PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN SISÄLTY- VIEN HENKILÖSTÖESITYSTEN PERUSTELUT VUOTEEN 2016 KESKITTYEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN SISÄLTY- VIEN HENKILÖSTÖESITYSTEN PERUSTELUT VUOTEEN 2016 KESKITTYEN"

Transkriptio

1 1 PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN HENKILÖSTÖSUUNNITELMAAN SISÄLTY- VIEN HENKILÖSTÖESITYSTEN PERUSTELUT VUOTEEN 2016 KESKITTYEN Johto ja hallinto Nimikemuutos 2016 Toimistosihteerin toimi muutetaan sovellusasiantuntijan toimeksi alkaen Tietojärjestelmiin liittyvät tekniset ja osaamista koskevat vaatimukset kasvavat koko ajan. Ongelmana sosiaalihuollon sovellusten osalta on, ettei toimialalla ole tarjota sovellus-/kehitystukea käyttäjille eikä teknisissä ongelmissa ole ketään henkilöä, joka ohjaa ongelmat Tipakkeelle (Keravan tietohallinnon palvelukeskus) tai valvo ongelmien ratkaisua. Erityisen suurissa ongelmissa ollaan silloin kun järjestelmä/sovellukset lakkaavat toimimasta ja ollaan alueella josta kukaan ei vastaa kokonaisvaltaisesti. Tämän hetkinen pääkäyttäjätuki jota tehdään oman työn ohessa, kuten myöskään osaaminen 11 eri sovelluksen osalta, ei riitä tukea ja kehittämistä vaativiin tehtäviin. Tilannetta voi verrata terveydenhuollon sovellustukeen, jossa vastaavia tehtäviä hoitaa omat sovellusneuvojat. Organisaation vaatimukset esim. kirjaamisen ohjeistamiseen, kouluttamiseen ja tilastointiin ovat koko ajan kasvaneet. Työntekijöiden tieto-taito ei riitä selviytymään omin avuin näistä vaatimuksista. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden ja päivähoidon henkilöstön vaihtuvuus on suuri, jonka vuoksi tarvitaan jatkuvasti uusien työntekijöiden perehdyttämistä ja käyttötukea. Päätöksenteon ja johtamisen tueksi tarvitaan erilaisia raportteja ja tilastoja järjestelmästä. Sovellusneuvojaa tarvitaan myös tilastojen ja raporttien kehittämiseen. Lisäksi ohjaamalla ja kouluttamalla käyttäjiä järjestelmän käytössä, tietojen ja tilastojen tallennuksessa on järjestelmästä mahdollisuus saada täsmällistä ja ajantasaista tietoa sekä raportteja päätöksen teon ja suunnittelun tueksi. On myös huomioitava, että tulevat kansalliset ja lainsäädännön velvoittamat kehittämisvaatimukset lisäävät paineita sosiaalihuollon tietojärjestelmien kehittämiseen, testaamiseen ja henkilökunnan osaamisen varmistamiseen. Kuten terveydenhuollon kansalliseen arkistoon liittymisen vaatimukset konkretisoituvat jo keväällä 2014, vastaavasti sosiaalihuollossa kehitys etenee kohti kansallista sosiaalihuollon sähköistä arkistoa vuonna 2015 (ns. KanTa arkisto). Tällöin tulevat vaatimukset liittymiselle painottuvat sovellushenkilöstön työhön, kuten järjestelmien testaamiseen, sovellustukeen ja ennen kaikkea henkilökunnan kouluttamiseen. Lisäksi eriasteiset sovellusten tai palvelinten päivitykset vaativat jatkuvaa omaa osaamista ja ns. vastuuhenkilöä organisaatioista. Mikäli kaikki työt joudutaan ostamaan järjestelmän toimittajalta, kustannusvaikutukset ovat moninkertaiset omaan työhön verrattuna.

2 2 Kustannusvaikutus: euroa / vuosi Lasten, nuorten ja perheiden palvelut Uusi toimi 2016 Perustetaan koulukuraattorin toimi toisen asteen koulutukseen alkaen Laki oppilas- ja opiskeluhuollosta (1287/2013) tuli voimaan lukien. Uusi laki kattaa oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut esiopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Uusi laki lisää kuntien velvollisuuksia erityisesti lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten sekä niiden opiskelijoiden palvelujen järjestämisessä. Lain voimaan tultua kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä psykologin palvelut. Kunnan tulee järjestää lain mukaiset palvelut kaikille sen alueen oppilaitosten opiskelijoille riippumatta oppilaitoksen ylläpitäjästä. Kunnan on järjestettävä opiskelijoille mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen kun opiskelija on sitä pyytänyt. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Myös jos oppilaitoksen tai opiskeluhuollon työntekijä arvioi, että opiskelijan opiskeluvaikeuksien tai sosiaalisten tai psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi taikka poistamiseksi tarvitaan opiskeluhuollon psykologi- tai kuraattoripalveluja, hänen on otettava viipymättä yhteyttä opiskeluhuollon psykologiin tai kuraattoriin yhdessä opiskelijan kanssa ja annettava tiedossaan olevat tuen tarpeen arvioimiseksi tarvittavat tiedot. Kouluterveyskyselyn 2013 tulosten mukaan Mäntsälässä ammattikoululaisten osalta muutoksia huonompaan suuntaan on tapahtunut mm. huumekokeilujen, lintsaamisen, rikkeiden, väsymyksen, tupakoinnin ja koetun terveydentilan osalta. Opiskeluhuollon psykososiaalisten palvelujen tarve ammatillisessa oppilaitoksessa on ilmeinen. Keudan kanssa on määräaikainen sopimus kuraattoripalvelun järjestämisestä ajalle Lain piiriin kuuluvia ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoita on 620. Opiskelijat ohjautuvat kuraattorin asiakkaaksi usein mm. käyttäytymiseen liittyvien syiden vuoksi (poissaolot, koulunkäynnin laiminlyönti, sääntöjen rikkominen, keskittymisvaikeudet, motivaatio-ongelmat ja väkivaltainen käyttäytyminen) tai sosiaalisiin suhteisiin liittyviä syitä ovat kiusaamistilanteet ja kaverisuhdeongelmat.

3 3 Nykytilanteessa Keuda on järjestänyt Lukkarintien ja Saaren opiskelijoiden opiskeluhuollon kuraattoripalvelut omana palvelunaan. Mäntsälän kunta maksaa oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisesti Keudalle korvauksena oppilas- ja opiskelijahuoltolain velvoittaman korvausvastuun mukaisen summan, joka vastaa 0,8 kuraattorin toteutuneita henkilöstökustannuksia (Keudan arvio euroa). Vastaavan kuraattorin palvelut on järjestetty jo kunnan omana toimintana. Opiskeluhuollon palvelujen antaminen kunnan omana toimintana mahdollistaa palvelujen kokonaisvaltaisen johtamisen ja kehittämisen kunnassa. Resursseja voidaan hyödyntää kokonaisvaltaisesti ja järkevästi nuorten tarpeiden mukaisesti. Kustannusvaikutus: Ei kustannusvaikutusta. Kunta maksaa lukien ko. kustannuksen. Kunta saa tähän tarkoitukseen korotettua valtionosuutta voimaan astuneeseen oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin perustuen, lisäksi Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 41 a ( /1294) mukaan oppilaitoksen sijaintikunta voi oppilas- ja opiskelijahuoltolain 7 :n perusteella laskuttaa opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen käyttämisestä aiheutuneet oppilas- tai opiskelijakohtaiset henkilöstökustannukset oppilaan tai opiskelijan kotikunnalta. Nimikemuutokset 2016 Muutetaan perhetyöntekijän toimi koulupsykologin toimeksi lukien. Nimikemuutoksen on mahdollistanut perhetyön uudistettu tehtävärakenne ja työnjako. Koulupsykologipalvelujen saatavuutta säätelevät lait. Laki oppilas- ja opiskeluhuollosta (1287/2013) tuli voimaan lukien. Uusi laki kattaa oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut esiopetuksesta toisen asteen koulutukseen. Uusi laki lisää kuntien velvollisuuksia erityisesti lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten ja niiden opiskelijoiden palvelujen järjestämisessä. Lain voimaan tultua kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien oppilaitosten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä psykologin palvelut. Kunnan tulee järjestää lain mukaiset palvelut kaikille sen alueen oppilaitosten opiskelijoille riippumatta oppilaitoksen ylläpitäjästä. Lastensuojelulain 11 :n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Koulupsykologipalvelu on peruspalvelua, joka ennaltaehkäisevänä palveluna edistää lapsen kasvua ja kehitystä sekä perheen hyvinvointia ennen yksilö- ja perhekohtaista lastensuojelupalvelua.

4 4 Mäntsälässä työskentelee tällä hetkellä kolme koulupsykologia. Koulupsykologit toimivat kaikilla vuosiluokilla esiopetuksesta lukioon saakka. Kolmen koulupsykologin yhteinen oppilasmäärä on tällä hetkellä (lukuvuonna ) oppilasta. Laskennallisesti koulupsykologia kohden oppilasmäärä on hieman yli oppilasta. Mäntsälässä oppilasmääräennusteen mukaan perusopetuksen oppilasmäärä on kasvussa. Oppilasmäärä koulupsykologia kohden tulee olemaan suurempi. Kunnan kouluverkko on laaja ja kunnassa on useita pieniä kouluja. Tämä asettaa haasteen koulupsykologitoiminnalle. Koulupsykologilla on vastuullaan useita kouluja, laskennallisesti kouluja on 5/koulupsykologi. Tällöin koulupsykologi työskentelee useissa oppilashuoltoryhmissä. Nykyisellä mitoituksella kaikissa kouluissa ei ole riittävää psykologin asiantuntijuutta oppilashuollon kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työhön, vaan työ joudutaan rajaamaan yksittäisten oppilaiden tutkimuksiin ja tukikäynteihin. Tämä lisää koulupsykologin työn kuormittavuutta. Matkoihin eri koulujen välillä kuluu runsaasti aikaa, mikä on pois varsinaisesta oppilaisiin ja kouluyhteisön kehittämiseen varatusta työstä. Alemmilla vuosiluokilla psykologin työssä painottuu vahvasti oppimisen vaikeudet ja koulunkäyntijärjestelyihin liittyvät kysymykset. Oppimisvaikeustutkimusten rinnalle on tullut yhä suurempi tarve tunne-elämän vaikeuksien tukemiseksi. Ylemmillä vuosiluokilla painottuvat erilaiset tunne-elämän ongelmat, kuten masennus, ahdistuneisuus, pelot ja paniikkihäiriöt. Valtakunnallisen suuntauksen mukaan lasten ja nuorten mielenterveystyö tulee toteuttaa ensisijaisesti kotona, päivähoidossa ja koulussa. Palveluiden tulee painottua perus- ja lähipalveluihin ja avohoitoon erikoispalveluiden tukemana. Erikoissairaanhoidon linjauksen mukaisesti esimerkiksi lievät ja keskivaikeat masennukset tulee hoitaa kunnan peruspalveluissa. Uuden voimaan astuneen oppilashuollon lain mukaan koulupsykologipalvelut tulee ulottaa myös ammatillisiin oppilaitoksiin. Lain piiriin kuuluvia opiskelijoita on 620. Mäntsälän kunnan ja Keudan välinen sopimus edellyttää, että kunta huolehtii Keudan Mäntsälän toimipisteiden psykologipalveluista. Tällöin oppilasmäärä olisi 1 241/koulupsykologi. Suosituksen mukaan koulupsykologia kohden saisi pääkaupunkiseudulla olla oppilasta. Nuo luvut kuvaavat hyvää tilannetta kunnassa, jossa koulujen koko on melko suuri ja välimatkat kohtuullisia. Keudan opiskeluhuollon suunnitelman mukaan psykologi mm. osallistuu oman erityisalansa asiantuntijana hyvinvointi- ja opiskeluhuoltoryhmiin sekä muuhun moniammatilliseen opiskeluhuollon yhteistyöhön, joka koskee joko yksittäistä opiskelijaa, ryhmää tai koko oppilaitosyhteisöä. Psykologi yksilötyön lisäksi osallistuu osaltaan yhteisön yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämiseen sekä hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen ja seuraamiseen yhteisössä. Oppilaitoksen kriisityö edellyttää psykologista asiantuntijuutta ja osana työtään psykologi tarjoaa psykososiaalista tukea kouluyhteisölle, ryhmille ja opiskelijoille. Psykologi osallistuu opiskeluhuollon erilaisten toimintamallien kehittämiseen ja arviointiin sekä opetussuunnitelmatyöhön. Psykologi osallistuu kodin ja oppilaitoksen välisen

5 5 yhteistyön kehittämiseen niin yksittäisten opiskelijoiden, ryhmän kuin oppilaitosyhteisön tasoilla. Psykologi tarjoaa tukea perheille nuoren kehitykseen, vanhemmuuteen tai perheen ongelmatilanteisiin liittyvissä kysymyksissä. Kouluterveyskyselyn 2013 tulosten mukaan Mäntsälässä ammattikoululaisten osalta muutoksia huonompaan suuntaan on tapahtunut mm. huumekokeilujen, lintsaamisen, rikkeiden, väsymyksen, tupakoinnin ja koetun terveydentilan osalta. Opiskeluhuollon psykososiaalisten palvelujen tarve ammatillisessa oppilaitoksessa on ilmeinen. Nykyisillä resursseilla tätä palvelua ei voida tarjota vaarantamatta koulupsykologipalvelua perusopetuksessa. Koulupsykologien määrän nostaminen Mäntsälässä neljään johtaisi tilanteeseen, jossa koulupsykologia kohden olisi Keudan oppilasmäärä huomioiden laskennallisesti yhtä koulupsykologia kohden 924. Koulupsykologipalvelujen saatavuus paranisi lisävakanssin myötä. Tämä myös mahdollistaa koulupsykologeille paremmat mahdollisuuden ennaltaehkäisevään työhön ja koulun yhteisölliseen oppilashuoltotyöhön. Erityisesti lainsäädännön muututtua psykologin asiantuntijuutta tarvitaan oppilaiden tukitoimien suunnittelussa ja niiden vaikuttavuuden arvioinnissa sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin tukemisessa. Kunnan on järjestettävä oppilaille ja opiskelijoille mahdollisuus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä koulun tai oppilaitoksen työpäivänä sen jälkeen kun oppilas tai opiskelija on sitä pyytänyt. Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä samana tai seuraavana työpäivänä. Nykyisillä resursseilla ei ole mahdollista noudattaa näitä määräaikoja. Aluehallintovirasto on ilmoittanut suorittavansa omavalvontaa lain noudattamisen suhteen alkaen. Kustannusvaikutus: /v. (Perhetyöntekijä , psykologi /v). Kunta saa tähän tarkoitukseen korotettua valtionosuutta voimaan astuneeseen oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin perustuen. Tämän lisäksi Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta mahdollistaa sen, että kunta voi periä oppilaan kotikunnalta psykologi- ja kuraattoripalvelujen käyttämisestä aiheutuneet oppilas- tai opiskelijakohtaiset henkilöstökustannukset. Ei kustannusvaikutusta koska nimikemuutoksen aiheuttama lisäkustannus euroa katetaan valtionosuudella ja opiskelijoiden kotikunnilta perittävillä maksuilla. Keudan Saaren yksikön opiskelijoista tällä hetkellä noin 90 % ulkokuntalaisia. Toimi viraksi & nimikemuutos 2016 Perhesosiaalityön sosiaaliohjaajan toimi muutetaan viraksi alkaen Perhesosiaalityön tiimissä on kaksi sosiaalityöntekijää ja kaksi sosiaaliohjaajaa, joista kolme ovat virkapohjaisia. Ainoastaan virassa olevilla on oikeus tehdä päätöksiä esim.

6 6 toimeentulotukeen liittyviä päätöksiä. Palvelun toimivuuden kannalta olennaista että kaikilla tiimin jäsenillä on sosiaalihuoltolakiin ja toimeentulotukilakiin pohjautuva päätöksenteko-oikeus. Valvira seuraa kaksi kertaa vuodessa mm toimeentulotuen käsittelyn määräaikoja. Muutoksen myötä sosiaaliturvatyö jakaantuu tasapuolisesti sosiaaliohjaajien kesken Kustannusvaikutus: Ei kustannusvaikutusta Hoito- ja hoivapalvelut Uudet toimet 2016 Perustetaan lähihoitajan toimi kotihoitoon alkaen Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan ikäpoliittisen ohjelman hyväksymisen yhteydessä kotihoidon henkilöstön lisäykseksi 1 työntekijä / vuosi vuoteen 2020 asti. Kotihoidon asiakkaiden lisääntyvä hoidon tarve vaatii lisähenkilökunnan palkkaamista. Kotihoidossa tehdyn työajan optimoinnin tuloksena ilmeni, että asiakkaiden hoidon tarve edellyttää ilta ja viikonloppukäyntien lisäämistä. Käynnit perustuvat asiakkaille tehtyihin hoito-ja palvelusuunnitelmiin, joissa sovitaan kotihoidon antaman hoidon sisältö ja siihen käytettävä aika. Kotihoidon asiakkaiden lisääntyvä hoidon tarve vaatii lisähenkilökunnan palkkaamista. Kotihoidossa tehdyn työajan optimoinnin tuloksena ilmeni, että asiakkaiden hoidon tarve edellyttää ilta ja viikonloppukäyntien lisäämistä. Käynnit perustuvat asiakkaille tehtyihin hoito-ja palvelusuunnitelmiin, joissa sovitaan kotihoidon antaman hoidon sisältö ja siihen käytettävä aika. Kustannusvaikutus: Henkilöstökulut euroa / vuosi Perustetaan sairaanhoitajan toimi kotihoitoon alkaen Kotihoidon sairaanhoitajien tehtäväkuva on laaja. Asiakkaiden sairaanhoidon lisäksi heille kuuluvat vanhuspalvelulain 12 :n mukaiset neuvonta ja ohjaustehtävät. Tehtävien suorittaminen vaatii monialaista yhteistyötä ja asiakkaan kokonaistilanteen hallintaa. Sairaanhoitajien määrän puute korostuu erityisesti loma-aikoina, koska osaavia sijaisia on vaikea saada. Kotihoidon henkilöstö 10/2015 osastonhoitaja 1 sairaanhoitajat 7

7 7 lähihoitajat 40 Kustannusvaikutus: Henkilöstökulut euroa / vuosi Perustetaan sairaanhoitajan toimi kotiutustiimiin alkaen Kotiutustiimissä työskentelee tällä hetkellä yksi sairaanhoitaja ja 2 lähihoitajaa. Kotiutustiimi vastaa vuodeosastolta ja erikoissairaanhoidosta kotiutuvien henkilöiden jatkohoidon ja palvelun järjestämisestä sekä kotihoidon uusien asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnista. Kotiutustiimi hoitaa hoito- ja hoivapalveluissa vastuutyöntekijän rooliin kuuluvia tehtäviä sekä ohjausta ja neuvontaa. Sairaanhoitajaresurssia tarvitaan kotihoidon asiakkaiden nopean paluun turvaamiseen takaisin kotiin hoitojaksoilta. Kotihoidon asiakkaiden muuttuessa yhä monisairaimmiksi tarvitaan lisää sairaanhoitajaresurssia hoitamaan asiakkaita. Kotiutustiimin on tarkoitus pystyä ottamaan asiakkaita vastaan myös viikonloppuna, johon tarvitaan sairaanhoitajaresurssia, tällä hetkellä kotiutustiimissä on 1 sairaanhoitaja. Kotiutukseen resursointi mahdollistaa nopeamman kotiuttamisen vuodeosastolta ja sairaalasta ja siten vähentää hoitopäiviä. Vanhuspalvelulain 17 mukaan kunnan on nimettävä iäkkäälle henkilölle vastuutyöntekijä, jos hän tarvitsee apua palvelujen toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. Lain 17 sovelletaan alkaen. Kotiutustiimin sairaanhoitajan on tarkoitus toimia vastuuhenkilönä silloin, kun asiakkaalla ei ole muuta selkeää hoitosuhdetta kuntaan. Lain mukaan vastuutyöntekijän tehtävänä on: 1) seurata yhteistyössä muiden kanssa iäkkään henkilön palvelusuunnitelman toteutumista sekä mahdollisten palvelutarpeiden muutoksia 2) olla tarvittaessa yhteydessä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaaviin ja muihin tahoihin ikääntyneen tarpeisiin vastaamiseksi 3) neuvoa ja auttaa iäkästä henkilöä palvelujen ja etuuksien saantiin liittyvissä asioissa Vanhuspalvelulain perusteluiden mukaan kunnan vastuutyöntekijä on tarkoitettu nimettäväksi kotona asuville, runsaasti tukea ja palveluja tarvitseville iäkkäille henkilöille, jotka hyötyvät palvelukokonaisuutensa koordinoinnista. Turvattomuutta voi kokea erityisesti muistisairas iäkäs henkilö, joka asuu yksin ja on kotiin tuotavien palvelujen varassa. Turvallisuuden tunnetta lisää olennaisesti, jos hänelle on nimetty vastuutyöntekijä, jonka puoleen hän voi tarvittaessa kääntyä. Myös omaishoidon tuen asiakkailla saattaa olla vastuutyöntekijän tarve. Vastuutyöntekijän avulla etsitään ratkaisuja tilanteisiin, joissa iäkkäät henkilöt tarvitsevat erityistä apua palvelujensa toteuttamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa.

8 8 Vanhuspalvelulain mukainen vastuutyöntekijä on uusi keino, jolla pyritään ratkaisemaan nykyisiä haasteita sekä asiakkaan että palvelujärjestelmän näkökulmasta. Lain tavoitteena on vastuutyöntekijän kautta kehittää mm. palvelujen pirstaleisuutta ja asiakasprosessien epäjatkuvuutta sekä palvelusuunnitelmien tarpeellisuuden korostamista saumattomana osana asiakkaan hoitoa. Myös moniammatillisen yhteistyön tarkasteleminen ja prosessien avaaminen yhdessä asiakastietojärjestelmien hallittavuuden kanssa on tarkoituksenmukaista tarkastella vastuutyöntekijän toimenkuvan kautta. HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT Vanhuspalvelulain 12 edellyttää, että kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja. Lisäksi kunnan on tarjottava hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä erityisesti niille ikääntyneeseen väestöön kuuluville, joiden elinoloihin tai elämäntilanteeseen arvioidaan tutkimustiedon tai yleisen elämänkokemuksen perusteella liittyvän palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin palveluihin on sisällytettävä: 1) hyvinvoinnin, terveellisten elintapojen ja toimintakyvyn edistämiseen sekä sairauksien, tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisyyn tähtäävä ohjaus; 2) ikääntyneen väestön terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisestä aiheutuvien sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien tunnistaminen ja niihin liittyvä varhainen tuki; 3) sosiaalihuoltoa ja muuta sosiaaliturvaa koskeva ohjaus; 4) sairaanhoitoa, monialaista kuntoutusta ja turvallista lääkehoitoa koskeva ohjaus; sekä 5) ohjaus kunnassa tarjolla olevien hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista edistävien palvelujen käyttöön. Ennuste väestön ikääntymisestä Mäntsälässä ja Pornaisissa tilastokeskuksen ennusteen mukaisesti: Mäntsälä tot > 75 yht

9 9 Pornainen tot > 75 yht KOTIHOIDON KÄYNNIT /2015 Kotihoidon asiakkaiden toimintakyvystä johtuvaa palveluntarvetta kuvaa alla oleva asiakaskäyntien lisääntyminen Kotihoito / /2015 Asiakkaat yht MLÄ POR Käynnit yht MLÄ POR Kustannusvaikutus: Henkilöstökulut euroa / vuosi. Varhaiskasvatus Tulosalueen henkilöstötarve sekä talousarviovuonna että suunnitelmavuosina tarkentuu valtakunnallisten ratkaisujen jälkeen. Varhaiskasvatuslain uudistuksen toinen vaihe on meneillään. Lain ensimmäinen vaihe astui voimaan ja sisältää mm. määrittelyn yhtä aikaa läsnä olevien lasten ryhmäkoosta. Sipilän hallituksen strateginen hallitusohjelma sisältää monia muutoksia mm. subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus ja esiopetusta täydentävän päivähoidon muuttaminen kerhotoiminnaksi. Sekä Mäntsälässä että Pornaisissa ollaan tekemässä investointeja päiväkotirakennusten osalta. Nämä ratkaisut vaikuttavat talousarvio-ja taloussuunnitelmavuosina henkilöstötarpeeseen (avustavan henkilöstön määrä) ja osaamistarpeeseen. Varhaiskasvatuslaki ja -asetus määrittelevät henkilöstömäärän suhteessa hoidettaviin lapsiin. Perusterveydenhuolto Uusi toimi 2016 Perustetaan sairaanhoitajan toimi alkaen

10 10 Ikäihmisten määrä kasvaa kunnassa lähitulevaisuudessa: yli 75-vuotiaiden määrä tulee ennusteiden mukaan kasvamaan vuodesta 2014 vuoteen 2020 noin 30 %, mikä lisää terveydenhuollon henkilökunnan tarvetta. Kunnan velvollisuudet lisääntyvät alati: Pitkäaikaistyöttömien ja omaishoitajien terveystarkastusten vaatimukset ovat lisääntyneet, opiskelijaterveydenhuollon hoitopääsyn vaatimukset kiristyvät ja muiden kuntien potilaiden hoitovastuu siirtyy Mäntsälään kunnalle kun alueelle rakennetaan uusia yksityisiä palvelutaloja. Nämä kaikki lisäävät perusterveydenhuollon henkilökunnan tarvetta. Lisäksi koko ajan kiristyvät terveydenhuollon jatkuvat koulutusvaatimukset niin lääketieteellisissä kuin tietoteknisissä ja tietoturva-asioissa. Terveydenhuollossa vaaditaan erilaisia muutaman vuoden välein toistuvia ylläpitokoulutuksia, mikä sitoo merkittävästi henkilökuntaresurssia. Henkilöstöön esitetään lisäystä yhden sairaanhoitajan toimenkuvan painottuessa palvelutaloihin ja ns. paljon palveluita käyttävien potilaiden prosesseihin. Hoitajan vastuulle tulee yhteistyö palvelutalojen kanssa. Tehtäväkuvaan kuuluu toimia yhdyshenkilönä palvelutaloihin, organisoida ja valmistella lääkärin säännölliset vierailut palvelutaloissa mm. laatimalla tarvittavia laboratoriolähetteitä ja huolehtimalla tiedonvälityksestä palvelutalojen ja hoitavan lääkärein välillä. Sairaanhoitajan tehtävänä on myös ottaa haltuun paljon palveluita käyttävät potilaat, luoda toimintaan prosessit ja toimia näiden potilaiden asiakasvastaavana. Jos palvelutalojen asiakkaiden kotikunta on muu kuin Mäntsälä tai Pornainen, veloitetaan potilaiden hoitokulut kotikunnasta. Tämä pienentää kustannusvaikutusta. Vaikutuksen suuruutta on mahdoton arvioida kun ei vielä tiedetä kuinka monta paikkaa Mäntsälän kunta aikoo palvelutaloista ostaa. Kustannusvaikutus: Henkilöstökulut euroa / vuosi, joista osa katetaan potilaiden kotikunnilta perittävillä maksuilla. Uusi virka 2016 Perustetaan lääkärin virka alkaen Ikäihmisten määrä kasvaa kunnassa lähitulevaisuudessa. Mäntsälän kuntaan ollaan rakentamassa yksityisiä palvelutaloja, joiden potilaiden hoitovastuu siirtyy Mäntsälän kunnalle. Palvelutaloissa asuvilla on paljon sairauksia ja heidän hoitonsa on yhä vaativampaa, kun hoidon kriteerejä tiukennetaan vanhusväestön kasvaessa. Kotihoidossa hoidetaan myös yhä vaativampia potilaita. Jo nyt kunnalla on vaikeuksia tuottaa palvelutalojen tarvitsemat lääkäriresurssit. Lisäksi Sipilän hallituksen esityksen mukaan yksityisen sektorin käynneistä saatavia Kela-korvauksia vähennetään, mikä oletettavasti lisää julkisen terveydenhuollon kysyntää.

11 11 Mustijoen perusturvassa toimii geriatri, joka pitää muistipoliklinikkaa, konsultoi vuodeosastoa ylilääkärin roolissa ja toimii hoitavana lääkärinä kaikille kotihoidon potilaille. Vuonna 2015 kunnassa arvioidaan olevan noin 300 muistisairaudesta kärsivää asukasta. Ennusteiden mukaan muistisairaiden määrä kasvaa Mäntsälässä vuoteen 2020 mennessä 200 asiakkaalla. Kotihoidon potilaiden hoitoisuus lisääntyy, joka on jo nyt näkynyt kotihoidon käyntien kasvuna. Tämä on lisännyt myös lääkäriresurssin tarvetta. Geriatrin työtaakka on jo nyt hyvin suuri ja tulee jatkossa kasvamaan edelleen. Uusi lääkäri toimii palvelutalojen asiakkaiden hoitavana lääkärinä sekä konsulttina palvelutalojen henkilökunnalle sekä puhelimitse että käymällä säännöllisesti paikalla. Uusi lääkäri jakaa hoitovastuuta geriatrin kanssa osaamisensa mukaisesti, esimerkiksi ottamalla hoitovastuulleen osan kotihoidon potilaista. Pysyvä, helposti konsultoitavissa oleva lääkäri, jolla on riittävästi aikaa laadukkaaseen hoitoon vähentää merkittävästi kunnan päivystyksen ja erikoissairaanhoidon käyttöä ja vähentää potilaiden siirtokuljetuksista tulevia kustannuksia. Jos palvelutalojen asiakkaiden kotikunta on muu kuin Mäntsälä tai Pornainen, veloitetaan potilaiden hoitokulut kotikunnasta. Tämä pienentää kustannusvaikutusta. Vaikutuksen suuruutta on mahdoton arvioida kun ei vielä tiedetä kuinka monta paikkaa Mäntsälän kunta aikoo palvelutaloista ostaa. Kustannusvaikutus: Henkilöstökulut euroa / vuosi, joista osa katetaan potilaiden kotikunnilta perittävillä maksuilla.

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan

Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Tukevasti kotona - myös muistisairaana Yhteinen vastuu ikääntyneistä Tulit juuri oikeaan paikkaan Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri, EMBA osastopäällikkö sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut 21.9.2015

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 18.06.2014 Kunnanhallitus 134 11.08.2014 Valtuusto 29 29.09.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa 1305/12.01.03/2014 Kasvope

Lisätiedot

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä

Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Vanhuspalvelut vastuutyöntekijä Toimintaohje 1.1.2015 Palvelutuotantolautakunta xx.xx.2015 Sisältö 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ VANHUSPALVELULAKI 17 3 2. VASTUUTYÖNTEKIJÄ OULUNKAARELLA 4 2.1 Vastuutyöntekijän tarpeen

Lisätiedot

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut

Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikäihmisten varhainen tuki ja palvelut Ikääntyvien varhainen tuki Vanhuspalvelulaki: Hyvinvointia edistävät palvelut Ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemista sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista - pääkohtia Satu Loippo 27.3.2013 Satu Loippo 1 Vanhuspalvelulain tarkoitus 1 Tuetaan ikääntyneen väestön

Lisätiedot

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016

Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvan palveluverkkoselvitys 2016 Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Perusturvan palvelut Suurin osa perusturvan toimialan eli sosiaali- ja terveyden huollon palveluista ovat lakisääteisiä. Palvelut

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) Voimaan 1.7.2013 Keskeisiä linjauksia Erillislaki Ei säädetä uusista palveluista

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Sähköinen lausunto TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Heljä Misukka koulutusjohtaja

Sähköinen lausunto TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Heljä Misukka koulutusjohtaja Sähköinen lausunto TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Heljä Misukka koulutusjohtaja Nina Lahtinen kehittämispäällikkö Kysymykset 1. Hallituksen aluejakolinjauksen

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto hallituksen esityksestä (HE 67/2013 vp) oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnan sivistysvaliokunta pyytää ehdotuksesta lausuntoa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset

Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Sosiaalityö päivystyksessä - pilotin kokemukset Päivystys ja muut 24/7 - palvelut - seminaari Laajavuori 11.5.2016 Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke & Keski-Suomen shp/campus

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta

TARJOUSPYYNTÖ/ Palvelukuvaus. Kilpailutuksen kohteena on puitesopimus aikaperusteisesta ostopalvelusta A. Kotihoitopalvelut 1. Toimintaympäristö 1.1 Kotihoidon palvelut 1/7 Kotihoito kuuluu perusturvan toimialan, ikäihmisten hyvinvointipalveluiden tulosalueen kotona selviytymistä tukevien palveluiden tulosyksikköön.

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Lisätiedot

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014

Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön. Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Katsaus opetus- ja kulttuuritoimen ajankohtaiseen lainsäädäntöön Minna Antila Lakimies 10.9.2014 Sisältö Päivähoito-oikeuden muutokset Kotihoidon tuen puolittaminen Oppivelvollisuus Esiopetuksen velvoittavuus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Aulanko 2.4.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Aulanko 2.4.2014 1 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (voimaan 1.8.2014) Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja yksilökohtaisen opiskeluhuolto Ennaltaehkäisevyys ja suunnitelmallisuus

Lisätiedot

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle Kansanel{kelaitos Terveysosasto PL 78 00381 Helsinki 14.1.2011 Diaarinumero: 3/322/2011 Kirje on luettavissa my»s osoitteessa www.kela.fi/tyoterveys > Ilmoitustaulu ja fpa.fi/foretagshalsovard > Anslagstavla

Lisätiedot

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma

Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arviointi on vuorovaikutuksellinen tapahtuma Palvelutarpeen arvioinnin kriteerit lainsäädännössä Erityisasiantuntija Marja Pajukoski, THL 29.3.2012 1 Yleiset tarpeen arvioinnin kriteerit

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu?

Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Kuraattori- ja psykologityö esi- ja perusopetuksessa Mikä muuttuu? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XIII 27.-28.11.2013 Vastaava koulukuraattori Hanna Gråsten-Salonen, Tampere

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: Sivistystoimenjohtaja Timo Ahvo, puh Sivistys- ja 4 20.06.2017 hyvinvointivaliokunta Kaupunginhallitus 281 14.08.2017 Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 21 19.09.2017 21 Koulukuraattoripalvelujen järjestäminen 218/12.01.03/2017 Sivhyval 20.06.2017

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2015 1 (5) 13 Sopimusten tekeminen yksityisten koulutuksen järjestäjien ja valtion kanssa liittyen opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisen tukemiseen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA

AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA AJANKOHTAISTA OPETUSSUUNNITELMISTA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMASTA Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki 16.9.2014 Opiskeluhuollosta hyvinvointia 2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos

Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Muistiohjelman eteneminen

Muistiohjelman eteneminen Kansallinen muistiohjelma: tavoitteena muistiystävällinen Suomi Pirkanmaan kunnille tehdyn kyselyn tuloksia Kirsti Kuusterä Asiantuntija, Muistiliiton muistiohjelmatoiminta Sihteeri, STM:n muistiohjelman

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologipalvelut

Kuraattori- ja psykologipalvelut Kuraattori- ja psykologipalvelut Lähtökohdat Kuraattori- ja psykologipalveluista säädetään oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa (1287/2013). Lain 7 mukaan psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista

Lisätiedot

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme

Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Ikäihmisten palveluiden kehittäminen Minna-Liisa Luoma RISTO hankkeen tuotosten esittely ja päätösseminaari Näin me sen teimme Minna-Liisa Luoma 1 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa

Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten ehkäisevät terveyspalvelut kunnissa Lasten ja nuorten terveyspalvelut ovat kaikille Lasten ja nuorten ehkäisevillä terveyspalveluilla edistetään lasten, nuorten ja perheiden terveyttä

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen

Lisätiedot

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto 5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille

Ohje 1/2015 1 (6) Dnro 6174/06.00.00.02/2014 6.2.2015. Jakelussa mainituille Ohje 1/2015 1 (6) Jakelussa mainituille Yksityistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön soveltaminen yksityisten koulutuksen järjestäjien tuottamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin Taustaa

Lisätiedot

21702174 Mielenterveystyö

21702174 Mielenterveystyö Kaupunginhallitus 30 01.02.2016 Uusien virkojen ja työsuhteiden perustaminen ja vakanssien lakkauttaminen 2016 170/01.01.00.00/2016 Kaupunginhallitus 01.02.2016 30 Valmistelijat: taloussuunnittelija Janne

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa

Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön

Lisätiedot

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän

Lisätiedot

Kunnan vastuutyöntekijä

Kunnan vastuutyöntekijä Kunnan vastuutyöntekijä t t Vanhuspalvelulain uusi keino iäkkään henkilön palvelujen turvaamiseksi Ikäihminen toimijana -hanke Lapissa Arja Honkakoski Kehittämispäällikkö, Poske Kunnan vastuutyöntekijä

Lisätiedot

Lääkärin oikeuksista ja velvollisuuksista

Lääkärin oikeuksista ja velvollisuuksista Lääkärin oikeuksista ja velvollisuuksista Markus Henriksson ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira Huom. 1. Esityksessä ei käsitellä kaikkia säädöksiä

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014 SOPIMUSLUONNOS 1 Kannuksen kaupungin, Toholammin, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Halsuan kuntien, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kaustisen evankelisen opiston keskeinen sopimus kuraattoripalvelujen

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin

Lisätiedot

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen

Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Lainsäädännön muutoksia koskien työllistämistä 2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 15.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen päätökset Hallitusohjelma ja hallituksen rakennepoliittinen

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen

Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen (Versio 1) - Oulun kaupunki Sote tuotanto 24.1.2014 Muistisairauksien hoito ja päivittäisissä toiminnoissa tukeminen Luokka Tarkoitus Prosessin

Lisätiedot

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa

Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa Salassapito ja tiedonsiirto opiskeluhuollossa ja oppimisen tuessa 17.11.2016 Helsinki Erkkaa verkossa -verkkoluento Hallintojohtaja Matti Lahtinen Oppilaalle annettavan yksilöllisen tuen vaihtoehtoja Monialainen

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta

Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Terveysasemien asiakasvastaava -toiminta Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille II -hanke Halko-koulutus 12.11.2015 Tarve ja kohderyhmä Tarve kehittää terveysasemien työtä vastaamaan paremmin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita

Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Terveys ja sosiaalinen turvallisuus - palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Ulla Kuittu selvityshenkilö Organisaatiotoimikunta 7.2.2011 Valmistelun lähtökohtia edistetään terveyttä ja

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies

Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Vanhuspalvelulain esittely mitä merkitsee kansalaiselle? Vanhusneuvostopäivät 2.10.2013 Sami Uotinen Johtava lakimies Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena

Lisätiedot

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen

Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014. Aila Halonen Vastuutyöntekijä - toimintamallin kehittäminen Vantaalla Ikäpalo-hankkeessa 20.10.2014 Aila Halonen Vastuutyöntekijä toimintamallin kehittäminen Vanhuspalvelulain 17 :n mukaisesti kunnan on nimettävä 1.1.2015

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KOKOUSAIKA Tiistai 27.05.2014 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot