Näkemisen taito. Monimuotoisuus on ihmisen ansiota. Meillä kaikilla on jotain opittavaa Lailalta ja Karilta: Mitä Linné näki Suomessa

Transkriptio

1 Sähköyhtiösi asiakaslehti Meillä kaikilla on jotain opittavaa Lailalta ja Karilta: Kajsan tärkein viesti: Monimuotoisuus on ihmisen ansiota Mitä Linné näki Suomessa Näkemisen taito Yrittäjien Pohjanmaa Esse Elektro-Kraftin, Herrforsin, Pietarsaaren Energialaitoksen, Kruunupyyn Sähkölaitoksen, Uudenkaarlepyyn Voimalaitoksen ja Vetelin Sähkölaitoksen asiakkaille. KATTERNÖ 1

2 Kolme kysymystä JOHN CHRISPINSSON, jolla on norjalaiset sukujuuret ja suomalainen perhe, on toimittaja ja kirjailija. Työskennellyt radiossa ja TV:ssä, johtaa konferensseja joiden aihepiirit vaihtelevat taivaan ja maan välillä. Kirjoittanut teokset Den glömda historien om svenska öden och äventyr i öster i tusen år ja Den gråtande diktatorn G.A. Reuterholm, synt. Siuntiossa, sittemmin yksi valtakunnan johtajista. Sisältö Kestävää vai ei? Tiedätkö, miten suuri sähkölaskusi on? Mikä on parasta Suomessa? Parasta Suomessa on, että yhtä aikaa tuntuu siltä kuin olisi kotona ja poissa. Kodin tuntua tuo minulle Suomen kaksi kansalliskieltä, joista toinen on minun kieleni, ruotsi. Maa tuntuu läheiseltä, kun Helsingissä kadunnimet näkyvät molemmilla kielillä, kun kuulee ruotsia kaupoissa, TV:ssä/radiossa, ravintoloissa, teattereissa, kirjastossa ja arkistossa. Se muistuttaa siitä, että meidän pitäisi oikeastaan olla samaa maata, koska meillä on ollut tuhat vuotta sama uskonto, samat perinteet ja samat rakenteet. Jos se päivä joskus tulee, että voimme puhua keskenämme vain englantia, silloin Suomi muuttuu minulle Viron kaltaiseksi. Toki mielenkiintoinen naapurimaa, mutta ei kuin kotona. Parasta Suomessa on myös se, että pidän maata vähän vanhanaikaisena sanan myönteisessä mielessä. Ehkä ihmiset osoittavat enemmän kunnioitusta toisilleen, omalle historialleen ja etenkin Kuolemalle. Mikä on parasta Ruotsissa? Parasta Ruotsissa on, että se on niin outo. Ruotsalaiset kuvaavat itseään keskivertona ja Ruotsia varovaisuuden maana, mutta itse asiassa Ruotsi kuuluu maailman äärimmäisyysmaihin. Sekä asenteissa että laeissa Ruotsi on aivan omalla planeetallaan ja odottaa muun maailman muuttuvan vähitellen kaltaisekseen. Tämä vastakohtaisuus on kummallinen, ja sen vuoksi Ruotsi on eksoottinen ja omituinen maa, jota on edelleen jännittävä löytää. Parasta on myös tasa-arvoihanteemme, oikeus sosiaaliseen luokkanousuun. Vain Ruotsissa (ja Suomessa) on aina ollut talonpoikia maan parlamentissa. Mitä elämänlaatu sinulle merkitsee? Elämänlaatu on hiljaisuutta. Elämme maailmassa, joka pälättää, lörpöttelee ja twiittaa. Kaikkea sanottua ei ehkä ole aivan elintärkeää kuulla. Vasta hiljaisuudessa omat aivot voivat ajatella omia ajatuksia. Vasta silloin voi tunnustella, miltä oikeasti tuntuu. Hiljaisuuden avulla pääsemme lähemmäs itseämme, luontoa, luomakuntaa ja itse asiassa myös toisia ihmisiä. Turpeen käyttöä tulisi lisätä 4 Ovatko jesuiitit palanneet? 5 Ihminen ja monimuotoisuus 6 Vihreän sävyjä 12 Ei, meri ei happamoidu 16 Pohjanmaan tarmolla 22 Näkemisen taito 24 Linnén matka Suomeen 32 Erilaisten tukien aika on ohi 40 Katkonaisuus ominaisuus joka kaikkien on syytä tiedostaa 42 Energiataseen jättiharppaus 44 Vieskan Voima esimerkillisen lähellä 46 Katternö Vastaava julkaisija Stefan Storholm, Kauppiaankatu 10, Pietarsaari, puh. (06) , faksi (06) , stefan.storholm@katterno.fi, Osoitteenmuutokset Siv Granqvist, tel. (06) , siv.granqvist@katterno.fi Projektipäällikkö Svenolof Karlsson, Toimittajat Svenolof Karlsson, Johan Svenlin, Susanne Strömberg Käännös Paula Bertell Layout Gun-Marie Wiis, Kaj Frilund, Terje Tiilikka Kansikuva Karl Vilhjálmsson Paino Forsberg 2014 Växt: Solanum tuberosum Växtplats: odlad mark Datum: 4 juli 1952 E uroopan energiantuotannon investoinneista % perustuu nykyään erilaisille tukimekanismeille. Perinteisesti matalan riskin hankkeista onkin tullut korkeariskisiä. Investoijat eivät taatusti ryhdy rahoittamaan Euroopan energiamuutosta, ellei Eurooppaan saada pitkäjänteistä uskottavaa energiapolitiikkaa, totesi Fortumin pääekonomisti Simon-Erik Ollus hiljattain. Suomi noudattaa trendiä omalla tavallaan. Nykyään ympäristövaatimukset ohjaavat täysin energiapolitiikkaamme. Poliittiset toimet seuraavat toisiaan hyvinkin ennakoimattomalla tavalla. Selviytyäkseen kunnianhimoisista ilmastotavoitteista vuoteen eduskunta hyväksyi biopolttoaineiden ja tuulivoiman laajan tukipaketin, joka astui voimaan v.. Heti seuraavana vuonna biopolttoaineiden tukea leikattiin kolmasosalla ja lämmöntuotantoon käytettävä turve laitettiin verolle. Tuulivoiman tuki on nykyään /MWh, mutta biopolttoaineet joutuvat tyytymään euroon. Tämän politiikan seuraukset ovat olleet tuhoisia. Metsäpolttoaineiden ja turpeen käyttö on vähentynyt, kun taas hiilen käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Samaan aikaan rakennamme tuulivoimaa kiivasta vauhtia, tavoitteena MW vuoteen mennessä. Kaikkein iloisimpia siitä ovat tuulivoimamarkkinoita hallitsevat ulkomaiset valmistajat. Jos tuulivoimaa rakennetaan tavoitteen mukaisesti, Suomesta valuu miljardia euroa ulkomaille parantamatta merkittävästi oman maan työllisyyttä. Entä jos tuki sen sijaan suunnattaisiin omiin metsäpolttoaineisiimme siten, että kotimaiset tuotteet metsäkoneista polttolaitoksiin saataisiin käyttöön. Ja niin että puupolttoaineen korjuu ja hyödyntäminen, kuljetuksista voimaloiden käyttöön, työllistäisi ja tuottaisi verotuloa. Tämä tilanteessa, jossa Suomen metsät kasvavat ennennäkemätöntä vauhtia ja kasvu ylittää hakkuut miljoonalla kiintokuutiometrillä vuodessa. Polttoaineiden nettotuonti Suomeen maksaa nykyään noin miljardia euroa vuodessa; se on samaa tasoa kuin Suomen koko nettolainanotto vuodessa (n. miljardia euroa). Millä logiikalla tässä tilanteessa aletaan verottaa omaa turvetta mikä lisää suoraan energiantuonnin määrää? En myöskään ymmärrä akateemista ajatuskulkua siitä, että turve on hitaan kasvunsa vuoksi leimattava fossiiliseksi polttoaineeksi. Suomen turvevarojen energia-arvo kasvaa TWh vuodessa, mutta käyttö on TWh/v. Turpeenkorjuusta huolimatta suot siis sitovat enemmän hiilidioksidia kuin mitä turpeenpoltto tuottaa. Jos turpeenkäyttö halutaan lopettaa, samalla tehdään liki suomalaista työttömäksi ja kasvatetaan tuontipolttoainelaskua lähes puoli miljardia euroa. Sillä, joka kutsuu tätä kestäväksi kehitykseksi, on kova työ todistaa väitteensä. STEFAN STORHOLM, TJ, KATTERNÖ u Marja Myllymäki, Veteli En osaa sanoa, paljonko sähköenergia maksaa, mutta sen tiedän, että Vetelin Sähkölaitos toimittaa koko Suomen halvinta sähköä. Mieheni maksaa sähkölaskun, joten en tiedä tarkkaa summaa. u Sixten Ahlsved, Teerijärvi Vuosikulutuksemme on noin kwh, ja maksamme kait noin euroa vuodessa. Suunnilleen. u Arto Perkkilä, Veteli Meillä on öljylämmitys, joten en ole niin tarkasti selvillä sähkön hinnasta. Puhuimme siitä vaimoni kanssa aivan hiljattain, mutta en nyt muista hintaa. Lalle Broberg u Sirpa Koto, Veteli Meidän vuosikulutuksemme on noin kwh, mutta mikä sähkölaskun loppusumma on, sitä en uskalla arvailla. Lehden aiempia numeroita on luettavissa osoitteessa 2 KATTERNÖ KATTERNÖ 3

3 Turpeen käyttöä tulisi lisätä Ovatko jesuiitat palanneet? Monenlaista hyötyä syntyisi sen kotimaisen polttoaineen käytön lisäämisestä, jota meiltä löytyy yllin kyllin, Mats Nylund kirjoittaa. u Viime vuodet ovat tuoneet muassaan useita muutoksia, jotka vaikuttavat niin Euroopan kuin Suomenkin energiapolitiikkaan. USA:n liuskekaasun käyttö vaikuttaa kivihiilen hintaan. Sähkönkysyntä ei ole talouskriisin vuoksi kasvanut odotetulla tavalla. Saksa päätti Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden jälkeen luopua ydinvoimastaan, mutta tämän päätöksen järkevyyttä on jo nyt kyseenalaistettu. Ukrainan kriisi osoittaa, ettei Venäjä epäröi käyttää vientienergiaansa poliittisena aseena. Kaikki tämä puoltaa energiahuoltomme omavaraisuuden lisäämistä Suomessa. Olemme useiden vuosien ajan vaikeuttaneet epäonnistuneilla poliittisilla päätöksillä kotimaisen biopolttoaineen, turpeen, käyttöä energialähteenä. Vuonna 2013 turpeen käyttö supistui maassamme peräti 34 %, ja monet seikat viittaavat suuntauksen jatkuvan edelleen tänäkin vuonna. Turpeen sijasta ei käytetä uusiutuvaa puuhaketta vaan kivihiiltä. Vanhasen hallitus otti käyttöön täysin uuden turveveron, joka välittömästi heikensi turpeen kilpailukykyä kivihiileen nähden. Vihreät vaati viime hallitusneuvotteluissa, että energiaturpeen käyttö on lopetettava. Onneksi niin ei sentään käynyt, mutta valitettavasti turveveroa päätettiin korottaa, eikä vain kerran, vaan kahdesti. Nyt kehysbudjettiriihessä hallitus onneksi perääntyi toisesta korotuksesta. Kuvaan kuuluu myös, että turvetuotannon lupaprosessi on luvattoman hidas. Niinpä turvesoita poistuu tuotannosta huomattavasti suurempi pinta-ala kuin mitä uusia tuotantolupia myönnetään. Turpeenkorjuun ja polton vastainen kampanja on kovaa ja harhaanjohtavaa, mm. ympäristöjärjestöjen taholta. Yhtäältä väitetään, että turpeenpolton hiilidioksidipäästöt ovat niin suuria, että poltto on lopetettava; toisaalta väitetään, että turpeenkorjuu aiheuttaa suurta vahinkoa vesistöillemme. Lisäksi samat järjestöt väittävät, että meidän on suojeltava jäljellä olevat suot luonnontilaisina ja että sen vuoksi uusia turvesoita ei saisi avata. Kaikkien näiden väitteiden sisältö on hyvin kyseenalainen, vaikka niitä käytetäänkin ahkerasti. Muutamia faktoja: Turvekerros kasvaa Suomessa 0,1 10 mm vuodessa. Emme käytä nykyään kuin vajaat puolet kasvusta, joten minkäänlaista vaaraa turpeen loppumisesta ei ole. Liki kolmasosa (29 %) Suomen maa-alasta on turvesoita, yhteensä 9,3 hehtaaria. Nostamme turvetta hehtaarilla eli vain runsaalla 0,6 %:lla pinta-alasta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että luonnontilaisia soita on 3,91 miljoonaa hehtaaria ja että niistä 1,13 milj. hehtaaria on suojeltu. On totta, että turpeennosto aiheutti ja 1980-luvuilla humuspäästöjä ja happamoitumista, koska valumavedet johdettiin suoraan vesistöihin, mutta 2000-luvulla käyttöön otetuissa turpeenottopaikoissa on keräilyojat ja tulvasuojat ja valumavesien laatua valvovat sekä yhtiöt että ympäristöviranomaiset. Tutkijat ovat laskeneet, että Suomella on turpeessa suuremmat polttoainevarat kuin mitä norjalaisilla on Pohjanmeren öljyssä! Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi nopeasti lisätä turpeen käyttöä sen sijaan, että vaikeutamme ja tyrehdytämme sitä. Kansantaloudellisista syistä, sillä turve on kotimaista ja kivihiili tuontitavaraa. Työllisyyssyistä, sillä turveteollisuus tarjoaa jo nykyään ihmiselle työtä vuosittain. Turvallisuuspoliittisista syistä, tuontienergiariippuvuuden vähentämiseksi. On korkea aika miettiä asiat uusiksi. MATS NYLUND kansanedustaja Karl Vilhjálmsson HMAB:n toim.joht. Seppo Tupeli ja Härjedalenin kunnanhallituksen varapuh.joht. Anders Häggkvist Stentjärnsmyrenillä. u Mielestäni on erittäin todennäköistä, että 1800-luvun lopulta lähtien havaittu lämpötilan nousu johtuu osin kasvihuonekaasujen lisääntymisestä. Sitä tuskin voi vedenpitävästi todistaa, sillä emme voi tietää, mitä Luonto olisi tehnyt, jos kasvihuonekaasut olisivat jääneet samalle tasolle kuin 150 vuotta sitten. On pikemminkin niin, että lämpeneminen on erittäin todennäköistä, useiden tekijöiden esim. lähinnä laboratoriomittausten ja yksityiskohtaisten kasvihuonekaasujen absorptiospektrien tutkimusten perusteella. Muita mahdollisuuksia ei kuitenkaan voida sulkea pois. Olemme tähän mennessä havainneet maapallon lämpötilan nousseen n. 0,8 astetta. Samanaikaisesti kasvihuonekaasujen säteilyteho on kasvanut noin 2,7 W/m2. Jos lämpeneminen johtuisi pelkästään kasvihuonekaasuista, ilmastoherkkyyden arvo olisi noin 0,3 C/Wm-2. Tällöin ilmasto olisi 25 vuoden päästä todennäköisesti 0,4 astetta lämpimämpi kasvihuonekaasujen vaikutuksen kasvaessa 3,7 W/ m2:iin (arvo vastaa hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumista). Kuten useimmat tietävät, IPCC on antanut hiilidioksidiarvojen kaksinkertaistumisesta johtuvan muutoksen vaihteluväliksi 1,5 C 4,5 C. Laskelma perustuu nykyisten yleisten virtausmallien mallisimulaatioista tehtyihin asiantuntija-arvioihin. Ja tämä ilmoittamatta todennäköisintä arvoa. Tämä on rehellinen tapa havainnollistaa sitä samaa suurta epävarmuutta, joka vallitsi 35 vuotta sitten. Miten tähän tulisi suhtautua? Ensinnäkin, mielestäni kaikkiin mallisimulaatioiden tuloksiin kannattaa suhtautua tietyllä varauksella, sillä tulevaisuuden sään arviointi ei yksinkertaisesti ole mahdollista ja tämän takia myös tulevaisuuden ilmaston arviointi on suurilta osin mahdotonta. Mallisimulaatiot ovat lisäksi erityisen herkkiä ilmastoherkkyyteen vahvasti vaikuttaville tekijöille. Se liittyy pilvien ja konvektiivisten prosessien käsittelyn vaikeuteen; molemmat ovat erittäin tärkeitä ilmastoherkkyyden kannalta. Huoli ilmaston lämpenemisestä liittyy lähinnä hiilidioksidin määrän kasvuun, joka puolestaan johtuu siitä, että kaikista energianlähteistä käytämme eniten fossiilisia polttoaineita (yli 80 %) ja bioenergiaa (yli 10 %). Loppu muodostuu ydinenergiasta, vesivoimasta sekä vähäisessä määrin tuuli- ja aurinkoenergiasta. Energiantarve on huomattavasti suurempi kuin energian tarjonta; puolella maapallon väestöstä ei ole kattavaa energiaverkkoa ja 1,3 miljardilla ihmisellä ei ole sähköä. Tämänkaltaisessa tilanteessa puhe energian käytön vähentämisestä kertoo sekä syvästä tietämättömyydestä että lähes täydellisestä suhteellisuudentajun puutteesta. Vuonna 2050 energiaa tarvitaan noin TWh/vuodessa eli noin kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Sitä ei voi mitenkään tuottaa tuuli- ja aurinkovoimalla etenkään suurkaupungeissa, joissa on jo nyt yli 10 miljoonaa asukasta. Emme selviä tulevaisuuden energiantarpeesta ilman ydinvoimaa, jos joudumme välttämättä luopumaan fossiilisista energianlähteistä. Eivätkä maapallon köyhät maat aio kysyä Euroopan tai USA:n poliitikoilta lupaa, mitä energianlähteitä he saavat käyttää; niin kuin ei Kiinakaan tehnyt emmekä me 1900-luvulla, kun rakensimme oman energiahuoltomme. Toteuttaakseen eettiseksi katsomaansa järjestelmää toisin sanoen uhratakseen ihmiskunnan köyhemmän väestönosan hieman lämpimämmän maailman pelossa tietyt yksilöt haluavat mennä vieläkin pidemmälle ja ottaa käyttöön moraalisia periaatteita, jotka olisivat tieteen yläpuolella. Tällöin puhutaan hy- Karl Vilhjálmsson västä tieteestä, joka on poliittisen yhteiskunnan määrittelemää tai jota yhteiskunta johdattelee sellaisille raiteille, joissa tiede valjastetaan tuottamaan sitä, mitä vallalla oleva poliittinen yhteiskunta juuri sillä hetkellä haluaa tai on suunnitellut. Vaikka tämä kuulostaakin erittäin absurdilta, tietyt voimat pyrkivät jo nyt tähän suuntaan. Nykyistä ilmastokysymystä ei enää ohjaa järkiperäinen ajattelu siitä on tullut ideologia tai pikemminkin uskonto. Etenkin Pohjoismaissa se on täyttänyt viime vuosisadan maallistumisen jättämän tyhjiön. Tästä syystä ilmastokeskustelusta on tullut niin irrationaalista ja minun kaltaiselleni agnostikolle epämiellyttävää ja lähes uhkaavaa. Sähköposteja ja blogiväitteitä lukiessani huomaan, ettei niissä keskustella tieteellisestä panoksestani vaan eniten tuohtumusta herättää puhdasoppisuuden ja uskonlujuuden puutteeni. Onko tosiaan menty jo niin pitkälle, ettei edes tiede ole enää rationaalisen ajattelun turvapaikka? Olen alkanut ymmärtää, millaista 1600-luvun tieteilijöiden elämä oli jesuiittojen varmistaessa kovalla kädellä, että kaikki ajattelivat oikealla tavalla. LENNART BENGTSSON on Pohjoismaiden ylivoimaisesti ansioitunein ilmastotutkija, mm. Readingin ja Uppsalan yliopistojen professori. Tämä on kooste Katternö-lehden 1/2013 -numerossa esiintyneen Lennart Bengtssonin kirjoittamasta pidemmästä artikkelista. Artikkelin alkusysäyksenä olivat reaktiot, jotka seurasivat Bengtssonin liittymistä brittiläisen aivoriihen, Global Warming Policy Foundationin, tieteelliseen neuvostoon. Yhdistystä pidetään ilmastoskeptisenä. Bengtsson joutui eroamaan neuvostosta vihakampanjan takia, sillä kampanja sai hänet pelkäämään terveytensä puolesta. Hän on sittemmin saanut suurta tukea kansainväliseltä tiedeyhteisöltä, kuten muun muassa The Times on kuvannut useissa artikkeleissaan. 4 KATTERNÖ KATTERNÖ 5

4 Karl Vilhjálmsson Onko ihminen uhka vai mahdollisuus? Miten ihminen vaikuttaa biologiseen monimuotoisuuteen? Kajsa Olandersson teki aiheesta laajaa kiinnostusta herättäneen tutkimuksen. Ihminen ja monimuotoisuus 6 KATTERNÖ KATTERNÖ 7

5 Karl Vilhjálmsson Opettaja ja ohjaaja Rutger Staaf tarjosi idean. Ympäristötiedon opiskelija Kajsa Olandersson piti ideaa niin kiintoisana, että hän laati siitä pitkän tutkimusraportin. Mikä on ihmisen merkitys biologiselle monimuotoisuudelle? Mikä on ihmisen merkitys Avoin maisema on biologisesti rikkain Ihminen kuvaa itseään usein suurena ympäristöroistona, luonnon vihollisena. Mutta itse asiassa ihminen on meidän osassamme maailmaa edistänyt luonnon monimuotoisuutta mitä suurimmassa määrin, Kajsa Olandersson toteaa epätavallisessa ja tärkeässä tutkimuksessaan. Kajsa Olandersson syventyi asiaan ympäristötiedon kurssilla Lagmansgymnasiet-lukion viimeisellä luokalla ( ) Ruotsin Varan kunnassa. Tutkimus, -sivuinen painettu teos, on otsikoltaan Biologinen monimuotoisuus. Ihminen on tärkeä tekijä. Ihmisen läsnäolon myönteisiä vaikutuksia Ruotsin ekosysteemeihin. Tärkeänä innoittajana toimi Kajsan opettaja ja ohjaaja Rutger Staaf. Biologinen monimuotoisuus on monitahoinen käsite, jossa on muun muassa kyse vaihtelun laajuudesta kolmella tasolla: ekosysteemien, lajien ja geenien tasolla. Luonto lähtee siitä, että ekosysteemin lajit kilpailevat keskenään. Kaikki yrittävät ottaa paikkansa. Ekosysteemi toimii parhaiten, kun sen lajeilla on eri kasvukaudet. Silloin ekosysteemin resursseja hyödynnetään optimaalisesti, Kajsa Olandersson sanoo. Lajitasolla tarkoitetaan lajien monimuotoisuutta ja niiden roolia ekosysteemissä. Jotkut ovat avainlajeja esim. paju ja mustikka. Jos ne katoavat, sillä on suuri vaikutus myös muihin lajeihin. Geenitasolla tarkoitetaan, että laji tarvitsee monia yksilöitä ja niiden erilaista geenikoostumusta, jotta muodostuvat geenimutaatiot eivät saa liian hallitsevaa asemaa. Historian merkitys Luonnon- ja kulttuurihistorian kehitys on tärkeä lähtökohta haluttaessa ymmärtää biologista monimuotoisuutta. Ihminen puuttui ensimmäisen kerran laajemmin luontoon täällä meillä noin vuotta sitten maanviljelyn käynnistyessä. Luultavasti puut kaadettiin aluksi käsin, mutta myöhemmin peltoaukeita raivattiin kaskeamalla vehnän, ohran ja muiden viljelyyn, Kajsa Olandersson sanoo. Parin vuoden kuluttua viljelysmaan ravinteet oli kulutettu ja niinpä raivattiin uutta maata. Eläimet saivat laiduntaa hylätyillä viljelymailla, ja se esti metsän leviämistä takaisin alueelle. Maanviljelypintaala kasvoi uusia peltotilkkuja raivattaessa, ja sillä oli lopulta suuri vaikutus luonnonympäristöön. Biologinen monimuotoisuus rikastui näin syntyneiden uusien kasviympäristöjen ansiosta; kilpailussa heikommin menestyvien lajien elinympäristö laajentui. Etelä-Skoonen siitepölyanalyysit osoittavat lajien monimuotoisuuden kasvaneen noin % maanviljelyn kolmena ensimmäisenä vuosituhantena. Ihmisen näin luomat runsaskasviset maat tarjosivat elintilaa myös monille mehiläisille ja ampiaisille. Kajsa Olandersson siteeraa biologi ja kirjailija Stefan Edmania: Hyötykasvien pölytys on hyvä esimerkki suunnattoman arvokkaasta ilmiöstä. Voimme globaalista näkökulmasta kiittää pölyttäjiä prosentista siitä ruoasta, jota lautasillamme on. Niityt Käydessään läpi eri kasviympäristöjä Kajsa Olandersson totesi niittyjen kuuluvan kaikkein runsaslajisimpiin. Ruotsissa voi yhdeltä niittyneliömetriltä löytää yli kasvilajia. Se puolestaan luo edellytykset runsaalle hyönteiskannalle. Otetaan esimerkki: Ruotsin päiväperhoslajista jopa / elää avoimilla niittymailla. Nyt pian vuoden ajan niittymaiden määrä on supistunut rajusti. Yhtäältä niittyjä on muutettu peltomaaksi ja toisaalta ne ovat metsittyneet joko ihmisen avulla tai ilman. Aiemmista niittymaista on jäljellä enää alle prosentti. Kilpailussa heikosti selviävät lajit, esim. ketosilmäruoho, kissankäpälä ja ketokatkero, yleensä häviävät ensimmäisinä niiton päätyttyä. Toiset lajit, esim. kevätesikko ja häränsilmä, selviävät jonkin aikaa, mutta pitkällä aikavälillä nekin ovat uhattuina, Kajsa Olandersson sanoo. Hakamaat Hakamailla on yhtä runsaasti lajeja. Ruotsissa hakamaiden arvioidaan tarjoavan elinympäristön putkilokasvilajille, ainakin pesivälle lintulajille, päiväperhoslajille, nisäkäslajille ja kolmelletoista Ruotsin sammakkoeläinlajista. Lehmien laidun on ylivoimainen, parempi kuin lampaiden ja hevosten, mm. koska lehmien syvät sorkanjäljet helpottavat siementen itämistä. Täysin varma tapa laidunmaan pilaamiseen on jättää se rauhaan, Kajsa Olandersson sanoo. Pellot Nykyisillä viljelymenetelmillä viljellyt pellot, siis jatkuvasti saman lajin pellot, eivät ole yhtä runsaslajisia kuin ennen. Mutta siitä huolimatta pellot ovat tärkeä elinympäristö esim. rikkaruoholajeille. Peltoviljely on itse asiassa syypää monien kasvilajien kulkeutumiseen maahan. Monet rikkaruohot, esim. peltokanankaali, harakankello, paimenmatara, rohtomesikkä, keltareseda ja kevättaskuruoho saapuivat viljely-ympäristöihimme niinkin myöhään kuin vuotta sitten, Kajsa Olandersson sanoo. Lantatunkiot Muihin Kajsa Olanderssonin kuvaamiin ympäristöihin kuuluvat mm. kiviröykkiöt, metsänreunat, lantatunkiot ja kompostit. Etenkin lantatunkiot, jotka olivat vielä suhteellisen äskeittäin avotunkioita navettojen vieressä, olivat houkutteleviä ympäristöjä mm. sarvikuonokkaalle ja tarhakäärmeelle, jonka munat tarvitsevat kuoriutuakseen tunkion kehittämää lämpöä. Lehmäläjästä voi löytää monia erilaisia eläimiä, esim. kovakuoriaisia, kärpäsiä, hyttysiä, kastematoja, kätköpistiäisiä ja tuhatjalkaisia. Eräästä tunkiosta löydettiin peräti lajia, Kajsa Olandersson sanoo. Hän kumoaa myös käsityksen poronlaiduntamisen kielteisestä vaikutuksesta biologiseen monimuotoisuuteen. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet, ettei porojen laidunnus uhkaa yhtään lajia. Ankarastikin laidunnettujen alueiden lajisto on säilynyt, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Poronlaidunnus pitää puurajan matalalla ja maaston avoimena. Oikein kova laiduntaminen voi jopa avata umpeenkasvaneita alueita ja luoda ympäristöjä, joissa biologinen monimuotoisuus lisääntyy. Mitä kaupunkiympäristö tarkoittaa Entä kaupungit, joita on joskus kuvattu rasvatahrana valkoisella pöytäliinalla, niissähän ihmisen on rakennuksillaan vienyt elintilaa muilta eliöiltä. 8 KATTERNÖ KATTERNÖ 9

6 Kajsan suuri tutkimus Maanviljelijä biologisen monimuotoi suuden avainlaji Karl Vilhjálmsson Se oli niin kivaa että minä vain jatkoin ja jatkoin Kajsa Olandersson, 21v, varttui maatilalla Grästorpin edustalla Länsi-Göötanmaalla, aika lähellä Vänernin etelärantaa. Se on ikivanhaa kulttuuriseutua, ja Kajsa sai isoäidiltään parhaan mahdollisen opin kasvitieteeseen ja alueen kulttuurihistoriaan. Olimme isoäidin kanssa läheisiä, mutta hän kuoli viime vuonna. Hän rakasti kukkia niin kuin minäkin, ja kuljimme usein yhdessä luonnossa. Hän kertoi aina maatilan elämästä nuoruusvuosiltaan, olen ikuisesti kiitollinen hänelle meidän yhteisistä hetkistämme. Ei ehkä mitenkään yllättävää ympäristötieto oli Kajsan suosikkiaineita koulussa. Biologia ja kemia olivat muita vahvoja aineita. Professori Staffan Ulfstrand, johon hän tutustui tutkimustyönsä yhteydessä, oli sitä mieltä, että Kajsan pitäisi ryhtyä tutkimaan biologista monimuotoisuutta. Kajsa kuitenkin valitsi apteekkarin ammatin ja opiskelee nyt Göteborgin yliopistossa. Lukiovuodet tarjosivat myös muita kokemuksia, esim. vaihto-oppilasvuoden Georgiassa USA:ssa ja kolme viikkoa vapaaehtoistyössä Hoedspruitissa Etelä-Afrikassa, jossa hän osallistui ekologian, matkailun, ilmaston ja yleisen eläimistön ja kasviston oppitunneille. Hän on kiitollinen, että sai Rutger Staafin opettajakseen. Rutger opetti minua ymmärtämään artikkeleita ja etsimään vaihtoehtoisia lähteitä oppikirjalle. Rutger Staaf antaa ympäristötiedon oppilailleen yleensä tehtäväksi laajahkon tutkimustyön, niin Kajsallekin. Hän esitteli minulle erilaisia ideoita eri tutkimusaiheiksi ja biologinen monimuotoisuus tuntui minusta heti kiinnostavimmalta. En uskonut työstä tulevan niin laaja, mutta se oli niin kivaa että minä vain jatkoin ja jatkoin. Työ opetti uskomattoman paljon enemmän kuin mitä olisin aluksi uskonut. Rutger Staaf on nyt levittänyt Kajsan tutkimusta eri tahoille: rehtoreille, poliitikoille ja tutkijoille, ja Kajsa on saanut aika paljon kommentteja lukijoilta. Useimmat ovat olleet erittäin myönteisiä. Erityisen hauskaa on se, että työtä aiotaan nyt käyttää myös opetusmateriaalina eräässä hankkeessa Itä-Göötanmaan lääninhallituksessa, Kajsa sanoo. Suosittelen ehdottomasti muitakin lukiolaisia tarttumaan tämänkaltaisiin tutkimustöihin. Se on todella kehittävää ja niille, jotka aikovat jatkaa opintoja lukion jälkeen, se tarjoaa hyvän mahdollisuuden opetella tutkimaan ja kirjoittamaan raportteja. Niinhän sitten monissa yliopisto-opinnoissa tehdään. Mutta sekin on pitkälti juuri päinvastoin, Kajsa Olandersson toteaa. Toki eläinten ja kasvien elinympäristöjä katoaa. Mutta tilalle syntyy uusia. Taajamissa on tarjolla runsaasti ja monenlaisia elinpaikkoja eläimille, ja niissä on usein hyvin ravintoa. Yksi monista esimerkeistä on mustaleppälintu, joka saapui Ruotsiin noin sata vuotta sitten. Mihin lintuharrastajat lähtevät bongatakseen sen? Teollisuusalueille. Lintu viihtyy korkeissa tehdasrakennuksissa, kirkontorneissa ja erilaisissa metallirakennelmissa. Etelä-Euroopassa se on yleisimpiä kaupunkilintuja. Kajsa Olandersson mainitsee saksalaisen Josef Reichhol in tutkimuksen, joka osoittaa suuren saksalaisen kaupungin lintutiheyden suuremmaksi kuin tavallisen keskieurooppalaisen metsän. Berliinissä on luultavasti yhtä monta satakieltä kuin koko Baijerissa, tai ehkä enemmänkin. Muuttohaukat pesivät Kölnin tuomiokirkossa ja Saksan suurissa voimaloissa, amerikkalaisten kaupunkien villikalkkunat herättävät ihmiset kalkatuksellaan, Chicagossa asustaa preeriasutta, aiemmin uhanalaista merikotkaa voi nyt jälleen nähdä New Yorkissa, hän toteaa. Moninaisuutta Tukholmassa Tai entä Tukholma: x km:n pintaalalla pesii puolet Ruotsin lintulajeista. Samankaltaiset olot ovat Helsingissä, Kajsa Olandersson sanoo. Hän siteeraa Staffan Ulfstrandia, joka on ekologisen eläintieteen emeritus professori Uppsalan yliopistosta: Me ihmiset olemme jo tuhansia vuosia vaikuttaneet lähestulkoon jokaiseen neliömetriin maassamme. Tämä muutosprosessi ei osoita pysähtymisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin, koska väkimäärämme kasvaa ja jokainen yksilö vaatii yhä enemmän resursseja. Ihmisen vaikutuksesta huolimatta linnustomme on selvinnyt itse asiassa aivan erinomaisesti. Joitain vuosia sitten suomalainen kollegani Olli Järvinen ja minä tutkimme, montako lintulajia Pohjolaan on tullut tai täältä on hävinnyt -luvulta -luvulle. Havaitsimme, että lajia oli tullut ja hävinnyt: lajin nettokasvu. Kajsa Olandersson mainitsee myös johtokadut, joiden vesakko raivataan säännöllisin väliajoin, joten ne tarjoavat hyvän ympäristön biologiselle monimuotoisuudelle. Koko joukko hyönteislajeja löytää niistä elintilaa, samoin kuin monet linnut, esim. sepelkyyhky, keltasirkku, viherpeippo, mustapääkerttu ja kangaskiuru. Metsäautotiet ja avohakkuutkin tarjoavat uusia mahdollisuuksia monille lajeille. Runsas biologinen monimuotoisuus on siis, jälleen kerran, sen seurausta, että luonnon vallitsevaa tilaa häirittiin, Kajsa Olandersson sanoo. Maanviljelijä avainlaji Ihminen on luultavasti ollut tärkein yksittäinen tekijä luonnon monimuotoisuuden kasvulle viime mannerjään sulamisen jälkeen, Kajsa Olandersson sanoo. Entisaikojen maanviljelijä avasi maiseman. Hän on siitä lähtien ollut avainlaji, Kajsa toteaa. Hän tiivistää maanviljelyn vaikutuksia: Se on antanut enemmän kukkia, enemmän mettä, enemmän hyönteisiä, esim. mehiläisiä, perhosia ja kukkakärpäsiä, minkä ansiosta linnuilla on enemmän ravintoa. Hedelmäpuut ja marjapensaat ovat houkutelleet hyönteisiä ja sen myötä lintuja. Pellot ovat houkutelleet myyriä, jotka ovat tärkeää ravintoa petolinnuille ja pienpedoille. Kosteikkojen heinänniitto on estänyt niitä muuttumasta pensaikoiksi. Suosii sammakkoeläimiä ja niitä syöviä eläimiä. Karjan ja kotieläinten jätöksistä on tullut hyönteisten ja muiden eläinten kuoriutumis- ja asuinpaikkoja. Mitä poliitikot tietävät? Niityt ja laiduinhaat ovat siis runsaslajisimpia luontotyyppejä. Niittyjen säilyttäminen avoimina ja laidunmaiden täyttäminen laiduneläimillä/lehmillä on siksi tärkein yksittäinen toimenpide biologisen monimuotoisuuden edistämiseksi, Kajsa Olandersson sanoo. Nyt EU-politiikka vaikuttaa siihen, montako eläintä laitumella käy, mutta kuinka paljon poliitikot oikeastaan ymmärtävät näitä asioita, hän kysyy. Se että luonto olisi parhaimmillaan, kun ihminen ei ole koskenut siihen, on myytti, joka pitäisi paiskata kauas komeron perälle; se perustuu erämaaromantiikkaan eikä todellisuuteen, Kajsa Olandersson sanoo. Uskon, että koululaisten on äärimmäisen tärkeää kuulla, että ihminen on monin tavoin vaikuttanut ympäristöön myönteisesti ja että he voivat itsekin edistää biologista monimuotoisuutta. Rutger Staafin kokemuksia Kajsa Olandersson kuvaa Rutger Staa ia innostavimmaksi opettajaksi, joka hänellä on ollut. Into on peräisin Rutgerin kiinnostuksesta omaan aineeseensa ja hänen kokemuksistaan maanviljelijän elämästä. Samalla koulun oppilaille tarjoama maailmankuva ja ihmisnäkemys ahdistavat häntä. Säälin nykypäivän oppilaita, jotka joutuvat kuulemaan vain kielteisiä asioita ihmisestä. Minun on vanhempana pakko suojella tytärtäni koulun kielteisten ajatusten vaikutukselta. Kuulostaa kamalalta sanoa näin, mutta koska nykyään työskentelen yläasteella, voin jälleen kerran todeta tämän vaikuttamisen olevan täydessä vauhdissa jo ala-asteen viime luokilla, Rutger Staaf sanoo. Kun kerron oppilailleni ihmisen myönteisestä vaikutuksesta luontoon, he katsovat minua ensin vähän epäillen, mutta sitten kun he ovat tajunneet jutun, voi melkein nähdä, kuinka he ojentavat selkänsä. Samoin kun sanon heille, ettei meidän tarvitse hävetä sitä, että olemme ihmisiä ja rakennamme kaupunkeja. Haluan saada oppilaat ymmärtämään, että he muodostavat yhden lenkin sukupolvien ketjussa, joka on sekä tehnyt virheitä että korjannut aiempien sukupolvien virheitä. Heidän ei tarvitse luulla olevansa ensimmäisiä, joiden on pelastettava maailma. Se olisi liian raskas taakka heidän harteilleen, Rutger Staaf sanoo. Urban Emanuelssonin esipuhe Professori Urban Emanuelsson, joka johti Ruotsin biologisen monimuotoisuuden keskusta sen ensimmäistä vuotta ( ) kommentoi Kajsa Olanderssonin työtä esipuheessa hyvin myönteisin sanakääntein: On tärkeää tietää, miten ihmisen on itse asiassa muovannut osan biologisesta monimuotoisuudesta. [...] Koulu voisi painottaa enemmän, miten jokaisesta oppilaasta/ihmisestä voi tulla myönteinen ympäristötekijä muille lajeille, eikä vain varoitella, mitä luonnossa ei saa tehdä, ei heittää roskia, ei kuluttaa liikaa energiaa jne. Oppilaiden tulisi tietää tämä ja saada lupa olla ylpeitä aiempien sukupolvien työstä ja sitä kautta omaksua myönteinen kuva ihmisestä biologisen monimuotoisuuden kannalta tärkeänä tekijänä. Jos on jostain ylpeä, sitä haluaa myös suojella. Tärkeät osat biologista monimuotoisuutta ovat siis nekin aiempien sukupolvien meille jättämää kulttuuriperintöä, jota meidän on vaalittava ja säilytettävä. SVENOLOF KARLSSON Väite, että luonto olisi parhaimmillaan, kun ihminen ei ole koskenut siihen, on myytti, joka pitäisi paiskata kauas kaapin pohjalle, Kajsa Olandersson sanoo. Myytti perustuu erämaaromantiikkaan eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. 10 KATTERNÖ KATTERNÖ 11

7 Karl Vilhjálmsson Vihreän sävyjä Karl-Johan Lehtinen on ollut koko ikänsä vihreään kallellaan. Työssään hän arvioi ympäristöinvestointien vaikutuksia. Mitä johonkin ympäristötekoon sijoitetulla rahalla saa? Mitä hän on oppinut matkan varrella? Karl-Johan Lehtinen varttui Nauvon saaristossa; suvussa on ollut kalastajia, maanviljelijöitä ja salakuljettajia, ja hänestä tuli jo nuorena innokas ympäristön ystävä. Hän opiskeli biologiaa, vastusti ydinvoimaa ja sai stipendin Greenpeacelta US dollaria tervetullutta rahoitusapua opintoihin, jotka johtivat tohtorin tutkintoon, pääaineena ekotoksikologia, Uppsalan yliopistossa. Työskenneltyään Metsä-Botnialla Kaskisissa ja tutkijana Suomessa ja Ruotsissa hän siirtyi v. Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiö NEFCOon (jonka Pohjoismaat yhdessä omistavat) johtamaan sen ympäristöanalyysiosastoa. Tavoitteena on vaikuttaa siihen, että Pohjoismaiden lähialueilla Itä-Euroopassa toteutetaan kustannustehokkaita ympäristöhankkeita, joilla saavutetaan myönteisiä ympäristövaikutuksia myös Pohjoismaille. Karl-Johan Lehtisen työnä on siis ympäristöhankkeiden arviointi. Se on tarjonnut monta vankkaa oppituntia laskemisen taidossa. Millaisia käytännön seurauksia paperilla ehkä tärkeiltä vaikuttavat hankkeet tuottavat? Analyysien myötä hän on joutunut tarkistamaan osaa aiemmista mielipiteistään. Ennen kaikkea olen oppinut, että aina on pyrittävä kokonaisnäkemykseen, monipuolistettava käsitystä luonnosta ja kunnioitettava sitä, että jonkun täytyy aina maksaa investoinnit. Vastavalmistuneena ekologina koin, että kaikki mahdollinen oli uhkana luonnolle, enemmän tai vähemmän. Menin siihen ansaan, että halusin tehdä luonnosta museon. Esimerkiksi Saaristomeren suhteen oli lähestulkoon fanaattinen: mitään ei saanut muuttaa! Mutta se mitä halusin suojella, esim. rantaniityt, olivat itse asiassa usein ihmisen itsensä luomia ympäristöjä. Saaristomeren vallannut merimetso on samoin pannut ajattelemaan. Kahtena viime vuotena Karl-Johan Lehtinen on saanut vain siikaa verkoilla Nauvossa. Halutaan suojella uusia tekijöitä, esim. merimetsoa, mutta jos ei näe kokonaisuutta, aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen edelleen vihreä mutta realistisemmin perustein. Ihmisen tarpeet on myös otettava huomioon. Ja ympäristötoimien toteutustapa on otettava mukaan kokonaislaskelmiin. Mitä Karl-Johan Lehtinen ajattelee energiahuollosta? Historian valossa Ensimmäisenä vaatimuksena on, ettei energiaa saa tuhlata. Meidän on aina aloitettava energiatehokkuuden parantamisesta, hän sanoo. Niin voikin usein tehdä entisissä Neuvosto-maissa, NEFCOn toimialueella, jossa energiaa tuhlattiin usein tähtitieteellisiä määriä, Karl-Johan Lehtisen omin sanoin. Samalla aikajana opettaa aina jotain. Vaikka olemme kovasti keskittyneet ns. uusiutuviin polttoaineisiin, itse asiassa fossiiliset polttoaineet ovat käytännössä samalla tasolla vastanneet prosentista maapallon energiankulutuksesta viime vuosikymmeninä. Myös uusiutuvan energian osuus on pysynyt muuttumattomana. Karl-Johan Lehtinen viittaa Björn Lomborgin esittämiin lukuihin. Vuonna, ensimmäinen vuosi jolta kansainvälisellä energiajärjestöllä IEA:lla on tilastotietoa asiasta, maapallon energiasta, % saatiin uusiutuvista lähteistä. vuotta myöhemmin, v., osuus oli, %. Aurinko ja tuuli muodostavat siitä vain Käsi sydämelle, kuka haluaa elää vuoden 1800 tavalla? murto-osan, suurin osa on peräisin biomassasta. Tästä avautuukin iso paradoksi: jankattuaan vuosikymmenet, ettei maapallon monimuotoisuutta varjella globaalisti, vihreä liike on nyt valmis heittämään lapsen pesuveden mukana. Biomassaa vaaditaan käytettäväksi energiantuotantoon miettimättä sitä, miten paljon sitä tarvittaisiin kattamaan energiantarve. Karl-Johan Lehtinen muistuttaa, kuinka puunpoltosta oli esiteollisessa Euroopassa seurauksen mittava metsien hävittäminen samankaltainen jota nyt esiintyy kehitysmaissa. Nykyajan energiaviljelmien seurauksena metsien hävittäminen lisääntyy, ruoantuotanto vähenee ja ruoanhinta kallistuu, mikä iskee erityisesti kaikkein köyhimpiin. Kun ihmiskunta on itse asiassa vuosisatoja pyrkinyt eroon uusiutuvista energianlähteistä, nyt niiden osuutta yritetään väkisin jälleen nostaa, vaikka väkiluku on kasvanut moninkertaiseksi! Käsi sydämellä, Karl-Johan Lehtinen kysyy, kuka haluaa takaisin vuoden tilanteen, jolloin maapallo oli -prosenttisesti riippuvainen uusiutuvasta energiasta? Sitä paitsi siirtyminen fossiiliseen energiaan toi mukanaan arvaamatonta ympäristöhyötyä. Paloöljy pelasti valaat, joiden traanista olisi siihen saakka valmistettu suurin osa uusiutuvasta lamppuöljystä. Hiilenpoltto pelasti Euroopan metsät. Sähkön myötä saatiin hävitettyä öljylamppujen aiheuttama saastuminen, mikä pelasti varmasti miljoonia henkiä. Kun maatalous koneellistui, saatiin noin % enemmän peltoja ruoantuotantoon sen sijaan, että pelloilla viljeltäisiin rehua sadoille tuhansille työhevosille. Poltto tuottaa eniten energiaa Biopolttoaineasiaa voi lähestyä toisellakin tavalla. Jan Baptist van Helmont havaitsi -luvulla, että kasvavien puiden paino lisääntyi niiden ottaessa ainetta ilmasta vesihöyryä ja metsäkaasua, joka myöhemmin todettiin hiilidioksidiksi. Antoine Laurent de Lavoisier tunnisti hiilen ja kasvien hengityksen ennen kuin hän v. kiitokseksi menetti päänsä giljotiinissa Ranskan vallankumouksessa. Puiden kasvaessa ne ottavat ilmasta hiilidioksidia ja sitovat hiilen omiin hiilihydraattirakenteisiinsa. Tahdin määrää laji ja leveysaste. Yleensä se on tonnia hiiltä/ hehtaari vuodessa. Metsä siis syö kasvaessaan hiiltä ilmakehästä, mutta kun puu poltetaan, hiili palautuu jälleen ilmakehään. Puu pitää kuitenkin polttaa, jos siitä halutaan saada irti eniten energiaa, Karl-Johan Lehtinen sanoo. Esimerkiksi etanolin valmistaminen puusta laskee kemiallisen energian potentiaalia verrattuna siihen, mitä polttamalla saadaan. Jos oletamme, että käytämme megawatin sähkölaitosta siis ydinvoimalan suuruusluokkaa hakkeella, paljonko sitä tarvittaisiin? Vastaus on noin miljoonaa tonnia haketta vuodessa. Laskelma perustuu sille, että tuoreen puuhaketonnin poltto tuottaa noin MWh lämpöä ja että sähköä tuotetaan %:n tehokkuudella. Kun puunkasvu on tonnia/hehtaari vuodessa, laitos vaatisi liki miljoona hehtaaria metsämaata, siis x km:n alueen. Laajamittainen sähköntuotanto haketta käyttäen ei siis toisin sanoen ole kestävää, Karl-Johan Lehtinen sanoo. 12 KATTERNÖ KATTERNÖ 13

8 Olen valmis lyömään vetoa siitä, että ratkaisu löytyy ydinvoimasta Entä tuulivoima? Tuulivoimalat on sijoitettava niin, etteivät ne häiritse toisiaan. Kun otetaan huomioon voimalatiheyden rajoituksen ja tuulen vaihtelut, voidaan tuuligeneraattorin odottaa tuottavan noin wattia sähköä neliömetriä kohti. megawatin keskienergiaa toimittava tuulivoimapuisto vaatisi neliökilometrin maa-alan. Aurinkovoima? Siinäkin todellisuus on ainakin tähän saakka kaatanut unelmat. Suureellinen Desertec-hanke, jonka tarkoituksena on hyödyntää Saharan aurinkoenergiaa ja siirtää sitä Eurooppaan, on useiden miljardien investointien jälkeen saanut nähdä kaikkien suurten osakkaiden hylkäävän hankkeen. Kaikkien näiden energiamuotojen tuulen, auringon ja biomassan haittana on, että ne joko vaativat mahdottoman paljon fyysistä tilaa tai vaikuttavat voimakkaasti luonnon monimuotoisuuteen tai köyhdyttävät maaperää. Yhteenvetona voidaan todeta, että bioenergia, tuuli ja aurinko voivat tarjota paikallisia tai alueellisia osaratkaisuja, mutta vain, jos niiden täydennyksenä on jokin perusenergian muoto, Karl-Johan Lehtinen sanoo. Katkonaisuus-ongelma Toisin sanoen, niiden ongelmana on katkonaisuus. Koska aurinko ei paista yöllä eikä tuuli puhalla enempää kuin noin % ajasta (optimistinen arvio), on oltava säätöenergiaa, jonka mitoituksen on oltava vähintään sama kuin sen energiantuotannon, jonka säätelemiseen sitä tarvitaan. Vesivoima on ihanteellista säätövoimaa, koska sitä voidaan säätää sekunti sekunnilta tuuli- ja aurinkoenergian vaihteluiden mukaan. Mutta vesivoima on suuressa osassa maailmaa harvinaista herkkua. Katkonaista sähköä on sen vuoksi käytännössä säädeltävä fossiilisella energialla. Esimerkiksi Saksassa on pakko pitää kaasu- ja hiilivoimaloita jatkuvassa valmiudessa torjumaan tuuli- ja aurinkoenergian vaihteluja. Yhtälöstä seuraa, että hiilidioksidipäästöt kasvavat vähenemisen sijaan. Vielä pahemmaksi tilanne muuttu, kun Saksa sulkee [fossiilittoman] ydinvoiman lopullisesti ja menettää samalla suuren osan perusenergiaansa, Lehtinen sanoo. Itse asiassa viralliset tilastot osoittavat Saksan hiilidioksidipäästöjen olleen viime vuonna korkeimmat viiteen vuoteen. Tästä tietenkin seuraa kysymys: Mihin me tarvitsemme tuuli- ja aurinkosähköä, kun meidän täytyy kuitenkin pitää valmiudessa voimaloita, jotka hoitavat tuotannon auringon ja tuulen pettäessä. Panostus vihreään energiaan on epäonnistunut täydellisesti siitä yksinkertaisesta syystä, että se on äärettömän kallista, Karl-Johan Lehtinen sanoo. Uusiutuvan energian väitetään joskus olevan halvempaa kuin perinteisen energian. Jos niin olisi, miksi tarvitaan äärettömän kalliita tukia ja miksi maailma siinä tapauksessa tarvitsisi ilmastopolitiikkaa? Tämä on se ratkaiseva kysymys. Jos vihreät uusiutuvat energialähteet olisivat fossiilisia halvempia, ne valloittaisivat maailman silmänräpäyksessä. Vihreä energia epäonnistuu koska se on äärimmäisen kallista Voiko energiaa varastoida? Voiko tuotettua energiaa varastoida? Voiko tuulienergialla ladata akut ja käyttää energiaa myöhemmin? Ongelman laajuuden tajuaa, kun tietää, että koko maailman akut riittäisivät varastoimaan vain minuutin tarpeen sähkön kokonaiskulutuksesta, Karl-Johan Lehtinen sanoo. Voimmeko uskoa, että jokin teknologinen läpimurto ratkaisi energia suurimittaisen ja helpon varastoinnin? Siihen on vielä matkaa: MIT teknillisessä yliopistossa on nykyisellä huipputekniikalla rakennettu nesteakku, jossa on pohjalla sulaa antimonia, sen päällä sulasuolaelektrolyytti ja päällimmäisenä sulaa magnesiumia, C-asteen käyttölämpötilassa ja voimalaan verrattavassa mittakaavassa. Tällaiseen akkuun, joka pystyisi toimittamaan MW tunnin ajan, pelkästään magnesiumin ja antimonin hankinta maksaisi, miljardia US dollaria, Karl-Johan Lehtisen mukaan. Samaan aikaan globaalin energian ja erityisesti sähkön tarpeen ennustetaan kasvavan voimakkaasti., miljardia ihmistä on nykyään edelleen ilman sähköä, ja heillä on sen vuoksi heikot edellytykset viettää ihmisarvoista elämää. Tarvitaan hiiltä ja muita fossiilisia polttoaineita halvempia ratkaisuja. Mutta millaisia vaihtoehdot ovat käytännön maailmassa? Oletetaan, että pitäisi valita joko MW:n tuuligeneraattori tai dieselkäyttöinen generaattori, joka tuottaa yhtä paljon sähköä. MW:n tuuligeneraattori maksaa noin miljoonaa euroa ja tuottaa sähköä n. tuntia/vuosi (eli silloin kun tuulee); saamme siis MWh ja investointikustannus on, euroa/mwh., MW:n dieselgeneraattori tuottaa MW sanotaanko vaikka tuntina vuoden kaikkiaan tunnista. Dieselgeneraattori maksaa noin euroa eli investointikustannus olisi euroa/ vuosi tai tuotantoon verrattuna noin, euroa/mwh, Karl-Johan Lehtisen mukaan. euroa vai euroa? Ja tällöin laskelmissa ei ole otettu huomioon, että tuulivaihtoehto vaatii säätövoimakseen todennäköisesti dieselgeneraattorin. Ydinvoimaa tarvitaan Pitkän pohdinnan ja harkinnan jälkeen olen itse päätynyt siihen, ettei ydinvoimaa voida sivuuttaa, Karl-Johan Lehtinen. Hän ei kuitenkaan ole tavanomaisten kevytvesireaktoreiden ystävä, kolmesta syystä: turvallisuus, tehokkuus ja jätekysymys. Mutta on muunkin tyyppisiä ydinvoimaloita. Kun ydinvoimapohjaista energiantuotantoa alettiin kehittää toisen maailmansodan jälkeen, käytössä oli eri kehityspolkuja. Alvin Weinberg niminen herra keksi kiinteää polttoainetta käyttävän painevesireaktorin v. samaan aikaan, kun kollega Hyman Rickover alkoi Oak Ridgessä tutkia, olisivatko nestemäisen polttoaineen reaktorit parempia. Weinbergin kanta voitti, ja siksi meillä on nyt painevesireaktoreita, transuraaneja (korkea-aktiivista ydinjätettä) ja muutama tuhoutunut reaktori, Karl-Johan Lehtinen sanoo. Mutta nestemäisen polttoaineen reaktorissa sellaisessa jota Hyman Rickover suunnitteli transuraanien polttoa voisi jatkaa ja näin päästä samalla eroon suurimmasta osasta radioaktiivista ainetta. Tähän sopii reaktorityyppi LFTR (liquid luoride thorium reactor), joka käyttää thorium-ydinpolttoainekierrossa luoridipohjaista sulasuolaa polttoaineena. Thorium on matala-aktiivista radioaktiivista alkuainetta, jota esiintyy maankuoressa kolme kertaa uraania enemmän. thorium-tonnissa on enemmän energiaa kuin koko maapallon tarvitsee vuoden ajan. Thorium-varantoja on eri puolilla maailmaa, mutta suuria esiintymiä on Austra- Olen edelleen vihreä mutta realistisemmin. liassa, USA:ssa, Turkissa, Intiassa ja Kiinassa. Norjassa on vahvistettu tonnin varanto. Thorium ei pysty yksin ylläpitämään ketjureaktiota, mutta se on fertiili eli jos sitä pommitetaan erillisen issiilin ajoaineen (Uraani-, Uraani- tai Plutonium- ) neutroneilla tai hiukkaskiihdyttimen avulla, se muuttuu Uraani- :ksi, joka on erinomainen ydinpolttoaine. Ydinreaktiota on siis toisin sanoen pidettävä aktiivisesti käynnissä. Se ei käy itsestään. Ratkaiseva ero, koska silloin reaktoriydin ei ikinä voi sulaa, Karl-Johan Lehtinen sanoo. Karl Vilhjálmsson Thorium-polttoainekiertoa on esitelty menestyksekkäästi yli reaktorissa eri puolilla maailmaa, esim. brittiläisessä erittäin korkean lämpötilan reaktorissa, Dragonissa, joka oli käytössä. Tällä hetkellä tämäntyyppistä ydinvoimaa kehitetään etenkin Kiinassa ja Intiassa. Olen valmis lyömään vetoa, että siitä tulee tärkeä osanen ratkaistaessa maailman energiaongelmaa, Karl-Johan Lehtinen uskoo. SVENOLOF KARLSSON Karl-Johan Lehtinen tiivistää LFTR-tyyppisten reaktoreiden edut näin. Halvempi kuin hiili. Pieniä LFTRreaktorimoduleeja voi valmistaa tehtaassa. Thoriumin kustannukset ovat mitättömän pieniä verrattuna hiilen kustannuksiin. LFTR:llä voi tuottaa sähköä noin 0,03 UScent/kWh, pääomakustannukset mukaan laskettuina, mikä on halvempaa kuin hiilellä. Käytännössä loppumatonta. Thorium on erittäin energiatiheä alkuaine. Pelkästään Lemhi-solan esiintymästä riittäisi energiaa koko USA:lle 500 vuodeksi. Energiavarmuutta kaikille maille. Thoriumia esiintyy kaikkialla maailmassa, ja joka valtiolla on alueellaan riittävästi thoriumia energian tuottamiseen. Vain vähän jätettä. Pitkäikäisten radiotoksisten jätetuotteiden määrä on alle 1 % verrattuna nykyisiin ydinvoimaloihin. LFTR pystyy jopa hyödyntämään nykyisten ydinreaktoreiden tuottaman ydinjätteen pitkäikäisiä radioaktiivisia transuraaneja. Taloudellisesti kehitysmaiden ulottuvilla. Koska LFTR:ää voi valmistaa pieniä moduuliyksikköjä vain 200 miljoonalla US dollarilla, myös kehitysmaat joilla ei ole varaa 5 miljardin dollarin perinteisiin kevytvesireaktoreihin selviävät investoinnista. Ajoneuvopolttoaineen synteettinen valmistus. LFTR-reaktorin 700-asteinen sulasuola mahdollistaa tekniikkoja, joilla voi tuottaa vetyä. Sitä voidaan käyttää suoraan polttokennoissa tai siitä voidaan valmistaa synteettisiä polttoaineita korvaamaan bensiiniä ja dieseliä. Turvallista ympäristölle. LFTR ei vaadi ulkoista sähkölähdettä tuottamaan passiivista jäähdytystä. Esimerkiksi Fukushiman onnettomuus aiheutui siitä, ettei jäähdytys toiminut, koska sähkönsaanti katkesi. Jos LFTR-reaktori pysähtyy, sulasuola jäähtyy eikä aiheuta jähmettyessään vuotoja. 14 KATTERNÖ KATTERNÖ 15

9 Mitä vaikutuksia kasvavalla hiilidioksidipitoisuudella on? Saamme usein kuulla, että meret ovat happamoitumassa ilmakehän kasvavan hiilidioksidimäärän vuoksi ja että se on vahingollista merieliöille. Mutta miten mekanismi toimii? Onko väite totta? Artikkelin ymmärtämistä auttaa, jos on koulussa seurannut opetusta kemiantunneilla. Draaman päärooleissa ovat ilman hiilidioksidi (CO ) ja kalkki eli kalsiumkarbonaatti (CaCO ), jota on suuria määriä veteen liuenneena merenpohjassa. Oikeastaan täytyy ymmärtää vain kolmea kemiallista yhdistettä ja niiden keskinäistä vuorovaikutusta. Ne ovat: karbonaatti-ionit (CO ), bikarbonaatti-ionit (HCO - ) ja hiilihappo (H CO ), joita muodostuu hiilidioksidista ja vedestä. Hiilen kemiallinen tunnushan on C, hapen O ja vedyn H. Miinus- tai plus-merkki tarkoittaa, että kyseessä on ioni eli että atomi tai molekyyli on sähköisesti varautunut. Nyt puheenvuoro siirtyy Gösta Walinille, Göteborgin yliopiston entiselle valtameritieteen professorille. Ei, meri ei happamoidu Kemialliset perusreaktiot Merivesi sisältää suunnilleen yhtä paljon siihen liuennutta hiilidioksidia ja kalkkia. Hiilidioksidi muodostaa veden kanssa hiilihappoa (H CO ), ja veteen liuennut kalkki luovuttaa karbonaatti-ioneja (CO -). Pääosa karbonaatti-ioneista ja hiilihaposta yhdistyy muodostaen bikarbonaatti-ioneja seuraavan kaavan mukaisesti: CO H 2 CO 3 > 2HCO 3 ( karbonaatti-ioni + hiilihappomolekyyli = bikarbonaatti-ionia) (CO ) + (H CO ) = (HCO - ) Suurin osa liuenneesta hiilidioksidista samoin kuin liuenneesta kalkista piilee siis vedessä bikarbonaatti-ioneina. Koska meri sisältää liuennutta kalkkia hiukan enemmän kuin liuennutta hiilidioksidia, ylimääräisiä karbonaatti-ioneja jää mereen huomattavasti enemmän kuin ylimääräisiä hiilihappomolekyylejä, mutta niitä on silti huomattavasti vähemmän kuin bikarbonaatti-ioneja. Tilanne voi näyttää suunnilleen tältä: Karbonaattia (CO ): mikromoolia litrassa Wikimedia Hiilihappoa (H CO ): mikromoolia litrassa Bikarbonaattia (HCO - ): mikromoolia litrassa Tässä esimerkissä on liuennutta hiilidioksidia: + = mikromoolia litrassa liuennutta kalkkia: + = mikromoolia litrassa Meillä on meressä kaikkiaan gigatonnia hiiltä, liuenneesta hiilidioksidista gigatonnia hiiltä, liuenneesta kalkista ja ilmakehässä gigatonnia hiiltä hiilidioksidikaasussa Meren pintakerroksen ja sitä kautta ilmakehän hiilihappopaine määräytyy etenkin liuenneen kalkin ja liuenneen hiilidioksidin erotuksen perusteella. Iso ero merkitsee matalaa hiilidioksidipainetta, pieni ero suurta painetta. Kalkin liukenevuus meriveteen ratkaisee liuenneen kalkin määrän aika monimutkaisissa kalkkikuoren biologisissa muodostumisprosesseissa, joissa kalkkikuori yhtäältä liukenee veteen ja osin varastoituu merenpohjaan. Nämä prosessit ratkaisevat karbonaatti-ionipitoisuuden. Mitä enemmän karbonaattia, sitä vähemmän hiilihappoa meren pintakerroksessa ja näin ollen vähemmän hiilidioksidia ilmakehässä. Äärimmäisen merkillinen järjestelmä, jossa kalkin liukenevuus säätelee ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Nykytilanne Jo noin viidenkymmenen vuoden ajan olemme täyttäneet varastoja, koska fossiilisista polttoaineista vapautuu hiilidioksidia. Ensin kasvaa ilmakehän pitoisuus, sitten hiilidioksidi kulkeutuu mereen, mikä lisää liuenneen hiilidioksidin määrää, mutta myös liuenneen kalkin määrä kasvaa. Tämä liittyy siihen, että hiilihapon kasvava määrä, jota aluksi kuvattiin, yhdistyy suurelta osin karbonaatti-ioneihin. Näin ollen meriveden karbonaatti-ionipitoisuus laskee ja siten kalkin liukeneminen muun muassa merenpohjalta lisääntyy. Sen vuoksi ilmakehästä liukenee enemmän hiilidioksidia mereen. Viimeksi mainittu prosessi alentaa aikanaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden melko lähelle esiteollista tasoa. Voimme todeta, että meret sisältävät liuennutta hiilidioksidia huomattavasti enemmän (n. kertaa enemmän) kuin ilmakehä, vaikka runsaat puolet merten hiilestä on oikeastaan liuennutta kalkkia eikä liuennutta hiilidioksidia. Mitä meren ph-arvolle tapahtuu ilmakehän hiilidioksidipaineen kasvaessa? Pintaveden hiilihappopaine [pco ) on melko lähellä ilmakehän painetta. Liukenevuuskemian alkeista tiedämme, että vetyionipitoisuus H+ noudattaa pitkälti hiilihappopainetta. Jos se kaksinkertaistuu, myös vetyionien (H+) määrä kaksinkertaistuu. Suuremmissa syvyyksissä järjestelmä toimii enemmän tai vähemmän viiveellä. Vetyionimäärän kaksinkertaistuminen, mikä kaikella todennäköisyydellä toteutuu, voi ehkä kuulostaa pelottavalta, mutta miten asia oikein on? H+-pitoisuus ilmoitetaan yleensä ph-arvona eli vetyionin kymmenkantaisen logaritmin vastalukuna. Merten ph on suunnilleen,,. Yleensä käytetään lukua,. Se tarkoittaa, että H+ = korotettuna potenssiin -,. Se on hyvin pieni luku. H+:n kaksinkertaistuminen tarkoittaa, että ph laskee, :sta, :ään. H+-pitoisuus jää hyvin vähäiseksi. ph = pidetään neutraalina. Korkeammat ph-arvot tarkoittavat emäksisyyttä. Meri on ja pysyy vahvasti emäksisenä, vaikka hiilihappopaine jopa nelinkertaistuisi eli laskisi ph-arvon, :een. Happamoitumisesta puhuminen on täysin harhaanjohtavaa, koska merivesi on emäksistä ja sellaisena pysyy. Mutta voiko tällä hiukan matalammalla ph-arvolla olla haitallista vaikutusta mahdollisesti hyvin haavoittuviin ekosysteemeihin? Lukemattomat tutkimukset perustuvat tälle oletukselle. Tiedämme, että H+-pitoisuus kasvaa ja ph laskee. Se ei oikeastaan ole tärkeää. Sen sijaan tärkeää on, mitä tapahtuu biologisesti olennaiselle hiilihappopitoisuudelle (joka kasvaa) ja karbonaatti-ionipitoisuudelle (joka laskee). Onko tämä muutos hyvin haitallinen, harmiton vai peräti suotuisa? Hiilidioksidin kasvu on kuivalla maalla suureksi eduksi kasvillisuudelle ja sitä kautta kaikelle ja kaikille. Meressä hiilidioksidin/ hiilihapon pitoisuuden lisääntyminen ei ole yhtä selvästi eduksi kasvillisuudelle. Siihen on kaksi syytä: Ensinnäkin kasviplankton (meren kasvit) eivät ole yhtä voimakkaasti riippuvaisia hiilihaposta, koska ne pystyvät yleensä saamaan sitä biokarbonaatti-ioneista. Toiseksi, tiettyjen ravinteiden, etenkin fosfaatin, saatavuus rajoittaa yleensä meren kasvituotantoa. Ympäristöliikettä ja monia meribiologeja huolettava muutos liittyy karbonaattiionipitoisuuden alenemiseen. Meressä on karbonaatti-ioneja lähes aina yllin kyllin. Spontaania kalkinmuodostusta ei siitä huolimatta tapahdu. Kalkinmuodostuminen meressä, joka on pitkällä aikavälillä täysin välttämätöntä tasapainottamaan mantereilta tulevaa kalkkia, tapahtuu lähes pelkästään kalkkikuorta kasvattavien eläinten ja kasvien avulla. Pintakerroksessa vallitseva yltäkylläisyys on varmasti avuksi näille pieneliöille, samoin kuin kalkkimuodostumia rakentaville koralliriutoille. Siitä ei ole epäilystäkään, että kalkkikuorta muodostavien eliöiden kilpailutilanne heikkenee jonkin verran karbonaattipitoisuuden vähetessä. Siihen liittyy ekosysteemin reaktio, ns. negatiivinen palaute, joka toimii hiilihappopaineen kasvua vastaan eli vähentää meren ylimääräistä hiilidioksidia. Tervettä ja normaalia kaikille luonnonjärjestelmille. Suuremman hiilihappopaineen, siis matalamman karbonaatti- ja korkeamman hiilihappopitoisuuden, vaikutuksen selvittämiseksi on tehty runsaasti kokeita. Niissä ei ole onnistuttu osoittamaan mitään hälyttävältä vaikuttavaa. Sitä voitaisiin pelätä, että yhtäältä kalkkikuoristen määrä supistuisi voimakkaasti tai ne häviäisivät kokonaan ja toisaalta että jo muodostuneet kalkkilevät tai rakenteet liukenisivat veteen. Voisivatko rakkaat sinisimpukkamme tuhoutua? Mikään näistä peloista ei näytä toteutuvan huolestuttavalla tavalla. Tässä syitä:. Hyvinkin paljon suuremmassa hiilihappopaineessa pintavesi säilyy kyllästettynä karbonaatti-ioneilla suurimmassa osassa valtameriä, etenkin lämpimillä alueilla.. Kalkkiamuodostaviin leviin ei näyttäisi olevan vaikutusta. Vaikka vedessä on niukalti kalkkia, kalkinmuodostus voi jatkua vaikkakin mahdollisesti vähän hitaammin.. Valmiit kalkkikuoret, esim. elävien simpukoiden kuoret tai mikroskooppiset plankton-eliöt, muodostavat pinnalleen kalvon orgaanista, sitkeää, muovimaista ainetta, joka antaa suojaa ainakin levän tai simpukan koko elinajan. Tämä voi selittää esim. jokisimpukoiden esiintymisen makeissa vesissä, joiden ph-arvo on hyvin matala.. Kalkin kemiallinen liukeneminen ja muodostuminen tapahtuvat äärimmäisen hitaasti. Näin ollen kalkkikuoren muodostava plankton tuskin kokee liukenemista elinaikanaan. Päätelmät Suurempi hiilidioksidipaine ja sitä kautta hiilidioksidin liukeneminen mereen on todennäköisesti enemmän eduksi kuin haitaksi merieliöille. Vakavia ongelmia ei ole esiintynyt merkittävistä tutkimuspanoksista huolimatta. Jos lukija haluaa syventyä aiheeseen, suosittelen verkkosivustoa CO science.org, joka on jo vuosien ajan dokumentoinut ilmakehän ja meren korkeampien hiilidioksidipitoisuuksien vaikutuksia. Sherwood Idso on yli vuotta nykyään yhdessä poikiensa, Craigin ja Keithin, kanssa kuvannut ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvua siunauksena ihmiskunnalle. Monet hänen toteamuksistaan on nyt, tosin vastahakoisesti joillain tahoilla, hyväksytty totuudeksi. GÖSTA WALIN Gösta Walin, Göteborgin yliopiston emeritus valtameritieteen professori 16 KATTERNÖ KATTERNÖ 17

10 Aurinkoenergiaa, mikä ettei! Kun labra hiljenee Herrforsin uusi sähköinsinööri Carl-Johan Nylund on varttunut Uudessakaarlepyyssä ja asuu nykyään Sandsundissa tyttöystävänsä kanssa. u Perjantaiaamu on hiljainen ja rauhallinen Carl-Johan Nylund ottaessa vieraansa vastaan Katternön uusissa toimitiloissa Pietarsaaren Campus Allegrossa. Hän on ehtinyt tottua hiljaisuuteen jätettyään maaliskuussa hyvästit Vaasan Vaskiluodossa sijaitsevan Wärtsilän moottorilaboratorion insinöörikollegoilleen ja jyliseville dieselmoottoreille. Älä ryhdy hakkuisiin johtokadulla! u Monet maanomistajat hallitsevat puunkaadon ja tarttuvat mielellään itse moottorisahaan. Kun on kyse sähköjohtojen lähellä kasvavista puista, kannattaa kuitenkin käyttää ammattilaisia. Tällainen puunkaato on tarkkuustyötä, ja vuosittain sattuu hengenvaarallisia onnettomuuksia puun kaatuessa väärään suuntaan ja katkaistessa sähköjohtoja. Meillä on ilmainen puunkaatopalvelu, joka koskee lähellä sähkölinjaa kasvavia puita. Joskus puu on kaadettava pienempinä osina riskien välttämiseksi. Silloin tarvitaan oikeanlaisia varusteita ja osaamista, Herrforsin Joakim Järn sanoo. Johanna Forsman Kun kaatuva puu, törmäävä lintu tai muu fyysinen esine vahingoittaa sähkölinjaa, jännite kytkeytyy automaattisesti hetkeksi pois. Jos este on hävinnyt sekunnin kymmenesosien jälkeen, virta kytkeytyy jälleen päälle. Muutoin takaisinkytkentää yritetään uudelleen noin 90 sekunnin kuluttua. Jos vika on edelleen olemassa, virta kytkeytyy automaattisesti pois kyseisen linjan sähköasemalta. Sillä aikaa kaikki 20 metrin sisällä sähkölinjasta oleilevat ovat hengenvaarassa. Selvitämme mm. erottimilla sähkökatkoksen sijainnin ja lähdemme korjaamaan vahinkoa. Ennen kuin se on tehty, kaikkien asiaankuulumattomien on pysyteltävä kunnon välimatkan päässä vikapaikalta. Sähköyhtiöt tekevät jatkuvasti työtä estääkseen puiden kaatumista sähkölinjoille. Meillä on raivausohjelma, jossa ammattilaiset kaatavat lähellä johtokatuja kasvavat puut joka viides vuosi, joissain tapauksissa joka kolmas vuosi. VARO MITÄ SAHAAT. Puu voi toimia sähköjohdon jatkeena, varoittavat Herrforsin työnjohtaja Joakim Järn ja maastosuunnittelija Patrik Björklund Kolpissa. Moottorilaboratoriossa emme ikinä tienneet etukäteen, kuinka moottorit toimisivat. Se ei ollut mikään steriili labra, jossa kuljetaan valkotakeissa. Usein moottoreiden tehoa testataan, kunnes ne rikkoutuvat. Öljyä lentää seinille ja meteli on kova. Mielenkiintoista työtä. Hän työskenteli neljä vuotta Wärtsilällä Vaasassa. Kaksi vuotta hän opiskeli samanaikaisesti Yrkeshögskolan Noviassa ja kaksi vuotta hän työskenteli täysipäiväisesti. Lopputyönään hän toteutti Wärtsilän moottorilaboratorion yhden kojeiston ohjauspaneelin ja suojareleen muotoilun ja suunnittelun. Kontrasti uuteen työpaikkaan on suuri: nykyään hän työskentelee Herrforsin sähköinsinöörinä alueverkko vastuualueenaan. Valvon, ylläpidän ja suunnittelen uusia liittymiä verkkoon. Joka päivä on erilainen. Toisinaan työskentelen toimistolla, osallistuin juuri tuulivoiman koulutuspäiville ja eilen esimerkiksi tarkastin kaksi vuotta sitten rakennetun johtokadun. Silloin saa kulkea koko linjan maastossa, konkreettisesti tarkastaa kaikki vaijerit ja pylväät sekä silmäillä etäisyyttä puihin, joita tuuli saattaisi kaataa linjan päälle. Uusi työ on tuonut mukanaan uuden harrastuksenkin. Torstai-illat on pyhitetty tennikselle työkavereiden kanssa. Olen juuri aloittanut tenniksen peluun. Se on hauska harrastus, jota aion varmasti jatkaa. Vaasassa kävin kuntosalilla, mutta en ole vielä aloittanut sitä täällä. Uusi työkin voi vaatia jonkin verran voimakeinoja. Johanna Forsman u Moni miettii, miksi auringon antamaa energiaa ei hyödynnetä paremmin. Aurinkoenergiaa on rajattomasti, ja se on ilmaista. Toisaalta skeptikot muistuttavat, että täällä pohjoisessa on liian vähän aurinkopäiviä. Lisäksi päivät ovat lyhyitä juuri silloin, kun energiaa tarvitaan eniten. On totta, että aurinko loistaa usein poissaolollaan pakkasten paukkuessa. Uskallan silti väittää, että täällä kylmässä Pohjolassakin voi hyödyntää aurinkoa, jos toimii järkevästi, sanoo ylivieskalaisyrittäjä Hannu Huumo, joka on kehittänyt aurinkokeräimiä jo useita vuosikymmeniä. Tein ensimmäisen aurinkokeräimeni vanhoista lämpöpattereista 1980-luvulla. Kuulostaa ehkä alkeelliselta, mutta ne tuottivat hyvin lämpöä. Nykyään Hannu Huumo työskentelee yhdessä Henri-poikansa kanssa, ja he ovat astuneet kääntyvillä aurinkokeräimillään aivan uudelle tasolle. GPS-tekniikan avulla aurinkokeräin kääntyy aina optimaaliseen kulmaan aurinkoon nähden. Päivän pituuden vaihtelu on tietenkin otettu huomioon, joten aurinkokeräin kääntyy keskikesällä varsin pitkän kierroksen, mutta talvella päivien ollessa lyhyitä se kääntyy vähemmän, Hannu Huumo sanoo. Kääntyvyyden hyötynä on energiatuoton tehostuminen. Myös pystykallistumaa voidaan muuttaa vuodenaikojen mukaan auringon paistaessa eri korkeudelta. Aurinkokeräimet asennetaan usein katolle, mutta kun ne sijoitetaan maantasalle, lumi on helpompi poistaa niiden pinnalta. Kääntyvän aurinkokeräimen tuotto on kaksinkertainen verrattuna perinteiseen, yhteen asentoon kiinnitettyyn auringonkeräimeen. Kulman säätö on helppoa. Saatavana on myös kaksiakselinen malli, joka hoitaa pystykallistuksen automaattisesti. Vakiokokojen lisäksi voimme valmistaa myös isompia yksiköitä. Energiantuotanto on suurimmillaan maaliskuusta syyskuulle, mutta aurinkoenergiasta on taloudellista hyötyä myös talvikuukausina, Hannu Huumo sanoo. Maaliskuu 2012 ja 2013 tarjoavat siitä hyvän esimerkin. Silloin oli pitkään noin 20 Lalle Broberg pakkasastetta, mutta siitä huolimatta auringosta sai runsasta 500 kwh:a vastaavan energiamäärän kuukaudessa. Hannu Huumo myöntää aurinkokeräinten hankintakustannukset sen verran korkeiksi, että takaisinmaksuajasta tulee aika pitkä. Mutta se on vain osa totuutta. Aurinkoenergia on täysin puhdasta ja näin ollen ehdottomasti vihrein vaihtoehto. Lisäksi aurinkokeräimet ovat vielä usean vuoden käytön jälkeenkin hintansa arvoisia. Hannu Huumo Ky:n kotisivuilta näkee, miten Huumon kotitalon yhteydessä olevat aurinkokeräimet toimivat. Vuosituotto on noin 600 kwh/m2, ja taulukko osoittaa keräinten tuottaneen lämpöenergiaa joka kuukausi. Ainakin jonkin verran. Talonnurkalla oleva aurinkokeräin on tietenkin kääntyvä, ja siinä on neljä paneelia, joiden kokonaispinta-ala on 7,3 m2. Viime vuosien lukujen perusteella niiden tuotto on kwh vuodessa. Kääntyvän aurinkokeräimen hintalappu on euroa, mutta sen lisäksi Kääntyvän aurinkokeräimen tuotto on kaksinkertainen kiinteään aurinkokeräimeen verrattuna. Kun aurinkokeräin sijaitsee maan tasalla, siitä on helppo harjata lumet pois talven aikana. Kun aurinko on laskenut illalla, keräin kääntyy automaattisesti siihen suuntaan, josta aurinko nousee seuraavana aamuna, Henri ja Hannu Huumo kertovat. Viileänä iltapäivänä aurinkokeräin tuottaa 3,33 kw:a. Henri Huumo toteaa aurinkokeräimen tuottavan 59-asteista vettä. on hankittava myös lämminvesivaraaja sekä putkia ja tarvikkeita liittymiä varten. Aurinkokeräimen asentaminen varaajineen ja muineen on helpointa uudiskohteeseen. Mutta ei vanhaan taloon asentamiseenkaan ole esteitä. Mahdollisesti joutuu vain työskentelemään vähän kovemmin oikeiden ratkaisujen löytämiseksi, Hannu Huumo sanoo. LALLE BROBERG 18 KATTERNÖ KATTERNÖ 19

11

12 Pohjanmaan tarmolla Usein Pohjanmaata pidetään dynaamisena seutuna, jossa uskalletaan omaksua tuoreita ideoita muualta maailmasta ja toteuttaa unelmia. Seudulta löytyy kuitenkin myös tapauksia, joissa on pakonomaisesti pitäydytty vanhassa ja turvallisessa ja kieltäydytty näkemästä muutoksen tuulia. Purmolaislähtöisten yrittäjien osuus Pietarsaaren teollisuushistoriassa on silmiinpistävä. Anders Lassfolkin pitsitehdas, Narsin perheen teollisuustoiminta ja Purmo-Tuote tarjosivat kaupungissa tuhatkunta työpaikkaa. Pietarsaarelaistuneet purmolaiset perustivat myös muita menestyneitä mutta pienempiä yrityksiä. Se ei johtunut siitä, että Purmo olisi ollut suotuisa kasvupaikka yrittäjille. Pikemminkin päinvastoin, toteaa Tommy Olin, joka väitteli tohtoriksi yhteiskunnan epäsuotuisan ilmapiirin vaikutuksista yrittäjyyden edellytyksiin. Olin esitti väitöskirjansa Svenska handelshögskolanissa viime vuonna. Tommy Olin, taloustieteiden tohtori. Johanna Forsman Yrittäjät ajettiin pois Purmolta, sillä he eivät sopineet kunnan vahvaan maanviljelysihanteeseen. Heidät suljettiin päätöksentekoverkoston ulkopuolelle, ja sosiaalinen pääoma oli yleisestikin epäsuotuisa yrittäjille. VAHVUUDET: Historiallisesti vahva yrittäjyyden henki Työteliäisyys Hyvät peruspalvelut MAHDOLLISUUDET: Itsenäinen asenne Kansainvälisyys Moderni tekniikka Tommy Olinin mini-swot Pohjanmaasta. Kallista aivovuotoa Tilastotiedot vahvistavat yrittäjyyden olevan Pohjanmaalla yleisesti voimakkaampaa kuin muualla Suomessa. Muut tutkijat ovat osoittaneet, että vanhassa Vaasan läänissä oli ja on edelleenkin kansallista keskiarvoa selvästi enemmän pienyrittäjyyttä. Halukkuus oman yrityksen perustamiseen on vahva molemmissa kieliryhmissä, eikä se ole riippuvainen raaka-aineiden tai markkinoiden läheisyydestä, Tommy Olin kertoo. Olin pitää ristiriitaisena Purmon kovaa halua pitää kiinni agraarisesta yhteiskuntamallista -luvulla, kun koko kansakunta Pohjanmaa etunenässä kulkivat vastakkaiseen suuntaan. Purmolla oli tuolloin vain parisenkymmentä teollisuustyöpaikkaa, mukaan lukien kunnan kaksi meijeriä. Purmoa koetteli aivovuoto, sillä yrittäjät muuttivat muualle toteuttamaan ideoitaan. Heitä ei edes haluttu houkutella jäämään. Purmon asukasluku supistui % sodanjälkeisistä vuosista Pedersören ja Ähtävän kanssa solmittuun kuntaliitokseen ( ) saakka. Tommy Olin uppoutui arkistoihin, luki tutkimusraportteja ja haastatteli kyseisen aikakauden kuntalaisia löytääkseen selityksen tähän ilmiöön. Kunnan johtohahmot näkivät teollistumisen uhkana. Kuntaan ei haluttu työväenluokkaa yhteiskunnallisine ongelmineen ja mahdollisine sosialisteineen. Siksi johtohahmot iloitsivat päästessään eroon poismuuttavista, kun maanviljely ei enää elättänyt kaikkia. Amerikan siirtolaisten pääoma Verotulojen menetys oli katastro i Purmon kunnalle. Maataloudesta ei ollut vertaa kasvulle, jota teollisuus muissa kunnissa synnytti. Alati harveneva joukko joutui maksamaan Purmon kunnalliset palvelut. Kunnanjohto uskoi viimeiseen asti sokeasti maanviljelysihanteeseen ja vältteli panostamasta kunnallisiin palveluihin. Se ei näkynyt yhtä selkeästi enää Purmon liityttyä Pedersöreen, mutta maanviljely on vielä nykyäänkin alueella vahvaa ja Purmolla on vain muutama teollisuusyritys. Suomeen palanneet siirtolaiset edistivät -luvulla pienteollisuuden kehitystä uusilla ideoilla ja pääomilla monis- HEIKKOUDET: Liiallinen vaatimattomuus Pitkät etäisyydet Passivoiva koulutus UHAT: Aivovuoto Valtion todellisuudelle vieraat määräykset Keskittämisajattelu Monilla yritteliäillä ihmisillä on juurensa Purmossa, mutta tosiasiassa kunnassa oli sodanjälkeisenä aikana vallalla yritteliäisyyden vastaista henkeä, Tommy Olin sanoo. sa Pohjanmaan kaupungeissa ja kylissä. Ei kuitenkaan Purmolla. Ei, Purmoon palanneet panostivat maanviljelyyn eivätkä niinkään uusiin ideoihin. Muutosten aikaa Nykyään Pietarsaari kuten monet muutkin kaupungit on vastaavanlaisessa murrosvaiheessa, ja kaupungin on löydettävä uusia elinkeinoja. Jälkiteollisella yhteiskunnalla on edessään kivuliaita muutoksia, kun aiemmin tuottoisat tehtaat irtisanovat työntekijöitään. Tommy Olin näkee Purmon muutosvastarinnan toistuvan mm. Pietarsaaressa. Pietarsaaresta puuttui pitkään ymmärrys pienyrityksiä kohtaan. Suurpääoma ja työntekijät tunsivat toisensa ajatukset, ja ne luulivat teollisuuden elättävän molempia ikuisesti. Hyvinvointisuomen väki tottui miellyttäviin klo työpäiviin, viiden viikon kesälomiin ja varmoihin työpaikkoihin. Johanna Forsman Pienyrittäjät luottavat toisiinsa Olin mainitsee Pedersören Sandsundin asunto- ja pienteollisuusalueen aivan Pietarsaaren rajalla esimerkkinä kaupungin keskittymisestä suurteollisuuteen -luvuilla. Siellä on nyt useita kasvuyrityksiä, joiden omistajat ovat paikallisia monet purmolaislähtöisiä ja jotka toimivat kansainvälisillä markkinoilla. Niitä luotsaavat yrittäjät ovat olleet mukana toiminnassa alusta asti. Vanhat Strengbergin, Wärtsilän ja UPM:n tehtaat eivät enää ole suurimpia työllistäjiä. Sen sijaan Snellman ja joukko muita kasvavia yrityksiä ovat pelastamassa seudun työllisyyttä. Nyt Pietarsaaressa on valtava määrä pienyrityksiä, joista monet on kytköksissä lestadiolaisliikkeeseen. Tilanne muistuttaa Smoolannin Gnosjön yrittäjyyttä. Myös siellä vapaakirkollisuus on merkittävää. Oman sosiaalisen verkoston muihin yrityksiin luotetaan, seudulla on erittäin korkea työmoraali ja kynnys yrittäjäksi ryhtymiseen on matala, koska omissa piireissä on menestyneitä esikuvia, Tommy Olin selittää. Nybrännistä Marabouhun Tommy Olin kirjoitti äskettäin Pietarsaaren Seudun Lähivakuutusyhdistyksen historiikin, ja hän on entistäkin kiinnostuneempi paikallishistoriasta. Väitöskirjan teoretisoinnit ja akateemiset muodollisuudet olivat aika ärsyttäviä. Pidän enemmän historiikkien kirjoittamisesta, niissä mennään suoraan asiaan. Olinilla on myös unelmaprojekti. Olisi mielenkiintoista kartoittaa seudultamme Ruotsiin -luvuilla suuntautunutta siirtolaisuusaaltoa. Asiasta on jo tehty jonkin verran tutkimuksia, mm. Gävlessä -luvulla asuneesta pohjalaisyhteisöstä. Mutta kirja Upplands Väsbyn purmolaisista on vielä kirjoittamatta, Olin toteaa. JOHAN SVENLIN 22 KATTERNÖ KATTERNÖ 23

13 Jan Sandvik Näkemisen taito Neljäkymmentä vuotta, neljä yhteistä lasta, yrittäjän elämää ja tavallista aktiivisempaa arkea. Leila Rantanen- Timonen ja Kari Timonen ovat oppineet näkemään elämän parhaat puolet, vaikka he ovat menettäneet näkökykynsä. 24 KATTERNÖ KATTERNÖ 25

14 Pelaisin varmaan vieläkin, jos nuoremmat joukku ekaverini eivät vain olisi lopettaneet Jan Sandvik Jan Sandvik Kari Timonen on osallistunut olympialaisiin kahdesti. Palkintokokoelma on komea. En pärjäisi ilman tietokonettani. Saan päivässä sata sähköpostia, kertoo Laila Rantanen-Timonen. K eltaisessa puutalossa Pietarsaaren Skatan kaupunginosassa on valot päällä. Siellä ollaan siis kotona. Luulitteko kenties, kuten minäkin, etteivät sokeat pidä valoja päällä? Että se olisi turhaa sähkönkulutusta? Väärin. Valot ovat päällä toisia ihmisiä ja eläimiä varten sekä varkaiden varalta. Myös oman vuorokausirytmin takia on hyvä pitää valaistus päällä, kertoo Laila Rantanen-Timonen. Astelen kellarikerrokseen, jossa pariskunnan varsinainen työpaikka, hierontapiste, sijaitsee. Siellä Laila jo odottaakin. Näyttää kuitenkin siltä, että hänellä on jokin asia kesken. Laila pyytääkin kuvaaja Jan Sandvikiä ja minua menemään ulkokautta ylös asuinkerrokseen, jossa haastattelun on määrä olla. Siispä kierrämme takapihan kautta ja koputamme pääoveen. Silmäilen rappusilta pihaa, jossa näkyy kasvihuone, leikkimökki ja marjapuskia. Kari Timonen, Lailan aviomies, avaa oven. Esittäydymme sanomalla nimemme ääneen. Oman nimen sanominen tuntuu luonnolliselta, eikä nyt parane seistä tuppisuuna. Hei. Menkää vaan sinne alakertaan. Laila on siellä, vastaa Kari. Ok, sanon, mutta ajattelen hiljaa mielessäni, että tämä on varmaan väärinkäsitys. Ylös vai alas? Voiko olla, ettei vuotta naimisissa ollut aviopari ole muistanut kiireiltään sopia keskenään, missä haastattelu pidetään? Soitan Lailalle, mutta linja varattu. Viiden minuutin kuluttua hän soittaa takaisin. Anteeksi. Se oli myyntimies ja sitten perään soitti vielä asiakas. Tulen ylös nyt. Kolmikerroksisen omakotitalon korkeisiin huoneisiin tulvii ikkunoista auringonvaloa, ja eteisen turkoosinväriset seinät välkehtivät sen säteistä kuin korallimeri. Takavasemmalla siintää mattavihreän värinen huone. Siinä välissä silmiini osuu punainen juoksulaite, jonka juoksuhihna on pyykkikoreja täynnä. Vaasissa keittiön pyöreän pöydän päällä nuokkuvat hiukan nuutuneet vaaleanpunaiset tulppaanit. Ostin ne itselleni, kun oli naistenpäivä. Tässä iässä ei parisuhteessa ole enää turhia vaatimuksia, toteaa valtavasti kukista pitävä Laila. Ihmiset eivät kuulemma uskalla ostaa sokeille kukkia, kun miettivät, onko se sopivaa. Ojennan Lailalle tuomani violetit tulppaanit. Tämän lähemmäksi Lailan lempiväriä turkoosia en lähikaupan kukkalaarilla päässyt. Kari laittaa kahvit päälle Lailan kaivaessa lautaselle keksit. Näetkö, tässä piparkakkulaatikossa on pistekirjoitusta. Kaikissa elintarvikkeissa ei ole, osoittaa Laila keksipaketissa tiheässä olevia kohonneita pisteitä. Kari on sellainen vanhan liiton lankapuhelinmies, joka ei omista kännykkää tai edes koske tietokoneeseen. Lailalle tietokone sitä vastoin on kaikki kaikessa. En tulisi toimeen ilman läppäriäni. Sähköpostejakin tulee päivittäin liki sata. (Tässä kohtaa toimittajan ja kuvaajan suut loksahtavat auki.) Sähköposteja tulee muun muassa luottamustoimista, työasioista, käsityökerhoista ja Näkövammaisten keskusliitolta. Parhaillaankin on sähköpostia avaamatta. Heti aamusta alkaa seurustelu tietokoneen kanssa. Selaan kahvipöydässä päivän lehdet, ja jos päivällä tai illalla jää vielä aikaa, luen myös aikakauslehdet. Lailalla on monta rautaa tulessa samalla, kun hän kuuntelee sähköpostejaan: hän tekee käsitöitä, laittaa ruokaa tai siivoaa. Tietysti ystäviinkin täytyy pitää yhteyttä Facebookin välityksellä. Itse tietokoneen käyttö perustuu ulkoa opittuihin näppäinkomentoihin ja raakaan ruudulla kahlaamiseen. Mittava palkintokokoelma Kahvin tippuessa katselen olohuoneen kirjahyllyn mitali- ja pokaalikokoelmaa. Ne ovat Karin urheilupalkintoja kilpauralta näkövammaisten maalipallosta. Kari aloitti kyseisen lajin -luvun alussa ja palloili lähes vuotta. Pallopelit ovat aina kiinnostaneet. Nuorena pelasin lentopalloa ja jalkapalloa Inno-joukkueessa. Sen jälkeen maalipallo oli helppoa. Syöttötaidostaan Kari antaa taidonnäytteen tennispallon kokoisella näkövammaisten pingispallolla, ja heitto tärähtää suoraan keittiössä seisovaa kuvaajaa olkapäähän! Kaikkia huvittaa. Kari innostui maalipallosta heti, kun kaverit ympäri Suomea pyysivät häntä mukaan. Karin lempinimi Suomen näkö- Tietokone on kaikki kaikessa. En tulisi toimeen ilman sitä! vammaisten maalipalloedustusjoukkueessa oli pappa. Eikä syyttä. Muut sällit olivat nuorempia kuin minä, mutta ei se haitannut. Vieläkin pelaisin, jos vaan nuoremmat eivät olisi lopettaneet. Karin olemus on välitön ja suora. Heti ei tulisi mieleen, että edessä istuu kaksi kertaa olympialaisissa kilpaillut mies! Kari ei tee asiasta numeroa. Hän kävi pidemmän aikaa kerran kuussa Helsingissä ryhmätreeneissä. Kotona Pietarsaaressa ryhmätreenit jäivät vähiin, koska muita joukkuekavereita ei ollut. Harjoittelin itse kotipihalla. Rakensin neljästä lankusta tilan, jossa potkin ja heitin palloa, ja otin aidasta singahtavista palloista koppeja. Lisäksi nostelin painoja, kertoo Kari. Maalipalloa pelataan lentopallokentän kokoisella alueella. Joukkueessa on kuusi pelaajaa, joista kolme on kentällä samanaikaisesti. Kaikki puolustavat. Vastustajaan ei tule fyysistä kontaktia. Pallo paikallistetaan sen äänen avulla, sillä pallossa on reikiä, joiden sisällä on metallia. Palloa kuljetetaan maata pitkin, Kari selittää. Kaikilla pelaajilla on silmillään teipatut laskettelulasit, jotta yksikään pelaajista ei näe vilaustakaan. Ja palloa heitetään sitten niin kovaa kuin jaksetaan. Yleisöltä vaaditaan hiljaisuutta, sieltä ei saa tulla vinkin vinkkiä. Mutta tuomarin kanssa pelaajat saavat kommunikoida. Jos heitin liian pitkälle ja tuttu tuomari vihelsi, niin saatoin motkottaa tuomarille tyyliin: Mitä? Vihelsit? Etkö sä nyt näe yhtään? Se oli vissiin aika pahaa läppää, kun tuomari oli vaan hiljaa, nauraa Kari. Karin ensimmäinen ulkomaankilpailu oli Hollannissa vuonna. Seuraavana vuonna hän kilpaili paralympialaisissa New Yorkissa. Tulimme muistaakseni kymmenenneksi. Isossa Omenassa meidät kutsuttiin suurlähetystöön syömään ja juomaan. Siellä sai palan painikkeeksi kahvia ja viskiä. Siihen aikaan Kari vielä näki hiukan. Parin viikon reissulta Kari muistaa ohi vilisseet autot, tunnelit ja sillat. Kerettiin me myös ottaa rennosti, istua alas ja katsella ohi kulkevia naisia. Seuraavaksi Kari osallistui EM-kisoihin Puolassa, ja joukkue sijoittui viidenneksi. Vuonna Kari joukkueineen kilpaili jälleen Hollannissa. Kaikista kilpailuista on Ruotsissa pelattu yöturnaus jäänyt erityisesti mieleen. Se on nimittäin niin, että kun valvoo kauan, tuntuu, että alkaa taas nähdä, vitsailee Kari. Jämsän tyttö Laila on kotoisin Jämsästä. Hänen äitinsä oli töissä huopatossutehtaalla ja isä rautateillä. Pienenä Laila harrasti piirtämistä ja leikki paljon ulkona. Lapsena olin täysin näkevä. Haaveilin käsityöammateista sekä kauppa-alasta. Kymmenen vuoden iässä Lailan näkö alkoi heiketä. Silmälääkäri diagnosoi glaukooman, vanhalta nimeltään viherkaihin. Glaukoomassa liian korkea silmänpaine tai näköhermon heikko verenkierto aiheuttavat näköhermovaurion, ja sairauteen liittyy etenevää näkökentän sumenemista ja hämärtymistä. Pahimmassa tapaukses- 26 KATTERNÖ KATTERNÖ 27

15 Jos saisin näköni takaisin edes lyhyeksi hetkeksi, haluaisin nähdä lapseni Kari: En ollut täyttänyt vielä kymmentäkään, kun lääkäri kertoi minun vähitellen sokeutuvan. Laila: Ennen pidin sokeutumista mörkönä. Nyt elän kuitenkin hetkessä, aivan kuten näkevätkin ihmiset. Kari: Joskus tuntuu siltä, että sokea ihminen ei saisi pärjätä. Pitäisi olla aivan avuton. Laila: En minä aamulla herätessäni mieti, että olen sokea. Laitan kahvin tippumaan ja elän elämääni. Jan Sandvik sa glaukooma johtaa sokeuteen. Lailalle kerrottiin, että hänen näkönsä alkaisi pikku hiljaa huonontua. Laila kävi näkevien normikoulun. Hänen läheisimmät ystävänsä tiesivät näkövammasta, mutta siitä ei kuitenkaan tehty numeroa. Näön heikkeneminen oli minulle tavallaan normaalia, koska kasvoin siihen. Ymmärsin jo pienenä, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia. Kun Laila oli teini-ikäinen, Jämsässä toimi aktiivinen näkövammaisten yhdistys. Häntä pyydettiin mukaan. Järjestötoiminta tuli tutuksi ja tapasin muita näkövammaisia. Se auttoi suuresti. Yläasteella Laila ei nähnyt enää kunnolla taululle. Lukeminen ja liikkuminen eivät kuitenkaan tuottaneet ongelmia. Siihen aikaan ei näkövammaisuuteen saanut apua, enkä sitä olisi tarvinnutkaan. Nykyään näistä asioista tehdään suurempia ongelmia, kun taas ennen sitä vaan pärjäsi. Lailan mielestä näkövammaiset tarvitsevat kuitenkin jossain määrin avustajaa. Mutta avustajat saattavat myös eristää. Jos apua saa joka asiassa, ei opi itse pärjäämään. Toisaalta on myös niin, että kannattaa käyttää kaikki tarjolla oleva apu hyväkseen. Selittämätön seikka Mutta vakavasti ottaen, miltä sokeus tuntuu? Sokeutta ei voi selittää. Se on koettava, sanoo Kari. Hänen näkönsä heikkeneminen huomattiin seitsemän ikävuoden iässä lääkärintarkastuksessa. Kymmenvuotiaana hänkään ei nähnyt taululle hyvin. Karilla todettiin verkkokalvon rappeuma. Kun olin alle kymmenen, lääkäri sanoi, että tulen jossain vaiheessa sokeutumaan. Eikö se olekin kivaa, kun tohtori sanoo lapselle niin, päästelee Kari mustaa huumoriaan. Kari ei osaa sanoa tarkalleen, koska hänen näkönsä lähti kokonaan. Se tapahtui pikkuhiljaa. Laila ajatteli nuorempana tulevaa sokeutumistaan mörkönä. Nyt elän kuitenkin siinä hetkessä, mikä minulla on, ihan samoin kuin näkevätkin. Sokealta kuluu tavallisiin tilanteisiin ja asioihin enemmän aikaa kuin näkevältä, mutta en minä ajattele aamulla herätessäni, että olen sokea. Juon vettä, laitan kahvit tippumaan ja elän elämääni. Totta kai Laila haluaisi nähdä ja tehdä monia eri asioita. Jos saisin yhtäkkiä nähdä ainoastaan yhden lyhyen hetken ajan haluaisin nähdä omat lapseni. Sen jälkeen vaikka Alpit, taivaan sinen ja sukulaiset. Unia Laila kyllä näkee, ja hänellä onkin yksi toistuva uni. On ihana kesäpäivä ja ajan samppanjanvärisellä urheiluautolla koivukujaa Pedersören kirkon ohi. Auto viilettää mukavasti. Näen edessäni tien, valkoiset tienviivaavat ja vanhat talot. Kyseisestä unesta on aina hauska herätä ja ajatella, että ajoinpas taas! Mutta on Laila myös kerran ihan oikeasti ajanut autoa. Olin unelmoinut siitä pitkään. Se tapahtui yksityisen alueen parkkipaikalla. Automaattivaihteisen auton pelkääjän paikalla istui auton Unen jälkeen on aina mukava olotila. Sainpas ajaa autoa taas! omistaja Niklas Lindfelt. Lindfelt saapuu myös haastattelun loppumetreillä Lailan ja Karin talolle ohikulkumatkallaan Pohjois-Suomeen. Lindfelt on ravintolisiä ja terveystuotteita myyvän yrityksen toimitusjohtaja. Lailalla ja Karilla on hänen kanssaan yhteisiä bisneksiä. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja pyydän Lindfeltiä kertomaan Lailasta ja Karista. He ovat saaneet paljon enemmän aikaan kuin monet näkevät. Laila on mukana miljoonassa yhdistyksessä ja reissaa yksin ilman koiraa näkemättä mitään! Kari viihtyy enemmän kotona. Hän kuuntelee telkkarista urheilua ja on sellainen rento-reino, joka vieläkin luottaa vanhaan lankapuhelimeensa. Hän miettii maailmanmenoa ja polttaa silloin tällöin muutaman tupakan. Kari pitää oman päänsä ja tekee myös kuivaharjoja myyntiin. Laila on suora; ei hirveästi kiertele tai kaartele. Rehellinen, eteenpäin menevä, eikä koskaan valita. Joskus, kun sanon Lailalle, että minulla on vaikka puhelin hukassa, niin Laila osoittaa sormella ja sanoo: katsopas tuonne, olisikohan se siellä. Ja siellähän se sitten oli, nauraa Niklas. Pidä kiinni oikeuksistasi! Laila ja Kari kannustavat näkövammaisia pitämään oikeuksistaan kiinni. Ongelma jostain vammasta kärsivälle on usein se, ettei kukaan tule hänelle kertomaan, että asianomaisilla on oikeus tiettyihin asioihin. Kaikesta pitää ottaa selvää itse. Meiltäkin on paljon asioita ja etuuksia jopa lakisääteisiä mennyt ohi, kun viranhaltija ei ole niistä kertonut. Ja sehän on niin väärin kuin vain olla voi. Se on todella harmittanut, sanoo Laila. Joskus Laila on pyytänyt sosiaalikeskuksen lakimiestä avuksi. Silloin koin, että minut otettiin vakavammin, ja lainkirjainta alettiin noudattamaan asianmukaisemmin. Laila muistelee myös yhtä kertaa, jolloin hän kylmän rauhallisesti laittoi sosiaalikeskuksessa nauhurin keskelle pöytää ja tallensi keskustelun. Tallentaminen on laillista omia asioita hoitaessa. Silloin asiat tulevat selviksi paremmin kuin hyvin, kertoo Laila. Ja Kari komppaa: Välillä tuntuu, että sosiaalikeskuksen työntekijällä ja asiakkaalla on eri lakikirja. Lailaa harmittaa niiden puolesta, jotka eivät ole oikeuksistaan perillä. Monet jäävät ilman heille kuuluvaa apua, kuntoutusta ja arjen apuvälineitä. Kari kertoo luottavansa siihen, että Laila osaa hoitaa asiat. Hän viitsii ottaa asioista selvää. Tieto on valtaa. Laila ja Kari ovat muutaman kerran joutuneet valittamaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Mutta silloin tuntuu, että tekee väärin, kun valittaa. Toivoisin tietysti, että asiat menisivät läpi ilman valitusprosesseja. Lailaa harmittaa, että hän ei nuorena opiskellut sosiaalialaa tai juridiikkaa. Nyt niistä olisi hyötyä. Sillä niinhän se on, että taistelu omista oikeuksista vie muun terveyden. Elämässähän pitäisi olla muutakin kuin sotajalalla oloa. Yrittäjän elämää Laila on ollut yrittäjänä vuotta, Kari liki vuotta. Emme yrittäjähenkisinä voisi ajatella itseämme ilman työtä. Näkevälle ja sokealle mutta etenkin sokealle on jonkinlainen mittari se, että on työelämässä; joko työntekijänä tai yrittäjänä, kertoo Laila. Hän haluaa kiittää Kansaneläkelaitosta, jonka kanssa asiat ovat aina sujuneet. Olen saanut Kelalta työtäni varten tietokoneen, nauhureita, pistekirjoituskoneen ja kuntoutuksia. Sairaanhoitopiirin kanssa apuvälineasiat ovat myös toimineet hyvin. Koetteko, että teitä muutoin eriarvoistetaan sokeutenne takia? No, joskus tuntuu siltä, ettei sokea saisi pärjätä. Jotkut voivat esimerkiksi ajatella, että on kauhean väärin, kun sokea ostaa oman talon. Välillä tuntuu, että pitäisi vaan olla avuton, sanoo Kari. 28 KATTERNÖ KATTERNÖ 29

16 Jos kaikki olisivat tosielämässä yhtä sosiaalisia kuin Facebookissa, elämä olisi paljon helpompaa Viime kesänä talon ulkoseiniä maalattiin, ja kukahan siellä yläilmoissa telineiden päällä sitten seisoikaan? Kuka raaputteli maalia ilman turvaköysiä? Tietenkin Kari! No, kun kukaan ei tullut apuun, niin pakkohan sitä oli itse mennä. Se on helppoa, kunhan vaan yrittää. Naapuri soitti pojallemme ja kysyi, että tiedätkö, että isäsi on telineillä, hekottaa Kari. Koitin vähän maalatakin, mutten saanut siitä kehuja, lisää Kari vettä myllyyn. Mitä vaimo tuollaisesta sanoo? Jos telineet laitetaan ja maalataan talo, niin totta kai minä oletan, että Kari menee sinne rapsimaan maaleja ja irrottamaan listoja. Muutenhan hän ei olisi minun mieheni. Eikä tuo ollut ensimmäinen kerta. Kari on osallistunut koko talomme peruskorjaukseen, kehuu Laila. Kyllä Lailakin on itsepäinen ja haluaa tehdä kaiken itse, puolustelee Kari. Ole luonnollinen Miten näkevien tulisi sitten kohdata sokeat? Sokeaan tulee suhtautua luonnollisesti. Oma nimensä on hyvä sanoa hänelle ääneen, sillä pelkästä äänestä kun ei aina ihmistä tunnista. Jos mietit, tarvitseeko näkövammainen apua, on tärkeä kysyä sitä häneltä. Hän kertoo kyllä yleensä avuntarpeensa. Yleensä näkövammaiseen suhtaudutaan helposti vääränlaisella auttamisella: tartutaan hartioihin ja käännetään tuolille istumaan, ei anneta toimia itse. Ei uskota, että näkövammainen löytää itse tuolinsa, kertoo Laila. Parivaljakolla on selkeä työnjako: Laila hoitaa juoksevat asiat, käy kaupassa, maksaa laskut, tekee ruoan ja reissaa yhdistystoiminnassa ympäri Suomea. Ja tietysti hieroo siinä välissä. Kari pysyy enimmäkseen kotimiehenä ja tekee työt, joihin tarvitaan ruuvimeisseliä. Hän pilkkoo päivittäin puut mekaanisella puunpilkkomiskoneella ja lämmittää niillä kolmea takkaa. Yö kuluu kirjoja kuunnellessa. Kirjakerhosta saan kaikenlaisia kirjoja klassikoista dekkareihin. Syksyisin Kari kerää pihan pensaista marjat. Kesäisin hän leikkaa nurmikon ja talvisin tekee lumityöt. Laila matkustaa junalla yksin lähes viikoittain. Sokeana se on todella vaativaa, sillä antennit pitää olla koko ajan auki. Muistin, tunnon ja kuulon pitää toimia. Tasapainon säilyttäminen on myös sokeana vaikeampaa. Matkustaessa tulee aina yllätyksiä, ja joskus apua ei näy mailla eikä halmeilla. Junassa ihmiset eivät oikeastaan huomaa sokeuttani, kun kaikilla on omat viihdykkeet; ipadit käsissä ja korvakuulokkeet korvilla. Seuraavana päivänä hän istui siellä taas. Menin juttelemaan hänelle. Jan Sandvik Kari: En saanut yhtään apua, joten minun piti hoitaa kaikki itse. Asiat ovat yllättävän helppoja, kun vain yrittää. Laila: Tietysti oletan, että Kari kiipeää telineille. Ei hän muuten olisi minun mieheni. Kari: Laila osaa olla itsepäinen. Yleensä hän haluaa tehdä kaiken itse. Laila: Vaadin, että saan olla aivan oma itseni. Kari saa myös olla oma itsensä. Lailan mielestä ennen oli mukavampi matkustaa, sillä ihmiset juttelivat enemmän. Silloin sai myös helpommin apua. Yleensä kysyn: kenellä ei ole kiirettä, että voiko joku auttaa. Usein toivon, että jollain olisi aikaa ja että joku uskaltaisi puhua. Kun juna saapuu asemalle, hän kysyy oven luona, seisooko hän oikeassa paikassa. Joskus ihmiset eivät mukamas kuule. Joskus parkkeeraan itseni seisomaan lähimmäksi ovea, etteivät ihmiset pääse ohi minua neuvomatta. On tosi vaikeaa olla täynnä olevassa junassa ja selvitä sieltä ulos. Jos kaikki olisivat yhtä sosiaalisia oikeassa elämässä kuin Facebookissa, niin kyllä asiat olisivat paremmin, kiteyttää Laila. Lailan ja Karin ensitapaaminen Mutta nyt haluamme tietää, miten Laila ja Kari tapasivat. Vuosi oli, ja tapasimme Espoossa näkövammaisten ammattikoulussa. Se oli sisäoppilaitos, jossa koulupäiviä oli kuusi viikossa, kertoo Kari. Laila oli opiskellut jo kaksi vuotta puhelinvälittäjäksi samaisessa koulussa. Uuden lukuvuoden alkaessa rehtori piti juhlapuhetta. Heti huomasin, että pöydässäni istui mukavan oloinen mies. Hänellä oli pitkät, hyvin hoidetut hiukset ja leveälahkeiset housut. Seuraavana päivänä tuo mies istui ikkunalaudalla. Menin juttelemaan. Ei siinä sen kummempaa tarvittu, muistelee Laila heidän ensikohtaamistaan. Heillä molemmilla oli tuolloin vielä normaali liikkumiskyky ja lukunäkö, ja he näkivät myös kohtalaisesti. Yhteinen taival eteni nopeasti. Menimme kihloihin, kun rehtori sanoi, ettemme saa muuten asua samassa asunnossa, Kari selventää. Opiskeluiden jälkeen vuoden keväällä he muuttivat Karin kotikaupunkiin, Pietarsaareen. Saman vuoden syksyllä Kari toimi jo hierojayrittäjänä. Pietarsaaren keskusta on tunnetusti pieni, ja Karilla oli tiedossaan suunnilleen sen jokainen liikennemerkki ja tolppa. Hän näytti Lailalle paikat ja opasti reitit. Jonkun ajan päästä menimme sitten rahasta naimisiin. Pankissa meille sanottiin, että teidän pitää mennä avioon, ettei tarvitse kahta velkakirjaa tehdä ottaessa lainaa taloa varten, nauravat he. Lapsia syntyi neljä: kolme poikaa ja tyttö. Vanhin on -vuotias, nuorin. Vauhtia piisasi, kun oli kolme alle kouluikäistä poikaa. Kaiken kaikkiaan olen kasvattanut neljä pohjalaista miestä, sanoo Laila, viitaten neljännellä Kariin. Kuopuksensa Laila sai sokeana. Muut lapset Laila on nähnyt, jotenkuten. Kun lapset olivat pieniä ja asuivat kotona, en tarvinnut apua. Mutta systemaattisuutta se kyllä vaati. Laila sanoo, että heidän vaikeutensa perheen pienempien Jan Sandvik kanssa ovat olleet samoja kuin näkevien lasten vanhemmilla. Koen, että lapsistamme on tullut hoksaavaisia ja itsenäisiä. He myös tietävät, milloin ja millaista apua me tarvitsemme. Miestään Laila kuvaa perusteelliseksi, huumorintajuiseksi ja urheilulliseksi. Karilla on tosi hyvät geenit. Hän nostelee painoja ja harrastaa arkiliikuntaa. Lisäksi hän seuraa tiiviisti maailmanmenoa ja kuuntelee paljon kirjoja. Hänen yleissivistyksensä määrä on uskomattoman suuri. Muuten Kari on mahdottoman itsenäinen. Ja itsepäinen, listaa Laila miehensä ominaisuuksia. Hän avaa suhdettaan hieman lisää. Vaadin saada olla sellainen kuin olen. Jos Kari ei jousta, niin ei minunkaan tarvitse. Kari saa minun mielestäni olla juuri sellainen kuin on. Lailan mielestä he ovat toisiaan täydentävät vastakohdat. On hyvä, että joku reagoi nopeasti ja joku hitaasti. Itse olen hämäläinen ja hitaasti kiihtyvää sorttia, vaikka olen koko ajan menossa. Aktiivinen järjestöihminen Lailaa ahkerampaa järjestöihmistä saa tosissaan hakea, kuten Kari jo mainitsikin. Laila on Pietarsaaren kaupungin Vammaisneuvoston jäsen, Pohjanmaan Käsityö- ja työllisyystoimikunnan jäsen, Suomen Sokeat ry:n hallituksen jäsen ja Fysioterapiaalan näkövammaiset ry:n jäsen. Lisäksi hän on aktiivinen Näkövammaisyhdistyksessä sekä Invalidiyhdistyksessä. Lailalla on kaikesta huolimatta myös vapaa-aikaa, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin. Silloin työväenopiston käsityöja askartelukurssit koukuttavat: viimeksi neule-, saippuanteko- ja himmelikurssit. Ja englanninkielenkurssi, of course. Niin, ja olen myös Pietarsaaren Pro:n jäsen, näkövammaisten (Sokevan) käsityö- ja pistekirjoitusohjaaja. Pistekirjoituskurssejakin pidän ympäri Suomea. Eikä liikekannalla olo tähän lopu. Laila harrastaa myös teattereissa ja konserteissa käyntiä, muutaman kerran vuodessa ihan Helsingissä ja Tampereella asti. Helsingissä piipahdan järjestötoiminnan kokouksissa muutoin lähes viikoittain junalla. Usein kokoustan myös Skypen välityksellä kotoa käsin, ettei joka kerta tarvitse matkustaa paikan päälle. Tulevaisuuteen Laila on kylvänyt monia haaveita. Niistä yksi on kirjoittamisen taito. Hän haluaisi oppia tuottamaan tekstiä ja kirjoittamaan ehkä kirjan. Olen aiemmin inhonnut kirjoittamista. Harmittaa, etten ole ehtinyt löytää sen ihanuutta. Ennen tietokoneita näkövammaisten ei ollut niin yksinkertaista lukea ja kirjoittaa. Luonto on Lailalle tärkeä. Monet ajattelevat, etteivät sokeat voi saada luonnosta mitään irti. Mutta kyllä voivat! Maisemaakin voi kuvitella, ja linnut ja tuuli vaikuttavat iilikseen. Lailalla on myös kesää varten hortonomisia aktiviteetteja. Hän toivoo, että yrtit, syötävät kukat, tomaatit ja kurkut rehottaisivat kasvihuoneessaan. Siellä hän tietysti itse häärää multasormena. Kari kantaa sinne vedet. Ja unelmoinhan minä maailmanympärimatkasta. Olisi kiva tavata eri kulttuurista olevia ihmisiä ja olla heidän kanssaan vuorovaikutuksessa. Minulla ei ole mitään mielimaata, koko maapallo riittää. SUSANNE STRÖMBERG Laila Rantanen-Timosen ja Kari Timosen hierontayritys löytyy netistä: hieronta-pietarsaari.fi. Klassista hierontaa, urheiluhierontaa, hermoratahierontaa, vyöhyketerapiaa, akupunktiota, erilaisia hemmotteluhoitoja sekä uutuutena Spasukkulahoitoa. Nettisivulla pariskunta harjoittaa muun muassa harjojen nettikauppaa. 30 KATTERNÖ KATTERNÖ 31

17 Gun-Marie Wiis Linnén matka Suomeen Eräänä kesäiltana vuonna 1732 nuori mies, Carl Nilsson Linnæus, istuu kodan edustalla vieraalla Lapinmaalla ja yrittää päätellä senaikaisen pelivillityksen, spetton, sääntöjä. Hän tekee matkallaan ahkerasti muistiinpanoja. Niistä muodostuu kertomus, joka kiehtoo lukijoita nykyään enemmän kuin koskaan. 32 KATTERNÖ KATTERNÖ 33

18 Vaikealukuisia harakanvarpaita kasveista, linnuista ja eläimistä... korvaamattoman arvokas asiakirja LINNÉN KASVIO Carl Linnæus keräsi matkallaan liki 300 kasvia. Hänen kasvionsa on eri teitä päätynyt Pariisiin, Institut de Francen kirjastoon, jossa se on siis edelleen nähtävillä. Linnæus mainitsee, että hänen matkavarustuksiinsa kuului vihkoksi nidottu pinkka kasvipaperia. Seuraavien sivujen reunoilla kuvatut kasvit ovat samoja, joita Linnæus mainitsee löytäneensä matkallaan poikki Pohjanmaan. Kuvalähde Wkipedia Merinätkelmä (Lathyrus japonicus maritimus), monivuotinen hernekasveihin kuuluva sinikukkainen kasvi. Viihtyy hiekkaisilla ja kivisillä merenrannoilla. Kasvatetaan joskus koristekasvina. Esiintyy eri puolilla maapalloa, Suomessa kuitenkin vain maritimus-alalajia. Rantavehnä (Leymus arenarius) monivuotinen sinisävyinen heinäkasvi. Viihtyy hiekkaisilla ja soraisilla rannoilla, etenkin hiekkadyyneillä. Jossain päin maailmaa sitä on istutettu sitomaan lentohiekkaa. On. toukokuuta, kello on aamulla. Uppsalassa nuori mies nousee hevosen selkään ja ratsastaa ase olalla kengänkannat jalustimissa harallaan maantielle kaupungin pohjoisesta tulliportista. Aurinko paistaa, länsituuli viilentää miellyttävästi, ja leivo livertää. Kaikki lehtipuut, paitsi jalava ja haapa, ovat puhkeamaisillaan hiirenkorvalle. Tammoja näkyy laitumilla pitkäjalkaisten varsojensa kanssa Uppsalan tasangolla. Hanhet käyskentelevät siellä täällä perässään pienet keltaiset poikasensa. Neljänneksen eli vajaan kolmen kilometrin jälkeen metsä alkaa tihetä. Leivo hylkää ratsastajan, mutta eräs toinen vastaanottaa hänet, nimittäin laulurastas, joka korkeimman kuusen latvassa virittää peräti satakielen, laulajien mestarin, veroisia korkeita säveliä. Tällaisin sanankäänteinen ratsastaja, Carl Nilsson Linnæus, kuvaa alkanutta matkansa, joka veisi hänet tutkimusretkelle tuntemattomaan Lappiin ja sieltä Pohjanmaan rannikkoa pitkin Turun kautta takaisin Uppsalaan. Ensimmäinen matkapäivä päättyy Meheden kestikievariin. Carl Linnæus täyttäisi seuraavana päivänä vuotta. Hänen varustuksensa näin pitkälle matkalle on kevein mahdollinen; hopeataalerin matkakassa, Uppsalan maaherran myöntämä matkustuspassi sekä Kuninkaallisen Tiedeakatemian suosituskirje, jossa kehotetaan jokaista tarjoamaan matkaajalle kaiken tukensa. Päivämäärä noudattaa juliaanista kalenteria, jota käytettiin vuoteen 1753 saakka, jolloin sen tilalle tuli gregoriaaninen kalenteri. Koska ne eroavat toisistaan 11 vuorokautta, tämän artikkelin päivämääriä on siirrettävä yhtä paljon eteenpäin, jotta niitä voisi verrata nykyiseen kalenteriin. 12. toukokuuta 1732 vastine meidän aikanamme on siis 23. toukokuuta Carl Linnæus matkalta ostamassaan eteläsaamelaisessa puvussa. Martin Hoffmanin maalauksesta v tehty väritetty kuparipiirros. Carl Linnæus on papin poika Stenbrohultin pitäjästä Smoolannista, kasveista kiinnostuneen isän koulima. Poika lähetetään yliopistoon Lundiin, josta hän siirtyy Uppsalan yliopistoon. Siellä hänen ohjaajakseen tulee Olof Rudbeck nuorempi. Rudbeck on kasvitieteen professori, alan suuri auktoriteetti, joka tohtorinväitöskirjassaan v. peräänkuulutti kasvien systemaattista luokittelua. Vuonna Olof Rudbeck oli Kaarle XI:n rahoituksella tehnyt tutkimusmatkan Lappiin ja aikoi julkaista matkasta teoksen, Lapponia illustrata, jossa hän kuvaisi alueen kaikki kasvit ja linnut värikkäin kuvin. Mutta vain ensimmäinen useasta suunnitellusta osasta ehtii ilmestyä, sillä käsikirjoitus ja sen muistiinpanot tuhoutuvat Uppsalan palossa v.. Rudbeck on nyt -vuotias ja liian vanha tutkimusmatkalle. Mutta Tiedeakatemia tarjoaa hänen myötävaikutuksellaan matkakassan Linnæuksen käyttöön. Se leikkaa kuitenkin pyydettyä summaa kolmasosalla, kahdestasadasta hopeataalerista / :aan. Carl Linnæuksen oma osuus, hänen säästönsä, on taaleria. Vaarallinen matka Tällainen aivan yksin matkaaminen ei ollut vaaratonta. Ei saanut sairastua tai joutua huonokuntoisilla teillä onnettomuuksiin. Matka voi päättyä ratsastajan putoamiseen hevosen selästä. Eikä kaikkien ihmisten voi olettaa olevan ystävällismielisiä. Iso muistikirja on tärkeä osa varusteita. Linnæus aikoo kirjoittaa siihen havaintojaan kasveista, linnuista, eläimistä ja ihmisistä. Muistiinpanoista tulee vaikealukuisia harakanvarpaita, jotka on usein kirjoitettu ratsailla. Hän kirjoittaa sekaisin ruotsia ja latinaa, sen ajan tieteen kieltä, ja piirtää informatiivisia mutta ei aina kovin tyylikkäitä kuvia. Mutta muistikirjasta oli tuleva korvaamattoman arvokas aikalaisdokumentti. Hankaluudet alkavat tosissaan Carl Linnæuksen kääntyessä rannikolta sisämaahan, lappalaismaita kohti. Tie kävi yhä hankalammaksi, niin että oli melkein hengenvaarallista ratsastaa hevosella, joka kompasteli joka toisella askeleella kivien välissä. Minua vietiin sellaisia sivuteitä, ettei pentelekään olisi löytänyt minua. Nyt aloin kaivata matkatoveria. Granössä eräs isäntä oli ampunut pienen majavan. Majavan lihaa syödään kuten jäniksen tai oravankin, jotka ovat samaa sukua. [...] Majavan liha useimmiten keitetään, harvoin paistetaan. Häntä heitetään pois, mutta jalat syödään, nahka nyljetään ja pingoitetaan. [...] Haustaa sain keitettynä maistaa, mutta mausta en päässyt selville, koska suola puuttui kokonaan. Hausta on väkevän hajuista ainetta, jotka majava erittää anaalirauhasistaan. Majava merkitsee haustalla reviirinsä, ja hausta on haluttua luonnonainetta; parin anaalirauhasen hinta vastaa kahden kuukauden palkkaa. Carl Linnæus saapuu Lyckseleen. Täällä oli eräs nainen, jota surkeasti vaivasivat sammakot, jotka hän oli saanut sisäänsä vettä juodessaan edellisenä vuonna, kun ne vielä olivat vedessä sammakon kutuna. Hän tunsi, että niitä oli kolme, hän kuuli niiden kurnuttavan. Hän lievensi vaivaansa paloviinalla, suolasta ne eivät kuolleet. Granseleforsissa Linnæus kuvaa, miten lappalaiskodassa nukutaan nuotion ympärillä: maataan aivan alastomina vain porontalja peittona. Ei enempää mies kuin nainenkaan kainostele noustessaan alastomana ja alkaessaan pukeutua. Uumajanjoella Linnæus levähtää seurueensa kanssa eräässä kodassa. Täällä oli edellisenä vuonna isä lyönyt kuoliaaksi tyttärensä, jotta vävy ei saisi periä, hän kirjoittaa. Kovin haaste Uumajan lappalaismaat osoittautuvat matkan ehkä kovimmaksi haasteeksi. Linnæus kahlaa oppaansa kanssa lähes kokonaan veden peittämien soiden halki. Paikoin oli aivan pohjaton syvyys niin että täytyi lähteä kiertämään. Kengät ovat täynnä kylmää vettä, sääsket pistelivät armotta. Toivoin, etten koskaan olisi ollut lähtenyt tälle matkalle. Ja jotta kaikki elementit olisivat vastaisia, satoi ja tuuli. [...] Ikinä ei pappi voi kuvata helvettiä, joka olisi tätä pahempi. Koskaan eivät runoilijat ole voineet kuvata Styxiä niin rumaksi, ettei tämä olisi rumempi. Linnæus on muutaman päivän todella huonossa kunnossa. Hän pelästyy, kun yhtäkkiä hän näkee raivottaren, kuten hän tulijaa kuvaa, pienikokoisen naisen, jolla on savun mustuttamat kasvot ja kiiltävät silmät, kuin manalasta noussut. Linnæus on nälän uuvuttama, mutta naisen tarjoama kala on täynnä matoja. Lopulta Linnæus onnistuu palaamaan Lyckselen suhteellisen sivistyneisiin oloihin. Muutaman päivän toivuttuaan hän lähtee jälleen pohjoiseen. Bureåssa hän kirjoittaa vihkoonsa piimästä paikallisten näytettyä hänelle piimäruohoa ja sen ihmeellistä kukkaa, jota kuivataan talvella hiivaksi kevättä varten. Linnæus viittaa pyöreälehtikihokkiin (Rovus meatus), monivuotiseen kasviin, jolla on pyöreät ja pitkäruotiset ruusukkeena kasvavat lehdet, täynnä nestepisaran kaltaisia nystykarvoja. Vanhan kansan mukaan piimäruohon lehtiä voi käyttää viilimäisen piimän tekoon, esimerkiksi hieromalla kasvilla maidon hapatusastian sisäpintaa. Myöhemmän hypoteesin mukaan piimäruohossa on maidon proteiineja hajottavia entsyymejä, jotka saavat maidon paksuuntumaan. Toisen hypoteesin mukaan piimäruohon bakteerit sitovat maidon hiilihydraatteja pitkiksi, niin sanotuiksi eksopolysakkarideiksi, joiden ansiosta viili saa venyvän rakenteensa ja pitkä piimä nimensä. Illalla. kesäkuuta Linnæus saapuu Skellefteåån ja hämmästyy nähdessään lukemattoman määrän tupasia, kuin pienen ystävällisen kaupungin, valkeine savupiippuineen, kaksine katuineen, joissa seurakuntalaiset yöpyvät kirkkomatkoillaan. Pian näen pöllön, joka lenteli edelläni aina kappaleen matkaa. Otin käteen pyssyni ja klo. yöllä, sillä yö oli aivan valoisa, ammuin vapaalta kädeltä ja osuin, vaikka hevonen ravasi täyttä vauhtia, mutta [pöllön] toinen puoli hajosi kokonaan, niin etten voinut täyttää lintua. Linnæus kuvaa sääskiä näin: Illalla vähän ennen auringonlaskua kohtasin hämmästyttävän määrän hyttysiä. Ne täyttivät ilman kokonaan, varsinkin kosteilla niityillä; ne tunkeutuivat suuhun, nenään, silmiin, sillä ne eivät väistyneet tieltä. Ne eivät purreet lainkaan, mutta niitä oli niin paljon, etteipä niiltä saanut Carl Linnæus ampui pöllön ja sitten piirsi sen. Mäkikuisma (Hypericum perforatum) on monivuotinen, keltakukkainen kasvi. Hypericum voidaan kääntää sanoiksi kuvan yllä nimi on peräisin entisajan uskomuksesta, jonka mukaan pahat henget saadaan ajettua kuvan esittämän henkilöstä ripustamalla mäkikuismaa kuvan yläpuolelle. Pahojen henkien karkottaminen näkyy kasvin toisessakin nimityksessä eli Fuga Dæmonum (paholaisen pako). Mäkikuisman vanha nimi on veriruoho tai verimänty, koska sen murskatuista kukannupuista irtoaa verenpunaista mehua. Kasvia kutsutaan myös johanneksenmintuksi, sillä tarun mukaan juuri tämä kasvi nousi maasta Johannes Kastajan mestauspaikalle. Jos mäkikuismasta haluaa tehdä tulipunaista juomaa, kannattaa varmistua, että kasvi on todella mäkikuisma eikä särmäkuisma (Hypericum maculatum), jonka varsi on nelisärmäinen; ne kasvavat usein aivan vieri vieressä Mäkikuismaa käytetään vaihtoehtolääkinnässä rohtona masennuksen ja lievien jännitystilojen hoitoon. Kannattaa huomata, että mäkikuisma voi vaikuttaa muiden lääkkeiden tehoon. 34 KATTERNÖ KATTERNÖ 35

19 Jos minulla olisi valta, pitäisi heidät ripustaa seinälle ja antaa 15 paria raippoja Syyläjuuri eller tummasyyläjuuri (Scrophularia nodosa) on syyläjuuristen sukuun kuuluva kasvi. Kasvaa rehevissä metsissä ja rannoilla. Syyläjuuri haisee pahalta, minkä vuoksi karja ei syö sitä. Norjassa sitä on käytetty sikojen pesuun suojattaessa niitä syyhytautia vastaan. Joitain syyläjuurilajeja hyödynnettiin skrofuloosi-tuberkuloosin (kaulan imusolmukkeiden tuberkuloosin eli risataudin) hoitoon, mihin lajin tieteellinen nimikin, Scrophularia, viittaa. taa. a. Punaherukka (Ribes rubrum) joka tunnetaan yleisesti myös punaviinimarjana, on herukkapensaslaji. Esiintyy luonnonvaraisena kivikkoisilla paikoilla. Käytetty viljelykasvina ainakin 300 vuotta. Marjoista tehdään hyytelöä, mehua tai hilloa, lehdistä viiniä. Puutarhojen viljellyt punaherukkalajikkeet ovat useiden alalajien risteytyksiä. Taikinamarja (Ribes alpinum) muistuttaa punaviinimarjapensasta. Toisin kuin useimmat herukat, taikinamarja on kaksikotinen (hede- ja emikukat ovat eri kasviyksilöissä). Kasvaa kuivilla ja aurinkoisilla rinteillä, mutta myös varjoisissa lehdoissa. Kestää hyvin leikkaamista, käytetään aitakasvina. Kirkkaanpunaiset marjat ovat melko mauttomia. Kurjenmiekka (Iris pseudacorus) on monivuotinen keltakukkainen kasvi. Miekka-nimen se on saanut miekanmallisten lehtiensä ansiosta. Kasvaa kosteilla paikoilla suuressa osassa Eurooppaa ja Aasiaa. Kurjenmiekka on myrkyllinen; saattaa nieltynä kirvellä suussa ja nielussa ja aiheuttaa vatsanväänteitä. Kruunupyyläinen viikate, Carl Linnæuksen piirtämänä. Kruunupyy tunnettiin taitavista kyläsepistään, ja kruunupyyläiset viikatteet olivat hyvin haluttuja. Yleensä vilja leikattiin vielä sirpillä, mutta tätä rimaportilla varustettua viikatetta käytettiin ilmeisesti jo v ohran, kauran ja harvakasvuisen rukiin leikkaamiseen. Norrlantilainen ns. stötting eli eräänlainen koivusta tehty kelkka puunkuljetusta varten, Linnæuksen mittaamana ja piirtämänä. Linnæuksen suomentaito Carl Linnæus ei osannut saamea eikä suomea, minkä vuoksi matkanteko oli joskus hankalaa. Kulkiessaan täysin suomenkielisillä seuduilla hänellä oli kuitenkin apunaan neljä sanontaa lunttilapulle kirjoitettuna. Nimittäin nämä: visa molä tie (viisaa mulle tie). mie mölle roeka (myy mulle ruokaa) anna mino olla desse kvarhersse temme vyen (anna minun olla tässä kvarteerissa tämän yön) laino molä honetta (lainaa mulle huonetta) hengittää. Kouraisin niitä ilmasta, sain käteni täyteen, kaikki rusentuivat, mutta olivat niin pieniä, etten osaa niitä kuvata. Kansa kutsui niitä mäkäröiksi. Hän ylittää lossilla leveän Piitimenjoen. Siinä laiturin vieressä oli hirsipuu, jonka vieressä kaksi suomalaista oli teilirattaassa päättöminä; he olivat murhanneet matkustavaisia rosvoten heidän rahansa. Eräs lappalainen oli teilattu ja hakattu kappaleiksi, koska oli maannut sukulaisensa.. kesäkuuta Luulajan seudulla hän kuulee kummallista ääntä, joka osoittautuu lähtevän simpukoista. Menin erään järven luona niitylle, kuulin maisketta ja napsetta suolta ikään kuin vesi olisi kiehunut. Siellä täällä oli paljasta liejua, vesi oli kuivunut. Näin maan olevan melkein kauttaltaan täynnä simpukoita, jotka sillä tavalla maiskahtelivat [...] Ne kaivautuivat liejuun sitä myöten kuin se kuivuu. Norjaa kohti Carl Linnæus lähtee nyt jälleen Lapinmaahan, tällä kertaa tavoitteenaan siirtyä Nojan puolelle mihin Olof Rudbäck ei matkallaan onnistunut.. kesäkuuta Linnæus saapuu Jokkmokkiin, ikivanhaan saamelaisten kohtauspaikkaan. Hän tapaa siellä kappalaisen nimeltään Högling ja koulumestarin nimeltään Malming jälkimmäinen oli tunnettu riitapukari. Linnæus kommentoi: He tarjoilivat minulle itsepäisiä papillisia ennakkoluulojaan. Ihmettelin, että niin paljon ylpeyttä, kunnianarkuutta, niin paljon ymmärtämättömyyttä, halpamaisuutta ja jääräpäisyyttä ja tyhmää ajattelua tapasi papissa, jonka yleensä tulisi olla lukenut mies, ja että vuotta opiskellut ei ole lukenut kirjojaan paremmin. Ymmärsin hyvin, miksi nämä kaverit oli heitetty tänne erilleen ihmisistä. Linnæus saapuu Kvikkjoelle, josta nykyään lähdetään suosituille vaelluksille Sarek-alueelle. Tuntui kuin tulisin uuteen maailmaan enkä tiennyt, olinko Aasiassa vai Afrikassa, sillä sekä maaperä, luonto ja kaikki kasvit olivat minulle oudot. Olin nyt tullut tuntureille! Kaikkialla ympärilläni oli lumilakisia tuntureita, kuljin lumessa kuin keskitalvella. Kaikki harvinaiset kasvit, joita aikaisemmin olin nähnyt ja ihastellut, esiintyivät täällä miniatyyrikoossa. Tuntuririekoilla on poikasia, Linnæus ottaa yhden käteensä, jolloin sen emo juoksi vastaan pelastaakseen poikasensa. Se [emo] juoksi lähelleni niin että olisin voinut ottaa senkin, se juoksi lakkaamatta ympärilläni, niin että satakin kertaa olisin voinut sen tappaa, ellen olisi kavahtanut tekemästä pieniä poikasia turvattomiksi niin nuorella iällä ja ajatellut äidin sydämen laitaa. Niinpä annoin emolle poikansa takaisin. Tunturiselänteen ylityksestä muodostuu seikkailu, Linnæus ei ymmärrä saamelaisia oppaitaan, hän kuvaa näkemiään kasveja. Hän panee merkille, että naiset tupakoivat ja käyttävät yleensä housuja. Hän kuvaa omalaatuista tervehtimistapaa: Kun oppaani tuli, hän tervehtiessään toista painoi nenänsä tämän nenää vasten, ikään kuin olisi suudellut, lausuen vanhan tervehdyssanan: purist [luulajansaamen hyvää päivää ]. Kysyin, suuteliko hän. Vastaus: Ei, vain nenä nenää vasten ja sekin sukulaisten kesken. Linnæus ihmettelee lappalaisten nopsajalkaisuutta ja löytää joukon selityksiä. Tässä yksi niistä: Lappalainen ei koskaan syö puuroa minkä vatsa vetää, vaan vain vähän, silloin tällöin. Suomalainen talonpoika ahmii nauriita ja skoonelainen puuroa niin paljon kuin maha sietää ja taalalainen niin että maha on kuin rumpuna, siksi hän onkin sopivampi kaivamaan ojaa kuin juoksemaan tunturissa. Lappalainen sitä vastoin on laiha ja solakka. Vielä en ole nähnyt yhtään mahakasta lappalaista. Maitokin tekee hänet notkeaksi. Carl Linnæus viettää viisi päivää Norjassa ja vierailee muun muassa Rörstadin pappilassa, jonka kappalainen Johannes Rask on käynyt Länsi-Intiassa ja Afrikassa. Talon tytär, -vuotias Sara on erittäin kaunis ja täytyypä kirjoittaa, sillä hän sanoo, ettei olisi uskonut, että joku rehellinen ruotsalainen tulisi häntä puhuttelemaan. Linnæus lähtee laivalla merelle ja näkee koko aavan Länsimeren, minulle sanottiin, että jos purjehdittaisiin suoraan länteen, tultaisiin Grönlantiin. Sitten matka kääntyy takaisin Ruotsiin jäävuoren, edessä olevan jäätikön yli. Rahat loppuvat Carl Linnæus saapuu Tornioon. elokuuta. Hän on ollut lähes tauotta liikkeellä, mutta nyt hän tekee kuuden viikon ajan vain lyhyitä retkiä eri ilmansuuntiin lukuun ottamatta yhtä kymmenen päivän retkeä Tornionjokea ylävirtaan kihlakunnantuomari Michael Höijerin seurassa. Ongelmana on, että matkakassa on nyt loppu. Tornion rovasti, Abraham Fougt, armahtaa hänet viimein. syyskuuta ja lainaa hopeataaleria ja / äyriä. Seuraavana päivänä Linnæus lähtee etelään pitkin Pohjanmaan rannikkoa. Syksy on jo hyvän matkaa tulollaan, ja se varmasti lisää kiirettä. Linnæus matkaa Turkuun päivässä. Mitä Linnæus havainnoi Pohjanmaalla? Hän hämmästelee savupiiputtomia pirttejä kerta kerran jälkeen. He saivat savua silmiinsä, ne vuotivat vettä. Silti he olivat enemmän huolissaan lämmön kuin silmiensä vuoksi. Carl Linnæus on vakuuttunut savun haitallisuudesta silmille, ja hän tarttuu koviin sanankäänteisiin: Jos minulla olisi valta, pitäisi heidät ripustaa seinälle ja antaa heille paria raippoja, kunnes tekisivät savupiiput pirtteihinsä, etenkin kun ei ole puutetta polttopuista. Hän käy suomenkielisessä jumalanpalveluksessa ja panee merkille ihmisten vaaleat hiukset: Suomalaisilla miehillä oli useimmilla vaaleat hiukset, tai vaaleat, jotka aikaa myöten olivat tummuneet. Kenenkään tukka ei ollut punainen, aivan harvoilla musta, kaikilla pitkä ja suora. Edellisvuosi oli ollut katovuosi. Linnæus kertoo, miten väki leikkaa tähkät ja oljen latvan hakaten sen hienoksi silpuksi, jauhaa ja lei- Valkohankajäkälä (Evernia E niap aprunastri), ri) joka tunnetaan myös nimellä tammisammal, kasvaa pensaiden ja puiden rungoilla. Sitä esiintyy Lapin korkeudelle saakka. Valkosammaljäkälää on jo pitkään käytetty hajusteteollisuudessa sekä värikasvina. Tummarusokki (Bidens tripartita) on yksivuotinen ruohovartinen kasvi. Esiintyy rämeisillä paikoilla, etenkin seisovassa vedessä. Voidaan käyttää värikasvina, tuottaa oranssia väriä. Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on monivuotinen, sarjakukkaisiin kuuluva kasvi. Viihtyy runsasravinteisilla savi- tai turv la, esimerkiksi järvien tai jokien rannoilla. Erittäin myrkyllinen, aiheuttaa epilepsiaa muistuttavaa kouristelua. Sekä ihmisiä että karjaa on kuollut myrkkykeisoa syötyään. Tunnetaan myös nimillä keisanputki, vesiputki, villiputki, velhonputki ja myrkkyputki. 36 KATTERNÖ KATTERNÖ 37

20 Kruunupyyn hospitaalissa oli monta mielisairasta, vaimoistaan hullun mustasukkaisina Nukula eli sydämenvahvistajayrtti tai ulkomaanviholainen (Leonurus cardiaca) kuuluu huulikukkaiskasvien heimoon. Kasvi on ruderaatti eli viihtyy kulttuurimaisemassa, esim. sorakäytävillä. Kasvin nimi, sydämenvahvistajayrtti, ja lajinimi, cardiaca, kertovat yrtin käytöstä entisaikoina vahvistavana rohtona sydämentykytystä vastaan. Hullukaali eli villikaali (Hyoscyamus niger) kuuluu koisokasveihin. Arkeologiset löydökset ovat osoittaneet hullukaalin saapuneen Pohjolaan viimeistään esiroomalaisella rautakaudella. Hullukaalia on käytetty kansanlääkinnässä uni- ja puudutusaineena, ja se on ollut tärkeä myös maagis-uskonnollisissa yhteyksissä. Vaikuttavina aineina toimivat lehtien alkaloidit hyoskyamiinia ja skopolamiinia, jotka voivat aiheuttaa hallusinaatioita ja houreita. Vakavia myrkytystapauksiakin on sattunut. Tällaisena Carl Linnæus kuvasi tavallista hevosen vetämää auratyyppiä, jota hän näki käytettävän Uudenkaarlepyyn ja Vaasan välillä. poo sen leiväksi; toiset taas leipovat petusta leipää. Suurena puheenaiheena on karjantauti, jota ihmiset usein pitävät tarttuvana ruttona ja täysin selittämättömänä. Sairauden ajatellaan yleisesti johtuvan soisilta mailta nousevasta myrkyllisestä höyrystä ja sumusta. -luvulla on ajoittain voimassa tarkastamattoman pohjalaisen lihan vientikielto. Valtio alkaa tuohon aikaa tukea ojitushankkeita karjantaudin estämiseksi. Linnæus on kuitenkin todennäköisesti löytänyt karjantaudin oikean syyn, nimittäin myrkkykeison (Cicuta virosa). Hän oivaltaa sen saatuaan kuulla, että lehmiä kuolee sadoittain niiden alettua käydä laitumella keväällä, mutta talvella niitä kuolee harvemmin. Hän etsii niityn, jolle lehmät päästetään ensimmäisenä laitumelle, suoniityn, ja näkee joukoittain myrkkykeisoja. Hän tekee saman havainnon Liminganniityllä. Valitettavasti Linnæuksen muistiinpanot tästä asiasta nousevat tietoisuuteen vasta paljon myöhemmin. Vaasan etevä piirilääkäri Barthold Rudolf Hast tekee vuonna saman johtopäätelmän. Sudenkuoppa Linnæuksen matka kulkee etelää kohti, hän yöpyy Kemissä, Iissä, Oulussa ja Limingalla. Iissä hän näkee mäkeen kaivetun susihaudan. Sen sisäpuoli on reunustettu halkaisemattomilla, tiiviisti toisiinsa isketyillä aidaksilla. Kuopan keskellä on tolppa, kuopan korkuinen, sen päässä lautakantinen ratas niin että vaikka susi kiipeäisikin rattaaseen asti, se ei kuitenkaan pääsisi sitä pitemmälle. Laajalla Liminganniityllä on heinää tuhat suovaa, mutta ei yhdessäkään suovassa niin paljon, ettei hevonen sitä kerralla vetäisi. Linnæus uskoo, että niitty voisi kolmijakoviljelyllä tuottaa oivallisen kaurasadon. Seuraavaksi hän yöpyy Hihnalassa, sitten hän saapuu Kokkolaan sopivasti todistamaan Abraham Thauvoniuksen virkaanasettajaisia kaupungin latinakoulun rehtoriksi. Linnæus yöpyy Kruunupyyssä ja tutustuu seuraavana päivänä hospitaaliin. Kruunupyyn hospitaalissa oli joitain mielisairaita, muuan mustasukkaisuudesta hulluksi tullut vaimo ja eräs miehenpuoli, jolla oli ikivanha vaimo, mutta luuli tämän seurustelevan toisen miehen kanssa. Carl Linnæus kuvaa, kuinka se, joka haluaa nostattaa karhun jotakuta vastaan, ottaa karhun lantaa (sen ollessa vielä lämmintä, mikäli mahdollista), sekoittaa sitä härillään olevan lehmän lantaan, minkä sanotaan saavan karhun lähtevän sille osoitetun otuksen perään ja repivän tämän kuoliaaksi. Hän mainitsee, että maalaiset käyttävät kolmea lääkäriä: tohtori Majavanhaustaa, tohtori Karhunsappea ja tohtori Paloviinaa. Linnæus saapuu Uuteenkaarlepyyhyn, melkein samankokoinen kuin Växjö [...] Kaikki kadut on laskettu poikittaisilla tukeilla kiveyksen sijasta, aivan kuin silta, mikä näyttää mukavalta. Pohjalaisnainen huivi päässään, Carl Linnæuksen piirtämänä. ta, edessä mustat nauhat. Uudenkaarlepyyn ja Vaasan välillä käytetään toisenlaisia auroja kuin mitä Linnæus on aiemmin nähnyt. Auraa vetää yleensä hevonen, joskus härkä. Härkä vetää kuin hevonen, tavallisin valjain, selässä tosin vain satulavyön tapainen, joka vastasi säkään, niin etteivät valjaat valuneet hevosen niskaan, kun taas selkävyötä ei ollut. Hän kuvaa, kuinka kaikissa talonpoikain myllyissä on kappaletta tasaisia polkusilppureita, jotka hakkaavat ohran latvat kaukaloon, silppu jauhetaan yhdessä ohran jyvän kanssa. Vaasassa, pienessä, melko kauniissa kaupungissa, Linnæus viivähtää.. syyskuuta. Heti kaupunginportin kaakkoispuolelle on yritetty kuparikaivosta, mutta heitetty sikseen sylen syvyydessä. Malmi on rakeista, graniitin väristä, mutta Linnæus ei usko, että se sisältää metallia. Seuraavaksi hän yöpyy Närpiössä, sitä seuraavana iltana hän saapuu Suomeen jättäessään Pohjanmaan eteläisimmän kolkan Siipyyn taakseen (nykyisessä Kristiinankaupungissa) ja niin hän saapuu Suomeen Sastamalaan, jossa hän yöpyy. Suomi ei tuohon aikaan sisältänyt Pohjanmaata vaan pelkästään alueen, jota on myöhemmin alettu kutsua Varsinais-Suomeksi. Matka jatkuu Gjölbalin (nykyisen Köörtilän), Hvisbof järdin (Ahlaisten) ja Ulvilan kautta. Linnæus pitää Ulvilan kirkkoa hyvin vanhanaikaisena ja laskee yli pääkalloa hautausmaalla. Seuraavaksi hän pysähtyy Hyvelään, jossa tie erkanee rannikolta, ja sitten Alastaron ja Pöytyän kautta Turkuun. Sinne Linnæus saapuu. syyskuuta, seisahtuu viideksi päiväksi, ja purjehtii sitten Brändön ja Ahvenanmaan kautta ja saapuu Uppsalaan. lokakuuta klo päivällä. Ensimmäinen matkakirja Carl Linnæuksen Lapin-matkallaan kirjoittama päiväkirja on -sivuinen. Se kulkee matkan aikana kahden ohuen nahkakannen välissä, mutta ne kuluvat kuitenkin niin risaisiksi, että hän vaihtaa kannet myöhemmin pahvisiin. Niihin hän kirjoittaa kirjan nimen, Iter Lapponicum (Lapinmatka ). Kestää kuitenkin kauan ennen kuin teos julkaistaan. Linnæuksen Näin pelataan spettoa Avopäiset neitoset Linnæus ei vieraile Pietarsaaressa, joka sijaitsee sivussa isolta maatieltä, mutta hän toteaa, että Pietarsaaressa on erinomainen satama, jossa voi lastata suoraan laiturilta. Uudenkaarlepyyn satama on jokisuulla, neljänneksen päässä kaupungista. Lastissa olevat laivat tuskin kuitenkaan voivat tulla likemmäs kuin puolen peninkulman päähän kaupungista [maankohoamisen vuoksi]. Rannalla oli hyvin paljon halkoja Tukholmaan vietäviksi. Hän kuvaa, miten neitoset menevät kirkkoon aina avopäin, takaraivolla pieni soikea sykyrä, jossa leveä värillinen kiinnitysside. Naisväki käyttää pahalla säällä kauluria, kuten saamelaiset; se tehdään harmaasta sarasu Tämän artikkelin alkulehdellä olevassa kuvassa pelataan suosittua spettoa. Carl Linnæus kertoo sekä miesten että naisten pelaavan spettoa: Heitä kämmenenlevyistä tikkua porontaljalle. Heitä kivipallo noin kyynärän korkeuteen ja sen ollessa ilmassa noukkaise samalla kädellä taljalta tikku ja ota sitten pallo kiinni ennen kuin se putoaa taljalle. Kaikki napatut tikut pidetään toisessa kädessä. Kun pelaaja epäonnistuu tai ottaa enemmän kuin yhden tikun kerralla, vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Kun tikut ovat taljalta loppu, pelataan niistä tikuista, jotka vastapelaaja on voittanut tämä voi itse valita, miten monta tikkua hän taljalle laittaa ja miten kauas toisistaan. Nappaaminen on vaikeinta, jos tikut ovat päällekkäin. Se joka levitti tikut taljalle, saa pitää ne tikut, joita vastapuoli ei ole onnistunut nappaamaan. Kun yksi pelaaja on voittanut kaikki tikut, käydään finaali. Vastapelaaja laittaa taljalle kaksi tikkua kauaksi toisistaan, ja nyt voittajan pitää ottaa molemmat tikut yhtä aikaa heiton aikana. Jos hän epäonnistuu, vuoro siirtyy vastapelaajalle. kuoleman jälkeen käsikirjoituksen ostaa lontoolainen Linnean Society, jossa seuran jäsenet kuitenkin pettyvät tajutessaan, että kirja on kirjoitetty etupäässä ruotsiksi eikä latinaksi. Iter Lapponicum ilmestyy vasta v. ja silloinkin englanniksi käännettynä. Ensimmäinen ruotsinkielinen laitos ilmestyy v., mutta vasta v. kirjasta julkaistaan perinpohjainen tieteellisesti kommentoitu versio. Carl Linnæus nousee Lapin-matkansa ansiosta yleisön tietoisuuteen ja innostuu muistakin samantyyppisistä matkoista. Tunnetuimmat niistä suuntautuvat Bergslageniin, Taalainmaalle, Öölantiin ja Gotlantiin, Länsi-Göötanmaalle ja Skooneen, ja kaikista syntyy matkakirja. Linnæus tekee suuren tieteellisen läpimurtonsa vuonna julkaistulla teoksellaan Systema naturae, jossa hän kuvaa kaikki siihen mennessä tuntemansa kasvit, eläimet ja mineraalit. Kun hän pian sen jälkeen väittelee tohtoriksi, varakas taalainmaalainen lääkäri Johan Moraeus hyväksyy Linnæuksen tyttärensä Sara Elisabethin aviomieheksi. Carl Linnæus nimitetään Uppsalan yliopiston professoriksi v. ja aateloidaan v., jolloin hän vaihtaa nimekseen Carl von Linné. Tieteellisillä viittauksilla mitattuna hän on Ruotsin ja loogisesti katsoen näin ollen myös Suomen tieteen suurin nimi. SVENOLOF KARLSSON Punakoiso (Solanum dulcamara) on matala pensas, joka kasvaa mielellään järvien ja purojen rannoilla. Kasvilla on hyväntuoksuiset kukat, nuoria versoja voi käyttää rohtona. Dulcamara tarkoittaa kitkeränmakeaa, kasvi maistuu ensin kitkerältä, sitten makealta. Kasvi on kuitenkin myrkyllinen. Se sisältää solaniini-myrkkyä, josta valmistettua rohtoa on Linnén mukaan käytetty muun muassa kihdin ja reumatismin hoitoon. Tyrni, (Hippophaë rhamnoides) kuuluu hopeapensaskasvien heimoon. Sitä esiintyy laajalla alueella Euraasiaa, meillä lähinnä merenrannoilla, joissa muiden kasvien on vaikea kilpailla sitä vastaan mereltä loiskuvan suolan takia. Tyrnipensas kasvaa yleensä vuotiaaksi. Marjat ovat erittäin vitamiinipitoisia ja sisältävät etenkin C- vitamiinia mutta myös A- ja E-vitamiineja. 38 KATTERNÖ KATTERNÖ 39