Jyrät. Ensiluokkaista tiivistämistä. Wacker Neusonin täryjyrät.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyrät. Ensiluokkaista tiivistämistä. Wacker Neusonin täryjyrät."

Transkriptio

1 T Jyrät D Ensiluokkaista tiivistämistä. Wacker Neusonin täryjyrät.

2 Kun työ tiivistyy asiakkaan menestykseen. Wacker Neusonin täryjyrät. VAKUUTTAVAA TEHOA. Juuri ojankaivuussa Wacker Neusonin täryjyrät ovat lyömättömiä. Ensinnäkin ne vakuuttavat korkealla tiivistystehollaan, ja toiseksi ne tarjoavat parhaan mahdollisen turvallisuuskonseptin infrapuna-kaukosäädön ja matalalla olevan painopisteen ansiosta. Lisäetu on, etteivät kaivonkannet vaadi jälkityötä. Helmut Rhomberg Työmaapäällikkö, Itävalta 2_3

3 T Yleisjyrät nivelletyt ja kauko-ohjatut. RT-SC2. Käytössä taloudellinen: Alamassa ei tarvitse lainkaan huoltoa, sillä käyttövoiman lähde ja tärytin on varustettu jatkuvalla voitelulla. Helppo ohjata: Nivel mahdollistaa erinomaisen ohjattavuuden myös pyöristettyjen rakenneosien, kuten kaivonkansien, kohdalla ilman, että jo tiivistetty maaperä täytyy repiä auki. Voimakas teho ja vakaus: Täryttimen matalan, akselin alapuolisen sijainnin ansiosta saavutetaan erittäin korkea tiivistysteho ja kasvatetaan huomattavasti koneen vakautta. Näin ei ole kaatumisvaaraa. RT 82 KAKSI MALLIA: RT 82-SC2. Yleisjyrä kiinteällä valssin leveydellä (82 cm). RT x-sc2. Yleisjyrä säädettävällä valssin leveydellä (56 82 cm). RTx-SC2 on lyömättömän joustava: Valssin leveys voidaan säätää helposti 56 tai 82 cm:in sen mukaan, minkä leveyden tarvitset ojaasi. Säätökohdat löydät läheltä napaa, jossa ne ovat suojassa muodonmuutoksilta ja murskeelta. UUTTA 4_5

4 T Yksityiskohtaista laatua. Wacker Neusonin RT-yleisjyrät. Helppohuoltoinen: Koneen komponentteihin pääsee helposti käsiksi. RT:n kuori on helppo avata, ja sen kautta pääsee hyvin käsiksi kaikkiin rakenneosiin. Se on valmistettu erittäin kestävästä materiaalista, joka on lujatekoista, ruostumatonta ja iskunkestävää. Vahva voimapaketti: Korkeasta varatehosta huolehtii vesijäähdytteinen dieselmoottori, johon pääsee helposti käsiksi. Kaikki moottoritoiminnot yhdellä silmäyksellä. Moottorinvalvontayksikön diagnoosi-led-näytöt yksinkertaistavat käyttöä ja vianetsintää valvomalla moottorin toimintoja: öljynpainetta, jäähdyttimen nestetasoa, moottorin lämpötilaa, hehkutulppaa, akkua ja ilmansuodattimen kapasiteettia. 1 Ensiluokkainen tiivistysteho. Täryttimen sijainti keskiakselin alapuolella takaa matalalla olevan painopisteen ja tekee valssista erittäin vakaan. Matalan sijoituksen ansiosta keskipakovoimat johtuvat suoraan maaperään. Näin saavutetaan erittäin korkea tiivistysteho. 2 Säästää vaivalloista jälkityötä. Nivel mahdollistaa keskeytymättömän tiivistämisen pyöristettyjen rakenneosien ympärillä ilman, että juntalla täytyy jatkaa reuna-alueiden tiivistämistä. Tämä ei vain säästä aikaa ja kustannuksia, vaan tuo mukanaan myös erinomaisen ohjautuvuuden. Jäykän nivelen ansiosta kaatumisriski alenee ja ajo-ominaisuudet ovat vertaansa vailla _7

5 T Ainutlaatuista turvallisuutta infrapuna-kauko-ohjauksella. Wacker Neusonilta. Suuri ulottuvuus. Jopa 20 m:n kantavuus ja 45 :een kulma takaavat erinomaisen käyttömukavuuden. Kauko-ohjauksella toimivat laitteet tarjoavat käyttäjälle korkean työskentelymukavuuden. Kun käyttäjä on välimatkan päässä tiivistyslaitteesta, hänen ei tarvitse kärsiä käden ja käsivarren tärinästä eikä pölystä, pakokaasuista ja melusta. Ulottuvuus m Älykäs lähikenttätunnistus. Jos käyttäjä tulee kahden metrin turvaetäisyyttä lähemmäksi konetta, kone pysähtyy automaattisesti. 2 m Koko ajan täysi kontrolli. Jos kone joutuu pois käyttäjän näkyvistä, kone pysähtyy automaattisesti. 8_9

6 D Ensiluokkainen tiivistysteho ja hyvä näkyvyys. Niveltäryjyrät RD 16 ja RD 27. ERITTÄIN KETTERÄ. RD 16 ja RD 27: RD 16 sopii 90 cm leveän valssinsa ansiosta mainiosti kävelyteiden rakentamiseen. RD 27: Painekäyttöinen kastelulaite huolehtii luotettavasta veden virtauksesta. Eri säädöillä varustettu aikaintervallikatkaisin mahdollistaa veden virtauksen sovittamisen käytettävään asfalttityyppiin. Integroitu vetokontrolli: Valinnaisesti saatavilla oleva voimanjakaja mahdollistaa sileistä valsseista huolimatta parhaan mahdollisen vedon myös suuremmissa nousuissa. RD-jyrien tuplavalssien käyttö takaa optimaaliset veto-ominaisuudet. RD-jyriä voi käyttää valinnaisesti yhdellä tai kahdella värisevällä valssilla. Viistotut valssit ehkäisevät asfalttiin jääviä jälkiä. RD 27 RD 27 tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa alhaisen ja korkean tiivistysvoiman välillä ja sovittaa voima näin joustavasti kulloiseenkin käyttötilanteeseen. Alhainen keskipakovoima sopii optimaalisesti asfaltin tiivistämiseen, kun taas suurempi voima on ihanteellinen karkearakeisen materiaalin tiivistämiseen. RD 16 Saatavilla seuraavilla valssin leveyksillä: RD 16 Valssin leveys cm Tiivistysvoima 15 kn valssia kohti Paino kg RD 16 RD cm 100 cm 100 cm RD 27 Valssin leveys cm Tiivistysvoima kn valssia kohti Paino kg Käyttöoptimoitu. Täry voidaan kytkeä valinnaisesti yhteen valssiin etupuolella tai molempiin valsseihin. 120 cm 10_11

7 D Aito tiivistyksen erikoisosaaja keskikokoisille asfalttipinnoille. Täryjyrät RD 16 ja RD 27. Vakiovarusteena mukana toimitettava kääntyvä turvakaari (ROPS*) voidaan kääntää RD 27:ssä sekä eteen että taakse. Tämä mahdollistaa joustavamman käytön esim. räystäiden alla ja yksinkertaistaa kuljettamista. RD 16:ssa sen voi kääntää ainoastaan eteen. 1 Optimaalinen näkyvyys kaikkiin suuntiin. Alas sijoitettu konepelti ja korkealla oleva istuintaso lisäävät työturvallisuutta. 2 Elementissään ahtaissa tiloissa: Heilurinivel takaa erittäin pienen ajosäteen ja hyvän ohjattavuuden. Käyttäjän koroke on tärinävaimennettu ja vähentää yhdessä ergonomisen istuimen kanssa käyttäjän väsymistä. Yksivipuinen servo-ohjaus integroidulla tärykatkaisijalla yksinkertaistaa käyttöä. Kaikkiin moottorin, hydrauliikan ja sähköosien huoltopisteisiin sekä vedensuodattimiin ja akkuun pääsee helposti käsiksi. 1 2 Wacker Neusonin täryjyrissä ei ole edessä eikä takana koneenylitystä, joka ulottuisi valssien ulkopuolelle. Tämä takaa ihanteellisen työskentelyn myös reuna-alueilla. 12_13

8 D Monipuolinen ja tehokas. Aisaohjattu kaksoistäryjyrä RD 7. SAATAVILLA VALINNAISESTI KÄSI- TAI SÄHKÖ- KÄYNNISTIMELLÄ. Ohjausaisa huolehtii erinomaisesta vaimennuksesta, niin että käyttäjään johtuu vain vähän tärinää. Varastoinnin ja kuljetuksen ajaksi sen voi kääntää ylös. Kompakti suunnittelu mahdollistaa tarkan työskentelyn reuna-alueille asti myös ahtaissa olosuhteissa. 1 Suuret tärinänvaimentimet tukahduttavat optimaalisesti tärinän siirtymisen ylämassaan ja estävät näin ennenaikaista kulumista. 2 Automaattinen öljynmäärän mukainen sammutus. Hydrostaattinen voimansiirto vähentää rakenneosien määrää, rajoittaa huoltoa ja parantaa luotettavuutta. Sileät valssit särmättyine reunoineen tiivistävät asfalttia ja rakeista materiaalia yhtä hyvin. RD 7 1 Korkea työturvallisuus kuolleen miehen kytkimen ansiosta: Heti, kun jokin osa käyttäjän kehosta osuu ohjausaisaan, täryjyrä pysähtyy automaattisesti. 2 Kompakti kuljetus- ja varastointirunko Ylöskäännettävällä ohjausaisalla. Miellyttävä työskentely käsikahvan alhaisen tärinän ansiosta. 14_15

9 Tekniset tiedot. RTx-SC2 RT 82-SC2 RD 7H-ES sähkökäynnistin RD 7H-S käsikäynnistin RD RD RD RD TEKNISET TIEDOT Tyhjä- / käyttöpaino kg / / 810 Kuormitettu massa (P x L x K) x 560 x x 820 x x 700 x x 700 x (ohjausaisa työasennossa) mm Sivutila (oikealla / vasemmalla) mm Ylitys (oikealla / vasemmalla) mm Valssin läpimitta mm Valssin leveys mm 560 / Keskipakovoima (min / maks.) kn 34,2 / 68,4 34,2 / 68,4 13 / / 21 Taajuus Hz 41,7 41, Staattinen linjakuorma valssia kohden (v / h) N/mm 10 9,6 5,0 / 7,5 5,0 / 7,0 Dynaaminen linjakuorma valssia kohden (v / h) N/ ,0 / 10,0 10,0 / 10,0 mm Kokonaislinjakuorma (v / h) N/mm 15,0 / 17,5 15,0 / 17,0 Ajonopeus (min / maks.) m/min 20 / / 42 Kääntösäde (sisällä) mm Maks. liike eteenpäin / taaksepäin (riippuu maaperästä) m/min ,7 / 33,3 66,7 / 33,3 Maks. pintateho (riippuu maaperästä) m 2 /h Maks. nousukyky (ilman täryä/ täryllä) % 50 / / Käyttövoima Vesijäähdytteinen 3-sylinterinen dieselmoottori sähköisellä käynnistimellä Ilmajäähdytteinen 4-tahtinen 1-sylinterinen dieselmoottori Moottorin valmistaja Kohler Kohler Hatz Hatz Iskutilavuus cm Maks. teho (DIN ISO 3046) kw 15,6 15,6 6,3 6,3 Kierrosluvulla 1/min Käyttöteho (DIN ISO 3046) kw 13,5 13,5 5,5 5,5 Kierrosluvulla 1/min Polttoaineen kulutus l/h 4,5 4,5 1,67 1,67 Tankin tilavuus (polttoaine) l 24,0 24,0 5,0 5,0 Tankin tilavuus (vesi) l 53,0 53,0 TEKNISET TIEDOT Tyhjä- / käyttöpaino kun 80 kg:n painoinen käyttäjä ja puolitäysi vesi- ja polttoainesäiliö kg / / / / Kokonaisrunko (P x L x K) korkeus pyörivän merkkivalon yläreunaan asti mm x x x x x x x x Valssin läpimitta / leveys mm 560 / / / / Sivutila (oikealla / vasemmalla) mm Ylitys (oikealla / vasemmalla) mm Keskipakovoima valssia kohden kun /min kn kun /min kn kun /min kn Taajuus, kun /min Hz Taajuus, kun /min Hz Taajuus, kun /min Hz Staattinen linjakuorma (v / h) kun /min N/mm kun /min N/mm kun /min N/mm Dynaaminen linjakuorma (v / h) kun /min N/mm kun /min N/mm kun /min N/mm Ajonopeus (eteen / taakse) kun /min m/min / km/h kun /min m/min / km/h kun /min m/min / km/h ,6 / 8,6 16, / 0-9, ,0 / 7, / 0-9,3 24,3 35, ,0 13,5 23,6 34, / 0-8, / ,8 41, ,0 12,1 24,0 34, / 0-8, / 0-10 Maks. pintateho m 2 /h / / Maks. nousukyky (ilman täryä) % Kääntösäde (ulko) m 2,9 3,0 3,6 3,7 Käyttövoima Nestejäähdytteinen Kohlerin 3-sylinterinen dieselmoottori Nestejäähdytteinen Perkinsin 3-sylinterinen dieselmoottori Iskutilavuus cm Maks. teho, kun /min kw Maks. teho, kun /min kw Käyttöteho, kun /min Hz Käyttöteho, kun /min Hz Käyttöteho, kun /min Hz 19,5 16,8 (21,1) 19,5 16,8 25,1 24,4 31,25 25,1 24,4 31,25 Tankin tilavuus (vesi / polttoaine) l 100 / / / / 50 Polttoaineen kulutus, kun /min l/h Polttoaineen kulutus, kun /min l/h Polttoaineen kulutus, kun /min l/h 4,9 4,9 6,9 7,6 6,9 7,6 Oikeudet muutoksiin ilman ilmoitusta pidätetään. Tiedot sitoumuksetta. Nimenomaiset sopimukset ratkaisevat.

10 3 Korbach, Saksa 5 Reichertshofen, Saksa 2 Norton Shores, USA 6 Linz, Itävalta 1 Milwaukee, USA 7 Kragujevac, Serbia 4 Pfullendorf, Saksa 8 Manila, Filippiinit Maailmanlaajuista tuotantoa. Palvelua lähelläsi. Aina lähelläsi:

11 1 2 3 PARHAITEN RAKENNETTU. Jo yli 50 vuoden ajan Milwaukeessa, Wisconsinissa, sijaitseva Menomonee Fallsin tuotantolaitos on ollut yksi Pohjois-Amerikan johtavista rakennuslaitteiden tuotantolaitoksista. Täällä valmistetaan kaikkialla maailmassa tunnetut Wacker Neusonin juntat sekä muun muassa jyrät ja hiertokoneet WACKER NEUSON -KONSERNIN TUOTANTOLAITOKSET 1 Milwaukee, USA 2 Norton Shores, USA 3 Korbach, Saksa 4 Pfullendorf, Saksa 5 Reichertshofen, Saksa 6 Linz, Itävalta 7 Kragujevac, Serbia 8 Manila, Filippiinit _19_20

12 INNOVAATIOT LAATU ASIAKAS OMINAISUUDET TEHOKKUUS Wacker Neusonin arvoympyrä: Asiakkaan menestys on keskipisteemme. Vahvuuksiamme ovat keskiluokkaisen ja pörssinoteeratun perheyrityksen arvot. Maailmanlaajuisesti toimivan organisaation voima ja asiantuntemus. Ihmiset, jotka täyttävät uskomustamme päivittäin elämällä ja ideoilla. Uskomme laatuun, innovaatioihin, tehokkuuteen ja ominaisuuksiin. Sekä asiakkaidemme kestävään menestykseen, josta tässä kaikessa viime kädessä on kysymys. Aina lähelläsi:

13 WN /04/2013 FI

Sähkövasarat. Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat.

Sähkövasarat. Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat. H Sähkövasarat Korkein iskuvoima uudessa ulottuvuudessa. Wacker Neusonin sähkövasarat. Sähköistä voimaa päivittäiseen käyttöön. Wacker Neusonin sähkövasarat. PARAS TULOS AJAN SAATOSSA. Tekninen kehitys

Lisätiedot

Eteenpäin kulkevat tärylevyt. Vaivattomasti eteenpäin kaikilla alustoilla. Wacker Neusonin eteenpäin kulkevat tärylevyt.

Eteenpäin kulkevat tärylevyt. Vaivattomasti eteenpäin kaikilla alustoilla. Wacker Neusonin eteenpäin kulkevat tärylevyt. P PP PS Eteenpäin kulkevat tärylevyt Vaivattomasti eteenpäin kaikilla alustoilla. Wacker Neusonin eteenpäin kulkevat tärylevyt. Miellyttävää monipuolisuutta maan- ja asfaltintiivistykseen. Wacker Neusonin

Lisätiedot

Käännettävät tärylevyt Kauko-ohjattavat tärylevyt. Tehokasta maaperän tiivistämistä. Wacker Neusonin käännettävät ja kauko-ohjatut tärylevyt.

Käännettävät tärylevyt Kauko-ohjattavat tärylevyt. Tehokasta maaperän tiivistämistä. Wacker Neusonin käännettävät ja kauko-ohjatut tärylevyt. PU PU PU Käännettävät tärylevyt Kauko-ohjattavat tärylevyt Tehokasta maaperän tiivistämistä. Wacker Neusonin käännettävät ja kauko-ohjatut tärylevyt. Tee kovasta työstä helpompaa. Ja saavuta samalla paras

Lisätiedot

Asfaltin tiivistys. Ensiluokkaiset tulokset Wacker Neusonin voimakkailla tärylaitteilla.

Asfaltin tiivistys. Ensiluokkaiset tulokset Wacker Neusonin voimakkailla tärylaitteilla. Luotettavuus, uskollisuus, laatu, reaktionopeus, joustavuus ja innovaatio näihin arvoihin asiakkaamme luottavat. Muussakin kuin vain asfaltintiivistyksessä. 0988147/03/2010/Heidlmair/Print Sta Asfaltin

Lisätiedot

Pumput. Kaikki virtaa nopeasti ja tehokkaasti. Wacker Neusonin pumppuvalikoima.

Pumput. Kaikki virtaa nopeasti ja tehokkaasti. Wacker Neusonin pumppuvalikoima. G DI T F CS Pumput S ST SA SC Kaikki virtaa nopeasti ja tehokkaasti. Wacker Neusonin pumppuvalikoima. Kuiva työmaa on ratkaiseva sujuvan työprosessin kannalta. Kaikki virtaa. Kaikki on täydellisesti. Vesi

Lisätiedot

Maaperän tiivistys. Tehokkaat voimapaketit ensiluokkaisiin pohjatöihin.

Maaperän tiivistys. Tehokkaat voimapaketit ensiluokkaisiin pohjatöihin. Hermann Wacker aloitti jo varhain tärylevyjen kehitystyön ja takasi ideoillaan yhä parempaa tiivistysvoimaa. Hän on vaikuttanut markkinoihin huomattavasti uusilla kehitysnormeillaan ihan nykypäivään asti.

Lisätiedot

Sähkögeneraattori. Optimaalista virransyöttöä työmaalla. Wacker Neusonin generaattorit.

Sähkögeneraattori. Optimaalista virransyöttöä työmaalla. Wacker Neusonin generaattorit. V S Sähkögeneraattori Optimaalista virransyöttöä työmaalla. Wacker Neusonin generaattorit. A ja O. Optimaalista virransyöttötekniikkaa työmaalle. Täyttä energiaa käyttöön. Ilman energiaa ei työmaalla toimi

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Tiivistyslaitteet Kestävyyttä vaativiin töihin

People. Passion. Performance. Tiivistyslaitteet Kestävyyttä vaativiin töihin People. Passion. Performance. Tiivistyslaitteet Kestävyyttä vaativiin töihin KOVAT TYÖT VAATIVAT KOVAT KONEET Siltojen korjaus. Teiden kunnossapito. Asfaltti. Tällaiset olosuhteet vaativat kovat koneet.

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA

METALLI. Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA METALLI Kouriintuntuvaa edistystä: FEIN ErgoGrip. FEIN-kulma- ja suorahiomakoneiden uusi sukupolvi. UUTTA Uudet FEIN-hiomakoneet FEIN ErgoGrip-kahvalla väsymättömään hiontaan. Pidon lisääminen lisää turvallisuutta,

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014

Snowblower 120 ATV TUOTE-ESITE 2014. Yhteystiedot: Rammy Oy Puh. 040 5574 999 www.rammy.fi rammy@rammy.fi 11.2.2014 RAMMY Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään. TUOTE-ESITE 2014 Snowblower 120 ATV SISÄLTÖ: RAMMY Snowblower 120 ATV ominaisuudet Kauko-ohjain Tekniset tiedot Lumilinkopaketin sisältö Asennus mönkijään Varaosat

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 60 SR 0 Toleranssi nyt myös

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90 Mukava ja turvallinen ohjaamo, jonka ergonomia on esimerkillinen Vankka hydrodynaaminen vaihteisto tehokasta voimansiirtoa varten, huoltovapaat monilevyjarrut Erittäin hiljainen: ohjaamon äänitaso vain

Lisätiedot

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder.

Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Uusi Arocs Loader. Uusi Arocs Grounder. Äärimmäistä voimaa äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loader ja Arocs Grounder. Erityisen korkeaa hyötykuormaa ja äärimmäistä kuormitusta varten. Arocs Loaderin

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 230 LC-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! VAHVAA VOIMAA YC 230 LCLR-8 Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

Pyöräkuormaaja. Voimakas, ketterä ja kaikkialla käyttövalmis. Wacker Neusonin pyöräkuormaaja.

Pyöräkuormaaja. Voimakas, ketterä ja kaikkialla käyttövalmis. Wacker Neusonin pyöräkuormaaja. Pyöräkuormaaja Voimakas, ketterä ja kaikkialla käyttövalmis. Wacker Neusonin pyöräkuormaaja. Oleellinen osa työmaata: Wacker Neusonin pyöräkuormaaja. Wacker Neusonin pyöräkuormaajat tekevät jokaisesta

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Paikallislämmitin. Sano talvelle suorat sanat. Wacker Neusonin paikallislämmittimillä.

Paikallislämmitin. Sano talvelle suorat sanat. Wacker Neusonin paikallislämmittimillä. Paikallislämmitin Sano talvelle suorat sanat. Wacker Neusonin paikallislämmittimillä. Viis veisaa talvesta. Talven tulo tarkoittaa yleensä taukoa rakennustöissä. Ei kuitenkaan meillä. Olemme käyttäneet

Lisätiedot

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!

Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! 19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

ATLAS täryjyrät Turvallisin tapa tiivistää maata

ATLAS täryjyrät Turvallisin tapa tiivistää maata ATLAS täryjyrät Turvallisin tapa tiivistää maata Missä tahansa on tarvetta rakentaa uusia teitä tai muita kestäviä alustoja, ATLAS täryjyrät ovat siellä omimmillaan Käyttöpainot vaihtelevat 2,4 tonnista

Lisätiedot

F 50 KÄYTTÖOHJE. Dok: 101425-SF 0733

F 50 KÄYTTÖOHJE. Dok: 101425-SF 0733 KÄYTTÖOHJE KÄYTTÖ SWEPAC F 50 on tarkoitettu soran ja hiekan tiivistykseen pienissä rakennustöissä, kuten puutarhan betoni- tai tiilikiveysten alustoja tehtäessä. Laitteen kompakti toteutus mahdollistaa

Lisätiedot

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE

PR0 CE S S 0 R -MON ITOI MIKONE 25/1970 KOCKUM PR0 CE S S 0 R 7 8 ATK -MON ITOI MIKONE Huhtikuussa 1970 Kockum Söderhamn AB esitti uuden karsinta-katkontakoneen prototyypin, joka suorittaa myös puutavaran lajittelun ja kasauksen. Sitä

Lisätiedot

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti

Tuote-esite 2016. Snowblower 120 ATV. SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Snowblower 120 ATV Tuote-esite 2016 SISÄLTÖ: Ominaisuudet Tekniset tiedot Lumilingon asennus mönkijään Toimituksen sisältö Huolto Myynti Ominaisuudet Penkat matalaksi! Rammy Snowblower 120 ATV on ketterä

Lisätiedot

Kopadi Oy - BROKK valikoima

Kopadi Oy - BROKK valikoima Kopadi Oy - BROKK valikoima Miksi valita kauko-ohjattava Brokk purkurobotti? Seitsemän eri koko / painoluokkaa sisältävä tuoteohjelma. 500 kg:n Brokk 60:stä aina 10 000 kg painavaan Brokk 800:aan. Koneet

Lisätiedot

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin

Hakkurit. Ympäristönhoidosta urakointiin Hakkurit Ympäristönhoidosta urakointiin Puhumme kokemuksesta Junkkarin hakkurit ovat tyypiltään laikkahakkureita. Meillä on kokemusta niiden valmistamisesta jo yli 30 vuoden ja 10.000 laitteen verran.

Lisätiedot

RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät

RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät RIDGID SeeSnake Videotarkastusjärjestelmät 1½" - 8" (40-200 mm) putket 200' (61 m) asti 2" - 12" (50-300 mm) putket 325' (99 m) asti Kuulaohjain Mutterinavain RIDGIDin SeeSnake-videotarkastusjärjestelmät

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n Das ist Spitzen-Qualität RAKENNUSSAHA ts 315 GT 5277 0901 moottori 230 V, 2,2 kw 5277 0902 moottori 400 V, 3,0 kw 5277 0903 moottori 400 V, 4,2 kw Vakiovarusteena joko katkaisuohjain tai liukupöytä. Tukeva

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X Yleistä tilauksesta Yleistä tilauksesta Tilaa voimanotot ja niiden sähköiset esivalmiudet tehtaalta. Jälkiasennus on erittäin kallista. Suositellut vaatimukset Voimanottoa käytetään ja kuormitetaan eri

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 )

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 ) VA K 0 LA 4A' Helsinki Rukkila 2 Helsinki 43 48 12 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1960 Koetusselostus 371 Tehonmittauskoe 1

Lisätiedot

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa ENTREPOT TRADE OY YUCHAI YC 135-8 LR PITKÄPUOMI KAIVUKONE. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa PITKÄPUOMI KAIVUKONE UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Sivu 2 ENTREPOT TRADE OY Käyttäjät sen tietävät!

Lisätiedot

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on

UNIVERSAL SERVICE. on tähtiluokkaa. K M P 1) Luotettava. Voimakas. Huokea. Taloudellinen. Nykyaikainen. Osa mainitusta kirjoituksesta on Puh. Nykyaikainen kevytmoottoripyörä on tähtiluokkaa. Luotettava Voimakas Huokea Taloudellinen K M P 1) 1) K M P (= kevytmoottoripyörä) on saanut Suomen Moottorilehden kirjoituksessa erittäin hyvän arvostelun.

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA TECHNICAL SPECIFICATIONS Dodge Nitro Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

Betonilattioiden pintakäsittely. Sileää pintaa. Wacker Neuson -laitteilla.

Betonilattioiden pintakäsittely. Sileää pintaa. Wacker Neuson -laitteilla. Luotettavuus, uskottavuus, laatu, reaktionopeus, joustavuus ja innovaatio näihin asiakkaamme luottavat. Eivätkä yksinomaan pintakäsittelyn suhteen. Myös teräsbetonin työstössä ja teollisessa betonintyöstössä

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360 Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet kuormaajia

Lisätiedot

H412 H625. Tuottavuuden korkein aste. Teleskooppikuormaaja. Wacker Neusonin kompaktit teleskooppikuormaajat.

H412 H625. Tuottavuuden korkein aste. Teleskooppikuormaaja. Wacker Neusonin kompaktit teleskooppikuormaajat. H412 H625 Teleskooppikuormaaja Tuottavuuden korkein aste. Wacker Neusonin kompaktit teleskooppikuormaajat. Yhdistävät kuormaajan ja trukin edut yhteen koneeseen. Wacker Neusonin kompaktit teleskooppikuormaajat.

Lisätiedot

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 ROCLA PICKUP PHL-10 TEKNISET TIEDOT Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 Yleistä Kaikki mallit CE-vaatimusten mukaisia. Materiaaleista on n. 95% kierrätettäviä. Kuljettajan tila Ergonomisesti haarukoiden

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Lakaisukoneet SR 1601

Lakaisukoneet SR 1601 Ainutlaatuinen pölynhallintajärjestelmä on ylivoimainen. Tekniikka kontrolloi ilmassa olevia pölypartikkeleita tehokkaan DustGuard vesisumutuksen avulla. Vähemmän pölyä tarkoittaa myös vähemmän lakaisua

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan

Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto

Pinoamistrukkimallisto Roclan käyden ajettavat Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon tarkoitetut ulkomitoiltaan kompaktit ja ketterästi liikkuvat

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 18 SR UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 18 SR Uusi sarja,

Lisätiedot

Täryjuntat Alkuperäinen. Maailmanmarkkinajohtajalta ja keksijältä.

Täryjuntat Alkuperäinen. Maailmanmarkkinajohtajalta ja keksijältä. TEKNISET TIEDOT BS 65-V Pituus x leveys x korkeus mm 673 x 343 x 965 Lähetysmitat (P x L x K) mm 690 x 380 x 990 Junttauslisäosan koko (L x P) mm 280 x 336 Käyttöpaino kg 68 Kuljetuspaino (pakkauksen kanssa)

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 75 SR UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Lyhytperäinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 75-SR Sivu 2 ENTREPOT

Lisätiedot

Bensiinikäyttöiset lattiasahat.

Bensiinikäyttöiset lattiasahat. Avaus- ja purkutyöt rakennuksella: Wacker Neuson tarjoaa kaiken ammattilaisten tarpeisiin. Kätevät Wacker Neusonin laikkaleikkurit ja vasarat säästävät kustannuksissa, mutta eivät tehossa. Ne huolehtivat

Lisätiedot

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,

Lisätiedot

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä Erittäin alhainen äänenvoimakkuus, käyttäjäystävälliyys ja kompakti muotoilu, tekevät siivouksesta helppoa missä ja milloin vain. Ekologinen EcoflexTM-järjestelmä säätelee veden, pesuaineen ja energian

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

PALAX KLAPIKONEMALLISTO

PALAX KLAPIKONEMALLISTO COMBI M II - 3 KS 35-6 POWER 70S - 10 POWER 100S - 14 PALAX KLAPIKONEMALLISTO Yhteiset ominaisuudet Poistokuljetin Yhteinen ominaisuus kaikille koneille on nyt uudistettu 4,3 m pitkä ja 0,2 m leveä taittuva

Lisätiedot

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET AX 161 EL AX 161 EL Mitat mm (l x s x k) 1080 x 720 x 1375/2010 Tunnelin mitat mm (l x k) 510 x 400 Korit / tunti (2) 70 / 100 Lautaset / tunti (2) 1260 / 1800 Ottoteho

Lisätiedot

POWER WITH HYDRAULICS

POWER WITH HYDRAULICS POWER WITH HYDRAULICS PELASTUSKALUSTO REHOBOT Hydraulics on ruotsalainen 1900-luvun alussa perustettu korkeapainehydraulisiin tuotteisiin erikoistunut yritys. Yrityksen tuotteet ovat tunnettuja korkeasta

Lisätiedot

Käyttöohje. Tasapainolauta

Käyttöohje. Tasapainolauta Käyttöohje Tasapainolauta Kiitos kun ostit tasapainolaudan.! VAROITUS! Opettele ajamaan laitteella turvallisesti, huomioi muu liikenne ja säännöt. Käytä lisäksi säädösten mukaisia turvavarusteita. Älä

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE

ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE FB 165 FB 170 FB 230 FB 250 FB 260 ALKUPERÄINEN KÄYTTÖOHJE spac100 2 KÄYTTÖ SWEPAC FB 165 / FB 170 / FB 230 / FB 250 / FB260 on tarkoitettu täytteiden tiivistämiseen rakennusten perustoissa, katuja ja

Lisätiedot

monipuolinen ilmaverho

monipuolinen ilmaverho monipuolinen ilmaverho Mitä patentoitu (no.: 4415079 C2) tarjoaa perinteisiin malleihin nähden järjestelmä korkea suojausteho alhainen energia kulutus matala melutaso helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY Vi-AKCn) PPA 1 03400 VIHTI 913-46 211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1197 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19 Tyypit W 088, 110, 16,156, 199 ja 260 Välitykset 1:1, 2:1, :1 ja 4:1 Suurin lähtevä vääntömomentti 2419 Nm. Suurin tuleva pyörimisnopeus 000 min -1 IEC-moottorilaippa valinnaisena. Yleistä Tyyppi W on

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postios. Helsinki Rukkila Puh. Helsinki 847812 Rautatieas. Pitäjänmäki Koetusselostus 112 1952 JO-BU-SENIOR polttomoottorisaha Ilmoittaja: Oy Seanpor t A b, Helsinki.

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM

Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM ILMAN LÄMPÖTILAN JAKAUTUMINEN HUONEISSA Ilman oviverhopuhallinta Oviverhopuhaltimella -1 C 22 C 2 C 21 C 2 C 22 C -8 C -6 C -4 C -2 C 19 C C 1 C 1 C 6 C C C 6 C 1 C 1 C 18

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 14 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

Puhdistusratkaisut ammattilaisille

Puhdistusratkaisut ammattilaisille Puhdistusratkaisut ammattilaisille Kärcher tuotteet 2010 Juhlavuoden kampanjatarjoukset voimassa 31.12.2010 asti Hinnat alv 0 % Painepesurit Työpaine: 30-150 bar Maks. paine: 180 bar Vesimäärä: 230-500

Lisätiedot

Perunan käsittely- ja varastointikoneet

Perunan käsittely- ja varastointikoneet Perunan käsittely- ja varastointikoneet Sähkömoottorin käyttämä hydraulinen veto Portaattomasti säädettävät kuljettimien nopeudet Polyureetaanista valmistetut puhdistus- ja lajittelurullat Koneet perunan

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 35-8 UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 35-8 Tällä kaivat jo perustuksia,

Lisätiedot

1270E- / 1470E-Harvesterit

1270E- / 1470E-Harvesterit 1270E- / 1470E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan harvesterien kehittyneet tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Astianpesu EFT3 - Tappimattokone 3 tankkia

Astianpesu EFT3 - Tappimattokone 3 tankkia PROJEKTI # Astianpesu Syöttösuunta Oikea-->Vasen Vasen-->Oikea Käyttöenergia: Sähkö Höyry OPTIOT KONEESEEN (ERILLISHINTA) Eri syöttöalueet: 1.1 mm 1.5 mm 1.8 mm 2.4 mm 3. mm 4. mm 2.9 mm Cross-over Eri

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

MAXIMAL 1,3 TONNIN SÄHKÖTRUKIT

MAXIMAL 1,3 TONNIN SÄHKÖTRUKIT MAXIMAL 1,3 TONNIN SÄHKÖTRUKIT LAADUKKAAT KOMPONENTIT: saksalaisen Hoppecken valmistamat akut italialaisen Zapin valmistamat elektroniikan ohjauslaitteet amerikkalaisen Cascaden valmistamat sivusiirtoja

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA

AINUTLAATUINEN DSD TEKNIIKKA DISCROLLER HEVA DiscRoller issa on kaikki tehokkaan muokkauskoneen pääpiirteet se toimii se on yksinkertainen ja mikä tärkeintä se säästää aikaa ja rahaa. HEVA DiscRoller in kahden vuoden kehityksen ja

Lisätiedot

VORTEX MID LOADER JA MAX LOADER -PUOLIPERÄVAUNUT

VORTEX MID LOADER JA MAX LOADER -PUOLIPERÄVAUNUT VORTEX MID LOADER JA MAX LOADER -PUOLIPERÄVAUNUT SUURTEHOIMURIT KUIVILLE JA MÄRILLE AINEILLE Tekniset tiedot Mid Loader Säiliön materiaali ruostumaton SS 304 -teräs, tilavuus 12.500 l netto Perävaunun

Lisätiedot

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat

Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat 2 Johdanto Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat Tarvikkeet Varsi Pituus Halkaisija Pintakäsittely Määrä/kartonki GSN 90-34 DK 34 -D-kanta -kampanaulat

Lisätiedot

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa.

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa. VOLVO PIENKAIVUKONE Nettoteho: D.80/1269 CEE: 33,7 kw/45,8 hv Työpaino: 5190-5295 kg Kauhatilavuudet: 70-231 l Suurin kaivusyvyys: 3130-3530 mm Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet

Lisätiedot

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser

Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper 100/200 Maailman monipuolisin putkilaser Leica Piper Luotettavaa suorituskykyä maan päällä, putkissa ja kaivoissa Leica Geosystemsin Piper-putkilasersarjaan voi luottaa joka tilanteessa Putkessa

Lisätiedot

Varavoima maatiloilla

Varavoima maatiloilla Varavoima maatiloilla Poista tarpeettomat logot Pihtauspäivä 15.3.2013 Jarmo Viitala Sähkökatkon aiheuttajat Lähde: energiateollisuus 2 Sähkökatkon aiheuttajat maaseudulla ja taajamissa Lähde: energiateollisuus

Lisätiedot

www.kastowin.com Sahaus. Varastointi. Ja enemmän.

www.kastowin.com Sahaus. Varastointi. Ja enemmän. Uusi KASTOwin Mestariteos sarjatuotantona www.astowin.com Sahaus. Varastointi. Ja enemmän. Enemmän uin ainutlaatuinen: Uusi KASTOwin. Kannattavan automaattisahausen asi täreintä teijää ovat: suuri leuuteho

Lisätiedot