Kannen kuva Alina Pettinen, kuvataiteen diplomityö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kannen kuva Alina Pettinen, kuvataiteen diplomityö"

Transkriptio

1

2 Arkadian yhteislyseo Lepsämäntie Klaukkala Rehtori puh , Koulusihteeri puh , fax Kannen kuva Alina Pettinen, kuvataiteen diplomityö

3 ARKADIAN YHTEISLYSEO vuosikertomus LEPSÄMÄNTIE KLAUKKALA

4 ARKADIAN YHTEISLYSEON HISTORIAA Koulun perustaminen Opetusministeriö oikeutti päätöksellään fil.maist. Ada Äijälän perustamaan 8-luokkaisen Uusi Yksityinen yhteislyseo nimisen oppilaitoksen. Kouluhallitus vahvisti ohjesäännön ja koulu aloitti toimintansa 3-luokkaisena 1. pnä syyskuuta Koulun ensimmäisen johtokunnan muodostivat toimittaja J. Eteläpää, opettaja Anni Rautiainen, toimistusjohtaja I. Räsänen ja fil.maist. Ada Äijälä-Räsänen. Koulun neljä vaihetta: 1. Uusi Yksityinen Yhteislyseo toimi Balderin talossa Aleksanterinkatu 12. Koulun perustaja, ylläpitäjä ja johtaja, fil.maist. Ada Äijälä kuoli Koulu siirtyi perustetun Ada Äijälän Kouluosakeyhtiön omistukseen ja muutti syksystä 1928 alkaen sekä nimensä että toimipaikkansa. 2. Koulukujan Yhteislyseo toimi Teosofisen Seuran talossa Kansakoulukatu 8. Rinnakkaiskouluna oli Koulukujan kuusiluokkainen Yhteislyseo, Koulukujan kolmiluokkainen yhteislyseo. Kun koululle rakennettiin oma talo, se muutti jälleen sekä nimeä että paikkaa syksystä Arkadian yhteislyseo toimi Ada Äijälän Kouluosakeyhtiön omistamassa talossa Arkadiankatu 28. Rinnakkaiskouluna oli Arkadian kolmiluokkainen yhteislyseo. 4. Koulu jatkaa lukuvuoden alusta alkaen lukiokouluna Nurmijärven Klaukkalassa Arkadian koulukiinteistöt Oy:n omistamassa uudessa rakennuksessa osoitteessa Lepsämäntie 15, Klaukkala. Koulun johto Johtokunnan puheenjohtajat: Johtajat ja rehtorit: toimitusjohtaja Isak Räsänen arkkitehti Armas Rankka agronomi Erkki J. Kinnunen fil.tohtori Martti Salmi hallitusneuvos Rainer Söderholm professori Pertti Muukkonen professori Aulis Eskola valtiot.maist. Seppo Väätäinen majuri Seppo Tuomi talouspäällikkö Jaakko Kartano fil.maist. Ada Äijälä-Räsänen fil.maist. Hilja Vilkemaa fil.kand. Matti Kaisla fil.maist. Arne G. Waronen fil.maist. Ilmari Z. Wichmann fil.maist. Br. Arvi Rajala fil.maist. Martti Rönkkö fil.maist. Jaakko Julkunen Rehtori Jaakko Julkunen, puh , Koulusihteeri Virpi Häsä, puh , fax , Kouluisäntä Jari Sipilä, puh Terveydenhoitaja Karoliina Sundholm, puh Kuraattori Riina Myllyniemi, puh Ruokalan hoito Fazer Food Services, ravintolapäällikkö Annika Nevalainen, puh Siivous Syväsiivous ja pesu Oy, puh

5 Sisällysluettelo Katsaus lukuvuoteen 4 Tukevat vanhemmat 5 Lukiokuraattori 7 Opiskeluterveydenhuolto 7 Opiskelijakunta Ollaan kavereita - #kutsumua 9 Svenska dagen ruotsalaisuuden päivä 9 Kiinalaiset vieraat 10 Opiskelijavaihtoa Arkadian yhteislyseossa 11 Pariisin opintomatka 12 Mediakurssi tallinnassa 14 Erä Valkjärvi-projekti 18 Taidelinjan produktio Simbad 20 Baltian leirikoulu 22 Arkadian yhteislyseon johtokunta 24 Opettajat ja koulun henkilökunta 24 Lukiodiplomit 31 Puheviestintätaitojen päättökoe 31 Ylioppilaat Katusoittajaiset 34 Opinto-ohjauksen tapahtumia 35 Kuvia tapahtumista 38 Ilmoitusasiat 40

6 KATSAUS LUKUVUOTEEN Päättyvä lukuvuosi on Arkadian yhteislyseon 88. toimintavuosi. Koulumme on toiminut pitkän historiansa aikana neljässä eri paikassa, viimeiset kaksikymmentäneljä vuotta Klaukkalassa. Koulun tärkein tehtävä on edistää oppimista ja kasvua. Leimaa antavaa tälle lukuvuodelle on ollut pohdiskelu tietotekniikan hyödyntämisestä oppimisessa. Asiaa ovat vauhdittaneet lähenevät sähköiset ylioppilaskirjoitukset ja reilun vuoden päästä käyttöön otettavat uudet opetussuunnitelmat. Lukio-opiskelun ja ylioppilaskirjoitusten kehittämistarve vastaamaan muun koulutuksen ja yhteiskunnan tarpeita on kiistaton. Oppia on saatu tänäkin lukuvuonna runsaasti luokkahuoneen seinien ulkopuolelta. Perinteinen vaelluskurssi Lappiin Muonion lukion avustama tehtiin elo-syyskuun taitteessa, Pariisin opintomatka syyskuussa ja Baltian leirikoulu toukokuussa. Muutama vuosi sitten rakennettu korkeatasoinen luonnontieteen laboratorio on innostanut kehittämään tutkimusopetusta luonnontieteissä, aikaa myöten voitaneen puhua tiedeopetuksesta laajemminkin. Vaihto-opiskelijoita meiltä on ollut tänä lukuvuonna eri puolella maailmaa puolisen tusinaa. Liikuntatilojen suunnittelu yhdessä Nurmijärven kunnan kanssa on edelleen työn alla. Päätöksenteossa ja suunnittelussa ollaan edistytty hyvin. Tässäkin pyritään huomiomaan ympäröivän yhteiskunnan tarpeet eri liikuntamuotojen tyydyttämiseksi. Tavoitteena on, että koulumme takapihalle nousisi salibandymitoituksen mukainen halli Arkadia halli - parin vuoden sisällä. Seitsemättä vuotta toimiva taidelinja näkyy vakuuttavasti koulun arjessa. Maaliskuussa saatiin nauttia teatteritaiteen, musiikin, tanssin ja kuvataiteen yhteistuotannosta. Tänä vuonna produktio oli nimeltään Simbad. Vanhempainyhdistys - Arkadian yhteislyseon ystävät ry - on tukenut aktiivisesti koulun työtä. Wanhojen tanssit toisen vuosikurssin opiskelijoille on jo perinteinen vanhempainyhdistyksen hanke. Vanhempainyhdistys on hyvä foorumi olla mukana sisällä koulun toiminnassa, perinteisesti kaksi jäsentä sieltä on myös koulun johtokunnassa. Tänäkin vuonna on koulua muistettu erilaisin lahjoituksin. Kiitos kaikille stipendien ja lahjoitusten antajille. Professori Aulis Eskolan suunnittelema arkadialainen kultajoutsen lahjoitetaan perinteiseen tapaan kaikille uusille ylioppilaille kunniakirjan kera. Arkadian seniorit ry lahjoittaa kevään ylioppilaskirjoituksissa parhaiten menestyneelle eli primusylioppilaalle valkoisen ylioppilaslakin. Seniorit ry on pitänyt yllä tätä perinnettä vuodesta 1958 alkaen. Kuvataiteen vanhempi lehtori Tuula Tolvanen jää lukuvuoden lopussa eläkkeelle. Kiitos Tuulalle kahdesta yhteisestä vuosikymmenestä Arkadian yhteislyseossa. Opiskelijat ovat saaneet ohjausta lämmöllä kuvataiteen viehättävään maailmaan. Kuvataiteen opetus on kehittynyt vuosien varrella monipuolisesti. Kiitos myös kaikille koulumme ja opiskelijoidemme hyväksi työskenneille. Toivotan kaikille lukijoille miellyttävää kesää. Jaakko Julkunen, rehtori 4

7 KUVA: Tiina Taurula Arkadian historian ensimmäinen sähköinen koe tehtiin ( ) Abitin kautta. Koe oli kehityspsykologiasta. Koejärjestelyt toimivat hyvin ja opiskelijat antoivat positiivista palautetta sähköisestä kokeesta. TUKEVAT VANHEMMAT Arkadian Yhteislyseon Ystävät ry. eli kotoisammin vanhempaintoimikunta koostuu joukosta lukiolaisten vanhempia. Tukevuutamme kuvastakoot yhteinen päämäärä kaikkien opiskelijoiden hyväksi. Avattuna se voisi olla halu luoda lukiolaisille elämyksiä ja tuoda koulun perinteitä tutuksi sekä toisaalta olla luonteva linkki koulun ja kodin välillä. Olemme luonteeltamme avoin yhteisö, jossa on aina tilaa uusille ideoille ja uusille kasvoille. Yhdessä suunnittelu sekä järjestäminen nuorten hyväksi, tuo palkinnoksi meille vanhemmille muistojenreppuun runsaasti ilon aiheita ja nuorten kanssa yhdessä koettuja hetkiä. Mottomme voisi olla: Jaettu ilo on moninkertainen ilo. Lukuvuonna vanhempaintoimikunnan tavoitteena oli perinteisten Wanhojen tanssien iltajuhlan järjestelyihin osallistuminen sekä stipendien jakaminen kevätjuhlassa Näiden mahdollistamiseksi tehtäviimme lukuoven aikana kuuluu varojen keruu. Syksyllä aloitimme siis varojen keruun. Perinteeksi toiminnallemme on tullut osallistuminen Klaukkalassa järjestettäviin Muorin Markkinoihin. Myyntipöytämme täyttyi mm. leivontaherkuista, hilloista, karkeista sekä kädentöistä aina villasukista, koruihin ja puisiin naulakoihin. Tämän lisäksi myimme tilaisuudessa 200 arpaa. Arpojen myynnin olimme ulkoistaneet kahdelle aktiiviselle lukiolaisneidolle Helille ja Miralle jotka tekivät hyvää työtä. Kiitos heille. Varoja Markkinoiden lisäksi kerättiin käyttämällä vanhempien omia verkostoja ja suhteita. Tämän lisäksi saimme lähialueen yrityksiä tukemaan meitä tuotteiden, lahjoitusten sekä alennusten kautta. Haasteemme oli suuri mm. ennätyksellisen 140 oppilaan ilmaisen juhlalounaan mahdollistaminen. Tässä emme olisi onnistuneet ilman Arkadian yhteislyseon apuun tuloa. Lämmin kiitos kuuluu koululle. Varojenkeruun rinnalla, suunnittelimme syksyllä yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa Wanhojen Tanssien suurempia linjoja, unohtamatta pieniä yksityiskohtia. Ja helmikuussa 2015 kaikki oli valmista! Wanhojen Tanssit 2015 oli huikaiseva kokemus meille vanhemmille olla suunnittelemassa, järjestämässä ja lopulta nauttimassa iltajuhlasta. Olimme varanneet ammattivideokuvaajan tal- 5

8 lettamaan tanssit koulupäivän aikana, jotta voisimme itsekukin illalla videokuvaamisen sijaan nauttia taftien kahinasta, strassien kimmellyksestä sekä tummien pukujen tuomasta kontrastista väriloistoon. Iltapäivästä oli koululle varattu ammattivalokuvaaja, joka tallensi tanssiparit tyylikkäiksi kuviksi, muistoiksi itselle ja eteenpäin jaettavaksi. Juhlalounaasta vastasi pitopalvelu, luoden upea Menun, joka varmasti täytti kaikkien odotukset. Sitten olikin aika Wanhojen Tansseille 2015 näyttävän sisääntulon, hienon juonnon, puheiden ja maljojen nostamisen kautta. Loppuillasta tanssien jälkeen, me kaikki vanhemmat ja juhlavieraat nautimme kahvista ja leivonnaisesta yhdessä nuortemme kanssa. Kiitos Wanhat teidän ansiostanne saimme luoda kodin ja koulun yhteistyöllä upean ainutkertaisen tilaisuuden taas kerran. Kevät tuo lupauksen kesästä. Vanhempaintoimikunnalle se on myös stipendien jakamiseen liittyvää aikaa. Tänä vuonna halusimme muistaa kuutta lukion oppilasta, joiden toiminnasta koulussa välittyy seuraava: Oppilas on muut huomioiva positiivisen hengen nostattaja. Päätöksen stipendien saajasta tekee opettajakunta, joka on läsnä nuortemme kanssa päivittäin kuullen, nähden ja kokien. Onnittelumme stipendien saajialle. Keväällä kävimme stipendien jaon yhteydessä läpi tanssiaisista saamaamme palautetta, jotta ensi syksynä osaisimme olla valmiimpia. Kaiken saamamme tiedon käsitelleenä ja tallentaneena, on helppo kääntyä jo ajatuksissa syksyyn. Kuten sukkulaviestissä viestikapulan siirtyminen seuraavalle on edellytys maaliin pääsystä. Tulevana syksynä siirrämme viestikapulan eli järjestelyvastuun Teille tulevien kakkosluokkalaisten vanhemmat juoksemme toki KUVA: Taika Lehtimäki alkumatkan mukana, jotta pääsette hyvään vauhtiin. Avuksenne tarvitsette myös ykkösluokkalaisten vanhempia meidän lisäksemme. Maali Teillä on helmikuun tansseissa ja toukokuun stipendeissä. Tervetuloa siis syksyn ensimmäiseen kokoukseen, jonka ajankohdasta tiedotamme koulun nettisivujen kautta elokuussa 2015 tarkemmin. Yhdessä tulemme jälleen luomaan ikimuistettavia hetkiä! Kiitos kaikille Wanhojen Tanssit tapahtumaan osallistuneille: opiskelijoille, rehtorille, opettajille ja koulun henkilökunnalle sekä muille yhteistyötahoille. On ollut ilo saada olla mukana Teidän aktiivisten ja sitoutuneiden ihmisten kanssa. Vanhempaintoimikunta haluaa onnitella kevään 2015 ylioppilaita sekä toivottaa menestystä elämän teille! Hyvää kesää! Vanhempaintoimikunnan puolesta, Minna Korpi Kannatusmaksut Arkadian Yhteislyseon Ystävät ry:n tilille: FI

9 Lukiokuraattori Lukiokuraattori on lukiossa toimiva sosiaalityön ammattilainen, jonka perustehtävänä on opiskelijan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen. Työ on sekä yksilötyötä, että yhteisön kanssa tehtävää kehittämis- ja arviointityötä. Lukiokuraattori osallistuu opiskelijahuoltoryhmän työskentelyyn. Lukuvuonna Arkadian yhteislyseossa on toiminut lukiokuraattori yhtenä päivänä viikossa. Lukiokuraattorin työhön on kuulunut mm. ohjausta ja neuvontaa sekä tukikeskusteluja. Tarvittaessa lukiokuraattori on lähtenyt opiskelijan kanssa hoitamaan viranomaisasioita sosiaalitoimeen, Kelaan, lääkäriin tai käynyt opiskelijan luona kotikäynnillä. Arkadian yhteislyseossa lukiokuraattorilta on haettu apua muun muassa taloudellisten etuuksien hakemiseen, mielenterveys- ja motivaatio-ongelmiin, perhesuhteissa oleviin vaikeuksiin, itsenäistymiseen liittyviin kysymyksiin sekä vaikeuksiin kaverisuhteissa. Kulunutta lukuvuotta on sävyttänyt elokuussa voimaan tullut uusi oppilas-ja opiskelijahuoltolaki sekä huhtikuussa voimaan tullut sosiaalihuoltolaki, joiden haltuunotto ja toteutus käytännössä ovat työllistäneet paljon. Syksyllä järjestettiin opiskelijoiden hyvinvointikysely ja be a friend day tapahtuma hyvinvoinnin teemaan liittyen. Lukiokuraattori: Riina Myllyniemi Opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon tarkoituksena on tarjota opiskelijalle terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä palveluja sekä tukea koko opiskeluyhteisön hyvinvointia. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana terveydenhoitaja tarjoaa jokaiselle opiskelijalle aikaa terveystarkastukseen. Lääkärintarkastus ajoittuu tytöillä ensimmäiseen opiskeluvuoteen, pojilla lääkärintarkastus on kutsuntavuonna (tavallisesti toinen opiskeluvuosi). Suunnitelmissa on järjestää ryhmämuotoinen terveystapaaminen kolmannen vuoden opiskelijoille. Kuluvana lukuvuonna olen ollut paikalla Arkadian yhteislyseossa pääsääntöisesti maanantaista torstaihin, joka toisen viikon maanantain olen ollut toisella koululla. Tulevana lukuvuonna olen paikalla n. neljä päivää viikossa, lukuvuoden alettua tiedotan paikallaolopäivistäni. Päivittäin minut tavoittaa puhelimitse tai Wilma-viestillä, poikkeuksista on tiedote puhelinvastaajassani. Koululääkärin vastaanotto on säännöllisesti koululla, ajanvaraus onnistuu minun kauttani. Olen töissä myös kesällä, kesä- ja elokuussa, puhelinvastaajassa on viestiä paikallaolostani. Kesäaikana aika vastaanotolle kannattaa sopia etukäteen soittamalla tai viestillä. Opiskeluterveydenhuollon palveluiden kautta on mahdollista saada terveystodistus mm. ajokortin suorittamista varten. Myös erilaiset rokotukset, ompeleiden poistot yms. onnistuvat opiskeluterveydenhuollon kautta. Terveydenhoitajan vastaanotolta saa apua ja neuvontaa äkillisissä sairastapauksissa. Tärkeä osa opiskeluterveydenhuollon palveluita on ehkäisy- ja seksuaaliterveysneuvonta. Terveydenhoitajan luona voi lisäksi käydä keskustelemassa mm. mielialaan ja jaksamiseen liittyvistä asioista, yhdessä voimme pohtia jatkosuunnitelmia. Terveydenhoitaja toimii myös osana koulun opiskelijahuoltoryhmää yhdessä rehtorin, opintojen ohjaajan, erityisopettajan ja kuraattorin kanssa. Terveydenhoitaja Karoliina Sundholm 7

10 Opiskelijakunnan hallitus Jäsenet: 13A Konttila Verena, sihteeri 13A Suontausta Ida, puheenjohtaja 13C Rantanen Mikael, varapuheenjohtaja 13D Hulmi Venla, rahastonhoitaja 13D Lindbohm Nikolai 14A Kokkola Olli 14A Lehtimäki Taika 14B Huhtinen Oskari 14B Juutinen Jussi 14D Sundholm Jessica Opiskelijakunnan hallitus aloitti toimintansa heti kun lukuvuosi lähti käyntiin elokuussa 2014 valitsemalla viisi uutta innokasta jäsentä ensimmäisen vuosikurssinsa aloittaneiden joukosta. Tänä vuonna hakemuksia olikin melko paljon kahlattavana läpi! Myös uudet roolit hallituksen sisällä piti valita pikaisesti: puheenjohtajaksi valittiin Ida Suontausta, varapuheenjohtajaksi Mikael Rantanen ja sihteeriksi Verena Konttila. Venla Hulmi jatkoi jo edelliseltä vuodelta tutussa tehtävässä rahastonhoitajana. Syksyllä opiskelijakunnan hallitus järjesti koulukuvauksen, joka sujui ongelmitta ja sopimus tulevia kolmea vuotta varten saatiin aikaiseksi saman kuvaajan kanssa. Elokuussa saimme neuvoja ja apuja opiskelijakuntatoiminnan kehittämiseen Suomen lukiolaisten liiton vierailtamme. Heidän innoittaminaan lähetimme Nikolain, Mikaelin, Ollin ja Oskarin etsimään lisää eväitä toimintaamme Water-opiskelijakuntafestivaaleilta Jyväskylästä Ruotsalaisuudenpäivänä hallitus järjesti päivän teemaan liittyvän tapahtuman, josta saimme positiivista palautetta sekä opiskelijoilta että opettajilta. Avustimme myös lastenoikeuksienpäivän vuoksi vietetyn kiusaamisen vastaisen tapahtuman järjestämisessä. Joulukuussa opiskelijakunnan hallitus järjesti kouluajan ulkopuolella koko Arkadian yhteislyseon oppilaille yhteiset pikkujoulut ja viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa toivotimme hyvää joulua jakamalla kaikille glögiä ja pipareita. Keväällä hallituksen tehtäviä olivat muun muassa abien penkkaripäivän koristelujen rahoittaminen, seuraavan vuoden abien abivaatteiden sovituksen ja logokilpailun järjestäminen ja abiristeilyn varaaminen. Wanhojenpäivänä järjestimme tanssijoille varsinaisen juhlatilaisuuden jälkeen yhteiset jatkot, joiden kanssa jouduimmekin melkoisiin vaikeuksiin informaation puutteen takia, mutta lopulta lupa-asiat saatiin kuntoon ja wanhat saivat ansaitut juhlansa. Vappua juhlistimme opiskelijakunnan tarjoileman siman ja keksien merkeissä ja lukuvuoden päätteeksi suunnittelimme ohjelmaa viimeiseksi koulupäiväksi ennen kesälomalle lähtöä. 8 Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää kesälomaa kaikille toivottaa opiskelijakunnan hallitus! Ida Suontausta

11 Ollaan kavereita - #kutsumua Tänä vuonna koulussamme järjestettiin Ollaan kavereita päivä (Be a friend day). Lapsenoikeuksien päivän ympärille järjestettyssä tapahtumassa saimme kuulla erityisnuorisotyöntekijä Tanja Oguntuoasen pitämän puheen kiusaamisesta ja sen vaikutuksista. Videolla nähtiin mihin äärimmäisyyksiin kiusaajat ja kiusattukin saattavat lopulta päätyä. Koulu halusi tapahtumalla osoittaa että kiusaaminen ei ole hyväksyttävää ja siihen puututaan. Arkadian kultaiset säännöt käytiin läpi ja koko koulumme osallistui lukiolaisten liiton käynnistämään kiusaamisenvastaiseen #kutsumua kampanjaan. Kaikille jaettiin värilliset laput, johon kirjoitettiin kaksi sanaa, joista toinen kuvasi lokeroa johon itseä oli yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisi muiden muistavan itsestään. Koulukuraattori Riina Myllyniemi esitteli aikaisemmin syksyllä tehdyn kouluviihtyvyys kyselyn tulokset. Tapahtuma oli oikein onnistunut. Erityisnuorisotyöntekijän puhe oli todella inspiroiva ja kaikki vakuuttivat olevan mukana yhteisessä tavoit- M.Sipura teessamme tehdä Arkadiasta kiusaamaton ja suvaitseva lukio! Jessica Sundholm Ruotsalaisuuden päivänä torstaina koulumme opiskelijakunnan hallitus järjesti ruotsalaisuuteen liittyvän tapahtuman. Suurin osa opiskelijoistamme pukeutui sini-keltaisiin vaatteisiin ja käytävillä näkyi myös Ruotsin jääkiekkojoukkueen pelipaitoja. Koulun käytäviä oli koristeltu opiskelijoiden tekemillä Ruotsin lipuilla. Tapahtuma pidettiin koulun ala-aulassa, missä järjestettiin muun muassa musiikkiesityksiä, ruotsinkielinen puhe- ja tietokilpailu. Tietokilpailussa oikein vastanneille annettiin palkinnoksi ruotsalaista suklaata. Mikael Rantanen ja Nikolai Lindbohm Svenska dagen Ruotsalaisuuden päivä 9

12 Kiinalaiset vieraat Arkadian yhteislyseo on tehnyt yhteistyötä yhdessä Nurmijärven yhteiskoulun, Rajamäen lukion ja Keuda Nurmijärven kanssa Pekingin keskustassa sijaitsevan Beijing YuYing Middle School in kanssa vuodesta 2008 lähtien. Opintomatkoja on tehty tähän mennessä suuntaan ja toiseen yhteensä kymmenkunta. Helmikuussa 24 opiskelijaa ja 4 opettajaa saapuivat puolentoista viikon vierailulle Nurmijärvelle. Osa ajasta kului vierailuihin Rovaniemelle ja Tukholmaan. Vieraat pääsivät tutustumaan heti alkuun autenttisesti suomalaisen lukion traditioihin; penkkari- ja vanhojenpäiviin. Toki seurattiin oppitunteja ja oltiin mukana koulun arjessa isäntäopiskelijoiden opastamana. Opettajat tutustuivat kaikkiin neljään oppilaitokseen. lltaisin ja viikonloppuna kiinalaiset opiskelijat saivat nauttia suomalaisten perheiden vieraanvaraisuudesta ja arkielämästä. Opettajille järjestettiin omaa ohjelmaa. Sunnuntaista lähtien koko ryhmä oli koossa majoittuen hotelliin tai matkustaen. Vierailukohteina Helsingissä ja lähiympäristössä olivat Kiinan suurlähetystö, Helsingin yliopisto, tiedekeskus Heureka ja luontokeskus Haltia sekä jotkut turistinähtävyydet. Ryhmä osallistui myös kiinalaisen uuden vuoden juhliin Helsingin keskustassa, joidenkin opiskelijoiden esiintyessä juhlassa. Kymmenen päivän rasittama ryhmä suuntasi suoraan Ruotsin laivalta lentokentälle viimeisiä ostoksia tekemään ja valmistautumaan reilun seitsemän tunnin paluulentoon. Syksyllä nurmijärveläinen ryhmä lähtee vastavierailulle Pekingiin ja mahdollisesti Shanghaihin. Yhteistyö siis jatkuu! 10 Heurekassa

13 OPISKELIJAVAIHTOA ARKADIAN YHTEISLYSEOSSA Vaihto-oppilaat: Yucel Isil, Turkista Tuti Marina, , Australiasta Vaihto-oppilaana: Lukuvuosi Korhonen Milla, USA Korkee Santri, USA Kosonen Janika, Ruotsi Kulmala Jeremias, Dominikaaninen tasavalta Morelius Annina, USA Tammela Tuukka, USA Syksy 2014 Lahti Enni, Australia TUTORTOIMINTAA KUVA:P. Vanninen Arkadian yhteislyseon tutortoiminta on aktiivista. Tutorit perehdyttävät uusia lukiolaisia opintoihin, sekä kertovat lukio-opiskelusta yhdeksäsluokkalaisille. Kuvassa tutoreita yhdeksäsluokkalaisten koulutusmessuilla. 11

14 Uskonnon ja Ranskan kulttuurimatka Pariisiin Lento lähti 3. syyskuuta klo 17 Helsinki-Vantaan lentokentältä ja saavuimme Pariisin Orlyn kentälle klo 19. Siirryimme takseilla L hotel Excelsiorille, jonka sijainti oli toimiva. Maittavan aamiaisen jälkeen lähdimme junalla kohti Versailles ia. Matka kesti n. 30min. Versailesissa saimme opaslehtiön ja pääsimme itse kiertelemään palatsissa. Versailles in palatsin kuuluisan barokkityylin rakennutti 1680-luvulla kuningas Ludvig XIV, joka tunnetaan myös nimellä Aurinkokuningas. Sisätiloissa tutustuimme upeaan peilisaliin, jossa järjestettiin loisteliaita tanssiaisia ja hovibaletti kehittyi. Samassa salissa solmittiin myös Versailles in rauhansopimus Palatsin valtava puutarha on n. 20 hehtaarin kokoinen ja se koostuu lukuisista tekojärvistä, geometrisistä istutuksista ja metsiköistä. Kaikki puutarhan patsaat kuvaavat antiikin jumalia. Turisteilla on mahdollisuus päästä soutelemaan mm. 10km pitkällä tekojärvellä. Puutarhan alueella on lukuisia viihtyisiä kahviloita ja se onkin pariisilaisten suosittu vapaa-ajanviettopaikka. 12 Versailles in portilla ryhmän kanssa opettajat Tiina Taurula Ja Maarit Hartikainen

15 Puistossa lounaalla Kuljimme kaupungissa myös metrolla. Se oli hyvin yksinkertainen käyttää ja opimme kulkemaan sillä itsenäisesti. Osa meistä kävi metrolla katsomassa Eiffel-tornia. Lauantaina vietimme hyvin ansaittua vapaapäivää ja tutustuimme Pariisiin shoppaillen. Illalla menimme kaikki yhdessä syömään Oscar nimiseen italialaiseen ravintolaan, jonka omistaja on työskennellyt myös Helsingin Dominique ravintolassa. Viimeisenä kokonaisena päivänä vierailimme Pantheonissa, joka tunnetaan Ranskan suurmiesten hautapaikkana. Vanhaan kirkkoon on mm. haudattu filosofi Voltaire ja kirjailija Victor Hugo. Kirkkoa käytetään vielä tänä päivänäkin kappelina. Kävimme myös Citéen saarella, josta Pariisin kaupunki on kehittynyt. Saarta hallitsee Euroopan suurin goottilainen kirkko, Notre Dame. Osallistuimme kirkon kansainväliseen messuun, jossa puhuttiin selkeää ranskaa. Tekstiä seuraamalla ymmärsimme saarnan pääsanoman. Ehdimme vielä viimeisenä päivänä katsomaan Sacre Coeuria, katollista kirkkoa joka sijaitsee Montmartren kukkulalla. 13

16 Media-kurssi Tallinnassa Arkadian ja Paiden (Viro) yhteiskoulujen yhteistyökurssi Yhteistyökurssi virolaisen Paiden koulun opiskelijoiden kanssa alkoi esittelyvideoiden tekemisellä. Jokainen teki yksin tai ryhmässä esittelyn itsestään. Esittelyvideot ladattiin Facebookiin perustetun ryhmän sivulle. Esittelyjen jälkeen työskentelyä jatkettiin uutisaiheiden ja näkökulmien suunnittelulla. Tehtävänämme oli kirjoittaa erilaisia artikkeleita ja lopulta koota kaikki tuotoksemme blogeihin. Jakauduimme ryhmiin oppilaiden kesken ja pohdimme, mistä aihealueista olisi kiinnostava lukea ja kirjoittaa. Facebookin kautta suunnittelimme ja ideoimme aiheita paidelaisten kanssa. Aihealueiksi valikoitui muun muassa liikunta ja terveys, kulttuuri sekä luonto ja ympäristö. Apua uutisten kirjoittamiseen saimme Nurmijärven Sanomien päätoimittaja Riikka Laineelta sekä Helsingin Sanomien toimittaja Päivi Huotarilta. Uutista kirjoitettaessa näkökulma nousikin yllättäen tärkeimmäksi tekijäksi. Kurssiin kuului matka Tallinnaan, jos tapasimme paidelaiset kollegamme. Lähdimme tiistaina kello 6 Klaukkalan linja-autoasemalta kohti Länsisatamaa. Tallinnassa paidelaiset olivat meitä satamassa vastassa. Sieltä suuntasimme yhdessä Lasnamäen ammattiopistoon, jossa työskentelimme koko päivän. Jokaisessa aiheryhmässä oli sekä arkadialaisia että paidelaisia opiskelijoita. Tutustumisen jälkeen jokainen ryhmä avasi blogin, jossa esiteltiin toimitusryhmä ja johon alettiin kokoamaan artikkeleita. Työn teon välissä kävimme ruokailemassa ammattikoulun ruokalassa, jossa tarjoiltiin ravintola-alan opiskelijoiden tekemää ruokaa. Iltapäivällä jokainen ryhmä esitteli omat päivän tuotoksensa muille. Yhteisenä kielenä toimi englanti ja onneksi Arkadian vaihto-oppilas Marina Australiasta auttoi kielen kanssa. Ammattiopistolta suuntasimme julkisilla keskustaan. Hostellimme sijaitsi Vanhassa kaupungissa. Illalla monet lähtivät ostoksille, kiertelemään kaupunkia ja syömään. Pitkän päivän jälkeen uni maistui kaikille. 14

17 Lähtöpäivänä kävimme kaikki yhdessä aamupalalla kahvilassa Vanhassa kaupungissa. Aamupalan jälkeen paidelaiset näyttivät meille Tallinnan vanhaa kaupunkia, kertoivat historiasta ja kävimme ortodoksisessa kirkossa. Kierros päättyi Raatihuoneen torille, jossa otimme viimeisiä yhteiskuvia, hyvästelimme kollegamme ja lähdimme hakemaan tavaroitamme hostellista. Aikaa oli vielä hetki tuliaisostoksille. Kurssilta oppi paljon uutta, muun muassa uutisen rakenteen tekemisestä. Sisällöntuotto blogeihin oli myös monelle uutta, ja opimmekin monia uusia taitoja eri mediavälineiden käytöstä. Kommunikointi virolaisten kanssa englanniksi oli joskus haastavaa. Huomasimme, että kulttuureissamme on eroja, mutta lopulta yhteisymmärrys kuitenkin löytyi. Monet solmivat myös uusia kansainvälisiä ystävyyssuhteita. Päällimmäisenä muistona reissusta jäi kiva yhteishenki, englannin, eestin- ja suomenkielen yhteiskäyttö sekä median tekeminen hauskalla tavalla. Heli Nurminen & co Eestiläisiä kansantansseja Tiina Taurula ja opiskelijat yhteiskuvassa Paidelaisten kanssa 15

18 ERÄ 2014 Liikunnan, terveystiedon, maantiedon ja biologian yhteiskurssi (opettajina Juha Himanen & Mika Sipura) Vaelluskurssille ilmoittautuminen löytyy yläkerran opettajanhuoneen viereiseltä ilmoitustaululta tämän aamunavauksen jälkeen toteaa opettaja mikrofoniin levottoman opiskelijajoukon edessä. Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi. Supatus yltyy ja abeista muutamat suuntavat jo vauhdilla yläkertaan. Saavuttuani paikalle huomaan kynän kanssa joutuvani varasijalle. Onko tämä tässä? Jääkö kauan unelmoimani Lapin vaellus kavereiden kanssa tekemättä. Ei sentään! Torstai 28.8 kello on 10:17, nostan jätesäkkiin käärittyä rinkkaa ulos auton takaluukusta. Painoa tuolle ihme mötikälle tuli noin 18 kiloa kaiken pakkaamisen jälkeen. Ja yllättävän paljon tavaraa se söikin sisäänsä. Varusteita oli tarpeeksi uuden kansakunnan perustamiseksi Siperiaan. Lento Ivalon kautta Kittilän lentokentälle rullaa Kittilän kiitoradalla pilvisenä iltapäivänä. Jännitys paistaa jokaisen kasvoilta. Hiljaisuus vallitsee bussissa. Yksi kaveri heiluu GoPron kanssa kuvaten väsyneitä kanssa matkustajia... Jerisjärven shamaani, tuo Lapin tietäjä esiintyi meille kodassaan. Oli jättiläisiä ja henkiä, loitsuja ja taikoja, sekä hyvää ruokaa ja kauniit maisemat. Ihan tavallinen ukkohan siellä taustalla oli, perheen isä, mutta todella mukavat pari tuntia järjesti meille. Matka jatkui Muonion keskustaan ja Muonion lukioon ja ammattiopistoon, jonka liikuntasalissa vietimme ensimmäisen yön. Perjantaina alkoi itse vaellus. Pitkän päivän odotus palkittiin ilta viideltä kun ylitimme Ounasjärven ja viiden kilometrin etappi Hetasta Pyhäkeron tuvalle aukesi edessämme. Kukin kokeili rajojaan ja omaa vauhtiaan matkan aikana. Rinkat painoivat selkää, joka ei tosiaankaan ollut tottunut 15 kilon lisätaakkaan. Ensimmäinen ilta oli pientä hakuilua kaikilta, kuinka teltta taas pystytetäänkään, miten ruoka keitettiin ja mistä vesi haettiin. Hämmästystä ja uusia asioita oli niin paljon ettei ole ihme jos kullakin illan toimet veivät oman aikansa. Vaelluksella ryhmähenki teki siitä kokemisen arvoisen. Päivät kukin meistä eteni omaa tahtiaan, mutta illalla kaikki olivat yhdessä, saman nuotion ääressä nauramassa, laulamassa ja jakamassa päivän muistoja toisilleen hymyissä suin. Ensimmäisen illan nuotiolla oli hiljaista, mikä ei ollut yllätys, mutta ryhmänä kasvettiin päivä toisensa perään ja vauhti yltyi illasta toiseen. Lauantaina ei enää lämmitelty. 21 kilometriä tallustamista. Päivä aloitettiin Pyhäkeron huiputtamisella. Tunturipuron kohina ja täysi hiljaisuus vuorottelivat, kumpikin yhtä rauhoittavia tekijöitä ja se tekeekin Lapin luonnosta niin uskomattoman kauniin ja herkän. Tuo rauhallisuus on harmi vain helppo rikkoa, niin kuin me teimme... Eppu Normaali ja muut suomihitit raikasivat tuntureiden väleissä, kun siirsimme jalkaa toisen eteen ikusuudelta tuntuneella matkalla. Näimme jo Pahakurun mökit, loppu häämöttäisi. Pettymykseksemme matka olikin nähtyä pidempi ja epätoivo alkoi kaivaa itse kussakin, liikutaanko me ollenkaan?! 16

19 Hannukuruun päättyi lauantain vaellus. Täysin tyynen järven ympäriltä löytyi yleinen sauna, autiotupia ja nuotiopaikkoja. Koivikko oli jo ruskan valtaama, oranssin ja punaisen sävyt värittivät järven pintaa ilta-auringossa. Luonnossa liikkumisen positiivinen puolikin tuli esille. Sauna, jota saa vapaasti käyttää maksua vastaan, jonka jokainen saunoja maksaa omalla vastuullaan puhelimen avulla, ei ollut vielä palanut poroksi vaan seisoi tyylikkäästi paikallaan. Pieni tuulimylly tuottaa saunan sähköt, retkeilijät hakkaavat halot ja kantavat saunaan vedet. Ei toimisi kaupunkiympäristössä... Sunnuntaina pilvettömän taivaan alla nousimme ilman rinkkoja Outtakka-tunturille, retken paras päivä, ylivoimaisesti. Jakauduimme pieniin ryhmiin tarkoituksenamme tehdä vesitutkimusta, joka oli kurssimme biologian ja maantiedon osa. Pienen tunturilammen rannalla istahdimme katselemaan maisemia. Maistoimme vettä ja otimme näytteet, heiluin GoPron kanssa jälleen kuvaten kaikkea mikä vastaan tuli. Palattuamme takaisin Hannukurun leiriin vuorossa oli illlallinen nuotiolla, saunan valmistelua ja lopulta ilta huipeintui käsittämättömiin revontuliin. Taivas oli valkean keltaisen ja vihreän valtaama. Valojuovat aaltoilivat edestakaisin kadoten uusien tieltä. Esityksen jälkeen poistuimme VIP-katsomosta telttoihin puolen yön aikaan. SHHHHHH sanoi sammutettu nuotio, jonka liekit piiloituvat odottamaan seuraavaa tapaamista ja seuraavaa iltaa. Maanantaina usvan ja sumun saattelemana väsynyt joukko alkoi nousta Hannukurusta kohti Lumikeroa. Vaeltaminen sujui jo luontevasti, varusteet sopivat, rinkka ei painanut, ruuan katoaminen kevensi oloa. Ennen lounasta etappi oli kevyt, mutta sitten alkoi nousu. Retken jyrkin ja haastavin tunturi rinkkojen ylitettävänä tuotti monelle tuskaisia ilmeitä. 14 kilometrin jälkeen laskeuduttiin Montellin majalle, autiotuvalle kolmen tunturin välissä ns. satulassa, pienen tunturipuron varrella. Vaelluksen viimeinen ja samalla paras yöpymispaikka, vaikka tilaa teltalle ei kauheammin ollut, mutta telttakylä nousi loppujen lopuksi tunturin rinteelle oikein hienosti. Tiistaina motivaationa oli jo hotelli. Kävelyn aikana kelattiin vaellus läpi, parhaat hetket ja parhaat ruuat lueteltiin. Mielessä oli että, jatkuisipa tämä vielä, muttei ajatus hotelliyöstäkään pahalta tuntunut. Pallashotellin lähestyttyä käytiin vielä Taivaskeron huipulla, josta laskeuduttiin railakkaissa tunnelmissa hotelli Pallaksen parkkipaikalle. Avaimet kouraan ja suihkuun! Päivällisen jälkeen iltaa jatkettiin baarissa musavisalla ja yö päätettiin Suomi-Dominikaaninen tasavalta koripallo-otteluun. Keskiviikkona lähdettiin kohti lentokenttää ja kohti kotia. Vaelluskurssi oli nyt elämäni ensimmäinen todellinen vaellus, muttei varmastikkaan viimeinen. Paljon luonnossa liikkuneena huomasin kuinka rakkaus Suomen luontoa kohti oli säilynyt vaikken nyt muutamaan vuoteen sitä ollut ruokkinutkaan Kiitos kaikille mukana olleille! Sampo Yrjölä, ylioppilas

20 KUVAT:M.Sipura Valkjärvi-projekti tiedeopetuksen pilottihankkeena Arkadialla Pahoin voiva Klaukkalan Valkjärvi tarjoaa lukion ympäristöekologian opetukseen erinomaisen esimerkin, ja mahdollisuuden, toteuttaa tieteen tekemisen perusteiden opiskelua käytännönläheisesti. Arkadian yhteislyseon biologian ja maantiedon lehtori, Mika Sipura, haki Opetus- ja kulttuuriministeriöltä tukea tiedeopetuksen kehittämiseen syksyllä Hakemus sai kannustavan palautteen, ja euron avustuksen, jonka turvin koululle hankittiin tutkimusvälineitä Valkjärvi-projektin pilottihankkeen toteuttamiseksi. Huhti-marraskuun 2014 aikana 21 Arkadian yhteislyseon opiskelijaa tutki Nurmijärven Valkjärveä ja sen lähivesiä. Kahdeksan eri ryhmää selvitti mm. lähialueen järvien veden laatua, Valkjärven veden ja bakteeritoiminnan kerrostuneisuutta, Nurmijärven halki virtaavan Luhtajoen veden laadun muutoksia matkan varrella, Valkjärveen laskevien purojen veden laatua, pohjaeläintiheyksiä ja pesimälinnuston määriä. Tutkimusten perusteella opiskelijat tekivät käsikirjoitussuunnitelmia ja kuvitusluonnoksia. Niiden pohjalta, ja täsmennyksiä kysellen Valkjärvi-kurssin opettaja, Mika Sipura, toimitti loppuraportin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joka on luettavissa osoitteessa 18

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO

sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO sivu 1/5 KANGASALAN KOULUJEN UINTIKILPAILUT 2010 TULOSTAULUKKO 3. luokka pojat 1. Otto Ollila Raikku 19,58 2. Nico Mankinen Ruutana 21,01 3. Ilmari Jokinen Kirkkoharju 21,03 4. Paulus Silventoinen Suorama

Lisätiedot

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 27.1.2016, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km AIKA-AJOT T10 0,6 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura

Lisätiedot

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 NOKIAN LUKIO/KERTAUSTILAISUUDET kevät 2012 Äidinkieli: Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 Haakana Marianne Kaikkonen Johanna Kalliokoski Tytti Koskinen Suvi Lahdenpohja

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1 LHS - Piirikunnalliset Lahti 4.2.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Korpela Lumi-Pihla 5 18:32:30,0 Jokinen Johanna 6 18:33:00,0

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy

Pojat 2005 syntyneet pituushyppy Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen

Lisätiedot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4

Lisätiedot

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE:

Lahden koulujen hiihtokilpailut 2014 Urheilukeskus Lahti 13.3.2014 klo 13:00 VÄLIAIKAPISTE: Lahden koulujen hiihtokilpailut 04..04 klo :00 T7,,5 km 4 5 6 7 8 9 0 4 5 6 9 Ida Pulkkanen Lahden yhteiskoulu 00:08:4,9 00:00:00,0 7 Emma Pasanen Salpausselän peruskoulu 00:08:7, 00:00:,4 0 Kia Kemppainen

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 26.4.2017 TULOKSET ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt 1. Piri Iiris 15,0 Hirsikampus 2. Ranua Anna-Elena 19,7 Hirsikampus 3. Leppänen Frida-Maija 27,8 Hirsikampus 4. Rantala Senni 46,0 ESKARIT

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 22.8.2012 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Nea Hahtala 8,7 1. Mico Teränen 9,2 2. Riia Myrtenblad 9,8 2. Miro Harjunpää 9,5 3. Elsa Kainulainen 10,0 3. Miko Lämsä

Lisätiedot

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 6. LK 50 m 1 Eero Hirvinen keskustan koulu 7,42 2 Arttu Uusitalo keskustan koulu 8,05 3 Joe Vartiamäki keskustan koulu

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 168 Vehkalahden Veikot 15.44,4 Osuus 1 Maria Emilia

Lisätiedot

KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA TULOS TULOS TULOS TULOS. Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m

KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA TULOS TULOS TULOS TULOS. Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m SARJA / LAJI: Tytöt 4 / Pituus + pallonheitto Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m Julia Sonck Sonja Sivonen 1,20m 1,35m 1,44m 5,15m Riina Tervatuli 0,60m 0,85m 0,83m

Lisätiedot

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET ..05 klo 8:0 N06 0,5km 5 6 Frida Ranivaara Hollolan Urheilijat -6 00:0:6,6 00:00:00,0 8 Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:58,8 00:00:, 7 Aada Mäiseli Lahden Hiihtoseura 00:05:,8 00:00:5, 5 Johanna Jokinen

Lisätiedot

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura Sarjahiihto 14.1.2015, vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 1 km P8 1 km T10 2 km 1 Venla Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:31 2 Frida Ranivaara

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

KILPAILUPÖYTÄKIRJA SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:

KILPAILUPÖYTÄKIRJA SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS: KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ ERÄ Maia Visa Riihimäen Kisko,2 2 Teresa Karppinen Riihimäen Kisko 4,09 3 Julia Sonck Riihimäen Kisko DNS 4 Sonja Sivonen

Lisätiedot

IV Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

IV Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura IV Sarjahiihto 8.2.2017, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km 1 Sanna Lehtinen Hollolan Urheilijat -46 0:00:59 2

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet Raappanaviesti 4x100m. 1) Lieksan Lukio 52,32

Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet Raappanaviesti 4x100m. 1) Lieksan Lukio 52,32 Lieksan Lukioan yleisurheilun koululaismestaruudet 2017 31.08.2017 Raappanaviesti 4x100m 1) Lieksan Lukio 52,32 1) Silja Kempas, 2) Annika Piiparinen, 3) Miika Kempas, 4) Samuli Pursiainen 2) Keskuskoulu

Lisätiedot

Manno Laakson muistopainit

Manno Laakson muistopainit Tytöt 27 kg Tytöt 27 kg N 1. Runde Alondra Pereda (Janakkalan Paini-Ilves- Mari Kuisma (Hyvinkään Painiklubi) 4,0 : 0,0 4 : 0 00:14 SS 4; N 1. Runde Nea Turpeinen (Karkkilan Urheilijat) - Janna Hakala

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt NIMI AIKA KOULU 1. Jeri Koivisto 16,1 Lakari NIMI AIKA KOULU 2. Elias Ylilehto 14,9 Lakari 1. Sara Leino 11,7

Lisätiedot

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63 HIPPO-kisat Urheilupuisto 25.5.2011 P7 40 m 1. Aapo Kämäräinen 8,33 2. Tuukka Matikainen 8,36 3. Severi Hämäläinen 8,38 4. Juuso Partanen 8,45 5. Tomi Hytönen 8,65 6. Aapo Pulkkinen 8,68 7. Elias Pylkkänen

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Silja Line Seurakisojen tulokset: ke

Silja Line Seurakisojen tulokset: ke Tytöt 5v. Silja Line Seurakisojen tulokset: ke 2.7.2014 1. Aliisa Mononen 2.28 2. Venla Niemi 1.87 3. Aliisa 1.68 4. Martta Laitinen 1.61 5. Martta 1.60 6. Erin Nygård 1.53 7. Olivia Olli 1.48 8. Alma-Sofia

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO 141,5 183,5 244 LAJI 100M TYTÖT 7.LK PISTEET Venla Pirinen Pla 15.9 3 Aida Venjärvi Pla 16.0 2 Tea

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:

SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS: KILPAILUPÖYTÄKIRJA KILPAILUJEN JÄRJESTÄJÄ: KILPAILUT: Kuukausikilpailut KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ 1 ERÄ 1 RATA KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA

Lisätiedot

III Sarjahiihto , vapaan sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtos

III Sarjahiihto , vapaan sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtos III Sarjahiihto 24.1.2018, vapaan sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtos T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km 1 Nella Hakonen Hollolan Urheilijat -46 0:01:16 2 Emma Vironen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 5. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut Pojat 5. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 12.9.2013 Pojat 5. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskustan koulu 7,98 2 Henri Hirvinen Keskustan koulu 8,17 3 Konsta Kivimäki Kangasmetsä

Lisätiedot

3.-6. luokkien uintikisat

3.-6. luokkien uintikisat Uintitulokset 1 (8) 3.-6. luokkien uintikisat 5.2.2015 Laji 1, 25m Selkäuinti T5-6 lk 1 Katri Oksa Kätönlahden 20.54 2 Elisa Mattila Keskus 22.12 3 Veera Juntunen Nakertajan 22.71 4 Veera Kyllönen 23.60

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen

Lisätiedot

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura 23.01.13 18.29.11 Sarja T08 (0,2 km) 1 18.31.00 2 18.31.15 3 18.31.30 4 18.31.45 Emilia Ristimäki Pojanluoma 5 18.32.00 Kaisla Koivu

Lisätiedot

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 3.-4.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin Sija Nimi Koulu Aika Finaaliaika 1 Moona Ojaniemi Koivisto 9,84 9,86 2 Oona Kriikkula Kangas 10,37 10,34 3 Emma Latvala Tuiskula 10,47

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

Pojat 17 v. 61 kg. Tulosluettelo. Tapsan painit

Pojat 17 v. 61 kg. Tulosluettelo. Tapsan painit Pojat 17 v. 61 kg Pojat 17 v. 61 kg N 1. Runde Aleksi Moskuvaara (Lapin Veikot) - Tuukka Härkönen (Kajaanin Juntta) 5,0 : 0,0 8 : 4 03:02 SS 2222; 4; N 1. Runde Lauri Karjalainen (Perhon Kiri) - Eetu Kukkohovi

Lisätiedot

Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulan urheilukenttä TULOKSET

Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulan urheilukenttä TULOKSET Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut 27.8.2012 Kerttulan urheilukenttä Järjestäjä: Raision Kuula TULOKSET T7 40 m 1. Nea Karhunen RaisKu 8,08 2. Anniina Kirstilä RaisKu 8,09 3. Mette

Lisätiedot

Vantaan Salamat mestaruuskisat , Myyrmäki.

Vantaan Salamat mestaruuskisat , Myyrmäki. Vantaan Salamat mestaruuskisat 29.8.2011, Myyrmäki. Tulokset T5 2006 ja myöhemmin syntyneet Fyhr Sini-Inkeri 8,6 Ranta Iida 9,0 Råstedt Ella 9,1 Oksanen Saana 9,2 Nieminen Emmi 9,4 Braet Annet 9,5 Korpelainen

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16

Lisätiedot

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille!

HIPPO-kesäkisat torstaina Vihtavuoren liikuntapuistossa TULOKSET. Kiitos kaikille osallistujille! Kiitos kaikille osallistujille! Pojat juoksu 20 m Tytöt 2010 juoksu 20 m 1 Kasperi Möttönen 5,5 1 Aada Paananen 5,47 2 Topi Turpeinen 5,59 2 Tiia Markkanen 5,93 3 Antti Paloviita 5,83 3 Oona Pekonen 6,22

Lisätiedot

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 korkeus 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 160 2 Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 3 Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 kuula 4kg 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 11,91 2 Simo Näykki

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m

PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA Käsiajanotto. M17 Kuula 5 kg. 1.Mika Pekkanen Karski 10,69. P m PIIRIKUNNALLISET/VKS- CUP KISAT KARSTULASSA 27.6.2007 Käsiajanotto M17 Kuula 5 kg 1.Mika Pekkanen Karski 10,69 P15 200 m 1.Timo Pölkki KyyjKy 27,20 2.Jesse Lehto KyyjKy 30.80 P15 3-loikka 1.Timo Pölkki

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2

Lisätiedot

Kurikan koululaisuinnit

Kurikan koululaisuinnit Kurikan koululaisuinnit 14.11.2016 1.lk tytöt 25 m 1 Juulia Saari Luopa 32,28 2.lk tytöt 25 m 1 Helmi Ala-Nisula Luopa 33,50 2 Katri Lähdesmäki PHK 35,56 3 Emmi Ristiluoma PHK 37,00 4 Hannele Rinta-Tassi

Lisätiedot

2. M 25 m su. 3. N 50 m vu

2. M 25 m su. 3. N 50 m vu 1. N 25 m su (5) 2 Anniina Mertanen 90 RiUS 0,0 3 Tiia Tenhunen 93 NurKu 0,0 4 Neea Myllärinen 00 NurKu 0,0 5 Pinja Hirvonen 96 RiUS 0,0 6 Anniina Liimatainen 00 NurKu 0,0 Erä 2 1 Janita Bergbom 95 NurKu

Lisätiedot

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su 15.2.2015 Hiihtotapa: Perinteinen Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit 15.02.2015, Noormarkku N10 - (2 + 2 + 2 km) 1. 10 Rasti-Lukko 33.13,4 Osuus

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa

5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa 5.-6.lk 60 m tytöt 8 nopeinta aikojen perusteella juossut finaalissa sija nimi koulu alkuerä finaali 1 Liisa Rinta-Tassi Säntti 9,59 9,31 2 Matilda Uusitalo Paulaharju 9,52 9,44 3 Aada Mäki Peura 9,76

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47

1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47 Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

4-v. 4-v pallo. Sivu 1

4-v. 4-v pallo. Sivu 1 4-v 4-v pallo Sija Nimi tulos (m) 1 Valtteri Aho 6,05 2 Arttu Kurki 5,95 3 Milla-Maria Lukkarinen 4,70 4 Marlin Laitinen 4,56 5 Anna Venäläinen 4,36 6 Ada Puhakka 3,90 7 Eelis Brunila 3,75 8 Anni Peltola

Lisätiedot

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset.

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. T3 40m 1. Ella Salonen 13,3 2. Ilona Sinivaara 15,2 3. Aada Vainionpää 17,2 4. Sofia Alavuo 19,5 5. Lilli Tarkanmäki

Lisätiedot

Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7

Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7 Katso tulokset Yleisurheilukilpailujen alkusivu Palkinnot 29.9.2000 Aiempien vuosien yu-kilpailuja 1993 1999 2 0 00 2001 2004 2005 2006 20 0 7 2008 Tulokset 0 lk pojat 60 m 1. Rintanen Joonas 12,96 Haapamäki

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13

Yo-koe: Kuullunymmärtäminen, vieras kieli, pitkä oppimäärä Opetus /13 Aikuislinjan lukuvuosikalenteri 1. jakso 18.8. 5.10. Päivä Pvm. Toiminta Ti 12.8. Uusien opiskelijoiden yleisinfo klo 18.00 Ke 13.8. Opinto-ohjaaja ohjaa uusia opiskelijoita klo 12.00 18.00 To 14.8. Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Hippokisat Hyvinkää SARJA: 10P

Hippokisat Hyvinkää SARJA: 10P Hippokisat Hyvinkää 22.8.2018 SARJA: 12T 60m 1 Elsa Pinola 9,43 2 Sissi Kaksonen 9,69 3 Ester Solismaa 10,52 4 Netta Sundström 10,67 SARJA: 10T 60m 1 Kia Sairanen 10,32 2 Linnea Teivaanmäki 10,6 3 Eva-Greta

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 LOPPUTULOKSET N0 0,km Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:, 00:00:00,0 Lahja Kallinen Lahden Hiihtoseura 00::, 00:0:, 8..0 0:: M0 0,km 0 Leo Rajaniemi Lahden Hiihtoseura 00:0:09, 00:00:00,0 Hermanni Latonummi Hollolan

Lisätiedot

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.2016 Järj: Seinäjoen HIihtoseura Tanelinrannan Hiihdot PK (V) 4.2.216 Järj: Seinäjoen HIihtoseura 3.2.16 9.45.32 Sarja N8 (1, km) 1 18.1. 2 18.1.3 3 18.2. Viola Kurunmäki 4272356 4 18.2.3 Sanni Korpi 4343664 5 18.3. Anni Hietamäki 4359755

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.) Naiset 8 vuotta 1 km P 1. Taru Ovaskainen Sonkajärven Pahka 0.0 - Maali 5.47,01(1.) 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00,39 0.0 - Maali 5.47,40(2.) 3. Hilma Heiskanen Suonenjoen Vasama 0.13,22 0.0

Lisätiedot

1 (10) Seurakisat, , Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset. T5, 150m. P5, 150m

1 (10) Seurakisat, , Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset. T5, 150m. P5, 150m Seurakisat, 12.6.2019, Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset 1 (10) T5, 150m 1 Pennanen Isla 0:00:38,9 2 Mäkelä Kerttu 0:00:39,3 3 Soikkeli Isa 0:00:41,5 4 Vuorinen Sohvi 0:00:46,3 5 Ahlqvist Pinja

Lisätiedot

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto

Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto Kalannin Vankan ensimmäinen sarjamaasto 15.4.2010 Osallistujia yhteensä 33 T4 150m 1. Nelli Kilpi 30,3 T7 600m 1. Josefina Routi 2.41 T9 600m 1. Reea Ketola 2.01 2. Linnea Maikola 2.03 3. Adeliina Nikula

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla

Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Kurikan koululaishiihdot 3.2.2015 Mietaalla Tulokset 2.lk tytöt 1 km 1 4 Sanni Rajala Tuiskula 2.lk t 0:02:00 0:05:50 0:03:50 2 3 Ella Huuskonen Mieto 2.lk t 0:01:30 0:05:46 0:04:16 3 12 Sonja Hietamäki

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti.

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti. 28 kg Pulkkinen Tatu Holm Aapo Yli-Savola Mico Juhola Valtteri Rintamäki Hugo Tuuri Joona Lamminen Felix Mustonen Jesse Harju Lenni Elkin Vadim Mäntylä Elmeri Pentinmäki Tuomas Vettenranta Nestori Tarkkio

Lisätiedot