Ella Ojalan muistelmateos Inkerista ilmestynyt

Transkriptio

1 inkerilaisten viesti numero 1 2 Joulukuu 1988

2 Ella Ojalan muistelmateos Inkerista ilmestynyt Inkerilaisten viestin palstoille Piilon piika nimimerkilla kirjoitellut Ella Ojala on toteuttanut suuren unelmansa. Hanen esikoiskirjansa»pitka kotimatka» on ilmestynyt marraskuun lopulla. Kirjassa Ella tilittaa muistojaan: milta pienesta seitsenvuotiaasta tytosta tuntui ajolahto kotoa Lempaalasta Sisa-Venajalle ja monen mutkan kautta sodan jaloista Suomeen. Kirja paattyy, kun tieto Suomeen lahdosta on varmistunut. Sen jalkeisista vaiheista kerrotaan jatko-osassa, jonka kasikirjoitus on valmistunut. Kirja on erinomainen joululahja jokaiseen konttiin. Sen hinta kirjakaupoissa on 108 markkaa. Yhdistyksen kautta sen saa hieman halvemmalla. Ella Ojalalla on syyta hymyyn. Toimitus Paatoimittaja: Matti Vironmaki, puh. (90) Toimitussihteeri Helena Miettinen Lumikonkuja Kerava (Toimituksen osoite] puh. (90) Toimituskunta Markku Pyysiiiinen, Anja Luoma, Anne Tuohimaki Konltori Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitleet, jasenmaksut yms. Inkerikoti, Karjalatalo, Kapylankuja 1, Helsinki Puh. (90) tai (90) Anneli Korkkinen Poslisiirtotili Hki Tilaushintii 80 mk/vsk kotimaassa. Ruotsissa 120 kr v inkerilaisten viesti Umoltukset 1/1 sivu mk 500 mk 1/2» mk 1/4»» 200 mk Kuolinilmoituksel 100 mk Kiitos- ym. ilm. 60 mk Kuva ilmoituksessa 100 mk Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa Kustantaja ja julkaisija: INKERILAISTEN YHDISTYS R.Y. Paaasiamics Ruolsissa Armas Paakkonen Tingsgatan Boras. Puh. 033/ Postisiirtotili (lehden ym. tuolteiden tilaukset) Sivistyssaatio Hallitukscn puheenjohtaja: Matti Vironmaki Tehtaank. 5 E 43, Helsinki Puh. [90) Saiition postisiirtotili

3 Ja maassa rauha ja ihmisilla hyva tahto Hyvaa joulua Teille kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta. Puoli vuotta onkin ehtinyt jo vierahtaa Viestin teossa. Minulle ainakin tama on ollut erittain antoisaa, vaikkakin joskus kiireista aikaa. Kiitos kaikista soitoista ja myos kirjeista, joita olen saanut oikeastaan ympa'ri maailmaa: Suomesta, Ruotsista, Kanadasta ja Neuvostoliitosta. Parhaan kykyni mukaan olen pyrkinyt kirjeisiin vastaamaan. Yritan ensi vuonna terottaa kynaani, silla kunnon haukkuja ei ole viela' tullut. Ja se jos mika osoittaa, etta toimittajalla olisi tyossaan vaha'n parantamista. Hyvan kirjoituksen pitaa herattaa kunnon reaktiot. Inkerihan on kansanrunouden kehto. Kirjoitelkaa runojakin, vaikkei niita kaikkia pysty lehdessa julkaisemaan. Ehka'pa niista voisi joskus koota oman vihkosensa: Inkerin kansan nykyrunot. Jouluna toivotellaan rauhallista joulua. Valitettavasti joulunakin vallitsee monessa maailmankolkassa sota, nalka ja ahdistus. Sama hirveys, joka monelle Teista on tuttu vuosikymmenien takaa. Ihmiset eivat ole valitettavasti viisastuneet. Mutta mita tehda? Vaikeuksia ei kukaan halua, mutta pelkka passiivinen noyristely ei seka'an tuo oikeuksia niille, joilta ne puuttuvat. Muutosten saaminen aiheuttaa aina levottomuutta ja ristiriidan siemenen. Toivokaamme, etta ainakin heimoveljet Virossa onnistuvat taistelussaan rauhallisesti ja toivokaamme, etta inkerilaiset paasisivat seuraavalle askelmalle kulttuurinsa herattamisessa! Helena Miettinen Uuden vuoden toivomus Sitten, kun en enaa muista nimeani Sitten, kun tama pa'iva on sekoittunut eiliseen. Sitten, kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani, pieniksi jalleen. Sitten, kun en enaa ole tuottava yksilo. Kohdelkaa minua silloinkin ihmisena. Valittakaa minusta, antakaa rakkautta, koskettakaa hellasti, Kello hidastaa. Eraana pa'ivana se pysahtyy kokonaan. Mutta siihen on viela aikaa. Antakaa minulle arvokas vanhuus. Tekija tuntematon

4 Puskinin kirkossa tunnelmaa voi leikata Puskinin kirkko Leningradin lahella tayttyy sunnuntaisin jo hyvissa ajoin ennen kirkonmenojen alkamista. Samaa hartautta saa hyvinvointivaltiosta hakea. Surut ja menetykset vetavat Inkerin kansaa hengellisten asioiden puoleen, kertoo Arvo Survo arvelee. Kaynti Puskinin kirkossa ei jata kylmaksi. Vanhat, kumarat mummot uurteisine kasvoineen haluavat vaihtaa sanan pari suomalaisen vieraan kanssa ja lahettaa terveisia heimosiskoilleen Suomeen. Kyyneleet silmissa he kertovat kohtalostaan ja kyselevat omaisiaan. Monet heista olivat Suomessa sodan aikana. Minun ei olisi pitanyt palata, valitti takanani istuva. Vieressa istunut puolestaan esitteli aidilta perittyyn virsikirjaan raapusteltuja muistovarssyja. Ottaisitko sie meista kuvan tuossa alttarilla, naapuri kysyi arasti. Ja otinhan mina koko perheesta. Ei vain mummoja Nuorempia seurakuntalaisiakin on mukana enenevassa maarin. Ehtoollisella kavi jopa teini-ikaisia poikia. Laulukuorossa kay Survon mukaan parikymmenta nuorta laulajaa. Kasteelle tuotiin lokakuun toisena sunnuntaina parikin pienokaista, Natasha ja pieni poika, jonka nimi hukkui kastettavan reippaaseen huutoon. Puute paistaa kirkkokansasta ja tuntuu ihmeelta, etta kirkon toiminta pystytaan rahoittamaan kolehtivaroin. Liikaa ei varmaan ole kenellakaan. Parastaan jokainen yrittaa ja virsikirjan kannessa kiiltaa kultavari kahvipussista peraisin oleva. Teksti: Helena Micttinen Jussi Jam's saarnaa heimoveljille ja siskoille tapotaydessa Puskinin kirkossa.

5 Aidan voi toinenkin maalata Jussi Jam's luki papiksi Han on pappi ja kansan ihminen. Herkistaa kirkkokansaa kyyneliin ja huvittaa matkakumppaneitaan naurunpyrahdyksiin. Jussi Janis on osa laumaansa, takanaan evakkotie Inkerista Suomeen ja edelleen Ruotsiin. Samassa iassa kuin tavallisesti suunnitellaan elakepaivien viettoa, Jussi paatti ryhtya papiksi. Pieni jannitys kaiversi mielta, kun Jussi Janis Viipurin ja'lkeen hakeutui mikrofonin varteen. Yksi ja toinen oli jo kokeillut, miten vitsi uppoaa. Ennakkoluuloisuuttani kuvittelin, etta nuhteita tulee. Mutta mita viela, Jussi Janis on omasta ja muidenkin mielesta kansan mies. En tunne itseani erityisesti papiksi, Valmistuin papiksi vanhemmalla ialla, vasta 52-vuotiaana ja nyt olen toiminut 10 vuotta pappina. Olen ehtinyt olla monenlaisissa toissa', mm. kolhoosissa, maanviljelijana, saksalaisten toissa sodan aikana ja tekstiiliteollisuuden leivissa Ruotsissa. Mutta koko ajan oli tunne, etta taytyy paasta eteenpain. Puuteja karsimys tuovat ihmiset sanan pariin, uskoo Jussi Janis.

6 Aidan voi toinenkin maalata - Kun tulin Ruotsiin, kavin pari vuotta koulua, mutta oppi ei maistunut, kun osasin huonosti kielta. Sitten kerran kun maalailin aitaa, ajattelin, etta varmaan aidan voi joku toinenkin maalata, mina lahden uudelleen koulun penkille. Aluksi Jussi opiskeli ylioppilaaksi tyon ohessa. Sitten ka'vi niin onnellisesti, kuten Jussi irvailee, etta tehdas suljettiin ja jain tyottb'maksi ja paasin opiskelemaan kokopaivaisesti. Omalta kannaltani se oli hyva, mutta perheelle varmaankin vaikeaa aikaa. Pappi ei ole kone Ei riittanyt, etta Suomen TV:n ohjelma Puskinin kirkosta 9. lokakuuta sekoitti monen suomalaisen tunteita. Se sekoitti myos samaan aikaan Puskinin kirkossa saarnanneen Jussi Janiksen pasmat. - Vaikka Puskinissa noudatetaankin samaa kirkkovuotta kuin Suomessa, niin lokakuun toisena sunnuntaina vietettiinkin Mikkelinpaivaa. Ei pappikaan mikaan kone ole, kasikirjakin oli lahes 90 vuotta vanha, huokasi Borasin Kustaa Adolfin seurakunnan pappi Jussi Janis saarnansa jalkeen. Huolta sanankuulijoiden nukahtamisesta ei Jussilla kuitenkaan ollut. Mummot kuuntelivat silmaa varayttamatta, kun kaukaa Ruotsista tullut sananjulistaja jakoi lohtua kumaraselkaisille, murheiden uurtamille mummoille. Ja poika lohdutti kyttyraselkaista vanhusta. Sinun kyttyraasi on pakattu siivet, joilla aikanaan lenna't pois tuskista. Kyynel kimmelsi useimpien silmissa. Hata tuo sanan aarelle - Meilla on sellainen hyvinvointi, ettei me tarvita Jumalaa. Kun on nuori ja ka'y tyossa ja tienaa hyvin rahaa, niin ajattelee, etteihan se Jumala niita ansaitse. Jos taas olen sairas, saan paivarahaa tai olen tyoton saan tyottomyyskorvausta, Jussi luettelee. - Vainon alaisena ihminen turvautuu uskoon. Monet Puskinilaisista ovat olleet sota-aikana Suomessa ja lahetetty takaisin Venajalle. Koetut karsimykset tuovat heita kirkkoon. Virrenveisuu Puskinissa on voimakasta ja alkaa jo tuntia ennen kirkonmenoja. - Minua aivan allistytti, kun eraan sukulaiseni kanssa kavin kirkossa, jossa oli

7 Nyyttipaamummot keraantyvat kirkkocn sunnuntaiaamuisin kymmenien kilometrien paasta. satakunta lasta kasteella. Heita kastettiin aivan urakalla. Ennen sotia ja sotien jalkeen oli ehdottomasti kielletty puhumasta lapsille uskon asioista, mutta nyt ei ena'a. Ymmarran kylla, etta tilanne johtuu pakosta. Kun on ollut vaikeat olot ja nyt on vapaampaa, he haluavat saada jotain tilalle. Hyvinvointivaltiossa ihminen on Jussin mielesta menettanyt tarpeen turvautua Jumalaan. Sita elaa mukavasti muutenkin. Jussi Janis muistuttaa myos varjopuolistakin. Kun kavelee Helsingissa tai Ruotsissa, niin nakee hyvinpukeutuneita ihmisia, joilla on rahaa kaytossaan. Huonompiosaiset on helppo unohtaa, jos ei liiku vanhainkodeissa, sairaaloissa tai vankiloissa. Inkerilaiset, kirjat ja oma talo Minulle jaa vain va'han aikaa harrastuksiin. Kayn tietenkin inkerilaisten riennoissa eri paikkakunnilla Ruotsissa ja Suomessa. Korjaan omakotitaloani ja luen myos kirjallisuutta. Melkeinpa kaikenlaista: uskonnollista, romaaneja ja yleissivistavaa suomeksi, ruotsiksi ja venajaksi. Viipuri on ohitettu, Vaalimaa lahestyy. Oli poliittinen systeemi mika tahansa, eivat uskovaiset halua mitaan pahaa. He haluavat vain elaa rauhassa, Janis filosofoi. Teksti ja kuvat Helena Miettinen

8 Olga tuntee itsensa suomalaiseksi Leningradiin perusteilla olevaa kulttuuriseuraa on valaytelty lehdissa silloin talloin. Olga Vehvilainen on yksi kulttuuriseuran aktivisteista, joka kertoo, niisla kulttuuriseurassa on oikein kysymys. Olga on 29-vuotias leningradilainen tutkija. Aiti on inkerilainen ja isa venalainen. Hanella ei ole mitaan sita vastaan, etta mina olen suomalainen ja minulla on aitini sukunimi. Kun vaihdoin sukunimeni suomalaiseksi, aitini pelkasi, etta osakseni tulee samoja vaikeuksia, mita oli 1930-luvulla. Mie tunnen itseni suomalaiseksi. En tieda mista johtuu, mutta en ole koskaan pitanyt itseani venalaisena. Luulen, etta ihminen ei voi olla puoliksi jotain ja puoliksi joitain toista, ihminen on kokonaisuus. Olga yritti Leningradin yliopistoon suomea lukemaan, mutta ei paassyt. Paasin englannin kielen osastoon. Pyysin monta kertaa, etta voisin opiskella myos suomea, mutta he eivat antaneet. Aloin opiskella suomea omin pain ja aidin avulla. Loysin sukulaisia Suomesta. Kun tapasimme ensimmaista kertaa huomasin ylla'ttaen, etta aiti puhuukin viela suomea. Perinne lahella sydanta Olga toimii kesaisin suomenkielisten turistien oppaana Leningradissa ja Viipurissa. Han kera'a innolla inkerilaista pe- Olga Vehvilainen on innokas inkerilaisperinteen tallettaja Leningradissa. rinnetta, sananparsia, kaskuja ja satuja seka vanhoja valokuvia. Monta paksua vihkoa on jo taynna. Olga on myos kulttuuriseuran aktivisti ja uskollinen Puskinin kirkon asiakas. Kulttuuriseuraa on puuhaamassa Punalipun miehet, jotka herattivat ihmiset viime vuoden inkerilaisnumerolla. Luulen, etta meita on viela liian viiha'n. On Arvo ja Paavo, joka jarjesti Keltossa suomen kielen kerhon. Kaikkein aktiivisimpia oval kuitenkin venalaiset, kuten Aleksej Krukov, joka tutkii paikannimistoa, Inga Krigorjava, joka kirjoitti kansanmusiikista ja ha'nen ystavansa Kirsanov,

9 ^ff^3!55 Olga ja ystavansa Arvo Survo. Kuva Lahden kirkon viimeisesta seurakunnan hoitajasta Frederik Soittosesta on Olgan arvokkaimpia loytoja. joka pisti pystyyn musiikkiyhtyeen Inkerinmaa. - On hyva, etta myos venalaiset tutkivat naita asioita. Mutta he eivat ymmarra paikallisten suomalaisten ongelmia. He eivat voi tunnustaa, etta nykynuoret ovat suomalaisia. - Mutta inkerinsuomalaiset eivat ole vain tutkimusobjekteja. Tarkoitus on myos herattaa ihmiset, etteivat he pelkaa puhua suomea, etta he alkavat opiskella aidinkieltaan ja etta heilla olisi kansallistunnetta. Se on suomalainen seura, ei mikaan klubi, jossa on eri kansallisuuksia. Suomalainen lehti ja ohjelmia Tietoa on Hian vahan. Eraskin tuttavani sai vasta askettain tietaa, etta Puskinissa on suomalainen kirkko, vaikka se on toiminut jo kymmenen vuotta. Tarvittaisiin suomenkielisia tv- ja radio-ohjelmia. Ennen sotaa ilmestyi useampikin suomalainen sanomalehti ja oli myos suomalainen teatteri. Muuten, Petroskoihin perustettiin suomalainen teatteri vasta myohemmin. Kulttuuri on syntynyt taalla Leningradissa. Mika on Petroskoi, vain suuri kyla, Olga provosoi. - Olen huomannut, etta elama on viime vuoden aikana muuttunut. On ollut mahdollista paasta vierailemaan sukulaisiin Suomeen tai Ruotsiin. Ihmiset ovat aktiivisempia. Helena Miettinen 9

10 Joulumuistoja entisesta Inkerista Lapsuuden jouluna ei Holla ollut rajoja Joulussa on aina taikaa. Lapsuuden jouluun liittyy vahvat muistot. Aino Arpela tarttui rohkeasti kynaan ja muistelee joulunviettoa kotona Inkerissa, lapsuuden joulun iloja ja sotajoulun tuniniia savyja. Muistoja muidenkin jaettavaksi. Mitkas ovatkaan kummaset? Elettiin sotaista ja riitaista aikaa, mutta aitini halusi kuitenkin viettaa kaikesta huolimatta vanhan ajan joulun ja jattaa meille lapsille Joulumuistoja. Muuten hyo jiavat juurettomiks, aiti sanoi. En tuolloin viela hanen ajatuksiaan ymmartanyt, ne kypsyivat sitten elaman varrella. Aino kirjoittaa. Kuusi naapuriavulla Kuusen hakeminen tuotti vaikeuksia, silla lahimetsa kuului valtiolle, eika silta saanut puita ottaa. Mutta naapurin Mikolla oli hyva hevonen ja hyvia ystavia, joilta sai osta kuusen. Mikko valjasti pollensa reen eteen ja viikkoa ennen joulua komeili kuusi ulkona katoksen alia. Jouluun kuuluivat oljet ja suutari Aiti paistoi piirakat ja keitti oluen, jonka piti olla aatoksi valmis, etta vieraat saivat maistella makeaa vierretta. Ruisoljet levitettiin lattialle ja suutari varttui sauvoineen pirtin nurkassa. Kuusi sai pirtin parhaan paikan. Se koristeltiin kauniisti varikkailla lipuilla, kiiltavilla palloilla ja helmilla. Oli suuria paperikaramelleja ja punaisia omenia. Etenkin karamellit kiinnostivat meita lapsia, silla niiden sisalle oli piilotettu jokin yllatys. 10 Aino Arpela Vaari kunniavieraana Joulujuhlan kunniavieraaksi oli pyydetty Kolkkasin vanha vaari. Han oli jo 84-vuotias vanhus ja tiesi kertoa paljon menneilta ajoilta, omasta elamastaan ja jopa oman vaarinsa tarinoita vanhan vallan ajoilta. Han kertoi elamastaan aidosti ja vei kuulijansa mukanaan milloin kyyneliin ja milloin hilpeaan hymyyn. Kiitokseksi vaarille laulettiin hanen toivelaulujaan.

11 Aino Arpela on kotoisin Hietamden seurakunnasta Nikkarilan kyldstd. Olen syntynyt sielld iki-ihanassa Inkerissa tuuheiden tuomien ja tummankuusikon kuiskeessa ja kasvanut riitaisten vuosien varrella. Siella on juureni ja muistoni. Sukuni on tuuli vienyt tuntemattomille tuville, Aino kertoo. Leskeksi jddtyddn Aino elelee yksikseen Keski-Ruotsissa. Aino on uusi lervetullut tutlavuus Viestin lukijoille. Hauskaa, etta uudet kyndilijdt innostuvat vdlittdmaan arvokasta perinnettd nuoremmille lukijoille. Ja sitten leikittiin Syonnin jalkeen siirryttiin juhlapoydasta vaarin johdolla ilonpitoon, leikkimaan vanhaa joululeikkia: suutaria pistamaan. - Tonase sie, mie suojelen! Leikissa sai olla mukana niin lapset kuin aikuisetkin, eika ilolla ollut rajoja. Aikuisten vasyttya lapset viela jatkoivat.»suutari» oli ruisoljista tehty kolmijalkainen nukke, jonka paahan oli jatetty pieni tahkatupsu. Toinen pelaajista yritti pukata»suutarin» nurin, kun taas toinen suojeli sita kaikin voimin. Parin piti olla jotakuinkin tasapainen. Vaari toimi tuomarina. Jokaisesta suutarinkaadosta sai pisteen ja Jokaisesta pisteesta karamellin. Oljilla oli hausta teutaroida, eika tarvinnut pelata, etta aidin matot menisivat kokoon. Myos»ka'ppa'a» seitsemalla pienella pyorealla kivella leikittiin ja»oljenkortta» pelattiin. Sita sai pelata pitkina talviiltoina, jos vain lampussa oljya riitti. Myos sammakkoa hypattiin.»tassa se hyppaa sammakko, sammakko, sen pesa on taa lammikko, lammikko.» Ja leikista vasyneena painui pellavapaa toisensa jalkeen oljille. Aino Arpela Kolmijalkaista»Suutaria» yritettiin tyontaa kumoon pitkalla sauvalla. Valitettavasti nykyajan yksioon ei tama joutuleikki taida oikein sop/a. ii

12 Jouluna 1941 Sodan kajo valaisi joulutaivaan Joulu teki tuloaan myos tuona surullisena sotavuonna. Kun rintama oli siirtynyt kauemmaksi, saksalaiset tyhjensivat kylan. Vain suomalaiset saivat jaada paikoilleen katselemaan ja kuuntelemaan rintaman reunalta miten Linnasta riideltiin. Pakkanen ja nalka pakottivat jotkut perheet lahtemaan kylasta. Miten pitkalle he paasivat, kukaan ei tieda. Ne jotka jaksoivat uskoa ja toivoa parempaa, jaivat kylaan. Jouluiloa kynttilanpatkasta Niin toivottomalta kuin kaikki nayttikin, joulua silti odotettiin, Kavimme pyytamassa sotilailta petrulia lamppuun ja saimme valoa pieneen tupaan. Kaikkien suureksi iloksi pikku Mari sai lisaksi pienen kynttilanpatkan, jolle annettiin nimeksi Joulun valo. Jouluherkut perunankuorista ja paleltuneista kaaleista Leivinuuni lammitettiin sarjetytsta taloista haetuilla puilla ja jouluherkkujen leipominen alkoi. Perunoita oli vahan; ne oli poimittu henkiparkaa kaupitellen, Lisaksi oli paleltuneita kaalinlehtia ja sotilailta saatuja perunankuoria. Aineista tehtiin taikina, josta leivottiin pienia sampyloita. Ja uskokaa, sampylat maistuivat hyvilta! 12

13 Ovelle ei suinkaan koputtanut joulupukki Komendantti kulki aattona tarkastamassa jokaisen talon. Ovet eivat saaneet olla lukossa. Oveen koputettiin ja pelatty vieras tuli meillekin. Mies karjui ja manaili kylmaa talvea, ikaan kuin pakkanenkin olisi ollut nieidan syytamme. Seisoimme hiljaa ja vapisten komendantin edessa. Minulla oli kadessa pienikokoinen Raamattu, jonka saksalainen huomasi ja pyysi nahtavakseen. Aikansa selattuaan ban totesi, etta kuuluimme samaan uskoon ja sain Raamattuni takaisin. Komendantti otti sotilaallisen asennon, ja toivotti hyvaa joulua ja poistui huoneesta. Kesti tovin ennen kuin pystyimme puhumaan. Naapurit salaa joulunviettoon Pieni koputus keittion ikkunaan havahdutti meidat. Tuttu koputtaja oli la'heinen naapuri. Talot olivat lahekkain ja hadan tullessa naapuriin paasi saksalaisten huomaamatta. Pimean aikana vallitsi ulkonaliikkumiskielto ja kylasta ei saanut poistua ilman lupaa. Ha'taa naapureilla ei kuitenkaan ollut. He tulivat vain viettama'an aattoa kanssamme nahtyaan komendantin lahtevan. Joulunakin taisteltiin Katselimme naapureiden kanssa ovelta, miten taivas kuumotti pimeassa yossa. Automaattiaseet syoksivat tulta ja rautaa. Aani tuli kuin hornan kidasta. Kun luimme joulun Suurta sanomaa: Maassa rauha ihmisten kesken, tuli pakostakin mieleen lapsena opittu runo. Enkeli pilven reunalla katsoi maata kohti Naki surua ja murhetta siksi enkeli itki. Kaiken surkeuden keskellakin, meilla oli paljon kiittamista. Saimmehan olla kotona ja yhdessa. Ties kuinka monen orvon osaksi tuli tuonakin pakkasyona nukahtaa tien puoleen tuikkivaa tahtitaivasta katsellessaan. Aino Arpela Kummasilla kaytiin loppiaisen jalkeen Kuulun poistuvaan polveen ja lienen niita viimeisia, jotka viela lapsena kavivat kummasilla, siella synnyinmaalla, Inkerissa. Se oli vanha tapa, en tieda sen oikeaa tarkoitusta. Oli paikkakuntia, joissa oli tapana kayda salaa kurkistelemassa naapurien akkunoissa Kummasilla kaytiin loppiaisen jalkeen. Kummasilla sai kayda kuka vaan, niin lapset kuin aikuisetkin. Pukeuduttiin mita ihmeellisimpiin vaatteisiin ja kuljettiin talosta toiseen, pyorittiin ja kumarreltiin talon vaelle. Itseaan ei saanut paljastaa, vaan talonvaen oli tunnistettava kummajaiset. Sen jalkeen tarjottiin jotain hyvaa. Aitini kertoi etta kummasilla kaytiin joulun jalkeen, koska tietajat itaisilta mailta tulivat tahden johdatuksella Betlehemiin kumartamaan kuningasta. Aani paljasti kummasen Minakin kavin toisten lasten mukana kummasilla. Vaikka yritimme pysytella tuntemattomina, useimmiten meidat oli helppo tunnistaa. Meita nauratti ja vahingossa vastailimme kysymyksiin jo silloin meidat aanesta tunnistettiin. 13

14 Tuntematon paimenpoika Kerran jouduin kummasille yksin. Minut oli puettu pieneksi paimenpojaksi ja minulla oli musta levealierinen hattu, valkoiset housut ja harmaat kotikutoiset sukat. Jalassa oli vanhat punaiset tossut. Paitana oli a'idin vanha pitsipusero, jossa oli iso sininen rusetti ja puseron paalla kaunis punainen helmikoristeinen liivi. Valkoinen tukkani oli piilotettu hatun sisaan, johon oli ommeltu valkoisen passin kiharoita. Variakin oli naamassa. Kuljin talosta taloon, kumartelin ja kopautin jalkaa. Olihan minim esiinnyttava poikana ja soittelin pillilla milloin tilanne niin vaati. Suureksi harmikseni ei minua kukaan tuntenut, kyselivat ja katselivat ja sain namuakin. Kumarsin kiitokseksi ja lurittelin pillillani. Viela oli yksi talo kaymatta. Siihen taloon en kuitenkaan halunnut menna, silla isanta ei suosinut kummajaisia. Ei siella lyoda, jos ei sisallekaan paastettaisi, minua yllytettiin. Lahdin matkaan, vaikka vahan pelottikin. Niin emanta kuin isantakin holmistyivat tulostani, he olivat kuin puusta pudonneita. Vihdoin isanta sai sanat suustaan, 'kuka sie out'? Mie tiijan kuka hia on, huuteli emanta. Hia on Anttulan Vaino! No miten sie ha'net niin helpost tunsit, ihmetteli isanta. Vain Anttulan Va'ino. Sen mie vua sanonkii siul poika jot sie out' potrast laitettu'. Han otti kukkarostaan ruplan ja ojensi sen minulle. Kumarsin kauniisti kopautin jalkaa ja poistuin mitaan puhumatta. Olin iloinen ruplasta, vaikka omasta mielestani olin sen vaarin ansainnut silla eihan minua oltu tunnistettu. A.A. Suukotteleva kummajainen Aitini kertoi miten ban nuorena tyttona joutui tunnistelemaan kummajaisia v Naapuriin varrottiin vieraita ja hanet oli pyydetty auttamaan emantaa piirakan paistossa. Naapuriin tulikin yllatysvieraita odotettua aikaisemmin. Nama vieraat olivat pukeutuneet kummajaisiksi. Voi sita iloa ja ihmetta. Ei kukaan osannut tunnistaa tulijoita. Yksi komeasti puettu herra loysi tien keittioon ja mieltyi emannan apulaiseen niin hellasti, etta halusi antaa tytolle suukon vaikka suukotteleminen ei ollutkaan siihen aikaan muodissa. Tyton ei auttanut muuta kuin juosta karkuun ja lukita itsensa kamariin. Sielta hanta ei saatu ulos, ennenkuin vakuutettiin, etta kummajaiset on tunnistettu. Han aukasi oven ja vastassa seisoi tuttu poika. Tietystikin se Suukotteleva kummajainen. A.A. 14 Nykypaivan kummanen. Liikkui taannoin toimituksen nurkilla.

15 Pyhainpaivana Turussa Pastori Vilho Mustonen muisteli puheessaan Inkerin kansan vaiheita. - Ta'ma muistomerkki on pystytetty heille ja kaikille Inkerin suomalaisille, missa heidan viimeinen leposijansa lieneekin, Mustonen muistutti. Pyhainpaivana tahdomme kunnioittaa heita ja laskea kukkia heidan muistolleen ja elamantyolle. Kuvassa Vilho Mustonen, Keijo Korkko, Anneli ja Yrjo Koukkinen. Tapahtumia Helsingin paikallisosasto Tammikuun kuukausikokous ja helmikuun Seukkoseuran kokous klo Turun paikallisosasto Joulujuhla klo 14 alkaen Karjalaisten talossa. Tervetuloa! Lahden Inkerikerho: Hyvinkaan inkerikerho tulee kylaa'n Vuosikokous Joutjarven kirkossa klo Scuraava viesti ilmestyy helmikuussa. Tilaa INKERILAISTEN VIESTI lahjaksi lapsellesi Perinne jatkuu lapsissa! Pida huolta omistasi. Viestista lapsesi saa tietoa vanhempiensa kotiseudusta ennen ja nyt Viesti on edullinen joululahja. TV:ssa Loppiaisena Lokakuussa esitetty ohjelma HAVITETTYJEN KIRKKOJEN KANSA esitetaan uusintana. Tarkemmat ajat aikanaan lehdista 15

16 Levita Inkeri-tietoa, tilaa asiamiehiltamme Inkeri-aiheista kirjallisuutta Saatavana Suotnesta seka Ruotsista Aapo Iho Hietajyva, valitut runot Helli Suominen Mooses Putron elamakerta Aanilevyja Inkerikuoro Nouse Inker! ym. Lauri Santtu Murrejuttuja Gavlen kuoro Inkcrin poytalippuja Inkerin postimerkkeja sarja Adresseja Rintaneula Inkerin vaakuna Tarra Inkerin lippu Inkerin kartta Inkerin kartta 1849, saksankiel. Juhani Jaaskelainen Inkerin kirkon tuho Pertti Virtaranta Katri Peralainen, inkerilainen kielenoppaani 15 mk {20 kr) Toivo Folkesten, Aleksanteri Halttunen, Toivo Jaaskelainen 50-vuotismuisto kirkon kohtalosta Inkerissa / 50-arsminne av kyrkans ode i Ingermanland (kaksikielinen / tvasprakig) 75 nik (100 kr) Erkki Tuuli Inkerilaisten vaellus 110 mk (150 kr) Aatami Kuortti Tapahtui Inkerissa Inkerin kirkon vaikeita vuosia Juhana Inkerinsuomalainen Aloitettava alusta 20 mk {30 kr) 15 mk (25 kr) 15 mk (25 kr) 15 mk (25 kr) 30 mk (35 kr) 35 mk (55 kr) 50 mk (75 kr) 20 mk (30 kr) 10 mk (10 kr) 5 mk (5 kr) 70 mk {100 kr) 50 mk (50 kr) 70 mk {100 kr) 20 mk (25 kr) 20 mk {25 kr] 20 mk (25 kr) 20 mk (25 kr) Saatavana Suomesta Postikortti Karjalatalo Pertti Virtaranta Sananlaskuja ja arvoituksia Inkerilaisten Viestin irtonumeroita. Saatavana Ruotsista Oskar Himilainen Frammande fosterland en ingermanlandares oden Inkerin bibliografia Isien Usko muistojulkaisu Kemppi Fenno-Ingria lauluja Uno Hammastrom Ingermanlandarna som flydde till Sverige Viktor Pajunen Ingermanland en kort historik Birger Thuresson l.ilja flyktingflickan fran Ingermanland Postikortti Haaparannan muistolaatta Postikortti Orebron muistokivi Det svunna Ingermanland Saini Laurikkala Rovasti S. J. Laurikkalan elamakerta 3 mk 40 mk 100 kr 60 kr 10 kr 5 kr 30 kr 5 kr 60 kr 1 kr 1 kr 50 kr 45 kr