneet lehdet irti, ja huokaisi. Mustat saapikkaat pysähtyivät hänen näkökenttäänsä. Hänen oli katsottava ylös naiseen, joka katseli häntä yläilmoista. Ilman aurinkolaseja nainen muistutti häntä Sinuhe Egyptiläisestä, ja kuvista hänen tyttärensä vanhoissa oppikirjoissa, Kleopatrasta. Naisen terävät vihreät silmät olivat miltei yliluonnolliset läheltä katsottuna. Hiljaisuus venyi ja Anne hymyili lopulta heikosti. - Voinko, auttaa teitä jotenkin? Käytöstavat, jotka hän oli hylännyt kriisitilanteessa, tulivat takaisin selkäkivun myötä. Oivoi. Oivoivoi. Uusi adrenaliinipaukku olisi nyt poikaa. - Kun nyt tulit kysyneeksi, egyptiläinen naukaisi ihan totta! Ottaisitko tämän kaunottaren huostaasi pariksi viikoksi? Naisen käsivarsilla oli pikkuinen punertavankeltainen mytty, joka hyrisi hiljaa. Annen sydän oli hetkessä viety. Voi kuinka suloinen pieni olento! Hänellä ei ollut ollut kissaa sitten konstaapeli Möttösen. Hänen mielessään eivät käyneet sellaiset asiat kuin: Mistä tämä pentu on tullut? Onkohan sen huostaanotto tällä puheella ihan laillista? Eihän sitä vain ole varastettu? Se vaikuttaa rotukissalta. Hän vain ojensi sanattomana kätensä ja nainen laski hellästi pennun niiden päälle. - Haen sen todennäköisesti takaisin, nainen jatkoi. Minulla on vain eräs konstikas mörökölli kesytettävänä. Sukulaiset, ymmärräthän. Mikään egyptiläisen puheessa ei antanut ymmärtää, että Annen tarvitsi ymmärtää, tai edes vastata. Triinu työnsi turpansa ihan lähelle hyrinänsä lopettanutta palleroa ja sai kuonoonsa terävistä kynsistä. Kissa sihisi ja pörhisti karvojaan, mikä olisi tietenkin ollut paljon uhkaavampaa, jos se olisi ollut yhtään isompi. Tamma kuitenkin tuntui oppivan läksynsä ja piti ison nenänsä poissa. Vanhuksen nostaessa katseensa, hän näki naisen kävelevän jo jokseenkin kaukana. - Hei, mikä sen nimi on? hän huusi tämän perään. Tämän vastaus, vaikkei se ollut huuto, tuli hänen korviinsa kuin tämä olisi seisonut hänen vieressään: - Petra, mikäs muukaan? - Vai Petra sinä oot, Anne hyrisi kissalle ja kissa katsoi häntä takaisin kuin hän olisi idiootti. Nainen huokaisi. Miksi hänestä tuntui, kuin heidän välillään olisi muutakin kuin vain kielimuuri? Petra, Petra, hieno ku kuningatar Kleopatra.

18 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 18/43 Päivi Niemipelto: Ruusu, ruusunnuppuni Tiheän metsän keskellä pienellä aukiolla kasvoi pehmeää, hopeista heinää. Jänteväpiirteinen, omalla maanläheisellä tavallaan vielä kaunis vanha nainen istahti kivelle, jonka syysaurinko oli vielä jaksanut lämmittää. Tuntiessaan kissanpennun rauhoittavan pehmeän lämmön sylissään Annen ajatukset vaelsivat kauas menneisyyteen. Ruusu, ruusunnuppuni, mun pieni tytär, missä olet? Ajatus sai surun ja kaipauksen pesäpaikan jossain rinnanseudulla raottumaan. Kyynel lähti kulkemaan pitkin naisen karaistunutta poskea. Kaikki tuntui merkilliseltä. Tieto Billin tulosta on täytyny aiheuttaa päähäni tän sekamelskan, hän päätteli ja silitti hajamieleisesti kissanpennun punertavaa pörröistä turkkia. Pentu oli käpertynyt kehräten hänen syliinsä ja nukahtanut. Anne oli elänyt jo monta vuosikymmentä - niin monta, ettei hän itsekään enää muistanut, sopusoinnussa luonnon kanssa omassa rauhaisassa mökissään. Hän oli kasvattanut pienessä kivisessä kasvimaassaan juureksia ja monenlaisia yrttejä; minttua, liperiä, kynteliä, sitruunamelissaa, tuoksuampiaisyrttiä. Näistä ja luonnosta keräämistään yrttikasveista hän oli valmistanut isoäitinsä aikanaan opettamien neuvojen mukaan teetä ja tinktuuraa. Karhunputkea poistamaan verestä kaikki pahat aineet, kanervankukkaa takaamaan pitkän ja levollisen yöunen, kevätesikkoa reuman ja kihdin torjuntaan, raatetta ja peltokortetta vatsanvahvistukseen. Siksköhän oon eläny niin kauan, Anne arveli. Ja, Bill. Mite seki o eläny? Kissanpentu havahtui naisen sävähdykseen. Ei mittää hättää, nainen rauhoitteli ja kissanpentu upposi uudelleen uneen tuon turvalliselta tuntuvan naisen sylissä. Karhun käytös oudoksutti yhä Annea. Karhuilta ja muilta isoilta pedoilta hän oli saanut olla turvassa. Anne oli nähnyt muutaman kerran jopa siperiantiikerin. Vaikka petoeläimet olivat joutuneet kerääntymään yhä pieneneville alueille, niille oli riittänyt riistaa, koska myös saaliseläimet joutuivat pakkautumaan samoille alueille. Vanha nainen seurasi tiedotusvälineistä aikaansa, ja hän tiesi, että kaikki johtui maapallon elinolosuhteiden muutoksista; kuivuudesta eteläisillä mantereilla ja merenpinnan noususta. Ja hän tiesi myös, että ihmiset joutuivat taistelemaan yhä pienenevistä elinkelpoisista alueista. Sotia ja levottomuuksia oli puhjennut toistuvasti. Nyt suurimmat levottomuudet olivat Egyptin alueella. Ruusu oli kerran sanonut, että kaikki johtui kauan aikaa sitten, jo ennen hänen ja äitinsä

19 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 19/43 syntymää alkaneista tapahtumista. Joskus kauan sitten oli eurooppalaisten löytöretkien seurauksena tuhottu kaikkien alkuperäiskansojen vuosituhansia jatkuneet perinteet ja tasapaino maapallolta. Sit ne torjuttiin niin tylysti kun ne lähti sekasorron keskeltä Eurooppaan, oli Ruusu sanonut. Sellaista ne olivat kai siellä koulussa opettaneet. Ei, ei hän jaksanut ajatella enempää, se tuntui liian raskaalta. Miks Bill on tulossa takas, hän kummeksui vaihtaen ajatustensa suuntaa ja ajatukset lähtivät taas kulkemaan menneeseen. Billin salattu lehtolapsi, Ruusu, oli saanut alkunsa Helsingin Omena-hotellin punaposkisilla lakanoilla. He olivat olleet silloin nuoria molemmat ja hän oli rakastunut Billiin niin lapsellisesti. Se mies, se osas liehitellä jo sillo, sanoi Anne ääneen ja havahtui. Käpytikka oli istahtanut läheisen kelon oksalle katsellen alhaalla istuvaa naista punainen päälaki kenossa. Anne muisti, miten Bill oli valahtanut kalpeaksi hänen kertoessaan raskaudestaan. Sinä et saa synnyttää sitä, Bill oli sanonut, ja jatkanut, että hänellä on tavoitteita elämässään. Hän oli poliittisella nousu-uralla, avioton lapsi tuhoaisi sen. Yöllä ne olivat tulleet hakemaan häntä, mustapukuiset miehet. Anne oli osannut jo aavistaa sen, oli käärinyt lapsen valmiiksi huiviin ja varmistanut että pakoreitti talon kellarin kautta oli auki. Hän muisti miten oli juossut pitkin laajojen soiden pitkospuita huiviin kääritty lapsi kainalossaan ja nukahtanut lopen väsyneenä keskelle metsää. Aamulla herätessään hän näki ja kuuli ympärillään lempeässä tuulessa huojuvat peurankellojen soivan tasatahtiin harakankellojen kanssa. Hän asetti lapsen rinnoilleen ja lapsi alkoi imeä terveen lapsen antaumuksella. Tähän oli hyvä jäädä. Ja sinne Anne jäi, omaan pikku tupaseensa lapsen kanssa. Annen ajatukset palasivat taas nykyhetkeen. Miten tuntu, että se karhuki olis nii sammaltanut ja kuka se nainenkin oikein oli, sehä oli niin kaunis, ei se sopinu tällaseen mettää. Hän ei huomannut, että myrkyllisen pulkkosienimäiset silmät tuijottivat häntä ikikuusesta riippuvan naavan takaa. Triinu hoi, ny lähretää kottii, o aika tavata Bill. Käpytikka alkoi rummuttaa nokallaan nopeita sarjoja onttoa keloa vasten.

20 Jumalten kohtaaminen Viimeinen öljykriisi 20/43 Helena Niskanen: Sanansaattaja Karhu löntysteli rauhallisesti eteenpäin. Hän oli saanut kissajumalattarelta viestin toimitettavakseen. Eikä se ollut mikään turha viesti. Viestissä käsiteltiin muun muassa arktisen alueen öljyn porausta. Suomessa asiasta keskusteltiin kiihkeästi kun tunnettu Vihreän puolueen korkeassa asemassa oleva henkilö joutui jättämään paikkansa Greenpeacen tehtyä iskun Helsingin satamassa valtaamalla kaksi Arctia Shippingin jäänmurtajaa. Tämä eroamaan joutunut henkilö työskenteli kehitysministerinä vastaten myös valtionohjauksesta. Ministeri esti Arctia Shippingin johtoa tekemästä rikosilmoitusta asiasta. Kohu oli valtava. Karhu ei paljon piitannut siitä, mitä Bastet oli antanut hänelle tehtäväksi. Karhu eli elämäänsä ja oli saavuttanut kunniakkaan koon näinkin nuoreksi karhuksi. Karhu päätti tehdä sen mitä häneltä odotettiin. Bill oli hermostunut. Hän odotti Anne Heiskanen-Nuutista Helsinki-Vantaan lentokentällä eikä hänellä ollut harmainta aavistusta siitä mitä tuleman pitää. Missä ihmeessä Anne viipyy, Bill mietti ja näpläsi takkinsa hihaa hermostuneesti. Karhu jatkoi matkaansa vieden viestiä metsän jumala Tapiolle Kissajumalatar Bastetilta. Karhu mietti ihmisten olevan ja varsinkin jumalten olevan kiinni jossain, mitä eivät itsekään tienneet. Mutta Karhun elämää oli tietää ja se tiesikin kaiken metsästä samoilemisesta, tunsi jokaisen marjan, löysi jokaisen joen ja löysi kaikki hankauspuut, joita vasten hieroa selkäänsä. Antoiko Bastet tuolle luonto-otukselle liian suuren tehtävän? Kissajumalattaretkin erehtyvät. Bastet muisti kaikki virheensä, suri hetken ja kysyi itseltään: Osaanko toimia oikein? Onko viestini oikean otuksen käpälissä. Voi Bastet, Bastet, olet kissa ja epäily kuuluu luonteeseesi ja luonteestasi et pääse eroon, siispä tee se mitä voit maailman pelastamiseksi. Karhu oli edennyt metsäaukealle ja siellä sen tulisi tavata Metsäntapio. Metsäaukea oli lehtevä, se oli kaunis ja vehreä. Siellä ei voisi tapahtua mitään ikävää. Jumalten kokoontumispaikka ei voi sijaita synkkyydessä vaan kirkkaassa valoisuudessa. Karhulle ei tullut kiire, se sai toimitettua viestin perille. Aikaa oli sittenkin ollut riittävästi tehtävän suorittamiselle. Aika on käsite, mietti Bastet mielessään. Oikeasti aikaa ei ole, kissajumalatar oli varma. Karhu oli keskellä aukeata. Tämä on se paikka, jossa annan kissajumalattaren viestin Metsäntapiolle.