Ubuntu. Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry:n jäsenjulkaisu

Transkriptio

1 Ubuntu Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry:n jäsenjulkaisu

2 sisältö ubuntu umgantu ngabanye on xhosan kielinen sananparsi, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa, että henkilön ihmisyyttä mitataan hänen suhtautumisellaan kanssaihmisiinsä. Ubuntu on afrikkalaisen humanismin peruskäsite. Buntu korostaa yhteisön vastuuta sekä jäsenistään että muukalaisista. Ubuntu muodostuu kahdesta käsitteestä. Ntu on esi-isistä tärkein. Hän antoi aikoinaan ohjeet ihmisyyteen. Yhteisön on oltava jäsentensä turva kaikissa tilanteissa. Orpoja ei ole, kaikki ihmiset kuuluvat johonkin. Ubu on abstrakti, laadullinen käsite. Yhdistettynä Ubu ja Ntu muodostavat Ubuntu-sanan, joka käskee meitä huolehtimaan toisistamme. Ubuntu Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry:n jäsenjulkaisu Apartheid-järjestelmän kaikki enemmistöä vastaan kohdistamat nöyryytykset tähtäsivät Ubuntun tuhoamiseen. Se melkein onnistui. Ubuntu kuitenkin elää. Työ Etelä- Afrikan demokratian voimistamiseksi vahvistaa myös Ubuntua. (sven stranden) Pääkirjoitus Yrittäjähankkeessa vilkas syksy Yrittäjyyden aakkoset yksiin kansiin Guesthouse owner Elize Paavon matkassa Etelä-Afrikassa kaikki hyvin Kehitysapu: Kolikon toinen puoli Kiina luo Afrikkaan uudenlaista diplomatiaa.. 12 Etelä-Afrikassa albiinolapsi on Jumalan siunaus Vanhat ketut antautuivat Taking stock of the 16 days campaign Katukomiteat kitkevät huumerikollisuutta nuotioiden avulla Keskuspankin läpikulkijat HIV-testikampanja käyntiin hallituksen johdolla TEEMA: Jalkapallon MM-kisat Kisapöytä koreaksi Ihmiskauppaa vastaan tiedottamalla Lapsiprostituutio on MM-paratiisin pimeä puoli Jalkapallo tuo toivoa Parkwoodin nuorille Onni yksillä, kesä kaikilla Bafana bafana! Jalkapalloturistin Kapkaupunki Architects of poverty Proper break with aids denialism Eettisyys ja tyylikkyys samassa paketissa ubuntu on suomi-etelä-afrikka-seuran jäsenlehti, joka ilmestyy 1 2 kertaa vuodessa. Suomi-Etelä-Afrikka-seura ry PL 535, Helsinki tämän numeron päätoimittaja Johanna Hietalahti kannen kuva worldsport.blogs.cnn.com ulkoasu ja taitto Tiina Åsenbrygg paino Waasa Graphics Oy, 2010

3 pääkirjoitus jäsenmaksu Yksityiset jäsenet 15, Yhteisöjäsenet 100. Jäsenmaksu maksetaan tilille Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita seuraan! ilmoita yhteys tietosi seuran sihteerille osoitteella: tai postitse: Suomi- Etelä-Afrikka-seura, PL 535, Helsinki. jäsenenä saat Ubuntu-lehden 1 2 kertaa vuodessa. Ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi saat säännöllisesti tietoa Etelä-Afrikkaan liittyvistä tapahtumista. Seuraa myös internetsivuja, joilla kerrotaan tulevista kulttuuritapahtumista, seminaareista ja muista ajankohtaisista asioista. suomi-eteläafrikka-seuran hallitus Esko Aaltio (varapj.) Arja Alho (pj.) Erkki Haarala Johanna Hietalahti Annu Kekäläinen Börje Mattsson Leena Märsylä Maiju Tykkyläinen varajäsenet Tapani Brotherus Mark Waller sihteeri Leena Marsio Globaaliin sosiaaliseen vastuuseen Maailmantaloutta ravisuttava finanssikriisi on osoittanut, että rahan liikkeisiin on saatava enemmän rauhallisuutta. Finanssikriisin kuplaa on nimittäin paisuttanut muutamat sadasosan sekunnit, jolloin eri johdannaisilla on tehty spekulatiivisia voittoja. Markkinoiden itsesäätely ei rauhallisuutta tuota ja siksi kansainvälisille rahamarkkinoille tarvitaan uusia pelisääntöjä. G 20 -maitten suunnitelmat valvonnan lisäämiseksi ja veroparatiisien suitsemiseksi ovat hyviä uutisia etenkin, jos ne pystytään toteuttamaan. Mutta myös valuutanvaihtoveron toteutuminen on nyt todennäköisempää kuin koskaan. Kehitysmaille, mutta myös kumppanuuteen perustuvalle globaalille hallinnalle, valuutanvaihtovero olisi myös toivoa antavaa, portti sosiaaliseen vastuuseen. Suomen Attacin arvio maailmantalouden tilanteesta ei ole yhtä optimistinen kuin finanssimaailman keskeisten toimijoiden. Jotta Suomi ja muut maat eivät joutuisi velkadeflaatioon tilanteeseen, jossa sekä rahoituslaitokset, yritykset ja kotitaloudet käyttävät rahansa velanmaksuun, jolloin kokonaiskysyntä vähenee ja työttömyys lisääntyy on nyt vielä jatkettava elvytystä. Veronalennukset kaikille olisivat taloudelle ja työllisyydelle myrkkyä. Mutta on myös selvää, että jossain vaiheessa on elvytyksenkin mahdollisuudet on käytetty loppuun ja siksi talouden epävakautta vähentäviä kansainvälisiä toimia tullaan tarvitsemaan talouden rakenteiden tervehdyttämiseksi. Attac nostaa näistä toimista esiin kaksi. Ensimmäinen liittyy osakkeiden ja muitten arvopapereiden myyntiin liittyvään, jo edellä mainittuun valuutanvaihtoveroon, joka olisi aina sitä suurempi mitä vähemmän aikaa myyjä on pitänyt arvopaperia hallussaan. Toisessa toimessa osakkeista tehtäisiin velkakirjojen kaltaisia aikarajoitettuja arvopapereita, jolloin niitten arvot eivät voisi nousta loputtomasti. Rahan illuusio ei ehkä häipyisi, mutta saisi monet näkemään sen abstraktin luonteen. Kehitysmaitten kannalta G 20 -maitten kokous päätti niitten puolesta turvata Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) lainarahoitusmahdollisuudet. Vielä parempaa olisi, mikäli pystyttäisiin luomaan valuuttavaranto, joka olisi maailman valuutoista riippumaton. On aika vapautua dollarin, euron tai yuanin ylivallasta. Samalla myös IMF:n politiikka tarvitsee suunnanmuutosta. Kehitysmaissa talouspolitiikan suositukset, jotka ovat olleet luototuksen edellytyksinä, ovat saaneet aikaan paljon tuhoa kehityksen sijaan. Yksi tärkeä tekijä on ollut, että Afrikan maitten talous on ollut lahjoittajavetoista ja kehityksen tukemisessa on laiminlyöty yhteyden rakentaminen kansalaisyhteiskuntaan. Afrikka on kärsinyt paitsi aivovuodosta myös teollisuuden taantumisesta. Kaikkien toimien jälkeen Afrikka on entistä enemmän riippuvainen raaka-aineistaan ja tuonnista. Juuri niin ei pitänyt käydä. Onneksi meillä ei ole vain maailman mahtavien toimien sivustakatsojan rooli. Monissa yrityksissä on oivallettu sosiaalisen vastuun merkitys, joka on seurausta kansalaisjärjestöjen toiminnasta mutta myös julkisesta keskustelusta. Myös oma mikroyrittäjyyshankkeemme on hyvä esimerkki siitä, millä tavoin voidaan rakentaa onnistumisen polkuja paitsi yksilöiden myös yhteisöjen elämässä. Afrikka tarvitsee yrittäjyyttä, joka lähtee yhteisöistä ja näin rakentaa paitsi kansalaisyhteiskuntaa myös sosiaalista vastuuta taloudellisen hyvinvoinnin ohella. arja alho, puheenjohtaja UBUNTU 1/09 sivu 3

4 YRITTÄJÄHANKKEESSA Viimeinen hankevuosi oli kiireinen Suomi-Etelä-Afrikka-seuralle ja etenkin hankkeen kumppaneille. Viiden vuoden aikana yli mikroyrittäjää saatiin koulutettua. Joulukuussa ropsahti palkinto hyvästä työstä: Ulkoasiainministeriö myönsi mikroyrittäjyysprojektille jatkorahoituksen kaudelle Teksti Leena Marsio kuva Johanna Hietalahti UBUNTU 1/09 sivu 4 JATKORAHOITUS VARMISTUI Suomi-Etelä-Afrikka-seuran hanke Mikroyrittäjyyden edistäminen Etelä-Afrikassa jatkuu kaudella Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen osasto tukee hanketta eurolla. Yrittäjyysprojekti koulutti yli mikroyrittäjää vuosina Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen osasto tuki hanketta tuolloin eurolla, mikä teki siitä suurimman ministeriön tukeman kansalaisjärjestöhankkeen Etelä-Afrikassa. Omarahoitusosuus projektissa on 15 %. Tarkoituksena on edistää kaikkein köyhimpien työllistymismahdollisuuksia paikallisen yhteistyöverkoston avulla. Hanketta toteuttaa Etelä- Afrikassa viisi yhteistyökumppania. Keskiössä ovat nuoret, naiset ja työttömät kaupunkien köyhälistöalueilla ja maaseudulla. Pienyrittäjiä koulutetaan tiiviskurssilla, jossa tuleva yrittäjä oppii ammattinsa aakkoset laskimen käytöstä budjetointiin, liiketoimintasuunnitelman laatimiseen ja kassavirran hallintaan. Hanketta ovat tukeneet Ulkoasiainministeriön lisäksi Suomen lähetysseura, Suomen Liikemiesten Lähetysliitto sekä Suomen Yrittäjät. Myös useat seurakunnat sekä lukuisat suomalaiset pienyrittäjät ovat antaneet hankkeelle tukensa. Mikroyrittäjä Winny Secumula pyörittää puhelin bisnestä kotipihallaan Namakgalessa, Limpopossa. Lokakuussa hankkeen kumppaneita vieraili Suomessa kertomassaa kokemuksistaan ja tapaamassa suomalaisia kumppaneita. Vierailulla olivat Nomzamo Landigwe (Hope Africa), Siziwe Kuboni (Greater Stellenbosch Development Trust) sekä hankkeessa koulutettu majatalon omistaja Elize Anthony. Kiireinen viikko vierähti valtakunnallisten Yrittäjäpäivien ja muiden vierailuiden merkeissä. Yrittäjäpäivillä vieraat puhuivat nuorten yrittäjien tapahtumassa Haaga-Heliassa ja pääsivät samalla tapaamaan myös opetusministeri Henna Virkkusta. Hanke oli teemana ensi kertaa järjestetyssä yrittäjien kirkkopyhässä, jonka jumalanpalvelus pidettiin Lauttasaaren kirkossa. Siziwe ja Elize lauloivat tilaisuudessa ansiokkaasti omilla äidinkielillään, xhosaksi ja afrikaansiksi. Yrittäjyyteen käytiin tutustumassa Helsingin ulkopuolellakin. Karjaalla vieraat tutustuivat työttömien työpajatoimintaan todeten, että tämäntyyppiselle konseptille olisi tarvetta Etelä-Afrikassakin. Fiskarsissa heitä viehätti kyläläisten, yrittäjien ja taiteilijoiden yhteen hiileen puhaltaminen, joka on johtanut menestykseen. Turussa Suomen liikemiesten lähetysliiton vieraina eteläafrikkalaiset tapasivat paikallisia yrittäjiä. Viikon vierailu koettiin antoisana molemmin puolin. Eteläafrikkalaiset kokivat oppineensa paljon vierailun aika-

5 Mikroyrittäjyyshanke VILKAS SYKSY na Suomesta ja yrittäjyydestä. Erityisesti Suomessa ihastutti koulutusjärjestelmä, tasa-arvoisuus ja ympäristötietoisuus. Vieraita ilahdutti kovin suomalaisten uteliaisuus sekä halu auttaa ja tehdä yhteistyötä Afrikan maiden kanssa. SEMINAARIT KIINNOSTIVAT Syksyllä järjestettiin hankkeen päätösseminaarit Helsingissä ja Kapkaupungissa. Molemmat keräsivät hyvin väkeä. Suomen Yrittäjien kanssa 14. lokakuuta järjestetty Pienyrittäjyys kehityksen moottorina -seminaari peilasi yrittäjyyttä suomalaisten ja afrikkalaisten yhteistyöhankkeiden kautta ja pohti laajemminkin yrittäjyyden merkitystä kehitykselle. SY:n puheenjohtaja Jarkko Wuorinen avasi seminaarin ja totesi, että yhteistyön pienyrittäjien välillä tulee ylittyä yli oman maan rajojen, myös kehittyvien ja kehitysmaiden suuntaan. Ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikön uusi päällikkö Okko-Pekka Salmimies kertoi yrittäjyyden edistämisestä ministeriön ohjelmissa. Kepan viestintäjohtaja Mika Railo taas kertoi valmisteilla olevan tutkimuksen tuloksista, jonka mukaan järjestöt ovat aikaisempaa valmiimpia dialogiin yritysten kanssa jos ennen järjestöt heristivät nyrkkiä yrityksille, nähdään ne nyt potentiaalisina yhteistyökumppaneina. Paneelissa SEAS:n puheenjohtaja Arja Alho, eteläafrikkalaiset vieraat, Ulla Sarasalmi Kirkon Ulkomaanavusta sekä Lauri Haavisto Lähetysseurasta pohtivat Johanna Hietalahden johdolla yrittäjyyden merkitystä kehitykselle. Päivän päätti Jouko Kuisman yhteenveto. Mikroyrittäjät pääosassa Kapkaupungissa, Crossroadsin townshipissa 5. marraskuuta järjestetty Mikroyrittäjyysseminaari keräsi satakunta vierasta kumppanijärjestön Thembalitshan tiloihin. Päivän avasi kaksi hankkeessa koulutettua mikroyrittäjää, jotka omalla esimerkillään todistivat yrittäjyyskoulutuksen merkityksestä menestykselle. Tilaisuuteen tervehdyksensä toimi myös elokuussa työnsä Etelä-Afrikassa aloittanut Suomen suurlähettiläs Tiina Myllyntausta. Päivän aikana kuultiin puheenvuoroja mikroyrittäjyyden roolista köyhyyden poistamiseksi ja talouden kehittämiseksi sekä köyhimpien luotottamiseen erikoistuneiden pankkien puutteesta Etelä-Afrikassa. Kumppanien paneelikeskustelussa olivat esillä kokemusten pohjalta kehitetyt parhaat käytännöt, kuten edullisimpien tavaroiden hankintakanaviin tai markkinointiin liittyvä neuvonta. Lisätietoja: YRITTÄJYYDEN AAKKOSET YKSIIN KANSIIN Mikroyrittäjyyshanke poiki käsikirjan, joka valottaa projektin tuloksia, oppiläksyjä ja parhaita käytäntöjä yrittäjien tarinoita unohtamatta. Hit the Ground Running Doing Micro Business Training in South Africa -kirjan on toimittanut Mark Waller. Hanke sijoittuu Etelä-Afrikkaan, mutta kirjan tulokset ovat sovellettavissa laajasti. Nomzamo Landigwe (Hope Africa), Siziwe Kuboni (Greater Stellenbosch Development Trust) ja oman majatalon perustanut Elize Anthony piipahtivat myös Turussa. KUVA RIITTA SAARINEN Kirjan tarkoitus on inspiroida eri toimijoita, niin yrityksiä, järjestöjä kuin viranomaisiakin, mikro- ja pienyrittäjyyden edistämiseen kehitysmaissa. Oman mikroyrityksen perustaminen on monelle ainoa vaihtoehto työllistyä. Mutta menestynyt bisnes tarvitsee muutakin kuin hyvän idean. Erityisesti naisille ja nuorille suunnattu yrittäjyyskoulutus tarjoaa bisnestaitojen kehittämisen avulla uusia mahdollisuuksia sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen sekä elämänhallinnan parantamiseen. Kirja on ladattavissa osoitteesta net. UBUNTU 1/09 sivu 5

6 Mikroyrittäjyyshanke GUESTHOUSE OWNER ELIZE UBUNTU 1/09 sivu 6 Elize Anthony comes from a family of farm workers in Western Cape. She started out working as a housemaid on a farm. Today she is a micro-entrepreneur with a profitable business, a small guesthouse on the outskirts of Stellenbosch. TEXT ELIZE ANTHONY AND LEENA MARSIO PHOTO VELI-MATTI LAMPPU When she left the farm as a young woman in 1980, Elize Anthony taught herself, through night classes and a willingness to learn wherever she could, to become a secretary. She resigned in Elize Anthony is one of the micro entrepreneurs trained in the project to start her own business. I had a dream I admired women in the business world when they talk. They were my inspiration, my role model. I did a bit of homework and heard about the Micro MBA course at Ikhaya Trust Centre. I enrolled myself at the course organised by the Greater Stellenbosch Development Trust and completed the course successfully. Elize found the course very fruitful, and she wanted to become more involved in the tourism industry and become an entrepreneur. Through this course I could literally learn about all the aspects of starting my own business. The course gave me confidence to do my market investigation, to look for a gap in the market and definitely how to manage my business activities, quality and price. I could sit down and try to write my own business plan. In normal circumstances I would never have done this. In May 2008 Elize started her own business, the Simonsberg Guest House, and she is now proud to say to be an owner of a three star guest house. I see my business as a unique opportunity to contribute to the economic development of the area and provide a service that will leave the guests with a positive and satisfying experience of true South African hospitality. I invested this with my own funds and it is important for me to make a success of my life earnings without any investment from the bank. I encourage and recruit my fellow brothers and sisters in the greater Stellenbosch as well as on farms to complete the Micro MBA course and to equip themselves to become entrepreneurs. Now that I am an entrepreneur I became more involved with community projects such as HIV/AIDS workshops or soup kitchens, too. In October 2008 Elize visited Finland as part of the FSAA project. It was a great and unforgettable experience. It was an eye opener to value a different culture and lifestyle definitely a very healthy lifestyle! The best thing in my visit was to see the Uusix workshop in Helsinki that you have implicated to assist and uplift the unemployed sector of your country. After visiting Finland I now have a wider vision of the meaning of entrepreneurship for development.

7 PAAVOn matkassa KEHITYSYHTEISTYÖ Viime keväänä Suomen ulkopoliittista johtoa matkasi eri puolilla Afrikkaa. Paavo Väyrysen veivät Etelä-Afrikkaan ja Sambiaan kauppa- ja taloussuhteet. Mukaan pääsi kaksi toimittajaa. Teksti JOHANNA HIETALAHTI kuvat JOHANNA HIETALAHTi JA JAANA PUUSTELL Siinä hän on. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen odottelee hillityn harmaassa puvussaan Afrikanlentoa. Ympärillä parveilee parikymmenpäinen joukko elinkeinoelämän vaikuttajia. Tämä porukka on menossa tekemään kehitysyhteistyötä. Ohjelmassa on neuvotteluita useiden Etelä-Afrikan ja Sambian ministerien kanssa. Sambiassa Väyrynen tapaa myös presidentti Rupiah Bandan. Luapulan läänissä esittäytyy Suomen rahoittama maaseutukehityshanke kaukaisille avustajille. Vajaan viikon matkalla kaksi maata, kymmeniä juuri sillä hetkellä maailman tärkeimpiä asioita ja minuuttiaikataulu. Avustaja Riikka Manner pitää huolen, että aikataulu myös pitää ja että salkusta löytyvät oikeat paperit. Vasta myöhemmin selviää, kuka huolehtii ministerin riittävästä rentoutumisesta. Se on Väinö Linna, jonka Täällä Pohjantähden alla -trilogian toinen osa oli jo hyvässä vauhdissa, vaikka matka oli vasta puolivälissä ja Mansan kyläkin vielä näkemättä. KEHITYKSEN LINJAKIISTAT Paavo Väyrynen pamahti julkisuuteen tapansa mukaan kohulla viime keväänä. Siinä missä Suomen kehityspolitiikka on perinteisesti painottunut terveydenhuoltoon ja koulutukseen, Väyrysen uusi linjaus suuntaa katseet julkiselta sektorilta yksityiselle. Kauppa ja kehitys kun ovat erottamattomasti toisiinsa liittyviä, Väyrynen sanoo. Ministeri sai linjauksillaan saman tien erityisesti järjestöväen vihat UBUNTU 1/09 sivu 7

8 Johanna Hietalahti Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kehitysmaatutkimuksen tutkijakoulutettava Helsingin yliopistossa. UBUNTU 1/09 sivu 8 AVUSTA UUDENLAISEEN KEHITYSYHTEISTYÖHÖN Suomen kehityspolitiikka Etelä- Afrikassa astui uuteen aikaan viime keväänä, kun lahja-apu lakkasi. Tarkoitus on muuttaa toiminnan luonne vastaamaan paremmin kumppanin kehitystasoa. Se tarkoittaa käytännössä instituutioiden ja yliopistojen välistä yhteistyötä tai vaikkapa FinFundin ja Finnpartnershipin rahoitusta yrityshankkeille, ulkomaankauppaja kehitysministeri Paavo Väyrynen selittää. Suomi on siis linjassa Presidentti Thabo Mbekin kaudella iskostetun markkinavetoisen politiikan kanssa, jonka yhdeksi lippulaivoista nousi tietoyhteiskunnan rakentaminen ja uuden teknologian edistäminen. Etelä-Afrikkaan matkanneen bisnesdelegaation joukossa onkin biotieteilijöitä, it-osaajia, meteorologian alan asiantuntijoita. Rahoittamalla tiede- ja teknologiahankkeita Suomi toivoo olevansa rakentamassa Etelä-Afrikkaa, joka on tasa-arvoinen ja kaikille kansalaisille suunnattu tietoyhteiskunta. Hyvä päämäärä joskaan ei kaikkien mielestä se tärkeimpänä asialistalla oleva. Afrikan johtavaa talousmaata repivät syvä taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus, rikollisuus, HIV-epidemia ja työttömyys. Kolmannes väestöstä elää alle kahdella dollarilla päivässä. niskaansa. Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa kritisoi kehityspolitiikkaa avoimuuden puutteesta vaalikauden puoliväliarviossaan. Erityisesti kriitikoita huolettaa, että yritysten intressit ohjaavat liiaksi kehityspolitiikkaa. Onko kehitysyhteistyöstä tullut bisnestä? Kaikki toiminta, joka edesauttaa Etelä-Afrikan tai Sambian talouden kehittymistä, siis myös niiden kaupallisten suhteiden vahvistumista, on tehokasta köyhyyden poistamista, Väyrynen vastaa. Tietenkin kun kerran Suomen varoilla toteutetaan hankkeita, niissä voidaan hyödyntää suomalaista osaamista. Joissakin tapauksissa se voi merkitä, että suomalaiset yritykset ovat niitä toteuttamassa. PARASTA POLITIIKKAA Paavo Väyrysestä syntyy median perusteella helposti vaikutelma, että siinäpä vasta itsepäinen ukko. Kyllä hän todistettavasti on myös ystävällinen, syvällinen, kohtelias ja hyvin ahkera. Lusakalaisessa aamiaispöydässä haastattelu kääntyy rennoksi rupatteluksi, miten viljelijöitä täytyisi opettaa viljelemään paremmin: käyttämään parempia siemeniä, lannoittamaan, käsittelemään tuotteita, markkinoimaan niitä. Tämä menee paljolti vertaisoppimisen kautta. Jollekin tilalle tulee parempaa siementä, naapurin isäntä huomaa, että tuohan olikin hyvä juttu ja hankkii samaa. Tällaisia virikkeitä tarvitaan, että saadaan kehitystä liikkeelle. Ja sitten yhtäkkiä se huikea itsevarmuus, joka taitaa ollakin osasyyllinen suunnasta jos toisesta tulevaan tyytymättömyyteen. Meidän kehityspoliittinen ohjelmamme on maailmanlaajuisesti katsoen huippu. Se perustuu nykyaikaiseen ja kestävään kehityspoliittiseen ajatteluun, Väyrynen päättää. Piste! ONGELMAT SYVÄSSÄ Sambian Luapulassa maaseudun kehityshanke esittäytyy asiaan kuuluvin seremonioin. Viljelijät pitävät palopuheita, lapset tanssivat, naiset esittelevät leipomuksiaan. Aika ajoin kaiuttimista kajahtavat Kiitos Suomi! Thank you, Finland! -huudahdukset. Joku bisnesdelegaation edustajista liikuttuu kyyneliin. Suomeen lähtee puhelu: Nämä ovat niin kiitollisia! Tämä tulee suoraan sydämestä!

9 Suomi on tukenut maaseudun kehitystyötä Luapulassa yli 20 vuoden ajan. Vaikka asiat näyttävät olevan silmiä hivelevän hyvin, Mansan kylä painiskelee samankaltaisten ongelmien kanssa kuin monet muut eteläisen Afrikan kylät. Rakenteelliset ongelmat ovat juurtuneet syvään, jokainen euro on elintärkeä. Kun Paavo Väyrynen kävi Sambiassa ensi kertaa vuonna 1985, elettiin vielä yhden puolueen ja sosialismin aikaa. Nyt on siirrytty kokonaan toisiin oloihin. Ongelma oli talouden yksipuolisuus ja liiallinen riippuvuus kuparista. Onnetonta on, että 24 vuoden jälkeen tilanne on täsmälleen sama. Rahoittajan näkökulmasta kiitosta saa maaseutuhankkeen rakentaminen kestävämmälle pohjalle: koko maataloustuotannon arvoketju on mukana tuotannosta ja jalostamisesta myynninedistämiseen saakka. Enää ei riitä, että kalat saa järvestä, ne on saatava markkinoille. Sitä joutuu kuitenkin pohtimaan, että kun aika paljon varoja käytetään, mikä on lopullinen hyöty, mitä tästä saadaan. Jotain vaikutusta on saatu aikaan, ja kyllä se monin tavoin näkyy, Väyrynen pyörittelee. LAHJOJEN VAIHTOA Mansan kyläjuhla huipentuu lahjojen vaihtoon. Paavo Väyrynen antaa kyläläisille tuliaisiksi pumpun. Vastalahja on lava-autollinen vuohia ja kanoja, jotka eivät tosin lentokoneeseen asti pääse. Erittäin terveen ja hyvännäköisiä vuohia kyllä olivat, niistä olisi saanut hyvän karjan rakennettua kotona, ministeri murehtii. Muistan, kun Mauno Koivisto kävi presidenttinä Kazakstanissa. Hänelle lahjoitettiin hevonen. Sen kotiin saamisessa oli aikamoinen pulma! Lähteet: HS 11. ja YLE Uutiset ETELÄ-AFRIKASSA KAIKKI HYVIN Kolumni Jalkapallon MM-kisojen järjestelyt sujuvat hyvin! Suomalainen vastaanottajamme kertoi tärkeimmän tiedon heti aluksi Johannesburgin lentokentällä kevättalvella Älkää huolehtiko, niistä tulee hienot kisat ja kaikki sujuu, mies jatkoi ja pahoitteli, että kisoja varjostaa yksi asia. Suomi ei pelaa niissä. Saatoin huokaista helpotuksesta. Tuliaisostokset oli turvattu. Olin saanut tehtäväksi viedä Mikkeliin futiskisojen virallisen t-paidan. Sellaisen, jossa on Fifan merkki, tutut kolme raitaa ja kisamaskotin kuva. Lähikuppilan jalkapalloporukassa sillä saa paljon arvostusta. Se lisää paidan omistajan asiantuntemusta ja antaa hyvän kuvan kotioloista. Vaimo on käynyt Etelä-Afrikassa asti ja ymmärtänyt, mitä mies tarvitsee. Pretoriassa oli hieno hotelli, pikkubussi ei eronnut suomalaisista ja viralliset puheet olivat tylsiä niin kuin aina. Uutistoimittaja heräsi, kun kohdalle osui suomalainen, joka on asunut maassa pitkään. Tarkoitus oli haastatella häntä ja kirjoittaa juttu, miltä maa näyttää suomalaisen silmin. Juttu jäi tekemättä. Hämmästyksestä en toivu koskaan. Kuuntelin suu auki puhetta siitä, kuinka Etelä-Afrikasta kannattaa ostaa talo, golfkentät ovat taivaallisia ja ihmiset niin laiskoja, että naapurimaista täytyy tuoda työntekijät. En edes halua muistaa, ketkä ovat niitä nöyrimpiä palvelijoita. Muutama puheen väliin työnnetty kysymys arjen sujumisesta jäi ilman vastausta. Sain kuitenkin neuvon hankkia ylimääräisen matkalaukun. Nämä, niin kuin maahanmuuttaja paikallisia asukkaita kutsui, myyvät hienoja ja tarpeellisia asioita niin halvalla, että hävettäisi olla ostamatta. Minun Etelä-Afrikassani ei tarvita rahaa. Hotellissa ja sen matkamuistomyymälässä toimivat moitteettomasti kaikki kansainväliset luottokortit. Randin kurssilla ei ollut niin väliä. Koska takapuoleni alla oli koko ajan jonkunlainen auto, en saanut kosketusta paikallisiin. Suomalaisen maahanmuuttajamme mielestä se ei ollut mikään menetys. Hotellin ikkunasta näkee riittävästi, ja jos palvelu pelaa, se riittää. Hänen mielestään on myös turhaa uhrata ajatuksia sellaisille asioille kuin vesi. Sitä on golfkentän nurmelle tarpeeksi. Ulkoministeriö ottaa ministereiden työmatkoille silloin tällöin mukaan myös toimittajia. Jos toimittaja ei ole tehnyt kotiläksyjään kunnolla, saattaa maakuntalehden otsikossa lukea: Etelä-Afrikassa kaikki hyvin. Juttu jatkuu: Viini virtaa ja tarjottimet notkuvat herkuista. Kaikki hymyilevät ja elämä on turvallista. Senhän todistaa jo kotien ikkunoissa olevat kalterit. Kahden vuorokauden oleskelu riittää terävään analyysiin. Lentoasemalta löytyvät tuliaispaidat. Ilahduin. Niissä lukee Made in South Africa. Jaana Puustell Kirjoittaja on sanomalehti Länsi-Savon uutistoimittaja, joka on hurahtanut kehitysyhteistyöhön. UBUNTU 1/09 sivu 9

10 KolikoN TOI Pekka Peltola Kirjoittaja on tutkija ja valtiotieteiden tohtori, jolla on pitkä työkokemus eteläisestä Afrikasta. Länsi myy kehitysavulla köyhille maille myös omaa käsitystään kehityksestä, omaa kulttuuriaan. Avun saajiksi valikoituvat erityisesti ne maat, joilla on myytävänä haluttuja raaka-aineita ja jotka ostavat avunantajamaiden tuotteita. Rahalle halutaan vastinetta myös parlamentaarisena demokratiana, lakiin perustuvana hallintona ja talouskasvuna. Teksti PEKKA PELTOLA KUVat Johanna hietalahti UBUNTU 1/09 sivu 10 Näyttäisi siltä, että useimmissa Afrikan maissa ja Afganistanissa monipuoluevaalit pannaan toimeen pelkästään siksi, että läntiset avunantajat edellyttävät sitä. Varsinkin amerikkalaisille demokratia rajoittuu vaaleihin, erityisesti monipuoluevaaleihin. Jos ne kyetään panemaan kehitysmaassa toimeen, asia on hoidettu. Mitään väliä ei näytä olevan sillä, haluavatko ihmiset edes valita vaihtoehtojen välillä, vai äänestetäänkö pelkästään sillä perusteella, että päällikkö käskee äänestämään tätä tai tuota ehdokasta. Jos ihminen on lukutaidoton, ei hänellä ole sen paremmin eväitä kuin intressiäkään toimia toisin. Taloudellisen demokratian kannalta yhtä hyvä tai monesti jopa parempi hallintotapa on perinteinen: päällikkö ottaa kyllä kaiken, mutta hänen uskottavuutensa johtajana edellyttää, että hän jakaa sitä alaspäin runsaasti ja joka päivä. Valitettavan usein hunajan valuminen loppuu ennen kuin se saavuttaa suurimman osan köyhimmästä väestä. Investointeihin se ei myöskään riitä, ylellisyystuotteisiin kylläkin. Mutta joka tapauksessa kyläpäällikkö on vastuussa alamaisilleen, mitä vaaleilla valittu johtaja Afrikassa ei yleensä ole. Avunantajille kuitenkin tuntuu riittävän, että eliitti on tyytyväinen ja yhteistyöhaluinen. Kehitysmaiden eliittien annetaan varastaa, koska ne kontrolloivat omia maitaan. Suurvaltoja on turha pyytää luopumaan kehitysavun antamisesta: kehitysapu on tarpeen suurvaltaaseman pönkittämiseksi.

11 KEHITYSYHTEISTYÖ NEN PUOLI Euroopan Unioni on kehitysmaiden suhteen suurvalta ja Suomi EU:n jäsen, velvoituksineen. Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi Pohjoismaat, Hollanti ja Kanada voisivat saada jotain muutosta aikaan. MITEN EROON KORRUPTIOSTA? Olisiko sellaisia tapoja auttaa, jotka eivät ruoki varastamista, korruptiota ja välistävetoa? Esimerkiksi kirkkojen apu ja lähetystyö eivät suuntaudu talouteen vaan koulutukseen, terveydenhoitoon ja moraalisesti kestävään elämään. Ne eivät juurikaan ruoki väärinkäytöksiä. Kansalaisjärjestöt ovat useimmiten liikkeellä hyvin tavoittein, mutta ne eivät kykene luomaan pysyviä korruptiovapaita saarekkeita, eivätkä vahvista maan hallintokeoneistoa. Ruohonjuuritason apuhankkeiden tuloksia maataloudessa, kaivojen kaivamisessa, lukutaito- tai terveyskampanjoissa voidaan seurata tarkasti. Mutta kansalaisjärjestötkin voivat luoda keskitason byrokraateille mahdollisuuksia lohkaista koulu-, kuljetus- tai muista avustuksista ansaitsemattoman osan. Varsinkin Afrikan maiden korruptio on huolestuttanut ja masentanut kaikkia Pohjoismaita. On havaittu, että vastaanottajamaiden johtohenkilöt eivät kahmi vain tuotannon tuloksia vaan myös kehitysapua. Näin apu itse asiassa ruokkii osaltaan korruptiota. Joissakin maissa apu on pantu ajoittain jäihin eripituisiksi ajoiksi, kontrollijärjestelmiä on tehostettu ja koordinaatiota parannettu. Tulokset ovat olleet toistaiseksi vaatimattomia. Maan tapa ei hevillä muutu, Afrikassakaan. PITÄISIKÖ APU LOPETTAA? Jos kehitysapu vain pahentaa Afrikan ongelmia eikä saavuta köyhää kansaa, pitäisikö kehitysapu lopettaa? Somalia hylättiin, mutta se ei lakannut olemasta ongelma. Päinvastoin, maan tilanne vaivaa paitsi somaleja myös lähinaapureita ja kansainvälistä merenkulkua. Myös Zimbabwe on afrikkalaisten naapureittensa varassa, eikä hyvältä näytä sielläkään. Hylätyt katsovat itään ja varsinkin Kiinaan. Mutta Kiinakaan ei harjoita hyväntekeväisyyttä, vaan vaatii avulleen reaalivakuudet: öljyä, maata, kaivoksia, porauslupia ja pääsyä sisämarkkinoille. Kolonialismi on tulossa takaisin, nyt myös idästä. Ehkä kehitysapu onkin ennen kaikkea yksi tapa ostaa vaikutusvaltaa maailmassa. Köyhyyden poistaminen, lasten oikeudet ja muut kauniit asiat ovat silloin kuorrutusta, eivät pääasia. UBUNTU 1/09 sivu 11

12 KIINA LUO AFRIKKAAN UUDENL UBUNTU 1/09 sivu 12

13 KEHITYSYHTEISTYÖ AISTA DIPLOMATIAA Mitä kovemmin Kiinan talouden rattaat pyörivät, sitä tukevampaa jalansijaa maa hakee Afrikasta. Demokratiapyrkimykset ja politiikan pöytätavat eivät kaupantekijöitä turhia hierrä. Teksti johanna hietalahti Melkeinpä mihin tahansa Afrikassa meneekin, kiinalaiset näyttävät ehtineen sinne ensin. Kokonaisia kaupunkeja on syntynyt kuin tyhjästä, on rakennettu siltoja, teitä, ostoskeskuksia. Jopa syrjäisimmissä kylissä tönöttää kiinalaisten putiikkeja. Ne ovat täynnä peittoja, vaatteita, kattiloita, saippuaa, pientä muoviroinaa. Niin kuka onkaan mikroyrittäjän pahin kilpailija Limpopon kylissä, Etelä-Afrikassa? Kiinalainen kauppias, joka pystyy aina alittamaan hinnat. Toisaalta, sanonnan mukaan kylässä, jossa ei ole intialaisia tai kiinalaisia, ei ole kauppaakaan. Erilaiset kaupustelijat ovat tulleet Afrikkaan viimeisen kymmenen vuoden ajan, usein köyhistä oloista. Vaikka kyse olisi kuinka pienestä tulosta hyvänsä, se on sen arvoista, sanoo englantilainen Afrikan politiikantutkija Giles Mohan, joka vieraili Helsingissä kehitystutkimuksen konferenssissa helmikuun puolivälissä. Pidempi historia kiinalaisille Afrikassa ja erityisesti Etelä-Afrikassa ulottuu reilun sadan vuoden taakse, kun kolonialistinen hallinto tarvitsi halpaa työvoimaa rautateiden rakennukseen. Nyt maa on solminut sopimuksen taloudellisesta ja diplomaattisesta kumppanuudesta kymmenien Afrikan maiden kanssa. Pitkän historian ansiosta kiinalaisilla on valmiit verkostot ja kielietu. Lisäksi he elävät vaatimattomasti verrattuna esimerkiksi moniin länsimaalaisiin Afrikassa. Mutta seuraako Kiinan Afrikan- valloituksesta pelkästään hyvää? Aiheesta on julkaistu kymmeniä kirjoja. Useimmat tosin vain vahvistaen stereotypioita, Mohan huomauttaa. Kiina on valtava, monipuolinen maa ja Afrikka maanosa, jossa on yli 50 valtiota. Ei siis pitäisi yleistää. Kiina voi olla uhka monille tuottajille. Vaikutukset eivät ole aina myönteisiä, mutta eivät toisaalta aina kielteisiäkään, Mohan pyörittelee. APU KÄÄNTYy KAUPAKSI Kiina on luonut oman Afrikka-strategian, jossa kehitysyhteistyö ja bisnes kulkevat käsi kädessä. Avusta ei enää puhuta, vaan mieluummin yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Tämä käsittää teknistä yhteistyötä, koulutusta, maatalous- ja lääkeprojekteja ja niin edelleen. Kiina antaa rahat, mutta rahat myös käytetään usein kiinalaisiin yrityksiin ja työvoimaan. Käyttämällä tällaista pehmeää valtaa kiinalaiset ovat onnistuneet luomaan uudenlaista diplomatiaa. Ja Afrikka on melko vastaanottavainen kiinalaisille yrityksille. Paine rakentaa taloja ja kehittää infrastruktuuria on suuri. Kiinalaiset tekevät samoja asioita kuin vaikkapa maailmanpankki tai muut kansainväliset toimijat mutta vain hiukan eri tavoin. Suurin ero on, että kaikki tapahtuu hyvin nopeasti, ja tulokset ovat konkreettisesti nähtävissä. Ensimmäistä kertaa kylmän sodan jälkeen Afrikan maat voivat sanoa, että ei kiitos, meitä ei kiinnosta teidän apupakettinne. Teillä on liikaa ehtoja, se kestää liian kauan, Giles Mohan sanoo. LÄNSIMAITA NÄRÄSTÄÄ Virallisesti kiinalainen kehitysyhteistyö pyrkii edistämään rauhaa, vakautta ja yleistä vaurautta maailmassa eikä suinkaan alistamaan mitään osapuolta. Kriitikot ovat kuitenkin huolissaan avun kovista ehdoista ja ihmisoikeuksien laiminlyönnistä. Afrikan politiikantutkijan Giles Mohanin sanoin Afrikka on pitkään ollut länsimaiden takapiha. Kun Kiina on alkanut sekoittaa pakkaa, länsi ei oikein tiedä, kuinka reagoida. Kansainvälinen yhteisö on lähinnä pohdiskellut, pitäisikö jonkinlaisia pelisääntöjä alkaa kehitellä. Länsimaat yrittävät käsitellä asiaa ja luoda jonkinlaista yhteistyötä, mutta luulen, että kaikki ovat lähinnä paniikissa, Mohan sanoo. Giles Mohan puhui Helsingin yliopistossa järjestetyssä kehitystutki muksen konferensissa helmikuussa UBUNTU 1/09 sivu 13 HENRI ONODERA

14 ETELÄ-AFRIKASSA ALBIINO Suhtautuminen albiinoihin vaihtelee suuresti eri Afrikan maissa. Etelä-Afrikassa albiinolapsen syntyminen perheeseen on sekä Xhosa- että Zuluperinteen mukaan Jumalan lahja. Koko Etelä-Afrikassa kuva ei ole näin ruusuinen. Vastikään ilmestyneen kirjan, Looking Insiden mukaan albiinoiden syrjintää ja leimaamista esiintyy laajalti myös Etelä- Afrikassa. Teksti TAPIO VESTINEN UBUNTU 1/09 sivu 14 Huippumalliksi haluava Diandra on albiino. kuva ambushu.com

15 Tapio Vestinen Kirjoittaja on Ylen freelance-kirjeenvaihtaja Afrikassa. LAPSI N JUMALAN SIUNAUS Erityisen synkkä tilanne albiinojen kohtelussa on Keskisessä Afrikassa, jossa albiinot ovat todella yhteiskunnan pohjasakkaa. Tämä on ilmennyt karmealla tavalla viimeaikaisissa albiinomurhissa Tansaniassa. Siellä on tapettu viimeisen kahden vuoden aikana yli viisikymmentä albiinoa. Tansanialainen tuomistuin langetti vastikään kuolemanrangaistuksen neljälle albiinopojan surmanneelle miehelle. Miehet surmasivat 10-vuotiaan pojan vuosi sitten, paloittelivat hänet ja myivät ruumiinosat noitatohtoreille suuresta rahasta. Albiinojen murhista on Tansaniassa tuomittu kuolemaan viimeisen vuoden aikana seitsemän miestä. Murhiin puuttui lopulta presidentti Jakaya Kikwete sen jälkeen, kun muun muassa EU ja YK olivat ne tuominneet. Murhien katsottiin vahingoittavan Tansanian kansainvälistä mainetta ja antavan maasta alkukantaisen kuvan. Albiinomurhat alkoivat vuonna 2007 ja jatkuivat keskeytyksettä kahden vuoden ajan. Taustalla ovat olleet noitatohtorien lisäksi myös rikollisjengit, joille noitatohtorit maksoivat albiinojen ruumiinosista tuhansia dollareita. Surmaaminen oli mahdollista, koska paikalliset poliisit katsoivat asiaa sormiensa läpi. JUMALAN SIUNAUS Etelä-Afrikassa on seurattu järkytyksellä Tansanian albiinomurhia. Etelä-Afrikan suurimpien heimojen, Xhosien ja Zulujen uskomusten mukaan albiinolapsen syntyminen on perheelle Jumalan lahja, jonka uskotaan tuovan varallisuutta. Kun näin tv-uutisista jutun albiinomurhista, vatsaani kouristi ja aloin itkeä. Minulla itselläni on albiinokaksoset ja suvussamme on monta albiinolasta, eikä heitä syrjitä millään tavalla, kertoo Xhosa-heimoon kuuluva Maria Klaas, joka elää Eastern Capessa, Port Elisabethissa. Isoisälläni oli kaksi albiinolasta. Koko kylä uskoi, että lapset toivat suvulle siunausta ja varallisuutta. Sedälläni olikin sen kyläseudun suurin karja, joka kasvoi vain entisestään lasten syntymän jälkeen, Maria Klaas kertoo. Myös maan toisella suurella heimolla, Zuluilla on sama uskomus albiinoista: he tuottavat perheeseen hyvinvointia ja onnea. Etelä-Afrikassa albiinoille on omia kouluja ja erityissairaaloita, ja he saavat herkän ihonsa hoitamiseen ilmaisen lääkityksen. Albiinot ovat varsin yleinen näky Etelä-Afrikan katukuvassa, ja myös omat huomioni vahvistavat Maria Klaasin antaman kuvan. Asuntoni läheisyydessä sijaitsevassa Mandelaparkin townshipissä asuu useita albiinolapsia, jotka leikkivät täysin tasavertaisina muiden lasten kanssa. MYÖS ETELÄ-AFRIKASSA SYRJINTÄÄ Mutta kuva albiinoista onnen ja varallisuuden tuojina ei ole koko Etelä-Afrikassa näin ruusuinen. Vastikään ilmestynyt kirja, Looking Inside kertoo myös toisesta todellisuudesta. Monissa osissa Etelä-Afrikkaa albiinoita verrataan apinoihin ihon pigmentin puutteen takia. Looking Inside -kirjan mukaan syrjinnän ja leimaamisen kohteeksi joutuvat erityisesti sokeat albiinot. ALBIINOT KÄRSIVÄT GEENIMUUNNOKSESTA Albiinot kärsivät geenimuunnoksesta, jonka vuoksi elimistö ei tuota tyrosinaasi-entsyymiä, jota tarvitaan melaniinin tuottamiseen. Melaniinin puuttumisen vuoksi albiinot ovat vaaleaihoisia, vaaleahiuksisia ja toisinaan myös sini- tai punasilmäisiä. Albiinot eivät rusketu lainkaan, ja heidän ihonsa palaa herkästi auringossa. Tästä syystä heillä esiintyy tavallista enemmän ihosyöpää, erilaisia silmäsairauksia sekä sokeutta. Afrikassa albiinoja on tavallista enemmän. Sataatuhatta lasta kohden Afrikassa syntyy yli kaksikymmentä albiinolasta, kun Yhdysvalloissa määrä on kuusi ja Euroopassa vain alle kaksi. Ehkä tunnetuimmat albiinot maailmassa ovat amerikkalaiset bluesmuusikkokaksoset Johnny ja Edgard Winter. kuva flickr.com UBUNTU 1/09 sivu 15

16 VANHAT KETUT ANTAUTUIVAT Eila Lyytikäinen Kirjoittaja on Kapin Kettujen avustusprojektin vetäjä. Mitä tapahtuu, kun kolmisenkymmentä kaiken nähnyttä toimittajaa matkustaa Etelä-Afrikkaan? Tämä on tarina siitä ja matkan kauaskantoisista seurauksista. Teksti EILA LYYTIKÄINEN KUVat JOUKO LINDGREN UBUNTU 1/09 sivu 16 Olimme palaamassa kahden ja puolen päivän safarilta Pilanesbergistä ja matkalla kohti Johannesburgin lentokenttää. Matkanjohtajamme, Vanhojen Kettujen puheenjohtaja Leena Tamlander huomasi valtatien varressa parakkimaisen koulurakennuksen, jolle hän spontaanisti kävi kysymässä lupaa pistäytyä. Rehtori toivotti meidät tervetulleiksi, ja niin pöllähdimme bussista hiekkaiselle pihalle, jossa lapset olivat lopettelemassa ruokailua kaapien viimeisiä murusia alumiinilautasilta. Hetkessä koulun piha tulvahti täyteen ääneen. Lapset antautuivat poseeraamaan luontevasti, ikään kuin olisivat harva se päivä ahnaiden turistikameroiden silmässä. Lasten iloisuus ja välittömyys sulatti. Useimmilla oli puhtaat, kirkkaankeltaiset koulupaidat tai -puvut; osalla ei kouluasua eikä kenkiäkään. Ihastuin oitis pieneen, vakavailmeiseen poikaan, jolla oli yllään vain pieni hihaton T-paita. Pihamaalla lapset järjestäytyivät jonoihin ja lauloivat vieraat tervetulleiksi. Rehtori näytti kartasta, mistä kaukaa olimme tulleet Leena tarkensi, että joulupukin maasta. Luultavasti useimmat lapsista eivät olleet joulupukista kuulleetkaan, mutta hetki oli varmasti mieleenpainuva meille kaikille siinä koulun pihalla. Olimme varmuuden vuoksi varustautuneet koulutarvikkeilla, jos tällainen vierailu sattuisi onnistumaan. Lapset ottivat pienet tuomisemme vastaan tyynen ja tyytyväisen näköisinä. Selvästikään koululla ei ollut totuttu kaukaisiin vieraisiin. Rehtori kertoi, että yleensä he katsovat sivusta turistibussien ohihuristelua. TUNTEESTA TOIMINTAAN Lasten iloisuus ja sievä käytös tekivät suuren vaikutuksen. Jatkoimme matkaa hyvillä mielin, liikuttuneinakin. Itseäni koululla käynti alkoi askarruttaa jo seuraavana yönä. Voisiko sitä pientä poikaa saada kummilapseksi? Voisimmeko tehdä jotakin muuta lasten ja koulun hyväksi? Muilla oli samanlaisia ajatuksia, ja ennen kotimatkaa olimme jo päättäneet perustaa avustusprojektin ja aloittaa keräyksen koulun hyväksi. Ensimmäinen tehtävä oli selvittää, millä koululla olimme käyneet. Olimme olleet niin tohkeissamme, että kukaan ei ollut tullut kysyneeksi koulun nimeä. Ja 34 toimittajaa matkassa! Selvisi, että koulu on Rastenburgin maakunnan, Lekgalongin kylän Tsunyanen alkeiskoulu. Koulussa on lähes 300 oppilasta. Seutu on köyhää kaivosaluetta. KOULUPUVUT YKKÖSENÄ Aloitimme matkalla olleiden kesken kuukausittaisen, kolme vuotta kestävän keräyksen. Olemme kartuttaneet avustustiliä arpajaisilla sekä matkakuvista teetetyillä korteilla, joita olemme ostaneet ja myyneet. Apuna on ollut Johannesburgis-

17 sa asuva suomalainen yhdyshenkilö, joka on käynyt jo pariin otteeseen koululla ja toimittanut toivetarvelistoja. Ensimmäisenä aiomme hankkia koulupuvut lapsille, joiden vanhemmilla ei ole niihin varaa. Koulu toivoo apua myös uusiin rakennuksiin ja pihan asfaltointiin. Isojen ja kalliiden hankkeiden toteutuminen tuntuu meistä tässä vaiheessa liian työläältä ja kaukaiselta. Koulun listan kärjessä on uusi keittiö, jonka tarpeen näimme kun ruokaa valmistettiin taivasalla puiden katveessa. VALOKUVISTA NÄYTTELY Lähes vuosi matkan jälkeen voi todeta, että Etelä-Afrikassa on jotakin ainutlaatuisen sytyttävää. Saimme aikaan upean valokuvanäyttelyn. Kuvat ovat esillä ensi keväänä esimerkiksi Viking Linen laivoilla, joilla vietetään Etelä-Afrikan viikkoja. Tammikuun lopussa Leena Tamlander käy Tsunyanen koululla, ja silloin projektimme ensimmäinen etappi täyttyy. Mottonamme on ollut, että pienelläkin voi tehdä hyvää. Ehkä siinä on jonkin suuren alku? LASTEN ILO JA REHTORIN KYYNELEET Tsunyanen peruskoulun ala-asteen rehtori Abbey Sesane on selvästi tunteellinen mies. Hänellä nousivat kyyneleet silmiin nähdessään koululaisten ilon Kapin kettujen joululahjoista. Moni oppilaista ei ollut koskaan saanut joululahjaa. Vein ne joulukuun alussa. Tsunyanen koulun periaatteena on kasvattaa lapsista itsenäisiä, toisista välittäviä ja ympäristöä kunnioittavia. Opetusmetodina on rakkaus, lasten kunnioittaminen ja vastuun opettaminen. Vastuuta opetetaan äänestämällä demokraattisesti luokille johtaja, leaderi ja varajohtaja. Luokkien leaderit huolehtivat jonojen suoruudesta, luokassa käyttäytymisestä ja jopa koulun avaimista. Leaderit keräävät illalla avaimet ja toimittavat ne hallituksen puheenjohtajalle. Aamulla he myös avaavat ovet. Rehtorin mukaan luokissa ei ole koskaan kaaosta. Kolme vuotta rehtorina toiminut Sesane korostaa lapsille koulutuksen tärkeyttä. Ilman hyvää peruskoulutusta ei ole tulevaisuutta, hän tähdentää. Rehtori jatkaa koulussa vielä kaksi vuotta ja lähtee sitten jatkamaan opintojaan. Hän aikoo osallistua Etelä-Afrikan koululaitoksen uudistamiseen. Tsunyanen koulu on pieni maalaiskoulu, jossa on runsaasti köyhistä oloista tulevia lapsia. Koulurakennukset ovat aika hyvässä kunnossa, mutta koulun keittiö on alkeellinen, tiilivessoista puuttuvat pöntöt ja piha kaipavat kunnostusta. Kouluun haluttaisiin myös vihannespuutarha. VANHAT KETUT Helvi Kolehmainen Vanhat ketut on Radio- ja televisiotoimittajien (RTTL) vuonna 1998 perustama yhdistys, johon kuuluu 530 eläkkeelle jäänyttä Ylen ja MTV:n toimittajaa, kuvaussihteeriä tai teknistä työntekijää. Vanhat ketut järjestävät aktiivisesti seminaareja, erilaisia tilaisuuksia ja tutustumiskäyntejä sekä matkoja. Vuoden 2009 alussa ketut tekivät kaksiviikkoisen matkan Etelä- Afrikkaan Johannesburgiin, Pilasnesbergin kansallispuistoon ja Kapkaupunkiin. Matkalle osallistuneiden ryhmästä syntyi Kapin ketut, joka aloitti kolmivuotisen avustusprojektin Tsunyanen alkeiskoulun hyväksi. Ensimmäisenä tehtävänä on koulupukujen hankinta niitä tarvitseville oppilaille. Kapin ketut järjesti matkakuvistaan valokuvanäyttelyn Pasilassa toukokuussa Kuvia oli esillä myös Caisassa Etelä-Afrikan käsityönäyttelyn yhteydessä syyskuussa. Keväällä 2010 kuvat ovat esillä Viking Linen laivoilla Etelä-Afrikkaviikkojen yhteydessä. UBUNTU 1/09 sivu 17

18 TAKING STOCK OF THE 16 DAYS The 16 Days of Activism for No Violence Against Women and Children (25 November-10 December), which was held in South Africa in 2009 for the tenth year running has started to acquire some mantra-like qualities. TV and radio spots on the campaign invariably reiterate notions of commitment to change, to men taking a stand against rape and abuse, to the need for respect and care in our communities, and so on. All worthy and commendable sentiments. But has anything changed? Text MARK WALLER UBUNTU 1/09 sivu Days events are held throughout the country each year and involve rallies, workplace meetings, public debates and plenty of media coverage. Newspapers and magazines offer a lot of coverage, ranging from individual stories of survival and learning to coverage of legislation and research. The impact of all such awareness raising efforts has paid off in some respects, according to Sue Sloan, who was head of one of the first rape crisis centers in the country, the Rape Crisis Shelter for Battered Women, in Cape Town. When I look at the landscape in South Africa now, I am inspired and encouraged by the extent to which the support net for women and children undergoing abuse has increased, Sloan wrote prior to the Days campaign. The improvements Sloan drew attention to include: A state-funded, national victim empowerment strategy is in place, spearheaded by the Department of Social Development and the SAPS. Police have been trained in how to work with survivors of sexual and domestic violence appropriately. There is a national shelter movement and improved protection for survivors of domestic and child abuse. The Sexual Offences Act provides for a broader definition of rape. A myriad of hard-working non-profit organizations work at grassroots level to support women and children in need. The life skills curriculum in schools is one of the many avenues for using the excellent materials which have been developed for education to prevent violence against women and children. More than one national organization has been set up to work specifically with men on education around sexual and domestic violence, as well as their interface with socialization, gender stereotyping and HIV/AIDS. Recent police statistics show a slow decrease in the number of reported crimes against children and women. Some of these trends suggest steady improvements, but not all are supported by recent data. Take reported crimes against women and children. This is a deeply contentious area, as there is little way of knowing the numbers of crimes that go unreported. The roughly 55,000 rapes reported each year are reckoned

19 NEWS FROM SOUTH AFRICA CAMPAIGN by NGOs to represent about a 9th of all rapes. This is an extrapolation based on survey material. Police figures for 2008/2009 record 71,500 sexual offenses as having been reported. The figure for 2006/2007 was 65,201 and that for 2007/2008 was 63,818. Again, these are reported offenses, not the numbers of those that actually happened. Sue Sloan seems to have been responding to the previous year s figures. But it is still difficult to plot the course of increase or decrease in reporting trends or in overall numbers. It may be that the 71,500 figure means that more crimes were being reported, a good thing, and that sex crimes did not increase, also a good thing, or that there really has been an increase in sexual offenses, clearly a bad thing, or even both, also bad. South Africa carries a heavy legacy from its violent past, which may go some way to explaining why violent crime is so common. Violence was not just rooted in the enforcement, and resistance to, apartheid. It was part of the fabric of the country s history since it was first colonized, where seizure of land, gendered labour and segregation were always forcible and usually bloody. Under the patriarchy of traditional communities of both colonizers and colonized, women bore the brunt of the unrelenting use of force for those in control to get what they wanted. In such circumstances only a thorough change in social relations will help shift the violent bases of so many gender relations. This change has been painfully slow and society s divisions remain largely as racialised and wealthbased as under apartheid. Where does this leave interventions such as the 16 Days campaign? The gender activist and musician Sibongile Khumalo wrote in early December of her frustration with the campaign: What is the desired outcome of this campaign? Campaigns start and end. How come this one does not seem to roll down to an end? The obvious answer is that the violence against women and children is not ending. Khumalo criticizes the character of the 16 Days campaign for sending out mixed signals. Women are lumped together with children, so that we are constantly reminded that we are helpless creatures that need protection in the same way that children do. On the other hand we are repeatedly reminded that we are powerful beings capable of running not only our homes and households, but of running the world as well. Khumalo has no ready recipe for reducing violence against women and children, but she does suggest that the 16 Days campaign take a different approach. I am asking that we change the focus from a campaign against violence to a campaign for the safety and protection of our children, of women, of men, in other words, or broader society. That we take part in a campaign that advances our humanity, a campaign that liberates our minds and our souls from always embracing concepts that emanate from outside of ourselves. Kuhmalo also links the context of violence in South Africa with the blights of poverty, disease and unemployment, in other words the societal shift needed to set social relations on a new course. This has yet to happen. UBUNTU 1/09 sivu 19

20 Sarah Naidoo (keskellä) menetti miehensä jengitaisteluissa. KATUKOMITEAT KITKEVÄT HUUMERI NUOTIOIDEN Ivan White vahtii iltaisin huumevälittäjän taloa Mtchells Plainilla. Etelä-Afrikassa on saavutettu hyviä tuloksia rikollisuuden vastaisessa taistelussa vapaaehtoisten katukomiteoiden avulla. Huumerikolliset ajetaan asuntoalueilta suurten nuotioiden avulla. TEKSTI JA KUVAT TAPIO VESTINEN UBUNTU 1/09 sivu 20 Suuri tynnyrin puolikkaaseen tehty nuotio roihuaa pimeän kadun varrella. Ympärillä parveilee kolmisenkymmentä ihmistä, ja osa heistä tuijottaa tiukasti nuotiota vastapäätä sijaitsevaa taloa. Tuossa talossa asuu huumeidenvälittäjä. Pidämme näin asiakkaat pois hänen talostaan, jotta kauppa kävisi mahdollisimman huonosti, sanoo nuotion vieressä seisova Ivan White. Hän on suurikokoinen ja lupsakanoloinen mies, jolla on ystävällinen katse. Tämä on ainut tapa, jolla voimme suojella lapsiamme ja katujamme. Aikaisemmin kukaan ei uskaltanut mennä iltaisin ulos, mutta nyt korttelimme ovat niin turvallisia, että uskallamme päästää jopa lapsemme iltaisin kaduille leikkimään, Ivan White kertoo. ILTAROIHU KARISTAA KAUPAT Katukomiteat perustettiin Mitchells Plainille viisi vuotta sitten. Mitchells Plain on Kapkaupungin suurin lähiö, jossa asuu 1,5 miljoonaa ihmistä. Katukomiteoiden toimintatapa on yksinkertainen. Jokainen komitea valvoo omaa kortteliaan ja siihen kuuluvia katuja. Jos jotain hämärää ilmenee, ilmoitetaan siitä heti poliisille ja muille korttelin asukkaille. Jos alueelle pesiytyy huumeidenvälittäjä, sytytetään hänen talonsa eteen joka ilta suuri kokko ja sitä pidetään niin kauan kunnes huumeidenvälittäjä häipyy alueelta. Työ on ollut menestyksellistä. Katukomiteat ovat onnistuneet häätämään pois Mitchells Plainilta noin 80 prosenttia huumeidenvälittäjistä. Suuren henkisen voiton he saivat, kun tunnettu huumeidenvälittäjä luovutti talonsa lopulta kirkolle, koska kauppa kävi iltanuotioiden loisteessa niin huonosti. TAISTELU VAATII UHRINSA Mutta ilmaiseksi menestys ei ole tullut. Vastikään Mitchells Plainilla ammuttiin kuoliaaksi kaksi katukomitean jäsentä, joista toinen istui rullatuolissa. Uhri oli Vincent Naidoo, joka halvaantui viisi