Helsingin Rudolf Steiner -koulu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin Rudolf Steiner -koulu"

Transkriptio

1 Helsingin Rudolf Steiner -koulu Vuosikertomus

2 Sisällys Koulu elää ja soi! 3 Rehtorin puheenvuoro Koulun elämää seuratessa ei voi muuta kuin todeta: koulu tosiaan elää ja soi! Siitä kiitos kaikille oppilaille, opettajille ja vanhemmille. 4 Koulun haastavin luokka? Esiluokassa opeteltiin kuuntelemaan opettajaa ja luokkatovereita sekä kohtelemaan toisia kauniisti. Puutarhanhoitoon tutustuttiin kädet villassa ja mullassa. 6 Täältä tullaan, talonpoikaiselämä! Millaista Suomen maaseudulla oli sata vuotta sitten? Tähän kysymykseen kolmasluokkalaiset hakivat vastauksia niin tarinoiden kuin tekemisenkin avulla. 8 Kalevalaisissa tunnelmissa Nelosluokkalaiset esittivät oman tulkintansa Väinämöisen synnystä, verenseisautussanoista ja Sammon ryöstöstä. 9 Mikkelinpäivän Markkinahumua Syksyn perinteiset Mikkelinmarkkinat houkuttelivat tälläkin kertaa talon täydeltä kävijöitä. 10 Parrasvalojen loisteessa Viides- ja kahdeksasluokkalaisten mainioissa näytelmissä seurattiin Monnin, Adalmiinan, Kanin ja Lumikuningattaren edesottamuksia. 14 Perimmäisten kysymysten äärellä Yhdeksäsluokkalaisten taiteilemista biologianvihoista kelpaa opiskella niin solujen rakennetta kuin ihmisen evoluutiota. 16 Matka maailman keskipisteeseen Vihdoinkin! Kahdestoistaluokkalaiset nauttivat täysin siemauksin kauan odottamastaan aikaja kulttuurimatkasta Kreikkaan. 18 Päätös- ja diplomityöt Kahdestoista- ja kolmastoistaluokkalaisten töiden aiheet vaihtelivat ratapyöräilystä sarjakuvaan ja teatterista lapsuudenmuistoihin. 20 Opettajana viidellä vuosikymmenellä Räiskyvä kuvaamataidonopettaja Marita Herlevi jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa. Vanhempainillat viimeisimmän luokan, 18C:n, kanssa jatkuvat kuitenkin edelleen. 22 Gaudeamus igitur Onnittelut vuoden 2013 ylioppilaille! 23 Kuka, mitä, missä? Täältä löydät koulun yhteystiedot sekä johtokunnan jäsenten, toimihenkilöiden, opettajien ja oppilaiden nimet. 31 Tervetuloa Ravintola Rudolfiin Koulun ravintolatoiminnasta vastaa elokuusta 2013 alkaen ekologiseen ja eettiseen ruokaan erikoistunut KK Kruska Oy. Lukuvuosi alkoi Kansallisteatterin käynnistämällä Kylä elää -projektilla, johon osallistui parikymmentä oppilastamme yhdessä koulualueen asukkaiden kanssa. Itse tehty käsikirjoitus ja kabareetyyppisen näytelmän toteutus nuoria itseään koskettavista ajatuksista ja teemoista, lähinnä ympäristökysymyksistä, innosti koko kouluyhteisöä. Kenellä on koulun suurin hiilijalanjälki -rap raikui suoraan omaantuntoon. Uusi teatterikonsepti ja yhteisöllinen taidekäsitys rantautui kouluumme. Syksy toi tullessaan myös haasteita. Helsingin kaupungin opetustoimi käynnisti epätarkkuuksiin perustuvan informaatiotulvan yksityiskoulujen paremmasta asemasta julkisen sektorin kouluihin verrattuna. Yksityiskoulujen liitto teetti tilitoimisto KPMG:llä tutkimuksen, jonka luvut ovat sittemmin kaupunginkin taholta tunnustettu realistisemmiksi. Tilanne on rauhoittunut, eikä epäilyksiä etuoikeutetusta asemasta enää ole. "Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ollaan siirtymässä ainutlaatuiseen Opintopolku-rekisteriin." Suomalaisen steinerkoululiikkeen piirissä on keskusteltu steinerkoulujen siirtymisestä yhteishakuun. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä ollaan siirtymässä ainutlaatuiseen Opintopolku-rekisteriin. Se on seurantajärjestelmä, johon jokaisen kansalaisen opinnot ja opiskeluun liittyvät valinnat kirjataan. Ajatuksena on mm. löytää mahdolliset koulupudokkaat ja potentiaaliset syrjäytyjät ajoissa ja tukea heitä. Kaikki eivät suinkaan ole pian käyttöön otettavasta järjestelmästä ihastuneita vaan katsovan sen lisäävän yhteiskunnan valvontaa. Opintopolku-rekisterissä steinerlukiot esitellään samalla sivulla erityispedagogisten koulujen kanssa. Tästä syntyvien mielikuvien voi ajatella vievän lukiopaikkaa hakevan yhdeksäsluokkalaisen harhaan. Toisaalta yhteisvalintaan osallistumisen on ajateltu lisäävän positiivista huomiota ja kiinnostusta steinerpedagogisesti annettavaan lukiokoulutukseen. Mene ja tiedä, keskustelu jatkuu Näytelmien, juhlien, projektien ja kulttuurimatkojen lisäksi mainittakoon koulun runsaiden tapahtumien joukosta AC- ja B-luokkalaisten yhteinen eurytmiaesitys Helsinki Paris. Toukokuun lopun kouluesityksen jälkeen se saateltiin innokkain aplodein matkalle Pariisiin. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen suuntautunutta toimintaa edusti Lukioriihi-tapahtuma. Lukiomme opiskelijat osallistuivat Säätytalolla pidettävään työrupeamaan ja tuottivat yhdessä mm. SYK:n, Munkkiniemen ja Kulosaaren yhteiskoulun opiskelijoiden kanssa eduskunnan sivistysvaliokunnalle ja opetusministerille luovutettavan, yleissivistystä puoltavan julkilausuman. Koulumme opiskelijat saattoivat vaikuttaa arvomaailmallaan julkilausuman sisältöön. Sananvapauden kansainvälisenä päivänä koulullamme pidettiin Lukioriihen päätösjuhla sirkuskoulun, taikurin ja orkestereiden viihdyttämänä. Lehtikuusentien aulaan on tuotu piano. Oppilaat improvisoivat ja valmistautuvat Koulu soi -päivään. Tuolloin kuoroa, ryhmiä tai yksittäisiä instrumentaalisia esityksiä kuullaan välitunnilla tai pidemmillä tauoilla. Koulun elämää seuratessa voi vain todeta: koulu tosiaan elää ja soi! Siitä kiitos kaikille oppilaille, opettajille ja vanhemmille. Hyvää kesää toivottaen, Meri Arni-Kauttu Rehtori 2 3

3 Esikoulu: Portti kouluun Metsän reunassa koulun takana, melkein vähän piilossa, on salainen portti kouluun. Sen kautta ovat useimmat koulumme oppilaat kulkeneet. Joka syksy tällä portilla seisoo parikymmentä viisi- ja kuusivuotiasta astuakseen sisään uuteen maailmaan. Se maailma vie parhaimmillaan neljäntoista vuoden yhdessäoloon vielä tuntemattomien luokkatovereiden kanssa. Esikoulun opettaja on joka vuosi ensimmäisen luokan opettaja. Joka vuosi hän saa ottaa vastaan uudet lapset ja uudet vanhemmat. Joukossa on usein tuttuja perheitä ja pikkusisaruksia, jotka ovat tulleet tutuiksi saatellessaan isoa siskoa tai veljeä esikouluun. Osa vanhemmista on koulun entisiä oppilaita ja astunut aikanaan ensimmäistä kertaa samaisesta portista. Koulun vaikein luokka Toisinaan tapahtuu, että joku taitavasti lukeva ja kirjoittava lapsi, joka osaa laskea ainakin tuhanteen, suhtautuu esikouluun vähättelevästi: onpa täällä lelliä, kun aina vaan leikitään. Silloin kerron, että esiluokka on koulun vaikein luokka. Täällä opetellaan kuuntelemaan opettajaa ja luokkatovereita sekä kohtelemaan toisia kauniisti. Melko pian nämä epäilijätkin toteavat, että väite pitää paikkansa. Esiluokkalainen on varsinainen monitaituri. Hän osaa soittaa ja laulaa, piirtää ja maalata, leipoa ja tehdä käsitöitä. Hän osaa kattaa pöydän ruokailua varten, lakaista lattian ja siivota omat leikkinsä. Kaiken tämän hän tekee antaumuksella ja suurella ammattitaidolla. Hän osaa ruotsinkielisen leipomisrunon ja tietää, että leppäkerttu on latinaksi Coccinella septempunctata. Esiluokkalainen tuntee osaavansa aivan kaiken! Ja jos tulevalle opettajalle sattuukin jäämään jotakin opetettavaa, sen tämä lapsi haluaa totisesti oppia! Avainsana: luottamus Esikoulun opettajan suuri etuoikeus on saada tutustua perheisiin läheisesti tämän vuoden aikana. Vanhempien luottamus opettajia kohtaan antaa lapsellekin valmiuden tuntea samoin. Tämä turvallinen kasvupohja on lapsen hyvinvoinnin kasvuedellytys. Koulumme toiminta-ajatukset tulevat tutuiksi yhteisissä keskusteluissamme, ja lapset siirtyvät lähes saumattomasti jo tutuksi tulleeseen rakennukseen omaan ensimmäiseen luokkaansa. Tuleva opettajakin on tullut jo tutuksi vierailtuaan useamman kerran kevään aikana esiluokassa. Nopeasti entiset esiluokkalaiset kasvavat isoiksi ekaluokkalaisiksi. Erään kerran koulun pihalla, kulkiessamme uusien eskareiden kanssa ensiluokkalaisten ohi, eräs ekaluokkalainen pysähtyi katselemaan tulokkaita hartaana ja totesi liikuttuneena: Voi kun ne on söpöjä! Ritva Haapaniemi Esiluokan opettaja Kukkia, kasveja ja huovutusta Esikoululaiset tutustuivat puutarhanhoidon saloihin retkillä, neulahuovuttamalla ja istuttamalla kasveja oman koulun pihalle. Kuluneen vuoden teemana esikoulussa oli puutarhanhoito. Idean taustalla olivat Kivisaaren Kati ja Basdekiksen Eeva ja toteuttamassa koko esikoulun väki, lapset ja vanhemmat. Kati oli jo aikaisemmin tutustunut puutarhanhoidon terapeuttiseen merkitykseen ja mahdollisuuteen toteuttaa sitä osana esikoulun toimintaa. Syksyllä vierailimme lasten kanssa Gardeniassa ja keväällä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Syksyllä istutimme myös monivuotisia kasveja, pensaita ja sipulikasveja esikoulun pihalle yhdessä vanhempien ja esikoulun henkilökunnan kanssa. Kasveihin ja niiden hoitamiseen liittyy paljon terapeuttisia, lasten kasvua ja kokonaisvaltaista kehittymistä tukevia, elementtejä. Kun kasvit jäivät talven tullen lumen alle, vanhemmat huovuttivat lapsille alustat, joihin lapset neulahuovuttivat omanlaisiaan kukkia ja kasveja sekä pieniä puutarhoja. Puutarhan hoito ja käsillä tekeminen tukevat lapsen hyvinvointia ja mielikuvitusta, kosketusta luontoon sekä sosiaalista kasvua ja kokemusta omasta osaamisestaan. Käsillä tekeminen, kuten huovuttaminen ja puutarhanhoito, ovat myös toimintaterapian sekä taideterapian muotoja, joita käytetään laajasti terapiatyössä erilaisissa kuntoutusyksiköissä, sairaaloissa sekä yksityisellä sektorilla. Oppimisympäristönä esikoulun piha kehittää myös oppilaiden ympäristöherkkyyttä, kasvien ja muun luonnon tuntemusta, hahmottamiskykyä sekä osallistumis- ja vaikuttamistaitoja. Puutarhanhoito ja käsillä tekeminen tukevat lapsen hyvinvointia ja mielikuvitusta. Erittäin terveellistä ruumiin ja sielun sopusuhtaiselle ja samanaikaiselle kehitykselle on puutarhatyö. Puutarhatyö on sekä yhteistä että erikoista. Kullakin lapsella on oma pieni penkkinsä vapaasti käytettävänä ja hän saa itse valmistaa sen oman makunsa mukaan, mutta hänen on samalla työskenneltävä yhteisessä mallipuutarhassa. Siten kehittyy aisti erikoisasioihin samalla kuin yhteisiinkin. (Uno Cygnaeus kirjassa Luukko, 1934; Kansakoulu Kansan kouluksi) Tällä kerralla puutarhapenkkeinä toimivat vanhempien huovuttamat alustat, joihin lapset loihtivat omat värikkäät puutarhansa. Huovutettuja kukkia, kasveja ja pieniä puutarhoja sekä lasten taitavaa neulankäyttöä ja innokasta työn touhua oli hieno katsella. Äidit saivat lasten tekemät Pienet penkit äitienpäivälahjaksi. Kati Kivisaari Koulun erikoispsykologi 4 5

4 Täältä tullaan, talonpoikaiselämä! Kolmasluokkalaiset tutustuivat isoisovanhempien elämään tarinoiden, retkien ja vihkotöiden avulla. Kevään lopuksi ehdittiin vielä pienoismallien rakennuspuuhiin. Millaista Suomen maaseudulla oli sata vuotta sitten, omavaraistalouden aikaan? Keitä maatiloilla asui? Mitä tiloilla viljeltiin, millaisia eläimiä pidettiin? Mitä tekivät seppä ja suutari, miten elivät metsästäjät ja kalastajat? Elämä oli kovin erilaista, kun leipä tehtiin omasta viljasta, maito lypsettiin omasta lehmästä, vesi nostettiin omasta pihakaivosta ja puut haettiin omasta metsästä. Tähän elämään kolmasluokkalaiset pääsivät tutustumaan lukuvuoden aikana monin inspiroivin tavoin. Syyskuussa tehtiin retki Majvikin biodynaamiselle tilalle Sipoon Itäsalmeen. Tilalla lapset nostivat perunoita, leikkasivat ja puivat viljaa sekä tutustuivat maatilan koneisiin ja työvälineisiin. Kotiinviemisiksi tai oikeammin kouluunviemisiksi saatiin jauhoja, joista leivottiin muffineja lasten valitsemien reseptien mukaan. Keväällä vierailtiin Viikin pajassa, oikean sepän luona, sekä Haltialan tilalla, jossa päästiin tutustumaan maatilan eläimiin ja niiden hoitamiseen. Tarinoiden ja retkien myötä lasten vihkoihin ilmestyi mainioita kuvia ja kuvauksia sadan vuoden takaisten maatilojen elämästä. He saivat käsityksen luonnonvoimien voimakkuudesta ja merkityksestä sekä asioiden suhteellisuudesta: jos sato oli huono, talvella nähtiin nälkää, ja jos lapselle ei ollut varaa hankkia kenkiä, tämä ei voinut käydä koulua. Talonpoikaisjakso oli mieluisa ja ajatuksia herättävä, ja tunneilla käytiin monia hyviä keskusteluja. Jälleen kerran tuli todistettua, että oppi jää parhaiten mieleen tekemisen ja kokemisen kautta. Pilvi Kivi 3C:n luokanopettaja 6 7

5 Kalevalaisissa tunnelmissa Kalevala-näytelmässä nähtiin ja kuultiin Väinämöisen synty, verenseisautussanat sekä Sammon ryöstö. Rytmikkään, hitaan taistelukohtauksen jälkeen Sampo rikkoutui ja putosi mereen. Osa Sammon muruista ajautui rantaan Suomen rikkaudeksi. Pisteenä iin päällä 4A kajautti karjalankielisen laulun Jo Karjalan kumbuzil puut kukitah. Näytelmän tekemiseen osallistuivat 4A-luokka, eurytmiaopettaja Minna Eklund, musiikin opettaja Alina Mäkitalo, Kansallisteatterin Kylä elää -projektissakin mukana ollut ohjaaja Maaretta Riionheimo sekä luokanopettaja Mare Luoma. Markkinahumua Paraistentien koulu pullisteli Mikkelinmarkkina-päivänä iloisia ihmisiä, runsaita myyntipöytiä sekä toinen toistaan herkullisempia suolaisia ja makeita suuhunpantavia aidoista falafeleista perinteisiin muurinpohjalettuihin. Ostostelun lomassa heitettiin tikkaa ja pyöritettiin onnenpyörää, nautittiin kynsihoidoista ja taulutusratsastuksista, kokeiltiin energiahoitoja ja seurattiin Linnanmäen sirkuskoululaisten mainioita esityksiä... Tästä on vaikea pistää paremmaksi! 8 9

6 Unohtumattomia hetkiä Mikael-salin näyttämöllä Viidennet ja kahdeksannet luokat tekivät jälleen upeaa työtä opetussuunnitelmaan kuuluvissa näytelmäprojekteissaan. Tervetuloa Adalmiinan, Monnin, Kanin ja Lumikuningattaren matkaan! Adalmiinan helmi 5C-luokka valmisteli Adalmiinan helmeä koko tammikuun ajan: Zacharias Topeliuksen klassikkosatua työstettiin loppiaisen jälkeen päivittäin aina tammikuun lopun esityksiin saakka. Tarina kertoo vanhempiensa jumaloimasta prinsessasta, jolle kummeiksi kutsutut haltiattaret antavat ristiäislahjaksi helmen. Niin kauan kuin helmi pysyisi tallella, hän muuttuisi päivä päivältä kauniimmaksi, viisaammaksi ja rikkaammaksi. Jos helmi katoaisi, prinsessa menettäisi kaiken tämän, mutta saisi tilalle hyvän ja nöyrän sydämen. Adalmiinasta sukeutuu valtakunnan kaunein, rikkain ja älykkäin neito mutta myös sietämättömän ylpeä, ilkeä ja itserakas komentelija. Eräänä päivänä prinsessa karkaa linnan puutarhasta omille teilleen. Hän saapuu lähteen luo ja kumartuu sen ylle ihailemaan omaa kuvaansa. Kruunu putoaa lähteeseen ja helmi sen mukana... Adalmiinan helmi oli 5C-luokan oppilaille ja opettajalle kokonaisvaltainen ja hieno matka. Mitä pidemmälle projekti eteni, sitä suuremmalla innolla sen eteen tehtiin töitä. Pala palalta hahmottumaton kaaos muuttui jäsentyneeksi kokonaisuudeksi ja alun epävarmuus mukavaksi jännitykseksi. Oppilaat pääsivät harjoittelemaan ryhmätyötä ja toisten huomioon ottamista. He saivat varmuutta ilmaisuunsa ja artikulaatioonsa ja uutta potkua yhteishenkeensä. Lämmin kiitos yhteisestä matkasta! Tuija Kauhaniemi, ohjaaja, puhe- ja draamataiteen opettaja "Teimme näytelmän Adalmiinan helmi. Olin vuohen roolissa ja sanoin kaverin kanssa esipuheen." Daniel Bergroth "Näytelmää oli helppo tehdä. Roolini oli vauva ja vuorosanat olivat helppoja." Aapo Pennanen "Ensi-iltana jännitti vähän, mutta se meni ihan hyvin. Lopulta näytelmästä jäi tosi hyvä muisto kaikkine sähläyksineen ja puheharjoituksineen, tosin niitä olisi voinut olla vähän vähemmän...krhm..." Elli Norrlin "Olin vartijan roolissa. Lauloin yksin laulun linnan tornissa. Se oli hauska projekti." Reino Järnefelt "Mikael-salissa oli hauskaa. Kivaa oli myös kun haettiin pukuvarastosta esiintymisasuja! Esityksissä oli paljon yleisöä ja ne menivät ihan hyvin!" Aino Koivusaari "Kun esitimme näytelmiä yleisölle, tapahtui pieniä epäonnistumisia, jotka tuntuivat meistä suurilta, mutta yleisö ei huomannut mitään." Petteri Raita "Näytelmästä jäi ihana kokemus! Haluan kiittää kaikkia jotka osallistuivat tähän projektiin, sillä jokaista tarvittiin, oli rooli iso tai ei! Onneksi kaikki pääsivät aina paikalle esityksiin!" Ninni Norra "Kaikki kolme näytöstä meni hyvin, ja vikan näytöksen jälkeen seistiin voittajina lavalla!!" Vilma Oura 10 11

7 Maailma Monnin silmin 5A:n oppilaat tutustuivat kissojen maailmaan marraskuun harmaudessa. Opettaja Carita Salosen tekemä käsikirjoitus perustui Gösta Knutssonin rakastettuihin Pekka Töpöhäntä -tarinoihin. Pikkukaupungin tapahtumia seurattiin tällä kertaa Monni-kissan näkövinkkelistä. Monni, kujien kruunaamaton kuningas, ei ihan helpolla hyväksynyt kaupunkiin saapunutta hännätöntä Pekka-kissaa ja teki kaikkensa kääntääkseen myös kaverinsa uutta tulokasta vastaan. Sinnikkäät yritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, ja lopulta Monninkin oli annettava periksi Pekan hyväntahtoisuudelle. Lumikuningatar Lumikuningatar tunnistaa ne, joiden sydän on sirpaleina Ikuinen talvi, kevään odotus, rakkaus, ystävyys ja rohkeus näitä teemoja olemme miettineet ja työstäneet koko talven 8C-luokan kanssa. Ja kuinkas ollakaan, talvi piti tiukasti otteessaan lähes koko harjoitusprosessin ajan. Näytelmän tekeminen oli suuri ilo ja työskenteleminen juuri tämän luokan kanssa helppoa ja hauskaa. Kaikki osallistuivat ja antoivat käyttöön omat lahjansa, ideansa itsensä. Toki roolin ja näytelmän rakentaminen tuo mukanaan omat haasteensa: häpeän korkea, kamala kynnys on ylitettävä ja asetettava itsensä vailla suojaa muiden arvioitavaksi. Esityksissä oppilaiden energia, voima ja ilo hyökyivät salin perälle asti. Viimeisellä rivillä istui ohjaaja, joka nauroi ja kyynelehti kaikki esitykset läpi miettien, mitä ihmettä noin ihanista nuorista tulee isoina? Rohkeita ja upeita aikuisia, jotka taatusti haluavat muuttaa maailmaa. Näytelmän Kerttu pelastaa Kain, ja rohkeus voittaa pelon. Rakkaus vihan. Hyvyys pahuuden. Ja kyllä kesä kukistaa viimein ikuisen talven. Ilona Lehtinen, ohjaaja Kanin viemää Näytelmän idea tuli 8A-luokkaamme opiskelemaan tulleelta Noora Västiseltä. Näytelmä sisälsi monta tarinaa, ja ehdotus saavutti heti suuren suosion. Tarina saa alkunsa, kun kani kohtaa Hannun ja Kertun, jotka ovat juuri menossa pahaa aavistamatta Piparinoidan luokse. Kani pelastaa lapset ja ottaa heidät mukaansa seikkailuun, joka kulkee usean eri sadun kautta ja päätyy lopulta kanin omaan ihmemaahan. Näytteleminen oli aluksi aika haastavaa, mutta jonkin ajan kuluttua se sujui jo monelta. Näytelmän treenit sujuivat hyvin Sakari Hariman johdolla liikuntasalissa, jossa roolisuorituksia hiottiin ajan myötä paremmiksi ja paremmiksi. Loppupuolella, kun olimme vielä liikuntasalissa, hommat olivat niin hyvässä kuosissa, että Mikael saliin siirryttäessä pystyimme keskittymään läpimenoihin musiikin ja lavasteiden kanssa. Juuso, Onni Näytelmän teko oli hienoa ja hyvä kokemus. Siinä oppi eläytymään rooliin, vaikka ensin se oli vaikeaa. Raoul Esitykset menivät erittäin hienosti ja olen tyytyväinen kaikkien työpanokseen. Tuosta ei paljon paremmaksi pistetä. Ilari Näytelmää oli tosi kivaa ja myös hauskaa tehdä. Näytteleminen alkoi tuntua mukavalta, kun pääsi omaan roolinsa sisään, ja kun oppi vuorosanat ulkoa niin pystyi keskittymään pelkästään näyttelemiseen. Kaikki tekivät hienosti yhteistyötä ja esitykset sujuivat myös kaikkien osalta hyvin. Aino, Oona, Davia, Camilla, Saara Näytelmä auttoi luokkahenkeä positiivisemmaksi ja opimme kommunikoimaan paremmin. Osan esiintymispelko kaikkosi täysin. Opettajamme antoi selvästi kaikkensa näytelmäämme. Kati, Juuso 12 13

8 Elämän kokoisten kysymysten äärellä Yhdeksännen luokan biologiassa syvennytään aineeseen aiempia vuosia tieteellisemmästä näkökulmasta. Vastauksia haetaan muun muassa kysymyksiin: Mikä solu on, ja mitä sen sisältää? Miten auringosta peräisin oleva valon energia päätyy solujeni käytettäväksi? Mitä elämä on, ja miten se sai alkunsa? Miten maapallo ja sen eliöt ovat muuttuneet vuosimiljardien aikana, ja miten DNA tähän liittyy? Mitkä evoluution mutkat ovat johtaneet eläimeen nimeltä ihminen? Mikä oikeastaan tekee minusta ihmisen? Vihkotyöskentelyn rooli oppimisprosessissa on erittäin tärkeä

9 Matka Maailman keskipisteeseen Kahdentoista vuoden odotus palkittiin unohtumattomalla aikamatkalla Ateenaan ja Nafplioon. Nopeastihan ne vuodet sitten vierähtivät, vaikka ala-asteella aika tuntui matelevan, eikä luvattu Suuri Matka tuntunut koskaan koittavan. Kulttuurimatkasta maalailtiin jo meille pienille suurta päämäärää. Etappia, jota kohti puksuttaa, ja joka lopulta kruunaisi kaikki ne muotopiirustustunnit, väärään suuntaan kudotut lapaset ja pistokokeet. Tuntui absurdilta istua bussissa matkalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tässä sitä nyt oltiin, menossa sille kaukana tulevaisuudessa häämöttävälle matkalle, jonka olemassaoloa alettiin jo melkein epäillä. Millaiseksikohan se Pikku-Linda oli tämän päivän ja koko matkan kuvitellut? Odotus palkittiin. Historiaa, nykyaikaa ja kulttuuria Matkustimme tänä keväänä 12A- ja C-luokkien voimin Kreikkaan. Puolet matkasta vietimme Ateenassa, loput hieman etelämmässä, meren rannalla Nafpliossa. Viikko vierähti mukavasti plus miinus 30 asteen lämmössä temppeleiden raunioita ja muita Antiikin hienouksia ihmetellen ja ihastellen. On vaikea todella käsittää näkemäänsä elämää ja kulttuuria, jonka tietää kukoistaneen näillä samoilla kukkuloilla satoja vuosia ennen ajanlaskun alkua. Ateena oli suuri ja kaoottinen, Nafplio pieni ja idyllinen. Tai ainakin melkein idyllinen: rantakaupungissa vilisi bussilasteittain paikallisia ylä-asteikäisiä luokkaretkeläisiä. Sen lisäksi, että olimme matkustaneet Suomesta Kreikkaan, aikamatkailimme historiassa tuhansia vuosia sinne tänne joka päivä. Historiaa, nykyaikaa ja kulttuuria nautiskeltiin runsain annoksin. Akropolis, Zeuksen, Hefaistoksen ja muiden upeiden antiikin Kreikan jumalien temppeleitä, valtava vanha ja säilynyt teatteri esityksineen, Delfoi ja tarinat laakerinlehdistä ja oraakkeleista, Korintin kanava, linnoitus tuhannen portaan päässä ja kilometritolkulla upeaa maisemaa. Appelsiinpuita, kukkuloita ja raikasta merituulta. Kerrassaan upea matka maailman keskipisteeseen ja vähän sen ympärillekin ylitti kaikki odotukset. Olemme kaikki hieman lähempänä toisiamme ja suurta kokemusta rikkaampia. Kiitos kaikille matkaa omalla tavallaan sävyttäneille: Minnalle, Juhalle, Esoille, Vesalle sekä tietenkin kaikille meille 12A- ja C-luokkien oppilaille! Linda Santanen, 12C Upea matka ylitti kaikki odotukset. Olemme kaikki hieman lähempänä toisiamme ja suurta kokemusta rikkaampia

10 Päättötyöt Lukiodiplomit Kahdennellatoista luokalla opiskelija tekee laajan itsenäisen päättötyön itse valitsemastaan aiheesta. Hän esittelee työnsä oppilaille, opettajille, vanhemmille ja muille kiinnostuneille ja vastaa yleisön kysymyksiin aiheensa asiantuntijana. Päättötyö on luonteeltaan itsenäinen tutkielma tai teos humanistiselta, luonnontieteelliseltä, käytännölliseltä tai taiteelliselta alalta. Se voi olla perinteisen tutkielman lisäksi melkein mitä tahansa kanootin valmistuksesta kuvitettuun runokirjaan tai auton kunnostuksesta laulun sanoittamiseen, säveltämiseen ja esittämiseen. Lopputulos on tietysti tärkeä, mutta vielä sitäkin tärkeämpi on matka: prosessi aiheen valinnasta ja työn suunnittelusta sen toteuttamiseen ja esittelemiseen saakka. (Lähde: Jarno Paalasmaa, Omassa rytmissä) Päättötyön hyväksytysti suorittaneet Vera Zakowski Kierrätysvaatteet Hiski Kanerva Ratapyöräily Elma Reinikka Locking Ella Stranden Novellikokoelma Lotta Tuominen Sarjakuva Victor Viitanen Jazzmusiikki Sami Virtanen Eurodance-sävellykset Lukion kuvataidediplomi kehitettiin 1990-luvun lopulla, jotta taideaineissa lahjakkaat opiskelijat voivat saada erityisosaamisestaan erillisen todistuksen. Opetushallitus antaa vuosittain valtakunnalliset tehtävät, joista opiskelija valitsee mieleisensä. Opiskelija tekee työn itsenäisesti; opettajan roolina on tehtävien esitteleminen ja töiden arvosteleminen. Steinerkoulu oli jo alkuvaiheessa kehittämässä diplomitehtäviä yhteistyössä opetushallituksen kanssa. Valtakunnalliseksi laajennut diplomityöskentely perustui pitkälti steinerkoulujen opetussuunnitelmaan sisältyvään päätöstyöhön. Nykyään diplomin voi suorittaa kuvataiteen lisäksi myös kotitaloudessa, käsityössä, liikunnassa, mediassa, musiikissa, teatterissa ja tanssissa. Diplomin suorittaneille ojennetaan ylioppilasjuhlissa erillinen diplomitodistus. Euroopan taivaan alla teatteridiplomin tekijöiden huima onnistuminen! Kuusi teatterista innostunutta abia, haastava nopeatempoinen näytelmä ja viimeisen vuoden opiskeluhässäkkä eihän tällaisesta yhdistelmästä voi tulla kuin loistava lopputulos! Helsingin Rudolf Steiner -koulun lukiossa on mahdollista suorittaa teatterin lukiodiplomi, joka on draaman valtakunnallinen näyttötyö. Innostuneille teatterintekijöille diplomi tarjoaa tilaisuuden osoittaa osaamistaan, jota on kartutettu luokkanäytelmien ja muiden draamaprojektien myötä. Olennaista on se, että diplomin tekijä hoitaa projektinsa itsenäisesti alusta esitykseksi asti. Haastavaa, eikö? Diplomintekijöitä on meillä ollut ennenkin, mutta tänä vuonna teatteriosaamistaan halusi osoittaa kokonainen abiryhmä, jonka jäsenet olivat niin 13A-, B-, kuin C-luokaltakin. Ryhmän muodostivat syksyllä Okko Ahre, Valo Aspegren, Katri Björklöf, Ida Minkkinen, Elina Otsamo ja Tuomas Sirviö. Projektin edetessä mukaan tulivat avustamaan Henrietta Helanne ja Jan-Robert Mäenmaa, joiden työpanos oli myös merkittävä. Diplomityön ulkopuolisena arvioijana toimi näyttelijä Jemina Sillanpää, joka arvioi ryhmän onnistumista muun muassa näin: Kuuden näyttelijän ryhmä valitsi teoksen, jossa on paljon erilaisia henkilöitä, useita tapahtumapaikkoja eri Euroopan valtioissa, nopeita leikkauksia ja siirtymiä. Näytelmässä käsitellään raskaita sekä ajankohtaisia teemoja, jotka vaativat näyttelijältä paljon ennakkotyötä ja aiheen sisäistämistä. Suoritus oli erinomainen. Anna-Mari Karjalainen, projektin ohjaava opettaja Diplomitehtävä Missä kuljimme kerran on inspiroinut 13A:n Aino Sahlbergia tekemään viehättävän installaation omista lapsuudenmuistoistaan

11 Opettajana viidellä vuosikymmenellä Räiskyvä kuvaamataidonopettaja Marita Herlevi jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa. Vanhempainillat viimeisimmän luokan, 18C:n, kanssa jatkuvat kuitenkin edelleen. Istahdamme Maritan kanssa muistelemaan menneitä ja pohtimaan tulevaa. Räiskyvä kuvismaikka jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa mutta energiaa pursuavana jatkoi opettamista vielä kevätlukukaudella. Tänään vuorossa on kuvaamataidon sijaisuus, ja konkari nauttii silminnähden päästessään taas ohjaamaan nuoria. Marita valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna Tuota hetkeä edelsi monta työntäyteistä vuotta: kunnianhimoinen opiskelija suoritti kuvataideopettajan tutkinnon ohella myös steinerkoulun luokanopettajan tutkinnon. Maritan opettajanura alkoi kuvataiteen lehtorina Jämsässä vuonna Kaksi vuotta myöhemmin hänelle tarjottiin Helsingin Rudolf Steiner -koulusta paikkaa, jonka hän koulun ja oppilaiden onneksi otti vastaan. Hurmaavia pallinaamoja Pitkään uraan mahtuu paljon kohokohtia, mutta ensimmäisenä Maritan mieleen nousee hänen viimeisin luokkansa, nykyinen 18C, jota hän luotsasi ensin luokanopettajana, sitten aineopettajana ja lopulta luokanvalvojana. Olivat niin hurmaavia pallinaamoja, Marita hymyilee. Kyseisen luokan vanhempien kanssa synkkasi niin hyvin, että vanhempainiltoja pidetään edelleen säännöllisesti! Uransa kohokohdiksi Marita nostaa myös 80- ja 90-luvun vaativat apulaisrehtorikaudet, joiden aikana koulun hallinto tuli perin juurin tutuksi. Ahaa-elämyksenä tuli varsinkin se, kuinka vaativaa ja vaikeaa päätösten tekeminen voi myös koulumaailmassa olla. Viimeiset vuodet Marita puursi koulumme päätoimisena kuvataiteen lehtorina. Tänä erityisen antoisana aikana hän pystyi antautumaan täysillä kuvataiteen kokonaisvaltaiseen opettamiseen ja kehittämiseen. Maritan käsialaa ovatkin muun muassa päätöstöiden ja kuvataiteen lukiodiplomien ohjausprosessit, ekologisen arkkitehtuurin tuominen osaksi koulumme opetussuunnitelmaa sekä lukuisat kuvisprojektit, retket ja tempaukset. Oppilasta, ei ainetta Maritalla on opetuskokemusta peräti viideltä vuosikymmeneltä. Koulumaailma on tainnut muuttua tuona aikana jonkin verran? Aivan simpurasti, hän toteaa. Steinerkoulu on nyt Maritan mukaan aiempaa enemmän orientoitunut ympäröivään maailmaan: aiemmin oltiin sisäänpäin kääntyneempiä ja turhankin ideologisia. Nyt ollaan mukana maailman menossa. Toisaalta oppilaat olivat ennen motivoituneempia, tai ainakin opettajan auktoriteetti oli selvästi vahvempi myös vanhempien suuntaan. Kun opettaja sanoi, että ei sitten katsota telkkaria illalla, niin varmasti toteltiin, Marita muistelee ja kertoo kaipailevansa takavuosia myös siksi, että silloin steinerkoulua käytiin ilman muuta esikoulusta ylioppilaskirjoituksiin asti. Oppilaille ei tullut mieleenkään siirtyä yhdeksänneltä luokalta toiseen kouluun. Steinerkoulun Marita toteaa pysyneen muutoksista huolimatta miellyttävänä työpaikkana luvun lopussa ja 1980-luvun puolivälissä hän opetti puolen vuoden mittaiset jaksot kahdessa muussa koulussa. Virkaakin tarjottiin, mutta kouluille ominainen autoritäärisyys ja jäykkyys ei Maritaa miellyttänyt. Tuli olo, että näissä kouluissa opetettiin ainetta, ei oppilasta. Jälleen Marita kutsuttiin takaisin kotiin oppilaita opettamaan. Steinerkoulu steinerkouluna! Marita kertoo jäävänsä kaipaamaan eritoten innokkaita ja mukavia oppilaita ja työtovereita. Maritan tiedetään olevan koulussamme erityisen pidetty opettaja, jota oppilaat ovat jääneet kaipailemaan. Mitä hän sitten ei jää koulustamme kaipaamaan? Ruuhkassa ajamista lumituiskussa aamuvarhaisella ei todellakaan tule ikävä, kuuluu vastaus. Ohjeet nuoremmalle opettajapolvelle tulevat konkarin suusta jämäkästi: Pitäkää steinerkoulu steinerkouluna! Pyrkikää erottumaan omalla erityisellä tavallanne! Korostakaa oppilaille, kuinka tärkeitä ja erinomaisia koulumme steinerpedagogiset oppiaineet ovat! Oppilaille Marita lähettää lämpimiä terveisiä ja kehottaa: Olkaa ylpeitä koulustamme, ja valitkaa lukiossa paljon steinerpedagogisia kursseja. Ottakaa kaikki irti pitkistä opettaja- ja luokkatoverisuhteista, ne ovat vaalimisen arvoisia asioita ja kantavat pitkälle! Mitä energinen eläkeläinen aikoo tehdä seuraavaksi? Nii-i. Mitäs hitsiä nyt kertois en ainakaan totuutta! hän nauraa rätkättää. Joka tapauksessa tulevaisuus on ihanasti auki, ja tie on vapaa! No enhän mä oo mitään vielä päättäny, mähän teen mitä mua huvittaa! Pasi Salmela Maritan työtoveri ja ystävä 20 21

12 Helsingin Rudolf Steiner -koulu Kevään 2013 ylioppilaat Luokat 1 13A, 9 13C, A-esiluokka Lehtikuusentie Helsinki Toimisto Opettajat Rehtori Apulaisrehtori Vahtimestari Talouspäällikkö Pedagoginen lääkäri / psykologi Keittiö Esikoulu Kouluterveydenhoitaja Telefax, toimisto Luokat 1 8C, 3D, 6D, C-esiluokka Paraistentie Helsinki Opettajat Rehtoria avustava opettaja Vahtimestari Isännöitsijä Pedagoginen lääkäri / psykologi Keittiö Esikoulu Kouluterveydenhoitaja Telefax, opettajat Ahlfors Antti Airos Salli Björklöf Katri Bucht Lucas Furu Seera Helanne Henrietta Hertzen von Martin Hippi Ina Jormola Viola Järvensivu Mira Jääskeläinen Erika Kosunen Tiia Kuusto Oliver Kuutsa Sonja Loginova Anne-Maria Luotonen Johanna Mäenmaa Jan-Robert Ntiamoah Elettra Otsamo Elina Potinkara Petra Pulkkinen Milja Rahikainen Severi Ruuska Arttu Sahlberg Aino Sähköposti: Ilmoittautuminen * * Esiluokalle ja 1. luokalle. Muille luokille pyrittäessä yhteyttä voi ottaa myös suoraan ko. luokanopettajaan tai luokanvalvojaan Työ- ja loma-ajat lukuvuonna Syyslukukausi Syysloma Joululoma Kevätlukukausi Talviloma Lauantaityöpäivät ja Huhtinen Kriti Huttunen Maija Mikkola Risto Minkkinen Ida Sirviö Tuomas Vanajas Kaius Koulu alkaa klo

13 Toimihenkilöt Rehtori Arni-Kauttu Meri Pienryhmäopetus Jaakkola Pirjo, pienryhmä Hallitus 2012 Suomenkielisen osaston johtokunta Hallitus 2013 Apulaisrehtori Tuominen Esa Rehtoria avustava opettaja Paraistentiellä Kiiski Heikki Opettajakunnan puheenjohtajat Harima Sakari (A-luokat) Salmela Pasi (9-13 -luokat) Wallin Sini (C-luokat) Opettajakunnan sihteeri Aaltonen Vesa Terapiatoiminta ja erityisopetus Furu Tarja, pedagoginen lääkäri Göös-Nurmesniemi Sinikka, erityisopetus Huhtinen Riitta, hoitoeurytmia Joutsijärvi Raija, erityisopetus A-luokat Järnefelt Tiina, erityisopetus Järvenpää Heljä, erityisopetus C-luokat Kivisaari Kati, koulupsykologi Leikas-Mieho Päivi, taideterapia Niskanen Katri, hoitoeurytmia Soila Anneli, erityisopetus Terveydenhoitajat Anttila Anna-Kaisa Saxén Karita Koulun henkilökunta Basdekis Eeva, vahtimestari Elojärvi Marja-Leena, esikoulun iltapäivähoitaja Feria Garcia Gustavo, siistijä Hacklin Katariina, taloussihteeri Hämäläinen Pasi, iltapäiväkerhon ohjaaja Härmä Ida, esikoulun iltapäivähoitaja Juvonen Liisa, siistijä Kalliala Kari, isännöitsijä Kaukinen Aila, kirjanpitäjä Kolehmainen Anne, iltapäiväkerhon koordinaattori Lepaste Helen, siistijä Lukander Suvi, esikoulun iltapäivähoitaja ja -avustaja Mattsson Jan, iltapäiväkerhon ohjaaja ja koulunkäyntiavustaja Oviedo Alberto, siistijä Palomäki Ulla-Riitta, siistijä Peltonen Katariina, iltapäiväkerhon ohjaaja Sandberg Sami, siistijä Sandberg Taina, vahtimestari Selenius Ann-Catrine, koulusihteeri Suolanen Krista, iltapäiväkerhon ohjaaja Subekan Mokhamad, siistijä Törnblom Marika, talouspäällikkö Veisterä Anni, esikoulun iltapäivähoitaja Vreimann Merle, siistijä Puheenjohtaja Linda Hellsten Varapuheenjohtaja Heikki Lonka Jäsenet Kari von Hertzen Anna-Maria Henell Terho Kylli asti Nikolai Riikonen Tarja Parviainen Timo Veijola Jan Willamo Marika Törnblom, hallituksen sihteeri Puheenjohtaja Juri Panjutin Varapuheenjohtaja Tapio Nyman Jäsenet Kauko Huhtinen Pirjo Jaakkola (opettaja) Vesa Kouvonkorpi (henkilökunta) Suvi Lukander Tiina Ramula (opettaja) Ella Strandén (oppilaskunta) Esa Tuominen, johtokunnan sihteeri Puheenjohtaja Linda Hellsten Varapuheenjohtaja Heikki Lonka Jäsenet Anna-Maria Henell Nikolai Riikonen Tarja Parviainen Tiia Tuovinen Timo Veijola Heikki Vesalainen Jan Willamo Marika Törnblom, hallituksen sihteeri 24 25

14 Opettajat Oppilaat Aalto Topias saksa Aaltonen Vesa luokanvalvoja (12 A), matematiikka, fysiikka, opettajakunnan sihteeri Arni-Kauttu Meri filosofia, rehtori Cedeström Inkeri luokanopettaja (7 C) Dodds Eija kristiyhteisön usk.opettaja Eklund Minna luokanvalvoja (12 C), eurytmia, draama Eräkangas Takko luokanopettaja (2 C) Eskelinen Juha luokanvalvoja (12 C), matematiikka, fysiikka Fogde Päivi ruotsi Granberg Suvi luokanopettaja (1 A) Göös-Nurmesniemi Sinikka luokanopettaja (3 D), erityisopetus Haakanen Leahannele eurytmia Haapaniemi Ritva esiluokan opettaja Halonen Katja matematiikka, fysiikka, äitiyslomalla Harima Sakari luokanopettaja (8 A), ruotsi, opettajakunnan puheenjohtaja Helko Ville matematiikka, fysiikka, kemia Herlevi Marita kuvataide, arkkit., taidehistoria, media Huhtinen Riitta eurytmia, hoitoeurytmia Häyrynen Filip musiikki, virkavapaalla Jaakkola Pirjo pienryhmäopettaja Joutsijärvi Raija erityisopettaja, oppilashuolto Järnefelt Tiina luokanopettaja (6 C), erityisopetus Järvenpää Heljä oppilashuolto, erityisopettaja Kalliala Kari tekninen työ Kalliala Liisa luokanopettaja (8 C) Kanniainen Irmeli esiluokan opettaja Karjalainen Anna-Mari luokanvalvoja (10 A), äidinkieli ja kirjallisuus, draama Karjalainen Jenni saksa, ruotsi Kauhaniemi Tuija luokanopettaja (5 C) Kerman Riitta luokanvalvoja (10 C), englanti Keski-Orvola Jutta esiluokan opettaja Kiiski Heikki musiikki, rehtoria avustava opettaja Kivi Pilvi luokanopettaja (3 C) Kovalainen Heikki filosofia Kuusela Eira matematiikka, kemia, tähtitiede Kuusela Leila säestäjä Käkelä Krista luokanopettaja (2 A) Lagerbohm Pia saksa, englanti, virkavapaalla Lahtinen Ija luokanopettaja, perhevapaalla Laulainen Mikko luokanopettaja, vuorotteluvapaalla Lehtinen Ilona luokanopettaja (1 C) Lehtonen Eetu uskonto, psykologia Leikas-Mieho Päivi maalausterapia Lukkarinen Esa luokanvalvoja (10 A), historia ja yhteiskuntaoppi Luoma Mare luokanopettaja (4 A) Luotola Terhi luokanvalvoja (11 A), ruotsi, saksa Mieho Eero säestäjä Mikkilä-Huttunen Leena ortod. uskonnonopettaja Mäkinen Meri liikunta, terveystieto Mäkitalo Aliina musiikki Nurmi-Poikolainen Terttu luokanopettaja (4 C), käsityö, musiikki Nyholm Tanja luokanvalvoja (9 C), kotitalous, tekstiilityö, kirjansidonta Ojamaa Riitta luokanopettaja (7 A) Pelkonen Ari liikunta, terveystieto Piispanen Salla liikunta, terveystieto, perhevapaalla Pipinen Petra luokanopettaja, perhevapaalla Putkonen Mer-Inkeri englanti Ramula Tiina saksa Salmela Pasi luokanvalvoja (13 AC), biologia, maantiede, opinto-ohjaaja, opettajakunnan puheenjohtaja Salonen Carita luokanopettaja (5 A) Soila Anneli luokanopettaja (6 A), erityisopetus Tarkkio August luokanvalvoja (11 C), ruotsi, ranska Tavela Emmi kuvataide Tuomainen Minna eurytmia Tuominen Esa luokanvalvoja (9 A), historia ja yhteiskuntaoppi, apulaisrehtori Vahviala Pirjo eurytmia, virkavapaalla Veijalainen Kirsi luokanopettaja (3 A) Wallin Sini luokanopettaja (6 D), liikunta, opettajakunnan puheenjohtaja Luokka 0 A Esikoulunopettaja Ritva Haapaniemi Esikoulunavustaja Suvi Lukander Ellonen Aurora Erkko Miia Heinonen Niilo Jäkärä Meeri Järviluoma Aksel Koivumaanaho Aino Käkelä Helmi Lauronen Seralia Lemettinen Aapo Melvas Verne Moilanen Jenni Moilanen Sonja Mäkelä Anni Onodera Nour Rahijärvi Melissa Salmi Leo Suitiala Tenho Vajda Áron Viitamäki Amalie Yamazaki Taro Luokka 0 C Esikoulunopettajat Irmeli Kanniainen Jutta Keski-Orvola Ahlgren Fanni Berglund Mario Conde Sani Diallo Aissa Erho Aleksi Gindonis Osmo Henell Stella Hölttä Valora Kestilä Maisa Martin Julia Mäki Amalia Nikola Peppi Oura Taika Partti Ella Yaldaie Arshia Peltonen Eino Pennanen Onni Rautiainen Aarno Suolanen Ranja Sutisna Matilda Welling Heloisa Luokka 1 A Suvi Granberg Ala-Kihniä Tyyne Autio Markus George Aaro Haapasalo Sisu Hickman Olli Igbinidu Viola Ikävalko Kaapo Kallio Taika Kallio Vesa Karakoski Aino Kopio Ronja Laakso Sanni Lehtinen Pinja Linsén Ada Luukkanen Noora Mäki-Petäys Nora Rinne Inez Saarlo Elisa Salomaa Eero Shimmin Lina Vainonen Pietari Vemberg Viljami Luokka 1 C Ilona Lehtinen Artemjeff Aarni Cziczer Frida Euro Irene Jóhannsdóttir Iris Juuti Juska Kauppila Silmu Koivunen Eemeli Kolehmainen Lilja Kolehmainen Ukko Käkelä Urho Lauronen Aarni Leppänen Onni Luotonen Elvi Miettinen Alisa Mustonen Mila Pasanen Viena Pelliccioni Paolo Pellinen Louna Sotala Wilma Spankie Anton Suokas Ananda Tavela Olavi Toija Aino Torkko Lasse Luokka 2 A Krista Käkelä Ahlroth Ronja Hirvensalo Christina Inkeri Rauni Kajanoja Karlo Koivumaanaho Lauri Kosonen Mista Lehtinen Elsa Maristo Milla Merinen Miro Moilanen Max Myllyrinne Vilho Niskanen Nooa Pendolin Elmo Saari Iisakki Sahlberg Eero Saikkonen Maria Salomaa Joel Salvato Lenni Shava Nelson Tamminen Mimosa Waldén Jame Viitamäki Elias Luokka 2 C Takko Eräkangas Alhonsaari Anna Asikainen Silja Belov Polina Erho Miika Heino Vilja Huczkowski Onni Hurme Tilda Jylhä Sakari Krebs Moona Kymäläinen Eemil Laari Taiga Lindqvist Veeti Nemesszeghy Orsi Norlamo Iines Paananen Teo Pöyry Ilona Ratinen Jenna Rinta-Opas Manda Sibul Gabriella Soskolne Eini Suojanen Alvar Tuomi Patrik Vaittinen Nooa Vesalainen Laura Luokka 3 A Kirsi Veijalainen Aryal Uttam Friman Fiona Haapasalo Saima Ikävalko Arttu Karhumäki Oona Karhumäki Roosa Kettunen Vilja Kokkola Miro Kumela Venla Kuusiranta Vanilla Lauhiala Leo Lehtinen Onni Liljeberg Ossy Luukkanen Laura Maijala Eero Muhonen Myy Mustapää Lumi Poutanen Kiira Rahijärvi Anders Riikonen Lauri Rönkkö Lumi Salomaa Henri Suitiala Rauha Turppo Aino Wallgren Iris

15 Luokka 3 C Pilvi Kivi Andriainen Miika Aristil Mariam Christensen Tyko Conde M balia Harjanne Laura Hyvärinen Paju Karsten Emma Kauppila Sade Koivusaari Touko Lukkarinen Kukka-Maaria Miettinen Olavi Niemi Aman Norra Saana Peltonen Maia Pere Ronja Pukkila Lia Sainio Rafael Savolainen Saku Stengård Halla Taajamaa Joonatan Torkko Jonne von Steuben Ida Luokka 3 D Sinikka Göös-Nurmesniemi Aho Matias Eronen Simone Heinonen Mikael Heinäsmäki Kaisla Henell Taru Hietala Ilona Hirvonen Taimi Keski-Orvola Kolja Kosonen Mimosa Kuloheimo Konsta Kytölä Konsta Könkkölä Joni Laitinen Ilari Mazzamauro Lauri Melenius Milja-Syksy Pekkalin Siiri Peuhkuri Ilmari Raatikainen Ella Rantapaju Tuuli Suolanen Roope Tepponen Lucas Timlin Nora Luokka 4 A Mare Luoma Aryal Arati Gudushauri Zviad Huopana Anni Koivisto Ella Koskipuro Pessi Kral-Leszczynski Lolek Kuparinen Mari Leppälä Joska Liljeberg Oiva Liuksiala Herkko Maristo Taavi Munukka Max Myllyrinne Niilo Pentti Lauri Poutanen Ria Räsänen Vilma Saanio Sameli Tunkelo Samuel Waldén Nora Varjonen Saska Varuskivi Kia Luokka 4 C Terttu Nurmi-Poikolainen Ansamaa Ida-Maria Asikainen Paavo Christensen Eira Euro Helena Fabritius Pessi Heliste Sanni Henell Meri Hämäläinen Mitja Jokipii Taru Kaarela Kaisla Kallio Aida Karhu Rasmus Kettunen Ella Kolehmainen Sampo Korol Mark Koskinen Moritz Kosunen Onni Kymäläinen Aksel Leskinen Katarina Marjamäki Noora Melenius Anton Raatikainen Oona Suominen Saaga Vainikainen Milla Vartiainen Alva Luokka 5 A Carita Salonen Ale Vishal Balic Pinja Björklund Katja Helanne Frans-Anton Ikävalko Salli Inkeri Myrsky Joutsenniemi Jetro Järvensivu Meri Järvinen Valtteri Kuusiranta Eppu Laakso Tiitus Lydman Viola Melvas Volter Munukka Jade Mäkelä Topi Pasma Aslak Rajamäki Lotta Riikonen Lotta Salomaa Olavi Shava Wilfred Sipilä Aino Sundström Ninja Tepponen Sarah Toikkanen Rosa Wiklund Katharina Örn Simeon Luokka 5 C Tuija Kauhaniemi Benjaminsson Onni Bergroth Daniel Järnefelt Reino Karsten Erik Koivusaari Aino Laine Vili-Valtteri Lauronen Hubert Lempiäinen Erik Miettinen Pinja Niemi Sauli Norra Ninni Norrlin Elli Oura Vilma Pajunen Lyydia Pennanen Aapo Pihlajamaa Teo Ponda Jasmin Pukkila Jan Raita Petteri Rinta-Opas Hilda Siikamäki Mitja Viinamäki Otso Ylä-Outinen Mustikka Luokka 6 A Anneli Soila Ale Sandesh Haverinen Meri Helanne Anette Huopana Konsta Huovila Hertta Kuparinen Juhana Lopatina Liisa Melvas Viola Saarlo Timo Salvato Fanni Sukura Matilda Tulkki Tatu Vainio Ville Waldén Rosa Viikki Sofia Virta Santeri Luokka 6 C Tiina Järnefelt Anttila Akseli Bergroth Camilla Björklöf Markus Bucusso Isabella Böök Daniel Euro Sofia Iivonen Eljas Jokipii Jauri Jylhä Aaro Kapanen Matilda Karlenius Tobias Karlsson Anni Kyrönseppä Ainu Lahdes Aino Lappi Lenni Lauronen Helmer Marjamäki Karim Mutka Aada Pöyry Ilmari Ratinen Julia Rautiainen Otto Saaritsa Joel Välimäki Viljami Örn Joakim Luokka 6 D Sini Wallin Aristil Oliver Barbaglia Sofia Bergroth Anton Hämäläinen Piita Janatuinen Kia Kenvin Samuel Kettunen Eeli Koskela Teemu Kytölä Kalle Könkkölä Nelli Laiho Kia Mertanen Julia Nemesszeghy Miklós Niittynen Iiris Raatikainen Sebastian Repo Anni Saxelin Ronja Silva Lincopán Yaritza Sällström Benjamin Luokka 7 A Riitta Ojamaa Asikainen Cecilia Balic Adrijan Falck Paiju Hakanpää Milla Hiilamo Tuomas Holmström Julius Hänninen Rita Isomäki Mimosa Jaatinen Milla Lappalainen Rauha Martinez Carlos Mustapää Nana Nardone Leo Pasanen Jasper Pastinen Una Rahikainen Petteri Rantalainen Amos Riikonen Leevi Stigzelius Kasper Toikkanen Maria Valve Kaisla Luokka 7 C Inkeri Cederström Böök Benjamin Cavén Olavi Cheritti Oscar Harjapää Roni Hiltunen Ada Hotakainen Kaisa Häkkinen Vili Kainulainen Tuukka Kallio Johanna Louhos Oona Lyytinen Taika Mantere Tekla Norrlin Kalle Pihlajamaa Ada Pukkila Daniel Rajantie Mikael Ruuska Venla Vainikainen Jonna Wickstrand Saana Luokka 8 A Sakari Harima Aarniranta Anton Ale Mamta Gudushauri Fatima Hulkko Vida Hänninen Nea Ikävalko Saara Kajanoja Raoul Karppinen Davia Kavonius Elina Kolsi Elsa Kuusiranta Vertti Laulaja Aino Leppänen Hanna Liljeberg Onni Liusvaara Juuso Lydman Kristo Löfgren Kati Mainz Robin Oksanen Olli Oksanen Oona Plopan Anastasia Rautio Miro Räsänen Veera Saari Kalle Salomaa Ilari Österman Camilla Luokka 8 C Liisa Kalliala Anttila Charlotta Benjaminsson Moona De Pascale Joonatan Grönmark Hanna-Julia Heliste Samuli Hiltunen Ossi Hukka Aino Jansson Isabel Kallio Emma Kallio Olga Kunttu Meri Laine Heidi-Enna Lonka Laura Makkonen Kaspian Nordgren Lotta Nyström Iiris Pajunen Jalmari Parkkonen Luukas Silander Ada Tamminen Erik Toija Leevi Törrönen Otso Wickstrand Pinja Viinamäki Moona Luokka 9 A Luokanvalvoja Esa Tuominen Aarnio Essi Cser River Friman Erik Heimsch Lucas Hienonen Henri Huovinen Pinja Jaatinen Henna Kujala Christina Lappalainen Taisto Mähönen Susanna Nardone Luna Niemi Touko Pellikka Jalmari Peuranheimo Matilda Rissanen Emma Saikkonen Anni Salomaa Sakari Salonen Luka Saukkonen Taava Sillanpää Carita Siltala Veli Sukura Fanny Sundström Dan Terävä Unna Tärk Mona Luokka 9 C Luokanvalvoja Tanja Nyholm Airos Maija Hanhijoki Tuuli Hermansson Vilja Hämäläinen Akseli Janatuinen Oona Kinnunen Sohvi Kivilahti Joona Kolehmainen Jemina Kytölä Helmi Lahti Asser Lankinen Eino Lauronen Margareeta Lempiäinen Ida Löf Lotta Marttinen Katariina Naukkarinen Waltteri Nemesszeghy Timea Nevalainen Helmi Niemi Tuomas Nurmikari Mikke Oey Lilja Puuska Anni Sihvonen Inka Taylor Nina Voitila Kaneli 28 29

16 Luokka 10 A Luokanvalvojat Anna-Mari Karjalainen Esa Lukkarinen Ajomaa Alisa Aryal Elisa Bucht Alice Diarra Mauno Edelmann Casimir Joutsenniemi Konsta Kemppi Milla Korkkinen Matilda Koskinen Ninni Kulmala Tuomas Leppänen Ella Luostarinen Nelli Markkanen Oona Ohrankämmen Ella Oikkonen Saku Palo Tiina Seppänen Emmi Tervamaa Eemil Vainikainen Janika Virolainen Pauliina Vuorikkinen Melina Luokka 10 C Luokanvalvoja Riitta Kerman Aarbakke Isabelle Ailus Tuuli Benjaminsson Elf Eklund Henri Hellman Sade Hällfors Clarissa Jermakova Anastasja Kawase Mikael Koivula Juha Maijala Inka Miettinen Minttu Melissa Nevalainen Veera Olsbo Eva Olsbo Saara Pesso Susanna Pohjonen Antti Pöyry Iiris Ranin Kirre Rautiola Severi Repo Pyry Sakyi Milana Siltanen Lotta Tiusanen Kaisla Tunkelo Noora Wadunombi Malissa Vuori Rosa Luokka 11 A Luokanvalvoja Terhi Luotola Ale Namrata Andersson Henry Andersson Timitri Areva Viivi Björklöf Leila Furu Toora Hakola Anu Heimsch Melina Järnefelt Akseli Koskipuro Unna Leikola Taavi Liias Robert Nurmi Tove Pereira Adelia Pölkki Noona Ratia Annabel Ruokokoski Roosa Salmi Gene Salvila Inna Seppänen Emma Tapaninen Kristo Virta Oskari Zakowski Iris Luokka 11 C Luokanvalvoja August Tarkkio Bakun Elisa Crawford Emily Grönmark Jaakko Harjapää Anniina Hietala Sora Hossain Liana Jylhä Johannes Lagerblom Joni Lahnajärvi Antti Lappalainen Oskari Luostarinen Sara Mertsola Eero Muikku Marius Noutere Nadja Nurminen Ida Olsbo Hanna Panjutin Alexander Passi Akseli Pihlajamaa Samuel Renko Aino Salminen Emma Vahlberg Emmi Luokka 12 A Luokanvalvoja Vesa Aaltonen Adiya Mimo Bálková Rozina Gudushauri Zurab Kiuru Sanna Kulmala Lauri Laitinen Jessica Meriläinen Kasperi Negin Martin-Risto Netková Pavlina Nuutinen Johannes Pössi Tatu Rissanen Julia Robles Rebecca Salonen Minja Siikjärvi Samuel Soferová Vendi Särkkä Anton Tervamaa Tilda Turppo Kalle Vermilä Leo Zakowski Vera Luokka 12 C Luokanvalvojat Juha Eskelinen Minna Eklund Harkki Elias Hermansson Vidar Hyry Aino Härkönen Nella Kanerva Hiski Kolehmainen Joona Lahtinen Janette Luotonen Aurora Maunola Aleksi Otamaa Johnny Palmu Juupe Reinikka Elma Saaritsa Leo Santanen Linda Strandén Ella Söderström Anna Tuominen Lotta Törrönen Ada Viitanen Victor Virtanen Sami Luokka 13 A Luokanvalvoja Pasi Salmela Ahlfors Antti Ahre Okko Bucht Lucas Forsström Jannica Furu Seera Helanne Henrietta Hippi Ina Huhtinen Kriti Jormola Viola Loginova Anne-Maria Mantere Emil Minkkinen Ida Mäenmaa Jan-Robert Otsamo Elina Rauhala Linda Sahlberg Aino Salonen Topi Sharma Arun Sirviö Tuomas Torkkeli Laura Vilkevuori Alvar Luokka 13 C Luokanvalvoja Pasi Salmela Airos Salli Arnkil Aapo Björklöf Katri Hertzen von Martin Huttunen Maija Järvensivu Mira Jääskeläinen Erika Kosunen Tiia Kuusto Oliver Kuutsa Sonja Luotonen Johanna Mikkola Risto Ntiamoah Elettra Ouahi Samir Potinkara Petra Pulkkinen Milja Rahikainen Severi Ruuska Arttu Toiviainen Riku Vanajas Kaius Pienryhmä Jaakkola Pienryhmäopettaja Pirjo Jaakkola Black Amron Gröhn Rebecca Nurmikari Mea-Netta Pirhonen Ville Tuulispää Akseli Kouluruokalasta ravintola Rudolf Koulun ravintolatoiminta siirtyy elokuussa eettiseen ja ekologiseen ruoanvalmistukseen erikoistuneelle KK Kruska Oy:lle. Tervetuloa Kruska ja uusi ravintola Rudolf! Ruoan eettisyys, ekologisuus ja terveellisyys kuuluvat olennaisena osana steinerkoulujen toimintatapaan. Helsingin Rudolf Steiner -koulun ruokatoimikunta (ent. ruokaryhmä) on tehnyt jo vuosien ajan ansiokasta työtä kouluruoan ja -ruokailun kehittämiseksi. Tämän työn tuloksena kannatusyhdistyksen hallitus päätti vuoden 2012 lopussa, kilpailutuksen jälkeen solmia ateriapalvelusopimuksen KK Kruska Oy:n kanssa. Ekologiseen ja eettiseen ruokatuotantoon erikoistunut ravintola-alan yritys pyörittää myös Kuvataideakatemian tiloissa toimivaa Kasvisbaaria sekä pitopalvelua. Kruskan pyörittämä Ravintola Rudolf aloittaa toimintansa molemmilla kouluilla elokuussa Rudolfissa tarjotaan päivittäin eettisesti toteutettua sekaruokaa sekä vaihtelevia ja maukkaita kasvisruokia. Kouluruoassa käytetään runsaasti luomuraaka-aineita, ja ruoka valmistetaan pääsääntöisesti koulun omissa keittiöissä. Kruskan yrittäjät Hanni Brotheus ja Tuija Ruuska ovat pitkän linjan ravintolaalan osaajia, joilla on vahva luomuraaka-aineiden tuntemus ja suorat yhteydet kotimaisiin tuottajiin. Lisäksi Helsingin Rudolf Steiner -koulu on Tuijan lasten opinahjo, joten yhteisö on hänelle tuttu jo monien vuosien ajalta. Ei niin hyvää, ettei jotain haikeaa... Lämmin kiitos kuluneista vuosista A- ja C-koulun iloisille ja avuliaille emännille Eila Jokilalle ja Pirjo Kestilälle sekä koko Fazer Amican keittiöhenkilökunnalle. Onnea ja menestystä uusiin haasteisiin! 30 31

17 Helsingin Rudolf Steiner -koulu

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015 Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ klo 15.00-15.40 Työpaja A Näppäri Fredrika-sali MAX. 30 Gyldén Jasmin Jalonen Maria Kauranen Aino Kauranen Elisa Lännistö Silja Vuorela Hilda Vuorre

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 27.1.2016, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km AIKA-AJOT T10 0,6 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen

Lisätiedot

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura 23.01.13 18.29.11 Sarja T08 (0,2 km) 1 18.31.00 2 18.31.15 3 18.31.30 4 18.31.45 Emilia Ristimäki Pojanluoma 5 18.32.00 Kaisla Koivu

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 3.9.14 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Alina Jaatinen Punkasalmi 7,9 2 Wilma Asikainen Kulennoinen 8,0 3 Emilia Kosonen Punkasalmi 8,9 1 Helmi Karjalainen Kulennoinen

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1 LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Ampuja Hilma 5 18:32:30,0 Kallinen Lahja 6 18:33:00,0

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359

Lisätiedot

MLL / PAKILA Kesäkisat 2014

MLL / PAKILA Kesäkisat 2014 Pituushyppy Tytöt 2002-2003 1 Lehikoinen Iiris 2,6 50m Juoksu Tytöt 2002-2003 1 Lehikoinen Iiris 9,37 Pituushyppy Pojat 2002-2003 1 Räsylä Riki 2,81 2 Virrantuomi Veeti 2,68 3 Aho Anssi 2,25 4 Nygren Oscar

Lisätiedot

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset:

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset: Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat 23.6.2015 Tulokset: T5 40 m 1) Siiri Ovaska 9,1 2) Tinka Lainio 10,1 3) Enna Antikainen 10,2 4) Silva Järvi 10,6 4) Anniina Mero 10,6 6) Saana Numminen 10,8 7) Helmi

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 LOPPUTULOKSET N0 0,km Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:, 00:00:00,0 Lahja Kallinen Lahden Hiihtoseura 00::, 00:0:, 8..0 0:: M0 0,km 0 Leo Rajaniemi Lahden Hiihtoseura 00:0:09, 00:00:00,0 Hermanni Latonummi Hollolan

Lisätiedot

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset.

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. T3 40m 1. Ella Salonen 13,3 2. Ilona Sinivaara 15,2 3. Aada Vainionpää 17,2 4. Sofia Alavuo 19,5 5. Lilli Tarkanmäki

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

SARJA SEURA SARJA SEURA 6-9V POJAT KATA 5-7V POJAT PYYKKIPOIKAOTTELU

SARJA SEURA SARJA SEURA 6-9V POJAT KATA 5-7V POJAT PYYKKIPOIKAOTTELU 6-9V POJAT KATA 5-7V POJAT PYYKKIPOIKAOTTELU 1. Johannes Nyholm Gijomonkai karate club Sipoo 1. Jesse Aalto Tapanilan Erän karatejaos 2. Christian Virkkula Lohjan kamppailukeskus 2. Teo Pekkanen Tapanilan

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot

Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot 2.3.2017 T2013- (0,1 km V) 1 18.00.20 VAKANTTI 2 18.00.40 VAKANTTI 3 18.01.00 VAKANTTI 4 18.01.20 Eimi Nikula Hippo 5 18.01.40 Lyydia Mäkinen Hippo 6 18.02.00

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

OSMO Yleisurheilukisat , Kalannin urheilukentällä Osallistujia yhteensä 163

OSMO Yleisurheilukisat , Kalannin urheilukentällä Osallistujia yhteensä 163 OSMO Yleisurheilukisat 17.5.2015, Kalannin urheilukentällä Osallistujia yhteensä 163 TULOKSET: TYTÖT 3v (2012) JUOKSU 20m 1) Aino Tättilä 7,0 2) Estelle Palmroth 7,8 3) Meea Heinonen 8,3 4) Aura Maikola

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille!

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille! Kiitos kaikille osallistujille! Pojat juoksu 20 m Tytöt 2010 juoksu 20 m 1 Kasperi Möttönen 5,5 1 Aada Paananen 5,47 2 Topi Turpeinen 5,59 2 Tiia Markkanen 5,93 3 Antti Paloviita 5,83 3 Oona Pekonen 6,22

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet H18 1 Ovaska Janne LuuRa 34 Poissa Poissa 12 12 10 2 Tonder Aapo SKVuoksi 18 Poissa Poissa Poissa 10 8 H16 1 Husu Miika SKVuoksi 36 #8 8 10 10 8 2 Klemola

Lisätiedot

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT 30.8.2016 KAJALASSA 40m T3 1. Heljä Halonen 13,8 2. Elviira Rauniomaa 15,7 3. Maisa Tanska 16,2 4. Helmi Pohjola 16,7 5. Alisa Ruotsalainen ja Anna Kovács-Balogh 16,9

Lisätiedot

SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP 4/4 PARKANO KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUS SU 17.3.2013 klo 12.00 TULOSLUETTELO

SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP 4/4 PARKANO KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUS SU 17.3.2013 klo 12.00 TULOSLUETTELO SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP 4/4 PARKANO KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUS SU 17.3.2013 klo 12.00 TULOSLUETTELO Parkanon Urheilijat SATAKUNNAN KANSAN JUNIOR- JA SEURACUP PARKANOSSA KÄENKOSKEN HIIHTOKESKUKSESSA

Lisätiedot

(7) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat , Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset

(7) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat , Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset 22.6.2016 1 (7) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat 22.6.2016, Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset T5, 400m 1 Maiju Laakso 0:02:02,5 2 Oona Lindblom 0:02:08,8 3 Sofia Mäki 0:02:09,8 4 Aila Aitolehti 0:02:15,0

Lisätiedot

Koululaisten uintikisat 4.2.2016

Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Koululaisten uintikisat 4.2.2016 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Emilia Karppinen PB Lehtikankaan koulu 21.55 2 Veera Juntunen Nakertajan koulu 21.80 3 Anni Liuski Lohtajan koulu 22.12 4 Nella Valtanen

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot

Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot Page 1 of 6 Keski-Pohjanmaan Op, Ylivieska Hippo-Hiihdot 2.3.2017 T2013- : 0,1 km (V) 1. 7 Mira Maunumäki Hippo 1:35,0 +0,0 2. 14 Saaga Myllylahti Hippo 1:44,8 +9,8 3. 6 Aava Jylhä Hippo 2:27,3 +52,3 4.

Lisätiedot

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013

Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 Koulujenväliset YU-kilpailut 2013 1. lk tytöt 1 Heikkilä Alviina 14,0 1 175 1 9,13 4 6 2 Soini Maija 14,1 2 151 3 10,44 1 6 3 Halminen Tanja 14,6 4 160 2 9,64 2 8 4 Lehtimäki Alina 14,9 6 131 6 9,21 3

Lisätiedot

AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist.

AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. AVOIMET PM-VAUHDITTOMAT SISÄHYPPYKILPAILUT 13.1.2013 Tulokset Sija korkeus pisteet pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. Tytöt 9 2-ottelu pituus pisteet 3-loikka pisteet yhteispist. 1 Nora Koskela-Koivisto

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

ESPOON KILPAILUT

ESPOON KILPAILUT ESPOON KILPAILUT 6.10.2007 Tytöt 2. luokka 1998-2000 1 Milla Majaniemi 1999 Kieppi 8,55 8,60 8,45 8,95 34,55 2 Sharon Benizri 1999 Kieppi 7,70 8,60 8,40 9,20 33,90 3 Hanna Lehtovirta 1999 Kieppi 7,30 8,25

Lisätiedot

Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla

Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Tulokset 2.lk tytöt 1 km 1 4 Sanni Rajala Tuiskula 2.lk t 0:02:00 0:05:50 0:03:50 2 3 Ella Huuskonen Mieto 2.lk t 0:01:30 0:05:46 0:04:16 3 12 Sonja Hietamäki

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Miehet 10 vuotta 3 km p 1. Vilho Stenman Uuraisten Urheilijat 11.20,7 2. Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.29,9 0.09,2 3. Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.39,8 0.19,1 4. Antto-Ville Heinonen Keuruun

Lisätiedot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4

Lisätiedot

Kerimäen koulujen yu-kilpailut Tulokset

Kerimäen koulujen yu-kilpailut Tulokset Tytöt 8 vuotta 40m alkuerät Nimi: Koulu: Tulos: Alkuerän sijoitus: Maria Lehikoinen KK ala 7,5 1. Paula Hietalahti Louhi 7,7 2. Mette Huju Anttola 7,8 3. Tiia Käyhkö KK ala 7,9 4. Emma Puustinen Anttola

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta Taitajat Sijoitus Nimi Seura Pisteet Erikoismaininta 1. Sanni Koskinen 40,66 2. Vilma Kangasaho 36,00 3. Pinja Salmi 34,00 4. Kristiina Venäläinen KuLS 33,32 5. Veera Häkkinen KuLS 32,67 6. Sanna-Mari

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET. P7 40 m. Tuuli: NWND. 1. Antoni Rose 7, Elias Karvonen 8, Arttu Heiskanen 8, Anttoni Auvinen 8,46

OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET. P7 40 m. Tuuli: NWND. 1. Antoni Rose 7, Elias Karvonen 8, Arttu Heiskanen 8, Anttoni Auvinen 8,46 OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET P7 40 m 1. Antoni Rose 7,98 2. Elias Karvonen 8,06 3. Arttu Heiskanen 8,30 4. Anttoni Auvinen 8,46 5. Matias Varis 8,84 P7 Pituus 1. Antoni Rose 2,70 2. Matias Makkonen

Lisätiedot

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT : 1,0 km 1. Haikara Sanni Haikara 3.31,7 2. Järviluoma Tuuli

Lisätiedot

Keski-Suomen Piirinmestaruusviestit (1P+2V) Lopputulokset

Keski-Suomen Piirinmestaruusviestit (1P+2V) Lopputulokset Keski-Suomen Piirinmestaruusviestit (1P+2V) 4.3.2014 Lopputulokset Saarijärvi M10 3x1.5 km 1P+2V 1 1 Jämsänkosken Ilves 1 16.20 1. osuus Elmeri Seppänen 5.01 5.01 1 2. osuus Juho Virkajärvi 5.31 10.32

Lisätiedot

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4

Lisätiedot

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97) Tytöt C15 (-97) Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujot- Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppu- SPL aika väh. telu aika väh. o/m v/m aika MERKKI 1. Putkonen Melina JyPK 35,9-9 26,9-4 40,7 28,7 29,4-13

Lisätiedot

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30 Aikataulu 19.3.2016 Aluedebytantit 8.00-8.36 1 Maiju Oksanen Hyvinkään Taitoluistelijat, HyTL 2 Stella Sjöblom Tuusulan Luistelijat, TL 3 Anni Rantanen Vihdin Taitoluistelijat, VTL 4 Anette Rönkkö Tuusulan

Lisätiedot

Koulujen välisten kisojen tulokset

Koulujen välisten kisojen tulokset Koulujen välisten kisojen tulokset 12.9.2012 T8 40m Finaali 1. Oona Nousiainen KKK 7,44 2. Nelli Paloheimo Anttola 7,53 3. Iida Friberg KKK 7,62 4. Inka Holopainen KKK 7,95 5. Senni Turtiainen KKK 8,20

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt

YU-kilpailut lk pojat. 2. lk tytöt. 2.lk pojat. 3. lk tytöt YU-kilpailut 2014 1. lk tytöt 60 m Sija Pituus Sija Pallo Sija SIJAPIST. 1 Koivumäki Janica 13,9 2 185 2 11,44 1 5 2 Lehtonen Elsa 13,6 1 194 1 6,56 5 7 3 Kuru Milja 15,1 4 185 2 10,20 2 8 4 Koivisto Aliisa

Lisätiedot

Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos

Taulukko1. 3.lk tytöt pallonheitto 3.lk tytöt pituus 3.lk tytöt 50m 3.lk tytöt 600m Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos Nimi Tulos 1.lk tytöt 200m 1.lk tytöt 50m 1.lk tytöt pallonheitto I Darja Trubitson 40,16 I Darja Trubitson 9,09 I Ella Lehtola 13,93 II Sofia Vuorela 45,01 II Emilia Saarinen 9,76 II Inkeri Tikka 13,33 III Emilia

Lisätiedot

Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7

Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7 Katso tulokset Yleisurheilukilpailujen alkusivu Palkinnot 29.9.2000 Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7 2008 Tulokset 0 lk pojat 60 m 1. Rintanen Joonas 12,96 Haapamäki

Lisätiedot

Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo Hauhia Aleksi 3 Pojat

Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo Hauhia Aleksi 3 Pojat Luokka T/P Koulu Emit Emitin nro Osallistujia/sarja Lähtöaika Frusti Paavo 3 Pojat Isokylä Toukolanpuisto puuttuu klo 9.30-9.37 Hauhia Aleksi 3 Pojat Marttila oma lähtöajoista Hölsö Aaro 3 Pojat Asema

Lisätiedot

Taulukko1. 4. Vihdin Autotalo-sarjakilpailut Mukana oli 147 urheilijaa.

Taulukko1. 4. Vihdin Autotalo-sarjakilpailut Mukana oli 147 urheilijaa. 4. Vihdin Autotalo-sarjakilpailut 29.06.15 Mukana oli 147 urheilijaa. P3 40m 1 Leo Petsalo 12,8 2 Aleksi Leino 13,7 3 Otso Muittari 14,0 4 Wiljami Björn 14,5 5 Oliver Merikallio 15,2 6 Evert Artola 15,7

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa 31.01.2016 Merikarvian Into tulosluettelo Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4, 31.01.2016, Merikarvia N6 : 0,5 km Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty:

Lisätiedot

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 168 Vehkalahden Veikot 15.44,4 Osuus 1 Maria Emilia

Lisätiedot

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry. 300m (250m rata) 1. I 44 Tuomas Koivisto HLK E pojat O 43 Pyry Kilpeläinen KENSU E pojat 2. I 48 Sampsa Santtila SU E pojat O 45 Rasmus Toivainen HLK E pojat 3. I 47 Joonatan Salin SU E pojat O 46 Urho

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

EPOPin HIPPO-hiihdot lapsille 9.3.2016 Järj: SHS / EPOP / K-Supermarket*

EPOPin HIPPO-hiihdot lapsille 9.3.2016 Järj: SHS / EPOP / K-Supermarket* EPOPin HIPPO-hiihdot lapsille 9.3.20 Järj: SHS / EPOP / K-Supermarket* tettu 09.03. klo 2.0. Sivu T0 (0,2 km) Lähti : 4 209 Iisa Rajala.3,9 2 34 Lilja Metsäranta.3,7 +22,8 3 97 Oona Muhonen.4,9 +28,0 4

Lisätiedot

2. Vihdin Autotalo -nappulakilpailut Osallistujia yhteensä 146

2. Vihdin Autotalo -nappulakilpailut Osallistujia yhteensä 146 2. Vihdin Autotalo -nappulakilpailut 23.5.2016 Osallistujia yhteensä 146 P3 40m 1 Oliver Hautaviita 13,5 2 Emil Pesola 15,8 3 Samuel Nåhls 17,5 4 Heikki Seppälä 17,8 5 Antti Seppälä 20,2 6 Kasper Taavitsainen

Lisätiedot

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 15.1.2015 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 15.1.2015 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 15.1.2015 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura 14.01.15 17.16.26 Sarja T2010 (0,3 km) 1 18.31.00 2 18.31.15 3 18.31.30 Minnea Lemberg 4 18.31.45 Vanilja Luoma 5 18.32.00 Anni Eerikäinen

Lisätiedot

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR

H13 D13 H12 D12 H11TR D11TR H10RR D10RR P13TR T13TR P12TR T12TR P11RR T11RR P10RR T10RR H13 (Lähti: 3, Keskeytti: 0, : 0) 1. h13 Ahola Erik 10.54 2. h13 Hakola Matti 14.17 +3.23 3. h13 Grönholm Martti 23.02 +12.08 D13 (Lähti: 2, Keskeytti: 0, : 0) 1. d13 Annala Vilma 13.54 2. d13 Mäntymäki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PIIRINMESTARUUSVIESTIT (1P+2V) klo 18 Saarijärvi

KESKI-SUOMEN PIIRINMESTARUUSVIESTIT (1P+2V) klo 18 Saarijärvi KESKI-SUOMEN PIIRINMESTARUUSVIESTIT (1P+2V) 4.3.2014 klo 18 Saarijärvi M10 3x1,5 km (1P+2V) 18.00 1 Jämsänkosken Ilves 1 1. osuus Elmeri Seppänen 2. osuus Juho Virkajärvi 3. osuus Hannes Nurminen 2 Laukaan

Lisätiedot

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/...

https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/... Janan Mestaruuskilpailut Liinalammen kenttä 9.8.2012 TULOKSET M 100 m 1. Andrei Harenko 15,76 M Keihäs 1. Andrei Harenko 18,30 P7 40 m Tuuli: -0,7 1. Niklas Kinnunen 8,41 2. Leevi-Eelis Lindberg 8,68 3.

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

SPL Turku taitokilpailu 22.10.2013. SPL Turku taitokilpailu 22.10.2013

SPL Turku taitokilpailu 22.10.2013. SPL Turku taitokilpailu 22.10.2013 60 70 80 55 65 75 D12-pojat Pituuspotku m Väh. 75 85 100 1 Mastokangas Elias KaaPo 26.4 18 8.4 34.6 25.3-10.0 68-13.6 19.9 64.6 kulta 2 Pellonperä Eero Lieto 28.1 18 10.1 36.5 25.8-10.0 56-11.2 14.9 66.1

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

Seuraottelu Lahden Ahkera Tampereen Pyrintö Urheilukeskus, Lahti 7/9/2012 TULOKSET. Tuuli: NWND

Seuraottelu Lahden Ahkera Tampereen Pyrintö Urheilukeskus, Lahti 7/9/2012 TULOKSET. Tuuli: NWND Seuraottelu Lahden Ahkera Tampereen Pyrintö Urheilukeskus, Lahti 7/9/2012 TULOKSET P9 40 m 1. Arttu Pitkänen TampPy 6,93 2. Eelis Snåre LahdA 6,98 3. Miro Little TampPy 7,14 4. Danil Schröder LahdA 7,14

Lisätiedot

MLL / PAKILA Kesäkisat MLL / PAKILA Kesäkisat m juoksu Tytöt Sijoitus Sukunimi Etunimi Tulos

MLL / PAKILA Kesäkisat MLL / PAKILA Kesäkisat m juoksu Tytöt Sijoitus Sukunimi Etunimi Tulos 50 m juoksu Tytöt 2011-2012 1 Hoikka Bea 15,52 2 Niemi Lilja 16,56 3 Naskali Linnea 16,75 4 Hellen Mimosa 16,78 5 Lavila Lydia 17,55 6 Eskola Martta 17,56 7 Liemola Nea 17,88 8 Vepsäläinen Soila 17,96

Lisätiedot

Sarjahiihto 13.1.2016, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto 13.1.2016, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 13.1.2016, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km T10 1 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura 0:01:40 2 Vilma Hakonen

Lisätiedot

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO 141,5 183,5 244 LAJI 100M TYTÖT 7.LK PISTEET Venla Pirinen Pla 15.9 3 Aida Venjärvi Pla 16.0 2 Tea

Lisätiedot

(6) Keravan Urheilijat, Metsolantie 4, KERAVA Sähköposti: internet:

(6) Keravan Urheilijat, Metsolantie 4, KERAVA Sähköposti: internet: 1.6.2016 1 (6) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat 1.6.2016, Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset T5, 40m 1 Aada Kortelainen 0:00:09,2 2 Vappu Hentunen 0:00:09,5 3 Aila Aitolehti 0:00:10,3 4 Meeri Saha 0:00:10,4

Lisätiedot

(6) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat , Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset

(6) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat , Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset 4.8.2016 1 (6) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat 3.8.2016, Kalevan yleisurheilukenttä Tulokset Sijoitus T5, 40m Nimi 1 Sofia Mäki 0:00:09.2 2 Aila Aitolehti 0:00:09.4 3 Oona Lindblom 0:00:09.5 4 Aline

Lisätiedot

Hippokisat Varkaus Varkaus TULOKSET. Pojat m

Hippokisat Varkaus Varkaus TULOKSET. Pojat m Hippokisat Varkaus Varkaus 19.8.2014 TULOKSET Pojat 5-6 40 m 1. Konsta Husu 8,89 2. Jerry Keromaa 8,95 3. Joona Pekkarinen 9,05 4. Perttu Hynninen 9,08 5. Jonne Mehtonen 9,37 6. Justus Molari 9,42 7. Jesper

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi

Lisätiedot

Hippo 2015. Tytöt 2003-2004 Juoksu: 60m Nro Sukunimi Etunimi Tulos 1 420 Kokko Mona 9,61 2 421 Kuusijärvi Erika 9,62

Hippo 2015. Tytöt 2003-2004 Juoksu: 60m Nro Sukunimi Etunimi Tulos 1 420 Kokko Mona 9,61 2 421 Kuusijärvi Erika 9,62 Hippo 2015 Tytöt 2003-2004 Juoksu: 60m 1 420 Kokko Mona 9,61 2 421 Kuusijärvi Erika 9,62 Tytöt 2003-2004 1 421 Kuusijärvi Erika 3,82 2 420 Kokko Mona 3,70 Pojat 2003-2004 Juoksu: 60m 1 424 Mäkelä Arttu

Lisätiedot

Keravan Urheilijoiden Viikkokisat , Kalevan yleisurheilukenttä

Keravan Urheilijoiden Viikkokisat , Kalevan yleisurheilukenttä 29.5.2014 1 (5) Keravan Urheilijoiden Viikkokisat 28.5.2014, Kalevan yleisurheilukenttä T5 1. Pihla Klemetti, 9.40 2. Matilda Lopez, 9.70 3. Veera Kiviluoto, 10.00 4. Emma Suni, 10.60 5. Sinna Siljamäki,

Lisätiedot

Sakari Salonniemen Muistohiihdot/ Satakunnan Kansan Junior- ja Seuracup 2/4 hiihtotapa: vapaa

Sakari Salonniemen Muistohiihdot/ Satakunnan Kansan Junior- ja Seuracup 2/4 hiihtotapa: vapaa Sakari Salonniemen Muistohiihdot/ Satakunnan Kansan Junior- ja Seuracup 2/4 hiihtotapa: vapaa Vammalan seudun Voima TULOKSET SK Seura/JunnuCup2, 2.2.14 T U L O K S E T VsV N06; M06; N07; M07; N08; M08;

Lisätiedot

Raisio, Kerttula TULOKSET

Raisio, Kerttula TULOKSET Raisio, Kerttula 27.5.2010 TULOKSET T7 pallonheitto 1 Aada Aho, RaisKu 14,74 2 Elsa Leppälä, RaisKu 10,76 3 Wilma Vaihi, NaantLöy 10,11 4 Riina Lehtonen, RaisKu 8,62 5 Lyydia Tättilä, Raisku 8,56 6 Anna

Lisätiedot

3.-6. luokkien uintikisat

3.-6. luokkien uintikisat Uintitulokset 1 (8) 3.-6. luokkien uintikisat 5.2.2015 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Katri Oksa Kätönlahden 20.54 2 Elisa Mattila Keskus 22.12 3 Veera Juntunen Nakertajan 22.71 4 Veera Kyllönen 23.60

Lisätiedot

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA 15.8.2016 Tytöt 5 v. 40 m 1. Moilanen Liisa 10,86 2. Graber Anna 11,62 3. Luokkanen Veera 11,66 4. Kaijala Aino 12,26 5. Juurikka Anni 12,36 6. Puolakanaho Sara 12,58

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN ALUEMESTARUUS, SG VIRALLISET LOPPUTULOKSET

ETELÄ-SUOMEN ALUEMESTARUUS, SG VIRALLISET LOPPUTULOKSET VIRALLISET : 4.6.2014 Paikka: Himos Järjestäjä: Salom- Sarjat: M/N U10, U12, U14, U16 ja YL Rinne: Bonus Korkeus: 135 TD: Kilpailun johtaja: Kilpailutuomari: Juha V Lintula Jarmo Konttinen Aino Lintula

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

ERITYISOPETTAJAN OPINNOT LUOKANOPETTAJAN KOULUTUKSEN JA KÄSITYÖN AINEENOPETTAJAN KOULUTUKSEN OPISKELIJOILLE 2017

ERITYISOPETTAJAN OPINNOT LUOKANOPETTAJAN KOULUTUKSEN JA KÄSITYÖN AINEENOPETTAJAN KOULUTUKSEN OPISKELIJOILLE 2017 ERITYISOPETTAJAN OPINNOT LUOKANOPETTAJAN KOULUTUKSEN JA KÄSITYÖN AINEENOPETTAJAN KOULUTUKSEN OPISKELIJOILLE 2017 YKSILÖHAASTATTELU JA RYHMÄTILANNE 7. 8.6.2017 Hakijat osallistuvat hakijalle yksipäiväiseen

Lisätiedot

11.4.2015 Aprilli shiai (judokilpailun)tulokset

11.4.2015 Aprilli shiai (judokilpailun)tulokset 11.4.2015 Aprilli shiai (judokilpailun)tulokset Järjestäjä toimi Kurikan Seibukan ry ja kilpailupaikkana oli Kurikan Monnari. Mukana kilpailuissa oli 190 kilpailijaa, edustaen 19 eri judoseuraa. Otteluita

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot