LAPIN ELO JATKUVAN OPPIMISEN JA OHJAUKSEN YHTEISTYÖ- RYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPIN ELO JATKUVAN OPPIMISEN JA OHJAUKSEN YHTEISTYÖ- RYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA"

Transkriptio

1 LAPIN ELO JATKUVAN OPPIMISEN JA OHJAUKSEN YHTEISTYÖ- RYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimikausi Taustaa Elinikäisen oppimisen edistäminen nähdään keskeisenä älineenä työllisyyden parantamisessa, ammatillisen liikkuuuden sekä aktiiisen kansalaisuuden tukemisessa. Työelämässä tarittaien taitojen ja osaamisen kehittämisen edellytyksenä on, että myös aikuisille on tarjolla neuonta- ja ohjauspaleluja. Kaikessa ohjauksessa on tarpeen edistää yhden luukun periaatteen toteutumista niin, että ohjauksessa oidaan hyödyntää eri hallinnonalojen ohjauspalelujen osaamista ja asiantuntemusta Menestyjäksi Lapissa Maakunnallinen aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspaleluiden strategia uoteen 2020 sekä Aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspalelut Lapissa, ehdotus toimintamalliksi Lapissa AiHe ja AiHe II projekteissa kehitettiin 2000-luun alkuuosina näyttötutkintojen laatua ja aikuttauutta sekä aikuiskoulutuksen henkilökohtaistamista. Henkilökohtaistaminen johti oppilaitosten, työhallinnon ja työelämän toimijaerkostojen syntymiseen. Lapin Opin oi - kokonaisuus jatkoi aikuiskoulutuksen kehittämistä. Lapin maakunnallinen aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspaleluiden strategia uoteen 2020 almistui uonna Strategiaa almisteltiin osana Lapin Opin oi projektin toimintaa aluehallinnon ja eri hallinnonalojen toimijoiden sekä koulutuksen järjestäjien yhteistyönä. Strategiassa kuattiin linjaukset, taoitteet ja toimenpiteet, joilla aikuisohjauksen osuuutta ja kysyntälähtöisyyttä parannetaan Lapissa. Aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspalelujen toimintamallia almisteltiin lappilaisten opetus- ja työ- ja elinkeinohallinnon edustamassa yhteistyöerkostossa ja se almistui uonna Lapin toimijat sitoutuiat yhteistyöllä kehittämään ja toteuttamaan aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspaleluita. Tämän perusteella Lapin ELY-keskus asetti elinikäisen oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmän syksyllä 2011, perustettiin TNO-paleluiden koordinaatioryhmä sekä muodostettiin TNO-paleluiden toimijaerkosto ml. alueelliset ryhmät Menestyjäksi Lapissa hankkeet Menestyjäksi Lapissa hanke ( ) ja sen uoden kestää jatkohanke Menestyjäksi Lapissa II toteuttaat Lapin maakunnallisen aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspaleluiden strategian mukaisia toimenpiteitä. Hankkeiden aikana erkostomaista toimintaa kehitettiin ja toteutettiin Lapin Opin oessa kehitetyn toimintamallin mukaisesti. Toimintamalliin organisaatiot sitoutuiat solmituilla kumppanuussopimuksilla. Toimintamalli on muotoutunut toimintajärjestelmäksi, jonka mukaisesti toimitaan ja jota syennetään ja juurrutetaan Menestyjäksi Lapissa II - hankkeella.

2 Toimintajärjestelmä on monihallinnollista ja -ammatillista erkostoyhteystyötä, jossa tietoa jaetaan ja osaamista uudistetaan erkoston TNO-toimijoiden kesken. Hankkeiden aikana on otettu käyttöön yhteiset sähköiset työälineet, Lapin TNO-toimijat -erkostokartta ja sosiaalisen median alusta Menestyjäksi Lapissa II -hankkeessa työälineitä suunnataan myös työelämän organisaatioille. Hankkeet oat mahdollistaneet TNO-paleluiden yhteisen kehittämisen Lapissa Lapin aikuiskoulutusstrategia uoteen 2020 Pitkospuilla Jatkuan oppimisen poluilla, Lapin aikuiskoulutusstrategia uoteen 2020 almistui uonna Strategian johtoryhmänä toimi Lapin elinikäisen oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä. Strategiaan sisältyi kaikkiaan 23 toimenpide-ehdotusta aikuiskoulutuksen kehittämiseksi, niistä yhtenä tieto-, neuonta- ja ohjauspalelujen erkostotoiminnan akiinnuttaminen. 2. Lapin TNO-erkoston kuaus ja kumppanuussopimukset 2.1. Kokonaisuus ja eri ryhmien tehtäät ja toimintaperiaatteet

3 Lapin aikuiskoulutuksen johtoryhmä Lapin ELY-keskus asetti Lapin aikuiskoulutuksen johtoryhmän toimikaudeksi Johtoryhmässä edustettuina oat aluehallinto sekä keskeiset koulutuksen järjestäjät. Johtoryhmän tehtäät 1. Toimia yhteistyötä koordinoiana elimenä Lapin aikuiskoulutuksen kehittämisessä 2. Ottaa tarittaessa kantaa altakunnalliseen aikuiskoulutuksen kehittämiseen 3. Ohjata, seurata ja arioida Lapin aikuiskoulutusstrategian taoitteiden toteuttamista 4. Käsitellä muita ajankohtaisia koulutukseen liittyiä kysymyksiä 2.3. Lapin ELO Jatkuan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä ELY-keskus asettaa Lapin ELOn Jatkuan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmän. Yhteistyöryhmä on laaja-alainen ja edustuksellinen elin ja siinä oat edustettuina koulutuksen järjestäjät, aluehallinto sekä työelämän edustus. Yhteistyöryhmän uusi toimikausi alkaa alkuuodesta 2014 ja päättyy uoden 2016 lopussa. Lapin ELO - Jatkuan oppimisen ja ohjauksen yhteistyöryhmä ohjaa Lapin aikuiskoulutuksen tieto- ohjaus- ja neuontapalelujen strategian mukaista jalkauttamista sekä omalta osaltaan aikuiskoulutusstrategian toteutumista. Yhteistyöryhmän taoitteet ja toimenpiteet 1. TNO- ja aikuiskoulutusstrategian toimenpiteiden toteuttamisen ohjaus ja seuraaminen sekä strategisten linjausten seuraaminen ja kannanottaminen ml. maahanmuuttajastrategia. ELO-ryhmä arioi uosittain strategioitten toimenpiteiden toteutumista uoden iimeisessä kokouksessa. 2. Verkostotyön tukeminen mm. nostamalla eri organisaatioiden tietoisuutta TNOtoiminnasta ja -erkostoista sekä edistämällä etätyöälineiden käyttöä 3. Työelämäyhteistyön lisääminen mm. Menestyjäksi Lapissa 2 -hankkeen toimenpiteitä tukemalla 4. Elinikäiseen oppimiseen liittyien kehittämishankkeiden tulosten seuraaminen 5. Aikuiskoulutustutkimustoiminnan kehittämisen tukeminen 6. Aikuiskoulutuksen ennakoinnin kehittäminen ja hyödyntäminen mm. yhteistyössä Lapin luotsi -hankkeen kanssa 7. Aikuiskoulutusfoorumitoiminnan koordinointi Yhteistyöryhmän toimintaperiaatteet Kokousten teemoittaminen Käsiteltäistä teemoista tehdään uosittainen suunnitelma, jonka yhteistyöryhmä hyäksyy (esim. maahanmuuttajakoulutus, rakennerahastot, hankkeiden hyät käytännöt, aikuiskoulutusiikko jne.)

4 4 Kokousten määrä Yhteistyöryhmän kokouksia pidetään 3-4 kertaa uodessa Toiminnallisuus Koordinaatioryhmä, alueryhmät sekä jäsenet oiat esittää asioita yhteistyöryhmän käsiteltääksi. Yhteistyöryhmä ie asioita tarittaessa aikuiskoulutuksen johtoryhmän käsiteltääksi. Yhteistyöryhmän tapaamiset oiat olla myös työpajatyyppisiä soittujen teemojen ympärille rakennettuja tilaisuuksia. Yhteistyöryhmän iestintäsuunnitelma Organisaatioiden sisäinen tiedottaminen Yhteistyöryhmän jäsenet tiedottaat ryhmän toiminnasta omissa organisaatioissaan. Ulkoinen tiedottaminen Yhteistyöryhmän toiminnasta tiedotetaan -siustolla TNO-palelujen koordinaatioryhmä Koordinaatioryhmän taoitteet ja toimenpiteet: 1. Toteuttaa ja kehittää erkostomaista aikuisten tieto-, neuonta- ja ohjauspalelutoimintaa Lapissa. 2. Toteuttaa ja kehittää Lapin alueen monihallinnollista ja -ammatillista TNO-toimijaerkostoa ja sopia mm. asiantuntijuuden ja tiedon jakamisesta sekä erkoston yhteisistä pelisäännöistä. 3. Varmistaa aikuisten kysyntälähtöisen TNO-palelujen kattauuden Lapissa. 4. Ylläpitää ja kehittää tieto-, neuonta- ja ohjaushenkilöstön osaamista. 5. Koordinoida yhteisten toimenpiteiden ja tapahtumien järjestelyjä, esim. Elinikäisen oppimisen iikon tapahtumat sekä Eteenpäin koulutus- ja työelämämessut. 6. Kehittää ja toteuttaa TNO-palelukokeiluja. 7. Tehdä aloitteita uusista hankkeista Lapin ELO-yhteistyöryhmälle. 8. Kehittää ohjauksen laatujärjestelmää. Koordinaatioryhmän toimintaperiaatteet TNO-palelujen alueryhmistä muodostetaan erkostomaisesti toimia maakunnallinen TNO-palelujen koordinaatioryhmä, huomioiden alueellinen, organisatorinen ja eri koulutustasojen edustus. Koordinaatioryhmän kokoonkutsujana ja etäjänä toimii Lapin ELYn edustaja, joko ELOn puheenjohtaja tai hänen altuuttamansa henkilö. TNO-palelujen koordinaatioryhmä sopii keskenään lukuuosittain aihtuan toiminnallisen astuuuoron. Seuraaan lukuuoden astuuuoro soitaan keään iimeisessä tapaamisessa. TNO-palelujen koordinaatioryhmän tapaamisia on neljä kertaa lukuuodessa. Kokoontumiskerroista oidaan sopia myöhemmin toisin. Yhteistyökumppaneiden nimetyt erkoston TNO-yhdyshenkilöt osallistuat erkoston TNO-palelujen koordinaatioryhmän kehittämistyöhön soitulla taalla. TNO-palelujen koordinaatioryhmällä tuetaan erkoston TNO-toimijoiden maakunnallista yhteistä työtä.

5 TNO-palelujen alueryhmät Alueryhmän tehtäät 1. Alueen toimijoiden keskinäinen uoroaikutuksen ja tuntemisen lisääminen, asiantuntijuuden jakaminen ja tiedon aihto yli organisaatiorajojen 2. Tapaamisten ajankohdat ja paikat soitaan alueellisesti, samoin tapaamisten agendat/teemat. 3. Alueryhmä oi tehdä uotuisen toimintasuunnitelman 4. Yhteisten tempausten tms. tapahtumien järjestäminen, mm. Elinikäisen oppimisen iikon tapahtumat syksyisin 5. Alueryhmä oi itsenäisesti sopia esim. yhteisen materiaalin tuottamisesta, markkinoinnista tms. 6. Tapaamiset oiat olla kasokkain tai etäyhteyksillä esim. ilinc Alueryhmän toimintaperiaatteet TNO-yhdyshenkilöt muodostaat seutukunnallisesti TNO-palelujen erkostomaisen alueryhmän. TNO-palelujen alueryhmiä on iisi ja ne oat: Itä-Lappi, Keski-Lappi, Länsi- Lappi, Saamelaisalue sekä Tunturi-Lappi. Alueryhmillä on paikallinen etäjä, joka on toiminnallisessa astuussa alueryhmästään. Ryhmän etoastuusta soitaan alueryhmissä siten, että etoastuu aihtuu esim. uosittain. TNO-palelujen alueryhmällä tuetaan seutukunnan erkostomaista TNO-toimijoiden työtä Verkostotoimijat Lapin TNO-palelujen organisaatiokohtainen TNO-yhdyshenkilön tehtäät 1. TNO-yhdyshenkilö huolehtii TNO-toimijoiden yhteystietojen ajantasaisuudesta oman organisaationsa osalta ja tiedottaa TNO-palelujen alueellista etäjää, toiminnallisessa astuuuorossa oleaa, omassa organisaatiossa tapahtuneista muutoksista. 2. TNO-yhdyshenkilö koordinoi kehittämistyötä omassa organisaatiossaan ja toimii tiedonälittäjänä oman organisaation ja Lapin erkostoituneiden TNO-palelujen koordinaatioryhmän älillä. TNO-yhdyshenkilöiden toimintaperiaatteet Kumppanuussopimukseen sitoutunut organisaatio (yhteistyökumppani) nimeää organisaationsa tieto-, neuonta- ja ohjaushenkilöstöstä TNO- yhdyshenkilön. Toimijat löytyät -siustoon upotetusta sähköisestä erkostokartasta (käyttäjätunnus: katselija / salasana: super123)

6 6 LIITE - Valtakunnallinen taustoitus 1. Elinikäisen ohjauksen strategia ja strategiset linjaukset Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmä laati uonna 2011 ehdotuksen kansalliseksi elinikäisen ohjauksen strategiaksi. Strategia käsitti kaikkien kouluasteiden ja -muotojen, työ- ja elinkeinohallinnon ja työelämän tarjoamat tieto-, neuonta- ja ohjauspalelut elinikäisen opiskelun ja oppimisen näkökulmasta. Työryhmä laati ehdotukset elinikäisen ohjauksen strategian toimeenpanemiseksi. Työryhmä katsoi, että elinikäisen ohjauksen toteutuminen edellyttää seuraaien strategisten taoitteiden toteutumista: Strateginen taoite 1: Ohjauspaleluja on tasapuolisesti saataissa ja ne astaaat asiakkaan tarpeita Työryhmän mielestä elinikäisen ohjauksen toteutuminen Suomessa edellyttää erityishuomiota neuonta- ja ohjausresurssien turaamiseen. Lisäksi ohjausresurssit tulee kohdentaa siten, että eri hallinnonalojen ja toimijoiden tarjoamat palelut näyttäytyät kansalaiselle saumattomina paleluketjuina elämän eri aiheissa ja ne tuotetaan asteittain syeneinä paleluina omatoimisista erkkopaleluista alkaen aina henkilökohtaisiin paleluihin asiakkaan palelutarpeen mukaan. Strateginen taoite 2: Yksilölliset uranhallintataidot ahistuat Kaikilla kouluasteilla ahistetaan yksilöllisiä urahallintataitoja: lukiossa parannetaan opiskelijoiden jatko-opintojen suunnittelutaitoja, ammatillisessa koulutuksessa ura- ja opiskelusuunnitelman laatimistaitoja ja korkeakouluissa urahallintaan liittyiä taitoja. Myös aikuisten ohjauksessa ahistetaan urasuunnittelun ja hallinnan taitoja. Opetuksessa ja ohjauksessa ahistetaan työelämätietoja ja -taitoja. Elinikäisessä ohjauksessa tuetaan itsenäisiä sekä ei-perinteisiä koulutus- ja ammatinalintoja. Strateginen taoite 3: Ohjaustyötä tekeillä on tehtäien edellyttämä osaaminen Ohjausosaaminen edellyttää kehittämistä. Tämä koskee sekä ohjaajien ammattitaitoa uusien haasteiden edessä että ohjauksen tehtäien laajentumisen näkemistä oppilaitosten ja eri hallinnonalojen toimijoiden keskuudessa sekä laajemmin yhteiskunnassa ja työelämässä. Strateginen taoite 4: Ohjauksen laatujärjestelmiä kehitetään Ohjauksesta puuttuu kokonaisaltainen laatu- ja ariointijärjestelmä, jonka aulla olisi mahdollista saada systemaattisesti kerättyä tietoa elinikäisen ohjauksen toteutumisesta. Tieto-, neuontaja ohjauspaleluiden järjestämistä tulisi arioida kokonaisaltaisesti siten, että otetaan huomioon kaikki palelujen tuottamiseen aikuttaat mekanismit. Strateginen taoite 5: Ohjaus toimii koordinoituna kokonaisuutena Kasaaan ja monimuotoistuaan ohjaustarpeeseen astaaminen ja elinikäisen ohjauksen näkökulman ahistaminen edellyttäät useiden sidosryhmien panostusta tieto-, neuonta- ja ohjauspalelujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Näiden palelujen toimiuuden kannalta on tärkeää, että niitä tuottailla tahoilla on yhteneäiset toimintamallit, aha yhteistyö sekä selkeä astuun- ja työnjako.

7 7 2. Elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmä (altakunnallinen) Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö asettiat elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän ajalle Työryhmän tehtäänä on edistää kansallista, alueellista ja paikallista tieto-, neuonta ja ohjauspalelujen kehittämistyötä ml. nuorisotakuun toteuttaminen sekä ahistaa hallinnonalojen ja eri toimijoiden yhteistyötä. 3. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa esitetään, että kehitetään sähköisiä tieto-, neuonta- ja ohjauspaleluita osana SADe-ohjelman Oppijan erkkopalelua, edistetään yhden luukun periaatteen toteutumista kaikessa ohjauksessa siten, että ohjauksessa oidaan hyödyntää eri hallinnonalojen ohjauspalelujen osaamista ja asiantuntemusta. Lisäksi ehdotetaan, että ELY-keskusten roolia ohjauksen alueellisen yhteistyön kehittämisessä ahistetaan. 4. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toiminnalliset tulossopimukset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kehittää alueellaan elinikäiseen ohjaukseen liittyiä tieto-, neuonta- ja ohjauspaleluja. Taoitteena on parantaa ohjaukseen liittyää osaamista eri hallinnonaloilla. ELY-keskukset kokoaat alueelliset erkostot ohjaus- ja neuontapaleluiden koordinointiin sekä nimeäät ohjaus- ja neuontapaleluiden astuuhenkilöt organisaatiossaan. ELY-keskusten astuulla on lisäksi saada aikaan alueelliset elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmät (alueelliset ELOt), joissa on edustettuina esimerkiksi seuraaat tahot: ELYkeskukset, TE-toimistot, AVIt, oppilaitokset, kunnat ja muut mahdolliset tahot. Alueellisten ELOryhmien taoitteena on edistää ohjauspaleluiden saatauutta ja laatua alueellaan. Taoitteiden saauttamista tukemaan ELY-keskukset laatiat yhdessä alueellisten ohjaus- ja yhteistyöryhmien kanssa toimintasuunnitelmat, joissa tulee ottaa kantaa mm. seuraaiin asioihin: eri toimijoiden roolit kentällä, ohjaukseen liittyän erkoston toiminnan ohjaus, ohjausosaaminen ja sen kehittäminen erkostossa sekä monikanaaisten neuonta- ja ohjauspaleluiden kehittämiseen osallistuminen. TEM:n ja OKM:n yhdessä koordinoima Elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmä seuraa ja arioi suunnitelmia ja niiden toteutumista alueilla.

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Salmian TNO-asiantuntijoiden koulutus 17-18.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko

Elinikäisen ohjauksen koordinaatio. Harri Haarikko Elinikäisen ohjauksen koordinaatio Harri Haarikko 30.10.2014 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen strategiset tavoitteet (OKM 2011) 1) Ohjauspalveluita on tasapuolisesti saatavilla ja ne vastaavat asiakkaiden

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen

Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Pirkanmaan ELO strategia 2020 -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Ohjaustyön verkostot seminaari 15.11.2013 Tampere Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 15.11.2013 Tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelma (Amkesu) Etelä-Pohjanmaa Koulutuksen järjestäjän tiedot (yhteystahona toimivan koulutuksen järjestäjän tiedot) Seinäjoen koulutuskuntayhtymä,

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ 2010-2013 Jyväskylä 27.1.2011 Helena Kasurinen Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä

Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Yhdessä eteenpäin! - Elinikäisen ohjauksen TNO-palveluja kehittämässä Opin ovi klinikka 8.4.2014, Helsinki, Lintsi Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Ari-Pekka Leminen, TEM neuvotteleva virkamies

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi

Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi Elinikäisen ohjauksen työryhmän linjaukset ja Oppijan verkkopalvelu-uudistuksen tilanne Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen foorumi Laila Puranen 20.4.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2010

Lisätiedot

ELO Keski-Suomessa. TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia. Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus

ELO Keski-Suomessa. TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia. Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus ELO Keski-Suomessa TNO-asiantuntijoiden koulutus 4.11.2013 Salmia Marja Pudas, Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen ELO - mistä lähdettiin liikkeelle? Ohjauksen alueellista kehittämis- ja yhteistyötä on

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

InfoOmnia on koko Omniaa ja aluetta palveleva toiminto (tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelu TNO)

InfoOmnia on koko Omniaa ja aluetta palveleva toiminto (tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelu TNO) InfoOmnia InfoOmnia on koko Omniaa ja aluetta palelea toiminto (tieto-, neuonta- ja ohjauspalelu TNO) InfoOmnian palelutarjontaan kuuluat: Omnian opiskelijoiden opintotoimistopalelut hakijoiden palelut

Lisätiedot

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013 Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia

Lisätiedot

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla

Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla Aikuisopiskelun hakeutumisvaiheen ohjaus- ja neuvontapalvelumalli Pohjois-Pohjanmaalla OpinTorin projektipäällikkö Kati Korento OSUMAn projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Esittelijä Teea Oja KM, kasvatuspsykologi,

Lisätiedot

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies

Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, , Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen eurooppalaiset ja kansalliset tavoitteet Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät, 7.11.2013, Joensuu Ulla-Jill Karlsson, neuvotteleva virkamies Ohjauksen ja neuvonnan kasvava yhteiskunnallinen merkitys

Lisätiedot

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla

ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla ELO -toiminnan organisoitumisen vaihe alueilla Opin ovi klinikka, Tampere 19.11.2013 Mervi Sirviö LAITURI projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Alueellisten ELO - ryhmien kyselyn vastausten yhteenvetoa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Nuove-projektin päätöstilaisuus

Nuove-projektin päätöstilaisuus Nuove-projektin päätöstilaisuus 30.11.2011 Teija Felt Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella

Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen ELY-keskuksella KESKI-SUOMEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET VUOSILLE 2015-2016 Elinikäisen ohjauksen kehittämisen koordinointitehtävä Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmällä ja Keski-Suomen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja Omnian aoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustaia polkuja Marja Muukkonen ja Jaanamari Österman Aoin ammattiopisto Mahdollisuus suorittaa ammattiopiston ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelman

Lisätiedot

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää

40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää 40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista

Lisätiedot

Elinikäisen oppijan ohjaus: Haasteita ja mahdollisuuksia. Dosentti Kristiina Kumpulainen Johtaja, Tieto- ja arviointitoiminta

Elinikäisen oppijan ohjaus: Haasteita ja mahdollisuuksia. Dosentti Kristiina Kumpulainen Johtaja, Tieto- ja arviointitoiminta Elinikäisen oppijan ohjaus: Haasteita ja mahdollisuuksia Dosentti Kristiina Kumpulainen Johtaja, Tieto- ja arviointitoiminta Mari, 15, yhdeksäsluokkalainen Marin tavoitteet 1. Mennä kosmetologikouluun.

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Mikä ihmeen Opin ovi?

Mikä ihmeen Opin ovi? Neuvonta ja ohjaus minne menet? Itä-Uudenmaan Opin Ovi projektin päätösseminaari Nuorten ja aikuisten ohjaus tulevaisuudessa Itä-Uudellamaalla 1.11.2012 Porvoo Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen

Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen Elinikäisen ohjauksen alueellinen organisoituminen Antti Laitinen LAITURI-projekti Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia Nuorten aikuisten osaamisohjelma NAO Työseminaari III 12.3.2014 Kuopio Elinikäinen

Lisätiedot

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015

Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa. TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Keskeisiä haasteita ELO-toiminnassa TNO-asiantuntijoiden foorumi 22.4.2015 Elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät 2015-2020 1. Edistää kansallista, alueellista ja paikallista tieto-, neuvonta-

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää

Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät

Lisätiedot

YRITYSVERKOSTOT JA NIISSÄ TOIMIMINEN. Petri Merisaari Suurhankeosaaja-valmennus, OULU, 17.3.2016

YRITYSVERKOSTOT JA NIISSÄ TOIMIMINEN. Petri Merisaari Suurhankeosaaja-valmennus, OULU, 17.3.2016 YRITYSVERKOSTOT JA NIISSÄ TOIMIMINEN Petri Merisaari Suurhankeosaaja-almennus, OULU, 17.3.2016 Esityksen sisältö Meripohjola hankkeen esittely tausta ja toteuttajat taoitteet palelut yrityksille tuloksia

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Maija Tuominen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen

ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen ELYT ja alueelliset ELO-ryhmät -tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) kehittäminen Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU -johtoryhmän toimenpideehdotukset,

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU -johtoryhmän toimenpideehdotukset, Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus AKKU -johtoryhmän toimenpideehdotukset, OKM 2009:11 Aikuisopiskelun osuvuutta parannetaan ohjaus- ja neuvontapalveluita tehostamalla opetus-

Lisätiedot

Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa

Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 22. - 23.3.2012 Scandic Marina Congress Center, Helsinki Projektipäällikkö Auli

Lisätiedot

Päämäärät: Tavoitteet

Päämäärät: Tavoitteet Visio: Kestävää kilpailukykyä ja osaamista jokaiselle Varsinais-Suomen ennakoiva, osuva ja verkostoitunut koulutusjärjestelmä varmistaa asukkaiden ja työelämän osaamisen, tukee hyvinvointia sekä toimii

Lisätiedot

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA

SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA Satakunnan Opin ovi SATOJEN KOULUTUSTEN SATAKUNTA Satakunnan aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategia, luonnos sarlii 2012-2015 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 TIETO-, NEUVONTA- JA

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia

LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia LAITURI-projekti - toimintaa ja tuloksia Alueellisten TNO-asiantuntijoiden koulutus 11.-12.11.2014 LAITURI-projekti LAITURI projektin tavoite ja tuloksia Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA

ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA ELINIKÄISEN OPPIMISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ SATAKUNNASSA Satakunnan Opin Oven AVAIMET MUKAAN seminaari 28.11.2013 Porissa Satakunnan ELY-keskus / työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen yksikkö, Juhani

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä

Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Elinikäisen ohjauksen alueellisesta yhteistyöstä Antti Laitinen, LAITURI-projekti Salmia 12.11.2013 Kanta-Hämeen ELO 13.11.2013 Päijä-Hämeen ELO Elinikäisen ohjauksen määritelmä Elinikäiseen oppimiseen

Lisätiedot

Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen

Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen Ryhmien tehtävät: Etelä- Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu 21.3.2014 Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018. Mervi Varja Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta 2018 Mervi Varja AVOIMEN YLIOPISTO-OPETUKSEN VALTAKUNNALLINEN STRATEGIA 2014 2018 Pohjana nykyinen strategia vuosille 2010 2013 Foorumin yhteinen työskentely kesäkuun

Lisätiedot

Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010

Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010 Hallinnonalojen välinen yhteistyö työelämän kehittämisessä 3.11.2010 TEM, Työmarkkinaneuvos Teija Felt Tulevaisuuskatsaus, TEM 2010 Kohotetaan työvoiman osaamista seuraavilla toimilla: Sisällytetään elinikäisen

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013

MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013 MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013 Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä Lapin Matkailualan koulutus-

Lisätiedot

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa LSAVI/ 2012 Lounais-Suomi 1.1.2012 Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Lisätiedot

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa Raimo Vuorinen, KT, Projektipäällikkö, ELGPN Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Jukka Lerkkanen, KT, Opettajankoulutuspäällikkö

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET LINJAUKSET Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2011:15 http://www.minedu.fi/opm/julkaisut/2011/elinikainen_ohjaus.html Elinikäinen ohjaus

Lisätiedot

Pirkanmaan aikuisohjauksen strategia

Pirkanmaan aikuisohjauksen strategia Pirkanmaan aikuisohjauksen strategia 2011-2014 Luonnos 9.2.2011 Ohjauksen asiantuntijaryhmä (strategiatyö) Ilola Hanna, lehtori, TAMK/TAOKK Järvenpää Maija, opinto-ohjaaja, TAO Keskinen Anita, psykologian

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen toimintasuunnitelma Pohjois-Karjalassa

Elinikäisen ohjauksen toimintasuunnitelma Pohjois-Karjalassa Elinikäisen ohjauksen toimintasuunnitelma Pohjois-Karjalassa 2016-2019 14.10.2016 Koulutusasiantuntija Paula Hiltunen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus Mitä on elinikäinen ohjaus ja ELO-toiminta? Erilaisissa

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe

Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe Pirkanmaan ELO-ryhmä -tavoitteet ja työn vaihe TNO -asiantuntijoiden koulutus 4.-5.11.2013 /Salmia Jukka Peltokoski, Pirkanmaan ELY-keskus 04.11.2013 Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tarve lisääntynyt:

Lisätiedot

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät

Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät Elinikäisen ohjauksen (ELO) tehtävät 12.1.2017 Elinikäinen ohjaus = ELO Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä elinikäisellä ohjauksella tarkoitetaan toimia, jotka auttavat kansalaisia eri elämänvaiheissa:

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Mitä tapahtuu Opin ovissa?

Mitä tapahtuu Opin ovissa? Mitä tapahtuu Opin ovissa? Alueellisten TNO -asiantuntijoiden koulutus 5.-6.3.2013 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu auli.ryhanen@jamk.fi

Lisätiedot

Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa

Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa Satakunnan OpinOven työelämäyhteistyöryhmä mukana rakentamassa aikuisohjauksen maakunnallista strategiaa Työelämäyhteistyö ja ohjaus yrityksissä teematyöryhmä Liisa Sarasoja ja Raija Vilponen Erilaiset

Lisätiedot

Lapin TNO-palvelut Lapin kirjastokokous

Lapin TNO-palvelut Lapin kirjastokokous Lapin kirjastokokous 29.11.2016 Mirva Petäjämaa ja Arja Taavetti 25.11.2016 Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut T = TIETOA, N = NEUVONTAA, O = OHJAUSTA Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla tuetaan

Lisätiedot

ELY-keskusten raportointi vuoden 2016 toiminnasta - yhteenvetoa

ELY-keskusten raportointi vuoden 2016 toiminnasta - yhteenvetoa ELY-keskusten raportointi vuoden 06 toiminnasta - yhteenvetoa Jaana Kettunen & Raimo Vuorinen Koulutuksen tutkimuslaitos 8.6.07 Alueellisten ELO-ryhmien toiminnan seurantaa 0-7 Teema 4, alustavia tuloksia:

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen

Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Opsodiili, nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Pertti Karhunen, Esedu Hannu Fyhr, SAMIedu Juva 8.5.2015 Vedet virtaamaan - Etelä-Savon oppimisen, ohjauksen - Ja nuorisotakuun

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista

Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Valtakunnallisen elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmän tehtävistä ja toiminnasta - ajankohtaista Etelä-Savo ISO ELO / Nuorisotakuu 20.11.2013 Jaana Apiainen Neuvotteleva virkamies Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

HANKKEEN ESITTELY. SHY:n vaalikokousseminaari 12.11.2015

HANKKEEN ESITTELY. SHY:n vaalikokousseminaari 12.11.2015 HANKKEEN ESITTELY Ohjelmajohtaja Petri Merisaari Raahen seudun yrityspalelut Tutkimusjohtaja Kari Mäntyjäri - Oulun yliopisto Tuleaisuuden tuotantoteknologiat (FMT) Yliopettaja Timo Kauppi Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA

OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OPIN OVI Lappeenranta 10.5.2012 KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012

ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 ROVAPOLUT - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla 1.11.2008 31.10.2012 Projektin hallinnoija Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/ Lapin ammattiopisto Rahoittaja

Lisätiedot

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi

Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Suomen ohjauspolitiikan ja valtakunnallisen ELO-ryhmän linjaukset ja alueellinen koordinointi Kaakkois-Suomen ELO-seminaari, 27.3.2014 Ulla-Jill Karlsson, OKM neuvotteleva virkamies Harry Pulliainen, TEM

Lisätiedot

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Valtakunnalliseen kumppanuusfoorumiin Seminaari Ke. 26.11.2014, Hotel Arthur, Helsinki Klo 14.00-14.45 Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa. Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen,

Lisätiedot

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2

Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen rahoitus 8.6.2015 2 Hankkeen perustiedot OpsoDiili Itä-Suomi, Nuorten oppisopimuskoulutuksen toteutusedellytysten vahvistaminen Hankeaika1.5.2015-31.12.2017 Rahoittaja: ESR / Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti

Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 25.2.2015 Pohjois-Karjalan ELO-toiminta ELY-keskus asetti elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet 2016-2018 ELO-ryhmissä ovat usein edustettuina alla olevat tahot. Valitse näistä

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä

Lisätiedot

Verkoston puheenvuorot

Verkoston puheenvuorot Verkoston puheenvuorot 15.11.2012 Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä Taustalla ammatillisilla erityisoppilaitoksilla on lakisääteinen erityisopetuksen ohjaus-, tuki- ja kehittämistehtävä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Lapin Opin ovi. Arviointimatriisi. Lähtötila, nykytila ja tavoite projektin lopussa

Lapin Opin ovi. Arviointimatriisi. Lähtötila, nykytila ja tavoite projektin lopussa Lapin Opin ovi Arviointimatriisi Lähtötila, nykytila ja tavoite projektin lopussa Lähtötila: joulukuu 2008 Nykytila: 8.4.2011 Tavoitetila: 31.12.2011 Arviointiulottuvuus 1 Tilanteelle kokonaisuutena ominaista

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

Ollaanko sitä elossa. ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Ollaanko sitä elossa. ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Ollaanko sitä elossa 7.4.2014 ELOn tiellä? Arviointia ja seurantaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun projekti Projektikoordinaattori Helena Ylisirniö Taustaa, verkostoitumista:

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi

OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE. Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi OHJAUKSEN PALVELUIDEN HAKEMINEN MITÄ UUTTA TARJOAA NUOVE-HANKE Helsinki 20.4.2011 Helena Kasurinen helena.kasurinen@tem.fi Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (Kasurinen 2011) ennakointitieto koulutustieto

Lisätiedot

Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012

Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 Avoin yliopisto-opetus Suomessa Valtakunnallinen strategia 2009 2012 3.2.2009 2 1 JOHDANTO Avoimen yliopisto-opetuksen valtakunnallinen strategia vuosille 2009 2012 laadittiin avoimien yliopistojen yhteistyönä

Lisätiedot