TCMobile Omistajamanuaali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TCMobile Omistajamanuaali"

Transkriptio

1 TCMobile Omistajamanuaali

2

3 :

4 Touring Cars Pähkinänkuoressa Touring Cars Finland Oy on harjoittanut matkailuautolomien tuottamista jo vuodesta 1982 lähtien. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Rovaniemellä, Tukholmassa, Oslossa ja Reykjavikissa. Yhtiömme tarjoaa täyden palvelun matkailuautolomia. Touring Carsin asiakaskunta koostuu yli 40 kansallisuudesta. Asiakkaamme ovat sekä kotimaisia että ulkomaalaisia perheitä ja yrityksiä. Touring Cars tarjoaa lentomatkailuautotuotetta yhteistyössä kansainvälisten matkanjärjestäjien ja lentoyhtiöiden kanssa. Touring Carsin liikevaihto on kasvanut vuosittain 20%-40% vuosituhannen alusta saakka, ja sen odotetaan kasvavan myös tulevaisuudessa. Lomien kysynnän määrä on ollut viime vuosina kovassa kasvussa ja odotamme kasvun jatkuvan tulevaisuudessakin samanlaisena. Yrityksessä työskentelee noin 300 matkailuautoa. Laskutus, yritykset Auton vuokrat maksetaan kunkin kuukauden 20. päivänä. Yritys lähettää Touring Cars Finland Oy:lle toimeksiantosopimuksen mukaisen yhden laskun viitenumerolla. Touring Cars maksaa tällä samalla viitenumerolla toimeksiantosopimuksen mukaiset suoritukset kuukausittain. Not just a hotel room. 4

5

6

7 Astiat ja varusteet Astiat Ovh Astioiden valutusteline 7 Ensiapulaukku 3 Haarukka 6 kpl 3 Henkari 6 kpl 5 Juomalasi 6 kpl 10 Juustohöylä 5 Kahvimuki 11 Kahvinsuodatin 3 Kauha 7 Keittolautanen 6 kpl 30 Kumihanskat 0 Leikkuulauta 5 Veitsi-Saksi Setti 11 Mittakauhat 3 Muovirasia, kannellinen 4 kpl 4 Paistinlasta 4 Paistinpannu 4 Pannunalunen 2 kpl 2 Patalappu 2kpl 2 Pesuvati 2 Pikkuveitsi 4 Pullon- ja viinipullonavaaja 4 Rikkalapio ja -harja 6 Ruokailuvälineiden kuivausteline 4 Ruokalautanen 6 kpl 30 Ruokalusikka 6 kpl 2 Salaattikulho 6 Salaatinottimet 2 Siivilä 4 Spagettiottimet 6 Säilykepurkinavaaja 10 Teelusikka 6 kpl 2 Termoskannu 5 Teräskattila (3 l.) 40 Teräskattila (5 l.) 47 Tiskiharja 1 Veitsi 6 kpl 2 Vesipannu 17 Vispilä 4 Astiapaketti (ostettuna erikseen) 250 (315 ) Varusteet Asunto-osan mattosarja Vararengas / Paikkasarja Huoltokirja Käyttöohjeet (suomi ja kieliversio) Liitosjohto Ohjaamon matto Pysäköintikiekko Pyöräteline Rekisteriote Rengastyökalut Sähköjohto min. 25 m Sulakesarja (varaosa) Teräskaasupullot (2 x 11 kg) Vara-avaimet WC-kemikaalia septitankissa WC-paperirulla Vesiletku Talouspaperirulla Varoituskolmio Vesipumppu (varaosa) 7

8 Auton tuonti ja nouto Huoltosopimus sijoitustuottoautoihin Sijoitustuottoautoihin liitetään huolenpitosopimus. Kiinteään kausimaksuun sisältyy TC:n käyttökauden aikana vuosittainen tiiviystarkastus (tiiviystakuun voimassaolon edellytys) kaasujärjestelmän koeponnistus sammuttimen tarkistus kilometrikertymän mukaiset öljynvaihtohuollot (1/kalenterivuosi) polttimoiden vaihdot säädöt ym. pienhuollot Sopimus ei kata mm. rengaskuluja, takuun piirissä olevien vikojen korjauksia, käyttäjien aiheuttamien vikojen korjauksia, ulkopuolisissa huolloissa (esim. alusta merkkihuollossa) tehtyjä korjauksia, jäätymisvaurioita jne. Sopimuksen veloitus 525 /kausi sis. alv (426,23 alv 0%) Sopimus yksinkertaistaa huoltojen laskutusta ja tuo ainakin seuraavat edut: vähemmän laskuja; yhdellä laskulla kaikki normaalit vuosittaiset työt kiinteä hinta helpottaa budjetointia maakohtaiset hintaerot eivät vaikuta veloituksiin AUTON TUONTI TOIMIPISTEESEEN Postitamme teille kauden alussa henkilökohtaisen omistajakirjeen. Siinä kerromme, missä toimipisteessä, minä päivänä ja mihin aikaan autoanne odotetaan. Tarvittaessa voitte vaihtaa tuontiajan ottamalla yhteyttä suoraan toimipisteeseen ja sopimalla uuden tuontiajan. Toimipisteen yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero löytyvät kirjeestänne. Varatkaa autonne tuontiin 1 2 tuntia, koska asiakaspalvelijamme tarkistaa auton kunnon ja varusteet kanssanne. Hän vastaa myös mielellään kaikkiin kysymyksiinne. AUTON HAKU TOIMIPISTEESTÄ Kauden lopulla lähetämme teille kirjeen, jossa kerromme, missä toimipisteessä, minä päivänä ja mihin aikaan autonne on noudettavissa. Voitte vaihtaa noutoaikaa ottamalla yhteyttä suoraan toimipisteeseen ja sopimalla uuden noutoajan. Varatkaa aikaa autonne hakuun 1 2 tuntia. Auton luovutuksesta täytetään luovutusraportti, jota verrataan vastaanottoraporttiin. Jos autosta löytyy uusia virheitä, (kaavake 2,) sovitaan niiden korvaamisesta tai korjaamisesta TC:n edustajan kanssa. Jos autossa ilmenee vielä myöhemmin jokin vaurio, jota ei ollut autoa tuotaessa, Touring Cars vastaa siitä vain, jos se on merkitty luovutusraporttiin. Luovutusraportti hyväksytään autonomistajan ja asiakaspalvelijan allekirjoituksilla. 8

9 Vastaanotto/luovutus -kaavake 9

10

11 Touring Carsin henkilökunta ja toimipisteet TOURING CARS FINLAND Keskusvaraamo Tiilenlyöjänkuja 6 Tel FI Vantaa Fax Internet: info@touringcars.eu Veijo Tiitinen Sijoitustuottomyynti, Helsinki veijo.tiitinen@touringcars.eu Kim Hakasalo Tarja Saastamoinen Tanja Saarnio Korjaamopäällikkö kim.hakasalo@touringcars.eu Omistajamaksut ja laskut Tarja.saastamoinen@touringcars.eu Toimitusjohtaja tanja.saarnio@touringcars.eu 11

12

13

14 Sakot ja maksut Norjan tietullimaksut Osassa maista on käytössä tietullijärjestelmä. Esimerkiksi Norjassa on järjestelmä, jossa tienkäyttäjä voi halutessaan käyttää tietä maksamatta tietulleja paikanpäällä. Tällöin lasku tietullista tulee auton omistajalle tai haltijalle. Minimoidaksemme sitä ettei näitä laskuja tulisi, olemme hankkineet autoihin, jotka saattavat käydä Norjassa, tietullilaitteet kesäkaudeksi. Näin ollen tietullilaskuja ei pitäisi tulla. Jos näitä laskuja kuitenkin tulee, niin maksakaa lasku eräpäivään mennessä ja laskuttakaa se edelleen Touring Carsilta. Maksamme meidän käyttöaikana syntyneet tietullimaksut takaisin auton omistajalle. Emme kuitenkaan maksa maksun viivästymisestä mahdollisesti aiheutuneita lisäkustannuksia, esim, maksumuistutus, perintä ym. kuluja, joten maksakaa mahdolliset tietullilaskut ajoissa. 14

15

16

17 Matkailuauton vuokraajan opas VUOKRAUKSEN KOHDE JA KÄYTTÖTARKOITUS Vuokrauksen kohteena on matkailuauto, jonka ensisijainen käyttötarkoitus on vapaa-ajan matkailu. Soveltuvin osin autoa voidaan käyttää myös yrityskäytössä. VUOKRATTAVAN KOHTEEN KUNTO Vuokrattavan kohteen tulee olla kunnoltaan moitteeton ja viranomaismääräykset täyttävä. Auton tulee kaikilta osiltaan toimia tarkoitetulla tavalla ja käyttöohjekirjan mukaisesti. Auton siisteyden tulee olla hotellitasoa. Auton käyttäjän tulee voida luottaa sen tekniseen kuntoon täysin. Käytännössä yli 4-6 vuotta vanhojen autojen vuokraaminen on kyseenalaista, vaikka autoa olisikin hoidettu hyvin. Mahdollisten aiempien rikkoutumisten tulee olla asianmukaisesti korjattuja alkuperäiseen kuntoon, jotta auton käyttö ei edellytä viritystaitoja. VUOKRALLE ANTAJA Vuokralle antaja on yritys tai yksityinen henkilö, joka omistaa auton, tai on sen haltija, jolla on oikeus vuokrata autoa. VUOKRALLE OTTAJA Vuokralle ottaja on yksityinen henkilö tai yritys. Yrityksen ollessa kyseessä on vuokrasopimuksessa oltava kuitenkin aina myös kuljettajan henkilötiedot. Vuokrasopimukseen merkitty kuljettaja on ensisijaisesti vastuussa autosta. Kun vuokralle ottajana on yritys, täytyy muistaa, että yksityishenkilöltä vuokrattaessa hinta ei sisällä vähennyskelpoista arvonlisäveroa. Se on siten vuokralle ottajalle 23% kalliimpaa kuin samaan hintaan alv-velvolliselta yritykseltä vuokraaminen. VUOKRAN MÄÄRÄ Vuokrahinta on vapaasti osapuolten sovittavissa. Hintaa määriteltäessä täytyy muistaa, että vuokrahinta on korvausta vuokrattavan kohteen kulumisesta ja omistamisesta. Sen tulee kattaa auton ylläpito- ja pääomakulut sekä arvonalenemisen. Lisäksi vuokrahinnan tulee kattaa vuokralle antajalle aiheutuvat kulut. 17

18 Auton käyttö TARVITTAVAT VAKUUTUKSET Vuokrattavassa matkailuautossa tulee olla vuokraustoimintaa varten otetut vakuutukset. Rekisteriotteessa näkyy auton käyttötarkoitus: vuokraus ilman kuljettajaa. Yksityiskäyttöön rekisteröidyn auton vakuutussuoja ei kata vuokraustilanteita. Vuokrattavan auton liikenne- ja kasko vakuutus lisäturvineen (kuten autopalvelu, ilkivalta yms.) ovat samantyyppisiä kuin yksityiskäytössä, mutta jos yksityinen haluaa itse hankkia tällaisen vakuutuksen, ovat maksut kaksin kolminkertaisia yksityis-käyttöiseen verrattuna. Lisäksi tulee muistaa, että petosvakuutus tarvitaan erikseen. Jos vuokralle ottaja jättää auton palauttamatta, kyseessä ei ole varkaus vaan petos. Tätä varten on oltava erillinen petosvakuutus. Kun auto on Touring Carsin sijoitustuottojärjestelmässä, on siihen otettu näitä autoja varten räätälöity vakuutus, jonka hinta on erittäin alhainen siihen nähden, mitä se kattaa. Tämän vakuutuksen turvin omistaja voi vuokrata autoa myös itse. Vakuutukset kattavat vakuutusehtojen mukaiset tapahtumat. On kuitenkin paljon sellaisia vahinkoja, jotka jäävät vakuutussuojan ulkopuolelle. Näitä ovat yleensä vuokrauksen kohteelle tahallisesti tai huolimattomuudella aiheutetut vahingot. LISÄTURVAT Hyödyllistä lisäturvaa tuovat esimerkiksi autopalveluvakuutus ja ilkivaltaturva. Ilkivaltaturva korvaa esim. parkkipaikalla vaurioitetun auton korjauksen edellyttäen, että vaurioita ei ole aiheutettu toisella autolla. Ilkivaltaturvan perusteella maksetuissa korvauksissa on yleensä kaskon omavastuuta selvästi pienempi omavastuu. Autopalveluturva puolestaan kattaa auton hinauskulut sekä matkustajille matkan jatkamisesta aiheutuvia kuluja onnettomuus- tai rikkoutumistilanteessa vakuutusyhtiön määrittelemissä rajoissa. Tämä on auton vuokralle antajalle hyvä lisäturva mahdollisia häneen kohdistuvia korvausvaatimuksia vastaan mainituissa tilanteissa. 18

19 Vuokrauksen vastuut AUTON KÄYTTÖ ULKOMAILLA Matkailuauto on matkustamista varten, ja siksi vuokralaisen tulee voida liikkua sillä myös Suomen ulkopuolella. Tyypillistä on, että vuokraehdoissa on rajattu pois mahdollisuus viedä auto Venäjälle. Mahdolliset poikkeavat omavastuut eri maissa sekä mahdolliset pois rajatut maat tulee selvittää omasta vakuutusyhtiöstä. Poikkeavista omavastuista tulee informoida vuokralaista. HUOM! Rahoitusyhtiöiden omistamien autojen maastavienti on pääsääntöisesti kielletty ilman rahoitusyhtiön tapauskohtaista kirjallista lupaa. Jos siis auto on hankittu osamaksulla, tulee sen vienti ulkomaille sopia rahoitusyhtiön kanssa ja autossa on oltava siihen valtakirja. Vaikka kansainvälistä vakuutustodistusta (Green Card eli vihreä kortti) ei yleensä enää vaadita, on se hyvä hakea vakuutusyhtiöstä ja liittää auton papereihin. Vihreän kortin saa veloituksetta. VUOKRALLE ANTAJAN VASTUUT Vuokralle antaja on velvollinen toimittamaan vuokralle ottajalle sovitun auton sovittuun aikaan ja sovittuun paikkaan. Vuokralle antaja on velvollinen huolehtimaan, että auto on sovitussa kunnossa ja että vuokralle ottaja saa riittävän käyttöopastuksen. Vuokralle antajan on huolehdittava, että auton vakuutusasiat ja huoltotilanne ovat kunnossa. VUOKRASOPIMUS Voitte tilata vuokrasopimuskaavakkeita omalla logollanne Touring Carsilta. Teillä on oikeus käyttää kaavakkeita niin kauan, kun olette mukana sijoitustuottojärjestelmässä. Sopimuksista ei synny teille omistusoikeutta, mutta ne helpottavat auton omatoimista vuokrausta. VUOKRALLEOTTAJAN VASTUUT Vuokralle ottaja on velvollinen käyttämään autoa siten kuin huolellinen henkilö käyttää omaansa. Autoa tulee käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen ja sillä tavalla, kuin se on tarkoitettu käytettäväksi. Vuokralle ottajan tulee noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta auton käsittelyssä ja säilyttämisessä. Vuokralle ottaja on velvollinen palauttamaan auton vuokralle antajalle samassa kunnossa, kuin se on hänelle luovutettu. Vuokralle ottaja on velvollinen korvaamaan vuokra-aikana syntyneet vauriot. Mikäli vauriot ovat sellaisia, että 19

20

21 Auton luovutus ja palautus kuuluvat. Toiseksi sen tarkoitus on toimia lisävakuutena vuokralle ottajan henkilöllisyydestä vuokraustilanteessa esitetyn henkilöllisyystodistuksen lisäksi. Joillain vuokraamoilla on ollut tapana hyväksyä vakuudeksi myös omavastuun määrä käteisenä. Tämä menettely ei kuitenkaan ole suositeltavaa, koska vuokralle ottajan korvausvastuu ei rajoitu yhden omavastuun määrään, vaan se voi tilanteesta riippuen olla huomattavastikin enemmän. Käteinen ei myöskään anna lisävarmuutta henkilöllisyydestä. Useimmiten auton vuokraus ilman luottokorttia ei edes ole mahdollista. Vuokralle ottajalla on oikeus saada jättämänsä vakuus takaisin vuokrauksen päättyessä, kun auto on tarkastettu ja kaiken on todettu olevan kunnossa. Mikäli autossa on vaurioita, joiden korjauskustannusten määrittely ei heti onnistu, voi vuokralle antaja pidättää vakuuden itsellään, kunnes kustannukset on selvitetty. Vuokralle antajalla on oikeus vielä vakuuden palauttamisen jälkeenkin periä vuokralaiselta sellaisia kuluja, jotka vuokralaisen maksettaviksi kuuluvat (kuten vuokra-ajalla tehdyt pysäköintivirhemaksut). VUOKRASOPIMUS Vuokrasopimuksen tulee aina olla kirjallinen ja riittävän yksityiskohtainen. Vähimmillään siitä tulee ilmetä: Vuokrauksen aloitus- ja päättymisaika ja -paikka Vakuutuksen omavastuu Auton merkki ja rekisterinumero Mahdolliset käyttöalueen rajoitukset (ulkomaille matkustaminen) Vuokrahinta ja sen peruste (päivähinta, kilometriveloitus) Vuokralle antaja ja vuokralle ottaja osoite- ja puhelinnumeroineen Auton mahdolliset vauriot vuokrauksen alkaessa Allekirjoitukset Yksityiskohtaiset vuokraehdot kääntöpuolella tai liitteenä. Vuokrasopimusta tulee aina olla vähintään kaksi identtistä kappaletta, yksi molemmalle osapuolelle. AUTON LUOVUTUS JA PALAUTUS Auton luovutuksen yhteydessä vuokralle antajan tulee antaa vuokralle ottajalle perusteellinen käyttöopastus. Vuokralle ottajasta riippuen voi olla tarpeen käydä yleiset ajamisenkin perusasiat läpi. Vähintään koriosa ja sen toimintaan liittyvät seikat on selvitettävä huolellisesti. Tämän lisäksi vuokralle ottajan tulee saada kirjalliset käyttöohjeet, ja häntä on muistutettava varovaisuudesta mm. auton ulkomittojen suhteen. 21

22 Touring Cars vuokrasopimus 22

23 Ongelmatilanteet Auton kunto ja vauriot käydään yhdessä huolellisesti läpi ennen vuokrauksen alkua, ja mahdolliset vauriot kirjataan vuokrasopimukseen. Auton luovutuksessa on molempien osapuolten edun mukaista olla huolellinen. Rutinoituneeseenkin luovutukseen on varattava vähintään tunti aikaa. Auton kunnon varmentamiseksi ennen ja jälkeen vuokrauksen on tarkoituksenmukaista käyttää kirjallista kuntoraporttia. Auton palautuksessa vuokralle ottajan tulee oma-aloitteisesti ilmoittaa vuokraaikana havaitut viat autossa sekä syntyneet vauriot. Osapuolet tarkastavat auton, ja jos kaikki on kunnossa, vakuus palautetaan vuokralle ottajalle. Mahdollisten vaurioiden korvaamisesta sovitaan välittömästi. Vuokra-ajan ongelmatilanteet Tekniset viat Matkailuauto on tekninen laite. Hyvin hoidetussa ja uudessakin autossa saattaa ilmetä vikoja. Mikäli vuokra-aikana ilmenevät viat ovat sellaisia, että ne eivät vaikuta auton käyttöön huomattavasti, on vuokralaisen syytä ilmoittaa niistä vuokralle antajalle, jotta niiden korjaamiseen auton palautuessa voidaan varautua. Mikäli viat ovat sellaisia, että ne vaikuttavat auton käyttöön, tulee vuokralaisen olla yhteydessä vuokralle antajaan, jonka on ryhdyttävä toimiin vikojen korjaamiseksi. Jos vikojen välitön korjaaminen ei esim. auton sijainnista johtuen ole mahdollista, on vuokralle ottaja oikeutettu hyvitykseen. Jos viat ovat seurausta vuokralle ottajan virheellisestä toiminnasta, ei vuokralle antajalla ole velvollisuutta ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin. Onnettomuustilanteet Kuka tahansa kuljettaja voi joskus joutua autolla onnettomuuteen, ja sellaisen osuessa kohdalle, on hyvä tietää miten toimia. Ulkopuoliset vahingot, kun kyseessä on liikennevahinko, jossa syyllinen on toinen osapuoli: Vuokralle ottajan on pystyttävä todistamaan, että toinen osapuoli on syyllinen. Käytännössä vuokralle ottajalla on oltava vastapuolen täyttämä ja allekirjoittama vahinkoilmoitus, jossa hän myöntää syyllisyytensä, tai poliisitutkintapaperit, joista syyllisyys ilmenee. Tällöin ei kuljettajalta peritä omavastuuta. Eli vapautuakseen omavastuun maksamisesta, on kuljettajan pystyttävä osoittamaan muu maksaja. 23

24 Vahinkoilmoitus Ulkopuoliset vahingot, kun kyseessä on liikennevahinko, ja syyllinen on vuokra-auton kuljettaja: Vahinko korvataan omasta kaskosta. Vahinkoilmoitus on täytettävä ja omavastuu on perittävä. Ulkopuoliset vahingot, joissa ei ole toista osapuolta: Vahinko korvataan omasta kaskosta. Vuokralle ottajan on täytettävä vahinkoilmoitus ja omavastuu on perittävä. Jos vahinko on alle omavastuun, voidaan periä pelkästään vahingon määrä, jos se tiedetään (esim. rikkoutunut takalyhty). Tällöin on varmistuttava huolellisesti siitä, ettei autossa ole muita vahinkoja, joita ei paljaalla silmällä näe. Vahingot, jotka ovat syntyneet esim. parkkipaikalla tai muuten ilman, että asiakkaamme on vaikuttanut niiden syntyyn: Nämä tapaukset on rinnastettavissa vahinkoihin, joissa ei ole toista osapuolta. Vuokralle ottaja on vastuussa kaikista niistä vahingoista, joissa hän ei pysty osoittamaan muuta maksajaa. Sisustan vahingot Sisätilan vahingot eivät ole vakuutuksen piirissä, vaan vuokralleottaja maksaa ne itse. Tyypillisiä vahinkoja ovat pöytälevyihin tulleet reiät ja rikotut ikkunankahvat. Ne vahingot, joihin tiedetään hinta, peritään asiakkaalta. Muutoin omavastuu jätetään palauttamatta odottamaan korjauskustannuslaskelmaa. Vahinkoilmoitus 24

25 Vahinkojen korjaaminen Vahinkoilmoitukseen on täytettävä asiakkaan läsnä ollessa vähintään seuraavat tiedot: Kuljettajan tiedot, nimi, osoite, ajokorttitiedot, puhelinnumero Osallisten autojen rekisterinumerot Kuvaus vahinkotapahtumasta, piirros + sanallinen selitys Kuljettajan allekirjoitus + todistajan allekirjoitus (esim. kanssamatkustaja) Vakuutusnume rot yms. voidaan jättää myöhemmin täytettäviksi. Vahinkoilmoituksen täyttö ei maksa mitään, eli se kannattaa täyttää vaikka vain varmuuden vuoksi, jos on pienikin mahdollisuus, että vahinko on vakuutuksesta korvattava. Asiakkaalle on syytä antaa kopio täytetystä vahinkoilmoituksesta, sillä onhan se hänen allekirjoittamansa ja hänellä on siihen täysi oikeus. VAHINKOJEN KORJAAMINEN Mahdolliset vahingot tulee korjata aina ennen seuraavaa vuokrausta. Varaosina on ehdottoman tärkeää käyttää alkuperäisosia, jolloin niiden toiminta ja ominaisuudet pysyvät käyttövaatimusten mukaisina. Isompien vaurioiden korjaus ei aina ole mahdollista kesken vuokrakauden, ja tällöin ne korjataan kauden päätteeksi. Koska vuokrakalusto on uudehkoa ja joko kokonaistakuun tai ainakin tiiviystakuun alaista, täytyy korjaukset ehdottomasti tehdä maahantuojan merkkiliikkeissä. Touring Carsin sijoitustuotto-omistajat voivat olla aina yhteydessä Touring Carsiin niin korjausasioissa kuin varaosakysymyksissäkin, vaikka vahingot eivät olisikaan Touring Carsin käytössä syntyneitä. HUOLTOTARVE Pääsääntöisesti vuokralle antajan tulee huolehtia auton huolloista niin, että vuokra-aikana ei synny tarvetta huoltaa autoa. Nykyiset autot eivät juurikaan kuluta öljyä, ja yksittäisen vuokrauksen kilometrikertymä on arvioitavissa niin, että huolto voidaan tarvittaessa tehdä etukäteen. Mikäli kaikesta huolimatta huoltoja joudutaan suorittamaan vuokra-aikana, on vuokralle ottajan velvollisuus huolehtia niiden hoitamisesta ajallaan saamiensa ohjeiden mukaisesti. Tällaisten huoltojen kustannukset kuuluvat vuokralle antajalle, jonka tulee sopia niiden maksamisesta joko huollon suorittavan tahon tai vuokralle ottajan kanssa. Vuokralle ottajan tulee säästää huolellisesti kaikki kuitit huolloista ja korjauksista matkan aikana, sillä vuokralle antaja korvaa syntyneet kulut niitä vastaan. 25

26 Talvisäilytys Vuokratulo verotuksessa Autosta saatu vuokratulo on yksityishenkilölle pääomatuloa, eikä siitä siten makseta työnantajamaksuja tai suoriteta ennakonpidätyksiä. Vuokralle ottajan ei tarvitse huolehtia veronkannosta näiltä osin. Vuokralle antajan tulee omassa veroilmoituksessaan selvittää autolla hankittu tulo, siihen kohdistuvat kulut ja vähennykset. Niiden pohjalta maksetaan vero pääomatulosta. Huomioitava on, että jos autoa käytetään myös omiin tarpeisiin, tulee käytön kulut jakaa oman käytön ja vuokrakäytön suhteen, ja saaduista tuloista voidaan vähentää ainoastaan vuokrakäytön osuus kuluista. Myös poisto on samalla tavalla käsiteltävä kulu. Talvisäilytys Jos ette käytä autoanne talvella, on talvisäilytystä varten syytä huomioida seuraavat vesi- ja sähköjärjestelmää koskevat seikat. Vesijärjestelmä Tyhjennä raitisvesisäiliö nostamalla pohjatulppa pois. Jätä tulppa pois paikoiltaan. Irrota vesipumpun sulake. Sulake sijaitsee samassa paneelissa muiden asunto-osan sulakkeiden kanssa, useimmissa autoissa sähkökeskuksen etusivussa. Tyhjennä lämminvesivaraaja varaajan vieressä olevasta punaisesta venttiilistä. Avaa kaikki vesihanat (keittiö, wc, suihku) ja jätä ne keskiasentoon, jolloin ilma pääsee sekä kuuma- että kylmävesipuolelle. Pumppu ei käynnisty, koska sulake on irti. Laske suihkuletku lattialle. Avaa tyhjennysventtiilit sekä kylmä- että kuumavesilinjastosta, ja jätä ne auki. Tulpat sijaitsevat keittiön alakaapiston pohjan alla tai lämminvesivaraajan vieressä lattialla. Tarkista, että wc-kasetti ja harmaavesisäiliö ovat tyhjiä. Sähköjärjestelmä Sähköjärjestelmässä on vain yksi asia, joka vaatii huomiota: akku. Jos akun varaustila on alhainen, se jäätyy pakkasessa ja tuhoutuu. Siksi on tärkeää huolehtia, että akut ladataan syksyllä täyteen, eikä mitään kulutusta jää auton sisätilaan päälle. Starttiakun kaapeleiden irrottamista ei suositella. 26

27

28 Touring Cars Finland Oy Tiilenlyöjänkuja 6, Vantaa fax info@touringcars.eu

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa

on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,

Lisätiedot

Vuokrausehdot. 1. Sopijaosapuolet

Vuokrausehdot. 1. Sopijaosapuolet Vuokrausehdot 1. Sopijaosapuolet Seuraavia ehtoja sovelletaan vuokralleantajan, Kuopionpakut.fi (Digimainostoimisto Makee) Rantaraitti 11-13 a 3, 70820 Kuopio, Y-tunnus: 2730267-4 (jäljempänä Vuokraamo)

Lisätiedot

SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT

SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT 1 SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT Voimassa 01.01.2012 alkaen 1. AUTONVUOKRAUSSOPIMUKSEN SYNTYMINEN Vuokrasopimus syntyy auton tilaustavasta riippumatta aina autovuokraamon ( Vuokraamo

Lisätiedot

Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta maksaa hyvitystä, jos vuokralainen palauttaa laitteen ennen sovitun vuokra-ajan päättymistä.

Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta maksaa hyvitystä, jos vuokralainen palauttaa laitteen ennen sovitun vuokra-ajan päättymistä. 1(5) Rek.nro DGS-283 Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa vuokrauksen kohteena olevan kylpytynnyrin/perävaunun luovutushetkellä ja kestää siihen saakka, kunnes vuokralainen on palauttanut sen vuokranantajalle.

Lisätiedot

hinta 1 viikko km, 100km/pv kawa zzr kk km, 100km/pv kawa zzr 600

hinta 1 viikko km, 100km/pv kawa zzr kk km, 100km/pv kawa zzr 600 FinnishBikes oy,n moottori/polku-pyörä ja VÄLINEIDEN VUOKRAUS- JA PALVELUIDEN TOIMITUSEHDOT (yksityishenkilöt) 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Phoenix Transportation co. (FinnishBikes

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

VUOKRAUSEHDOT 1. AUTON KÄYTTÖ 2. VASTUU AJONEUVOSTA VUOKRA-AIKANA

VUOKRAUSEHDOT 1. AUTON KÄYTTÖ 2. VASTUU AJONEUVOSTA VUOKRA-AIKANA VUOKRAUSEHDOT 1. AUTON KÄYTTÖ -Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan autosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan sekä noudattamaan ajaessa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 YRJÖNKADUN UIMAHALLIKIINTEISTÖSSÄ SIJAITSEVAN TYÖTILAN VUOKRAAMINEN ADALIA SALON & SOLARIUMILLE Sopijapuolet: Vuokranantaja Vuokralaiset Helsingin kaupungin liikuntavirasto

Lisätiedot

SHOW LIGHT OY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT

SHOW LIGHT OY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT SHOW LIGHT OY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT Osapuolet ja soveltamisala Näitä sopimusehtoja ( yleiset vuokrausehdot ) sovelletaan irtainten esineiden, kuten valaistus-, äänentoisto- ja kuvantoistokaluston sekä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 LIIKUNTAVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 TOIMISTOTILAN VUOKRAAMINEN LIIKUNTAMYLLYSTÄ SALIBANDYSEURA VIIKINGIT RY:LLE Vuokranantaja Vuokralainen Helsingin kaupungin liikuntavirasto PL 4800, Toivonkatu 2 A 00099

Lisätiedot

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx

Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja on Helsingin kaupunki, rakennusvirasto. Yhteyshenkilö puhelin Vuokralainen on xxxxxxxxxxxxxxx(y-tunnus ),xxxxxxxxxxxxxxx Osoite Postinumero

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN Heli Kallio 21.3.2017 VAI VAKUUTTAMATTOMUUS? MATKAILUN VERTAISPALVELUJA Majoitus Liikkuminen Ruokailu Elämykset Airbnb HBB Uber Shareit Blox Car Bonappetour Rentaguide

Lisätiedot

Kysy varaustilanne , tai

Kysy varaustilanne , tai PAKETTIAUTO Mercedes-Benz Sprinter Vuorokausi 70 2 vuorokautta 120 Viiikonloppu (pe-su) 140 Viikko 300 Kysy varaustilanne 0505579130, 0405828275 tai oittoni@hotmail.com 1 / 7 Nopeuttaaksesi vuokrausta

Lisätiedot

www.vuokrakamera.fi Välineiden vuokrausehdot - Get Good Glass Oy 5.10.2011

www.vuokrakamera.fi Välineiden vuokrausehdot - Get Good Glass Oy 5.10.2011 www.vuokrakamera.fi Välineiden vuokrausehdot - Get Good Glass Oy 5.10.2011 1. Sopijapuolet ja soveltamisala Näitä sopimusehtoja sovelletaan Get Good Glass Oy:n (jäljempänä "Vuokralleantaja") ja asiakkaan

Lisätiedot

Koneturva tuotteet 2013

Koneturva tuotteet 2013 Koneturva tuotteet 2013 jkjk Kun rahoitat moottorityökonehankinnan Sampo Rahoituksen kautta, voit kätevästi liittää siihen kattavan Koneturva-vakuutuksen. vakuutus maksetaan kätevästi kuukausittain rahoituserien

Lisätiedot

Haminatie 4 91700 VAALA puh. 050-587 0814 terwaraitti@terwaraitti.fi www.terwaraitti.fi

Haminatie 4 91700 VAALA puh. 050-587 0814 terwaraitti@terwaraitti.fi www.terwaraitti.fi VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja: Terwaraitti T:mi Haminatie 4 91700 VAALA puh. 050-587 0814 terwaraitti@terwaraitti.fi www.terwaraitti.fi Vuokraaja: Vuokrakohde: Asuntovaunu Adria Classica 563 UL Vuokra-aika:

Lisätiedot

SOPIMUSEHDOT. 1. VUOKRA-AJAN ALKAMINEN: Vuokra-aika alkaa auton luovutushetkestä.

SOPIMUSEHDOT. 1. VUOKRA-AJAN ALKAMINEN: Vuokra-aika alkaa auton luovutushetkestä. 1 1. VUOKRA-AJAN ALKAMINEN: Vuokra-aika alkaa auton luovutushetkestä. SOPIMUSEHDOT 2. AUTON LUOVUTUS VUOKRALAISELLE: 2.1 Vuokranantajan on luovutettava auto vuokralaiselle sopimuksen mukaan. 2.2 Vuokraajan

Lisätiedot

Vuokranantaja luovuttaa matkailuauton vuokralaiselle vuokrasopimuksen mukaisesti.

Vuokranantaja luovuttaa matkailuauton vuokralaiselle vuokrasopimuksen mukaisesti. VUOKRAUSEHDOT Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa vuokrauksen kohteena olevan matkailuauton rek:no XVC-545 luovutushetkellä ja kestää siihen saakka, kunnes vuokralainen on palauttanut auton vuokranantajalle.

Lisätiedot

Vuokrauksen sopimusehdot

Vuokrauksen sopimusehdot Vuokrauksen sopimusehdot 1. VUOKRA-AJAN ALKAMINEN Vuokra-aika alkaa matkailuauton luovutushetkellä. 2. AUTON LUOVUTUS VUOKRAAJALLE Vuokranantajan on luovutettava auto vuokraajalle vuokrasopimuksessa mainittuna

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS)

V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) Sivu 1 / 6 Kaupunkirakennelautakunta asianro 297- V U O K R A S O P I M U S (LUONNOS) 1. Vuokra-aika 2. Vuokra Kuopion kaupunki vuokraa KENELLE ( ) maanvuokralain 5. luvun mukaisena vuokrauksena Kuopion

Lisätiedot

Omalla autolla ulkomaille. - hyvä tietää vahingon varalta

Omalla autolla ulkomaille. - hyvä tietää vahingon varalta Omalla autolla ulkomaille - hyvä tietää vahingon varalta Missä vakuutukset ovat voimassa? Liikennevakuutus Suomalainen liikennevakuutus on voimassa pääsääntöisesti kaikissa Euroopan maissa. Lisäksi se

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

Matkailuauton rekisterinumero FJR-644 vuokrasopimus

Matkailuauton rekisterinumero FJR-644 vuokrasopimus 1 (6) Matkailuauton rekisterinumero FJR-644 vuokrasopimus Polttoaine Polttoaine ja kaasu eivät kuulu hintaan. Auto luovutetaan ja vastaanotetaan tankki täynnä. Vuokran maksu Arvioitu vuokra peritään etukäteen.

Lisätiedot

AUTO VUOKRATTAVANA. Max. 200 km Max. 1000 km Ilman kilometrirajaa

AUTO VUOKRATTAVANA. Max. 200 km Max. 1000 km Ilman kilometrirajaa KUORMA-AUTO AUTO VUOKRATTAVANA MAN 14.224 LLC Täysilmajousinen Kantavuus 6400 kg Takalaitanostin 2 m / 2000 kg Kuormatilan lämmitin Kuormatila 7,5 x 2,5 x 2,5 m (46 m 3 ) Viikko Vuorokausi Vuorokausi Viikko

Lisätiedot

Ennakkoverolippumiehet

Ennakkoverolippumiehet Ennakkoverolippumiehet Pääsäännön yhteenveto 1. Infra-alalla ei tule käyttää ennakkoverolippumiehiä konekuskeina. 2. Jos otat tai olet ottanut henkilön ajamaan yrityksesi omistamaa työkonetta (esim. kaivukone,

Lisätiedot

Lappeenrannan Yritystila Oy (vuokranantaja) Kauppakatu 40 D, 3.krs 53100 Lappeenranta Y-tunnus: 0368899-8 Puh. 05-6161

Lappeenrannan Yritystila Oy (vuokranantaja) Kauppakatu 40 D, 3.krs 53100 Lappeenranta Y-tunnus: 0368899-8 Puh. 05-6161 1 VUOKRASOPIMUS Lappeenrannan Yritystila Oy (jäljempänä Yritystila) ja Vuokralainen ( jäljempänä Vuokralainen ) tekevät vuokrasopimuksen alla mainitusta kohteesta seuraavien ehtojen mukaisesti: 1. SOPIMUSOSAPUOLET:

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä.

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. Käyttötarkoitus (_) Huoneiston käytöstä, kunnosta, kunnossapidosta ja/tai muutostöistä on sovittu liitteessä. 1. VUOKRANANTAJA 2. VUOKRALAINEN Nimi/Organisaatio Organisaation edustaja/yhteyshenkilö ja asema organisaatiossa Puhelin/Fax Y-tunnus Lähiosoite Pankkiyhteys Luottamuksellisuus (_) Sopimus on luottamuksellinen

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa

VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa VUOKRASOPIMUS Motonet-tavaratalon pysäköintialueen laajennusosa Vuokranantaja Vuokralainen Savonlinnan kaupunki y 0166906-4 jäljempänä kaupunki Olavinkatu 27 57130 Savonlinna BG-liikekiinteistöt Oy y 2191695-8

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue.

Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 Luonnos 15.10.2014. 2 Merimaskun Rantamakasiini -rakennus ja siihen kuuluva piha-alue. Naantalin kaupunki Vuokrasopimus 1 1 Osapuolet 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen T:mi Marita Lamberg, y-tunnus 1979727-5 2 Vuokrauskohde

Lisätiedot

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX.

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX. Perustiedot Vuokrakohde Vuokrakohteen pinta-ala Kioskin yksilöinti Vuokra-aika Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX Kioskin nimi Kioskiyrittäjän nimi Selvitys oikeudesta edustaa kioskiyrittäjää

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA

Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Tekninen lautakunta 20.6.2012 48 (Voimaantulo 1.8.2012 alkaen) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään

Lisätiedot

Vuokrausehdot. Näissä ehdoissa tarkoitetaan vuokraamolla vuokralleantajaa ja vuokraajalla vuokralleottajaa.

Vuokrausehdot. Näissä ehdoissa tarkoitetaan vuokraamolla vuokralleantajaa ja vuokraajalla vuokralleottajaa. Vuokrausehdot Näissä ehdoissa tarkoitetaan vuokraamolla vuokralleantajaa ja vuokraajalla vuokralleottajaa. 1. AUTON KÄYTTÖ - Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan autosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö

Lisätiedot

SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT

SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT SUOMEN AUTOVUOKRAAMOJEN LIITTO RY:N YLEISET VUOKRAUSEHDOT Voimassa 27.11.2002 alkaen Näissä ehdoissa tarkoitetaan vuokraamolla vuokralleantajaa ja vuokraajalla vuokralleottajaa. 1. AUTON KÄYTTÖ a. Vuokraaja

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.

MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus. MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin

Lisätiedot

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro:

Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VASTAANOTTOTILOJA KOSKEVA VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y- tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRALAINEN Nimi: Osoite: Puhelin/sp: Y-tunnus/kaupparekisteri nro: VUOKRAUKSEN KOHDE VUOKRASOPIMUKSEN

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.

NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali. NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (7) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntavirasto PL 4800 00099 Helsingin kaupunki puhelin (09) 310 8771 Ly-tunnus 0201256-6

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (7) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntavirasto PL 4800 00099 Helsingin kaupunki puhelin (09) 310 8771 Ly-tunnus 0201256-6 HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (7) HIETARANNAN UIMARANNAN UUDEN KAHVILA/RAVINTOLAN VUOKRAAMINEN. LLE Vuokranantaja Helsingin kaupunki Liikuntavirasto PL 4800 00099 Helsingin kaupunki puhelin (09) 310

Lisätiedot

Ilmankäsittelykone Huoltokirja

Ilmankäsittelykone Huoltokirja -SV 10-05-10V.A001 Sisällys 1 Takuuehdot... 1 1.1 Takuuaika... 1 1.2 Takuun sisältö... 1 1.3 Yleiset takuun rajoitukset... 1 1.4 Takuun rajoitukset... 1 1.5 Huoltoehdot takuuaikana... 1 1.6 Toimenpiteet

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 1 TUOTANNOLLISEN TILAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja: Vuokralainen: Sopimuksen tarkoitus: Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 Siparila Oy (jäljempänä

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRAN- ANTAJA LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 2167217-2 2. VUOKRA- LAINEN 3. VUOKRA- KOHDE 4. VUOKRA- AIKA Osoite Yhteyshenkilö C/O KIINTEISTÖ- OY, PL 3 02010 Toistaiseksi voimassa oleva Alkamispäivä

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet Vuokranantaja Imatran Seudun Yritystilat Oy (Y-tunnus 1561501-6) p. 05-235 2800, toimisto@imatran-yh.fi Esterinkatu 10 55100 Imatra Vuokralainen Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina / Bright Eyes & Sport Oy

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina / Bright Eyes & Sport Oy Kuopion kaupunki Sopimus 1 (5) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätös Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina 2018 2022/ Bright Eyes & Sport Oy

Lisätiedot

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen.

Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Rovanperän kelomökkien varausehdot Tehtyään varauksen asiakas saa laskun joko sähköpostiin tai kotiosoitteeseen. Varaus on sitova, kun ennakkovaraus, 20% varauksen hinnasta, on maksettu vahvistuskuitissa

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE)

MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) MAANVUOKRASOPIMUS MATKAVIESTINTUKIASEMA (YHTIÖNTIE) Maanvuokrasopimus perustuu yhdyskuntalautakunnan päätökseen xx x. SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) PL 52 02701

Lisätiedot

Vuokranantaja luovuttaa matkailuauton vuokralaiselle vuokrasopimuksen mukaisesti.

Vuokranantaja luovuttaa matkailuauton vuokralaiselle vuokrasopimuksen mukaisesti. 1 ASUNTOAUTO VUOKRAUSEHDOT Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa vuokrauksen kohteena olevan matkailuauton rek:no AIT-242 luovutushetkellä ja kestää siihen saakka, kunnes vuokralainen on palauttanut auton vuokranantajalle.

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

HINATTAVAN LAITTEEN/ KYLPYTYNNYRIN VUOKRASOPIMUSEHDOT

HINATTAVAN LAITTEEN/ KYLPYTYNNYRIN VUOKRASOPIMUSEHDOT Vuokra-aika HINATTAVAN LAITTEEN/ KYLPYTYNNYRIN VUOKRASOPIMUSEHDOT Vuokra-aika alkaa vuokrauksen kohteena olevan HINATTAVAN LAITTEEN eli kylpytynnyrin sovitulla luovutushetkella ja kesta a siihen saakka,

Lisätiedot

Vuokraukseen ei sisälly parkkipaikkoja.

Vuokraukseen ei sisälly parkkipaikkoja. LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA VUOKRALAINEN KOHDE Nousiaisten kunta y-tunnus 0135821-5 Hallintokuja 2 21270 Nousiainen Arkea Oy y-tunnus 2443151-8 Linnankatu 55 L 20100 Turku Vuokrakohteena

Lisätiedot

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI 1 VUOKRASOPIMUS 1.1 Sopijapuolet 1.2 Sopimuksen kohde Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Hyrynsalmen Pesu- ja siivouspalvelu, jäljempänä yritys Hyryntie 29, 89400 HYRYNSALMI

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS

PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS PORNAISTEN KUNNAN OMISTAMIEN PELTOJEN VUOKRAUS Kunnan omistamien peltojen vuokrauksen tarkoituksena on peltojen säilyttäminen viljely- ja tukikelpoisena. Vuokra-aika on 1.5.2018 30.4.2023, osassa pelloista

Lisätiedot

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Kylätalot käyttöön Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa? Anna Kulmakorpi 9.10.2013 Kylätalo-opas idea Kylätalot kuntoon hankkeesta, tarve kyselyn pohjalta toteutus 2011 KyläNyt-hankkeessa,

Lisätiedot

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX.

Perustiedot. Vuokrakohde. Vuokrakohteen pinta-ala. Kioskin yksilöinti. Vuokra-aika. Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX. Perustiedot Vuokrakohde Vuokrakohteen pinta-ala Kioskin yksilöinti Vuokra-aika Kioski saa olla kohteessa päivittäin kello XX-XX Kioskin nimi Kioskiyrittäjän nimi Selvitys oikeudesta edustaa kioskiyrittäjää

Lisätiedot

TOIMISTOHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS

TOIMISTOHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS TOIMISTOHUONEISTON VUOKRASOPIMUSLUONNOS 1. Osapuolet Vuokranantaja Vuokralainen 2. Vuokrakohde 3. Käyttötarkoitus Imatran Seudun Yritystilat Oy (Y-tunnus 1561501-6) p. 05-235 2800 Esterinkatu 10 55100

Lisätiedot

ENNAKKOVEROLIPPUMIESOPAS

ENNAKKOVEROLIPPUMIESOPAS ENNAKKOVEROLIPPUMIESOPAS - OPAS TOIMEKSIANTO- SUHTEEN KÄYTTÄMISESTÄ Työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettua vastiketta pidetään verotuksessa joko palkkana tai työkorvauksena. Tällä rajanvedolla

Lisätiedot

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman

yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai riippumattoman 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE: VEROHALLINNON PÄIVITYS OHJEESEEN PALKKA JA TYÖKOR- VAUS VEROTUKSESSA Verohallinto on päivittänyt ohjetta, jossa käsitellään palkan ja työkorvauksen välistä rajanvetoa. Päivitetyssä

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS (1)

MAANVUOKRASOPIMUS (1) MAANVUOKRASOPIMUS (1) Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Sovellettava laki: Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä a) Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei tietoja voi yksipuolisesti muuttaa ja ne

Lisätiedot

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA

Joutsan kunta Y-tunnus Länsitie 5, PL 20, JOUTSA 1(6) VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 VUOKRANANTAJA: Joutsan kunta Y-tunnus 0174108-9 Länsitie 5, PL 20, 19651 JOUTSA 1.2 VUOKRALAINEN Grundfos Environment Finland Oy Y-tunnus: 1599796-6 PL 1036 00101 HELSINKI

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Helsingin Teerikukonkuja 3-nimisessä varastorakennuksessa, osoitteessa Teerikukonkuja 3, Helsinki.

Kiinteistö Oy Helsingin Teerikukonkuja 3-nimisessä varastorakennuksessa, osoitteessa Teerikukonkuja 3, Helsinki. VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja PL 327 (Uudenmaankatu 16 A) 00121 Helsinki. Matti Jokinen 010633990 matti.jokinen@merimieselakekassa.fi Vuokralainen arto.hiltunen@hel.fi Vuokralaisen yhteyshenkilö Jarmo Lehto

Lisätiedot

Vuokranantaja TVT Asunnot Oy Y-tunnus 0872109-9 Käsityöläiskatu 3 20100 TURKU puh. (02) 330 000

Vuokranantaja TVT Asunnot Oy Y-tunnus 0872109-9 Käsityöläiskatu 3 20100 TURKU puh. (02) 330 000 VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja TVT Asunnot Oy Y-tunnus 0872109-9 Käsityöläiskatu 3 20100 TURKU puh. (02) 330 000 Vuokralainen Turun Kaupunki Y- tunnus 0204819-8 Kiinteistöliikelaitos, tilapalvelut Yliopistonkatu

Lisätiedot

SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen

SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki 1.2 Espoon kaupunki PL 5, 02771 Espoo 1.3 Vantaan kaupunki Asematie

Lisätiedot

Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely

Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely Vantaa 8.5.2017 Riskivakuutushanke Ympäristöministeriön toimeksiannossa keskityttiin selvittämään kotivakuutuksen tuomaa turvaa ja toisaalta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) xx.x Liikuntavirasto/Meri osastopäällikkö xx , xx. Helsingin kaupungin Liikuntavirasto

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) xx.x Liikuntavirasto/Meri osastopäällikkö xx , xx. Helsingin kaupungin Liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) KIOSKIVAUNUPAIKKA MUNKKINIEMEN UIMARANNALTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2017 000055 Liikuntavirasto/Meri osastopäällikkö xx.3.2017, xx Vuokrakohde ja käyttötarkoitus

Lisätiedot

Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA

Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA Akkulaturit OMISTAJAN KÄSIKIRJA SISÄLLYSLUETTELO VAROITUKSIA 2 LATAUS 2 VIANETSINTÄ JA HUOLTO 3 TAKUU 5 VAROITUKSIA Älä käytä laturin seinäpistokkeessa jatkojohtoa, jos mahdollista. Jos joudut käyttämään

Lisätiedot

Vuokralaiset Soukan Lennokkikerho ry/ Pekka Engblom (kentän varapäällikkö) Soukankaari 13 G 74 02360 Espoo

Vuokralaiset Soukan Lennokkikerho ry/ Pekka Engblom (kentän varapäällikkö) Soukankaari 13 G 74 02360 Espoo Vuokrasopimus Vuokranantaja Espoon kaupunki 0101263-6 vuokrauspäätös: Tonttipäällikkö 22.8.2012 252 vuokranantajan edustaja: Tonttiyksikkö osoite: Virastopiha 2 C/PL 49, 02070 Espoon kaupunki valmistelija:

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Tuoteseloste Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Yksityiskäyttöiset henkilö- ja pakettiautot Voimassa 1.1.2010 alkaen Sisältö 1. Miksi ajoneuvo pitää vakuuttaa? 3 2. Toyota Liikennevakuutus 3

Lisätiedot

1.1 Sopijapuolet Rantasalmen kunta, jäljempänä kunta Y-tunnus Poikkitie RANTASALMI

1.1 Sopijapuolet Rantasalmen kunta, jäljempänä kunta Y-tunnus Poikkitie RANTASALMI SOPIMUS TEOLLISUUSTILAN VUOKRAAMISESTA 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA KOHDE 1.1 Sopijapuolet Rantasalmen kunta, jäljempänä kunta Y-tunnus 0166507-1 Poikkitie 2 58900 RANTASALMI Sawoboat Engineering Oy, jäljempänä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Osastopäällikkö 33, 11.6.2014. Toimisto- ja koulutus- sekä terapiatiloina

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Osastopäällikkö 33, 11.6.2014. Toimisto- ja koulutus- sekä terapiatiloina HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) RASTILAN RAVINTOLAN YLÄKERRAN VUOKRASOPIMUS Sopimuksen numero HEL 2014-007699 Kaupungin päätös Osastopäällikkö 33, 11.6.2014 Vuokra-alueen käyttötarkoitus Vuokranantaja

Lisätiedot

Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016

Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016 Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla Paavo Rousku 8.1.2016 ITSENSÄ JA OMAISUUTENSA SUOJAUS Suunnittele matkareitti huolella (myös vara) Yövy leirintäalueilla tai isohkoilla rasteilla Ajonkin

Lisätiedot

Asuntoauto vuokraehdot

Asuntoauto vuokraehdot Asuntoauto vuokraehdot 1. VUOKRA-AJAN ALKAMINEN Vuokra-aika alkaa matkailuauton luovutushetkestä. 2. VARAUSMAKSU / PANTTI Varausmaksu on 300. Varausmaksu suoritetaan seitsemän päivän kuluessa ja sillä

Lisätiedot

KAUPUNKIMOOTTORIVENEEN KÄYTTÖSOPIMUS

KAUPUNKIMOOTTORIVENEEN KÄYTTÖSOPIMUS KAUPUNKIMOOTTORIVENEEN KÄYTTÖSOPIMUS 1) OSAPUOLET 1.1 Harmaja 10 Oy, Y-tunnus: 2789909-5 (jäljempänä Skipperi ) 1.2 Palvelun käyttäjä (jäljempänä Käyttäjä ) Jäljempänä Skipperiä ja Käyttäjää voidaan kutsua

Lisätiedot

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT

Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Saimaan Satamat Oy Satamatie 4 80220 Joensuu VENESATAMASÄÄNNÖT Venesatamasäännöt koskevat kaikkia Saimaan Satamat Oy:n ylläpitämiä ja hallinnoimia venepaikkoja, niiden talvisäilytysalueita sekä kalastusvälinevajoja.

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto

HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) LIIKUNTAVIRASTO. Liikuntajohtaja (.2015) Helsingin kaupungin liikuntavirasto HELSINGIN KAUPUNKI VUOKRASOPIMUS 1 (5) VUOKRASOPIMUS TMI MERCARTON KANSSA LAUTTASAAREN UIMARANNAN KIOSKI- JA VARASTOTILOISTA Sopimuksen numero Kaupungin päätös HEL 2015-000717 Liikuntajohtaja (.2015) Vuokra-alueen

Lisätiedot

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015)

Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) Kunnanhallitus 7.9.2015 152 (Voimaantulo 1.10.2015) KUNNAN OMISTAMIEN TILOJEN VUOKRAUS / OHJEET JA TAKSA Kunnan omistamien ja hallitsemien eri tilojen vuokrauskäytäntö ja vuokratasot määritellään tällä

Lisätiedot

E S I S O P I M U S OSAPUOLET

E S I S O P I M U S OSAPUOLET Sivu 1/5 E S I S O P I M U S OSAPUOLET 1. Joensuun Pesäpallon Tukisäätiö sr c/o Ari Mononen Rantakatu 25 c, 80100 Joensuu Yhteyshenkilö: Ari Mononen Puh. 0400 803040 Y-tunnus: (jäljempänä Vuokranantaja)

Lisätiedot

Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 )

Rakennusalan töitä koskeva kuluttajasopimus (laskutyö yli 10 000 ) Tätä sopimuslomaketta käytetään urakkasopimuksissa, joiden sisältönä on Rakennusalan töitä koskevissa yleisiissä kuluttajasopimusehdoissa tarkoitettu kuluttujaurakka TILAAJA E-mail URAKOITSIJA E-mail Kaupparekisterinro

Lisätiedot

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Nro 3060

LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS Nro 3060 LIIKEHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRAN- ANTAJA 2. VUOKRA- LAINEN 3. VUOKRAUS- KOHDE ESPOON KAUPUNKI / TILAKESKUS -LIIKELAITOS Virastopiha 2B, 5.krs 02070 Yhteyshenkilö Pankki ja tilinumero Y-tunnus Puhelin

Lisätiedot

Luonnos Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus ) Purokatu 1, Raisio

Luonnos Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus ) Purokatu 1, Raisio 1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2) Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 1.2 Vuokralainen Raision seudun koulutuskuntayhtymä (y-tunnus 0204427-7) Purokatu 1, 21200 Raisio

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 23.4.2016 välittäjäkoelautakunta. Kysymys 1 Kysymys 1 a) Välityslain mukaan välityspalkkion maksaa toimeksiantaja. On kuitenkin mahdollista, että vuokravälitystä koskevat toimeksiantosopimukset kohtaavat, jolloin välityspalkkio jaetaan osapuolten

Lisätiedot

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061

Rakenta Oy 2407354-6. Helsinki. Sergey Kovalev 044-919 0061 SOPIMUS OSOITE- JA POSTITUSPALVELUISTA TILAAJA Toiminimi Y-tunnus Kotipaikka Yhteyshenkilö Osoite Puhelin Sähköposti Maksuehdot 14 pv netto, laskutus 3-12 kk välein, 1. vuosi ennakkomaksu 240 e (hintaan

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. Sopimusaluetta voidaan myös muuttaa, mikäli leirintäaluerakennusten tms. sijainti muuttuu.

VUOKRASOPIMUS. Sopimusaluetta voidaan myös muuttaa, mikäli leirintäaluerakennusten tms. sijainti muuttuu. VUOKRASOPIMUS OSAPUOLET Kokkolan kaupunki (jäljempänä vuokranantaja) Pink Olive, Erkki Ahtiainen tmi (jäljempänä vuokraaja) Ly-tunnus 2223661-2 p. 0400-504 606 sähköposti: erkki.ahtiainen@kokkola-camping.fi

Lisätiedot

Opiskelijoiden tietokonelaitteistoa koskeva sopimus

Opiskelijoiden tietokonelaitteistoa koskeva sopimus Opiskelijoiden tietokonelaitteistoa koskeva sopimus 1. Sopimuksen osapuolet Optima (alla nimettynä Optima ) Optiman täysi-ikäinen allekirjoittanut opiskelija, tai alaikäisen Optiman opiskelijan allekirjoittanut

Lisätiedot

KÄYTTÖSÄÄNTÖ YHTEISKÄYTTÖAUTOT. Yhtymähallitus 19.9.2011

KÄYTTÖSÄÄNTÖ YHTEISKÄYTTÖAUTOT. Yhtymähallitus 19.9.2011 KÄYTTÖSÄÄNTÖ YHTEISKÄYTTÖAUTOT Yhtymähallitus 19.9.2011 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ Ii Pudasjärvi Simo Utajärvi Vaala Piisilta 1, 91100 Ii Puh (08) 587 561 00 Faksi (08) 553 6507 www.oulunkaari.com 1 1. Yhteiskäyttöauton

Lisätiedot

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.

Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä. MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite

Lisätiedot

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.

1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046. Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen

Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungi

Lisätiedot

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016

Liite 6 Kaupunginhallitus 2.5.2016 MAANVUOKRASOPIMUS Allekirjoittaneet ovat tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen, joka korvaa sopimusosapuolten 28.10.2013 allekirjoittaman maanvuokrasopimuksen. Vuokranantaja Ulvilan kaupunki (0204910-7)

Lisätiedot

Yleiset Sopimusehdot

Yleiset Sopimusehdot Yleiset Sopimusehdot Mikäli yksittäisessä vuokrasopimuksessa ei ole kirjallisesti sovittu täydentävistä määräyksistä, noudatetaan jokaisessa vuokrasuhteessa näitä Yleisiä Sopimusehtoja. 1. Perävaunu Mallista,

Lisätiedot