renault trafic drive the change

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "renault trafic drive the change"

Transkriptio

1 RENAULT TRAFIC drive the change

2 J 113 VUDEN KKEMUKSELLA AJATTELEMME, ETTÄ LLAKSEEN AJAN HERMLLA AUTN N AINA LTAVA EDISTYKSELLINEN, VASTUULLINEN, INNITTAVA JA KESTÄVÄ KULKUVÄLINE KAIKKIEN KÄYTTÖÖN. Suhteemme autoiluun rakentuu yksinkertaisen idean ympärille: jotta auto olisi kaikkien ulottuvilla, sen on oltava käytännöllinen, luotettava, elämäntyyliin sopiva ja vastattava omistajansa jokaisen odotuksiin. Tästä syystä Renault tarjoaa monikäyttöisiä malleja, "autoja elämää varten". Autoja, jotka ovat kaikkien saavutettavissa. Jo ennen sotia Ranskassa tehdasvalmistetuista ensimmäisistä malleista lähtien tulevaisuuden sähköautojen valikoimaan saakka pyrkimyksemme on aina ollut tehdä autoista ja liikkuvuudesta kaikkien ulottuvilla oleva asia. lemme vakuuttuneita siitä, että toisenlainen maailma on mahdollinen. Maailma, jossa autot eivät ole enää uhka ympäristölle, ja jotka tarjoaa liikkuvuutta, turvallisuutta ja laatua kaikille. Tämä on haaveemme, sillä suunnittelun perustana on intohimoinen suhtautuminen autoihin. Perustamme pitkälle tähtäävän tavoitteemme tämän päivän ja eilisen Renault-autoihin: haluamme, että kestävä kulkuväline on kaikkien saatavilla. RENAULT. DRIVE THE CHANGE.

3 sisällys TRAFIC TRAFIC UMPIPAKETTIAUT 04 > 05 MUKAVUUS 06 > 07 YMPÄRISTÖ 08 > 09 MTTRIT 10 > 11 TURVALLISUUS 12 > 13 LISÄTIETJA TRAFICISTA TRAFIC UMPIPAKETTIAUT 14 > 15 MUKAVUUS / TURVALLISUUS 16 > 17 JÄLKIASENTEISET LISÄVARUSTEET 18 > 19 KÄYTÄNNÖLLISYYS/VÄRIT JA VANTEET 20 > 21 LISÄTIEDT 22 > 25

4 MDERNI JA TALUDELLINEN TRAFIC KAIKKIIN TARPEISIIN

5 Trafic soveltuu etenkin ammattilaisten tarpeisiin toimialasta riippumatta. Trafic täyttää kaikki vaatimukset.. Se tarjoaa laajan valikoiman räätälöityjä hyötyajoneuvoratkaisuja ja useita täydentäviä sovellusvaihtoehtoja malleissa, joissa ohjaamon lattia on alhaalla. Traficista löydät nämä kaikki: tyylikäs ulkomuoto, tehokkaat ja hiljaiset moottorivaihtoehdot, tekniset varusteet sekä korkea käyttömukavuus - ja turvallisuustaso.

6 TRAFICIIN SPIVAT KAIKKI KURMAT. 04 > 05 Traficin valikoima on suunniteltu mahdollisimman laajaksi, jotta se vastaisi kaikkiin ammattitarpeisiin. Löydät aina tarvitsemasi auton kuorman tyypistä riippumatta (varovasti käsiteltävät kasvit tai raskaat paketit, pienet tai suuret kuormamäärät jne.). Saatavilla on kaksi pituutta ja kaksi korkeutta, joten autot mahtuvat useimpiin maanalaisiin pysäköintihalleihin, joissa tavarat on helppo kuormata. Siten ne vastaavat kaikkien ammattilaisten tarpeisiin.

7

8 MUKAVA KÄYTTÄÄ ERGNMINEN, SUUNNITELTU AMMATTILAISILLE Traficissa on työympäristön optimoivia kattavia lisävarusteita. Luotettava Carminat TomTom -navigointilaite vähentää matkoihin käytettyä aikaa. hjaamotila on helppo pitää järjestyksessä: navigointikaukosäätimellä on oma säilytyslokeronsa, asiakirjat mahtuvat kojetaulun uuteen A4-kokoiseen tilaan ja loput esineet keskiosan säilytystiloihin. hjaamon ilma on aina raikas automaattisäätöisen ilmastoinnin ansiosta (lisävaruste). Lisävarusteena vakionopeussäädin/ nopeudenrajoitin säätelevät polttoaineenkulutusta. Uudessa autoradiossa on hyödynnetty Bluetooth -tekniikkaa ja autoradioihin voi kiinnittää kannettavia laitteita*. Huomautus: lisävarusteena saatava nahkainen ohjauspyörä lisää käyttömukavuutta entisestään. * Plug&Music-järjestelmällä lisävarusteena.

9 06 > 07

10 08 > 09

11 N MUUTKSEN AIKA. Traficissa on teknistä huipputasoa edustava moottori, joten sen hiilidioksidipäästöt ovat alhaiset. Trafic valmistetaan IS sertifioidussa tehtaassa, 11 % siinä käytetystä muovista on kierrätettyä ja 95 % auton painosta voidaan kierrättää, kun auto aikanaan romutetaan. Näiden elementtien ja korkeintaan 195 g:n hiilidioksidipäästöjen ansiosta Traficilla on Renault eco 2 -luokitus. 10 > 11

12 DIESEL 2.0 dci -MTTRIVAIHTEHT, HIUKKASSUDATTIMELLA ENTISTÄ TEHKKAAMPI, ALHAISEMPI PLTTAINEENKULUTUS. Traficissa on täydellinen moottorivalikoima, joka täyttää kaikki odotukset. Hiljaiset moottorit käyvät tasaisesti, ja niiden teho/polttoaineenkulutus-suhde on erinomainen. 2,0 dci hiukkassuodattimella varustetussa moottorissa on markkinoiden pisin huoltoväli, km / 2 vuotta. Koska Renault haluaa ottaa ympäristöä huomioon, sen dci 90- ja 115-moottoreissa voi käyttää myös biodieseliä, jonka seososuus on maksimissaan 7 %. 10 > 11

13

14 12 > 13

15 PTIMAALINEN TURVALLISUUS TRAFICIN KANSSA LET TURVASSA. Turvallisuus on ammattilaiselle ehdottoman tärkeää. Jokapäiväisten vaarojen välttämiseksi Traficissa on vakio- tai lisävarusteena kaikkein innovatiivisimpia järjestelmiä: sadetunnistimella varustetut tuulilasinpyyhkimet, ovien automaattilukitus ajon aikana. Jotta auto olisi hallittavissa myös vaaratilanteissa, ajovirheet korjataan tätä varten kehitetyillä järjestelmillä: ABSjarrujärjestelmä ja elektroninen jarruvoiman jakaja (EBV), hätäjarrutustehostin, kuormaan sopeutettu ajovakauden allintajärjestelmä ESP (lisävaruste manuaali versiossa) sekä lisävarusteina vakionopeussäädin/ nopeudenrajoitin. Traficissa on täydellinen kuljettajan ja matkustajien turvallisuuden takaava laitteisto: etu- ja sivuturvatyynyt. Matkustajan turvatyyny ja sivuturvatyynyt saatavilla lisävarusteena.

16 UMPIPAKETTIAUTT 1. KKNAINEN VÄLISEINÄ PELTIÄ 2. KKNAINEN VÄLISEINÄ IKKUNALLA TAVARATILAN VANERINTI Suojaa tehokkaasti tavaratilaa. Saatavilla jälkilisävarusteena. 4. TAVARATILAN VALAISTUS Paketit on helppo tunnistaa ja lastata/purkaa jopa yöllä kahden valaisimen ansiosta. 5. VAATEKUKUT Peltisissä tai lasisissa kokonaisissa väliseinissä on kaksi koukkua > 15

17 MITAT UMPIPAKETTIAUTT H /1960* 527/541* l1h /1969* 533/540* l2h L1H1 L2H1 Versiot kg (2,9t kokonaismassa) Lastauspituus x -leveys x -korkeus x x x x Lastaustilavuus (m 3 ) 5 5,9 Akseliväli Sivuovien leveys x korkeus x x Takaovien leveys x korkeus x x Hyötykuormat (kg) Versiot kg (2,9t kokonaismassa) 2.0 dci 90 Hv. 2.0 dci 115 Hv. Man. Man. & Quickshift L1H L2H UMPIPAKETTIAUTT H l2h Mitat (mm) L2H2 Versiot Lastauspituus x -leveys x -korkeus x x Lastaustilavuus (m 3 ) 8,3 Akseliväli Sivuovien leveys x korkeus x Takaovien leveys x korkeus x Hyötykuormat (kg) Versiot kg (2,9t kokonaismassa) 2.0 dci 115 Hv. Man. & Quickshift L2H2 1122

18 MUKAVUUS 1. AUTRADI CD MP3 BLUETTH * MP3-tiedostoja lukevaan autoradioon voi liittää handsfreesarjan, jolloin sinuun saadaan yhteys puhelimitse milloin vain. Sisältää Bluetoothin. 2. AUTRADI CD MP3 Tiedot voi lukea näkökenttään siirretystä näyttöruudusta autoradion yläpuolella ja kannettavat laitteet voi liittää RCA-pistokkeen kautta. 3. PLUG&MUSIC-LIITÄNTÄ Autoradioon voi liittää MP3- soittimen tai ipodin, ja voit kuunnella suosikkimusiikkiasi sekä ohjata sitä ohjauspyörän kaukosäätimen avulla. (Lisävaruste) CARMINAT TMTM Laite (lisävaruste) laskee parhaan reitin, näyttää liikennetiedot reaaliajassa ja hälyttää kiinteistä tutkista. Kaikki tiedot tulevat kätevästi suureen, kuljettajan eteen käännettävään värinäyttöön. Tämän varusteen avulla voitat aikaa ja vähennät polttoaineenkulutusta. Pohjoismaiden kartat vakiona ja Länsi-Euroopan kartat lisävarusteena. 5. AJTIETKNE (LISÄVARUSTE) Näyttää matkan parametrit (ajetun matkan, keskinopeuden, kokonaiskulutuksen, keskimääräisen kulutuksen, sen hetkisen kulutuksen, jäljellä olevan akun varauksen) SÄHKÖSÄÄTÖISET IKKUNAT JA PEILIT Sähkötoimiset etulasinnostimet sekä sähkötoimiset taustapeilit. 7. HJAUSPYÖRÄ NAHKAA (LISÄVARUSTE) 8 8. AUTMAATTISÄÄTÖINEN ILMASTINTI (LISÄVARUSTE) Halutun lämpötilan elektroninen säätö ja näyttö, huurteen ja jään nopea poisto ja auringonpaisteanturi KÄSISÄÄTÖINEN ILMASTINTI 16 > 17

19 TURVALLISUUS 1. AJVAKAUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ ESP (LISÄVARUSTE) Luistonestojärjestelmällä ja moottorin väännön säätelyllä. Havaitsee kuormaustason laukeamiskynnyksen sopeuttamiseksi ja auton vakauden tehostamiseksi. Saatavilla lisävarusteena versioihin missä manuaalinen vaihteisto. ALIHJAUTUVUUDENHALLINTA KM/H 2. ABS-JARRUJÄRJESTELMÄ JA HÄTÄJARRUTUSTEHSTIN Lukkiutumaton jarrujärjestelmä, elektroninen jarruvoiman jakaja EBV ja hätäjarrutustehostin VAKINPEUSSÄÄDIN JA NPEUDENRAJITIN (LISÄVARUSTE) Kuljettaja hallitsee kiihdytystä, hidastusta ja jarrutusta kaikissa valitun nopeuden alittavissa nopeuksissa. Kick-downjärjestelmä mahdollistaa säädetyn ajonopeuden ylittämisen nopeassa kiihdytyksessä. 4. VIEN JA LUUKKUJEN AUTMAATTILUKITUS AJN AIKANA Turvallisuuden lisäämiseksi ovet ja luukut lukittuvat automaattisesti, kun nopeus on yli 8 km/h. 5. KULKUVALT Kun lähestyt autoa tai loitonnut siitä, kulkuvalot näyttävät sinulle tietä SADETUNNISTIN (LISÄVARUSTE) Mukauttaa ajovalojen toiminnan ja tuulilasinpyyhkijöiden nopeuden. Kuljettaja voi säätää pyyhinnän herkkyyttä TURVATYYNYJÄRJESTELMÄ Traficissa on vakiovarusteena kuljettajan turvatyyny. Sivuturvatyynyt ja matkustajan turvatyyny on saatavilla lisävarusteena. 9. MATKUSTAJAN TURVATYYNYN TIMINNANEST Etuistuimelle on tällöin mahdollista asentaa lasten turvaistuin (säännösten mukaan). 6. ETUSUMUVALT (LISÄVARUSTE) Parantavat näkyvyyttä sumussa ja sateella.

20 JÄLKIASENTEISET LISÄVARUSTEET VETKUKUT Vetokoukun valinnassa on tärkeää laatu ja turvallisuus. Renaultin vaatimukset täyttävät kaikkein tiukimmatkin eurooppalaiset standardit (CE 94/20). Renault on varmistanut lisätesteillä, että autosi ei vahingoitu, vaikka käyttäisit vetokoukkua usein työssäsi. Renault on ottanut huomioon myös ankarimmatkin sääolosuhteet käyttämällä ruostesuojapäällystettä TAAKKATELINEET Teräksiset taakkatelineet kestävät 50 kg:n kuorman tankoa kohden (eli kolme tankoa kestää 150 kg :n kuorman) TIKKAAT JA LASIEN RISTIKT Tikkaat kiinnitetään Traficin takaoveen. Ne helpottavat kuormausta taakkatelineille.. Sallittu maksimikuorma: 100 kg. Kaksiosaiset ristikot estävät varkauksia. 7. KUMIMATT Tämän tiiviin maton voi pestä vaikka painepesurilla. Se suojaa auton lattiaa kulumiselta, roiskeilta ja kosteudelta TAVARATILAN VANERINTI Suojaavat Traficin tavaratilaa tavaroiden kuljetuksen yhteydessä. Lattialle on myös saatavissa liukumisenestosuoja. Suojaava puuvalikoima on saatavilla myös ankaraan käyttöön suunnitellussa mallissa, jotta auto soveltuu myös kaikkein vaativimpiin käyttötarkoituksiin. 18 > 19

21 9. ISTUINVERHILU SuperAquila-päällinen on suunniteltu erityisen vaativaan käyttöön PERUUTUSTUTKA 4 TAKA-ANTURIA Järjestelmä helpottaa auton hallintaa peruutuksessa. Neljä anturia varoittavat esteistä, joihin auto on vaarassa törmätä. 11. ETU- JA TAKARISKELÄPÄT SEKÄ SUJALISTAT Suojaavat Traficin koria roiskeilta, naarmuilta ja pieniltä iskuilta. 12. TUMMENNETUT LASIT Auton ulkomuotoa täydentävät tummennetut lasit estävät näkymän matkustamoon lisäten turvallisuutta ja käyttömukavuutta (alhaisempi lämpötila, häikäistymisen esto jne.). 12

22 KÄYTÄNNÖLLISYYS 1. RENKAAN TÄYTTÖ- JA KRJAUSPAKKAUS Helpompi ja nopeampi käyttää kuin varapyörä: kompressori syöttää renkaan sisälle korjaavan kumin, jotta voit ajaa lähimpään huoltopisteeseen. 2. TAKAVEN LASI Avauskulma 90 ja 180. Saatavilla myös L2H1-malliin jossa avauskulma TAKALUUKku Takalasinpyyhin ja lämmittävä takalasi. 4. VARAPYÖRÄ JA KÄYNNISTYKSENEST 5. SIVUPEILIT Kaventavat kuollutta kulmaa ja helpottavat pysäköintiä. 6. KAKSI SIVULIUKUVEA Helpottavat pääsyä takaosaan sekä lastin kuormausta ja purkamista ULKISET SUURET SIVUSUJUKSET VETKUKKU (LISÄVARUSTE) Voidaan vetää 2 tonnin jarrullista perävaunua tai 750 kg: n jarrutonta perävaunua. 9. KURMANSIDNTALENKIT (8 L1/10-versiona L2-mallissa umpipakettiautoissa), vahvistettu vetokyky (625 dan) > 21

23 korivärit valkoinen d31* Myosotis sininen 489* Panorama sininen J43** Intense sininen I44** rage sininen D47** océan vihreä d92** keltainen d32* punainen c70* teräsharmaa 266** Argent harmaa G64** Beige harmaa C66** Crépuscule musta D68** * : Perusväri ; ** : Metalliväri (lisähintaan) Normaali sittainen maalaus Kokonaan maalaus Koodi - PRTC0 PRTC4* Kuvioitu hiilenvärinen Korinvärinen maalaus Korinvärinen maalaus Askelma takana Takaosan alareunat Etuvalojen ympärys Takaosan yläreunat Taustapeilikotelot Sivusuojaukset Etupuskurin suoja Etupuskuri Taka-askelman ympärys Takaosan yläreunat Taustapeilikotelot Sivusuojaukset Etupuskurin suoja Takaosan alareunat Askelma takana Etupuskuri Askelma takana Takaosan alareunat Etuvalojen ympärys Takaosan yläreunat Taustapeilikotelot Sivusuojaukset Etupuskurin suoja Etupuskuri * Vain värien D31, D47, 266, G64, C66 ja D68 kanssa. VERHILU JA VANTEET 1 1. ELBA SININEN Koristekapseli BL 2. Koristekapseli SLANE 3. Kevytmetallivanne ALLIAGE IXTAR

24 MTTRIT kw Nm tr/min kw dci dci 115 Nm dci 90 hv Soveltuu hyvin kaupunkiajoon, maksimivääntö 240 Nm 2.0 dci 115 hv Erinomainen tehon ja polttoaineenkulutuksen kompromissi, maksimivääntö 300 Nm. Renaultin 2.0 dci-moottorin ansiosta Trafic voi hyödyntää parhainta dieseltekniikkaa. Hiljainen, tasaisesti käyvä, taloudellinen ja luotettava moottori säästää ympäristöä ja toimii tehokkaasti kaikilla pyörintänopeuksilla. 6-VAIHTEINEN AUTMAATTINEN QUICKSHIFT-RBTTIVAIHTEIST li kyseessä sitten automaattinen tai impulssitoiminen tila, tämä tekniikka yhdistää ja optimoi automatiikan, käyttömukavuuden ja turvallisuuden perinteiseen kytkintekniikkaan. Saatavilla lisävarusteena 2,0 dci 115 hv versioon tr/min Teho Vääntömomentti TÄRKEIMMÄT VAKIVARUSTEET ABS-jarrujärjestelmä, jossa on elektroninen jarruvoiman jakaja EBV ja hätäjarrutustehostin Pääntuet ja kolmipisteturvavyöt kaikilla istuinpaikoilla Korkeussäädettävä kuljettajanistuin Korkeussäädettävä ohjauspyörä Kaksipaikkainen etumatkustajanistuin Ritiläväliseinä, ilman ikkunia vien keskuslukitus kaukosäätimellä Sähköitoimiset ja sähkölämmitteiset sivutaustapeilit Sähkötoimiset etulasinnostimet Radio/CD, jossa mp3-soitin ja Bluetooth Varapyörä hjaustehostin ikea liukuovi, peltiä Takaovet, peltiä Kuljettajan kyynärnoja Kuljettajan turvatyyny Lämmitettävä kuljettajan istuin Webasto-lisälämmitin ajastimella Ilmastointi 22 > 23

25 TEKNISET TIEDT MTTRIT 2.0 dci 90 Hv man. 2.0 dci 115 Hv man. 2.0 dci 115 Hv Quickshift Sylinteritilavuus (cm 3 ) / sylinterien lukumäärä / venttiilit 1 996/04/ /04/ /04/16 Maksimiteho kw CEE (hv), r/min 66 (90)/ (115)/ (115)/3 500 Maksimivääntö Nm CEE (r/min) 240/ /1 500 Suihkutustyyppi Yhteispaineruiskutus + kiinteätilavuuksinen turboahdin Polttoaine / polttoainesäiliön tilavuus (l) Diesel / 90 Saasteenestonormi / katalysaattori / hiukkassuodatin Euro 5// 6-vaihteinen vaihteisto Manuaalinen Manuaalinen Quickshift HJAUS JA JARRUTUS Kääntöympyrän halkaisija jalkakäytävien/seinien välissä (m) Lyhyt akseliväli: 11,84/12,40 pitkä akseliväli: 13,17/13,73 ABS-jarrujärjestelmä, jossa hätäjarrutehostin ja elektroninen jarruvoiman jako / mukautuva ajovakauden hallintajärjestelmä ESP, jossa on ASR-luistonesto / /- Edessä: tuuletetut levyjarrut - takana: kokolevyt (halkaisija/leveys, mm) 305/28-280/12 Suositusvanteet 16" SURITUSKYKY Maksiminopeus (km/h) = vakiovaruste, = lisävaruste, - = ei saatavilla Auton konfigurointi: ei lisävarusteita, ilman kuljettajaa, nesteiden ja työkalujen kanssa Tyypit Hyötykuorman tyyppi (kg) VERSIT KULUTUSARVT (EEC-normit nro 93/116) MASSAT Akseliväli Katto Moottorivaihtoehdon tyyppi Paikkojen lukumäärä C²-päästöt (g/km) Kaupunkiajo (l/100km) Maantieajo (l/100km) Yhdistetty ajo (l/100km) Kokonaismassa Suurin hyötykuorma (kg) FLB0AE L1 H1 2.0 dci 90 Hv 2/ ,6 5,9 6, FLB1AE/FLB1AF L1 H1 2.0 dci 115 Hv man./quickshift 2/3 180/178 8,6 5,9 6, UMPIPAKETTIAUT FLB0BE L2 H1 2.0 dci 90 Hv. 2/ ,5 6,8 7, FLB1BE/FLB1BF L2 H1 2.0 dci 115 Hv man./quickshift 2/3 180/178 8,5/8,5 6,8/6,6 7,4/7, FLB1DS/FLB1DT L2 H2 2.0 dci 115 Hv man./quickshift 2/3 207/202 9,5/8,6 7,6/7,6 8,3/8,

26 VAKI- JA LISÄVARUSTEET Kokonaan korin värinen etupuskuri, takapuskuri, korinväriset kylkilistat, ulkopeilit ja auton takaosan muoviosat, etusumuvalot UMPIPAKETTIAUT ULKPULI Korin värinen etupuskuri ja takapuskuri, keskiosa tummanharmaa Koripaketti; kokonaan korin väriset etu- ja takapuskurit, korinväriset kylkilistat ja ulkopeilit, etusumuvalot Metalliväri Erikoisväri pyynnöstä Täysikokoiset koristekapselit 16" kevytmetallivanne Ixtar TURVALLISUUS ABS-järjestelmä, jossa elektroninen jarruvoiman jakaja EBV ja hätäjarrutustehostin Kuormaan mukautuva ajovakauden hallintajärjestelmä (ESP), ASR-luistonesto (ei saatavana robottivaihteistoon) Turvallisuuspaketti: elektroninen käynnistyksenesto + kuljettajan turvatyyny + pääntuki ja 3-pisteturvavyöt (sis. voimanrajoittimen, korkeuden säädön ja esikiristimen) Kuljettajan turvatyyny Matkustajan turvatyyny, poiskytkettävissä Rintakehää suojaavat sivuturvatyynyt (paitsi 2-paikkaisen istuinosan vieressä) + etuturvaverhot (edellytyksenä matkustajan turvatyyny) Vakionopeussäädin, hallinta ohjauspyörässä Peruutustutka takana 3. toimiavain NÄKYVYYS - VALT - AJ Etusumuvalot Sadetunnistin Takalasin huurteenpoisto, pesin ja -pyyhin hjauspyörä, jonka etäisyyttä voidaan säätää, 6-vaihteinen vaihteisto kojelaudassa Ajotietokone Kello, jäähdytysnesteen lämpötila, kokonais- ja osamatkamittarit MUKAVUUS Etulasinnostin + sähkötoimiset taustapeilit Sähkötoimiset lasinnostimet edessä ja impulssikytkin kuljettajan ikkunassa Lämmityksessä ja tuuletuksessa 4 nopeutta, kiertotoiminto Manuaali ilmastointi Automaattisäätöinen ilmastointi edessä, ei huurteenpoistoa Kauko-ohjattu keskuslukitus hjauspyörä nahkaa (edellytyksenä vakionopeussäädin) Raitisilmasuodatin Aterminen tuulilasi Webasto-lisälämmitin ajastimella KJELAUTA, ISTUIMET JA SISÄTILJEN ESITTELY Kuljettajan istuin tavallinen, korkeuden säätö, etäisyyden säätö ja selkänojan kallistus Etumatkustaja(t): 2-paikkainen istuinosa Etumatkustaja: yksittäinen istuin Kuljettajan istuimen lämmitys Kangasistuimet Elba bleu Verhoilu puoliväliin takaosassa Puuverhoilu kokonaan korin reunoilla Lattia puuta kuormatilassa, pinnoite kumia Lattia puuta kuormatilassa Lattia puuta ja verhoilu kokonaan puuta korin reunoilla Lattiamatto kumia, pestävä ja vaimentaa melua 24 > 25

27 UMPIPAKETTIAUT VÄLISEINÄT, VET JA IKKUNAT Umpiväliseinä Ikkunallinen väliseinä Ikkunallinen takaluukku Peltinen sivuliukuovi, oikealla puolella Peltinen sivuliukuovi, vasemmalla puolella Liukuoven ikkuna oikealla / vasemmalla Takaovet 180 peltiä / ikkunalliset Takaovet 250 peltiä / ikkunalliset TIEDNSIIRT Kiinteä Carminat TomTom -navigointilaite (sisältää Skandinavian kartat) Radio-CD-mp3-soitin, säätimet ohjauspyörässä, erillinen näyttö ja Bluetooth *-liitännän kanssa ilman Plug & Music -vaihtoehtoa Radio-CD-mp3-soitin, säätimet ohjauspyörässä, erillinen näyttö ja Bluetooth *-liitännän kanssa, sisältää Plug & Music liitin (USB & IPod) MUUT VARUSTEET Kuormansidontalenkit tavaratilassa Valaistu ja jäähdytetty hansikaslokero Lisävarusteiden rasia Täysikokoinen vararengas 16" Vetokoukku / / / = Vakiovaruste, = Lisävaruste, - = Ei saatavilla *HUM! ta yhteyttä lähimpään RENAULT-jälleenmyyjältäsi saadaksesi lisätietoja puhelimien yhteensopivuudesta. Jokin edellä mainituista vaihtoehdoista on yhtistettävä muihin vaihtoehtoihin. Jokin edellä mainituista ei voi yhtistää muihin vaihtoehtoihin. Lisätietoja lähimmältä RENAULT-jälleenmyyjältäsi.

28 SINÄ AJAT. ME RAHITAMME. HELPPA JA TURVALLISTA! let siis löytänyt Renaultin, josta pidät. Siinä tapauksessa olet varmasti kiinnostunut helposta rahoitusratkaisusta, jonka voit sovittaa taloudelliseen tilanteeseesi. Yhdessä Nordea Rahoituksen kanssa voimme nyt tarjota helpon ja turvallisen tavan hankkia Renault. tutustu vaihtoehtoihimme ja pyydä jälleenmyyjältäsi juuri sinun tarpeisiisi sopiva rahoitustarjous. Toivottavasti sinulla on paljon iloa uudesta Renaultistasi! 1. SAMAKSU - AUT MAKSI. Tämä on valintasi, jos haluat auton omistukseesi. Se sopii niin yksityis- kuin yritysasiakkaille, sekä uusille että käytetyille autoille. Voit valita juuri sinulle sopivan kuukausimaksun muuttamalla sopimusaikaa ja käsirahan määrää. Korko on aina kiinteä, ja sopimusjakson loppuessa auto on sinun. 2. RAHITUSLEASING - AJA JA VAIHDA. Joustava ratkaisu yritysasiakkaille, uusiin autoihin. Maksat vain auton ajamisesta, et sen omistamisesta. Voit myös koska tahansa halutessasi vaihtaa auton uuteen tai jatkaa sopimusta. 3. HULTLEASING - HULETNTA AJA. Vaivattomin ratkaisu, kun haluat uuden auton käyttöösi. Kiinteä kuukausivuokra sisältää määräaikaishuollot, normaalista kulumisesta aiheutuvat korjaukset, renkaiden uusinnat sekä sijaisauton määräaikaishuoltojen ajaksi. Kuukausivuokra perustuu sopimusajan pituuteen ja arvioituun kilometrimäärään. TARJUKSEMME JA ETUSI Helpoin tapa rahoittaa autosi Saat auton ja rahoituksen samalla kertaa samasta paikasta Huolehdimme kaikesta: luottoasiakirjoista, rekisteröinnistä, vakuutuksesta, jne. Saat luottopäätöksen välittömästi Autosi toimii vakuutena Tarjoamme joustavat rahoitusehdot Voit suunnitella budjettisi kiinteiden kuukausimaksujen perusteella Renault Vakuutuksen ainutlaatuiset edut: Vakuutuspalvelua siellä, missä auto korjataan Auto korjataan valtuutetusssa merkkikorjaamossa Korjauksissa käytetään vain ja aina alkuperäisosia Takuuta osien alkuperästä ja asiantuntevasta työstä Korjaus käynnistyy nopeammin Asiointi käy nopeasti ja joustavasti yhden ja saman palvelupisteen kautta Asiantuntevaa ja nopeaa palvelua Kysy lisää Renault-jälleenmyyjältäsi tai käy kotisivullamme Kuvamateriaali on kansainvälistä ja voi siksi erota näillä markkinoilla myytävistä tuotteista.

29 MUISTIINPANT

30 MUISTIINPANT

31

32 renault trafic renault. euroopan ostetuin tavara-auto. (www.renault.fi) KUVAT: Renault communication/dr - J. Bailey, C. Cugny, D. Dumas, G. esmieu, D. Guillot, F. Haerdte - PAINETTU SUMESSA - xx 83 fi MARRASKUU 2013 Nordic Automotive Services y, Laivalahdenkatu 8, Helsinki, Finland Renault on pyrkinyt kaikin tavoin varmistamaan, että tämän esitteen tiedot ovat painatushetkellä ajan tasalla. Jatkuvan tuotekehittelyn vuoksi Renault varaa oikeuden tehdä muutoksia teknisiin tietoihin sekä esitteessä kuvattuihin ja esiteltyihin autoihin ilman ennakkoilmoitusta. Renault ilmoittaa kyseisistä muutoksista jälleenmyyjilleen mahdollisimman nopeasti. Esitteessä kuvattujen autojen versiot voivat olla erilaisia eri maissa, ja tiettyjä kuvien varusteita (vakio- tai lisävarusteita) ei mahdollisesti ole saatavissa kaikkiin malleihin ja kaikissa myyntimaissa. Pyydä lisätietoja Renault-jälleenmyyjältäsi, jolla on käytettävissään uusimmat tiedot. Painoteknisistä syistä tässä esitteessä nähtävät värit saattavat poiketa korivärien tai verhoilujen todellisista väreistä. Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun osittainenkin kopioiminen on kiellettyä, julkaisu- ja kopiointitavasta riippumatta, ilman Renaultin kirjallista lupaa.

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 31.7.2015 MALLI HV VAIHTEISTO CO2 g/km - TON HINTA AUTO Duster TCe 125 S&S 4x2 Jubileum+ 125 6-v man 138 Jubileum+ 15 862,34 4 527,66 20 390 335 515 Duster

Lisätiedot

RENAULT CLIO CLIO ST LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE

RENAULT CLIO CLIO ST LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE www.renault.fi RENAULT CLIO CLIO ST 2014-03 LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE RENAULT LISÄVARUSTEPAKETIT KAMPANJAHINNASTO CLIO Hinnat voimassa toistaiseksi. HATCHBACK & SPORT TOURER CONFORT PACK 179

Lisätiedot

Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09

Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09 Renault KADJAR Lisävarusteet 2015-09 01 Ulkovarustelu 01 Valaistut kylkiputket Hyvännäköiset ja käytännölliset. Aina kun ovet suljetaan tai avataan kylkiputkien valot syttyvät 30 sekunniksi. 82 01 583

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

Varustelu. = Vakiovaruste, = Maksullinen lisävaruste, A = Maksullinen valinnainen lisävaruste.

Varustelu. = Vakiovaruste, = Maksullinen lisävaruste, A = Maksullinen valinnainen lisävaruste. Turvallisuusvarusteet Kuva, Classic Elegance Sport Onnettomuustilanteessa suojaava MAIDAS-törmäysvoimien vaimennusjärjestelmä, kolmois-h-palkisto SRS-turvajärjestelmä keskusohjausyksikkö ja törmäyssensorit,

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk. 4.2.2010 ohjehinta,,, n lisähinta 1.8 Comfort 5MT 4d UK1 580 415 20 000,00 5 697,25 25 697,25 600,00 173,21 773,21 152 1.8 Dynamic 5MT 4d UK2 590 425 20 650,00 5 884,82

Lisätiedot

NISSAN NV300 COMBI. EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit FI-17C-0744 Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, Espoo

NISSAN NV300 COMBI. EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit FI-17C-0744 Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, Espoo NISSAN NV300 COMBI EURO6 Hinnasto, varusteet ja värit 17.11.2016 17-11-2016 Maahantuoja: Nissan Nordic Europe Oy, PL 45, 02151 Espoo NV300 COMBI HINNASTO EURO6 Autoveroton Moottori ja CO₂ ohjehinta sis.

Lisätiedot

MONIOSAAJA KUTEN JOKAINEN AMMATTILAINEN.

MONIOSAAJA KUTEN JOKAINEN AMMATTILAINEN. TALENTO MONIOSAAJA KUTEN JOKAINEN AMMATTILAINEN. Älykkyys tarkoittaa sopeutumiskykyä. Erilaisten tilanteiden hallintaa ja aina sopivan ratkaisun löytämistä. UUDESSA TALENTOS- SA on kaikki nämä ominaisuudet.

Lisätiedot

Peugeot 308 SW Tekniset tiedot 1.3.2016

Peugeot 308 SW Tekniset tiedot 1.3.2016 Peugeot 308 SW Tekniset tiedot 1.3.2016 MOOTTORI PureTech 110 PureTech 130 PureTech 130 Aut. THP 205 Korimalli 5-ovinen 5-ovinen 5-ovinen 5-ovinen Iskutilavuus cm3 1198 1198 1198 1598 Sylinteriluku / venttiililuku

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

Dacia Stepway. Dacia Sandero.

Dacia Stepway. Dacia Sandero. 2014-03 Dacia. Dacia Sandero. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. Keskikyynärnoja 8201371987 161 Pysäköintitutka taakse 8201322684 294 Hälytin 8201302687 350 Roiskeläppäsarja, yleismalli,

Lisätiedot

RENAULT LIMITED-MALLISTO

RENAULT LIMITED-MALLISTO RENAULT LIMITED-MALLISTO Suositushinnasto 16.6.2015 VERSIO ECO2 HV CO2 G/KM VAIHTEISTO MÉGANE AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Energy TCe 115 S&S Limited 116 117 6-v man 17 617,82

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot

2,2 JTD 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M.

2,2 JTD 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Moottori Suurin sallittu kokonaismassa Iskutilavuus Teho Fiat Ducato, JTD.500 kg 180 ccm 75 kw / 100 hv Fiat Ducato, JTD.500 kg 86 ccm 96 kw / 10 hv Fiat Ducato,0

Lisätiedot

Machine Silver (9S) metalliväri. Sand Track (D5U) metalliväri. Dark Gun Metal (E5B) metalliväri. Space Blue (J3U) metalliväri.

Machine Silver (9S) metalliväri. Sand Track (D5U) metalliväri. Dark Gun Metal (E5B) metalliväri. Space Blue (J3U) metalliväri. Kia cee d 5-ovinen 1,4 ISG 1,6 ISG 1,6 DCTautomaatti 1,4 CRDi ISG 1,6 CRDi ISG 1,6 CRDi EcoDynamics 100 hv EcoDynamics 135 hv 135 hv EcoDynamics 90 hv EcoDynamics 128 hv automaatti 128 hv Varustetasot

Lisätiedot

2 6 7 8 9 10 12 112 13 14 17 18 19 20 4 5 8 9 21 4 1 3 5 6 7 2 24 26 28 29 30 31 Ulkovarusteet Trend Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmäø1 Muotoilu ja ulkovarusteita Elektroninen ajovakauden

Lisätiedot

Volkswagen Polo Highline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) DSGautomaatti

Volkswagen Polo Highline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) DSGautomaatti www.volkswagen.fi-sivustolla 09.06.2010 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) DSGautomaatti 2-ovinen Rakennettu auto - kooste Selite Autoveroton hinta Arvioitu autovero Kokonaishinta

Lisätiedot

T RC/ PC - Tekniset tiedot

T RC/ PC - Tekniset tiedot T7.185-200 RC/ PC - Tekniset tiedot TRAKTORIMALLI T7.185 T7.200 T7.185 T7.200 RC RC PCE PCE Sylinteriluku/hengitys 6 T Interc 6 T Interc 6 T Interc 6 T Interc Iskutilavuus litraa 6,728 6,728 6,728 6,728

Lisätiedot

Uusi Dacia Logan MCV

Uusi Dacia Logan MCV Uusi Dacia Logan MCV Perhefarmari mukana arjen askareissa. Moderni muotoilu, tilava matkustamo, luotettavaa lujuutta jo ensisilmäyksellä Uudessa Logan MCV -perhefarmarissa on kaikkea mitä tarvitset, sekä

Lisätiedot

CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET toukokuu 2015

CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET toukokuu 2015 CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET toukokuu 2015 CITROËN C4 PICASSO JA GRAND C4 PICASSO TEKNISET TIEDOT TOUKOKUU 2015 MOOTTORI PureTech 130 e-thp 165 Automaatti BlueHDi

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

FORD B-MAX Muokkaa se omaksesi Oman Ford B-MAXin värin ja verhoilun valinta on ratkaiseva, mutta myös nautinnollinen, hetki. Tiedät kyllä heti, mikä on oikein. 15" 12-puolainen pyöränsuojus (Vakiovaruste:

Lisätiedot

AKKU KWH VAIHTEISTO Z.E. 40

AKKU KWH VAIHTEISTO Z.E. 40 Uusi Renault ZOE Ennakkomyyntihinnasto 2.1.2017 VERSIO HV CO2 G/KM AKKU KWH VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Zoe Z.E. 40 Life 92 0 41 Automaatti 31 812,40 1 177,60 32

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Opel Movano Van mallivuosi 2015A Hinnasto 23.06.2014 ( Alv. 24% )

Opel Movano Van mallivuosi 2015A Hinnasto 23.06.2014 ( Alv. 24% ) etuveto pakettiautot 3.5t L1H1 8.0m³ FWD 2.3 CDTI 110 hv ecoflex 05D05 QW61 / XZ03 MT6 81 110 27,740 197 3500 1684 3,845.41 31,585.41 L1H1 8.0m³ FWD 2.3 CDTI 136 hv BiTurbo 05D05 QX61 / XZ03 MT6 100 136

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 14 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Innovaatio saa muodon

Innovaatio saa muodon Uusi Kia 2 Uusi Kia Optima Sportswagon Innovaatio saa muodon Täysin uusi, hienostunut Kia Optima Sportswagon on innovatiivinen, monikäyttöinen ja mukava. Upeasti muotoiltu Kia Optima Sportswagon kääntää

Lisätiedot

Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen

Thermocassette HP Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Thermocassette 300 600 W Sähkölämmitys 4 mallit Thermocassette Hillitty säteilylämmityskasetti uppo- tai pinta-asennukseen Käyttökohteet Thermocassette on tarkoitettu toimistojen, kylpyhuoneiden, koulujen

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu)

KOJELAUTA MITTARISTO. A Nopeusmittari B Polttoainemittari C Moottorin lämpömittari D Kierroslukumittari E Monitoiminäyttö (perus/laajennettu) F I A T C R O M A P I K A O P A S KOJELAUTA 1 Ohjauspyörän vasen vipu: ulkovalot - 2 Mittaristo - 3 Ohjauspyörän oikea vipu: tuuli- ja takalasin pyyhkijät sekä ajotietokoneen näppäimet - 4 Connect Nav+

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

Tarjoamme Teille miehistöautoa seuraavasti: Ajoneuvo on Suomen lakien ja asetusten, viranomaismääräysten ja ohjeiden mukainen.

Tarjoamme Teille miehistöautoa seuraavasti: Ajoneuvo on Suomen lakien ja asetusten, viranomaismääräysten ja ohjeiden mukainen. Ruokolahden VPK ry Myllärintie 6 56100 Ruokolahti Tarjouspyyntönne miehistöauto Miehistöauto Tarjoamme Teille miehistöautoa seuraavasti: Ajoneuvo on Suomen lakien ja asetusten, viranomaismääräysten ja

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

Hinnasto 2.2.2015. smart fortwo ja forfour. Veho Group Oy Ab PL 1006 01511 Vantaa puh. 010 569 12. www.smart.fi www.smart.com

Hinnasto 2.2.2015. smart fortwo ja forfour. Veho Group Oy Ab PL 1006 01511 Vantaa puh. 010 569 12. www.smart.fi www.smart.com Hinnasto 2.2.2015 smart fortwo ja forfour Veho Group Oy Ab PL 1006 01511 Vantaa puh. 010 569 12 www.smart.fi www.smart.com Hinnasto 2.2.2015 smart fortwo ja forfour smart fortwo ja forfour (C/W453) Käyttövoima

Lisätiedot

www.volkswagen.fi-sivustolla 24.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,0 TSI 81 kw (110 hv)

www.volkswagen.fi-sivustolla 24.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,0 TSI 81 kw (110 hv) www.volkswagen.fisivustolla 24.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,0 TSI 81 kw (110 hv) Rakennettu auto kooste Selite Autoveroton hinta Arvioitu autovero Kokonaishinta (sis. alv 24%) CO2

Lisätiedot

Invataksi Ford Transit. VAKIO JA LISÄVARUSTEET 300M/350M, puolikorkea 350M/ 350L, puolikorkea

Invataksi Ford Transit. VAKIO JA LISÄVARUSTEET 300M/350M, puolikorkea 350M/ 350L, puolikorkea HINNASTO 2013 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveroa 24 % Invataksi Ford Transit VAKIO JA LISÄVARUSTEET 300M/350M, puolikorkea 350M/ 350L, puolikorkea vakiovarustelu, perustuen

Lisätiedot

Mercedes - Benz Vito, pakettiauto Kuormatilan tilavuus 5 m3 Kantavuus 830 kg

Mercedes - Benz Vito, pakettiauto Kuormatilan tilavuus 5 m3 Kantavuus 830 kg Vehorent - hyötyajoneuvohinnasto, Veho Group Lommilanrinne 2, 02770 Espoo, puh. 010 569 3557 Hinnasto 02.03.2009 Ryhmä Merkki ja malli Ovien Istuin Aika ja km veloitus Viikonloppupaketit Ilman km- Lisävrk

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 112 17 18 19 20 21 22 4 5 8 9 23 4 1 3 5 6 7 2 24 25 26 27 28 29 30 31 32 34 36 38 39 Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä Ford Transit Ford Transit -mallisto

Lisätiedot

COROLLA LISÄVARUSTEET

COROLLA LISÄVARUSTEET COROLLA LISÄVARUSTEET 02 Nautittavaa laatua Corollan korkea laatu, huippuun viety mukavuus, suorituskyky ja edistykselliset ajo-ominaisuudet antavat sinulle todellisen ajonautinnon. Alkuperäisillä Toyota-varusteilla

Lisätiedot

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA TECHNICAL SPECIFICATIONS Dodge Nitro Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

HINNASTOT

HINNASTOT HINNASTOT 01.07.2016 500 & 500C HINNASTO Pvm 1.7.2016 Malli Käyttövoima 001500734 500 1.2 69hv Pop Start&Stop Bensiini 99 420 255 12 595 001500934 500 1.2 69hv Lounge Start&Stop Bensiini 99 450 285 14

Lisätiedot

Hinnasto 2.2.2006 SLK. Veho Goup Oy Ab Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki puh. 010 569 12

Hinnasto 2.2.2006 SLK. Veho Goup Oy Ab Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki puh. 010 569 12 Hinnasto 2.2.2006 SLK Veho Goup Oy Ab Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki puh. 010 569 12 www.mercedes-benz.fi www.esikuva.fi Maailma tarvitsee esikuvia - Mercedes-Benz. Hinnasto 2.2.2006 SLK Malli Moottori/cm³

Lisätiedot

EURO5 Hinnat, Varusteet, Tekniset tiedot, Värivaihtoehdot 10.08.2015 EURO5 NISSAN X-TRAIL

EURO5 Hinnat, Varusteet, Tekniset tiedot, Värivaihtoehdot 10.08.2015 EURO5 NISSAN X-TRAIL UUSI EURO5 Hinnat, Varusteet, Tekniset tiedot, Värivaihtoehdot HINNAT Näillä EURO5-päästöluokituksen mukaisilla versioilla on rajoitettu saatavuus. Täysi tuotelistaus on nähtävillä EURO6-hinnastosta. MO

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

Arkipäivän innovaatioita

Arkipäivän innovaatioita Renault TRAFIC Arkipäivän innovaatioita Uusi moderni muotoilu, uudistuneet sisätilat, nerokkaat varusteet ja tehokkaat moottorit: uusi Trafic on kaikin tavoin innovatiivinen. Uuden Renault Traficin ohjaamo

Lisätiedot

Linjakas tyyli 4SF 5 SF

Linjakas tyyli 4SF 5 SF CITROËN JUMPY Uusi ilme 2SF 3 SF Linjakas tyyli 4SF 5 SF Tehoa ja toimintaa 6SF 7 SF Hyvää matkaa Kuljettajan paikalla Citroën Jumpyyn on valinnaisvarusteena saatavissa peruutustutka. Aina, kun kytket

Lisätiedot

Uusi Kia Molempien parhaat puolet. Vastuullisuus ei ole koskaan ollut näin tyylikästä ja jännittävää. Uusi Kia Niro on aivan uudenlainen hybridi-crossover, joka todistaa, että voit saada kaiken tinkimättä

Lisätiedot

NISSAN e-nv200 COMBI, EVALIA

NISSAN e-nv200 COMBI, EVALIA NISSAN e-nv200 COMBI, EVALIA Hinnat, Varusteet, Lisävarustehinnasto, Värivaihtoehdot, Tekniset tiedot. HINNAT COMBI, EVALIA CO2 päästöt, Hinta ilman ALV 24%, Autoveroton ohjehinta sis. Arvioitu Kokonaishinta

Lisätiedot

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA Seuraavat tiedot on luettava Range Roverin omistajan käsikirjan (LRL 33 02 61 131) yhteydessä. Näissä ohjeissa viitataan lisätietoihin, jotka eivät olleet saatavana Range Roverin

Lisätiedot

Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton ikään nähden.

Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton ikään nähden. Dirica.fi Hae auton tiedot AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report

VA K 0 LA. 1969 Koetusselostus 741 Test report VA K 0 LA Rukkila ACV Helsinki 10 12;Z Helsinki 43 41 61 Pitäjizinmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Engineering in Agriculture and Forestry 1969 Koetusselostus

Lisätiedot

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited TEKNISET TIEDOT Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited Perustiedot Korimallit Kokoonpanotehdas 3-ovinen monikäyttöauto tai avoauto 5-ovinen monikäyttöauto Toledo South Assembly Plant, Ohio, USA Moottorit

Lisätiedot

AGRICULTURAL HANDLING solutions

AGRICULTURAL HANDLING solutions AGRICULTURAL HANDLING solutions www.manitou.com SUORITYSKYKYÄ SINUN TILALLESI 000 kg: MLT 0 ja 00 maksimi kantavuus sallii jopa tonnin kuorman kuljetuksen - ja vielä enemmän - jopa tonnin noston, m korkeaan

Lisätiedot

Käyttöetu. Autoveroton ohjehinta, (alv 22%)

Käyttöetu. Autoveroton ohjehinta, (alv 22%) Mazda6 Business ohjehinta,, n lisähinta SDN 2.2TD LP Classic Business 4d UG1 610 445 21 900,00 6 038,16 27 938,16 450,00 125,59 575,59 147 SDN 2.2TD MP Elegance Business 4d UH1 630 465 23 278,00 6 422,68

Lisätiedot

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Toteuta yksilölliset unelmasi Honda Accordin myötä olemme tuoneet innokkaan ja urheilullisen kulkijan tien päälle. Toiveesi ja unelmasi ovat kuitenkin

Lisätiedot

Tekniikka Varusteet

Tekniikka Varusteet www.kia.fi KIA CARENS 1,6 ISG EcoDynamics 135 hv 1,7 CRDi ISG EcoDynamics 115 hv 1,7 CRDi ISG EcoDynamics 136 hv 1,7 CRDi automaatti 136 hv Varustetasot LX, EX LX EX EX, TX Istuimet 5/7 5 5/7 7 MOOTTORI

Lisätiedot

SNN-605 521405. www.volkswagen.fi-sivustolla 25.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo GTI 1,8 TSI 141 kw (192 hv) DSG-automaatti

SNN-605 521405. www.volkswagen.fi-sivustolla 25.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo GTI 1,8 TSI 141 kw (192 hv) DSG-automaatti SNN605 521405 www.volkswagen.fisivustolla 25.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo GTI 1,8 TSI 141 kw (192 hv) DSGautomaatti Rakennettu auto kooste Selite Autoveroton hinta (sis. alv 24%) Arvioitu autovero

Lisätiedot

Volkswagen Touareg 3,0 V6 TDI 180 kw (245 hv) 4MOTION BlueMotion Technology Tiptronic-automaatti.

Volkswagen Touareg 3,0 V6 TDI 180 kw (245 hv) 4MOTION BlueMotion Technology Tiptronic-automaatti. www.volkswagen.fi-sivustolla 14.06.2012 rakennettu auto: Volkswagen Touareg 3,0 V6 TDI 180 kw (245 hv) 4MOTION BlueMotion Technology Tiptronic-automaatti. Rakennettu auto - kooste Selite Autoveroton hinta

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

FLC-641 (kom.474148) www.volkswagen.fi-sivustolla 05.09.2013 rakennettu auto: Volkswagen Polo BlueGT 1,4 TSI 103 kw (140 hv) DSGautomaatti

FLC-641 (kom.474148) www.volkswagen.fi-sivustolla 05.09.2013 rakennettu auto: Volkswagen Polo BlueGT 1,4 TSI 103 kw (140 hv) DSGautomaatti FLC-641 (kom.474148) www.volkswagen.fi-sivustolla 05.09.2013 rakennettu auto: Volkswagen Polo BlueGT 1,4 TSI 103 kw (140 hv) DSGautomaatti 4- Rakennettu auto - kooste Selite Autoveroton hinta (sis. alv

Lisätiedot

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19

KULMAVAIHTEET. Tyypit W 088, 110, 136,156, 199 ja 260 TILAUSAVAIN 3:19 Tyypit W 088, 110, 16,156, 199 ja 260 Välitykset 1:1, 2:1, :1 ja 4:1 Suurin lähtevä vääntömomentti 2419 Nm. Suurin tuleva pyörimisnopeus 000 min -1 IEC-moottorilaippa valinnaisena. Yleistä Tyyppi W on

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA PEUGEOT 206

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA PEUGEOT 206 VAKIOVARUSTEET SUOMESSA PEUGEOT 206 www.ajovalo.net käyntinopeusmittari x öljynpainemittari öljynlämpömittari x x x öljymäärän mittari x x x jännitemittari ulkolämpömittari x x x sisälämpömittari kaksoistrippimittari

Lisätiedot

6:2 6:3 6:4 6:5 7:1 7:2

6:2 6:3 6:4 6:5 7:1 7:2 Manuaali Zitzi Flipper Pro FI1101-1 TM Zitzi Flipper Pro Kaasujousi Zitzi Flipper Pro Sähköinen Sisällysluettelo Zitzi Flipper Pro Alue nr 1 Manufaturer: 2010-03-26 2:1 Korkeussäätö - Kaasujousi 6:2 Yhteenveto

Lisätiedot

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Vetotapa: Etuveto

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90

Käyttöohje. Johdanto. Thermo Pro 90 Käyttöohje Thermo Pro 90 Johdanto Hyvä Webasto-asiakas, Kiitos, että valitsit Webaston Thermo Pro 90 vesilämmittimen. Toivomme, että siitä ja sen luotettavasta mukavuudesta on sinulle iloa useiden vuosien

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 60 SR Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI SR-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 60 SR 0 Toleranssi nyt myös

Lisätiedot

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES ONE TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 SISÄLTÖ 4 CIBES ONE Sen elegantti muotoilu sulautuu hienosti sisustukseesi. 6 Sopii erinomaisesti jyrkkiin ja ahtaisiin portaikkoihin ONE toimii kätevästi jyrkässä nousussa

Lisätiedot

UUDISTUNUT PEUGEOT 308 -MALLISTO Uutta tekniikkaa, vähäpäästöisyyttä ja linjakkaan tyylikästä muotoilua viiden vuoden takuulla

UUDISTUNUT PEUGEOT 308 -MALLISTO Uutta tekniikkaa, vähäpäästöisyyttä ja linjakkaan tyylikästä muotoilua viiden vuoden takuulla LEHDISTÖTIEDOTE elokuu 2011 UUDISTUNUT PEUGEOT 308 -MALLISTO Uutta tekniikkaa, vähäpäästöisyyttä ja linjakkaan tyylikästä muotoilua viiden vuoden takuulla Uuden e-hdi mikrohybriditeknologian ja Stop &

Lisätiedot

Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille

Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille HYLLYSTÖT TEHOKÄYTTÖÖN RFID-TEKNIIKALLA Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille Sähköiset hyllyjärjestelmät Kaikki SCHÄFERin varasto- ja hyllyjärjestelmät voidaan asentaa siirrettäville alustoille. Periaate

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Ilmeikäs keula, tilava tavaratila, isot ikkunapinnat, mukava matkustamo, rentouttavat istuimet, erinomainen ajoasento...katso älypuhelimellasi

Ilmeikäs keula, tilava tavaratila, isot ikkunapinnat, mukava matkustamo, rentouttavat istuimet, erinomainen ajoasento...katso älypuhelimellasi CITROËN C3 PICASSO CITROËN C3 PICASSO Citroën C3 Picasso on hämmästyttävä yhdistelmä yllätystä ja käytännöllisyyttä, rohkeaa tyylittelyä ja uutta ajattelua. Sen kohtuullisiin ulkomittoihin on saatu sovitetuksi

Lisätiedot

Dacia Logan MCV C4-C1_MB_Logan_R90.indd B 14/10/10 12:00:48

Dacia Logan MCV C4-C1_MB_Logan_R90.indd B 14/10/10 12:00:48 Dacia Logan MCV Poikkeuksellisen avarat tilat ihmisten ehdoilla Dacia Logan MCV on suuri menestys... Sen tilat eivät lopu koskaan kesken! Jopa seitsemälle hengelle suunniteltu Dacia Logan MCV on miellyttävästi

Lisätiedot

Volkswagen Passat Variant Alltrack Winter Edition Alltrack 2,0 TDI 140 kw (190 hv) 4MOTION DSG-automaatti

Volkswagen Passat Variant Alltrack Winter Edition Alltrack 2,0 TDI 140 kw (190 hv) 4MOTION DSG-automaatti www.volkswagen.fisivustolla 08.01.2016 rakennettu auto: Volkswagen Passat Variant Alltrack Winter Edition Alltrack 2,0 TDI 140 kw (190 hv) 4MOTION DSGautomaatti Rakennettu auto kooste Selite Autoveroton

Lisätiedot

HINNASTOT

HINNASTOT HINNASTOT 29.06.2016 GIULIETTA S1 HINNASTO Pvm 1.4.2016 Malli Käyttövoima CO2 g/km* Vapaa autoetu Käyttöetu 83191C5F1 Giulietta 1.4 MultiAir 170hv MT6 Distinctive* Bensiini 131 620 455 22 920 83191C5G1

Lisätiedot

www.mitsubishi.fi LISÄVARUSTEET

www.mitsubishi.fi LISÄVARUSTEET www.mitsubishi.fi LISÄVARUSTEET 1 1 Korin ulkopuoli 3-7 Vanteet 7 Sisätilojen varusteet 8-9 Mukavuus, turvallisuus ja suojaus 10-11 Kuljetus ja vapaa-aika 12-13 Hakemisto 14 KORIN ULKOPUOLI Alleajosuoja

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Renault kasvattaa sähköautojen valikoimaa nyt esitellään uusi Kangoo Z.E. ja Master Z.E.

Renault kasvattaa sähköautojen valikoimaa nyt esitellään uusi Kangoo Z.E. ja Master Z.E. Lehdistötiedote 13.1.2016 Renault Pro+ uutuudet Brysselin tavara-autonäyttelyssä Renault kasvattaa sähköautojen valikoimaa nyt esitellään uusi Kangoo Z.E. ja Master Z.E. Renault Kangoo Z.E:n toimintamatka

Lisätiedot

FORD Transit Custom Kombi

FORD Transit Custom Kombi HINNASTO 1.3.2014 Pidätämme oikeuden muutoksiin. Kaikki hinnat asennettuna ja sisältävät alv:n 24% FORD Transit Custom Kombi V.I.P.-luokan sisustus, 1+8 istuimet ja lisävarustelu VARUSTELUPAKETTIEN HINNAT

Lisätiedot

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. EcoDesign. Optyma Plus New Generation

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. EcoDesign.  Optyma Plus New Generation Optyma Plus New Generation Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. Laajennettu tuotesarja: 0.6-16.5 kw MBP-sovelluksiin 0.7-9.6 kw LBP-sovelluksiin 50% lyhyempi aika tarvitaan

Lisätiedot

Yhden kosketuksen lakaisua minimaalisilla kokonaiskustannuksilla

Yhden kosketuksen lakaisua minimaalisilla kokonaiskustannuksilla Yhden kosketuksen lakaisutoiminto tekee käytön erittäin helpoksi, sillä kaikki toiminnot pääharja, sivuharjat, imumoottori ja lisävarusteena saatava DustGuard aktivoituvat/pysähtyvät yhtä aikaa. Sivuharjoissa

Lisätiedot

FREELANDER 2. Ohjevähittäishinnat

FREELANDER 2. Ohjevähittäishinnat FREELANDER 2 10MY Ohjevähittäishinnat 1.7.2010 Autoveroton ohjehinta (alv 23%) Arvioitu autovero Kokonaishinta CO 2 autoetu Vapaa 2010 Käyttöetu 2010 EU-kulutus yhd. g/km l/100km 2.2 TD4_e E 118 kw (160

Lisätiedot

Kasvuun mukautuva. Uudenlainen kallistus / Selkänojan kallistus. Turvallinen ja kätevä kuljetus. Painopiste

Kasvuun mukautuva. Uudenlainen kallistus / Selkänojan kallistus. Turvallinen ja kätevä kuljetus. Painopiste ISTUMINEN/KUDU kudutm Kudu on käytännöllinen sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu pyörätuoli, jossa rakenne ja toimivuus yhdistyvät hyvän istuvuuden ja miellyttävän asentotuen aikaansaamiseksi. Se on saatavissa

Lisätiedot

Volkswagen Passat Variant Highline 1,4 TSI MultiFuel 118 kw DSG-automaatti

Volkswagen Passat Variant Highline 1,4 TSI MultiFuel 118 kw DSG-automaatti www.volkswagen.fisivustolla 14.09.2011 rakennettu auto: Volkswagen Passat Variant Highline 1,4 TSI MultiFuel 118 kw DSGautomaatti Rakennettu auto kooste Selite Autoveroton hinta (sis. alv 23%) Arvioitu

Lisätiedot

MATKUSTA TYYLIKKÄÄSTI

MATKUSTA TYYLIKKÄÄSTI CITROËN C8 MATKUSTA TYYLIKKÄÄSTI Citroën C8 kutsuu sinut ja koko perheesi mukavalle automatkalle. C8 on täysikokoinen tila-auto, joka tarjoaa muhkeat sisätilat mutta joka on yhtä vaivaton ajaa kuin mikä

Lisätiedot

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA.

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. KOE MENESTYS. Täysin uusi BMW 5-sarja on yhdistelmä rohkeaa dynaamisuutta ja modernia ylellisyyttä. Samalla se tulee jatkamaan BMW 5-sarjan menestystä luokkansa

Lisätiedot

Uusi dynaaminen Prius HUOLELLISESTI KEHITETTYÄ ETUMATKAA

Uusi dynaaminen Prius HUOLELLISESTI KEHITETTYÄ ETUMATKAA UUSI PRIUS Uusi dynaaminen Prius HUOLELLISESTI KEHITETTYÄ ETUMATKAA Jo vuodesta 1997 Prius on näyttänyt tietä autoilun tulevaisuudelle. Sen edistyksellinen hybriditeknologia ja huomiota herättävän moderni

Lisätiedot

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä Erittäin alhainen äänenvoimakkuus, käyttäjäystävälliyys ja kompakti muotoilu, tekevät siivouksesta helppoa missä ja milloin vain. Ekologinen EcoflexTM-järjestelmä säätelee veden, pesuaineen ja energian

Lisätiedot

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm

Korjaamopuristimet. Alapalkki MITAT. H (Sylinteri palautettuna) mm. J mm -runko 25 tonnia Voidaan asentaa työpöydälle tai lisävarusteena saatavalle jalustalle. Työpöytä asennusta varten tarvitaan 1.4 m 2 vapaata tilaa, jalustan kanssa tarvitaan 4 m 2 lattiatilaa. voin -runko

Lisätiedot

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA SKODA OCTAVIA

VAKIOVARUSTEET SUOMESSA SKODA OCTAVIA VAKIOVARUSTEET SUOMESSA SKODA OCTAVIA www.ajovalo.net käyntinopeusmittari öljynpainemittari öljynlämpömittari öljymäärän mittari jännitemittari ulkolämpömittari TDI sisälämpömittari kaksoistrippimittari

Lisätiedot

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X Yleistä tilauksesta Yleistä tilauksesta Tilaa voimanotot ja niiden sähköiset esivalmiudet tehtaalta. Jälkiasennus on erittäin kallista. Suositellut vaatimukset Voimanottoa käytetään ja kuormitetaan eri

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

Lämpöpuhallin Panther Tehokas lämpöpuhallin suurempiin tiloihin

Lämpöpuhallin Panther Tehokas lämpöpuhallin suurempiin tiloihin 3 20 30 Sähkölämmitys 5 mallit Lämpöpuhallin Panther 20-30 Tehokas lämpöpuhallin suurempiin tiloihin Käyttökohteet Panther 20-30 on sarja hiljaisia ja tehokkaita lämpöpuhaltimia kiinteään asennukseen.

Lisätiedot