TAIKAVA-HANKE Autioniityn päiväkoti / Horsmakiitäjät Helmikuun raportti Erja Alander. Projektituokiot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAIKAVA-HANKE Autioniityn päiväkoti / Horsmakiitäjät Helmikuun raportti Erja Alander. Projektituokiot"

Transkriptio

1 TAIKAVA-HANKE Autioniityn päiväkoti / Horsmakiitäjät Helmikuun raportti Erja Alander Helmikuun ensimmäisellä viikolla päiväkoti muutti takaisin Pähkinärinteeseen remontoituihin tiloihin. Viikon ahkeran järjestelyn jälkeen päästiin normaaliin päiväjärjestykseen. Tiimissä teimme suunnitelmat lelujen ja tilojen selkeyttämiseksi. Vuoden vaihteen jälkeen ryhmässä aloittaneen erityistuettavan lapsen sopeutuminen ryhmään on hyvässä käynnissä mutta vaatii edelleen sen että yksi aikuinen kulkee koko ajan hänen mukanaan tukena. Ryhmässämme aloitti myös erityistuettava tyttö. Hänelle on suurta apua siitä että esimerkiksi päivä- ja viikko järjestys käydään läpi kuvien avulla. Loppukuussa tiimimme vahvistui yhdellä lastenhoitajalla. Hän on melkein valmis lastentarhanopettaja ja tervetullut lisä ryhmäämme. Vuoden teemaamme, Nyytin tarinaan liittyvistä tunteista helmi-maaliskuussa on käsittelyvuorossa vihan ja kiukun tunne. Eskarituokiossa tehtiin mind-map aiheesta: Mitkä asiat saavat sinut vihaiseksi? Projektituokiot. Alkukuusta teimme stilli- ja äänikuvia metsästä. Mikä Nyytiä pelotti talossaan? Minkälaisia ääniä metsästä kuului? Alkulämmittelynä teimme metsäneläinten liikkumista vaihtuvien kuvien ja erilaisten musiikkien tahdissa. Sitten teimme tuulta, sadetta, puron solinaa, puiden kahisevia lehtiä. Seuraavaksi jakauduttiin kahteen ryhmään. Se oli mahdollista koska Lto Suvi oli mukana helmikuun alun projektituokioissa. Seuraavaksi tutkittiin metsäkuvia. Jokainen sai valita halusiko puvustaa itsensä kuvan puroksi, puuksi, kiveksi, pensaaksi tai sadepilveksi. Käytettävänä oli iso läjä suuria kankaita. Kankaan alla esiintymiseen on matala kynnys ja lapset heittäytyivät innolla suunnittelemaan asuaan. Ryhmät esiintyivät sitten vuorotellen ja katsojat saivat arvata mitä kuvassa oli. Äänitehosteita otettiin myös mukaan. Horsmakiitäjien ryhmässä on paljon taitavia rakentajia ja ideoita tuotetaan ja toteutetaan suurella innolla ja energialla. Vapaan leikkikin sujuu, siksipä projektituokioiden yhtenä tavoitteena näen vahvistaa myös lasten esiintymistaitoja, kykyä kuunnella muita, ottaa oma vuoro ja antaa vuoro toiselle. Keväämmälle kokeilemme jo pieniä esityksiä, joissa on rooleja ja repliikkejä. On tärkeätä tulla nähdyksi ja kuulluksi ja mukavaa saada silloin tällöin kunnon aplodit. Vieressä kuva projektituokiosta, jossa oli vain kolme lasta. (harmaa kivi on Lto Suvi) Vuodenvaihteessa ryhmässä aloittanut tehostetun tuen

2 lapsemme eläytyy täysillä sadepilveksi, joka sataa rannan kiville ja sammaleille. Pienessä ryhmässä hänen joskus impulsiivinen käytöksensä ja nopeasti sinkoilevat ideansa pystyttiin paremmin nivomaan tuokion kulkuun ja hän sai paljon myönteistä palautetta. Alimmassa kuvassa kivenkolosta alaspäin pulppuaa puro. Taivaalla on tumma pilvi. Etualan puu valmistautuu asettumaan kuvaan. Sanattomassa esityksessä/stillikuvassa myös lapset, joilla suomenkieli on vielä heikko pystyvät olemaan mukana. Tuokioissa samanlaisena toistuva rakenne ja vaiheiden kuvakuvasymbolien esilläolo tukee lapsia, joilla on erilaisia oppimishaasteita. Aloitamme aina sääntöjen kertauksella, teemme lämmittelyn, rakennamme kohtauksia Nyytisadun eri vaiheista ja päätämme tuokion loppuseremoniaan. Kuvien käyttöä olemme Horsmakiitäjissä pyrkineet lisäämään eri tilanteissa. Loppuukuussa etenimme Nyytin tarinassa kohtaan missä Nyytin pelko muuttuu kiukun kautta rohkeudeksi. Uusin tiimiläisemme, lastenhoitaja Sina oli mukana projektituokiossa, jossa edettiin kohtaan missä Nyyti kohtaa mörön. Tavoitteena oli muuttaa tuttu tarina draamaleikisi. Lasten oli tarkoitus valita itselleen roolit. Tuttujen alkulämmittelyjen jälkeen rakennettiin tarinan näyttämö kankaista. Musiikkina oli Musorgskin Näyttelykuvia. Kun alettiin jakaa rooleja, kukaan ei halunnutkaan olla Nyyti eikä Mörkö. Onneksi heittäytymiseen valmis lastenhoitaja Sina otti Nyytin roolin. Minä esitin Mörköä ja tarinan kertojaa. Nyytin matka alkoi meren ylityksellä. Lapset esittivät mereneläimiä, haita ja mustekaloja. Kun Nyyti pääsi rannalle, merikissaa esittänyt tyttö halusi esittää piilossa olevaa Tuittua. Alkoi etsintä. Kaikki olivat mukana. Suuren vuoren takaa kurkisteli eläimiä ja lopulta itse mörkö nousi vuoren takaa ja uhkasi jäädyttää kaikki. Alkoi takaa-ajo, joka päättyi siihen että yhteisvoimin mörön häntä saatiin napattua. Mörkö kutistui pieneksi mustaksi kangaspalaksi

3 Hiihtoloman Avaruusmatkailua Hiihtolomalla ryhmiä yhdistettiin ja siirryin viikoksi naapuriryhmän tiloihin. Kun naapurin Vaaksiaiset kuulivat että olin tulossa työskentelemään heidänkin kanssaan, eräs poika kävi jo etukäteen ehdottamassa että voisimme tehdä jotain aiheesta: yötaivas. Oli hienoa saada suunnitella kuvistehtävä lasten aloitteesta. Yhdessä sovittiin että yötaivas ulotettaisiin kauas avaruuteen asti. Työ toteutettiin pienryhmissä niin että yhdellä kertaa työskentelemässä oli 4-6 lasta. Mukana oli joka kerta lisäkseni myös toinen aikuinen. Se oli tarpeen, koska työskentelytapa oli melko vaativa ja mukana oli myös 4- vuotiaita. Avaruuden planeetat tehtiin erikokoisten sapluunien avulla. Väri töpötettiin sienellä. Työn pohjustukseksi keskusteltiin avaruudesta ja katsottiin animaatio planeetoista You tubesta. Vaihteeksi oli kiva keksiä juttuja vähän pienemmille lapsille. Kahvihuoneen pöydältä löytyi laatikollinen poisheitettäviä pahvirullia. Tein putkiin viillot, niin että ne voi liittää yhteen ilman liimaa tai teippiä. Noin kuuden lapsen ryhmän kanssa aloitimme pohtimalla että minkälaisia putkia on olemassa? Vesiputkia, viemäriputkia, maanalaisia tunneliputkia, pakoputkia. Suoria putkia ja mutkikkaita putkia. Lapset innostuivat etsimään mitä putkia huoneesta löytyi. Kun iskin suuren laatikollisen pahviputkia pöytään, innokas rakentelu alkoi. Yhteistyössä syntyi galaksienvälien putkisto. Huomio huomio! Maa kutsuu. Kuuleeko Mars? Hiihtoloman tarinoita Eräs lapsi Vaaksiaisista (pienten ryhmä) alkoi kertoa tarinaa hopeamunia munivasta jäniksestä ja ketusta, joka huijasi jänistä. Otin ketun roolin kun käsillä sattui olemaan rooliin sopiva pehmolelu. 7 vuoden nukketeatterin nukettajan kokemuksella aloin Kettuna kovaan ääneen valittaa kun kukaan ei tullut Ketun syntymäpäiville. Nukkarissa leikkivät lapset alkoivat kiinnostua tarinasta ja valitsivat oman pehmolelunsa, jolla liittyivät tarinaan. Tarinassa oli monenlaisia käänteitä ja lopulta juhlavalmistelut pääsivät käyntiin. Huomioni kiinnittyi siihen kuinka hienossa vuorovaikutuksessa pehmoleluhahmot kuuntelivat toisiaan ja kehittelivät tarinaa eteenpäin. Siinä oli hieno alku, kehittely ja selkeä lopetus

4 Askartelua paperista Nukkarissa luettiin ja katseltiin satukirjaa, jonka kuvat aukesivat kolmiulotteisina kirjan sivuilta. Päätimme kokeilla kolmiulotteisen kortin tekoa. Ystävänpäiväkorttipaja saavutti suuren suosion. Kahtia taitetun kartongin selkäpuolelle leikataan viillot, jotka nostetaan ulos taitteesta. Tämän hoksaaminen vaatiija kehittää kolmiulotteista hahmottamista. Jokainen teki yhdelle kaverille kortin ja kortit jaettiin sitten ystävänpäivänä. Hempeiden sydänkorttien vastapainoksi Ninja-buumi synnytti naamioiden askartelua. Maanantain pienryhmät Maanantain pienryhmissä käsiteltiin vihan ja kiukun tunnetta maalaamalla. Aluksi keskusteltiin ja kokeiltiin miltä tuntuu kehossa kun kiukku alkaa kasvaa. Miltä purkautuva tulivuori näyttää? Mitä tarkoittaa se kun joku sanoo: Tämä oli viimeinen pisara! Kokeiltiin miten mustepisara leviää kostutetulla paperilla. Tässä vaiheessa maalaaamiseen aluksi vastahakoisesti suhtautuneet pojatkin innostuivat tutkimaan musteen liikettä märällä paperilla. Seuraavaksi otettiin suurempi paperi. Kostutetulle paperille vedettiin pitkä vihainen viiva. Paperi nostettiin pystyyn ja annettiin viha valua. Hiiikynällä sai tehdä kuvaan vielä lisäyksiä.

5 Leikkipäivä S- Market Eräänä leikkipäivänä lapset valitsivat leikin aiheeksi S-marketin. Vakiintuneen tavan mukaan olen alussa mukana rakentamassa leikin ympäristöä. Tuon välineitä, jaan tehtäviä jos joku ei keksi mitä tekee. Tämä leikki onnistui hyvin kun kaikille löytyi market alueelta mieluinen tehtävä. Leikin runkona toimi punainen bussi joka kuljetti asiakkaita paikasta toiseen. Piti mennä pysäkille ja heiluttaa sinistä bussimerkkiä. Marketissa oli kiikaria käyttävän myymäläetsivän, bussikuskin, hampurilaispaikan pitäjän ja pehmolelukauppiaan hommat. Tehtäviä vaihdeltiin välillä. Kun leikki pääsi käyntiin tulin vain välillä mukaan yhtenä asiakkaana tai ehdotin välillä hommien vaihtoa jos näin että joku leikkijöistä jäi toimettomaksi Noita Nokinenä Nukkarissa improvisoituna satuna alkanut suosittu tarina on muuttanut muotoaan niin että lapset osallistuvat nyt innokkaasti juonen kehittelyyn ja ehdottavat henkilöitä tarinaan. Alussa tarinaa kuunneltiin hiirenhiljaa mutta nykyään innostus on niin suurta että ei oikein malteta pysyä sängyssä. Aina joku ponnahtaa ylös näyttämään kuinka tarina voisi edetä. Jälkeenpäin olemme piirtäneet yhdessä kuvitusta tarinaan. Olen ajatellut että tämä innostus pitää hyödyntää, siirtää pois nukkarista ja kehittää omaksi draamaleikiksi

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko.

Tämä toimii. Kuhan koulu 3.lk Ranua. Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk Ranua Salla Romppainen, Suvi Ilvesluoto, Aleksi Petäjäjärvi ja Joni Saukko. TÄMÄ TOIMII 19.2.2007 Meidän Tämä toimii - ryhmässä ovat Salla, Aleksi, Suvi ja Joni. Aluksi me

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Tunnin sisältö, mitä harjoitellaan: Liikkumisen taidot, kävely, juoksu, hyppääminen, harppaus, liukuminen, kinkkaaminen

Tunnin sisältö, mitä harjoitellaan: Liikkumisen taidot, kävely, juoksu, hyppääminen, harppaus, liukuminen, kinkkaaminen Läntinen ja Pohjoinen ydinneliö Minna Lehtivuori-Ahonen S2 lto Haaga-Kaarela PHVA Leena Kettukangas-Seiriö Pelimannin ala-aste Valmistava opetus 1.-3. Elina Kaidesoja Maunulan ala-aste Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö.

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. KUUSISTON LEIKKIPUISTON TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄÄLLE 2016. Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. Lasten kanssa puistossamme

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

Sarjakuva- www.ransu.info

Sarjakuva- www.ransu.info Sarjakuva- ja puuhakirja Ransun Lue ja pelaa! Heippatirallaa! Tässä kirjassa on Ransun pelastuskoulu -sarjakuvia, joista lukemalla oppii tärkeitä turvallisuuteen liittyviä asioita. Ja sitten on vähän väliä

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Puolivälin päiväkoti Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Miltä kuulostaa kevät, kun vesi tippuu jääpuikoista? Miten kurjet kutsuvat kavereitaan ja miten sammal rapisee? Joskus kun tulen päiväkotiin,

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT?

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MATERIAALISSA KÄSITELLÄÄN PERUSTUNTEET: suru, pelko, viha, ILO Tunnemateriaalissa mukana myös positiivisina tunteina: rauhallisuus ja odotus (Miltä tuntuu odottaa

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Pieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille

Pieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille Pieni EKG-opasvihko lapsiperheille PIENI EKG-OPASVIHKO LAPSIPERHEILLE Tässä pienessä EKG-opasvihkossa on lyhyesti kuvattu EKGtutkimus, eli sydänfilmin otto. Toivomme Teidän lukevan oppaan yhdessä lapsenne

Lisätiedot

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

4.2 Tunnetaitojen opetussuunnitelma

4.2 Tunnetaitojen opetussuunnitelma 4.2 Tunnetaitojen opetussuunnitelma 1 vko aihe toteutustapa tammikuu 1 oman kehon minun kehoni hahmottaminen peilin edessä oman kehon koskettaminen, oman selän katsominen pikkupeilin avulla (siellä se

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Veneenrakentaja. 3 6 vuotiaat. Projekti

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Veneenrakentaja. 3 6 vuotiaat. Projekti Materiaalin nimi Veneenrakentaja Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Kuvaus Tässä projektissa tutustutaan veneteknologiaan ja harjoitellaan ongelmanratkaisutaitoja. Miten rakennan aluksen,

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä.

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä. PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 7.6.2010 KLO 10.00-12.00 1 TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ Oheinen kuva esittää Richard Longin veistosta A Line in Scotland

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta. Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta

Lisätiedot

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Tervetuloa Pelastuspartio Aurinkoisten matkaan! Tämä tarina on esimerkki lapsilähtöisestä

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskari 2016-2018 Näkökulmana erityisesti Kultakalojen ryhmän toiminta Lastentarhanopettaja Lotta Eloranta ja lastenhoitaja Sari Niemelä Metsäeskarin tavoitteet

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Nimi. Ammatti. Siviilisääty naimisissa. Ikä. Nimi Matti/Maija Tikka. Ammatti Elektroniikkainsinööri. Kotipaikka. Ikä. Jaakko/Jaana Närhi

Nimi. Ammatti. Siviilisääty naimisissa. Ikä. Nimi Matti/Maija Tikka. Ammatti Elektroniikkainsinööri. Kotipaikka. Ikä. Jaakko/Jaana Närhi Aurora Matkustajaluettelo Jaakko/Jaana Närhi Kunnanvaltuutettu Siviilisääty naimisissa 36 Taito: Asioiden ajaminen. Tiedät miten asioihin ja ihmisiin vaikutetaan, etkä pelkää sanoa mielipidettäsi. Tiedät,

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna

Ääniohjattu vilkkuvalo ledeillä toteutettuna Ääniohjattu vilkkuvalo eillä toteutettuna Idea ei valitettavasti ole lähtöisin omasta päästäni - niin mukavaa kuin olisikin ollut riistää kunnia itselleen - vaan on keksijäperhe Ponkalalta. Olen usein

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015

Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015 Koulumestarin Agora-hanke 2014-2015 KESKIAIKAPROJEKTI 6. LUOKALLA ANDZELA NENKO LINDA MATTILA PIA PUUPPONEN Hankkeen taustaa Koulussamme on tiimiopettajuus luokkatasoittain. Kuudensia luokkia on neljä,

Lisätiedot

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Esiopettajalle Lehtipaja sopii osaksi esiopetuksen mediakasvatusta Menetelmä on alun perin tehty alakoululaisten l l käyttöön, tämä versio on muokattu siitä

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Benjamin, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi,

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja. Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä ryhmäavustaja

2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja. Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä ryhmäavustaja 3-6-vuotiaat alle 3-vuotiaat 2 lastentarhanopettajaa - 1 lastentarhanopettaja ja 2 lastenhoitajaa ja 3 lastenhoitajaa Päiväkodin johtaja (työskentelee molemmilla osastoilla), ruokapalvelutyöntekijä sekä

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

Kalevala-projekti 2012-2013

Kalevala-projekti 2012-2013 Kalevala-projekti 2012-2013 Turun Normaalikoulu 4B Jarno Nieminen, Henna Laaksonen, Riikka Haavisto, Jutta Digert Kalevala-projekti toteutettiin syksyn 2012 aikana, osana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

PANSION KOULUN OPS PORTAAT

PANSION KOULUN OPS PORTAAT SYKSY 2012 TULEVAISUUDE N KOULU Kyselyt huoltajille, oppilaille ja opettajille SYKSY 2013 KOULUARJEN KEHITTÄMINEN Kyselyn tulosten hyödyntäminen VESO 16.11 Koulun toimintakulttu uri Mikä arjessa sujuu

Lisätiedot

Kenguru 2016 Student lukiosarja

Kenguru 2016 Student lukiosarja sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ

RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ Rukous on puhetta Taivaan Isän kanssa Jumala kuulee aina rukouksen 1. Joh. 5:14 Rukoilla voi milloin ja missä vain, joka hetki Ef. 6:18 Rukoilkaa lakkaamatta 1. Tess. 5:17

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot