UUTEEN KAUTEEN AINA VALMIINA MAHTAVA VENEKAUSI EI OIKEASTAAN LOPU KOSKAAN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUTEEN KAUTEEN AINA VALMIINA MAHTAVA VENEKAUSI EI OIKEASTAAN LOPU KOSKAAN"

Transkriptio

1 AINA VALMIINA UUTEEN KAUTEEN VIHJEITÄ VOLVO PENTA JÄLLEENMYYJÄLTÄSI SYKSY 2014 MAHTAVA VENEKAUSI EI OIKEASTAAN LOPU KOSKAAN Kuka on väittänyt, että venekausi loppuu veneen maihinnostoon? Monelle veneilijälle hauskuus vasta tällöin alkaa. Suunnitelmia veneen uusiksi projekteiksi laaditaan jo nostopäivänä tai päivää aikaisemmin. Riippumatta siitä, mihin ryhmään kuulut, veneesi on piakkoin nostettava maihin. Kaikki aika ja energia, jonka uhraat veneellesi syksyllä ja talvella, on hyvää suunnittelua ensi keväälle ja uudelle kaudelle. Veneen Volvo Penta moottori ja vetolaite on tarkastettava ja valmisteltava talvilepoa varten. Suunnittelemalla huollot hyvin ja tekemällä ne hyvissä ajoin säästät käyttökuluissa. Samalla veneilyturvallisuus lisääntyy. Esittelemme tässä kansiossa hyviä vihjeitä ja uutuustuotteita. Hyödynnä samalla tarjouksemme. Jos jokin asia askarruttaa mieltäsi, ota toki yhteyttä lähimpään valtuutettuun Volvo Penta jälleenmyyjään. Ne löytyvät osoitteesta Osa voi myös tarjota veneellesi talvisäilytyksen. Ota yhteyttä! UUTUUS! SISÄLTÖ: Aidot Volvo Penta osat 2 Polttoainesuodattimen vaihto 2 Uusi takuu 3 Oikean anodin valinta 3 Moottorikampanja 4 J-Tyyppi UUTUUS! 5 Purjeveneisiin 6 Moottoriveneisiin 7 Volvo Penta Best Buy 8 1

2 AIDOT VOLVO PENTA OSAT PARASTA SUORITUSKYKYÄ Alkuperäinen Volvo Pentan osa ei ole suinkaan yksittäinen komponentti, vaan tärkeä osa kokonaisuutta. Jokainen varaosa perustuu ammattitaitoon tietoon erilaisten komponenttien yhteisvaikutuksesta jotta veneesi toimii aina luotettavasti. Alkuperäisten Penta osien toimivuus testataan jo uusien moottoriemme ja vetolaitteiden kehitysvaiheessa. Suodattimet eivät ole tästä poikkeus vaan tärkeitä osia. Niiden on puhdistettava nesteet ja ilma liasta ja epäpuhtauksista. Muista aina vaihtaa suodatin suositeltujen vaihtovälien mukaan. Ennakoiva huolto on aina yhden askeleen edellä. Siten voit suojata investointisi ja vältät odottamattomat pysähdykset. Volvo Pentan suodattimet toimivat luotettavasti kaikissa oloissa. Niissä on aina: Tehokkaat moottorille, vetolaitteelle ja hydrauliikalle sopivat puhdistusominaisuudet. Pitkät vaihtovälit ilman toimintakunnon alentumista. Huippuluokan suodatinpatruuna. Kestävä, korroosiolta suojattu kuori. Lisätietoja suodattimista ja oman veneesi Volvo Penta moottorin ominaisuuksien maksimaalisen suorituskyvyn varmistamisesta saat lähimmältä Volvo Penta jälleenmyyjältä. MILLOIN VAIHDOIT POLTTOAINESUODATTIMEN? Kun vene jää teloilleen talveksi, kaikki eivät jääkään toimettomiksi. Polttonestesäiliöön kertyvässä kondenssivedessä viihtyvät mikro-organismit, joista voi kertyä polttoainejärjestelmän tukkivaa lietettä. Likaantunut polttoaine on yleinen ongelma veneenomistajille. Moottorin korjaus tulee kalliiksi. Vakavinta tässä kuitenkin on, että moottorivaurio sattuu harvoin tyynillä vesillä. Säiliöön kertynyt lika alkaa liikkua kovassa merenkäynnissä ja imeytyy moottoriin. Likaantuneen polttoaineen käyttö johtaa heti polttoainepumppujen ja suuttimien vaurioitumiseen ja kalliisiin korjauksiin. Moottori voi alkaa savuttaa, käy epätasaisesti ja sen teho alenee. Volvo Penta polttoainesuodatin/vedenerotin varmistaa huippuluokan suodatuksen ja suorituskyvyn. Suodatin asennetaan polttoainesäiliön ja moottorin väliin. Tietyissä suodattimissa on alaosassa kirkas säiliö, jonne kertynyt vesi ja lika näkyvät helposti. Metallikupilla varustettu suodatin täyttää huvivenedirektiivin (ISO 10088) normit. POLTTOAINESUODATIN/VEDENEROTIN NYT ALKAEN 82 Suositushinta alkaen 103 BENSIINI NYT ALKAEN 169 Suositushinta alkaen 211 DIESEL NYT ALKAEN 232 Suositushinta alkaen 290 2

3 VOLVO PENTAN UUDEN TAKUUN SISÄLTÖ Volvo Penta moottorin omistajana voit hyödyntää veneelle ja vetolaitteelle myönnettävää uudistettua takuutamme. Olemme laajentaneet takuun sisältöä mallivuodesta 2014 lähtien 2+3 vuoteen tai määrättyyn käyttötuntimäärään sen mukaan, kumpi saavutetaan ensin. Kahtena ensimmäisenä vuotena* takuu koskee koko moottorikokoonpanoa ja seuraavana kolmena vuotena* pääkomponentteja. Laajennettu takuuaika kattaa myös lisävarusteet, jotka on ostettu samaan aikaan moottorin kanssa. Tämä jatkettu takuu osoittaa selkeästi, miten paljon luotamme tuotteidemme laatuun. Tietoja uudesta takuusta Kahden ensimmäisen vuoden* aikana Volvo Pentan uusi kansainvälinen, rajoitettu takuu kattaa korjaukset tai viallisten osien vaihdot koko tuotekokoonpanon osalta. Alan yleisen menettelyn mukaisesti takuulla on käyttötuntimäärän mukainen aikaraja, joka määräytyy moottorin ja vetolaitteen perusteella. Tämä aikaraja on kuitenkin pitkä ottaen huomioon, että takuu koskee yksinomaan vapaa-ajan käyttöä. Täydentävä turva* on voimassa enintään kolme vuotta pääkomponenteille ja se astuu voimaan varsinaisen takuukauden umpeuduttua. Tämän lisäksi sinulla on mahdollisuus lisätä moottoripakettisi suojaa hankkimalla täydentävä Lisäturva jäljellä olevalle kolmen vuoden jaksolle. Lisätietoja uudesta pidemmästä takuusta sekä erillisestä Lisäturvasta lähimmän valtuutetun Volvo Penta jälleenmyyjän luota. * Takuu koskee vuosia tai määrättyä käyttötuntimäärää sen mukaan, kumpi saavutetaan ensin. (Yksityiskohtaiset tiedot moottorikohtaisista käyttötuntimääristä löytyvät osoitteesta Etsi hakusanalla takuu ). ÄLÄ SUOTTA SURE KULUNEITA ANODEJA Kuluminen osoittaa, että ne ovat tehneet tehtävänsä. Anodit suojaavat vetolaitetta ja potkuria galvaaniselta korroosiolta. Valitse aina oikea anodi äläkä koskaan maalaa sitä. Volvo Pentan anodit on testattu ja valmistettu erityisesti Volvo Pentan vetolaitteille ja potkureille. Niiden materiaalivaatimukset ovat tietyissä tapauksissa suuremmat kuin muilla merikäytössä olevilla materiaaleilla. Jos korroosio on kuluttanut vähintään 50 % anodista, on se uusittava, jotta se täyttää sille asetetun tärkeän toiminnon. Varmista paras tulos käyttämällä aina alkuperäisiä anodeja. Käyttö Suolavesi Murtovesi Makeavesi Anodin materiaali Sinkki Alumiini Magnesium JUURI NYT! VOLVO PENTA -ANODIT 20% ALENNUS Hintaesimerkki: Anodi, sinkki NYT ALKAEN 56 (Suositushinta alkaen 70 ) 3

4 TÄYDELLINEN TARJOUS LISÄTEHOA TARVITSEVAAN VENEESEEN Jos veneesi on muilta ominaisuuksiltaan hyvä, mutta mielestäsi moottorissa saisi olla enemmän puhtia, on aika toteuttaa päivitys. Se on juuri nyt myös erityisen kannattavaa edullisten tarjoustemme ja uusitun takuun ansiosta. JUURI NYT! V6 / V8 10% ALENNUS Hintaesimerkki ilman potkuria: V6-225-A / SX Suositushinta alkaen Pieneen tilaan mahtuvat Volvo Pentan moottorit ovat päästörajoituksiltaan maailman huippuluokkaa. Tehokkaan väännön ja pienten rakennemittojen ansiosta ne on helppo sijoittaa, jolloin moottoritilaan mahtuu muutakin. Elektronisen pysäytyksen ja alhaisten tärinöiden ansiosta D1- ja D2-moottorit ovat täydellinen valinta purjeveneeseen. Volvo Pentan bensiinimoottorit ovat erittäin suorituskykyisiä ja vähän kuluttavia. Elektronisesti ohjattu polttoainejärjestelmä varmistaa maksimaalisen luotettavuuden ja pienet päästöt. Useimmissa bensiini-/dieselmoottoreissamme on vakiovarusteena Volvo Pentan EVC-elektroniikka-alusta elektronisille hallintalaitteille. Siihen sisältyvät mm. moottorin valvonta, mittariston himmennin ja symbolimuotoiset hälytysviestit. Uusi Volvo Penta moottori parantaa turvallisuutta, mukavuutta sekä polttoainetaloutta ja tuo ennen kaikkea lisää ajamisen iloa ja nostaa veneesi arvoa. Kysy neuvoa Volvo Penta jälleenmyyjältäsi, hän auttaa valitsemaan juuri sopivan moottorin! JUURI NYT! D1 / D2 10% ALENNUS (Ilman potkuria.) Ja hyvitysmaksu enintään * VOLVO PENTA D1 / D2 VETOLAITTEELLA/MERIKYTKIMELLÄ (ei sis. potkuria) Volvo Penta Dieselmoottori Suositushinta Tarjoushinta 10% alennuksella Romutusmaksu* Hinta romutusmaksun jälkeen D1-13 MS15L/A ,00 D1-20 MS15L/A ,00 D1-30 MS15L/A ,00 D2-40 MS15L/A ,00 D2-55 MS25L/A ,00 D2-55 HS25A ,00 D2-75 MS25L/A ,00 D2-75 HS25A ,00 D S ,00 D S ,00 D S ,00 D S ,00 D S ,00 D S ,00 * Hyvitysmaksu myönnetään, kun annat vaihdossa vanhan moottorin ja vetolaitteen. Moottorikampanja on voimassa JUURI NYT! D3 200 / % ALENNUS Hintaesimerkki ilman potkuria: D3-200 DPS Suositushinta alkaen

5 UUSIA TOIMINTOJA JA MOOTTORIN TEHOKKAAMPI OHJAUS Kun veneessä on Powertrim Assistant, ajaminen sujuu tarkasti, ajo on ympäristöystävällistä ja polttoaineen kulutus on optimaalinen. Sinun osaksesi jää ajonautinto. Jälleenmyyjä auttaa valitsemaan veneeseen sopivat EVC-toiminnot. JUURI NYT! KAKSI YHDEN HINNALLA EVC-OHJELMISTOPAKETTI Sopii: D4, D6, GAS joissa EVC-C/D/E, sekä D3, jossa EVC-D/E. Trip Computer & Power Trim Assistant. NYT KAKSI YHDEN HINNALLA 499 * (Suositushinta ) JUURI NYT! YKSITTÄINEN EVC-OHJELMISTO 25% ALENNUS Sopii: D4, D6, GAS joissa EVC-C/D/E, sekä D3, jossa EVC-D/E. Trip Computer & Power Trim Assistant. * Hinta/moottori. Lisäksi tulevat asennuskustannukset. Sopii: EVC-D ja EVC-E. Cruise Control, Single Lever & Tow Mode. NYT ALKAEN 373 * (Suositushinta alkaen 497 ) J-TYYPPI TÄYSIN UUSI POTKURI PERIN- TEISEEN DUOPROP-VETOLAITTEESEEN Volvo Penta Duoprop J-tyyppi on täysin uusi, moderni alumiinipotkuri, joka soveltuu perinteisiin vetolaitteisiin diesel- ja bensiinimoottoreille 230 hv:aan saakka. Patentoitu lapageometria ja suuri lapa-alue varmistavat erinomaisen vakauden ja kiihtyvyyden. Kavitaatiota on erittäin vähän ja ajaminen on mukavampaa. Erikoisvalmisteisen alumiiniseoksen ja uuden valuprosessin ansiosta potkuri on vahvempi ja kestävämpi kuin perinteiset muotoonvaletut potkurit. Neljä maalikerrosta varmistavat erinomaisen korroosiosuojan. Uusi J-tyyppi korvaa A-tyypin ja B-tyypin. Suositushinta alkaen 734 UUTUUS! 5

6 UUTUUS! LISÄÄ TURVALLISUUTTA PURJEVENEESEEN Vaikka liikkumiseen käytetäänkin purjeita, moottorin ja vetolaitteen on oltava turvallisuuden vuoksi huippukunnossa. Nyt veneestä saa entistä turvallisemman Volvo Pentan uusilla hallintalaitteilla. Volvo Pentan uusi mekaaninen purjeveneen hallintalaite on uudistettu sekä moottorin ohjauksen että purjehduksen kannalta. Pienikokoinen rakenne minimoi köysiin tarttumisen vaaran ja laite on uusien tiivisterenkaiden ansiosta roiskevesisuojattu. Lisäksi se voidaan jälkiasentaa vanhaankin kokoonpanoon. MEKAANINEN HALLINTALAITE Valmistettu ruostumattomasta 316- teräksestä ja se on roiskevesisuojattu. Aikaisempien säädinmallien päivittämiseen. Mekanismi tilataan erikseen. Säädin/levy, terästä. Suositushinta 186 Purjeveneelle ja sen varusteille asetetaan paljon vaatimuksia, joista monet määrää vakuutusyhtiö. Vetolaitteen kumitiivisteen huolto on tehtävä luonnollisesti kerran kaudessa. Monet vakuutusyhtiöt vaativat sen uusimista kunnosta riippumatta 7 vuoden välein. Pyydä huoltotarjous valtuutetulta Volvo Penta jälleenmyyjältä. VOLVO PENTA AKSELITIIVISTE Kumitiiviste on hyväksi havaittu Volvo Penta tuote, joka tiivistää potkuriakselin tehokkaasti. Tiiviste on uusittava 500 käyttötunnin tai vähintään viiden vuoden välein. NYT ALKAEN 89 Suositushinta alkaen 112 KUMITIIVISTE S-VETOLAITE Täyttää tiivisteelle asetetut vaatimukset. Useat vakuutusyhtiöt vaativat uusimisen 7 vuoden välein. Suositushinta alkaen 310 6

7 KERRALLA KAIKKI NÄKYVIIN Nyt veneenrakentajille on tarjolla ratkaisut, joilla kaikki tarvittavat toiminnot voidaan integroida yhteen tai useaan kosketusnäyttöön ilman erillisiä mittareita. Veneen kuljettaja saa tyylikkään ja selkeän mittaristopaneelin, josta kaikki tarvittavat tie dot näkyvät yhdellä silmäyksellä. Kaikki on integroitu EVC-järjestelmään. Volvo Penta Glass Cockpit kokoaa kaikki navigointi- ja moottoritiedot yhteen paikkaan. Voit itse valita näytölle tulevat näkymät tai näytön tiedot voi jakaa useisiin erilaisiin näkymiin. Lisäksi hallintalaitteiden toimintopainikkeisiin voidaan linkittää esimääritettyjä asetuksia. Jos esimerkiksi painat ohjaussauvan laituriinajo -painiketta, asetus voi muuttaa näyttämään takakameran kuvan. Järjestelmää ei voi jälkiasentaa. UUTUUS! Nyt voit ostaa Volvo Penta alkupe - r äisosia ja lisävarusteita paikalliselta jälleenmyyjältä verkon kautta aina, kun osille on tarvetta. Hanki omat kirjautumistunnukset jo tänään. Kaikki tarvittavat tuotteet samassa paikassa. Voit etsiä tuotteita moot - t orin, osanumeron tai tuotenimekke i avulla. Kun napsautat tuotetta, kaikki tarvittavat tiedot tulevat näyttöön. Tämän helpompaa ja nopeampaa ei ostaminen voi olla ja saat tuotteet paikalliselta Volvo Penta jälleenmyyjältä. Katso video Kaikki tiedot UUTUUS! POTKURIAKSELIN LAIPPA Volvo Pentan kaksiosaisen jäykän potkuriakselin laipan rakenne helpottaa ja nopeuttaa asennusta. Suositushinta alkaen 244 KÄYNTINOPEUSMITTARI/ KÄYTTÖTUNTIMITTARI Seuraa käyttötunteja. Mittari sopii vakio- ja De Luxe -paneeleihin. NYT ALKAEN 250 Suositushinta alkaen 314 7

8 BEST BUY GENUINE VOLVO PENTA PARTS for CLASSIC engines BEST BUY SINULLE JA VOLVO PENTA MOOTTORILLESI Jos olet omistanut Volvo Penta moottorin jo kauan tai olet äskettäin ostanut klassisen Volvo Penta moottorin, voit nyt varmistaa moottorin hyvän kunnon käyttämällä Volvo Pentan alkuperäisosia. Best Buy -käsitteemme erikoishintoineen on klassisen Volvo Penta moottorin omistajalle edullinen ratkaisu. Sarjan uusin osa ovat tavalliset potkurit vetolaitemalleihin 100 ja Saat lisätietoja näistä osista ja niiden hinnoista valtuutetulta Volvo Penta jälleenmyyjältä. MOOTTOREIHIN: Käynnistysmoottori Generaattori Pakokäyrä Karstanpoistosarja Polttoainepumppu Siipipyöräpumppu Nokkahihna Moottorityyny Männänrengassarja POTKURIT: Duoprop - Tyyppi A, B ja D Potkurimalli vetolaitteisiin 100, VETOLAITTEE- SEEN: Ristinivel Trimmisylinterisarja Sähkömoottori Vedenottoliitännät Peruutushaka Vetolaitenostin POTKURIT Hintaesimerkki: V 15 x 17 pitkänapainen vetolaitteille Best Buy -hinta alkaen 271 PAKOKÄYRÄ Hintaesimerkki: MD1-MD17 ja tiiivisteet. Best Buy -hinta alkaen 150 Lataa Volvo Penta Dealer Locator -sovellus, niin löydät nopeasti lähimmän jälleenmyyjän kaikkialla maailmassa. Seuraa Suomen Volvo Pentan tapahtumia Facebookissa: Seuraa Ruotsin Volvo Pentan tapahtumia Jälleenmyyjä: Alennukset ja tarjoukset ovat voimassa valtuutetuissa Volvo Penta jälleenmyyjäliikkeissä saakka, ellei toisin ilmoiteta. Ei voida yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin eikä tarjousta hyvitetä rahana. Kaikki hinnat ovat arvonlisäveron sisältäviä suositushintoja. Hinnat voivat vaihdella paikkakunnittain. 8

VOLVO PENTA CLASSIC PARTS

VOLVO PENTA CLASSIC PARTS VOLVO PENTA CLASSIC PARTS VOLVO PENTA ALKUPERÄISOSAT VANHEMMILLE MOOTTOREILLE CLASSIC PARTS GENUINE VOLVO PENTA PARTS for CLASSIC engines Classic Parts vanhemmille Volvo Penta moottoreille Vanhemman Volvo

Lisätiedot

UUSI VENEILYKAUSI. Vinkkejä Volvo Penta jälleenmyyjältäsi Syksy 2015. UUDISTA Lisää luotettavuutta ja turvallisuutta peruskunnostuksella

UUSI VENEILYKAUSI. Vinkkejä Volvo Penta jälleenmyyjältäsi Syksy 2015. UUDISTA Lisää luotettavuutta ja turvallisuutta peruskunnostuksella ETUJA Keskimoottorilla on useita kiinnostavia etuja UUDISTA Lisää luotettavuutta ja turvallisuutta peruskunnostuksella MOOTTORIKAMPANJA Hyödynnä monia houkuttelevia moottorikampanjoitamme. UUDET TAKUUT

Lisätiedot

UUSI VENEILYKAUSI. Vinkkejä Volvo Penta jälleenmyyjältäsi Syksy OIKEA ÖLJY Miksi Volvo Pentan alkuperäisöljy on aina paras valinta?

UUSI VENEILYKAUSI. Vinkkejä Volvo Penta jälleenmyyjältäsi Syksy OIKEA ÖLJY Miksi Volvo Pentan alkuperäisöljy on aina paras valinta? WEBSHOP Kaikki tarvittava löytyy nyt yhdestä paikasta. Avoinna kaikkina päivinä vuorokauden ympäri. OIKEA ÖLJY Miksi Volvo Pentan alkuperäisöljy on aina paras valinta? MOOTTORI KAMPANJA Tartu tilaisuuteen

Lisätiedot

PURJEVENE 2015 MOOTTORIT, VARUSTEET JA UUTUUDET

PURJEVENE 2015 MOOTTORIT, VARUSTEET JA UUTUUDET PURJEVENE 2015 MOOTTORIT, VARUSTEET JA UUTUUDET 2 KYSE ON LUOTETTAVUUDESTA LUOTETTAVUUDESTA KYSE Riippumatta siitä, haluatko purjehtia mahdollisimman helposti ja rennosti vai haastavassa merenkäynnissä

Lisätiedot

VESILLELASKUN AIKA. Tarjoukset - Kevät 2016

VESILLELASKUN AIKA. Tarjoukset - Kevät 2016 VESILLELASKUN AIKA Tarjoukset - Kevät 2016 Volvo Penta D1-D2 15% ALENNUS Ei sis. potkuria. Kampanjahinta alk. 6.589 (Sh. alk. 7.752 ) Sisältää mekaanisen hallintalaitteen Ruostumattomasta teräksestä valmistettu

Lisätiedot

INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA

INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA NELJÄ PALVELUTASOA LIIKETOIMINTASUHDE VOLVO PENTA JÄLLEENMYYJÄN KANSSA Olet juuri investoinut Volvo Penta tuotteeseen.

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Ford Merkkihuolto. on oikea valinta

Ford Merkkihuolto. on oikea valinta Ford Merkkihuolto on oikea valinta Katse kalenteriin: kohta on talvi! Lähde Ford Merkkihuollon kautta kohti talviautoilukautta. Pidämme kunnia-asiana sitä, että Fordisi on kunnossa, kun kelit muuttuvat

Lisätiedot

Syksy saa. Tarjouksia Saabisi syksyyn.

Syksy saa. Tarjouksia Saabisi syksyyn. Syksy saa. Tarjouksia Saabisi syksyyn. Arvon Saabisti, Saabin omistajalle syksy on yhtä antoisaa aikaa, kuin muutkin vuodenajat. Syksyllä Saabisi pääsee taas näyttämään parhaimpia puoliaan. Ajo-ominaisuudet

Lisätiedot

Crawford Smart 42. Hintatietoiset ratkaisut. Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016)

Crawford Smart 42. Hintatietoiset ratkaisut. Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Smart 42 Hintatietoiset ratkaisut Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Smart 42 - hintatietoinen Sisältä ja ulkoa Crawford Smart 42 on autotallinovi,

Lisätiedot

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text

TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text TUOTETIEDOT Text SAHATARVIKKEET ProSelect on ainutlaatuinen valikoimamme metsäkoneiden varaosia, lisätarvikkeita ja kuluvia osia. Sarja on suunniteltu tarjoamaan metsäkoneen käyttäjälle mahdollisuus parantaa

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

KYLPYHUONEESI PIENIÄ JA SUURIA MUUTOKSIA, UUTUUKSIA & TARJOUKSIA!

KYLPYHUONEESI PIENIÄ JA SUURIA MUUTOKSIA, UUTUUKSIA & TARJOUKSIA! INSPIROIDU SUURIIN JA PIENIIN MUUTOKSIIN KYLPYHUONEESSASI. LUE LISÄÄ SVEDBERGS.FI. VALITSE OIKEA KYLPYHUONE SYKSYLLÄ. SÄÄSTÄT RAHAA! Kaikki tarjoukset voimassa niin kauan kuin varastoa riittää 12/9 6/11

Lisätiedot

Nauti. Saabin talvitarjoukset.

Nauti. Saabin talvitarjoukset. Joulu Helmi 2010/2011 Nauti. Saabin talvitarjoukset. Saabin talvitarjoukset. Talvi lähenee ja Saab viettää pian ensimmäistä vuottaan itsenäisenä yhtiönä. Sitä pitää juhlistaa. Siksi tarjoamme useita uskomattomia

Lisätiedot

ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET YLEISKATSAUS VALIKOIMAAN

ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET YLEISKATSAUS VALIKOIMAAN ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET YLEISKATSAUS VALIKOIMAAN VALTRAN SUUNNITTE- LEMAT, JÄLLEENMYYJÄN ASENTAMAT LISÄVARUSTEET Valtran alkuperäiset lisävarusteet on suunniteltu jatkuvaa käyttöä varten Pohjolan äärimmäisen

Lisätiedot

päivää vapaa pistorasiasta!

päivää vapaa pistorasiasta! 365 päivää vapaa pistorasiasta! Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen

Lisätiedot

Huolto-opas Kuivausrumpu

Huolto-opas Kuivausrumpu Huolto-opas Kuivausrumpu T5190LE Malli N1190.. Alkuperäiset ohjeet 438 9098-10/FI 2015.09.11 Sisältö Sisältö 1 Merkinnät...5 2 Yleistä...5 3 Huolto...6 3.1 Puhdista nukkasuodattimet...6 3.2 Erikoissuodatin...6

Lisätiedot

UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI

UUSI. Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI UUSI Paras energianhuolto matkalla MATKAILUAUTO VENE MÖKKI MATKAILUAUTO VENE MÖKKI EFOY COMFORT lataa käyttöakkusi täysautomaattisesti. Näin Sinulla on aina riittävästi sähköä toiveidesi täyttämiseen -

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

7745289 Finnish 05-2005

7745289 Finnish 05-2005 TARKISTUSLISTA Pelaa varman päälle! Suunnittele moottorin vaihto hyvissä ajoin, ennen kuin vanha moottorisi pettää sinut. Ajoita moottorin vaihto veneilyalan hiljaiseksi kaudeksi. Valitse tunnettu jälleenmyyjä,

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

TIETOA SCANIAN SUODATTIMISTA

TIETOA SCANIAN SUODATTIMISTA TIETOA SCANIAN SUODATTIMISTA Scanian suodattimet on kehitetty ja testattu perusteellisesti yhteensopiviksi muiden Scania-osien kanssa, ja ne täyttävät tiukat toimintaa ja laatua sekä huoltoa ja luotettavuutta

Lisätiedot

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa

Swegon CASA. -liesikuvut. Keittiön kärynpoiston uudet rytmit. Blues Pop Salsa Tango. www.swegon.com/casa Swegon CASA Keittiön kärynpoiston uudet rytmit -liesikuvut Blues Pop Salsa Tango www.swegon.com/casa Teemana tehokas kärynpoisto Swegon CASA UUTUUDET Blues Moderni ja tyylikäs liesikupu huoltovapailla

Lisätiedot

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt

Lisätiedot

AITO VOLVO HUOLTO - TARJOUKSET 2016

AITO VOLVO HUOLTO - TARJOUKSET 2016 AITO VOLVO HUOLTO - TARJOUKSET 2016 Pidä Volvosi Volvona: Ennakoiva volvo huolto säästää polttoainetta. VAIHTOYKSIKKÖSUMUTTIMET ASENNETTUNA - sisältää suuttimen holkit Varmista moottorin suorituskyky ja

Lisätiedot

HUBER-osaamista ruostumattomasta

HUBER-osaamista ruostumattomasta WASTE WATER Solutions HUBER-osaamista ruostumattomasta teräksestä Kaikki miesluukun ympärillä Varmasti oikea valinta! HUBER-miesluukut ruostumattomasta teräksestä. Paras ratkaisu kaikkiin sovelluksiin.

Lisätiedot

Laskukunto. Voidaanko vene laskea veteen?

Laskukunto. Voidaanko vene laskea veteen? Laskukunto Voidaanko vene laskea veteen? Varmista, että Vene on tiivis Kaikki on asennettu Kaikki on tehty VARMISTA, ETTÄ VENE ON VESILLELASKUKUNNOSSA Onko kaikki työt tehty? Veneen hoitoon ja korjaukseen

Lisätiedot

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Maahantuoja: ISOJOEN KONEHALLI OY Keskustie 26, 61850 Kauhajoki

Lisätiedot

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahva pieni kone YUCHAI YC 08-8 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 8-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 08-8 Uutuus, 1 ton sarjaan

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

20% Anna Saab-asiantuntijan huoltaa Saabisi edulliseen ja kiinteään hintaan. Juuri nyt!

20% Anna Saab-asiantuntijan huoltaa Saabisi edulliseen ja kiinteään hintaan. Juuri nyt! Kevät on tullut. Lisätehoa Saabiisi. Sveitsiläinen yhteistyökumppanimme Hirsch Perfor mance tarjoaa ohjainyksikön päivityksiä moniin Saab-moottoreihin. Päivitys parantaa huomattavasti moottorisi tehoa

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

Alandian kuntotarkastuspöytäkirja

Alandian kuntotarkastuspöytäkirja Alandian kuntotarkastuspöytäkirja Veneen osto yksityiseltä myyjältä on riskialtista. Vaikka kaikki näyttäisi hyvältä, voi kaupan jälkeen ilmetä vaarallisia vikoja. Tämä pöytäkirja on työkalusi varmempiin

Lisätiedot

Hyvä asiakas Kiitos, kun ostit Cleanfix-reppuimurin. Tuote on sveitsiläinen laatutuote.

Hyvä asiakas Kiitos, kun ostit Cleanfix-reppuimurin. Tuote on sveitsiläinen laatutuote. KnapSack reppuimuri Turvallisuusohjeet Hyvä asiakas Kiitos, kun ostit Cleanfix-reppuimurin. Tuote on sveitsiläinen laatutuote. Toivottavasti koneesta on sinulle paljon iloa. Jos sinulla on kommentteja

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

F-Secure Mobile Security. Android

F-Secure Mobile Security. Android F-Secure Mobile Security Android F-Secure Mobile Security Sisällysluettelo 3 Sisällys Luku 1:Asennus...5 Asentaminen...6 Aktivointi...7 Luku 2:Luottamuksellisten tietojen suojaaminen...9 Anti-Theftin

Lisätiedot

Asiakasedut. Aito Volvo huolto on enemmän kuin huolto. Transport- ja Protect-paketit nyt saatavilla. Edut voimassa 30.4.2015 asti.

Asiakasedut. Aito Volvo huolto on enemmän kuin huolto. Transport- ja Protect-paketit nyt saatavilla. Edut voimassa 30.4.2015 asti. Asiakasedut Tarjoukset Volvo -jälleenmyyjältäsi 1/2015 Aito Volvo huolto on enemmän kuin huolto Transport- ja Protect-paketit nyt saatavilla Edut voimassa 30.4.2015 asti. Valitse autollesi oikea huolto

Lisätiedot

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori.

Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo. Palkittu, suorituskykyinen sähköperämoottori. Torqeedo on veneilijän tulevaisuutta. Perämoottori, joka menestyy sitä paremmin, mitä tiukemmaksi ympäristömääräykset käyvät. Markkinoiden tehokkaimmat

Lisätiedot

MOOTTORIVENE 2015 2014 MOOTTORIT, VARUSTEET JA JA UUTUUDET UUTISET

MOOTTORIVENE 2015 2014 MOOTTORIT, VARUSTEET JA JA UUTUUDET UUTISET MOOTTORIVENE 2015 2014 MOOTTORIT, VARUSTEET JA JA UUTUUDET UUTISET 2 HELPPOA VENEILYÄ SISÄLTÖ 2 HELPPOA VENEILYÄ 4 EASY BOATING KOHOKOHDAT 6 VOLVO PENTA KIPPARIN KÄYTTÖLIITTYMÄ 8 HELPPOA HALLINTAA 10 KEKSELIÄS

Lisätiedot

Enemmän vairāk mukavuutta komforta ja turvallisuutta

Enemmän vairāk mukavuutta komforta ja turvallisuutta AUTOTALLIN GARĀŽU VĀRTI OVET Enemmän vairāk mukavuutta komforta ja turvallisuutta un drošības M.K. International autotallin ovet yllättävät sinua kehittyneellä suunnittelulla, täydellisellä mukavuudella

Lisätiedot

SERVICE LOG BOOK. Asiakkaan huoltokirja

SERVICE LOG BOOK. Asiakkaan huoltokirja SERVICE LOG BOOK Avainnumer Potkurin nousu Moottorin sarjanumero Asiakkaan huoltokirja Kaiken huollon saa suorittaa ainoastaan paikallisen Mercury Marine haaraliikkeen tai maahantuojan valtuuttama myyjäliike.

Lisätiedot

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä.

UUSI! 998:28468. VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. UUSI! VESITÄYTTEINEN KAIVONSULKULAITE Kätevä ja tehokas kaivonsulkulaite, joka täytetään tavallisella hanavedellä. Ennaltaehkäisevään vuodontorjuntaan. Tiivistä kaivonkannet esim. ennen pesuja, huoltoa

Lisätiedot

Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi

Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi Syksy talvi 2015 Helppo tiedonkeruu: kuva ja lukemat välittömästi Esittelyssä uudet Flukelämpökamerat ERIKOISTARJOUS Fluke T5600/ 1000FLT paketti Fluke. Keeping your world up and running. Helppo tiedonkeruu:

Lisätiedot

Takuutiedot EMEA ja IVY

Takuutiedot EMEA ja IVY 2017, Mercury Marine Takuutiedot EMEA ja IVY EMEA ja IVY 8M0128278 217 fin 2. omistamaasi tuotetta koskevan takuusuojan pituuden TAKUUREKISTERÖINTI EMEA JA IVY Tarkista asia EMEA:n ja IVY:n ulkopuolella

Lisätiedot

100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus.

100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus. 100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus. Aina askeleen edellä. Uusi Huoltosuunnitelma Ajoneuvon tietoliikenneyksikön ansiosta voimme ennakoidusti suunnitella korjaamokäyntisi ennen ajon keskeytymistä.

Lisätiedot

1,770 mm* m 3* 4,157 mm

1,770 mm* m 3* 4,157 mm 1,770 mm* 2.3-2.6m 3* 4,157 mm 2.9-3.6 m 3* 1,828 mm* 1,844 mm* L1 4,418 mm L2 4,818 mm 6.0-8.3 m 3* H2 2,286-2,366 mm H1 1,925-2,000 mm L1 4418 mml1 4,973 mm L2 5,340 mm 9.5-15.1 m 3* H3 2,665-2,790 mm

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Käyttöohje. Turvallisuusohjeet HUOMIO! Epäasianmukainen käyttö voi aiheuttaa ainevahinkoja tai toimintahäiriöitä.

Käyttöohje. Turvallisuusohjeet HUOMIO! Epäasianmukainen käyttö voi aiheuttaa ainevahinkoja tai toimintahäiriöitä. 1 4 Käyttöohje Lue tämä käyttöohje huolellisesti ja säilytä se myöhempää tarvetta varten. Näin opit käyttämään -kelloasi oikein ja siitä on sinulle pitkään iloa. Käyttöohje on saatavilla myös verkossa:

Lisätiedot

3. Sisätilojen ilmanvaihtojärjestelmät

3. Sisätilojen ilmanvaihtojärjestelmät 3. Sisätilojen ilmanvaihtojärjestelmät IFA 0605012 Schweißrauchabscheideklasse W3 60 3. Sisätilojen ilmanvaihtojärjestelmät Suitable for Likaantuneen ilman puhdistamiseksi työtiloissa. Kuvaus INCLUDING

Lisätiedot

2016, Mercury Marine. Takuutiedot EMEA JA IVY EMEA JA IVY

2016, Mercury Marine. Takuutiedot EMEA JA IVY EMEA JA IVY 2016, Mercury Marine Takuutiedot EMEA JA IVY EMEA JA IVY 8M0117202 216 fin TAKUUREKISTERÖINTI EMEA JA IVY Tarkista asia EMEA:n ja IVY:n ulkopuolella paikalliselta maahantuojalta. 1. Voit muuttaa Mercury

Lisätiedot

PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT

PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT HALUAMME JOKAISEN KUPILLISEN OLEVAN NAUTINTO Kahvikupin äärellä virkistäydytään, vaihdetaan kuulumisia, puhutaan asiaa ja asian vierestä. Nautinnollinen kahvihetki

Lisätiedot

DEU EN FRA Käyttöohje TANEO SAR(K)L 12/24/36 (A)R. Järjestelmävalaisin

DEU EN FRA Käyttöohje TANEO SAR(K)L 12/24/36 (A)R. Järjestelmävalaisin DEU EN FRA Käyttöohje TANEO SAR(K)L 12/24/36 (A)R Järjestelmävalaisin Turvallisuus fin EN 1 Turvallisuus Valaisin on suunniteltu viimeisintä tekniikkaa hyväksi käyttäen Valmistettu ja testattu erittäin

Lisätiedot

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN

18757:302001893 NESTEIDEN KÄSITTELY MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT IVB 5 & 7 ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN IVB 5 & 7 Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä. Putki ja suuttimet voidaan säilyttää koneen päällä

Lisätiedot

Maatalouden oviratkaisut

Maatalouden oviratkaisut Maatalouden oviratkaisut Tehokkaan maatalouden oviratkaisut Champion Doorilta löydät laajan valikoiman maatalouteen sopivia kangas- ja pressuovia. Ovien rakenne, materiaalit, tekniset ratkaisut, käytettävyys

Lisätiedot

Crawford Superior+ 42, malli Style, väri antrasiitinharmaa (RAL 7016), ikkunamalli D702 Crawford Superior+ 42

Crawford Superior+ 42, malli Style, väri antrasiitinharmaa (RAL 7016), ikkunamalli D702 Crawford Superior+ 42 Crawford Superior+ 42, malli Style, väri antrasiitinharmaa (RAL 7016), ikkunamalli D702 Crawford Superior+ 42 Vakaat ja tyylikkäät ratkaisut Crawford Superior 42+ Vaativalle ostajalle Crawford Superior+

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan.

ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. MAXIMUM CARE Jatkotakuu FIAT DUCATO alustaisiin matkailuautoihin SINUN FIAT DUCATO MATKAILUAUTOSI ON VARUSTETTU

Lisätiedot

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain

TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain 1 TURBO DIMMINUTOR Automaattinen kiintoainevesiseoksien kanavaseuloja ja murskain DIMMINUTOR seuloo ja murskaa automaattisesti veden mukana liikkuvat kiintoaineet läpi avokanavan. Laitetta voidaan käyttää

Lisätiedot

Maahantuoja www.yanmar.fi

Maahantuoja www.yanmar.fi > < > < > < Hinnasto 2014 Akselivetoiset moottorit Sylinterit Max kierrokset Paneli Kytkin Välitys Paino 1GM10 6.7 / 9.1 1 318 3 600 A KM2P-1 2.21 3.22 81 A 5 470 2YM15 14 / 10,3 2 570 3 600 B20 KM2P-1

Lisätiedot

HINNASTO ASIAKASPALVELU VOIMASSA ALKAEN SUOSITUSHINNAT SUOMEN MARKKINOILLA

HINNASTO ASIAKASPALVELU VOIMASSA ALKAEN SUOSITUSHINNAT SUOMEN MARKKINOILLA HINNASTO ASIAKASPALVELU VOIMASSA 1.1.2018 ALKAEN SUOSITUS SUOMEN MARKKINOILLA OMEGA-HUOLTOPALVELUT SYYT SIIHEN, MIKSI KELLOSI VAATII PARASTA HUOLTOA OMEGA-kellot on valmistettu kestämään ajan asettama

Lisätiedot

KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1

KOSPEL S.A. 75-136 KOSZALIN UL. OLCHOWA 1 Lue käyttö- ja asennusohjeet huolellisesti. Niitä noudattamalla varmistat laitteellesi pitkän käyttöiän ja luotettavantoiminnan. Kospel Oy pidättää oikeuden tehdä pieniä muutoksia laitteen rakenteeseen

Lisätiedot

STIGA ST 1200 8219-3204-08

STIGA ST 1200 8219-3204-08 STIGA ST 1200 8219-3204-08 B A D C 1. 2 E F 2. 3. H I 4. G M J 5. 6. 3 K 7. 8. L 9. 10. 11. 12. 4 SUOMALAINEN FI SYMBOLIT TURVAMÄÄRÄYKSET Koneessa on seuraavat symbolit, jotka muistuttavat käytössä vaadittavasta

Lisätiedot

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä

www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä www.somfy.fi Glystro Moottoroidut verhot Yhdellä painalluksella olohuoneeseen saadaan yksityisyyttä Moottoroi verhot Glystrolla ja nautit aina verho Tunnet olevasi kuin teatterissa aina kun Glystro -moottoroitu

Lisätiedot

Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin

Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin Yhden mitoituksen lukkorunkomallisto umpioviin SSFN 014/2 2 ABLOY ONEFIT SOpII SUUNNITELMIISI! Muutos on pysyvä olotila. Olosuhteet, elämäntilanteet ja kiinteistöjen käyttötarkoitukset muuttuvat. Aina

Lisätiedot

Putken korjaus ja huolto

Putken korjaus ja huolto Putken korjaus ja huolto Laaja valikoima samalta toimittajalta. Ainutlaatuisen kestävät rakenteet. Nopeaa ja luotettavaa suorituskykyä. Tyyppi Mallien määrä Sivu Koepainepumput 2 9.2 Putkenjäädyttimet

Lisätiedot

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy

FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje. Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy FX-korkeapainekäsipumpun käyttöohje Copyright c 2012-2013 Eräliike Riistamaa Oy 1 Johdanto FX-pumppu on suunniteltu, valmistettu ja testattu FX Airguns AB:ssä Ruotsissa. Pumpuissa käytetyt kaksi eri järjestelmää

Lisätiedot

Modulaarinen rakenne helpottaa huoltoa ja käyttöä. öljyntäyttö/huohotinkorkki. Klassinen lohkoroottoripumppu

Modulaarinen rakenne helpottaa huoltoa ja käyttöä. öljyntäyttö/huohotinkorkki. Klassinen lohkoroottoripumppu Modulaarinen rakenne helpottaa huoltoa ja käyttöä Valurautainen laakeripesä antaa vakautta kautta pumpun käyttöalueen Järeät perän neulalaakerien vierintäpinnat antavat täyttä vakautta hihna- tai ketjukäyttöisille

Lisätiedot

SUOMI Johdanto Yleiskuvaus (Kuva 1) Tärkeää Vaara Varoitus Varoitus Sähkömagneettiset kentät Yleistä

SUOMI Johdanto Yleiskuvaus (Kuva 1) Tärkeää Vaara Varoitus Varoitus Sähkömagneettiset kentät Yleistä SUOMI 49 Johdanto Onnittelut ostoksestasi ja tervetuloa Philips-tuotteiden käyttäjäksi! Hyödynnä Philipsin tuki ja rekisteröi tuotteesi osoitteessa www.philips.com/welcome. Yleiskuvaus (Kuva 1) 1 Terä

Lisätiedot

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHN HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Radiaali- tai pyörreilmasuihku yksilöllisesti säädettävien suuttimien kautta, sopii myös poistoilmasovelluksiin. Laite voidaan asentaa kattoon

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

Elektroninen ohjaus helposti

Elektroninen ohjaus helposti Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka

Lisätiedot

Timanttiporaus SAHAUS JA PORAUS

Timanttiporaus SAHAUS JA PORAUS Timanttiporaus 132 mm 1/2" BSP Malli HC-2W Pora/Järjestelmä Moottorin ominaisuudet Monipuolinen: soveltuu kuiva- ja märkäporaukseen. Tiilien käsivarainen kuivaporaus 5 1 4" (132 mm) asti, betonin käsivarainen

Lisätiedot

KEVÄT-KESÄ 2014. ilmastointihuolto. voimassa 30.9.2014 asti. Ilmastointilaitteen PERUSHUOLTO KAIKKIIN MALLEIHIN

KEVÄT-KESÄ 2014. ilmastointihuolto. voimassa 30.9.2014 asti. Ilmastointilaitteen PERUSHUOLTO KAIKKIIN MALLEIHIN Linja-autotarjoukset Tarjoukset voimassa 30.9.2014 asti KEVÄT-KESÄ 2014 ilmastointihuolto Ilmastointilaitteen PERUSHUOLTO KAIKKIIN MALLEIHIN (Perushuolto sisältää: Kylmäaineen vuototesti, kylmäaineen tyhjennys/täyttö,

Lisätiedot

ITAB-KASSAPÖYDÄT. Lyhyemmät F-2000 mallit sopivat erinomaisesti pieniin erikoiskauppoihin.

ITAB-KASSAPÖYDÄT. Lyhyemmät F-2000 mallit sopivat erinomaisesti pieniin erikoiskauppoihin. KASSAPÖYDÄT Lyhyemmät F-2000 mallit sopivat erinomaisesti pieniin erikoiskauppoihin. Kaikkien F-2000 mallien pakkaustasot kestävää korkeapainelaminaattia. F-2000 Laatua ja tehokkuutta ITAB Pan-Ostonin

Lisätiedot

IKEA 365+ -ruoanlaittoastiat

IKEA 365+ -ruoanlaittoastiat IKEA 365+ -ruoanlaittoastiat Päivittäinen käyttö vaatii ruoanlaittoastioilta paljon. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut IKEA 365+ -ruoanlaittoastiat on tarkoin testattu, jotta voisimme olla varmoja,

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin

DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin DHS HEPA-suodattimella varustettu hajotin Version: 16.02.2012 Vaakasuuntainen pyörreilmasuihku. Laite voidaan asentaa kattoon tai seinään. Paineenmittaus ja aerosolitestit voidaan tehdä etulevyn läpi.

Lisätiedot

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava.

City Combi. Laite on valmistettu asiakkaittemme vaatimusten mukaiseksi, joten se on laadukas, monipuolinen ja luotettava. Rolba City Combi City Combi Suunniteltu kaupunkialueille helpottamaan putkistojen huoltotöitä kaikenlaisissa kiinteistöissä kuten esim. ravintoloissa. Se on kompakti ulkopuolelta, mutta siinä on kuitenkin

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/11 C

Kompaktisarja HD 5/11 C Kompaktisarja HD 5/11 C Kätevän kokoinen, varmatoiminen, messinkipäätyisellä pumpulla varustettu ammattipesuri peruskäyttöön. Vakiovarusteet: 10 m Suihkuputki 400 mm Kolmitoimisuutin (0 /25 /40 ). Kiertyvät

Lisätiedot

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia!

Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 ENTREPOT TRADE OY. Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! ENTREPOT TRADE OY Vahvaa voimaa YUCHAI YC 135-7 Vertaa hintaa! Vertaa ominaisuuksia! UUSI 7-sarja Suomessa Vähäpäästöinen Hiljainen Taloudellinen Voimakas VAHVAA VOIMAA YC 135-7 Sivu 2 E N T R E P O T

Lisätiedot

Nova-aurinkosähkö SOLARWATT 60P & BLUE 60P AURINKOSÄHKÖPANELIT 240-260 WP

Nova-aurinkosähkö SOLARWATT 60P & BLUE 60P AURINKOSÄHKÖPANELIT 240-260 WP Nova-aurinkosähkö SOLARWATT 60P & BLUE 60P AURINKOSÄHKÖPANELIT 240-260 WP TAATTUA LAATUA Laajennettu tuotetakuu maksimaaliseen turvaan Nova-paneeleille myönnetään laajennettu täystakuu. Takuu suojaa järjestelmääsi

Lisätiedot

Saabisi valmiiksi talveen

Saabisi valmiiksi talveen Saabisi valmiiksi talveen Saab syys-/talvikampanja 2011 Saabin syys/talvitarjoukset Vanteet ja renkaat tärkein yhteytesi tiehen Tiesitkö, että autosi pitää tiellä vain kämmenen kokoinen alue kerrallaan

Lisätiedot

VOLVO KORJAAMOSI TARJOAA

VOLVO KORJAAMOSI TARJOAA Volvo Trucks. Driving Progress VOLVO KORJAAMOSI TARJOAA TUTUSTU NÄMÄ TARJOUKSET KANNATTAA HYÖDYNTÄÄ RULLAAKO PERÄVAUNUSI PARHAALLA MAHDOLLISELLA TAVALLA? AKSELISTON SUUNTAUS SEKÄ AUTOON ETTÄ PERÄVAUNUUN

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle Moottorin jäähdytysnesteellä voidaan lämmittää ulkoisia elementtejä. Tällaisia ovat mm. umpikorit, nosturiohjaamot ja säilytyslaatikot. Lämpö otetaan sylinteriryhmän virtauksesta ja se palautetaan jäähdyttimen

Lisätiedot

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse?

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Miksi minä? Aluksen omistajalla on laivaisännän vastuu. Aluksen päälliköllä on päällikön vastuu.

Lisätiedot

Kallistettava paistinpannu

Kallistettava paistinpannu Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,

Lisätiedot

FAVORIT. FAVORIT_GUARANT_FY13_FI.indd 1 8.8.2012 9:13:13

FAVORIT. FAVORIT_GUARANT_FY13_FI.indd 1 8.8.2012 9:13:13 FAVORIT FAVORIT_GUARANT_FY13_FI.indd 1 8.8.2012 9:13:13 Päivittäinen käyttö vaatii ruoanlaittoastioilta paljon. FAVORIT on korkealaatuinen ruoanlaittoastiasarja. Sarjan tuotteet testataan huolellisesti,

Lisätiedot

MINÄ TAHANSA VUODENAIKANA!

MINÄ TAHANSA VUODENAIKANA! Kuvitelkaa, mitä mahdollisuuksia ulkovesijohdot ja viemärijohdot antavat MINÄ TAHANSA VUODENAIKANA! JÄÄTYMÄTTÖMÄT TUOTTEET Dia Proff Norge AS on päämaahantuoja Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen, Islantiin

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys

AUTOTALLIN NOSTO-OVET. Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys AUTOTALLIN NOSTO-OVET Kestävyys ja turvallisuus Energiatehokkuus Mukavuus ja käytännöllisyys OVI JOKAISEEN TYYLIIN Door Master ovet valmistetaan sinun toiveidesi mukaan piditpä sitten ultramodernista tai

Lisätiedot

Swegon CASA Liesikuvut

Swegon CASA Liesikuvut Swegon Home Solutions Swegon CASA Liesikuvut HOME VENTILATION Swegon CASA Liesikuvut KEITTIÖN KÄRYNPOISTON UUDET RYTMIT Swegon CASA liesikuvut ovat keskeinen osa asunnon toimivaa ilmanvaihtoa. Tehokkaan

Lisätiedot

Cover lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille Cover-lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille - laajentaa parvekkeesi ja terassisi käyttömahdollisuuksia säästä riippumatta - suojaa melulta,

Lisätiedot

KATSASTUSPAKETIT AUTOLLE JA PERÄVAUNULLE

KATSASTUSPAKETIT AUTOLLE JA PERÄVAUNULLE KATSASTUSPAKETIT AUTOLLE JA PERÄVAUNULLE Volvo korjaamo tarjoaa! Volvo verkostolla on ammattitaitoiset mekaanikot, parhaat työkalut ja Aidot Volvo Varaosat Volvo verkostolla on Laajat ja joustavat aukioloajat

Lisätiedot

Puhdasta joka käänteessä

Puhdasta joka käänteessä BR 35 /12 C Puhdasta joka käänteessä Yhdistelmäkone BR 35/12 C Ennennäkemätön ketteryys Koskaan aikaisemmin ei ole siivouskone ollut yhtä ketterä ja kevyt ohjata - Berliinin CMS-messuilla palkittu BR 35/12

Lisätiedot

ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas

ILMASTOINTI Texa Konfort 780R Bi-Gas 32 220 9865 Texa Konfort 780R Bi Gas on täysautomaattinen ilmastointijärjestelmän huoltolaite sekä R134a että R1234yf kaasuille. Laitteessa on kaksi erillistä järjestelmää samoissa kuorissa. Koko huoltotapahtuma

Lisätiedot

Laituri- ja Satamatuotteet

Laituri- ja Satamatuotteet Laituri- ja Satamatuotteet * Nyt annamme 5 vuoden takuun uusille tuotteille. Sinun tarvitsee vain mennä kotisivullemme, rekisteröityä ja rekisteröidä tuote. El-Björn Oy El-Björn AB on Pohjoismaiden johtava

Lisätiedot

AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE

AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE AVL - PAKOKAASUANALYSAATTORIT 4000 - SARJA PAKOKAASUANALYSAATTORIT BENSIINI - JA DIESELMOOTTOREILLE Finntest Oy Olarinluoma 16 02200 ESPOO Puh. 09-439 1400 Fax. 09-4391 4020 finntest@finntest.fi www.finntest.fi

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot