MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 8.1. - 22.1.2015 22.01.2015"

Transkriptio

1 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /60.600/2015 Hyrynsalmen kunta Lausuntopyyntö Iso Tuomivaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /20.203/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat v.2015, päätös aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinnasta ja ohjaustuntien laskennallisista määristä v sekä päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rek.yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta v Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /20.203/2015 Valtiovarainministeriö Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja päätös kunnan verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta kunnille vuonna 2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /20.203/2015 Valtiovarainministeriö Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /00.001/2015 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Nimeämispyyntö Kainuun jätehuollon kuntayhtymän yhtymähallituksen jäsenten valitseminen alkavalle kaudelle Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /61.610/2015 Jakobsson Pekka Kiinteistönluovutusilmoitus tilasta Kirkaspuro, kiinteistötunnus , Iwanow Erich ja Iwanow Ritva/Suomen valtio/kainuun ELY Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /00.001/2015 Verohallinto Päätös Kainuun, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon verotoimistojen yhdistämisestä Itä-Suomen verotoimistoksi 1(6)

2 Tapahtumat Päättäjä Päivämäärä Kokouspäätös Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /00.001/2015 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Lausuntopyyntö Juhani Heinosen valitukseen Hyrynsalmen kunnanvaltuuston päätöksestä Kunnanhallitus Lausunto Juhani Heinosen valitukseen Hyrynsalmen kunnanvaltuuston päätöksestä Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /20.203/2015 Ympäristöministeriö Päätös arkkitehtitoimintaan myönnettävästä valtionavustuksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /62.620/2015 Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus Lupapäätös, suopotkupallon MM-kisat tapahtuman tilapäinen opastaminen Hyrynsalmi Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /00.001/2015 Kuhmon kaupunki Lausuntopyyntö Kuhmon kaupungin rakennusjärjestysehdotuksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /61.610/2015 Repola Ensio Kiinteistönluovutusilmoitus määräala tilasta Hietalahti, kiinteistötunnus , Suomen valtio, Metsähallitus/Perustettavan osakeyhtiön lukuun Kuisma Timo, Hanninen Jari, Alanoja Pasi, Tanner Esa, Suomela Markku, Hanninen Markku ja Pelkonen Pasi Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /20.203/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkistamisesta vuodelle 2014 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /61.610/2015 Kyllönen Helli 2(6)

3 Kiinteistönluovutusilmoitus tilasta Saarela, kiinteistötunnus , Heikkinen Eila, Lahtinen Elsa, Mikkonen Lea ja Rusanen Eevi/Heikkinen Sakari Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /61.610/2015 Malinen Suvi Kiinteistönluovutusilmoitus määräala tilasta Oravijoki, kiinteistötunnus , UPM Kymmene Oyj/Lähdesmäki Jari Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen /61.610/2015 Malinen Suvi Kiinteistönluovutusilmoitus määräala tilasta Oravijoki, kiinteistötunnus , UPM Kymmene Oyj/Lähdesmäki Jari SAAPUNEET YLEISKIRJEET, KUTSUT, ESITYSLISTAT JA PÖYTÄKIRJAT yms. Henkilökuljetusten uudistaminen Kuhmon kaupunki, kaupunginvaltuusto Ote kaupunginvaltuuston pöytäkirjasta , Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen alkaen Vuoden 2014 yleiskirjeluettelo Ote yhtymävaltuuston pöytäkirjasta , Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille Ote yhtymävaltuuston pöytäkirjasta , Koulupsykologipalvelujen järjestäminen Kainuun soten alueella ja aloite 3(6)

4 Ote yhtymävaltuuston pöytäkirja , Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen Kainuun sotessa (pl. Puolanka) alkaen Ote yhtymävaltuuston pöytäkirjasta , Kainuun soten terveydenhuollon järjestämissuunnitelma vuosille Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Hyrynsalmen kunta, ympäristölautakunta Pöytäkirja pidetystä kokouksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kajaanin kaupunki, pelastuslautakunta Pöytäkirja pidetystä kokouksesta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Yhtymävaltuusto, pöytäkirja pidetystä kokouksesta Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Hallitus, pöytäkirja pidetystä kokouksesta Asianro Kuntatalous 4/2014 Avauspvm Asianro Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen Kajaani, lohkominen Oravijoki, M621 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen Kajaani, lohkominen, Mäki, M603, Urpola 4(6)

5 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen Kajaani, lohkominen, Ukkohalla II, M621 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Suomussalmen kunta Suomussalmen kunnan talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma v Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Yleiskirje, EU- ja ETA-maissa sekä Sveitsissä äkillisestä sairastumisesta aiheutuneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen potilaalle Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen Kajaani, Ranta-aho, Vierämä, M603, Uutisranta Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen Kajaani, lohkominen, Tervaniemi, M601, Murtola, Hyrynsalmen valtionmaa Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen Kutsu maanmittaustoimituksen kokoukseen Kajaani, lohkominen, Ukkohalla I, M645 Yleiskirje, Työllisyyspalveluihin liittyvät lainsäädäntömuutokset Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro Pohjois-Suomen neuvottelukunta Kutsu Pohjois-Suomen kunnille Pohjoisen sote-alueen perustamista valmistelevaan kokoukseen Ouluun 5(6)

6 Kainuun liitto Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR), esityslista pidettävään kokoukseen Kainuun liitto Maakuntahallitus, esityslista pidettävään kokoukseen 6(6)

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 09.01. - 05.02.2014 05.02.2014. Yksikkö/Käsittelijä. Yksikkö/Käsittelijä. Yksikkö/Käsittelijä

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 09.01. - 05.02.2014 05.02.2014. Yksikkö/Käsittelijä. Yksikkö/Käsittelijä. Yksikkö/Käsittelijä 09.04.2014 10.04.2014 13.04.2014 13.04.2014 13.04.2014 14.04.2014 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 09.01.2014 14/04.042/2014 Karttatiimi Oy Tarinakartaston karttapalvelu Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen

Lisätiedot

Hyrynsalmen aineisto 25.6. - 5.8.2015 05.08.2015. 13.10.2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 13.07.2015

Hyrynsalmen aineisto 25.6. - 5.8.2015 05.08.2015. 13.10.2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 13.07.2015 02.10.2015 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 02.07.2015 294/63.635/2015 Heikkinen Alli Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 9.6.2015 124 295/00.001/2015 Kainuun liitto valtuustoaloitteeseen; Siirrytään

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 11.6. - 13.8.2014 13.08.2014. Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro. Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro

MÄÄRÄAIKARAPORTTI Hyrynsalmen aineisto 11.6. - 13.8.2014 13.08.2014. Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro. Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro 12.09.2014 12.09.2014 16.09.2014 16.09.2014 17.09.2014 17.09.2014 18.09.2014 18.09.2014 Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 12.06.2014 262/00.001/2014 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Päätös vuoden 2013

Lisätiedot

Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 02.12.2011. Kunnanjohtaja / Yleiset päätökset

Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 02.12.2011. Kunnanjohtaja / Yleiset päätökset 25.02.2011 28.02.2012 28.02.2012 28.02.2012 01.03.2012 Viranhaltijapäätös Hallintopalvelut/Pirkko Ohtonen 25.11.2011 353/20.203/2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen

Kainuu tilastoina 2013. Kuva: Samu Puuronen Kainuu tilastoina 2013 Kuva: Samu Puuronen KAINUUN OSUUS KOKO MAASTA Kainuun maakuntaprofiili Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen lukumäärä Väkiluku Tutkinnon

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PUOLANGAN KUNA PÖYÄKIRJA 5/05 AIKA 3..05 9:00 - :9 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSIELLY ASIA Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 3 PÄÄÖSVALAISUUDEN OEAMINEN 69 PÖYÄKIRJANARKASAJIEN VALINA

Lisätiedot

Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro. Kunnanjohtaja / Yleiset päätökset. Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro

Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro. Kunnanjohtaja / Yleiset päätökset. Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Asianro 03.01.2015 08.01.2015 Hallintopalvelut/Sisko Tolonen 06.10.2014 419/61.610/2014 Malinen Suvi Kiinteistönluovutusilmoitus; määräala tilasta Honkamäki, kiinteistötunnus 105-403-6-46, UPM-Kymmene Oyj/Helenius

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 2/2018

KUNNANHALLITUS No 2/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Trinitas Lääkäripalvelut Oy Tassukuja 3 21250 Masku

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Trinitas Lääkäripalvelut Oy Tassukuja 3 21250 Masku Hallitus 20 11.02.2015 Ilmoitusasiat 872/00.00 04 00/2014 H 20 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: 1) Päätös 26.1.2015: Yksityisen terveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

Kokousaika 3.2.2015 klo 17.00 18.05. Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat

Kokousaika 3.2.2015 klo 17.00 18.05. Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat Yhtymähallitus 3.2.2015 14 Kokousaika 3.2.2015 klo 17.00 18.05 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Autio Markku Kaurila Matti Leino Jukka Outi Leino Lindgren

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen -seminaari 4.6.2015 / Markku Herrala / perheneuvolan päällikkö Lainsäädäntötaustaa Koulupsykologipalvelujen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 2.2.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.2.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 Kokousaika 7.12.2015 klo 17.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perustaminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perustaminen Kunnanhallitus 116 28.05.2012 Kunnanvaltuusto 22 14.06.2012 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perustaminen 64/10/101/2012 KH 116 Valmistelija: kunnanjohtaja Arto Laurikainen, p. 044 2885

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero

Lisätiedot

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009 Kainuun osuus koko maasta Kainuun maakuntaprofiili Kainuun kuntien väkiluku Metsämaata Pinta-ala Teitä Alkutuotanto Kesämökit Työttömät Yli 64-vuotiaat Tilojen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Sivistyslautakunta 01.02.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 01.02.2017 klo 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen

Lisätiedot

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan?

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Menesty-hankkeen Orientaatiopäivä Ke 29.8.2012 Kaukametsän auditorio, Kajaani Markku

Lisätiedot

Tiedoksitulleet 1/6 17.08.2015. Tiedoksitulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli 19.06.2015-14.08.2015

Tiedoksitulleet 1/6 17.08.2015. Tiedoksitulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli 19.06.2015-14.08.2015 Tiedoksitulleet 1/6 Tiedoksitulleet Hakuehto Arvo OTSIKKO Tiedoksitulleet Aineisto Keuruun yleinen aineisto Yksikkö Hallintopalvelut Avauspvmväli 19.06.2015-14.08.2015 Järjestys Numero Keuruun kaupunki

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

KHALL 23 Kunnanjohtaja Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen alla mainitut ilmoitusasiat;

KHALL 23 Kunnanjohtaja Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen alla mainitut ilmoitusasiat; Kunnanhallitus 23 16.01.2012 Ilmoitusasiat KHALL 23 Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen alla mainitut ilmoitusasiat; Aluehallintovirasto PSAVI/2386/07.02.01/2011 16.12.2011 Pelastustoimen

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen Viranomainen No 2/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 17 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Palveluja tuottava toimipaikka: Hallitus 127 17.06.2015 Ilmoitusasiat H 127 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran päätös 29.5.2015

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hakija/palvelujen tuottaja: Hallitus 240 19.11.2014 Ilmoitusasiat H 240 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Päätös: Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen,

Lisätiedot

Opetushallitus - rahoitus- ja kustannustietopalvelut

Opetushallitus - rahoitus- ja kustannustietopalvelut mhtml:file://f:\opetushallitus20-20rahoitus-20ja20kustannustietopalvelut20h-salm... @ 001056 Kainuun maakunta-kuntayhtymä / Hyrynsalmi 07.11.2008 sivu 63 Lukion opiskelijamäärä: 38 Yli 18 v. aloitt. opiskelijoiden

Lisätiedot

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri Paavo Lipponen 16.10.2001 selvitysmies

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008

Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 4/2008 Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Perjantai 29.8.2008 kello 13.00 15.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 26.1.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 1.2.2017 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 26 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Lisätiedot

Kainuun mallista Tiimalasiin

Kainuun mallista Tiimalasiin Kainuun mallista Tiimalasiin Uskalla kokeilla verkostofoorumi: Tulevaisuus tehdään kokeillen 15.11.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Marita Pikkarainen Kokeilut Kainuun malli Arjen

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015 1 KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA 2 Sisältö 1. MANUN TOIMINNAN TAUSTA... 3 2. MANUN YHTEISTYÖORGANISAATIOT... 4 3. MANUN JÄSENTEN NIMEÄMINEN... 6 4. MANUN TOIMINTAMUODOT...

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 11.1.2005 Maakuntavaltuusto 17.1.2005 Liite 1/ 5 maakuntavaltuusto 17.1.2005 MAAKUNTAHALLITUS III (MYR) Varsinainen jäsen maakunta Timo Säkkinen pj. Kainuun liitto, Kauppakatu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Kuntajohtajapäivät 29.8.2014 Pori Lausuntokierros http://www.stm.fi/vireilla/lausuntopyynnot Lausuntoaika

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS

KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS KESKI-SUOMEN KUNTIEN TALOUS Kuntaliiton maakuntakierros ja Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari, 26.8.2014 Jyväskylä Maakuntasuunnittelija Kirsi Mukkala 1 Miltä vuosi 2013 näytti kuntien tilinpäätösten

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Kuntatalouden näkymät Ilari Soosalu, Johtaja, kuntatalous Sisältö Vuoden 2013 tilinpäätös Hallituksen talousarvioehdotus/ PPB 2015, RaPo:n

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 13 20.01.2014. Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat asiakirjat:

Kunnanhallitus 13 20.01.2014. Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat asiakirjat: Kunnanhallitus 13 20.01.2014 ILMOITUSASIAT 30/00.02/2014 KHALL 13 Kunnanhallitukselle on saapunut seuraavat asiakirjat: 1. Kuntatyönantajat 11.12.2013: Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten 2014-2016

Lisätiedot

Kainuun liitto 19.8.2013

Kainuun liitto 19.8.2013 Kainuun liitto 19.8.2013 KAINUUN KAUPAN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMAN LUONNOKSESTA ESITETYT LAUSUNNOT SEKÄ NIIDEN VASTINEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnoksesta

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 2/2017

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie KAJAANI Yhtymäkokous nro 2/2017 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 29.9.2017 kello 13.00 13.40 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 8.8.2014 nro 3/2014

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 8.8.2014 nro 3/2014 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 8.8.2014 kello 13.00 14.20 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1 Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI

Lisätiedot

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers. 26.5.2011/al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers. 26.5.2011/al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka LUONNOS vers. 26.5.2011/al KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS I luku Yleiset määräykset 1 Nimi ja kotipaikka Kainuun maakunta-kuntayhtymä (jatkossa Maakunta) toimii Kainuun hallintokokeilulain (343/2003),

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustaminen

Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustaminen Kunnanhallitus 115 28.05.2012 Kunnanvaltuusto 21 14.06.2012 Kainuun Liitto -kuntayhtymän perustaminen 65/10/101/2012 KH 115 Valmistelija: kunnanjohtaja Arto Laurikainen, p. 044 2885 600. Kainuussa on toteutettu

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (18)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (18) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (18) Kunnanhallitus 18.01.2016 AIKA 18.01.2016 klo 17:30-19:15 PAIKKA Alavieskan kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja sen kotipaik ka

Lisätiedot

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuuspäätökset 2015 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) VM/2633/02.02.06.00/2014, 31.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa Hallitus 213 02.12.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa 2015-2016 H 213 (Valmistelijat: tk-sairaaloiden ja vastaanottojen vastuualuepäällikkö Arja Horto,

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

1. Valtiovarainministeriön kirje 1.12.2014: Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2014, sisältäen kohdat 1-5.

1. Valtiovarainministeriön kirje 1.12.2014: Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2014, sisältäen kohdat 1-5. Khall 19.1.2015 Liite nro 5 KIRJELMÄT JA PÄÄTÖKSET 1. Valtiovarainministeriön kirje 1.12.2014: Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2014, sisältäen kohdat 1-5. 2. Valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010

Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010 Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010 hallintojohtaja Kalevi Yliniemi KAINUU IVALO 625 km KAINUU OULU 181 km KAJAANI Vaala

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu 18.11.2014 Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2015 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

3.5.2005. Lausunto kainuun maakunnan hallintokokeilun maksuosuuksien ja lukion yksikköhintarahoituksen

3.5.2005. Lausunto kainuun maakunnan hallintokokeilun maksuosuuksien ja lukion yksikköhintarahoituksen Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 68 3.5.2005 Lausunto kainuun maakunnan hallintokokeilun maksuosuuksien ja lukion yksikköhintarahoituksen kirjaamisesta 1 Lausuntopyyntö Kainuun hallintokokeilusta

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen

Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä 27.11.2014 Kuntayhtymän hallituksen esitys 19.11.2014 Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Ahopelto,

Lisätiedot

Tiedoksitulleet 1/ Tiedoksi tulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli

Tiedoksitulleet 1/ Tiedoksi tulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli Tiedoksitulleet 1/5 Tiedoksitulleet Hakuehto Arvo OTSIKKO Tiedoksi tulleet Aineisto Keuruun yleinen aineisto Yksikkö Hallintopalvelut Avauspvmväli 24.6.2016-12.8.2016 Järjestys Numero Keuruun kaupunki

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue. Pekka Kuosmanen 1.9.2014

Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue. Pekka Kuosmanen 1.9.2014 Pohjois Karjalan Sotetuotantoalue Pekka Kuosmanen 1.9.2014 MIKSI SOTE RAKENNEUUDISTUS? Talouden kestävyysvaje Peruspalvelut rapautuneet ESH/PTH/SOS rajapinnat ongelmana Tietotekniikan ongelmat 23.3.2014

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 09:00-11:50

KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/ Yhteistyötoimikunta AIKA Klo 09:00-11:50 PÖYTÄKIRJA 6/2014 1 Yhteistyötoimikunta 04.11.2014 AIKA 04.11.2014 Klo 09:00-11:50 PAIKKA Urho Kekkosen katu 2-4, 2-krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tiedoksitulleet 1/ Tiedoksi tulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli

Tiedoksitulleet 1/ Tiedoksi tulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli Tiedoksitulleet 1/5 Tiedoksitulleet Hakuehto Arvo OTSIKKO Tiedoksi tulleet Aineisto Keuruun yleinen aineisto Yksikkö Perusturvapalvelut Avauspvmväli 10.12.2015-15.1.2016 Järjestys Numero Keuruun kaupunki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: Hallitus 137 19.08.2015 Ilmoitusasiat H 137 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ilmoitukset ja päätökset: 1) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran ilmoitus 14.7.2015

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Asia Otsikko Sivu

KAINUUN LIITTO PÖYTÄKIRJA 2/2016. Asia Otsikko Sivu AIKA 16.5.2016 klo 10:07 14.32 PAIKKA Kainuun liitto, Kauppakatu 1, 2. krs kokoushuone Kanerva KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Läsnäolijoiden toteaminen ja esittäytyminen 5 3

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie 2 87700 KAJAANI Yhtymäkokous 26.9.2014 nro 2/2014

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) Viestitie 2 87700 KAJAANI Yhtymäkokous 26.9.2014 nro 2/2014 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(8) KOKOUSAIKA Perjantai 26.9.2014 kello 13.00 14.25 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, kokoustila Viesti 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) 18.12.2012 Maakunnat (NUTS3) 1.1.2012 Yhteensä 18 (+1) maakuntaa 01 Uusimaa 02 Varsinais-Suomi 04 Satakunta 05 Kanta-Häme 06 Pirkanmaa 07 Päijät-Häme

Lisätiedot

Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 3 27.01.2015. Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä

Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 3 27.01.2015. Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 3 27.01.2015 Pöytäkirjoja ja yksihenkilöisten viranomaisten päätöksiä 532/05.15/2014, 559/05.05.04/2014, 357/06.00.02/2012, 493/05.20/2012, 6/05.03.03/2015, 485/05.20.03/2012,

Lisätiedot

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Taulukko 41 jne. Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetus (taulukot 01, 41 ja 51) valtionosuudet maksetaan

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Hallituksen kokous nro 6/2011 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 kello 12.00 13.35 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014 Rahoitusmuutos Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Pasi Rentola 29.4.2014 - Koulutuksen talous kokonaisuutena - Hallituskaudella päätetyt rahoitustason muutokset - Kehyspäätökset

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot