Vapaus tehdä enemmän.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaus tehdä enemmän."

Transkriptio

1 Vapaus tehdä enemmän.

2 Tee unelmistasi totta ja sijoita tuottavaan matkailuautoiluun! Touring Cars toiminta yleisesti Touring Cars Sijoitustuotto TCMobile mallisto Varustelu Huolto Rahoitus & Vakuutus Vaihtoautot Touring Cars -lomatoiminta: Suomi, Ruotsi, Norja ja Islanti Touring Cars Toimipisteet ja yhteystiedot 2

3 Matkailuautojen asiantuntija jo 30 vuoden kokemuksella! Yrityksemme menestystarina alkoi vuonna 1982 sangen epätavallisella tavalla. Warren Beatty kuvasi tuolloin The Reds -elokuvaa Helsingissä ja tahtoi kuvausten taukotilaksi siihen aikaan pohjoismaisittain vielä tuntemattoman matkailuauton. Etsintöjen jälkeen sopiva auto löytyi Kuopiosta ja samalla tultiin perustaneeksi Touring Cars. Nykyään toimipisteemme voi löytää Vantaan lisäksi myös Rovaniemeltä, Tukholmasta, Oslosta ja Reykjavikista. Tulevaisuudensuunnitelmissa siintää laajentuminen Irlantiin ja Skotlantiin. Pääkonttorimme sijaitsee Vantaan Petikossa aivan Vihdintien ja Kehä III:sen tuntumassa. Pääkonttorin yhteydessä toimii myös autovuokraamo, -huolto ja -myyntipiste. Touring Cars maahantuo omalla merkillään Hymer -konsernin valmistamia autoja, joita myydään sijoitustuottojärjestelmään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakas ostaa uuden TCMobile auton ja vuokraa sen Touring Carsille. Näin auto maksaa itseään takaisin työskentelemällä osan vuodesta Touring Carsin vuokrauspuolella. Sijoitustuottotoimintaan voivat osallistua niin yritykset kuin yksityishenkilötkin, eikä vihkiytyminen matkailuautojen maailmaan ole edellytys - sijoitustuottojärjestelmässä voi siis olla mukana myös vain sijoitusmielessä! Touring Carsin kansainvälinen jakeluporras tuo asiakkaita ympäri maailmaa; yli sata matkanjärjestäjää ja matkatoimistoa myyvät Touring Cars -lomia jo yli neljässäkymmenessä eri maassa. Vuokraustoiminta painottuu kesäkaudelle, mutta esimerkiksi ruskamatkojen suosio on kasvanut. Tulitpa vuokraamaan, huoltamaan autoasi, keskustelemaan auton ostosta tai sijoitustuotosta, Touring Carsilta saat ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua ympäri vuoden! 3

4 Yrittäjä tai yksityishenkilö voivat ansaita tuloa matkailuautollaan Vuokrakausien pituudet alkavat jo kuudesta viikosta per vuosi! Sijoitustuottosopimuksen kesto voi olla kahdesta viiteen vuoteen. Sijoitustuottojärjestelmä toimii näin Touring Carsin ainutlaatuisessa Sijoitustuottojärjestelmässä Sinulla on mahdollista ansaita kuukausittaista vuokratuloa vuoden ympäri. Valittavanasi on sopimuskausia yhden ja viiden vuoden välillä tarpeittesi mukaan. Sopimusajanjaksosi aikana Touring Cars vuokraa matkailuautoasi lomailijoille pääosin kesäkautena. Kaikki autot huolletaan ja siivotaan huolellisesti jokaisen lomailijan jälkeen. Sijoitustuoton tulot voivat olla aina 10 prosentista jopa 50 prosenttiin saakka autosi hankintahinnasta! Sopimuskaudet Sijoitustuottoauton työskentelyjakson pituudet alkavat jo kuudesta viikosta per vuosi ja tuloa autostasi saat valintasi mukaan yhdestä viiteen vuotta. Sopimuksestasi riippuen autosi voi työskennellä vaikka ympäri vuoden! Sopimuksen mukainen vuokrahinta maksetaan omistajalle riippumatta siitä montako päivää Touring Cars vuokraa autoa kesän aikana: sijoitustuottoso- 4

5 Sijoitustuottojärjestelmän periaate on yksinkertainen: matkailuautolla hankitaan vuokratuloa, jolla auto voidaan rahoittaa. Kuukausittainen takuutuotto vuoden ympäri sopimuksesta riippumatta! Joustavat sopimusehdot; 1,5 4 kk kesäaikana Mahdollisuus myös ympärivuotiseen vuokrasopimukseen! pimuksen mukainen vuokrasumma jaetaan tasan jokaiselle kuukaudelle ja maksetaan omistajalle sopimusaikana kuukausittain. Näin tuloja maksetaan myös niinä kuukausina, jolloin auto on omistajan omassa käytössä. Sijoitustuottomaksuilla voi siis kattaa esimerkiksi auton osamaksuerät - auto maksaa tällöin itse itseään! Kesäkauden ulkopuolella auto on normaalisti omistajan omassa käytössä ja tänä aikana omistaja voi myös vuokrata autoa itse, sillä autossa on vuokra-auton vakuutusturva ympärivuotisesti! Yrittäjällä on mahdollisuus hakea verottajalta arvonlisäveron palautusta auton hankintahinnasta. Kuinka paljon haluat autoasi käyttää? Kaikki sopimukset yhdellä kerralla Kaupanteon yhteydessä hoidamme uuden autosi vakuutus- ja rahoitusasiat kuntoon yhdeltä istumalta, tietenkin markkinoiden parhailla ehdoilla. Touring Carsin edullisella huoltosopimuksella säästät vaivaa ja aikaa koko sopimuskautesi ajan. 5

6 Sijoitustuottojärjestelmä on Sinua varten TCMobile -auton valinta Premium line Value line Auto Touring Carsille kesäkautena TC Huolto Auton oma käyttö Ympärivuotinen vuokratulo Helppoa ja vaivatonta Ensimmäiseksi valitset sopivan pohjaratkaisun TCMobile -mallistosta, joka koostuu kahdesta sarjasta - Value ja Premium linesta. Touring Carsin tarjonnasta löytyy moderneja ja tasokkaita matkailuautoja. Autot ovat tilavia ja hyvin varusteltuja. Olitpa hankkimassa matkailuautoa yksityishenkilönä tai yrityksenä, mallistomme autot sopivat sinulle erinomaisesti. Voit valita sijoitustuottoautosi uusista automalleista tai valikoiduista TCMobile-vaihtoautoista. Maksut meiltä sinulle Sijoitustuottotulo tilitetään sinulle kerran kuukaudessa aina kunkin kuukauden 20. päivänä. Ensimmäisen maksun saat auton toimitusta seuraavana kuukautena. Mahdolliset rahoituksen erät kannattaa ajoittaa siten, että saat meiltä kuukausimaksun ennen kuin maksat itse rahoitusyhtiölle. Maksamme autosta tuloa joka kuukausi ympäri vuoden. 6

7 Räätälöimme sopimuksen aina juuri Sinun käyttötarkoituksiisi sopivaksi. Sijoitustuottotuloprosentit (auton hankintahinnasta) Tulo jopa 50% hankintahinnasta! Vuokra-aika Sijoitustuottosopimuksen pituus / vuosittain 2 v 3 v 4 v 5 v 1,5 kk (6 vko) 10 % 14 % kk 14 % 20 % kk 20 % 27 %* kk 23 % 31 % kk % - 12 kk % *Esimerkkilaskelma: 3v sopimus / 3kk per kesä Touring Carsilla Hankintahinta Arvonlisävero 1. vuoden poisto 2. vuoden poisto 3. vuoden poisto Kirjanpitoarvo Sijoitustuottotulo 3v EUR EUR EUR 9146 EUR 6860 EUR EUR EUR Taloudellinen tapa Touring Carsin sijoitustuottoautot säilyttävät hyvin jälleenmyyntiarvonsa. Sijoitustuottojärjestelmä takaa tuloja sijoituksellesi sekä tarjoaa yrittäjille myös mahdollisuuden tehdä poistoja keventääkseen verotusta. Kirjallinen toimeksiantosopimus Valtuutettu sijoitustuottoasiantuntija tekee matkailuautokaupan yhteydessä kanssasi sopimuksen, jonka perusteella saat meiltä tuloa autollesi. Tekemiemme sijoitustuottosopimusten pituus vaihtelee yhdestä vuokrakaudesta jopa viiteen vuoteen. Auton vuosittainen työskentelyaika Touring Carsilla voidaan sopia kuudesta viikosta ylöspäin aina ympärivuotisiin sopimuksiin saakka. Matkailuauton sijoitustuottotulo määräytyy prosenttiosuutena auton hankintahinnasta. Sopimukset ja sopimuskaudet valitaan aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Päätettäväksesi jää kuinka paljon tuloa haluat ja kuinka paljon haluat autoasi käyttää! Voit valita sijoitustuottoautosi uusista automalleista tai valikoiduista TCMobilevaihtoautoista. 7

8 TCMobile mallisto Value line Kaikissa autoissa Radio / CD -soitin Valittavanasi on auto kahdesta sarjasta Touring Carsin TCMobile -mallisto koostuu kahdesta sarjasta, Premiumista ja Valuesta, joista löytyy useita eri malliratkaisuja. Premium lupaa laadukasta mukavuutta, Valuessa on erinomainen hinta-laatusuhde. TCMobile -matkailuautot ovat perinteikkään ja maineikkaan Hymer -konsernin valmistamia. Vakuuttava mallivalikoima koostuu useista eri vaihtoehdoista, jotka vaihtelevat pohjaratkaisuiltaan ja ominaisuuksiltaan. Autojen muotoilussa on kiinnitetty erityistä huomiota ajomukavuuteen ja aerodynamiikkaan. Perusvarustelun lisäksi Touring Cars on räätälöinyt varustelupaketin käytännöllisyyttä ja mukavuutta silmällä pitäen. TCMobile -autot ja varustelu on suunniteltu vuokrauskäyttöön sopivaksi. Olemme valinneet automallit huolella ja kummassakin sarjassa löytyy ihailtavia erikoisominaisuuksia. Etsitpä autoa suurella tavaratilalla tai tilaa säästävällä alaslaskettavalla vuoteella, TCMobile autoista löydät omasi! 8

9 Kaikki TCMobile autot ovat B-ajokortilla ajettavia. Korkein sallittu ajonopeus 100 km/h. Premium line TCMobile Value Line TCMobile Value Line autot ovat saksalaisia laatuautoja. Mallistosta löytyy ihanteellisia ratkaisuja niin perheille kuin pariskunnille. Valitse Touring Carsin tilauskannasta valmiiksi varustellut alkovi- ja puoli-integroidut mallit tai tilauksesta räätälöidyt mallit. TCMobile Premium Line TCMobile Premium Line on Touring Carsille Hymeriltä tilattu laadukas mallisto. Autojen varustelu on suunniteltu pohjoisiin olosuhteisiin. Tilauksesta tehdyt yksilölliset puoli-integroidut, sekä laadukkaat täysintegroidut mallit. TCMobile -auton valinta Premium line Value line 9

10 Value line 10

11 Laadukasta asumis- ja ajomukavuutta Premium line 11

12 Value line Value line Value line kategoriat Small Medium Family Family+ Value line 12

13 Value line Value line Value line Value line 13

14 Premium line Premium line Premium line Premium line Premium line Premium line kategoriat Small Medium Large Premium line 14

15 Premium line Premium line 15

16 TCMobile Vakiovarusteet Alusta Fiat Ducato 2,3 M-jet EURO 5 / Ford Transit 2,2 TDCi EURO5 Etuveto Etuovien keskuslukitus Sähkösäätöiset ikkunat ja peilit ABS-jarrut Kuljettajan ja etumatkustajan Airbag Ohjaamon ilmastointi Sävylasit Kori / asunto-osa Arvostettu Hymerin PUAL-tekniikka Pyöreä korimuoto ja sileäpelti Avattavat korin ikkunat kaksinkertaisella lasilla, pimennys- ja hyönteisverholla Laadukkaat kangasmateriaalit Mattosarja Ajoneuvon tekniikka Vahvistettu Geeliakku Automaattilaturi korin ja alustan akuille 12 V / 17 A 230-V-pistorasiat CEE-ulkoliitäntä 230 V automaattisulakkeella Kaikki järjestelmän johdot eristetyssä tilassa Ovensuussa keskitetty valaistus Sähkötoiminen porras (Omnistep) Lämmitys / kaasujärjestelmä Kaasupullokotelo 2 x 11 kg pulloille Hiljainen ja tehokas Trumatic lämmitys 6 kw integroidulla boilerilla Lämmitetty alkovi Kiertoilmalämmitys Truma Combi 6 lämminvesivaraajalla Keittiö / vesijärjestelmä Kaikki vesiputket lämmitetyissä tiloissa Raitisvesisäiliö, lämminvesivaraaja harmaavesisäiliö Laakeroitu ruokailuvälinelaatikko Vesijärjestelmä sekoitinhanalla Nykyaikainen jääkaappi: kaasu, 12V / 230V Laadukas ja tyylikäs keittiö Pesuhuone Suihku Thetford-kasetti-WC-sähköisellä vedenotolla TCMobile paketti Pyöräteline CD / radio TCmobile-astiasto 2X11kg nestekaasupullo Varaosapaketti Ensiapulaukku Listaus suuntaa antava. Tarkat malli- ja varustetiedot myyjältäsi tai TCMobile vakiovarustelu toimii avaimet käteen ja matkalle -periaatteella. Kattava varustelu sisältää mm. astiaston sekä ruuanvalmistusvälineet. 16

17 TCMobile astiasto Paistinpannu Kattila Iso kattila Vesipannu Termospullo Kahvinsuodatin Ruokailulautaset Syvät lautaset Juomalasit Kahvimukit Salaattikulho Salaattilusikat Pieni tarjoilukulho Siivilä Spagettikauha Vispilä Mittakupit Leikkuulauta Pannulaput Pannunaluset Keittolusikat Teelusikat Veitset Haarukat Leipäveitsi Pieni terävä veitsi Sakset Juustohöylä Lasta Kauha Viinipullonavaaja Korkinavaaja Purkinavaaja Pesuallas Astiankuivausalusta Henkarit Astianpesuvälineet Rikkalapio ja harja Muovikoreja Kaikki TCMobile autot ovat kattavasti varusteltuja Vakiovarustelun lisäksi räätälöimme TCMobile -autojen varustelun myös makusi mukaan! Myymme laadukkaat lisävarusteet kaikkiin matkailuautomalleihin. 17

18 Touring Cars Huolto Varaudu talvikauteen! Meiltä kausihuollot ja sisä- & ulkopuhdistukset. Varaa aika huollostamme! Merkkihuollot, kori- ja vauriotyöt sekä lisälaiteasennukset Touring Carsin valmistajien valtuuttama merkkikorjaamo takaa sen, että autot pysyvät vuokrauksesta toiseen hyvässä kunnossa. Auto palautuu vuokraustoiminnasta omistajalleen huippukunnossa. Korjaamoa pyörittävät ympäri vuoden ammattitaitoiset mekaanikot, joille voi varata ajan lyhyelläkin varoitusajalla. Touring Carsilta voi tilata myös varaosia ja matkailuautojen lisävarusteita. Korjaamon palvelut ovat kaikkien matkailuautoilijoiden ulottuvilla, oli auto TCMobile tai ei. Huolto ja varaosat Tiilenlyöjänkuja 6, Vantaa

19 Carado Hymer LMC Chausson Solifer Sunlight Sijoitustuottoautoissa on huoltosopimus Kiinteään kausimaksuun sisältyy Touring Carsin käyttökauden aikana vuosittainen tiiviystarkastus (tiiviystakuun voimassaolon edellytys), kaasujärjestelmän koeponnistus, sammuttimen tarkistus, kilometrikertymän mukaiset moottoripuolen öljynvaihtohuollot (yksi/kalenterivuosi), polttimoiden vaihdot, säädöt sekä muut pienhuollot. Sopimus yksinkertaistaa huoltojen laskutusta ja tuo ainakin seuraavat edut: Vähemmän laskuja yhdellä laskulla kaikki normaalit vuosittaiset työt; kiinteä hinta (525 EUR vuonna 2012) helpottaa budjetointia. Maakohtaiset hintaerot eivät vaikuta veloituksiin. 19

20 Rahoitus ja vakuutus TCFinance-palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy TCFinance on Touring Carsin ja Santanderin yhdessä suunnittelema rahoitusmuoto, joka sopii erityisesti Sijoitustuottoautoille. Rahoituksessa on otettu huomioon sijoitustuottosopimuksen pituus, kuukausittainen sijoitustuottotulo, vuokraustoiminta sekä tietysti edullinen korko. Näiden seikkojen myötä on järkevää rahoittaa sijoitustuottoauto ainutlaatuisella TCFinance-rahoituksella. Kysy tarkemmat rahoitustiedot myyjältä. Hyvät rahoitusvaihtoehdot Santander Consumer Finance tarjoaa kilpailukykyiset maksuajat ja korot, jotka ovat räätälöityjä juuri autokaupan ja vapaa-ajan ajoneuvojen rahoitukseen. Santander Consumer Finance Oy on osa Grupo Santanderia, joka on euroalueen suurin pankki ja yksi maailman kymmenestä suurimmasta rahoituslaitoksesta. Santander on Euroopan suurin ajoneuvojen rahoittaja. Santander on erikoistunut jälleenmyyjien kautta tapahtuvaan rahoitukseen; erityisesti autokaupan ja vapaa-ajan ajoneuvojen rahoitukseen. Santander Consumer Finance on Grupo Santanderin neljänneksi suurin ja nopeimmin kasvava liiketoimintayksikkö. Kysy lisää autorahoituksesta Toimintaa Santanderilla on yli 40 maassa; lähes kaikissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Santander Consumer Financen toiminta aloitettiin Pohjoismaissa vuonna 2004 ja Suomessa vuonna Santanderilla on yli työntekijää ja 2,4 miljoonaa osakkeen omistajaa. Vuonna 2007 Grupo Santander juhlii 150-vuotista taivaltaan. 20

21 TCInsurance-palvelun tuottaa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy TCInsurance on sijoitustuottoautoille räätälöity liikenne-, kasko- (vuokravakuutusturvalla), autopalvelu ja petosvakuutus. Vakuutus sisältää kaikki vuokraustoiminnassa tarvittavat vakuutusturvat. Se on kattava ja edullinen. Maksutapa on kerran vuodessa. Omavastuu on 500 euroa. Touring Cars merkitään auton haltijaksi ja auto rekisteröidään käyttötarkoituksenaan vuokraus ilman kuljettajaa. Vakuutuksen kokonaishinta sijoitustuottolaiselle: 1097,- / vuosi (arvio perustuu vuoden 2012 hintatasoon). Tietoa Ifistä If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuuttaja, jolla on noin 3,6 miljoonaa asiakasta. Kokonaismaksutulo oli 4 miljardia euroa vuonna Konserni työllistää noin henkilöä. If kuuluu Sampo-konserniin. If tarjoaa vahinkovakuutuksia Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Baltiassa ja Venäjällä. Lisäksi If palvelee kansainvälistä toimintaa harjoittavia pohjoismaisia asiakkaita toimipisteiden ja verkostojen kautta. Haluamme, että olet asiakkaanamme tyytyväinen vakuutusratkaisuusi ja vakuutusyhtiöösi. Haluamme myös, että If on sinulle kannattava valinta. Siksi tarjoamme niin nykyisille kuin uusille asiakkaillemme erilaisia etuja, kuten If Keskittäjäasiakkaan edut, Omavastuuedun sekä If Kansion henkilöasiakkaille ja If Login -verkkopalvelun yritysasiakkaille. Me Ifissä tiedämme lähes kaiken riskeistä ja miten voit välttyä niiltä. Autamme sinua vakuutusasioissa ja laadimme sinulle parhaan mahdollisen vakuutusturvan. Me otamme riskin, niin sinun ei tarvitse. Yhteyshenkilö Ifissä yritysvakuutusasioissa Jussi Toikkanen Puhelin jussi.toikkanen@if.fi 21

22 Vaihtoautot Käytetyt, korkeatasoiset matkailuautot edullisesti! Touring Cars vaihtoautomyynti Touring Carsilta voit ostaa myös korkeatasoiset käytetyt TCMobile matkailuautot. Sijoitustuottoautosi jälleenmyyntiarvo säilyy, sillä niiden kunnosta huolehditaan tarkasti ja ammattitaitoisesti. Kun on aika vaihtaa Sijoitustuottoautosi uudempaan, poistuu vanhempi autosi Sijoitustuottojärjestelmästä vaihtoautomyyntimme kautta. Matkailuauton ostaminen meiltä on turvallista, sillä tiedossamme on vaihtoautojemme koko historia. Korkeatasoisia käytettyjä matkailuautoja Säännöllisen ja korkealaatuisen huollon vuoksi kaikki TCMobile matkailuautot ovat käytettyinäkin aivan uuden veroisia. Autot kuuluvat lisäksi Suomalaisen takuuohjelman piiriin. Touring Cars vaihtoautomyynti löytyy Vantaalta ja Iisalmesta. 22

23 Ammattitaitoiset myyjämme auttavat sinua kaikissa vaihtoautoihimme liittyvissä asioissa. Vaihtoautomyyjät: Pääkaupunkiseutu Tiilenlyöjänkuja 6, Vantaa (Petikko) Jarmo Tick puh Veijo Tiitinen puh Iisalmi Yrittäjätie 14, Iisalmi Arto Janatuinen puh Seppo Nissinen puh

24 Touring Cars -lomatoiminta Edulliset vuokrahinnat Sijoitustuottoasiakkaille! Not just a hotel room. Pohjois-Euroopan johtava matkailuautolomien tuottaja Vuonna 1982 perustettu Touring Cars on jo neljässä eri maassa toimiva matkailuautoalan palveleva ja innovatiivinen edelläkävijä. Pitkän kokemuksemme turvin voimme sanoa tuntevamme asiakkaiden tarpeet, joihin vastaamme tarjoamalla yksilöllistä asiakaspalvelua ja aitoja matkailuelämyksiä. Rehdisti suomalaisen Touring Carsin monipuolinen osaaminen ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä huippuvarusteltu kalusto osoittavat yhtiön panostavan laatuun. Yrityksen perusarvoihin kuuluvat luotettavuus, korkea laatu, asiakastyytyväisyys ja elämyksellisyys. Touring Cars tarjoaa matkailuautovuokrausta lähes kaikissa Pohjoismaissa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa. Pitkän historiamme aikana olemme keskittyneet niin kansainvälisten vuokra-asiakkaidemme kuin kotimaisten sijoitustuottoasiakkaidemme palveluun. Olemme Pohjois-Euroopan johtava matkailuautolomien järjestäjä yli 300 autollamme. 24

25 Touring Cars tarjoaa matkailuautovuokrausta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa. Monta käyttökohdetta myös yrityksille Yhä useammat yritykset ovat alkaneet hyödyntää matkailuautoa myös yritystoiminnassaan. Se on liikkuva toimisto, jolla matkaa joustavasti asiakkaiden luokse. Matkailuauto sopii loistavasti käytettäväksi messu-, esittely- tai PR-tilaisuuksissa näyttelyosastona tai kokoustilana. Sillä pääset kätevästi golfkentille ja laskettelukeskuksiin tai erilaisiin tapahtumiin ympärivuotisesti! Lisäksi matkailuauto sopii hyvin esiintyjien keikkakaveriksi ja tauko- tai maskeeraustilaksi. Sijoitustuottoon liittyminen kannattaa! Sijoitustuottojärjestelmä tuo etuja myös vuokrauspuolella; voit vuokrata matkailuauton alennettuun hintaan miltä tahansa toimipisteeltämme ja säästät näin vaikkapa lauttamaksuissa matkalla Norjaan tai Islantiin! Kun vuokraamisen tarkoituksena on testata TCMobile -automallia, hyvitämme kaupan yhteydessä vuokrahinnan auton myyntihinnasta! Kokeile TCMobile -autoa! Sijoitustuottoasiakkaaksi ryhtyessässäsi, hyvitämme myyntihinnasta auton vuokrahinnan! Kysy lisää myyjältäsi. 25

26 Touring Cars Toimipisteet Ota yhteyttä automyyjiin! Pääkaupunkiseutu Tiilenlyöjänkuja 6, Vantaa (Petikko) Jarmo Tick puh Veijo Tiitinen puh Iisalmi Yrittäjätie 14, Iisalmi Arto Janatuinen puh Seppo Nissinen puh

27 Vuokrapisteet Not just a hotel room. Finland I Sweden I Norway I Iceland Touring Cars Finland Oy Helsinki-Vantaa pääkonttori Tiilenlyöjänkuja 6, PL 133, FI-01720, Vantaa, Finland Puh: +358 (0) Fax: +358 (0) helsinki@touringcars.eu Touring Cars Rovaniemi Rovaniemen Lentoasema, Lentokentäntie, FI Rovaniemi, Finland Puh: +358(0) Fax: +358 (0) rovaniemi@touringcars.eu Touring Cars Sweden Måby Industriområde, PB 2047, SE , Arlandastad, Sweden Puh: +46 (0) Fax: +358 (0) stockholm@touringcars.eu Touring Cars Iceland Reykjavik Rental StationKlettatröð 6, 235 Reykjanesbær, Iceland Puh: Fax: +358 (0) reykjavik@touringcars.eu Touring Cars Norway Dyrskueveien 28, 2040 Kløfta, Norway Puh: Fax: +358 (0) oslo@touringcars.eu 27

28 Automyyjät Pääkaupunkiseutu Tiilenlyöjänkuja 6, Vantaa (Petikko) Jarmo Tick puh Veijo Tiitinen puh Iisalmi Yrittäjätie 14, Iisalmi Arto Janatuinen puh Seppo Nissinen puh

www.touringcars.eu TCMobile Matkailuautot

www.touringcars.eu TCMobile Matkailuautot www.touringcars.eu TCMobile Matkailuautot 2 Sisällys Touring Cars Sijoitustuotto TCMobile Value line TCMobile Premium line Camper Exit vaihtoautot Lomatoiminta Touring Cars Toimipisteet: Suomi, Ruotsi,

Lisätiedot

Enjoy the good times. caradofeeling. www.carado.de. Hinnasto ja tekniset tiedot 2012.

Enjoy the good times. caradofeeling. www.carado.de. Hinnasto ja tekniset tiedot 2012. Enjoy the good times caradofeeling www.carado.de Hinnasto ja tekniset tiedot 2012. Vakiovarustus caradofeeling www.carado.de Alusta / perusajoneuvo Fiat Ducato, 2,0 Multi-Jet 85 kw / 115 PS, täyttää EURO

Lisätiedot

1,770 mm* m 3* 4,157 mm

1,770 mm* m 3* 4,157 mm 1,770 mm* 2.3-2.6m 3* 4,157 mm 2.9-3.6 m 3* 1,828 mm* 1,844 mm* L1 4,418 mm L2 4,818 mm 6.0-8.3 m 3* H2 2,286-2,366 mm H1 1,925-2,000 mm L1 4418 mml1 4,973 mm L2 5,340 mm 9.5-15.1 m 3* H3 2,665-2,790 mm

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

VUOKRAUSRATKAISUT Trukki tarpeesi mukaan

VUOKRAUSRATKAISUT Trukki tarpeesi mukaan LIIKETOIMINNAN TEHOSTA JA VUOKRAUSRATKAISUT Trukki tarpeesi mukaan www.toyota-forklifts.fi VUOKRAUSRATKAISUT Trukki tarpeesi mukaan Miksi sinun tulisi vuokrata trukkisi juuri meiltä? Vastauksen voi kiteyttää

Lisätiedot

MATKAILUAUTOJEN 2015 HINNASTO JA TEKNISET TIEDOT. Fiksua matkailua, kaikki mukana.

MATKAILUAUTOJEN 2015 HINNASTO JA TEKNISET TIEDOT. Fiksua matkailua, kaikki mukana. MATKAILUAUTOJEN 2015 HINNASTO JA TEKNISET TIEDOT Fiksua matkailua, kaikki mukana. TEKNISET TIEDOT MALLIVUOSI 2015 PUOLI-INEGROIDUT MALLIT Malli T 132 T 135 Arvonlisäverollinen perushinta 42.170 43.890

Lisätiedot

TCMobile Omistajamanuaali

TCMobile Omistajamanuaali TCMobile Omistajamanuaali : Touring Cars Pähkinänkuoressa Touring Cars Finland Oy on harjoittanut matkailuautolomien tuottamista jo vuodesta 1982 lähtien. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Rovaniemellä,

Lisätiedot

caradofeeling Enjoy the good times

caradofeeling Enjoy the good times Osa kuvissa näkyvistä ajoneuvoista on varustettu lisävarusteilla, joita saa voimassa olevan hinnaston mukaisesti lisähintaan. Teksteissä voi olla varusteita, joiden lisähinnasta ei ole erillistä mainintaa.

Lisätiedot

2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE

2015-09-14 LEHDISTÖTIEDOTE KABE 2016 Design ja toiminnallisuus KABEn filosofia on aina ollut se, että haluamme olla kehityksen kärjessä. Näyttäessämme vuosimallin 2016 uutuudet, haluamme jälleen parantaa vaunujen ja autojen jo ennestään

Lisätiedot

2014 YKSILÖLLISESTI VAPAA-AIKAAN

2014 YKSILÖLLISESTI VAPAA-AIKAAN VALMISTETTU SAKSASSA VUODESTA 1989 2014 YKSILÖLLISESTI VAPAA-AIKAAN D-LINE MALLIT YKSILÖLLISESTI VAPAA-AIKAAN ALUSTA + KG GLOBESCOUT FIAT DUCATO 3,3 t 2,0 l Mjet 85 KW/115 hv 47.150,- 2,3 l Mjet 96 KW/130

Lisätiedot

Puoli-integroidut T1 DBM T1 DB T1 EB T1 SG. Pituus / leveys / korkeus cm 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267

Puoli-integroidut T1 DBM T1 DB T1 EB T1 SG. Pituus / leveys / korkeus cm 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 FIN Hinnat Kaikki 4 pohjaratkaisua Puoli-integroidut Integroidut Silver Black Silver Black Perushinta 56.660,- 56.660,- 67.750,- 67.750,- Magic Edition-varustepaketti 23.010,- 27.040,- 17.620,- 21.650,-

Lisätiedot

TRANSPORTER CRAFTER CADDY

TRANSPORTER CRAFTER CADDY TRANSPORTER CRAFTER CADDY Tuottava. Turvallinen. Vakiovarusteltu ammattikäyttöön. Pegabus Transporter Toimivuutta monelle matkalle Pegabus Transporterin jokainen yksityiskohta on suunniteltu tarjoamaan

Lisätiedot

Kannettavatietokone.fi IT-leasing. - Järkevämpi tapa hankkia IT-laiteet yritykselle -

Kannettavatietokone.fi IT-leasing. - Järkevämpi tapa hankkia IT-laiteet yritykselle - Kannettavatietokone.fi IT-leasing - Järkevämpi tapa hankkia IT-laiteet yritykselle - Mitä IT-leasing tarkoittaa IT-laitteet, ohjelmistot ja tukipalvelu vuokrataan rahoitusyhtiöltä ennalta sovitun mittaiseksi

Lisätiedot

Matkailuautot 2009. Hinnasto/tekniset tiedot

Matkailuautot 2009. Hinnasto/tekniset tiedot Matkailuautot 009 Hinnasto/tekniset tiedot Meidän käsityksemme laadusta...! Valitessasi juuri Sinulle sopivaa matkailuautoa, tarvitset runsaasti tietoa. Sen lisäksi, että Bürstner on laadukas ja siinä

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja.

Kohti uusia seikkailuja. HINNASTO & TEKNISET TIEDOT Kohti uusia seikkailuja. HINNASTO ACTION Solifer Action A723 Hinta: 68 500 Solifer Action A726 Hinta: 67 700 Solifer Action T598 Hinta: 64 500 Solifer Action T693 Hinta: 67 700

Lisätiedot

100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus.

100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus. 100 % Käyttöaste. Uusi Gold Huoltosopimus. Aina askeleen edellä. Uusi Huoltosuunnitelma Ajoneuvon tietoliikenneyksikön ansiosta voimme ennakoidusti suunnitella korjaamokäyntisi ennen ajon keskeytymistä.

Lisätiedot

STYLE STYLE VAKIOVARUSTEET ALUSTA MAKUUTILA

STYLE STYLE VAKIOVARUSTEET ALUSTA MAKUUTILA 4 5 PIENI MATKAILUVAUNU ON NYT IN Ensimmäinen oma liikkuvakoti. Kompakti LMC STYLE on monille ensiostajille se täydellinen matkailuvaunu: perhemalli kerrosvuoteilla, pieni helposti liikuteltava pohjaratkaisu

Lisätiedot

Tuottoa vertais- ja joukkorahoituslainoista @fellowfinancefi Fellow Finance Oyj Joukkorahoitusta ihmisille ja yrityksille Perustettu 2013 Toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa 165 miljoonaa euroa välitetty

Lisätiedot

2,2 JTD 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M.

2,2 JTD 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. 2,3 JTD 3,0 JTD 2,3 JTD M. 3,0 JTD M. vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Moottori Suurin sallittu kokonaismassa Iskutilavuus Teho Fiat Ducato, JTD.500 kg 180 ccm 75 kw / 100 hv Fiat Ducato, JTD.500 kg 86 ccm 96 kw / 10 hv Fiat Ducato,0

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Vaivatonta mökin vuokrausta.

Vaivatonta mökin vuokrausta. Vaivatonta mökin vuokrausta. Tule mukaan Lomarenkaan iloisten omistajien joukkoon! Tarjoamme kattavan palvelukokonaisuuden, johon sisältyy kohteen: välitykseenottotarkastus ja luokittelu valokuvaus ja

Lisätiedot

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN UUSI TÄYDELLINEN HUURRE BY ARNEG -KYLMÄKALUSTEMALLISTO KÄYTÄ KYLMÄÄ JÄRKEÄ KYLMÄKALUSTEHANKINNOISSA OTA KOKO URAKKA HUURTEELTA Huurre on tunnustettu kylmäalan kokonaisosaaja,

Lisätiedot

ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan.

ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. ENEMMÄN TURVAA, ENEMMÄN AJONAUTINTOA. Mopar Vehicle Protection on rinnallasi koko matkan ajan. MAXIMUM CARE Jatkotakuu FIAT DUCATO alustaisiin matkailuautoihin SINUN FIAT DUCATO MATKAILUAUTOSI ON VARUSTETTU

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

LapTech IT-leasing. Järkevämpi tapa hankkia IT-laiteet yritykselle

LapTech IT-leasing. Järkevämpi tapa hankkia IT-laiteet yritykselle LapTech IT-leasing Järkevämpi tapa hankkia IT-laiteet yritykselle Mitä LapTechin IT-leasing tarkoittaa IT-laitteet, ohjelmistot ja tukipalvelu vuokrataan rahoitusyhtiöltä ennalta sovitun mittaiseksi sopimuskaudeksi

Lisätiedot

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT www.carsport.fi/ford Nyt saatavana myös automaattivaihteistolla FORD TOURNEO CONNECT Esteetön taksi 1+6 tai vaihtoehtoisesti 1+4 ja 1 pyörätuolipaikka/paaripaikka

Lisätiedot

NetNordic 365. Tietoverkko- ja viestintäratkaisujen luotettava kumppani P I L V I P A L V E L U O P E R O I N T I TUKI KONSULTOINTI

NetNordic 365. Tietoverkko- ja viestintäratkaisujen luotettava kumppani P I L V I P A L V E L U O P E R O I N T I TUKI KONSULTOINTI 365 Tietoverkko- ja viestintäratkaisujen luotettava kumppani P I L V I P A L V E L U O P E R O I N T I TUKI KONSULTOINTI Olemme asiakkaidemme «Best Companion» Tämä tarkoittaa parhaiden ratkaisujen toimittamista

Lisätiedot

Lähtökohtana turvallisuus

Lähtökohtana turvallisuus Lähtökohtana turvallisuus Työtä turvallisuuden puolesta Sijoitamme aikaa ja energiaa yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa. Haluamme löytää jokaiselle asiakkaallemme parhaan mahdollisen ratkaisun. MALUX FINLAND

Lisätiedot

Koneturva tuotteet 2013

Koneturva tuotteet 2013 Koneturva tuotteet 2013 jkjk Kun rahoitat moottorityökonehankinnan Sampo Rahoituksen kautta, voit kätevästi liittää siihen kattavan Koneturva-vakuutuksen. vakuutus maksetaan kätevästi kuukausittain rahoituserien

Lisätiedot

MATKAILUAUTOJEN 2015 HINNASTO JA TEKNISET TIEDOT. Fiksua matkailua, kaikki mukana.

MATKAILUAUTOJEN 2015 HINNASTO JA TEKNISET TIEDOT. Fiksua matkailua, kaikki mukana. MATKAILUAUTOJEN 2015 HINNASTO JA TEKNISET TIEDOT Fiksua matkailua, kaikki mukana. TEKNISET TIEDOT MALLIVUOSI 2015 PUOLI-INEGROIDUT MALLIT T 132 Malli Arvonlisäverollinen perushinta T 135 2.170 3.890 598

Lisätiedot

Matkailuautot Hinnasto. Voimassa 01. 07. 2009 alkaen

Matkailuautot Hinnasto. Voimassa 01. 07. 2009 alkaen Matkailuautot Hinnasto Voimassa 01. 07. 2009 alkaen Hinnat ja tekniset tiedot HYMER Van Vakiovarusteet HYMER Van Ajoneuvoalusta Fordin matalapohjainen alusta 2,2 TDCi, 85KW (115 PS), ABS, luistonesto,

Lisätiedot

Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät.

Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät. Oma eläkekassa. Omat edut. Viabek eläkevakuuttaa liikennepalvelualojen yrittäjät ja työntekijät. Viabek tuntee liikennepalvelualojen eläkevakuuttamisen Eläkekassa Viabek voi palvella mm. seuraavien toimialojen

Lisätiedot

Hotellitekstiilipalvelut. rauhallisiin uniin

Hotellitekstiilipalvelut. rauhallisiin uniin Hotellitekstiilipalvelut rauhallisiin uniin Nauti mielenrauhasta Tehtävämme on varmistaa hyvät yöunet sinulle ja vieraillesi luotettavalla ja joustavalla tekstiilipalvelulla. Tekstiilipalvelumme ansiosta

Lisätiedot

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija

Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kallio-, maaperä ja pohjavesitutkimuskoneiden asiantuntija Kestäviä kallio- ja maaperätutkimuskoneita vaativiin olosuhteisiin Geomachine Oy on vuonna 1984 perustettu kallio- ja maaperätutkimuslaitteiden

Lisätiedot

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN

SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN SÄHKÖKESKUKSET TEOLLISUUTEEN JA KIINTEISTÖRAKENTAMISEEN Eiskon Sähkö Oy:n asiakkaalle räätälöityjen sähkökeskusten laadun takaavat ammattitaitoiset asentajat, tasokkaat rakennemateriaalit sekä tunnettujen

Lisätiedot

www.tamlans.fi Transporter

www.tamlans.fi Transporter www.tamlans.fi Transporter Elämyksiä monelle matkalle Pegabus Transporterin jokainen yksityiskohta on suunniteltu tarjoamaan ainutlaatuinen ajoelämys sinulle ja matkustajillesi. Tamlans-varusteltu, tyylikäs

Lisätiedot

Luxury Collection By Auto-Outlet

Luxury Collection By Auto-Outlet LEASING UUDISTUS 2017 Luxury Collection By Auto-Outlet FERRARI 488 GTB 492 kw / 670 hv Kiihtyvyys 0-100km/h 3.0 sekuntia Huippunopeus 330 km/h Uutuusmalli 488 GTB on autoalan superautopalkintoja voittanut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Adria Matkailuautot HINNASTO 2012

Adria Matkailuautot HINNASTO 2012 www.adria.fi 360 o panoraamaesittely kaikista malleista www.adria.fi Adria Matkailuautot HINNASTO 2012 Malli Alusta/Moottori SH Vakiona mm. Polaris SL Mercedes-Benz Sprinter Polaris 2012 Vakiovarusteet

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

www.sunnycarcenter.fi

www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi www.sunnycarcenter.fi Sunny Car Center Oy Vankanlähde 7 13100 Hämeenlinna Tel +358 (0)10 322 3344 Fax +358 (0)10 322 3345 www.sunnycarcenter.fi Katariina Muukka Project Coordinator

Lisätiedot

Suptek Pumppusi asiantuntija

Suptek Pumppusi asiantuntija 1 Suptek Pumppusi asiantuntija Suptek Oy on teollisuuden pumppujen asiantuntija. Huoltomme pitää laitteesi kunnossa ja prosessisi pyörimässä. Myynniltämme saat nykyisen tai tulevien tarpeidesi mukaisen

Lisätiedot

Kuntarahoitus Leasing vaihtoehtoinen rahoitusmuoto Karl Lintukangas

Kuntarahoitus Leasing vaihtoehtoinen rahoitusmuoto Karl Lintukangas Kuntarahoitus Leasing vaihtoehtoinen rahoitusmuoto Karl Lintukangas 1 Rahoitusleasing yleistä 2 Investointi Rahoitusleasingin peruskäsitteet Sopimuskauden jälkeiset vaihtoehdot: Lunastus Sopimuksen jatkaminen

Lisätiedot

PREPAID VAI ON-DEMAND? Cloud 9 hintaliite

PREPAID VAI ON-DEMAND? Cloud 9 hintaliite PREPAID VAI ON-DEMAND? Cloud 9 hintaliite PREPAID JA ON-DEMAND YHDESSÄ TAI ERIKSEEN Cloud 9 mahdollistaa että asiakkaat voivat yhdistää saumattomasti Prepaid ja On-Demand resursseja. Asiakkaat voivat ottaa

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

Lisävarusteet. Nimike. Hinta

Lisävarusteet. Nimike. Hinta Lisävarusteet vakiona vaihtoehto lisähintaan ei mahdollinen Nimike Hinta Alusta Kuljettajan airbag, Fiat Ducato 8, Apukuljettajan airbag, Fiat Ducato, Ulkopeilit, sähkösäätöiset ja lämmitettävät, Fiat

Lisätiedot

Tekniset tiedot Painettu Elokuussa 2012 MATKAILUAUTO

Tekniset tiedot Painettu Elokuussa 2012 MATKAILUAUTO Tekniset tiedot Painettu Elokuussa 01 MATKAILUAUTO MEIDÄN KÄSITYKSEMME LAADUSTA... Valitessasi juuri Sinulle sopivaa matkailuautoa, tarvitset runsaasti tietoa. Sen lisäksi, että Bürstner on laadukas ja

Lisätiedot

ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION

ADRIA 50 VUOTTA! SEN KUNNIAKSI ERIKOISVARUSTELLUT SILVER COLLECTION VAUNUMALLIT: ADORA 522 UP, ALTEA 542 PK JA ALTEA 492 LU SILVER COLLECTION ADRIA LEHDISTÖTIEDOTE 16.09.2015 ADRIA MOBIL TÄYTTI 50 VUOTTA KEVÄÄLLÄ 2015 JA KASVATTAA MALLISTOAAN SUUREMMALLA AUTO- JA VAUNUMALLISTOLLA KUIN KOSKAAN KAIKKI ADRIA UUTUUDET ON NÄHTÄVISSÄ LAHDEN CARAVAN

Lisätiedot

VEHO GROUP OY AB VUOSIKATSAUS 2 0 1 4

VEHO GROUP OY AB VUOSIKATSAUS 2 0 1 4 VEHO GROUP OY AB VUOSIKATSAUS 2 1 4 , positiivinen valinta n toiminnan tarkoituksena on luoda lisäarvoa asiakkaille, jälleenmyyjille ja ajoneuvojen valmistajille. Kaikilla liiketoimintaalueillamme työtämme

Lisätiedot

Yhteenveto. ª Kevytsarjalainen: kokonaismassa vain 900 kg. ª Kapea ja ketterä: leveys vain 2,20 m. ª Kompakti: sensaatiomaisen lyhyt, vain 4,60 m

Yhteenveto. ª Kevytsarjalainen: kokonaismassa vain 900 kg. ª Kapea ja ketterä: leveys vain 2,20 m. ª Kompakti: sensaatiomaisen lyhyt, vain 4,60 m Ihastuttavan kevyt. Ensiluokkaista keveyttä: Uusi Dethleffs Coco, jonka paino on vaivaiset 708 kg, tekee lomailusta ihanan kevyttä. Sitä kehittäessämme yhdistimme matkailuvaunuosaamisemme tehokkaimmat

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Matkailuautot hinnasto

Matkailuautot hinnasto Matkailuautot hinnasto Voimassa 01. 07. 2011 alkaen Puoli-integroidut integroidut HYMER Van HYMER Tramp CL HYMER Tramp 2x2 HYMER Tramp HYMER Exsis-i Ford Hymermobil B-Klasse Hymermobil B-Klasse SL Hymermobil

Lisätiedot

INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA

INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA INVESTOI AJOAIKAAN VOLVO PENTA HUOLTOSOPIMUS TURVALLISEMPAA JA VAIVATTOMAMPAA OMISTUSTA NELJÄ PALVELUTASOA LIIKETOIMINTASUHDE VOLVO PENTA JÄLLEENMYYJÄN KANSSA Olet juuri investoinut Volvo Penta tuotteeseen.

Lisätiedot

Tailor-made Transportation Solutions FIN

Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions FIN Tailor-made Transportation Solutions Tyllis Oy Ab on erikoistunut suunnittelemaan ja valmistamaan räätälöityjä rakenneratkaisuja kuljetusalalle. Yritys suunnittelee

Lisätiedot

MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille.

MercedesServiceCard hyötyajoneuvoille. Autamme sinua mielellämme kaikissa MercedesServiceCardiin liittyvissä kysymyksissä. MercedesService Card GmbH & Co. KG Mainparkstrasse 2 D-63801 Kleinostheim Puh. +49 (0)6027/ 50 95 67 Faksi +49 (0)6027/

Lisätiedot

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001

2 364, ,1. 6,3 Tapaturmataajuus, LTIFR huollettavaa kohdetta 15,6. 12 maata. Listattu Nasdaq Helsingissä 93 % ISO 14001 Caverion lyhyesti Caverion Life Cycle Solutions for Buildings and Industries Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille

Lisätiedot

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt

Lisätiedot

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

Sampo Pankki Private Banking. Pankki, joka voi tarjota Teille mahdollisuuksia, joita ette edes tiennyt olevan olemassa.

Sampo Pankki Private Banking. Pankki, joka voi tarjota Teille mahdollisuuksia, joita ette edes tiennyt olevan olemassa. Sampo Pankki Private Banking Pankki, joka voi tarjota Teille mahdollisuuksia, joita ette edes tiennyt olevan olemassa. Yhteyshenkilönne Tiina Forsgrén - Senior Private Banker - Varainhoidon kokemusta vuodesta

Lisätiedot

MIELESTÄNI VAPAUS ON TOISINAAN ASENNEKYSYMYS.

MIELESTÄNI VAPAUS ON TOISINAAN ASENNEKYSYMYS. SIESTA 2016 MIELESTÄNI VAPAUS ON TOISINAAN ASENNEKYSYMYS. Aung San Suu Kyi, poliitikko Vapaata arjesta. Urheilullinen surf-matka kavereiden kanssa. Tai aurinkoinen kesäloma perheen kesken. Elämänmyönteinen

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet henkilöstöjohdolle Marketta Helokunnas 13.3.2012

Kansainvälistymisen haasteet henkilöstöjohdolle Marketta Helokunnas 13.3.2012 Kansainvälistymisen haasteet henkilöstöjohdolle Marketta Helokunnas 13.3.2012 If on Pohjoismaiden johtava vahinkovakuuttaja, joka tarjoaa kattavaa vakuutusturvaa ja jolla on vahva edustus Euroopassa Maantieteellinen

Lisätiedot

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Osta vain paineilmaa Kuvitelkaa tilanne, jossa uusi paineilmajärjestelmä ei edellytä minkäänlaisia investointeja: hankinta ei vaadi sen paremmin

Lisätiedot

Asumisen palvelumme sinulle

Asumisen palvelumme sinulle Asumisen palvelumme sinulle 1 Mistä asumisen palvelumme koostuvat? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme myös

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010. 13.4.2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010. 13.4.2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2010 Hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos Finanssikriisi on ohi Itraxx Europe -alasektorien 5 v. luottojohdannaisten marginaalit Lehmanin konkurssia edeltäneellä

Lisätiedot

Prepaid vai On-demand? Cloud 9 hintaliite

Prepaid vai On-demand? Cloud 9 hintaliite Prepaid vai On-demand? Cloud 9 hintaliite Yhdessä tai erikseen Cloud 9 mahdollistaa että asiakkaat voivat yhdistää saumattomasti Prepaid ja On-demand resursseja. Asiakkaat voivat ottaa peruskuorman edullisena

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut.

Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Pohjolan Osuuspankki paikallinen kumppanisi. Yrityspalvelut. Lähinnä menestystä. Lähialueesi yritysten menestyksessä mukana jo 90 vuotta Pohjolan Osuuspankki on markkinajohtaja toimialueellaan henkilöasiakkaiden

Lisätiedot

AITOA LAATUA AITOA huolettomuutta

AITOA LAATUA AITOA huolettomuutta Kesä on lyhyt, tie on pitkä. Muista määräaikaishuolto. AITOA LAATUA AITOA huolettomuutta Huollon kautta Huolettomaan kesään Paras palvelu. Olipa kyse ylläpidosta tai korjauksesta, kun on aika huoltaa autoasi,

Lisätiedot

Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän

Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän Julkaisuvapaa maanantaina 11.11.2013, klo. 09.00 Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän - EPSI Rating vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyystutkimus 2013 EPSI Rating tutkii vuosittain asiakkaiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTO Tarjouspyyntö nro 1/2011 Liite 1 27.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI HANKINNAN KOHTEEN KUVAUS 1(9) SOSIAALIVIRASTON SIJAISHUOLLON JA AVOHOIDON ASIAKKAIDEN KULJETUSTEN PUITEJÄRJESTELYHANKINTA, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU SISÄLLYS 1 HANKINNAN TAUSTA...

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Cover lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille Cover-lasitusjärjestelmät parvekkeille ja terasseille - laajentaa parvekkeesi ja terassisi käyttömahdollisuuksia säästä riippumatta - suojaa melulta,

Lisätiedot

SCANIA TOURING Tervetuloa kyytiin

SCANIA TOURING Tervetuloa kyytiin Tervetuloa kyytiin Korosta yrityskuvaasi Tutustu Scania Touringiin. Tämä näyttävästi muotoiltu monikäyttöinen linja-auto on suunniteltu täyttämään niin linja- kuin tilausliikenteen vaatimukset myös pitkillä

Lisätiedot

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina / Bright Eyes & Sport Oy

Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina / Bright Eyes & Sport Oy Kuopion kaupunki Sopimus 1 (5) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätös Sopimus Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen käyttöoikeudesta ja tilojen vuokrauksesta vuosina 2018 2022/ Bright Eyes & Sport Oy

Lisätiedot

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin KOKEMUKSELLA TAMPEREEN 40VUODEN TEHTAALTA T I L A A. T Y Y L I Ä. T U R V A L L I S U U T T A. M I T T O J E S I M U K A A N Anna valon liukua tilaan Kiinteä sivulasi

Lisätiedot

Naps Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660

Naps Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Systems Oy / Ruosilankuja 4, FI-00390 Helsinki / Finland www.napssystems.com / +358 20 7545 666 / +358 20 7545 660 Naps Systems Oy Naps Systems on kotimainen aurinkosähköjärjestelmien toimittaja ja

Lisätiedot

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9. Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Ilari Vaalavirta, toimitusjohtaja Mediq Suomi Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat Apua rahoituksen hakuun alkaville pirkanmaalaiselle kasvuyritykselle www.tampereallstars.fi Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat TAUSTAA Tekesin rahoituksesta

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU

AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU AJONEUVOOSI RÄÄTÄLÖITY PALVELU ELEMENTS. 100% hyöty, 100% lveco Hyvä asiakas, Tarjotaksemme teille parhaimman palvelun toiveitteinne mukaisesti, IVECO on kehittänyt Elements-ohjelman. Tämä ohjelma sisältää

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005

Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Kari Kallio, toimitusjohtaja Ramirent-konserni lyhyesti Ramirent on yksi Euroopan johtava konevuokraamo. Tällä hetkellä Ramirentillä on 270 (223) toimipistettä yhdessätoista

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016

Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016 Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla Paavo Rousku 8.1.2016 ITSENSÄ JA OMAISUUTENSA SUOJAUS Suunnittele matkareitti huolella (myös vara) Yövy leirintäalueilla tai isohkoilla rasteilla Ajonkin

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

SARJA 70FF ALKO Malli Hinta 7065 ALDE ALKO 35L 130 hv ALDE ALKO 35L 130 hv

SARJA 70FF ALKO Malli Hinta 7065 ALDE ALKO 35L 130 hv ALDE ALKO 35L 130 hv RAPIDO HINNASTO 2019 RAPIDO SARJA 6 Malli Hinta 650 Fiat 35 L 130 hv 69 900 665 ALDE Fiat 35 L 130 hv 75 900 666 Fiat 35 L 130 hv 72 700 686 Fiat 35 L 130 hv 72 500 696 PREMIUM EDITION Fiat 35 L 130 hv

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa EPSI Rating Vakuutus 2016 Päivämäärä: 14-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

Tavallisimmat kysymykset

Tavallisimmat kysymykset Autodesk Design- ja Creation Suite -paketit Tavallisimmat kysymykset Tässä dokumentissa on vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin Design- ja Creation Suite -pakettien myynnin loppumisesta. 24.5.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Sijoittajavierailu Toimitusjohtaja, K Auto Oy, Johan Friman

Sijoittajavierailu Toimitusjohtaja, K Auto Oy, Johan Friman Sijoittajavierailu 22.3.2019 Toimitusjohtaja, K Auto Oy, Johan Friman Brändiportfolio Henkilöautot Hyötyautot syksyllä 2019 2 22.3.2019 Autokauppa lyhyesti Volkswagen-konsernin autoihin liittyvä liiketoiminta

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION!

HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION! HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION! The simplest way to save your time and costs. Tehokkaat, toimivat ja optimoidut tulostusympäristöt ovat haasteemme ja tavoitteemme. Vuodesta 1993 lähtien olemme kehittäneet

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot