VUOLIJOEN KUNTA. KAJAANI - VUOLIJOKI -KUNTALIITOSSELVITYS (kh )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOLIJOEN KUNTA. KAJAANI - VUOLIJOKI -KUNTALIITOSSELVITYS (kh 17.1.2006)"

Transkriptio

1 1 KAJAANI - VUOLIJOKI -KUNTALIITOSSELVITYS (kh ) Vuolijoen kunnanhallituksen kommentit Kajaanin kaupunginhallituksen asettamiin reunaehtoihin Yleistä Kuntaliitoksen tärkein reunaehto on alueen asukkaiden hyvinvoinnin ja palveluiden saavutettavuuden turvaaminen sekä alueen vetovoimaisuuden lisääminen. Yhdistyneen kunnan hallinnon tulee sitoutua Vuolijoen alueen kehittämiseen myös tulevaisuudessa. Kuntaliitoksen tulee tukea Vuolijoen alueen vetovoimaisuuden lisääntymistä ja sitä kautta nykyisten asukkaiden ja työpaikkojen säilymistä sekä uusien asukkaiden saamista ja työpaikkojen syntymistä alueelle. Laajentuvan kunnan edunvalvonnassa tulee huolehtia siitä, että Kainuun maakunnan nykyiset peruspalvelut (mm. avoterveydenhuolto, laitoshoito, vanhusten asumispalvelut, kotihoito, sosiaalipalvelut) säilyvät myös jatkossa nykyisentasoisina. Luottamushenkilöhallinto Kommentti: Siirtymävaiheessa on tarpeen vahvistaa Vuolijoen edustusta mm. seuraavista syistä: 1) Vuolijoen edustuksen vahvistaminen siirtymisvaiheen aikana lujittaa sopimusosapuolten keskinäistä luottamusta ja edistää näin kuntaliitoksen hyvää toteutusta. 2) Vuolijoen edustajat tuovat toimielimiin Vuolijoen alueen tuntemusta, mikä helpottaa käsiteltävien asioiden valmistelua ja päätöksentekoa 3) Kuntaliitoksen jälkeisessä siirtymävaiheessa on tärkeää tiedon runsas levittäminen, jotta kotoutuminen uuteen kuntayksikköön sujuisi vaikeuksitta. Edustajat hoitavat luottamustehtävissään myös tärkeää tiedon levittämistä alueelta hallintoon päin ja vastaavasti hallinnosta alueelle päin Sivistyslautakunnassa 13 jäsentä, Vuolijoelta 2+2 Kulttuurineuvostossa 12 jäsentä, Vuolijoelta 1 Ympäristöteknisessä lautakunnassa 13 jäsentä, Vuolijoelta 2+2 Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaostossa 6 jäsentä, Vuolijoelta 1+1 Tarkastuslautakunnassa 5 jäsentä, Vuolijoelta 1+1 Lisäksi Vuolijoen alueelta tulisi saada edustaja valtuuston puheenjohtajistoon. Kajaanin Veden johtokuntaan ja Kajaanin Pietari Oy:n hallitukseen yksi edustaja Vuolijoelta.

2 2 Yritys- ja elinkeinotoiminta 1. Selvitetään, mitä tehdään Otanmäen Lämpö Oy:lle Kommentti: Kuntaliitosselvityksen mukaan Otanmäen Lämmön asema on tarkoitus selvittää myöhemmin erikseen. Lisäinvestointien toteutuksesta ja rahoituksesta sovitaan tapauskohtaisesti. 2. Vuolijoen Teollisuuskylä Oy pidetään ainakin alkuvaiheessa erillisenä yhtiönä Kajaanin Teknologiakeskus Oy:stä Kommentti: Kajaanin tulee tarvittaessa turvata, että teollisuusinvestointeihin löytyy rahoitus, mikäli hankkeita on. Työpaikkojen luomista Vuolijoen alueelle tulee tukea. Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n ja Vuolijoen Teollisuuskylä Oy:n vuokratasot poikkeavat tällä hetkellä merkittävästi toisistaan. Toistaiseksi voimassaolevat vuokrasopimukset ja niissä kirjatut vuokrien tarkistusperiaatteet sitovat sekä vuokralaisia että vuokranantajaa. Alhaisempi vuokrataso Vuolijoella yrittäjille on kilpailuetu, jota ei tule poistaa kuntaliitoksen toteuduttuakaan. Teollisuuskylän osalta tavoite täyttyy, kun Vuolijoen Teollisuuskylä oy säilyy toistaiseksi itsenäisenä. Yhdistyneen kunnan elinkeinotoimien ja teollisuuskyläyhtiön tulee toimia tiiviisti yhteistyössä ja elinkeinotoimen tulee sitoutua markkinoimaan Vuolijoen alueella olevia tiloja esim. Otanmäessä uuden teollisuusalueen työpaikkatontteja. Investointien rahoituksesta sovitaan tapauskohtaisesti erikseen. Asuminen Kommentti: Kunta on Vuolijoen alueella merkittävä asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntojen kysyntä ja tarjonta on Vuolijoella saatu monin eri toimenpitein tasapainoon ja kiinteistöjen arvot nousuun. Yhdistyneen kunnan tulee asukaspäätöksillä ja maahanmuuttajien sijoituspäätöksillä huolehtia siitä, että asuntomarkkinoiden tasapaino ei järky tulevaisuudessa. Kunnallisten asuntoyhtiöiden vuokratasoissa tulee hyväksyä Kajaanin kaupungin ja Vuolijoen alueen välillä hintaero. Keskushallinto 1. Uuden kunnan hallinto hoidetaan Kajaanin toimipisteestä

3 3 Kommentti: Lähtökohta on perusteltu. 2. Selvitetään mahdollisuus perustaa Otanmäkeen, esimerkiksi kirjaston yhteyteen, yhteispalvelupiste valtion ja maakunnan toimintojen kanssa (maatalouspalvelut, kassa, asuntoasiat, päivähoito) Kommentti: Vuolijoella tulee perustaa palvelupiste, joka on avoinna ainakin alkuvaiheessa maanantaista perjantaihin. Paikkana tulisi olla Kirkonkylä/kunnanvirasto. Kuntien lähiverkko on rakennettu kuntakeskukseen Kirkonkylään ja sitä voidaan hyödyntää ilman lisäkustannuksia. Palvelupisteen toiminta ja vaikutus Vuolijoella riippuu paljon siitä, miten paljon kuntalaiset tarvitsevat ja käyttävät sen palveluja. Vastaanottoajat määritellään tarpeen mukaan. Palvelupisteeseen sijoitetaan myös maakunnan ja valtion viranomaisten palveluja. Palvelupistettä hoitaisi yksi henkilö. Myös Otanmäen kirjasto voisi toimia joiltain osin palvelupisteenä.

4 4 3. Vuolijoella olevien vakinaisten hallintohenkilöiden (yhteensä 9) työt on mahdollista järjestää siten, että jatkossa heistä on tarvetta vain neljälle. Kommentti: Vuolijoen kunnan henkilöstö siirtyy Kajaanin kaupungin palvelukseen kuntajakolain 13 :n säätämällä tavalla: vakinaiset viranhaltijat ja toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa olevat työntekijät siirretään laajentuvan Kajaanin kaupungin palvelukseen vastaaviin virka- ja työsopimussuhteisiin heille soveltuviin tehtäviin sen mukaan kuin kuntien kesken sovitaan. Määräaikainen henkilöstö siirtyy virkamääräystä tai määräaikaista työsopimusta vastaavaksi ajaksi. Ketään siirtyvää työntekijää tai viranhaltijaa ei irtisanota kuntaliitoksen vuoksi. Kuntaliitoksen siirtymisvaiheessa Vuolijoen kunnasta siirtyvien henkilöiden sijoittumista kuntajakolain mukaisesti Kajaanin kaupungin palvelukseen vastaaviin virka- ja työsopimussuhteisiin heille soveltuviin tehtäviin tulee tarvittaessa tukea lisä- ja uudelleenkoulutuksella, varhennetulle eläkkeelle siirtymistä tukemalla (mm. terveydellisistä syistä), suunnatulla perehdyttämisohjelmalla. Siirtymävaiheen tukitoimiin tulee käyttää mm. henkilöstörahaston varoja sekä suuntaamalla yhdistymisavustusta siirtymävaiheen henkilöstöjärjestelyihin Vuolijoen alueen palvelupisteen toiminnan turvaamiseksi liitoksen alkuvaiheessa. 4. Maahanmuuttajapalvelujen käytännöt yhtenäistetään. TE-keskuksen kanssa laaditaan mennessä uusi sopimus, jossa vuosittain vastaanotettavien pakolaisten enimmäismäärä määritellään. Päätökset pakolaisten sijoittamisesta Otanmäkeen/Kajaaniin tehdään taloudellisten ja sosiaalisten näkökohtien perusteella. Kommentti: Lähtökohta on perusteltu. Otanmäen alueen osalta maahanmuuttajien sijoittumisessa taloudellisissa lähtökohdissa tulee huomioita mm. asuntojen käyttöaste (tyhjien asuntojen määrän minimoiminen). Sivistystoimiala 1. Vuolijoen alueella on tämän vuosikymmenen loppuun mennessä ainoastaan yksi luokkainen peruskoulu Otanmäessä, mikäli ennustettu oppilasmäärä toteutuu. 2. Kajaani jatkaa peruskouluverkkonsa karsintaa kouluverkkoselvityksen pohjalta. Kommentti: Vuolijoen kunnan nykyistä kouluverkkoa (Kirkonkylän, Otanmäen ja Vuottolahden koulut) tulee jatkaa lukuvuoteen , mikäli oppilasmäärät kehittyvät ennustetusti. Sitä ennen hyödynnetään laajentuvan kunnan nykyistä kouluverkkoa kuntien raja-alueella (mm. Vuottolahden koulu). Vuosikymmenen lopulla määritellään kouluverkkoselvityksellä tarvittavat muutokset kouluverkkoon Vuolijoen alueella ottaen huomioon alueen oppilaskehitys, kouluverkon mahdollisen harventamisen vaikutukset oppilaiden koulumatkoihin sekä opetukseen saatavan

5 5 valtionosuuden kehitys. Kouluverkkoselvityksessä tulee kohdella kunnan eri osia tasapuolisesti. Mikäli oppilasmääräkehitys johtaa yhteen peruskouluun Vuolijoen alueella, sen tulisi olla luokkainen peruskoulu Otanmäessä.

6 6 Ympäristötekninen toimiala 1. Liitosalueella asemakaavalla kehitettävä keskus on Otanmäki. Muita alueita kehitetään osayleiskaavalla. Kommentti: Vuolijoen alueen molempien taajamien kehittäminen tulee tapahtua asemakaavalla. 2. Tyhjät tai tyhjenevät rakennukset on poistettava taseesta ennen kuntaliitosta ja ne on joko myytävä tai purettava tilapalvelujen palvelustrategian mukaisesti. Kommentti: Lähtökohta on perusteltu, mutta kiinteistöistä luopumisessa on huomioitava Vuolijoen erityisolosuhteet (mm. Kosken entisen koulun talkoilla tehty liikuntasali) muutamien kiinteistöjen osalta. Selvitykseen sisältyy peruskorjaushankkeita (arvio ) sellaisten asuinkiinteistöjen (Männikkö, Rautavuo) osalta, joita Vuolijoen kunnan mielestä ei kannata enää peruskorjata, vaan ne tulee poistaa hankelistalta. 3. Tyhjistä asunnoista johtuvan vuokra-avustuksen maksaminen lopetetaan. Asunnot fuusioidaan tase-arvot alentaen Kajaanin Pietari Oy:öön. Vuokratappiot tasataan liitosalueella sijaitsevien vuokra-asuntojen kesken. Kommentti: Ei huomauttamista. 4. Katujen peruskorjausinvestoinneista päätetään kuntaliitoksen jälkeen koko Kajaanin tarpeiden ja katujen liikennemäärien perusteella. Kommentti: Kaavateiden peruskorjausinvestointien tarpeellissuutta arvioitaessa tulee huomioida liikennemäärien lisäksi myös teiden kunto. 5. Kajaanin kaupungin säännöt, mm. rakennusjärjestys, maankäyttöpoliittinen ohjelma, vesihuollon kehittämissuunnitelma ja taksat koskevat kuntaliitoksen jälkeen myös liitosaluetta. Kommentti: Ei huomauttamista. 6. Joukkoliikenteen tarve ja sen avustustarve sekä liikuntapaikkojen ja tilojen määrä ja tarve sekä niiden investointitarve arvioidaan kriittisesti liitosvaiheessa. Kommentti: Lähtökohta on perusteltu. Liikuntatilojen maksullisuudella ei saa vaarantaa tilojen käyttöä. Vuolijoen kannalta keskeinen ja tärkeä lähivuosien peruskorjaushanke on Otanmäen

7 7 urheilutalon peruskorjaus ( ), joten se tulee sisällyttää lähivuosien investointiohjelmaan. Vesi- ja viemärihuolto 1. Vesihuollon yleisessä kehittämisessä toimitaan Kajaanin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Kommentti: Ei huomauttamista. Kehittämisessä otettava huomioon Vuolijoen erityisolot vesihuollon järjestelyissä. 2. Liitosalueen vesihuoltolaitosten toiminta-alueet rajataan em. kehittämissuunnitelman periaatteiden mukaan. Kommentti: Periaatteiden määrittelyssä on otettava huomioon Vuolijoen erityisolot ja vesihuoltolaitoksen on turvattava haja-asutusalueidenkin vesihuollon toimivuus. 3. Asemakaava-alueiden ulkopuolisista verkostoista, jotka eivät toimi runkoverkkoina vedenottamoilta taajamiin, muodostetaan liitoksen yhteydessä pääsääntöisesti vesihuolto-osuuskuntia tai yhtymiä. Kommentti: Asemakaava-alueen ulkopuolinen vesijohtoverkosto tulee säilyttää kunnan hoidossa. Vesiosuuskuntien perustaminen esitetyssä laajuudessa on epätodennäköistä mm. väestörakenteesta johtuen. Kunnan nykyisten vedentoimitussopimusten tulee sitoa myös Kajaania. 4. Kajaanin Veden sopimusehdot, yleiset toimitusehdot ja taksamalli (uudistetaan 2006) otetaan sellaisenaan käyttöön koko uudella Kajaanin Veden toiminta-alueella. Kommentti: Ei huomauttamista. 5. Kajaanin tuottovaatimus asetetaan siten, että sijoitetun pääoman tuotto on korkeintaan vesihuoltolain tarkoittama kohtuullinen tuotto ja maksurasite Kajaanin Veden asiakkaille on kohtuullinen. Kommentti: Ei huomauttamista. 6. Jotta tuotto ja maksurasite asiakkaille pysyvät kohtuullisina, tarvitaan vesihuollon investointeihin harkinnanvaraisia investointiavustuksia merkittävässä määrin. Kommentti: Selvitykseen sisältyy huomattavan paljon investointihankkeita, joiden hinnoittelua pidetään ylimitoitettuina.

8 8 Henkilöstö 1. Tarvittavat henkilöstösiirrot toteutetaan palvelutarpeen mukaan ei siirtymisaikoja tai irtisanomissuojia. 2. Vuoden 2006 aikana uusia työntekijöitä ei palkata eikä harkinnanvaraisia palkankorotuksia tehdä neuvottelematta Kajaanin henkilöstöpäällikön ja ao. toimialajohtajan kanssa. 3. Rekrytointikielto on voimassa ainakin vuoden 2007 loppuun saakka. Kommentti: Lähtökohdat ovat perusteltuja. Reunaehtojen tulee sitoa molempia osapuolia yhtä tiukasti. Vuolijoen kunnan henkilöstö siirtyy Kajaanin kaupungin palvelukseen kuntajakolain 13 :n säätämällä tavalla: vakinaiset viranhaltijat ja toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa olevat työntekijät siirretään laajentuvan Kajaanin kaupungin palvelukseen vastaaviin virka- ja työsopimussuhteisiin heille soveltuviin tehtäviin sen mukaan kuin kuntien kesken sovitaan. Määräaikainen henkilöstö siirtyy virkamääräystä tai määräaikaista työsopimusta vastaavaksi ajaksi. Ketään siirtyvää työntekijää tai viranhaltijaa ei irtisanota kuntaliitoksen vuoksi. Kuntaliitoksen siirtymisvaiheessa Vuolijoen kunnasta siirtyvien henkilöiden sijoittumista kuntajakolain mukaisesti Kajaanin kaupungin palvelukseen vastaaviin virka- ja työsopimussuhteisiin heille soveltuviin tehtäviin tulee tarvittaessa tukea lisä- ja uudelleenkoulutuksella, varhennetulle eläkkeelle siirtymistä tukemalla (mm. terveydellisistä syistä), suunnatulla perehdyttämisohjelmalla. Siirtymävaiheen tukitoimiin voitaisiin käyttää mm. henkilöstörahaston varoja sekä suuntaamalla yhdistymisavustusta siirtymävaiheen henkilöstöjärjestelyihin Vuolijoen alueen palvelupisteen toiminnan turvaamiseksi liitoksen alkuvaiheessa. Yhdistymisavustuksen käyttäminen Yhdistyvä kunta saa valtiolta laskennallista yhdistymisavustusta yhteensä 9,3 miljoonaa euroa, joka maksetaan viiden vuoden aikana. Avustuksesta käytetään 40 % palvelutuotannon yhteensovittamiseen 45 % elinkeinotoiminnan kehittämiseen

9 9 15 % perusrakenteiden kehittämiseen Yhdistymisavustusten kohdentamisesta laaditaan erillinen suunnitelma.

Hallinnon ja palvelujen järjestäminen

Hallinnon ja palvelujen järjestäminen 1 (4) Kajaanin ja Vuolijoen kuntaliitos 1.1.2007 Hallinnon ja palvelujen järjestäminen 1 Sopimuksen kohde ja sitovuus Vuolijoen kunta liitetään Kajaanin kaupunkiin 1.1.2007 alkaen. sitoo Kajaanin kaupunkia

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 Sisällys 1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.2 Yhdistymisen toteuttaminen

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS Hyvinvointipalvelut Info 29.2.2008 Mitä muutos tarkoittaa Minulle? (Niskanen ja Murto 2000) Mitkä ovat muutoksen vaikutukset minuun? Miten muutos vaikuttaa työhöni? Miten

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN Suomen Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2013 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys 1 KUNTARAKENNELAKI 1.7.2013 (ent.

Lisätiedot

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA. Luonnos tekninen ltk 1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA Luonnos 16.2.2017 tekninen ltk 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden ylläpidon pitkäjänteistä kehittämistä sekä

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

1043/00.01.01/12 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJAN TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1043/00.01.01/12 Kaupunginvaltuusto 13.12.2012 38 Voimassa 1.1.2013 alkaen Kaupunginvaltuusto 12.6.2013 102, muutoksia :iin 5 ja 8 Voimassa 13.6.2013 alkaen TOIMIALA

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Karjalohjan kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus

Karjalohjan kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus Karjalohjan kunnanvaltuusto 16.6.2008 27 Lohjan kaupunginvaltuusto 4.8.2008 74 Karjalohjan kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus 1. Sopimuksen tarkoitus, sitovuus ja voimaantulo

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Luennon sisältö Vesihuollon organisoituminen kunnissa Mitä vesiosuuskunnat ovat ja miten

Lisätiedot

2. Lehtimäen kunnan talousasema ja palvelurakenne

2. Lehtimäen kunnan talousasema ja palvelurakenne Kunnanhallitus 102 20.06.2005 LEHTIMÄEN KUNNAN PALVELURAKENTEEN TARKASTELU, STRATEGIAT JA NÄIHIN LIITTYVÄT SELVITYKSET 100/01/011/2005 KH 102 1. Yleistä Kunnan strategiatyö on käynnistynyt vuoden 2004

Lisätiedot

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto

1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 1(5) KIINTEISTÖSTRATEGIA JOUTSAN KUNTA 2.11.2017 tekninen ltk xx.xx.2017 kunnanhallitus xx.xx.2017 kunnanvaltuusto 2(5) 1. JOHDANTO Kiinteistöstrategialla tavoitellaan kunnan rakennetun kiinteistöomaisuuden

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN- HALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 10.12.2012 Viimeksi muutettu Valtuusto 9.12.2013 Voimaan 1.1.2014 3 Kaupunginhallituksen tehtävät ja Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja. Vanhus- ja vammaispalvelujen vastuualue vastaa - seuraavien sosiaalihuoltolain 17. :ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämisestä vanhuksille ja vammaisille: omaishoidon tuki, kotipalvelut, sosiaalityö,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011

Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunta 29.9.2011 Kiskontien aluetoimikunnan lausunto selvitykseen Salon kaupungin palveluverkon kehittämiseen liittyvistä linjauksista Salon kaupunki on käsitellyt asiaa Palveluverkkoselvitys

Lisätiedot

Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät)

Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät) Maaningan kuntalaisillat Keskusta 12.3.2012 Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät) Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen?

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Henkilöstön asema ja palkkauksen harmonisointi kuntaliitoksissa

Henkilöstön asema ja palkkauksen harmonisointi kuntaliitoksissa Henkilöstön asema ja palkkauksen harmonisointi kuntaliitoksissa Kuntajakoselvittäjien työseminaari 11.11.2014 neuvottelupäällikkö Sari Ojanen Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Tarkoituksena on

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2016 Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Tiivistelmä Kuopion kaupunki on varannut

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS Tämä toimintaohje perustuu Mäntsälän kunnan hallintosäännön 1 :ään. Tällä toimintasäännöllä määritellään teknisen lautakunnan alaisen

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

Kotkan Haminan seutusopimus

Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seudun seutuvaltuusto 19.8.2013 Kotkan kaupunginvaltuusto 12.11.2013 Haminan kaupunginvaltuusto 15.10.2013 Miehikkälän kunnanvaltuusto 30.9.2013 Pyhtään kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013

Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT. väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola TYÖRYHMÄT väliraporttien kooste huhtikuu 2013 Salpausselän kuntajakoselvitys Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti, Nastola Pinta-ala 2191 km2

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan. kuntajakoselvityksen eteneminen

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan. kuntajakoselvityksen eteneminen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvityksen eteneminen Henkilöstöryhmien info kuntajakoselvityksen etenemisestä 5.12.2007 klo 13-15 Jyväskylän kaupungintalo Kuntajakoselvittäjä Jyväskylän

Lisätiedot

Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS

Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän palvelutuotannon HENKILÖSTÖSOPIMUS Jokilatvojen Tilapalveluiden Kuntayhtymän jäsenkuntien palveluksessa olevan kiinteistönhoidon henkilöstön siirtymisestä perustettavan

Lisätiedot

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio 1. Kuntalaisvaikutukset - vaikutukset vihtijärveläisten ja nykyisten nurmijärveläisten kannalta - parantaako vai heikentääkö liitos palveluiden saatavuutta?

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000

ROVANIEMI. PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011. Sivu 1. Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 ROVANIEMI Yhteistyötoimikunta KAUPKIRJ: 0 /2000 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 14.06.2011 Sivu 1 22 Palkka ja taloushallinnon henkilöstöä koskevat järjestelyt liikkeenluovutuksessa Rovaniemen kaupunginhallitus

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille

Joroisten kunta kiinteistöstrategia. Vuosille Joroisten kunta kiinteistöstrategia Vuosille 2019-25 Visio ja strategia Joroisten kunnalla on v. 2025 käytössään palvelutuotannossaan tarvitsevansa määrä tilatehokkaita, tarkoituksenmukaisia sekä turvallisia

Lisätiedot

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä.

Kuntaliitoksen tapahtuessa Joutsan kunnan henkilöstö muodostuu nykyisestä Joutsan kunnan ja Leivonmäen kunnan henkilöstöstä. Joutsan kunnanhallitus 216 24.09.2007 Kunnanvaltuusto 55 22.10.2007 Henkilöstötoimikunta 7 29.10.2007 Henkilöstötoimikunta 13 12.11.2007 Yhteinen Joutsan kunnanhallitus 37 19.11.2007 Kuntaliitossopimuksen

Lisätiedot

Sammatin kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus

Sammatin kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus Lohjan kaupunginvaltuusto 15.8.2007 66 Sammatin kunnanvaltuusto 27.8.2007 41 Kohta 12 muutettu - Lohjan kaupunginvaltuusto 12.3.2008 26 - Sammatin kunnanvaltuusto 7.4.2008 5 Sammatin kunnan ja Lohjan kaupungin

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Pääkirjatili TOIMINTAKATE Toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot

Pääkirjatili TOIMINTAKATE Toimintatuotot Henkilöstökulut Palvelujen ostot Pääkirjatili Talousarvio 2018 EUR Käyttösuunnitelma 2018 KONSERNIHALLINTO Myyntituotot 5 006 620 5 006 620 TOIMIALA Maksutuotot 540 540 Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot 1 210 000 1 210

Lisätiedot

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS 1 Köyliön kunnanvaltuusto 20.4.2015 Säkylän kunnanvaltuusto 20.4.2015 (Lopullinen) KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS 1. SOPIMUSTAUSTA Kuntarakennelain 2 :ssä todetaan kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

HALLINTO-OSASTO TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA. Toholammin kunta

HALLINTO-OSASTO TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA. Toholammin kunta TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA 214 Toholammin kunta Kunnanjohtaja 12.2.214 1 Kunnanhallitus 17.2.214 1 TULOSALUE VASTUUHENKILÖ KESKUSHALLINTO hallintojohtaja Tapani Tiilikka Toiminta-ajatus: Hallinto-osasto

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien

Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien 1(5) Listaus hallintosäännön tarkistuksista 1.4.2015 lukien - juokseva pykälänumero suluissa kursivoituna HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1. 10 (10 ) Läsnäolo toimielinten kokouksissa: Korvataan

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus YHDISTYMISSOPIMUS Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Sopimus Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä 1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntajakolain (29.12.2009/1698)

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kuntien mahdollinen tuki vesiosuuskunnille Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Sisältö Lainsäädäntöä ja taustaa Tukimuodot Investointituet Lainatakaukset Neuvonta ja asiantuntija-apu

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntarakennelain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Juankosken ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

Kuntien yhdistyminen. Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju

Kuntien yhdistyminen. Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju Kuntien yhdistyminen Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju Savonlinnan seudun kuntavisio Savonlinnan seudun kuntarakennevisio tulevaisuudessa on muodostaa vahva Saimaan saaristokaupunki, joka kokoaa saaristomaisen

Lisätiedot

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

Kainuun maakunta - kuntayhtymän tehtävät siirtyvät jäsenkuntien vastuulle 1.1.2013 lähtien siten, että

Kainuun maakunta - kuntayhtymän tehtävät siirtyvät jäsenkuntien vastuulle 1.1.2013 lähtien siten, että 8 KAINUUN MAAKUNTA - KUNTAYHTYMÄN PURKUSOPIMUS 1. SOPIMUK SEN TAR KOITUS Kainuun maakunta - kuntayhtymä on huolehtinut maakunnan suunnittelusta, alueiden kehittämisestä, terveydenhuollosta, sosiaalihuollosta

Lisätiedot

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS

KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Sivu 1/5 KUNNANJOHTAJAN JOHTAJASOPIMUS Pyhäjoen kunta ja kunnanjohtaja Matti Soronen sopivat johtajasopimuksella kunnanjohtajan avaintehtävistä, työn painopistealueista, niiden arvioinnista ja tarkastamisesta,

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen

Lainaehtojen muuttaminen Valtiokonttori Rahoitus Hakulomake 3/2016 Lainaehtojen muuttaminen Lainansaaja Isännöitsijän nimi Yritys- ja yhteisötunnus Sähköpostiosoite Kunta Lähiosoite Kohteen osoite Postitoimipaikka Valtiokonttorin

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan ja Kiteen kaupungin erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjien ehdotus yhdistymisestä

Rääkkylän kunnan ja Kiteen kaupungin erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjien ehdotus yhdistymisestä Kuntajakoselvittäjien ehdotus yhdistymisestä Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen ja Anni Antila 16.3.2016 Kitee Tausta ja kuntajakoselvittäjien toimeksianto Selvittäjien on suoritettava kuntarakennelain

Lisätiedot

KAJAANI VUOLIJOKI KUNTALIITOSSELVITYS

KAJAANI VUOLIJOKI KUNTALIITOSSELVITYS KAJAANI VUOLIJOKI KUNTALIITOSSELVITYS 8.3.2006 2 Sisältö Johdanto........................................... 5 1 Yleistä.......................................... 6 1.1 Historiaa........................................

Lisätiedot

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5)

KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) KV 23.6.2014 48 Liite 6D 1(5) SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖT YLEISEN MAARÄYKSET 1 Soveltamisala Sivistystoimen luottamuselimiin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin sovelletaan tämän johtosäännön määräyksiä.

Lisätiedot

Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista

Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista 18.4.2018 Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista Kunnanhallitus on 26.3.2018 81 päättänyt hyväksyä mallin kunnan uuden toimintaorganisaation

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN

Lisätiedot

Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa

Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa Henkilöstön asema organisaation muutostilanteissa Joensuu 14.5.2007 Henkilöstöjärjestöjen edustaja Asiamies Satu Henttonen, Palkansaajajärjestö Pardia Lähteinä käytetty Valtioneuvoston periaatepäätös (VM

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Talousarviomuutokset, joulukuu 2016

Talousarviomuutokset, joulukuu 2016 Talousarviomuutokset, joulukuu 2016 Hailuodon kunta Khall 14.12.2016 204 tili kp TP2015 +muutos Talousarviomuutokset ESITYS 1 (5) KÄYTTÖTALOUSOSA Sitovuustasoittain Tarkastuslautakunta -7 316-12 870 0

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN

NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN NÄKÖKULMIA VESIOSUUSKUNTIEN TOIMINTAEDELLYTYKSIIN ANNI VOUTILAINEN RAMBOLL FINLAND OY, VESIHUOLTO VESIHUOLTOPÄIVÄT 2015, TURKU VESIOSUUSKUNTIEN HAASTEET Suomalaisessa yhteiskunnassa on havaittu selkeitä

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi

Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi Kunnanhallitus 142 19.06.2017 Pihtiputaan kunnan edustajien valitseminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin valtuustokaudeksi 2017-2021 383/010/2017 Kunnanhallitus 19.06.2017 142 Juridinen tausta Hallintosäännön

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot