Oulun seutu 1/2015. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun seutu 1/2015. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry"

Transkriptio

1 Oulun seutu 1/2015 Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

2 Päätoimittajan palsta Virkeää talvipäivää hyvät lukijamme. Vuosi on päässyt melkein huomaamatta jo vaihtumaan ja on tullut luvattua varmasti kaikenlaista uutta ja parempaa itselle sekä muillekin. Joka vuosihan meillä jokaisella on tapana uudistua ja kokeilla jotakin uutta ja ennen kokematonta. Myös lehtemme päätti jatkaa uudistumistaan tänäkin vuonna. Yhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan yksimielisesti, että julkaisemme lehteämme toistaiseksi vain sähköisessä muodossa. Tällä toimenpiteellä voimme ohjata enemmän yhdistyksen jäsentuloja toiminnan järjestämiseen jäsenistöllemme. Lehteä voitte lukea tästä lähtien siis suoraan sivujemme kautta, mistä löytyy myös kaikki aikaisemmat numerot pdf-muodossa. Lisäksi päätimme, että tulemme jatkossa lehdessä keskittymään yhä enemmän oman yhdistyksemme asioihin eli tarkastelemme yhdistyksemme toimintaa tästä eteenpäin paikallisella tasolla. Tulette siis saamaan enemmän kuvia ja juttuja jäsentilaisuuksista sekä pääsette tarkemmin tutustumaan toimintaamme. Nämä pienet muutokset edesauttavat myös sitä, että voimme tulevaisuudessa tiedottaa teitä sähköisen lehden muodossa useammin kuin aikaisempina vuosina. Lehtiä siis pystymme julkaisemaan vuoden aikana enemmän, jolloin ei jää ikäviä taukoja julkaisujen välille. Ja jotta uudistus ei menisi hukkaan, niin totta kai tekin pääsette vaikuttamaan lehden sisältöön enemmän. Vinkkejä jutun aiheista ja ideoita lehden sisältöön muutenkin voitte ehdotella aina sähköpostitse osoitteeseen Ehkäpä laatikostasi löytyy pieni runon pätkä, joka voisi jollekin tuottaa iloa tai ehkäpä jopa jännittävä jatkokertomus, jonka haluaisitte jakaa muiden kesken. Näissä merkeissä toivotankin teille railakasta kevään jatkoa ja tavataan vuoden kuluessa tulevissa tapahtumissa. Henri pro Päätoimittaja: Toimituskunta: Henri Ukonaho Ulla Väätäjä Oulun seutu Rauno Harju Puh Jäsenlehti Uusikatu 40 B 5, OULU Toimitus varaa oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä. Kansikuva: Tunnelmaa pikkujoulubussissa, Ulla Väätäjä 2

3 Puheenjohtajan palsta Pakkaspäivän tervehdys kaikille jäsenillemme. Tämä vuosi on alkanut vauhdikkaasti käyntiin yhdistystoiminnassa ja olemmekin lyöneet lukkoon useita tapahtumia tälle keväälle. Niistä enemmän tässä lehdessä ilmoittautumisohjeineen. Osallistukaa ja tullaan tutuiksi! Tärkein päivämäärä on torstai , jolloin pidämme vuosikokouksen. Ilmoittautukaahan mukaan! Kokouksessa käsittelemme viime vuoden toimintaa ja esittelemme tämän vuoden toimintasuunnitelman, sekä käsittelemme sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa kaikki mukaan päättämään asioista! Tarkemmat tiedot ovat tässä lehdessä. Ammattiiliitto Pron Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluejohtokunta kokoontui ensimmäisen kerran tänä vuonna tiistaina Toimin aluejohtokunnassa yhdistystoiminnan koordinaattorina ja näin saamme ensi käden tietoa suunnittelemistamme tapahtumista tällä alueella. Vuosittaisen Levin retkeilypäivien päivämäärä on lyöty lukkoon ja se on Merkatkaa kalenteriin. Tuohon ei voi vielä ilmoittautua, tarkat tiedot tulevat sivuillemme ennen kesälomia, kuin myös facebook-sivuillemme sekä ProPlussaan. Viikonloppuna oli Ammattiliitto Pron jäsenkouluttajien tapaaminen ja koulutusiltoja tullaan järjestämään keväällä. Koulutukset ovat jäsenille ilmaisia ja niissä tarjotaan iltapala. Aiheena on edelleen Puhuria työpaikoille, niissä käsitellään työpaikkatoimintaa. Uutta koulutusmateriaalia suunnitellaan jäsenkyselyn perusteella. Kovasti on toivottu työhyvinvointiin liittyvää koulutusta lisää. Ammattiliitto Pron edustajisto kokoontuu , kokouksessa käsitellään mm. viime vuoden toimintaa. Muistutan taas näin vuoden alussa, jotta hakekaa työpaikkatoiminnan tukea, joka on tänä vuonna 25 /hlö. Pro-klubien hakemuksia käsittelemme kuukausittain, eli jos perustatte klubin vaikka ensi kuussa, niin kannattaa laittaa heti hakemus, tuolla rahalla saa pari lounasta tai useammat kahvileivät työpaikan prolaisille. Mukavaa talven jatkoa ja tavataan! Ulla Väätäjä, aina tavoitettavissa! Puheenjohtaja gsm

4 Loppuvuoden 2014 tapahtumia järjestimme Karting ajoa Oulun Sports & Karting Centerissä. Aluksi ajettiin kolme harjoittelu erää, joiden perusteella osallistujat jaettiin kolmeen finaaliin paremmuusjärjestyksessä. Tapahtumaan osallistui 30 henkilöä. Tulokset: 1. Kari Murtomäki (10:28:396) 2. Matti Toivoniemi (10:33:964) 3. Tero Keränen (10:35:452) Pyhäinpäivänä vietimme perhepäivää Edenissä lähes 300 osallistujan kera. Alkupäivän ohjelmassa oli vapaata kylpylässä nautiskelua ja reippaimmat kävivät hankkimassa hien pintaan kuntosalilla. Päivä päättyi koko perheen buffetiin, jossa oli tarjolla monipuolisesti ruokaa jokaiseen makuun. Jälkiruokabuffetissa lapsia odotti runsas karkkibuffet, joka oli kaikkien mieleen. Itsenäisyyspäivänä Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjesti shoppailumatkan Haaparannalle. Matkalle innostui lähtemään bussilastillinen innokkaita jouluostoksien tekijöitä. Haaparannalla bussi kierrätti shoppailijoita eri kohteissa. Kuuleman mukaan aika monta pakettia löytyi jopa joulupukin säkkiinkin. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluejohtokunta järjesti jäsenillan Oulussa Tilaisuudessa oli mahdollisuus keskustella muiden yhdistysten jäsenten kanssa ja keskustella päivän polttavista aiheista. Tilaisuudessa oli tarjolla joulubuffet. Ohjelmasta huolehtivat taikuri ja Las Bepas bändi. Tilaisuudessa vieraili myös ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen. 4

5 ilmestyi jakoon. Joulukuussa järjestimme perinteisen pikkujouluteatterimatkan. Tänä vuonna suunnistimme katsomaan Lainahöyhenissä -näytelmää Jyväskylän kaupunginteatteriin. Tämän vuoksi matkaan lähdettiin jo seitsemän jälkeen aamulla. Busseissa riitti joulumieltä ja iloista naurun remakkaa heti matkan alusta asti. Teatterin jälkeen kaikilla oli aikaa shoppailla Jyväskylän keskustassa tovin aikaa. Iltapäivällä ennen Joulubuffetia Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry piti infotilaisuuden yhdessä Jyvässeudun Toimihenkilöt Pro ry:n kanssa. Joulubuffetin jälkeen ilta jatkui iloisissa pikkujoulumeinigeissä aikaiseen aamuun. Matkalle mahtui mukaan sata henkilöä. Osallistujalistat täyttyivät heti samana päivänä kun Pro Oulun seutu -lehti OULUN SEUDUN TOIMIHENKILÖT PRO RY VUOSIKOKOUS Aika: Torstaina kello 18 Paikka: Hotelli Holiday Inn, Kirkkokatu 3, Oulu Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokouksen jälkeen on päivällinen. Ilmoittautumiset mennessä sivujen kautta. Tervetuloa! Hallitus 5

6 OST:in hallitus esittäytyy (osa 3/3) Heips. Olen Henri Ukonaho ja olen toiminut yhdistyksessämme varapuheenjohtajana ja tiedotusvastaavana jo pari vuotta. Yhdistystoiminnassa olen ollut mukana jo reilun 5 vuoden ajan. Tehtäviini yhdistyksessä kuuluu mm. tämän lehden toimittaminen, www-sivujen ja Facebook-sivujen ylläpitäminen. Lisäksi vastaan yhdistyksen tiedottamisesta jäsenistölle. Työkseni toimin kehityspäällikkönä Enia Oy:ssä, joka on Elisan tytäryhtiö. Toimin myös Enia Oy:n pääluottamusmiehenä sekä pohjoisen alueen työsuojeluvaltuutettuna. Vapaa-aikani vie pääasiassa elokuvaharrastus sekä 10 ihanaa rakkauspapukaijaani. Joten kotona ei jutteluseurasta ole puutetta. Olen Mervi Vehkaperä, 25 -vuotias nuori nainen Oulun kuppeesta. Yrittäjäperheen lapsena olen tottunut kovaan työhön ja rahan ansaitsemiseen sen kautta. Isä on opettanut lapsesta lähtien, että viikkorahat on tienattava, eikä raha todellakaan kasva puissa. Tätä kautta minulle on karttunut työkokemusta monenlaisien eri töiden parista laivasiivoojasta toimistopäälliköksi ja teatterikampaajasta ehostamisen opettajan sijaiseksi. Olen oppinut, ettei sillä ole niinkään suurta väliä kuinka paljon tienaat kuin sillä, että viihdyt työssäsi ja oikeasti nautit siitä mitä teet. Tällä hetkellä matkaan kohti suurempia haasteita opiskellessani avoimessa yliopistossa kemiaa ja kasvatustieteitä, jonka jälkeen aloitan estenomin opiskelut Vantaalla. Tämän jälkeen voin vihdoin toimia päätoimisena opettaja kauneudenhoidon parissa, olenhan tosiaan peruskoulutukseltani parturi-kampaaja ja tuleva kosmetologi. Olen Ulla Väätäjä ja nyt lähti käyntiin viides vuosi yhdistyksemme puheenjohtajana, sitä ennen olin hallituksen jäsen. Olen mukana Pro Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluejohtokunnassa yhdistystoiminnan koordinaattorina, kuulun Ammattiliitto Pron suunnittelu- ja konsulttialan neuvottelukuntaan, sekä olen Ammattiliitto Pron jäsenkouluttaja ja edustajiston jäsen kuin myös Työttömyyskassa Pron 2.varajäsen. Työpaikallani olen luottamusmies ja 1. varatyösuojeluvaltuutettu. Eli aika paljon menee vapaa-aikaa Pron hommissa kuin myös töissä luottamustehtävissä. Harrastuksiini kuuluu golf, matkailu, varsinkin risteilyt ja sanaristikoiden ratkaiseminen. Olenkin viikonloppuna lähdössä Tukholman risteilylle ja seuraavana viikonloppuna vaihteeksi Tallinnaan. Kevääseen kuuluu pitkä viikonloppu Brysselissä ja lomaviikko Rodoksella. 6

7 Suurten yhdistysten kokous Vuoden 2014 Suurten yhdistysten kokous pidettiin Kokkolassa. Tilaisuuden järjestäjänä toimi Keski-Pohjanmaan Pro ry. Tilaisuuteen osallistui 50 hallituksen jäsentä 19 yhdistyksestä. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry:stä tilaisuuteen osallistuivat puheenjohtaja Ulla Väätäjä, varapuheenjohtaja Henri Ukonaho ja sihteeri Teija Leppivuori. Lauantain kokouksen avasi Keski- Pohjanmaan Pro ry:n puheenjohtaja Kirsi Panula. Varsinainen tilaisuus aloitettiin lehdistötilaisuudella, missä STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kertoi syntyneestä eläkeratkaisusta. Tämän jälkeen Pron puheenjohtaja Jorma Malinen otti kantaa työelämän laadun takeisiin, mitkä eivät ole toteutuneet työnantajajärjestön vastahakoisuuden vuoksi. Tilaisuutta jatkettiin Sektorijohtajien puheenvuoroilla. Teollisuussektorin johtaja Markku Palokangas kertoi yleisistä asioista sektorillaan. ICT ja viestintäsektorin johtaja Anssi Vuorio keskittyi puheenvuorossaan aikakaus- ja sanomalehtien nykytilanteeseen ja trendeihin sekä ICT alan kannattavuuden parantamistrendiin huomattavista voitoista huolimatta. Finanssisektorin johtaja Antti Hakala käytti puheenvuoronsa toimialansa sääntely ja muutos asioiden selventämiseen. Osuuden päätti viestintäjohtaja Jaana Aaltonen, joka esitteli liiton viestintä- ja markkinointiorganisaation sekä eri foorumit missä Pro on esillä. 7

8 Iltapäivästä tilaisuutta jatkettiin keskustelemalla ajankohtaisista asioista. Ensimmäisen keskusteluosuuden alusti Antti Palola teemalla Katse eteenpäin! Hän aloitti arvioimalla keskusjärjestöjen määrää sekä kertomalla eläkeratkaisusta. Palola korosti, että yksityisen ja julkisen sektorin tasapaino tulee säilyttää, koska ne tukevat toisiaan. Työelämän kehitys on kuitenkin tapahtunut pääasiallisesti yksityisen sektorin kautta. Alustus herätti keskustelua ammattijärjestöjen ja liittojen viestinnän onnistumisesta sekä yhteistyön tekemisen vaikeudesta. Keskusteluosuuden toisen osan alusti Jorma Malinen. Malinen kertoi liiton taloustilanteesta. Liiton jäsenmäärä on tällä hetkellä laskemaan päin ja tästä johtuva tulojen väheneminen huolestuttaa. Koska liitossa on vahva uusiutumistarve, on jo aloitettu keskustelu tärkeimmistä kehityskohteista. Malisen mukaan liiton viestintä on parhaasta päästä. Reaktiivisuudesta tulee kuitenkin siirtyä enemmän proaktiiviseen suuntaan eli herätetään keskustelua ja nostetaan epäkohtia esille ja pidetään näin liitto kiinnostavuuden keskiössä. Alustusten jälkeen jakauduttiin ryhmätöiden pariin. Sunnuntaina kokousedustajat keskittyivät nuorisonäkökulmaan. Katri Niskanen Keski-Pohjanmaan Pro ry:stä alusti keskustelun. Alustuksen jälkeen vaihdettiin ajatuksia, minkälaisia tapahtumia voisi järjestää, joihin myös nuoret voisivat osallistua. Samalla pohdittiin myös kouluihin esittäytymiseen pääsemisen vaikeutta. Tilaisuuden päätteeksi laadittiin kannanotto ammattiliitto Pron hallitukselle. Kokousedustajat ottivat kantaa mm. yhdistysten yhteydenpidon ongelmiin, järjestäjätoimintaan sekä tiedottamiseen. Seuraava Suurten yhdistysten kokous pidetään Tampereella ja sen järjestäjänä toimii Tampereen Seudun Toimihenkilöt Pro ry, joka juhlii 90-vuotisjuhliaan. Vuoden 2017 kokouksen järjestää Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry 100-vuotis juhlavuotensa kunniaksi. EDUSKUNTAVAALIT Ennakkoäänestys MUISTA ÄÄNESTÄÄ! Vain äänestämällä vaikutat. Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry

9 Tulevat tapahtumat Keilausilta Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjestää kaikille jäsenilleen vapaata keilausta Oulun Pelixir keilahallilla (osoite Tukkimiehentie 1, Keilailu alkaa kello 18 ja kestää klo 20 asti. Paikalle kannattaa tulla vähän aikaisemmin valitsemaan itselleen sopivat keilailukengät. Keilailijat jaetaan neljän ryhmiin, yhtä keilarataa kohden. Tapahtumaan mahtuu 40 henkilöä yhdistyksemme jäseniä ilmoittautumisjärjestyksen perusteella. Tapahtuma on täysin maksuton. Ilmoittautumiset sivujen kautta mennessä. Mindfulness-tietoisuustaidot kurssi Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjestää kurssin Mindfulness-tietoisuustaidot kurssin. Kouluttajana toimii Ari-Pekka Skarp Oulun Mindfulness ry:stä Paikka: Holiday Inn, Kirkkokatu 3, Oulu Aika: torstai klo Kurssilla tarjotaan kahvia ja suolapalaa. Ilmoittautumiset mennessä sivujen kautta. Mukaan mahtuu 30 yhdistyksemme jäsentä ilmoittautumisjärjestyksen perusteella. Koulutus on jäsenille maksuton. Luottamushenkilötapaaminen Järjestämme luottamushenkilötapaamisen tiistaina Oulussa hotelli Scandicissa (Saaristonkatu 4) kello 17 alkaen. Tapahtumaan ovat tervetulleita yhdistyksemme luottamusmiehet, varaluottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, varatyösuojeluvaltuutetut sekä Pro-vastaavat. Keskustelemme ruokailun ohessa ajankohtaisista asioista. Ilmoittautumiset keskiviikkoon mennessä sivujen kautta. 9

10 Naisten ilta Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry järjestää yhdessä Tietoalan Toimihenkilöt OuKa Pro ry:n ja DNA Toimihenkilöt Pro ry:n kanssa Naisten illan Ravintola Rauhalassa (Mannenkatu 4) kello 17 alkaen. Tarjolla on pientä purtavaa. Illan aikana käsitellään kauneutta ja pukeutumista kokonaisuutena sekä mahdollisuus ostaa kevään uutuuksia. Mukana mm. Pikku-Riikka ja Beauty Spot, tilaisuudessa on muotinäytös. Tilaisuuden omavastuu osuus on 5 / osallistuja. Paikkoja on rajoitetusti ja vahvistus lähetetään heille, ketkä mahtuvat tapahtumaan. Ilmoittautumiset sivujen kautta mennessä. Tuliko minusta rasisti? Teksti ja kuvat: Mervi Vehkaperä Syksyn lehdessä kirjoitin juttua matkastani Tansaniaan, Afrikkaan vapaaehtoistöihin. Jutun kirjoitin alkuvaiheessa matkaa, kun vielä tietynlainen "hehku" reissussa vielä oli. Kaikki oli uutta, oli lämmintä ja ihmiset vaikuttivat ystävällisistä sekä mukavilta. Kaikkeen tähän jouduin pettymään useampaan otteeseen matkallani. Vapaaehtoisjärjestömme johtaja oli suomalainen mies, joka oli asunut Tansaniassa vuodesta Sanonta maassa maan tavalla oli tarttunut häneen kirjaimellisesti. Afrikkalaisilla ei ole mihinkään ikinä kiire, eikä asiat hoidu hetkessä. Suomalaisena tehokkaana ihmisenä tämä oli suorastaan raivostuttavaa. Aamuisin meidät vietiin aamulla töihin. Auton piti lähteä 8.30, mutta kertaakaan kolmen kuukauden aikana emme lähteneet ajoissa töihin. Yleensä auto lähti Meidät myös haettiin töistä, jolloin auton piti olla paikalla kello 16.00, mutta yleensä se tuli välillä. Muutaman kerran kävi myös niin, ettei meitä muistettu hakea ollenkaan ja kävelimme asunnollemme paahtavan auringon alla 8km. Kuumuuskin alkoi tulla ulos korvista. Vaikka kuinka riisuit itsesi alasti, et päässyt kuumuutta karkuun. Päivällä oli varjossa lämmintä 45 ja yöllä 30. Myös ilmankosteus teki oman lisänsä tähän ollessa koko ajan 75%. Yöt nukuit huonosti pyörien, kun hiestä limainen iho sai sinut tuntemaan liukkaaksi silakaksi. Jopa meri vesi oli niin kuumaa ja suolaista, ettei siellä voinut uida ja etsiä viilennystä. Ainoa keino oli maksaa itsensä sisään johonkin paikalliseen hotelliin, että pääsi uimaaltaalle viilentymään. 10

11 Ihmiset vaikuttivat alkuun todella mukavilta ja iloisilta. Niitä he olivat jatkossakin, mutta totuus oli, että he yrittivät saada sinusta kynittyä jotain rahallista hyötyä. Edes kauppaan ei neuvottu, jos ei lompakkoa raottanut. Kaikessa yritettiin viilata linssiin; ravintolakuitit lähes aina oli kirjattu väärin, hedelmien hinta vaihteli päivittäin, tuktuk -matkat piti viimeistä päivää myöten tingata samalta kuskilta oikeaan hintaan. Kamalinta kuitenkin oli se, että kun itse ajattelet kaikkien meidän olevan samalla lähtöviivalla, etkä osoittele sormella ketään, näin he eivät meistä ajatelleet. Pienestä pitäen heitä opetetaan huutamaan valkoihoisille "give me money" ja "mzungu". Mzungu on yhtä rasistinen sana valkoihoisesta kuin neekeri tummaihoisesta. Kävin kiivaan keskustelun Tansanian pohjoisosassa korkeasti koulutetun kultakaivosinsinööri miehen kanssa. Hän kertoi minulle, että Suomen valtio on maksanut ja lähettänyt meidät Afrikkaan vakoilemaan, koska heillä on niin hyvin asiat siellä ja meillä Suomessa ei. Hän kertoi, ettei meitä tarvita auttamaan Afrikkaan eikä meidän työpanoksilla ole mitään merkitystä, sillä heillä on jo kaikkea mitä tarvitsevat, vaikka hänkään ei ollut koskaan käynyt Tansanian ulkopuolella. Hänen älykkyysosamäärää pääsin kuitenkin itsenäisesti arvioimaan, kun hän kertoi mielipiteensä siitä, että meillä täällä Suomessa ja Euroopassa on myös ollut leijonia, norsuja yms. muita eläimiä kuten siellä, mutta me olemme tappaneet ne kaikki ja siksi haluamme matkustaa Afrikkaan näitä katsomaan. Niinpä, hienoja Tansaniassa olivat eläimet. Kaikki villieläimet sijoittuvat pelkästään luonnonpuistoihin, eikä kanoja kummempia muualla kohtaa. Kansallispuistot ovat jatkuvasti uhattuna salametsästäjien vuoksi ja tilanne pahenee kokoajan, kun valtiolla ei rahallisesti ole varaa palkata enempää puistonvartijoita vaan on vähennettävä väkeä entisestään. Selvisimme matkastamme kuitenkin pahemmilta ongelmilta huolimatta ja ehjänä pääsimme kotiin. Matkasta kirjoitan parhaillaan nettikirjaa, niin paljon erilaisia tarinoita on kerrottavana ja jaettavana, tässä tosiaan vain pintaraapaisu kulttuurieroihin. Tansanian jätän vain muistoihin, enkä usko, että sinne sen lähemmin enää palaan. Karibu sana. 11

12 KUNTOKAMPANJA! Jos olet Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry:n jäsen, täytä alla oleva kortti liikuntasuoritustesi mukaan. Voit tulostaa kuntokampanjakortin myös sivuilta! Jokaisesta vähintään 20 min. suorituksesta - kävely, hiihto, hölkkä, uinti, voimistelu, pallopelit jne. saat merkitä rastin ruutuun. Kampanja-aika on viikot Palauta kortti mennessä osoitteeseen: Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry, Uusikatu 40 B 5, Oulu. Osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortteja urheiluliikkeeseen: 1 kpl á 100 ja 3 kpl á 50. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti heti tapahtuvan arvonnan jälkeen. Näin kohotan ja ylläpidän kuntoani: Liikun päivittäin tai vähintään kolme kertaa viikossa Liikun vähintään minuuttia kerrallaan Liikun niin, että hengitys kiihtyy ja hiki tulee pintaan Nautin liikunnasta KUNTOKORTTI Nimi: Osoite: Puh. Sähköposti: Jäsennumero: Vko Ma Ti Ke To Pe La Su Palauta kortti mennessä osoitteeseen: Oulun Seudun Toimihenkilöt Pro ry, Uusikatu 40 B 5, Oulu. 12

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Einon päivän mietteitä Keväällä pohdittiin syksyn tes-neuvotteluista tulevan haasteelliset ja että lakoistakaan tuskin säästytään. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sekä työntekijöitä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018

RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 RIA ETELÄ-POHJANMAA 2018 HELMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 7 Ikaalisten kylpylän huoneiston käyttö RIA:n jäsenille 5 Toisen

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA

KÄYTTÄJÄTUNNUS JA SALASANA Tervehdys täältä Kuopion kaupungin rekrytointipalvelusta. Kiitämme Sinua jättämästäsi hakemuksesta sijaispankkiimme sekä jo mahdollisista tekemistäsi sijaisuuksista Kuopion kaupungille. Syksy on tulossa

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14

Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2011

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2011 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2011 Tässä numerossa: - Puheenjohtajan sana - Vuosikokouskutsu - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen päätöksiä - Stipendin luovutus 17.8.2011 Kartta- ja suunnittelutekniset KST

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SR ry. Jäsentiedote 1/2010 Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2)

Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Suomen Iktyoosiyhdistys ry TIEDOTE 2/2014 1 (2) Vertaistukitapaaminen 4.10. Helsingissä Pidämme jälleen vapaamuotoisen vertaistukitapaamisen lauantaina 4.10. klo 12-15 Helsingin Ihopisteellä, osoite Messeniuksenkatu

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari 8.4.2013, Helsinki. Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari 8.4.2013, Helsinki. Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari 8.4.2013, Helsinki Verkosta voimaa- ammattiliittona TTK:n toiminnassa Työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tarja Korkalainen p. 0500-504120 tarja.korkalainen@proliitto.fi

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan.

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan. Osa 1, numero 1 Tiedotteen pvm Jyty E s p o o n Seutu www.jyty-espoo.fi Extra Pinna 4 2017 JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET Kaikki päättyy aikanaan. Minun kauteni Jyty Espoon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje

SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje SALITE.fi -Verkon pääkäyttäjän ohje Sisältö 1 Verkon pääkäyttäjä (Network Admin)...3 2 Verkonhallinta...3 2.1 Navigointi verkonhallintaan...3 2.2 Sivustot...3 2.1 Sivustojen toiminnot...4 2.3 Sivuston

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot