Autokatsastajat 2/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Autokatsastajat 2/2014"

Transkriptio

1 Autokatsastajat 2/2014 Jäsenmatka Wieniin ja Audin tehtaalle Györiin Unkarissa

2 Puheenjohtaja 2/ VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu KAARINA GSM tuomo.vikstedt(at)suomi24.fi Tervehdys AK:n jäsenet Toimitussihteeri Veijo Viljanen Kauriintie 4 V HELSINKI GSM veijo.viljanen(at)kolumbus.fi Taitto ja paino Forssa Print, Forssa Seuraava lehti Aineistopäivä Ilmestyy Pardialaiseen Autokatsastajat AK ry:een kuuluu 901 jäsentä. Pardia ry:n jäsenmäärä on noin jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtiolla ja merkittävä osa liikelaitoksissa ja yrityksissä. Pardia ry on STTK ry:n suurimpia jäsenliittoja. Kulunut vuosi on mennyt taas ja olemme tehneet ansiokasta työtä kaikki tahoillamme. Yhdistyksenä olemme olleet monessa mukana. Olemme olleet vaikuttamassa STTK:n, Pardian ja TTT:n eri tasoilla monella tavalla. Olemme olleet myös hyvässä yhteydenpidossa ammattiliitto PRO:n kanssa, jossa on työehtosopimuksemme perusrunko. A-Katsastuksen työnantajan kanssa olemme sopineet monta paikallista sopimusta vuosien varrella ja auttaneet myös muilla työnantajilla työskenteleviä jäseniämme monella eri tavalla. Täytyy todeta, että nykyinen AK:n järjestäytyminen sopii aika hyvin, jolloin voimme vaikuttaa parhaiten jäseniemme eduksi. TTT on avannut myös katsontanäkökulman Teollisuuden palkansaajat järjestön piiriin, koska nyt viime syksynä TTT liittyi myös kyseiseen järjestöön. Mielenkiinnolla odotamme tarjoaako se jotain uusia tuulia meidän jäsenille. TTT seuraa myös aktiivisesti monia muitakin eri vaihtoehtoja, kuten miten voisi tarjota samalla kulurakenteella lisää palveluja jäsenjärjestöille ja sitä kautta myös meidän jäsenille. Täytyy todeta, että alkava vuosi on taas monien uusien haasteiden edessä. Autokatsastajat AK ry yhdistyksenä pyrkii olemaan aktiivisesti mukana kehityksessä. AK:n hallitus on toiminut kohtuullisen aktiivisesti, mutta se ei saa jymähtää paikoilleen. Olkaa jäsenet aktiivisia ja höykyttäkää hallitusta kysymyksillänne ja toiveillanne. Hallituksen pitää palvella jäseniä mahdollisimman hyvin. Hyvää loppu vuotta ja railakasta vuoden vaihtumista. Tuomo P.S. tavataan viimeistään vuosikokouksessa Kuopiossa ETUKANNEN KUVAT Ryhmäkuva jäsenmatkalta Wienin lentokentän lähtöaulassa ja muut kuvat jäsenmatkalta myös 2

3 JÄSENMATKA 2014 Tänä vuonna jäsenmatkamme suuntautui kohti Itävallan Wieniä. Perinteinen lähtöpäivä Helatorstai oli sarastanut aikaisin aamusta ja minä olin lentokentällä jo klo 6.00 lentolippuja jakamassa Helsinki-Vantaan lentokentän terminaali 2:n lähtöaulassa. Kun kaikille oli liput jaettu ja porukka automaateilla itsensä koneeseen lähtösevittäneet, siirryimme perinteisesti turvatarkastuksen kautta lähtöalueelle ja kohti porttia 17 josta lentomme AY 765 kohti Wieniä oli lähdössä klo Samaan koneeseen ahtautui myös Suomen Amerikkalaisen jalkapallon miesten EMkisa joukkue joka oli matkalla Itävallassa pidettäviin EM-kisoihin joten koneessa oli tiivis tunnelma. Saavuttuamme Wieniin meidän oppaamme Seija Stanek oli meitä vastassa mutta sään haltijat eivät meitä oikein suosineet koko kaupunkikiertoajelun aikana satoi vettä välillä oikein solkenaan. Kun pysähdyimme kuuluisalle Hundertwasserhausille silloin ei juuri satanut mutta heti kun lähdimme niin sade jatkui. Päästyämme keisarilliselle kesäpalatsille Schönbrunnin linnalle niin sade vain yltyi. Kävimme pikaisesti katsomassa kesäpalatsin pihaa ja Glorietten puoleista puutarha aluetta. Kiertoajelun jälkeen tulimme hotelliimme. Meille oli viime hetkellä vaihtunut hotelli ja saimme tämän paremman Hotelli Savoyenin alun perin varatun Hotelli Ananaksen tilalle. Sen sijainti oli hyvä ja siitä oli helppo lähteä kävellen eripuolille Wienin keskustaa. Torstai-iltana ja myös tulevina iltoina osa porukkaa kokoontui läheiseen Salm Bräu Panimoravintolaan jossa sai Wieninleikkeen isokokoisena annoksena ja Gordon blau- leike oli myös isokokoinen annoksena, hyvä että lautaselle mahtui. Naapuri korttelissa oli hotellille nimensä antaneen Savoyen prinssin asuinpalatsi Belvederen linna sekä Wienin yliopiston kasvitieteellinen puutarha molemmissa oli mukava kävellä. Perjantai aamuna meillä oli sitten lähtö kohti ÖAMTC-Prüfstelle Donaustadt Wienin katsastusasemaa ja josta Kalevi Lintula lupautui kertomaan enemmän omassa jutussaan. Kyseessä on paikallisen Suomen Autoliittoa vastaan organisaation oma katsastusasema joka katsasti vain jäsentensä ajoneuvot. Rudolf Brauch otti meidät katsastusasemalla vastaan ja kertoi aseman toiminnasta. Oppaamme oli hieman näreissään lähtiessämme hotellilta kun meidän bussikuskimme olikin unkarilainen ja heillä ei oikein tuntunut olevan yhteistä kieltä mutta kaikki sujui lopulta hyvin. Katsastusasemalta lähdimme kohti Unkaria ja Györin kaupunkia jossa kohteemme oli Audin tehdas. Tehtaalle saavuttuamme meille pidettiin ensin reilun 20 min pituinen esitelmä kuvineen tehtaasta ja sen tuotannosta. Tehdaskokonaisuuteen kuuluu myös Audin moottoritehdas jonne emme päässeet. Kävimme Audi TT malleja tekevässä tehdasosassa ja pääsimme kävelemään osien prässäys osaston läpi ja saimme nähdä kun ison prässilinjan prässäys muotit vaihdettiin alle 5:n minuutin. Oli huvittavaa seurata kun laaduntarkkailija tarkastivat prässäysmuottien viimeisiä tuotoksia ja kuinka ne lensivät jäteastioihin. Seuraava osasto jonne pääsimme kävelemään 3

4 4 oppaan tiukassa valvonnassa oli kokoonpanolinjasto. Kokoonpanolinjalla oli paljon hitsausrobotteja käytössä ja niitä aina valvoi joku. Vähän sivummalla näkyi viimeistelylinja jossa käsin tehtiin kaikki matkustamon sisustuksen ja muiden pien osien ja sähköjohtojen asennukset. Lintulan Kalevilla on jäljempänä erinomainen kuvaus tästä Audin tehtaasta. Tehtaalla on lattiapinta-alaa m2, Moottoritehtaalta valmistuu moottoria vuodessa 235 erilaista moottorimallia joista 51% menee Audille ja loput Volkswagen konsernin muille malleille. Autoja valmistuu vuodessa malleina Audi TT ja A3, maksimi kapasiteetti on 480 autoa päivässä ja tehdas työllistää 8663 ihmistä. Nuo on tietoja vuodelta Audin tehtailla oli vierailukeskus jonka myymälästä oli mahdollisuus ostaa matkamuistoja. Lähdimme tehtaalta kohti Györin keskustaa jossa Hotelli Raba City Centterin ravintolassa söimme kolmen ruokalajin lounaan. Lounaan jälkeen jäi vapaata ostos aikaa. Wieniin palasimme ilta kuuden maissa. Lauantaipäivä oli vapaata järjestetystä ohjelmasta joten kukin vietti päivänsä miten halusi. Jotkut kävivät ihailemassa maisemia Wienin TV-tornissa joka sijaitsee keskellä Tonavaa olevalla saarella. Toiset pyörivät Wienin keskustassa ehkä kävivät myös kuuluisassa Hotelli Sache-

5 rissa Sacher tortuilla ja kävivät myöskin Naschmarktilla eli Wienin torilla joka lauantaisin laajenee kirpputori-osalla laajaksi alueeksi. Itse kävin kolleegan kanssa kävelemässä myös Schönbrunin linnan puistossa koska oli upea aurinkoinen sää ja kyseinen puisto on todella laaja siellä on myös Wienin eläintarha jossa on muuten Panda karhuja. Paluupäivän aamulla bussi odotti aamulla meitä hotellin edessä ja pääsimme ajoissa kentälle ja paluulento AY 766 lähti lähes aikataulun mukaisesti ja Helsinkiin saavuttiin ihan aikataulun mukaisesti klo Seuraavaa matkaa ensi keväänä odotellessa joka suuntautuu muuten Liettuaan ja sen pääkaupunkiin Vilnaan. Siitä lisää erillisestä jäsenmatka tiedotteesta tässä samassa jäsenlehdessä. Veijo Viljanen A-katsastuksen Vantaan Tammiston asemalta 5

6 Rudolf Brauch kertoo ja Kalevi Lintula tulkkaa erinomaisesti suomeksi. AK:n ryhmävierailu ÖAMTC:n katsastusasemalla, Wien perjantaina Itävallassa ajoneuvojen lakisääteisen katsastustoiminnan juuret yltävät yhtä kauas kuin Suomessakin eli vuoteen Henkilöautokanta on kasvanut nykyiseen noin 4,5 miljoonaan yksikköön siten, että kannan keski-ikä on tätä nykyä vajaat 8 vuotta. Ensirekisteröintimäärät ovat myös Itävallassa alkaneet vähentyä kuten useissa Euroopan maissa, mikä lyhyellä aikatähtäimellä vaikuttaa käytetyn ajoneuvokaluston kauppaa piristävästi. Henkilöautojen katsastusrytmi on vastaava kuin Suomessa, mutta katsastusaikajakso on 6 kk. Ohjeellinen katsastuskuukausi määräytyy kuukauden tarkkuudella käyttöönottoajankohdasta. Myös korjaamot saavat tarjota kevyen kaluston määräaikaiskatsastuspalveluja. Katsastajat ovat autoalalla työkokemusta hankkineita teknikoita tai insinöörejä hiukan siitä riippuen, kuinka laajoja katsastusoikeuksia toimipaikalla työskenteleviltä edellytetään. Itävallassa ÖAMTC on alueyhdistyksistä koostuva, yli 1,5 miljoonan jäsenen auto- ja moottoriliikenneklubi, joka mm. Wienin suuralueella tuottaa peruskatsastuspalveluja sikäläisen Ajoneuvolain 57a :n edellytysten mukaisesti 7 eri paikalliskeskuksessa. Suurimpana asiakasryhmänä voidaan pitää ÖAMTC:n osaomistajia eli rivijäseniä, joiden omistuksessa olevan ajoneuvokaluston katsastusta varsin edulliseen noin 35 eu- ÖAMTC:n edustajalle Rudof Brauchille annettiin Autokatsastajat AK ry:n Katsastaja veistos muistona vieraillustamme ja hän otti sen huumorilla vastaan. 6

7 ron hintaan ei lainsäädännössä pidetä mitenkään poikkeuksellisena. ÖAMTC:n Itävallan toimipaikoilla suoritetaan vuosittain yli katsastusta, mitä määrää on tiukassa kilpailutilanteessa pidettävä suurena huomioiden samalla henkilöautokannan alhainen keski-ikä. Korjaamoilla henkilöauton määräaikaiskatsastus maksaa keskimäärin 2 kertaa niin paljon kuin ÖAMTC:n toimipaikoilla sen jäsenille. Saimme ryhmänä tutustua lyhyellä vierailulla Wienin Donaustadt- kaupunginosassa sijaitsevaan ÖAMTC:n katsastusasemaan, joka on perustettu mukavan väljälle alueelle Wienin keskustasta kymmenkunta kilometriä koilliseen päin. Asema on täyden palvelun toimipiste, jossa katsastus- ja tarkastustuotteiden, sekä Pannendienst - hinauspalvelun lisäksi on myynnissä runsaasti autotarvikkeita ja ajoneuvoissa tarpeellisia turvallisuustuotteita. Tuulilasikorjaukset, ilmastointilaitteiden tarkastukset, vakuutusmyynti ja matkatoimistopalvelut ovat myös tarjolla. ÖAMTC kuten myös osa sen pienemmistä kilpailijatahoista, esim. ARBÖauto- ja moottoripyöräklubi, markkinoi menestyksellä onnistuneen autokaupan tueksi Autotohtori- kuntotarkastuksen tyyppistä vaihtotarkastusta. Donaustadt issa kumpikin vaihtotarkastushalli oli vierailumme aikana täydessä käytössä, mikä kuvastaa hyvin vaihtotarkastuksen suosiota tuotteena Itävallassa yleensäkin. Kevyen kaluston katsastuslinja on varustettu suunnilleen siten kuin Suomessakin. Heilahduksenvaimentimien testerit oli aikoja sitten asennettu lattiaan kullekin neljälle katsastuslinjalle, mutta testereitä ei käytetty katsastuspäätöksen tukena. Katsastuspäätökseen liittyvät havainnot syötetään prosessin päätteeksi käsityönä näyttöruudun tarkastuskorttipohjaan, jossa kullakin kohderivillä on 5- portainen arvostelumahdollisuus. Ne kolme ylintä tasoa ovat periaatteessa samat kuin meillä, muut kaksi tasoa ovat tarkoitetut eriasteiselle informaatiolle. Syöttötapahtuma vaikutti hitaalta. Katsastukseen kuluu helposti min. Hylkäysprosentti on ymmärrettävästi muutaman yksikön verran pienempi kuin Suomessa, ruostevauriot ovat harvinaisia. Hyväksytyn katsastuksen päätteeksi asiakas saa tuulilasin oikeaan yläkulmaan kiinnitettäväksi tarkoitetun, numeroidun hologrammi-plaketin, josta ilmenee auton seuraava katsastusajankohta sekä rekisteritunnus. Plaketin kansallinen nimitys on Pickerl. Kalevi Lintula / ÖAMTC:n palvelutiski 7

8 AK:n ryhmävierailu Audi Hungaria Motor Kft. perjantaina ÖAMTC:n katsastusasemalta suuntasimme varsin sujuvasti läheisiä pääväyliä myöten etelään kohti Unkaria johtavalle moottoritielle. Päämääränämme oli yksi moderneimmista Euroopan suurista autotehtaista eli Audi Hungaria Motor Kft keskisuuren Györin kaupungin välittömässä läheisyydessä. Unkarilainen bussinkuljettajamme käytti tähän noin 130 km:n matkaan vajaat pari tuntia. Gyorissa olimme sovitusta aikataulusta hiukan jäljessä, mutta silti asiaankuuluvat ilmoittautumismuodollisuudet ja koko ryhmälle valmisteltu tietoisku hoidettiin tehtaan vastaanotossa tinkimättömästi. Ennen kuin katsastajaryhmämme sai pinkaista oppaan vanavedessä vain noin 1 vuoden ikäiselle prässäys- ja korinvalmistuslinjalle, kerrattiin pienessä kokoushuoneessa tehtaan vaiheet alkaen sen perustamisesta ja jatkuen huikeiden laajennusten kautta aina tämän päivän tuotantoprosesseihin. Tehdas on tuottanut V.A.G:n moottoreita yli 20 vuotta ja Audi- urheiluautojakin yli 15 vuotta. Nykyisen moottorituotannon vuosivolyymi on noin 2 miljoonaa yksikköä, mikä merkitsee moottoreita kaikkialle ihan Kiinaa myöten. Konsernimoottorit tehdään lähes yksinomaan Unkarin Györissä. Noin 50 % tuotannosta menee Audille. Sitä peesaavat tilausmäärien mukaisesti VW ja Skoda. Unkarin tehdas avustaa moottoreiden tuotekehityksessä, uusien prototyyppien valmistuksessa sekä mm. akustisten ominaisuuksien testaamisessa. Tätäkin vastuualuetta tukee paikallinen koulutus- ja projektitoimintakeskus, jonka asiantuntijaryhmiin kuuluu yhtälailla niin unkarilaisia kuin saksalaisiakin. Osaamista kyllä on. Yllä mainitun uuden prässäys- ja korinvalmistuslinjan käyttöönoton myötä alkoi Györin tehtaalla v uusin, historiallisen laajaa investointia seuraava vaihe, eli oman Audi A3 Sedan -mallin tuotanto. Enää ei ollut kyse ikään kuin valmiiden, eri tahoilla tuotettujen komponenttien kokoamisesta, ei - vaan täysimittaisesta autonvalmistuksesta teräsrullasta vaiheittain muokaten ja osa osalta koriksi valokaari-, piste- tai laser -hitsaamalla ja liimaamallakin kooten - ja korista sitten noin 150 eri työasemalla valmiita A3 Sedan -mallisia autoja tuottaen. Tuotannon työkalujen valmistus ja huolto pelkästään tehtaan tiloissa edellyttää noin 500 hengen pysyvää tiimiä. Prässäys- ja korinvalmistuslinja ovat sama kokonaisuus, jonka pitää tarvittaessa voida tuottaa yli virheetöntä peltivalmista koria vuodessa autojen kokoonpanoon. Yhtenä lähtökohtana korinvalmistuslinjan suunnittelulle on ollut alhainen energiankulutus mm. prosessisähkön talteenottoa tehostamalla. Erityisesti tämän piirteen kerrottiin toteutetun korin kylkikappaleita monivaiheisesti muokkaavien, kymmenien tonnien painoisten jättiläismuottien pystysuuntaisen työliikkeen hallinnassa. Raskaimpia muotteja vaihdettiin tuoreisiin varsin tihein syklein. Audi A3 Sedanin kummankin kyljen ns. runko-osan julkisivu on yksi kokonaisuus A- pilarista korin takakulmaan saakka. Kyljen vaiheittainen muokkaus kestää joitakin minuutteja ennen kuin se voidaan lähettää valmistussolustaan eteenpäin lasermittauksia tekevien robottien varmaotteiseen hoivaan. Robotit siirtävät, leikkaavat, puristavat, mittaavat, tarkistavat ja liittävät. Robotteja työskentelee korilinjalla noin 600. Kyllä ihmistyövoimaakin arvostetaan, kun eri osalinjoilta valmistuvia korin kappaleita otetaan laadunvalvonnan mittauksiin ja tietenkin tahdistetaan seuraaviin syöttöpilttuisiin jatkokokoonpanoa varten. Välillä korin osia kuljetetaan korkealla ketjujen varassa ja tietenkin robottien paimentamana. Prässäys- ja korinvalmistuslinjalla näytti olevan hienostuneen siistiä, pölytöntä ja savutonta. Toki valoisassa ja korkeassa sekä yli 400m pitkässä hallissa meluakin kuului. 8

9 autotehtaalla Tällä vierailulla emme ehtineet tutustua moottorivalmistukseen emmekä autojen varsinaiseen kokoonpanoon. Maalaamaton kori peltiosineen kestää valmistua joitakin tunteja, kori painaa hieman yli 300kg. Korissa käytetään lukuisia teräslaatuja, joista erityislujien massaosuus on yli 50 %. Materiaalivalinnoilla pyritään keveyteen, kestävyyteen ja kolariturvallisuuteen. Audi Hungaria Motor Kft työllistää lähes henkeä Györin tehtaassa, joka valmistaa Sedanin tapaan itsenäisesti myös Audi A3 Cabriolet- mallia. Tehdasalueella on tasaista maapohjaa noin 400 ha, joten laajennusvaraakin vielä on. Kalevi Lintula /

10 Pääluottamusmies Momentum on NYT Tällä otsikolla toimitusjohtaja Kari Kivikoski avasi syksyn esimiespäivät syyskuussa. Onko meillä riittävästi tahtoa hyödyntää asiantuntijuuttamme ja muuttaa markkinoita? Tämä oli toimitusjohtajan esityksen seuraava lause. Katsastuslainsäädännön muututtua olemme siis tilanteessa, josta ei ole paluuta ARK:n aikaan. Riippumatta siitä, että kirjoitanko tätä kirjoitusta henkilöstönedustajana vai henkilökohtaisena mielipiteenäni niin en näe yrityksemme liiketoiminnan laajentuessa muuta vaihtoehtoa kuin sitoutua siihen mukaan tai kartoittaa muuta uraa. Henkilöstöresurssien vähyys on saattanut vaikeuttaa liiketoiminnan laajenemisen omaksumista ja siihen positiivisesti suhtautumista. Olemme katsastusalan yritys ja lisämyynnin perustarkoitus on saada paikattua kilpailusta johtuvaa perustyön hinnan alenemaa. Kyse on siis samalla myös työpaikkojen turvaamisesta. Tämän päättymässä olevan vuoden tuloksen arvioidaan olevan hyvä. Tulevan vuoden 2015 tulokseen ei tule vastaavaa ammattipätevyysruuhkaa kuin mitä tänä vuonna oli. Markkinaosuutemme säilyttäminen tulee olemaan haasteellista uusien kilpailijoiden lisääntyessä. Kassavirta tullee pienenemään vuonna 2015 tästä vuodesta, ellemme saa uusia tulovirtoja? Kun siis tunnistatte asiakkaan tarpeen, johon löytyy apu Autotarvike + kaapistamme, palvelkaa asiakas loppuun asti! Kun perustyötä odottaa pihalla niin silloin on syytä pitää painopiste perustyössä. Mikäli minun pitäisi tienata elantoni myymällä jotakin niin ilmeisesti kuolisin nälkään. Motoral- ja AAA-koulutuksissa on mielestäni tuotu hyvin esille, ettei meistä ole tarkoitus tehdä myyntimiehiä. Eli minunkin persoonallani pitäisi saada tehtyä lisämyyntiä kun asia esitetään asiakkaalle asiantuntijan näkökulmasta: 1. Moottoriöljynpinta on alarajassa. Onko sinulla öljyä kotona vai lisätäänkö nyt? Meillä on myös öljyjä myytävänä. 2. Tuulilasinpyyhkijänsulat olisi syytä vaihtaa. Meillä on kahta merkkiä. Asennus ei maksa mitään. Tämän asian voisi tuoda esille katsastuksen lisäksi myös ajokokeen jälkeen niin autokoulunopettajalle kuin opetuslupalaiselle. Jokainen meistä löytää varmasti oman mallinsa lähteä tähän mukaan. Valmiita sanoja en laittaisi kenenkään suuhun. Henkilöstönedustajat ovat allekirjoittaneet paikallisen sopimuksen lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi. Ansaituista lomarahoista on pidettävä vähintään puolet vastaavana lomarahavapaana. Näihin talkoisiin osallistuu koko henkilöstö ylintä johtoa myöden. Työnantajan tahtotila on välttää tällä sopimuksella henkilöstöön kohdistuvia irtisanomisia ja lomautuksia. Me henkilöstönedustajat toimme neuvotteluissa esille huolen siitä, että onko lomarahavapaita mahdollista pitää tässä laajuudessa liiketoiminnan kärsimättä. Toimme myös esille sen, ettei säästöä synny mikäli palkataan eläkeläisiä tai matkustetaan kauempaa tuuraamaan. Ensisijaisesti on tarkoitus, että lomarahavapaita pidetään päivä tai muutama päivä kerrallaan sijoitettuna useammalle kuukaudelle, näin vältetään häiriöt liiketoimintaan. Olisin näin joulun alla halunnut päättää kirjoitukseni mukavampaan asiaan. Toisaalta vuosi sitten kävimme yt-neuvottelut, joissa lopulliset toimenpiteet kohdistuivat n. 120 henkilöön. Tämä toimenpide koskee siis koko yritystä. Halukkuutta lomarahojen vaihtamiseen on ollut välillä enemmän kuin mitä on ollut mahdollista antaa. Me henkilöstönedustajat olemme saaneet kritiikkiä, että miksi moinen sopimus on taas tehty. Kritiikki on paikallaan varsinkin silloin kun on esittää parempia vaihtoehtoja. Me emme valitettavasti löytäneet vähemmän huonoa vaihtoehtoa. Sopimuksessa on myös henkilöstönedustajien kädenjälki mm. ilmoitusajan ja sairastumisen osalta. Molempiin käsittelemiini asioihin tarvitaan sitä hyvää esimiestyötä ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Kumpikaan asia ei tule toimimaan sanelulla eikä pakolla. Nyt tarvitaan pelisilmää eli spelögonia! Rauhallista Joulua! Heikki Haapanala Pääluottamusmies 10

11 Aihe KOKOUSKUTSU Yhdistyksen vuosikokous Autokatsastajat AK ry:n JÄSENMATKA 2015 Aika Kohde Vilna, Liettua Toteutetaan Bussimatkana Aika Paikka Scandic Kuopio, Satamakatu 1, KUOPIO Käsiteltävät asiat Autokatsastajat AK ry:n sääntöjen 10. :ssä mainitut asiat, yhdistyksen sääntöjen muuttaminen. Ohjelma: Matkaohjelma Torstai klo 6:15 Kokoontuminen Helsingin Länsisataman Länsiterminaalin 2. kerroksessa klo 7:30 Laiva Helsinki Tallinna klo 9:30 Saapuminen Tallinnaan josta jatkamme Bussilla kohti Vilnaa. Menomatkalla Latvian Riian lähellä lounas. Vilnaan tullaan alkuillasta ja majoittaudutaan Hotelli Congressiin Lauantai Klo Klo Klo Ilmoittautuminen Lounas Vuosikokouksen avaus Perjantai klo 9:00 Lähtö hotellilta Katsastusasemavierailulle ja kaupunkikiertoajelulle noin 3h ja päättyy yhteiseen lounaaseen Vilnassa Klo Klo Klo Klo :00 Klo Sunnuntai Klo Aamiainen Järjestäjien puheenvuoro A-Katsastus Oy:n puheenvuoro Kokoustyöskentelyä Kokouskahvi Kokoustyöskentelyä Illallinen Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kokoukseen tapahtuu sähköpostilla mennessä. Mahdolliset ruoka-aineallergiat ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä. Osallistujille lähetetään maksutiedot sähköpostilla. Osallistumismaksu määräytyy seuraavasti: Vuosikokous lounas kokouskahvit ei maksua Vuosikokous 35 euroa lounas kokouskahvit illallinen majoitus kahden hengen huoneissa aamiainen Kokoukseen ilmoittautuneelta peritään kokouspaketin maksu 41,50, mikäli ilmoittautunut ei osallistu kokoukseen. Yhdistys tukee osallistujia korvaten matkakulut yli 20 euron menevältä osalta halvimman kulkuneuvon mukaisesti. Autokatsastajat AK ry:n hallitus Lauantai klo 10:00 Lähdemme ajamaan kohti Viron Pärnua jossa majoittaudumme Hotelli Pärnuun ja yhteinen päivällinen Pärnussa Sunnuntai klo 9:00 Lähtö hotellilta kohti Tallinnaa klo 12:30 Laiva Tallinna - Helsinki klo 16:00 Saapuminen Helsinkiin Hinta Matkan hinta on 320, joka sisältää laivamatkat, bussikuljetukset, majoitukset, aamiaiset ja matkaohjelmassa mainitut ateriat. Ennakkomaksu 100 on maksettava , maksua ei palauteta peruutuksen vuoksi. Kotimaan matkoja yhdistys ei korvaa. Ilmoittautuminen Matkalle ilmoittaudutaan sähköpostilla osoitteeseen viimeistään Mahdollisessa ylivaraus tilanteessa ensikertalaiset ovat etusijalla paikkoja täytettäessä ja paikat täytetään arpomalla tuon viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Ilmoittautuneille lähetetään maksulomakkeet ennakkoja loppumaksusta sekä tarkempi matkaohjelma. Työstävapautus A-Katsastus Oy -konsernin palveluksessa työskenteleville työnantaja ei myönnä perjantaiksi palkallista työstävapautusta. Lisätiedot Veijo Viljanen; 11

12 Sihteeri Liittovakuutukseen tulee muutoksia vuonna Jäsenenä saat jäsenmaksuun sisältyvän vapaa-ajan tapaturma- sekä matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen. Vakuutusturvan hoitaa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Vakuutuksen piiriin kuuluvat kaikki alle 68-vuotiaat jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli 6 kk Suomessa ja joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Vakuutusturvan voimassaolo on sidottu jäsenyyteesi. Vakuutusturvat päättyvät sen vakuutuskauden lopussa, jonka aikana täytät 68 vuotta. Tarkemmat vakuutusehdot löydät Pardian www- sivuilta. Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT on hyväksytty Teollisuuden palkansaajien jäseneksi. Päätöksen jälkeen Teollisuuden palkansaajiin kuuluu yhteensä 17 ammattiliittoa kaikista eri palkansaajien keskusjärjestöistä. Kun jäsenyydessänne tapahtuu muutoksia: osoite, osa-aikaisuus, eläkkeelle siirtyminen etc. Tee ilmoitus Pardian sivulta löytyvällä jäsentietojen muutoslomakkeella. Muutoin tieto ei päivity jäsenrekistereihin. Vuoden 2015 kalenteri saapuu sen tilanneille loppuvuoden aikana. Muulla tavoin kyseistä kalenteria ei voi saada. Autokatsastajat AK ry:n jäsenmäärä , 901 henkilöä, mistä naisia on 309 ja miehiä 592. Eläkeläisjäseniä on 92 ja työttömiä 59 jäsentä. Terveisin Jari Uitto Autokatsastajat AK ry:n sihteeri Alue II alueluottamusmies Alue II työsuojeluvaltuutettu Puh: WWW osoitteet: TTT (Tekniikan ja tiedon toimihenkilöt): Pardia: Jäsenedut: jasenyys/jasenedut/ Sähköinen jäsenmuutoslomake: https://pardia-fi.directo.fi/jasenyys/ jasentietojen_muutoslomake/ Työsuojelupalsta Työsuojelun tavoitteena on taata turvalliset ja terveelliset työolot ja tukea työntekijöiden työkykyä. A-Katsastus tekee yhteistyötä Terveystalon kanssa työkykyä ylläpitävässä toiminnassa. Henkilöstön käyttöön on tulossa mm. videoklippejä työergonomiaan liittyen. A-Katsastuksessa on suurena haasteena tulevina vuosina ikärakenteesta johtuva eläköityminen ja kaikkien edun mukaista olisi saada henkilöstö jaksamaan pidempään. Työnantaja pyrkii tarjoamaan eläköityville henkilöille mahdollisuuden työskennellä myös eläkkeelle siirtymisen jälkeen tuntityöntekijänä. Uusi riskienhallintamenetelmä otetaan käyttöön vuoden 2015 aikana. Turvallisuuspuutteista ilmoittaminen helpottuu sähköisessä palvelussa. Työhönopastus on tärkeä osa ennakoivaa työsuojelua. Sen merkitys on kasvanut nykyisessä toimintamallissa missä liikutaan paljon erilaisissa työpaikoissa. Muistakaa vaatia että työympäristöön perehdytetään asianmukaisella tavalla. Muistuttaisin työsuojelun kuuluvan kaikille. Työntekijällä on velvollisuus noudattaa hänelle annettuja työ- ja toimintaohjeita sekä ilmoittaa esimiehelle vaaroista ja epäkohdista. Työntekijöillä on oikeus tehdä työpaikan turvallisuutta ja terveellisyyttä koskevia ehdotuksia työnantajalle ja saada niistä palautetta. Olkaa rohkeasti yhteydessä esimieheenne, mikäli havaitsette jotain huomautettavaa työpaikallanne. Työyhteisön sisäinen toimivuus ja hyvä ilmapiiri tukevat niin työorganisaation menestymistä kuin sen jäsenten hyvinvointia. Mikäli asiat eivät etene, olkaa yhteydessä työsuojeluasiamiehiin tai työsuojeluvaltuutettuihin. Heidän velvollisuus on ottaa asia esille työnantajan kanssa. Terveisin Jari Uitto Autokatsastajat AK ry:n sihteeri Alue II alueluottamusmies Alue II työsuojeluvaltuutettu Puh:

13 Taloudenhoitaja Yhdistyksen talous on tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla, eikä pankkitiliimme liitettyä luottolimiittiä ole tarvinnut kevään jälkeen käyttää. Taloutemme oli lokakuun lopussa hieman budjetoitua edellä ja mikäli loppuvuoden aikana ei tapahdu mitään katastrofaalista, niin tilinpäätös tullee olemaan ylijäämäinen. Myös tasearvo on muuttunut vuodentakaisesta suotuisaan suuntaan. Vuonna 2010 lakkoavustuksia varten ottamaamme pankkilainaa on tänäkin vuonna lyhennetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Taloudenhoitajan näkökulmasta on huolestuttavaa se, että jäsenistömme keskiansio on TTT:n palkkatilastojen mukaan pudonnut tänä vuonna lähes 148 euroa kuukaudessa verrattuna vuonna 2013 julkaistuun tilastoon. Keskiansion pienentymiseen ovat osaltaan vaikuttaneet eläkkeelle siirtymiset, sekä mahdollisesti myös viime vuoden lopulla käytyjen YTneuvotteluiden vaikutus jäsenistöömme. Kasvanut jäsenmäärä onneksi kompensoi keskiansion pienentymisestä aiheutuvaa muutosta jäsenmaksutuotoissa. Lomaosaketta on tänäkin vuonna käytetty aika mukavasti ja ilahduttavaa on, että joukossa on ollut myös uusia käyttäjiä. Kätkäläisen sänkyjen kunnosta oli tullut jonkin verran palautetta, joten kesän aikana sinne uusittiin kaikki sängyt. Tietoa Kätkäläisestä sekä varauskalen- teri, josta voi tarkastaa vapaana olevat ajat, löytyvät yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta Tietoa Levistä ja Levin tapahtumatarjonnasta löytyy osoitteesta Toivotan hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille Autokatsastajat lehden lukijoille. Heikki Kansanaho Vuonna 2015 merkkipäiviään viettävät 70 vuotta Stevander Terttu Marjatta Kemppainen Lyyli Marjatta Savolainen Viljo Juhani Ronkainen Ritva Mirjami Andersson Birger Olavi Lenkkeri Sirkka Liisa Mujunen Martti Ikonen Anja-Leena Mölsä Paavo Juhani Suvanto Juhani Aarre Heikki Paalainen Eino Veikko Kalevi Montonen Lauri Johannes Korhonen Osmo Antero Leino Urho Aulis Aittola Pekka Eino Juhani Puurula Marja-Terttu Ikäheimonen Kyösti Kalevi Päivärinta Anneli Orvokki Haanperä Pekka Juhani Koistinen Terho Untamo Viitala Antero Vihtori Peltola Marketta Ulla-Maija Nissinen Marja-Liisa 60 vuotta Hannula Pirjo Kaarina Hietanen Raimo Juhani Eskola Juha Toimi Koljonen Anita Birgitta Tuominen Markku Juhani Perälä Esa Kalevi Eerola Solveig Alice Marian Nyholm Jorma Jalmari Lehtiniemi Mikko Lennart Ticklen Tuula Annikki Tompuri Mirjam Kangas Raili Anneli Meriläinen Reijo Kalevi Ryhänen Arvo Jouko Kalev Kuitunen Pertti Antero Pajarinen Veli Juhani Mikkonen Markku Juhani Arponen Pirkko Marjatta Niidome Pirjo Helena Ojansuu Marianne Helena Airikka Mailis Anita Kurkaa Juha Veikko Saari Matti Tapani Terrijärvi Margit Marja-Anneli Rantala Esa Kalevi Salonen Jukka Sakari Karhunen Eeva Kyllikki Linden Aimo Veli 50 vuotta Hietanen Jaakko Aatos Sakari Kekäläinen Juha Pekka Kananen Eija Annikki Haapanala Heikki Kalevi Ylä-Outinen Ari Juhani Jokinen Eero Väinö Olavi Tervo Ilpo Kalevi Veikko Mäkiranta Kari Jaakko Kalevi Velhola Petri Tapio Janhonen Eila Orvokki Karakas Ritva Helena Saarinen Jari Pekka Mettiäinen Heli Anita Asikainen Jukka Tapio Laihanen Tuija Maritta Salonpää Esko Juhani Hiltunen Timo Tapio Rundgren Tuula Katariina Vihtalahti Veli Pekka Rantanen Jukka Tapani Palo Tuomo Esaias Huotari Kalle Tero Sakari Niinimäki-Sipolainen Sari Marjatta Herranen Jukka Heikki Handroos Heidi Susanna Rantanen Tiina Tellervo Salminen Anneli Eva-Maria Leppänen Hannu Ilmari Peltoluoto Esa Tapio Uitto Jari Markus Suoranta Jari Tapani Suutari Iikka Elias 13

14 Autokatsastajat AK ry:n luottamusmiehet Pääluottamusmies Heikki Haapanala Huhmarintie PIIKKIÖ Varapääluottamusmies Maikki Pajunen Alueelliset luottamusmiehet Alue I Saila Simola Poppelikatu 5 B LAHTI Varaluottamusmies Veijo Viljanen Alue II Jari Uitto Pursipolku 8 A LIEVESTUORE Varaluottamusmies Auli Kotivuori Alue III Heikki Kansanaho Välttikatu 2 E TAMPERE Varaluottamusmies Maikki Pajunen Alue IV Raimo Korhonen Mäkröntie 117 A KAJAANI Varaluottamusmies Mervi Kunnari Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2015 A-katsastus-konsernin työsuojelutoimikunnat ja -valtuutetut Työsuojelupiiri I Työsuojeluvaltuutettu: Saila Simola, Lahti Varavaltuutettu: 1. Veijo Viljanen, Tammisto 2. Juha Niittymäki, Aleksis Kiven katu Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Juha Niittymäki, Saila Simola ja Veijo Viljanen Työsuojelupiiri III Työsuojeluvaltuutettu: Tuomo Vikstedt, Kaarina Varavaltuutettu: 1. Heikki Haapanala, Turku 2. Maikki Pajunen, Tampere Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Heikki Haapanala, Maikki Pajunen ja Tuomo Vikstedt Työsuojelupiiri II Työsuojeluvaltuutettu: Jari Uitto, Jyväskylä Varavaltuutettu: 1. Mikko Rovio, Kuopio 2. Olli Alava, Kuopio Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Olli Alava, Mikko Rovio ja Jari Uitto Työsuojelupiiri IV Työsuojeluvaltuutettu: Esko Salonpää, Oulu Varavaltuutettu: 1. Ritva Lampela, Oulu 2. Tero Ilola, Vaasa Työsuojelutoimikunnan jäsenet: Tero Ilola, Ritva Lampela ja Esko Salonpää 14

15 Autokatsastajat AK ry:n hallitus puheenjohtaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu Kaarina varapuheenjohtaja Veijo Viljanen Kauriintie 4 V Helsinki sihteeri Jari Uitto Pursipolku 8 as Lievestuore taloudenhoitaja Heikki Kansanaho Välttikatu 2 E Tampere jäsenet Jussi Kauppinen Virtasalmentie 3 A Vuorela Raimo Korhonen Mäkröntie 117A Kajaani Maikki Pajunen Karosenkatu 1 D Tampere Saila Simola Poppelikatu 5 B Lahti Raimo Hietanen Piilolantie Sodankylä I varajäsen / plm Heikki Haapanala Huhmarintie Piikkiö II varajäsen Pekka Jääskeläinen Kantelettarentie 9 B HELSINKI Jäsenasiaa! Hyvä yhdistyksemme jäsen, JOS.. työsuhteessasi tapahtuu muutos, työaikasi muuttuu osa-aikaiseksi, jäät eläkkelle työpaikkasi muuttuu, haluat muuttaa jäsenmaksusi perintätapaa, siirryt pois katsastusalalta tai...haluat tietää muuta jäsenyyteesi liittyvää, niin ota yhteyttä yhdistyksen sihteeriin Jari Uittoon. 15

16 Kätkäläinen Yhdistyksen lomahuoneisto sijaitsee Levillä Kittilän kunnan Sirkankylässä osoitteessa, Myllyjoentie 5 A Sirkka. Loma-asunnossa on olohuone, keittiö, kolme makuuhuonetta, parvi ja saunaosasto sekä kaksi erillistä WC:tä, tilat soveltuvat hyvin 6 8 henkilölle. Yhdistyksen jäsenet voivat varata huoneiston käyttöönsä tai kysyä lisätietoja sähköpostilla Varauskalenteri ja käyttösäännöt ovat nähtävissä yhdistyksen kotisivuilla kohdassa Kätkäläinen. Vierumäki Chalets: TTT ry:llä on Vierumäellä Chalets huoneisto, jota jäsenemme voi myös vuokrata. Asiaan pääset tutustumaan TTT:n kotisivuilta osoitteesta -> vasemmasta laidasta mökkivaraukset -> Vierumäki Chalets. Sivuille pitää kirjautua Pardian jäsennumerolla, jotta pääset varausjärjestelmään ja näkemään milloin siellä on vapaata. TTT ry:llä on myös Levillä huoneisto, joka on meidän oman huoneiston naapurihuoneisto. Tämän varaukset samalla tapaa kuin Vierumäki Chaletsin.

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04.

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A 4 02200 Espoo 29.04. YHTEISMETSÄN PERUSTAMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on perustaa yhteismetsä jäljempänä mainittuihin kiinteistöihin kuuluvista, tässä sopimuksessa määritellyistä alueista. Lisäksi

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090 1(7) TK1 Pajula 413 6,9 0,00 748-401-3-145 Pajula Nikola Eero Olavi, Siikajoentie 1468, 92320 Siikajoki Nikola Jarmo Sakari, Siikajoentie 1476 As 2, 92320 Siikajoki TK2 Lisäkorpela 1 0,0 0,00 748-403-61-0

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Autokatsastajat. Vuosikokous 2014 Tampere 1/2014

Autokatsastajat. Vuosikokous 2014 Tampere 1/2014 Autokatsastajat Vuosikokous 2014 Tampere 1/2014 Puheenjohtaja 1/2014 31. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu 6

Lisätiedot

Autokatsastajat. Jäsenmatka 2/2013

Autokatsastajat. Jäsenmatka 2/2013 Autokatsastajat Jäsenmatka 2/2013 Puheenjohtaja Hyvät Autokatsastajat AK ry:n jäsenet 2/2013 30. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Autokatsastajat. Jäsenmatka 2015 Vilna 2/2015

Autokatsastajat. Jäsenmatka 2015 Vilna 2/2015 Autokatsastajat Jäsenmatka 2015 Vilna 2/2015 Puheenjohtaja 2/2015 32. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu 6 20780

Lisätiedot

535-402-6-170 (K108-1) KURU

535-402-6-170 (K108-1) KURU Toimitusnro 2008-262892 1 (87) 535-402-6-170 (K108-1) KURU Haapala Anneli Marjatta Uusioja Maarit Hannele Valtaojitus T2013-10009 752,91 Salaojitus T2013-10012 5551,47 Yhteensä 6304,38 Nimi Tunnus Valtaojitus

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

535-402-6-170 (K108-1) KURU

535-402-6-170 (K108-1) KURU Toimitusnro 2008-262892 1 (87) 535-402-6-170 (K108-1) KURU Haapala Anneli Marjatta Uusioja Maarit Hannele Valtaojitus T2013-10009 774,89 Salaojitus T2013-10012 5583,45 Yhteensä 6358,34 Valtaojitus T2013-10009

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2012-03-01. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2012-03-01. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) 24) K1 Alatalo Pertti Antero K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Aika 6. 7.6.2012 Paikka Kainuun ammattiopisto - liikelaitos Osoite Opintie 3, 87100 Kajaani, Artti Antilan sali, rakennus Oppi 4 Teema

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 26/31.10.2011 446 Kokousaika 31.10.2011 klo 17:00 18:17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN 1. 8. Kokkonen Jouni Meri-Lapin urheilukalastajat 9780 2. 6. Uusitalo Jari Meri-Lapin urheilukalastajat 5545 3. 41. Ohtonen Kari 5520 4. 17. Sipola Jani Keminseudun

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Kirkon Hallintovirkamiehet

Kirkon Hallintovirkamiehet Kirkon hallintovirkamiehet ry Sääminginkatu 4 A 1 57100 Savonlinna 044 7768024 kihv.ry@kolumbus.fi http://www.kirkonhallintovirkamiehet.fi/ Kirkon Hallintovirkamiehet ry on keskusjärjestöihin kuulumaton

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Artur Erik LINDELL. s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo. Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010

Artur Erik LINDELL. s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo. Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010 Artur Erik LINDELL s. 26.12.1922 Porvoo k. 2.10.2010 Porvoo Porvoon siunauskappeli, 19.10.2010 Antero, Äiti, Aulikki Oliver, Antero, Helena Aulikki, Lefa Anna-Maija, Jorma Arja, Jorma Ilkka, Kaisa,

Lisätiedot

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2013-06-17. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2013-06-17. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) 24) K1 Ahonen Anna Liisa Oikeudenomistajat K2 Alakiuttu Erkki Juhani K3 Alakiuttu Kalle Johannes K4 Aalto Jorma

Lisätiedot

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali

KULTAKIVI XXVII (6.-7.06.2015) Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 finaali Naiset / Ladies HIPPUJA: 10 1 Maija Keränen 01:13,0 10 01:13,0 2 Laura Iltanen 01:20,0 10 01:20,0 3 Anita Patala 01:32,0 10 01:32,0 4 Säilä Marjo 02:09,0 10 02:09,0 5 Marina Lindqvist 02:14,0 10 02:14,0

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997)

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset (1964-1997) 1988 Puheenjohtaja Aune Nurhonen Varapuheenjohtaja Hugo Jäppinen Rahastonhoitaja Karin Korvenranta Eila Pöri Toivo Sivunen Onni Koivu Espoo Mikko Vako Aulikki

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Autokatsastajat. Vuosikokous 2015 Kuopio 1/2015

Autokatsastajat. Vuosikokous 2015 Kuopio 1/2015 Autokatsastajat Vuosikokous 2015 Kuopio 1/2015 Puheenjohtaja 1/2015 32. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu 6 20780

Lisätiedot

Eräluettelo IOP SM 2015

Eräluettelo IOP SM 2015 Eräluettelo IOP SM 2015 Erä 1 klo 11 00, II osa klo 11 40, joht. Torikka, tulkkaa Huhtamäki, kirjaa Lamberg A 1.Sorri Tarja SA N A2. Sand Marju, SUA N A3. Niemi Heli IU N A4. Wolkoff Olga ESA N A5. Kivistö

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit Tampere 15. - 17.06.2012 16:43:24 Vapaapistooli, sarja N45 1. Helena Peltoniemi IU 74 91 83 85 333 Vapaapistooli, sarja N60 1. Leila Semi HVA 76 78 77 74 305 Vapaapistooli, sarja N65 1. Sirkka Ylistö MuurY

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN

KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Autokatsastajat 1/2013

Autokatsastajat 1/2013 Autokatsastajat 1/2013 Vuosikokous 2013 Oulu Puheenjohtaja Tervehdys 1/2013 30. VUOSIKERTA Julkaisija Autokatsastajat AK ry www.autokatsastajat.fi Vastuullinen päätoimittaja Tuomo Vikstedt Haastemiehenkatu

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

TYÖSUOJELUHENKILÖSTÖ 2014-2017

TYÖSUOJELUHENKILÖSTÖ 2014-2017 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI 19.12.2013 Työsuojelu TYÖSUOJELUHENKILÖSTÖ 2014-2017 TYÖSUOJELUTOIMIKUNTA: 1. Työnantajan edustajat: Nimi: Työsuojelupäällikkö Tarmo Törmänen ( enintään 31.3.14 saakka ) Työpaikka:

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

N:o 94 X LEIJONA-ajot

N:o 94 X LEIJONA-ajot N10 matka 10 km 1. Julia Sirén Akilles 20.06,7 2. Terhi Luhtala JurvU 23.58,4-3.51,7 3. Emma Granö IF Kraft 27.10,8-7.04,1 3 lähtenyttä 3 ilmoittautunutta M10 matka 10 km 1. Petri Väljä KauKa 20.22,3 2.

Lisätiedot

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12

SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 SM-Morri 2013 Ruokolahti Nuoret 12 1. Salla Hovatov Ruokolahden Urheilukalastajat 40g/2 837g/1 3 2. Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 213g/1 381g/2 3 Nuoret 15 1. Asa Palhomaa Vapa Varkaus 1 1040g/2

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot