Kultalehti. Seuraavan viiden vuoden paras sijoitus on todennäköisesti kulta. Mukavia sekä ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kultalehti. Seuraavan viiden vuoden paras sijoitus on todennäköisesti kulta. Mukavia sekä ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!"

Transkriptio

1 ILMOITUS Lehti kullasta ja sijoittamisesta No. 2 Tavexin ILMOITUS Seuraavan viiden vuoden paras sijoitus on todennäköisesti kulta Maailmantalous kehittyy syklisesti, joten paperiraha voi välillä menettää arvonsa ja ihmisten elämänsä aikana keräämä omaisuus häviää. On mahdollista, että olemme juuri nyt erään kriisisyklin alussa. Vaikeina aikoina ihmiset ovat kyenneet säilyttämään ja kasvattamaan varallisuuttaan kullan avulla, koska se ei voi muuttua arvottomaksi.toisin kuin esimerkiksi 199-luvun lamassa, useimmilla suomalaisilla on tällä kertaa mahdollisuus säilyttää varallisuutensa ilman että inflaatio, politiikka tai maailmantalous- ja pankkikriisit hävittäisivät sen. Kulta on eräänlainen tukijalka, jonka varaan voi laskea koko eläkevakuutuksensa. Kultarahoihin voi ryhtyä sijoittamaan jo alle 65 eurollakin. Vuosi sitten edellisessä Kultalehdessä ennustettiin, että kullan hinta nousee 5 prosenttia viidessä vuodessa. Vuodessa kullan hinta on noussut dollareissa 47 prosenttia ja euroissa 29 prosenttia, ja nousun kiihtyminen on odotettavissa. Tämä lehti on juuri niille, jotka ovat ajatelleet sijoittaa kultaan. Toivomme, että auttaa rikastamaan tietojasi ja laajentamaan näkökulmaasi. Mukavia sekä ajatuksia herättäviä lukuhetkiä! Kullan hinta on noussut 47% Tavexin edellinen kultalehti ilmestyi vuosi sitten tammikuussa. Vuodessa kullan hinta on noussut dollareissa 47 prosenttia ja euroissa 29 prosenttia. Kullan hinta $/oz /oz $+47% +29% $/oz /oz Arvopaperirallissa voi myös hävitä hyvin paljon Vuosien 1999 dot.com - buumi, jossa häviäminen tuntui lähes mahdottomalta, päättyi monille surullisesti. Silloin selvisi epämiellyttävä totuus: arvopaperirallissa voi myös hävitä hyvin paljon. Lue s. 3 Talous on luonteeltaan syklinen. ALAR TAMMING Keskuspankki katsoo kotkankatseellaan viiden vuoden päähän ja toteaa, kuinka suuriksi inflaatio ja hinnannousu muodostuvat. Ja he kaikki sanovat, että talous on syklinen ja talousbuumin jälkeen voi tulla pehmeä tai kova lasku sekä osake- että asuntomarkkinoilla, riippuen kirjoittajan työpaikasta ja koulutusasteesta. Rahastonhoitajien ja kiinteistövälittä- Mitä se tarkoittaa? Yksi rahoitusmarkkinoiden tämän hetken suurimpia virheitä on lyhytaikaisten syklien seuraaminen. Päiväkauppaa tekevät seuraavat minuuttiaikataulua yrittäen osua huippuihin ja pohjiin. Lainanantoa ja asuntorakentamista suunniteltaessa liikepankit ja grynderit yrittävät ennustaa, mitä parin vuoden kuluttua tapahtuu. jien mukaan tällä hetkellä on kyseessä väliaikainen korjausliike, jota seuraa ennennäkemättömiä huippuja. Mutta lyhytaikaisten syklien lisäksi on olemassa myös pitkäaikaisia syklejä. Suomen talouden nousut ja laskut eivät enää riipu vain meistä itsestämme tai hallituksen näkyvästä työstä, vaan maailmalla tapahtuvista prosesseista. Yksi ensimmäisistä, joka havaitsi syklit, oli venäläinen taloustieteilijä Nikolai Kondratjev, joka tutkittuaan vuonna 1925 maailmantaloudessa tapahtuneita pitkäaikaisia muutoksia, ennusti 193-luvun laman. Venäläisen taloustieteilijän mainitseminen tämän päivän sosioekonomisessa tilanteessa on varmasti poliittisesti epäkorrektia. Ehkä oikeutuksen antaa se tosiasia, että Kondratjev yksityisomistusaatteen puolestapuhujana lähetettiin Gulagiin vuonna 193. Kahdeksan vuoden vankilassaolon ja teoriansa ennustusten täyttymisen jälkeen hänet teloitettiin vuonna 1938 kiitokseksi suuresta panoksestaan kansantaloustieteen kehittämiseksi. Kondratjev tutki kahta kokonaista ja yhtä silloin meneillään ollutta taloussykliä. Taloussyklin pituus oli keskimäärin 54 vuotta, mutta laajemmin ottaen syklien pituus on 5 72 vuotta. Ensimmäinen sykli kesti vuodesta 1787 vuoteen 1842, ja sen aiheutti teollisen vallankumouksen aikaansaama nopea talouskasvu. Toinen sattui vuosiin , ja se perustui rautatieverkon nopeaan kehitykseen sekä höyryenergian laajamittaiseen käyttöönottoon. jatkuu sivulla 2 Maailman hyperinflaatiot Mitä historia on opettanut meille inflaatioista alkaen Rooman vallasta 218 e.kr Zimbabween? Lue s. 4-5 Kulta on yhä edullista 198-luvulla dollari uhkasi romahtaa, minkä seurauksena kulta nousi räjähdysmäisesti 875 dollaria troy-unssista. Jos katsotaan kullan hintakehitystä nykydollareissa mitattuna, niin vuoden 198 huippu olisi noin 2378 dollaria tänä päivänä. Lue s. 7 Kultavisa Lue s. 8

2 Ilmoitus Talous on luonteeltaan syklinen. Mitä se tarkoittaa? alku sivulla 1 Siihen aikaan kun Kondratjev kirjoitti kirjansa, oli meneillään kolmannen aallon nousujakson loppu. Kolmannen aallon alkuaikana voidaan pitää vuotta 1897, jolloin sähköenergia aloitti voittokulkunsa ja vei Edisonin nimen tietosanakirjoihin. Samaan aikaan ryhtyi elämään omaa elämäänsä herra Karl Benzin (jonka mukaan bensiini on saanut nimensä) keksintö, jota tänä päivänä kutsutaan autoksi. Kaikki taloussyklin aallot, jotka koostuvat neljästä osasta, alkavat liiketoiminnan kasvusta, jonka myötä yritysten voitot kasvavat. Seuraa osakemarkkinoiden kasvu ja kiinteistöhintojen hidas nousu. Inflaatio on matala, tekninen innovaatiotaso korkea. Aallon toisessa osassa tulee lasku. Lasku merkitsee voimakasta inflaatiota, johon myös kuuluu korkotason nousu sekä osakemarkkinoiden ja yritysten voittojen polkeminen paikallaan. Tänä aikana asuntojen hintojen kasvu jatkuu, ja raaka-aineiden hinnat kohoavat nopeasti, mutta velkaantuminen nopeutuu. Kaksi ensimmäistä aaltoa kestävät noin 27 vuotta. Pienen säikähdyksen jälkeen talous vakiintuu ja tulee tasanne kaikki on sittenkin hyvin. Yritysten voitot kasvavat ja asuntomarkkinoilla vallitsee todellinen buumi, mutta raaka-aineiden hinnat rupeavat laskemaan. Pörssi lähtee huimaan nousuun, koska kaikki haluavat saada osansa syntyvästä rikkaudesta. Tämä vaihe, joka kestää 1 2 vuotta, päättyy odottamattomaan shokkiin. Rahoitusmarkkinoilla paniikki pääsee valloilleen ja markkinoilla tapahtuu romahdus. Yritysten voitot sulavat olemattomiin, lainamarkkinat häviävät. Asuntomarkkinoilla syntyy paniikki. Seuraa deflaatio ja taloustaantuma. Raskaat ajat kestävät n. 2 vuotta. Koko sykli on niin pitkä, että jokainen sukupolvi ryhtyy todistamaan, että sen aikana ajat ovat muuttuneet eikä suurta kriisiä enää voi tulla. Yhden syklin loppu on toisen alku Vaikka valtaosa taloustieteilijöistä ei halua kuullakaan Kondratjevin teoriasta, tuntuu siltä, että syklinen kehitys on kestänyt meidän päiviimme saakka. Kolmas aalto päättyi vuoden 195 tienoilla antaakseen tilaa neljännelle, jonka moottorina toimi ilmailun kehitys. Se sai lisävoimaa 194-luvun lopussa valmistuneesta ensimmäisestä tietokoneesta, joka huoneenkokoisena pystyi tuottamaan vähemmän Tämänhetkinen kriisi ei ole vain asuntobuumia seuraava tasaantuminen, vaan 6-vuotisen, dollarin asemaan sidottujen luottojen määrän kasvulle perustuneen jakson loppu. Nyt muu maailma pidättäytyy dollarien keräämisestä yhä kasvavissa määrin. George Soros tietoa kuin tämän päivän opiskelijan vakiovarusteisiin kuuluva sylimikro. Informaatioteknologian vallankumous oli valmis alkamaan. Vaikka sykleistä vaietaankin, voidaan seuraavat merkkipaalut määrätä. Vuoteen 1966 mennessä ensimmäinen nopea kehitysjakso oli päättynyt. Alkoi inflatorinen kausi, jolloin Bretton-Woods -järjestelmä romahti, mikä oikeastaan vei Yhdysvallat konkurssin. Reagan pystyi hillitsemään inflaation ja palauttamaan vakauden198-luvun alussa, vai oliko se peräti syklistä johtuva ennalta määrätty välttämättömyys. Vakaa vaihe siihen kuuluvine pörssimanioineen, raaka-aineiden ja kullan hinnan laskuineen sekä asuntojen hintanousuineen kesti vuoteen saakka. Vuodesta alkaen olemme vähintään 2 vuotta kestävässä Kondratjevin syklin viimeisessä vaiheessa, jota luonnehtiviin termeihin kuuluvat deflaatio, voittojen supistuminen, osakehintojen laskeminen, luottomarkkinoiden romahtaminen, kaiken omaisuuden hintalasku, asuntomarkkinoiden romahdus ja kullan hinnan räjähdysmäinen nousu. Vaikka jopa muinaiset mayat olivat tietoisia n. 6 vuoden pituisista taloussykleistä ja syklin lopussa ryhtyivät valmisteluihin seuraavaa sykliä varten, on tämän päivän maailma valinnut toisenlaisen tien. Keskuspankit yrittävät estää neljännen syklin normaalia etenemistä ja alensivat korot jo vuonna, työntäen jopa ennestään korkeat asuntohinnat rakettina pystysuoraan ylöspäin. Tuloksena on luottomarkkinoiden kriisi. Pitkäaikaiset taloussyklit 2 vuoden aikana. Nyt tilanne yritetään ratkaista pumppaamalla likviditeettiä järjestelmään, mikä tarkoittaa vakuudettomien rahojen heittämistä kiertoon miljardien dollarien edestä. Tämä prosessi voi kuitenkin päättyä hyperinflaatioon eikä talouden tervehtyminen enää ole niin kivuton kuin normaalissa Kondratjevin syklissä. Maailma on joutunut ennennäkemättömän kriisin partaalle. Koskaan ei ole kerrallaan ollut niin paljon kuplia, jotka voivat puhjeta: asuntokupla, luottokupla, osakemarkkinakupla. Sen lisäksi tulevat sotapaineet Lähiidässä, mahdollinen influenssapandemia, terroristien käsiin joutuva ydinpommi, ilmaston lämpeneminen ja sen mahdolliset vaikutukset. Jokainen näistä voi aiheuttaa paniikin finanssimarkkinoilla. Kuinka sellaisessa tilanteessa pitää käyttäytyä pitää jokaisen itse päättää, mutta yleiset ohjeet läpi historian ovat seuraavat. Tässä vaiheessa pitää ennen markkinoiden romahtamista myydä osakkeet ja pitää varallisuutensa käteisenä. Hyperinflatorisen prosessin alkaessa pitää löytää varallisuusmuoto, joka on vähiten riippuvainen poliittisista päätöksistä ja säilyy vaikeiden aikojen läpi. Historiallisesti se on ollut kulta. Artikkelin kirjoittaja on hyvin iloinen, jos tähänastiset 5 6 vuoden syklit yksinkertaisesti ovat sattumien summa ja kullan tämän hetken hinnannousu sekä sen sattuminen Kondratjevin syklin viimeisen vaiheen alkuun on väliaikainen markkinahäiriö, eikä kymmeniä vuosia kestävän talouskriisin alku. Alar Tamming on Tavex-konsernin perustaja ja Hallintoneuvoston puheenjohtaja. Katsaus maailman kultamarkkinoihin: tarjonta ja kysyntä vuoden ensimmäisellä puolivuotiskaudella Kullan kysyntä kasvoi vuoden toisella neljänneksellä sekä koruteollisuudessa että sijoituskullan myynti- ja teollisuussektorissa uudelle huipputasolle. Suurimman hyppäyksen teki maailmanlaajuinen jalokiviteollisuuden kullan kysyntä, nousten ennätysmäiseen 14,5 miljardiin dollariin, mikä on 37 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan vuonna. Kysynnän kasvu oli voimakkainta suurimmilla kultamarkkinoilla Kiinassa, Intiassa, Lähi-idässä ja Turkissa. Maailman suurin kullan markkina-alue, Intia, saavutti tonneissa laskettuna kaikkien aikojen korkeimmat tasot sekä jalokiviteollisuuden kullan että sijoituskullan myynnissä. Myös Turkki saavutti vuoden toisella neljänneksellä molemmassa kategoriassa ennätystason. Venäjällä korukullan kysyntä oli kaikkien aikojen suurinta. Kuten alla olevasta taulukosta ilmenee, kysyntä on ilman julkisen sektorin myyntiä ollut kaikkina vuosina suurempaa kuin tarjonta, ja mikäli keskuspankit eivät olisi puuttuneet asiaan, kullan hinta olisi noussut taivaisiin jo aikoja sitten. Keskuspankkien kultavarastot eivät kuitenkaan ole pohjattomat. Tonneissa % vs 1. Vuosineljännes 2. Vuosineljännes 3. Vuosineljännes 4. Vuosineljännes 1. Vuosineljännes 2. Vuosineljännes 3. Vuosineljännes 4. Vuosineljännes 1. Vuosineljännes 2. Vuosineljännes % 2. Vn vs 2. Vn % 1. pvk. vs 1. pvk. Tarjonta Kaivostuotanto 2,492 2,55 2, Etukäteen myyty tuotanto Kaivostuotanto yhteensä 2,7 2,464 2, Julkisen sektorin myynti Kullan uusiokäyttö , Tarjonta yhteensä 3,388 4,25 3, , , Kysyntä Tuotanto Jalokiviteollisuus 2,614 2,77 2, Teollisuus- ja hammaskulta Teollisuus yhteensä 3,25 3,134 2, Sijoituskullan myynti Muut investoinnit Sijoitusrahastot ja vastaavat Kysyntä yhteensä 3,496 3,727 3, , Kysynnän ja tarjonnan tase London PM fix (US$/oz) Lähde:

3 Ilmoitus Sijoittamisessa pitää tehdä oikeat päätökset MEELIS ATONEN Suomen talous on pärjännyt hyvin. Ihmisten tulot ovat kasvaneet nopeasti talouskasvun ansiosta, ja yhä enenevässä määrin on kotitalouksia, jotka päivittäisten menojen lisäksi pystyvät ja haluavat pohtia tulevaisuuden varmistamista. Pitää ymmärtää, että taloudellinen kehitys ei voi jatkuvasti nousta nuolen tapaan kohti taivasta. Talouskehitys muistuttaa pikemminkin vuoristorataa kysymys on vain siitä, milloin nousu tai lasku alkaa ja kuinka nopeasti prosessit tapahtuvat. Suomen talous on tähän saakka kasvanut nopeammin kuin euroalue keskimäärin, mutta on muutaman analyytikon mielestä ryhtymässä tasapainoilemaan pysyvyyden suuntaan pessimistien mielestä jopa taloustaantuman suuntaan. Talouden hyytyessä on tärkeää tehdä oikeita päätöksiä tulevaisuuteen sijoitettaessa. Jokainen haaveilee siitä, että ansaittu raha säilyisi. Vielä parempi olisi, jos se säilyisi turvallisesti ja samalla myös kasvaisi. Asunto on riskipitoinen sijoitus Ensimmäinen sijoitus on usein ollut asunnon osto, minkä myötä asunnon omistaminen on muuttunut yksinkertaiseksi rahakoneeksi viimeisten vuosien buumin aikana. Mutta nyt on markkinoilla aistittavissa muutosten tuulet. Hinnat ovat nousseet kohtuullisuuden rajaan saakka ja usein sen ylikin. Korot ovat nousseet, mikä vuorostaan johtaa korjausliikkeeseen lainanottokyvyssä. Asuntomarkkinoilla, erityisesti ellei sijoita rahaa oman kodin ostamiseksi, on edessä hyvin vaaralliset ajat, jolloin on mahdollista menettää paljon. Siitä syystä asuntosijoittaminen on tällä hetkellä hyvin vaarallista, tavalliselle piensijoittajalle jopa liian riskialtista. Arvopaperit edellyttävät hyvää markkinatuntemusta Nykymaailman hyvinvointi perustuu yhä enemmän ja enemmän rahoitusvaroihin kuin reaalisiin varoihin. Mielestäni tämä on epäterve tilanne, sillä rahoitusvarat ovat luonnostaan epävakaat. Rahoitusvarojen (valuutat, velkakirjat, kiinnitykset, osakkeet, luotot, jne.) arvo voi laskea nopeasti ja rajusti, tai jopa romahtaa täysin inflaation tai deflaation takia. Donald J. Hoppe, ekonomi Arvopapereihin sijoittaminen on tällä hetkellä arvostetuin ja tunnetuin sijoittamistapa. Se sai tuulta purjeisiin, kun käynnistettiin uusi eläkejärjestelmä, johon liittyi satoja tuhansia ihmisiä, joille arvopapereista tuli tulevaisuuden turvaajia. Eläkejärjestelmän rinnalla alettiin sijoittaa yhä enemmän rahasto-osuuksiin, osakkeisiin ja vastaaviin. Suomen arvopaperimarkkinat ovat viimeisen kahden vuoden aikana antaneet erittäin hyviä tuloksia. Vuodella suomalaisen OMXH25:n tuotto (26,5 %) oli parempi kuin kehittyvien markkinoiden tuotto (MSCI EM 15,72 %) ja huomattavasti parempi kuin kehittyneiden markkinoiden tuotto (MSCI World 5,66 %). Vuonna OMX The Nordic Exchange saavutti kaikkien aikojen parhaat tunnusluvut sekä kauppojen määrässä että päivävaihdoissa. Lukujen perusteella Suomen pörssi tuntuu vakaalta ja asiaa tuntemattomasta sijoittajasta saattaa tuntua, että suuret laskut maailmanmarkkinoilla eivät vaikuttaisi Suomen arvopaperimarkkinoihin. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole. Kun katsotaan koko Suomen markkinoiden OMXH-tuottoa vuonna, joka oli 2,5 prosenttia, voi sanoa, että paikalliset sijoittajat ovat vieläkin optimistisia. OMXH25: n tuotto, joka on enemmän riippuvainen maailman sijoittajien mielipiteestä, oli vain 3,4 %. Tämä osoittaa, että maailman taloudessa olevat epävarmuudet eivät ole kaukana kotimaisista markkinoista. Samaan aikaan myös Suomessa oli nousussa suosittu kehittyvien markkinoiden tuotto, joka oli (MSCI EM) 22,1 prosenttia. Tähän numeroon pitäisi kuitenkin suhtautua varovaisesti, koska vuoden syys-lokakuussa ollut suuri rahan virtaus kehittyviin markkinoihin loppui ja vuoden lopussa oli jyrkkä pudotus. 22 prosentin tuotto itsessään on hyvä, mutta kuin katsotaan loppuvuoden rahan sisäänvirtausta ja tuottoa, kuva ei olekaan niin positiivinen. Muutama vuosi sitten Itä- ja Keski- Eurooppaan sekä muihin kehittyviin markkinoihin sidotut yritykset vaikuttivat varmoilta sijoituskohteilta. Useat yksityissijoittajat ja eläkerahastot halusivat osallistua varmalta voitolta tuntuvaan peliin. Sijoittajat olivat varmoja, että niin nopeasti kehittyviin markkinoihin liittyvät osakkeet on tulevaisuudessa helppo myydä seuraavalle ostajalle kalliimmalla. Suuri rahan tarjonta aiheutti tilanteen, jossa yrityksen osakkeen hinta ei heijastanut enää yrityksen todellista arvoa. Jossain vaiheessa selvisi, että varmana rahasampona Kullan himo ei johdu vain kullasta itsestään, vaan siitä, että se on vapauden ja hyödyn tuoja. Ralph Waldo Emerson pidetty kehittyvien markkinoiden tulevaisuus ei ollutkaan niin valoisa, ja niihin liittyvät yritykset muodostuivat melko lyhyessä ajassa sijoitussalkun riskeiksi. Nämä ovat vain pari esimerkkiä talouden muutoksista. Kaikki suuremmat laskut maailmanmarkkinoilla ovat tapahtuneet nopeasti ja kivuliaasti, eikä heikosti informoitu sijoittaja yleensä ehdi tehdä mitään varallisuutensa suojelemiseksi. Nopeasti muuttuvassa markkinatilanteessa on tärkeää, että sinulla on riittävästi tietoja reagoidaksesi nopeasti muuttuvaan tilanteeseen taitavasti. Vieläkin tärkeämpi on kyky tulkita markkinoiden kehitystä etukäteen ja tehdä omaan sijoitussalkkuun muutoksia ennen kuin tilanne on muuttunut erittäin huonoksi. Historiallinen tuotto ei takaa tuottoa tulevaisuudessa erilaisissa markkinatilanteissa erilaiset sijoitustuotteet toimivat eri tavoin. Arvopapereihin sijoittaminen ei kuitenkaan kyseisessä markkinatilanteessa ole virhe tai järjetön teko, mutta on tärkeää pitää mielessä, että arvopapereihin sijoittamista ilman perusteellisia tietoja voidaan verrata lottoamiseen, jossa voittoja ja häviöitä on mahdotonta ennustaa. Erityisesti vähän tietävä tai sokeasti välittäjään luottava sijoittaja on markkinoiden romahtaessa se, joka menettää ensimmäisenä rahansa. Vuosien 1999 dot.com - buumi, jossa häviäminen tuntui lähes mahdottomalta, päättyi monille surullisesti. Silloin selvisi epämiellyttävä totuus: arvopaperirallissa voi myös hävitä hyvin paljon. Kulta sekä säilyttää että kasvattaa varallisuuden Sijoituskohteeksi voi varmuudella suositella ikivanhaa kohdetta, eli kultaa. Kullan tuotto on tällä hetkellä erittäin hyvä: viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana kullan hinta euroissa on noussut keskimäärin melkein 2 prosenttia vuodessa, ja asiantuntijat ennustavat hinnan nousevan edelleen. Kulta on hyvin turvallinen sijoitus, koska sitä ostaessaan ei koskaan menetä sijoitustaan; kullalla on aina ollut markkinat, ja sen kysyntä maailmalla kasvaa tälläkin hetkellä. Samalla kullalla on ikuinen arvo, joka säilyy myös hallitusjärjestelmien kadotessa ja rahajärjestelmien romahtaessa. Lukijakysymys Miksi historialliset kultakolikot ovat niin halpoja? Vaikka se ei tunnukaan niin yksinkertaiselta, se perustuu sijoittajien mukavuuteen. Historialliset kolikot ovat epämukavan painoisia (puhtaan kultaan sisältö 5,86 g, 7,98 g jne.). Tänä päivänä kauppaa käydään kolikoilla troy-unssien perusteella (oz), myös kullan maailmanmarkkinahinta on ilmaistu unsseissa (unssi/dollari). Historiallisilla kolikoilla on alhaisempi kultapitoisuus kuin nykykolikoilla, ja sijoittajien pitää jokaisen kolikon osalta tehdä vaivalloisia laskutoimituksia verratakseen kolikon hintaa maailmanmarkkinoiden nykyhintaan. Toinen peruste on valmistamishinta. Historialliset kolikot on lyöty keskimäärin vuotta sitten ja senaikainen valmistushinta (kaivostoiminta, lyöminen jne.) ei enää tämän päivän kolikossa muodosta niin suurta osaa kuin uusissa kolikoissa. Luulo siitä, että kolikoiden hinnat ovat saavuttamattoman korkeita, on täysin perusteeton hinnat alkavat 75 eurosta. Mitä on sijoituskulta? Ensimmäistä kertaa sijoituskultaa ostavat ihmiset ihmettelevät usein, miksi heille tarjotaan kultakolikoita. Luullaan, että kolikot ovat kalliita ja harvinaisia ja lähinnä keräilijöille tarkoitettuja. Todellisuudessa sijoituskulta (bullion gold) on kultaa, jonka paino ja kultapitoisuus on varmistettu ja jota voi ostaa ja myydä maailmanmarkkinahintaan (markkinahintaan lisätään välityskustannukset ym.). Isoja, elokuvista tuttuja kultaharkkoja käytetään valtiollisissa varastoissa ja teollisuudessa. Yksityiselle sijoittajalle tulee halvemmaksi ja on mukavampaa ostaa sijoituskultakolikoita (bullion coins) ja laattoja (bullion bars), joilla myös käydään kauppaa maailmanmarkkinahinnalla ja jotka suojaavat tavallista ihmistä finanssiriskeiltä koko maailmassa.

4 Ilmoitus Maailman hyperinflaatiot MIKE HEWITT Vaikka taloustieteilijät eivät ole tunnustaneet ainoatakaan hyperinflaation määritelmää, löytyy taloudesta tiettyjä merkkejä, jotka viittaavat hyperinflaatioon. 1. Ihmiset vaihtavat kansallisen valuutan ei-rahallisiin hyödykkeisiin tai ulkomaan valuuttaan. 2. Tavaroiden ja palveluiden hinnat ilmoitetaan ulkomaan valuutassa. 3. Luotolla myytävien tavaroiden hintoja korjataan ja mahdollinen hinnanmuutos otetaan huomioon takaisinmaksuaikana. Jäljempänä on esitetty luettelo valtioista, jotka ovat kokeneet hyperinflaation ja/tai vaihtaneet valuuttansa. Amerikan Yhdysvallat ( , ) USA on kokenut kaksi rahajärjestelmän romahdusta. Ensimmäinen koski mannermaavaluuttaa (Continental Currency), jota asukkaat käyttivät vallankumoussodan rahoittamiseksi. Vaikka amerikkalaiset voittivat sodan ja saivat itsenäisyytensä, hävisi samalla heidän valuuttansa. Toinen oli konfederaation raha. Sisällissodan rahoittamiseksi Amerikan pohjoiset osavaltiot laskivat liikkeelle valtavan määrän rahaa. Eräässä vaiheessa valtiovarainministeri suositteli, että pitäisi ottaa käyttöön väärennetyt rahat; jokainen, jolla oli väärennetty seteli, sai vaihtaa sen valtion velkakirjaan. Täten hallitus siten leimasi sen aidoksi ja kulutti sen. Maaliskuusta alkaen USA:n keskuspankki (Federal Reserve) lopetti rahan tarjontaa koskevien tietojen antamisen (M3). Angola ( ) Kahden rahauudistuksen (1995 ja 1999) jälkeen uusi kwanza vastasi 1 ennen vuotta 1991 käypää kwanzaa. Argentiina ( ) Argentiina kävi läpi jatkuvan inflaation vuodesta 1975 vuoteen Kahden rahauudistuksen (1985 ja 1992) tuloksena yksi uusi peso vastasi ennen vuotta 1983 käypää pesoa. Itävalta ( ) Itävallan inflaatio oli 134 %. Brasilia ( ) Brasilian raha 19-luvun alussa oli reis (kuninkaat), ja 193-luvulla tavallisin seteli oli mil reis (tuhat kuningasta). Vuoteen 1942 mennessä raha oli devalvoitunut niin paljon, että hallitus vaihtoi valuutan cruzeiroon (ristit) arvosta 1:. Vuonna 1967 cruzeiro muutettiin cruzeiro novoksi (uusi cruzeiro) ja kolme nollaa poistettiin. Brasilian talous kasvoi 197-luvulla 1 % vuodessa, mutta inflaatio oli 15 3 prosenttia luvulle tultaessa inflaatio ei enää ollut hallittavissa, vaan se nousi 2 prosenttiin. Vuonna 1986 poistettiin jälleen kolme nollaa rahasta ja se sai nimen cruzado (ristiretki). Vastaavia nimenmuutoksia ja nollien postoja tapahtui vielä monta kertaa, kunnes 1994 otettiin käyttöön uusi valuutta reali ja hyperinflaatio vihdoin saatiin hallintaan. Ecuador (2) Ecuador sitoi virallisesti valuuttansa USA:n dollariin syyskuussa 2 saman vuoden tammikuussa tapahtuneen 75 prosentin arvonlaskun jälkeen. Georgia (1994) Vuoden 1995 rahauudistuksessa uusi lari vaihdettiin kupaniin vaihtokurssilla 1: 1. Kiina ( ) Kiina ryhtyi käyttämään paperirahaa keisari Hien Tsungin valtakaudella , koska kuparia ei ollut tarpeeksi kolikoiden valmistamiseen. Eurooppa sai tiedon paperirahasta vasta 45 vuotta myöhemmin Marco Polon matkojen tuloksena. Seteleitä laskettiin uudelleen liikkeelle vuonna 91 ja ne muuttuivat vakiorahaksi vuoden 96 jälkeen. Vuoteen 12 mennessä seteleitä oli liian paljon vuonna 116 oli laskettu liikkeeseen jopa niin paljon seteleitä, että paperiraha oli muuttunut arvottomaksi. Keisari Kao Tsung aloitti uudistuksen ja vaihtoi vanhan rahan uuteen. Vuoteen 1166 mennessä Kiina oli kokenut hyperinflaation, joka tapahtui uudelleen vuonna 1455 Ming-rahalla. Hieman myöhemmin, 1455, Kiina hylkäsi paperirahan 6 vuotta kestäneen kokeilun jälkeen. Euroopassa ryhdyttiin käyttämään seteleitä vasta vuonna Ensimmäisenä seteleitä laski liikkeelle Ruotsin pankki. Kiina koki pitkäaikaisen hyperinflaation pian sen jälkeen, kun maan keskuspankki otti rahalla varustamisen täysimääräisesti hallintaansa, ja ryhtyi laskemaan liikkeeseen katteetonta valuuttaa. Kesäkuussa 1937 yhdellä USA-dollarilla sai 3,41 juania, ja 12 vuotta myöhemmin juania. Israel ( ) Inflaatio nopeutui jatkuvasti 197- luvulla vuoden prosentista vuoden prosenttiin. Vuoden prosentista se hyppäsi 191 prosenttiin 1983 ja sitten 445: een Israel jäädytti lailla kaikki hinnat vuonna 1985, ja inflaatio laski 185 prosenttiin alle puoleen vuoden 1984 tasosta. Englanti Henry I:n aikana Englannin hopearahojen laatu laski rajusti. Vuonna 1124 rahanlyöjiä rangaistiin oikean käden poikkilyömisellä, minkä jälkeen kolikoiden laatu tilapäisesti parani. Henry II uudisti Englannin rahat vuonna 1158 palauttaen Englannin rahan maineen, joka säilyi kolmen seuraavan vuosisadan ajan. Ruusujen sodan ( ) jälkeen Englannin raha kärsi vakavasti typistymisistä ja väärennetyistä kolikoista. Henry VII yritti kieltää ulkomaan rahojen käytön vuonna Myös eurooppalaiset ja irlantilaiset rahat painoivat vähemmän kuin mikä niiden oikea paino oli, mutta eivät niin paljoa kuin englantilaiset kolikot. Vuosina Henry VIII laski kolikoiden arvoa vuositulojen nostamiseksi. Vuonna 156 Elizabeth I ryhtyi neuvonantajiensa kanssa tuomaan järjestystä Englannin rahamaailmaan korvaten vanhat vähäarvoiset kolikot Englannin punnalla (sterling pound). Yhden punnan arvo oli yksi troypauna korkeinta laatua olevaa aitoa hopeaa. Vuonna 1696 Englannin hopeakolikot korvattiin uusilla täysipainoisilla hopeakolikoilla. Iso-Britannia kärsi pitkäaikaisesta maltillisesta inflaatiosta Japani ( ) Japani koki toisen maailmansodan jälkeen hyperinflaation, jonka aikana hinnat nousivat 5 3 prosenttia. Kulta edustaa edelleen lopullista maksun muotoa maailmassa... paperiraha ei ole kriisitilanteissa hyväksyttävää. Kulta on hyväksyttävää aina ja kaikialla! Alan Greenspan Inflaatio : Saksalainen nainen lämmittää uunia seteleillä, jotka palavat kauemmin kuin niillä ostettavat polttopuut. Japanin jenin ohelle oli laskettu liikkeelle myös sotilasjeni sekä Japanin keisarillisen armeijan että meriväen sotilaita varten (tunnetaan myös banaanirahana). Tämä valuutta oli ensimmäistä kertaa laskettu liikkeelle venäläis-japanilaisen sodan aikana 194 ja se pääsi crescendoon Tyynen valtameren sodan aikana, jolloin sotilasjeni suunnattiin myös miehitettyjen alueiden väestölle. Sotilasjenejä painettiin inflaatiosta huolimatta, niillä ei ollut kultavakuutta eikä niitä voitu vaihtaa Japanin jeneihin. Kun japanilaiset miehittivät Hongkongin, sen dollari pakkovaihdettiin sotilasjeniin kurssilla 2: 1. Sen jälkeen Japanin armeija osti neutraalille Portugalille kuuluvan Macaon satamasta varusteita ja strategisia tavaroita Hongkongin dollareilla. Syyskuussa 1945 Japanin valtiovarainministeri julisti kaikki sotilasjenit mitättömiksi, mikä jätti tämän rahan omistajille vain arvottomia paperilappusia. Jugoslavia ( ) Jugoslaviassa hyperinflaatio oli nykymaailman historiassa toisella sijalla kuukausittaisen inflaation noustessa 5 kvintiljoonaan prosenttiin. Lokakuusta 1993 tammikuuhun 1994 hinnat kaksinkertaistuivat joka 16. tunti. Lopulta yksi novi-dinaari vastasi 1 3 ennen 199-lukua käypää dinaaria. Hyvä esimerkki yhteiskunnallisen rakenteen romahtamisesta on postinkantaja, joka odotti yhden päivän 78 puhelinlaskun (arvoltaan joitakin USA-senttejä) maksamisessa sen sijaan, että olisi kerännyt rahat asiakkailta. Kreikka ( ) Saksan miehityksen aikana ( ) kuukausi-inflaatio nousi 8,55 miljardin prosentin tasolle. Hinnat kaksinkertaistuivat joka 28. tunti. Kahdessa rahauudistuksessa, 1944 ja 1953, vaihdettiin ennen vuotta 1944 voimassa olleet drakhmat uusiin 5 biljoonan prosentin kurssilla. Madagaskar () Madagaskarin frangi kadotti melkein puolet arvostaan v.. Madagaskarin ariairi korvasi edellisen valuutan kurssiin yksi ariairi viittä Madagaskarin frangia vastaan 1. tammikuuta. Toukokuussa syntyi mellakoita kasvavan inflaation johdosta. Meksiko () Meksiko jätti ulkomaanvelkansa maksamatta 1982 ja kärsi usean vuoden ajan inflaatiosta. Meksikon pankki esitteli 1. tammikuuta 1993 uuden valuutan, uuden peson (nuevo peso), jonka arvo vastasi 1 vanhaa pesoa. Meksikon peson kriisistä 1994 alkaen Meksikon peson arvo laski melkein 6 %. Hallitus vakuuttaa, että devalvaatio oli tarpeen kassavajeen vähentämiseksi. Nicaragua ( ) 1 kulta-cordoba = 5 ennen vuotta 1988 käypää cordobaa. Peru ( ) 1 nuevo sol = 1 ennen vuotta 1985 käypää soles de oroa. Ranska ( ) Ranska otti setelirahan käyttöön paljon myöhemmin kuin muut Euroopan valtiot. Keväällä 1789 Ranskan lakia säätävä kokous päätti laskea liikkeeseen 4 miljoonaa paperiliiraa (assignaattia); rahan vakuutena oli vallankumouksen aikana kirkolta takavarikoitu omaisuus. Seuraavien vuosien aikana lakia

5 Ilmoitus säätävä kokous jatkoi suurten assignaattimäärien liikkeeseen laskemista ja hintavalvonnan lisäksi säädettiin kuolemanrangaistus kaikille, jotka möivät seteleitä halvemmalla kuin kulta- ja hopealiiroja. Vuoden 1795 loppuun mennessä rahan määrä oli kasvanut 4 miljardiin ja laskettiin liikkeeseen uusi valuutta mandat, joka menetti 97 % arvostaan seuraavan kahden vuoden aikana. Vuonna 1797 molemmat paperivaluutat poistettiin käytöstä ja perustettiin uusi kultaan perustuva rahajärjestelmä. Ranska kärsi pitkään maltillisesta inflaatiosta Puola ( , ) Puola on käynyt läpi kaksi hyperinflaatiokierrettä. Ensimmäinen kesti , jolloin inflaatio nousi 275 %:iin. Kolmen vuoden hyperinflaation jälkeen vuonna 1994 suoritettiin rahauudistus, jossa vanha zloty korvattiin uudella kurssiin 1: 1. Persian imperiumi (1294) Tabrizin kaupungin paperirahan liikkeeseen laskemisella oli tuhoisat seuraukset. Persian pääministeri Rashid al Din kuvaa Persian paperirahan historiaa kirjassaan History of the World ( Maailman historia ). Romania (2 ) Heinäkuussa uusi leu korvasi vanhan leun kurssiin 1: 1. Venäjä ( , ) Venäjä kävi läpi 213 prosentin inflaation bolshevistisen vallankumouksen jälkeen ja uudestaan Neuvostoliiton jälkeisten uudistusten aikana vuonna 1992, jolloin vuosi-inflaatio kulminoitui 2 52 prosenttiin. Zaire ( ) Yksi vuoden 1997 frangi vastasi 3 miljardia ennen vuotta 1989 liikkeellä ollutta dinaaria. Saksa ( , ) Ensimmäisen maailmansodan aikana Unkarilainen mies siivoaa setelit kaupungin kadulta. Kulta on reaalisempaa kuin paperiraha. Raha säilyttää arvonsa niin kauan kuin sen saatavuutta rajoitetaan; kullan määrä taas on aina rajoitettu luonnollisista syistä paperia ja painomustetta puolestaan saa rajattomasti. Kultavarantoihin perustuva järjestelmä on paljon lähempänä modernia luonnon automaattisesti kontrolloimaa järjestelmää kuin raaka ja suhteellisesti epävakaa paperiraha. William Rees-Mogg, The Times -lehden päätoimittaja Saksa lainasi ahkerasti, luottaen siihen, että kun he voittavat sodan, häviäjät pannaan maksamaan. Näiden velkojen lisäksi Saksaa odottivat myös sotakorvaukset. Nämä velat olivat yhteensä suuremmat kuin kotimainen kokonaistuotanto. Vuonna 1923, kun Saksa ei pystynyt maksamaan sotakorvauksia, ranskalaiset ja belgialaiset joukot miehittivät Ruhrin alueen, joka oli Saksan tärkein teollisuusalue. Ilman omaa perustulolähdettään hallitus päätti painattaa lisää rahaa, jolloin hyperinflaatio alkoi. Pahimpaan aikaan kuukausi-inflaatio nousi 3,25 miljardiin prosenttiin, toisin sanoen hinnat kaksinkertaistuivat joka 49. tunti. USA-dollarin ja Saksan markan vaihtokurssi oli pahimpaan aikaan 8 miljardia. Uusi ylimenokauden valuutta Rentenmark, jonka vakuutena oli maa- ja teollisuuslaitteiden kiinnitykset, palautti vakuuden. Vuonna 1924 Reichsmark korvasi Rentenmarkin ja vastasi sotaa edeltävää kultamarkkaa. Saksa kärsi uudestaan korkeasta inflaatiosta toisen maailmansodan jälkeen. Virallisilla markkinoilla ruokakupongit ja luvat olivat tärkeämmät kuin raha, mustassa pörssissä rahan korvasivat savukkeet, saippua, lihasäilykkeet ja suklaa. Vuonna 1948 Reichsmark korvattiin Saksan markalla, palkkojen ja hintojen sääntely lopetettiin ja suurin osa normitusjärjestelmistä kumottiin. Zimbabwe (1999 ) Zimbabwe on kärsinyt laukkaavasta inflaatiosta vuodesta 2. Toukokuussa inflaatio oli 1 193,5 prosenttia ja syyskuussa jo 8 %. Joulukuussa keskuspankki laski liikkeeseen siihen asti suurimman setelin nimellisarvoltaan 75 Zimbabwen dollaria. Tuskin kuukautta myöhemmin keskuspankki jo esitteli seuraavan suurimman arvon setelin 1 miljoonan Zimbabwen dollarin suuruiset setelit, joiden arvo silloin vastasi 2,6 euroa. Tavallinen hampurilainen maksoi tammikuussa 15 miljoonaa Zimbabwen dollaria (4 ). Zimbabwessa on tämän päivän maailman nopein inflaatiotahti virallisesti 25 % vuodessa, mutta riippumattomat finanssilaitokset väittävät, että todellinen inflaatio nousee 15 prosenttiin vuodessa. Taiwan (194-luvun loppu) Uusi Taiwanin dollari laskettiin liikkeeseen vuonna 1949 kurssiin yksi uusi 4 vanhaa Taiwanin juania vastaan. Turkki (199-luku) Turkki kärsi koko 199-luvun ajan pahasta inflaatiosta, joka lopuksi halvaannutti talouden ja johti taloustaantumaan vuonna. Vuoden rahauudistuksessa laskettiin liikkeeseen uusi Turkin liira vaihtokurssiin yksi uusi liira 1 vanhaa liiraa vastaan. Chile ( ) Presidentti Salvador Allenden vallan aikana Chilen inflaatio alkoi kasvaa vuonna 1971 ja saavutti huippunsa, 58 prosenttia, vuonna Hyperinflaation tuloksena syntyi ruokapula ja ylihinnoittelu. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen hätä huipentui vuoden 1973 vallankaappaukseen, jossa demokraattisesti valittu Allende syöstiin vallasta ja tilalle tuli sotilashallitus Augusto Pinochetin johdolla. Ukraina ( ) Ukrainan hyperinflaatio nousi 1 4 prosenttiin kuukaudessa. Unkari ( , ) Unkari on käynyt läpi kaksi hyperinflaatiokautta. Unkarin inflaatio nousi prosenttiin Luku tuntuu vaatimattomalta verrattuna vuoden 1946 inflaatioon, 41,9 kvintiljoonia prosenttia, mikä on nykyhistorian hulluin. Sillä tasolla hinnat kaksinkertaistuivat joka 15. tunti. Vuoden 1946 heinäkuussa vuoden 1931 kultapengo maksoi 13 biljoonaa paperipengoa. Valkovenäjä ( ) Valkovenäjällä vallitsi tasainen inflaatio vuosina Rahauudistuksessa v. 2 rupla korvattiin uudella ruplalla: yksi uusi rupla vastasi 2 vanhaa ruplaa. Antiikin Rooma Unkarin pankilla oli kyseenalainen kunnia laskea liikkeeseen maailman suurimman nimellisarvon seteli kvintiljoonaa pengoa. Ukrainan karbovanets: karbovanetsin seteli oli käypä vuosina Rahauudistuksen myötä otettiin käyttöön grivnat, joihin karbovanetsit vaihdettiin kurssilla : 1. Turkin miljoonan liiran seteli korvattiin v. uudella Turkin liiralla. Miljoona vanhaa liiraa vastasi yhtä uutta Turkin liiraa. 5 cruzeiron seteli laskettiin Brasiliassa liikkeeseen vuonna miljardin Jugoslavian dinaari. Rooman ensimmäinen inflaatio tapahtui toisen puunilaissodan aikana ( eaa.), jolloin armeijan rahoittamiseksi vähennettiin kolikoiden arvoa. Alkaen Neron vallan ajasta (54 68) Rooman keisareilla oli tapana vähentää kolikoiden jalometallipitoisuutta. Vuoteen 27 mennessä kolikoiden jalometallipitoisuus oli laskenut 4 prosenttiin. Keisari Diocletian laski liikkeeseen valtavan määrän kuparikolikoita, mikä johti hintojen nousuun. Diocletian syytti kauppiaita ahneudesta ja antoi vuonna 31 ediktin, jolla kuulutettiin kiinteät hinnat ja niitä, jotka möivät kalliimmalla hinnalla, rangaistiin kuolemanrangaistuksella. Kaikissa inflaatioissa Rooman valtakunnasta 218 eaa. Zimbabween vuonna ne ihmiset, jotka oikeaan aikaan onnistuivat vaihtamaan paperin kultaan, säilyttivät omaisuutensa. Jäljelle jää miljoonan dollarin kysymys: ketkä ovat tässä luettelossa seuraavat?

6 Ilmoitus Kulta varma eläkevakuutus PAAVO PAUKLIN Ihmisiä, joiden tulot eläkeiässä koostuvat pelkästään kansaneläkkeestä, on yhä vähemmän. Usein eläkettä halutaan kerryttää sijoittamalla henkivakuutukseen tai eläkerahastoihin. Tulevalle eläkeläiselle on tärkeää, että nyt säästetyt eurot ovat varmassa tallessa myös tulevaisuudessa. Vapaaehtoisen eläkkeen olisi oltava mahdollisimman riskitön investointi, jotta eläkkeelle siirtyvän hyvinvointi olisi taattu. Riskit ovat pieniä kun talous on vakaa, inflaatio alhainen ja rahoitusmarkkinoiden kauppa järkevää tämänhetkistä taloustilannetta ei kuitenkaan voida pitää sellaisena. Eläke- ja henkivakuutusrahastojen varat on sidottu rahaston tyypistä riippuen velkakirjoihin, osakkeisiin, rahoitusmarkkinavälineisiin, kiinteistöihin, säästöihin ja muuhun vastaavaan omaisuuteen, mutta eläkerahastot ovat enimmäkseen riippuvaisia pörssien menestyksestä ja maailman talouden tapahtumista. Viime kuukausien aikana on ollut nähtävissä, miten USA:n kiinteistölainakriisi, öljyn hinnan kallistuminen ja arvopaperimarkkinoiden horjahtelut ovat vaikuttaneet koko maailman talouteen. Ei tarvitse olla taloustieteilijä ymmärtääkseen, että maailman talouden tilanne on äärimmäisen monimutkainen ja että se vaikuttaa Vuoden alusta lähtien, eläkerahastojen tuotoista on menetetty 1,5 miljardia (1 5 ) dollaria osakemarkkinoiden myötä 11 suurimman eläkerahaston markkinoiden osalta. Vaikka edellisten vuosien tuottojen kasvu on ollut lupaavaa, tämän kuun tapahtumat muistuttavat sijoittajia riskinkartoituksen ja varojen hajauttamisen merkityksestä. Tämä trendi on jatkuva. Roger Urwin, Watson Wyatt Worldwide -sijoituskonsultointiyhtiön johtaja myös suomalaisiin eläkerahastoihin. Yhdessäkään eläkevakuutuksen tuottavuustaulukossa ei ole kerrottu sitä, että pörssit voivat jonakin päivänä romahtaa totaalisesti. Mitä tapahtuisi eläkkeille siinä tapauksessa, että näin todellakin joskus kävisi? Koska kulta on pystynyt säilyttämään arvonsa kaikkien maailman suurimpien talouskriisien aikana, sitä voidaan pitää pitkäaikaisena omaisuuden säilyttämismuotona ja se voidaan lukea alhaisen riskitason investointikohteisiin. Kullan hinta voi tuntua lyhyellä aikavälillä (parin kuukauden sisällä) suhteellisen vaihtelevalta, mutta parin vuoden aikavälillä on nähtävissä sen selvä noususuuntaus. Kulta säilyttää aina tietyn arvonsa, eikä sen arvo putoa koskaan nollaan. Eläkerahastoihin investoitaessa taatut tuotot ja tuloverovapautukset saattavat tuntua turvallisilta, mutta on otettava huomioon myös useita muita maksuja, joita ei välttämättä tule huomanneeksi heti. Eläkevakuutuksiin investoidusta rahasta menee kuluina esimerkiksi eläkevakuutuksen merkintäpalkkio, hallinnointipalkkio, rahaston hallinnointipalkkio, hoitomaksu eläkeaikana, lunastuspalkkio ja niin edelleen. Kun otetaan huomioon myös inflaatio, saattaa syntyä tilanne, jossa eläkevakuutusrahaston olisi tuotettava vähintään 7 9 prosenttia vuodessa, jotta sijoittaja saisi rahansa takaisin. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tällaista tuottavuutta on hyvin vaikea saavuttaa ja voi syntyä tilanne, jossa jostakin investoinnista voi tulla hidas mutta varma rahansyöjä. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että mikäli syntyy tarve nostaa rahaa eläkerahastosta ennen eläkkeelle siirtymistä, summasta on maksettava vielä lisämaksuja. Kullalla on useita etuja verrattuna muihin rahoitusvaihtoehtoihin. Kultaan investoitaessa ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa eikä muitakaan lisämaksuja. Kullan hinnan kasvu kestää kasvavan inflaation. Kullan voi aina vaihtaa takaisin, joten sen omistajalla on hyvä kontrolli ja vapaus oman omaisuutensa suhteen. Kulta on vaikeinakin aikoina varma investointi, joka takaa rauhalliset eläkevuodet. Kultaa voi tilata myös postitse Sijoittaakseen kultaan ei enää tarvitse lähteä kotoa. Kultaa voi ostaa internetistä tai puhelimitse ja se lähetetään asiakkaalle vakuutettuna postilähetyksenä mihin tahansa Suomessa. Postikuljetuksen hinta on noin 9-2 euroa riippuen paketin painosta ja vakuutusarvosta. Kultakolikot ja -laatat voi valita Tavexin nettisivulla olevasta e-kaupasta, jossa voi tehdä myös tilauksen. Muutaman päivän kuluttua laskun maksamisesta asiakas saa postista ilmoituksen vakuutetusta lähetyksestä. Jos Internetistä tilaaminen ei ole mieluisaa tai mahdollista, kultaa voi ostaa myös puhelimitse soittamalla Tavexin konttoriin puh Samasta numerosta voi myös kysyä muita kultaan sijoittamista koskevia kysymyksiä. E-KAUPPA Valitse tuote ja paina KATSO HINTA Merkitse haluttu määrä mieleisen koon viereen ja LISÄÄ OSTOSKORIIN * Kun haluat lisätä tuotteita ostoskoriin, mene takaisin tuotesivuille ja toista edellinen vaihe. Täytä yhteystietosi, valitse toimitustapa ja paina Jatka maksamaan Tarkista tilauksesi, paina Tilauksesi on lähetetty! Lähetä tilaus Nyt voit tulostaa tilauksesi ja se lähetetään myös sähköpostiisi. Maksa tilauksesi tunnin kuluessa Pankkisiirto tulee tehdä työpäivän aikana yhden tunnin kuluessa tilauksen tekemisestä. Pankkien ollessa suljettuina tai kun suoritus tulee toisesta rahalaitoksesta, hyväksymme seuraavan pankkipäivän aamuun klo 1.3 mennessä kirjatut maksut. Kulta lähetetään vakuutettuna lähetyksenä postin kautta. Tai voitte noutaa sen itse toimipaikastamme Kullan hintarallin vertailu muihin historian hintaralleihin Joillekin kullan ostajille on noussut mieleen kysymys, voiko kullan hinnan osalta olla kyseessä hintahuippu, jonka jälkeen hinnannousu ei enää ole mahdollinen. Tässä yhteydessä pitää katsoa Merrill Lynchin analyysiä, jossa kullan hinnan nousua on vertailtu muiden varallisuusmuotojen hinnannousuun, jossa on ansaittu ylisuurta tuottavuutta heinä 82- loka 9- elo helmi tammi % 1324% syys % Nasdaq Kulla ralli võrreldes eelmiste pikaajaliselt tõusnud hindadega Alla oleva kuvio näyttää, että kullan hintaralli on vasta ensimmäisessä vaiheessaan, ja muihin suuren tuottavuuden instrumentteihin verrattuna sen teoreettinen nousumahdollisuus on vielä yli 1 prosenttia. Obligaatiohinnat Rakennuskustannusindeksi helmi - heinä 5 heinä 7-954% joulu % joulu 87- heinä % WTI Hang Sengi indeksi Dow transport kesä 49- helmi Vn % 3. Vn 9 Japanin tonttihinnat* Merrill Lynchin analyysia syys 82- joulu % 463% Nikkei heinä 99- täna 161% Kulta *Japanin tonttimaahintaindeksi kuuden suurimman kaupungin pohjalta Lähde: DataStroam, Havor Analytics, Merrill Lynch Uskon, että kultaharkkokauppa saavuttaa päätepisteensä kun sijoitustensa varantotietoihin väsyneet valtiolliset sijoitusrahastot lopulta alkavat hankkia kultaa luultavasti korkeampaan hintaan kuin 3 dollaria unssilta. (AMS) Marc Faber, kuukausittaisen Gloom Boom & Doom -investointiraportin julkaisija Lukijakysymys Kuinka säilyttää omaisuutensa? Sijoittajan elämän kaksi vaihetta I. vaihe, jossa ei ajattele rahan olemusta. Raha on vaihtoväline, arvon ylläpitäjä tai tavara, jota ostetaan ja myydään se ei ole tärkeä. Tärkeää on se, että sitä olisi paljon! II. vaiheessa ihminen alkaa ajatella, kuinka voisi säilyttää ansaitut rahat myös tuleville sukupolville. Erään Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiseltä katoaa vaikutin tienata lisää rahaa, kun hänellä on keskimäärin 1,5 miljoonaa Englannin puntaa (~2 miljoonaa euroa) se on hetki, jolloin ihminen voi sallia itselleen kaiken jokapäiväiseen elämään tarpeellisen. Varallisuuden säilyttämisen kultainen sääntö Varallisuus kannattaa pitää kolmessa osassa. 1. osa, joka tuottaa ja jonka varassa elää. Esimerkiksi asunnot, joilla ei ole pankkilainaa ja joiden vuokraaminen tuottaa jatkuvaa tuloa. 2. osa, jonka arvo kasvaa. Esimerkiksi tietyt osakkeet, jotka ovat nousseet hyvin ja joilla on jatkuvasti hyvä potentiaali nousta. 3. osa, jonka saa kantaa mukanaan ja joka ei häviä. Esimerkiksi fyysinen kulta.

7 Ilmoitus Mutta kullan hinnannousu ei johdu vain uhkatiloista. Se on ollut ihmiskunnan yleisin raha yli 6 vuotta. Kulta syrjäytettiin pakkovallalla 19- luvun alkupuolella, barbaaristen maailmansotien yhteydessä näin valtiot rahoittivat kasvavia kulujaan inflaatiolla. Tilanne on kuitenkin kääntymässä ja kulta kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän. Kullan suosio kasvaa Kiinalaiset, japanilaiset ja intialaiset säästävät yhä enemmän kullassa, samoin lisääntyvässä määrin myös amerikkalaiset ja eurooppalaiset. Kullan omistaminen oli laitonta Yhdysvalloissa vuosina , ja useimmissa Euroopan maissa sijoituskultaan kohdistui 22 prosentin arvonlisävero vuoteen 2 saakka. Kirjoitushetkellä katsottuna kullan dollarimääräinen hinta on noussut yli 5 prosenttia vuodessa, mikä ei johdu vain korukysynnästä tai teollisesta käytöstä. Yhdysvalloissa raivoaa pitelemätön luottokriisi, joka uhkaa imaista koko maailmantalouden syövereihinsä. Osakemarkkinat ovat kärsineet suuria menetyksiä rahoitusmarkkinoiden vaikeuksien vuoksi. Kyse ei ole vain emotionaalisesta paniikista: maailman suurimmat pankit ovat vaikeuksissa. Luottomarkkinat ovat kriisiytyneet tappiollisten subprimeasuntoluottojen takia, mutta korkeariskisiä johdannaiskauppoja on tehty paljon enemmän. Osakkeet eivät ole turvallinen sijoituskohde näinä aikoina, kun pelko LAURI HAASMA Kullan hinta ei ole riippuvainen yhden yrityksen johdon päätöksistä, vaan se liittyy ennemminkin maailmalla tapahtuviin prosesseihin. Kullan hinta ei riipu ainoastaan Suomen talouskehityksestä, ja siksi on järkevää tasapainottaa paikallisia riskejä sijoittamalla osa varallisuudestaan kultaan. Kullalla on turvallisuusarvo Kulta sijoittajan suoja lamaa vastaan 35 Kulta tunnetaan turvasatamana inflaatiota, dollarin heikkenemistä ja sotia vastaan. Mitä enemmän keskuspankit painavat monopolirahaa, sitä enemmän dollarit ja eurot heikkenevät, ja reaalisen omaisuuden arvo nousee. Kulta on luonnonmateriaaleista erityisen sopiva arvon säilyttäjä. tulevista huonoista uutisista leviää ympäri maailman. Jopa korkosijoitukset ovat epävarmoja, koska moni suuryritys on sekaantunut arvaamattomiin johdannaiskauppoihin. Markkinat ovat täynnä aikapommeja, joista suurin osa on yhä laukeamatta. Keskuspankeilla on vain yksi vastaus rahoitusjärjestelmää kalvavaan luottokriisiin elvyttää kuolevaa potilasta aggressiivisella rahapolitiikalla. Ehkä se onnistuu, ehkä ei. Vain yksi on varmaa: inflaatio kiihtyy edelleen, ja sen seurauksena kullan nousupaineet kasvavat. Kulta suojaa varallisuutta Useimmat sijoittajat pelkäävät ajatella näitä uhkakuvia. He rajoittuvat osakkeisiin, korkoihin ja kiinteistöihin sijoituskohteisiin, jotka heikkenevät talouden ajautuessa lamaan. Näkökulma ei ota huomioon sijoituksia, jotka hyötyvät talouden kriisiytymisestä. Kulta on juuri sellainen kohde. Vuodesta 2 kullan hinta on noussut lähes jatkuvasti, erityisesti viime vuosina. Sen sijaan vakaimmatkin osakkeet Yhdysvalloissa ( -indeksi) ja Helsingin pörssin yleisindeksi ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2. Ero kullan ja osakkeiden välillä on erityisen vahva, jos katsotaan viime vuoden kehitystä. Pörssikurssit ovat olleet vaikeuksissa ja lähteneet romahtamaan viime kuukausina, kun huonot uutiset Atlantin toiselta puolen lisääntyvät. Samaan aikaan kulta on vauhdittanut nousuaan. Sijoita osa varallisuudestasi kultaan Sijoitettaessa on tärkeää käyttää erilaisia sijoitusmuotoja ja hajauttaa riskejä. Suomessa suhteellisen vähän levinnyt mahdollisuus on sijoittaa jalometalleihin; klassisin muoto on tietenkin kulta. Kultaan sijoitettaessa suositellaan ehdottomasti fyysistä kultaa, koska elektroniselta kullalta eli nykykielellä e-kullalta puuttuu hyvin oleellinen ominaisuus turvallisuusarvo. Esimerkiksi Viron viime vuoden kokemuksista tiedämme, kuinka haavoittuvainen koko e-maailma voi olla. Jos jotakin sattuu Suomessa, voi olla hyvin vaikeaa päästä käsiksi varallisuuteensa. Ja jos jotakin tapahtuu maailmanlaajuisilla markkinoilla, on e-kulta vain kaunis tieto jossakin sijaitsevasta varallisuudesta, jonka saaminen käsiin voikin jäädä unelmaksi. Samalla voi itse valita fyysisen kullan sijoituspaikan ja se on koko ajan todella olemassa. Kulta on erittäin hyvä turvasijoitus, koska se on säilyttänyt arvonsa myös poikkeustilanteissa, ja jopa kasvattanut sitä. Tämä sijoitus ei katoa myöskään hallitusjärjestelmän muuttuessa. Kulta on yhä edullista Jotkut väittävät, että kultaan ei kannata sijoittaa, koska se on jo kallista. Väite on vailla perustaa, koska se unohtaa inflaation vaikutuksen hintoihin. 197-luvulla syntyi suuri lama, ja dollari uhkasi romahtaa, minkä seurauksena kulta nousi räjähdysmäisesti silloiseen huippuunsa, 875 dollaria troy-unssista. Tänä vuonna kyseinen nimellishinta ylitettiin. Vuoden 198 jälkeen dollari on menettänyt arvoaan moninkertaisesti. Jos katsotaan kullan hintakehitystä nykydollareissa mitattuna, niin vuoden 198 huippu olisi noin dollaria tänä päivänä. Lisäksi on syytä muistaa, että virallinen kuluttajahintainflaatio aliarvioi rahan heikkenemistä kasvavassa taloudessa. Kulta on siis yhä edullista. Teoriassa kulta voisi halventua kuten 198-luvulla, mutta nyt tilanne on aivan toisenlainen. Kulta lähti silloin alamäkeen, koska Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Paul Volcker pysäytti rahakannan kasvun ja antoi korkojen syöksyä lähelle 2 prosentin tasoa. Tällainen politiikka olisi itsemurha nykyoloissa, kun amerikkalaiset ovat ylivelkaantuneita. Se tuhoaisi Yhdysvaltain talouden moneksi vuodeksi. On myös totta, että osakkeidenkin on pakko nousta joskus. Mutta milloin? Alaspäin voidaan mennä vielä paljon. Moni arvelee, että taantuma kestää enintään,5 1,5 vuotta, ja sitten kaikki on taas kunnossa. Mutta mitä jos syntyy oikea lama, joka kestää pitkään? Vuoden 1929 lamasta USA toipui vasta vuoden 194 jälkeen. Japanin Nikkei-indeksi oli huipussaan (38 957) 18 vuotta sitten, ja siitä ollaan yhä noin 23 pisteen päässä. Ongelmat ovat yhä korjaamatta, joten odotettavissa on erittäin huonoja uutisia sekä lyhyellä että keskipitkällä Nimetön sijoitus Kultasijoituksen tärkeimpiä avainsanoja on nimettömyys. Kultaa ostaneen henkilön ei tarvitse pelätä, että julkisesti ryhdytään arvioimaan hänen ostamaansa varallisuuttaan. Valitettavasti kateus ja naapurin omaisuuden laskeminen eivät ole kadonneet mihinkään yhteiskunnasta. Osa sinne, osa tänne, osa kultaan Viisas sijoittaja ei koskaan pidä koko varallisuuttaan yhdessä kohteessa. Fyysisen kullan osuus sijoituksista voisi olla 15 3 prosenttia. 2 = 2 = 2 = Tammikuu Tammikuu Tammikuu = = = Kulta vs. osakkeet 2- Kulta vs. osakkeet 2- Kulta Oskari Juurikkala vs. osakkeet Kaksi yleisintä tapaa sijoittaa kultaan, ovat kultalaattaan tai erilaisiin kultakolikoihin sijoittaminen, joista jälkimmäisissä kullan hinnanmuutosten lisäksi myös numismaattinen arvo voi nousta. Likvidi koko maailmassa Kulta on likvidi koko maailmassa, ja sitä ostetaan melkein kaikissa maailman valtioissa tiukkoja rajoituksia on ainoastaan totalitaarisissa yhteiskunnissa. Kullan hinta on sidottu maailmanmarkkinahintaan, mikä takaa kullan likviditeetin myös käytännössä. Sijoittaminen kultaan Suomessa Suomessa sijoituskullan myynti on tähän saakka jäänyt ansaitsemattomasti taka-alalle. Kultaa sijoituskohteena on Suomessa ollut tarjolla helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu OMX Helsinki Lähteitä: OMX Helsinki Lähteitä: OMX: Suomen OMX Helsinki Pankki Lähteitä: OMX: Suomen Pankki OMX: Suomen Pankki Kulta Oskari Juurikkala vs. osakkeet OMX Helsinki Lähteitä: OMX Helsinki Lähteitä: OMX: Suomen OMX Helsinki Pankki Lähteitä: OMX: Suomen Pankki OMX: Suomen Pankki Kullan Oskari hinta Juurikkala Kulta inflaatiokorjattuna 2 15 Kulta (USD ) inflaatiokorjattuna Kulta (USD ) 15 5 Kulta nimellishintaisena inflaatiokorjattuna Kulta (USD) (USD ) 5 nimellishintaisena Lähteet: (USD) 5 CPI nimellishintaisena (USA): Robert Shiller Lähteet: Kulta: (USD) WorldGoldCouncil CPI (USA): Robert Shiller tähtäimellä. Kulta on helppo ja tehokas suoja laman aiheuttamia tappioi- Kirjoittaja on CPI makrotalouskonsultti (USA): Robert Shiller OSKARI Lähteet: JUURIKKALA ta vastaan. ja Kultainfo.com -sivuston päätoimittaja. helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kulta vs. osakkeet - Kulta vs. osakkeet - helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Kullan hinta Kullan hinta viimeisen kolmen vuoden ajan Tavex Oy:n toimesta. Tavex toimii nk. kultapankin periaatteella, eli yritys sekä myy että ostaa kultaa. Kultaa voi ostaa myös internetistä osoitteesta fi. Kulta lähetetään asiakkaalle postitse vakuutettuna lähetyksenä. Euroopan unionissa sijoituskultakauppa on verovapaata sijoittamisen edistämiseksi. Sijoituskultaa (jona pidetään vanhoja kolikoita, joiden kultapitoisuus on vähintään 9 ja nykykultaa, jonka kultapitoisuus on vähintään 999 ) ostettaessa ja myytäessä ei peritä arvonlisäveroa. Kullan ostamiseen ja myymiseen ei tarvita erityislupaa. Pitää vain tulla Tavexiin, ja ottaa mukaansa henkilöllisyyden todistava asiakirja, jos kyseessä on suurempi kauppa. Tavex toimii Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Virossa ja Latviassa ja takaa tarjoavansa toimialueensa edullisimpia hintoja.

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Pa Paav a o v P auklin Pauklin Tavex OY Ke K hitysjoh hity t sjoh a t ja

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Pa Paav a o v P auklin Pauklin Tavex OY Ke K hitysjoh hity t sjoh a t ja Kultaan sijoittamisen perustotuudet t t Paavo Pauklin Tavex OY Kehitysjohtaja Agenda Kullan ominaisuudet Kullan tuotto ja hinnan rakenne Sijoitus tuotteet: kolikot ja laatat Miksi sijoittaa kultaan? Käytä

Lisätiedot

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Meelis At A onen t Tavex OY

Ku K lt u aan sijoit lt t aan sijoit a t misen a t perus o t tuu t d t e Meelis At A onen t Tavex OY Kultaan sijoittamisen perustotuudet t t Meelis Atonen Meelis Atonen Tavex OY Miksi sijoittaa kultaan? Käytä erilaisia instrumentteja sijoitusriskien hajauttamiseen Kulta auttaa säilyttämään rahan arvon

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus. Tavex-konserni, kultapuolen johtaja

Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus. Tavex-konserni, kultapuolen johtaja Fyysinen sijoituskulta -tehokas kriisisijoitus Meelis Atonen Tavex-konserni, kultapuolen johtaja Maailman talouskriisi on alkanut luottokriisistä kukaan ei pääse siitä. Pankit loivat rahaa tyhjästä -näin

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016

Makrokatsaus. Maaliskuu 2016 Makrokatsaus Maaliskuu 2016 Myönteinen ilmapiiri maaliskuussa Maaliskuu oli kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla hyvä kuukausi ja markkinoiden tammi-helmikuun korkea volatiliteetti tasoittui. Esimerkiksi

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 3: Suomen pankkikriisi 1990-92 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: Ruuskanen, Osmo: Pankkikriisi

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

Kulta sijoituskohteena

Kulta sijoituskohteena Kulta sijoituskohteena Rahamuseo 28.10.2008 Eija Salavirta PT osasto SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Sisältö Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kultakronologia Kultamarkkinoiden kysyntä-tarjontarakenne

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 4.10.2011 Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Hanna Freystätter, VTL Ekonomisti Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Rahatalouden perusasioita I 26.10.2010 Hanna Freystätter, VTL Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 1 Inflaatio = Yleisen hintatason nousu. Deflaatio

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Kirjakauppaliiton Toimialapäivä Heurekassa 24.5.2016 Evli Pankki Oyj Varainhoidon markkinastrategi Hildebrandt Tomas Suomen talouden näkymät Maailmantalouden näkymät Suomen talouden

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta

Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä. Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta Vuoden 2016 sijoitusteemat sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä OP Varallisuudenhoito Sijoitustoiminta OP Vuosi 2016 sijoitusmarkkinoiden suhdanteet kypsymässä 2 Maailmantalouden kasvu on hidasta

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki Mitä teen työkseni Suomen Pankin tehtävät

Lisätiedot

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka

Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien

Lisätiedot

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G.

Älä tee näin x 10... Fisher nyt... Helsingin kovimmat kasvajat... Osinkoaristokraatteja New Yorkista... Kasvu ja Gordonin kaava... Burton G. Sisältö Esipuhe... Alkusanat... Benjamin Graham Osta halvalla!... Omaperäisyydellä tuottoihin... Sijoittaminen vastaan spekulaatio... Defensiivinen sijoittaja... Tarmokas sijoittaja... Suhteellisen epäsuositut

Lisätiedot

JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi

JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi S I J O I T A JALOMETALLIIN TAI ANNA LAHJAKSI. K.A.RASMUSSEN ON POHJOISMAIDEN JOHTAVA JALOMETALLITUOTTAJA. www.rasmussen.fi OSA VARALLISUUDESTA JALOMET Sijoitettaessa on viisasta hajauttaa riskejä ja harkita

Lisätiedot

Aasian taloudellinen nousu

Aasian taloudellinen nousu Aasian taloudellinen nousu Iikka Korhonen Suomen Pankki 27.4.2011 Maailmantalouden painopiste siirtyy itään Japanin ja myöhemmin Etelä-Korean taloudellinen nousu antoi ensisysäyksen modernin Aasian taloudelliselle

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS

SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS TUTKIMUSRAPORTTI 2015 1 SIJOITUSRAHASTOTUTKIMUS Sisällysluettelo 1 YHTEENVETO... 2 2 JOHDANTO... 2 2.1 Tutkimuksen tavoite... 2 2.2 Tutkimuksen toteutus... 2 3 KUVAUS SUOMEN SIJOITUSRAHASTOMARKKINOISTA...

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016 Markkinakatsaus Helmikuu 2016 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) alensi maailmantalouden kasvuennustetta kuluvalle vuodelle 0,2 prosenttiyksiköllä tasolle 3,4 prosenttia Euroalueen tammikuun

Lisätiedot

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet

Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Kultaan sijoittamisen pääperiaatteet Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012 Sarkozyn mielestä

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto

Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Vieläkö ostan -vai myynkö? Osakesäästäjien Sijoitusretki Mustioon 22.05.2015 Tomi Salo Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu kasvun riskit markkinoiden tunnelmat jatkuuko osakemarkkinoiden

Lisätiedot

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto

OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto OP-Local Emerging Market Debt -erikoissijoitusrahasto Kehittyvien maiden talouskasvu jatkuu vahvana 10 % 9 % 8 % 2007 2008 Lähde: Consensus Economics 10/2007 7 % 6 % 5 % 4 % 3 % 2 % 1 % 0 % Turkki Brasilia

Lisätiedot

Markkina romuna milloin tämä loppuu?

Markkina romuna milloin tämä loppuu? FIM ON PALANNUT! Olemme jälleen henkilöstön omistama, riippumaton, suomalainen varainhoitotalo - jatkamme työtämme aktiivisena ja kantaaottavana sijoittajan pankkina Vesa Engdahl / 18.11.2008 Markkina

Lisätiedot

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline 1. Hyödykeraha Luonnollinen arvo Esim.: kulta, oravanahkat, savukkeet

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 3-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 3 / 2014 Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 Maailmantalouden

Lisätiedot

Makrokatsaus. Elokuu 2016

Makrokatsaus. Elokuu 2016 Makrokatsaus Elokuu 2016 Osakkeet nousussa elokuussa Osakemarkkinat ovat palautuneet entiselle tasolleen Brexit-päätöksen jälkeen. Elokuussa pörssin tuotto oli vaisua tai positiivisella puolella useimmilla

Lisätiedot

Talousmatematiikan verkkokurssi. Valuutat

Talousmatematiikan verkkokurssi. Valuutat Sivu 1/6 Euroalue Euroalue on yhteisnimitys niille 16 Euroopan unionin valtioille, joissa euro on käytössä. Euron symboli on tai e ja sentistä käytetään lyhennettä snt. Virallisessa kansainvälisessä liiketoiminnassa

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010

Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 Markkinakatsaus: Mistä tulevaisuuden tuotot? Lippo Suominen Nordea Varallisuudenhoito Syyskuu 2010 2 Taantumapelot heiluttaneet markkinoita 3 Osakkeiden nousu tasaantunut Ristiriitaisia viestejä Taloudesta

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO?

KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? KUINKA KESKUSPANKIT TOIMIVAT RAHOITUSMARKKINOILLA? MIKSI KESKUSPANKEILLA ON VALUUTTAVARANTO? Pentti Pikkarainen Pankkitoimintaosasto 12.4.2005 PANKKITOIMINTAOSASTO Pankkitoimintaosasto vastaa seuraavista

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä?

Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Kallista vai halpaa? Oikea aika ostaa, pitää vai myydä? Sijoitusristeily 23.-24.3.2007 Tomi Salo Pj Helsingin Osakesäästäjät Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Pitkää nousua takana pörssinousu

Lisätiedot

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase

Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA

MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA MISSÄ MENNÄÄN SUOMEN JA MAAILMAN TALOUDESSA LähiTapiola Varainhoito Oy Hannu Nummiaro, yksityistalouden ekonomisti Twitter: @HannuNummiaro Sähköposti: hannu.nummiaro@lahitapiola.fi LOKAKUU 2018 TALOUSNÄKYMÄT

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito

Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta. Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito Mitä metsänomistajan on hyvä tietää hajauttamisesta Risto Kuoppamäki, Nordea Varallisuudenhoito 3.9.2016 Sisältö Metsä sijoituskohteena: hyvät puolet ja riskit Eri sijoitusvaihtoehdot ja niiden pääpiirteet

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Alla raaka-aineiden korrelaatio mm. osakkeisiin ja joukkolainoihin verrattuna (Q1/1962- Q3/2012). Sijoitustarkoituksessa käydään kauppaa useilla raaka-aineilla,

Lisätiedot

Miksi sijoittaa kultaan? Meelis Atonen TAVEX Group konsernin kultapuolen johtaja

Miksi sijoittaa kultaan? Meelis Atonen TAVEX Group konsernin kultapuolen johtaja Miksi sijoittaa kultaan? Meelis Atonen TAVEX Group konsernin kultapuolen johtaja Kulta on yksi vanhimmista tavoista sijoittaa. Se toimi valuuttana paljon ennen digitaalisen rahan, osakkeiden ja velkakirjojen

Lisätiedot

Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla. KT34 Makroteoria I. Juha Tervala Kappale 6: Raha, hinnat ja valuuttakurssit pitkällä ajalla KT34 Makroteoria I Juha Tervala Raha Raha on varallisuusesine, joka on yleisesti hyväksytty maksuväline Rahan yksi tehtävä on olla vaihdon väline

Lisätiedot

Globaalit näkymät vuonna 2008

Globaalit näkymät vuonna 2008 Globaalit näkymät vuonna 2008 TALOUS 2008 -seminaari Finlandia-talo 25.10.2007 Pentti Hakkarainen Johtokunnan jäsen Suomen Pankki SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Globaalit näkymät vuonna

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003

ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.2003 TIEDOTE 27.5.24 ARVOPAPERISIJOITUKSET SUOMESTA ULKOMAILLE 31.12.23 Suomen Pankki kerää tietoa suomalaisten arvopaperisijoituksista 1 ulkomaille maksutasetilastointia varten. Suomalaisten sijoitukset ulkomaisiin

Lisätiedot

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1 Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014

Lisätiedot

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4979. Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4979 Flash Eurobarometer 216 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area Q1. Yleisesti ottaen, onko Suomen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2015 Markkinakatsaus Huhtikuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo oli helmikuussa ennakkotietojen mukaan noin 4,2 mrd euroa eli neljä prosenttia alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin Euroalueella ostopäällikköindeksit

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Alla raaka-aineiden korrelaatio mm. osakkeisiin ja joukkolainoihin verrattuna (Q1/1962- Q3/2012). Sijoitustarkoituksessa käydään kauppaa useilla raaka-aineilla,

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Makrokatsaus. Toukokuu 2016

Makrokatsaus. Toukokuu 2016 Makrokatsaus Toukokuu 2016 Osakkeet nousivat toukokuussa 2 Oslon pörssi kehittyi myönteisesti myös toukokuussa 1,8 prosentin nousulla. Öljyn tynnyrihinta nousi edelleen ja oli kuukauden lopussa noin 50

Lisätiedot

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio

KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN. Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio KATSAUS ILMARISEN SIJOITUSTOIMINTAAN JA SIJOITUSMARKKINOIDEN NÄKYMIIN Johdon työeläkepäivä 26.11.2014 Varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 2 Ilmarisen sijoitustoiminnan kehitys tammi- syyskuussa 2014

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Lähteet: Juho Malinen Itä-Suomen Ylliopisto Tulppaanimania 1634-1637 Malkie: Burton G. Sattumankauppaa Wall Streetillä Mackay: Charles, Extraordinary Popular Delusions

Lisätiedot

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät

Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus

Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus Osa 15 Talouskasvu ja tuottavuus 1. Elintason kasvu 2. Kasvun mittaamisesta 3. Elintason osatekijät Suomessa 4. Elintason osatekijät OECD-maissa 5. Työn tuottavuuden kasvutekijät Tämä on pääosin Mankiw

Lisätiedot

Miten velkakriisi päättyy?

Miten velkakriisi päättyy? Miten velkakriisi päättyy? Miten suojautua euron heikentymistä vastaan Meelis Atonen Tavex konserni, hallintoneuvoston jäsen, kultapuolen johtaja EU presidentti Herman van Rompuysanoi uskovansa, että euroaluetta

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Talouden näkymät. Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Pörssi-ilta Jyväskylä 18.11.2014 Kari Heimonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Talouden näkymät Ennustamisen vaikeus Maailma Eurooppa Suomi Talouden näkymät; 2008, 2009, 2010,

Lisätiedot

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö Lainakohtaiset ehdot Nordea Pankki Suomi Oyj 11/2003 Erillisjoukkovelkakirjalaina Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015

Markkinakatsaus. Lokakuu 2015 Markkinakatsaus Lokakuu 2015 Talouskehitys Maailmanpankki laski Itä- ja Kaakkois-Aasian sekä Kiinan kasvuennusteita Kansainvälinen valuuttarahasto laski globaalin kasvuennusteen tasoille 3,1 prosenttia

Lisätiedot

Maailmantalouden vauhti kiihtyy?

Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Maailmantalouden vauhti kiihtyy? Metsänomistajan talvipäivä, 30.1.2010 Timo Vesala, Rahoitusmarkkinaekonomisti timo.vesala@tapiola.fi, 09-4532458 3.2.2010 1 Agenda 1. Taloushistoria n.1980 2007 viidessä

Lisätiedot

1,085 64,5 12,00 = 839,79 (mk) Vastaus: 839,79 mk

1,085 64,5 12,00 = 839,79 (mk) Vastaus: 839,79 mk K00 1. Asunto-osakeyhtiö nosti asuntojen yhtiövastikkeita 8,5 %. Kuinka suureksi muodostui 64,5 neliömetrin suuruisen asunnon kuukauden yhtiövastike, kun neliömetriltä oli aiemmin maksettu 12,00 mk kuukaudessa?

Lisätiedot

Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015

Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015 Vitamiinien tarpeessa Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015 MAAILMANTALOUS PARANTAA MENOAAN Maailmantalous toipuu vanhojen teollisuusmaiden johdolla Kasvun moottoreita ovat mm. Yhdysvallat ja Iso-Britannia

Lisätiedot

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Mihin kannattaa sijoittaa voiko menneisyydestä oppia? Lippo Suominen Huhtikuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito 2 Suomalainen pitää osakesijoittamista lottoamisena Professori Vesa Puttonen, Helsingin kauppakorkeakoulu,

Lisätiedot

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007?

Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Raoul Konnos rahastonhoitaja Mihin kehittyviin markkinoihin sijoittaa vuonna 2007? Maaliskuu 2007 1 FIM kehittyvillä markkinoilla Mihin kehittyviin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Makrokatsaus. Joulukuu 2016

Makrokatsaus. Joulukuu 2016 Makrokatsaus Joulukuu 2016 Hyvä kuukausi osakemarkkinoilla Joulukuu oli hyvä kuukausi useimmilla osakemarkkinoilla, ja monet laajat eurooppalaiset osakeindeksit nousivat 7 8 prosenttia. Myös Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki

Lähde: Reuters. Lähde: Venäjän keskuspankki BOFIT - BLOGI Venäjän keskuspankki ilmoitti jo vuonna 2010 virallisesti vähentävänsä asteittain ruplan kurssin ohjausta, ja vuonna 2012 keskuspankki ilmoitti, että täyden kellutuksen edellyttämät valmistelut

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2013-2015

HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2013-2015 Sivu 1 / 6 Liittokokous 18. 19.11.2011 Hotelli Rantasipi Sveitsi, Härkävehmaankatu 4, Hyvinkää 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 HALLITUKSEN

Lisätiedot

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä?

Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Aasian taloudet nouseeko uusi aamu idästä? Seija Parviainen Suomen Pankki Vaasa 17.9.29 Miksi Aasialla on väliä Suomen taloudelle? Asian kehittyvät taloudet pitäneet maailmantalouden pyörät pyörimässä

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009

Viron talousnäkymat. Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Viron talousnäkymat Märten Ross Eesti Pank 11. maaliskuu 2009 Haavoittuvuudet: enimmäkseen täysmyytti tai sitten historiaa Kuinka haavoittuva on Viron talous? Olettehan kuulleet vielä viime aikoinakin

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL futuuri Päättymispäivänä automaattisesti

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2015

Markkinakatsaus. Elokuu 2015 Markkinakatsaus Elokuu 2015 Talouskehitys EK:n heinäkuussa julkaisemien luottamusindikaattoreiden mukaan Suomen teollisuuden näkymät ovat edelleen vaimeat Saksan teollisuuden näkymiä kuvaava Ifo-indeksi

Lisätiedot

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009

Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Mallivastaukset KA5-kurssin laskareihin, kevät 2009 Harjoitukset 7 (viikko 13) Tehtävä 1 a) Tapahtuu siirtymä pisteestä A pisteeseen B. Jos TR-käyrä on vaakasuora, niin IS-käyrän siirtyminen oikealle ei

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso

Asunto- ja kiinteistöosakkeen. kauppa ja omistaminen. Matti Kasso Asunto- ja kiinteistöosakkeen kauppa ja omistaminen Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2157-0 ISBN 978-952-14-2158-7

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2016 Markkinakatsaus Maaliskuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät heikentyneet, IMF varoitti kasvaneista riskeistä Suomen BKT kasvoi viime vuonna ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia Euroalue

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Öljyn hinnan romahdus

Öljyn hinnan romahdus Samu Kurri Suomen Pankki Öljyn hinnan romahdus Hiekkaa vai öljyä maailmantalouden rattaisiin? 21.5.215 Julkinen 1 Teemat Hinnan laskun välittömät seuraukset Vaikutukset talouden toimijoihin Markkinat,

Lisätiedot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot

JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Silkkitie & Komodo -rahastot JOM Rahastoyhtiö JOM Rahastoyhtiö Oy on Suomeen rekisteröity Aasian osakemarkkinoihin erikoistunut rahastoyhtiö. Hallinnoimme kahta aktiivisesti suoraan osakemarkkinoille

Lisätiedot

Eurojärjestelmän perusteista

Eurojärjestelmän perusteista Eurojärjestelmän perusteista Matti Estola Yleisöluento Muikku -salissa Joensuussa 15.3.2012 Paperirahan historiasta lyhyesti Aluksi ihmiset vaihtoivat tavaroita keskenään, jolloin niiden arvoja mitattiin

Lisätiedot

Oletko Bull, Bear vai Chicken?

Oletko Bull, Bear vai Chicken? www.handelsbanken.fi/bullbear Handelsbankenin bull & Bear -sertifikaatit Oletko Bull, Bear vai Chicken? Bull Valmiina hyökkäykseen sarvet ojossa uskoen markkinan nousuun. Mikäli olet oikeassa, saat nousun

Lisätiedot

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4982. Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland ZA4982 Flash Eurobarometer 251 (Public attitudes and perceptions in the euro area) Country Specific Questionnaire Finland Revised questionnaire for euro survey in euro area [KAIKILLE] C1. Yleisesti ottaen,

Lisätiedot

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi

Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Missä talous seilaa, mitä kuuluu markkinoille? Vesa Engdahl, päästrategi Markkinaympäristö talouden fundamentit edelleen kunnossa Maailmantalouden kasvu on edelleen vahvaa, joskin hidastunut viime vuodesta

Lisätiedot

Maailmantalouden trendit

Maailmantalouden trendit Maailmantalouden trendit Maailmantalouden kehitystrendit lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja niiden vaikutukset suomalaiseen metsäteollisuuteen. Christer Lindholm Maailmantalouden trendit 25.05.2011 1

Lisätiedot

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki Niin, miksi? Pysäyttää inflaatio; inflaatio oli 1945 pahimmillaan 80 % vuodessa Saada harmaa talous

Lisätiedot

Vaihdettavat valuutat klo 15.30

Vaihdettavat valuutat klo 15.30 HAAGA-HELIA HARJOITUS 4/Ratkaisut s. / 6 Liike-elämän matematiikka Syksy 20 Käytä tehtävissä tarvittaessa alla olevia valuuttakursseja. Kurssit ilmaisevat yhden euron arvon kyseisessä valuuttayksikössä.

Lisätiedot

Markkinakatsaus Helmikuu 2018

Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Markkinakatsaus Helmikuu 2018 Talouskehitys Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti tammikuun katsauksessaan maailman talouskasvuennustetta vuosille 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia).

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Elokuu 2016

Markkinakatsaus. Elokuu 2016 Markkinakatsaus Elokuu 2016 Talouskehitys Brexit -tulos yllätti finanssimarkkinat, mutta sen aiheuttama volatiliteetti markkinoilla jäi suhteellisen lyhytaikaiseksi IMF laski kuitenkin globaalia kasvuennustettaan

Lisätiedot