HEIKKI YLIPAAVALNIEMI. Talvi tulee ja pimeä, pohjoinen kaamos sen myötä. Surulliset

Transkriptio

1

2

3 Sisällysluettelo KAAMOS # HEIKKI YLIPAAVALNIEMI Pääkirjoitus 4 Sisältö 5 Pääkirjoitus 6 Sacred Crucifix 8 Janne ToxicAngel Pitkänen 11 Litium 12 Juha Juoni / Welldone 13 Cover Special 16 Sentenced 20 Thyrane 23 Wrathage 26 Mikko Forstén 28 Brüssel Kaupallinen 30 Amfisound 33 Reflexion 34 Matti Riekki / Inferno 36 Eternal Tears of Sorrow 39 Moses Hazy 40 Studioteknikko Aki Karppinen 42 Prayer 44 Scenery Channel 46 Frivolvol 47 Kolumni 49 Uho Productions Kaamos Magazine editorial Päätoimittaja: Heikki Ylipaavalniemi, heikki.y@empiria.org // Toimituspäällikkö: Tero Lassila, terol@imperiumi.net // Graafinen suunnittelu: Aini Pihlajaniemi, Heikki Ylipaavalniemi // Oikoluku: Matti Ahola, Soheila Mikkonen, Saara Autere // Toimittajat: Saara Autere, Aini Pihlajaniemi, Matti Ahola, Janne Räsänen // Valokuvaaja: Jussi Määttä // Markkinointi: Tero Lassila // Painosmäärä: 50 kpl // Painopaikka: Oulun Kopiokeskus. Lehti on tuotettu Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön viestinnän koulutusohjelman projektiopintoina. Oppilaitos on myös kustantanut lehden ja omistaa sen tekijänoikeudet Jussi Määtän ottamia valokuvia lukuunottamatta. Projektin tuottaja: Matti Ahola // Ohjaavat opettajat: Gilbert Granholm (journalismi), Veikko Mynttinen (grafiikka) // Ohjaavat vertaistutorit: Soheila Mikkonen, Mari Vuorisalo, Hanna Jakku ja Anssi Hanhimäki Kannen kuva ja logo: Janne Pitkänen, toxicangel@toxicangel.com VESA RANTA JOUNI HAAPAKOSKI JUSSI MÄÄTTÄ KAAMOKSEN SYÖVEREISSÄ Talvi tulee ja pimeä, pohjoinen kaamos sen myötä. Surulliset tähdet nukkuvat tuikkien pohjoisella taivaalla revontulten lyödessä hehkua täysikuun loisteen rinnalla. Pakkasen ja roudan keskellä monen arki harmaantuu kesän ihania ja lämpimiä muistoja verestäessä. Talvi on ollut inspiraation lähde monille musiikintekijöille, eikä vähiten metallimusiikin. Rujo, raskas ja painostava musiikki on omiaan kuvaamaan ahdistuneita ja kiihkeitä tunteita. Käsissäsi on ensimmäinen numero raskaaseen musiikkiin keskittyneestä Kaamos Magazinesta, joka omalta osaltaan välittää suomalaisen metallimusiikin sanomaa. Lehti tarkastelee raskaan musiikin kulttuurin ilmiöitä, ja muitakin kuin niitä arkipäiväisempiä tahoja. Lehden alkuperäisideaan kuuluu myös erityinen osio, jossa esitellään syvemmin tietyn kotimaisen seudun metallibändejä ja taustahenkilöitä. Tässä numerossa kurkistamme lähemmin Oulun seudun pinnalla ja sen alla väreileviin tahoihin. Ensinumero nostaa esille huomattavan määrän alan paikallisia toimijoita ja takapiruja. Yhtenä erityisenä tekijänä ovat metalligraafikot. Tässä numerossa esille on nostettu Janne Pitkänen. Lehden konseptin mukaisesti taiteilijalle annetaan halutessaan mahdollisuus tehdä lehdelle kannet ja näin esitellä tyyliään. Pitkänen on suunnitellut myös lehden logon. Lehti tuotettiin ja toteutettiin Oulun seudun ammattikorkeakoulussa, viestinnän koulutusohjelmassa. Lehden idea sai alkunsa jo tämän vuoden keväällä. Ehdotin silloin projektiopintojen toteutusideaa tämän lehden päätoimittajana toimivalle Heikki Ylipaavalniemelle, joka on myös innokas metallimusiikin harrastaja. Asia jäi hautumaan, ja lopullisen päätöksen idean toteutuksesta teimme opintojakson alussa. Ympärille saimme erinomaisen taustatiimin. Syvemmän ideoinnin ja toteutuksen myötä Kaamos Magazine näki kuunvalon. Lehdestä ei löydy ensimmäistäkään levy- tai keikka-arvostelua. Tämä on selkeä linjanveto, sillä haluamme pitää lehden sisällön informatiivisena, mahdollisimman ajattomana ja antaa näkyvyyttä niillekin tahoille, jotka sitä eivät aina osakseen saa. Arvostelut jätämme suosiolla muille. Emme myöskään juttuvalinnoissamme ole jättäneet tunnetumpia tahoja unholaan. Oululaisen ja samalla koko suomalaisen musiikkielämän kirjassa kääntyi lokakuun alussa uusi sivu, kun Sentenced päätti pitkän ja loisteliaan uransa. On uusien kykyjen aika, ja samalla myös toki monet muut vanhat vielä jatkavat. Suurimmat kiitokset tämän lehden valmistumisesta kuuluvat erityisesti haastateltaville. Yllätyimme suunnattomasti siitä, kuinka avuliaita ja innokkaita kiireiset muusikot ja alan muut toimijat olivat osallistumaan mukaan. Erityiset kiitokset Janne Pitkäselle, joka loi lehdelle kasvot sekä Vesa Rannalle, joka auttoi usean jutun valmistumisessa. Kiitokset tämän lehden valmistumisesta kuuluvat tietysti myös koko lehden työryhmälle ja koululle. Jatkoa Kaamos Magazinelle ei näillä näkymin ole odotettavissa, sillä tämä lehti on toteutettu vain yksittäisenä projektina. Mutta mikään ei ole toki koskaan mahdotonta. Kaikesta huolimatta kuunnelkaa edelleen hyvää musiikkia, käykää keikoilla ja muistakaa, radiotoimittaja Teemu Suomista lainatakseni, että ei se hevi niin vakava asia ole. Marraskuussa 2005 Tero Lassila 4 KAAMOS #1 KAAMOS #1 5

4 SACRED CRUCIFIX KAUHUA JA SYNKKIÄ VISIOITA Oululaista Sacred Crucifixia ei ainakaan helpolla luovuttamisesta voida syyttää. 20 vuoden death metal -hyökkäyksen jäljiltä yhtyeeltä on ilmestymässä vasta toinen pitkäsoitto. Viime vuoden Aeon of Chaos -levy saa nyt jatkoa kokonaan uudella materiaalilla. Teksti: Heikki Ylipaavalniemi Kuvat: Vesa Ranta Mitään ihmeitä ei odotella, mutta toiveena olisi, että keikoilta takaisin tullessa oltaisiin edes omillaan. Ei tässä mitään helvetin ruusutarhoja odotella, mutta totta kai sitä toivoisi, että pääsisi tuonne ulkomaille keikkailemaan. Ihan sillä tavalla, että ei tarvitsisi nukkua autossa ja maksaa itseään siitä kipeäksi. Ei me enää mitään 18-vuotiaita olla, Miku toteaa. Monilla pitkään pystyssä olleilla bändeillä asenne keikkailuun on melkein päinvastainen. Vaikka uusia levyjä jaksetaan puskea ulos, eivät pitkät kiertueet kaukana kotoa enää innosta. Sacred Crucifixille keikkailu on kuitenkin se, mikä saa jaksamaan vuodesta toiseen. naamojen tuijottamisen jälkeen voisi ääni kellossa olla toisenlainen. Ryhmähenkihän se on tärkeintä. Ettei kukaan siinä porukassa vituta, Miku tokaisee. Vaikka iän myötä vastuu on kasvanut, ei se ole yhtyettä hidastanut. Nykyään keikkailu vaatii vain enemmän järjestelyä. Kiertueaikataulut täytyy järjestää tarkemmin, jotta ne eivät törmää töiden kanssa. Jos tulee sellainen työ, joka ei päästä keikkailemaan, niin minä sanon itseni irti, Miku täräyttää. Sacred Crucifix onkin bändi, jonka levyjen sijasta voi olla järkevämpää harkita keikkalippujen lunastamista. Tai molempien. SACRED CRUCIFIX nostaa niiden kiinnostavuutta levy-yhtiöiden silmissä. Metalli on paisunut niin helvetisti, ja hyvä onkin, että on paisunut. Ennenhän se oli enemmän pienien piirien juttu. Menestys auttaa kaiken tyyppistä metallia nousemaan pidemmälle, Miku sanoo. Modernimpikin metalli toki äijiä miellyttää. Genrejen laajentuminen aiheuttaa kuitenkin vakavaa hämmennystä. Death metal ja metallimusiikki ovat kehittyneet uusiin suuntiin viime vuosina. Eri tyylisuuntia syntyy kuin sieniä sateella, ja on yhä vaikeampaa luokitella bändejä yhden tyylin alle. Silti osa bändeistä jaksaa yhä Me ollaan suurin piirtein sitä, mitä kutsuttiin death-metalliksi 80-luvun lopulla. Minä en enää edes pysy mukana onko siellä death-metallissa alakategorioita ihan perkeleesti. Sacred Crucifix on yksi vanhimmista, ellei jopa vanhin suomalainen death metal -bändi. Alkunsa se sai jo vuonna 1987 Criminal Assault -nimellä. Itse asiassa samana vuonna kuin legendaarinen Death julkaisi ensimmäisen levynsä. Pentagrammi on jälleen sulkeutunut, kun yhtye sai takaisin alkuperäisen kokoonpanonsa. Viimeinen sakara saatiin piirrettyä, kun kitaristi Sami Taimela palasi ruotuun. Bändissä laulusta ja bassosta vastaa Miku Mertanen, kitaroita sahaavat Sami Taimela ja Tommi Määttä sekä rumpuja pieksee Janne Kela. Sacred Crucifix on soittanut old school death metalliaan jo parinkymmenen vuoden ajan. Kaikki lähti nopeasti käyntiin vuoden 1989 ensimmäisen R.O.D.-demon myötä, joka keräsi yllättävän suurta huomiota underground-piireissä. Yhtyeelle tuli yhteydenottoja Etelä-Amerikasta saakka. Undergroundin voima löi ällikällä itse maestrotkin. Se yllätti, kun underground oli niin helvetin vahvaa. Kirjeitä tuli Chilestä asti, Janne muistelee. Ensimmäisen demon julkaisun jälkeen yhtyeellä on ollut sekä ylä- ja alamäkiä. Välillä on pidetty pidempiäkin taukoja. Jäsenet ovat olleet milloin armeijassa, milloin asuneet muualla. Vanha suola on kuitenkin koko ajan janottanut, joten yhtye on palannut yhä uudelleen vanhojen metkujensa pariin väkevämpänä kuin koskaan. Jotain jäi kesken, ja halutaan saattaa se loppuun. Verissähän tämä on, eipä sille mitään voi, Janne miettii. Ensimmäisestä demosta on kulunut jo kauan, mutta vanhan kokoonpanon kemiat pelasivat täydellisesti yhä. Muitakin vaihtoehtoja kitaristin pestiin kokeiltiin, mutta vasta kun Sami palasi mukaan kuvioihin, saatiin vanha magia hyppysiin. Kyllähän siinä yksi sellainen virtuoosikin kävi, mutta kun ei se porukkaan sopinut, Janne sanoo. TRIBUUTTI KAUHUELOKUVILLE Sacred Crucifix alkoi valmistella uutta levyään aluksi mini-cd:nä. Vuoden lopussa julkaistavalle levylle oli tarkoitus tehdä neljän kappaleen paketti. Sen oli tarkoitus olla kunnianosoitus kauhuelokuvien klassikoille. Levy kuitenkin paisui alkuperäisestä ideasta, ja nyt ulos on tulossa kokopitkä levy. Alkuperäisestä kauhuelokuvaideasta ei ole kuitenkaan luovuttu, vaan se roikkuu yhä sitkeästi mukana. Kappaleiden aiheet on alustavasti kaapattu elokuvista The Eye, Superstition, Manaaja sekä Evil Dead. Tunnelmaa kappaleisiin ei vangita suorilla lainauksilla elokuvista, vaan ne ovat täysin omia sovituksia. Suoranaisesti biisit eivät noudata alkuperäistä versiota. Pyritään kuitenkin siihen, että ihmiset tunnistavat, mistä kappale on alunperin, Miku kertoo. Kappaleiden musiikki on myös uudenlaista Sacred Crucifixia, vaikka bändi yhä itseltään kuulostaakin. Jo edellisellä Aeon of Chaos -levyllä on muutamia hivenen modernimpiakin kappaleita. Uudella levyllä kokeillaan taas uusia loitsuja, kuten syntikkaa. Se on vähän fiiliksestä kiinni, minkälaisia biisejä tehdään. Joskus biisi on vieläkin vanhempaa kuin ollaan itsekään, Janne nauraa. Edelliselle levylle oli eksynyt vanhoja biisejä 80-luvulta. Uudella levyllä suurin osa kappalemateriaalista on tuoretta, vaikka joukkoon suunnitellaan myös yhtä vanhempaakin kappaletta. Lainabiisinkin mukaan ujuttamista harkitaan vakavasti. Uutta levyä ennakoivaa Creatures From The North -singleä nauhoittaessa ei studiossa kauaa aikaa tuhlattu. Rummut ehdittiin juuri ja juuri kantaa sisälle, kun niitä jo kannettiin pihalle. Levyille pyritään aina tavoittamaan samaa livetunnelmaa kuin keikoilla. Nyt on helpompi lähteä seuraavaa tekemään, koska on paremmin jyvällä. Siellä on kuitenkin niin helvetisti nippeleitä ja nappeleita. Ei niitä kaikkia tarvitse väännellä, Sami miettii. Studioon mennessä Sacred Crucifixin kaikilla jäsenillä on selkeät sävelet, mitä tehdään. Siellä ei enää kappaleita sävelletä. Biisit hiotaan kuntoon treeneissä. Pikkumausteet tulee sitten studiossa, Sami jatkaa. Kappaleet Sacred Crucifixilla syntyvät hyvin spontaanisti. Yhden kappaleen rungon rakentamiseen voi mennä vain pari minuuttia. Runko kasataan lopulliseksi versioksi porukalla treeneissä. Perusajatus biisienkin teossa on, että niitä ei liikaa hinkata. Ne tulevat enemmän tajunnanvirtana, Janne pohtii. ELÄÄ JA KUOLLA LAVALLA Sacred Crucifixin vahvuutena on aina ollut live-esiintyminen. Yhtyeen jäsenet tunnustavatkin suoraan, että keikkailu on se, mikä saa jaksamaan. Levyjen tekemisen syyksi voi kärjistää pelkästään keikkailun. Totta kai sitä voi yrittää vangita sitä meininkiä levylle, mutta ei sitä pysty, Miku pohtii. Äijillä olisikin kova hinku saada lisää keikkoja. Uuden levyn myötä näkyvyyttä halutaan lisää, ja halua olisi päästä kiertämäänkin kunnolla. Aikanaan yhtye lanseerasi itsestään kuvauksen kauhua ja synkkiä visioita. Tämän kuvauksen he allekirjoittavat tänäkin päivänä. Keikoille halutaan luoda vahva tunnelma. Vaaran tunne yleisön joukossa ei ole ennenkuulumaton asia Sacred Crucifixin keikalla. Lavalla sitä tuntee elävänsä ja kuolevansa, Miku kuvailee. Sacred Crucifix ei kuitenkaan ole vielä urallaan saanut pidempiä kiertueita tehdä, joten kaverukset miettivätkin, että ovat saaneet nähdä kiertue-elämän positiiviset puolet. Pitkän ulkomaankiertueen ajan samojen METALLIN NOUSU Sacred Crucifixin olemassaolon aikana metallimusiikki on elänyt melkoista muutosten aikaa. Nykyään HIM ja Nightwish myyvät hurjia määriä levyjä. Sellaisia määriä ei välttämättä vielä 90-luvulla edes voinut realistisesti toivoa. Samalla metallimusiikki on päätynyt listasijoille ja siitä on tullut valtavirtamusiikkia. Sacred Crucifixin miehet eivät kuitenkaan pidä tätä huonona kehityssuuntana. Päinvastoin muutama menestynyt metallibändi petaa mahdollisuuksia muillekin bändeille ja vääntää sitä tuttua ja turvallista vanhan koulukunnan tyyliään. Me ollaan suurin piirtein sitä, mitä kutsuttiin death metalliksi 80-luvun lopulla. Minä en enää edes pysy mukana onko siellä death metallissa alakategorioita ihan perkeleesti, Miku miettii. Mikä saa Sacred Crucifixin pysymään uskollisesti saman koulukunnan kannattajana? Kun me ei kehitytä!, Miku parkaisee. 6 KAAMOS #1 KAAMOS #1 7

5 TOXICANGEL TOXICANGEL Teksti: Heikki Ylipaavalniemi Kuvat: Janne Pitkänen Myrkyllisen enkelin LUMOUS Janne ToxicAngel Pitkäsen digitaaliset taideteokset ovat koristaneet monien yhtyeiden levynkansia viime vuosina. Miehen kädenjälkeä on voinut ihailla niin Tarotin kuin Sonata Arcticankin levynkansista. Mikä saa pysähtymään tuntemattoman yhtyeen levyn kohdalle levykaupassa? Ehdottomasti kansikuva. LP-aikojen upeat ja suuret kansikuvat ovat nykyään pääasiassa keräilijöiden ilona. Silti yhtyeet käyttävät yhä aikaa ja vaivaa levyjen visuaalisen ilmeen luomiseen. Värimaailma ja kuvitus jo viestivät, mitä tyyliä levy edustaa. Raskaamman musiikin imagokin vaatii tietyn tyyppistä tunnelmaa, ja kansitaiteilijat antavat viimeisen silauksen kokonaisuudelle. Janne Pitkänen, joka tunnetaan taiteilijanimellä ToxicAngel, on luonut monia taideteoksia niin suomalaisille kuin ulkomaalaisillekin yhtyeille. Raskaampaa musiikkia hän on kuunnellut jo 7-8 -vuotiaasta nassikasta saakka. Nykyään kolmikymppinen mies on saanut ensimmäisen kosketuksensa raskaampaan musiikkiin Iron Maidenin kautta, Powerslave-levy vei pahaa aavistamattoman aikoinaan mukanaan, ja sille tielle on jääty. Siitä lähtien levysoittimessa ovat viihtyneet bändit W.A.S.P:ista kotimaiseen Amorphikseen. Kansitaiteita tehdessä on musiikki tärkeässä osassa. Millainen musiikki toimii parhaana inspiraationlähteenä? Aika laidasta laitaan -meiningillä mennään, joten sellaista tiettyä genreä en pahemmin harrasta, mutta jos jokin pitää valita, niin progressiivinen metalli ja instrumentaalimusiikki on ehkä se kaikkein lähimpänä oleva, ToxicAngel miettii. DIGITAALISEN TAITEEN IHMEELLINEN MAAILMA ToxicAngel on pikemminkin ajautunut kuin määrätietoisesti hakeutunut digitaiteilijaksi. Pensseleillä ja kankaalla voi saada ihmeellisiä tuloksia aikaan. ToxicAngel kokee kuitenkin nykyisen valintansa luonnollisimmaksi ilmaisukeinoksi itselleen. Digitaalinen media antaa monessa mielessä paljon enemmän mahdollisuuksia koettaa rajojaan, kuin tavallinen taide, ToxicAngel pohtii suhdettaan taiteeseen. Yksi valttikortti tietokoneilla luodussa taiteessa on, että siihen pystyy liittämään niin kuvaa kuin ääntäkin. Tätä eivät perinteiset ilmaisukeinot salli. Vaihtoehtojen äärettömyys, sekä mahdollisuus yhdistää monia eri tekniikoita kiehtoo. Esikuvien joukosta löytyy niin ulkomaisia kuin kotimaisiakin taiteilijoita. Luis Royo, Boris Vallejo, Olivia, Larry Elmore ainakin vahvimpina vaikuttajina. Digitaalisella puolella on genrejen mukaan aika paljonkin suurin osa, kumma kyllä suomalaisia, ToxicAngel luettelee. Niin kuin monet muutkin alan taiturit, on myös ToxicAngel oppinut digitaiteen salaisuuksia itsenäisesti yrityksen ja erehdyksen kautta. Lukuisien ohjelmien salat ovat auenneet yhä paremmin vuosien saatossa. Nykyisin ToxicAngelin taideteokset lähentelevät valokuvia yksityiskohdissaan. Niissä eri värisävyt sulautuvat toisiinsa luoden pieniä detaljeja sisältävän suuremman kokonaisuuden. Väripaletin laajasta käytöstä huolimatta lempivärikseen ToxicAngel valitsee yllätys, yllätys mustan. TALUTUSNUORAN PÄÄSSÄ Levynkansia suunnitellessaan kansitaiteilija joutuu usein olemaan tiukassa talutusnuorassa. Taidetta tehdään aina tilaustyönä muille, joten lopputuloksen täytyy miellyttää muitakin kuin itseä. ToxicAngel ei kuitenkaan pidä tätä ollenkaan pahana asiana, päinvastoin. Minusta ainakin on mukavaa se, että bändillä on omat ideat ja näkemyksensä siitä, miltä levyn pitäisi näyttää. Hehän vaikuttavat vahvasti siihen, miltä se kuulostaa, ToxicAngel toteaa. Levynkannen suunnittelu on aina oma prosessinsa. Aluksi bändin kanssa keskustellaan minkälaisia toiveita ja ideoita heillä olisi. Keskustelujen pohjalta tehdään mahdollisia luonnoksia, kunnes idea on selkiytynyt lopulliseen muotoonsa. Ideoinnista alkaa mekaaninen toteuttaminen, eli esimerkiksi piirtäminen tai mallintaminen. Idean jalostumisen kesto lopulliseksi taideteokseksi riippuu alkuperäisestä lähtökohdasta. Alkuperäistä ideaa ei välttämättä edes ole. Varsinainen työvaihe voi kestää viikosta neljään viikkoon, mutta silloin on kyllä jo korjailtu ja viilailtu juttuja aika raskaalla kädellä, ToxicAngel sanoo. 8 KAAMOS #1 KAAMOS #1 9

6 TOXICANGEL Mikään ei harmita niin paljoa kuin, että on mielestään tehnyt hyvää jälkeä, mutta kuulee perästäpäin, että olisi voinut tehdä vielä sitä ja tätä. DETALJEISSA PIILEE SALAISUUS Pitkä työprosessi sisältää monia vaiheita, mutta niistä viihdyttävin taiteilijan mielestä on ehdottomasti yksityiskohtien viilailu. Konseptista valmiiseen teokseen on pitkä matka. Mieluisin vaihe alkaa, kun kuva on melkein valmis, mutta sieltä puuttuvat yksityiskohdat. Detaljeja nyhrätessä voi hyvinkin mennä viikko, mutta yleensä se näkyy sessa, ToxicAngel toteaa. Työvaiheita esitellään välillä tilaajalle, jotta molemmat osapuolet ovat tietoisia missä mennään. Lopuksi tehdään viimeistelytyö, eli muun muassa lisätään yksityiskohtia, kunnes lopputulos miellyttää asiakasta. ToxicAngel hakee kommentteja töihinsä myös lähipiiristään. Yleensä näytän vaihekuvia myös tietylle porukalle ystäviäni, jolloin saan objektiivisen palautteen siitä, mikä mättää tai toimii. Sitä kun tahtoo olla liian lähellä sitä mitä tekee, ja unohtuu joskus hiomaan jopa tarpeettomia juttuja, ToxicAngel puntaroi suhdettaan teoksiinsa. Vaikka kommentteja haetaan muualtakin, on bändiltä saatu palaute kaikista lopputuloktärkeintä työvaiheessa. Mikään ei harmita niin paljoa, kuin että on mielestään tehnyt hyvää jälkeä, mutta kuulee perästä päin, että olisi voinut tehdä vielä sitä ja tätä, gel ToxicAn- painottaa. MIELIKUVITUS TÄRKEIMPÄNÄ TYÖVÄLINEENÄ Kansitaide tehdään aina jonkun toisen hengentuotteen pohjalta. Levyllä oleva musiikki itsessään tavoittelee jotain tunnelmaa ja sanomaa. Jotta kansitaide olisi onnistunut, pitäisi sen pystyä tavoittamaan sama tunnelma, joka yhtyeellä on ollut levyä tehdessään. ToxicAngel toteaakin, että hän kuuntelee levyä muutamaan kertaan ennen kuin aloittaa työn. Tällä tavoin hän yrittää päästä samalle aaltopituudelle musiikin ja lyriikoiden kanssa. Jos kyseessä on esimerkiksi teemalevy, pitäisi kannen kertoa periaatteessa koko tarina referaattina, joka avautuu kuuntelijalle levyä kuunnellessa. Varsinaisessa piirtämisvaiheessa levy yleensä soi likimain tauotta, ToxicAngel kertoo suhteestaan kansitaiteen lähteenä olevaan musiikkiin. ToxicAngel korostaa itse kansitaiteen merkitystä erityisesti, jos bändiä ei ole ennen kuullut. Hänelle musiikki itsessään on suurin vaikuttaja teoksiin. Musiikin mielikuvitukseen maalaamat kuvat luovat alkupisteen, jonka avulla voidaan alkaa työstämään lopputulosta. Työvälineinä ToxicAngel käyttää muun muassa perinteistä lyijy- ja mustekynää sekä paperia. Lopullinen tulos saadaan aikaiseksi tietokoneella, piirtopöydällä sekä erilaisilla kuvankäsittelyohjelmilla. Oma mielikuvitus on kuitenkin aina tärkein työväline taiteilijalle. Mielellään sitä tekee kannen sellaisille bändeille, jotka saavat mielikuvituksen kulkemaan ilman esimerkiksi bändin antamaa ideaa. Näkyvyyteen satsaaminen kannattaa loppupeleissä, koska ostajakunta ei vielä välttämättä tunne yhtyeen musiikkia. Vanhemmilla ja tunnetummilla yhtyeillä levynkansitaiteella on enemmänkin merkitystä imagon kannalta. Onnistuneessa levynkannessa yhdistyvät hyvä tekninen toteutus ja ennen kaikkea idea. Minulle hyvä levyn kansi on sellainen, että vaikka en tietäisi koko bändistä mitään, on se ostettava pelkästään sen takia, että kansi näyttää hienolta. Tekninen toteutus on tietysti yksi kriteeri, mutta myös pelkkä idea voi olla loistava. Jos nämä kaksi kohtaavat jossain määrin näköhermoja hivelevästi, niin se kai se on, ToxicAngel lopettaa. Eletään vuotta Paikka on alle kahdentuhannen asukkaan Ristijärvi Kainuussa. Kunta panostaa nuoriin lentopalloilijoihin, eikä muuta ajanvietettä ole tarjolla. Urheiluun kyllästyneet Jari Rönkkö ja Antti Pikkarainen päättävät pistää pystyyn rehellisen rockorkesterin. Mukaan otetaan myös Vesa Väyrynen ja Teemu Nurminen. Virttyneissä villatakeissa ja rasvaisissa hiuksissa puretaan turhautuneisuutta punk rockin voimalla. Teksti: Aini Pihlajaniemi Kuva: Miska Närhi Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Litium rokkaa kovemmin kuin koskaan. Raivokas punk rock on muuttunut raskaaksi rockmeiningiksi. Kokoonpano on vuosien saatossa ehtinyt muuttua pariinkin otteeseen. Vuosituhannen vaihteessa remmiin astui Ilari Järvinen. Ilu otti Teemun paikan bändin kitaristina. Muutama vuosi myöhemmin basisti Vesan tilalle tuli Kimmo Kumpulainen. Laulaja- kitaristi Antti myöntää, että Ilun ja Kimmon myötä yhtye on muuttunut vain parempaan suuntaan. Oikeastaan ei voi edes puhua samasta bändistä. Litium on tehnyt kolme demoa (Dragons, 2001, Portti 4, 2002, Demo, 2003), joita he ovat lähetelleet tarkoin harkittuihin levy-yhtiöihin. Palaute on ollut positiivista, mutta kaikkia osapuolia miellyttävää sopimusta ei vielä ole syntynyt. Nyt valmisteilla on ensimmäinen omakustanne-ep, joka näillä näkymin ilmestyy ensi vuoden alussa. Tekeillä on myös musiikkivideo, johon materiaalia on kuvattu mm. Kulttuuriareena Glorian Curium Metal Festeillä viime syyskuussa. Kitaristi Ilu ja rumpali Jari asuvat tällä hetkellä Helsingissä, missä sijaitsee myös bändin treenikämppä. Basisti Kimmo asuu Kuopiossa ja Antti on palannut Kajaanin ja Oulun kautta takaisin Ristijärvelle. Kyllähän me useammin treenattais jos asuttaisiin lähempänä. Mutta tämän järjestelyn myötä treenaamisesta on tullut paljon intensiivisempää kuin ennen, Antti kertoo. Ei tässä mistään maailmanvalloituksesta ole kyse. Ilun kanssa treenataan paljon kahdestaan, kun täällä päässä asumme. Pojat hyökkää tänne aina treeni- ja studiosessioihin tasaisin väliajoin, jolloin pääsemme veivaamaan koko bändillä, rumpali Jari Rönkkö lisää. LITIUM Yleensä biisit syntyvät Ilun sävellyksistä, joihin Antti sitten kirjoittaa sanoitukset. Jos tulee uusia biisejä, vedämme ne studiossa Ilun kanssa nauhalle ja lähetämme pojille, jotka vääntää niihin laulu- ja bassoosuudet, Jari valottaa järjestelyjä. Tekstit syntyvät yleensä aika nopeasti. Kuuntelen Ilun sävellykset ja sen fiiliksen mukaan kirjoitan sanat, Antti kertoo. En koskaan yritä synnyttää sanoituksia väkisin. Jos päässä ei liiku mitään, sitten en kirjoita. Antti on aina kirjoittanut ja laulanut Suomen kielellä. En näe mitään syytä muuttaa laulua esim. englanninkieliseksi, kun kuitenkin Suomessa ollaan. Eikä tässä mistään maailmanvalloituksesta ole kyse vaan musiikin tekemisestä ja siitä nauttimisesta. Vaikka Litium pyrkii imemään vaikutteensa mahdollisimman erilaisista musiikkityyleistä, Jari vakuuttaa, että tietty omaleimaisuus on ja pysyy. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta eniten tykkään juuri raskaammasta musasta. Totta kai se vaikuttaa sitten omaankin soittoon, mutta kyllä minusta Litium kuulostaa Litiumilta KAAMOS #1 KAAMOS #1 11

7 JUHA JUONI COVER-SPECIAL Suomesta löytyy normaalien bändien lisäksi myös annos cover-bändejä, joiden toiminta on pyhitetty maailman maineeseen nousseiden esikuvayhtyeiden musiikin soittamiseen. Tässä osiossa esittelyssä ovat Suomen mittakaavassa ainutlaatuiset Guardians of Mankind ja Angry Machines. Sinulla on kasa kansaan uppoavia lauluja, joista olet koonnut kriitikoiden kuolat juoksuttavan albumin. Albumillasi esiintyy suorastaan tanssiin pakottavan sykkeen synnyttävä bändi. Ainoa, mitä sinulta puuttuu, on keikka. Sinä tarvitset keikkamyyjän. KEIKKAMYYJÄ ON IHMISTUNTIJA Teksti: Janne Räsänen Kuva: Miia Virtanen KUNINKAIDEN LAAKSOSSA Guardians of Mankind Teksti: Tero Lassila Kuva: Toni Salminen Juha Juoni on Suomen suurimman ohjelmatoimiston Welldonen palkkalistoille kuuluva keikkamyyjä tai agentti, kuten hän itse itseään kutsuu. Miten seinäjokelaisesta musiikki-intoilijasta oikein tuli jättifirman keikkamyyjä? Minulle harrastuksesta tuli huomaamatta työ. Olen aina viihtynyt elävän musiikin parissa. Kävin yhdeksän vuotta kestäneen korkeakouluni alalle Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksessä SELMUssa, jossa toimin aluksi talkoohengellä. Sitten tein lyhyitä pätkiä palkallisesti ja lopulta kolme viimeistä vuotta kokopäivätoimisena toiminnanjohtajana. Ostin bändejä. Oikkujen kautta päädyin sitten Helsinkiin Welldonelle pöydän toiselle puolelle - ostajasta myyjäksi. Yksinkertaisuudessaan keikkamyyjän työ on myydä artistille keikkoja parhaan kykynsä mukaan. Käytännössä tuo työ on kuitenkin melko laaja-alaista. Suomen olosuhteissa keikkamyyjän tulee usein hallita koko musiikkibisneksen kenttä. Täällä bändeillä ei useinkaan markkinoiden pienuudesta johtuen ole manageria, joten managerin tehtävät lankeavat usein enemmän tai vähemmän keikkamyyjän harteille. Keikkamyyjä onkin käytännössä artistin asioidenhoitaja. Keikkojen myymisessä toimivat tietyt lainalaisuudet, jotka keikkamyyjän tulee tuntea. Elävä musiikki on monessakin suhteessa poikkeuksellinen bisnes, jossa artistit antavat toimeksiannon myyjille, jotka hoitavat tehtävänsä kukin omalla tavallaan. Itse bändi on kuin pieni osakeyhtiö, jonka taloudellisesti vakaasta toiminnasta keikkamyyjän tulee huolehtia. Tällöin artistille jää aikaa huolehtia tärkeimmästä eli taiteellisesta puolesta. Käytännössä olen artistilla töissä, vaikka faktisesti ohjelmatoimisto maksaakin sekä minun että artistin palkat. Ohjelmatoimisto on vain rahojen kauttakulkuyhtiö. Näin joka bändillä ei tarvitse olla omaa yritystä peräämässä liksoja ja maksamassa palkkoja, Juoni kertoo. Keikkamyyjä on ihmistuntija. Hänen tulee tuntea jokainen artisti ja ymmärtää tämän musiikkia. Myyjän täytyy tietää musiikin kohderyhmät ja artistin musiikilliset määränpäät. Juonen mukaan jokainen bändi on yksilöllinen tapaus, jonka sisintä tulee ymmärtää turhautumisen välttämiseksi. Ikärajattomiin mestoihin, rokkiklubeille, yökerhoihin, konserttisaleihin vai kaikkiin niihin? Lyhyitä, tiiviitä rundeja vai kierretäänkö jatkuvasti? Onko kenties syytä tehdä vain yksi iso keikka Suomessa vuodessa? Otetaanko iso tekniikka vai selviääkö pienemmällä ja taloudellisemmalla kalustolla? Siinä on muutamia keikkamyyjän kysymyksiä, joihin vastaus löytyy artistin haluista, musiikin sisällöstä ja bändin sielusta, Juoni opastaa. Juonen mukaan normaalia työpäivää ei keikkamyyjällä ole, sillä tilanteet muuttuvat nopeasti ja päivä saattaakin kulua sattumanvaraisten tapahtumien ketjuna. Keikkamyyjän ihanneviikolla keskityttäisiin tietty aika aina tiettyjen keikkojen buukkaamiseen tietylle kiertueelle kerrallaan. Yhtenä päivänä kenties keikkatilitysten tekemiseen, toisena tiedottamiseen. Lisäksi pidettäisiin vähintään yksi palaveri keikkojen tuotannosta vastaavan ihmisen kanssa. Viikkoon mahtuisi myös pari keikkaa käytäväksi. Toisella soittaisi jokin omista bändeistä ja toisella joku uusi mielenkiintoinen akti. Suomalainen musiikkikulttuuri on kehittynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana joka saralla. Ammattimaistuminen on havaittavissa jokaisella osa-alueella, ja jopa yhteiskuntakin on alkanut arvostaa alaa havaitessaan siinä vientipotentiaalia. Toivottavaa olisi, että tuo kehitys jatkuisi kuitenkin niin, että se varsinainen asia, eli musiikin tekemisen ilo ei katoaisi. Sen myötä katoaisi sen kuluttamisenkin eli kuuntelemisen ilo, Juoni järkeilee. Saksalainen Gamma Ray on aikoinaan Helloweenissakin vaikuttaneen Kai Hansenin oma lempilapsi. Bändi on toiminut esikuvana monelle power-yhtyeelle, ja sen toiminta jatkuu nykyään entistä vahvempana. Gamma Rayn iloinen ja mahtipontinen meno on innoittanut ryhmää suomalaisia muusikoita, jotka perustivat noin kolme vuotta sitten Guardians of Mankind nimeä kantavan Gamma Rayn cover-bändin. Bändin varsinaisen päämiehen ollessa estynyt, haastatteluun vastasi bändin laulaja Matias Palm. Gamma Ray on suhteellisen nuori bändi verrattuna yleisimpiin tributoitaviin yhtyeisiin. Idea coveroida juuri Gamma Rayta lähti Matias Palmin mukaan siitä, että juuri kukaan ei samaa ole vielä tehnyt. Riittää siis, että musiikki on inspiroivaa ja esikuva sen arvoinen. Onhan totta, että coveroitava bändi voisi olla vanhempi ja tunnetumpi, mutta Suomesta löytyy jo runsaasti tribuuttibändejä esimerkiksi sellaisille bändeille kuin Iron Maiden tai AC/DC. Toisaalta kosketinsoittajamme Eero Kaukomies lienee suurin Gamma Ray -fani, jonka tiedän, joten en sinänsä ihmettele, että hän alun perin lähti tätä bändiä kasaamaan. Pääkaupunkiseudulla päämajaansa pitävän Guardians of Mankindin idean takana ovat siis Kaukomies sekä kitaristi Olli Huoponen. He haalivat loput jäsenet mukaan erikoisella, mutta nykyaikaisella tavalla. Eero heitti ilmoituksen Imperiumin messulaudalle, ja tätä kautta itsekin päädyin kokoonpanoon. Myös basisti Tomi Saksa ja toinen 12 KAAMOS #1 KAAMOS #1 13

8 COVER-SPECIAL kitaristi Esa Orjatsalo tarttuivat samaiseen ilmoitukseen. Rumpali löytyi vasta puoli vuotta myöhemmin. Samoihin aikoihin tapahtui myös kitaristin vaihdos, kun Esa vaihtui Kasperi Heikkiseen. Tämän vuoden helmikuussa tapahtui jälleen miehistönvaihdos, kun rumpalin pallin täytti Matti Auerkallio. Guardians of Mankind on otettu yhtyeen tunnukseksi tutusta Gamma Rayn kappaleen nimestä. Kumppanukset päätyivät tähän nimeen Palmin mukaan puolivahingossa. Eero oli listannut sähköpostiviestiin kappaleita, joita hän ehdotti soitettavaksi. Minä sitten takerruin tuohon nimeen ja Eerokin innostui siitä. Kyllähän sitäkin vielä väänneltiin ja käänneltiin, mutta jäipähän sitten, kun ei parempaa keksitty. Bändin jäsenillä on lisäksi lukuisia muitakin kokoonpanoja, eikä GoM ole kenellekään varsinainen pääbändi. Huomattavin näistä on Palmin suomenkielinen heavybändi Heavy Metal Perse, joka on saavuttanut Suomen underground-piireissä runsaasti huomiota. Vuonna 2004 Guardians of Mankind teki Heavy Metal Perseen kanssa Imperiumi Recordsin kustantaman split-singlen. Levyltä löytyy suomenkielinen versio Gamma Rayn Valley of the Kingsistä. Muuten bändi DIOA KOVALLA KÄDELLÄ Angry Machines Teksti: Tero Lassila Kuvat: Jani Karppinen Oululainen Angry Machines perustettiin kolmisen vuotta sitten coveroimaan karismaattisen laulajan Ronnie James Dion legendaarisia kappaleita. Dio on noussut yhdeksi maailman huomattavimmista heavy metal -laulajista, joten hänen tuotantonsa viljeleminen on herättänyt Suomessa kiinnostusta. Bändin basisti Aki Huhtala kertoi Suomen ainoan Dio-coverbändin kuulumisia muutamaa kuukautta ennen mestarin omaa Suomen kiertuetta. Angry Machines näki aikanaan päivänvalon, kun kitaristi Ari Rajaniemi ja rumpali Jussi Risto ideoivat bändin konseptin. Aki Huhtala liittyi mukaan heti alussa, ja projekti alkoi kehittyä nopeasti on tuottanut vain kaksi demojulkaisua, ja näkyvä toiminta keskittyy enimmäkseen keikkailuun. Mitkä biisit ovatkaan yleisimmin istuneet GoM:n settilistaan? Olemme heittäneet tähän mennessä vain neljä keikkaa, joilla settilista on ollut hyvin samankaltainen. Toki sellaiset kappaleet, kuten Land Of The Free, Valley Of The Kings ja Rich And Famous pysynevät livesetissämme tulevaisuudessakin. Eihän se ole pitkänäköistä äänittää covereita levyille suurta määrää, koska nuo kaksi promoa riittävät bändin mainostamiseen keikkoja varten. Enemmän olisin kiinnostunut saamaan joskus aikaan hyvälaatuisen keikkatallenteen. Meillä ei ole suunnitelmia kääntää suomeksi enempää Gamma Rayn biisejä Kuninkaidenlaakson lisäksi. Gamma Rayn jäsenet olivat tietoisia tributoijiensa projektista jo heti alusta lähtien. He kuulivat muistaakseni jo ennen kuin Eero alkoi bändiä edes kasata. Eero otti osaa Gamma Rayn faniklubin tapaamiseen Saksassa ja mainosti sitten Gamma Rayn jäsenille tätä tribuuttibändi-ideaa. He tietysti innostuivat hommasta heti, ja myöhemmin Eero lähetteli bändille joitain äänityksiämme. Syy, miksi Eeroa ei haastateltu tähän juttuun, on yksinkertainen. Miehen edesottamukset vakuuttivat esikuvabändin niin hyvin, että Eero oli haastattelun teon aikaan Euroopan kiertueella itse Gamma Rayn keikkakokoonpanossa. Samantyyppisen tempauksen on onnistunut tekemään vain Tim Owens, joka aikoinaan liittyi tribuuttibändistä Judas Priestin riveihin. Gamma Rayllä oli kesällä kaksi festarikeikkaa, joille aiemmin livekokoonpanossa ollut Masterplanin kosketinsoittaja ei päässyt tulemaan. Hansen arveli Eeron osaavan kappaleet, koska tämä oli niitä jo yli kaksi vuotta cover-bändissä veivaillut. Lienee sanomattakin selvää, ettei Eero miettinyt asiaa kahdesti. Kuulemani mukaan hommat ovat sujuneet hyvin, ja kyllähän se on hänelle melkoinen kokemus hypätä yhtäkkiä tribuuttibändistä itse esikuvabändin livekokoonpanoon. Kuinka Eeron liittymistä esikuvabändiin on kommentoitu ulkopuolisilla tahoilla? Kommentoinneista en tiedä sen kummemmin. Lähinnähän tuota ovat kaikki ihmetelleet, että kuinka mies sellaisen tempun teki. Mitään kitkeränkateellisia kitinöitä ei ole kylläkään tainnut tulla vastaan. eteenpäin. Kolmikko treenasi yhdessä bändille pohjan, jonka jälkeen he aloittivat kosketinsoittajan ja laulajan metsästyksen. Veli-Matti Kananen (koskettimet) liittyi mukaan joulukuussa Silent Voicesin laulaja Michael Henneken lupautui silloin hommaan mukaan. Sovittiin pari keikkaa, jotka sitten peruttiin Hennekenin vetäydyttyä alkumetreillä. Helmikuussa olimme taas laulajaa vailla, kunnes Petri Kangas liittyi mukaan lokakuussa Hän ehti tehdä kanssamme kolme keikkaa ennen lopettamistaan. Jukka Nummi tuli mukaan elokuussa 2004 Petrin lähdön jälkeen. Ei totisesti ole helppoa löytää miestä, joka pystyy laulamaan näitä biisejä. Jos mielestäsi kuulostamme Diolta, se riittää. Angry Machinesin repertuaariin kuuluu Dion tuotantoa hänen kaikista yhtyeistään, lukuun ottamatta miehen ensimmäistä bändiä, Elfiä. Esityskappaleet valitaan yleensä omien suosikkien pohjalta. Bändin idea on, että soitamme Dioa ja RJD:n aikaisia Rainbow n ja Black Sabbathin biisejä. Periaatteessa samaa settiä mitä Diokin on soittanut viimeiset 20 vuotta. Heti alusta lähtien tähtäsimme keikoille ja treenasimme sitä varten. Kokoonpanomme nimi muuten tulee Dion ehdottomasti huonoimmasta albumista. Itselleni Dion tuotannosta Holy Diver ja The Last in Line ovat ne kovimmat levyt. Angry Machines ei ole jäsenilleen prioriteetti, sillä jokaisella on kaikenlaista muuta musiikkitoimintaa taustalla. Angry on periaatteessa ikuinen kakkosbändi. Soittajilla on omat bändinsä, jotka tekevät omaa juttuaan. Tämä on kuitenkin vain cover-bändi, jota tehdään kun aikaa jää. Hommaa tehdään ihan vakavissaan ja määrätietoisesti. Kysyntää yhtyeelle on löytynyt sekä Oulun alueelta että myös muualta Suomesta. Keikoista on puolet tehty Oulussa ja loput muualla Suomessa. Lisäksi oli yksi festarikeikka Ruotsissa. Eli näköjään kotopuolessa tykätään. Keikoille lähdetään mihin vain pyydetään, jos tarpeeksi maksetaan. Hienoa olisikin päästä kiertämään ainakin isoimmat Suomen kaupungit. Veikkaanpa, että muuallakin tykätään Diosta kuin Oulussa. Laulajan roolia Angry Machinesissa hoitaa Myonista tuttu Jukka Nummi. Huhtalan mukaan bändin taso on muutenkin hyvillä kantimilla. Laulajalta vaaditaan eniten, se on selvä. Jukkahan onkin kovin jätkä meistä kaikista. Muuten orkesteri koostuu jo lähempänä kolmeakymmentä olevista muusikoista. Kaikki ovat veivanneet rokkia tai heviä keikoilla ja kellareissa viimeiset 15 vuotta, eli jonkinlaisesta tasosta voidaan puhua. Kaikki ovat hyvin motivoituneita tähän hommaan. Huhtalan mukaan bändi ei tavoittele esikuvansa soundia ja tyyliä. Bändi toimii omilla ehdoillaan kuitenkin uskollisesti alkuperäiselle tuotannolle. Tietoisesti sitä ei ole haettu. Jos mielestäsi kuulostamme Diolta, se riittää. Yleensä katsomme pääpiirteittäin biisirakenteet ja treenaamme ne omalla tyylillämme. Jokaista nuottia emme tosiaan kopioi. Soundi on COVER-SPECIAL omamme ja jokaisen soittajan kädet ovat vapaat. Koskettimille olemme esimerkiksi antaneet enemmän tilaa kuin alkuperäisissä esityksissä. Huhtala ei ole varma tietääkö Ronnie James Angry Machinesista. Palautetta ei ole tullut, tosin bändi ei ole lähestynytkään toiseen suuntaan. Olisihan se kyllä siistiä joskus kuulla RJD:n oma mielipide, tekeekö meidän versiomme hänelle tribuuttia vai hallaa. Dio on keikkaillut viime aikoina ahkerasti Suomessa, ja uusi kiertue on tulossa joulukuussa Ouluunkin. Keikka on Angryn miehille toki pakko nähdä. Dion omat edesottamukset vaikuttavat osaltaan myös tributoijien toimintaan. Kyllähän se pitää mennä Dio katsastamaan Oulun keikalle. Dion omilta keikoilta tulee seurailtua settilistoja ja biisien sovituksia. Diohan on muuttanut settiään joka kiertueelle aina aika radikaalisti. Olemme myös harkinneet Holy Diver -levyn soittamista keikalla kokonaan läpi. Jopa ennen kuin Dio julkisti tekevänsä sen. En usko Dion keikkailulla olevan kovinkaan paljon vaikutusta meidän keikkamääriimme. Ehkä porukkaa voi jonkin verran tulla enemmän, kun Dion nimi on esillä enemmän. Angry Machinesin tavoitteisiin kuuluu tulevaisuudessa vain keikkailu. Bändi jatkaa juttuaan siihen asti, kunnes kaikilla riittää mielenkiintoa. Vuosi 2005 on ollut meille hyvin suopea. Keikkoja on tehty mukavasti, ja saimme keikkamyyjänkin kesäkuussa. Palaute keikoistakin on ollut mukavaa, joten mikäs tässä on ollessa. Laulajallamme Jukalla on muuten poika nimeltä Roni, joka oli soittanut koulun levyraadissa Holy Diverin. Kappalehan on Dion kovin klassikko. Poika on kuitenkin vasta yhdeksänvuotias ja nimensäkin juontaa juurensa Dion etunimestä KAAMOS #1 KAAMOS #1 15

9 SENTENCED SENTENCED Sentenced kuoli ja kuopattiin. Ylösnousemusta on turha odottaa. Aiemmat tauot ovat olleet välttämättömiä henkireikiä. Ilman niitä amok-juoksu olisi päättynyt jo paljon aikaisemmin. Lopettamispäätös tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Sentencedin rumpali Vesa Rannasta tuntuu osittain, että nytkin on vain jääty pitkälle tauolle. Lopullisia ratkaisuja oli kuitenkin pakko tehdä. Levy-yhtiön vaatimukset olivat kokoajan suuremmat ja suuremmat. Haastattelumäärät alkoivat olla levyn ilmestymisen aikaan jo viittäsataa. Se alkoi rassata, Vesa kertoo. Ville Laihiala ja Sami Lopakka tekivät nyt viikon aikana Euroopassa lähemmäs kolmesataa haastattelua. Niitä riitti aamusta iltaan. Miehet olivat palatessaan aivan rikki. Memories of his past life vividly in his mind LIISA UKKOLA ELÄVÄLTÄ HAUDATTU Nyt se on ohi. Sentenced iski viimeisen naulan arkkuunsa. Vainaja on laskettu kuuden jalan syvyyteen ikuiseen lepoonsa. On sopiva aika muistella menneitä. Teksti: Heikki Ylipaavalniemi Kuvat: Tuomas Selänne, Jussi Määttä Feeling himself alive again when the Moment of Death arrives! SHADOWS OF THE PAST: WHEN THE MOMENT OF DEATH ARRIVES KEHDOSTA HAUTAAN Sentencedin tarina alkoi vuonna 1989 Muhoksella. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat kitaristit Miika Tenkula ja Sami Lopakka sekä rumpali Vesa Ranta. Enteellisesti bändi sai nimen Sentenced. Hylätystä asunnosta saatiin mainio treenikämppä. Aikoinaan pyörillä ja mopoilla ajoimme kuuden kilometrin matkan, joka perkeleen päivä treenaamaan, Vesa muistelee. Seuraavat askeleet matkalla kohti hautaansa yhtye otti, kun basistin ja laulajan paikalle kiinnitettiin Taneli Jarva. Kokoonpanolla äänitettiin debyytti Shadows of the Past sekä sitä seurannut North from Here. Levyt jättivät lähtemättömän vaikutuksen suomalaisen death metallin historiaan. Kaikki tuli ihan puun takaa. Ennen vanhaan ajeltiin minun vanhempieni Toyota Corollalla ympäri Suomea keikkailemassa. Mukana olivat vain kitarat sekä rumpujen pellit ja pedaalit. Yhtäkkiä hypättiin kaksikerroksiseen bussiin ja kierrettiin ympäri Keski-Eurooppaa, Vesa kuvailee tapahtunutta muutosta. Puhdas death metal kehittyi seuraavalla Amok-levyllä monipuolisempaan ja rokkaavampaan suuntaan. Samalla yhtyeen suosio kasvoi odottamattomiin mittoihin. So turn away, turn away and go. Turn away while you still can. Turn away. The way I m gonna go is not the way you want to go! LOVE & DEATH: THE WAY I WANNA GO Tämä bändi tavallaan pääsi kasvamaan vähän vahingossa niihin mittakaavioihin, joihin se lopulta päätyi. Mikään ei kuitenkaan ole laskelmoitua, eikä missään vaiheessa spekuloitu, että lähtisikö tämä nyt myymään, Vesa toteaa. Kova kolaus oli, kun Taneli Jarva päätti lähteä. Silloin Sentencedillä oli jo toinen jalka haudassa. Melkein vuoden päivät ihmeteltiin, että mistä saadaan uusi laulaja. Mietittiin, että voivatko ihmiset enää edes ottaa bändiä omakseen, Vesa muistelee aikaa ennen Ville Laihialaa. Tunnelin päässä näkyi kuitenkin kylmää valkoista valoa. Useiden kokelaiden jälkeen laulajaksi löydettiin Ville. Hän sopi pestiin kuin hirttosilmukka kaulaan. Välttämättä Tanelilla ei olisi edes hoitunut uudet biisit niin hyvin. Villen ääni sopi paremmin melodisempiin ja rokkaavampiin kappaleisiin, Vesa pohtii. Monet jakavat bändin historian Tanelin ja Villen aikoihin. Uuden vokalistin kanssa ensimmäisenä äänitetty Down-levy loi aivan uuden fanikannan Noosen ja Bleedin kaltaisilla hiteillään. Sen myötä ympyrät kasvoivat entisestään ja muuttuivat ammattimaisemmiksi. Päätösvalta lipui yhä enemmän muiden käsiin. Sentenced vei jäsenten ajan ja voimat aivan uudella tavalla. Tanelin aikaan kuviot olivat vielä pienempiä, joten siinä oli vielä mukana uutuudenviehätys ja vimma, Vesa miettii muutosta. Toisaalta suurimmat muutokset musiikissa tapahtuivat Vesan mielestä jo North from Here ja Amok levyjen välillä. Downilla Sentencedille tutuksi tullut kieroutunut huumori ja kuolemalla leikittely puhkesi kukkaansa. Villen karisma lavalla toi yhtyeelle valtavasti uusia kannattajia. Me myös onneksi tajusimme jo aikaisessa vaiheessa, että meidän täytyy pystyä pitämään lomaa bändin kanssa. Sanelimme levy-yhtiölle ehtoja, että me emme ole bändi, joka kiertää puoli vuotta yhtä soittoa. Yritettiin pitää jonkinlainen järki tässä touhussa, Vesa sanoo. Raise the gun, take aim and shoot me Put a bullet through my head Consider us dead Raise the gun, take aim and blow me away Squeeze the trigger, free the lead Consider us dead THE FUNERAL ALBUM: CONSIDER US DEAD 16 KAAMOS #1 KAAMOS #1 17

10 SENTENCED SENTENCED HUHUT KUOLEMASTAMME EIVÄT OLE VÄHÄÄKÄÄN LIIOITELTUJA Pitkät kiertueet ja siviilielämän kaipuu kuluttivat. Osa jäsenistä oli saanut perheenlisäystäkin. Pitkät ajat poissa kotoa kävivät yhä vaikeammiksi ja raskaammiksi. Yhtye päätettiin haudata siinä vaiheessa, kun homma oli vielä mielekästä. Keikkojen odottelu tyhjässä hotellihuoneessa on ankeaa. Sitä ajattelee, että voi lähteä katselemaan kaupunkia, mutta yleensä keikkojen aikataulut ovat vain niin epäinhimillisiä. Ei jaksa lähteä kiertelemään ventovieraita kaupunkeja ja eksymään sinne, Vesa sanoo. Lopettamispäätös alkoi kypsyä jo ennen The Funeral Albumin äänittämistä. Sentencedin kohtalona oli kuolla niin kuin se oli elänyt. Tyylillä. Pitkät tauot uusien levyjen välissä ja lyhyet kiertueet eivät tulleet kysymykseenkään. Minun mielestä bändinä pitääkin lopettaa näin. Ettei tule kiertueen jälkeen pieni viesti nettisivuille, että se oli nyt siinä. Keksikää muuta tekemistä, Vesa virnistää. Lopettamispäätöksen kertominen Century Medialle ei ollut helppoa. Asiasta käytiin useita pitkiä neuvotteluja. Lopulta kuitenkin levy-yhtiö ymmärsi yhtyeen kaipuun päättää päivänsä. Kyllähän ne aluksi järkyttyivät uutisesta melkoisesti. Heiltä alkoi pian tulla hyviä ideoita levyn promootioon. Tietenkin kipeimmät ideat tulivat bändin sisältä, Vesku kertoo. Eniten huomiota herättänyt temppu oli ruumisarkun hankkiminen promootioon. Monen sattuman kautta löytyi alalla työskentelevä ihminen, jonka kautta arkku ostettiin. Arkkua oli säilytetty yrityksen kellarissa, Vesa kertoo. Arkussa oli aikoinaan tuotu ulkomailla kuollut suomalainen kotimaahansa haudattavaksi. Ensimmäisen omistajan viimeisessä matkassa oli ollut kuitenkin tupla-arkku. Sentencedin ostama arkku oli sinkkiarkun sisällä. KUOLEMAN VERHO LASKEUTUU Ajatus lopettamisesta alkoi kypsyä The Funeral Albumin kirjoittamisen alussa. Tunnelmat levyä tehdessä olivat valmiiksi haikeat. Säveltämistä ei kuitenkaan missään vaiheessa mietitty liikaa. Biisien annettiin tulla omalla painollaan. Sanoitusmaailmaltaan se on toki jäähyväistunnelmissa tehty. Ehkä siinä on myös harppauksia historiaan, Vesa miettii. Hautajaislevyn tekeminen ei eronnut edellisistä muuta kuin tunnelmansa osalta. Lisäpotkua se silti antoi. Kappaleita treenattiin kuin nuorina poikina, ja kappaleita työstettiin melkein täysipäiväisesti. Hienoa oli, että levy saatiin tehtyä. Välillä oli epävarmaa, että tuleeko sitä edes, Vesa kertoo. Sentenced ei ole ikinä ollut arka kokeilemaan uusia ideoita. Milloin kappaleita nauhoitetaan änkyräkännissä, milloin kesken kappaleen on äänitetty kummallista taputtelua. Cold White Lightilla oleva Neverlasting-kappaleen aikana kuuluva ääni lähti itse asiassa laulajan pakaroista. Uudella levyllä ei ole näin räväköitä vetoja. Väriä musiikkiin When death releases you from me Just dump my foul remains on some near-by field - I don t deserve a grave When you finally get rid of me Just let my corpse decay... unburied - I do NOT deserve the luxury of a grave THE COLD WHITE LIGHT: THE LUXURY OF A GRAVE antaa lapsikuoro. Olemme aina leikkineet kaikilla ihmeinstrumenteilla. Nyt pohdittiin, että lapsikuoro sopisi siihen, Vesku sanoo. Lapset kävivät äänittämässä osansa nopeasti ja ammattitaitoisesti. Studiossa heillä oli ollut hauskaa. Valitettavasti keikoille nuoret lupaukset eivät suostuneet edes maksusta. Ehkei me sitä olisi haluttukaan. Se tuli kuitenkin jo heti alussa tiukasti, että me emme teidän kanssa lähde keikoille, Vesa nauraa. The rain comes falling down my life flows to the ground no longer feeling the pain these leaves now becoming my grave FROZEN: THE RAIN COMES FALLING DOWN VIIMEINEN MATKA Sentenced kiersi kesällä ahkerasti festivaalilavoja. Mahdollisimman monille tarjottiin mahdollisuus nähdä bändi vielä kerran ennen loppua. Kaikista odotetuin päivä oli kuitenkin ehdottomasti Club Teatrialla Oulussa soitettu hautajaiskeikka. Tapahtuma herätti tunteita niin bändissä kuin yleisössä. Kyllä se jotenkin psyykkisellä tasolla koko ajan vaikutti taustalla. Kotikylä ja täysi tupa, joten kyllähän se paineita loi, ja ylimääräisen latauksen antoi, Vesa pohtii tunnelmia keikan aikana. Alkuperäinen yhden keikan suunnitelma paisui lopulta kahdeksi. Hautajaisten lisäksi bändi piti ruumiinvalvojaiset edellisenä iltana. Lisäkeikka tuli mukavana yllätyksenä erityisesti yhtyeen nuoremmille faneille, koska ikärajaa oli laskettu 15 vuoteen. Minäkin näin sen noin 300 metriä pitkän jonon, joka jäi ilman lippuja. Pakkohan se on kotikylässä saada halukkaat ihmiset sisälle, Vesa sanoo. Sentenced soitti noin kaksi tuntia. Niiden aikana kuultiin kappaleita läpileikkauksena koko uralta. Ilmoille tärähtivät niin harvemmin soitetut kappaleet kuin välttämättömät hitit. Bändin ja fanien mielipiteet parhaista biiseistä eivät välttämättä pysy aina samalla aaltopituudella. Joitakin on pakko soittaa. Toisaalta esimerkiksi Nepenthe soitetaan kaikilla keikoilla, mutta siihen ei ole kyllästynyt yhtään, Vesa miettii suhdettaan eri kappaleisiin. Alkuajoista yhtyeen matkaa seuranneille illan kohokohta koitti, kun Taneli Jarva valtasi lavan aseenaan pelkkä mikkiteline. Tanelin kanssa soitettiin viisi kappaletta, joita ei keikoilla ole kuultu moneen vuoteen. Niitä treenailtiin viimeisellä Suomen kiertueella. Helsingissä oli kolme keikkaa, ja Taneli kävi meidän kanssa soundcheckeissä treenaamassa. Kyllähän se sama vanha huumori löytyi heti, Vesa kertoo. Hautajaiskeikkaa seuraavana päivänä yhtyeen jäsenet jättivät hyvästit pienemmällä porukalla. Vuokrasimme talon meren rannalta. Paikalla olivat bändin jäsenet ja läheisimmät ystävät, joiden kanssa vietettiin iltaa ja muisteltiin menneitä. Jäi tuosta viimeisestä rundista niin hyvä maku. Eipähän tarvinnut ainakaan tyhjille saleille soitella, Vesa nauraa. ROUTASYDÄMEN JÄLKIMAININGIT Viime vuonna Sentencedin nimi roikkui ahkerasti otsikoissa Routasydän-kohun takia. Yhtyeen Oulun Kärpille säveltämän kappaleen Sisu, veri ja kunnia -lauseesta nousi valtava kohu. Sanomalehti Kalevan keskustelualueella kappale liitettiin natsi-saksan Hitler Jugendin iskulauseeseen. Ensimmäisen kiven heittäjiä riitti. Jopa papit ottivat kantaa asiaan saarnoissaan. Sentencedin omaa kommenttia asiaan ei keskustelun riehuessa pahimmillaan nähty. Viimeisellä levyllä asiaan otetaan kantaa senkin edestä. Those with hearts of ever-frost Will always know we never lost Flames rose high... not enough to melt the ice Tiny minds and virtuous whores A bunch of morons with a cause Jesus saves! - We will piss on your graves! THE FUNERAL ALBUM: EVER-FROST Mielellään aikaa ei Vesa silti muistele. Ei kyllä todellakaan arvattu mitä tuleman pitää, kun biisiä tehtiin. Oltiin kuitenkin aika fiiliksissä, kun saatiin pyyntö sen tekemiseen. Joskus naureskeltiin, että pitäisikö tehdä enemmän suomenkielistä materiaalia, että pääsisi ainakin lehtiin, Vesa virnistää. Bändi otti ajan erittäin raskaasti. Kohun aikana oli kahden tai kolmen kuukauden tauko, jolloin jäsenet pystyivät vain seuraamaan tapahtumia suu auki. Se on kuitenkin hienoa tietää, että joukkue ja fanit ovat ottaneet kappaleen omakseen, Vesa toteaa. IN MEMORIAM Vaikka Sentenced on nyt kuollut ja kuopattu, ei muusikon uria ole haudattu samaan arkkuun. Villellä on yhä Poisonblack-yhtyeensä, ja Sami Kukkohovi soittaa Solution 13 -nimisessä bändissä. Tekemistä riittää myös musiikin ulkopuolella. Lopakalta on tulossa kirja. Se kertoo pohjoissuomalaisen metallibändin matkasta maailmalle. Vaikka kirja ei suoraan kerrokaan Sentencedistä, on mukana myös paljon bändiä sivuavaa materiaalia, Vesa kertoo. Katumus ei silti ole hiipinyt mieleen, vaikka hautajaisista on jo kulunut hetki. Ei se kaduta, koska tiedetään ne realiteetit miksi bändi lopetettiin. Enemmän ollaan päätöksestä ylpeitä. Kyllä se silti aika haikeaksi vetää fiiliksen, kun jossain kuulee Sentencedin musiikkia, Vesa miettii. Täysin mahdottomana Vesa ei pitäisi, vaikka miehet vielä jossain vaiheessa yhdessäkin soittaisivat. Sentenced se ei kuitenkaan missään nimessä ole. Tämän bändin hauta on pistetty niin täyteen multaa, että takaisin se ei tule, Vesa pohtii. Kuolema on alku. 18 KAAMOS #1 KAAMOS #1 19

11 THYRANE THYRANE En tekisi toista Hypnoticia Thyranella, koska ollaanhan tasan tarkkaan se helvetin Black Metal -bändi. Kemiläinen Thyrane ottaa tyylissään raskaita askelia taaksepäin uudella Travesty of Heavenly Essence -levyllään. Industrial-vaikutteet ovat kituneet pois kuin kristitty black metal -keikalla. Teksti: Heikki Ylipaavalniemi Kuva: Anu Jalo Yhtye tarjoaakin uudella levyllään ankaraa, mutta rokkaavaa black metal -paahtoa. TYRANNIN VALLASSA Uusi levy hylkääkin pääosin kokonaan edellisen levyn kokeilut, ja taas mennään samoja pimeitä mustan metallin polkuja, joita on totuttu kulkemaan. Uuden levyn kohdalla oli selvää, että oli saatava taas vauhtia masiinaan ja turhat elementit karsittua, HM kuvailee. Monet black metal -bändit ovat yrittäneet sekoittaa perinteiseen black metalliin uusia vaikutteita. Blastmorille on ilmiselvää, että alkuperäinen black metal alkaa olla vanhoillisuudessaan liian suoraviivaista ja läpikaluttua. Vaikutteita on pakko hakea muualta, jotta pystyy ylittämään itsensä yhä uudelleen. Uudella levyllä onkin menty takapakkia, mutta silti pyritty pitämään levy tuoreen kuuloisena. Travestylta löytyy elementtejä jokaiselta Thyranen julkaisulta, ja se kuulostaa meiltä. Palattiin rankempaan suuntaan lähes kaikilla musiikillisilla osa-alueilla, Blastmor kuvailee. Monotonisen hyökkäävälle linjalle ei kuitenkaan lähdetty, vaan bändi suuntasi monipuolisempaa ilmaisua kohti erilaisia tempoja ja rytmejä hyväksikäyttäen. Travesty of Heavenly Essence oli äänitetty ja miksattu jo ennen kesäkuuta. Uutta tuotosta onkin ollut paljon aikaa sulatella ennen sen julkaisua. Puhki soittamista Blastmor on silti pyrkinyt välttämään kuin ruttoa. Miltä levy kuulostaa useamman kuukauden jälkeen? Tuoreeltahan tuo kuulostaa ja hyvin potkii. On mukavampi itsellekin saada lopullinen lätty valmiina käteen kansia myöten, niin pysyy mielenkiinto yllä, Blastmor pohtii. Levy nauhoitettiin perinteisesti Tico-Tico - studioilla Ahti Kortelaisen valvovan silmän alla. Thyrane on nauhoittanut kaikki aikaisemmat levyt samalla studiolla, joten tuttuun ympäristöön oli helppo palata. Muita vaihtoehtoja ei yhtye pahemmin miettinyt. Ticolle oltiin heti alunperinkin menossa, onhan se niin sanoakseni kotistudio, ja Ahdin kanssa työskentely on luonnollista ja mukavaa. Lyhyet matkat ja oma sänky nyt vaan on nauhoitussessioissa luksusta, Blastmor kertoo. TYRANNIASTA DEMOKRATIAAN Uuden levyn promootion myötä Thyranella olisikin kova hinku päästä remuamaan myös keikkalavoille. Ongelmalliseksi tilanteen tekee kitaristi Avatherin poistuminen bändin kokoonpanosta. Yhtye etsiikin aktiivisesti kitaristia täyttämään Avatherin paikan. Edelleen etsimme omia treenitiloja ja sessiokitaristia, joiden suhteen ollaan oltu pattitilanteessa jo helvetin pitkän aikaa, ja se syö miestä. Keikoille on kova hinku, mutta kuten tiedossa, ei mitään mahdollisuutta vielä. Toivo elää kuitenkin, Blastmor sanoo toiveikkaasti. Vaikka Avatherin eroilmoituksesta on jo yhdeksän kuukautta, ei levyn teon aikaan haluttu korvaajaa edes miettiä. Muiden jäsenten ja Avatherin välit ovat tästä huolimatta pysyneet hyvinä. Mies pyörikin studiolla kiitettävän tiheästi nauhoitusvaiheessa. Thyrane kokeili uusia uria edellisellä Hypnotic-levyllään. Vielä muutama vuosi sitten ei levyä olisi voinut kuvitella samaan kokoelmaan Black Harmony ja Symphonies of Infernality -pitkäsoittojen kanssa. Vuonna 2005 ei Hypnoticin maailmasta ole enää paljoa jäljellä, vaan yhtye on tietoisesti vienyt itseään takaisin vanhojen levyjen poluille. Travesty of Heavenly Essence -levyn julkaisua ennakoiden on Kaamoksen tentattavana yhtyeen perustanut kitaristi ja vokalisti Blastmor, kosketinsoittaja HM sekä bassonvarressa riehuva Daemon. Thyrane muodostettiin jo vuonna 1994 Kemissä, jolloin Blastmor sävelsi yhtyeen ensimmäiset mustat harmoniat. Nimensä yhtye kaappasi naapurimaa Ruotsin Mardukin Deme Quaden Thyrane - kappaleesta. Nimi tarkoittaa romaniaksi tyrannia tai hallitsijaa. Nimi heijastaakin Blastmorin sanojen mukaan kreivi Draculan alkuperäiseksi esikuvaksikin tituleeratun Vlad Tepesin hirmuvaltaa. Vuonna 1996 yhtyeen riveihin liittyi kitaristiksi Daemon, joka kurittaa nykyisin bassoa. Alkuaikojen jälkeen yhtyettä on tietoisesti johdatettu eteenpäin. Puhtaat black metal - kappaleet ovat kehittyneet vuoden 2000 rokkaavalla The Spirit of Rebellion -levyn materiaalilla. Levyn ilmestymisen jälkeen liittyi yhtyeeseen vakituiseksi kosketinsoittajaksi HM Thyrane jatkoi uuteen suuntaan industrial-vaikutteisella Hypnotic-levyllä. Vuosi 2005 toi yhtyeeseen jälleen muutoksia. Kun sanoituksia itseltä ei ole irronnut, niin on aika luonnollista silloin luottaa muiden jäsenten teksteihin seisomme kuitenkin toistemme takana asioissa, sanoissa ja teoissa. Melkein alusta saakka yhtyeessä soittanut Avather lähti henkilökohtaisten syiden vuoksi. Tämän jälkeen sessiorumpalina pitkään soittanut KrisTonic liittyi täysivaltaiseksi jäseneksi. Tämän lisäksi yhtye julkaisee marraskuussa uuden Travesty of Heavenly Essence -levynsä, joka viitoittaa yhtyettä takaisin vanhoille reiteille. MUSTAN METALLIN UUDET SÄVYT Monien black metal -musiikin seuraajien kauhistukseksi yhtye lähti edellisellä levyllään kokeilemaan läpitunkevia industrial-pätkytyksiä, kuten Blastmor asian ilmaisee. Levy jakoikin kuulijakuntaa vahvasti kahtia. Sen hetkisessä vaiheessa levy oli kuitenkin pakko tehdä. Itselle se ei todellakaan muuttanut Thyranea kuin hetkellisen kokeilunhalun tulokseksi, ja tiedostin jo Hypnoticia nauhoitettaessa sen jäävän ainoaksi sen tyyliseksi levyksi mitä tehdään. En tekisi toista Hypnoticia Thyranella, koska ollaanhan tasan tarkkaan se helvetin Black Metal -bändi, Blastmor painottaa. Hypnotic-levy toi kuitenkin kaivattua vaihtelua keskitempoisella ja jopa monotonisella sykkeellään, sekoittaen soppaan industrialvaikutteita. Mikäli oltaisiin siinä vaiheessa väkisin rutistettu itsestämme jotain, mikä ei luonnollisesti silloin tullut, olisi tasapaino voinut horjua liiaksikin, ja kiinnostus hommaan kadota, HM miettii. 20 KAAMOS #1 KAAMOS #1 21

12 THYRANE Alkuaikoina Blastmor oli käytännössä yksin vastuussa bändin kokonaisuudesta. Mies hoiti ensimmäisillä levyillä niin vokaalit, rummut kuin kitarankin. Sen jälkeen mukaan on liittynyt HM kosketinsoittajaksi, ja uudella levyllä viisi vuotta sessiorumpalina toiminut KrisTonic on kiinnitetty vakiojäseneksi. KrisTonic tuli sessio-soittajaksi vain hieman itseni jälkeen, ja tässä välissä hän on hoitanut kaikki live-rummut vain paria keikkaa lukuun ottamatta. Siirtyminen vakituiseksi jäseneksi tuntui siis luonnolliselta, on kai niitä verenpainetarinoita kuunneltu jo liki viitisen vuotta, HM kertoo. Valtaa yhtyeen sisällä on myös jaettu tasaisemmin. Vaikka Blastmor ei enää huolehdi tyrannin tavoin kaikesta bändiin liittyvästä, on uusien kappaleiden kehittäminen kuitenkin pääasiassa hänen kontollaan. Kappaleet kuitenkin kasataan lopullisiksi versioiksi yhteistuumin. Pitkälle biisien aihiot syntyvät Blastmorin pääkopassa ja sieltä niitä sitten kaivellaan ulos esimerkiksi keittiössä tietokoneen ääressä, ja muokkaillaan yhteistuumin, keskustellaan ja soitellaan riffejä, Daemon kuvailee. Omakotitalon keittiö osoittautui vallan otolliseksi ympäristöksi biisien teolle. Kyllähän tuo entisen treenikämpän kylmyyden, kosteuden, pimeyden ja homeen jälkeen kodikkaalta ja mukavalta tuntuikin. Melkein nelisen kertaa viikossa kokoonnuttiin ihmettelemään Blastmorin riffitulvaa, HM muistelee. SAATANALLISIA SÄKEITÄ Sen lisäksi, että Blastmor hoiti käytännössä kaikki instrumentit, lähti hänen kynästään myös kahden ensimmäisen levyn lyriikat. Sen jälkeen sanoitusvastuuta on jaettu yhtyeen sisällä sekä sen ulkopuolelle. Samalla levyllä on voinut olla useammankin henkilön kirjoittamia sanoituksia. Niiden sovittaminen samoihin kansiin ei ole onneksi ollut ongelma. Kun sanoituksia itseltä ei ole irronnut, niin on aika luonnollista silloin luottaa muiden jäsenten teksteihin seisomme kuitenkin toistemme takana asioissa, sanoissa ja teoissa, Blastmor painottaa. Uudella levyllä sanoituksien takana ovat niin HM, Daemon kuin yhtyeestä jo poistunut Avather. Tämän lisäksi sanoittajana vierailee muun muassa Moonsorrow-yhtyeestä tunnettu sekä entisenä Infernolehden päätoimittaja häärännyt Ville Sorvali. Miehen saatanalliseen ajatusmaailmaan voi perehtyä levyn Divinity under will -kappaleessa. Ville ollaan tunnettu jo pitkään Moonsorrowin tiimoilta, ja itsekin olen heidän levyillään pariin otteeseen vieraillut. Tuli puhetta, että tekaisisi lyriikat uutukaiselle jos kiinnostaa näytti kiinnostavan, että kiitos, Blastmor kertoo. Vaikka musiikki on voinut välillä kulkea kauemmaksi perinteisestä black-metallista, ovat sanoitukset aina olleet satanistisia. Yhtyeen ideologia ei ole muuttunut levyjen saatossa miksikään, mutta se on jalostunut kypsemmäksi. Thyranen ideologia tulee pysymään satanistisena ja antikristillisenä sekä bändin sisällä, että ulkona. Aika muokkaa näkemyksiä vuosien saatossa, ainakin itse olen jokseenkin kasvanut pois tuosta liiallisesta hehkutuksesta, ja vetäytynyt syvemmälle itseeni omien ajatusteni baariin, Blastmor pohtii. Uudella levyllä Thyrane on mielestään onnistunut rakentamaan tasapainon, joka miellyttää koko yhtyettä. Musta harmonia on jälleen saavutettu, mutta jää nähtäväksi mitä sen ylläpitäminen jatkossa vaatii, päättää HM haastattelun. VIHAN AIKAKAUSI Wrathagen mustan metallin hyökkäysvaunu on jyrännyt eteenpäin jo kohta kymmenen vuoden ajan. Uusi Black Light Zodiac -promolevy tähtää varmistamaan yhtyeelle viimeinkin levytyssopimuksen. Teksti: Heikki Ylipaavalniemi Kuvat: Wrathage WRATHAGE 22 KAAMOS #1 KAAMOS #1 23

13 WRATHAGE WRATHAGE Wrathagella pitää kiirettä. Yhtyeeltä on ilmestynyt vasta toinen promolevy, mutta silti yhtye on ehtinyt moneen mukaan. Alkuvuodesta joukkio esiintyi ruotsalaisen Dismemberin lämppärinä. Tahti ei ole hiljentynyt, vaan historian toinen keikka vedettiin Jalometalli-festivaaleilla Oulussa. Oman osuutensa Wrathage antoi legendaarisen norjalaisen black metal -yhtye Immortalin tribuuttilevylle. Tämän lisäksi yhtyeeltä ilmestyi juuri sopivasti Jalometalliin uusi Black Light Zodiac -promolevy, jonka vaatimattomana päämääränä on nostaa yhtye maailmankartalle. Kaamoksen tenttiin saapuvat yhtyeen sävellystyöstä vastaavat kaksoisveljekset Joonas Scythe ja Juuso D.V. Grim Juntunen. Muusikoksi opiskelevan D.V. Grimin edellisillan hääkeikka on venynyt pitkäksi, ja selviäminen Ouluun saakka kestää odotettua kauemmin. Samaa ongelmaa ei ole insinöörin uran valinneella Scythellä, joten ehdimme jo vaihtaa kuulumisia odotellessamme. D.V. Grim saakin osakseen leikkisää vittuilua veljeltään, ilmestyessään paikalle lakeerikengissä ja koreassa kauluspaidassa. Normaali asu black metal -sanomaa saarnaaville. PITKÄN LINJAN KULKIJAT Wrathage-yhtye on ollut olemassa jo vuodesta Alun perin yhtye perustettiin kaveriporukassa näyttämään, miten metallia oikein soitetaan. Isompaakin ihmistä sieppasi, kun vastaan tuli suorastaan avuttomia bändejä, jotka kaappasivat levytyssopimuksen. Erityisesti kun tunsi, että itse osasi hoitaa homman paremmin. Tai sitä luuli aluksi, että pystyy tekemään paremmin. Soittotaito ei kuitenkaan silloin vielä riittänyt, D.V. Grim virnistää. Yhtyeen nykyinen kokoonpano on pysynyt muuttumattomana vuodesta Ryhmään koottiin osaavia soittajia, jotta päästäisiin myös keikoille. Nälkä kuitenkin kasvoi, ja kovan treenauksen jälkeen päätettiin tallentaa oma musta sanoma kaikkien kuultaville. Ensimmäinen virallinen julkaisu annihil[n]ation ilmestyi vuonna Uudella Black Light Zodiac -levyllä on konseptia viety yhä ammattimaisemmaksi. Tuotantopuoli on ihan erilainen. Lambsin Lindholm lähti sitä tekemään ja hakemaan ne jytät rumpusoundit. Eteenpäin mentiin myös siinä mielessä, että mukana on vähemmän perinteisiä juttuja, ja siihen on lisätty hyvinkin kokeellista menoa. Edellisestä oli jo jonkin verran kokemusta, ja biisit olivat valmiimpia, Scythe toteaa. Vanhoilla levyillä olen tuonut biisit valmiina ja niitä ovat kaikki kuunnelleet. Sitten se on soitettu juuri samalla tavalla. Nyt niiden on annettu vähän elää, D.V. Grim kuvailee. Yleensä D.V. Grim säveltää kappaleille pohjat koneelle, ja sen jälkeen alkaa perkeleellinen viilaaminen. Vaikka yhtyeen kappaleiden pohjat yleensä lähtevätkin D.V. Grimin tai Scythen kynästä, on tähän poikkeuksensa. Yksi biisi on tehty niin, että ei ole koskaan tehty koneelle pohjia. Glory Black on sosiaalitapaus, jossa kaikki ovat päässeet tekemään juttuja, D.V. Grim muistelee. Uuden levyn neljää kappaletta viilailtiin studiossa neljä tai viisi kuukautta. Paatuneen perfektionistin tavoin D.V. Grim myöntääkin, että hän voisi väännellä nuppeja ja hioa kappaleita vaikka loputtomiin. Taaskin vähän kynsin hampain pistettiin levy painoon. Se lähti sinne jo aiemmalla masteroinnilla, kunnes huomattiin, että se on paska. Piti soittaa ja sanoa, että älkää vain alkako painamaan, D.V. Grim muistelee. Uusi levy onkin saanut erinomaisen vastaanoton. Sitä ei ole vielä kuitenkaan käytetty mainoksena levy-yhtiöitä varten. Yksi levy-yhtiö ehti silti jo muiden edelle, ja kyseli uutukaista kuunteluun ja arvioitavaksi. Levytyssopimukseen tähtäävä markkinointi on tarkoitus aloittaa toden teolla, kun muutama arviokin on ehtinyt ilmestyä. Toiveena olisi, että mukaan saataisiin myös median suitsutusta. PERINTEISEN BLACK METALLIN TIENPÄÄ Vaikka yhtye määrittelee itsensä black metalliksi, ei kumpikaan haastatelluista lämpene puhtaasti black metal -karsinaan tiputtamisesta. Kuvaavampana terminä he pitävät extreme-metallia. Ehdottomasti ei aleta mitään skenen tai black metalin raja-aitoja noudattamaan, D.V. Grim painottaa. Klassikoiden puoleen yhtye toki kumartaa, mutta kokee sen tien loppuun kävellyksi. Seinään törmäämisen välttämiseksi on pakko etsiä uusia reittejä. Keski-Euroopasta tulee yhä näitä levyjä, joissa on räjähteleviä ristejä väärinpäin. Kaverit ovat kuvissa vertasyöksevinä christcrushereina. Kun musiikki on kuitenkin kaunista, niin imago ja musiikki eivät missään vaiheessa kohtaa, Scythe puntaroi. Alkuaikoina Wrathagellakin oli vielä mukana black metallille tyypilliset kasvomaskit. Perustamisvaiheessa olisivat jäsenet vielä vannoneet, että maskit pidetään, mutta tänä päivänä heidän on mahdotonta nähdä itseään ne päällä keikoilla. En ole yhtään keikkaa nähnyt, jossa maskit päällä olisi homma toiminut, D.V. Grim pohtii. Kun keikalla soittaa ilman maskeja, niin jo pelkillä kasvojenilmeillä pystyy tuomaan musiikin fiilikset paremmin esille kuin maalaamalla ne kasvoihin, Scythe lisää. RIMA KORKEALLA KEIKOILLA JA STUDIOSSA Wrathage ei ole vielä ehtinyt paljoa keikkailemaan, mutta ne muutamat keikat on vedetty sitäkin kovemmassa seurassa. Ensimmäisen keikkansa he saalistivat legendaarisen Dismemberin lämmittelijänä Oulussa. Suosiolla hypättiin tuon nuokkarivaiheen yli, Scythe nauraa Mihinkään kissanuhrajaisiin ei toisellakaan keikalla alennuttu, vaan yhtye pauhasi kesällä Oulussa Jalometalli-festivaaleilla. Päällimmäiseksi jäi mieleen keikasta järkyttävä kuumuus. Mutta jos ei päästä levyttämään, niin so fucking what. Meinasi oikeasti lähteä taju pari kertaa. Vesi loppui melkein heti. Yksi bisse jäi yli roudausvaiheessa, mutta sinnekin lensi ampiainen. Lähellä oli, etten heittänyt sitä huiviini, D.V. Grim muistelee. Ensimmäisinä esiintyvien osa ei festareilla ole helppo. Yleisön puute ja äänenlaadun heittely vaivasi myös Jalometallissa alkuillan yhtyeitä. Tämä ei kuitenkaan Wrathagen menoa lavalla hillinnyt. Kohtuullisen helppoa siellä oli soittaa. Melkein kuin olisi treenikämpällä tahkonnut. Heilui, hyppi ja örisi lavalla, Scythe tuumaa. Cover- ja tribuuttilevyjen maine on aina ollut heikko. Yleensä levyille kootaan tuntemattomia kuuluisuuksia, joiden versiot klassikoiden asemaan nousseista ralleista ovat enemmän kuin kyseenalaisia. Wrathage pyrki tekemään tähän kaavaan poikkeuksen keväällä 2006 ilmestyvällä Epimythion - Tribute to Immortal -levyllä. Uuden promon äänitysvaiheessa jäi vapaata studioaikaa, joten nauhalle tallennettiin versio Battles in the North -levyn Through The Halls of Eternity -kappaleesta. Hirveällä kiireellähän se on tehty. Itse olen sen verran kunnianhimoinen sovittamisessa, että olisin halunnut tehdä siitä vähän poikkeavamman version. Toisaalta Battles in the North on soitettu niin paskasti, että on hienoa, kun on saatu versio, jossa menee tahdit oikein, eikä rumpali soita ihan mitä sattuu, D.V. Grim kuvailee. Tietenkin Battles in the Northin yksi viehätys onkin siinä, että se on soitettu sinne päin. Siitä ei heti saa kiinni, että miten tuo menikään, Scythe toteaa. Kiireestä huolimatta Wrathage onnistui tuomaan kappaleeseen omaakin näkökulmaansa. Versiossa kuullaan muun muassa syntikalla tehtyä urkua. Loppuun yhtye toi vauhtia death metal -rymistelyllä. Vaikka he Immortal-rykäisyyn tyytyväisiä ovatkin, ei kappaletta ole suunniteltu keikoilla soitettavaksi. Keikoille on jo suunnitteilla uusia jäyniä. Niiden lisäksi on työn alla myös uutta omaa materiaalia. Yksi hidas biisi ehkä tehdään livesettiin. Jalometallissa oli välillä niin tuskaa. Uusiin biiseihin tulee myös tukanheilutusriffejä. En tarkoita nyt, että pää nykii vitun lujaa, vaan sellaista isoa kaarta, D.V. Grim kertoo. FOR THE LOVE OF THE GAME Yhtye on jo rymistellyt tietään eteenpäin kohta kymmenen vuoden ajan. Nyt uuden Black Light Zodiac -promon ilmestyttyä on hyvä aika tiedustella, miten veljekset näkevät yhtyeen tulevaisuuden. Sieltä tulee niin paljon kuraa, että pakko kai niiden on huomata, että seassa on se helmikin, Scythe toteaa. Mutta jos ei päästä levyttämään, niin so fucking what, D.V. Grim tokaisee. Black metallin tulevaisuutena harvoin on miljoona myytyä levyä ja rikkauksia. Näitä tavoitellakseen toinen musiikkityyli olisi helpompi tie edettäväksi. Wrathagelle tärkeämpää on, että saa soittaa musiikkia, joka tuntuu oikealta. Menestykselle ei ovea lyödä nenän edestä kiinni, mutta se ei ole itse tarkoitus. Tätä tehdään nimen omaan for the love of the game, Scythe summaa KAAMOS #1 KAAMOS #1 25

14 MIKKO FORSTÉN MIKKO FORSTÉN Mikko Forstén halusi aina muusikoksi. Sellainen hänestä tulikin, mutta ei kuitenkaan ammattilaista. Leipänsä hän silti tienaa musiikista. Teksti: Matti Ahola kyse suuruudenhulluudesta vai suurien unelmien toteuttamisesta. MUSIIKIN EHDOILLA Forsténilla on melko vapaat kädet tapahtumien musiikkitarjonnasta päättämiseen. Tarjonta myötäileekin miehen omaa musiikkimakua, mutta mikään itsetarkoitus se ei ole. Tarkoitus on palvella asiakasta, ei omaa musiikkimakua, Forstén painottaa. Entisen teurastamon tiloissa sijaitsevan Club Teatrian musiikkitarjonta on painottunut raskaaseen rockiin, mutta tässäkin tapauksessa kysymys on lähinnä siitä, mitä oululaisyleisö haluaa kuulla. tyksellä. Eivät he oikein sopineet ympäristöön. Ja sellainen tapahtuma pitäisi järjestää aivan keskustassa. Forsténin vastauksesta on aistittavissa, että myös tiskijukkien esittämä musiikki soti hieman liian voimakkaasti hänen omaa musiikkimakua vastaan. Ohjelmavastaava Forstén tunnetaan miehenä, joka suhtautuu musiikkiin vakavasti. Hän muun muassa vierailee ahkerasti keikoilla, jotta kuulisi bändejä nimenomaan livenä. Demot eivät jaksa kiinnostaa. Ne eivät välttämättä kerro bändistä tarpeeksi. Vaikka Forstén tekeekin työtä, josta on halusi media-arvoltaan mahdollisimman huomiota herättävän bändin. Twisted Sisterin tarkkaa keikkapalkkiota Forstén ei luonnollisestikaan kerro, mutta samalla rahalla saisi hänen mukaansa kaksion Tuirasta. BEATLES INNOITTAJANA Oulun kupeesta Haukiputaalta lähtöisin oleva Mikko Forstén täytti Qstock-festivaalin aikana 30 vuotta. Vaikka mies ei Lumikin kääpiöystävältä näytäkään, kuvailevat tutut häntä jöröksi ja ujoksi. Mies itse myöntää asian ja toteaa olevansa hyvin epäsosiaalinen henkilö. En minä mitään small talkia osaa. Monet minua tuntemattomat sanovatkin, että onpa TERO LASSILA Qstock-festivaalin ja Club Teatrian ohjelmistovastaavaa Mikko Forsténia kuvataan kiireiseksi mieheksi. Haastatteluajankohdan sopiminen ei kuitenkaan tähän aikaan vuodesta tuota vaikeuksia. Kolmatta kertaa järjestetty Qstock-festivaali on jo takanapäin, eikä Club Teatriankaan suhteen ole suuria kiireitä. Kohta puoli vuotta vanha rock-klubi rullaa jo omalla painollaan, ja loppuvuoden keikatkin ovat jo pitkälle sovitut. Forsténin työhuone löytyy kävelykatu Rotuaarilla sijaitsevan Qstock Oy:n tiloista. Arkisen huoneen keskellä on suurehko pöytä, jonka molemmille puolille on sijoitettu kannettavat tietokoneet. Huoneen voisi kuvitella minkä tahansa alan työhuoneeksi. Musiikkibisneksen kuviteltu glamour loistaa vain poissaolollaan. Tehtävänäni on hommata bändejä Qstockiin ja Teatrialle. Tyypillinen työpäivä on sellainen, että kun aamulla tulen toimistoon, alan vastailla sähköpostiviesteihin. Lähinnä ohjelmatoimistojen kanssa tulee puuhasteltua. Forsténin työ onkin hyvin pitkälle toimistotyötä. Paperityöt, kirjanpidot ja lupapolitiikka-asiat pitää hoitaa kuin missä tahansa yrityksessä. Lähinnä tapahtumien alla Forstén joutuu juoksemaan asioiden perässä myös toimistonsa ulkopuolella. Hän tekee kuitenkin työtä, josta moni musiikin ystävä olisi kateellinen. Onko kaikki tosiaankin niin arkista kuin miltä aluksi näyttää? Itse asiassa en haluaisi käyttää tästä työ-sanaa ollenkaan. Ei tämä kuitenkaan mitään kahdeksasta neljään tehtävää työtä ole. Kaiken lisäksi tämä on hommaa, jota haluan tehdä. Tavallaan olen saanut harrastuksesta ammatin. Esimerkiksi tästä saatava raha ei ole minulle mikään pointti. Jos joku kysyy mitä teen työkseni, vastaan olevani yrittäjä. Varsinaisen palkan Forsténille maksaa hänen ja Pekka Leskisen perustama Qstock Oy. Club Teatrian taustalla olevassa Oulun tapahtumat Oy:ssä Forstén on aluksi ollut osakkaana lähinnä talkoopohjalta. Entinen tehdasrakennus muuttui yhdeksi Suomen suurimmista rock-klubeista yllättävän pienin kustannuksin. Esimerkiksi remontoinnissa olemme taustaryhmän kanssa yrittäneet tehdä itse mahdollisimman paljon. Vasaran luulisi pysyvän hyvin Forsténin käsissä, sillä hän on aikoinaan opetellut entisöimään antiikkihuonekaluja. MARKKINOINTI MUIDEN VASTUULLA Forsténin tehtävänä on nimenomaan vastata tapahtumien musiikkitarjonnasta. Sponsori- ja mainosasiat hän mieluusti jättää kumppaninsa Pekka Leskisen ja muiden harteille. Omien sanojensa mukaan Forstén on sanoutunut markkinoinnista täysin irti. Tapahtumien markkinointi on joka tapauksessa ollut hyvin suunniteltua. Qstockia ovat kahden kesän ajan mainostaneet festaribeibet, joiden haastattelut löytyivät kesällä lähes lehdestä kuin lehdestä. Viime kesän seksikäs koulutyttö look vaihtunee ensi kesänä johonkin toiseen, mutta beibet joka tapauksessa pysyvät. Club Teatrian viime kevään alkutaival henkilöityi puolestaan jääkiekkoilija Janne Niinimaahan, joka NHL-lakon takia pelasi kevään Oulun Kärpissä. Median kiinnostusta villitsi Kärppien keväällä saavuttama toinen perättäinen Suomen mestaruus. Tokihan hevimies Niinimaa Club Teatrian taustajoukoista löytyy, mutta ei suinkaan ainoana. Joka tapauksessa media tarttui Niinimaa-täkyyn sen verran vahvasti, että ilmaista mainostilaa syntyi tälläkin kertaa sivukaupalla. Niinimaan suhteet Pohjois-Amerikkaan saattavat jatkossa poikia suuriakin juttuja Club Teatrialle. Niinimaa tuntee henkilökohtaisesti Metallican managerin Tony Smithin, ja viime aikoina onkin kohistu Metallican mahdollisesta saapumisesta Ouluun. Aika näyttää onko Tarkoitus on palvella asiakasta, ei omaa musiikkimakua. Alusta asti olemme sanoneet, ettei kyseessä ole pelkkä rock- tai heviklubi. Toistaiseksi tarjontamme on ollut yksipuolista, mutta tarkoitus on laajentaa valikoimaa esimerkiksi vanhemmalle asiakaskunnalle. Jari Sillanpää olisi hyvä vaihtoehto Club Teatrialle, Forstén yllättää. Tähän mennessä kokeilut raskaan rockin ulkopuolella eivät ole olleet pelkästään positiivisia. Kesäkauden päättäjäisissä paikalle oli hommattu tiskijukkia huonolla menes- oikeasti kiinnostunut, hän myöntää, että vaarana on tietynlainen leipiintyminen. Olen tarkkaillut itseäni, etten vain tulisi kyyniseksi. Ammattilaisten kanssa toimiessa huomaa, että kaikille ei musa merkitse, vaan kaikki mitataan rahassa. Itse en halua yhdeksi musabisneksen kusipäistä! Toisaalta pitää muistaa, että musiikkibisneksessä liikkuvat suuret rahat, eikä virhearviointeihin juurikaan ole varaa. Club Teatrian avajaisiin Forstén kumppaneineen MATTI AHOLA leuhka jätkä, mutta kyse taitaa olla jostakin muusta, Forstén tähdentää. Ennen ensimmäistä Qstock-festivaalia Forstén ja Leskinen osallistuivat MTV3:n TV-chattiin markkinoidakseen tulevaa tapahtumaansa. Ei se onnistunut. Ei ollut varmaankaan kovin viihteellinen tapahtuma, Forstén virnistää. Tapahtuma kuitenkin opetti. Miehet keskittyivät sen jälkeen omiin hommiinsa, ja markkinointi jätettiin asiansa paremmin osaavien, kuten festaribeibien huoleksi. Omaa musiikkimakuaan Forstén kuvaa ammatistaan huolimatta ei-kaupalliseksi. Häntä kiehtoo perinteinen progemusiikki. 90-luvulla hän soitti rumpuja Puujumala-nimisessä progebändissä. Nykyään hän vaikuttaa akustisessa Planet Caravan yhtyeessä. Musiikillinen innoittajani oli kuitenkin Beatles. Olin viisivuotias kun sain Beatlesin kasetin. Nykyäänkin 60- ja 70 lukujen musiikki jaksaa vielä innostaa. Forsténin työ ja vapaa-aika täyttyvät musiikista, mutta ei mies sentään täysin yksipuolinen ole. Elän ikuista lapsuutta RC-laitteiden parissa. Radio-ohjattavat helikopterit, lentokoneet ja autot tarjoavat mahdollisuuden aivojen nollaukseen, Forstén innostuu. Nuoruuden innostuneisuus on kuitenkin mahdotonta säilyttää samanlaisena iän tehdessä tehtäväänsä. Joskus kymmenen vuotta sitten sitä saattoi vuokrata auton ja lähteä Hesaan katsomaan jotain tiettyä bändiä. Nyt kun ikää on tullut, ei enää jaksa innostua samalla tavalla, Forstén harmittelee. 26 KAAMOS #1 KAAMOS #1 27

15 BRÜSSEL KAUPALLINEN BRÜSSEL KAUPALLINEN Kymmenen vuotta sitten Oulun oma melunelikko Brüssel Kaupallinen risti kätensä rinnan päälle ja vaipui syvään uneen ilman mitään aikeita heräämisestä. Miten noustaan vuosien horroksesta kovemmaksi kuin koskaan? Siitä kertoi Kaamokselle BK:n keulahahmo Janne Helttunen. voisi kutsua levyn tuotantoa hivenen vanhanaikaiseksi, mutta me halusimme pitää äänimaailman ilmavana ja maustaa keitosta eteerisimmillä instrumentaaleilla. Ja kyllähän tuo kokonaisuus loppujen lopuksi jytisee ja paukkuu aika lailla kuitenkin, Helttunen lohduttaa kahviaan hämmentäen. Eikä mies puhu palturia. BK:n paluulevy on maukas möykkäpaketti, jonka rankkuus perustuu rehtiin soitantaan ja konstailemattomaan asenteeseen. Itse olen aina ollut hyvien soundien ystävä. Oli päivänselvää pyrkiä aitoon rankkuuteen puhtain soundein, eikä tehdä mitään muka rankkaa 4-raiturisurinaa. AIKA KULUU, MIEHET EIVÄT Syysaamuinen torinranta ei ole mieltä ylentävä kokemus. Kylmä sade piiskaa tauotta mukulakivetystä, repivä tuuli koettelee aittojen kärsivällisyyttä eikä ulos torille ole uskaltautunut ristin sieluakaan. Siis oikea aika ja paikka haastatella pitkän tauon päättäneen Brüssel Kaupallisen nokkamies Helttusta, tosin toriaitan lämmössä ja suojassa. Yhtyeen kymmenen vuoden levytystauon katkaisi vastikään julkaistu Aika kultaa muistot -albumi. Kuinka tämä kaikki tapahtui, Janne? Me lupauduttiin ihan vain hyvää hyvyyttämme jälleenrakentamaan bändi kesällä 2004 Oulun Qstock-keikkaa varten. Tuo festivaali toimi eräänlaisena kokeena homman toimivuudelle ja hauskuudelle. Ajateltiin, että jos siitä ei tule mitään, ei minkäänlaista paluuta missään muodossa kannata tehdä. Tuo keikkahan oli sitten meille niin onnistunut veto, että päätettiin jatkaa toimintaa. Treenattiin ja sävellettiin uusia biisejä. Ja kun viimein tuli mahdollisuus tehdä levy, siihen tartuttiin hyvillä mielin. Paluu metallimaailmaan oli loppujen lopuksi ajateltua huomattavasti helpompaa, Helttunen kertoo. VALMIIMMALLE MAAPERÄLLE Kun BK lopetti aktiivisen toimintansa 90- luvun puolessa välissä, olivat olot niin kotona kuin musiikkikentälläkin vallan toiset. Sittemmin suureen suosioon nousseet äidinkieliset metallistit, kuten Kotiteollisuus sekä Rautiainen Niskalaukauksineen olivat tuolloin vielä marginaaliakteja, joista ensin mainittu ärsytti outoilullaan Lappeenrannan hevipiirejä ja jälkimmäinen operoi Jyväskylässä Lyijykomppaniana. Meidän henkilökohtaiset aikataulut osoittautuivat soittohommille tuolloin mahdottomiksi. Kaikilla oli päivätyönsä ja osalla perhettäkin, eikä ajasta niiden parissa haluttu tinkiä. Toisaalta myöskään mitään otollista suomimetallin buumia ei ollut vielä olemassa, perustelee Helttunen silloista päätöstä. Aika kultaa muistot on äkäinen comeback-albumi. Kymmenen vuoden tauosta ei ole minkäänlaisia merkkejä. Yhtye on vähintään yhtä vahva ja vimmainen kuin alkujaankin. Levyn kansissa lukee: Levy julkaistiin 10 vuotta myöhässä, vai oliko sittenkään näin. Janne Helttunen, oliko näin? Levy olisi varmaan paljolti toisen kuuloinen, jos se olisi julkaistu vuosien -95 ja -96 Teksti: Janne Räsänen Kuvat: Jussi Määttä tienoilla, jolloin sitä mietittiin. Siis ihan jo studioteknisistäkin syistä. Lisäksi nyt se tuli selkeästi parempaan saumaan, sillä aika on valmistellut musiikillista maaperää valmiimmaksi tälle jutulle. Silloin kun Kotiteollisuus ja kumppanit vielä aloittelivat, ei olisi voinut kuvitellakaan, kuinka suosittua suomihevistä voi tulla. On se ollut yllätys heillekin. Siinä mielessä kymmenen vuoden viive oli hyväksi. Suosion takia ei kannata yöuniaan menettää. OULU ON KOTIKAUPUNGIN NIMI Pohjoinen kotikaupunki Oulu on vahvasti läsnä niin BK:n miehissä kuin musiikissakin. Uusi albumi on nauhoitettu Oulussa entisen oululaisen musiikkivaikuttajan, YUP: n Jarkko Martikaisen, avustuksella, ja levyn julkaisi tuore oululainen levy-yhtiö. Lisäksi sisäkannen valokuvat ovat kotikaupunkiaiheisia, ja löytyypä levyltä Nuottasaari-niminen instrumentaalikappalekin. BK on osa Oulua ja Oulu osa sitä. Täältähän me kaikki ollaan kotoisin, ja täällä suurin osa elämistämme vietetty, joten kyllä meistä Oulun kuulee. Ja niin on tarkoituskin. Paikallisen skenen seos on tosin muuttunut kymmenessä vuodessa paljon, ja mielestäni positiivisempaan suuntaan. Ennen oulusoundi oli yksioikoisempi kuin nykyään. Silloin Aknestik edusti poppia ja periaatteessa kaikki muut melua. Nyt on tullut uusia taidokkaita yhtyeitä erilaisin ottein, on hip hoppia ja sen sellaista. Kirjon laajentuminen on älyttömän hyvä asia, Helttunen tuumii. BK:n tallina toimii innokas UHO Production -yhtiö, jonka suojista ponnistaa useampi muukin oululaislupaus. Helttusen mukaan BK:lle on pelkästään luonnollista levyttää ja operoida kotikaupungista käsin töiden ja perheiden lomassa. Bändi on tyytyväinen käyttämäänsä Tonebox-studioon ja helpottunut siitä, ettei sen tarvinnut joka perjantai raahata itseään ja kamojaan johonkin etäiseen eteläiseen studioon ja sunnuntai-iltana takaisin. Sillä meiningillä koko levy olisi luultavasti jäänyt tekemättä, Janne paljastaa. BK:sta puhuttaessa mainitaan usein referenssinä jo mainittu Kotiteollisuus sekä suomitrashin kuninkaat Mokoma. Toisen korvaan Aika kultaa muistot -albumilta saattaa sattua niinkin epätrendikkäitä kuin Helmet- ja Metallica-sävyjä. Levy ei ole ylituotettu täryjyrä, mitä ehkä BK:n kaltaiselta rankan musiikin retkueelta olisi voinut odottaa. Pitkäsoitolla on jopa muitakin hiljaisia hetkiä kuin biisien välit. Tuota Mokomaa en itse ole koskaan juuri kuunnellut, mutta kyllä joku Helmet on aina ollut yksi bändin kollektiivisista suosikeista Faith No Moren ja Toolin ohella. Joku ehkä SANOISTA IKUISUUTEEN Soitannollisesti samat vanhat ideat ja arvot elävät BK:n musiikissa yhä vuonna Lyyrisesti vanhan BK:n tuotokset olivat usein varsin kryptistä purtavaa. Miten aika on kohdellut tekstitystapaa? Ennen oli ideologista ja itsestään selvää hakea sanoille mahdollisimman moninaisia merkityksiä, jotka toisaalta itselle olivat hyvinkin simppeleitä. Nykyään laulut ovat pelkistetympää, iättömämpää kerrontaa arjesta. Martikaisen Jarkon kanssa ruodittiin sanoituksia aika lailla. Jarkko tuotti vielä levyltä lohkaistun Jatkumo-singlen, mutta totesi, ettei hänellä ole merkittävästi annettavaa kokonaisen albumin teossa, valottaa Helttunen tekstipuolta. Bändin rumpali JP päätyi lopulta pitkäsoiton tuottajaksi, eikä Martikaisella ollut lopputulokseen juuri lisättävää. Ei tämä olisi kaivannut, hän totesi valmiin masterin kuultuaan, Helttunen kertoo. Jarkko vaikutti ehkä eniten suoristamalla ilmaisuja; ennen en olisi sanonut aurinko paistaa, vaikka se olisi ollutkin lauseen sisältö, summaa tekstittäjä. Brüssel Kaupallisella on UHO:n kanssa kolmen levyn diili, jonka toista plattaa ryhdytään työstämään vuodenvaihteen jälkeen. Loppuvuoden yhtye treenaa ja tekee sen verran keikkaa, mitä tehtävissä on. Hosumiseen ei ole tarvetta eikä bändi enää järjestä itselleen treenejä ennen töitä ja töiden jälkeen. Musiikillisia ambitioita yhtyeellä löytyy, mutta ammatikseen Helttunen ei halua lavoja kyntää. En kadehdi muusikoita, jotka heittävät päälle 70 keikkaa vuodessa. Suosio luonnollisesti mairittelee ja mahdollistaa keikkailun ja levynteon jatkuvuuden, mutta suosiota tulee sen mitä tulee. Se, myykö 2000 vai levyä ei ratkaise elämänlaatua. Ja täytyy muistaa, että suosiolle löytyy aina vastavoima. Suosion takia ei yöuniaan kannata menettää, päättää Helttunen tyypillisen oululaisrealistin tyyliin astuessaan aitasta ulos. Oulun torilla sataa ja tuulee yhä KAAMOS #1 KAAMOS #1 29

16 AMFISOUND LAATUKITAROITA KÄSITYÖNÄ Oulun seudulla Haukiputaalla toimiva soitinrakennusyritys Amfisound valmistaa käsityönä kitaroita ja bassoja. Monesta suomalaisesta valmistajasta poiketen Amfisoundin tuotanto tähtää myös metallimarkkinoille. Suomessa tälle on potentiaalia. Teksti: Tero Lassila Kuvat: Jussi Määttä Amfisound on perustettu vasta kolme vuotta sitten, mutta näkyvyys ja toiminta ovat nousseet jo melko korkealle tasolle. Yrityksen muodostavat Sampo Leppävuori ja Tomi Korkalainen, joista jälkimmäinen valotti Amfisoundin toimintaa ja historiaa käsityöpajan sydämessä. Amfisoundin perustajat ovat käyneet selkeän soitinvalmistukseen liittyvän koulutuksen, joten aivan hetken mielijohteesta omaa soitinrakennusyritystä he eivät ole perustaneet. Idea omasta yrityksestä lähti liikkeelle Ikaalisten Käsiteollisuusoppilaitoksessa, jossa Korkalainen ja Leppävuori opiskelivat. Eihän sitä kehdannut neljän vuoden koulutusta hukkaankaan heittää. Kylmä totuus on, että alalla ei ole töitä, ellet itse perusta yritystä. Yritysideamme on valmistaa käsin tehtyjä soittimia tilaustyönä asiakkaiden halujen mukaan. Sarjatuotantoa emme tee ollenkaan. Yritys perustettiin Oulun seudulle selkeästä syystä, sillä kilpailu pohjoisen suunnalla on vähäisempää kuin etelässä. Täälläpäin Suomea ei vastaavanlaisia yrityksiä ole. Ikaalinen kouluttaa soitinvalmistajia todella paljon Etelä-Suomen suunnalle. Oulu on muutenkin mukava paikka asua, joten mikäs täällä on ollessa. Amfisoundin tuotanto tähtää pääosin metallimarkkinoille, sillä Suomessa tälle on potentiaalia vastaavanlaisten kotimaisten yritysten vähäisyyden vuoksi. Oma juttumme on keskittyä tekemään soittimia metallimuusikoille. Valikoimaamme kuuluvat pääosin kielisoittimet eli kitarat ja bassot. Tavoitteena on tehdä normaalien soitinrakennuspalvelujen rinnalle myös metallimuusikoita koskeva palvelu, jolloin heillä olisi mahdollisuus tilata soittimia Suomesta. Nykyään suurin osa tulee Japanista ja Amerikasta. Yrityksen lähtökohdat olivat alusta lähtien nykyisen käytännön suuntaiset. Metallimarkkinoille suuntautuminen oli Korkalaisella mielessä jo opiskeluaikoina. Valmistin jo silloin esimerkiksi seitsenkielisiä kitaroita. Yrityksen perustamisvaiheessa teimme kuitenkin vain tavallisempia malleja. Jos olisimme tehneet sakara- tai V-mallisia kitaroita, tuskin muut kuin metallimiehet olisivat kiinnittäneet niihin huomiota. Meitä on kuitenkin kaksi miestä tässä yrityksessä. Sampo on enemmän perinteisten mallien ja bassojen tekijä. Minä taas teen noita erikoisempia malleja. Olimme ihan alussa normaalimpien mallien suunnalla, jotta saisimme yritykselle hyvän pohjan. Suomessa on kuitenkin aika paljon ennakkoluuloja, joten on riskialtista lähteä heti kehittämään jotain täysin uutta. SOITTIMEN VALMISTUSPROSESSI Kitarat valmistetaan tilaustyönä ja yksilöidään jokaisen asiakkaan mieltymysten mukaisesti. Valmistusprosessi lähtee tilauksesta, jolloin asiakas kertoo, millaista soitinta on hakemassa ja minkä tyyliseen käyttöön. Aluksi suunnitellaan ja otetaan selville, millaista soundia ja muotoa asiakas soittimelta haluaa. Sen jälkeen valkataan puut, jolloin alkaa höyläys- ja liimausurakka. Sitten vain lisätään maalia ja lakkaa pintaan, tehdään viimeistelyt sekä asennetaan osat, ja ei kun keikalle! Osiahan emme valmista itse, vaan tilaamme ne ulkopuolisilta tahoilta. Amfisound tarjoaa myös huoltopalveluita muillekin kuin itse valmistamilleen kitaroille ja bassoille. Yritys tarjoaa myös turvallisen takuun omille tuotteilleen. Pystymme tarjoamaan soittimille takuuta 20 vuotta. Takuu kattaa työn ja materiaalit, sillä varsinkaan Suomessa näitä ilmastollisia vaikutuksia ei voida liittää takuuseen. Lämpötilaerot vuoden aikana saattavat olla jopa 60 astetta. Osia ja soitinten elektroniikkaa oma takuummehan ei tietenkään kata, vaan ne täytyy katsoa aina erikseen osien valmistajien mukaan. Soitinten ammattitaitoinen valmistaminen ei ole mitään nopeaa hutilointia, vaan jokaiselle aihiolle annetaan reilusti aikaa muiden prosessien pyöriessä samaan aikaa taustalla. Tällä hetkellä toimitusaika soitinta kohden on kolmesta neljään kuukauteen. Useamman projektin pyöriessä taustalla kaikkia ei tietysti pysty työstämään koko ajan. Pintakäsittely vie suurimman osan ajasta, sillä kuivumisten kanssa se kestää yleensä kahdesta kolmeen viikkoa. Tämä on eräänlainen elämäntapa-ammatti. TERO LASSILA NÄKYVYYS TAKAA MENESTYKSEN Näkyvyyttä ja yhteistyökumppaneita yritys alkoi alussa saada promosoittimien ja kokemusten avulla. Metalliskenen sisällä puskaradiolla on myös ollut merkittävä vaikutus. Nykyään Amfisoundin soittimia mainostavat jäsenet muun muassa yhtyeistä Charon, For My Pain, Dreamtale ja Korpiklaani. Amfisoundin yhteistyökumppaneista löytyy myös kevyemmän musiikin artisteja. Muusikot itse ottivat alussa yhteyttä ja ehdottivat yhteistyötä. Olimme tietysti nuorena yrityksenä kiinnostuneita. Bändejähän Suomessa on paljon, mutta vaikka meidän nimemme löytyy edes joidenkin levyjen kiitosteksteistä, se merkitsee meille paljon. On ollut hienoa, että muusikot omasta halustaan tahtovat tehdä promootiota. On ollut tosi hienoa työskennellä näiden ihmisten kanssa, jotka haluavat aidosti tukea tätä toimintaa. Se on kuitenkin osa tätä kaikkea, koska tämä on eräänlainen elämäntapa-ammatti. Suhteet ovat tärkeä osa promootiota, ja suhteisiin vaikuttavat toki omat musiikkimieltymykset. Tomi Korkalainen onkin itse musiikkimaultaan erittäin laaja-alainen varsinkin metallin suhteen. Myös Charonin Lauri Tuohimaa kuuluu Amfisound-perheeseen. 30 KAAMOS #1 KAAMOS #1 31

17 Minä olen aikoinaan kuunnellut Twisted Sisteria ja WASPia ynnä muita vastaavia. Death ja black metal iskevät myös. Olen käytännössä kuunnellut metallia ihan laidasta laitaan, mutta olen enemmän sen rankemman puolen ystävä. Pantera on edelleen yksi selkeä ykkössuosikkini. Muusikon taustaa Korkalaiselta myös löytyy, mutta satunnaisia demovirityksiä lukuun ottamatta bänditoiminta ei johtanut koskaan pidemmälle. Oulun seudulla metallibänditoiminta sen sijaan on erittäin vilkasta, ja sekin innosti miehiä perustamaan yrityksen pohjoiseen. Tosin yhtenä syynä oli myös se, että Leppävuori on alun perin kotoisin Oulusta. Kyllähän me jo täällä yritystoiminnan aloittaessa tiesimme, että Oulu on metallikaupunki. Täällä tuntuu noista korpimetsistä pukkaavan pystyyn vaikka minkä näköistä bändiä. Kaikki eivät vaan mitenkään pääse pinnalle. Pitäisi ehkä asua Etelä-Suomessa, että kaikki saisivat suuremman mainosvoiman taustalleen. Amfisoundin tulevaisuuden näkymät ovat Korkalaisen mukaan myös lupaavat. Kasvunvaraa meillä on vaikka kuinka paljon. Pikkuhiljaa tässä noustaan ylöspäin. Siihen tämä kuitenkin perustuu. Menekkiä on todella hyvin ja töitä riittää, joten näkymät ovat todella positiiviset. Tämä on meille se ainoa leipälaji, jolla me elämme, ja jo se on ihme. REFLEXION Oululainen Reflexion on ollut kasassa jo kymmenisen vuotta. Sinä aikana bändi on ehtinyt väsätä kolme demoa ja yhden EP:n. Nyt herrat ovat solmineet levytyssopimuksen Scandinavian A1 Music Ltd:n kanssa. Ensi vuoden alussa ilmestyvältä debyyttialbumilta on jo kuultu singlelohkaisu Undying Dreams ja lisää herkkupaloja on luvassa piakkoin. Yhtyeen vokalisti Juha Kylmänen kertoi mietteitään musiikista ja elämästä uuden kynnyksellä. Teksti: Aini Pihlajaniemi Kuva: Reflexion/Toni Härkönen En osaa kuvitella elämää ILMAN REFLEXIONIA Levytyssopimuksen myötä rakas harrastus voi muuttua raskaaksi työksi. Kylmänen kuitenkin sanoo, että musiikki on aina ollut hänelle enemmän kuin pelkkä harrastus. Se on välillä jopa pakkomielle, joka ei jätä rauhaan. Kärjistetysti päässäni soi jatkuvasti ja ainoa tapa saada rauha on kirjoittaa biisejä. Yhteistyö Scandinavian A1 Music Ltd:n kanssa on Kylmäsen mukaan sujunut hyvin. Pienen levy-yhtiön kanssa on helppo työskennellä, kun kommunikaatio toimii nopeasti. Asioista voi keskustella suoraan yhtiön johdon kanssa, eikä tarvitse odottaa hyväksyntää pomon esimiehen johtajalta. Reflexionia on verrattu mm. HIMiin ja Negativeen. Musiikkityyliksi on ehdotettu milloin mitäkin aina stadionrockista popahtavaan metalliin. Kylmästä vertailu ja lokerointi ei haittaa. No, ehkä se häiritsisi, jos ne bändit olisivat paskoja. Musiikissa jokainen bändi laitetaan johonkin lokeroon. Olemme saaneet arvostelijoilta ja kuuntelijoilta monenlaisia ehdotuksia musiikkityylimme nimeksi. Minusta on mukavampi niin, että musiikillemme on monta lokeroa, kuin se, että joutuisimme homehtumaan yhdessä lokerossa koko elämämme! PÄIVÄ KERRALLAAN Kylmänen on mukana myös toisessa kokoonpanossa, Suomen metalliskenen kärkinimistä koostuvassa For My Pain :ssa. Kakkosbändi on avannut uudenlaisen näkymän musiikin tekemiseen ja mahdollistanut soittamisen erilaisten ihmisten kanssa. FMP on tunnelmaltaan synkempi kuin Reflexion ja sanoitukset sisältävät paljon fiktiivisiä elementtejä. Vaikka For My Pain on Kylmäselle tärkeä juttu, menee Reflexion arvojärjestyksessä kiistatta ykköseksi. Olemme tehneet musaa porukassa jo aika pitkään, ja homma on hitsautunut sille tasolle, että on vaikea kuvitella elämää ilman Reflexionia. Reflexion siis kuluu miehen elämään jatkossakin, vaikkei hän tulevaisuuttaan tarkkaan suunnittelekaan. Musiikki on minulle pakkomielle, joka ei jätä rauhaan. En oikein osaa ajatella tulevaisuutta tai suunnitella sitä mitenkään, en ole koskaan osannut. Täytyy mennä päivä kerrallaan ja uskoa omaan musiikkiin ja tähän porukkaan. Tästä hommassa ei saa mitään, jos ei laita itseään kokonaan likoon. Töitä täytyy tehdä niin pirusti. UUSIA ULOTTUVUUKSIA Bändihommien lisäksi Kylmänen opiskelee musiikkiteknologiaa. Sovitusoppi ja musiikin teoria auttavat tekemään selkeitä ja nopeita ratkaisuja esimerkiksi sävellystyössä. Uuden levyn biiseihin apua on saatu myös hiukan yllättävältä taholta. Firevisionin Mikko Tammisen ja Arttu Peljon kanssa oli mukavaa ja luontevaa työskennellä. Heiltä löytyi ammattitaito toteuttaa se visio, joka meillä näistä kappaleista oli. Heidän kädenjälkensä kuuluu biiseissä. Se tuo niihin uuden ulottuvuuden, mikä tuntuu helvetin mukavalta. Kylmänen sanoittaa suurimman osan Reflexionin biiseistä. Ideat sanoituksiin kumpuavat päivittäisestä elämästä, johon laitetaan ripaus mielikuvitusta ja kaadetaan kunnon annos punaista vitutusta. Teksti voi syntyä yhdestä pienestä ajatuksesta varttitunnissa. Joskus taas kirjoitan päiväkausia saamatta mitään aikaiseksi, Kylmänen kuvailee luomisprosessia. En todellakaan koe olevani mitenkään normaalia päiväkirjan rustaajaa kummempi kirjoittaja. Sanoitukset ovat minun päiväkirjani KAAMOS #1 KAAMOS #1 33

18 MATTI RIEKKI MATTI RIEKKI Jos Matti Riekki on jollekulle tuntematon nimi, ei Suomen metalliskenekään ole tällöin varmasti tullut tutuksi. Raahelaislähtöinen metallikarpaasi on noussut yhdeksi huomattavammista suomalaisen metallimedian toimijoista. MIES INFERNAALISEN metallimedian keskipisteessä Teksti: Tero Lassila Kuva: Matti Riekki Lupsakka ja sympaattinen Matti Riekki on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, etteivät metallimusiikkimiehet ole oikeasti niin synkkiä, kuten musiikin itsensä sanoma antaa ymmärtää. Työnsä puolesta metalli näyttelee entistäkin suurempaa roolia Riekin elämässä. Riekin työsarka kasvoi tänä vuonna hänen ottaessaan vastaan metallimusiikkilehti Infernon päätoimittajan pestin. Lisäksi hän toimittaa Ylex-radiokanavan Metalliliitto-makasiiniohjelmaa vuoroviikoin Klaus Flamingin kanssa. Ammatiksi laajentunut harrastus lähti Riekin tapauksessa aikoinaan liikkeelle tuttujen kasariheviklassikoiden iskiessä kovaa takaraivoon, ja sillä tiellä mies on edelleen. Metalli vei miehen jo ala-asteen kolmannella luokalla, kun vastaan tulivat Iron Maidenin ja Kissin kaltaiset bändit. Samoihin aikoihin myös mm. Black Sabbath, Deep Purple ja Led Zeppelin saivat tilaa soittimessa. Kaverin isoveljeltä löytyi kovia levyjä, ja yksi Ruotsista muuttanut jamppa toi mukanaan sen Kissin. Tuohan oli vielä aikaa ennen sitä suurta Kiss-räjähdystä. Stone, Metallica, Anthrax ja muutamat muut speed/thrashbändit jylläsivät ihan saakelisti 80-luvulla. Kaikkein ärjyimmän metallin pariin olen eksynyt oikeastaan vasta myöhemmällä iällä. Summaten voin sanoa, että olen musiikin suhteen oikeasti kaikkiruokainen. Vuonna 2005 julkaistuista levyistä ainakin Napalm Deathin, Opethin ja Gorefestin kiekot ansaitsevat runsaat maininnat. Tällä hetkellä tunteita tosin niittää uusi Depeche Mode. RUMBA JOHTI ALALLE Vuosien varrella Riekki on vaikuttanut monella taholla suomalaisessa musiikkimaailmassa. Toimittajan rooli rockin ajankohtaislehti Rumbassa ja sen tytärlehden Hamaran päätoimittajan pesti vaihtuivat tänä vuonna Infernon päätoimittajan rooliin. Toimittajan uralle Riekki päätyi oman kiinnostuksen kautta, ja hänen koulutustaustakin on varsin pätevä. No, pölähdin lukion jälkeen Haapaveden Opiston viestintälinjalle, missä sitten opiskeltiin sekä radio- että lehtityötä. Erikoistuin radioon, vaikka kumpikin tuntui omalta. Sinänsä hauskaa, että nyt saa tehdä kumpaakin. Sen jälkeen täräytin akkain perässä Vaasaan, ja sieltä parin toimettoman vuoden jälkeen Tampereelle. Siellä pääsin pystymetsästä paikallisen nuorten mediapajan ohjaajaksi. Startti näille hommille oli siinä. Kirjoittelin sitten pajan lehteen levyarvosteluita, ja ajattelin eräänä päivänä, että pistänpä piruuttani noita nipun Rumbaan. Vuosi taisi olla No, ei mennyt kuin päivä, niin silloinen päätoimittaja Virve Valli soittaa, että olisi avustajan hommia, menepäs tekemään livearviota siitä ja siitä. Minähän olin ihan äimänä. Eikä mennyt kauan, kun tein ekan rokkihaastiksen ex-life Of Agony Keith Caputon kanssa! Pian kirjoittelinkin lehteen aika urakalla, laidasta laitaan. Metalliselle laidalle ajauduin oikeastaan hiljalleen ja tavallaan vahingossa. Johanna Kiiski oli lopettamassa hommiaan Rumbassa, ja kun meikäläinen oli vääntänyt raskastakin sarjaa, menin sinne sitten paikkaamaan. Vähitellen aloin tehdä juttuja muuallekin. Pajaduunin loppuessa, huomasin olevani täyspäiväinen freelancer. Sittemmin juttuja on tullut tehtyä vähän vaikka minne. Vaikka nyt olenkin Rumbapressillä kuukausipalkalla, olen edelleen myös osapäiväinen freelancer, vaikken nyt muuta kuin Liittoa ehdikään tehdä. Hamaran ja Infernon yhdistäminen vuoden 2005 keväällä oli monille melkoinen yllätys, ja se tapahtui varsin nopeasti. Samalla Rumbapress alkoi kustantaa Infernoa. Yhteistyö on toiminut Riekin mukaan tähän mennessä moitteettomasti. Tosi hyvin tämä järjestely on toiminut. Minulla ei ole mitään valittamista. Ajatus sai alkunsa yllätys, yllätys tuopin ääressä. Alettiin miettiä, että mitäs järkeä on julkaista kahta asiallista alan lehteä, kun voisimme vääntää yhtä helvetin hyvää. Helvetin hyvähän siitä tuli, ja paranee koko ajan. Luulisin, että järjestely palvelee kaikkia. VALINNAT OMAN MIELEN MUKAAN Matti Riekin ääni on tullut radion kuuntelijoille tutuksi hänen vetäessään marraskuusta eteenpäin torstai-iltaisin kuultavaa Metalliliittoa vuoroviikoin Klaus Flamingin kanssa. Metalliliiton haastattelu- ja musiikkivalinnat ovat täysin Riekin itsensä päätettävissä. Täysin mielivaltaisesti ja omien intressien mukaan. Saan tehdä Liiton kanssa oikeasti ihan mitä lystää. Perusajatuksena on tietysti ajankohtaisuus ja se, että soitettavassa musiikissa ja haastateltavissa on jotain mielenkiintoista. Meillähän on Klasun kanssa vähän sellainen jako, että minä soitan ärjympää kamaa Klasun keskittyessä leipälajiinsa eli melodisempaan heviin. Totta kai näiden karsinoiden välillä sitten sukkuloidaan tarpeen mukaan. Infernon sisällön lopullinen päätös on myös Riekin takana. Prioriteettina ovat ajankohtaisuus ja yleinen kiinnostavuus. Kaupallisuuden kurimuksen ei anneta vaikuttaa Infernon sisältöön. Päätökset ovat pitkälti fiilispohjaisia. Sen nyt voi ihan suoraan sanoa, että minä päätän kaikesta sisältöön liittyvästä despoottimeiningillä. Ajankohtaisuus ja kiinnostavuus ovat tietysti täälläkin ne tärkeimmät kriteerit. Inferno ei tee juttuja tehkää haastattelu, niin ostamme mainoksen -pohjalta, eikä mielistele ketään. Mainoksista on pakko sanoa sen verran, että niiden määrästä valitetaan aina, oli niitä sitten minkä verran tahansa. Totuus vain on, että ilman niitä ei ole lehteäkään, ja jos niiden määrää nyt vertaa vaikkapa ulkomaisiin lehtiin, niin vähänhän niitä oikeasti on. Infernon kehittämiseen ja sen linjanvetoihin Riekillä ei ole sen erityisempiä keinoja. Kokemus puhuu puolestaan. Eiköhän tuo linjanveto ole aika pitkälti näytetty jo ruorittamillani lehdillä. Pieniä uudistuksia väännetään tarpeen mukaan, mutta suuri linja on kasassa. Mahdollisimman kattavasti käsitellään kaikkea sekaisin raskaan rockin piiristä, sekä valtavirtaa että sivuojia. Kuitenkin niin, että linjakkuus säilyy. Siinäpä se resepti taitaa olla. Tusautellaan suoraan silmien väliin. NYKYMEININKI HYVÄLLÄ MALLILLA Suomen nykyinen metalliskene pitää sisällään niin hiottuja kuin myös raaempia timantteja. Nimiä luettelematta Matti Riekki on tyytyväinen suomalaisten metallipäiden tuottamaan musiikkiin. Suomen nykyskenessä soittotaitoa ja intoa piisaa, mutta omaperäisyyden kanssa tuppaa olemaan vähän niin ja näin. Tuntuu, että monesti mennään sieltä, missä aita on kaatunut. Toisaalta omanaamaisuuden puute koskee koko maailmaa, joten se siitä. Mutta kyllähän Suomi-bändien laatutaso on muuhun maailmaan suhteutettuna joka tapauksessa kovaa luokkaa. Esimerkiksi demotasolla on helvetisti hyviä bändejä, joista saisi leivottua oikeissa käsissä vaikka mitä. Myös muiden metallialan toimijoiden työpanos saa Riekiltä lämmintä kannatusta. Kyllähän tuo alkaa kaikin puolin aika asiallista ja ammattitaitoista toimintaa olla. Harva Haluan tehdä asiat täysin oman pään mukaan. levy-yhtiö esimerkiksi pelaa niin hyvin kuin Suomessa. Muun maailman lafkojen kanssa ei välillä tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Useimmiten menee itkuksi. Esimerkiksi juuri tämä tehkää juttu, ostamme mainoksen -toimintatapa tuntuu ainakin pienemmillä ulkomaisilla puulaakeilla olevan pinnassa. Muita suomalaisia metallimedioita Riekki ei ainakaan tunnusta aktiivisesti seuraavansa maan suurimman metallifoorumin lisäksi. Minulla on sellainen sairaus, etten juuri seuraa muiden raskaiden medioiden tekemisiä, Imperiumin messulauta pois lukien. Tämä liittyy läheisesti siihen, että haluan tehdä asiat täysin oman pään mukaan. Olisihan se kauheaa, jos saisi jostain vaikka vaikutetta, hah! Mutta sen voin sanoa, että metallijournalismi on vain kirjoitustaidottomien fanien puuhastelua -asenteen voi kyllä unohtaa. VALTAVIRTAKYSYMYS Mikä nykyisissä bändeissä herättää mielenkiinnon yleisesti ja omasta mielestäsi? Mikä saa ne erottumaan massasta? Kyllähän se joukosta erottuminen alkaa olla jo aika hankalaa, kun kaikki pyörän osat on keksitty sen satatuhatta kertaa uudelleen. Taitaa se genrejen sekoittaminen olla koko tavalla ainoa tie erikoisuuteen nykyoloissa. Joku Opeth on erinomainen esimerkki siitä, miten ei periaatteessa edusteta mitään uutta, mutta reseptinsä naittaa vanhaa progerokkia ja kuolometallia kuulostaa silti tuoreelta. Underground-metallipiireissä kaupallistumiseen suhtaudutaan tunnetusti erittäin nihkeästi. Matti Riekki vähät välittää näistä kapeakatseisista mielipiteistä. Totta kai metalli on valtavirtaa, mutta helvetinkö väliä tuolla. Jos bändi on hyvä, minulle henkilökohtaisesti on aivan sama, kuinka suosittu ja korkealla listoilla se on. Jostain true-metallista on naurettavaa vääntää. Bändi kuin bändi on kaupallinen siitä hetkestä, kun se laittaa musiikkiaan myyntiin. Piste. Metallin suosio Suomessa on nyt ehkä voimakkainta koskaan. Varsinaiseksi muotiilmiöksi Riekki ei metallia laske, vaan uskoo tämän väitteen olevan vain mediain päissä. Tokihan hevi meillä suosittua on, mutta niinhän se on aina ollut. Välistä se on näkyvissä enemmän, välistä vähemmän, mutta ei se mihinkään tästä maasta häviä. Tuppaa sopimaan tuo melankolinen musiikki vähän turhan saumattomasti yhteen kansan rakenteen kanssa. METALLI UNOHTUU KAISLIKOSSA Riekin musiikkiharrastukseen liittyi kouluaikoina myös oma soittaminen, mutta nyttemmin tämä harrastus on jäänyt. Vanha Tokai-sähkökitara on edelleen tallessa, mutta nykyään sen käyttö on jäänyt vähäiseksi. Musiikkiluokan kasvatti olen, ja kitaran lisäksi olen aikoinani sotkeutunut harmonikkaan. Harmittaa kun se jäi. Olisi komeaa vetää sillä Raining Bloodia (Slayer) pikkupienissään. Musiikin teorian luulisi olevan edelleen jollain lailla hallussa, vaikka eipä sillä taidolla näissä hommissa juuri mitään virkaa ole. Uravalinta on tarjonnut Riekille paljon sisältöä elämään: kasan unohtumattomia artistitapaamisia, merkillisiä tilanteita, pahoja krapuloita ja mitä vain kuvitella saattaa. Kyllähän näissä hommissa sattuu ja tapahtuu, jos antaa tapahtua. Lisäksi on kasautunut joukko ystäviä, joista osa on oikeinkin hyviä. Huono asia on, että musiikkiin on erittäin vaikea suhtautua enää puhtain aikein, kuten ennen. On myös ristiriitaista, että kun saan kaikki haluamani levyt ilmaiseksi, ne eivät enää tunnu fyysisinä kappaleina miltään. Ja kuten aina töissä tätäkin hommaa on joskus kurkkuaan myöten täynnä vaan se ahdistus ei kestä kauan! Kiireisen metallitoimittajan arkeen ei kovin paljon muuta mahdu musiikkihommien lisäksi. Yksi harrastus kuitenkin tyhjentää pään musiikkikuvioista. No kyllähän tässä koko lailla täynnä rautaa on aamusta iltaan. Kun tämä homma on sekä kokopäivätyö että harrastus, niin eihän tuota pääse pakoon sitten millään. Raskasta on elämä, kun sitä on vielä niin hemmetin tunnollinen työnsä suhteen. Ainoa paikka, jossa ei hevi mielessä pyöri, on kotimainen kaislikko. Siellä tykkään syksyisin rämpiä ja yrittää sorsia alas kopsautella. 34 KAAMOS #1 KAAMOS #1 35

19 ETERNAL TEARS OF SORROW ETERNAL TEARS OF SORROW Eternal Tears of Sorrow telakoitiin neljä vuotta sitten muiden kiireiden vuoksi. Välivuosina jäsenet pitivät lomaa musiikista. Kunnes veri veti takaisin. PALUU HAUDAN TAKAA Eternal Tears of Sorrow oli vielä 90-luvulla yksi lupaavimmista suomalaisista metallibändeistä. Yhtyeen melodinen ja monitasoinen yhdistelmä metallin eri tyylejä tarjosi napakan paketin kuulijoille. Ura oli koko ajan nousujohteista. Yllättäen bändi päätettiin laittaa tauolle vuonna Tauko kesti aluksi vuoden, jonka jälkeen katsottiin olisiko vanhassa vielä potkua. Jatkaminen tuntui kuitenkin vielä silloin mahdottomalta, joten Eternal Tears of Sorrow päätettiin lopettaa kokonaan. Päätös oli päättää oman uransa huipulla, lopullisesti. Paluuta harkittiin ensin vuoden 2004 loppukeväästä. Nyt on kulunut neljä vuotta edellisestä A Virgin and a Whore -levystä. Aika on puhaltanut uutta henkeä, ja bändi palaa vahvempana kuin koskaan. VAINAJAN ELVYTYS Lopettamisen syy oli, että yhtye vei yksinkertaisesti liikaa aikaa jäseniltään. Bändin lisäksi jäsenillä oli työ ja koulu. Harrastuksesta kehkeytyi nopeasti toinen työ. Bändi ajateltiin ykkösprioriteetiksi. Se menee kaiken muun edelle. Uran kannalta se on lyhyellä aikavälillä hyvä asia, mutta pidemmällä ajalla se alkaa syödä, kitaristi Jarmo Puolakanaho kertoo syitä lopettamiseen. Kiire ja paineet johtivat lopulta siihen, että musiikin säveltäminen ja soittaminen ei enää tuntunut miltään. Puolitoista vuotta sitten alkoi kuitenkin syntyä jälleen ideoita, jotka sopivat vain ja ainoastaan Eternal Tears of Sorrowille. Siinä vaiheessa mietittiin hyvin tarkkaan, että kannattaako enää aloittaa uudelleen. Samalla aikataulut yritettiin sovittaa niin, että työ ja opiskelut pystytään hoitamaan rinnalla. Viime vuonna kaivettiin ruumis haudasta uusilla jäsenillä ja uudella innolla. Yllättäen huomattiin, että se on virkeämpi kuin koskaan, Jarmo kertoo. Tultiin siihen tulokseen, että kyseessä ei ole ruumiinhäpäisy, laulaja ja basisti Altti Veteläinen nauraa. Paluu tehtiin harkitusti. Yhtye ei saanut enää viedä kaikkia voimia ja vapaa-aikaa. Materiaali viimeistellään valmiiksi joustavalla aikataululla ja omilla ehdoilla. KOHTI MIELENKIINTOISIA AIKOJA Eternal Tears of Sorrows ei ole levännyt laakereillaan sen jälkeen, kun yhtye päätti tehdä Teksti: Heikki Ylipaavalniemi Kuva: Vesa Ranta Viime vuonna kaivettiin ruumis haudasta uusilla jäsenillä ja uudella innolla. Yllättäen huomattiin,että se on virkeämpi kuin koskaan. 36 KAAMOS #1 KAAMOS #1 37

20 ETERNAL TEARS OF SORROW MOSES HAZY POHJOINEN paluun. Lähes vuosi on kulunut siitä, kun tieto jatkamisesta julkistettiin. Sen jälkeen uusia kappaleita on jo sävelletty. Takana on myös ensimmäinen studiosessio. Jäsenille itselleen on ehtinyt muodostua kuva siitä, mikä on muuttunut tauon jälkeen. Uusi materiaali on monipuolisempaa ja mielenkiintoisempaa, kuin mitä ollaan koskaan tehty, Altti kertoo. Mukaan on tulossa tuttuun tyyliin puhtaita vokaaleita. Mukaan on tulossa myös vierailijoita. Tarkemmat tiedot, sukupuolta myöten halutaan vielä tässä vaiheessa pitää salaisuutena. Vokaaleiden kehutaan silti olevan monipuolisempia kuin koskaan. Säveltäminen ja levyn tekeminen ei ole suuremmin eronnut aikaisemmista julkaisuista. Vanhoja työtapoja on voitu yhdistää yhä paremmin tekniikan kehityksen avulla. Kahdella ensimmäisellä levyllä biisit tehtiin pääasiassa tietokoneella. Kahdella seuraavalla ne tehtiin treenikämpällä. Nyt tavat on yhdistetty, ja otettu molemmista parhaat puolet, Jarmo kuvailee uuden levyn tekemistä. Uudet ideat ovat voineet kulkea jäseneltä toiselle vaivattomammin internetin avulla. Tätä onkin käytetty hyväksi ahkerasti. Alustavaa työtä voidaan tehdä helposti kotoa käsin. Demotaan ideoita ja tehdään raakaversioita. Sitten lähetetään niitä sähköpostilla muille, ja mietitään mitä voisi tehdä toisin tai muokata, Altti kertoo sävellystyöstä. MIEHISTÖNVAIHDOKSIA Kun Eternal Tears of Sorrow päätti jatkaa, ensimmäinen vaihtoehto oli pyytää mukaan vanhaan kokoonpanoon kuuluneita soittajia. Neljän vuoden jälkeen kaikilla ei kuitenkaan löytynyt enää aikaa. Vauhdin ei annettu tämän takia hidastua. Lähdettiin etsimään uusia jäseniä. Tilalle löydettiinkin kaksi kovan ammattitaidon omaavaa soittajaa. Toiseen kitaraan pestattiin Scyronistakin tunnettu Risto Ruuth, ja kosketinsoittajaksi valittiin Tarotista tunnettu Janne Tolsa. Voi sanoa, että tuntuu kuin nämä uudet jäsenet olisivat olleet aina matkassa, Altti sanoo. Risto löytyi bändiin helposti. Helpottavaa oli, että mies tunnettiin entuudestaan. Hänen kanssaan työskentelystä oli myös kokemusta, joten untuvikkoa ei tarvinnut matkaan ottaa. Riston kanssa ei tarvinnut missään vaiheessa arvuutella mihin äijä soittimensa kanssa kykenee. Uskomattoman kova kitaristi. Uskallan sanoa, että Pohjois-Suomen yksi kovimpia kitaristeja. Mielenkiintoista kuulla, mitä ihmiset hänestä tulevat pitämään, Altti hehkuttaa. Kosketinsoittajaksi mietittiin monia vaihtoehtoja. Paikkaan haluttiin soittaja, joka on nähnyt hommaa aikaisemminkin. Kokemattomia soittajia ei Altin mukaan haluta matkaan, koska heille joutuisi kaiken opettamaan alusta uudelleen. Janne on ollut monessa eri sopassa. Päätettiin, että kysytään Jannea mukaan. Hän innostui heti, Altti kuvailee Jannen liittymistä. Jannen löytymisen jälkeen miehistö oli jälleen kasassa. Uuden materiaalin säveltäminen pääsi täydellä teholla vauhtiin. PITKIÄ JA RANKKOJA NEUVOTTELUJA Levy-yhtiö löytyi helposti. Kotimainen Spinefarm oli tuttu ja turvallinen valinta. Levytyssopimuksen eteen ei suuria taisteluja ja neuvotteluja käyty. Itse asiassa tekstiviesti lähetettiin, ja Spinefarm ilmoitti, että kyllä he ovat yhä kiinnostuneita. Sen jälkeen neuvoteltiin tarkemmin ja päästiin yhteisymmärrykseen, Altti kertoo levytyssopimuksen syntymisestä. Spinefarmin kanssa yhteistyö on aina toiminut hyvin, ja levy-yhtiöltä on riittänyt luottamusta bändille. He myös suhtautuvat yllättävän hyvin siihen, että uusi levy tehdään jäsenten ehdoilla. Kyllähän hekin kysyivät, että voiko uuden levyn nauhoittaa yhdellä kerralla. Sanoimme, että ei voi. Me ei revetä siihen, että ollaan puolitoista kuukautta studiossa ja poissa muista hommista, Altti kertoo. VANHAA TUTTUA VITTUILUA Uuden levyn materiaalia on jo ehditty säveltämään, ja ensimmäinen studiosessio on pidetty Kemissä Tico-Tico -studioilla Ahti Kortelaisen kanssa. Muita vaihtoehtoja ei edes käynyt mielessä, koska Ahdin kanssa on opittu työskentelemään. Tuttu sävel löytyy heti. Ahti tietää mitä haetaan, ja minkälaista musiikkia me soitetaan. Ei tarvitse ensin tulla tutuksi studion omistajan kanssa. Me kannetaan vain kamat sisälle, ja taas alkaa se tuttu vittuilu, Altti nauraa. Kun lähtee Kemiin, niin se on vähän kuin pieni loma. Miehet pääsevät viettämään laatuaikaa sekä päivällä että illalla. Kemi kun on kaunis Pohjolan helmi, Jarmo jatkaa. Studiossa Eternal Tears of Sorrowilla on monenlaisia tapoja psyykata jäseniä parempaan suoritukseen. Tällä kertaa Ahti kävi kaivamassa kuvan erittäin rumasta tuijottavasta miehestä. Kuva ripustettiin roikkumaan kosketinsoittimien alle. Kuvassa miehen alapuolella luki rohkaiseva teksti et vain osaa. Kyllähän se paremmin toimi, kuin jos siinä olisi lukenut ootpa sä taitava, Jarmo virnistää. Uusien jäsenien kanssa työskentely studiossa oli helppoa. Kaikilla on jo kokemusta nauhoittamisesta, ja takana on iso pino levyjä. - Näiden miesten kanssa on hyvin helppoa tehdä hommia. Jokainen tietää oman paikkansa studiossa, eikä tarvitse ketään katsoa perään studiossa. Kenellekään ei tarvitse sanoa, että soita nyt tämä tähän, Altti kuvailee. LEVY-YHTIÖN JA YLEISÖN PURISTUKSISSA Viimeaikoina on julkisuudessa väännetty kättä urakalla uudesta tekijänoikeuslaista. Muusikot joutuvat valitettavasti vääntämään molemmilla puolilla pöytää. Bändeille tekijänoikeuslaki on välttämätön elinehto. Toisaalta lain tuomia muutoksia kuluttajien oikeuksiin voi olla vaikea perustella itsellekin. Yhä useammat levy-yhtiöt ovat silti ottaneet viime vuosina käyttöön kopiosuojaukset levyillään. Niiden takia esimerkiksi musiikin siirtäminen kannettavalle mp3-soittimelle voi tulla mahdottomaksi. Yhtyeillä on kuitenkin hyvin harvoin valtaa päättää tuleeko omalle levylle kopiosuojausta. Bändi on pahassa välikädessä yleisön ja levy-yhtiön välissä. Suurin osa yleisöstä on sitä mieltä, että suojauksia ei tarvita. Levyyhtiöt ovat taas sitä mieltä, että ne tarvitaan, koska ne nostavat levymyyntiä. Periaatteessa toivoisi, että levylle ei tulisi kopiosuojauksia, Jarmo sanoo. Vaikka kopiosuojauksia ei haluttaisikaan levyille, pitäisi laittomaan kopiointiin kuitenkin pystyä puuttumaan muilla keinoilla. Pienemmillä artisteille laskenut levynmyynti voi helposti viedä leivän pöydästä, ja esimerkiksi estää kiertueet rahanpuutteen vuoksi. Ei hyväksytä sitä, että internetissä levitetään musiikkia ja sieltä imuroidaan sitä. Se on kuitenkin meiltä ja yleisesti muusikoilta pois. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan, että levy-yhtiö ei enää panosta levyihin, Altti jatkaa. Eternal Tears of Sorrowilla on vielä edessään seuraava studioreissu Kemiin. A Virgin and a Whoren seuraaja on tarkoitus julkaista keväällä tai lopputalvesta. Sitten nähdään, minkälaista eloa bändiin on saatu ruoskittua. Itse ollaan tällä hetkellä tyytyväisempiä kuin koskaan. Vahva tunne on, että tästä tulee ainakin itselle se kovin levy, mikä on koskaan tehty, Altti sanoo. PUNTINTUTISUTTAJA Tornio on pieni kaupunki. Tornion tuuli on jäinen ja pureva. Tornio on kaukana, eikä sinne pääse edes junalla. Torniosta tulee kenties maamme tämän hetken kuumin ja tiukin rockbändi: Moses Hazy. Teksti: Janne Räsänen Kuva: Esa Salonen Homma starttasi 2002, kun Jussin ja silloisen rumpalin Tonin kanssa ryhdyttiin soittelemaan Kissiä keskenämme. Sitten tuo Rousun Riku tuli mukaan pälyilemään kitaransa kera. Kun jo toisissa treeneissä todettiin, ettei me osata soittaa Kissiä, alettiin nyplätä omia biisejä kasaan. Siitä koko bändi sitten lähti pikkuhiljaa kasvamaan, kertoo patukkapäinen bassotaiteilija Mikko Sivén torniolaisyhtyeen synnystä. Meidän jutussa on kyse fiiliksestä ja hurmoksesta eli hauskanpidosta. Absolutely live. Lapin railakkain rockretkue Moses Hazy on vielä nuori joukkio niin yhtyeenä kuin ihmisinäkin, mutta paljon on jo bändi ehtinyt nähdä ja kokea. Suomen rokkiluolat ovat läpikotaisin kolutut, on käyty keväällä 2004 Venäjällä kiertämässä myös alun perin torniolaislähtöisen Zacharius Carls Groupin kanssa ja vielä tämän vuoden puolella bändi esiintyy Flaming Sideburnsin 10-vuotissyntymäpäivillä. Lisäksi vyön alla on jo useampikin omakustanteinen pikkulevytys. Nyt pitkäsoittoa suunnitellaan kuumeisesti. Vaan mikä kummajainen on tämä Moses Hazy? KAIKKIVOIPA BILEIDENPELASTAJA Kaikkivoivaksi bileidenpelastajaksi itsensä määrittelevä Moses Hazy imee surutta influenssinsa rock and rollin hyviltä vuosilta. 60- ja 70- lukulaisuus paistaa häpeilemättä läpi yhtyeen soundista eikä retrohenkisyyttä yritetäkään peitellä. The Who, Rollarit, Motown ja Stax, pudottelee Mikko innoittajia. Juuritietoiset Moosekset haluavat pitää musiikin vapaana kuin ryhmäseksi Vesimiehen aikakaudella. Ollaan rajattu musiikinteko siihen, ettei ole rajoja, ja toimintatapa siihen, ettei ole tapoja, laulaja-kitaristi Riku filosofoi. Moses Hazy on ennen kaikkea yhtye, joka on syntynyt soittamaan livenä. Keikoille lähdetään usein ja nöyrästi, mutta aina tanssikansan totaalinen valloitus mielessä. Perinteisen rockinstrumentaation ohella bändi hyödyntää mm. saksofonia, trumpettia sekä perkussioita aikaansaadakseen juhlatunnelman. Meidän jutussa on kyse fiiliksestä ja hurmoksesta eli hauskanpidosta. Absolutely live. Levythän ovat pelkkää promoa keikkailulle, Riku analysoi. Joo, levyillä menee herne nokkaan, kun ei osaa yhtään, Mikko jatkaa. TIE VIE Kotimaan sainaamattomista underground-bändeistä Moses Hazy on yksi ahkerimmista keikkamyyristä, ellei ahkerin. Yhtyeen tähänastiset huippuhetket ovat löytyneetkin juuri tien päältä. Keväinen Venäjän reissu ja viimeisin kiertue Ruotomielen kanssa ovat olleet hienoimpia hetkiä. Myös tuo tuleva Fleimari-veto yltänee muistettavimpiin kokemuksiin, pojat kelailevat. Se, mikä yhtyeeltä vielä uupuukin, on kovan luokan kokopitkä. Nyt voisi alkaa aika äkkiä albumia työstämään. Muuten ei passaa liikoja tulevia suunnitella, kun meneehän tämä Maltan valloitus näinkin, Riku tuumii. Suunnitteilla olevan pitkäsoiton myötä bändi kaavailee myös aikovansa tehdä pirusti keikkaa. Kotimaan takahuoneet ovatkin käyneet tutuiksi jo aikaa sitten. Mikä pitääkään periferialaisen underground-aktin niinkin ahkerasti tien päällä? Ehkä sitä haluaa jotenkin todistaa kansalle, että niillä on oikeasti mahdollisuus oppia pitämään oikeasta, hyvästä musiikista, Riku pohtii. Nousuhumala, neidot ja Kimble, Mikko tarkentaa KAAMOS #1 KAAMOS #1 39