LESKIOPAS Raportointiosa

Transkriptio

1 Satu Kemppainen LESKIOPAS Raportointiosa Opinnäytetyö Sosiaalialan koulutusohjelma Huhtikuu 2007

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Satu Kemppainen Koulutusohjelma ja suuntautuminen Sosiaalialan koulutusohjelma Nimeke Leskiopas raportointiosa Tiivistelmä Opinnäytetyön aiheena on oppaan tuottaminen nuorille, työikäisille leskille, jotka ovat leskeytyneet joko yllättäen tai puolison vakavan sairauden myötä. Oppaan tarkoitus on antaa tukea uuteen, vaikeaan elämäntilanteeseen joutuneille, avustaen heitä hautaamisen järjestämisessä, taloudellisten asioiden (taloudelliset tuet ja juridiset velvoitteet) ja henkisen tuen selvittelyssä sekä antaa tarvittavia yhteystietoja. Tarvittavia tietoja tulevaan oppaaseen olen kerännyt omista kokemuksistani, käytettävissä olevasta tiedosta ja nuorille leskille järjestetyn kyselyn avulla sekä eri viranomaistahoilta. Kysely toimi tukena oppaan rakenteen syntymisessä. Kyselyn tavoitteena oli löytää niitä asioita, mitä kukin leski leskeytyessään joutui käymään läpi. Mitkä asiat olivat aivan uusia, joista ei mahdollisesti ollut edes tietoa? Selvitin myös, mitä kautta leski kyseistä tietoa lopulta sai? Mikä tieto heti alussa olisi helpottanut asioiden järjestelyjä ja niiden sujumista Raportointiosan lopussa olen kuvannut oppaan rakenteen sisältöä. Opas on tarkoitus tehdä sellaiseen muotoon, että se olisi valtakunnallisesti käytettävissä, kun yhteystiedot muuttaa kyseistä aina paikkakuntaa koskeviksi. Opasta voisivat hyödyntää myös eri viranomaiset, jotka ovat leskien kanssa tekemisissä. Tämä lisäisi viranomaistahojen moniammatillisuutta ja heidän tietoaan eri tahoista, mihin leskeä voi tarpeen tullen ohjata. Asiasanat (avainsanat) Leskeys, leski, suru, psykososiaalinen tuki, tukimuodot Sivumäärä Kieli URN 73 Suomi URN:NBN:fi:mamkopinn Huomautus (huomautukset liitteistä) 2 liitettä Ohjaavan opettajan nimi Päivi Niiranen-Linkama, Riitta Kuismin Opinnäytetyön toimeksiantaja

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Satu Kemppainen Degree programme and option Degree Programme of Social Work Name of the bachelor's thesis A guidebook for the widowed a report on the work Abstract The aim of this bachelor thesis was to produce a guidebook for young, working-age persons who were widowed either unexpectedly or following a partner's serious illness. The purpose of this guide was to support the widowed in new and difficult circumstances and to help them in funeral arrangements and financial issues, such as available financial support and legal obligations, as well as to find emotional support and useful contact information. The material of the guidebook consists of the author s own personal experiences and available information. In addition, a questionnaire survey was conducted with young widowed persons and various authorities were contacted in order to obtain information needed. The structure of the guidebook was based on the results of the survey. The aim of the questionnaire survey was to find out what kind of issues each widowed person had to go through and what issues were new and unexpected. It was also clarified how the widowed finally obtained necessary information and what kind of information would have helped them in organizing matters at the very beginning. The content of the guidebook was described at the end of the report. The guidebook is planned to be used nationwide by adjusting local contact information. The guidebook can be utilized by different authorities dealing with widowed persons. This would improve the knowledge and multiprofessionalism of the authorities and help them when advising a widowed person. Subject headings, (keywords) Widowhood, widow/widower, grief, psychosocial support, forms of support Pages Language URN 73 p. Finnish URN:NBN:fi:mamkopinn Remarks, notes on appendices 2 app. Tutor Päivi Niiranen-Linkama, Riitta Kuismin Bachelor s thesis assigned by

4 Omistettu aviomiehelleni Jarkolle ( ), ilman sinua ja yllättävää kuolemaasi tätä työtä ei olisi syntynyt. Rakkaudestasi kiittäen, Satu

5 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO PUOLISON KUOLEMA Hautaaminen Vainajan näkeminen arkussa Hautajaisjärjestelyt Kuolemaan liittyviä asioita Viimeinen leposija LESKEYTYMINEN Kriisi Suru PSYKOSOSIAALINEN TUKI Psyykkinen sokki Reaktiovaihe Työstämis- ja käsittelyvaihe Uudelleen suuntautumisen vaihe Tuki lapselle TALOUDELLISET TUET Perhe-eläke Lapseneläke Lapsen asema sateenkaariperheessä Leskeneläkettä ei makseta Leskeneläkkeen jatkuminen ja loppuminen Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Yksinhuoltajalisä Eläkkeensaajan asumistuki Hautajaisavustus JURIDISET VELVOITTEET Perukirja Perintöverotus Elinikäisen hallintaoikeuden ikäkertoimet... 41

6 6.2.2 Ositus ja perinnönjako Maistraatti Edunvalvonta Holhoustoimen suoritemaksut Muita edunvalvontaan liittyviä seikkoja Veloista ja varallisuudesta Pankkitilit Pankkitilien käyttöoikeus OPPAAN TAUSTA-AINEISTO KYSELY NUORILLE LESKILLE Taustatiedot Hautaamiseen liittyvät asiat Psykososiaalinen tuki ja tarve siihen Vertaistuki Nuorten leskien ryhmä Nuorten leskien Web -yhteisö Yhtäkkiä yksin -sopeutumiskurssi Juridinen tuki ja tarve siihen Taloudellinen tuki ja tieto siitä Yllättäviä asioita Muuta esille tullutta Palautetta leskiltä KYSELYSTÄ OPPAAKSI Opinnäytetyön merkitys Asioiden hoito Tukiperheet Avo- ja lapsettoman lesken asema Vertaistuen merkitys Opas LÄHTEET LIITTEET

7 1 JOHDANTO 1 Opinnäytetyön lähtökohtana on oma kokemukseni leskeytymisestä. Tuolloin törmäsin erilaisiin asioihin, joista minulla ei ollut tietoa tai tietoni oli väärää. Leskeytyneenä törmäsin esimerkiksi epäkohtaan, että olin ikäni puolesta liian nuori leskeksi. Siitäkin huolimatta, että puolisoni kuoli, minua ei katsottukaan perhe-eläkelain puitteissa leskeksi. Tilanteessa, missä minun olisi pitänyt saada surra rauhassa menetystäni, jouduinkin taistelemaan oman taloudellisen tilanteeni puolesta. Tällaista en haluaisi kenenkään muun kokevan. Elämäntilanne muuttuu oleellisesti puolison kuoltua, oppaani tarkoitus on olla tukena leskelle sekä viranomaisille, jotka kohtaavat leskiä työssään. Siinä selvitetään leskeyteen liittyviä juridisia asioita, tarjolla olevat taloudelliset tuet ja oikeudet niihin sekä esitetään saatavilla olevaa psykososiaalista eli henkistä tukea. Opinnäytetyöni on tämä opas, ei mikään tutkielma aiheesta. Oppaan kohteena ovat nuoret, työikäiset lesket, jotka ovat leskeytyneet joko yllättäen tai puolison vakavan sairauden myötä. Oppaassa on tarkoitus antaa tukea vaikeaan elämäntilanteeseen joutuneille, avustaen heitä hautaamisen järjestämisessä, taloudellisten ja juridisten asioiden sekä henkisen tuen selvittelyssä. Opas soveltuu myös eri viranomaistahoille, jotka ovat leskien kanssa tekemisissä. Vuonna 2005 oli työikäistä leskeä (16 64 vuotiaat), joista miehiä oli ja naisia (Degerstedt 2007). Lähtöolettamuksena se, että tällaiselle oppaalle on tilausta. Jo kymmenen vuotta leskien parissa valtakunnallisella tasolla on ollut tarvetta lesken oppaaseen. Menetyksen kohdattuaan ihminen on täysin turta ja hänen elämänsä on kriisissä. Hän ei ole valmis selvittämään kaikkia asioita, mitä leskeys tuo mukanaan. Oppaan tarkoituksena on tukea leskeä tuossa tilanteessa. Opinnäytetyön tehtävänä on oman kokemukseni lisäksi kyselylomakkeen avulla tiedustella muilta nuorilta leskiltä, millaista tietoa he leskeytyessään kokivat kaipaavansa eniten ja mistä he tietoa lopulta saivat? Kohderyhmällä on todellinen tieto ja asiantuntemus leskeydestä sekä elämän jatkumisesta siitä huolimatta. Tällaista opasta ei ole aiemmin tehty. Monilla leskillä ei ole tietoa asioista, liittyen esimerkiksi taloudellisiin tukiin joihin, he ovat oikeutettuja.

8 2 PUOLISON KUOLEMA 2 Kun kaikki turha on karsittu pois, jäljelle jäävät vain syntymä ja kuolema. Syntymään valmistaudutaan yhdeksän kuukautta, kuolemaan ei ehkä hetkeäkään. (Poijula 2002, 85.) Nyky-yhteiskunnassa kuolema on siivottu pois, sitä ei ole näkyvillä. Kuoleman kohtaa ehkä vain hautajaisissa, tuolloinkaan ei kohtaa kuollutta ihmistä, vaan arkun siunauskappelissa. Kuolema on aina lopullista. Jokainen meistä kuolee, mutta toivomuksenamme ja luonnollista olisi, että jokainen saisi elää täyspitkän elämän. Yllättävä tai liian aikaisin tapahtuva kuolema pysähdyttää aina. Maailmanjärjestykseen kuitenkin kuuluu, että vanhat kuolevat ensin. Vastoin tätä on lapsen, nuoren tai keski-ikäisen kuolema. (Poijula 2002, ) Poijulan mukaan kuolemantapa vaikuttaa suruun, eniten juuri sen takia, oliko kuolema odotettavissa vai oliko se äkillinen, mihin ei voi millään tavalla edeltä valmistautua tai edes osaa sitä odottaa. Jäähyväisiä ei voi jättää. Äkilliseen kuolemaan voi liittyä paljon sekundaarisia eli toissijaisia menetyksiä. Sureva voi läheisen menetyksen lisäksi kokea myös taloudellista turvattomuutta, tunteen tulevaisuuden menetyksestä, pitkäaikaisen ystävän menetyksen, kodin menetyksen tai jopa yhteisön menetyksen, kun hän ei enää yksin edustakaan perhettä. Kuolema ja sekundaariset menetykset ja ongelmat aiheuttavat surevan taakan kasautumista ja vaikeuttavat selviytymistä. (Poijula 2002, 69.) Jos lapsen läheinen on menehtynyt onnettomuudessa, hänen tulisi saada osallistua järjestettäviin rituaalisiin tilaisuuksiin, vainajan katsomiseen ja hyvästelyyn, hautajaisiin ja muistotilaisuuteen yhdessä aikuisen kanssa. Vanhempia ja huoltajia tulee tukea ja auttaa lasten valmisteluissa, tukemisessa ja seurannassa vainajan hyvästelyssä ja muissa seremonioissa. Näin lasta voidaan säästää tunteelta, että hän on se vähiten tärkeä lenkki. Lapsen kannalta olisi myös tärkeää jatkaa arkipäivän rutiinitoimintoja tilapäisestä lamaannuksesta huolimatta. Rutiinit antavat pysyvyyden ja turvallisuuden tunnetta ja auttavat lasta sopeutumaan uuteen tilanteeseen. On varottava lasten traumatisoimista varustautumattomana uuteen tilanteeseen joutumisella kuten ruumiin katsomiseen. Osallistumisen alaikärajaa ei ole, mutta aikuisen tuki on välttämätöntä. (Erkkilä ym. 2003, 33; Murtomaa ym. 1998, 30.)

9 3 Erkkilä ym. (2003, ) jatkavat että kolmesta viisivuotiaaksi lapsen tiedot kuolemasta ovat puutteelliset. On erilaisia pelkoja ja väärinkäsityksiä. Jos tämänikäinen yhdistää kuoleman uneen, hän voi pelätä nukahtamista. Hän ehkä myös pelkää, että joku toinen hänelle läheinen saattaa pian kuolla. Lapsen ajattelussa on mukana usko maagisuuteen ja lapsi voi luulla, että hänen ajatuksensa tai sanansa ovat aiheuttaneet jonkun kuoleman ja tuntee olevansa siitä vastuussa. Tämän ikäiset lapset ottavat usein kuulemansa kirjaimellisesti, koska eivät ymmärrä käytettyjä vertaiskuvia. Jos tämän ikäiselle kerrotaan äidin lähteneen pitkälle matkalle, lapsi voi kysyä: Miksei hän ottanut minua mukaan? Tai jos sanotaan: Isoäiti katselee sinua taivaasta, lapsi saattaa ajatella, ettei hän voi tehdä mitään, mitä isoäiti ei näkisi. Viidestä seitsemän vuoden iässä lapset alkavat käsittää, ettei kuolema ole väliaikainen eikä elämään voida palata missään olosuhteissa. He ymmärtävät myös, että jokainen kuolee. Lapset kysyvät siinä iässä tai jo aikaisemmin, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Vanhempien käsityksen on ohjattava lapselle kerrottavaa. Lapselle kannattaa kertoa vain niin paljon yksityiskohtia kuin hän pystyy ottamaan vastaan. 2.1 Hautaaminen Ensimmäiset asiat mitä tarvitsee vainajan hautaamiseen, on lupa hautaamiseen eli kuolintodistus lääkäriltä (tarvitaan aina 28 vuorokauden ikäisestä tai siitä vanhemmasta henkilöstä) ja virkatodistus. Hautajaisten suunnitteluun ja järjestämiseen ei tarvita hautauslupaa. Jos vainaja kuolee sairautensa seurauksena ja on ollut lääkärin hoidossa viimeisen kuuden kuukauden aikana, voi hoitava lääkäri kirjoittaa kuolintodistuksen ja luvan hautaamiseen. Lääketieteellistä ruumiinavausta ei tehdä ilman omaisten lupaa.. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007; Honkanen 2005.) Kun kuoleman on aiheuttanut tapaturma, itsemurha, myrkytys, ammattitauti, hoitotoimenpide tai rikos tai jos on syytä epäillä kuoleman johtuneen jostain sellaisesta syystä tai kun kuolema on muuten tapahtunut yllättävästi, tehdään aina oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus kuolemansyyn selvittämiseksi. Tällaisissa tapauksissa ruumiinavauksen suorittanut lääkäri antaa kuolintodistuksen ja luvan hautaamiseen.

10 4 Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus suoritetaan valtion kustannuksella. Valtio maksaa myös kuljetuskustannuksista kuolinpaikalta ruumiinavauspaikalle ja tarvittaessa takaisin kuolinpaikkakunnalle. Kuolintodistus, jossa on kuolinsyy, toimitetaan virkateitse rekisteriviranomaisille. Kuolintodistuksen kirjoittanut lääkäri antaa luvan hautaamiseen siitä huolehtivalle omaiselle. Tarvittaessa hautaustoimistokin huolehtii hautausluvasta. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007.) Halutessaan voi tiedon kuolinsyystä saada kuolintodistuksen kirjoittaneelta lääkäriltä tai oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen jälkeen paikallisesta käytännöstä riippuen joko oikeuslääkäriltä tai kuolemansyyn tutkinnasta vastaavalta poliisilta. Kuolintodistuksen ja lausunnon tilaamiseen tarkoitettu kaavake tulee hautausluvan mukana. Tietosuojan takia kuolemansyistä ei anneta tietoja puhelimitse. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007.) Joissain tapauksissa lääkäriltä voi saada henkilökohtaisesti tuloksen puhelimitse Vainajan näkeminen arkussa Halutessaan on mahdollisuus jättää viimeiset jäähyväiset rakkaalleen joko sairaalan kappelissa, ennen arkun siirtämistä siunauskappeliin tai siunauskappelissa ennen siunaustilaisuutta. Tässä tilanteessa kannattaa kuunnella omaa sisintään. Jos vainaja on kuollut onnettomuudessa, hänen katsomisestaan kerrotaan, onko hän sellaisessa kunnossa, että hänet voi nähdä. Jos vainajan näkeminen ei millään tavalla tunnu hyvältä ajatukselta, on täysi oikeus olla katsomatta häntä arkussa. Pitää toimia, kuten sydän sanoo Hautajaisjärjestelyt Jollei vainaja ole tehnyt ennakkoon sopimusta hautajaistensa järjestämisestä tai hautaus-testamenttia, on otettava yhteys hautaustoimistoon. Jos omaisella ei ollut toiveita hautajaistensa järjestelyistä, on mietittävä, millaisen hautaamisen hän olisi mahdollisesti halunnut. Yleensä on hyvä kunnioittaa vainajaa ja järjestää mahdollisuuksien mukaan hänen näköisensä muistotilaisuus. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007.)

11 5 Hautaustoimisto voi tarvittaessa huolehtia kaikista siunaamiseen, hautaamiseen ja muistotilaisuuteen liittyvistä asioista. Nämä kaikki voit myös tehdä itse. Kustannuksiltaan itsehoidettu tulee tietenkin edullisemmaksi. Järjestettäessä itse hautajaiset on mentävä oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon, siellä katsotaan siunausaikaja -paikka sekä hautausmaa mihin arkku tai uurna viedään. Halutessaan on mahdollisuus pyytää joku itselleen tärkeä pappi suorittamaan siunaus. Kaikki sovitut asiat kirjataan ylös ja hautausjärjestely-paperista saa itselleen kopion. Hautaamiseen voi valita joko arkun tai uurnan. Tuhkatessa omaisen joutuu myös ostamaan arkun, sillä vainaja tuhkataan arkussa. Hautaustoimisto huolehtii vainajan pukemisesta, arkkuun laitosta ja tarpeellisista kuljetuksista. Vainajan voi pukea hänen omiin vaatteisiinsa, vaikka johonkin hänen lempiasuunsa. Arkkuun voi laittaa mukaan halutessaan esineitä, kirjeitä, valokuvia, tai mitä haluaa rakkaansa mukaan hänen viimeiselle matkalleen. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007.) Jokaisella kirkko- ja uskontokunnalla on oma hautaustapansa. Lähemmän ohjeen niistä saa kyseisen uskontokunnan taholta. Väestörekisteriin kuuluneelle henkilölle voidaan omaisten toivomuksesta toimittaa kirkollinen hautaan siunaaminen, mikäli tällä toimenpiteellä ei loukata vainajan omaa vakaumusta. Neuvoja uskonnottoman surujuhlan suunnitteluun ja apua sen toteutukseen saa tarvittaessa Pro-Seremoniat-palvelukeskuksesta Kuolemaan liittyviä asioita Suruliputuksella osoitetaan yleensä yksityistä surua. Kuolinpäivänä tai seuraavana päivänä, jos kuolemantapaus on sattunut iltapäivällä, lippu pidetään puolisalossa koko päivän. Hautajaispäivänä lippu on puolisalossa ainakin siunaustilaisuuden päättymiseen asti. Tämän jälkeen liputusta voidaan jatkaa puoli- tai kokosalossa liputusajan päättymiseen saakka tai lippu voidaan kokonaan laskea. Lippua puolisalkoon nostettaessa ja puolisalosta laskiessa on aina muistettava käyttää se ensin kokosalossa. Virallisina liputuspäivinä lippu nostetaan aina siunaustilaisuuden jälkeen kokosalkoon. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007.)

12 6 Sanomakellot soitetaan toiveitten mukaisesti. Seurakunnan jäsenen kuolemasta on yleensä tapana ilmoittaa kirkonkelloja soittamalla. Sanomakellojen päivä ja aika kirjataan myös ylös. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007; Honkanen 2005.) Kiitostaminen, jonka tarkoituksena on kiittää vainajaa hänen elämästään, on hautaan siunaamisesta seuraavana sunnuntaina jumalanpalveluksessa luetettava vainajan nimi, ikä ja kiitosrukous. Yleensä kiitostamisen jälkeen käydään haudalla poistamassa kukkalaitteista nauhat ja kortit pois. Vainajan tiedot voi myös halutessaan laittaa lehteen kirkollisiin ilmoituksiin julkaistavaksi kiitostamisen jälkeen. Pyhäinpäivänä marraskuussa on seurakunnissa tapana lukea oman seurakunnan kirkossa edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleitten seurakunnan jäsenten nimet. Jokaisen vainajan muistolle sytytetään tuolloin kynttilä. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007; Honkanen 2005.) Viimeinen leposija Suurin osa vainajista, myös tuhkatuista, saa viimeisen leposijansa hautausmaalta. Suomen hautausmaista lähes kaikki ovat yhä evankelis-luterilaisten seurakuntien omistuksessa. Hautapaikan saadakseen ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä käyttää sen seremonioita, vaan seurakuntien on luovutettava hautapaikka kaikille kunnassa asuville. Vuoden 2004 alussa voimaan astunut hautaustoimilaki määrää seurakunnat tarjoamaan hautapaikat samaan hintaan kaikille, jäsenyyteen katsomatta. Vuodesta 2007 alkaen laki velvoittaa seurakuntia ylläpitämään omilla hautausmaillaan myös niin sanottuja tunnustuksettomia hauta-alueita ei-kristittyjen käyttöön. Seurakuntien hautausmailta hautapaikan myy kirkkoherranvirasto tai seurakunnan hautatoimisto. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007; Honkanen 2005.) Polttohautauksessa tuhka voidaan sijoittaa uurnassa joko tavalliseen sukuhautaan, erityiseen uurnahautaan, uurnalehtoon tai -holviin eli kolumbaarioon. Lisäksi tuhkan saa sirotella erityisten muistolehtojen lisäksi luontoon esimerkiksi metsään, tunturille tai vesistöön mutta alkaen tähän on pitänyt hankkia alueen omistajan tai haltijan lupa, ja tuhkan lopullinen sijoituspaikka on ilmoitettava krematorioon. Uurnan laskua muualle kuin hautausmaahan valvoo lääninhallitus. Uusi hautaustoimilaki vaatii myös, että tuhka on sijoitettava lopullisesti yhden vuoden kuluessa kuolemasta, ja

13 7 ettei sitä saa jakaa useampaan osaan esimerkiksi haudattavaksi eri paikkakunnilla sijaitseviin perhehautoihin. (Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry 2007; Honkanen 2005.) 3 LESKEYTYMINEN Puolison tai avopuolison kuolema tekee elonjääneestä puolisosta lesken. Kuolema tuo muutoksen perhesuhteeseen, joka vaikuttaa sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Leskeys käsitteenä on erilainen, riippuen parisuhteen muodosta, jossa puoliso kuoli. On avoleskiä, avioleskiä, leskiä rekisteröityneestä parisuhteesta, lapsellisia tai lapsettomia leskiä. Kuolema tuo muutoksen myös elämään ja elämänjatkumiseen. Puolison kuolema, varsinkin jos se tulee yllättäen, on suuri kriisi. Shokin aikana leski tarvitsee tukea, että jaksaa pysyä kiinni elämässä. Kaikki elintoiminnot tuntuvat lamaantuneilta, eikä millään tunnu olevan merkitystä, elämä pysähtyy. Surutyötä tekevä leski tarvitsee kaiken avun ja tuen, mitä tarjolla on ja mitä hän jaksaa vastaanottaa. 3.1 Kriisi Kuolema, varsinkin yllättävä, on kriisinpaikka jokaiselle omaiselle ja läheiselle. Elämä hetkessä muuttaa muotoaan ja kaikki entinen lakkaa olemasta. Jokainen kokee kriisin oman persoonansa ja aiempien kokemusten kautta, mutta kriisi kulkee aina tiettyjen kaavojen mukaan. Ruotsalainen psykiatri Johan Cullberg on tutkinut psyykkistä traumaa ja kriisiteoriaa ja kriisiterapiaa. Cullbergin mukaan kriisireaktion etenemisessä on neljä vaihetta: 1) sokkivaihe, 2) reaktiovaihe, 3) käsittely- ja työstämisvaihe ja 4) uudelleen suuntautumisen vaihe. (Hynninen ym. 2006, 11.) Sokki- ja reaktiovaiheessa joutuu kuolemaa käsittelemään hautajaisten ja muistotilaisuuden järjestämisen merkeissä. Samalla joutuu järjestelemään joitakin asioita, esimerkiksi virkatodistusten hankkiminen, kuolemasta ilmoittaminen, laskut ja lehtitilaukset ja hautaamiseen liittyviä asioita. Näillä asioilla ei ole kiire ja jos tuntuu, ettei yksin pysty asioista huolehtimaan, on hyvä pyytää joku toinen ihminen mukaan tueksi

14 toisiksi silmiksi ja korviksi tai hoitamaan kokonaan kaiken keskittymistä vaativan työn. 8 Jos leskellä on lapsia, on hänen huolehdittava myös heistä. Tässäkin asiassa on hyvä pyytää apua, jos omat voimat eivät riitä. Kaikenlainen konkreettinen tukeminen, kaupassa käynti, siivoaminen, ruuanlaitto ovat kukkia ja adresseja tärkeämpiä juuri leskeytyneelle. Lesken on kuitenkin pyrittävä ensin huolehtimaan itsestään, että hän jaksaisi hoitaa lapset ja muut asiat. Ensimmäiset päivät ovat pitkiä ja raskaista ja voisi näyttää, etteivät kärsimykset hellitä. On lupa ja luonnollista tuntea toivottomuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Mutta voi luottaa siihen, että elämä jatkuu ja että ajan kuluessa sureva ottaa paikkansa siinä takaisin. Mutta aluksi on pidettävä huolta vain itsestä. (Poijula 2002, 204.) Sellaisilla leskillä, joilla ei ole lapsia, voi arjen jatkuminen tuntua mahdottomalta kun ei ole mitään pakottavaa syytä aamulla nousta sängystä. Mutta jostain hekin keräävät voimavarat kohtaamaan uuden päivän. Lapset pitävät kuitenkin arjessa ja elämässä kiinni heidän takiaan on pakko jaksaa jatkaa elämää. Jos vanhemmat eivät kykene pitämään huolta lapsistaan, kriisiryhmä tai tukihenkilö voi auttaa selvittämään kuka luonnollisesta tukiverkostosta voisi auttaa. Jos tällaista apua ei ole saatavilla, paikallinen perusturvaan kuuluva palvelu tulee olla käytettävissä. Ensisijaisesti apua pyritään järjestämään lapsen kotiin eikä lasta lähetetä muualle eroon perheestään. (Murtomaa ym. 1998, 30.) Reaktiovaiheessa ei pitäisi tehdä suuria päätöksiä, koska silloin tunteet ovat niin pinnassa, että voi tehdä sellaisia ratkaisuja, joita voi jälkeenpäin katua. Joskus menetyksen kokeneet haluavat selviytyä kaikesta hyvin nopeasti. Hautajaiset järjestetään pian ja vainajan tavarat valokuvia myöten hävitetään heti traumaattisen tapahtuman jälkeen. Tällöin menetys pyritään torjumaan tai kieltämään. Tavoitteena on nopea unohtaminen, pyrkimys olla ajattelematta tapahtunutta. Sen kohtaaminen tuntuu liian ahdistavalta. (Saari 2003, 67.) Puolison kuolemasta ja sen aiheuttamasta kriisistä ja surusta toivuttuaan huomaa olevansa vahvempi ihminen kohtaamaan muita elämässä eteen tulevia vaikeuksia. Vaikea kokemus kasvattaa ja vahvistaa. Suru muuttaa ajan myötä muotoaan, se on luonnollista. Kuollut puoliso ja yhteinen elämä ei ikinä unohdu, ne kulkevat jokaisen lesken elämässä mukana hänen kuolemaansa saakka voimavaroina ja elämänkokemuksena.

15 3.2 Suru 9 Sureminen on ehkä rankinta työtä, mitä ihminen joutuu tekemään. Tuolloin hän on vereslihalla ja aivan rikki. Surressaan ihminen tekee luopumistyötä menetetystä rakkaastaan tai tilanteestaan. Normaalisti surutyö alkaa kuoleman kohtaamisen aiheuttamasta epäuskosta ja protestista, johon kuuluvat pelko, suru ja raivo. (Poijula 2002, 76.) Surutyössä ei riitä se, että sureva ilmaisee tunteensa. Surutehtäviä ovat menetyksen hyväksyminen, surun kivun läpityöskentely, sopeutuminen ympäristöön, josta kuollut puuttuu, kuolleeseen kohdistuvan kiintymyssuhteen opettelu uudenlaiseksi ja elämän jatkuminen. (Poijula 2002, ) Tämä prosessi on aikaa vievää, eikä mihinkään kiirettä olekaan. Sureva menettää hetkeksi aikaa myös tulevaisuuden, sitä ei yksinkertaisesti ole. Ei voi ajatella tai suunnitella asioita elämässä eteenpäin, kun yksinkertaisesti huomista ei ole. Tuolloin edetään minuutti kerrallaan ja tunti kerrallaan, enempään ei ole voimavaroja. Viime vuosiin asti olleen käsityksen mukaan surutyön tarkoitus on saada ihminen hyväksymään menetyksen todellisuus. Läheisen ihmisen kuoltua sureva joutuu tekemään itselleen selväksi, että rakas ihminen on saavuttamattomissa ja että ainoa keino on kuolleen unohtaminen. Surevan täytyy surutyön aikana myös kokea ja elää surun tuska. (Joensuu 1999, 3.) Surutyö on tehtävä, jos sitä siirtää jonain päivänä tilanne voi kaatua käsiin. Ihminen ei ole valmis jatkamaan elämäänsä ja ottamaan vastaan uusia asioita, ennen kuin suru on käyty läpi. Suru vaatii suremisen. Lapsen suru Lapsen ensimmäinen kosketus elämän päättymiseen saattaa olla kuolleen linnun näkeminen tai lemmikkieläimen kuolema. Lapsen ikä vaikuttaa hänen käsityskykyynsä kuolemasta ja sen lopullisuudesta. Pienellä lapsella on erilainen aikakäsitys kuin aikuisella, mikä sekin vaikuttaa tapaan ymmärtää kuolema. Lapsi ei välttämättä koe kuolemaa pysyvänä, lopullisena tapahtumana. (Erkkilä ym. 2003, 20.) Vanhemman kuolema on vaikein menetys lapselle. Vanhemmat ovat perusta kaikille ihmissuhteille ja lapsen turvallisuudentunteelle. Lapsi, jolle kuolema perheessä voi olla aluksi pel-

16 10 kästään suuri mysteeri ja hämmennyksen aihe voi vanhempien surukäyttäytymistä tarkkaillessaan samalla oppia paljon siitä, kuinka surraan. Perhepiirissä voidaan myös huolehtia siitä, että lapsi saa tilaisuuksia muistaa. Että hänellä on tilaisuuksia muistella menetettyä vanhempaa ei ainoastaan välittömästi kuoleman jälkeen vaan myös suremisen myöhemmissä vaiheissa ja sopeutumisvaiheen jälkeenkin. (Erkkilä ym. 2003, 33.) Aikuiset eivät aina ymmärrä lasten tilannetta vaikeiden tapahtumien aikana ja niiden jälkeen. Lapset, jotka kokevat kuolemantapauksen omassa perheessään, tai lapset, jotka joutuvat onnettomuuksiin, reagoivat niihin voimakkaammin ja kauemmin, kuin vanhemmat, opettajat ja muut aikuiset tietävät. (Poijula 2002, 141.) Surun sattuessa kohdalle, myös lasta tulee tukea ja auttaa uudessa ja oudossa tilanteessa. Lapselle pitää myös kertoa totuus tapahtuneesta, sillä hän vetää omat johtopäätöksensä tilanteesta, jossa häntä yritetään varjella kipeältä tiedolta. Lapsi aistii, kuulee ja näkee läheistensä surun ja ihmettelee, mistä on kyse? Lapsen kannalta on tärkeätä saada asiallista ja totuudenmukaista tietoa läheisen kuolemasta. Lapsen suojelu tosiasioilta ei terapeuttien mukaan ole omiaan edesauttamaan surun käsittelyä. Hämmästyttävää mutta totta on myös se, että varsin usein pieni lapsi kokee jonkinlaista syyllisyyttä läheisensä kuolemasta. (Erkkilä ym. 2003, 32.) Lapsen selviytymistä surussa auttaa, kun lähellä on ihminen, joka välittää, on läsnä ja auttaa lasta pysymään ehyenä psyykkisesti. Pienen lapsen minätunnetta rakentavat kiintymyssuhteeseen kuuluva äidin tai isän sylissä oleminen, keinuttelu, käsittely, rytmi ja äänensävyt niiden avulla lapsi kokee itsensä kokonaiseksi ja turvassa olevaksi. (Poijula 2002, 142.) Erkkilä ym. (2003, 22 23) mainitsevat, että kaikkein pienimillä lapsilla surun oireina voivat olla itkuisuus, tietynlainen vetäytyminen ja kehon jännittyneisyys. Hieman vanhemmilla lapsilla saattaa ilmetä esineiden heittelyä ja puheikäisillä puhumisesta kieltäytymistä. Kymmenennen ikävuoden tietämillä suru voi ilmetä niin ikään puhumattomuutena, vuorovaikutuskyvyn ja -halun vähäisyytenä ja silmiin pistävänä alakuloisuutena. Teini-ikäisten suruun taas voi liittyä esimerkiksi pakenemiskäyttäytymistä. Moninaiset harrastukset ja kaverimaailmaan pakeneminen auttavat pitämään todelliset tunteet piilossa, ja näin varsinainen surutyö ei tule tehdyksi. Tietynlainen surun si-

17 säänpäin kääntäminen voi joillakin lapsilla ja nuorilla ilmetä myös psykosomaattisina oireina, esimerkiksi suolistoperäisinä häiriöinä tai vatsakipuina. 11 Lapsen tulee saada avoimesti ja rehellisesti tietoa tapahtumasta ja vastauksia kysymyksiinsä saadakseen otteen ja hallinnan tapahtuneeseen. Tavoitteena on, että lapsen läheisin aikuinen kertoo hänelle tapahtuneesta ja vastaa kysymyksiin tai esimerkiksi koulussa oma tuttu opettaja. Siksi on tärkeätä järjestää vanhemmille ja huoltajille tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan lasten tarpeista ja tavallisista traumaperäisistä reaktioista. (Murtomaa ym. 1998, 30.) Lapsi voi olla rajattoman vihainen pitkän aikaa, sitten hyvin surullinen tai masentunut ja saattaa itkeä usein. Lapsi voi olla jopa niin epätoivoinen, että haluaisi jonain hetkinä kuolla. Aikuiset saattavat juuri tässä vaiheessa huolestua, mikä varsinkin itsemurha uhkailujen kohdalla onkin tarpeen. Kuitenkin tulee muistaa, että yleensä kyseessä on normaali suremisen vaihe, jolloin täytyy elää läpi myös epätoivon tunteita matkalla kohti eheytymistä. Suremisen aikana painajaisunet ovat yhä osa lapsen psyykkistä reagointia, mutta niiden rinnalla lapsi näkee yhä useammin lohduttavia unia samoin kuin unia, joissa tapahtuu myönteisiä ratkaisuja ja selviytymistä. (Erkkilä ym. 2003, 63.) Tärkeää on kuitenkin, että lapsi saa elää surustaan huolimatta normaalia lapsen elämää muine iloineen ja suruineen. Lapset ovat toiminnallisia ja purkavat usein toimintaan pahaa oloaan ja suruaan. Leikki on lapsen työtä. 4 PSYKOSOSIAALINEN TUKI Järkyttävän tapahtuman jälkeen ihminen kokee tavallisesti kriisireaktion, joka jaetaan sokkivaiheeseen, reaktiovaiheeseen, käsittelyvaiheeseen ja uudelleen suuntautumisen vaiheeseen. Suurin osa ihmisistä toipuu äkillisen järkytyksen psyykkisistä seurauksista ilman psykiatrista erikoishoitoa, mutta monet tarvitsevat tilanteesta selviytyäkseen ammattihenkilön antamaa psyykkistä jälkihoitoa sekä läheistensä ja muun sosiaalisen ympäristönsä tukea. (Murtomaa ym. 1998, 16.) Psykososiaalinen tuki on aina erilaista riippuen siitä, missä käsittelyvaiheessa ihminen on traumaattisessa kokemuksessaan. Psykososiaalista tukea tulisi aina tarjota uhrille. Avun vastaanottamishalukkuuteen vaikuttaa olennaisesti tapa, jolla apua tarjotaan. Psykososiaalinen apu otetaan hel-