Salli Suorsa Pertti Vilander. Pentuneuvola WSOY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salli Suorsa Pertti Vilander. Pentuneuvola WSOY"

Transkriptio

1 Salli Suorsa Pertti Vilander Pentuneuvola WSOY

2 Pertti Vilander Salli Suorsa Pentuneuvola Werner Söderström Osakeyhtiö Helsinki

3 Pertti Vilander ja Salli Suorsa ja WSOY 2013 Piirrokset s. 58 ja 59 Kaisa Eskola Ulkoasu Aleksi Jalonen Taitto Jukka Iivarinen / Vitale Ay ISBN Painettu EU:ssa

4 pentuneuvola Sisällys Esipuhe 6 1. Kasvattajan valinta 8 2. Pentutestaus Pennun valinta Kasvattajan luota kotiin Pennun viestintä Dominanssi ja kenelle se kuuluu Sisäsiistiksi oppiminen Kivaa kopelointia kirsusta hännänpäähän Yksinolon harjoittelu Hihnassa kulkeminen Makupaloja vain temppukoulutukseen Ohjeita kasvattajille Kysymyksiä ja vastauksia Pertti Vilander eli kuka minä olen 152 Hakemisto 159 Kuvalähteet 160

5 Esipuhe Kaikki vähänkään pidempään koirapiireissä liikkuneet tuntevat Pertti Vilanderin nimen. Hän on kouluttanut koiria ja koiranomistajia 1960-luvulta lähtien, toiminut koira-alan yrittäjänä yli 30 vuotta, kouluttanut koirankouluttajia ja toiminut luennoitsijana. Ei liene kovin liioiteltua sanoa, että Pertti Vilander on Suomen koiramaailman legenda. Tutustuimme Pertin kanssa sattumalta. Hän etsi pentuaiheiselle kirjalleen kirjoittajaa, ja yhteinen koirankasvattajatuttavamme vihjaisi meille molemmille, että ottakaapa asia puheeksi. Tapasimme, ymmärsimme toisiamme, ja pian kirjan teko lähti käyntiin. Olen työskennellyt lehtitoimittajana reilut kymmenen vuotta ja lisäksi kirjoittanut aiemmin yhden kirjan, joten luulin suunnilleen tietäväni, minkälaiseen projektiin olin hyppäämässä. Olin väärässä. En nimittäin lainkaan aavistanut, kuinka paljon uutta oppisin. Lapsuudesta lähtien elämääni on kuulunut paljon koiria ja muita eläimiä. Koiria olen omistanut yhtäjaksoisesti nyt 12 vuotta. Tällä hetkellä laumaani kuuluu neljä koiraa collievanhus sekä kolme nuorempaa tanskandoggia ja oma tapani toimia koirien kanssa on aina ollut täysin vaistonvarainen. Pertin tavattuani olen oppinut ymmärtämään koirien käyttäytymistä aivan uudella tavalla, koiramaisen logiikan ja laumaelämän näkökulmasta. Pertin ansiosta olen oivaltanut myös sen, kuinka koirani ymmärtävät paremmin minua. Yksi aivan erityinen seikka, jolle Pertti on saanut silmäni avautumaan, on ollut koiran luonteen 6

6 ja hermorakenteen merkitys. Siihen kiinnitetään koiraa valitessa aivan liian vähän huomiota siitä huolimatta, että se on hyvin merkittävä tekijä koiran ja ihmisen yhteiselossa. Pentuneuvolan kirjoitustyössä Pertti puhui ja antoi neuvoja, minun tehtäväkseni jäi kysymysten tekeminen, Pertin ohjeiden kyseenalaistaminen ja tietenkin kirjoittaminen. Aivan kaikkea ei voi sanoa vaikka kuinka haluaisi, mutta parhaamme mukaan olemme yrittäneet saada rajalliseen tilaan koottua tärkeimmät asiat koiranpennun hankinnasta ja kasvatuksesta. Tieteellisesti tutkittuja tai todeksi näytettyjä faktoja tässä kirjassa ei esitetä, vaan kaikki näkemykset ja ohjeet ovat Pertin omia ja pohjautuvat hänen kokemukseensa. Kirjan viimeisessä luvussa Pertti kertoo tarkemmin omasta koirankasvatusideologiastaan ja kymmenistä työvuosistaan ihmisen parhaan ystävän parissa. Sekä Pertti että minä toivomme vilpittömästi, että tästä kirjasta olisi hyötyä ja apua mahdollisimman monelle koiranomistajalle tai pennun hankkimista suunnittelevalle. Jos Pentuneuvolan avulla onnistutaan välttämään edes yhden koiran muuttuminen niin sanotuksi ongelmakoiraksi, kirjan kirjoitustyö ei ole ollut turhaa. Helsingissä Salli Suorsa 7

7

8 ensimmäinen luku Kasvattajan valinta Kasvattajalla eli koiran emän omistajalla on valtavan tärkeä rooli koiran koko elämässä. Pentujen ja niiden emän hyvällä hoidolla ja pentujen oikeanlaisella käsittelyllä syntymästä lähtien on suuri merkitys. Kasvattaja on ratkaisevassa roolissa myös siinä, että toisilleen sopivat koira ja ihminen löytävät toisensa. Kasvattajan valintaan siis kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa sillä tavoin pennun ottaja varmistaa, että koira on lähtöisin hyvistä oloista ja että pentu ja sen vanhemmat ovat terveitä ja hyvin hoidettuja. Kasvattajia on monenlaisia. Silloin, kun vielä kasvatin koiria, lukeuduin niihin kasvattajiin, jotka eivät kasvata pentuja ulkopuolisille vaan itselleen. Omilla koirilla kasvatin omaa koirakantaani ja ylimääräisille pennuille pyrin etsimään kodin. Tämä on taloudellisesti kaikkein kannattamattomin koirankasvatusmuoto, mutta se on ehdottomasti kasvatustapa, jolla rodun geenipooli paranee. On myös kasvattajia, jotka tekevät kasvatustyötä ammatikseen ja maksavat yrittäjien verot ja eläkemaksut. Nämä kasvattajat huolehtivat siitä, että koirat ovat hyviä, mutta koiria täytyy olla paljon, jotta toiminnalla elää. Se on ihan reilua työtä: jos lähtee siitä, että elättää itsensä kasvattamillaan koirilla, täytyy myös erittäin tarkkaan vastata siitä, mitä myy. Koira on tavallaan tuote, jolla kasvattaja tienaa oman elantonsa. Kasvattajan valinta 9

9 Sitten on toimijoita, jotka kasvattavat koiria vain ja ainoastaan rahan vuoksi. Kerran vierailin erään kasvattajan luona tekemässä pentutestauksen. Kun olin testannut pennut ja tein lähtöä, kasvattaja sanoi minulle, että ajattele, siinä on euroa. Niskakarvani nousivat pystyyn, koska minulle koira on ymmärtävä ja tajuava lauman jäsen, ei suinkaan jokin summa rahaa. Tällaisen kasvattajan kohdalla on usein se ongelma, että hän pyrkii minimoimaan kustannukset ja maksimoimaan voiton. Kun kaikki tehdään mahdollisimman halvalla valitaan esimerkiksi halvaksi tuleva uros ja ruokitaan ja hoidetaan emo ja pennut mahdollisimman pienin kustannuksin niin sutta ja sekundaa siitä tulee. Ja sieltä tulee myös asiakkaita ongelmakoirakouluttajille. Kaikkien mahdollisten hälytyskellojen pitää kilistä silloin, jos kasvattajalle soitettaessa ja häneltä pentuja tiedusteltaessa hän ehdottaa, että tuo pennun jonnekin nähtäväksi. Yleensä kasvattaja sanoo tahtovansa säästää pennunottajan vaivaa, voivottelee pitkää välimatkaa ja tarjoutuu ikään kuin palveluksena tuomaan pennun jonnekin lähemmäksi. Samaan hengenvetoon hän tietysti kehuu pentunsa maasta taivaaseen. Kokematon pennun ostaja haksahtaa tähän halpaan helposti varsinkin, kun mielessä vellovat suuret tunteet ja toiveet oman koiran hankkimisesta. Aivan lyhyen ajan sisällä minulla on ollut kolme asiakasta, jotka eivät ole etukäteen tavanneet kasvattajaa vaan jo ensimmäisellä tapaamisella pentu on haettu huoltoasemalta tai muulta vastaavalta tapaamispaikalta. Rahat on maksettu ja pentu vaihtanut omistajaa. Hyvin pian uudessa kodissa pennussa alkaakin ilmetä kaikenlaista vikaa ja ongelmaa. On ehdottoman tärkeää, että pennun ostaja näkee kasvattajan kodin ja koirat! Samoin on selvää, että jokainen vastuullinen kasvattaja tahtoo hyvissä ajoin ennen pennun luovutusta tavata pennunottajat, jotta hän pystyy arvioimaan, voivatko nämä tarjota pennulle hyvän kodin. Ihminen ei ota koiraa urheiluvälineeksi tai työkaluksi. Koira otetaan lemmikiksi, ystäväksi, kaveriksi. Karuin ja jöröinkin suomalainen mies nauttii osoittaessaan tunteitaan ja pitäessään omaa koiraa hyvänä. Koiranpennun hankinnassa tunteet ovat hyvin vahvasti mukana niin kuin niiden mielestäni ehdottomasti pitääkin olla. Tunteiden vallassa 10 PENTUNEUVOLA

10 ihmisiltä kuitenkin usein unohtuu, kuinka suuri merkitys koiranpennun elämän alkuhetkillä on koko sen loppuelämälle. Tässä on se syy, miksi vielä tänäkin päivänä ihmiset erehtyvät hankkimaan tällaisia huoltoasemapentuja. Sopiva sekoitus järkeä ja tunnetta on koiranpennun hankinnassa paras resepti. Tietoa ihmisiltä, ei netistä Kasvattajan valinta on rankka ja vaikea homma. Väitän, että jopa 50 prosenttia pennunostajista epäonnistuu kasvattajan valinnassa, ja he saavat kipeän, huonoluonteisen, huonosti käyttäytyvän koiran. Tavallisin marssijärjestys on se, että aluksi etsitään koirakirjoista ja netistä söpöjä, ihania koiria. Sen jälkeen katsotaan, missä pentuja on myynnissä, soitetaan kasvattajalle ja mennään katsomaan pentuja. Siinä vaiheessa kun pentuja ollaan katsomassa peli onkin jo menetetty. Tällä tavoin menettelemällä kasvattajan ja koiran valinta menee täysin poskelleen valtavan suurella todennäköisyydellä. Kasvattajaa etsiessä ja valitessa netti on mielestäni huono väline. Sieltä saa kyllä kasvattajista paljon tietoa, mutta se ei ole rehellistä. Ainoa rehellinen mittari on kysyä ihmisiltä. Erittäin hyvä keino on käydä koiranäyttelyissä kyselemässä ja jutella siellä siis koiran omistajien, ei kasvattajien, kanssa. Mitä useamman ihmisen kanssa juttelee, sen parempi. Vanha totuus on, että hyvä kello kuuluu kauas ja paha kello vielä kauemmas. Jokainen kasvattajahan tietysti kehuu omia koiriaan ja omaa mainettaan ja haukkuu muita kasvattajia. Se on yleissääntö, joka ei päde niinkään ammattikasvattajien kohdalla, mutta niin sanottujen normikasvattajien kohdalla se on valitettavan tavallista. Kasvattaja haluaa päästä pennuista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eroon, koska pennut tuottavat suunnattoman määrän sotkua ja työtä. Ja mitä pidempään pentu kasvattajan luona on, sitä vähemmän siitä saa rahaa. Esimerkiksi koirat.com -nettisivustolla kasvattajia ja pentueita on paljon. Joukossa on toki hyviä ja kunnollisia kasvattajia, mutta valitettavasti myös niitä vähemmän kunnollisia. Paljon pentuja kaupataan myös tori.fi-sivustolla sekä lemmikkipalstat.netin Apula-sivustolla. Tällaisille Kasvattajan valinta 11

11 nettisivuille kuka tahansa voi kirjoittaa ihan mitä tahansa, joten pennun ottajan kannattaakin suhtautua näihin ilmoituksiin terveen epäluuloisesti. Parhaiten hyvän kasvattajan löytää kyselemällä kavereilta. Ystävät eivät kehtaa suositella kasvattajaa, josta heillä itsellään on huonoja kokemuksia. Tässä pulmaksi tietenkin tulee se, että pennun hankkimista suunnittelevan kaveripiiristä ei välttämättä löydy ainuttakaan koiranomistajaa. Nettiä huomattavasti parempia kasvattajien etsiskelypaikkoja ovat Kennelliiton Koiramme -lehti ja rotujärjestöt. Jos tuttujen joukossa ei ole ketään, joka osaisi opastaa hyvän kasvattajan löytämisessä, kannattaakin mieluummin kääntyä Koiramme-lehden ja rotujärjestöjen kuin epämääräisten nettisivustojen puoleen. Renkaanpotkija mukaan Kun ihminen ostaa uuden auton, hän pitää sitä kolme tai neljä vuotta. Kun ihminen ostaa koiran, hän pitää sitä keskimäärin vuotta. Tätä ei varmaankaan voi liikaa painottaa: kasvattajan luokse käymään mennessä pitää ottaa kaveri mukaan! Usein mennään perheen kanssa, ja jos mukana on vielä lapsia, homma menee ihan tolkuttomaksi. Perheen sijaan mukaan pitäisi ottaa joku ulkopuolinen, ikään kuin renkaanpotkija, ja kysyä hänen mielipidettään siitä, mitä hän näkee. Ihan ensimmäinen asia kasvattajan luona vierailtaessa on se, miten koirat käyttäytyvät vieraita kohtaan ovatko ne avoimia ja iloisia? Toinen seikka on koti minkälainen se on? Kodin ei tarvitse olla tiptop puunattu, vaan sillä tavoin siisti, ettei pentujen ulosteita ole joka paikassa ja koirat ovat selvästi terveitä. Koirat ovat siinä mielessä ihania, että ne eivät osaa valehdella. Ne käyttäytyvät juuri täsmälleen siten kuin ne odottavat, että niiden kuuluu käyttäytyä, niin omistajia kuin vieraitakin kohtaan. Jos koirat tulevat haukkuen vierasta vastaan, se kuuluu asiaan ja on normaalia koiran toimintaa. Sen sijaan ei ole normaalia, jos koirat pelkäävät ja varovat vierasta, kiertävät kaukaa. Näin käyttäytyvä koira on joko luonnevikainen tai arka, tai sitten koiria on kohdeltu niin, että ne suhtautuvat epäluuloisesti ihmisiin. Valitettavasti kasvattajienkin joukkoon mahtuu sellaisia 12 PENTUNEUVOLA

12 ihmisiä, jotka kohtelevat koiria aggressiivisesti ja kovakouraisesti. Karkeasti voi sanoa, että normaalisti käyttäytyvään koiraan vieras ihminen pystyy koskemaan noin minuutin sisällä siitä, kun hän on tullut ovesta sisään. Tietenkään ei voida vaatia, että voimakkaan vahtivietin omaava koira menisi heti vieraan luokse ja heiluttaisi häntää. Mutta siinä vaiheessa kun ihminen on niin sanotusti kotiutunut laumaan, pitää koiran hyväksyä hänen läsnäolonsa. Kasvattajalta kannattaa kysyä, mitä hän koiriensa kanssa harrastaa. Siitä tietää, että koirat on otettu perheeseen oikein perustein, jos niiden kanssa harrastetaan jotakin. Sillä ei ole väliä, mitä harrastetaan periaatteessa hyväksyttävä harrastus ovat näyttelytkin, sillä näyttelyissä ei yksinkertaisesti pärjää, jos koiran pää ei ole kunnossa. Jutustelun lomassa kannattaa kysellä myös koirien harrastustuloksista, sillä nekin puhuvat omaa kieltään kasvattajan työn laadusta. Keittiöstä vai autotallista? Ihanteellinen kasvattaja on sellainen, jota itse kutsun keittiökasvattajaksi. Tällaisen kasvattajan kodissa on pennuille rajattu tila ihmisten keskeltä, kuten keittiöstä tai olohuoneesta. Silloin pennut ovat jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa: aina kun ihminen kävelee ohi, hän juttelee pennuille tai rapsuttaa niitä, ja näin pennut automaattisesti kasvavat sosiaalisiksi. Kokemukseni mukaan kaikkein parhaan tuloksen saa juuri tällaisista keittiöpennuista, ja onneksi suurin osa suomalaisista kasvattajista hoitaakin pennut näin. Niin sanotuilla suurkasvattajilla pennut ovat yleensä erillisessä kennelrakennuksessa. Pelkästään pariskunnan voimin suurkasvattamo harvoin toimii niin hyvin, että työt ja pentujen sosiaalistaminen tulisivat hoidettua kunnialla. Monilla suurkasvattajilla onkin apunaan nuoria, yleensä tyttöjä, jotka siivoilevat pentulaa ja keskittyvät pentujen lällyttämiseen. Mutta valitettavasti on myös kasvattajia, joilla pennut ovat esimerkiksi autotallissa, jossa käydään vain pikaisesti pari kertaa päivässä ruokkimassa koirat ja siivoamassa ulosteet, eikä pentuja totuteta ihmisiin millään tavoin. Minulla on ollut asiakkaana saksanseisojan pentu Kasvattajan valinta 13

13 juuri tällaisesta paikasta, ja se pentu oli suoraan sanottuna kammottava. Koiran päässä ei ollut mitään vikaa, eli vanhempien yhdistelmä oli hyvä. Mutta koiran pentuajan kokemukset ihmisistä olivat olemattomat, ja sellainen pentu suhtautuu varauksella ihmisiin. Saksanseisoja oli ihana koira minun koirieni kanssa, mutta ihan kamala minun ja omistajiensa suhteen. Kutsun tällaista koiraa koiran koiraksi ; se on leimautunut muihin koiriin, ja sen luottamus ja kiinnostus ihmistä kohtaan on hyvin vähäinen. Mitä vanhemmaksi pentu ehtii ilman kunnollista ja säännöllistä ihmiskontaktia, sitä vaikeampaa on sen kasvattaminen ihmisen koiraksi. Pentutehtailu-sanaa käytetään paljon, ja yleensä negatiivisessa mielessä. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Tunnen muutamia kasvattajia, joiden toiminnan itse määrittelen pentutehtaaksi. Siinä ei ole mitään pahaa, vaikka pentueita olisi 80 vuodessa, jos koirat ja kaikki muutkin asiat on hoidettu hyvin ja tehdas tekee laatutuotteita. Kun televisiotehdas alkaa tehdä huonoa tavaraa, asiakkaat nostavat metelin. Kun koiratehdas alkaa tehdä huonoa tavaraa, ihmiset eivät nosta meteliä, vaan syyllistävät itsensä. Siinä on pentutehtaiden suurin ongelma, ja juuri tähän ihmisten vaitioloon perustuu myös huonojen kasvattajien menestyminen ja heidän toimintansa jatkuminen. Rähinää ruokakupilla Yllättävän monet kasvattajan luona tapahtuvat asiat vaikuttavat koiran käytökseen koko sen loppuelämän ajan. Näin tämän erittäin konkreettisesti, kun muutaman päivän sisällä asiakkaakseni tuli kolme ongelmakoiraa, joista jokaisen käytöshäiriöiden taustalla olivat koiran elämän ensimmäisten viikkojen tapahtumat. Yksi koirista oli kaksivuotias beauceron, joka oli aivan hirvittävän vihainen ruoastaan. Kun joku vain kävelikin koiran ohi sen syödessä, alkoi murina. Koira oli ollut sellainen aivan pikkupennusta asti. Omistajat olivat pahentaneet ongelmaa, kun joku oli heitä opastanut, että koira pitää opettaa antamaan ruokansa pois vaikka sitten laittamalla hanskat käteen ja ottamalla kuppi väkisin pois puremienkin uhalla. Omistajat olivat noudattaneet tätä ohjetta. Koirahan oli saanut siitä niin hirvittävän 14 PENTUNEUVOLA

14 muistettavaa Kasvattajaa valitessa Rotujärjestöt ja Suomen Kennelliiton Koiramme -lehti ovat nettiä parempia paikkoja kasvattajan etsimiseen. Käy aina kasvattajan kotona jotta näet, miten pennut ja niiden emä on hoidettu. Kysele kasvattajalta pentujen vanhempien terveydestä ja luonteesta, kasvattajan koiraharrastuksista, pentujen totuttamisesta ihmisiin ja kaikesta mahdollisesta muustakin mitä mieleen juolahtaa tyhmiä kysymyksiä ei ole. Älä ota huoltoasemapentua! raivokohtauksen, että se oli purrut emäntäänsä käteen todella pahasti. Sen tapahtuessa koira oli iältään vain hieman päälle nelikuinen. Sen jälkeen emännälle tuli pelko ruokintatilannetta kohtaan. Kun pennut kasvattajan luona opettelevat syömään kiinteää ruokaa, ne usein syötetään renkaan mallisesta isosta kupista, jonka ympärille koko pentue kokoontuu syömään. Tämä toimii ihan hyvin siihen asti, kun pennut tulevat noin viiden viikon ikään. Jos kasvattaja syöttää pennut tällä tavoin vielä siitä eteenpäin, voi syntyä ongelmia. Pennut kasvavat kokoa ja saavat koko ajan lisää luonnettakin, ja tällaisessa ruokailutilanteessa niiden posket hankaavat vieressä syövän sisaruksen poskiin. Se ärsyttää pentuja, ruokailuun tulee ärinää ja murinaa, jotkut pennut joutuvat väistämään ja toiset tunkevat parempaan paikkaan. On selvää, että jo pikkupentuna ruoastaan taistelemaan joutunut koira kokee myöhemminkin, että ruokaa täytyy puolustaa kaikin mahdollisin keinoin. Olen joskus testannut tämän omilla pennuillani. Kun pennut söivät, laitoin käden pennun pään viereen ja hyvin kevyesti silitin poskea. Jopa niinkin pieni kuin kolmen viikon ikäinen pentu alkaa murista, kun joku tunkee poskikosketukseen ruokaillessa. Pennut olisikin hyvä syöttää niin, etteivät ne joudu sivuttaiskosketukseen toistensa kanssa. Parasta on syöttää vaikkapa kaksi pentua kerrallaan, ja sillä tavoin, että ne syövät vastakkain, eivät vierekkäin. Silloin pennut eivät ole kosketuksessa toisiinsa ja ne pystyvät myös tarkkailemaan toisiaan eikä skismaa synny. Väitän, että tämä esimerkkitapaukseni beauceron oli kasvattajan luona syönyt juuri kuvatulla tavalla, liian ahtaasti toisten pentujen välissä. Kyselin omistajilta asioista hyvin tarkkaan ja kävi selväksi, että omistajat eivät ole ongelmaa synnyttäneet pahentaneet kylläkin Kasvattajan valinta 15

15 vaan koiran käytös oli ollut sellainen alusta asti. Kasvattajalta ehdottomasti kannattaisikin tiedustella, miten pennut ovat tottuneet ruokailemaan. Tai vaikkapa sopia kasvattajan kanssa, että saa itse olla paikalla näkemässä, kun pennut syövät. Ruoan ottaminen pois sitä puolustavalta koiralta on pahin mahdollinen virhe. Koiran päinvastoin pitää voida luottaa siihen, että sen ei tarvitse puolustaa ruokaansa vaan se saa varmasti syödä rauhassa. Jos pienellä pennulla tuntuu olevan taipumusta ruoan puolustamiseen, ruokailutilanteista pitää tehdä rauhallisia ja pennun näkökulmasta täysin luotettavia. Ruokakupille valitaan sellainen paikka, että mikään hätätilannekaan ei aiheuta sitä, että pennun ohi pitäisi kävellä sen syödessä. Pentu laitetaan istumaan, pannaan ruokakuppi lattialle jonkin matkan päähän ja annetaan pennulle lupa ottaa ruoka. Sen jälkeen siihen ei kiinnitetä mitään huomiota, vaan pennun annetaan olla omassa rauhassaan kunnes se on syönyt ruokansa ja poistunut kupiltaan. Vuoden ikään mennessä ruoan puolustaminen on jo unohtunut, jos koiralla ei siihen ole ollut tarvetta. Näillä ohjeilla varustin myös kyseisen beauceronin omistajat. Heidän alkuperäiseen ongelmaansa eli siihen, että koiralta voisi ongelmitta ottaa ruokakupin pois en kuitenkaan voinut antaa apua. On hyvin tärkeää ymmärtää, että ihminen ei nosta omaa asemaansa ottamalla koiralta ruoan pois sellainen väite on ihan huuhaata. Toki elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin koiran suusta on hyvä saada pois jotain sellaista jota siellä ei pitäisi olla, mutta todellisuudessa niitä tilanteita tulee vastaan erittäin harvoin. Ja koira, jolle asiasta ei ole tehty ongelmaa, todennäköisesti myös antaa kaivaa suunsa tyhjäksi ilman minkäänlaisia vastusteluja. Työkoira tavallisella omistajalla Toinen esimerkkitapaus oli 2,5-vuotias saksanpaimenkoira, jonka omistaja oli parikymppinen nuori nainen. Omistajalla oli nykyisistä saksanpaimenkoirista mielikuva, että ne ovat pehmeitä nössöjä, joiden kanssa ei voi harrastaa mitään. Sen vuoksi hän hankki koiran kasvattajalta, joka kasvattaa koiria lähinnä armeijalle ja poliisille. Koiran ottaja oli 16 PENTUNEUVOLA

16 puheillaan onnistunut saamaan kasvattajan vakuuttuneeksi siitä, että hän tarvitsee hyvähermoisen, vahvaluonteisen, voimakastahtoisen koiran, jonka kanssa hän pääsee koiraharrastuksissa pitkälle. Kasvattaja teki saman virheen kuin itsekin olen tehnyt eli uskoi pennun ottajan puheita liian helposti ja valitsi tälle kovaluonteisen yksilön. Vuoden ikään tultaessa saksanpaimenkoiralla ei ollut mitään muuta kuin ongelmia. Sillä oli ylisuuri puolustusvietti; kukaan mies ei päässyt omistajan luokse ilman, että koira olisi yrittänyt purra. Kadulla vastaantuleville koirille rähjättiin. Aina kun koiralla oli tylsää, se hyökkäsi omistajansa kimppuun ei vihaisesti, vaan hyppien ja vaatteista näykkien, haastaen omistajaansa leikkiin. Omistaja oli luonteeltaan aktiivinen ja eloisa, mutta kiltti ei siis todellakaan päällepäsmäri eikä riittävän kovis, jotta olisi saanut niin vahvaan koiraan johtajan otteen. Kun koira tuli 2,5 vuoden ikään, nainen oli täysin helisemässä sen kanssa. Jouduin suosittelemaan, että hän ottaisi yhteyttä viranomaisiin ja luovuttaisi koiran työkoiraksi. Eniten itseäni ottaa tässä tapauksessa päähän se, että tyttö myönsi ettei pärjännyt koiran kanssa, ja haki siihen minulta apua mutten kuitenkaan voinut auttaa. Se oli koiranomistajalle kova paikka. Hän itki kun tajusi, miten asiassa kävi. Saatiin kova uros, vaikka pehmeää pyydettiin Kolmas tapaus oli pariskunta, jolla oli kaksi bokseria. Koirista vanhempi oli narttu, jonka kanssa pariskunta tuli luokseni, kun koira oli vuoden vanha. Nartun ongelmana oli vastaantuleville koirille rähjääminen. Toinen, pienempi pulma oli ruoan varastaminen pöydiltä. Luonteeltaan koira oli pehmeä ja kiltti, ja nämä ongelmat saatiin melko pienellä työllä kitkettyä siltä pois. Sittemmin pariskunta oli hankkinut toisen bokserin. He olivat pyytäneet kasvattajalta ensimmäisen kaltaista, kilttiä ja pehmeänpuoleista koiraa. Mutta kasvattaja olikin antanut heille todella tiukan, kovan, röyhkeän ja itsevarman urospennun. Pariskunta oli kuitenkin jollain tavoin pärjännyt koiran kanssa, koska olivat käyneet luonani ensimmäisen koiransa kanssa ja sovelsivat oppimiaan asioita uuteenkin koiraan. Kasvattajan valinta 17

17 Uroksen käytösongelmat kuitenkin kärjistyivät ja pahenivat, ja muutamia kuukausia sitä katseltuaan pariskunta hakeutui luokseni. He eivät ymmärtäneet, mistä koiran omituinen käytös johtuu. Syy koiran muuttuneeseen käytökseen selvisi nopeasti: nainen oli nimittäin seitsemännellä kuulla raskaana. Kun lauman ykkösnarttu odottaa vauvaa, se aiheuttaa kyseisen urosbokserin kaltaiselle vahvalle kakkosjohtajalle kovaa stressiä. Äidiksi tuleva nainen ei voi luonteensa ailahteluille mitään: välillä on aivan kauhea halipula, välillä kiukkuinen kuin ampiainen. Ilman muuta koira reagoi siihen. Tämä bokseri oli hyvin epävarma siitä, miten sen pitäisi emäntäänsä suhtautua. Esimerkiksi naisen kutsuessa irti olevaa koiraa se kyllä juoksi kohti, mutta ei ottanut minkäänlaista kontaktia emäntäänsä, ei edes katsonut häntä. Koira ei myöskään asettunut emäntänsä viereen, vaan kun se ei mitään muuta keksinyt, se tuli minun luokseni ja asettui viereeni istumaan. Raskaana olevan johtajanartun arvo koiran silmissä on suunnattoman suuri. Naisen käytös koiraa kohtaan kuitenkin aiheutti koiralle suurta epävarmuutta. Koiramaailmassa tiineenä oleva narttu on jopa suorastaan häijy muille laumassa oleville koirille. Käytöksellään narttu pyrkii nostamaan itseään muiden koirien silmissä, ja samalla viestittää että minulle on tulossa pentuja, velvollisuuteni on suojella niitä. Ihmisnainen ei toimi näin, mikä ymmärrettävästi hämmentää koiraa. Neuvoin kuitenkin naista viestittämään koiralle omia tunnetilojaan käyttäytymisensä kautta. Niin narttukoirakin tekisi. Muutoin tulin siihen tulokseen, että koiran ongelmien kanssa ei kannattanut siinä vaiheessa ryhtyä tekemään töitä. Sovimme, että palaamme asiaan, kun vauva on maailmassa. Tässä tapauksessa minua harmittaa kasvattajan menettely pennun valinnassa, koska pariskunta oli varta vasten pyytänyt pehmeää yksilöä. Pentuja ei oltu testattu millään tavalla jos olisi, ja pennun valinta olisi tehty sen mukaan, tällaisia ongelmia ei olisi edes syntynyt. Pentutestauksesta ja sen merkityksestä koiran valinnassa kerrotaan tarkemmin seuraavassa luvussa. Kaikki edellä kuvatut kolme esimerkkiä beauceron, saksanpaimenkoira ja bokseri ovat tapauksia, joiden kanssa jouduin nostamaan 18 PENTUNEUVOLA

18 käteni pystyyn ja toteamaan, että en voi auttaa omistajia sillä tavoin kuin he olisivat toivoneet. Ja kaikkien kolmen tapauksen taustalla on kasvattajan toiminta, tavalla tai toisella. Hyvä kasvattaja on kultakimpale Kun on kerran onnistunut löytämään hyvän, luotettavan ja tunnollisen kasvattajan, kannattaa häntä kuunnella tarkkaan ja antaa arvo hänen asiantuntemukselleen. Parhaimmillaan hyvä kasvattaja on lähes ehtymätön tietopankki, jolta saa opastusta kaikessa mahdollisessa koiran kanssa eteen tulevassa. Hyvä kasvattaja on myös rehellinen: hän ei salaa pennun suvussa esiintyviä sairauksia, ja kertoo suoraan, jos jostain tietystä pennusta ei syystä tai toisesta ole näyttelykoiraksi ylipäätään hyvä kasvattaja on kaikessa toiminnassaan vilpitön, ja pitää sovituista asioista kiinni. Hyvää kasvattajaa kiinnostaa vielä vuosienkin päästä, mitä hänen luotaan maailmalle lähteneille koirille kuuluu. Tiedän kasvattajia, jotka ovat pennunottajien tavoitettavissa tarvittaessa ympäri vuorokauden, mikä on hätätilanteissa koiranomistajalle korvaamattoman arvokas tuki. Sanomattakin on selvää, että hyvän kasvattajan koirat voivat hyvin, ne ruokitaan laadukkaasti ja lääkitään tarvittaessa, niiden kanssa ulkoillaan ja harrastetaan riittävästi, ja ne saavat myös tarpeeksi lepoa. Hyvä kasvattaja ei myöskään teetä yhdellä nartulla liian monia pentueita, sillä hyvä kasvattaja ymmärtää, että jokainen pentue on nartulle kova fyysinen ja henkinen rasite. Hyvä kasvattaja tietää, kuinka tärkeää on, että pentu ja omistaja ovat toisilleen sopivia. Hyvä kasvattaja osaa sanoa ei: Jos hän ei syystä tai toisesta halua myydä pentua juuri sinulle, älä närkästy, vaan kuuntele, mitkä ovat kasvattajan perustelut. Kasvattajan valinta 19

19

20 toinen luku Pentutestaus Ei ole lainkaan yhdentekevää, minkälaisen pennun itselleen valitsee. Vaikka yhdellä pennulla korvat olisivat hassusti lerpallaan, suloisuudestaan huolimatta juuri se pentu ei välttämättä sovi juuri sinulle. Yhteiselämä sujuu ratkaisevalla tavalla helpommin, kun koiran ja omistajan luonteet kohtaavat. Eihän parisuhdettakaan solmita pelkäs tään kauniin ulkonäön pohjalta! Kun pennunottaja on hyväksynyt kasvattajan ja kasvattaja pennunottajan, seuraava haaste on saada tietynlainen koiran omistaja ja taipumuksiltaan juuri hänelle sopiva pentu löytämään toisensa. Koiraa hankkiessa pitää tietenkin määrittää omaan persoonaan sopiva rotu, mutta yhtä tärkeää on määrittää myös omaan persoonaan sopiva pentuyksilö. Hieman kokeneemmat koiranomistajat tietävät, että koiran luonteella ja hermorakenteella on valtavan suuri merkitys koko koiranpidolle. Ensimmäistä koiraansa ottavat sen sijaan eivät välttämättä tule lainkaan pohtineeksi, minkälaisen pakkauksen kanssa oman luonteen ominaisuudet sopisivat parhaiten yhteen. Ajatellaan, että koira kuin koira, ja valitaan se pentueen söpöin tai kauneimman värinen yksilö. Asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen, kaukana siitä! Koiran hermorakenteesta puhuttaessa tarkoitetaan ominaisuuksia, joiden perusteella koirat voidaan luokitella koviin ja pehmeisiin Pentutestaus 21

21 koiriin. Kova ja pehmeä ovat sanoja, jotka helposti johtavat kokematonta koiranomistajaa harhaan. Kun puhutaan kovasta koirasta, herkästi mielletään koiran olevan aggressiivinen, tai kun puhutaan pehmeästä koirasta, ajatellaan kyseisen yksilön olevan taipuisa ja kaikin puolin helppo tapaus. Totuus on kuitenkin paljon mutkikkaampi. Hermorakenteeltaan kova koira on käytännössä vahvaluonteinen, varma koira. Kun kovan koiran säikäyttää esimerkiksi puskasta pomppaavalla testinukella tai rämisevällä tynnyrillä, koira ei pakene tai väistä, vaan se kykenee kohtaamaan uhan. Kova koira pystyy mielessään käsittelemään tilanteen, ja huomattuaan ettei vaaraa ole, se toipuu säikähdyksestään nopeasti. Vastaavassa tilanteessa erittäin pehmeä koira käyttäytyy päinvastaisesti: säikähdys voi olla niin voimakas, että koira pyrkii kirjaimellisesti pakenemaan maan alle. Pehmeä koira ei pysty käsittelemään pelkoaan, ja voi kestää todella pitkään, ennen kuin sen paniikki menee ohi. Elävässä elämässä pelottavia tilanteita tulee tietenkin vastaan jonkin verran, mutta eivät ne koiranpidon oleellisin asia ole. Säikäytys toimikoon tässä kuitenkin havainnollistavana esimerkkinä, sillä sellaisessa tilanteessa kovan ja pehmeän koiran erot näkyvät kaikkein selvimmin. Kova koira on tavallaan vahva, synnynnäinen laumanjohtaja. Tästä syystä se myös pyrkii jatkuvasti omistajansa yläpuolelle. Kova koira voi parhaimmillaan tai pikemminkin pahimmillaan olla jokaisessa tilanteessa aina sopivan paikan tullen testaamassa, saisiko se ihmiseltä pomon paikan itselleen. Kova koira vaatii omistajaltaan todella vahvaa dominanssia ja jämäkkää asennetta, jottei ongelmia synny. Kun kovan koiran kanssa suhde on kunnossa ja se pitää omistajaansa johtajanaan, elämä koiran kanssa on suorastaan fantastista. Hermorakenteeltaan kova koira on helppo ottaa mukaan mihin vain, koska se käyttäytyy tyynesti vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Kovan koiran kanssa on mukava harrastaa monenlaisia lajeja, sillä se pystyy keskittymään suoritukseen. Kovassa koirassa on siis ehdottomasti omat erinomaiset puolensa mutta luonteeltaan pehmeälle, kiltille ja myötäilevälle ihmiselle kova koira ei missään nimessä sovi. Hermorakenteeltaan pehmeä koira puolestaan ei samalla tavoin pyri kyseenalaistamaan omistajansa johtajuutta, joten monissa asioissa pehmeän koiran kanssa pääsee huomattavasti helpommalla. Alituisen 22 PENTUNEUVOLA

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jakauma eri linjoihin. Yksiväriset 1 Kirjavat 2 Käyttö 3. Linjat

Jakauma eri linjoihin. Yksiväriset 1 Kirjavat 2 Käyttö 3. Linjat Rodun käyttäytyminen käytöskyselyn satoa Cockerspanielit ry aloitti kesällä 29 sähköisen tiedon keruun koirien käyttäytymisestä, jolloin sekä Cockerspanieli lehdessä että kerhon nettisivuilla julkaistiin

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty ) Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty 10.2.2017) Yhteensä 30 uroksia 13 narttuja 17 kastroitu 3 steriloitu 4 luonnetestattu 5 MH-luonnekuvattu 0 Yleistä: Asuminen kerrostalossa

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Havannankoirien käyttäytymiskysely

Havannankoirien käyttäytymiskysely Havannankoirien käyttäytymiskysely Havannankoirien luonnetta on arvioitu Suomessa hyvin vähän luonnetestien ja MHluonnekuvausten avulla. Luonne on kuitenkin äärettömän tärkeä ominaisuus, joka vaikuttaa

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty ) Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty 10.2.2017) Pyreneittenpaimenkoira, lyhyt- ja pitkäkarvainen Yhteensä 48 lyhytkarvaisia 19 pitkäkarvaisia 29 uroksia 17 narttuja

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola

Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia. Hannele Haapala, TYKS, Keskola Perheen tukeminen pitkän sairaalahoidon aikana - hoitajan näkökulmia Hannele Haapala, TYKS, Keskola Separaation vähentäminen Hoitojaksot keskolassa saattavat kestää kuusikin kuukautta. Keskosvauva kotiutuu

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA

SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA SELVITYS SIITÄ MITEN ERÄÄT PERINNÖLLISET SAIRAUDET (KUTEN GPRA JA FUCOSIDOSIS) PERIYTYVÄT ENGLANNINSPRINGERSPANIELEISSA Kaikki koiran perimät geenit sisältyvät 39 erilliseen kromosomipariin. Geenejä arvellaan

Lisätiedot

lenkkikaveri seuraksi harrastus näyttely jalostus - Miksi päädyit rotuna rhodesiankoiraan? - Mitä muita rotuja harkitsit ja miksi?

lenkkikaveri seuraksi harrastus näyttely jalostus - Miksi päädyit rotuna rhodesiankoiraan? - Mitä muita rotuja harkitsit ja miksi? RHODESIANKOIRIEN KÄYTÖSKYSELY 1. PERUSTIEDOT 1.1 Koiran taustatiedot - Minkä ikäisenä koira on sinulle tullut? v kk vko - Koiran ikä v kk - Koiran sukupuoli uros narttu - Onko koira steriloitu/kastroitu?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Liite 4. Luonnetestit

Liite 4. Luonnetestit Liite 4. Luonnetestit LUKUOHJE: Kaavioissa on esitettynä luonnetestin eri osa-alueet. Arvostelualueet, esim. toimintakyky, K+luku tarkoittaa kerrointa arvostelun pisteytyksessä. Ympyrän kehällä on osion

Lisätiedot