Armas Valste -palkinto Jana yleisurheilulle Menestystä pmviesteissä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Armas Valste -palkinto Jana yleisurheilulle Menestystä pmviesteissä"

Transkriptio

1 Janakkalan Jana ry Yleisurheilun verkkolehti 2/2011, Armas Valste -palkinto Jana yleisurheilulle Menestystä pmviesteissä Haaste kaikille! Terveiset Italiasta ja Norjasta

2 Toimittajalta Haaste juuri Sinulle! Kesä ja kilpailut ovat täällä meillä taas! Hienoa, että saamme järjestettyä omille urheilijoillemme sekä vieraileville tähdille mahdollisuuksia testata taitojaan ja kuntoaan. Kesän aikana käydään kahdeksat Kulman kisat, joista jo kolme on takana päin. Menestyksekkäästi on jo hoidettu Hippokisat ja tätä aikaisemmin koululaiskilpailut. Tällä viikolla kokoonnutaan Liinalammelle Vattenfallien merkeissä, ensi viikolla ovat taas vuorossa Nuorten Eliittikisat. Ja heinäkuussa perinteinen viikonlopun mittainen rutistus eli Janakkala Games, elokuussa Janan mestaruuskisat ja heinäkuun viimeisenä lauantaina aikuisten KiipFIT Kiipulassa. Pienimille urheilijoille kilpailut ovat parhaimmillaan leikkiä. Ei sillä niin väliä, vaikka 30 metrin juoksussa tulisi vähän kiemurreltua radalta toiselle tai turbokeihäässä hihityttäisi niin, että keihään lentorata tyssäisi siihen heittäjän eteen. Pääasia on, että ahkerasta osallistumisesta palkitaan ja että kilpaileminen hauskaa! Kulman kisat on juuri sellainen mukava ja rento harjoitustilanne, jossa kokeillaan kilpailemista. Näissä kilpailuissa on tärkeää päästä näyttämään ja kokeilemaan taitojaan, harjoitella verryttelemistä, odottamista ja toimintaa kentällä. Ja tavata kavereita! Jotta Kulman kisat voisivat toteutua, tarvitaan vanhempien apua kentällä. Jokaiselle varmasti löytyy mieleinen paikka ja tehtävä. Perinteisesti Kulman kisojen toimitsijat ovat löytyneet kisapaikalta, toivottavasti myös tänä vuonna. Rohkeasti vain ilmoittautumaan hommiin. :) Muita kilpailuita järjestetäänkin sitten jo vähän varainkeruumielessä. Ihan pelkästään rahankiilto silmissä näitäkään kilpailuita ei järjestetä, vaan tavoitteena on aina myös luoda osallistujille miellyttävä ja mieliinjäävä tapahtuma. Tästä esimerkkinä Janakkala Games, jonka palkintojenjako fanfaareineen ja näyttävine kukkineen on aina urheilijoille iso juttu. Kilpailuun saadaan suuren urheilujuhlan tuntua musiikilla ja asiantuntevalla kuulutuksella. Myös saniteettitilat pyritään pitämään siisteinä ja asianmukaisessa kunnossa, jottei kisatunnelma lässähtäisi nolosti esimerkiksi vessapaperin loppumiseen. Oikean kisatunnelman luomiseen tarvitaan myös reippaita ja hymyileviä toimitsijoita, meitä kaikkia. Tehtäviä löytyy kentältä monenlaisille tuomareille (=toimitsija) ja kentän ulkopuolelta esimerkiksi tulospalvelusta tai kioskista. Kioski on muuten yksi näitä kisatunnelman luojia; kisamakkara on aina hittituote ja helteellä maistuvat juotavat ja jäätelö. Ja aina tarvitaan kahvia, sämpylöitä ja pullaa... Ja hymyileviä kioskitätejä! Janakkalan Jana yleisurheilu tunnetaan laadukkaasta valmennuksestaan, monipuolisesta lasten- ja nuorten yleisurheilutarjonnastaan sekä esimerkiksi huolella järjestetyistä kilpailuistaan. Minä haastan kaikki teidät vanhemmat, isovanhemmat, siskot ja veljet, naapurin tädit ja sedät, kummit ja kummin kaimat mukaan tekemään yhdessä kesän parhaimpia urheilutapahtumia! Ota meihin yhteyttä, soita tai meilaa! Pistä viesti vaikka tuohon alla olevaan sähköpostiini, niin löydämme sinulle mukavan tehtävän kesän kisoista. Nähdään kentällä! Terkuin, Pirjo Ps. Minullakin on muuten 2-tason tuomarikortti... Eli halukkaat mukaan ensi kevään koulutuksiin! Ja katso nettisivuilta kilpailukalenteri sekä toimitsijasivut! Pirjo Rättyä, tiedottaja, Janakkala Jana ry Yleisurheilu puh , Sivu 2

3 Kolme pm-viestimitalia Kolmen piirin (Helsy, Nåid, Uudy) yhteiset piirinmestaruusviestit juostiin tämän vuoden SM-viestien kilpailukentällä Tuusulassa. Mukana olivat sarjat 17-vuotiaista yleiseen. Janakkalan Janan joukkueet toivat kotiin yhden piirinmestaruuden ja kaksi pm-hopeaa. Kilpailu toimi samalla kenraaliharjoituksena SMviesteille ja ensimmäisen päivän haparoinnin jälkeen järjestelyt toimivat Keski-Uudenmaan yleisurheilulta varsin kelvollisesti. Janalaisittain kaksipäiväiset viestit olivat kaksijakoiset. Miesten ja naisten 17-sarjan viesteihin startattiin varsin nuorilla joukkueilla, mutta saaliiksi tuli N17-sarjan 4x100m aitojen pm-hopea sekä M17-sarjan 4x100m sileän hopea. Ennakkoon kovaksi povatulla Janan M19-sarjan viestijoukkueella oli tuuri jäänyt Turenkiin. Viesteistä käteen jäi pikaviestin vaihtorikko sekä aitaviestin varaslähtö. Seuraava yritys saada sama joukkue maaliin onkin sitten samalla kentällä SMviesteissä. Viestien positiivisin janalaisjoukkue löytyi miesten 4x1500 metriltä. Miesten joukkue viestikarkeloissa on harvinaista herkkua. Joukkue juoksi tasaisesti saaden hyvän aloituksen, kun Janan kokenut Arto Hakala kellotti osuutensa 4,33 ja toi joukkueen kokonaiskilpailussa kolmantena vaihtoon. Joukkueen kuopus Janne Niemi osoitti hyvän harjoituskauden tuovan tulosta ja juoksi oman osuutensa täsmälleen samaan aikaan 4,33 ja piti Janan kolmantena. Kolmannella osuudella Janalla oli juoksuklubin väriä, kun Ismo Ylenius osoitti, että kuntoilupohjalta alkanut harjoittelu alkaa tuottaa kilpaurheilutuloksia. Yleniuksen oma osuus meni kolmantena kelpo debyyttiaikaan 4,53. Ankkurina juossut Antti Peltotalo joutui osuutensa loppupuolella antautumaan HKV:n ankkurille, mutta Janan joukkue ylitti maaliviivan kokonaiskilpailun neljäntenä ja Uudenmaan piirin ykkösenä. Nyt mahdollisuus TILATA seuran KILPAILUASUT OMILLA VÄREILÄ kauttamme Adidas mit.team järjestelmästä Tavataan kesällä! La-Su Nivala SM-maastot Ke Janakkala Nuorten Eliitti To Jämsä Jämsän karnevaalit To Kaustinen Moukarikarnevaalit La Jämsä Jämsän karnevaalit La-Su Tuusula SM-viestit La-Su Janakkala Janakkala Games Pe-Su Jyväskylä SM-16/17v La-Su Valkeakoski SM-19v Kysy lisää! Puh. (06) , Korventie 19, YLI-ULLAVA Sivu 3

4 Puheenjohtajalta Mantra Tykkään todella yleisurheilusta Se on kivaa. Opin yleisurheiluelämästä päivä päivältä yhä enemmän. Juttelen mielelläni ihmisten kanssa. Virheet osoittavat, että minä yritän. Virheistä oppii. Hymy on tärkeä osa toiminnassamme. Minä osaan tehdä yu-hommia. Minä olen yleisurheilun taitaja. Yleisurheilun parissa toimiminen on suuri seikkailu! Yläkoulun seiskaluokkalaisten ensimmäinen englannin kurssi sisältää joka tunti jostakin käsiini tulleen mantran ääneen lukemiseen. Esilukijana toimii kukin oppilas vuorollaan ja ryhmä toistaa eläytyen tekstin. Miksikö? Vakuuttaakseni heille, että jokainen oppii jotakin, oppiminen on kivaa eikä virheitä tarvitse pelätä. Alun pitäen mantra on sana, lause tai hokema, jota toistamalla henkilö valaa itseensä uskoa omiin kykyihinsä ja jolla katsotaan olevan myönteinen vaikutus toistajalleen. Käsitteenä mantra liittyy hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, kristinuskoon, jne., mutta hieman maallisempikin mantra voi mielestäni tuottaa tulosta. Jo mantraa toistettaessa tulee sanojille ja kuulijoille mukava olo, varsinkin kun hymyä mainittaessa on syytä vetää suu leveään hymyyn. Niinpä sovelsin käytössäni olevaa mantraa tähän meidän yleisurheilumaailmaamme, jossa on paljon innokkaita tekijöitä, jotka eivät kehtaa tulla esimerkiksi kertomaan, että haluaisivat tulla kentälle kisoihin töihin. Tai niitä, jotka heille jotain tehtävää ehdotettaessa toteavat ensimmäiseksi, että enhän minä osaa. Ei meilläkään kukaan ole seppä syntyessään, vaan näitä hommia oppii tekemällä ja pitkän ajan kuluessa. Sitä paitsi, monet tehtävistä eivät vaadi erikoistaitoja: kaikki me osaamme lukea mitasta lukemia, toimia kioskitätinä, lanata ja siivota paikkoja ilman tuomarikoulutustakin! Ehdotan täten, että kopiot oheisen mantran, tulostat sen ja laitan jääkaapin oveen. Joka kerta, ennen kuin avaat oven tai olet lähdössä kentälle hommiin, luet mantran ääneen (tärkeää!), silloin näet, sanot ja kuulet sen sisällön, jolloin tulee kolminkertainen vaikutus. Ja sitten vain luottavaisesti hommiin! Tervetuloa seikkailemaan! t. Arja Arja Keltomäki, puheenjohtaja, Janakkalan Jana ry Yleisurheilu, puh , Sivu 4

5 Lottoatko? n Jos pelaat Veikkauksen pelejä säännöllisesti tai satunnaisesti, mikset tekisi sitä Jana Yleisurheilun nettisivujen kautta? (os. Homma hoituu helposti kotikoneen ääreltä: jättipottien jahtaaminen on siten helpompaa, kun ei tarvitse erikseen lähteä lottokuponkia syysmyrskyissä hankkimaan. Netissä pelatessasi etuna on myös se, että saat voitot suoraan tilillesi ja voit seurata oman pelaamisesi määrää. Ohjeet löytyvät YU:n sivuilta Veikkauksen logoa klikkaamalla. Pelaamiselle netissä on säädetty ikäraja 18 vuotta. Miksi olemme mukana? Kisailu, kilvoittelu, leikkimieli ja haaveilu ovat osa urheilua ja liikuntaa sekä osa ihmisen perusluonnetta. Veikkauspelitkin ovat tapa kilvoitella ja antavat meille mahdollisuuden haaveiluun. Veikkauspelaaminen on parhaimmillaan hauskaa ajanvietettä ja tuo lisää jännitystä urheilun seuraamiseen. Pienillä panoksilla saa rahapeleistä irti suuremman ilon. Summa summarum: Kun pelaat veikkauspelisi seuramme sivujen kautta, niin tuet seuramme toimintaa ja samalla voit seurata mitä ajankohtaista seurassamme tapahtuu. Arja Keltomäki Sivu 5

6 Valmennuspäälliköltä Satu Janakkalasta Tarina alkaa vuodesta 2004, jolloin pieni porkkanapöksyinen Popeda-paitanen poikanen mietti lähtöä pois synnyinkaupungistaan. Hän mietti pitkään, kuinka ruoho olisi vihreänpää etelän mailla vierahilla. Viimein hän teki päätöksen ja käveli kaupungin rajalle. Rajalla vastaan tuli Pate Mustajärvi ja kysyi: Oletko nyt varma että haluat pois täältä kotikaupungistasi?. Olen, vaikka se kirpaiseekin. Olen varma että minun on parempi tehdä urheilua etelässä!, vastasi pieni porkkanapöksyinen Popeda-paitanen poika. Hetken kuljettuaan, rajalla poikaa vastaan tuli Timo Jutila, joka kysyi Ooksää ny torella varma siit, että nääs haluut pois täält?. Olen, vaikka se kirpaiseekin. Olen varma, että minun on parempi tehdä urheilua etelässä!, vastasi jälleen pieni porkkanapöksyinen Popedapaitanen poika ja jatkoi matkaansa. Sitten kun vastaan tulivat Mikko Alatalo ja Veltto Virtanen, oli poika aivan varma että hän halusi pois kotikaupungistaan. Niin pieni porkkanapöksyinen Popeda paitanen poika nousi nysseen eli bussiin ja osti lipun etelään koko rahasummalla, jonka hän oli säästänyt valmentamalla kotikaupunkinsa seurassa. Lipulla pääsi tummaan etelään eli Hämeenlinnaan. Nopeasti pieni porkkanapöksyinen Popedapaitanen poika tajusi, että tämä ei ole hänen paikkansa, täällä hän ei voisi toteuttaa urheilua. Joka kadunkulmassa vaani sikakatsomon jäseniä tai Popeda-paidan kaulusta kutitti koko ajan joko Irwinin tai Aikakoneen haamut. Näin pieni porkkanapöksyinen Popedapaitanen poika jatkoi matkaansa kävellen kohti etelää. Hetken vaellettuaan hän tuli Turenkiin ja katseli ympärilleen. Paikka näytti vihreältä ja urheilulliselta. Paikan, jossa monet asukkaat kannustivat porkkanapöksyjä jääkiekossa ja missä nuoret opetetaan autoakin ajamaan Popedan tahtiin, olisi pakko olla hyvä paikka toteuttaa valmennusta. Pian pieni porkkanapöksyinen Popedapaitanen poika sai avukseen neljä tiernapoikaa Vähikkälästä ja Raisiosta ja yhdessä he lähtivät levittämään urheilun ilosanomaa koko kunnan alueelle. Pian heitä seurasi 365 pientä urheilijaa ja yhdessä he tekivät kunnasta yleisurheilun mekan. Kymmenen vuoden päästä pieni porkkanapöksyinen Popeda-paitanen poika koki sitten toiveensa toteutuneen, kun sen vuoden keväällä porkkanapöksyt voittivat Hämeenlinnassa paikallisen jääkiekkoseuran ja ottivat Suomen mestaruuden. Sekä saman vuoden syksyllä Turengin torilla juhlittiin kymmentä paikallisen yleisurheiluseuran Suomen mestaria juhlassa, jossa lavalle nousivat yhdessä urheilijoiden kanssa kaikki Popeda-orkesterin jäsenet... ja kaikki selvin päin! Jari Kataja, valmennuspäällikkö, puh Sivu 6

7 Harjoituskankeudesta maaottelussa hieman kärsinyt Jutta Heinonen (22) pääsi vauhtiin 7-ottelun viimeisessä lajissa. 800 metrillä syntyi uusi Janan ennätys 2.19,42. Uusi Janan ennätys Seinäjoelta Seinäjoella käydyissä moniotteluiden Suomi-Ruotsi-Viro-maaottelussa nähtiin jännittävä kokonaiskilpailu. Valitettavasti Janan Jutta Heinonen ei tänä vuonna vielä päässyt kärkikahinoihin mukaan. Jutan suorituksissa oli vielä harjoituskankeutta, joten tulokset eivät olleet ihan viimevuotisen aloituskilpailun tasoa. Jutta Heinonen otteli viikonloppuna tuloksen 5060 ja sijoittui kahdeksanneksi. Suomi voitti naisten ottelun, Ruotsi sijoittui kakkoseksi ja Viro pronssille. Seinäjoella oteltiin aurinkoisessa, mutta etenkin lauantaina kovin tuulisessa säässä. Sunnuntaiksi tuuli vähän tyyntyi. Lehdon Liikenne Oy 15, 29, 40, 50, 58, 77 -paikkaisia turistibusseja Räätälöidyt ryhmämatkat Tilausmatkat Suomeen, Eurooppaan ja Venäjälle. Matkapaketit Puh. (03) , Fax. (03) Vesijohtoliike Järviset Oy Koljalantie 1, Turenki puh , fax Vaikka viikonloppu olikin janalaisittain vähän tahmea, saatiin kisakatsomossa iloita uudesta Janan ennätyksestä. Jutta korjasi ennätystilastoa ja juoksi 7-ottelun viimeisen lajin eli 800 metriä aikaan 2.19,42. Janan edellinen ennätys tällä matkalla oli Ritva Lönnin ja juostu syyskuussa 1972 Keuruulla. Sivu 7

8 Terveiset Norjasta! Preikestolen on yksi Norjan kuuluisimpia nähtävyyksiä Tilbake i Finland Viiden kuukauden vaihto-opiskelujakso Norjan Stavangerissa on nyt takanapäin. Vaihtoopiskelusta jäi kokonaisuutena erittäin hyvä mieli. Sain paljon uusia ystäviä, tutustuin uusiin kulttuureihin, sain nauttia Norjan kauniista luonnosta ja ennen kaikkea opin tarkastelemaan Suomea uudesta näkökulmasta. Norjassa ollessani kiinnitin erityistä huomiota maan liikuntakulttuuriin. Jos paikallisilta kysyy, kuinka pitkä matka on esimerkiksi kauppakeskukseen, he vastaavat tyyliin 20 minuutin kävelymatka. Norjalaisille on itsestään selvää, että muutaman kilometrin matkat kuljetaan joko kävellen tai pyörällä bussi ja auto ovat pitempiä matkoja varten. Norjalaiset viettävät muutenkin paljon aikaa ulkona. Sää ei ole este, kun pukeutuu sen mukaisesti. Kuten norjalaiset sanovat: Det fins ikke dårlig vaer, når man har gode klaer. Stavangerissa lapset opetetaan pienestä pitäen olemaan ulkona. Kuulin eräältä vaihto-opiskelijakaveriltani, että esimerkiksi päiväkodissa nukkumatilaa ei lämmitetä ollenkaan vaan 0-2-vuotiaat lapset nukkuvat makuupusseissa. Norjalaisten pyöräily- ja ajokäyttäytymisessä on sellaisia piirteitä, joita toivoisi näkevän myös Suomessa. Stavangerissa kaikki pyöräilijät (harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) käyttävät pyöräilykypärää ja hei- Sivu 8

9 Hanna matkalla Dalsnutenin huipulle. Hierontapalvelu Ari Halonen HIERONTA URHEILUHIERONTA Ajanvaraukset puh Keskuskuja 1 as. 7, Turenki, Janakkala jastinliivejä. Norjalaisten mielestä onkin kummallista, jos pyöräilijä ajaa paljain päin. Helmikuun lasketteluretkellä kuulin eräältä portugalilaiselta mieheltä, että hän ei ollut käyttänyt kotimaassaan kypärää, mutta Norjaan tultuaan hän alkoi käyttää sitä, kun paikalliset asukkaat olivat ihmetelleet paljain päin ajamista. Mies oli tosin tulkinnut norjalaisten viestin niin, että kypärää on tarkoitus käyttää myös murtomaahiihdossa. Toinen ihmetystä herättänyt asia oli, että lähes kaikki autoilijat antoivat suojatien kohdalla tietä jalankulkijalle. Minun oli vaikea tottua tähän tapaan, sillä Suomessa olin oppinut aivan päinvastaiseen käytökseen. Tässä asiassa me suomalaiset voisimmekin ottaa mallia norjalaisista. Fysikaaliset hoidot Hieronta Akupunktio RIIHIMÄKI JA TERVAKOSKI Jari Torkkel puh Kevätkausi 2011 Kevään jumppakalenteri Bailatino loppunut 10.4., Tervan Zumba jatkuu saakka Step-muokkaus ja Senioripyöräily jatkuvat saakka Fleksibar ja Fehimen Spinning jatkuvat saakka Kuntosalicircuit ja Kuntojumppa jatkuvat saakka Turengin Zumba asti, paitsi helatorstaina 2.6. Spinning, Zumba (alkaa ti klo ) ja Bodypump jatkuvat läpi kesän kesäaikataulun mukaisesti. Sivu 9

10 Terveiset Norjasta! Vapun tienoilla saatiin nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä kevätpäivästä Viikonloppuisin norjalaiset tekevät mielellään pitempiä vaellusretkiä luontoon. Stavangerissa on paljon hyviä vaellusreittejä, jotka tulivat myös itselle tutuiksi. Kevään aikana kiipesin useamman lähistöllä olevan vuoren huipulle. Ehdottomasti hienoin kokemus oli kiipeäminen Preikestolen -nimiselle kalliojyrkänteelle, joka on yksi Norjan suosituimmista nähtävyyksistä. Jyrkänteen huippu on neliön muotoinen ja se on 604 metrin korkeudella merenpinnasta. Vaellusreitti huipulle on pituudeltaan 3.8 km yhteen suuntaan ja se on paikoin hieman vaikeakulkuista. Vaelluskengät olivatkin Norjassa kovassa käytössä. Mitä juoksuharrastukseen taas tulee, kevään aikana pääsin jälleen säännöllisen juoksulenkkeilyn makuun mystisen jalkavamman parannuttua. Olen lisännyt juoksulenkkien määrää asteittain ja pisimmät lenkit ovat olleet toistaiseksi 25 kilometrin mittaisia. Syksylle olen suunnitellut maratonin juoksemista, mikäli jalat pysyvät kunnossa ja pysyn muutenkin terveenä. Vaihto-opiskelujakson aikana kertyi paljon hienoja kokemuksia. Esimerkiksi huhtikuussa kävin äänestämässä eduskuntavaaliehdokasta Suomen kunniakonsulaatissa. Siellä tutustuin erääseen suomalaiseen, jolta sain kuulla Stavangerissa toimivasta Suomi-seurasta. Vapun vietinkin sitten kaupungissa pidempään asuneiden suomalaisten kanssa vappulounaan merkeissä. Suurin osa Stavangerin suomalaisista on asunut Norjassa vuotta, mutta tutustuin myös sellaiseen rouvashenkilöön, joka oli muuttanut Norjaan 50-luvulla. Jos haluatte kuulla lisää vaihtoopiskelusta tai norjalaisesta kult- Oik. Stavangerin värikkäitä puutaloja Øvre Holmegate -nimisen kadun varrella. tuurista, minulle saa lähettää sähköpostia tai tulla nykimään hihasta. Hyvää kesän jatkoa kaikille! Snakkes! Ha det bra! Hanna Halinen, hanna.halinen(at)hotmail.com Sivu 10

11 Hanna juoksemassa kampuksen vieressä sijaitsevassa urheilukeskuksessa. otsimiot )amesaotua-ajnil iknerut ep-am Sirdalin laskettelurinteitä. TALOUSHALLINNON AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI kirjanpitopalvelut maatalouskirjanpidot yritysanalyysit ja -ennusteet budjetit ja rahoituslaskelmat verotus yhtiöiden perustamiset sukupolvenvaihdokset yritysjärjestelyt, fuusiot, jakautumiset kauppakirjat palkkahallinto laskutuspalvelut perintä perunkirjat Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Janakkalan toimisto Harvialantie 7 A, Turenki puh. (03) , fax (03) Hämeenlinnan toimisto Hallituskatu 12 A 1, Hämeenlinna puh. (03) , fax (03) Sivu 11

12 Palkinto Jana yleisurheilulle A. Valste Armas Valste Yleisurheiluklubi on palkinnut Janakkalan Jana yleisurheilun menestyksekkäästä lasten ja nuorten liikunnan kehittämisestä. Palkinto luovutettiin Armas Valste Yleisurheiluklubin kuulakilpailussa Espoon Leppävaarassa tiistaina. Palkinnon arvo on 400 euroa. Jana yleisurheilun toiminta nousi esiin valtakunnallisessa koulujen kerhotoiminnan katselmustilaisuudessa. Olemme Valste-klubissa pitkään seuranneet lasten ja nuorten liikunnan aktivoimiseksi tehtyjä hankkeita. Janakkalan tapauksessa natsasivat ne asiat, joita pidämme esimerkillisinä. Kodin merkitystä ei voi liikaa korostaa, mutta se miten liikuntaharrastusta voidaan kodin ulkopuolella tukea, siinä Janakkalassa tehdään hienoa työtä, yleisurheiluklubin hallituksen jäsen Hannu Pelttari kertoo. Pelttari lisää, että se miten myös Janakkalan kunta on tarttunut asiaan vakuutti heidät pitkäjänteisyydellään. Liikuntaharrastuksen pitäisi olla elinikäinen vamma. Siitä hyötyy ihminen itse ja yhteiskunta. Jos pahimmat nörtit joutuvatkin varastolle töihin, heidät pitää kuntouttaa työkykyiseksi. Ei näin, vaan ihmisten kunnon on oltava Kokematon vs. kokenut. Arja Keltomäki ja Nisse Hagman. sellainen, että ainakin normaalin arjen töistä selvitään, Pelttari jatkaa. Klubilaiset toivovat, että kertyneistä hyvistä kokemuksista jaetaan tietoa kaikille kiinnostuneille, varsinkin opetus- ja kulttuuriministeriön sekä opetushallituksen päättäjille. Tällaisen tunnustuksen saaminen tuntuu tosi hyvältä, varsinkin kun se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Palkinto on mielestäni myös osoitus siitä, että nuorisopäällikön palkkaaminen toimintaa kehittämään ja toteuttamaan oli oikea ja että olemme oikealla tiellä, Jana yleisurheilun puheenjohtaja Arja Keltomäki kiittää. Armas Valste oli olympiaurheilija ja harvinaisen lajiyhdistelmän mies; Suomen ennätys kuulassa ja korkeudessa. Hän toimi SUL:n päävalmentajana, koulutuspäällikkönä ja toiminnanjohtajana Valste oli huolissaan yleisurheilumme tilasta ja hän kokosi mielestään sopivan porukan ratkomaan ongelmia johdollaan keväällä Tapaamista ei kuitenkaan ehditty järjestää, mutta Valsteen kuoleman jälkeen valitut urheiluihmiset perustivat Armas Vals- Sivu 12

13 Tummanpunainen C 0 M 100 Y 50 K 30 PMS 1955 C -palkinto NEKOPA Oy Musta M 100 NEKOPA Oy NEKOPA Oy Puh. (03) , Turenki Tekstityyppi: Zurich Black Extended BT 130% Katja Kantanen työntää. Valmistamme asiakkaidemme tarpeisiin: erilaisia kone- ja laitekokonaisuuksia koneistuskiinnittimiä, työkaluja, muotteja yms. ensiasennus- ja varaosia tuotantokoneisiin te Yleisurheiluklubin, joka jatkaa Valsteen jalanjäljillä vaalien yleisurheilukulttuuria, kehittäen seuratoimintaa ja nuorten valmennusta, järjestäen koulutustilaisuuksia ja ylläpitäen keskustelua ajankohtaisista asioista. Pirjo Rättyä Lisätietoja: Armas Valste Yleisurheiluklubin puheenjohtaja Göran Ekegren ojentaa kunniakirjan. Ja halaus. Ilmastointija kylmäalan lämmönvaihtimet LEPPÄKUJA 3 ja RASTIKAARI 4 PL 21, TURENKI Puh. (03) Sivu 13

14 Vieraskynä Säännöllisyys kaiken A ja O Säännölliset nukkuma- ja ruoka-ajat ovat urheilevan lapsen ja nuoren hyvän elämänrytmin ydinasia, tietää Tampereen Urheiluakatemian urheilukoordinaattori Hannele Hiilloskorpi. Viikonloppuisin ja lomilla kiusaus normaalirytmistä poikkeamiseen on suuri, kun on esimerkiksi aikaa nukkua pidempään. Kovin radikaali ero arkeen tuntuu kropassa. On inhimillistä, että viikonloppuna tulee heittoa. Tunnin ero on sellainen, ettei se vielä haittaa. Tärkeää on, että elimistö on koko ajan samassa rytmissä, tällöin se palautuu hyvin. Sama säännöllisyys koskee ruokailuja, Hiilloskorpi sanoo. Arkeen tuttu teesi on, että kasvuikäinen lapsi ja nuori tarvitsee 10 tuntia yöunta. Yksilöllinen tarve vaihtelee, mutta alle kahdeksan tunnin yöunta Hiilloskorpi pitää huolestuttavana. Murrosikäisenä houkutukset notkua tv:n ja netin ääressä kasvavat, mutta niin kasvaa myös tietoisuus riittävän unen merkityksestä urheilulle. Vanhemmilla on iso vastuu, murrosikäisen urheilevan nuoren täytyy itselleenkin olla tiukka. Ykkös-kolmosluokkalaiset yleistetysti tekevät, kuten vanhempansa sanovat. Sen jälkeen lapselle kasvaa ymmärrys unen merkityksestä. Riittävä uni on urheilevalle tärkeä palautumisen lisäksi myös siksi, että se mahdollistaa oppimisen. Fyysisesti väsyneenä lajitaidotkaan eivät samalla lailla tartu. Eivät tartu nälkäisenäkään. Tärkein on ateriarytmi: syödään säännöllisesti ja kunnon ruokaa. Ei napostelua ja ruoan korvaamista karkeilla ja sipseillä. Urheilevan on huolehdittava myös harjoitusten ympärillä olevasta ruokailusta ja kisaeväistä. Välipalojen osalta laatukriteerit ovat tärkeitä: Liian sokeriset välipalat eivät tue urheilussa jaksamista, palautumisesta puhumattakaan. Välipalan koko on myös seikka, jonka jokainen urheilija opettelee pikkuhiljaa. Liian täydellä mahallakaan ei ole mukavaa urheilla. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa Vanhemmilla on iso vastuu arjen pyörittämisessä, mutta tärkeä ihminen urheilevan lapsen ja nuoren elämässä on myös valmentaja. Hiilloskorpi toivoo valmentajan olevan harjoituksissa silmät tarkkana myös olemuksen havainnoinnin osalta. Kannattaa kysyä, onko virkeä, milloin on syönyt ja minkälaisen välipalan on syönyt. Valmentajalla on auktoriteettina iso merkitys. On tärkeää, että lapsi ja nuori kuulee samat asiat sekä perheen että valmentajan suusta. Ruokailun osalta urheilevan nuoren kannattaa kiinnittää erityistä huomiota laadukkaisiin peruselintarvikkeisiin. Täysjyvävilja, maitotuotteet, liha, kala ja kana sekä vihannekset, hedelmät ja kasvikset kuuluvat urheilevan nuoren ja koko perheen päivittäiseen ruokailuun. Einesten laatu ei sen sijaan välttämättä riitä takaamaan riittävää suojaravintoaineiden saantia. Nuoren urheilijan ruokailuissa ei vaadita mitään ihmeellisyyksiä, mutta peruskuviot kannattaa opetella pienestä pitäen, Hiilloskorpi kannustaa. Teksti: Heidi Lehikoinen (Nuori Suomen Junnukoutsi-verkkolehti ) Sivu 14

15 Lisätietoja: La Janakkalan Kiipulassa Kesän kuumin kohokohta: TULE MUKAAN iloiseen liikuntatapahtumaan! Maastopuolimaraton (sarjat: M/N, M/N40, M/N50, M/N60) Kilpakymppi (sarjat: M/N) Hämeen Sanomat -kuntokymppi (ei ajanottoa): juoksu, kävely, sauvakävely Osallistumismaksu sisältää osallistumisen tapahtumaan, huollon reitillä, pukuhuone-, suihku-, sauna- uimahallipalvelut, herkullisen ja monipuolisen pasta-aterian juoksun jälkeen ja perheen pienimmille lapsiparkin tapahtuman aikana. Tuhannelle ensimmäiseksi numeronsa noutaneelle Naisten kuntokalenteri ja runsas tuotekassi. Kaikille osanottajille KiipFITosallistumismitali. Kilpasarjojen kolme parasta palkitaan ensimmäiselle maaliin tulijalle pullo uutta Flow-juomaa! Tapahtuman järjestävät: Yhteistyössä: Maastopuolimaraton ja kymppi Ilmoittautuminen: 21,1 km / Kunto10 / Kilpa mennessä 34 e 30 e 30 e mennessä 44 e 35 e 35 e mennessä 53 e 44 e 44 e Jälki-ilmoittautuminen 100 e 80 e 80 e Maksuvälineinä käyvät myös Luottokunnan Virikesetelit ja Smartumin Liikunta- ja kulttuurisetelit.

16 Terveiset Italiasta! Janan yleisurheilijat kisa Janakkalan Janan yleisurheilijat ovat palanneet perinteiseltä etelän leiriltään. Tällä kertaa lämpöä haettiin Italian Tirreniasta, joka sijaitsee noin 25 kilometriä Pisasta maan länsirannikolle päin. Janan edustusurheilijoista mukana leirillä olivat keihäänheittäjä Anni Taponen, pituushyppääjä ja kolmiloikkaaja Tiia-Mari Sulkio, pituushyppääjät Antti Stenholm ja Joonas Suonperä sekä pikajuoksija Heikki Nieminen. Etelän lämmössä treenasivat myös Elisabet Vaurasalo, Emilia Lehtola, Anni Jauhiainen, Mari Penttilä ja Janne Niemi. Valmentajista mukana olivat Jari Kataja sekä Taposen heittovalmentaja Jukka Vuorio. Ryhmä harjoitteli Italiassa kaksi viikkoa. Jana yleisurheilun valmennuspäällikkö Jari Katajan mukaan nuorisotasolla urheiltaessa etelän leirit eivät ole välttämättömiä, mutta huippu-urheilussa leirit ovat arkipäivää ja menestymisen edellytys. Etelään vetävät lämmin ilmasto ja hyvät mahdollisuudet liikkumiseen. Lisäksi koulu- ja muut stressit jäävät kotiin, joten voi keskittyä vain ja ainoastaan harjoitteluun, Jari Kataja selventää. Katajan mukaan kokonaisliikuntamäärä monella leirin aikana nousi, vaikkei treenien lukumäärä välttämättä kasvanutkaan. Tällä Reipasta menoa Italian nurmilla. kertaa kentälle oli sen verran matkaa, että siirtymiset kentälle ja takaisin tehtiin pääasiassa autoilla. Kentällä treenattiin aamupäivisin ja illansuussa. Koska tehot ovat kovemmat etelän lämmössä, tiukkojen treenien lisäksi mukana oli myös paljon palauttaviakin harjoituksia, Kataja lisää. Kestävyysjuoksijat tekivät lenkkejään harjoitusohjelman mukaisesti ja olivat myös harjoituksen sisällöstä riippuen mukana kentän treenissä. Yksi urheilija teki korvaavaa harjoittelua muun muassa vesijuoksemalla meressä. Esimerkiksi kestävyysjuoksija Janne Niemellä leirin testit kertoivat positiivisia tuloksia. Juoksijalle kertyi myös leirin aikana noin 220 juoksukilometriä. Pystyin treenaamaan koko leirin Sivu 16

17 kuntoon Italiassa Mervi Tulonen ja Elisabet Vaurasalo notkeina. ohjelman mukaisesti. Parasta leirissä oli se, että ainakin maisemat vaihtuivat lenkeillä, Janne Niemi hymyilee. Seurayhteistyötä leirityksessä Tiedottajan koneella oli illalla vilskettä. Tällä kaudella Jana on tehnyt seurayhteistyötä leirien järjestämisessä Veikkolan Veikkojen kanssa. Ensimmäinen yhteinen leiri pidettiin joulukuussa Kuortaneella. Veikkolasta oli etelässä muka- Ilopillerit janalaisittain... Hymy ei hyytynyt! Sivu 17

18 Terveiset Italiasta! na neljä urheilijaa sekä valmentaja Alexander Holthoer. Yhteistoiminnasta on paljon hyötyä. Urheilijat näkevät toistensa suorituksia ja etua on myös siitä, että hyväksi voidaan käyttää useamman valmentajan näkemyksiä. Tietysti mukana on myös sosiaalinen puoli, urheilijat viihtyivät erittäin hyvin yhdessä, Jari Kataja kertoo. Lomailuympäristössä treenaaminen ei tuottanut urheilijoille vaikeuksia. Tosin hankaluuksiltakaan ei vältytty; esimerkiksi Tirrenian kentän pinta olikin liian kova kovavauhtiseen heittämiseen, mutta onneksi sopiva heittokenttä löytyi Livornosta. Pieniä puutteita löytyi esimerkiksi majoituksesta ja joskus ravintoloiden italiankieliset ruokalistat tuottivat yllätyksiä lautaselle. Harjoituksiin keskittyminen toimi yllättävän hyvin. Kaikki urheilijamme käyttäytyvät ammattimaisesti, vaikka osa heistä olikin ensikertalaisia, Kataja lisää. Joka aamu urheilijat ja valmentajat kokoontuivat joukkuepalaveriin, jossa kerrottiin päivän harjoitukset ja aikataulutus. Ennen lähtöä sovimme säännöt, joita piti noudattaa. Esimerkiksi nukkumaanmenoajat, nesteen juominen sekä lihashuolto kuuluivat näihin ennalta sovittuihin asioihin, Kataja tarkentaa. Vaikka leirin päätarkoitus oli tree- Taposen Anni: voimaa, voimaa, voimaa... Ja monta yritystä cappuccinon toivossa... naaminen, lepoaikaakin jäi. Vapaa-aikana pelattiin lentopalloa, lepäiltiin, otettiin vähän aurinkoa, tehtiin läksyjä ja pelattiin korttia. Ensimmäisenä lepopäivänä leiriläiset kävivät tutustumassa Pisaan ja toisen lepopäivän aikana tehtiin junamatka Firenzeen sekä automatka vuoristoon ja lähikaupunkeihin. Leirin jälkeen on nyt palattu arkeen ja normaaliin treeniin parin lepopäivän jälkeen. Lämpimiä säitä tietysti toivoo, mutta harjoitukset ovat jatkuneet normaalisti. Kisakautta on aloiteltu valoisin mielin ja hyvin tuloksin, Jari Kataja lisää. Pirjo Rättyä Sivu 18

19 TURENKI Harvialantie 3, Turenki ark. 7-21, la 7-18, su Leirin pomot, ikiliikkujat ja loistavat valmentajat: Jari Kataja, Alexander Holthoer ja Jukka Vuorio. Suomalaisia pumppuja - Suomesta - Kaikkialle Pauliinalle ennätyshyppy Heini Niemisen terasilla tarjoiltiin päiväkahveella aitoa Juhla- Mokkaa. Kolmeks Oy Taimistotie Turenki Puh Fax Jana yleisurheilun Pauliina Rumbin avasi kisakautensa loikassa Belgian Oordegemissä pidetyissä kilpailuissa. Avauskisassa syntyi heti Janan ennätyslukemat 12,00. Hypyn tasoa lisäsi metrin vastatuuli sekä se, että Pauliina hyppäsi vasta kymmenen askeleen vauhdilla, mikä on vain puolet normaali vauhdista. - Taitaa olla ihan hyvä kesä edessä, iloitsi Rumbin kisansa jälkeen. Pauliinan tulos oikeuttaa myös Kalevan kisojen kilpailulupaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Tässä vaiheessa Janan viidellä urheilijalla on nyt kilpailuoikeus Turun Kalevan kisoihin. Sivu 19

20 Piinapenkissä nuorisopäällikkö Kesätöissä Olet työskennellyt nuorisopäällikkönä jo jonkin aikaa, miltä tuntuu? Ihan kivaa on ollut. Selvinnyt sekin, että nuorisopäälikön tehtäviin kuuluu paljon muutakin kuin urheilukoulujen vetäminen. Mikä oli aluksi helpointi, vaikeinta? Oliko yllätyksiä, entä haasteita? Alun jälkeen kaikki on sujunut ihan hyvin. Aluksi oli vähän vaikeaa, kun ei tiennyt mistä löytää mitäkin tietokoneelta, mutta nyt alkaa jo tiedostojen paikat olla selvillä. Mitä odotat tulevalta kesältä? Tulevalta kesältä odotan lämpimiä kelejä, hyviä tuloksia ja hauskoja hetkiä kentällä. Miten arvelet urheilun ja työn yhteensovittamisen onnistuvan? Ovatko toisiaan tukevia? Tähän asti omien harjoitusten ja töiden yhteensovittaminen on onnistunut hyvin ja vapaa-aikaakin on löytynyt. Varmasti työn ja harjoittelun yhteensovittaminen on näin paljon helpompaa kuin olisi jossain muussa työpaikassa. Mitä annettavaa sinulla on Jana yleisurheilulle entä pienille urheilijoille? Toivottavasti onnistun innostamaan lapsia mukavan harrastuksen pariin ja samalla oppimaan uusia taitoja. MItä haluat sanoa tai haluatko lähettää terveisiä verkkolehden lukijoille? Haluan toivottaa kaikille oikein hauskaa ja rentouttavaa kesää! Tavataan kentällä! Tiia-Mari Sulkio työskentelee kesän ajan vs. nuorisopäällikkönä. Tiian tavoitat puh , janakkalanjana.info. NYT ON AUTOSI HOIDON AIKA Vahaus Kovavahaus Sisäpuhdistus Penkkien pesu Moottorin pesu Kiillotus (myllytys) Kovavahaus + sisäpuhdistus 100,- Kovavahaus + sisäpuhdistus+ 150,- penkkien pesu+ 59,- 79,- 35,- 45,- 17,- 140,- moottorin pesu Tarjoukset voimassa helmikuun loppuun! Huoltoasema Välkkyset Koulutie 1, Turenki, puh (03) Avoinna: ark , la 8-21, su 9-21 Kehystämme taulusi Kauppakuja 2, Turenki. Puh. (03) Sivu 20

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan 8.9.2014 Aiheet Mitä on CrossFit valmennettavien terveyteen liittyvät asiat, jotka valmentajan tulisi tietää/ ottaa huomioon harjoituksissa ja leireillä urheilevan

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - 8 kuukauden maraton-ohjelma

FITLANDIA-TREENIOPAS. - 8 kuukauden maraton-ohjelma FITLANDIA-TREENIOPAS - 8 kuukauden maraton-ohjelma ASIANTUNTIJA Maija Oravamäki Maija Oravamäki on liikuntalahjakkuus, joka on voittanut useita Suomen mestaruuksia eri lajeissa, edustanut Suomea arvokisoissa

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura 400m harjoittelu Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla Juha Pyy Yrittäjä Lappajärvi Urheilu-ura 43 SM-tason mitalia Noin 20 Eri sarjojen SE-tulosta Ennätys 400m 45,75 33 maaotteluedustusta 10v ura 1979

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Intervalliharjoittelun seuranta

Intervalliharjoittelun seuranta Intervalliharjoittelun seuranta Runsas määrä muuttuvia tekijöitä tekee intervalliharjoittelun seurannasta vaikeaa. Intervalliharjoitusten teho ylittää usein maksimaalisen aerobisen tehon, jolloin sykemittarista

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Vanhempainilta 22.1.2015

Vanhempainilta 22.1.2015 Vanhempainilta 22.1.2015 Tapanilan Erä Nyrkkeily Tapanilan Erä saavuttanut lukuisia Suomen mestaruuksia ja jopa olympiamitaleja. Northern Stars tiimin perustajaseura (MiNy, PoNS) N. 220 jäsentä Kilparyhmä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ravintoluento lentopalloilijoille Piispalassa 29.12.2007

Ravintoluento lentopalloilijoille Piispalassa 29.12.2007 Ravintoluento lentopalloilijoille Piispalassa 29.12.2007 Christer Sundqvist, ravintovalmentaja Nuoren lentopalloilijan ravinnon muistilista KUUNNELKAA! Tämä koskee: urheilijoita vanhempia valmentajia 1)

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Sisältö 1 Seurakisa lyhyesti... 3 2 Seurakisan periaatteet... 3 3 Vinkkejä toteutukseen... 3 4 Valtakunnallinen Seurakisat - ketju... 5 5 Tukimateriaali...

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. 8 kuukauden maraton-ohjelma edistyneemmälle juoksijalle

FITLANDIA-TREENIOPAS. 8 kuukauden maraton-ohjelma edistyneemmälle juoksijalle FITLANDIA-TREENIOPAS 8 kuukauden maraton-ohjelma edistyneemmälle juoksijalle ASIANTUNTIJA Maija Oravamäki Maija Oravamäki on liikuntalahjakkuus, joka on voittanut useita Suomen mestaruuksia eri lajeissa,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN

URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN Urhean valmentajakoulutus URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSTEET RENTOUS RUOKAILUUN LAURA MANNER JA MARI LAHTI 4.12.2014 Terveurheilija.fi 1 Ravinto, ravitsemus ja ruoka? Ravinto = ruoka, juoma tai aine, jota

Lisätiedot

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä:

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä: Käsiohjelma 47. Viestikarnevaalit Yhteistyössä: Aamulehden Koulumaailma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 4.9.2012 klo 16, Pyynikin urheilukenttä, Tampere Urheilukesän päätapahtuma

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL

INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL INVICTUS TAEKWONDOURHEILIJOIDEN SEURAAVA ASKEL Esitys Taekwondourheilijoiden kevätpäivässä 3/6/13 INVICTUS 2 TU11:n IDEA Taekwondourheilijat 2011 ry on taekwondoseura, joka tarjoaa huippuluokan taekwondo-opetusta

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

HANKASALMEN SUUNNISTUSLUKIO

HANKASALMEN SUUNNISTUSLUKIO HANKASALMEN SUUNNISTUSLUKIO TAVOITTEITA TOIMINTAA TULOKSIA Hankasalmen suunnistuslukio tarjoaa Suomen ainoana suunnistuslukiona erinomaiset puitteet lukioopintojen ja tavoitteellisen suunnistus- ja hiihtosuunnistusvalmentautumisen

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Heta ja Oiva hammashoidossa

Heta ja Oiva hammashoidossa Heta ja Oiva hammashoidossa Innokkaana lähdössä Ihana aamu: emäntä varustaa autoon meidän pesän. Harvoin päästään mukaan, mutta aina silloin on tiedossa jotain tosi innostavaa. Ei haitannut, vaikka ei

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

www.vantaansalamat.fi www.facebook.com/pages/vantaan-salamat Twitterissä: @VantaanSalamat Instagram: @vantaansalamat

www.vantaansalamat.fi www.facebook.com/pages/vantaan-salamat Twitterissä: @VantaanSalamat Instagram: @vantaansalamat www.vantaansalamat.fi www.facebook.com/pages/vantaan-salamat Twitterissä: @VantaanSalamat Instagram: @vantaansalamat Urheilukouluinfo Kuullaan seuran toiminnasta Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Pika- ja aitajuoksu USA:n yliopistosysteemissä

Pika- ja aitajuoksu USA:n yliopistosysteemissä Pika- ja aitajuoksu USA:n yliopistosysteemissä USA:n yliopistojärjestelmä NCAA (National Collegiate Athletic Associotion) Motto: Oppiminen, tasapaino, henki, yhteisöllisyys, fair play ja asenne 3 tasolla

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014

Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot