ESTEETÖN LEIKKIPUISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESTEETÖN LEIKKIPUISTO"

Transkriptio

1 infralainen Tampereen Infran erikoislehti 10/2012 Ranja Hautamäki ja ESTEETÖN LEIKKIPUISTO Härmälän Tehtaankallionpuisto Lentävänniemen katusaneeraus TALVI TULEE - Kunnossapito on valmiina

2 Muutoksen voimin Kohti tulevaisuutta taan monisäikeistä muutosta ei ole Tampereen kaupungin liikelaitoksissa, eikä ehkä koko Suomen kaupunkikentässä aiemmin suoritettu. Tällä hetkellä Infran kehittäminen on hieman kesken, mutta etenee sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti kohti 2015 vuoden loppua, johon tämän kehittämisraportin tavoitteet on asetettu. Taloudellinen taantuma on asettanut myös meille Infrassa uusia haasteita. Uskon, että nekään eivät estä näiden tavoitteiden saavuttamista. Uusi toimintamalli on tuonut täysin uudenlaisen ajatusmaailman Infraan. Enää emme pyri käyttämään budjettivaroja loppuun ja mahdollisesti vähän ylikin. Nykyisin pyrimme suoriutumaan markkinahinta +10%-budjeteissa ja osoittamaan, että kaupungin liikelaitoskin voi olla kilpailukykyinen palveluntuottaja monituottajamallissa. Kaupungin vähenevät verotulot tulevat asettamaan entistä suuremmat paineet myös kaupungin muun palvelutuotannon kilpailukyvylle. Aiemmin kertomani muutospro- Tällä hetkellä toimimme hyvin erilaisessa Infrassa kuin vuoden 2009 alussa, jolloin kaupungin liikelaitos, Tampereen Infra aloitti toimintansa. Samanaikaisesti aloitti uusi johtokunta ja uusi toimitusjohtaja. Vain muutaman kuukauden toiminnan jälkeen päätti johtokunta esittää kaupungin omistajaohjaukselle liikelaitoksen eri kehittämisvaihtoehtojen selvittämistä. Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto päätti syyskuussa 2009 aloittaa selvityksen toimintamallista. Selvitystyö valmistui joulukuun 2010 kaupunginvaltuuston kokoukseen, jossa se hyväksyttiin toimintamalliksi 2011 vuoden alusta. Puolentoista vuoden selvitystyö osoitti, että eri vaihtoehtoja oli kartoitettu runsaasti. Johtokuntaa informoitiin koko selvityksen ajan ja olimme valmiita lähtemään toteuttamaan uudenlaista Tampereen Infraa. Muutosprosessi, niin henkilöstön kuin kaluston mitoituksenkin kohdalla, on vielä kesken, mutta se on mielestäni sujunut kohtuullisen hyvin. Olen varma, että näin isoa ja vaikutuksilsessi on meille Infrassa osoittanut, että lievistä vaikeuksista huolimatta tämä on se oikea tapa edetä tulevaisuuteen. Asiakaskuntamme on ottanut tämän muutoksen vastaan todella hyvin ja palaute on ollut aina vain parempaa. Ei voi kuin todeta, että tätä on tilaajapuolella varmasti odotettu. Omien laskelmieni mukaan tilaajapuoli on saanut vuonna 2011 samat palvelut kuin aiemmin noin 9 miljoonaa euroa edullisemmin. Muutoksen hyvästä toteutuksesta ja uudesta työkulttuurista voin kiittää koko Infran henkilökuntaa, johtoa ja kaupungin omistajaohjausta sekä tietenkin koko johtokuntaa. Prosessin alkuvaiheissa johtokunta äänesti useista eri kysymyksistä, mutta nykyisessä toteutusvaiheessa johtokunta on yksimielisin päätöksin vienyt muutosta eteenpäin. Mikko Leppälahti Tampereen Infran johtokunnan puheenjohtaja Kaupunginvaltuutettu Yrittäjä 2 Tampereen Infra

3 Tampereen Infra kadunpidon elinkaaren kaikki palvelut samasta talosta Tampereen Infra on monipuolinen infra-alan palvelutalo ja osaaja. Tampereen Infra tarjoaa ratkaisuja ja tuottaa palveluja kadunpidon elinkaaren eri vaiheisiin: palveluvalikoimaamme kuuluvat katu- ja viheralueiden suunnittelu, mittaukset ja tutkimukset, rakentaminen ja kunnossapito. Lisäksi Tampereen Infra vastaa kaupungin ajoneuvokaluston (mukaan luettuna Tampereen Kaupunkiliikenteen linja-autot) ylläpidosta sekä tarjoaa auto- ja kuljetuspalveluja. Vastaavaa ja samalla yhtä ainutlaatuista palveluvalikoimaa ei löydy muiden kaupunkien liikelaitoksista tai yhtiöistä. Tampereen Infra on läpikäymässä uudistusohjelmaa, jonka tarkoituksena on tuottaa asiakkaille entistä parempia ja kustannustehokkaampia palveluja. Olemme henkilökunnan kanssa keskustelleet muun muassa seuraavista asiakkaaseen liittyvistä asioista: tilattu laatu, ylilaatu, maksavan asiakkaan tunnistaminen ja tyytyväisyys. Uudistusohjelmamme jatkuu yhä, mutta tässä vaiheessa voin jo sanoa, että Tampereen Infran henkilökunta on osoittanut hienosti uudistumis- ja venymiskykynsä asiakkaan palvelemisessa. Asiakkaan palaute on meille elintärkeää. Seuraamme asiakkaan tyytyväisyyttä monella tavalla. Teemme joka syksy keskitetyn asiakastyytyväisyystutkimuksen, josta saamme irti myös asiakastyytyväisyyden kehittymisen useamman vuoden trendin. Tämä kerran vuodessa tehtävä mittaus ei luonnollisestikaan riitä. Lisäksi liiketoimintamme seuraavat asiakaspalautetta säännöllisesti työmaakokouksissa ja vastaavissa. Asiakaspalautteen perusteella Tampereen Infran selkeimmät kehittämisalueet liittyvät aikataulujen pitävyyteen, töiden läpimenoaikaan, toimitusvarmuuteen ja kustannustehokkuuteen. Tampereen Infra tuottaa palveluja pääosin Tampereen kaupungin sisäisille asiakkaille. Suurin asiakkaamme on konsernihallinto. Seuraavina tulevat Tampereen Vesi ja Tampereen Kaupunkiliikenne. Näiden lisäksi meillä on lukuisia muitakin asiakkaita Tampereen konsernin sisältä. On hienoa, että meillä on kaupungin sisällä monipuolinen asiakaskunta. Mielenkiintoiset asiakkaat ja mielenkiintoiset työt pitävät toiminnan ja mielen virkeänä. Viime kädessä tyytyväinen asiakas on sellainen, joka maksaa pyydetyn hinnan, ostaa paljon ja ostaa jatkuvasti. Tällainen hyvän palvelun talo haluamme olla jatkossakin. Sakari Suominen Toimitusjohtaja Tampereen Infra 3

4 Kuvassa mansikoita ja maalaistunnelmaa. Tampereen ensimmäinen Esteetön leikkipaikka Tammelantoria vastapäätä sijaitsevaan Emil Aaltosen puistoon valmistui tänä kesänä Tampereen ensimmäinen esteetön leikkipaikka. Esteettömällä leikkipaikalla tarkoitetaan kaikille avointa ja erityisesti liikunta- ja näköesteisille lapsille soveltuvaa leikkipaikkaa. Vastaavanlaisia esteettömiä leikkipaikkoja on rakennettu Suomessa myös Helsinkiin ja Vantaalle. 4 Tampereen Infra

5 Ranja Hautamäki toimi pääsuunnittelijana Tampereen ensimmäisessä esteettömässä leikkipuistossa. Puiston pääsuunnittelija Ranja Hautamäen mukaan esteettömän leikkipaikan välineet on suunniteltu erityisesti liikunta- ja näköesteisille, mutta samalla ne ovat kaikille lapsille soveltuvia välineitä. Välineiden valinnassa oli apuna esteettömyysasiamies ja asiantuntijat erityiskouluista, -päiväkodeista sekä näkövammaisten keskusliitosta. Hautamäki kertoo, että leikkipaikalta löytyy karuselleja ja monitoimiväline, johon pääsee pyörätuolilla sekä keinu, jossa on myös liikuntaesteisille soveltuva kuppi-istuin. Myös puiston hiekkalaatikko on suunniteltu liikuntaesteisille: hiekkalaatikkoon johtaa luiska ja hiekkapöytää voi käyttää pyörätuolilla istuen. Leikkipaikan pohjan pinnoitteena on suurelta osin keinonurmipintainen turvalaatta, joka mahdollistaa esteettömän liikkumisen. - Puiston sisäänkäynnin yhteydessä on näköesteisten opastaulu. Opastaulun suunnittelu ja valmistaminen oli puiston haasteellisimpia yksityiskohtia. Taulun materiaali on ekologista, kierrätettyä Durat-muovia, jota käytettiin ensimmäistä kertaa pistekirjoitustaulussa. Tulos on onnistunut, ja varmasti jatkossa Emil Aaltosen mallia käytetään muissakin ulkotilaan tehtävissä opastauluissa, vakuuttaa Infran Suunnittelupalveluiden johtava erikoissuunnittelija Ranja Hautamäki. Korkeatasoinen keskustapuisto Suunnittelun tavoitteena oli luoda kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja toimiva leikkipuisto kaikenikäisille. Leikkipaikan puistomaisuutta lisättiin istuttamalla puita ja nurmialueita. Aiemman karun kentän tilalle luotiin viihtyisämpi ja vihreämpi leikkipuisto. - Tärkeätä oli luoda alueesta tilallisesti selkeä, mutta yksityiskohdiltaan vaihteleva paikka. Alueen keskellä säilytettiin kenttä, joka jäädytetään talvisin luistinradaksi. Leikkivälineet ryhmiteltiin kentän reunoille siten, että esteetön leikkipaikka muodostaa oman kokonaisuutensa ja isojen lasten leikkivälineet omansa. - Isojen lasten leikkivälineiden joukossa on uutuustuotteita, mm. ryhmäkeinu ja iso monitoimiteline liukumäkineen. Hautamäki kertoo, että uutuustuotteiden ohella mukana on myös pölliauton kaltaisia perinteisiä välineitä. Pölliautoille saatiin jopa perinteinen pysäköintimaksutolppa lahjoituksena Finnparkilta. - Leikkipaikka aidattiin metalliaidalla ja Emil Aaltosen leikkipaikan kunnostus on osa laajempaa peruskorjaushanketta, joka on jatkunut tänä syksynä puiston pohjoisosassa. Keskustapuistojen kunnostus on ollut viime vuosien painopisteitä viheralueiden investoinnissa. Emil Aaltosen puiston lisäksi on edellisinä vuosina peruskorjattu mm. Sorsapuistoa ja Kirjastonpuistoa. Pyörätuolillakin pääsee leikkimään Tampereen Infra 5

6 kulkureitti ohjattiin leikkipaikan sivuitse. Leikkipaikan portit merkittiin kenkäkuvioilla, jotka viittaavat Aaltosen kenkätehtaan historiaan. Tammelan puistokadun varteen rakennettiin entisen pensasluiskan tilalle paasikivistä tukimuuri ja avattiin näkymiä Tammelan torin suuntaan. Osallisryhmä suunnittelun tukena Suunnittelua tuki monipuolinen osallistaminen. Suunnittelun käynnistysvaiheessa tammikuussa 2011 kerättiin asukkaiden toiveita Valma-valmistelufoorumin internetkyselyssä. Valma-kyselyä on hyödynnetty kaikkien keskustapuistojen suunnittelussa. Kyselyssä saatiin 38 palautetta suunnittelun pohjaksi. Suurin osa vastaajista korosti puiston luonnetta monipuolisena asukkaiden olohuoneena. Luistinkenttä ja iso leikkipaikka haluttiin säilyttää. Palautteissa toivottiin puistoon parempaa valaistusta ja uusia isojen lasten leikkivälineitä huonokuntoisten varusteiden tilalle. Leikkipaikan turvallisuutta korostettiin ja toivottiin alueen aitaamista. Suunnitteluvaiheessa muodostettiin paikan käyttäjistä koostuva osallisryhmä, jonka avulla asukkaat saivat äänensä kuuluviin koko suunnitteluprosessin ajan. Neljän lähiasukkaan ja lähipäiväkodin edustajan muodostama ryhmä kokoontui talven aikana neljä kertaa ja kommentoi luonnoksia. Suunnittelun aikana tehtiin lisäksi yhteistyötä Aaltosen päiväkodin lasten kanssa. Tämäntyyppistä asukkaiden osallisryhmätyöskentelyä käytettiin puistosuunnittelussa ensimmäistä kertaa. - Uusi osallistamistapa koettiin erittäin onnistuneeksi tavaksi viedä eteenpäin leikkipuiston peruskorjausta, ja sitä on tarkoitus hyödyntää myös jatkossa samantyyppisissä hankkeissa. Monet puiston ratkaisuista syntyivät juuri keskusteluissa asukkaiden kanssa: väljyys, monipuolinen leikkiväline, iso hiekkalaatikko ja pysäköintitolppa. Hautamäki kertoo, että eniten keskustelua herätti puiston aitaaminen, jonka pelättiin muuttavan alueen luonteen karsinaksi. Yhteinen näkemys kuitenkin syntyi, kun aidattavaa aluetta laajennettiin ja Tampereen kenties hoivatuin koira asustelee nykyään Tammelassa. 6 Tampereen Infra

7 kenttä säilytettiin aidatun alueen sisällä. Monialaista yhteistyötä - Keskustapuistojen suunnittelu vaatii monialaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Asukkaiden ja esteettömyyskonsulttien lisäksi kuultiin suunnittelun eri vaiheissa myös muita asiantuntijoita: kunnossapitäjien toiveita, poliisin näkemyksiä ja terveydensuojelun viranomaisia. Leikkivälineiden osalta suunnittelija oli tiiviissä yhteistyössä leikkivälinevalmistajien kanssa. Rakenteiden, mm. aitojen ja penkkien, toteuttamisessa oli kaupungin omalla verstaalla keskeinen rooli. - Emil Aaltosen puiston suunnittelu aloitettiin vuoden 2011 alussa ja rakentaminen tehtiin suurelta osin kesällä ja syksyllä Leikkipaikka viimeisteltiin alkukesällä Puiston rakentajien, rakennuttajien ja suunnittelijoiden välillä oli tiivis ja hyvä yhteistyö. Vihersuunnittelussa on kehitetty jo pitkään sujuvaa yhteistyötä toteuttajien ja suunnittelijoiden kesken. Kun työnjohtaja on mukana rakennussuunnitteluvaiheessa, varmistetaan suunnitteluratkaisujen toteuttamiskelpoisuus ja samalla rakentajat voivat varautua tulevaan työmaahan. - Myös suunnittelijan osallistuminen työmaavaiheeseen on erittäin tärkeää. Erityisesti suunnitelmamuutoksista on tarpeellista neuvotella paitsi rakennuttajan, myös pääsuunnittelijan kanssa. Yhdessä löydetään hyvät ratkaisut moneen ongelmaan. Emil Aaltosen puisto avattiin vihreän viikon tapahtumien yhteydessä Avajaisissa oli mukana lähipäiväkodin lapset ja esteettömyysasiantuntijaryhmä. - Lapset ottivat puiston heti omakseen, ja puistossa on ollut valmistumisesta alkaen paljon käyttäjiä. Olemme saaneet suunnitteluprosessista, puiston ratkaisuista ja toteutuksesta runsaasti hyvää palautetta, mikä innostaa jatkamaan edelleen keskustapuistojen kunnostuksen ja lasten leikkipuistojen kehittämisen parissa, vakuuttaa Ranja Hautamäki. Isojen lasten leikkivälineissä riittää haastetta nuorillekin. Puiston tekijät Pääsuunnittelu Tampereen Infra Ranja Hautamäki Valaistussuunnittelu Tampereen Infra, Jani Keskinen Opastaulu Avaava Rakentaminen Tampereen Infra työnjohto Pekka Ponsimaa Rakennuttaminen Timo Koski, Janne Syrjä Leikkivälineet Hags, Lappset, Kompan, Helsingin käsityöpaja, Tampereen Infra Aita ja penkit Tampereen Infra Rakentamiskustannukset e Tampereen Infra 7

8 Järki mukana ho Lasse Lehtinen on töissä Tampereen Infran Rakentamispalveluissa. Tänä vuonna Lasse on työskennellyt Lentävänniemen katuverkon saneeraustyömaalla, jonka rakennustyöt ollaan saamassa valmiiksi. Lehtinen aloitti uransa kaupungilla 17-vuotiaana Särkänniemen kaukolämpötyömaalla. - Nuorena miehenä oli kiire päästä koulun jälkeen tienaamaan rahaa. Isä oli kaukolämmöllä raudoittajana ja hommasi minut kunnalle töihin. Sillä tiellä ollaan edelleen, kertoo reilut 44 vuotta kunnan palveluksessa ollut kunnallistekniikan työntekijä Lasse Lehtinen. Lehtinen on jäämässä eläkkeelle 2013 kesällä, mutta viimeisistä lomistaan mies jää nauttimaan jo aikaisemmin. Ennen tietkin olivat suorempia Lehtisen mukaan raskas työ on hyvää hyötyliikuntaa ja miehet ovatkin yleensä hyvässä kunnossa, vaikka joitain kulumia on pitkään samaa hommaa tehneille tullut. Hänellä itsellään loppui olkapäät kesken, kun takana oli 20 vuotta reunakivien asennusta. Lehtinen muistelee, kuinka aikoinaan asensi yli sata metriä reunakiveä päivässä. Silloin tosin reunakivilinjat olivat pitkiä suoria, kun taas nykyään on paljon jakajia ja mutkia parantamassa teiden turvallisuutta ja hillitsemässä nopeuksia. Turvallisuuteen kiinnitetään nykyään muutenkin paljon enemmän huomiota kuin aiemmin. 8 Tampereen Infra

9 Leena Penttilä ja Lasse Lehtinen ovat saneeranneet Lentävänniemen katuverkkoa nykyaikaan. Taustalla Männistönkadun/-kujan rakennustyöt. Jäiset haalarit päälle mmissa - Ennen ei ollut työmailla tällaisia suoja-aitoja. Nykyään menee aika paljon aikaa turvallisten liikennejärjestelyjen hoitamiseen. Lentävänniemen louhintatöissä on käytetty raskaita kumimattoja estämässä kivien lentämistä. Jo pelkästään alueen asutuskin luo täysin erilaiset turvallisuusvaatimukset, kuin esimerkiksi Särkänniemen rakennustyömaalla oli Lehtisen uran alkuaikoina. - Silloin räjäytyksissä käytettiin 50 kilon perunasäkkejä suojamattoina ja louhinta oli kuin korpilouhintaa. Niistä ajoista kaupunkikuva Särkänniemen tienoilla on muuttunut paljon, pohtii Lasse Lehtinen. Työmaapäällikkö Leena Penttilän mukaan työturvallisuus on kehittynyt huimasti noista päivistä. Infran Rakentamispalveluissa onkin päästy työtapaturmien osalta hienoon tulokseen tänä vuonna. - Elokuun loppuun mennessä oli tapahtunut vain yksi työtapaturma. Vaikka siinäkin on yksi liikaa, on se silti hyvä saavutus, arvioi Penttilä. Lehtinen kertoo, että ennen ei ollut häävejä sosiaalitiloja. Keskustorin kivityömaalla työvaatteet säilytettiin työkalukontissa ja vaihdettiin sen takana. Jollain työmaalla oli työmaakoppi, jota lämmitettiin kamiinalla. Kosteutta kerääntyi koppiin ja haalarit jäätyivät yöllä. Ne ratisivat mukavasti aamulla päälle puettaessa. - Tekniikka on mennyt hirveästi eteenpäin. Ennen maan alle laitettiin vain viemäreitä, nykyään lähes kaikki tekniikka sijoitetaan maan uumeniin. - Kyllä meillä on aina ollut järki mukana näissä hommissa. Meidän miehet osaa tehdä hommat laidasta laitaan. Kunnan miehet on ylivoimaisia saneerausosaamisessaan yksityisiin verrattuna, vakuuttaa Lehtinen. Tampereen Infra 9

10 Asioiden kyseenalaistamista tarvitaan aina Soraakin kierrätetään Lentävänniemen työmaahan sisältyy monenlaista rakentamista. On ratikkavaraus, katulinjojen muutos, louhintaa, vesihuoltoa, kaukolämpöä ja katusaneerausta. - Tämä on ensimmäinen työmaa, jossa näen soraa kierrätettävän. Ennen ei sellaisesta ollut puhettakaan. Nyt hyödynnetään louhinnasta syntyvät massatkin. - Vanhat hyvässä kunnossa olevat reunakivet käytetään myös uudelleen. Tosin niiden pitää sointua yhteen uusien reunakivien kanssa, kertoo Lasse Lehtinen. Värikkäitä persoonia Työmaapäällikkö Leena Penttilää naurattaa, kun Lehtinen sanoo, että naisia ei näillä työmailla ole paljon näkynyt siivoojia ja Hallisen Marjoa lukuun ottamatta. Lehtisen taisi unohtaa, että nyt hänen esimiehenään on nainen. Leena Penttilä tuli Infraan töihin huhtikuussa Aiempi työnantaja oli Lännen Alituspalvelu. Penttilä sanoo pyrkivänsä olemaan työmailla mahdollisimman paljon. Toimiston tietokoneella kuluu parisen tuntia päivässä. - Meidän porukkaan mahtuu värikkäitä persoonia, joiden kanssa on tultu hyvin toimeen. Esimerkiksi Lasse osaa kyseenalaistaa asiat hyvällä tavalla ja sellaista tarvitaan aina, kiittelee Leena Penttilä. - Kun sovimme Lassen kanssa viimeistä kehityskeskustelua, Lasse epäili, että tarvitseeko hänelle sellaista enää pitää. Sanoin Lasselle, että ehkä sinun ei tarvitsisi, mutta minä haluan kehittää itseäni, hymyilee Infran Rakentamispalvelujen työmaapäällikkö Leena Penttilä. 10 Tampereen Infra

11 Infralaisen erikoisnumero Julkaisija Tampereen Infra Päätoimittaja Jyrki Ristilä Toimitusneuvosto Pekka Anttila, Rodrigo Coloma, Pentti Katajisto, Markku Kivistö, Ari Leppälä, Jyrki Pohjankylä, Pertti Toivio Painopaikka Tammerprint Oy Taitto ja Valokuvat Jyrki Ristilä, paitsi kuvat s. 5 ja s. 7 Ranja Hautamäki, s. 28 Infran kuva-arkisto Seuraava Infralaisen erikoisnumero ilmestyy keväällä Tiedustelut puh Ympäristömerkitty painotuote Kallio- ja maaperätutkimusrigejä vaativiin kenttätöihin sekä huoltoa, kalustoa, tallentimia. Nyt myös lämpökaivo- ja erikoissuihkupaalukoneita. Geomachine Oy Myynti, Suunnittelu ja Valmistus: Hiekkakuopantie 4, Tuusula Puh Huolto ja Erikoiskoneet: Kuusimäentie 15, Nurmijärvi Puh Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Tampereen Infra 11

12 Tehtaankallionpuisto Härmälään valmistuva Tehtaankallionpuisto on oiva osoitus Infran monipuolisuudesta. Vaikka porukkaa on vähennetty, vaativa työ tehdään aikataulussa valmiiksi monipuolisella osaamisella ja hyvällä asenteella. Tampereen Infra rakentaa Härmälään koko perheen puistoa. Työ on normaalia haastavampi ja mielenkiintoisempi, koska puistoon tulee paljon erilaisia leikki- ja harrastusmahdollisuuksia. Kohteen on suunnitellut Marjaana Tuoriniemi Infran Suunnittelupalveluista. Tehtaankallionpuistosta tulee Härmälän alueelle lasten ja aikuisten harrastuskeidas. Lapsia varten puistossa on monipuolisia leikkivälineitä, kuten pyöriviä keinuja ja kiipeilytelineitä ja -verkkoja. Nuoria ja aikuisia on muistettu kuntoiluvälineillä, kuten vatsapenkillä, stepperillä ja nojapuilla. Lisäksi puistossa on monitoimiareena, jossa voi pelata esimerkiksi korista ja jalkapalloa hiekkatekonurmella. Puiston raivaustyöt käynnistyivät elokuussa ja puiston on määrä valmistua marraskuun alkuun mennessä. - Työt alkoivat puistoalueen raivauksella. Sen jälkeen oli vuorossa maanleikkuu ja massojen vaihtaminen. Sitten tehtiin valaistustyöt ja sadevesijärjestelmät. - Työmaalla on jouduttu huomioimaan mahdolliset pilaantuneet maat (PIMA) siitä syystä, että ollaan vanhalla teollisuusalueella. Näytteitä on otettu Rambollin toimesta, kertoo Infran Rakentamispalveluiden työmaapäällikkö Pekka Ponsimaa. - Läheiseltä Antinkadun työmaalta saimme puiston rakenteisiin sopivia massoja, mikä säästi kustannuksia. Säästö ja 12 Tampereen Infra

13 Aleksi Lehto (yllä) ja Reijo Kaljunen (oik.) kasaavat nykyään itse työmaalla puistoon tulevat kuntoilu- ja leikkivälineet. hyöty on yhteinen. - Aivan ilman ongelmia ei työmaa ole edennyt, sillä monitoimiareenan hankintamenettelyssä oli pieniä ongelmia tavarantoimittajien valinnassa, mikä hieman viivästytti projektia. Onneksi muita välineitä on saatu asennettua, joten töitä ei ole tarvinnut keskeyttää, huokaisee Ponsimaa. Puisto- ja puutarhatyöntekijä Aleksi Lehto kertoo, että nykyään kaikki leikkivälineet kasataan työmaalla suoraan tehtaan paketista. Ennen kasaus tehtiin, nyt jo lakkautetun, Hatanpään verstaan tiloissa. Tehtaankallionpuiston työmaalla oli aluksi vain Aleksi, kaivinkone ja auto sekä Tampereen Infra 13

14 Pekka Ponsimaa, Aleksi Lehto ja Reijo Kaljunen. Puistokäytävä alkaa olla muodossaan. välillä kesäpoikia apuna. Nyt Kaljusen Reijo on tullut avuksi leikkivälineiden kasaukseen ja asennukseen. - Entistä pienemmällä porukalla tehdään kaikki työt. Tiimityötä ei nykyään enää tehdä niin paljon kuin ennen, ja miehiä siirrellään työmaalta toiselle tarpeen mukaan. Osaaminen on karttunut kantapään kautta oppimalla, sanoo puutarhurin tutkinnon oppisopimuskoulutuksella suorittanut Aleksi Lehto. - Meidät on kurssitettu turvamääräyksiin ja EN-standardeihin. Asennusvaiheessa pitää ottaa huomioon esimerkiksi keinun korkeus ja putoamiskorkeus sekä katsoa, ettei keinuun voi jäädä päästään kiinni tms. Kun työ on valmis, turvatarkastusporukka tekee vielä käyttöönottotarkastukset ja mittaukset. - Ilkivaltaa tehdään aika vähän. Säilytämme kaikki konttiin mahtuvat työkalut lukkojen takana, kertovat Lehto ja Kaljunen. Mielenkiintoinen suunnittelukohde Vanhempi erikoissuunnittelija Marjaana Tuoriniemi Infran Suunnittelupalveluista arvioi Tehtaankallionpuiston olleen mielenkiintoinen ja sopivasti haastava suunnittelukohde. Suunnittelualue on kapea ja sen eteläreunassa sekä keskellä kohoaa kallioinen kumpare. Tasaista maata toimintojen sijoittamiseen on suhteellisen vähän. Suunnittelussa oli huomioitava puuston maisematekijät sekä kohtuullinen etäisyys leikkipaikalta ja peliareenalta asuntoihin. Tuoriniemi kertoo, että alueen uudisrakentamisen vuoksi osa puistosta oli vuokrattu rakennuttajalle työmaa- ja varastoalueeksi. Puusto poistettiin vuokraalueelta ja maaston korkeudet muuttuivat alkuperäisistä. Suunnittelualueen pohjoisreunassa on pilaantuneiden maiden alue, joka piti huomioida suunnittelussa. Aluetta oli puhdistettu jo ennen vihersuunnittelua ja siitä on voimassa oleva ely-keskuksen päätös. Vihersuunnitelma esiteltiin siltä osin ely-keskukselle ja siinä yhteydessä varmistettiin tarvittavat rakentamisvaiheen menettelyt. Vanha ja uusi yhteen Tuoriniemen mukaan suunnittelun tavoitteena oli yhdistää puiston avulla vanha ja uusi asutus. Haastetta lisäsi se, että palveluja odotetaan lähelle, vaikka toisaalta halutaan pitää vanha totuttu reviiri. Muutokset eivät saa olla liian rajuja ja niiden pitää olla hyväksyttäviä. Korkeusero kumpareen luoteisrinteellä on niin jyrkkä, että asemakaavan mukaista polkupyöräilyn sallivaa väylää ei voitu sinne toteuttaa. Paikalle piti suunnitella portaat. Jännitystä aiheutti saman asuinalueen länsireunaan laadittavan uuden asemakaavan liikennejärjestelyt, jotka vaikuttivat Tehtaankallionpuistoon saakka. Kaavan yleissuunnitteluvaiheessa tutkittiin joukkoliikenteen reitin ohjaamista puiston poikki aivan leikkipaikan vierestä. Viheralueen käytön näkökulmasta katsoen siitä onneksi luovuttiin, huomauttaa Marjaana Tuoriniemi. Tehtaankallionpuiston suunnitteluprosessi kesti kolme kuukautta. Prosessin vaiheita ovat esitietojen hankinta, luonnoksen laadinta ja nähtävillä olo sekä päätöskäsittely ja aineiston luovuttaminen tilaajalle. Rinnalla kulki tietenkin muita työtehtäviä. Laaja-alaisesta organisaatiosta on etua Tuoriniemi kertoo, että työmaalla pidettiin alkukatselmus jo ennen töiden aloittamista. Sen jälkeen suunnitelmaa katsottiin vielä etumiehen ja kaivurin kuljettajan ollessa paikalla. Rakentamisen edistyessä suunnittelija on käynyt pari kertaa työmaan pyynnöstä tarkistamassa yksityiskohtia tai sopimassa muutoksista. 14 Tampereen Infra

15 Marjaana Tuoriniemi yhdisti puistosuunnitelmansa avulla vanhan ja uuden asutuksen Härmälän Tehtaankallionpuistossa. - Minulla on suunnittelijana ollut onni saada työskennellä organisaatiossa, jossa myös rakennetaan ja kunnossapidetään viheralueita. Tästä on seurauksena koko prosessin tuntemus ja myös työnjohtaja sekä työntekijät ovat tuttuja. Toistensa päämäärien ymmärtämisessä ei tule vaikeuksia ja asioista voidaan neuvotella jo kertaalleen koettuja kokemuksia hyödyntäen. - Siitä on suora seuraus siihen, että suunnittelija voi aina luottaa työmaahan ja tietää, että he pystyvät tulkitsemaan suunnitelmaa oikein ja tarvittaessa esittämään toimivia ratkaisuja, mikäli odottamattomia muutostarpeita tulee esille, kiittelee Marjaana Tuoriniemi. Lentokonetehtaan muisto elää Tehtaankallionpuistoon teetätettiin välineitä paikan historiaa muistaen. Leikkipaikan ilmentäjäksi tulee pienten lasten kiipeilytelineenä ja liukumäkenä toimiva lentokonehahmo muistumana alueella sijainneesta lentokonetehtaasta. Tuoriniemi toteaa, että nykyisen tiiviin kaupunkirakentamisen hengessä uudet kerrostalot rakennetaan aivan rajaan kiinni, joten toiminta-alueiden ja asuntojen väliin ei jää paljonkaan välivyöhykettä. Puistoa tarkastellaan ikkunoista ja parvekkeilta hyvin läheltä kuten omaa pihaa.

16 Sähköisellä tiedonsiirrolla sähäkkyyttä toimintoihin Erikoissuunnittelija Risto Asikaisen mukaan toiminnan kehittämisellä on merkittävä rooli myös Infran tekemisessä. Toimintatapoja on tarkasteltu ja kehittämispisteitä toiminnasta löydetty. Yksi sellainen on tuntikirjanpidon ja ajopäiväkirjojen sähköistäminen. - Taloudellisen ajattelun lähtökohtana on aina käyttää vähemmän rahaa, kuin mitä sitä on saatavissa. Tässä ajatuksessa talouden seurattavuus näyttelee suurta osaa. Mitä epävarmemmin taloutta voidaan seurata, sitä suuremmiksi riskit epäonnistumiseen kasvavat, analysoi Asikainen. Kuljettaja täyttää ajopäiväkirjan kerran viikossa. Työnjohto tarkastaa ajopäiväkirjan ja toimittaa tiedot seuraavalla viikolla toimistolle tallennettavaksi järjestelmään. Viikon lopulla toimistolla ajetaan projektien kustannusajot, jonka jälkeen työnjohto pääsee tarkastamaan työn taloudellisen tuloksen. Pahimmillaan tämä voi kestää kolme viikkoa, joka ei täytä nykyaikaisen taloudenpidon tunnusmerkkejä. Ajopäiväkirjojen sähköistämisellä päästään lyhyempään viiveeseen projektien seurannassa ja pienennetään tositteiden häviämisen riskiä. Lisäksi tavoitteena on vähentää käsin tehtävää työtä siten, että kerran tallennettua tietoa ei tarvitsisi uudelleen tallentaa. Asikaisen mukaan tuntikirjanpidon sähköistämisen tavoitteena on saada työn suorittaja tekemään itse tuntikirjaus. Suorittaja tietää parhaiten työhön kuluneet tunnit. Koska tieto tallennetaan suoraan järjestelmään, saadaan viive pieneksi ja tunnit tallentumaan oikealle työlle. Osalle Infran toimintayksiköistä tämä on jo arkipäivää, mutta nyt tarkoitus on mennä koko organisaationa samaan muottiin. Näiden ohella on kehitelty ns. massapankkia, joka helpottaisi massojen hyödyntämistä ja siirtoja työmaiden välillä. Kehittämisen erikoissuunnittelija Risto Asikainen lupaa sähköistää Infran toimintatapoja. Mobiilisovellukset tulossa käyttöön Erikoissuunnittelija Asikainen ennakoi, että sähköisiä työilmoituksia tullaan tulevaisuudessa tallentamaan myös mobiililaitteilla eli tuntikirjaus ja ajopäiväkirja voidaan täyttää työkohteessa. Liikkuvaan kalustoon voidaan asentaa kiinteät laitteet. - Myös paikannuspalvelut voidaan liittää kokonaisuuteen, muun muassa massansiirtoja ajatellen. Täten saadaan toimiva, koko Infran kattava ja luotettava järjestelmä palvelemaan toimintaa. - Mobiilijärjestelmä on tarkoitus toteuttaa älypuhelin-, tablet- tai webpohjaisella sovelluksella. Tiedonsiirrot tehdään rajapintasiirroin. Käytettävissä olevat tekniikat ovat tällä hetkellä lähinnä web-service tai siirtotiedosto. Koska SAP-rajapintojen rakentaminen on hidasta, kallista ja tällä hetkellä mahdotonta - johtuen kaupungin SAP-version päivittämisestä - tehdään rajapinnat mobiilisovellukseen olemassa olevista järjestelmistä. Näin tieto kulkeutuu nykyisten ohjelmien kautta niin palkanlaskentaan kuin projekteillekin. - Älypuhelinten akunkesto ja käyttöolosuhteiden rankkuus asettavat haasteita käytölle, mutta uskon meidän pääsevän hyvään lopputulokseen, lupailee Asikainen. Parhaillaan on meneillään testausvaihe, jossa vertaillaan muutamien markkinoilla olevien sovellusten ominaisuuksia. Sovellusten vertailusta kirjoitetaan pilottiraportit, joita hyödynnetään kokemusperäisenä tietona varsinaisen kilpailutuksen aloitusvaiheessa. - Tarkoitus on, että maaliskuun lopussa 2013 voitaisiin tehdä tarjouspyynnöt ja mahdollinen käytön aloitus voisi olla ajankohtainen ensi syksynä, uumoilee Risto Asikainen. 16 Tampereen Infra

17 Qmax - kasvavien hulevesimäärien hallintaan Qmax on ratkaisu hulevesien johtamiseen. Munanmuoto tehostaa johdettavien vesien kuljettuvuutta, vähentää järjestelmän huoltoja ja tuo putkelle lisälujuutta. Kahdella putkikoolla hallitset turvallisesti niin tavanomaiset sateet kuin hetkittäiset sadantahuiputkin. Qmax on paras putki myös laajentuville alueille. Qmax pitää - myös muotonsa.

18 Lielahden urakka-alue Tasanteen urakka-alue DESTIA Kalkun urakka-alue NIEMENMAA Keskustan urakka-alue Kissanmaan urakka-alue Leinolan urakka-alue Nekalan urakka-alue Peltolammin urakka-alue PIHAHUOLTO Hervannan urakka-alue Tampereen Infran kunnossapidon urakka-alueiden rajat sekä muiden urakoitsijoiden urakka-alueet :20000 Infran kunnossapidolle Kaikki urakka-alueet_g24.xy talvi ei tule yllättäen ja pyytämättä Katujen talvikunnossapitoon kuuluvat lumen, loskan ja jään sekä aurausvallien poistaminen sekä liukkaudentorjunta ja hiekanpoisto keväisin. Ihmisten pitää voida kulkea turvallisesti ja vaivattomasti yleisiä väyliä pitkin. Tampereen Infran Kunnossapitopalveluiden yksikön päällikön Petri Salosen mukaan kaupungin talvikunnossapidon kustannukset ovat 4 6 miljoonaa euroa vuodessa. Pääosa kustannuksista aiheutuu talveen varautumisesta eli henkilöstö- ja kalustokustannuksista. Lumisateiden määrä ja ajankohta vaikuttavat merkittävästi kustannuksiin. Suuret lämpötilojen vaihtelut lisäävät liukkauden torjunnan ja lumen poiskuljettamisen kustannuksia, tietää Petri Salonen. Talvikelien vaihtelu vaikuttaa kustannuksiin Pari edellistä talvea olivat Salosen mukaan erittäin haastavia kunnossapidon kannalta. Esimerkiksi toissa vuonna kaupungin lumenkaatopaikoille vietiin yli kuormaa lunta ja viime talvena yli kuormaa. Tampereen Infran osuus kuormista on noin kolmannes. Viime vuonna Lielahdessa laajennettiin lumenkaatopaikkaa ja parannettiin sulamisvesien käsittelyä. Kaupungin toinen lumenkaatopaikka sijaitsee Aarikkalassa. Varapaikkoina ovat Myllypuron ja Ruskonperän maanvastaanottoalueet. Talvikunnossapidon valvonta kuuluu kaupungin Katutilavalvonnalle, joka ottaa tarvittaessa suoraan yhteyttä kunnossapitäjään ja tiedottaa ongelmasta. Mikäli se ei tehoa, on vuorossa katuinsinöörin allekirjoittama kirjallinen korjauskehotus. Nämä toimenpiteet ovat yleensä olleet riittäviä. Katutilavalvontaan voi ottaa yhteyttä 18 Tampereen Infra

19 Petri Salonen vakuuttaa, että Infrassa varaudutaan talveen parhaalla mahdollisella tavalla. sähköpostilla osoitteeseen: tampere.fi. Hätätilassa virka-aikaan voi myös soittaa ja Palvelupiste Frenckell välittää tarvittavat viestit myös Katutilavalvontaan. Vastuut on määritelty Tontinomistajan tai sen vuokraajan velvollisuuksiin kuuluu poistaa lumi, loska ja jää tontin viereiseltä jalkakäytävältä sekä tonttiliittymältä. Hiekoittaminen ja kevään hiekanpoisto kuuluvat myös tontinomistajan tehtäviin. Jalkakäytävälle tai sen viereen aurattujen lumikinosten poiskuljetus tarvittaessa kuuluu tontinomistajan tehtäviin. Puhtaanapito kuuluu tontinomistajan velvollisuuksiin tontin rajasta aina kadun keskilinjaan saakka, kuten ojarummun avoinna pitäminenkin. Kaupunki eli käytännössä Tampereen Infra tai yksityinen urakoitsija vastaa ajoratojen, pyöräteiden ja yhdistettyjen jalankulku- ja pyöräteiden sekä kadun rakenteiden ja istutusten kunnossapidosta koko katualueella. Kadut on jaettu kolmeen eri kunnossapitoluokkaan. Vilkkaimmat pääväylät hoidetaan ensin, seuraavaksi vuorossa ovat kokoojakadut ja viimeisenä hoidetaan tonttikadut. Kevyen liikenteen väylät pyritään hoitamaan samalla katujen kanssa, jotta turhia valleja ja moninkertaista työtä ei syntyisi. Kevyen liikenteen väylät on jaettu kahteen kunnossapitoluokkaan. Ensimmäiseen luokkaan kuuluu seitsemän laatukäytävää, jotka johtavat naapurikuntien kuntakeskuksiin sekä Hervantaan ja Teiskoon. Lisäksi I-luokkaan kuuluvat kaupungin tärkeimmät ja vilkkaimmat kevyen liikenteen pääreitit. Alueelliset pääreitit ja lähireitit ovat II-luokkaa, joten ne aurataan ja hiekoitetaan heti ensimmäisen luokan väylien jälkeen, kertoo Infran kunnossapidon työpäällikkö Kari Korpela. Kesäisin viheralueiden ja puistojen hoitoon kuuluvat nurmikoiden, käytävien, kesäkukkien, pensaiden ja puiden huolto. Tampereen Infra hoitaa suuren osan puistopuolen kunnossapidosta. Kalkussa, Peltolammi-Multisillan ja Lakalaiva- Sarankulma-Härmälän alueella sekä Tasanne-Olkahinen-Atalan alueella kunnossapitoa hoitavat kilpailutetut alueurakoitsijat. Yksityinen toimija hoitaa myös kesäajan roskisten tyhjennykset sekä keskusta-alueen siivouksen viikonloppuisin. Puiden istutusta ja liukumäkien hoitoa Talvisin kunnossapidon työntekijät hoitavat myös luistinratoja ja lumesta tehtyjä liukumäkiä. Niitä on parhaimpaan talviaikaan ollut noin 70 ympäri Tamperetta. Maaliskuusta alkaen puistoissa suoritetaan puiden ja pensaiden oksien leikkausta. Puistometsien raivausta tehdään marras-huhtikuun välisenä aikana. Isoja puita istutetaan talvisin noin sata. Istutusprojekti alkaa jo syksyllä, kun puun juurelle tuodaan kuorma-autolavallinen lehtiä pitämään maata sulana. Talvella juuripaakku kaivetaan esiin, annetaan jäätyä ja viedään uudelle istutuspaikalle. Mitä isomman puun uuteen kasvupaikkaan istuttaa, sitä varmemmin sitä ei kukaan tuhoa, sanoo Infran metsänhoitopäällikkö Tommi Granholm. Granholmin mukaan puiden kuntoa tarkkaillaan ennaltaehkäisevästi ja heikkoja yksilöitä kaadetaan tarpeen vaatiessa. Toisinaan kovalla tuulella myös terveitä puita kaatuu. Ilkivalta on kallista Ilkivallan jälkien korjaaminen vie paljon kunnossapidon resursseja. Leikkivälineet, roskikset, lamput ja liikennemerkit joutuvat säännöllisesti tihutöiden kohteiksi. Roskaisuudesta ja leikkipaikkojen rikotuista välineistä tulee eniten palautetta kaupungille. Tahallisia vahingontekoja paikkaillaan viikottain. Ilkivaltapuhelimessa odottaa joka aamu 5 10 ilmoitusta rikotuista paikoista. Keskustassa kovimman käsittelyn saavat osakseen kukkaistutukset, joiden poikki helposti loikitaan. Katuja siistitään ja roskiksia tyhjennetään silloin, kun tarve vaatii. Erityisesti viikonloppuiltojen jäljiltä keskustaa puunataan jo aamuvarhaisella jälleen edustuskuntoon. Torit siivotaan aina toripäivän jälkeen. Myös isojen yleisötapahtumien jäljiltä kaupunki kaipaa perusteellista puhdistusta. Palaute katujen ja väylien kunnossapidosta: Palvelupiste Frenckell tai puh Palautteenannossa on tärkeätä, että tarkkaan kerrotaan osoite tai kadunpätkä, mitä asia koskee. Siten palaute voidaan heti ohjata aluetta hoitavalle oikealle taholle. Tampereen Infra 19

20 LIIKENNEPALVELUT vuokraa autoja ja koneita - kuljettajalla tai ilman Timo Söder esittelee painepesurin toimintaa. Infran Liikennepalvelut tarjoaa kaupungin organisaatioiden käyttöön vuokrattavia autoja ja koneita. Virastotalon tallissa on yhdeksän yleiskäytössä olevaa vuokra-autoa erilaisiin tarpeisiin. Kaksi pientä Nissan Micraa ja Toyota Yarista, kolme hieman tilavampaa Citroen Berlingoa sekä paremman luokan Saab Sedan. Lisäksi vuokrattavissa on pikkubussi Volkswagen Transporter. Autojen vuokraus hoidetaan virastomestarien kautta virka-aikaan. Virastomestarit antavat tarvittaessa ovikoodin talliin ja autojen avaimet odottavat valmiina tankatuissa autoissa. Autoissa on myös luottokortit, joilla vuokraaja saa täytettyä tankin ennen palauttamista. Autoja vuokrataan koko- ja puolipäiviksi. Koko- ja puolipäivän määräytymisen perusteena ei ole tuntimäärä vaan kellon aika. Autoa lainatessa aamupäivällä tulee auto palauttaa ennen kello 12:ta, jolloin kyseessä on puolipäivä. Mikäli auto vuokrataan kello 11 ja palautetaan kello 13, on se koko päivä. Kello 12 on määräävä tekijä vuokran suuruudessa. Autojen vuokraushinnat vaihtelevat auton kokoluokan mukaan. Puolen päivän vuokra on 25 62,50 euroa ja koko päivä maksaa euroa. Lisäksi veloitetaan 0,20 /km. Autojen vuokrauksesta voi kysyä lisää Hallintopalvelukeskuksen virastopalveluista, puh tai sähköpostilla Uusi työ löytyi tallista Infran liikennepalvelut Henkilöstöä Henkilöautoja 202 kpl Pakettiautoja 160 kpl Kuorma-autoja 114 kpl Erilaisia työkoneita, traktoreita, willejä, viherkoneita, jyriä, yms. yhteensä 279 kpl Parhaillaan Liikennepalveluilla on myynnissä noin 40 käytettyä autoa. Timo Söder on ollut kaupungin palveluksessa kohta 30 vuotta. Tästä ajasta reilut 28 vuotta Söder oli hitsarina ja teki viime vuosina töitä Hatanpään verstaalla. Infran tehostamistoimien seurauksena Hatanpään verstas lakkautettiin ja Söderille jouduttiin etsimään uusi työpaikka. Työpaikka löytyi virastotalon autohallista. Söder on kuulovammainen ja tarvitsee toisinaan tulkin apua. Haastatteluhetkellä paikalla oli 30 vuotta kuurojen tulkkina toiminut Hannu Lankinen. Hetkeä ennen haastattelua Lankinen oli tulkannut Infran Korjaamopalveluista Söderiä opastamaan tulleen Hannu Keskisen ohjeistuksia vuokra-autojen päivittäishuollosta: pesuaineiden laimennussuhteita, öljyn lisäämistä yms. Söder kertoo, että tehtäviin virastotalon autohallissa kuuluu autojen pesun lisäksi myös tallin ja lähiympäristön siisteydestä huolehtimista. Ne näyttävätkin erittäin hyvin hoidetuilta. Autojen sisäsiivouksessa löytyy usein unohtunutta tavaraa. Haastatteluhetkellä omistajaansa odotti mm. sytkäri, kuulokenapit, cd-levy ja hansikkaita. Mikäli asiakas ei ole tankannut autoa, Söder huolehtii tankin täyttämisestä. Lisäksi jonkin verran Soten ja Halon autoja käy tallissa pesulla. Söderin mukaan autoihin ilmaantuu välillä pikku kolhuja, joista asiakkaat eivät aina muista raportoida. Söder kertto viihtyvänsä hyvin uudessa työssään ja vakuuttaa, että Hatanpäälle ei ole ollut ikävä. Kotoa Hervannasta on helppo kulkea bussilla töihin virastotalolle. Ladat pitivät kunnossa Virastomestari Sauli Petäjistön mukaan virastotalolta vuokrattavia henkilö- tai edustusautoja ei ole isommin kolaroitu miesmuistiin. Autojen menekki on hyvä. Eniten käyttäjiä on museolta, taiteiden ja viestinnän oppilaitokselta sekä kulttuuri- ja nuorisopalveluista. - Ennen vanhaan virastotalon tallissa oli lähes yksinomaan Ladoja vuokrauskäytössä. Siihen aikaan virastomestareille kuului postin kuljettaminen eri hallintokuntiin ja toimipisteisiin sekä valtuuston listojen jakelu valtuutettujen kotiosoitteisiin. Olkapäät pysyi hyvässä kunnossa, sillä Ladoissa ei juuri ohjaustehostimia ollut, muistelee Petäjistö. - Kun autoa vuokrataan, on vuokraajan tiedettävä kustannuspaikkansa. Lisäksi pitää olla esimiehen myöntämä ajo-oikeus, pelkkä ajokortti ei riitä kaupungin auton vuokraukseen. - Söderin Timo on pärjännyt meidän kanssa hyvin kuulovammastaan huolimatta. Timo on aktiivinen yhteydenpitäjä ja kirjoittaa sutjakasti lapulle asiansa, jos tarve vaatii, kiittelee virastomestari Petäjistö. 20 Tampereen Infra

4 Liikelaitoksen yksiköt

4 Liikelaitoksen yksiköt Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Tampereen Infra Liikelaitoksen toimintasääntö 2017 TRE:445/00.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tytti Marttila, puh. 040 801 6306, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

OMAISUUDEN HALLINNAN HYÖDYT JA HAASTEET. 17.2.2012 Teemu Perälä

OMAISUUDEN HALLINNAN HYÖDYT JA HAASTEET. 17.2.2012 Teemu Perälä OMAISUUDEN HALLINNAN HYÖDYT JA HAASTEET 17.2.2012 Teemu Perälä KATUOMAISUUDEN HALLINNAN MERKITYS Kuntien tämän hetken tehtävien tärkeysjärjestys: 1. Vesi- ja viemäriverkoston kunnossapito Sen tärkeydestä

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011 KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE Kirjekysely ja verkkokysely 2011 Kesä 2011 JOHDANTO Tässä raportissa on tulokset helsinkiläisille kohdistetusta kyselytutkimuksesta, jonka katu-

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

1000 TALVIHOITO: KADUT, TORIT, AUKIOT, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT, LINJA- AUTOPYSÄKIT, PYSÄKÖINTIALUEET Valmistelevat työt

1000 TALVIHOITO: KADUT, TORIT, AUKIOT, KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄT, LINJA- AUTOPYSÄKIT, PYSÄKÖINTIALUEET Valmistelevat työt Sivu 1 JOKELAN ALUEURAKKA 2O13 2O17 Tuusulan Jokelan alueurakkaa 2013 2017 koskevaan urakkatarjouspyyntöönne viitaten tarjoudumme suorittamaan urakassa esiin tulevia kokonaishintaan kuuluvia tehtäviä hinnoin

Lisätiedot

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011

Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Asiakaspalvelu ja -palautteet vuonna 2011 Katu- ja puisto-osasto Palvelutoimisto Tarja Posti Taustaa Rakennusviraston asiakaspalvelussa työskentelee asiakaspalvelupäällikön lisäksi 12 asiakaspalvelusihteeriä

Lisätiedot

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU

KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma

Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KONTIOLAHDEN KUNTA Lehmon alue, kunnallistekniikan yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 433-P26804 Suunnitelmaselostus Mönkkönen Eino Sisällysluettelo

Lisätiedot

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN

LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN LÄHTÖTIETOJEN VAIKUTUS LISÄ- JA MUUTOSTÖIHIN SEKÄ TOTEUTUSKUSTANNUKSIIN KATU- JA VESIHUOLLON SANEERAUSKOHTEISSA TUOMAS HAAPANIEMI GEOTEKNIIKAN KONFERENSSI 8.5.2015 TAUSTAA: Työn rahoittajat: Kangasalan

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000 Vuoden 2013 katurakennusohjelma; liitteet Dno TEKE: 117 /662/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen, puh. 044 7032121, kirjoittaa 4.1.2013: Vuoden 2013 talousarviossa

Lisätiedot

Tietyömaiden merkitseminen. Autoliitto Pekka Petäjäniemi

Tietyömaiden merkitseminen. Autoliitto Pekka Petäjäniemi Tietyömaiden merkitseminen Autoliitto 31.5.2016 Pekka Petäjäniemi Tietyömaiden liikennejärjestelyiden periaatteet ja tavoitteet 30.1.2016 2 Tiepidon tekniset ohjeet - sivuilta 20.1.2015 3 Tilaajan asettamat

Lisätiedot

Puisto kuuluu kaikille

Puisto kuuluu kaikille 4 Neljäs oppitunti Rekvisiitta: Leikkiraha, Helsingin kaupungin yhteiset rahat -laatikko (kopiopohja 4) Valokuvia/digikuvia puistosta: penkki, roska-astia, keinu, isoin leikkiväline, puu, lamppu, vesi-aihe

Lisätiedot

LAPPSET PLAYCARE -TURVALLISTEN LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKKOJEN ASIALLA

LAPPSET PLAYCARE -TURVALLISTEN LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKKOJEN ASIALLA LAPPSET PLAYCARE -TURVALLISTEN LEIKKI- JA LIIKUNTAPAIKKOJEN ASIALLA Hyvä leikkipaikan omistaja, On ilo tarjota lapsille paikkoja, joissa mielikuvitus ja leikin riemu voivat päästä valloilleen. Leikki kuitenkin

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN UNIONINKATU AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN - HELSINKI 41 PUHELIMET 29790 37523 Suuri, ajanmukaisella koneistolla varustettu autorenkaiden vulkanoimislaitos AUTORENKAIDEN VULKANOINTI on maassamme,

Lisätiedot

Hoidon ja ylläpidon yhteisalueurakka Ranua , erityispiirteet

Hoidon ja ylläpidon yhteisalueurakka Ranua , erityispiirteet Hoidon ja ylläpidon yhteisalueurakka Ranua 2016-2021, erityispiirteet Ranuan kunta Hoidettava tiestö pääasiassa Ranuan kirkonkylää. Lisäksi Ristijärvi- Penämö ja Simontaipaleentie yht. 27,5 km 1.03 Tiestön

Lisätiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the official opinion of the European Union. TYÖMATKAPYÖRÄILYN

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS KUNTATEKNIIKAN YLLÄPITOPALVELUISTA VUONNA 2015

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS KUNTATEKNIIKAN YLLÄPITOPALVELUISTA VUONNA 2015 JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS KUNTATEKNIIKAN YLLÄPITOPALVELUISTA VUONNA 2015 1. SOPIJAOSAPUOLET: Tilaaja: Rantasalmen kunta / kunnanhallitus Y-tunnus 0166507-1 Poikkitie

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116 FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) ALUEEN MÄÄRITTELY:... 2 1. PERUSTIEDOT... 2 1.1. Suunnittelutilanne... 2 1.2. Maanomistus... 2 1.3. Rakennettu ympäristö... 2 1.4. Luonnonympäristö... 3 2. TAVOITTEET... 6

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista 1 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista Luumäki, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale (EKSOTE), Kouvola, Lahti, Pieksämäki, Valkeakoski Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. ryhmän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 87 Asianro 3521/10.03.07/2013 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Luotettava Laatutyömaa Alan järjestäytyneet

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKESKUS TALOUSARVIOESITYS 2017

YMPÄRISTÖKESKUS TALOUSARVIOESITYS 2017 YMPÄRISTÖKESKUS TALOUSARVIOESITYS 2017 TALOUSARVIOESITYKSEN KESKEISET PERUSTELUT Kaupunginhallituksen Ympäristökeskukselle antama raami on 516 000e. Ympäristökeskuksen talousarvioesitys vuodelle 2017 on

Lisätiedot

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Jos et voi voittaa heitä, liity heihin Pelikulttuuri on yhä enenevässä määrin läsnä yhteiskunnassamme. Tietokonepelejä pelataan jokaisessa kodissa tietokoneella,

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa

Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut

Lisätiedot

Luotettava ratkaisutoimittaja

Luotettava ratkaisutoimittaja Luotettava ratkaisutoimittaja 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöistä ongelmanratkaisua jo 40 vuotta Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on kasvanut 40 vuodessa mekaniikan suunnittelu- ja valmistusyhtiöstä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA

OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekninen lautakunta 79 27.11.2008 Tekninen lautakunta 84 18.12.2008 Tekninen lautakunta 25 25.02.2009 OIKAISUVAATIMUS KOSKIEN KAAVATEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDON URAKKATARJOUKSIA Tekltk 79 Konetyö

Lisätiedot

Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi

Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi Pöytäkirja 1(13) Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus, tarjousten arviointi 1 Laatuarviointiryhmä Hankkeen Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalvelut puitesopimus 2016-2017

Lisätiedot

Luotettava Laatutyömaa

Luotettava Laatutyömaa Luotettava Laatutyömaa Rakentamisen Laatu RALA ry Suomen Tilaajavastuu Oy Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Rakennusteollisuus RT ry Rakennusliitto Lähtökohtana harmaan talouden ja rakentamisen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNGIN KUNNOSSAPITOLUOKITUS

NOKIAN KAUPUNGIN KUNNOSSAPITOLUOKITUS NOKAN KAUPUNGN KUNNOSSAPTOLUOKTUS Sisällysohje 1. KATUJEN KUNNOSSAPTOLUOKTUS Yleistä Ajoradat Kevyenliikenteenväylät Pinnan tasaus ja polanteiden poisto ajoradoilla ja kevyenliikenteenväylillä Liite 1

Lisätiedot

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle 29.11.2012 Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos Kaupungin sisäinen liikelaitos joka toimii uuden Oulun

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N

T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N VALTIMON KUNNAN T E K N I S E N T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N J O H T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty 6.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 2 TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus 2 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko?

Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko? Kuntien teknisen toimen ulkoistus, kannattiko? Opinnäytetyö: KUNTAINFRAN PALVELUIDEN ORGANISOITUMISTAVAT Vaihtoehtojen edut ja haitat Sisältö Esipuhe Toimintaympäristö Tuotannon organisoituminen Organisoitumistapojen

Lisätiedot

Sporttimerkonomi - koulutus -

Sporttimerkonomi - koulutus - Tuntuuko sinusta, että tarvitset lisää osaamista tulevaisuuden haasteisiin infotilaisuus 20.5.2013 klo 17-19 Sporttimerkonomi - koulutus - Koulutusohjelma tähtää liiketalouden perustutkinnon, merkonomi,

Lisätiedot

Liite 1: KualiKSB skenaariot ja PoC tulokset. 1. Palvelun kehittäjän näkökulma. KualiKSB. Sivu 1. Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu

Liite 1: KualiKSB skenaariot ja PoC tulokset. 1. Palvelun kehittäjän näkökulma. KualiKSB. Sivu 1. Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu Liite 1: skenaariot ja PoC tulokset 1. Palvelun kehittäjän näkökulma Tilanne Vaatimus Ongelma jos vaatimus ei toteudu Palvelun uusi versio on Palveluiden kehittäminen voitava asentaa tuotantoon vaikeutuu

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015 Kaupunginhallitus 162 22.06.2015 Tekninen lautakunta 79 27.08.2015 Kaupunginhallitus 210 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 02.11.2015 Tekninen lautakunta 126 19.11.2015

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA

ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala

Lisätiedot

Parikkalan kunta Tekninen toimi Harjukuja Parikkala puh KATUJEN KUNNOSSAPITO LUOKITUS Talvihoito

Parikkalan kunta Tekninen toimi Harjukuja Parikkala puh KATUJEN KUNNOSSAPITO LUOKITUS Talvihoito Talvihoito 1 Katujen ja kevyenliikenteen väylien kunnossapitoluokitus Talvikunnossapito 1.0 Yleistä Parikkalan kunnan kadut on jaettu kolmeen eri kunnossapitoluokkaan. Kunnossapitoluokituksen avulla määritetään

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

MAASTOMITTAUS- JA POHJATUTKIMUSYKSIKÖN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2025

MAASTOMITTAUS- JA POHJATUTKIMUSYKSIKÖN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2025 MAASTOMITTAUS- JA POHJATUTKIMUSYKSIKÖN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2025 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotanto Runkomittaus Kaavan pohjakartan ylläpito Maaperätutkimukset Tonttien

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

KAIVU- JA LOUHINTATOIMENPITEIDEN SUORITTAMINEN SEKÄ KAADETTAVAT PUUT

KAIVU- JA LOUHINTATOIMENPITEIDEN SUORITTAMINEN SEKÄ KAADETTAVAT PUUT 1 (5) KAIVU- JA LOUHINTATOIMENPITEIDEN SUORITTAMINEN SEKÄ KAADETTAVAT PUUT 1. Yleistä Tällä ohjeella pyritään selventämään kaivettavien ja louhittavien massojen sekä kaadettavien puiden osalta vuokraehtoja

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2012 Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa. 6.9.2012 Heikki Miettinen Kyselytutkimuksen tulokset 31 kunnassa 20 Heikki Miettinen SISÄLLYS 1 Johdanto Selvityksen taustaa 2 Otos ja vastaukset 3 Vastaajien taustatiedot 4 2 Yhteenveto tuloksista 5 3 Kadut 3 4 Puistojen hoito

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA

HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA HEKAN ASUKASKYSELY 2016: ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYS SAMALLA HYVÄLLÄ TASOLLA KUIN AIEMPINA VUOSINA 1.3.2017 1 TAUSTAA 1.3.2017 2 ASUKASKYSELYN TOTEUTUKSESTA Samalla mallilla vuodesta 2008 Neljättä vuotta mukana

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään

Lisätiedot

OULUNSALON ALUEURAKAN LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 1(5) OUKA/1581/ /

OULUNSALON ALUEURAKAN LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 1(5) OUKA/1581/ / Laatusuunnitelmamalli 1(5) 17.3.2015 OUKA/1581/02.08.02/2015 OULUNSALON ALUEURAKAN LAATUSUUNNITELMAMALLI 17.03.2015 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, katu ja viherpalvelut Postiosoite: PL 32, 90015 Oulun

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet

Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Vantaan kasvillisuuden käytön periaatteet Sirpa Törrönen Maisema-arkkitehti Kuntatekniikan keskus Kasvillisuus luo hyvinvointia ja terveyttä. Tutut kasvit voivat herättää valoisia muistoja. Tuoksut, lehtien

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta

Valokuva: 2012 BLOM. Ikäystävällinen Hervanta Valokuva: 2012 BLOM Ikäystävällinen Hervanta Vanhusneuvostopäivä Helsinki, 6.4.2016 Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti Ikäystävällisen kaupungin teemat, WHO Ympäristö ja julkiset rakennukset

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe

Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe Kehä I välillä Keilaniemessä, 1. rakennusvaihe 19.1.2016 1 Tilaisuuden ohjelma Tilaisuuden avaus Espoon kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska Hankekokonaisuuden esittely Espoon kaupunkitekniikka rakennuspäällikkö

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 3/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 3/2013. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. [Kirjoita teksti] RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 28.2.2013 kello 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1 2 3 4 16 17 18 19 20 21 22

Lisätiedot

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500 Tapaninpäivän myrskytuhojen selvittämiseen liittyvät tiedotteet Tapaninpäivän poikkeuksellisen voimakas myrsky aiheutti ennen kokemattoman määrän vikoja yhtiömme jakeluverkolla. Kotisivuillamme julkaisimme

Lisätiedot

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Loimaan kaupunginhallituksen elinkeinotoimen linjaus. Elinkeino- ja kaupunkikehitysyksikkö OSKARI

Loimaan kaupunginhallituksen elinkeinotoimen linjaus. Elinkeino- ja kaupunkikehitysyksikkö OSKARI Loimaan kaupunginhallituksen elinkeinotoimen linjaus Elinkeino- ja kaupunkikehitysyksikkö OSKARI Suomen kasvukolmio Alueellisesti Loimaa kuuluu Suomen kasvukolmioon Suomen Kasvukolmio eli Helsinki-Tampere-Turku

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN

Lisätiedot

allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen

allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen Mitä allianssilla tavoitellaan? Pakilan allianssiurakka Maanrakennuspäivä 18.9.2014 Parempaa yhteistyötä tilaajan ja urakoitsijan välillä Anna Keskinen Joustavuutta ylläpitotöihin Asukasyhteistyön parantaminen

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI Liite 4 Yleisten alueiden aurausurakat Keskustan kehä- alueurakka-alueella 2016 2018 LAATUSUUNNITELMAMALLI 9.8.2016 9.8.2016 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto

Lisätiedot

Taloushallinnon kevätseminaari

Taloushallinnon kevätseminaari Taloushallinnon kevätseminaari Minna Korpela Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus www.palkeet.fi Sisältö Tilinpäätöksen sujuvuus Ajankohtaista Palkeista Sisäinen valvonta Kirjanpidossa

Lisätiedot

LAATUSUUNNITELMAMALLI

LAATUSUUNNITELMAMALLI LIITE 3 Laatusuunnitelmamalli 1(5) Yleisten alueiden aurausurakka 2014 2016 LAATUSUUNNITELMAMALLI Laatusuunnitelmamalli 2(5) Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 Laatusuunnitelman tarkoitus... 3 Laatusuunnitelman

Lisätiedot

LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET

LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET LIITE 4 KASELY/268/2016 23.2.2016 LAATU- JA KALUSTOVAATIMUKSET SISÄLTÖ 1. Laatukuvaus 2. Liikenteen laatuvaatimukset ja niihin sitoutuminen 2.1 Palvelun laatu 2.2 Liikennöinnin laatu 2.3 Tekninen laatu

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot