3 pääkirjoitus. 4-5 kiasma opiskelijan silmin. 6-7 leffa-arvostelut. 8-9 maalia pintaan musiikki- hyöty vai tunne? kuvia matkan varrelta

Transkriptio

1 Maecenas

2 Sisällys 3 pääkirjoitus 4-5 kiasma opiskelijan silmin 6-7 leffa-arvostelut 8-9 maalia pintaan musiikki- hyöty vai tunne? kuvia matkan varrelta 19 runo saara petäjoki a.eskelinen 27 sarjakuva omanimi ooppera ensikertalaisen silmin Päätoimittaja Viivi Holm Printtivastaava Päivi Digert Toimittajat Kansi Kannen kuva Päivi Digert, Nelli Nyman,Viivi Holm, tiina Hyvönen, Tuulia Kolehmainen, sonja Lintunen, Linda Loukonen, joanna Tzortzis, Marianne Tuominen, tiina Manninen, Milla Jokela tuulia Kolehmainen Mari Hokkanen 2 Maecenas

3 Pääkirjoitus Kun kurssin sisältöön kuului lehden tuottaminen, oli ryhmämme nopea ja helppo päästä yhteisymmärrykseen aihepiiristä. Lehden annettaisiin suuntautua laajasti erilaisiin taiteenlajeihin, jolloin jokainen ryhmästä pääsisi toimimaan mukavuusalueellaan. Vierailtavat paikat olivat tuttuja, aiheet läheisiä sekä monet työskentelivät lähipiiristä löytyvien ihmisten kanssa. Uutta kulttuurielämystä haettiin artikkelissa, jossa toivotusti päästiin vierailemaan Kansallisoopperassa. Myös oma heittäytymiseni päätoimittajan rooliin oli selkeä, lähinnä luultavasti syystä ettei muita halukkaita löytynyt. Yksimielisiä olemme varmasti myös siitä, että artikkelien työstäminen oli rentoa ja mukavaa. Itse kävin vierailemassa minulle tutulla OMANIMI showroomilla, jossa kyseisenä ajankohtana vietettiin viimeisiä Albertinkadun tiloissa sijaitsevia näyttelyavajaisia, siitä lisää sivuilla Viivi Holm Päätoimittaja Maecenas 3

4 Kiasma - Opiskelijan silmin Anonyymi opiskelija vieraili Kiasmassa intoa puhkuen, nykytaiteeseen tutustuen. Artikkelissa hän kertoo kokemuksistaan ja teosten herättävistä tunteista. Päästessäni kireästä pakkassäästä lämpimään aulaan, avartuu eteeni moderni, avara rakennus. Suuntaan vastaanottoon ilmoittautumaan, ja ollessani vielä alle 18-vuotias sisäänpääsyni, on ilmainen. Mukava etu! Painan tarran neuleeseeni, jonka jälkeen jätän ylimääräiset tavarat ilmaiseen narikkaan. On mukavaa, kun kerrankin ei puliteta ylimääräistä rahaa. Tosi kyseessä - Reality Bites -näyttely Olen innoissani aloittaessani ensimmäisen osion näyttelystä, mutta innostus vaihtuu pian pitkästyneisyydeksi. Video on toteutettu todella tylsästi, se näyttää siltä, että voisin tehdä sen itse. Se sisältää muutamia atmosfäärisiä ääniä ja kuvat vaihtuvat hitaasti eivätkä sovi ääniraidan kanssa yhteen. Video ei herätä minussa suuria tunteita, mikä saa minut kummastumaan siitä, mitä taiteilija haki kyseisellä teoksella. Suuntaan liukuovien ohi kolman- teen kerrokseen, missä eteeni aukeaa hämärä, vihertävästi valaistu sali. Naurahdan nähdessäni taulun, jossa mies pyllistää takamus paljaana lattialla makaavan henkilön naaman yllä. Uteliaana luen teoksen selostuksen ja saan selville sen syvemmän tarkoituksen, näen taitelijan vision ja ymmärrän nyt mitä hän haluaa viestittää teoksellaan - epähygieenisyyden pelko. Jatkaessani näyttelyä eteenpäin vastaani tulee teos, On mukavaa, kun kerrankin ei puliteta ylimääräistä rahaa. joka saa minut uteliaaksi. Lasivitriinissä seisoo yksi hopeaharkko. Se on valettu toivomuslähteestä kerätyistä kolikoista, mikä on mielestäni ihailtava ajatus. Kerran kaupankäynnissä vaihdettu raha onkin heitetty lähteeseen toivomuksen ohella ja nyt se on valettu muottiin. Hyvillä mielillä jatkan näyttelyä eteenpäin. Avaria saleja kierrellessäni huomaan, kuinka rauhoittava Kiasman tunnelmavalaistus on. Vastakohtana tälle on kuitenkin painostava ilma, se ei todellakaan kierrä tiloissa mihinkään suuntaan. Myös loopilla soiva musiikki luo pientä ahdistuneisuuden tunnetta. Kaikesta huolimatta jatkan kierrostani, ja seuraava teos jäi painavasti mieleeni. Riikka Kuoppalan Palavan kaupungin alla kertoi sotaajoista ja niiden aiheuttamista tuntemuksista. Teos kuvaili hyvin iäkkään naisen ahdistuneisuutta ja pelkoa. Videolla nainen on uimassa altaalla, kunnes taustalla alkaa kuulua laukauksia, räjähdyksiä, pommikoneita ja muuta vastaavaa. Hädissään hän sukeltaa pinnan alle ikään kuin suojaan pommitukselta. Tovin kuluttua nainen nousee altaasta ja näkee kämmenellään luodin hylsyn. Edellä mainitsemani kohtaus tuo mielestäni loistavasti 4 Maecenas

5 esille sen pelon ja ahdistuksen tunteen, jota varmasti monet kokivat sodan aikana. Videossa havainnollistetaan myös, kuinka nykynuoriso ei enää välitä siitä, mitä sen ajan ihmiset joutuivat käymään läpi. Videolla nuori tyttö toisteli: Mitä väliä sillä enää on?, ikäänkuin vanhusten kokemukset olisivat fiktiota. Teos oli myös visuaalisesti toteutettu hyvin, se miellytti silmää, mikä auttoi paneutumaan kyseiseen lyhytelokuvaan. Mukava pysäkki kierroksellani oli nurkkaus nimeltä Kävijämittari, jossa oli pientä puuhasteltavaa. Ensinnäkin sain äänestää suosikkiväriäni napauttamalla laskuria, mikä oli mielestäni hauska keksintö. Sain myös merkitä sekä ikäni että henkisen ikäni kangastauluun, sitomalla siihen langanpätkän. Ikkunasta sen sijaan löytyi tarrattu maailmankartta, johon sain lytätä oman asumispaikkani kohdalle pienen tarran. Helsingin alue oli aivan täpötäynnä, josta en ollut niinkään yllättynyt. Puuhasteluhetken jälkeen saavuin hämärään tilaan, jossa sijaitsi Karri Kuoppalan viisikanavainen videoinstallaatio. Se toistui viidestä vanhanaikaisesta televisioista, joita kykenin kuuntelemaan kuulokkeilla. Installaatio oli nimeltään Helsinki Black Book, se kertoi Helsingin graffitiaktiiveista. Videolla he selostavat kuinka virkavalta ja vartijat valvovat sekä rankaisevat heitä. En ajatellut, että virkavalta kohtelisi heitä niin kaltoin. Yksi näistä nuorukaisista kertoi joutuneensa maksamaan sakkoa tuhansia euroja, mutta siitä huolimatta sanoi kaiken olleen sen arvoista, eikä vaihtaisi mitään. Videolla he myös kertovat kuinka väkivaltaisesti virkavalta saattaa käyttää auktoriteettiaan, mikä tuntui näyttävän heille normaalilta, mutta minut se kyllä yllätti. En ajatellut, että virkavalta kohtelisi heitä niin kaltoin, kovia otteita käyttäen. Taiteen sivistyttämänä poistun Kiasman pääovista hyvillä mielillä ja odotan jo innolla uusia näyttelyitä. Vinkit Liput 10/8e alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Aukioloajat: Ma suljettu, ti 10 17, ke pe , la 10 18, su Café Kiasma - päivittäin vaihtuva lounas menu ja sesongin mukaan suunnitellut á la carte-listat. Tulevia näytelyitä: Jouko Lehtola- Viattomuuden loppu Dan Perjovschi Irti kehyksistä Eija-Liisa Ahtila Rinnakkaiset maailmat Linda Loukonen Valokuvat Sonja Lintunen Kirjoitus Tiina Manninen Taitto Maecenas 5

6 Leffa-arvostelut Frankenweenie Frankenveenie on tarina Vircor nimisestä pojasta, joka tekee ullakkohuoneistossaan elokuvia koirastaan Sparklysta. Pian kuitenkin Sparkly menehtyy autokolarissa, moka saa Victorin pois tolaltaan. Koulun fysiikantunneilla opettaja kertoo, mitä ukkonen ja salamat voivat saada aikaan, mistä Vicror keksiikin idean. Hän kerää ullakolleen sähköä johtavia laitteita ja onnistuu kuin onnistuukin herättämään kuolleen koiransa henkiin. Kauaa ei hänen salaisuutensa kuitenkaan ole salassa, sillä Sparkly pääsee karkaamaan, ja. muutkin pojat näkevät sen. Tieto asiasta alkaa levitä, ja muut- kin pojat yrittävät herättää lemmikkinsä henkiin. Lopputulos on karmiva, mutta Victorin ja Sparkyn avulla kaupunki saadaan pelastettua häiriöiltä, joita lemmikeistä oli kehittynyt. Elokuva perehtyy vuonna 1984 tehtyyn Tim Burtonin lyhytelokuvaan, joka kulkee myös nimellä Frankenweenie. Tämä oli aikoinaan parodia vuoden 1931 Frankensteinista, joka pohjautuu Mary Shelleyn samannimiseen romaaniin. Frankenweenie on sympaattinen ja ehdottomasti yksi Tim Burtonin parhaista näkemistäni elokuvista. Suosittelen ehdottomasti tätä elokuvaa, vaikkeivät Burtonin aiemmat elokuvat olisikaan napanneet. 6 Maecenas

7 Juoppohullun päiväkirja Juha Berg (Joonas Saartamo)on Kalliolainen perus rapajuoppo. Edellisistä päivistä ei ole muistikuvia, eikä tietoa huomisesta. Yksin ja parhaan ystävänsä Kristianin (Santtu Karvonen) kanssa päivät kuluvat viinanhuuruisesti, ja muulla ei ole väliä. Rankemman tasoisen sekoiluillan päätteeksi Juha löytää kuitenkin itsensä poliisiasemalta, ja hänet passitetaan AAryhmään, jonne hän - ihme ja kumma myös meneekin. Ryhmää on ohjaamassa Tiina (Krista Kosonen), joka vie Juhalta jalat alta. Mies päättää lopettaa juomisen saadakseen Tiinan naisystäväkseen. Raittiina olo ei olekaan ihan niin helppoa, sillä Kristian ja hänen uusi ystävänsä Mikael laittavat kerta toisensa jälkeen kapuloita rattaisiin. Juhan on päätettävä ottaako viinan vai naiset. Viinan puolellehan se lopulta kallistuu. Liialla ryyppäämisellä on tietysti myös omat seurauksensa: hallusinaatioita ilmenee pitkin poikin elokuvaa, eikä haavereilta säästytä. Elokuvassa mässäillään paljolti ylenpaattisella viinan läträämisellä ja sekoilulla, eikä tosimaailmassa alkoholistit nyt ihan noin rujon näköisiä ole. Toista kertaa ei elokuvaa ole tarvetta nähdä, sillä loppujenlopuksi tarinassa ei kovin paljoa hauskaa ole - jos sitä nyt tarinaksi voi edes kutsua. Teksiti ja kuvat: Marianne Tuominen Koskemattomat Koskemattomat on elokuva kahdesta miehestä, joiden kukaan ei olisi uskonut ystävystyvän. Driss (Omar Sy) on muista piittaamaton, syrjäytynyt mies, joka hakee töitä ainoastaan saadakseen sosiaalitukea kaupungilta. Hän ei oleta, että saisi töitä varsinkaan neliraajahalvaantununeelta miljonääriltä Philippeltä (Francois Cluzet). Driss ei paljon arkaile sanoissaan, eikä säädyllisyydestä ole tietoakaan. Mies otetaan kuitenkin koeajalle avustajaksi, ja miehistä alkaakin pikkuhiljaa muodostua hyvät ystävykset. Elokuva on sympaattinen ja koskettava tarina siitä, miten värillä tai taustalla ei ole merkitystä ystävyyden kanssa. Elokuva perustuukin tositapahtumiin ja on ehdottomasti yksi aikojen parhaista elokuvista. Maecenas 7

8 Graffiti maalia pintaan Graffiteja eli maalauksia ja kirjotuksia on tehty kautta aikojen erilaisilla tekniikoilla, yleensä tussilla tai maalilla. Graffiti voi käsittää ison alueen tai olla pieni tagi-kirjoitus esimerkiksi vessan seinässä. GRAFFITIT SUOMESSA Poliittisia iskulauseita on maalattu jo 1960-luvulta. Esimerkiksi Helsingin Herttoniemessä metroradan ja Itäväylän välissä on jo 30 vuoden ajan näkynyt kallioon maalattu teksti FNL, jolla tuettiin Pohjois-Vietnamin tukemaa Vietnamin vapautusjärjestöä. Ensimmäiset varsinaiset graffitit ilmestyivät Ouluun Eri puolille kaupunkia ilmestyi yhdessä yössä lukuisia kantaaottavia tageja. Esimerkiksi kaupunginteatterin eteen oli maalattu kolmemetrisin kirjaimin: Haluamme elämän teatteria ja purettavaksi tuomittu Oulun vanha paloasema oli saanut kylkeensä tekstin: Pysy pystyssä. Tageilla oli suuri merkitys, sillä pari vuotta myöhemmin Oulun kaupunginteatteri esitti suositun kokeilevan teatterihistoriaa tehneet sarjansa Elämänteatteria, ja poliitikot päättivät säilyttää vanhan paloaseman nuorisotaloksi. Tapaus sai suuren huomion suomalaisissa sanomalehdissä. Helsingissä graffitista tuli kunnallispoliittinen kysymys, kun Helsingin rakennusvirasto aloitti graffitien vastaisen Stop töhryille -kampanjan vuonna Tarkoituksena oli saada kaupungille siisti julkisivu vuoden 2000 kulttuuripääkaupunkiuden ajaksi. Kustannukset ovat noin miljoona euroa vuodessa. Stop töhryille -kampanja on aiheuttanut joidenkin mukaan graffitin rakennemuutoksen suurista piisseistä kohti tageja. Helsingin poliisilaitoksen töhrimisiä selvittävä projektiryhmä esittää yli sadan töhryn tekemisestä epäillylle yli 20-vuotiaalle henkilölle vankeutta. GRAFFITIEN LAJEJA Piissi viittaa englannin kielen sanoihin master piece tai piece of art, jotka tarkoittavat mestariteosta tai taideteosta yleensä. Piissi voi olla yksi- tai monivärinen. Throw-up on piissin tapainen, mutta pienempi, yleensä yksivärinen, nopeasti tehty graffiti. 8 Maecenas

9 Graffitien ja tagien tekeminen ilman lupaa on laitointa useimmissa maissa. Nykyisin on kuitenkin rakennettu laillisia maalausseiniä joihinkin kapunkeihin. Graffiteja voi myös olla mahdollista tilata oman talon seinään ammattilaisen toimesta. Sana graffiti tulee italian verbistä graffiare (raaputtaa), joka on laina kreikan verbistä γραφειν (graphein) eli kirjoittaa. Tagi puolestaan on tussilla tai spray-maalilla kirjoitettu nimimerkki. Isoja maalauksia, jotka käsittävät paljon värejä ja hahmoja, kutsutaan muraaleiksi. Graffitikulttuuriin kuuluvat myös sapluunat, stickerit ja kaakelit. Sapluunat eli stencilit ovat muotteja, joiden läpi kuva maalataan spray-maalilla seinään. Stickerit ovat tarroja, joihin on kirjoitettu omia tägejä tusseilla, tai jokin hahmo/iskulause. Kaakeleihin voi myös tehdä kuvia tai piirroksia, jotka liimataan seinään kiinni. LAILLINEN GRAFFITI Joillakin paikoilla on pyritty muodostamaan välittävä näkökulma ja sallimaan graffitia paikoille, jossa se ei heikennä maiseman laatua tai loukkaa kiinteistönomistajien oikeuksia. Esimerkiksi useiden alikulkutunneleiden seiniin on saanut maalata grafiitia luvallisesti ja ohjatusti. Helsingin Suvilahdessa avattiin graffitiaita vuonna Aidan idean takana oli ajatus luvattomien graffitien vähentämisestä sallimalla jotakin eikä kieltämällä ja lisäämällä valvontaa. Graffitiaita sai Helsingin kulttuuriteko 2009 palkinnon. Muita laillisia graffitiseiniä löytyy mm Turun Kupittaalta, Sipoosta Nikkilän nuorisotalolta ja Porvoosta Huhtisen koulun vierestä. Graffititaiteella on nykyään myös kaupallista kysyntää. Salossa Kristillisdemokraatit tilasivat graffiti-tyyliset vaalimainokset vuoden 2008 kunnallisvaalien ehdokkaalle.vuonna 2011 Tampereen sähkölaitos puolestaan hankki graffititaidetta Tammerkosken ylittävän Frenckellin patosillan työmaa-aitaan. Myös rakennustyömaiden suoja-aitojen maalaukset ovat yleistyneet. Esimerkiksi Espoon Niittykummussa länsimetron urakointialueella maisemaa koristaa kaniaiheinen teos. Lähde: wikipedia.org (26/01/13) Teksti ja kuvat: Tiina Hyvönen Maecenas 9

10 MUSIIKKI HYÖTY VAI TUNNE? Kaukana ovat ne päivät, jolloin radiot vielä valitsivat kappaleita radiosoittoon niiden laadun perusteella. Nykyään punnitaan sitä kuinka radikaalisti laulu eroaa muista kappaleista ja onko siinä hittiainesta. Jos radiossa mikään ei erityisesti särähdä kuulijan korvaan vaan kappaleet sulautuvat toisiinsa, kuuntelija ei vaihda kanavaa. Mitäpä jos trendit uhkaavatkin musiikin tulevaisuutta, sillä niiden myötä siitä saatetaan tukehduttaa pois kaikki mitä sen tekijät ja kuuntelijat siinä oikeasti rakastavat. Mitäpä jos alasta onkin tulossa teollista coolia. Mitäpä jos. LUOMISELLE DEADLINE Muusikon uran alussa piilee usein riemu siitä, että on löytänyt jotakin uutta. Myöhemmin ymmärretään, että kaikki on jo periaatteessa keksitty ja muusikko osaa jo käsitellä omaakin musiikkiaan järkipohjalta. Kunnianhimo, päämäärätietoisuus sekä luomisvimma saattavat kuitenkin kulkea käsi kädessä ja ruokkia toinen toistaan. Suomessa harva ihminen elää musiikilla. Sopimuksen kirjoittamisen jälkeen ollaan tulosvastuussa yhtiölle ja luomiselle on aikataulu. Kappaletta saatetaan lähteä muokkaamaan ensisijaisesti sellaiseksi, että levy-yhtiö innostuu siitä ja panostaa siihen, lopulta sitä muokataan vielä sellaiseksi, että kuuntelijat ostavat sitä. Suuri työmäärä, pienet tulot sekä bisneksen määrä yllättää monet levytyssopimuksen kirjoittajat. On tärkeää erottaa toisistaan kuuntelijalle hyvä kappale sekä artistille hyvä kappale. Kriteerit, jotka muusikko asettaa omalle musiikilleen ovat erilaiset ja usein myös korkeammat kuin mitä Michael Monroe on ollut alalla jo yli 30 vuotta. hän asettaa musiikille, jota itse kuuntelee kotona. Muusikoiden käsitys siitä millaisena valtavirta pitää hyvää kappaletta on selkeä; kolmen minuutin radioon sopiva kokonaisuus, jossa on muutama säkeistö ja tarttuva kertosäe. Kappale ei saa olla liian lyhyt, eikä liian pitkä, eikä ylipäätään liian mitään ettei kappale särähdä kuulijan korvaan. Rakenteen pitää olla selkeä ja melodioiden tarttuvia, sanoitusten pitää olla yksinkertaiset. Kappale ei saa olla liian lyhyt, eikä liian pitkä, eikä ylipäätään liian mitään. Omalta musiikiltaan musiikintekijät taas vaativat kappaleeseen samaistuttavuutta 10 Maecenas

11 sekä sitä, että kappale herättää jonkinlaisia tunteita. Hyvä kappale ei paljasta kaikkia koukkujaan heti vaan haastaa kuuntelijan kuuntelemaan kappaleen loppuun asti. Jokaisessa tekeleessä ei silti tarvitse olla pitkää kitarasooloa vaan tärkeintä on palvella musiikkia ja pitää huolta siitä, että kappale todella kuulostaa hyvältä. Täydellinen kappale on muistettava ja jää elämään vielä senkin jälkeen kun tekijästä on jo aika jättänyt. musiikkia siihen nähden mitä musiikin kuluttaja kykenee ottamaan vastaan; kuuntelijan on itse löydettävä joukosta aidot helmet. Se miten tällaiset muutokset markkinoilla vaikuttavat isoon kuvaan, vaikuttaa koko musiikkimarkkinatalouteen. On aina ollut jonkinlaisia mittatikkuja sille miten menestystä mitataan ja jos niitä ei enää ole, on vaikea ennustaa miten musiikkimarkkinatalous muuttuu seuraavien vuosien aikana. Chisu on kaipaillut käytännön toimia piratismia vastaan; kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kieltäytyi tapaamisesta jo vuonna 2010 laulajattaren toivoessa lakiesitystä aiheesta. ILMAISEKSI Se kenelle kappaleet kirjoitetaan, riippuu loppujen lopuksi siitä mitä kappaleiltaan haluaa; toteuttaa puhtaasti omia visioitaan, jotka eivät noudata populaarimusiikin lakeja, vai menestyä musiikillaan taloudellisesti. Koska musiikin saralla on ylitarjonta, syntyy pelkoja siitä, ettei tekemä työ kiinnosta ketään. Levy-yhtiöstä riippuen saattaa myös yhtiön suunnalta tulla kaupallista painostusta. Yleisesti alan tulevaisuus näyttää melko synkältä. Internet on mullistanut musiikin jakelun täysin, mikä pelottaa levy-yhtiöiden lisäksi myös itse muusikoita. Kotistudiot, nettikaupat sekä uudet formaatit pitävät alan jatkuvasti varpaillaan ja itse musiikintekijöistä hyvin harva on sitä mieltä, ettei se vaikuttaisi millään tavalla musiikin luomisprosessiin. CD-levy on jo vanha formaatti, sillä levyt eivät enää myy ja levy-yhtiöt ovat pulassa koska ihmiset eivät enää maksa musiikista saadessaan kaiken ns. ilmaiseksi verkosta. Kun levyjä ei kannata enää tehdä ollenkaan, on raha otettava jostain muualta. Muutokset markkinoilla vaikuttavat toki hetkellisesti positiivisella tavalla; sellaisilla musiikin tekijöillä, joilla ei ole sopimusta, on nykyään ennennäkemättömän hyvät mahdollisuudet tuoda musiikkiaan esille. Enää tarvitse mennä kalliiseen studioon tekemään levyä nimekkään tuottajan kanssa. Nykyään on helppo tehdä levy kotioloissa, joten musiikkia julkaistaan enemmän. Toisaalta tämän vuoksi syntyy ylitarjonta TAPAUS CHISU Täysin vapaata musiikkia luodakseen pitäisi olla riippumaton kaikesta. Siksi esimerkiksi levy-yhtiön alla työskentelevä bändi tai artisti ei ole täysin vapaa koska se vastaa levy-yhtiöllensä, toisaalta se pystyy myös luomaan musiikkia täyspäiväisesti ja ammattimaisesti. Aloittelevalla bändillä tai artistilla taas ei ole välttämättä täysin lukkiutunutta kuvaa omasta musiikistaan vaikka toisaalta harrastustoimintana tehty musiikki saattaa olla hyvinkin vapautunutta. Jos haluaa luoda musiikkia täysin omaehtoisesti ja itselleen, mutta tahtoo silti julkaista sitä, kannattaa perustaa oma levy-yhtiö ja toimia täysin vapautuneena ilman muiden odotuksia. Kun levyjä ei kannata enää tehdä ollenkaan, on raha otettava jostain muualta. Kyse on markkinoinnista, liiketoiminnasta, oikeiden ihmisten tuntemisesta ja asian hyvin myymisestä. Harva itse muusikoista tätä hyväksyy tai kannattaa, mutta siten alan maailma pyörii siinä missä monen muukin. Levy-yhtiöltä saattaa tulla kaupallista painostusta, josta siitäkin pitää ottaa onkeensa, kunhan ei tasapainoile liikaa rajan toiselle puolelle ja rupea miellyttämään ensisijaisesti levy-yhtiötä. Muutos markkinoilla ei siis onneksi tunnu vaikuttavan suoraan sisältöön. Itse kappaleet, joita kotistudioissa äänitetään, myydään nettikaupoissa tai tallennetaan uudelle formaatille syntyvät edelleenkin soitinta soittelemalla tai melodiaa hyräilemällä. Markkinoiden murros vaikuttaa ennemmin levyyhtiöiden toimintaan ja musiikin markkinoimiseen. Suomessa toimii aktiivinen Teostojärjestö, jonka avuilla muusikoille on turvattu tietty toimeentulo, esimerkiksi Amerikassa vastaavaa järjestöä ei ole. Muusikoiden ajatukset aiheesta ovat yksiselitteisiä muusikon pitäisi saada korvaus tekemästään työstä. Raja kulkee heidän mielestään siinä mikä lasketaan julkiseksi ja mikä ei. Useat muusikot kallistuvat sille kannalle, ettei jotain joka Maecenas 11

12 SOSIALISOINTI TAIDE VAI URA? Muusikkotyyppi 1 Ei lähde mukaan ainoastaan musiikin vuoksi, vaan myös, joskus jopa ensisijaisesti, ystävien ja uusien ihmisten vuoksi. Häntä kiinnostavat erityisesti musiikin sosiaaliset ulottuvuudet. Hyvä tunne tulee nimenomaisesti siitä, että musiikin tekeminen on hauskaa ja tärkeimmäksi ovat muodostuneet ihmiset keiden kanssa soittaa. Hyvät soittokaverit inspiroivat ja toisen inspiraatio ruokkii toista. Päällimmäinen tavoite on saada ympärilleen ihmisiä, joiden kanssa lukkiutuu musiikillisesti ja kykenee luomaan uutta. Jos musiikkiaan pääsee esittämään muille, niin se on vain plussaa. Muusikkotyyppi 2 Soittaa ensisijaisesti koska soittaminen tuntuu hyvältä. Hän kokee helpotusta luomistyön aikana ja usein myös syvän onnellisuuden tunteen esiintyessään muille ihmisille. Hänestä olisi hienoa tienata elantonsa musiikilla, koska hänestä olisi ideaalia keskittyä musiikkiin täyspäiväisesti. Raha ei kuitenkaan ole musiikissa hänelle ensisisijaista ja hän jatkaa musiikin tekemistä vaikkei koskaan pääsisikään sitä esittämään suurelle yleisölle. Muusikkotyyppi 3 Tahtoisi ensisijaisesti olla ammattilainen ja tienata elantonsa työllään. Hän tiedostaa, ettei julkinen musiikki ole vain taidetta vaan myös bisnestä. Hän myös nauttii musiikin tekemisestä, mutta ajattelee luomistilanteessa ulkopuolisten mielipiteitä. Hän ymmärtää muutokset markkinoilla ja mikä toimii juuri nyt, ja pyrkii toimimaan sen puitteissa koska tahtoo menestyä. on ollut tietyllä tavalla pitkään tarvitsisi ruveta muuttamaan. Esimerkiksi niin kutsuttu tapaus Chisu-gate tuli julkisuuteen loppuvuodesta 2012 kun perheenisä Aki Nylundin mukaan hänen tyttärensä oli vuosi sitten ladannut netistä vahingossa laittomasti Chisun musiikkia. Pian Nylund olikin jo saanut sähköpostiviestin, jossa vaadittiin 600 euron korvausta laittomasta latauksesta. Aiheesta syntyi kova keskustelu, mutta neuvottelujen jälkeen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry TTVK päätti perua tutkintapyynnön aiheesta. Kehittyvä teknologia vaikuttaa jatkuvasti musiikin jakeluun ja internetin jakelukanavat puolestaan musiikin ostamiseen. Ensimmäinen laajasti käytetty vertaisverkko-ohjelma oli amerikkalaisen opiskelijan Shawn Fanningin kehittämä Napster. Ohjelma saavutti 13,6 miljoonaa käyttäjää helmikuussa 2001 ja kun levy-yhtiöt haastoivat Napsterin oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksien vuoksi, palvelu jouduttiin sulkemaan hävityn oikeusjutun jälkeen. Napster tasoitti kuitenkin tietä uusille vertaisverkoille, jotka ovat osoittautuneet paljon vaikeammiksi kontrolloida. Jos yksi 18-vuotias poika kykenee horjuttamaan valtavaa teollisuudenalaa, herää väistämättä kysymys, onko alassa itsessään jotain vikaa? Teksti ja kuvat: Joanna Tzortzis 12 Maecenas

13 Maecenas 13

14 Kuvia Don t Know What You re Talking About. Kuvaan on piilotettu asioita, joita yksikään katsoja jonka kanssa olen jutellut, ei ole kuvasta löytänyt. 14 Maecenas

15 matkan varrelta Kuvataiteilija Mari Hokkasen päässä porisee jatkuvasti ideasoppa, JOSTa pitkän työstämisen tuloksena syntyvät hänen Tarinalliset kuvansa. SELF-POTRETISTI. Teen 90-prosenttisesti self-potretteja. Kuvan rakentamisesta tulee paljon henkilökohtaisempaa näin. Jossain vaiheessa koetin käyttää malleja, mutta huomasin olevani ikään kuin mustasukkainen heille. Olin jotenkin salakavalasti mieltynyt self-potrettiin, ikään kuin sanoisin jotain enemmän olemalla itse siinä kuvassa. Olin ajatellut, että otan niitä, koska se on helpompaa ja koska mulla ei ole ketään muuta siellä paikalla. Huomasin kuitenkin, että saatoin parhaiten säilyttää performatiivisen työskentelytapani olemalla itse läsnä töissäni. Omakuviin oli aluksi vaikea suhtautua. Koin, että se oli jotenkin halveksuttava taiteen muoto ja tukeuduin paljon esim. Frida Kahloon tässä. Kun on itse kuvassa, on tosi alaston olo. Vanhemmiten olen rauhoittunut ja alkanut ymmärtää kuvataiteen kieltä. Vaikka näyttäisin kaiken, katsoja ei voi nähdä mua, vaan ainoastaan mä voin nähdä omat liikuttajani. ANONYMITEETISTÄ. Marin kuvissa päät on useimmiten peitetty, katsoja voi katsoa kuvia niin, että kuvien hahmo voi näin muotoutua keneksi tahansa katsoja haluaa. Nyt on alkanut nousta esiin sellaisia kysymyksiä, että pitäiskö alkaa kuvaamaan myös päitä ja miesmalleja. Olen leikkimielisesti suunnitellut mieheni kanssa, että se viimeinen kuva otetaan, kun olen kuollut ja siinä näkyy sitten se naama, toteaa taiteilija veikeästi hymyillen. Alkuperäisin syy taisi olla niinkin proosallinen, että nuorena mulla oli tosi huono iho. Aloin sillon ottaa kuvia, joissa peitän kasvoni. Eli kaikki perustuu akneen! nauraa Mari. KUVIEN SYNNYSTÄ. Olen nuoresta asti ollut hyvin poliittinen ja verbaalinen henkilö: mulla on ollut sanottavaa maailmasta. Monesti kirjoitan jonkun asian, mielipiteen tai tunteen, ja sitten näen sen kuvana. Sillä lailla lavastettu kuva palvelee sitä sanomaa. Katukuvaajalla täytyy olla sellainen silmä, että se löytää sen sanomansa kadulta ja pystyy tarttumaan siihen hetkessä. Se on ihan erilainen tapa nähdä maailmaa. Tää on paljon hitaampaa jauhamista mitä minä teen. Ennen kuvasin ihmisiä paljon ilman vaatteita. Se johtui siitä, ettei mulla ole paljoa vaatteita. En omista kuin sen kulloisenkin parin kenkiä ja takin. Toinen syy on se, etten ole halunnut tuoda aikakautta esiin vaatetuksella, vaan olen pyrkinyt ajattomuuteen. Olen aina ollut kateellinen sellaisille tyypeille, jotka osaavat ottaa kuvan mistä tahansa, vaikka pyykkipojasta ja se on niin hieno, ettei niiden tarvitse nähdä sitä vaivaa, että rakentaisivat kuvansa. Mulla ei ole tavallaan sitä taitoa, eikä ole ollut ikään kuin mahdollisuutta tehdä muuta kuin sitä mitä teen. Kameran avulla pystyn käsittelemään sellaisia tunteita ja asioita, joista muuten on vaikea puhua tai joita on jotenkin vaikea muodostaa. KUVAT KUIN PIENIÄ PERFORMANSSEJA. Kesällä 2011 Mari alkoi kuvata sarjaa, joka sai nimekseen Flower performances. Kiertelin Suomea ja tein self-potretteja, mikä oli hirveän vapauttavaa. Ei tarvinnutkaan huolehtia punaisesta langasta, miten joku idea on vain yhtä kokonaisuutta, vaan kukilla pystyi linkittämään todella erilaisia aiheita yhteen. Pian kuitenkin huomasin, että kuviin alkoi rakentua myös muita punaisia lankoja. Kukkien lisäksi yhdeksi kantavaksi teemaksi tuli eheytymisen prosessi. Vuoden tauon jälkeen kesällä 2012 aloin lavastaa kuvia. Kun tein keltaista kuvaa, alkoi löytyä uusia juttuja. Tiesin, että haluan eteisen, mutten löytänyt mistään tarpeeksi isoa, sopivaa eteistä. Lopulta tajusin, ettei valokuvassa ole kaiken oltava oikeata. Voin piirtää tai lavastaa oven, ja ihminen tajuaa kuvaa katsoessaan, että kuvassa on eteinen. Teatterihan toimii näin. Tämä vapautti paljon leikkimielisyyttä. Punaisessa kuvassa on omenapuun oksa, ja koska missasin omenankukka-ajan tajusin ovesta ilahtuneena, ettei kukkienkaan tarvitse olla oikeita. Siitä lähti ajatus sekoittaa naivistisia lavasteita kuvaan. Oon suunnitellut leikkimielisesti mieheni kanssa, että se viimeinen kuva otetaan kun olen kuollut ja siinä näkyy sitten se naama. Punaisen kuvan aihe lähti alun perin kristillisestä tematiikasta. Mitä jos Eeva ei olisikaan haukannut sitä omenaa? Käsittelen kuvassa kirkon rauhan ja jumalan nimissä tekemää tuhoa. Olen sen laajentanut tässä koskemaan koko ihmiskuntaa. Omenaa on haukattu, mutta se olikin orava, joka puraisi sitä. Se ehkä kuvastaa sitä, mitä me ollaan tehty luonnolle tässä syvässä inhimillisyydessämme. Kuvasta löytyy myös ihmisoikeuksien julistuksen kaltainen manifesti, Maecenas 15

16 jonka pääteemoja ovat moraali ja vastuu luonnosta. Ihminen on kaksinaismoralisti. Onko suun ompeleminen kiinni puhumisesta kieltäytymistä vai sitä, ettei haukkaisi sitä omenaa? Tämä jää katsojan päätettäväksi. INTUITIOVARA. Vaaleanpunaisen kuvan tekemiseen meni kuukausi. Rakennetun kuvan tekeminen on abstraktia työtä. En voi vaan päättää, että teen tuon kuvan tänään. Ajatuksia täytyy prosessoida ja se vie aikaa. Aluksi päässä on ideasoppa, keittokattila, jossa on sata ideaa, joita käyn läpi neuroottisesti. Jossain vaiheessa on pakko valita ja alkaa tehdä. Kun katsoin tulosta, mietin että mikä vitun laatikkopää tässä kuvassa on. Kyllä mä tajuan, mitä olen ollut tekemässä, mutta nyt tässä sitten on tällainen laatikkopää, jolla toki on oma pointtinsa. Toisinaan lopputuloksen sisäistämiseen menee aikaa. Ei voi muuta kuin luottaa intuitioonsa ja hyväksyä, että omia duuneja ei voi hallita täysin. Seuraavaksi on tulossa musta kuva. Oon tehnyt niin paljon toiseuden performansseja, että mulla on tarve tehdä nyt jotain yhteiskunnallista. Mustaan Kuvataiteen alalla on tosi tiukka kilpailu toimeentulosta ja just siksi on vaikeaa hahmottaa omaa tekemistään, että oonko mä ihan nuija kun teen tätä pitkälti palkatonta työtä? Vanhemmille kuvataiteilijakavereille soittaminen lohduttaa. Sieltä tulee kommenttia, että ihan sama täälläkin. Helpottaa, etten ole ainoa hölmö. Muutkin tekee ihan yhtä vähän haluttuja töitä, joiden olemassaolosta olen silti iloinen. Kuinka moni ihminen lopultakaan tuntee kuvataiteikuvaan valikoitui roska-aihe. Seuraavaksi alan komppailemaan sitä lavastusta, mitä sillä henkilöllä on osuutta siihen roska-asiaan, mitä niille roskille tapahtuu, mitä siellä kuvassa tapahtuu. MITEN SINUSTA TULI SINÄ? Tulen yhteiskunnan alaluokasta, ja olen elänyt rikkinäisistä kodeista tulevien ihmisten parissa, epäterveiden aikuisten kanssa. 90-luvun lama ja lähiönuoruus on muokanneet mua. Kasvuympäristöä tarkkailemalla oikeudentajuni kasvoi. Maailmaa ja itseään kun katsoo tosiasioina, voi niitä ymmärtää laajemmin. Taide on sellainen asia, joka avaa ymmärrystä, ja on ihan helvetin hieno lohduttaja. Jos joku katsoja saa tällaisen kokemuksen mun töistä, niin mahtavaa. PELOISTA, TOIMEENTULOS- TA JA VAPAUDESTA. Tekemisen ajattomuus tuo työhön haasteita silloin, kun horisontissa ei näy deadlinea. Tekohetkellä omassa hiljaisuudessa puurtaessaan, tällöin ei yleensä tiedä mihin tekeminen johtaa. Silloin tulee helposti vajoamia ja lopettaa tekemisen, jos siitä ei makseta palkkaa, ja jos teos ei ole menossa mihinkään. Omalle työlleen myös sokeutuu helposti, ja siihen suhtautuu kaksijakoisesti: on hetkiä jolloin sitä on lähes polvillaan ihaillen oman duuninsa edessä ja toisena päivänä pistää taas kaiken palasiksi paskaa! Olisi tärkeintä pystyä tekemään sellaisia töitä, että itseä innostaa tehdä niitä lisää. Vähättelen usein defenssinomaisesti omia töitäni. Saatan mitätöidä työtäni, ikään kuin se ei merkitsisi muka mitään. Mun on pitänyt harjoitella sanomaan ääneen, että tää on itse asiassa mun elämän tärkein asia, koska jos se on tärkein asia, ja jos siitä ei tulekaan mitään, niin se on noloa. Pohjimmiltaan lienee kyse epäonnistumisen pelosta. Sitä on haavoittuvainen paljastaessaan itselleen tärkeät asiat. Mikä järki on tehdä näitä? Kuka näitä kaipaa? Se on myös vapauttanut. Saa tehdä mitä haluaa. Se on mahdollisuus. Olen köyhä, mutta vapaa, enkä kenellekään mitään velkaa. Ei ole pakko onnistua. Olen puskenut sinnikkäästi omaa kuvaani ollen helvetin periksiantamaton ja herää kysymys miksi. Mulla on sisäinen pakko sanoa jotain, siinä se syy. 16 Maecenas

17 lijoita tai valokuvaajia nimeltä? Taide ja itse taiteilijat ovat suurelle osalle täysin näkymättömiä. PALESTIINAN TILANTEESTA. Talvella 2012 tein ekan dokumentaarisen näyttelyni, Visiting Burj el-shemali, vierailtuani Libanonissa palestiinalaisella pakolaisleirillä. Onnistunut matka auttoi mua tajuamaan, että hallitsen myös dokumentaarisen kuvaamisen. Olen valmistunut lehtikuvaajaksi, mutta en ole kokenut sitä ensisijaiseksi tekemisen tavakseni, eikä aiemmin ollut kunnollista kalustoakaan. Kuvasin sekalaisilla kameroilla, jotka piti teipata kiinni filmin vaihdon jälkeen, jotta kamera pysyisi koossa. Onneksi nyt on hyvät laitteet vihdoinkin. Sanon aina oppilaille, että se suuri juttu on, että sulla ei ole kuvaa ellet sä paina sitä nappia. Niin kauan kun on ideoita, se ei ole mitään, ellei sitä kuvaa ota. Palestiinan kansa, jonka kohtaloa Mari pitää vuosisadan suurimpana apartheidina, saattaa hyvinkin olla aiheena myös taiteilijan seuraavassa dokumentaarisessa näyttelyssä. Olen ymmärtänyt kuvareportaasin tärkeyden tiedon välittäjänä ja kiinnostunut enenevässä määrin se kaltaisesta tekemisestä. MIKÄ TEKEE TAITEI- LIJAN? Koska multa puuttuu tavallaan taidekoulutus, on oma identiteetti muotoutunut pikkuhiljaa tekemisen kautta. Koulussa rakentuu taiteilijan identiteetti, joka kantaa monen asian yli. Välillä iskee pelko, entä jos en pystykään tekemään kuvataidetta. Mikä mä sitten olen? Ensin ei ole identiteettiä, sitten se kehittyy tekemisen myötä, ja sitten yhtäkkiä panikoituu identiteetin menettämisen pelon edessä. Olen puskenut sinnikkäästi omaa kuvaani ollen helvetin periksiantamaton, ja herää kysymys miksi? Mulla on sisäinen pakko sanoa jotain, siinä se syy. Jokainen tarvitsee onnistumisen kokemuksia. Teoksen valmistuminen on se oma henkilökohtainen onnistumisenkokemus. PAINA NAPPIA! Mari on Voionmaan opiston valokuvataiteen ja -ilmaisun kurssiopettaja. Sanon aina oppilaille, että se suuri juttu on, että sulla ei ole kuvaa ellet sä paina sitä nappia. Niin kauan kun on ideoita, se ei ole mitään, ellei sitä kuvaa ota. Sit sulla on joko paska kuva tai hyvä kuva, mut sulla on kuva. Se on hyvin yksinkertaista periaatteessa. Jos hyvä kuva vaatii, sen eteen on tehtävä myös uhrauksia, kuten vaikka hypittävä alasti pakkasessa, sanoo Mari, jolla on kokemusta myös tällaisista kuvauksista. ESIKUVISTA. Nuorena esikuvat oli erilaisia. Monet suomalaisetkin taiteilijat vaikutti silloin, kun avasin omia silmiäni. Aino Kannisto ja tsekkiläinen Jan Saudek olivat ensimmäisiä valokuvataiteilijoita joiden töihin tutustuin. Maalaustaiteen puolella vaikuttajia on olleet mm. Miró, Dalí ja Frida Kahlo. Nuorempana en halunnut niin paljoa nähdä muiden kuvaajien töitä kun pelkäsin, että matkin niitä, mutta nykyään jo opettamisenkin vuoksi mun on tunnettava eri genrejen edustajia. Nyt vanhempana suurin guru on Joel Peter Witkin. Hän kuvaa filmille frikkeejä, kuolleita ihmisiä ja eläimiä, käsittelee kuvia kemikaaleilla ja raaputtaa niitä käsin. Suomalaisista dokumentaristeista maininnan arvoinen on Martti Lintunen. Kirjallisuuden puolelta eräs lempirunoilijoistani on Eeva Kilpi. Hänessa on herkkyyttä. Ylipäänsä arvostan ihmisiä, jotka toimii epäitsekkäästi jonkun asian puolesta, siinä on aina jotain kaunista ja inspiroivaa. MATKALLA. Tulevaisuudessa näen itseni tosi paljon kehittyneempänä kuvataiteilijana. Unelmoin pitkästä taiteilijaapurahasta, joka toisi rauhan

18 VALOKUVATAITEEN TULE- VAISUUDESTA. Odotan että Suomen valokuvataiteeseen tulisi uusi, nuori polvi, joka mullistaisi tän homman. Tosi monia asioita ei ole vielä tehty Suomessa. Tänne mahtuisi joku, joka tekee ihan uudella tatsilla asioita. Odotan myös, että valokuvataide rantautuisi katutaiteeksi. Galleriasysteemi on hankala ja eristää valokuvataiteen. MITÄ SEURAAVAKSI? Mihin tekijä on menossa? Kenties miehet ja kasvot ovat se seuraava suuri harppaus? Taiteilija ei vielä tiedä, mutta vastaus hautuu jo pääkopassa. Ulos tullakseen se tarvitsee vain aikaa, sillä taidetta ei voi kiirehtiä. teksti Tuulia Kolehmainen, kuvat Mari Hokkanen ellei toisin mainita tehdä työtä. Mua kiinnostaa eteenpäin meneminen, erilaiset tekniikat ja materiaalit ja niiden suomat mahdollisuudet, taiteen syventäminen. Taiteen teko on sisäinen matka. Näin kesken matkan sitä on vaikea hahmottaa, mutta tuntuu, että itseään voisi kuoria kuin sipulia. Koko ajan löytää uusia vapautumisen keinoja. Henkisistä kahleista vapautuminen on oleellista. Toivoisin, että mun matka menisi niin, että löytäisin uusia keinoja radikalisoitua itseni kanssa, enkä tarkoita, että tekisin välttämättä shokeeraavaa taidetta, vaan että löytäisin keinoja omaan radikaaliin vapautumiseeni. Olen monesti verrannut itseäni valokuvaajana tarinaan, jossa hiiren piti tehdä kissalle pikkutakki. Loppujen lopuksi siitä tuli nenäliina. Mun taiteen tekemisessä on samaa. Mulla on selkee mielikuva siitä pikkutakista mielessäni, kun alan tehdä kuvaa, ja yhtäkkiä mulla onki siinä sitten nenäliina. Se voi olla tosi nätti nenäliina tosin. Matkan loppu ei välttämättä ole se päämäärä, johon alun perin matkaan lähdettäessä luulin olevani menossa. Sitä pitäis silti tehdä tosissaan ja sydämellä. Kun multa kysytään, mitä teen, sanon olevani joko seka- työläinen tai kuvataiteilija. Täytyy uskaltaa olla sitä mitä on, yrittää parhaansa, sillä taide on mielentila, joka vaatii 100-prosenttista läsnäoloa välittyäkseen katsojalle. Mari Hokkanen s on helsinkiläinen valokuvaaja. Hän on pitänyt useita yksityis- sekä yhteisnäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Vuonna 2011 hän osallistui Nuoret taiteilijat 2011-näyttelyyn Helsingin taidehallissa. Tämän jälkeen hänen töitään on esitetty myös ammattitaiteilijoiden ryhmänäyttelyissä mm. Hyvinkään taidemuseossa sekä 7.2 avautuvassa Lahden taidemuseon ammattivalokuvataiteilijat näyttelyssä. marihokkanen.blogspot.fi 18 Maecenas

19 Rakkaus on lepo. Rakkaus Oikeastaan on ainoa lepo. lepo mitä ihmisellä on. Eikä Oikeastaan mikään ainoa ole niin lepo rasittavaa. mitä ihmisellä on. Ja se on Eikä vapautta. mikään ole niin rasittavaa. Eikä Ja se kuitenkaan on vapautta. mikään sido niin paljon. Siinä Eikä on kuitenkaan rakkauden mikään paradoksi. sido niin paljon. Ilman Siinä rakkautta on rakkauden ihminen paradoksi. kantaa kuin taakkaa koko Ilman ajan rakkautta ja on yksinäisyytensä ihminen kantaa vanki, kuin taakkaa niin koko vapaa ajan kuin ja on yksinäisyytensä ollessaan onkin. vanki, niin vapaa kuin yksin ollessaan onkin. Love is rest. Love Actually, is rest. the only rest humans have. And Actually, nothing the is only as exhausting. rest humans have. And it is And freedom. nothing is as exhausting. And And yet, it is nothing freedom. binds us as securely. Therein And yet, lies nothing love's paradox. binds us as securely. Without Therein love, lies love's it is as paradox. if one carried a burden All Without the time love, and it was is as prisoner if carried to his a loneliness, burden No All matter the time how and free was he prisoner in his aloneness. to his loneliness, No matter how free he is in his aloneness. - Eeva Kilpi - Maecenas 19

20 Saara P Outo tyttö Yksin kotona Saara Petäjoki asuu Pöytyällä, Kyrön pienessä kylässä ihanassa vihreässä rintamamiestalossa kahden poikansa ja ihanan kissansa kanssa. Kotiaan hän on remontoinut miesystävänsä ja isänsä kanssa jo melkein seitsemän vuotta rakkaudella ja tunteella, opetellen ja itkua vääntäen. Koti on hänelle pyhä paikka ja rauhan tyyssija, jossa voi toteuttaa itseään maalaamisen ja monenmoisen puuhailun keinoin. Maalaamista ja piirtämistä Saara on harrastanut aina pienestä pitäen. Hän harrastaa myös kaikenlaista muutakin käsillä tekemistä, kuten ompelua ja keramiikkatöitä. Koulutukseltaan Saara on metalliartesaani. Kuvataideopintoja hänellä ei ole, vaan hän on ns. itseoppinut. Maalaaminen oli pitkään vähemmällä, koska hän on aina ollut poikieni yksinhuoltaja, ja aika on mennyt poikien kanssaan. Nyt kun pojat ovat jo isompia, on hän päässyt takaisin rakkaiden pensseleiden ja maalintuoksuisen harrastuksensa pariin. Nimenomaan harrastuksen, koska leipäänsä hän ei valitettavasti maalaamalla saa. Elannokseen hän tekee lähihoitajan hommia, joksi hän valmistui kolmisen vuotta sitten. Taulujaan Saara on toki myynyt. Parhaat taulut ja ideat ovatkin syntyneet, kun joku tilannut taulun häneltä. Tahdon tietää asiakkaasta jotain pientä, nähdä kuvia ja/tai jutella hänen kanssaan. Tulevan värimaailman haluan myös tietää. Niiden perusteella saan vahvan intuition kautta kuvan päähäni. Sitä sitten hieman pyörittelen siellä ja sitten siirrän kuvan kankaalle. Ostopäätöksen asiakkaiden hän haluaa tekevän vasta, kun he näkevät kuvansa. Kaikki asiakkaat ovat olleet tähän asti tyytyväisiä. Paras hetki on, kun asiakas sanoo, että Saara on saanut kankaalle osan heidän sielustaan ja syvimmästä olemuksestaan. Aurinki tuuli 20 Maecenas