S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 /

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / 2 0 1 6"

Transkriptio

1 FIDAsta Designarkisto 2 Matkapuhelinten lyhyt historia 3 Autopuhelimista matkapuhelimiksi 9 Avointa tietoa sisävesilaivoista 13 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 /

2 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Pääkirjoitus Polkuriippuvuus Taloushistorian tutkimuksessa tunnetaan käsite polkuriippuvuus. Sillä tarkoitetaan sitä, että joskus tehty päätös saattaa vaikuttaa toimintaan vuosia myöhemmin. Haminalaiset saavat kiittää energiavaltaista metsäteollisuutta siitä, että Google sijoitti paljon sähköä kuluttavan palvelinkeskuksensa lakkautettuun Summan entiseen paperitehtaaseen. Harjavallasta puolestaan tuli teollisuuspaikkakunta 1940-luvun lopulla, kun Outokummun Imatran kuparitehdas katsottiin olevan liian lähellä itärajaa. Kun kuparimalmin jalostuksessa syntyi ylimääräistä rikkihappoa, kuparitehtaan kylkeen perustettiin vielä lannoitetehdas. Politiikalla on ollut sormet pelissä myös monen muun valtionyhtiön teollisuuslaitoksen sijaintipaikan valitsemisessa, Kemijärven selluloosatehdas, Raahen terästehdas, Porin titaanidioksiditehdas muita esimerkkejä mainitakseni. Salossa radioiden valmistus aloitettiin vuonna Sittemmin radio- ja televisiotuotannon rinnalla ryhdyttiin tekemään radiopuhelimia. Näistä löytyivät juuret Salon suuruuden aikaan Nokian yhtenä tuotantopaikkakuntana. Tiedämme kuinka sitten kävi, mutta toivottavasti Salon osaamista voidaan hyödyntää jatkossa. FIDAsta Designarkisto Finnish Industrial Design Archive, eli FIDA on nyt Designarkisto. Nimenmuutoksen tavoitteena on selkeyttää arkiston identiteettiä ja uuden nimen toivotaankin kuvaavan paremmin arkiston toimintaa. Nimenmuutos toteutettiin vaiheittain alkuvuoden aikana. Vuoden vaihteessa Designarkisto sai oman logon ja helmikuun puolessa välissä FIDA vaihtui Designarkistoksi Facebookissa. Uudet verkkosivut aukeavat pian. Seuraavaksi vuorossa on muun markkinointiaineiston vaiheittainen päivitys. Nimenmuutos mahdollistaa muotoiludokumenttien vastaanottamisen entistä laajemmin eri muotoilualoilta. Arkisto on tähän saakka keskittynyt teollisen muotoilun asiakirjoihin, mutta tallettanut myös kalustesuunnittelun ja graafisen suunnittelun dokumentteja. Jatkossa arkisto voi ottaa näiden muotoilualojen lisäksi aineistoja vastaan esimerkiksi palvelumuotoilun, tekstiilisuunnittelun ja taideteollisen muotoilun aloilta. Nimenmuutoksen taustalla on myös yleisöltä saatu palaute sekoittumisesta lähetysja kehitysyhteistyöjärjestö Fidaan. Designarkiston uuden logon on suunnitellut Ilpo Aalto. (ES) Tämän Eemelin teemana on matkapuhelin. Hieman nostalgista muistelua, mutta josko noista Nokia-kännyköiden vuosista kuitenkin olisi säilynyt vaikka ohutkin kinttupolku, joka johdattaisi johonkin uuteen. (JL-A)

3 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Matkapuhelinten lyhyt historia Vuotta 1981 voi monella syyllä pitää käänteentekevänä maailmanhistoriassa. Ensinnäkin silloin avattiin maailman ensimmäinen matkapuhelinverkko Pohjoismaissa (NMT) ja Nokia otti käyttöön Euroopan ensimmäisen digitaalisen puhelinkeskuksen (DX200). Samana vuonna aloittivat toimintansa myös sekä Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto että tämän artikkelin kirjoittaja. Keskitymme tässä artikkelissa kuitenkin matkapuhelinteknologiaan, ja sen seuraavana virstanpylväänä voi pitää vuonna 1984 julkaistua ensimmäistä NMT-autopuhelinta, Mobira Talkmania. Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1987 Mobira toi markkinoille käsipuhelimen, joka kantoi nimeä Cityman. NMT-verkon rinnalle rakennettiin 1990-luvun alussa digitaalinen GSM-verkko, jonka ensimmäinen puhelu soitettiin vuonna 1991 Nokian Radiolinjalle toimittamassa verkossa luvun kuluessa GSM alkoi syrjäyttää kuluttajien keskuudessa NMT:tä, ja tähän yhtenä keskeisenä syynä oli varmastikin GSMpuhelinten mahdollisuus lähettää 160 merkin mittaisia tekstiviestejä. Tekstiviesteistä tuli erittäin suosittuja varsinkin Suomessa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Muita tuon ajan kuluttajille näkyviä edistysaskeleita olivat mm. polyfoniset soittoäänet sekä värinäytöt. Nuoriso tykkäsi myös tuunata puhelimiaan värikuoria vaihtelemalla sekä taustakuvia ja soittoääniä tilaamalla. Vuonna 1998 Nokia toi markkinoille 9110 Communicator -puhelimen, jota voisi ehkä pitää nykyisten älypuhelinten esi-isänä luvun alkupuolen aikana suurin kehitys tapahtui varmastikin tiedonsiirron saralla, jossa uusien standardien myötä tiedonsiirtonopeudet moninkertaistuivat. Tämän seurauksena Internetissä surffaaminen, sähköpostien lukeminen ja jopa suoratoistovideoiden katselusta kännykällä tuli arkipäivää. Oheisiin kuviin on kerätty tekstissäkin mainittuja virstanpylväitä sekä muita klassikkokännyköitä vuosien varrelta. Oletko kenties itse omistanut jonkun niistä? (OA) Tästä linkistä löytyy matkapuhelinmainontaa 80 luvulta. Kuvat Finnet ry:n arkistosta.

4 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Kun puhelinlangat vielä lauloi Elkassa on useita puhelinyhtiöiden arkistoja. Vanhinta aineistoa on Kuopion Puhelinyhdistyksen arkistossa. Tässä vähän Kuopion puhelinyhdistyksen perustamisvaiheista: Kuopiossa päätettiin perustaa telefooniosakeyhtiö nimellä Kuopion Telefooni Osakeyhtiö. Perustamiskokouksessa oli läsnä 12 henkeä. Asessori D.J. Wadén (ks. kuvat) teki tarjouksen koneista ja keskusasemasta 50 tilaajaa varten kaupungin rajojen sisällä. Tarjous päätettiin hyväksyä vasta sitten kun kaupunginvaltuusto hyväksyy puhelinpylväiden yhdistämisen. Kauppaneuvos Raninin talosta vuokrattiin yksi huone keskusasemaa varten. Keskusaseman hoitajaksi otettiin leskirouva Adolfina Ahlén, joka oli pyytänyt palkaksi 30 mk kuukaudessa. Telefonimekaanikoksi otettiin asessori A. Åhman. Telefooniasemaa pidettiin auki aamuseitsemästä iltakymmeneen ja tulipalon sattuessa myös yöllä. Verkkoa laajennettiin vuonna Asessori Wadénin annettiin ylöspanna 10 apparaattia. Vuonna 1885 telefooneja oli käytössä 60 ja telefoonipuhelujen luku oli Vuonna 1892 puheluiden määrän ilmoitettiin kasvaneen melkein kaksinkertaiseksi, vaikka niitä ei ole voitu merkitä, kun hoitajan aika on mennyt yhdistämiseen eikä yhtiöllä ole laskukoneita. Teksti perustuu asiakirjaan Historiaa Kuopion puhelinyhdistyksen toiminnasta ja löytyy kokonaisuudessaan Kuopion Puhelinyhdistyksen arkistoyksiköstä #363. HS Oletko kuullut Tiesitkö että. Kauppias oli viimeviikolla

5 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Matkapuhelinten muotoilusta Matkapuhelimet kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen muotoiluhistoriaan. Vaan mistä alkoi Nokia-Mobiran kannettavien puhelimien eli tuttavallisemmin kännyköiden taival? Ja kuinka suuri rooli muotoilulla on tässä menestystarinassa? Mobira Oy:n autopuhelimissa muotoilu koettiin välttämättömänä osana tuotekehitystä. Autopuhelimien suunnittelun perustana on Pohjoismaissa kehitetty yhteispohjoismainen automaattinen autopuhelinjärjestelmä NMT (Nordisk Mobiltelefon). Ergonomiadesign Oy:n muotoilu- ja tuotekehitysyhteistyö Saloran kanssa käynnistyi jo luvun alkupuolella, jolloin Saloralla oli oma radiopuhelinosasto. Salora ja Nokia yhdistivät radiopuhelintoimintansa vuonna 1979 perustaen Mobiran luvun puolivälissä Ergonomiadesign Oy:n Jorma Pitkonen toimi Mobiran muotoilukonsulttina ja oli mukana useiden matkapuhelinmallien muotoilussa. Tuotteen muotoiluun kuuluu paljon ulkomuodon ja käytettävyyden suunnittelun lisäksi. Keskiössä ovat käyttäjän toiveet yhdistettynä tuotannon tarpeisiin, huomioiden myös markkinoinnin asettamat tavoitteet. Teollisessa muotoilussa tuotteet suunnitellaan lähes aina ryhmätyönä ja tiimit koostuvat muotoilun ja markkinoinnin lisäksi tuotannon ja talouden osaajista. Matkapuhelimet elektroniikkatuotteina vaativat luonnollisesti työryhmän, johon kuuluu myös sähkö- ja mekaniikkasuunnittelua. Mobiran matkapuhelimiin suunniteltiin myös autokäyttöön soveltuvia lisälaitteita, kuten latauspisteitä, telineitä ja erillisiä näyttöjä, joita voitiin sijoittaa esimerkiksi kojelaudalle. Muotoilijat suunnittelivat ulkomuodon lisäksi myös muun muassa värityksen sekä painatukset tuotteeseen. ED-Design Oy:n asiakirjoista selviää, että suunnittelussa alettiin huomioida myös laajeneva kohderyhmä. Maskuliinisten puhelimien rinnalle ideoitiin unisex-malleja, jotka sopivat niin naisten käsilaukkuihin kuin miesten salkkuihin. Ensiarvoisen tärkeänä pidettiin selkeitä perustoimintoja sekä käteen sopivaa muotoa ja taskukokoa, jotta puhelin sopisi myös paidantaskuun. Puhelimiin kaivattiin myös pehmeyttä. (ES) Kuva: ED-Design Oy:n arkisto Lähteet: ED-Design Oy:n arkisto. #39, #41

6 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Autopuhelimista matkapuhelimiksi Mobiran ensimmäisiä NMT-autopuhelimia luvun alusta olivat n. 10 kilon painoiset Senator, Combi ja Quatrro. Ne muodostivat eri käyttäjäryhmien tarpeita palvelevan tuotevalikoiman. Mobira Senator ja Combi mallit olivat autosta irrotettavia ja kuljetettavissa minne tahansa. Mobira Quattro oli lähinnä ammattikäyttöön suunnattu autopuhelin. Se soveltui erityisen hyvin autoihin, joissa asennuspinta-alaa oli vähän, sillä se vaati kiinnityspintaa vain tikkuaskin verran. Sen asennus oli helppoa ja puhelin voitiinkin siirtää ajoneuvosta toiseen vaivattomasti. Mobira Talkman, toisen sukupolven matkapuhelin, tuli markkinoille Siinä oli kehittynyt, selkeä alfanumeerinen näyttö, johon saattoi näppäillä nimiä ja numeroita lyhytvalintamuistiin. Puhelinta mainostettiin myös autokäytössä handsfree-toiminnolla, joka on merkittävä etu etenkin kaupunkiajossa, jossa ajaminen vaatii usein molempia käsiä. Talkman nousi Pohjoismaiden ostetuimmaksi kannettavista puhelimista ja vaikutti näin Nokia-Mobiran menestykseen. Talkmania seurannut Mobira Cityman painoi enää vain 770 g ja sitä mainostettiin takintaskupuhelimena, joka tarjoaa kaikkialle suoran, henkilökohtaisen puhelinyhteyden viestien välittämiseen. Puhelimella soittaminen ja puheluihin vastaaminen oli ennenkokemattoman helppoa. Citymanissa oli useita ominaisuuksia, joita olivat mm. numeroiden näyttöönnäppäily puhelun aikana, lyhytvalintamuistin selaus eteen- ja taaksepäin sekä sähköinen lukitus koodilla, joka mahdollisti soitot vain hälytysnumeroon ja 20 lyhytvalintanumeroon. Puhelimesta sai näkyviin myös vastaamattomien puheluiden määrän, puhelujen kokonaisajan ja akun lämpötilan. Latausaika autotelineessä tai savukkeensytytinlaturissa oli n. 1 tunti 30 minuuttia. (ES) Lähteet: ED-Design Oy:n arkisto. #39, #41 Kuva ED-Design Oy:n arkisto Kuva ED-Design Oy:n arkisto Kuva Finnet liitto ry:n arkisto Kuva Finnet liitto ry:n arkisto Kuva ED-Design Oy:n arkisto

7 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 /

8 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Avointa tietoa sisävesilaivoista Elkalla ja Varkauden museoilla on parhaillaan käynnissä yhteistyöhanke, jossa digitoidaan ja julkaistaan avoimena datana Varkaudessa Paul Wahlin telakalla valmistettujen laivojen asiakirjallista tietoa. Elkalla on kokoelmissaan yli 7000 laivoja koskevaa piirustusta sekä laivojen valmistukseen liittyviä asiakirjoja. Varkauden museoilla taas on mm. laaja laivoja koskeva valokuvakokoelma. Avoin laivadata -hankkeessa molempien tahojen aineistot digitoidaan ja ne tullaan julkaisemaan Avoindata.fi -sivustolla, josta ne ovat kenen tahansa halukkaan ladattavissa. Hankkeen toimesta tehdään myös Internetsivusto, jonne tulee laivoja koskeva tietokanta. Tietokannasta pystyy hakemaan ja katsomaan laivojen tietoja, ja avaamaan kutakin laivaa koskevia piirustuksia, valokuvia ja muita asiakirjoja. Hanke käynnistyi syksyllä 2015 ja valmista pitäisi olla vuoden 2016 loppuun mennessä. Tavoitteenamme on kuitenkin julkaista laivatietokantasivusto jo kuluvan kesän aikana. Hankkeen etenemisestä tulemme tiedottamaan Elkan nettisivuilla, Facebookissa, uutiskirjeessä sekä syksyn Eemeli-verkkolehdessä. (OA)

9 15 1 Tapahtunutta S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 /2016 Tulevaa 16 Arkistojen päivä Elkassa Arkistojen päivän viime vuoden teemana oli rajattomuus. Elkassa aihetta käsiteltiin melko teknisesti tietoliikenteen kehittymisen näkökulmasta. Esillä oli esineitä, kuvia ja asiakirjoja. Lisäksi eri puolilla näyttelytilaa pyöri mainoskoosteita sekä jo perinteeksi muodostunut Mikkelin puutalot esitys. Kuten kuvastakin näkyy, vieraat viihtyivät. Näyttelyyn tutustui päivän aikana n. 150 vierasta. Sota-arkistoprojektin päätösseminaari MAD Week 2016 Taiteen ja kulttuurin juhlaviikko Mikkeli Art & Design Week järjestetään kolmatta kertaa Tämän vuoden teemassa Color me MAD keskitytään väreihin. Elka ja Designarkisto ovat edelleen mukana tapahtumaa järjestävässä työryhmässä ja edellisten vuosien tapaan laadimme teemaa sivuavan näyttelyn. Luvassa on myös suositut muotoilukasvatustyöpajat, tänä vuonna nekin räätälöitynä MAD Weekin teemaan. Lisätietoja MAD Weekistä osoitteesta Sota-arkiston järjestämisprojekti saapui maalinsa viime vuoden lopussa. Projektin historiasta, toiminnasta ja tuloksesta pidettiin seminaari. Tästä linkistä voit ladata projektin loppuraportin, josta selviää koko projektin laajuus ja työmäärä. Alustajia oli projektin ja Elkan edustajien lisäksi Tampereen ja Turun yliopistoista, Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä prikaatinkenraali evp. Pentti Airio. Elka 35 v. Elkan varsinaisen arkistotoiminnan alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 35 vuotta. Ovet avautuivat asiakkaille toukokuun alussa Juhlaa tullaan viettämään fyysisen ja verkkonäyttelyn merkeissä, mutta kuitenkin ensisijaisesti työn parissa.

10 S U O M E N E L I N K E I N O E L Ä M Ä N K E S K U S A R K I S T O N T I E D O T U S L E H T I 1 / Finnet yhtiöiden asiakaslehden pilapiirroksia luvulta JULKAISIJA: Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto Tiedotuslehti Ilmestyy kaksi kertaa vuodessa Päätoimittaja: Jarmo Luoma-aho tiedotuslehti@elka.fi Tutkijantie 7, Mikkeli p Kirjoittajat: Olli Alm, Elka; OA Jari Lehtonen, Elka; JJL Jarmo Luoma-aho, Elka; JL-A Elisa Savolainen, Designarkisto; ES Heljä Strömberg, Elka; HS

Vuoden 1956 yleislakko

Vuoden 1956 yleislakko Työrauhaa ja lakkojen murtamista 1 Sota-arkistoprojekti päättyy 5 Elkan verkkopalvelut 7 Mikkeli Art & Design Week 2015 9 Työläistilasto-osaston luettelot 13 SUOMEN ELINKEINOELÄMÄN KESKUSARKISTON TIEDOTUSLEHTI

Lisätiedot

pois tai niistä ilmenee muita virheitä, pyydetään niistä ilmoittamaan keskukseen Anneli Lindgrenille, puh. 17199, 90 tai 881.

pois tai niistä ilmenee muita virheitä, pyydetään niistä ilmoittamaan keskukseen Anneli Lindgrenille, puh. 17199, 90 tai 881. Turussa 14.12.2005 PUHELINJÄRJESTELMÄT Seurakuntayhtymä on kilpailuttanut puhelinliikenteensä ja puhelinjärjestelmänsä. Kaikkien toimintojen operaattoriksi ja sopimuskumppaniksi on valittu Sonera/Auria

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

SELIGSON & CO:n mobiilisovellus TASKUSALKKU

SELIGSON & CO:n mobiilisovellus TASKUSALKKU SELIGSON & CO:n mobiilisovellus TASKUSALKKU lyhyt käyttöopastus (9 sivua) helmikuu 2016, Android 5.0. tai uudempi 1 Sovelluksen lataaminen Seligson & Co Taskusalkku Android-puhelimille ladataan Googlen

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310. Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.

PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310. Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310 Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310 -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

KUINKA DIGITAALISET RADIOPUHELIMET PARANTAVAT JA NOPEUTTAVAT TURVAVIESTINTÄÄ?

KUINKA DIGITAALISET RADIOPUHELIMET PARANTAVAT JA NOPEUTTAVAT TURVAVIESTINTÄÄ? KUINKA DIGITAALISET RADIOPUHELIMET PARANTAVAT JA NOPEUTTAVAT TURVAVIESTINTÄÄ? 1936 Motorola esittelee Police Cruiser -autoradiopuhelimen, joka otettiin ensimmäisenä käyttöön Chicagon poliisiautoissa. 1940

Lisätiedot

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön 1950 Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön kanssa. Suosituimmaksi puimurimalliksi Suomessa tuli

Lisätiedot

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun 125 vuotta Hirvikosken rannalla Loimaalla OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun Ruotsalaiseen Gunnebo Industries - teollisuuskonserniin nykyisin kuuluva OFA Oy Ab:n kettinkitehdas Loimaalla on huomattava

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Tieto matkaa maailmalle

Tieto matkaa maailmalle Tieto matkaa maailmalle Avoimen julkaisemisen parhaat käytänteet Helsinki 31.1.2017 Ulla Ikäheimo & Tarja Mäkinen Sisältö Mitä on metatieto Kuvailusäännöt ja formaatit Sanastot ja Finto Henkilöt Tunnisteet

Lisätiedot

Voitaisiinko arkistojen ja museoiden välistä hankintapolitiikkaa kehittää. TAKO-verkoston syysseminaari Jarmo Luoma-aho, Elka

Voitaisiinko arkistojen ja museoiden välistä hankintapolitiikkaa kehittää. TAKO-verkoston syysseminaari Jarmo Luoma-aho, Elka Voitaisiinko arkistojen ja museoiden välistä hankintapolitiikkaa kehittää TAKO-verkoston syysseminaari Jarmo Luoma-aho, Elka 13.10.2016 Kuka, mikä? Jarmo Luoma-aho FM (historia), tradenomi ylempi amk,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA Valtionavustukset museoiden tietoyhteiskuntahankkeisiin Opetusministeriö on myöntänyt museoille tietoyhteiskuntarahaa vuonna 2001 yhteensä 4 590 000 mk, josta

Lisätiedot

Mediamainonnan muutosmittari. Tiedote 1/2011 18.2.2011

Mediamainonnan muutosmittari. Tiedote 1/2011 18.2.2011 Mediamainonnan muutosmittari Tiedote 1/2011 18.2.2011 Copyright TNS 2011 Ajankohtaista Uusi mainosvuosi 2011 on jo hyvässä vauhdissa ja vuoden ensimmäiset mainospanostustiedot raportoidaan viikolla 8.

Lisätiedot

EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA

EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA KL2 KL11 EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA LAURA KÄRPIJOKI Informaatikko Helsingin kaupunginkirjasto 21.4.2016 Dia 1 KL2 KL11 Esittely: kuka olen, titteli, missä työskentelen,

Lisätiedot

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa. Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään

Lisätiedot

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle

Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Niina Turumäki, Valtiokonttori Marjaana Laine, valtiovarainministeriö Valtiokonttori Työnantajakuvateoriaa Matkan varrella opittua Tavoitteet ja todellisuus

Lisätiedot

Microsoft Lync 2013. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

Microsoft Lync 2013. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Microsoft Lync 2013 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Microsoft Lync 2013 Vastuuhenkilö Mari Jokiniemi ja Sirpa Kemppainen

Lisätiedot

Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle!

Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle! Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle! Robotics Week Finland 24.11. 30.11. Robottilaakso Vanhan kaupunginlahti, Viikintie 1, Helsinki Tiekartta robottilaaksoon Selvitysvaihe huhti-toukokuu

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset

K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset K3 WORKSHOP/5 4.11.2014 Odotukset Kohdistuivat lähinnä K3- konseptin kulttuuri osioon - eli miten saadaan konsepti palvelemaan kulttuurielämän raikastamista ja rakennetaan hyvä alusta kulttuurityölle ja

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, 24.4.2002, s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, 24.4.2002, s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 17.12.2003 SG (2003) D/233786 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset FI/2003/0028

Lisätiedot

Doro Secure 580IUP. Käyttöopas. Suomi

Doro Secure 580IUP. Käyttöopas. Suomi Doro Secure 580IUP Käyttöopas Suomi 3 2 1 4 5 6 7 8 9 14 13 12 11 10 15 16 Huomaa! Kaikki kuvat ovat vain viitteellisiä, eivätkä ne välttämättä täysin vastaa todellista tuotetta. Suomi 1. Virta päälle/pois

Lisätiedot

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi)

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Muutamia kymmeniä pysäkkinäyttöjä asennettu Föli alueelle Mobiililiput luetaan sähköisesti samalla lukijalaitteella kuin bussikortitkin.

Lisätiedot

Julkinen. Esikoulu- ja alaasteikäisten. puhelimen hankinta ja käyttö tulokset. DNA Oy 8.8.2014

Julkinen. Esikoulu- ja alaasteikäisten. puhelimen hankinta ja käyttö tulokset. DNA Oy 8.8.2014 Julkinen Esikoulu- ja alaasteikäisten puhelimen hankinta ja käyttö tulokset DNA Oy tulokset / DNA Oy 2 Taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää esikoulu- ja ala-asteikäisten lasten puhelimen hankintaa

Lisätiedot

As Oy Kontiolahden Wilhelmiina. Rakentaja M. Laukkanen Oy. Keraamiset laatat

As Oy Kontiolahden Wilhelmiina. Rakentaja M. Laukkanen Oy. Keraamiset laatat As Oy Kontiolahden Wilhelmiina Rakentaja M. Laukkanen Oy Keraamiset laatat As Oy Kontiolahden Wilhelmiina - Keraamiset laatat Tämän esitteen avulla voitte tutustua malliesimerkkeihin, joissa on käytetty

Lisätiedot

Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003

Tapio Kallioja toimitusjohtaja. Capital Markets Day 14.5.2003. SWelcom 14.5.2003 Tapio Kallioja toimitusjohtaja Capital Markets Day Nykyiset toiminta-alueet Kaupallinen televisio Digitaalinen maanpäällinen televisio Kaapelitelevisio Laajakaista-internet Digitaalinen kaapelitelevisio

Lisätiedot

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja 5.10.2000 06:51 Operaattorit ja vanhat mediatalot ovat löytäneet toisensa ja uusia yhteistyökuvioita on paljon ilmassa: on perustettu kimppayrityksiä

Lisätiedot

Espoon Kaupunginarkisto EKYL

Espoon Kaupunginarkisto EKYL Espoon Kaupunginarkisto EKYL 9.2.2018 Mikä on Espoon kaupunginarkisto? Kaupungin keskusarkisto. Lakisääteisesti pitkään ja pysyvästi säilytettävien Espoon kunnallishallinnosta syntyneiden asiakirjojen

Lisätiedot

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa

Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa

Lisätiedot

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen)

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) 6 Korvanappi 7 Mikrofoni 8 Pidike 9 Varauksen osoitin (punainen) 10 Virtavalo (vihreä) Asennus

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Kuohuva 1920-luku. Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo FM Jussi Tuovinen

Kuohuva 1920-luku. Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo FM Jussi Tuovinen Kuohuva 1920-luku Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo 16.45 18.15 FM Jussi Tuovinen Luentosarjan ohjelma 1. 9.9. Sodasta toipuminen ja uusi maailmanpoliittinen tilanne

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 Copyright 2002 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään 9354501 Issue 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM OPTIONS FOR NOKIA 7650:N ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE

KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE KAUHAJOKI AJOT 13. - 14.6.2015 KILPAILUOHJE Päivitetty 02.06.2015 No:31 KAUHAJOKI TEMPO 13.6.2015 klo 12.00 Mastercupin osakilpailu Kilpailukeskus: Pukkilan ala-aste Hyypäntie 78, Kauhajoki No:32 HYYPÄNLAAKSO

Lisätiedot

Pandan uusi visuaalinen ilme

Pandan uusi visuaalinen ilme Pandan uusi visuaalinen ilme Panda tuo hyvää makua kielen päälle ja hymyn huulille! Panda on markkinoiden ainoa leikkisä ja iloinen makeisbrändi, kotoisin Vaajakoskelta Panda tekee makeisia kaiken ikäisille

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

GSRELE ohjeet. Yleistä

GSRELE ohjeet. Yleistä GSRELE ohjeet Yleistä GSM rele ohjaa Nokia 3310 puhelimen avulla releitä, mittaa lämpötilaa, tekee etähälytyksiä GSM-verkon avulla. Kauko-ohjauspuhelin voi olla mikä malli tahansa tai tavallinen lankapuhelin.

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma

Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma AUDIOVISUAALISEN MEDIAKULTTUURIN KOULUTUSOHJELMA 2016 Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma Tehtävän materiaalit Lyhytelokuva

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos STKS, Helsinki 20.5.2015 Jarmo Saarti Sisältö Tieteellinen julkaiseminen Jakelemisen muutos Käyttäjän kohtaaminen uudessa ympäristössä Saarti

Lisätiedot

TG7200_7220NE(fi-fi)_QG.fm Page 1 Wednesday, July 25, 2007 4:57 PM. Koukku (220 240 V, 50 Hz) (KX-TG7202/KX-TG7203/KX-TG7222) Koukut

TG7200_7220NE(fi-fi)_QG.fm Page 1 Wednesday, July 25, 2007 4:57 PM. Koukku (220 240 V, 50 Hz) (KX-TG7202/KX-TG7203/KX-TG7222) Koukut TG7200_7220NE(fi-fi)_QG.fm Page 1 Wednesday, July 25, 2007 4:57 PM Pikaopas Digitaalinen langaton puhelin Malli KX-TG7200NE/KX-TG7202NE KX-TG7203NE Digitaalinen langaton vastaajapuhelin Malli KX-TG7222NE

Lisätiedot

Case Honeywell Oy. Suomen XII Liikearkistopäivät, 13.9.2007, Tampere. Jarmo Luoma-aho, Antti Ropponen

Case Honeywell Oy. Suomen XII Liikearkistopäivät, 13.9.2007, Tampere. Jarmo Luoma-aho, Antti Ropponen Case Honeywell Oy Suomen XII Liikearkistopäivät, 13.9.2007, Tampere Jarmo Luoma-aho, Antti Ropponen 1 Vastaanottaa yritysten asiakirjoja, lähinnä pysyvään säilytykseen Asiakirjoihin liittyvä tutkijapalvelu

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU www.rinkiin.fi PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO-seminaari 18.2.2016 Savonia-ammattikorkeakoulu, Opistontie 2 Kuopio Jari Koivunen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS RINKI OY

Lisätiedot

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille

Lisätiedot

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall

Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa Annamari Törnwall Kansalliset digitaaliset kulttuuriaineistot Eduskunnan kirjastossa 21.11.2017 Annamari Törnwall Mitä kulttuuriaineistoa? radio- ja tv-arkisto digitoituja aikakaus- ja sanomalehtiä verkkoarkisto elektronisia

Lisätiedot

Vinkkejä opettajalle

Vinkkejä opettajalle BRIEFR Messaging Vinkkejä opettajalle BRIEFR viestittelysovelluksen käyttö onnistuu kaikilta Käyttö on ilmaista ja rajoittamatonta Aiempaa kokemusta pikaviestisovelluksista ei tarvita Voit käyttää BRIEFRiä

Lisätiedot

Nokia Kannettava radio-hf HS-2R Käyttöohje. 9355494 2. painos

Nokia Kannettava radio-hf HS-2R Käyttöohje. 9355494 2. painos Nokia Kannettava radio-hf HS-2R Käyttöohje 9355494 2. painos VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote HS-2R noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä.

Lisätiedot

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo Sanaristikoista sillietiketteihin museon valokuvien käyttö yhteisöllisyyden luomisessa museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo V A L T A K U N N A L L I S E T K U V A - A R K I S T O P Ä I V Ä

Lisätiedot

Palautekyselyn tulokset päiväys: 7.3.2011

Palautekyselyn tulokset päiväys: 7.3.2011 Palautekyselyn tulokset päiväys: 7.3.2011 Laatija: Anssi Lamminen Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry. TULIMERI Tulimeri on kaikkien palokuntalaisten yhteinen vuoden aloitustapahtuma. Risteily on tarkoitettu

Lisätiedot

Espoon kaupunginarkistosta löytyy. Sukututkijoille

Espoon kaupunginarkistosta löytyy. Sukututkijoille Espoon kaupunginarkistosta löytyy Sukututkijoille 9.2.2017 Mikä on Espoon kaupunginarkisto? Kaupungin keskusarkisto. Lakisääteisesti pitkään ja pysyvästi säilytettävien Espoon kunnallishallinnosta syntyneiden

Lisätiedot

HS-8100 BLUETOOTH CAR KIT Tuotetiedot

HS-8100 BLUETOOTH CAR KIT Tuotetiedot Tuotetiedot Hands free -laite Mikrofoni Lyhyt mikrofoni 1 12 V -liitin 2 Mikrofoniliitäntä 3 Linkkipainike 4 Toiminnon merkkivalo (sininen/punainen) 5 Soittopainike 6 Äänenvoimakkuuden lisääminen (+) Käyttö

Lisätiedot

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012

Ostavia asiakkaita Facebookista. Verkkoseminaari 20.4.2012 Ostavia asiakkaita Facebookista Verkkoseminaari 20.4.2012 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennus-ohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi Facebook.com/markkinointiopas

Lisätiedot

Unelma tulevaisuuden peruskoulusta

Unelma tulevaisuuden peruskoulusta Unelma tulevaisuuden peruskoulusta Olli Hietanen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto/turun kauppakorkeakoulu Tulevaisuuden peruskoulu Kehittämiskouluverkoston Kick Off -seminaari 12.9.2014 klo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Nuorisolautakunta Halpo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Nuorisolautakunta Halpo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (6) 28 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta koskien paperisen kesäpassin käyttöönottoa HEL 2013-002194 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu

Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Menolippu tulevaisuuteen. Mika Huhtaniemi, Varatoimitusjohtaja Suomen Tilaajavastuu Tulevaisuuden rakentajat, tervetuloa! Yhteistyöllä syntyy tuloksia! Keväällä 2015 uusi hallitus nosti digitalisaation

Lisätiedot

Pääministeri Juha Sipilän hallitus Sisäministeriö Valtiovarainministeriö Lappeenranta,

Pääministeri Juha Sipilän hallitus Sisäministeriö Valtiovarainministeriö Lappeenranta, 1 Pääministeri Juha Sipilän hallitus VETOOMUS Sisäministeriö Valtiovarainministeriö Lappeenranta, 17.11.2017 ASIA Rajaliikenteen sujuvuus Etelä-Karjalan kauppakamarin perustehtävänä on kauppakamarilain

Lisätiedot

Kärkihankkeet 2013. Luonnos 15.1.2013

Kärkihankkeet 2013. Luonnos 15.1.2013 Kärkihankkeet 2013 Luonnos 15.1.2013 Ajankohtaista edunvalvonnassa 2013 Mitat & massat Polttoaineveron palautusjärjestelmä Tiemäärärahat ja Ollilan työryhmä Tavaraliikennelain voimaantulo Työaikadirektiivin

Lisätiedot

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Käsitteitä Avointa tietoa ovat ne digitaaliset sisällöt ja datat, joita kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Luotettavuus Tietoa on arvioitava kriittisesti, jotta voi varmistua,

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Älypuhelimet. Sisällysluettelo

Älypuhelimet. Sisällysluettelo Älypuhelimet Jussi Huhtala Sisällysluettelo Älypuhelimen määritelmä Historia Laitteistoarkkitehtuuri Käyttöjörjestelmät Android Symbian ios Yhteenveto 1 Älypuhelin Puhelin joka sisältää normaalit puhelimen

Lisätiedot

Löydä Helsinki. Mobiili infopalvelu lukutaidottomille helsinkiläisille Olga Kaijalainen. KYKY II Stadin osaamiskeskus Helsingin kaupunki

Löydä Helsinki. Mobiili infopalvelu lukutaidottomille helsinkiläisille Olga Kaijalainen. KYKY II Stadin osaamiskeskus Helsingin kaupunki Löydä Helsinki Mobiili infopalvelu lukutaidottomille helsinkiläisille 13.10.2018 Olga Kaijalainen KYKY II Stadin osaamiskeskus Helsingin kaupunki loydahelsinki.fi Onko ryhmissänne lukutaidottomia aikuisia?

Lisätiedot

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja

Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja Tiedelehtien avoimuus osana kustantajaneuvotteluja E-aineistojen muuttuva käyttö seminaari 5.10.2016 Arja Tuuliniemi, Kansalliskirjasto/FinELib Mistä aion puhua tänään Lehtitilaukset ennen ja nyt Kohti

Lisätiedot

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Taustaa Aviisi-projekti Aviisin avaamat uudet mahdollisuudet Ajatuksia jatkoon Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus 22.11.2016

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Google Forms / Anna Haapalainen. Google Forms Googlen lomake-työkalu

Google Forms / Anna Haapalainen. Google Forms Googlen lomake-työkalu Google Forms Googlen lomake-työkalu Google Forms / Anna Haapalainen Googlen lomaketyökalulla on helppoa tehdä sähköisiä kyselyitä, tehtäviä tai kokeita. Voidaksesi luoda Googlen lomakkeita, sinulla tulee

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

PIKAOHJE-PEBBELL 2 WATERPROOF GPS-PAIKANNUSLAITE

PIKAOHJE-PEBBELL 2 WATERPROOF GPS-PAIKANNUSLAITE PIKAOHJE-PEBBELL 2 WATERPROOF GPS-PAIKANNUSLAITE 1PEBBELL 2 WATERPROOF 2LAITTEEN LATAAMINEN Pebbell 2 Waterprf paikannuslaite n varustettu ladattavalla akulla. Akun kest vi vahdella riippuen GPS and GSM

Lisätiedot

telecare IP langaton kutsujärjestelmä LISÄÄ VAPAUTTA. VÄHEMMÄN HUOLTA.

telecare IP langaton kutsujärjestelmä LISÄÄ VAPAUTTA. VÄHEMMÄN HUOLTA. telecare IP langaton kutsujärjestelmä LISÄÄ VAPAUTTA. VÄHEMMÄN HUOLTA. LANGATON KUTSUJÄRJESTELMÄ TURVALLISUUTTA JA HUOLETTOMUUTTA Rouva Niemi Huone 25 22:15 MISSÄ ROUVA NIEMI ON? HÄLYTYS 1 2? Ilman Ascom

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 ULLA SANNIKKA SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 TALENTUM Helsinki 2015 11., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Ulla Sannikka ISBN 978-952-14-2582-0 ISBN 978-952-14-2583-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2584-4

Lisätiedot

Kuvien käyttö opetuksessa

Kuvien käyttö opetuksessa Kuvien käyttö opetuksessa Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: teoskynnys, CC, kuvaruutukaappaus, kartat, kuvauslupa Creative Commons, kuva, Google, YouTube, Flickr, jakaminen,

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Sivu 1 (9) LL/AJ 21.12.2015 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Hinnasto sisältää Länsilinkki Oy:n (Y-tunnus 0853251-1 ja teleyritystunniste 23) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

WORDPRESS KOTISIVUT JA BLOGI

WORDPRESS KOTISIVUT JA BLOGI WORDPRESS KOTISIVUT JA BLOGI Mikä on sinun unelmasi? Kuka sinä olet? Mitä haluat tehdä? Blogin, kotisivun tai jotain muuta? Millaista sisältöä aiot tehdä? Mistä aihepiiristä? Millä kielellä? Osaatko käyttää

Lisätiedot

PROBYTE GSM ALARM #6d

PROBYTE GSM ALARM #6d PROBYTE GSM ALARM #6d PROBYTE GSM ALARM #6 toimii GSM-hälyttimenä ja kaukoohjaimena. Soitto- tai SMS-hälytysviestien vastaanottajia voidaan hallita etäohjatusti. Ohjusrelettä voidaan ohjata SMS-viestillä.

Lisätiedot

Keskeneräisten tarujen kirja

Keskeneräisten tarujen kirja Keskeneräisten tarujen kirja Tarve kokeilla jotain uutta Peliesittelyt ja digitarina Laadi peliesittely valitsemastasi pelistä. Sisällytä esittelyysi ainakin seuraavat asiat: Pelin nimi Lyhyt esittely

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

DAISY. Esteetöntä julkaisua

DAISY. Esteetöntä julkaisua DAISY Digital Accessible Information SYstem Esteetöntä julkaisua Markku Leino 27.4.2009 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mikä on DAISY kirja? DAISY-järjestelmän lyhyt historia Miten rakentaa DAISY-kirja ja kirjatyypit

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Käsitteitä ja määritelmiä

Käsitteitä ja määritelmiä Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi

Lisätiedot