TOIMINTAKERTOMUS 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2010"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2010 P S K - A I KU I S O P I S TO

2 2 Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö-konserni Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö perustettiin Haapavedellä syyskuussa 1990 kehittämään alueellista koulutusta. Säätiötä oli perustamassa 52 perustajajäsentä, joita olivat mm. pääosa Oulun läänin kunnista, Oulun yliopisto ja Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. PSK-Aikuisopisto on Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiön ylläpitämä yksityinen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus. PSK-Aikusopisto kehittää ja järjestää työelämän tarpeista lähtevää korkeatasoista ja käytännönläheistä aikuiskoulutusta, näyttötutkintoja sekä työelämän koulutusja kehittämispalveluja. Työntekijöitä oppilaitoksessa oli toimintavuonna keskimäärin 63 henkilöä. sijaitsee oppilaitoksen Oulun toimipisteessä, Kansankatu 47:ssä. Oppisopimuskeskuksessa oli tarkasteluvuonna keskimäärin neljä päätoimista työntekijää. PSK-Aikuisopiston koulutusaloina ovat yhteiskuntatieteet, liiketalous ja hallinto, luonnontiede (atk), luonto- ja ympäristöala sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala. Oppilaitoksella on neljä palveluyksikköä: Johtaminen ja valmennus Yrittäjäinstituutti Tietotekniikka Sosiaali- ja terveys PSK -Service Oy on Pohjois-Suomen koulutuskeskussäätiön 100 %:sti omistama maksullista palvelutoimintaa varten perustettu osakeyhtiö. Yhtiö aloitti toimintansa kesällä 2007 ja sen tuotteina ovat erityisesti ITC-alalle suunnatut lyhytkestoiset ja yhteishankintakoulutukset. Koko yhtiön palveluksessa 2010 oli 10 päätoimista ohjelmointikouluttajaa Suomessa. Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus on toiminut vuoden 2002 alusta alkaen. Yhteistyöoppilaitoksina ovat Raahen Porvari- ja Kauppakoulu, Oulun Palvelualan Opisto, Haapaveden Opisto, Kalajoen Kristillinen Opisto ja PSK-Aikuisopisto. Hallinnoijana toimii PSK-Aikuisopisto ja Oppisopimuskeskus Vuoden 2010 aikana PSK-Aikuisopistossa on opiskellut yli 1500 opiskelijaa. Koulutukset on suunnattu jo työelämässä toimiville aikuisille, jotka haluavat vahvistaa osaamistaan tai vaihtaa alaa. Ohjaavaa ja valmentavaa koulutusta järjestetään työvoimahallinnon kanssa yhteistyössä sitä tarvitseville. Merkittävä osa koulutuksista suunnataan yrityksille, jotka kouluttavat henkilöstöään tai haluavat rekrytoida yrityksen tarpeisiin koulutettua henkilöstöä. Koulutuksia järjestetään aina muutaman tunnin lyhytkoulutuksista muutaman vuoden kestäviin, tutkintoihin valmentavaan koulutukseen asti. Tutkintoina voi suorittaa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon yhteensä 13 tutkinnon osalta.

3 3 Organisaatio Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiön hallitus/johtokunta PSK-Aikuisopisto rehtori Jaakko Tarakkamäki Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus oppisopimuspäällikkö Pia Kangas Yrittäjäinstituutti koulutuspäällikkö Jukka Matero Johtaminen ja valmennus koulutuspäällikkö Outi Heikkilä Tietotekniikka koulutuspäällikkö Merja Talman-Riihiluoma PSK-Service Oy toimitusjohtaja Jaakko Tarakkamäki Sosiaali ja terveys koulutuspäällikkö Anu Riippa Tukipalvelut kehittämispäällikkö Jussi Leponiemi Tutkintoon johtava koulutus suoritetaan aikuisten näyttötutkintoina, joissa ammattitaito osoitetaan tutkintotilaisuuksissa eli näyttöinä tutkinnon suorittajan omissa työtehtävissä. Näyttö on koulutuksenjärjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelema, toteuttama ja arvioima työtilanne tai työprosessi. PSK-Aikuisopiston toiminnan perustana ovat tutkintoihin johtavat koulutukset. Yritysten ja työelämän tarpeisiin räätälöidyt koulutukset ovat kuitenkin lisääntymässä. Kaikissa koulutuksissa työelämän tarpeiden täyttäminen on opetuksen lähtökohta. Useimmat koulutukset myös suunnitellaan yhteistyössä työelämän edustajien kanssa. Työelämän tarpeita kartoitetaan jatkuvasti mm. eri projektien puitteissa ja koulutuksia suunnitellaan näiden tarpeiden pohjalta. Kouluttajillamme on usein valmentava rooli henkilön kehittymisessä omissa työtehtävissään tai koko yrityksen kehittämisessä. Suopursu PSK-Aikuisopiston logon kuvasymboli esittää suopursua, joka on myös Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka.

4 4 Rehtorin katsaus: TOIMINTAVUOSI 2010 Vuosi 2010 oli Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiön 20. toimintavuosi. Juhlavuotta vietettiin pääasiassa työn merkeissä, toki vuoden lopussa pidettiin henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden yhteinen pienimuotoinen juhlaseminaari. Vuotta 2010 leimasi epävarmuus taloudessa ja koko EU:n tulevaisuudesta. Suomen valtio reagoi ongelmaan lisäämällä erityisesti työvoimakoulutusta. Työvoimahallinnon yhteishankintakoulutukset (REKRY, TÄSMÄ ja MUUTOS) lisäsivät suosiotaan. Myös toisen asteen ammatillisia koulutuspaikkoja lisättiin, mutta edelleen harmillisen vähän niistä ohjautui aikuiskoulutukseen. Oppisopimuksen osalta käytiin laajaa keskustelua laadusta ja oikeasta tavasta toteuttaa perustutkintomuotoista oppisopimuskoulutusta. Muutamien järjestäjien osalta OPM on esittämässä takaisinperintää virheellisesti toteutetun oppisopimuksen johdosta. Tämä ja taloudellinen epävarmuus on vähentänyt oppisopimusmuotoisen koulutuksen suosiota. Oppisopimuskoulutuksen määrä kääntyi voimakkaaseen laskuun myös Pohjois- Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksessa. Toimintavuosi 2010 oli kovasta työvoimakoulutuksen kysynnästä johtuen hyvin työntäyteinen. Koulutusvolyymi kasvoi peräti opiskelijatyöpäivään (kasvua 33 %). Kasvua siivittivät työvoimakoulutuksen ja PSK-Service Oy:n ICT-alan koulutuksen kysynnän vahva kasvu. Oppisopimuskoulutuksen määrä taas väheni puoleen. Konsernin liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla ollen 6,2 milj.. Konsernin työntekijämäärä kasvoi 70 henkilöön. Oulun toimipistettä jouduttiin jälleen laajentamaan avaamalla uusi toimipiste naapurissa olevaan DNA-taloon. Koulutustoimintaa oli lisäksi mm. Haapavedellä, Ylivieskassa, Raahessa, Pudasjärvellä, Kajaanissa, Tampereella ja Espoossa. PSK-Service Oy aloitti vuoden lopulla Oulussa laajan ICT-alan täsmäkoulutuksen yhteistyössä Oulun kaupungin, Pohjois-Pohjanmaa ELY-keskuksen ja alan merkittävimpien ICT-alan toimijoiden kanssa. Tämä viimeistään osoitti, että PSK-Service Oy:llä on erittäin merkittävä jalansija ICT-alan koulutuskentässä. Työelämän yhteistyötä jatkoivat useat Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän yhteistyöprojektit, mm. MUKAVA., IDEPRO, TUOTTAVA ja VIRTUOOSI. Vuoden aikana jatkettiin hyvin tuloksin myös Kipinää Kylille kylien kehittämisprojektia. Ammatilliset perustutkinto- ja ammatilliset lisäkoulutuspaikat täyttyivät edellisvuosien tapaan reilusti yli 100 %. Hakijoita ammatillisiin perustutkintoihin (Luonto- ja ympäristöala, Sote-ala ja Datanomikoulutus) oli kaksinkertainen määrä aloituspaikkoihin nähden. Uusia uria saatiin avattua saamalla Keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkinnon, Johtamisen erikoisammattitutkinnon sekä Yritysneuvojien erikoisammattitutkinnon tutkintojen järjestämisoikeudet. Yhteistyötä yksityisten oppilaitosten kesken jatkettiin toimintavuonna Pohjois-Suomen Yksityisten Oppilaitosten Liitto (PSYO) ry:n kautta. Käytännön toimenpiteinä olivat PSYO:n yhteismarkkinointi ja projektiyhteistyö. Tavoitteena on yhteistyöllä ja resurssien tehokkaammalla käytöllä vastata entistä paremmin työelämän koulutustarpeisiin ja koulutuksen tehokkuusvaatimuksiin. Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö on jo aikuisikään päässyt laaja-alaiseen aikuiskoulutukseen erikoistunut yksityinen toimija. Uudet toimintavolyymin ennätykset, ICT-alan yritysten luottamus Service Oy:n koulutukseen sekä asiakaskunnan hyvä palaute ovat erinomainen pohja jatkaa toimintaa nyt jo hyvin vahvana alueellisena ja valtakunnallisena toimijana. Vuoden 2011 painopistealueita ovat edelleen oman oppisopimuskoulutuksen kehittäminen, työelämäyhteistyö sekä oppilaitosten yhteistyöverkoston jatkokehittäminen. Omasta ja säätiön hallituksen puolesta parhaat kiitokset juhlavuodesta loistavalle henkilökunnallemme sekä kaikille yhteistyökumppaneille. Jaakko Tarakkamäki, rehtori

5 5 Henkilöstö Vuoden aikana säätiön palveluksessa oli keskimäärin 64 henkilöä. Henkilöstön määrä kasvoi vuoden lopussa jo 69 henkilöön ja edellisvuoteen nähden lisäystä oli noin 10 %. Koulutustoiminnan, henkilöstömäärän ja muun toiminnan volyymin kasvu johti jälleen uusien tilojen tarpeeseen. Toissavuonna käyttöön otettiin Rautionkadun toimipiste, jonka käyttöä jatkettiin täysipainoisesti vuonna Vuonna 2010 otettiin lisäksi käyttöön Arkistokadun toimipiste, jossa PSK:lla on noin 600 m²:n tila opetus- ja toimistokäytössä. Säätiö tukee henkilöstösuunnitelman mukaisesti jatkuvaa itsensä kehittämistä sekä omassa työssä että myös pätevyyden hankkimisessa. Omiin pedagogisiin opintoihin myönnetään viiden päivän työaika. Näyttötutkintomestarisuoritukset tehdään pääsääntöisesti työajalla. PSK on mukana edelleen myös HOKES-projektissa. Projektissa pyritään kehittämään projektissa mukana olevien organisaatioiden henkilöstön ammatillista ja yleissivistävää koulutusta. HOKES-projekti mahdollistaa opettajan työelämäjakson, jota hyödynsi vuoden 2010 aikana yksi opettaja. Lisäksi HOKESprojektin järjestämään NTM-koulutukseen Haapavedellä osallistui vuonna 2010 viisi työntekijää, jotka myös valmistuivat näyttötutkintomestareiksi. Työhyvinvointi Työssä jaksaminen, työmotivaatio ja turvallinen sekä kannustava työympäristö ovat vaativan ja muutosherkän asiantuntijaorganisaation perusta. Työhyvinvointia on edistetty yhteistyössä työterveyshuollon kanssa usein eri kampanjoin ja tapahtumin. Lisäksi henkilöstölle on tehty vuotuinen henkilöstökysely, jonka tuloksia hyödynnetään työhyvinvointia ja työn tekemisen laatua tukevia toimenpiteitä suunnattaessa. Toimenpiteiden seurauksia on mitattu säännöllisesti ja niiden antamat tulokset ovat osoittaneet myönteistä kehitystä tapahtuneen. Aktiivisen ja ennaltaehkäisevän toiminnan avulla sairaspoissaolojen määrä on saatu laskemaan. Henkilöstön työhyvinvointiin keskittyneen MUKAVAhankkeen tiimoilta on kehitetty PSK:n omia käytänteitä sekä koulutustuotteita, jotka auttavat työhyvinvointiteeman levittämistä myös muihin ulkoisiin sidosryhmiin. Työhyvinvointi ja työssäjaksaminen huomioidaan erityisesti organisaation strategisessa suunnittelussa.

6 6 PSK-Aikuisopiston johtoryhmä 2010 Säätiön hallitus Jaakko Tarakkamäki, rehtori Merja Talman-Riihiluoma, koulutuspäällikkö Outi Heikkilä, koulutuspäällikkö Jukka Matero, koulutuspäällikkö Anu Riippa, koulutuspäällikkö Pia Kangas, oppisopimuspäällikkö / Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus Jussi Leponiemi, kehittämispäällikkö Johtoryhmä kokoontui vuoden aikana 15 kertaa ja päätti muun muassa seuraavista asioista: Markkinointisuunnitelma Budjetti 2011, talouden hallinta TYKE-hankkeiden suunnittelu Yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa (PSYO) PSK-Service oy:n toiminta Henkilöstön koulutus- ja virkistyspäivät Uuden henkilöstön rekrytointi (mm. SOTE-koulutuspäällikkö, talousassistentti) SOTE-ohjelmiston hankinta (Effica) Connect Pro-ohjelman hankinta LearnLink-ohjelman tilalle Työvoimakoulutuksen verotus Säätiön toimintaa ohjaa ja valvoo hallitus, joka toi mi samalla oppilaitoksen johtokuntana. Johtokun nan henkilöstön edustajana toimi kouluttaja Matti Vähäjylkkä. Hallitus kokoontui toimintavuonna viisi kertaa ja käsitteli kaikkiaan 38 pykälää. Vuoden 2007 alusta lähtien hallitus on nimitetty eliniäksi, eli hallituksen jäsen vaihtuu vain, kun jäsen haluaa erota. Säätiön hallitus/johtokunta Puheenjohtaja: Pentti Silvola Varapuheenjohtaja: Ahti Karvonen Jäsenet: Olavi Jakkula, Esa Riippa, Jorma Heikkilä, Jukka Tikanmäki, Tuomo Karjalainen, Eero Merilä Sihteeri ja esittelijä: rehtori Jaakko Tarakkamäki Johtokunnan henkilöstöedustaja: Matti Vähäjylkkä, kouluttaja, Yrittäjäinstituutti Säätiön perustajajäsenet: 46 kuntaa ja kuntayhty mää Oulun läänistä, Oulun yliopisto, KTV ja KVL Haapaveden Opisto, Postipankki Tilintarkastajat: KHT Risto Hyvönen ja KHT Kari Spårman.

7 7 Liikevaihdon kehitys Milj. Talous Konsernin liikevaihto oli v yhteensä 6,2 milj, kasvua edellisvuoteen oli lievästi. 1 Pääosa toiminnasta muodostui työvoimakoulutuksesta, jossa 0 PSK-Servicen osuus oli merkittävä. Konsernin talous pysyi edelleen hyvin vakaana. Koulutusten opiskelijatyöpäivien jakautuminen Työvoimakoulutus Perustutkintokoulutus Ammatillinen lisäkoulutus Oppisopimuskoulutus Muu koulutus Yhteensä Suoritetut näyttötutkinnot 2010 Perustutkinnot osatutkinnot koko tutkinnot suoritukset yhteensä Liiketalouden perustutkinto, merkonomi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tietojenkäsittelyn perustutkinto Perustutkinnot yht Ammattitutkinnot osatutkinnot koko tutkinnot suoritukset yhteensä Taloushallinnon ammattitutkinto Yrittäjän ammattitutkinto Myynnin ammattitutkinto Sihteerin ammattitutkinto Ammattitutkinnot yhteensä Erikoisammattitutkinnot osatutkinnot koko tutkinnot suoritukset yhteensä Johtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinto Kaikki tutkinnot yhteensä

8 8 Johtaminen & Valmennus -palveluyksikkö Vuosi 2010 oli Johtaminen & Valmennus palveluyksikön osalta useilla mittareilla erittäin tuloksellinen vuosi; Itse asiassa palveluyksikön historian tuloksellisin. Järjestämistämme koulutuksista kertyi opiskelijatyöpäiviä yhteensä , joista työvoimakoulutuksista ja omaehtoisista koulutuksista Palveluyksikön liikevaihto oli 1,24 milj., josta pääosa yli 1,1 milj. tuloutui työvoimakoulutuksista. Kuluneena vuonna PSK-Aikuisopiston Johtaminen & Valmennus - palveluyksikölle myönnettiin johtamisen erikoisammattitutkinnon järjestämisoikeudet. Koulutuspalvelut Johtaminen & Valmennus on moniammatillisten osaajien palveluyksikkö. Palveluvalikoimaamme kuuluvat mm. erityyppiset johtamiskoulutukset sekä lyhyempinä täsmäkoulutuksina että pitempikestoisina tutkintoon valmistavina koulutuksina. Tutkintoihin valmistavissa koulutuksissa olemme tehneet hyvää yhteistyötä johtamisen erikoisammattitutkinnon osalta Keski-Pohjanmaan aikuisopiston ja Edupolin kanssa. Kuluneen vuoden kesäkuussa johtamisen tutkintotoimikunta myönsi PSK Aikuisopistolle johtamisen erikoisammattitutkinnon järjestämisoikeudet, joten olemme voineet laajentaa palvelutarjontaamme johtamisen erikoisammattitutkintojen järjestämiseen. Olemme usean vuoden ajan järjestäneet sihteerin ammattitutkintoon valmistavia koulutuksia monipuolisilla suuntautumisvaihtoehdoilla, mm. talousassistentti, projektiosaaja, sosiaali- ja terveysalan osaaja. Vuonna 2010 valmistavien koulutuksen painopisteinä olivat taloushallinnon teemat. Järjestimme kolme valmistavaa koulutusta työvoimapoliittisena ja yhden omaehtoisena monimuotokoulutuksena. Sihteerin ammattitutkinnon järjestämisestä vastaamme itse. Palveluyksikkö vastaa pääsääntöisesti PSK-Aikuisopiston kielikoulutusten järjestämisestä. Vuonna 2010 järjestimme useita englannin- ja ruotsin kielen koulutuksia sekä koulutusohjelmiimme sisältyvinä että yhteistyökumppaneillemme suunnattuina. Vuonna 2010 järjestimme yhteensä 39 erimittaista koulutusta. Koulutukset koostuivat pitkistä, 300 työpäivää kestävistä, maahanmuuttajille suunnatuista luku-, kirjoitustaito- ja kuntoutuskoulutuksista sekä pitkiin tutkintoihin (johtamisen erikoisammattitutkinto ja sihteerin ammattitutkinto) valmistavista koulutuksista. Lisäksi järjestettiin kolmen viikon mittaisia maahanmuuttajille suunnattuja ryhmäpalveluita. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hankkimana järjestimme vuonna 2010 yhteensä 19 erilaista koulutusta maahanmuuttajille. Kolme luku-, kirjoitustaito- ja kuntouttamiskoulutusta Seitsemän luku- ja kirjoitustaidon koulutusta Kaksi maahanmuuttajien kuntoutuskoulutusta Yksi asiakaspalvelualalle suuntaava koulutus Yksi nuorille maahanmuuttajille suunnattu työelämään ja koulutukseen ohjaava koulutus Kolme ryhmäpalveluna toteutettua työelämävalmiuksia kehittävää koulutusta Kaksi suomen kielen jatkokoulutusta luki- ja maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen käyneille Koulutusten tarkoituksena on tarjota maahanmuuttajille sekä kielellisiä että työelämävalmiuksia ja yleisiä elämänhallinnan taitoja, jotta he kotoutuisivat suomalaiseen yhteiskuntaan. Vuonna 2008 alkanut Osaamiskartoituksen ja henkilökohtaisen ohjauksen avulla työelämään -hanke päättyi elokuussa. Noin kaksivuotinen hanke toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen osarahoittamana. Hankkeen aikana saavutettiin erinomaisia tuloksia. Useimmat hankkeeseen osallistuneet maahanmuuttajat saivat hankkeeseen osallistumisen myötä selkeyttä urapoluilleen ja konkreettisen päämäärän, jota kohti edetä. Henkilöstö Palveluyksikössä työskenteli vuoden aikana 13 päätoimista kouluttajaa, sihteeri, koulutuspäällikkö sekä useita tuntikouluttajia. Henkilöstöresurssit olivat vuoden 2010 aikana erittäin tehokkaassa käytössä koulutuskysynnän jatkuessa ennätyksellisen vilkkaana. Kouluttajat toimivat oman palve-

9 9 luyksikkönsä koulutusten vastuukouluttajina ja kouluttajina, mutta myös hyvässä yhteistyössä Tietotekniikka-, Yrittäjyys- sekä Sosiaali- ja terveys-palveluyksiköiden koulutuksissa kouluttajina ja vastuukouluttajina. Kouluttajien ammatillinen pätevyys ja osaaminen ovat erinomaisen korkealla tasolla. Kaikilla palveluyksikön kouluttajilla on ylempi korkeakoulututkinto ja suurimmalla osalla myös pedagoginen pätevyys. Tämä mahdollistaa laadukkaiden koulutuspalvelujen tuottamisen. Kouluttajat osallistuivat vuoden aikana oman alansa lyhytkoulutuksiin. Näyttötutkintomestaripätevyys on palveluyksikössä tällä hetkellä neljällä kouluttajalla ja koulutuspäälliköllä. Henkilöstö osallistui aktiivisesti yhteistyöverkostojen luomiseen työelämän edustajien kanssa sekä tarjoamalla koulutuspalveluja että vierailemalla lukuisilla työpaikoilla opiskelijoiden työssäoppimisjaksoja ohjaamassa. Katse tulevaisuuteen uuden suunnittelua ja toteuttamista Johtamis- ja asiantuntijakoulutusten sisältöjä kehitettiin vuoden 2010 aikana yhteistyössä työelämän edustajien kanssa. Avainsanana kehitystyössä on asiakaslähtöisyys ja työelämän tarpeiden huomioiminen koulutusten opetussuunnitelmien laadinnassa. Koulutustuotteita markkinoitiin aktiivisesti eri työelämäyhteyksissä. Työhyvinvoinnin teema ja muutoksen hallinta olivat vahvasti esillä vuonna 2010 järjestetyissä johtamisen erikoisammattitutkintoon valmistavissa koulutuksissa. Myös vuonna 2011 työhyvinvointiin ja muutoksen hallintaan liittyvät kysymykset tulevat olemaan vahvasti esillä koulutusten sisällöissä. Uusia maahanmuuttajille suunnattuja koulutustuotteita kehitettiin, esimerkkinä Kielitaidolla työelämäänkoulutukset, joiden järjestäminen käynnistetään vuoden 2011 alkupuolella. Vuonna 2011 tavoitteena on jatkaa hyvää yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen kanssa työvoimapoliittisten koulutusten toteuttamisessa. Kotimaassaan Uudessa-Seelannissa huonekalu- ja autoverhoilijaksi opiskellut Keith Burrow osallistui maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen PSK- Aikuisopistossa Koulutukseen kuuluvan harjoittelupaikan hän halusi löytyvän omalta ammattialaltaan, mutta paikan saaminen oli haasteellista ja vaati yhteydenoton useaan eri verhoilualan liikkeeseen. Lopulta harjoittelupaikka löytyi ennakkoluulottomasta Sisustus-Britasta, joka tarvitsi verhoilijaa. Viiden viikon mittainen harjoittelujakso sujui erittäin hyvin ja työnantaja vakuuttui opiskelijan ammattitaidosta. Ainoastaan suomen kielen taidossa oli puutteita vaativaa asiakaspalvelua ajatellen. Työyhteisössä toimimiseen Keithin kielitaito riitti hyvin. Harjoittelujakson päätyttyä työnantaja palkkasi Keithin työsuhteeseen. Koska kielitaito vaati vielä kehittämistä, päädyttiin oppisopimuskoulutukseen, jossa Keith voi työssäolojaksojen lisäksi opiskella suomen kieltä sekä myynnin ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen osia.

10 10 Tietotekniikkapalveluyksikkö Tietotekniikkapalveluiden henkilöstö koostuu osaavista alan kouluttajista ja IT-tukihenkilöistä. Henkilöstön toimesta aloitettiin vuonna 2010 useita eri koulutuksia, otettiin käyttöön uusia opetusmenetelmiä, vahvistettiin olemassa olevia ja mietittiin uusia innovatiivisia tapoja toteuttaa koulutuksia. Toteutimme tietotekniikkapalveluyksikön tuottamia koulutuksia ja olimme kouluttajina mukana useissa Aikuisopiston muiden palveluyksiköiden ja PSK-Service Oy:n koulutuksissa Oulun alueella, Oulun eteläisellä alueella ja Kainuussa. Koulutustoiminta Tietotekniikkapalveluyksikössä vietiin loppuun, jatkettiin tai käynnistettiin vuoden 2010 aikana useita erillisiä koulutushankkeita. Syksyllä 2009 alkanut Tietojenkäsittelyn perustutkinnon digitaaliseen viestintään suuntautunut ryhmä opiskeli MAC ympäristössä ja vietti loppuvuoden työssäoppimispaikoissa kartuttaen osaamistaan ja suorittaen tutkintojaan. Keväällä 2010 opintonsa aloitti tietojenkäsittelyn perustutkintoon valmistava, pelialanosaajiksi kouluttautuva ryhmä. Valmistavaan koulutukseen kiinnostus oli suuri jo heti markkinoinnin alettua. Koulutuksen työelämäyhteistyöyrityksinä toimivat esimerkiksi pelialan yritykset LudoCraft ja Tuonela. Työvoimapoliittisena koulutuksina järjestimme Oulussa ohjelmistokehittämisen koulutusohjelman, verkkokaupan osaajakoulutuksen, useitä työhön ja koulutukseen ohjaavia koulutuksia sekä uuteen ammattiin ohjaavan koulutuksen. Pudasjärvellä toteutimme toimistoalan täydennyskoulutuksen. Palveluyksikön kouluttajat toteuttivat useita yritys- ja työelämään suunnattuja koulutuksia, aiheina mm. MS Office (Word, Excel ja PowerPoint), www-sivujen teko, kuvankäsittely ja Outlook Exchange. Eri koulutuksissa suoritettiin runsaasti TIEKE ry:n ylläpitämiä Tietokoneen käyttäjän A- ja AB-korttitutkintoja. Vuoden 2010 A- ja AB - korttitodistuksia suoritettiin yhteensä 230. Tietojenkäsittelyn perustutkinnon (datanomi) tutkinnonperusteet uudistuivat elokuussa 2010 ja samalla tutkinnon nimi muuttui Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnoksi. Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon näyttötutkinnon järjestämissuunnitelman ja sen liitteiden tekemisessä oli mukana vastaavan näyttötutkintomestarin johdolla työelämän edustajat ja palveluyksikön henkilöstö. Saimme tutkinnon

11 11 järjestämisoikeudet syksyllä Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon valmistava koulutus alkoi syksyllä 2010 käytöntuen osaamisalaan suuntautuneena. Henkilöstö ja osaaminen Osastolla oli vuoden 2010 aikana kahdeksan päätoimista kouluttajaa, kaksi IT tukihenkilöä, koulutuspäällikkö sekä tuntikouluttajia. Kouluttajilla oli useita vastuualueita koulutuksissa. Viisi kouluttajaa työskenteli vastuukouluttajana eri ryhmissä, vastaten 1-3 eri ryhmästä. Kaksi kouluttajaa toimi vastaavina näyttötutkintomestarina Tietojenkäsittelyn / Tieto ja viestintätekniikan perustutkinnossa. Kouluttajien laaja-alainen osaaminen kattaa esimerkiksi Windows- ja Mac-palvelinjärjestelmät, MS Office työvälineohjelmat, Internetin ja sähköpostin käytön, julkaisu- ja kuvankäsittelyohjelmia, www-sivujen teon (HTML, CSS), ohjelmoinnin (C/C++, JAVA, PHP), tietokantojen hyödyntämisen (MySQL), englannin kielen koulutuksen, sosiaalisen median hyödyntämisen ja urasuunnitteluun, työnhakuun, markkinointiin ja yrittäjyyteen liittyvät teemat. IT-tuen kannalta katsottuna vuosi 2010 oli hyvin monipuolinen monine haasteineen ja muutoksineen. PSK-Aikuisopiston IT-tuen rakentamana ja ylläpitämänä otettiin elokuussa 2010 käyttöön MPLS-verkko (Multiprotocol Label Switching), mikä sinällään toi mukavan helpotuksen niin IT-tuen kuin muunkin henkilökunnan työskentelyyn. Verkon avulla voidaan käyttää PSK:n ylläpitämää verkkoa myös muissa kuin Oulun toimipisteessä. Toimipisteiden määrän kasvamisen myötä myös kopiokoneita on tullut lisää, ja käyttöön otettiin niiden hallintaa ja seurantaa helpottava sovellus. Keväällä 2010 aloitti ensimmäinen pelidatanomiryhmä PSK:lla Oulussa. Koulutus valmistaa monipuolisiin tehtäviin pelituotantoon ja -kehittämiseen erikoistuneissa yrityksissä. Koulutus on ollut erittäin suosittu ja työllistyminen koulutuksen jälkeen näyttää myönteiseltä. Koulutuksessa käytetään pääasiassa PSK:n omia asiantuntijakouluttajia, mutta myös ulkopuolisia asiantuntijoita. Kiinnostaako peliala sinua? Ota yhteys PSK-Aikuisopistoon nopeasti! PSK-Aikuisopiston IT-tuki on ollut tarvittaessa auttamassa PSK-Service Oy:n IT-tukea ohjelmistojen asennuksessa ja atk-luokkien rakentamisessa. IT-tukihenkilöstö ylläpiti Kansankadun, Rautionkadun ja DNA:n Oulun yksiköissä neljäätoista 5-22 opiskelijan ATKluokkaa sekä keskimäärin 60 henkilökunnan käytössä olevaa tietokonetta. ATK-luokkien käyttöä suunnattiin pääsääntöisesti eri ohjelmistokokoonpanojen mukaan: Taloushallinnon ohjelmisto, multimedia ja kuvankäsittely (Adoben tuotteet), Vista tai Window 7, MS Office 2007 tai 2010 sekä ohjelmoinnin tarvitsemat työkalut. Kannettavin tietokonein varustettuja ATK-luokkia ylläpidettiin ulkopaikkakunnilla kuten Haapavedellä, Ylivieskassa, Raahessa, Iissä, Haukiputaalla, Pudasjärvellä, Sotkamossa ja Kajaanissa.

12 12 Yrittäjäinstituutti Koulutustoiminta Vuosi 2010 oli toiminnallisesti ennätyksellisen vilkas. Palveluyksikön koulutustoiminnan volyymi kasvoi 50 %:lla edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu selittyy erityisesti työvoimakoulutuksen voimakkaalla kysynnän kehityksellä. Vuoden 2010 aikana palveluyksikkö järjesti yhteensä 30 pitkäkestoista koulutusohjelmaa. Ohjelmista 16 alkoi vuoden 2010 aikana ja suurin osa niistä oli tutkintotavoitteisia. Lisäksi järjestettiin useita lyhyempiä koulutusohjelmia tai lyhytkoulutuksia, joista puolet toteutettiin henkilöstökoulutuksena. Uusina ohjelmina aloitettiin kaupan esimiehen ja keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkintoihin valmistavat koulutusohjelmat. Loppuvuodesta 2010 käynnistettiin ensimmäisenä Suomessa uuden yritysneuvojan erikoisammattitutkinnon valmistavan koulutuksen markkinointi. Koulutuksen kehittämisessä jatkettiin tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Erityisen maininnan ansaitsevat keruutuotetarkastajan koulutusohjelman valmistelussa tehty laaja-pohjainen yhteistyö. Yhteistyötä jatkettiin taloushallinnon alalla. Tämän tuloksena syntyivät KLT-tutkintoon valmentava ja tutkintoa ylläpitävä täydennyskoulutusohjelma sekä palkkahallinnon täydennyskoulutusohjelma. Vuoden 2010 aikana yksikön koulutusohjelmiin osallistui yhteensä 668 henkilöä. Opiskelijatyöpäiviä kertyi yhteensä kpl. Ammatillisen lisäkoulutuksen osuus volyymista oli 20 %, oppisopimuskoulutuksen osuus 12 %, perustutkintojen osuus 8 % ja työvoimakoulutuksen osuus 58 % ja muut 2 %. Palveluyksikön koulutustoiminnan liikevaihto oli noin 1,5 milj.. Yrittäjäinstituutti -palveluyksikkö, näyttötutkinnot Koko tutk Osatutk Tutkintosuoritukset Liiketalouden perustutkinto, asiakaspalvelu- ja markkinointi 7 7 Myynnin ammattitutkinto Taloushallinnon ammattitutkinto 3 3 Yrittäjän ammattitutkinto Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinto 3 3 Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto 2 2 Palveluyksikkö yhteensä

13 13 Näyttötutkinnot ja niiden kehittäminen Vuoden 2010 aikana palveluyksikössä suoritettiin yhteensä 119 näyttötutkintoa ja lisäksi yksi osatutkintosuoritus. Vuoden 2010 aikana palveluyksikössä uudistettiin tai haettiin järjestämissopimukset seuraaviin näyttötutkintoihin: Liiketalouden perustutkinto; asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto; luontoalan osaamisala Keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkinto; Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto Näistä yritysneuvojan erikoisammattitutkinto on uusi tutkinto, jossa PSK-Aikuisopistolla on tällä hetkellä ainoana Suomessa voimassa oleva järjestämissopimus. Toimintavuoden aikana kouluttaja Tarja Niskanen koordinoi Opetushallituksen nimittämänä maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon perusteiden uudistustyötä. Uudet perusteet esiteltiin alan koulutustoimikunnalle marraskuussa 2010 ja lähtivät sen jälkeen lausuntokierrokselle. Kouluttaja Pirkko-Liina Elomaa puolestaan osallistui asiantuntijana keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkinnon perusteiden uudistamistyöhön. Toimikaudella koulutuspäällikkö Jukka Matero toimii opetusalan edustajana kahdessa tutkintotoimikunnassa; Yrittäjyysalan ja maatilatalouden toimikunnissa. Henkilöstöresurssit ja osaaminen Palveluyksikössä työskenteli vuoden aikana 13 kouluttajaa ja yksi projektisuunnittelija sekä koulutuspäällikkö. Lisäksi palvelujen tuottamiseen osallistui suuri määrä tuntiopettajia ja arviointiryhmien jäseniä. Kouluttajien ammatillinen pätevyys ja osaaminen ovat erittäin hyvällä tasolla. Erityisesti on mainittava vahva työelämän kokemus. Vuoden lopussa yksikön henkilöstöstä pedagogisesti päteviä oli yhdeksän ja näyttötutkintomestareita heistä oli 12. Vuoden lopussa pedagogisessa koulutuksessa oli kaksi henkilöä. Henkilöstöresurssit olivat vuoden 2010 aikana erittäin tehokkaassa käytössä, koska koulutuskysyntä jatkui vilkkaana. Opiskelin PSK-Aikuisopiston järjestämässä yrittäjän ammattitutkintoryhmässä ja sainkin lopulta tutkinnon tehtyä. Koulutus oli melko kokonaisvaltaista ja sellaisenaan itselleni erityisen hyvä, koska aloitin vasta oman liiketoiminnan pyörittämisen. Moni asia tuli joko kokonaan tai ainakin osittain uutena, erityisesti taloushallinnon asiat olivat herättävä kokemus. Koen, että minulla ei olisi riittäviä resursseja menestymiseen ilman tätä koulutusta ja voin suositella sitä jokaiselle yrittäjäksi aloittavalle.

14 14 Sosiaali- ja terveys palveluyksikkö Koulutustoiminta Vuonna 2010 PSK-Aikuisopiston palveluyksikkörakenne uudistui perustamalla Sosiaali- ja terveysalan palveluyksikön. Palveluyksikkö tuottaa sosiaali- ja terveysalan ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon johtavaa valmistavaa koulutusta on järjestetty vuodesta 2008 alkaen. Kuluneena vuonna koko sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suoritti 27 opiskelijaa. Osatutkintoja suoritti 10 lähihoitajaa (lasten ja nuorten hoito ja kasvatus kahdeksan henkilöä ja kaksi henkilöä vanhustyö). Tutkintoon johtavaa valmistavaa koulutusta järjestettiin työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena Haapavedellä ja omaehtoisena ilta- ja monimuotokoulutuksena Oulun toimipisteessä. Tutkinto toteutettiin yhteistyössä Edupolin kanssa. Osaamisalavaihtoehtoja ovat vanhustyö, sairaanhoito ja huolenpito, asiakaspalvelu ja tietohallinta sekä mielenterveys- ja päihdetyö. Oppisopimuskoulutuksena lähihoitajan laajentuvaa osaamista Oulun kaupungin työntekijöille Oppisopimuskoulutus tarjoaa monille jo työelämässä toimiville mahdollisuuden hankkia lisäkoulutusta ja kehittyä alansa moniosaajaksi. Toteutimme Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen kanssa yhteistyössä Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa työskenteleville mahdollisuuden toisen koulutusohjelman suorittamiseen. Oulun kaupunki tarjosi vanhustyössä ja päivähoidossa oleville vakinaisille työntekijöilleen mahdollisuuden laajentaa osaamistaan oppisopimuskoulutuksella. Vanhustyössä työskennelleet siirtyivät työhön päivähoidon palvelualueelle ja opiskelivat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon lapset ja nuoret koulutusohjelmaopinnot. Päivähoidossa työskennelleet siirtyivät työhön vanhustyön palvelualueelle ja opiskelivat vanhustyön koulutusohjelmaopinnot. Ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta Palveluyksikön koulutustarjontaan kuuluu ammatillisena lisäkoulutuksena tarjottavat lyhytkoulutukset yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille. Sosiaali- ja terveysalan turvakorttikoulutus ja erimittaiset ensiapukoulutukset olivat kysyttyjä koulutustuotteita. Hyvinvointipalvelurakenne elää yhteiskunnassa tällä hetkellä voimakasta muutosvaihetta. Samanaikaisesti on ennustettu tapahtuvan sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden keskuudessa runsasta eläköitymistä lähivuosina. Palvelun

15 15 tuottajat miettivät erilaisia ratkaisuja palvelun tuottamiselle. Yksi keino tähän haasteeseen vastaamiseen on sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöiden, sairaanhoitajien ja lähihoitajien rinnalla työskentelevien avustajien tietotaitoosaamisen lisääminen. Toteutimme Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen kanssa hoiva-avustajakoulutuksen. Koulutusryhmä muodostui kolmen työnantajan palkkaamista laitos- tai hoitoapulaisista. Koulutusryhmän opiskelijat tekivät avustavia tehtäviä vanhustyön ja vammaistyön erilaisissa toimintaympäristöissä ja työn ohessa he opiskelivat käytännönläheisesti teoriaa mm. vammaisiin ja vanhusten yleisimpiin sairauksiin liittyen. Lähiopetuspäivinä ryhmä harjoitteli oikeaoppista asiakkaiden avustamista arkisissa toimissa. Koulutuksen toisena tavoitteena oli vahvistaa opiskelijoiden tiedonhankinta- ja oppimisvalmiuksia. Ryhmälle tarjottiin opiskelun aikana ohjausta työuralle ja jatko-opintoihin. Työnantajien ja opiskelijoiden kokemukset koulutuksesta olivat positiivisia ja rohkaisevia. Henkilöstöresurssit ja osaaminen Vuoden lopussa palveluyksikössä työskenteli neljä päätoimista kouluttajaa ja koulutuspäällikkö. Palveluyksikössä neljällä on ylempi korkeakoulututkinto ja opettajan pätevyys. Näyttötutkintomestareita on kolme. Yhdellä kouluttajalla on SPR:n ETK-kouluttajaoikeudet ja SPEK:n hallinnoiman sosiaali- ja terveydenhuollon turvakorttikoulutuksen kouluttajaoikeudet. Viime syksynä työpaikan kahvihuoneen pöydälle oli ilmestynyt tiedote, jossa kerrottiin lähihoitajan osatutkinnon suorittamismahdollisuudesta PSK- Aikuisopistossa. Me kaupungin työntekijät saimme siis kouluttautua oppisopimuksella. Opiskelu teetti töitä. Arviointikriteerit, tehtävät ja näyttöviikko hermostuttivat, mutta selvisimme kaikesta porukalla. Kärsin luki- ja kirjoitushäiriöstä ja välillä tuntui, etten selviä opinnoista. Työpaikan ja kouluttajan ohjauksen ja tuen avulla tehtävät tuli tehtyä, siitä olen hyvin kiitollinen. Jännitimme loppuarviointia, mutta siinäkin pelko osoittautui turhaksi. Kaikesta tehdystä työstä kiitoksena olen pian valmistumisjuhlassa ja todistus kädessäni. Kouluttautuminen ja uusi ura päiväkodissa oli ollut unelmani jo monen vuoden ajan. Koulutus opetti minulle sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan ja niistä on vain pidettävä kiinni. Valmistumisen kynnyksellä kävi niin onnellisesti, että sain vielä vakituisen paikan päiväkodista, jossa työskentelen. Tämä kaikki on tuntunut ihmeelliseltä!

16 16 PSK-Service Oy PSK-Service Oy on vuonna 2008 perustettu Pohjois-Suomen koulutuskeskussäätiön omistama osakeyhtiö, jonka tarkoituksena on tuottaa koulutus- ja kehittämispalveluita ICTalan organisaatioille. PSK-Service Oy:llä on ICT-alan huippuosaamista erityisesti mobiilipäätelaiteohjelmoinnin alalla, mikä mahdollistaa useiden alustojen eritasoiset koulutus- ja kehittämistuotteet. Laajan ohjelmointikoulutustarjontamme lisäksi PSK Service palvelee myös konsultoinnin ja johtamisen alalla. Asiakaslähtöiseen työskentelytapaamme kuuluu, että koulutusten sisältö, kesto ja toteutustapa voidaanmuokata organisaation tarpeiden mukaan. Koulutuksia voidaan järjestää keskeisissä kaupungeissa sekä laadukkaasti etäyhteyksien kautta. Tämä mahdollistaa myös useiden koulutuspaikkojen hallinnan yhtäaikaisesti. Kiinteät toimitilamme sijaitsevat Espoossa, Oulussa ja Tampereella. Palveluskaalamme ulottuu perusohjelmoinnista keskeisten mobiilipäätelaitealustojen ohjelmointikoulutuksiin. Tällä hetkellä tarjoamme niin basic- kuin advanced -tasojen koulutuksia esimerkiksi Qt-, iphone-, Android- ja Linux -ohjelmoinnista. Qt:ssä koulutustarjonnassamme on erilliset koulutukset QtS60- ja Qt MeeGo -spesifisille kokonaisuuksille. Järjestämme koulutusta myös Linux-ylläpidosta sekä Meego Core -ohjelmoinista. Koulutustarjontaamme kuuluvat myös kysytyt QML- ja Qt Quick-koulutukset. Lisäksi Symbian OS -koulutuksia pidetään kysynnän mukaan. Järjestämme koulutuksia yhteistyössä yritysten ja työvoimahallinnon kanssa. Koulutuskalenterimme avoimiin koulutuksiin myös yksittäiset henkilöt ovat tervetulleita mukaan. Kaikki koulutukset on mahdollista toteuttaa joko suomeksi tai englanniksi. Vuonna 2010 PSK-Service Oy:n koulutustoiminta laajeni mittavasti. Laajenemisen mahdollisti mm. Oulun sekä muiden keskeisten kasvukeskusten ICT-alan yhteishankintana toteutetut koulutusohjelmat. Lisätietoja PSK-Servicestä antaa toimitusjohtaja Jaakko Tarakkamäki.

17 17 P S K - A I KU I S O P I S TO Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiön juhlavuosi Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö aloitti toimintansa syyskuussa 1990, joten vuosi 2010 oli säätiön toiminnalle merkittävä juhlavuosi. PSK-Aikuisopiston, Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen sekä PSK- Service Oy:n henkilöstö vietti syntymäpäivää juhlaseminaarin merkeissä, jonne oli kutsuttu myös merkittävimmät sidosryhmien edustajat.

18 18 Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus Työtä vastaavaa koulutusta eri aloille PSK-Aikuisopiston hallinnoiman Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen tehtävänä on työelämän kehittäminen järjestämällä oppisopimuskoulutusta tiiviissä yhteistyössä työelämän ja oppilaitosten kanssa. Olemme asiakas- ja työelämälähtöinen, laadukkaasti toimiva yksityisten oppilaitosten muodostama oppisopimuskeskus, jolla on laaja yhteistyöverkosto. Pohjois-Pohjanmaan yhteistyöoppilaitoksia ovat Oulun Palvelualan Opisto, Haapaveden Opisto, PSK-Aikuisopisto, Kalajoen Kristillinen Opisto ja Raahen Porvari- ja Kauppakoulu. Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus toimii kaikilla aloilla, vaikka toiminnassa painottuvat erityisesti yhteistyöoppilaitosten alat. Keskeisimpiä alojamme ovat yrittäjyys, kaupan- ja hallinnonala, puhdistuspalveluala, ravitsemisala, sosiaali- ja terveysala sekä perhe- ja nuorisotyö. Vuonna 2010 Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksessa koulutukseen osallistuneita oli yhteensä noin 500 opiskelijaa. Yli 80 % koulutuksesta oli tutkintoon johtavaa koulutusta. Suosituimpia perustutkintoja olivat sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, liiketalouden perustutkinto, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto ja logistiikan perustutkinto. Tutkintoon johtavassa lisäkoulutuksessa yleisimpiä tutkintoja olivat johtamisen erikoisammattitutkinto, laitoshuoltajan ammattitutkinto ja siivoustyönohjaajan erikoisammattitutkinto. Asiakkaitamme ovat pienet ja keskisuuret yritykset, julkinen sektori mm. kaupungit ja kunnat sekä ns. kolmannelta sektorilta yhdistykset ja järjestöt. Työssäoppimisen suunnitteluun uusia välineitä Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen vuoden 2010 keskeisin kehittämiskohde on ollut edelleen sähköisen asioinnin kehittäminen. Sähköisen asioinnin kehittämisen tavoitteena on parantaa Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen asiakaspalvelun laatua, tarjoamalla asiakkaille sähköisen asioinnin mahdollisuuksia oppisopimusprosessin eri vaiheissa. Oppisopimuskoulutuksessa työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä tapahtuva oppiminen on tavoitteellista, ohjattua ja arvioitua toimintaa. Yhteistyössä työelämän

19 19 kanssa on noussut esiin tarve kehittää uusia välineitä työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, ohjaukseen ja arviointiin. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä vuonna 2008 käyttöön otettuun sähköisen väliarviointiin. Tällä hetkellä yli 90 % Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskuksen asiakkaista käyttää sähköistä työssäoppimisen väliarviontia. Asiakkaat ovat toivoneet sähköisen asioinnin laajentamista myös työssäoppimisen suunnitteluun. Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus on suunnitellut yhteistyössä Rediteq Oy:n kanssa verkkopohjaisen työssäoppimisen suunnitelman, jonka käyttöönoton pilotti alkoi vuoden 2010 keväällä. Sähköinen työssäoppimisen suunnitelma otettiin käyttöön ensimmäisenä Bauhaus tavaratalon myyntihenkilöstön ja myymälävastaavien oppisopimuskoulutuksessa myynnin ammattitutkintoon tai kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon. Oppisopimuspolkuja opiskeluun ja työelämään Oppisopimuskeskuksen yhtenä tehtävänä on toimia linkkinä työelämän ja oppisopimuspaikkaa hakevien välillä koulutuksen hakeutumisvaiheessa ja vastata siten työelämän kehittyviin työvoiman tarpeisiin. Monella alalla on vaikeuksia löytää sopivia työntekijöitä, jotka hallitsisivat jo alan perustaitoja. Toisaalta pitkään työelämästä pois olleiden, nuorten tai alanvaihtajien on vaikea työllistyä uudelle alalle. Tarvitaan erilaisia yksilöllisiä polkuja, jotka madaltavat kynnystä työelämään ja koulutukseen. Ka-Ura - Perehdytysvalmennus kaupan alalle Pohjois-Pohjanmaan Oppisopimuskeskus on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa PSK-Aikuisopiston, Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimiston ja K-ryhmän kaupan alan yhteistyökumppaneiden kanssa perehdytysvalmennusta kaupan alalle. KA-Ura valmennus on suunnattu työttömille myynti- ja asiakaspalvelutyöstä kiinnostuneille henkilöille ja antaa perusosaamista työskentelyyn vähittäiskaupan myyntitehtävissä. KA-Ura valmennuksessa työ- ja elinkeinotoimiston työharjoitteluun tai työelämän tutustumisjaksoon yhdistetään noin 10 päivää valmennusta, jossa perehdytään kaupan alan perusasioihin mm. asiakaspalveluun, kassatyöhön, hyllytykseen ja työturvallisuusasioihin. Valmennuksen avulla valmennettavat tutustuvat kaupan alalla työskentelyyn ja tulevaisuudessa mahdollisesti työllistyvät alalle. KA-Ura valmennus pilotti toteutettiin ensimmäisen kerran keväällä Hoiva-avustajakoulutus Aloitimme syksyllä 2010 vanhus- ja vammaistyön avustaviin työtehtäviin suunnitellun hoiva-avustajakoulutuksen. Koulutus on suunniteltu yhteistyössä PSK-Aikuisopiston ja hoiva-alan työnantajien kanssa. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia avustaviin hoitoalan työtehtäviin. Hoivaavustajat työskentelevät lähi- ja sairaanhoitajien rinnalla asiakkaiden avustamisessa. Koulutuksen toisena tavoitteena on vahvistaa oppimisvalmiuksia, jolloin koulutus voi toimia polkuna sosiaali- ja terveysalan tai muuhun tutkintotavoitteiseen koulutukseen tai työtehtäviin.

20 P S K - A I KU I S O P I S TO KOULUTUSTARJONTA 2011 YRITTÄJYYS- JA LIIKETOIMINTAKOULUTUS Liiketalouden perustutkinto Yrittäjän ammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Taloushallinnon ammattitutkinto Myynnin ammattitutkinto Yrittäjän ja toimialojen lyhytkoulutukset Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto JOHTAMIS- JA ASIANTUNTIJAKOULUTUS Sihteerin ammattitutkinto Johtamisen erikoisammattitutkinto Kielikoulutukset Henkilöstöjohtamisen lyhytkoulutukset TIETOTEKNIIKKAKOULUTUS Tietojenkäsittelyn ammattitutkinto Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Yritysten A- ja AB-korttikoulutukset LUONTO- JA YMPÄRISTÖALAN KOULUTUS Luontoyrittäjän perustutkinto Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinto Keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkinto SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon osatutkintoja Ensiapukoulutus Sosiaali- ja terveydenhuollon turvakorttikoulutus POHJOIS-SUOMEN KOULUTUSKESKUSSÄÄTIÖ Oulun toimisto I Kansankatu 47 B, 3. krs Oulu Puh. (08) Fax (08) Oulun toimisto II Arkistokatu 4 C, 2. krs Oulu Puh. (08) Fax (08) Oulun toimisto III Rautionkatu 2 C Oulu Puh. (08) Fax (08) Haapaveden toimisto Teknologiakylä Kytökyläntie Haapavesi Puh. (08) Fax (08) Espoon toimisto Stella Business Park Lars Sonckin kaari ESPOO Puh Fax (08)

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö -konserni

Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö -konserni 1 Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö -konserni POHJOIS-SUOMEN KOULUTUSKESKUSSÄÄTIÖ perustettiin Haapavedellä syyskuussa 1990 kehittämään alueellista koulutusta. Säätiötä oli perustamassa 52 perustajajäsentä,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

RPKK KoulutustaRjonta 2009

RPKK KoulutustaRjonta 2009 RPKK koulutustarjonta 2009 huomisen SUUNNANNÄYTTÄJÄt 2 Suomen ensimmäinen Suomen ensimmäisen kauppaopiston, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun, perustivat laivanvarustajaveljekset Johan ja Baltzar Fellman

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU Haettavana on ammatillisen koulutuksen tuntiopettajan määräaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia tehtäviä alkaen elokuusta 2016. Kelpoisuusehdot määräytyvät

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624

Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Ohjelma tänään: klo 10.00 klo 11.00 klo 12.00 klo 12.45 klo 13.15 Tervetuloa ja esittäytyminen Koulutuksen esittely

Lisätiedot

AMKE Johdon foorumi 20.1.2016 Merja Oljakka SOL Palvelut Oy

AMKE Johdon foorumi 20.1.2016 Merja Oljakka SOL Palvelut Oy AMKE Johdon foorumi Merja Oljakka SOL Palvelut Oy SOL Aurinkokunta Haluamme luoda tarinan, joka vastaa sitä mitä olemme ja tahdomme nyt ja tulevaisuudessa. Sen päähenkilö on SOL moniosaaja, asiakkaalle

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy 11.8.2015 VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus Käynnistyy 11.8.2015 Korvaa nykyiset neljä koulutusta Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (Ammattistartti) Ammatilliseen

Lisätiedot

Salpaus enemmän kuin koulu

Salpaus enemmän kuin koulu Salpaus enemmän kuin koulu Meillä opiskelee aikuista ja nuorta Opettajia ja muuta henkilöstöä 15 000 610 Kampuksia Lahdessa, Asikkalassa ja 6 Heinolassa 31 perustutkintoa 28 ammattitutkintoa 17 erikoisammattitutkintoa

Lisätiedot

AIKUISOPISTO. Toimintakertomus 2005

AIKUISOPISTO. Toimintakertomus 2005 Toimintakertomus 2005 Toimintavuosi 2005: 15-vuotta koulutusta aikuisväestölle Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö perustettiin syksyllä 1990 edistämään pohjoisten alueiden kehittämistä aikuisväestön koulutuksen

Lisätiedot

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Kesko. Kauppa luo menestystä

Kesko. Kauppa luo menestystä Kesko Kauppa luo menestystä Kaupan ala tarjoaa työtä ja yrittäjyyttä Kauppa on elinkeinoelämän suurin toimiala, joka työllistää runsaat 320 000 henkeä. Ala tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia toimia yrittäjänä.

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Outi Heikkilä, ped.pät., FM, NTM, koulutuspäällikkö Johtaminen & Valmennus

Outi Heikkilä, ped.pät., FM, NTM, koulutuspäällikkö Johtaminen & Valmennus Luku- ja kirjoitustaidon koulutukset PSK-Aikuisopistossa sekä case-esimerkkejä onnistumisista ja haasteista Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö 25 vuotta Outi Heikkilä, ped.pät., FM, NTM, koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä.

Seloste 1 (9) Versio Näyttötutkinnot 30.12.2013 5. opiskelijapalautekyselyä. Seloste 1 (9) AIPAL näyttötutkintojen opiskelijapalaute 1.1.2014 alkaen Yleistä Rovaniemen koulutuskuntayhtymän (REDU) Lapin ammattiopistossa, Lapin matkailuopistossa ja Lapin urheiluopistossa käytetään

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi 1 Jyväskylän oppisopimuskeskus HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA SUUNNITTELU OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN

Lisätiedot

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat

2. Suoritettava tutkinto ja noudatettavat tutkinnon perusteet, mahdollinen osaamisala ja tutkinnon osat Henkilökohtaistamista koskeva asiakirja 2 ( 7 ) 1. Tutkinnon suorittajan nimi Perustiedot Sukunimi: Opiskelija AIKO Sähköposti: sahkoposti@sahkoposti.fi Etunimet: Taina Puhelin: 0401234567 Syntymäaika:

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto

OTA TALTEEN! Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot MUOVISTA AMMATTI. - Ammatista tutkinto Muoviteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! MUOVISTA AMMATTI - Ammatista tutkinto Suorita perus-, ammattitai erikoisammattitutkinto Muovien kiehtovaan maailmaan pääsee montaa reittiä. Ilman

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Ammattiopisto Luovi luvuin Suomen suurin ammatillinen erityisoppilaitos Osa Hengitysliittoa Toimii 25 paikkakunnalla Henkilöstö yli 860 asiantuntijaa Ammatillisessa peruskoulutuksessa

Lisätiedot

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti. Minna Bálint Opetushallitus AMPA

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti. Minna Bálint Opetushallitus AMPA Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Minna Bálint Opetushallitus AMPA Henkilökohtaistaminen A 794/2015 voimaan 1.8.2015 Laatu Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

Toiminta- kertomus 2013 1

Toiminta- kertomus 2013 1 1 Toimintakertomus 2013 Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö -konserni Pohjois-Suomen Koulutuskeskussäätiö perustettiin Haapavedellä syyskuussa 1990 kehittämään alueellista aikuiskoulutusta. Säätiötä oli

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ YLEISTÄ SOGSAKK perustettu säätämällä laki L545/93 ja asetus A649/93 valtion oppilaitos kotipaikka Inarin kunta opetuskielet suomi ja saame, myös muut kielet mahdollisia YLEISTÄ Saamelaisalueen koulutuskeskus

Lisätiedot

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon

Lisätiedot

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta

Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta Lausunto 1(5) Opetushallitus PL 380 (Kumpulantie 3) 00531 Helsinki Viite Opetushallituksen lausuntopyyntö 17/421/2008 Lausunto liiketalouden perustutkinnon perusteiden luonnoksesta Pyydettynä lausuntona

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Liite 1.1 Savon ammatti- ja aikuisopisto Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely Kuopion toimialue 1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1.1 / Savon ammatti- ja aikuisopisto PL 87 (Presidentinkatu 3 E1) www.sakky.fi

Lisätiedot

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, TUTKINNON MUODOSTUMINEN JA VALINNAISUUS Opetushallitus infotilaisuus 7.12.2009 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa

Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa Ammattiosaamisen merkitys tehokkuuden ja laadun tuottamisessa Mistä ja miten koulutettua henkilöstöä alalle tulevaisuudessa Mitä kiinteistöpalveluala on tänään? osa mittavaa kiinteistö- ja rakentamisklusteria

Lisätiedot

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI!

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI! OPPISOPIMUS on DIILI! HYVÄ Oppisopimuksella osaajaksi stadissa. Työelämälähtöistä oppisopimuskoulutusta Keski- Uudellamaalla. Oppisopimukset Itä- Uudellamaalla. OPPISOPIMUS Viikkotyöaika: min. 25h/vko

Lisätiedot

Sopimus Opiskelija oppii työssä

Sopimus Opiskelija oppii työssä Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Sinussa on kasvun mahdollisuus. Ammatillista koulutusta aikuisille jo vuodesta 1974

Sinussa on kasvun mahdollisuus. Ammatillista koulutusta aikuisille jo vuodesta 1974 Sinussa on kasvun mahdollisuus Ammatillista koulutusta aikuisille jo vuodesta 1974 Oppia tositarkoituksella Aikuisille Koulutukset Ammatilliset tutkinnot Sertifikaatit ja ammattipätevyydet Joustava Käytännönläheinen

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA

OTA TALTEEN! Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot. Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kemianteollisuuden ammatilliset näyttötutkinnot OTA TALTEEN! Laatua elämään AMMATTITUTKINNOLLA Kehity kemian ammattilaisena suorita näyttötutkinto Kemianteollisuus on jatkuvasti kehittyvä toimiala, jonka

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset

Yhteishankintakoulutukset z Yhteishankintakoulutukset RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus Mari Tuomikoski Palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Yhteishankintakouluksella lisää ammatillista osaamista Työvoimakoulutuksena

Lisätiedot

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen

KOULUTUSRAHASTO 2012. Saana Siekkinen KOULUTUSRAHASTO 2012 Saana Siekkinen 1 lyhyesti Omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä ja joka on ollut työelämässä

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden

Tarkempi kuvaus Määrä Ajankohta Rahoitus Muuta Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla yhteyshenkilöiden Henkilöstön osaamiskartoitukset Organisoidaan tarpeen Selvitetään 1 x / Vaihtelee Selvitetään ja sovitaan mukaan esim. ennen henkilöstökoulutusta: kullakin kerralla erikseen Sosiaalipalvelujen henkilöstölle

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Poissa: Marja Heino Varapuheenjohtaja Turun aikuiskoulutuskeskus Mikko Pöyry Jäsen Appelsiini Finland Oy

Poissa: Marja Heino Varapuheenjohtaja Turun aikuiskoulutuskeskus Mikko Pöyry Jäsen Appelsiini Finland Oy 1 (6) Aika: Tiistai 1.11.2011 klo 10.17-14.58 Paikka: Faktia Koulutus Oy, Perkiöntie 9, 30300 FORSSA Läsnä Arto Saarelainen Puheenjohtaja Jyväskylän aikuisopisto Petteri Heimonen Jäsen Pohjoisen Keski-Suomen

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä

AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA. ROHKEUS menestyä AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA ROHKEUS menestyä Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus on Pohjois-Kymenlaakson suurin ja monipuolisin toisen asteen ammatillista aikuiskoulutusta järjestävä oppilaitos. Päätoimialamme

Lisätiedot

UUDISTETUT AMMATILLISTEN

UUDISTETUT AMMATILLISTEN UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ

OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Tiedotusvälineille 3.8.2011 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2011 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010

Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan. Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 Vakaalla ohjauksella oikeaan suuntaan Kiinteistönhoidon työtehtävät Työnantajakäynnit Rovaniemi ja Meri-Lappi 2009-2010 LÄHTÖKOHTA: - Rovaniemen TYP:n työllistämisvaiheen asiakkaista kiinteistönhoitajia

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen

Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19. 20.3.2009, Helsinki Opetushallitus Ulla Nieminen, Koulutuskeskus Salpaus Taustaa Osuma-projekti,

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 19.3.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

TutkintoInfo 19.10.2015

TutkintoInfo 19.10.2015 TutkintoInfo 19.10.2015 Näyttötutkintojärjestelmä Luotiin 1994 säädetyllä ammattitutkintolailla & täydentävällä asetuksella Nykyinen asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1.8.2015 Tutkintorakenteet

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

1. KYSYMYS Taloushallinnon koulutus on volyymihankintapyyntö. Tiedustelisin pystyykö tämän koulutuksen toteuttamaan ryhmämuotoisena?

1. KYSYMYS Taloushallinnon koulutus on volyymihankintapyyntö. Tiedustelisin pystyykö tämän koulutuksen toteuttamaan ryhmämuotoisena? Tarjouspyyntö UUDELY/5434/2015 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TARJOUSPYYNTÖ UUSIMAA KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 1. KYSYMYS Taloushallinnon koulutus on volyymihankintapyyntö. Tiedustelisin pystyykö tämän koulutuksen

Lisätiedot

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen

Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen Liite kiinteistö- ja kotityöpalvelualan koulutustoimikunnan osaamis- ja toimialan ammatillisten tutkintojen tutkintorakenteen kehittämisesitykseen 14.9.2015 Kiinteistöpalveluala kartalla - elintärkeää

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,

14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten

Lisätiedot

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet.

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Ajankohtaiset koulutukset, kurssit ja hakuohjeet: www.oulundiakoniaopisto.fi keho ja mieli Monien mahdollisuuksien opisto Ammattikoulutus

Lisätiedot