Ekologinen talous LUONTO MARKKINOILLA KASVUN ANATOMIA ROBIN HAHNEL ECUADORIN ÖLJYALOITE. yhteiskunnallinen aikakauslehti #1/2012

Transkriptio

1 Ekologinen talous yhteiskunnallinen aikakauslehti #1/2012 LUONTO MARKKINOILLA KASVUN ANATOMIA ROBIN HAHNEL ECUADORIN ÖLJYALOITE

2 Kaikkihan me tänne synnymme karvattomina ja siivettöminä ja huudamme ruokaa. anna löfström Peruste on voittoa tavoittele maton neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisua voi tilata maksutta osoitteesta Päätoimittaja: Kuutti Koski Toimituskunta: Elina Aaltio, Otto Bruun, Teppo Eskelinen, Johanna Perkiö, Laura Tuominen & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Anna Löfström Julkaisija: Vasemmistofoorumi Osoite: Peruste / Vasemmistofoorumi, Lintulahdenkatu 10, Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN X Osuuskunta Tradeka-yhtymä on tukenut tämän julkaisun tuottamista. 2012

3 002 Kuutti Koski pääkirjoitus Kasvukritiikin hampaat EKOLOGINEN TALOUS 004 Jaakko Stenhäll / Antti Alaja debatti Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 014 Elina Turunen & Kristoffer Wilén Luonto markkinoilla eilisen syyt ja tämän päivän seuraukset 026 Kuutti Koski Robin Hahnel reformisti ja radikaali haastattelu 032 Teppo Eskelinen Kasvun anatomia 046 Alexis J. Passadakis & Matthias Schmelzer näkökulma 12 tietä oikeuden mukaisempaan talouteen kasvun tuolla puolen 056 Sarah Bracking Ilmastonmuutos: varokaa lähestyvää rahatulvaa! 062 Juha Aromaa kolumni Finanssi kapitalistien tuotto-odotukset alas 066 Raisa Musakka Ecuadorin ehdotus: palkitaan siitä, että öljyä ei porata 072 Rita Dahl Hyvä, paha kaivosteollisuus 078 Thomas Wallgren Kestävä kehitys ja korkean modernin sisäiset ristiriidat KIRJAT 090 Hahnel, Robin: Kilpailusta yhteistyöhön - kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää ja Green Economics - Confronting the Ecological Crisis (Aki Tetri) 095 Sami Moisio: Valtio, alue, politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. (Timo Harjuniemi) 097 James Hansen: Storms of My Grandchildren (Hanna-Leena Ylinen) 100 Taiteilijan esittely: Anna Löfström

4 002 PÄÄKIRJOITUS Peruste # ämän lehden teeman piti alun perin olla talouskasvu. Pyörittelimme aihetta toimituskunnassa. Se alkoi maistua pahvilta. En tarkoita, etteikö talouskasvu olisi merkittävä poliittinen käsite. Ympäristöongelmat liittyvät epäilemättä materiaalista kasvua janoavaan yhteiskuntajärjestelmäämme. Ympäristöongelmat eivät kuitenkaan tyhjene bruttokansantuotteeseen. Se on liian abstrakti ja monimutkainen häkkyrä kuvaamaan talouden ekologisuutta, hyvinvoinnista puhumattakaan. On liian yksinkertaistavaa ottaa vain kasvu maalitauluksi. Kritiikin hampaat tylsyvät. Ympäristökysymykset ovat väistämättä kysymyksiä eri ihmisryhmien hyvinvoinnista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten äärimmäiset sääilmiöt, trooppisten tautien leviäminen, vesipula ja ruoantuotannon vaikeutuminen koskettavat kaikkein rankimmin niin kutsuttujen kehitysmaiden köyhintä väestöä. Ympäristöongelmissa on kyse yhteiskasvukritiikin hampaat KASVU ON TUOTANNON RAHALLISEN ARVON MITTARI, JOKA EI KERRO KOVIN PALJOA YMPÄRISTÖHAITTOJEN JAKAUTUMISESTA. kunnan sisäisistä kamppailuista: siitä, kuinka ympäristövaikutukset otetaan huomioon ja miten haitat jakautuvat. Kasvu on tuotannon rahallisen arvon mittari, joka ei kerro kovin paljoa ympäristöhaittojen jakautumisesta. Kasvuun sisältyy hurja määrä hyvin erilaisia tapahtumia. Nämä tapahtumat voivat olla ympäristön ja hyvinvoinnin kannalta hyödyllisiä tai haitallisia ja vaikuttavat eri ihmisryhmiin ja ympäristöihin eri tavoin (ks. Teppo Eskelisen artikkeli). Talouskasvusta on kuitenkin muodostunut modernin yhteiskunnan poliittisen mielikuvituksen kivijalka, sekä oikealla että vasemmalla. Esimerkiksi Etelä-Euroopan maiden vyönkiristystä on perusteltu väitteellä, että se on kasvun kannalta välttämätöntä. Toiset taas argumentoivat, että vyönkiristys tappaa kasvun mahdollisuudet. Jopa kansainvälinen valuuttarahasto IMF on viime aikoina kritisoinut liian tiukkaa säästöpolitiikkaa nimenomaan kasvuun vedoten. Alexis J. Passadakis ja Matthias Schmelzer esittävät tässä lehdessä oman näkökulmansa siitä, mitä kokonaisvaltainen resurssien kulutuksen vähentäminen voisi tarkoittaa talouskriisin oloissa. Teksti on pamflettimainen esitys ja kirjoittajat vetävät muutamia mutkia suoriksi. Passadakis ja Schmelzer tuovat kuitenkin hyvin esiin,

5 003 kuinka taloutemme kasvupyrkimys on kietoutunut ihmisryhmien välisiin valta-asetelmiin. He kannattavat kasvupakon purkamista, mutta toteavat, että jumittuminen pelkästään keskusteluun talouden supistamisesta on liian yksinkertaistavaa ja jopa vaarallista ajattelua. Siirtyminen talouslaskun yhteiskuntaan vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa tarkoittaisi vain huono-osaisten aseman kurjistumista. Kirjoittajat vaativat muun muassa uudenlaisia vaihdon muotoja ja tiettyjen tuotannon alojen sulkemista. Uusklassisen taloustieteen vastaus talouden vihertämiseen on luonnon hinnoittelu. Pohjalla on ajatusrakennelma, jossa ympäristötuhot tapahtuvat ikään kuin vahingossa. Hintasignaalit eivät toimi tai luontoa ei ole hyödykkeistetty riittävästi (ks. Elina Turusen ja Kristoffer Wilénin artikkeli). Oletuksena on, että kun niukoille resursseille asetetaan oikea hinta, niitä käytetään vähemmän. Lehden debattiosiossa Antti Alaja ja Jaakko Stenhäll ottavat mittaa siitä, kuinka suuri paino markkinapohjaisille ratkaisuille tulisi antaa. Perusteen haastattelema yhdysvaltalainen taloustieteen professori Robin Hahnel olisi valmis heittämään koko markkinat roskakoriin. Hän korostaa, että huomio tulisi bruttokansantuotteen sijaan kiinnittää talouden läpi kulkeviin materiaalivirtoihin. Hahnel esittää, että tähän päästäisiin parhaiten demokraattiseen suunnitteluun perustuvalla osallisuustaloudella. Lyhyellä aikavälillä hän kuitenkin vaatii kapitalismin vihertämistä sisältä päin Keynesin opein. Yleisemmän tason visioiden lisäksi käsillä olevassa numerossa on artikkeleita, jotka pureutuvat yksittäisiin kysymyksiin, kuten ilmastorahoitukseen, kaivosbuumiin, finanssimarkkinoiden rooliin ympäristökriisissä ja Ecuadorin öljyaloitteeseen. Artikkelit saattavat tuntua paikoin keskenään ristiriitaisilta. Se on tarkoituskin. Lehden artikkeleita yhdistää kuitenkin ajatus siitä, että ekologinen talous ei ole jokin neutraali, kaikkien ihmisryhmien pyrkimyksiä kuvaava tavoite. Kyse on poliittisista väännöistä, joita on käytävä hyvin perustein. Lukija päättäköön ketä uskoo, jos ketään. Tämä on uudistuneen Perusteen ensimmäinen numero. Julkaisu on muuttanut muotoaan neljä kertaa vuodessa ilmestyväksi aikakauslehdeksi. Ilme ja juttutyypit uudistuvat, mutta tarkoituksena on jatkaa julkaisun analyyttistä, kriittistä ja moniäänistä linjaa. Antoisia lukuhetkiä! Kuutti Koski Päätoimittaja YMPÄRISTÖKYSYMYKSET OVAT VÄISTÄMÄTTÄ KYSYMYKSIÄ ERI IHMISRYHMIEN HYVINVOINNISTA. ESIMERKIKSI ILMASTON- MUUTOKSEN VAIKUTUKSET, KUTEN ÄÄRIMMÄISET SÄÄILMIÖT, TROOPPISTEN TAUTIEN LEVIÄMINEN, VESIPULA JA RUOANTUOTANNON VAIKEUTUMINEN KOSKETTAVAT KAIKKEIN RANKIMMIN NIIN KUTSUTTUJEN KEHITYSMAIDEN KÖYHINTÄ VÄESTÖÄ.

6 006 DEBATTI Peruste # valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristöongelmien ratkaisuissa Onko markkinamekanismi ympäristön pelastus? Tai voidaanko taloutta vihertää Keynesin opein? Vihreiden taloustyöryhmän puheenjohtaja Jaakko Stenhäll ja Kalevi Sorsa -säätiön Antti Alaja vääntävät aiheesta.

7 Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 007 pia kuin saastuttamisen kustannukset. Tiettyjen yritysten lyhyen aikavälin hyödyt syövät pohjaa pois suurilta ja ilmeisiltä ratkaisuilta, kuten kansainväliseltä päästökaupalta. Markkinamekanismi itsessään olisi kuitenkin tehokas niukkojen hyödykkeiden tasaamisessa: kattavassa päästökaupassa ei tarvitsisi huolehtia, tekeekö uusien öljyliuskekenttien löytäminen ilmastonmuutoksen torjunnasta mahdotonta. Ilmakehän kuormittaminen olisi tällöin purettu kaupankäynnin kohteena oleviin kiintiöihin, joita käytettäisiin vain hyvistä syistä. Paremmin toimiva ja yritysten edun ohittava päästökauppa toisi reiluutta myös kustannusten jakoon. Energiaintensiivinen teollisuus joutuisi maksamaan päästökiintiöistään nykyistä selvästi enemmän, ja vähän hiilidioksidia päästävän auton ostava ja energiaveronsa maksava kansalainen vähemmän. Ympäristön kuormittamisesta hyötyvät yritykset haluavatkin säilyttää nykytilanteen mahdollisimman pitkään. Jos sääntelyn myötä fossiiliset polttoaijaakko stenhäll markkinoiden ei kannata tuhota ympäristöä, yritysten kannattaa Vaikka markkinat pyrkivätkin maksimoimaan lyhyen aikavälin voittoja pitkän aikavälin kustannuksella, ovat ne tehokkain tapa niukkojen resurssien kohdentamiseen. Valtioiden ei kannata ottaa itselleen markkinoiden tehtäviä vaan keskittyä sääntelyn parantamiseen. aailman nykyisiä ympäristökriisejä ei voi kunnolla käsitellä tarkastelematta markkinoiden ja yritysten toimintaa. Ympäristön kuormittaminen äärirajoilleen ja niiden yli on yrityksille usein kannattavaa toimintaa. Esimerkin tästä antaa laajasti siteerattu Bill McKibbenin Rolling Stoneen kirjoittama artikkeli Global Warming s Terrifying New Math. McKibben toteaa, että energiayhtiöiden hallussa jo olemassa olevista öljyvaroista voidaan polttaa vain viidesosa, jos ilmaston lämpeneminen halutaan pysäyttää kriittisen rajan alle. Samaan aikaan Itämerellä uusi rikkidirektiivi lisää yritysten kustannuksia, kun päästöjä tulee vähentää. Yritykset olisivat tietenkin halunneet jatkaa toimintaa kuten ennenkin, terveysvaikutuksista piittaamatta. Markkinat tekevätkin valintoja, jotka painottavat lyhyen aikavälin hyötyjä. Kestämätön toiminta itsessään ei tietenkään ole yritysten ja näiden omistajien erityinen tavoite, mutta heille tulevat taloudelliset hyödyt ovat suurem- Jaakko Stenhäll on Vihreiden talous työryhmän puheenjohtaja ja hän toimii Vihreiden puolue hallituksessa. Stenhäll on kirjoittanut yhdessä Heikki Sairasen kanssa kirjan Avoin vihreä talous.

8 008 Peruste # neet muuttuisivat kalliiksi ja jätettäisiin hyödyntämättä, olisi yrityksen tulevaisuus ja osakekurssi epävakaalla pohjalla. Onkin ilmeistä, että tämä motivoi lobbaamiseen. Poliittisessa ohjaamisessa pitääkin keskittyä pelikentän tasaamiseen ja hintaohjauksen parantamiseen. Tämä mahdollistaa myös lobbauskoneistosta riippumattomien uusien teknologioiden paremman hyödyntämisen. Esimerkiksi uusiutuvan energian tuotanto on kasvanut 2000-luvulla jatkuvasti ennusteita nopeammin. Osin tähän vaikuttaa tietenkin ennustajien ankkuroituminen perinteisiin energiaratkaisuihin, mutta toisaalta myös energiateknologian kehitys. Uusiutuvan energian investointeja tehdään hajautetusti useilla tahoilla ja kilpailuilla markkinoilla, jolloin ne myös kehittyvät nopeammin. Lyhyen siirtymäajan takia pelkkä teknologinen vallankumous ei kuitenkaan riitä, vaan valtioiden kannattaakin tukea ratkaisuja, jotka vähentävät haittoja tehokkaimmin toteutustavastaan riippumatta. Saksan alun perin kalliina pidetty uusiutuvan energian syöttötariffi vie uuden alan kehitystä vauhdilla eteenpäin. Fossiilisten polttoaineiden tuista luopuminen vauhdittaisi kehitystä edelleen. Keskitetyt, lobbareiden ja virkamiesten yhteistyössä valitsemat, suuren mittakaavan ratkaisut eivät yleensä toimi yhtä hyvin. Esimerkiksi EU:n ajama biopolttoainetavoite on kallis (ja tuhoi- Anna Löfström: Pinnalla II, 2011, 30 x 45 cm, akvarelli ja sumi-muste paperille.

9 Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 009 sa) tapa vähentää päästöjä. Suomessa puolestaan Olkiluoto III:lla oli tarkoitus hoitaa maan ensimmäisen Kioto-kauden päästövähennykset. Lisäksi resurssien keskitetty kohdentaminen ei mitenkään automaattisesti ota huomioon pidempää aikaväliä tai hae rationaalisia ratkaisuja. Keskitetyn päätöksenteon maissa pitkää aikaväliä ei usein ole edes olemassa: öljylähteet kannattaa käyttää niin kauan kuin hallitseva regiimi on vallassa, mikä on omiaan kiihdyttämään katastrofia. Keskitetymmän valtiollisen suunnittelun kannattajilla onkin todistustaakka sen suhteen, miten keskitetymmän suunnittelun edellyttämä poliittinen muutos saadaan myytyä äänestäjille. Samalla tulisi lisäksi varmistaa, että miten syvempi systeemianalyysi toisi päätöksentekoon mukaan pidemmän aikahorisontin ja päästöille riittävät hinnat. Hajautetulla päätöksenteolla toimivilla markkinoilla kestävä lopputulos tulee itsestään, kunhan päästöille saadaan riittävä hinta. Rajoitusten luomisesta ja markkinoiden tuotannon uudelleensuuntaamisesta on myös hyviä esimerkkejä: 1980-luvulla markkinat löysivät korvaavat ratkaisut otsonikatoa aiheuttavalle freonille parissa vuodessa, ja harvinaiseksi käyneitä mineraaleja korvataan markkinoilla jatkuvasti uusilla. Tarpeeksi tiukan päästötason tai vaikkapa lajikadon kustannusten hinnoittelu on poliittisesti hankalaa, mutta varmasti toteuttamiskelpoisempaa kuin järjestelmämuutos tai keskitetyt ratkaisut. antti alaja vihreästä monetarismista vihreään keynesiläisyyteen Vapaat rahoitusmarkkinat ovat este kestävälle kehitykselle. Ne eivät takaa täystyöllisyyttä ja yhteiskunnallista vakautta rakennemuutoksen olosuhteissa. Julkisen vallan on alkuun luotava kysyntää ympäristöystävällisille hyödykkeille. aakko Stenhällin ympäristöpoliittisessa visiossa hajautetulla päätöksenteolla toimivilla markkinoilla kestävä lopputulos tulee itsestään, kunhan vain pidetään huoli hintaohjauksesta. Ajatus heijastaa valtavirtaisen taloustieteen oppeja, joissa vapaasti toimivien markkinoiden oletetaan tuottavan pitkällä tähtäyksellä optimaalisen lopputuloksen. OECD-maissa on ollut liian vahva usko markkinoiden kykyyn taata kaikkien kansalaisten vaurauden kasvu ja ohjata kulutusta ja tuotantoa ekologisesti kestävään suuntaan. Viimeistään subprime-kriisistä asti on tiedetty, että globaalit rahoitusmarkkinat ovat epäonnistuneet talouden voimavarojen oh- Antti Alaja työskentelee ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiössä talouspoliittisten asioiden parissa. Alaja on toimittanut useita kirjoja ja hän julkaisi viime vuonna kasvukritiikkiä käsittelevän Mikä ihmeen degrowth? -raportin.

10 0010 Peruste # ON TOTTA, ETTÄ ESIMERKIKSI HUGO CHAVEZIN HALVAN ÖLJYN SOSIALISMI ON YMPÄRISTÖN NÄKÖKULMASTA KESTÄMÄTÖN MALLI. MYÖS VALTIOVETOISET MARKKINATALOUDEN MALLIT VOIVAT TUOTTAA HUONOJA TULOKSIA, JOTEN KYSYMYS VALTIOIDEN TARKEMMASTA ROOLISTA ON KESKEINEN. jaamisessa tuottaviin ja pitkäjänteisiin investointeihin. Kuten Stenhäll kirjoittaa, rahoitusmarkkinoiden intresseissä ei ole tuhota luontoa. Hän ei kuitenkaan mainitse, että osakkeenomistajien voittoja maksimoiva kärsimätön pääoma estää usein investoinnit sellaisiinkin kohteisiin, jotka hyödyttäisivät pitkällä aikavälillä niin ympäristöä, työntekijöitä kuin osakkeenomistajiakin. Kyse on säätelystä vapautettujen markkinoiden tuottamasta ongelmasta, joka ei pelkisty yritysten toimintaan tai ratkea ympäristöverotusta nostamalla. Globaalien markkinoiden valjastaminen kärsivälliseksi - kestävää kehitystä palvelevaksi - pääomaksi on läntisen demokratian suurimpia haasteita. Toistaiseksi kehitys ei ole kulkenut kestävään suuntaan. Stenhäll korostaa, että valtion tulisi keskittyä hintaohjaukseen ja kilpailun luomiseen, ja että talouspolitiikan keskitetyn mallin kannattajilla on todistustaakka harteillaan. On totta, että esimerkiksi Hugo Chavezin halvan öljyn sosialismi on ympäristön näkökulmasta kestämätön malli. Myös valtiovetoiset markkinatalouden mallit voivat tuottaa huonoja tuloksia, joten kysymys valtioiden tarkemmasta roolista on keskeinen. Kiristyvän ympäristöverotuksen tarpeesta tai julkisen liikenteen kehittämisestä 1 olen Stenhällin kanssa samaa mieltä. Stenhällistä poiketen korostan myös ekologisen teollisuuspolitiikan kehittämisen tarvetta. Valtiollinen teollisuuspolitiikka on joka tapauksessa tekemässä paluuta länsimaihin Aasian maiden vanavedessä. Ministeriöiden ja ajatuspajojen tulisi selvittää vihreää rakennemuutosta edistävän valtioyhtiöpolitiikan mahdollisuudet. Alkuvaiheessa valtion roolina on myös luoda kysyntää ja infrastruktuuria yritysten tarjoamille energiatehokkaille tuotteille ja palveluille. Valtiolla on myös tärkeä yhteiskunnallinen rooli, jos ja kun Suomessa ja muualla toteutetaan nopea siirtymä kohti vähäpäästöistä tuotantoa ja työllisyyttä. Keskustelussa pohjoismaisesta mallista on korostettu, että hyvinvointivaltio takaa kansalaisten tuen globalisaation edellyttämälle nopealle rakennemuutokselle. 2 Markkinapainotusten ohella Stenhäll on aiemmissa kirjoituksissaan selkeästi sitoutunut suhteellisen korkean verotuksen ja universaalien hyvinvointipalveluiden Pohjoismaiseen malliin. 3 Suomessa voitaneen löytää 1 Ks. Heikki Sairanen & Jaakko Stenhäll (2012). Avoin vihreä talous. Vihreä Sivistysliitto ry. Helsinki. 2 ks. esim. Torber Andersen et al. (2007). The Nordic Model. Embracing Globalization and sharing Risks. Taloustieto. Helsinki. 3 Ks. Kohta 1.

11 Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 0011 laajemminkin yhteisymmärrys vihreän rakennemuutoksen ja hyvinvointivaltion muutosturvan hyvän kehästä. Toisaalta etenkin Suomessa, jossa pitkäaikaistyöttömyys on muodostunut pysyväksi vitsaukseksi, on tärkeää korostaa, että ilman täystyöllisyyttä hyvinvointivaltio ei ole riittävä yhteiskunnallinen edellytys rakennemuutoksen toteuttamiseen. Työttömyysongelma on 1970-luvun jälkeisellä markkinaliberalismin aikakaudella määritelty liikaa yksilöiden kannustamisen ja kykyjen päivittämisen ongelmaksi, vaikka kaikkien työlle ei ole selkeästi onnistuttu takaamaan kysyntää. Tämä ongelma korostuu tulevaisuudessa. Stenhällin paikoittain Milton Friedmanin monetarismin kanssa flirttailevan ja toisaalta pohjoismaista korkean verotuksen mallia puolustavan avoimen vihreän talouden ongelma on se, että rakennemuutoksen olosuhteissa työttömäksi jääville ei ole tarjota muuta kuin lupaus siitä, että markkinat ta- kaavat pitkällä tähtäyksellä kestävän lopputuloksen. Sini- ja punavihreät ovat puoliksi oikeassa painottaessaan, että energian hinnan pitää nousta tasaisesti, jotta yrityksillä olisi kannustimet panostaa energiatehokkuuteen. Ayliikkeen ja SDP:n duunarisiiven huoli työpaikoista on kuitenkin perusteltu. Muutosturva lievittää kymenlaaksolaisen paperimiehen kärsimyksiä, jos tehdas suljetaan, mutta uudelleenkouluttautumiseen menee vuosia ja kaikki eivät saa ikinä uutta työtä. Jos päästöjä tupruttavista savupiipuista halutaan todella eroon, on julkisen vallan sitouduttava luomaan vihreitä työpaikkoja. Nopean rakennemuutoksen toteuttaminen ilman täystyöllisyyttä tulee olemaan poliittisesti erittäin haastavaa ellei mahdotonta. Vihreästä monetarismista on siis siirryttävä vihreään keynesiläisyyteen, jotta työväenliike ja ympäristöliike voisivat löytää yhteisen sävelen talouspolitiikassa. JOS PÄÄSTÖJÄ TUPRUTTAVISTA SAVUPIIPUISTA HALUTAAN TODELLA EROON, ON JULKISEN VALLAN SITOUDUTTAVA LUOMAAN VIHREITÄ TYÖPAIKKOJA. NOPEAN RAKENNEMUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN ILMAN TÄYSTYÖLLISYYTTÄ TULEE OLEMAAN POLIITTISESTI ERITTÄIN HAASTAVAA ELLEI MAHDOTONTA. VIHREÄSTÄ MONETARISMISTA ON SIIS SIIRRYTTÄVÄ VIHREÄÄN KEYNESILÄISYYTEEN, JOTTA TYÖVÄENLIIKE JA YMPÄRISTÖLIIKE VOISIVAT LÖYTÄÄ YHTEISEN SÄVELEN TALOUSPOLITIIKASSA.

12 012 Peruste # jaakko stenhäll vihreämpään talousjärjestelmään suhdanteista riippumatta Finanssipolitiikka on hyvin rajallinen keino vihreän talousjärjestelmän rakentamisessa. Valtiovetoinen siirtymä vihreisiin työpaikkoihin tuskin onnistuisi nykyisessä korkean tuottavuuden yhteiskunnassa. ntti Alaja asettaa vastineessaan suuren painoarvon finanssimarkkinoiden kuriin laittamiselle ja voimakkaamman finanssipolitiikan renessanssille. Ajatusten taustalla on myös ympäristön kannalta aiheellinen huoli: rahoitusmarkkinat ovat allokoineet pääomia kestämättömästi ja samalla ne ovat hallinnoineet kohtuuttoman suurta osuutta taloudesta ja kyvykkäiden ihmisten työpanoksesta. NYKYISESSÄ KORKEAN TUOTTAVUUDEN YHTEISKUNNASSA UUSIEN EDISTYSASKELIEN OHJAAMINEN VALTIOLLISIN PÄÄTÖKSIN ON VAIKEAMPAA KUIN SAVUPIIPPUTEOLLISUUDEN RAKENTAMINEN AIKANAAN. Finanssipolitiikan käyttäminen kestävään talouteen siirtymisessä voi kuitenkin olla vain hyvin rajallista. Talouden on viherryttävä silloinkin, kun kansakunnan taloudellinen kapasiteetti ei ole vajaakäytössä ja lama-ajan finanssipolitiikalle tyypillisiä elvytyskohteita ei ole näköpiirissä. Vihreämmän talousjärjestelmän luomisessa ei kannatakaan keskittyä rahaja finanssipolitiikan väliseen suhteeseen tai kiinnittyä vanhoihin oppimestareihin: raha- ja finanssipolitiikalla kun on aivan omat tehtävänsä kasvun ja hintavakauden sääntelyssä. Vihreämpi talous vaatiikin ennen kaikkea elinkeinopolitiikan ja sääntelyn uudelleen suuntaamista, ei niinkään raha- ja finanssipoliittisia toimia. On myös kyseenalaista, onnistuisiko edes Alajan hahmottelema siirtymä savupiipuista vihreisiin työpaikkoihin valtion ohjaamilla investoinneilla: osumatarkkuuden yhteiskunnan tarpeiden ennustamisessa tulisi tällöin olla todella korkealla tasolla. Nykyisessä korkean tuottavuuden yhteiskunnassa uusien edistysaskelien ohjaaminen valtiollisin päätöksin on vaikeampaa kuin savupiipputeollisuuden rakentaminen aikanaan. Uhkana on, että valtioiden päättämät investoinnit voisivat osaltaan olla hukkaan heitettyä rahaa tehottomiin keinoihin ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. 1 Tästä hyvä esimerkki on jo aiemmin 1 Toki nykyisen taloudellisen epävarmuuden oloissa esimerkiksi yhteiseurooppalaiset vihreät investoinnit erityisesti Euroopan kriisimaihin voisivat auttaa kriisimaita ylös velkasuostaan.

13 013 Anna Löfström: Nimetön, 2012, akvarelli, sumi-muste ja lyöntimetalli paperille.

14 014 Peruste # VALTION ASETTAMAT RAJOITUKSET OVAT KUITENKIN TUKIA JA INVESTOINTEJA TÄRKEÄMPIÄ YHTEISKUNNASSA, JOSSA SUURIN OSA TALOUDELLISESTA TOIMINNASTA TAPAHTUU VALTION ULKOPUOLELLA. JOS YRITYSTEN AIHEUTTAMILLE HAITOILLE ASETETAAN TIUKAT RAJAT, ON NIIDEN PAKKO INVESTOIDA UUTEEN TEKNOLOGIAAN. mainitsemani Olkiluoto III. Teknologisen kehityksen ennustaminen on vaikeutunut olennaisesti Alajan mainitsemalla 1970-luvun jälkeisellä ajanjaksolla, joka on markkinaliberalismia suurempi syy siihen, että ihmisten työpanokselle on vaikea välillä löytää kysyntää. Kuten aiemmin totesin, valtion tuet kannattaakin antaa sellaiselle haittoja vähentävälle teknologialle, jolle kysyntää löytyy ja joka pystyy tarjoamaan työpaikkoja kilpailluilla markkinoilla. Valtion asettamat rajoitukset ovat kuitenkin tukia ja investointeja tärkeämpiä yhteiskunnassa, jossa suurin osa taloudellisesta toiminnasta tapahtuu valtion ulkopuolella. Jos yritysten aiheuttamille haitoille asetetaan tiukat rajat, on niiden pakko investoida uuteen teknologiaan. Kilpailluilla markkinoilla nämä niukat resurssit vain kohdentuvat tehokkaammin niihin keinoihin, jotka hoitavat tavoitteet tehokkaammin. Samalla muodostuvat työpaikat ovat laadukkaita ja tuottavia, mikä on myös työntekijöille parempi vaihtoehto. Tuottavat työpaikat tuovat myös enemmän verotuloja, joilla on mahdollista paikata muutoksen aiheuttamia haittoja. antti alaja vihreille julkisille investoinneille on jatkuvasti kysyntää Finanssipolitiikka ei ole ainoastaan lama-ajan toimintaa. Työttömyysongelma ei ole poistumassa kuvasta lähitulevaisuudessa, joten julkisen sektorin investointitoiminnalle on pysyvää tarvetta. aakko Stenhällin mukaan yliarvioin finanssipolitiikan mahdollisuuksia vihreän talouden edistämisessä. Finanssipolitiikka on Stenhällin kehikossa ainoastaan suhdannepolitiikkaa ja lama-ajan toimintaa, toisin sanoen toimintaa aikana, jolloin kansakuntien tuotantoresurssit ovat väliaikaisesti alikäytössä. Tekstissään Stenhäll tunnistaa kuitenkin myös OECD-maiden pysyväisluonteisen työttömyysongelman, liittäen sen juuret

15 Valtioiden ja markkinoiden mahdollisuudet ympäristö ongelmien ratkaisuissa 015 teknologiseen kehitykseen. Oma tulkintani työttömyydestä pohjaa Keynesiin, joka korosti yleisessä teoriassaan, että täystyöllisyyden kaudet ovat kapitalistisessa järjestelmässä harvinainen ilmiö. Keynesin mukaan rahatalousjärjestelmässä investointikysyntä perustuu yritysten odotuksiin tulevaisuudesta (ns. eläimellisiin vaistoihin), joka tarkoittaa jyrkkiä vaihteluita investointikysynnän tasossa. Jos täystyöllisyys on epävakaassa talousjärjestelmässä enemmän poikkeus kuin sääntö, tarvitaan lähes jatkuvaa kysynnänsäätelyä verotuksen, tukien ja julkisten investointien avulla. Mutta hetkinen, eikös finanssikriisin ensimmäisessä vaiheessa ( ) Suomessakin keskusteltu keynesiläisyyden paluusta ja vihreästä elvytyksestä? 1 Käytännössä näiden poliittisten visioiden rajoitteeksi osoittautui päättäjien riittämätön poliittinen tahto ohjata elvytyspanostuksia kestävää muutosta edistäviin kohteisiin (poikkeuksena Etelä-Korea) sekä käsitys julkisen talouden kestävyysvajeesta, jonka katsottiin rajoittavan mahdollisuuksia julkisiin investointeihin. Nykytilanteessa, kun euroalueen työttömyys on noussut yli 11 prosenttiin, olisi jälleen tarpeellista käynnistää keskustelu valtioiden vihreistä investoinneista ja vihreistä työpaikoista. Pioneerityötä tällä saralla ovat tehneet Mathew Forstaterin kaltaiset tutkijat, jotka tarjoavat vihreitä julkisia työllistämisohjelmia ratkaisuksi täystyöllisyyden saavuttamiseen ja vihre- än rakennemuutoksen edistämiseen. 2 Vihreiden työllistämisohjelmien organisointi edellyttäisi tietysti radikaaleja muutoksia EU:n perusrakenteissa. Nykyisellään EU:n talouspolitiikka on rakennettu edistämään hintavakautta ja budjettitasapainoa. Unionin politiikka ei palvele täystyöllisyyden tavoittelua. Stenhällin katsannossa tuottavuuskasvu asettaa rajoitteita julkisten työpaikkojen luomiselle ja kysyntään vaikuttavalle talouspolitiikalle. Yksityinen sektori ja tuottavuuskasvu toimivat talouden moottorina ja julkisen vallan tehtäväksi jää asettaa rajoitukset yksityisen sektorin kilpailulle. Toisin sanoen kysyntäpuolen tekijöille ei jätetä juuri tilaa pitkän aikavälin talouskehityksessä. Katson Stenhällistä poiketen, että julkiset investoinnit voidaan organisoida niin, että ne edistäisivät tuottavuuskasvua jos se vielä halutaan asettaa tavoitteeksi. Stenhäll lienee kyllä oikeassa väittäessään, että käytännössä investointien suuntaaminen talouden rakenteiden modernisoimiseen on nykypäivänä monimutkaisempi juttu kuin teollisella aikakaudella. Joka tapauksessa on selvää, että julkiset investoinnit täytyy tulevina vuosikymmeninä ohjata palvelemaan kahta päätavoitetta: täystyöllisyyttä ja vihreän rakennemuutoksen edistämistä. Mikään ei ole tehottomampaa kuin se, että miljoonien ihmisten työpanokselle ei nähdä käyttöä. 1 Green New Dealin käsitteestä tuli valtavan suosittu slogan kansainvälisessä keskustelussa. 2 ks. esim. Mathew Forstater Green Jobs. Public Service Employment and Environmental Sustainability. Challenge vol 49. no. 4. July-August 2006.

16 016 Peruste # luonto markkinoilla eilisen syyt ja tämän päivän seuraukset Luonnon ja ekosysteemitoimintojen arvottamiseen suhtaudutaan tänä päivänä laajalti itsestäänselvyytenä. Arvottamisen seuraukset voivat kuitenkin olla täysin vastakkaisia niille päämäärille, joilla arvottaminen perustellaan. Ympäristöoikeudenmukaisuuden ja demokratian näkökulmasta arvottaminen on ongelmallista. Luonnon arvottaminen ja alistaminen talouden ehdoille on ongelmallista myös siksi, että kasautumiseen perustuva talousjärjestelmä ei huomioi ekosysteemien fyysistä rajallisuutta. elina turunen & kristoffer wilén

17 Luonto markkinoilla eilisen syyt ja tämän päivän seuraukset 017 aikuttaisi siltä, ettei kovin moni muista tai tunne niitä ajatuksia, jotka olivat taustalla, kun alettiin puhua ekosysteemien ja luonnon monimuotoisuuden hyödystä ihmisille. Moni ei myöskään muista, miksi jotkut tutkijat halusivat asettaa niille rahallisia arvoja. Alkuperäinen ajatus oli puhtaasti informatiivinen ja pedagoginen. Sen tarkoitus oli lisätä julkista kiinnostusta luonnon monimuotoisuuden suojelua kohtaan ja tietoisuutta siitä. Ympäristön tila oli koko ajan heikentymässä ja tämä oli yritys paikata perinteisen luonnonsuojeluliikkeen epäonnistumista (Gómez-Baggethun et al., 2010). Ajatuksena oli, että koska poliittiset päättäjät ymmärtävät vain rahan päälle, kommunikoidaan luonnonsuojelun merkitys heille rahassa mitattuna. Toisin sanoen, jos luonnolla ei ole hintaa, niin esimerkiksi kustannushyötylaskelmissa tai kansallisessa tilinpidossa luonnon ja ekosysteemitoimintojen arvo on nolla. Luonnolla ei näin ole merkitystä. Siksi jonkinlaisen hinnan asettaminen oli joidenkin tutkijoiden mielestä pragmaattinen ratkaisu. Se oli tietoisesti lyhytnäköinen yritys viestittää luonnonsuojelun tärkeyttä poliitikoille valtavirtaisen taloustieteen kielellä, uskoen ettei parempia vaihtoehtoja ole. Alkuperäiset syyt ovat miltei unohtuneet ja nyt uskotaan laajalti, että pitkäaikainen ratkaisu ekosysteemien pelastamiseksi on niiden hinnoittelu ja hyödykkeistäminen. (Gómez-Baggethun et al., 2010; Norgaard, 2010; Spash, 2008.) Termi ekosysteemipalvelut keksittiin alun perin kuvastamaan yhteiskunnan ja talouden eli ihmisen riippuvuutta ekosysteemeistä ja niiden toiminnoista. (Norgaard, 2010.) Ekosysteemipalvelut ovat hyötyjä, jotka ekosysteemit tarjoavat ihmisille. Niitä ovat muun muassa puhdas ilma, ilmaston tasapainottaminen ja suoja tulvilta (Gómez-Baggethun ja Ruiz-Pérez, 2011). Ekosysteemitoiminnat muuttuvat ekosysteemipalveluiksi ja -hyödykkeiksi, kun keskipisteessä on ihmisten niistä saama hyöty (Spangenberg ja Settele, 2010). Hyödykkeistämisellä tarkoitetaan markkinoiden laajenemista alueille, joissa ne eivät aiemmin toimineet. Tavaroista ja palveluista tulee kaupankäynnin kohteita ja ennen kaupan ulkopuolella olleet suhteet muuttuvat kaupallisiksi. Ekosysteemitoimintojen hyödykkeistäminen viittaa uusien ekosysteemitoimintojen sisällyttämistä hintajärjestelmään ja markkinoille. (Goméz-Baggethun ja Ruiz-Pérez, 2011.) Hyödykkeistämisprosessi koostuu neljästä päävaiheesta, joista ensimmäinen on ekosysteemitoimintojen diskursiivinen kehystäminen ihmiskuntaa palveleviksi ekosysteemipalveluiksi. Tämä tapahtui 1960-luvulla. Toisessa vaiheessa ekosysteemitoimintojen/palveluiden käyttöarvo ilmaistaan hinnoittelun avulla vaihtoarvona, eli arvoa mitataan rahassa. Tätä yritettiin jo 1950-luvulla, mutta asia jäi laajalti huomiotta luvulla luontoa ja sen toi-

18 018 Peruste # mintojen tuomia hyötyjä alettiin mitata yhä enemmän rahassa. Vaikutusvaltaisin ja suuntaa näyttänyt esimerkki tästä on Costanzan ym. vuonna 1997 tekemä planeetan luontopääoman kokonaisarvon arvioiminen. Tämän jälkeen arvottamisesta ja hinnoittelusta tuli ekosysteemipalveluihin liittyvän tutkimuksen tärkein tavoite. Prosessin kolmannessa vaiheessa jollekin taholle myönnetään omistusoikeus tiettyyn ekosysteemipalveluun ON TÄRKEÄÄ MUISTAA, ETTÄ HYÖDYKKEISTÄMISPROSESSI EI OLE YHDENSUUNTAINEN TAI PERUUTTAMATON. YHTEISKUNTA VOI PÄÄTTÄÄ, MINKÄ TULEE TOIMIA HYÖDYKKEENÄ JA MINKÄ EI. Iso-Britannian hallituksen tilaaman vaikutusvaltaisen Sternin raportin (2006) mukaan ilmastonmuutos on kaikkien aikojen suurin markkinoiden epäonnistuminen. 2 Epäonnistumista siis painotetaan, mutta se nähdään kuitenkin vain yksittäisenä epäonnistumisena muutoin täydellisesti toimivassa järjestelmässä. Samanlainen lätai niihin alueisiin, jotka tuottavat näitä palveluita. Tämä tapahtuu useimmiten yksityistämisen kautta, mitä on esimerkiksi Hardinin (1968) tekstin jälkeen puolustettu keinona resurssien liikakäytön ehkäisemiseksi. Neljäs vaihe liittyy ekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen eli niiden markkinoiden luomiseen. Jo olemassa olevia esimerkkejä tästä ovat Markets for Ecosystem Services (MES) ja Payments for Ecosys- tem Services (PES). 1 Näiden suosio on kasvanut 2000-luvulla. (Goméz-Baggethun ja Ruiz-Pérez, 2011; Goméz-Baggethun et al, 2010) On tärkeää muistaa, että hyödykkeistämisprosessi ei ole yhdensuuntainen tai peruuttamaton. Yhteiskunta voi päättää, minkä tulee toimia hyödykkeenä ja minkä ei. Voiko luontoa sitten arvottaa rahallisesti ilman, että sitä hyödykkeistää? Esimerkiksi Costanza (2006) haluaa uskoa näin. Toisten (Gómez-Baggethun ja Ruiz-Pérez, 2011) mielestä tämä on hieman naiivia, sillä siinä ideologisessa, institutionaalisessa ja taloudellisessa kontekstissa, jossa ekosysteemipalvelututkimus toimii, ei ole realistista olettaa, että rahallinen arvottaminen ei edistäisi samalla myös hyödykkeistämistä. Arvottamista ei voi erottaa poliittisista prosesseista, joiden kautta markkinat laajentavat rajojaan ja joiden kautta taloudellinen arvo valtaa uusia alueita. ympäristökriisi markkinavirheenä ja luonnon hinnoittelua tukevat suuntaukset 1 Markets for Ecosystem Services (MES) toimii mm. ilmastoon liittyvässä kaupankäynnissä käsittäen päästökauppaa, mm. Chicago Climate Exchange ja Emission Trading Scheme (ETS). Payments for Ecosystem Services (PES) toimii myös ilmastoon liittyvässä kaupassa. Sen kautta pyörii mm. YK:n ilmastosopimusta täydentävän Kioton pöytäkirjan puhtaan kehityksen mekanismi (CDM) ja kehitysmaiden metsäkadon ja metsien heikkenemisen estämisen mekanismi (REDD+). Costa Rica oli ensimmäinen maa, jossa asetettiin PES-markkinat kansallisella tasolla. 2 Markkinavirhe ja markkinoiden epäonnistuminen (market failure) tarkoittavat uskoa siihen, että markkinat olisivat esimerkiksi voineet ratkaista ympäristökriisin, mutta epäonnistuivat siinä.

19 Luonto markkinoilla eilisen syyt ja tämän päivän seuraukset 019 hestymistapa oli myös The Economics of Ecosystems and Biodiversity (TEEB) -raportilla vuodelta 2010 jota yleisesti kutsutaan biodiversiteetin Sternin-raportiksi. Valtavirtainen, uusklassinen taloustiede näkee kaikki (negatiiviset) ulkoiskustannukset ja -vaikutukset markkinoiden epäonnistumisina, joiden todellista kustannusta ei olla onnistuttu sisällyttämään hintoihin. Sen sijaan ekologisen ja institutionaalisen taloustieteen näkökulmasta (esim. Kapp, 1970; Martínez-Alier, 2002; Martínez-Alier ja O Connor, 1999) ulkoiskustannukset ja -vaikutukset voidaan myös määritellä onnistuneiksi kustannussiirroiksi. Ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien kohdalla tämä tarkoittaisi onnistuneita kustannussiirtoja tulevien sukupolvien, köyhien ihmisten (niiden, joihin ympäristöongelmat vaikuttavat jo nyt ja lähitulevaisuudessa yhä enemmän), muiden eläinten ja luonnon maksettavaksi. Uusklassisten ympäristötaloustieteilijöiden mukaan huonoja asioita (tässä tapauksessa ympäristöongelmia) tapahtuu vahingossa, koska hintasignaalit ovat väärät tai koska markkinat puuttuvat. Kunhan hinta saadaan oikeaksi, ongelmat ratkeavat. Tällaisessa ajattelussa on jätetty huomiotta se, miten poliittinen valta on jaettu, kenen äänillä ja arvoilla on väliä, ketä kuunnellaan ja ketä ei (Martínez-Alier, 2002). Spash (2011, 364) toteaakin, että valitettavasti, sosiaaliset, poliittiset, eettiset, ja institutionaaliset tekijät ovat jotain mitä ympäristö- ja luonnontieteilijöitä ei ole opetettu huomaamaan ja valtavirtaisia taloustietieteilijöitä on opetettu laiminlyömään. Alussa mainittu luonnonsuojelun UUSKLASSISTEN YMPÄRISTÖ- TALOUSTIETEILIJÖIDEN MUKAAN HUONOJA ASIOITA (TÄSSÄ TAPAUKSESSA YMPÄRISTÖ- ONGELMIA) TAPAHTUU VAHINGOSSA, KOSKA HINTA- SIGNAALIT OVAT VÄÄRÄT TAI KOSKA MARKKINAT PUUTTUVAT. merkityksen kommunikoiminen rahassa on ensimmäinen kolmesta ekosysteemien arvottamisen pääsuuntauksesta, jotka Spash (2008) on tunnistanut. Hän kutsuu sitä pragmatismiksi tai poliittiseksi realismiksi. Toinen suuntaus on poliittinen ja taloudellinen idealismi, joka on lähtöisin uusliberalistisesta vapaiden markkinoiden poliittisesta filosofiasta. Sen mukaan maailman pitäisi toimia niin, että kaikki arvot ilmaistaan markkinoilla. Kolmas suuntaus on tieteellinen empirismi, jonka mukaan markkinoilla ilmaistut arvot kuvastavat totuutta, ihmisten todellisia arvoja. Valtavirran (ympäristö)taloustieteilijät argumentoivat usein tämän oletuksen pohjalta. Mitä suurempi määrä euroja ihmisellä on, sitä enemmän hänen arvonsa painavat markkinoilla, ja sitä suurempi mahdollisuus ja oikeus hänellä on luonnonvarojen käyttöön ja päästöjen aiheuttamiseen. Jotta markkinoiden olisi mahdollista kohdentaa resursseja, niillä pitää siis olla hinta. Yleisen uusklassisen olettamuksen mukaan resurssin hinta nousee, kun sen saatavuus niukkenee. Uusklassiset taloustieteilijät ovat myös

20 020 Peruste # Anna Löfström: Palikkatesti II, 2011, 33 x 33 cm, akvarelli paperille. kääntäneet saman logiikan päälaelleen. Koska hinnat laskevat tai eivät nouse, se voi heidän käsityksensä mukaan tarkoittaa vain ja ainoastaan, että kyseistä resurssia on yllin kyllin. Seuraava argumentti on lähempänä totuutta: jos resurssit ovat niukat ja jos markkinatoimijat tietävät niiden olevan niukat, resurssien hinnat tulevat nousemaan. Jotta markkinat voisivat toimia, jokaisen osallistujan on itsenäisesti ymmärrettävä markkinoiden ja hintajärjestelmän taustalla vallitsevaa todellisuutta. Emme siis voi ymmärtää todellisuutta markkinoiden kautta riippumatta siitä, mitä markkinatoimijat tietävät ja ymmärtävät, vaikka uusklassiset taloustieteilijät näin olettavatkin. Kun maailmaa ja sen arvoja katsotaan pääasiassa talouden linssien läpi (käännetään talouden kielelle ja alistetaan talouden ehdoille), eletään ekonomismi-uskon ja -myyttien varassa. Tällöin pääperiaatteena on kasautuminen kasautumisen vuoksi ja kasvu kasvun vuoksi. (Kallis, Martínez-Alier ja Nor-