Katsaus oppaaseen. Oppaan tarkoitus on antaa selkeä kuva minimalismista ja minimalistiksi ryhtymisestä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katsaus oppaaseen. Oppaan tarkoitus on antaa selkeä kuva minimalismista ja minimalistiksi ryhtymisestä."

Transkriptio

1

2 Katsaus oppaaseen Oppaan tarkoitus on antaa selkeä kuva minimalismista ja minimalistiksi ryhtymisestä. Halusin antaa mahdollisimman selkeitä ohjeita, joiden avulla voit oikeasti muuttaa asioita elämässäsi. Toivottavasti onnistuin siinä. Voit lukea oppaan kerralla läpi ja palata sitten jokaiseen kohtaan erikseen, sen mukaan miten haluat niitä toteuttaa. Toinen vaihtoehto on edetä kohta kerrallaan. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 1

3 Minimalismi Minimalismin tarkoitus on luopua kaikesta turhasta, jotta voi keskittyä olennaiseen. Minimalismi on elämistä olennaisen kanssa, jotta voi etsiä ja toteuttaa itselle tärkeitä asioita. Minimalisti etsii turhat, tarpeettomat ja vanhaksi käyneet asiat elämästään. Luopuu niistä ja siirtyy eteenpäin. Siirtyy kohti asioita, joilla on merkitystä hänelle itselleen. Asioita, jotka täyttävät hänen tarpeet sillä hetkellä. Voin muotoilla asian toisin: Olet kerännyt vuosikausia romua asuntoosi. Haluaisit matkustaa, harrastaa tai ylipäätänsä tehdä muita asioita kuin teet nyt. Mutta et voi. Tavarat, turhat asiat ovat syöneet sinut. Ryhdyt minimalistiksi ja heität, lahjoitat tai myyt ylimääräiset, turhat tavarat ja asiat pois. Lopetat kuluttamisen. Otat elämästä kiinni ja teet mitä haluat. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 2

4 Mitä minimalismi ei ole 1. Tavaroiden laskemista. Mutta voit rakentaa siitä työkalun itsellesi, jos koet sen tarpeelliseksi. Voit laskea tavarasi ja tehdä listan niistä, ehkä hahmotat kokonaisuuden silloin paremmin. 2. Matkustamista ympäri maailmaa. Mutta se voi olla, jos se on tärkeää sinulle. 3. Ostamisen lopettamista. Tarpeellisia asioita täytyy ostaa. Harva selviäisi nykymaailmassa pelkkien vaihtokauppojen voimin, vaikka sekin on mahdollista. Tärkeämpää on huomata, että tavarat tai ostaminen eivät tee sinua onnelliseksi. 4. Paikasta riippumattomuutta tai asunnottomuutta, ellet halua sen olevan. 5. Autottomuutta. Voit omistaa auton ja olla minimalisti, jos auto olennainen tapa liikkua sinulle. Mutta kannattaa miettiä tarvitsetko oikeasti auton vai olisiko järkevämpää kokeilla pyöräilyä, kävelyä tai julkisia kulkuvälineitä. 6. Paikallaan istumista. On hienoa, jos voi nauttia joka hetkestä, mutta minimalismi ei ole vain paikallaan istumista ja hyräilyä onnellisuuden keskellä, ellet halua niin. 7. Jatkuvaa suorittamista. Toinen ääripää on jatkuva suorittaminen, uuden luominen ja muiden auttaminen. Mutta minimalismi on muutakin, jos haluat. Voisin listata paljon lisää asioita. Sinullekin varmasti tulee mieleen muutama olettamus siitä mitä minimalismi voisi olla. Tai ehkä olet kuullut muutamia asioita ystäviltäsi. Unohda ne nyt ja siirry eteenpäin. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 3

5 Minimalismin tarkoitus Minimalismin tarkoitus on auttaa meitä keskittymään tärkeimpiin asioihin elämässämme. Asioihin, mitkä tekevät elämästämme iloisen, merkityksellisen ja vapaan. Mikä on tärkeää sinulle ja mitkä antavat sinulle onnen, siihen en voi vastata. Se sinun pitää selvittää itse. Tiedän, että minimalismi on tapa etsiä sitä. Minä olen minimalisti, jotta voisin elää ja työskennellä missä vain. Voisinko tehdä sitä ilman, että olisin minimalisti? Tottakai. Mutta minimalistina voin keskittyä vain siihen. Minun ei tarvitse huolehtia mistään muusta, tällä hetkellä. Ehkä haluan jotain muuta myöhemmin ja se on ok. Pääasia, että tiedän mitä haluan nyt. On tärkeää, että sinä tiedät mitä haluat nyt. Ehkä haluat olla minimalisti, jotta sinulla olisi siistimpi asunto. Kuulostaa hyvälle! Valitse jotain ja aloita. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 4

6 Kuka voi olla minimalisti (ja kenelle minimalismi sopii) Sinulle? Kyllä. Jos haluat olla minimalisti. Minimalismi sopii kaikille. Tosin sinun täytyy haluta olla minimalisti. Minimalismi on henkilökohtaista. Yhdelle se tarkoittaa elämistä maailmalla vain repun kanssa ja toiselle tarkoittaa omakotitaloa ja autoa pihassa. Yksin elävällä minimalismi on erilaista kuin perheelliselle. Minimalismi sopii kaikille sukupuoleen, asuinmuotoon, taloustilanteeseen tai elämäntilanteeseen riippumatta. Minimalismi tarkoittaa jokaiselle jotain omaa. Älä anna minimalismi - termin rajoittaa tai määritellä sinua. Määrittele oma minimalismisi. Kun itse tunnet olevasi minimalisti, voit kutsua itseäsi minimalistiksi. Tärkeintä, että olet minimalisti omien määritelmiesi mukaan, sillä aina löytyy joku toinen kenen määritelmien mukaan et ole. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 5

7 Kuinka ryhdyt minimalistiksi Tämä opas kertoo juuri siitä. Minimalismista on helpompaa pitää kuin toteuttaa omassa elämässä, joten halusin antaa mahdollisimman yksinkertaisia askeleita minimalistisen elämän aloittamiseksi. Tuloksena on tämä opas. Minimalistiksi ryhtyminen on päätös, sinun päätös. Ei ole olemassa sääntöjä tai virallista tahoa joka voisi nimittää sinut minimalistiksi. Kun päätät olevasi minimalisti, silloin olet. Yksinkertaisuudessaan minimalistinen elämä voidaan tiivistää kolmeen kohtaan: 1. Tyytyväisyys: opettele olemaan tyytyväinen kaikkeen mitä sinulla on, et tarvitse enempää. 2. Yksinkertaistaminen: opettele luopumaan turhista tavaroista ja asioista elämässäsi. 3. Tee mitä rakastat ja nauti elämästä. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 6

8 Kuinka kerrot olevasi minimalisti Ensimmäistä kertaa minimalismista puhuminen voi olla vaikeaa. Miksi? Pelkäämme torjuntaa, hylkäämistä. Luulemme, että meitä kohdellaan eri tavalla. Mutta ei kannata pelätä. On olemassa erittäin yksinkertainen ja huomaamaton tapa kertoa minimalismista: Näytä esimerkkiä. Luovu omista tavaroistasi. Aloita niistä mitä et ole käyttänyt pitkään aikaan. Heitä pois kaikki mistä on helppoa luopua. Lopeta kuluttaminen. Järjestele tavarasi viimeisen päälle. Luo minimalistinen tunnelma. Nauti ja pidä hauskaa. Annan tarkempia ohjeita seuraavilla sivuilla. Pikku hiljaa into tarttuu ympärillesi. Pikku hiljaa muutos tapahtuu ympärilläsi. Ole valmis kertomaan ja opettamaan, mutta älä painosta. Kun ihmiset huomaavat muutoksen sinussa, he haluavat tietää miten se on tapahtunut ja miten he voisivat tehdä sen. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 7

9 Yksinkertaistaminen Minimalismi on yksinkertaistamista. Minimalismi on ymmärrys, että meidän ei tarvitse haluta koko ajan lisää tai enemmän. Meillä on jo kaikki. Meidän ei tarvitse kuluttaa tai omistaa paljoa ollaksemme onnellisia. Me voimme päättää lopettaa. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 8

10 Aloita ymmärtämällä Sinulla on jo kaikkea. Meillä on tarpeeksi. Miksi haluamme lisää tavaroita? Ostamme tavaroita, koska emme ole tyytyväisiä nykyiseen jollain tavalla. Luulemme, että ostamalla lisää tulemme tyytyväisiksi. Haluamme tehdä elämästämme paremman ja rutiinista poikkeavan, jännittävämmän. Emme ymmärrä, että ostamalla emme voi tehdä sitä. Haluamme enemmän ja se on addiktio. Tai ainakin siitä tulee addiktio hyvin nopeasti. Omistamme paljon, joten haluamme lisää. Syntyy kierre joka ei lopu helposti. On aika oppia, mikä on tarpeeksi. On aika oppia olemaan tyytyväinen siihen. Jos emme opi olemaan tyytyväisiä siihen, mitä meillä on, haluamme aina lisää. Silloin mikään strategia luopumiseen ei auta. Tässä on 2 yksinkertaista askelta tyytyväisyyteen: 1. Sinulla on kaikki mitä tarvitset. Katso ympärillesi. Ymmärrät varmasti, että selviät oikein hyvin kaikella mitä sinulla on jo. Mieti, mitä sinä oikeasti tarvitset. Vettä, ruokaa, katon pään päälle, ystäviä, perheen ja jonkin verran vaatteita. Jos emme tietäisi, että on mahdollista saada lisää, olisimme tyytyväisempiä siihen mitä meillä on. Oikeasti tarvitsemme hyvin vähän ja siksi meidän täytyy oppia tunnistamaan mikä on tarpeeksi. Kun tiedämme, että meillä on tarpeeksi emme halua enää lisää. 2. Tee asioita. Muistele elämäsi hienoimpia hetkiä. Kuinka moni niistä liittyy tavaroiden hankkimiseen? Ostamisen ja omistamisen sijaan, voimme tehdä asioita jotka tekevät meidät onnelliseksi. Vietä aikaa perheesi kanssa. Vietä aikaa ystäviesi kanssa. Käy kävelyllä. Laita hyvää ruokaa. Käy kahvilla. Tutustu uusiin ihmisiin. Luo jotain hienoa. Tee jotain inspiroivaa ja kerro siitä muille. Keskittymällä asioihin, jotka tekevät meidät onnellisiksi, emme tarvitse enempää. Voimme olla tyytyväisiä siihen mitä meillä on. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 9

11 Mitä oikeasti tarvitset Kuvittele tämä tilanne: Sinun käsketään poistua kodistasi ja pakata tavaroita viikoksi. Mitä ottaisit mukaan? Oletko koskaan miettinyt asiaa? Lopeta lukeminen hetkeksi ja mieti. Tässä on minun tavarani: Reppu: lompakko ja passi, 5 sukat, 5 alushousut, 3 t-paitaa, 1 lämmin paita ja yhdet housut. Puhelin ja laturi. Tee oma listasi niin tiedät mitkä ovat välttämättömimmät henkilökohtaiset tavarasi. Tiedän, että saatat tarvita muutakin. Jotain työn tekoon. Muutetaan tilannetta. Mitkä ovat tärkeimmät työvälineesi. Mitä pakkaisit mukaan? Valitse se minimimäärä, millä voisit suorittaa työsi hyvin. Jos teet nämä kaksi listaa, tiedät mikä on hyvin olennaista sinulle. Luultavasti juuri se pienin määrä tavaroita millä selviäisit. Tiedät mitkä tavarat sinun kannattaa säilyttää ja mistä voit luopua. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 10

12 Kuluttamisen lopettaminen Kuluttamisen lopettaminen on tärkeä osa minimalismia. Vaikka kuinka luopuisimme turhasta, emme koskaan saa yksinkertaisuudesta kiinni, jos hankimme koko ajan lisää tavaroita. Tarkoitus ei ole kuitenkaan lopettaa ostamista, mutta vältää turhaa ostamista. Tavarat eivät tuo onnea, vaikka kuinka toivoisimme. Emme oikeasti tarvitse suurinta osaa asioista, mitä ostamme. Oikeasti haluamme sen tunteen, jonka saamme ostoksia tehdessämme. Yksinkertainen strategia kuluttamisen lopettamiseen: 30 - päivän lista 1. Ota pala paperia tai pieni vihko ja kynä. Laita ne laukkuusi tai taskuusi, jonnekin missä ne ovat aina mukana. 2.Aina kun olet ostamassa jotakin, kirjoita se ylös paperille. 3.Odota 30 päivää ja käy lista läpi. Luultavasti et enää silloin halua tai tarvitse listalla olevia tavaroita. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 11

13 Mitä voit tehdä turhille tavaroille 3 tapaa päästä turhista tavaroista eroon: 1. Lahjoittaminen. Ensimmäinen vaihtoehto on antaa ystäville ja sukulaisille lahjana. Toinen vaihtoehto on viedä kierrätyskeskukseen tai pyytää kierrätyskeskusta noutamaan tavaroita suoraan kotoasi. Lähimmän kierrätyskeskuksen löydät osoitteesta kierrätyskeskus.com. Kolmas vaihtoehto on viedä UFF:n keräyslaatikoihin tai vaikka kirkon keräyksiin. Neljäs vaihtoehto on lahjoittaa netissä: lahjoitetaan.fi ja netcycler.fi. 2.Myyminen. Helpointa on myydä tavaroita netissä. Parhaimmat vaihtoehdot ovat huuto.net ja tori.fi. Molemmissa tilin tekeminen on ilmaista ja tavaroiden myyntiin laittaminen helppoa. Tarvitset käytännössä vain sähköpostiosoitteen. Tässä vaiheessa mielessäsi voi käydä, että miksi pitäisi laittaa turha tavara kiertoon. Eikö se ole vain turhuuden levittämistä? Periaatteessa kyllä, mutta todennäköisesti tuleva omistaja ostasi tavaran joka tapauksessa, miksei sitten käytettynä. Kolmas vaihtoehto myymiseen on perinteinen kirpputori. Kokeilin sitäkin ja se on toimiva vaihtoehto pienilla ja halvemmille tavaroille. 3.Pois heittäminen. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 12

14 Poista turhia kuluja: Kuinka säästät etelänmatkan vuodessa Suurimmalla osalla meistä on pieniä turhia kuluja, joista emme ole luopuneet koska ne tuntuvat niin pieniltä. Usein nämä kulut ovat jotain 1-20 euron väliltä kuukaudessa. Minulla oli useita sellaisia, esimerkiksi lehtiä joita en oikeasti lukenut. Aloin tekemään pientä yhteenlaskua kaikista näistä kuluista ja huomasin, että vuodessa niistä tulee merkittävä summa. Summa oli useita satoja euroja. Pelkästään niistä luopumalla pystyn säästämään ison summan rahaa, jonka voin käyttää johonkin mitä todella haluan. Turhien kulujen poistamisessa ei ole kyse vain säästöstä. Luovut vaivasta ja syyllisyyden tunteesta, kun lehdet jäävät lukematta ja joudut kantamaan ne kierrätykseen. 3 askelta turhista kuluista luopumiseen 1. Tarkasta viimeisen kahden kuukauden tiliotteesi ja katso onko sinulle turhia kuluja. 2. Kerää lista kaikista turhista asioista. 3. Varaa itsellesi tunti aikaa. Hoida irtisanomiset ja sopimusten lopettamiset. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 13

15 Minimalistinen koti Minimalistinen koti on iso osa minimalistista elämää. Tarkoituksena rakentaa kodikas ja mukava koti, mutta silti yksinkertainen ilman turhaa. Minimalistisen kodin hyödyt 1. Rauhallisempi ja vähemmän stressaava. 2. Helpompi siivota. 3. Houkuttelevampi. Miltä minimalistinen koti näyttää? Yhtä oikeaa vastausta ei ole. Sinun kotisi näyttää varmasti hyvin erilaiselta kuin muiden. Tarkoituksena ei ole luoda samanlaista tilaa. Minimalismi on jokaiselle henkilökohtaista. Tässä on kuitenkin yleisiä piirteitä, joiden pohjalta voit hahmottaa tilannetta: - Laadukkaita tavaroita suuren määrän sijaan. - Tyhjät ja selkeät pöydät ja tasot. Tasoilla on muutamia kodikkuutta tuovia esineitä. Pöydillä ei ole ylimääräisiä kodinkoneita, huonekasveja, paperipinoja tai lehtikasoja. - Vähän huonekaluja. Vain olennaisimmat huonekalut joka huoneessa. Vähentämällä tavaroiden määrää, tarvitaan vähemmän huonekaluja. - Vähän sisustusesineitä seinillä ja pöydillä. Jatkuva lisääminen tekee tilasta tukkoisan, mutta täysin tyhjäkään ei ole hyvä ratkaisu. Valitaan esille ne tavarat, jotka ovat itselle merkityksellisiä ja halutaan muiden huomaavan. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 14

16 Minimalistinen Keittiö Minimalistinen keittiö noudattaa minimalistisen kodin periaatteita. Määrittele mihin käytät keittiötä ja mitä oikeasti tarvitset. Valitse laatu määrän sijaan. Säilytä vain sen verran ruokailuvälineitä, astioita, kattiloita ja pannuja kuin on tarvetta. Valitse hyvä leikkuulauta ja pari loistavaa veistä. Yksinkertaista. Vähennä turhien laitteiden määrää. Valitse mieluummin useamman asian tekevä laite kuin jokaiseen työvaiheeseen oma laite, jos et tarvitse laitteita päivittäin. Jos toimit vieressä olevien vinkkien mukaan, voit luopua säilykkeistä ja muista elintarvikkeista, jotka vievät tilaa keittiössäsi. Viimeiseksi, opettele nauttimaan ruuanlaitosta. Aloita yksinkertaisesta ja kehitä itseäsi. Ruuan laittaminen on yksin rentouttavimmista asioista mitä on. En ala antamaan ruokavaliovinkkejä, mutta annan muutaman laatu vinkin. 1. Osta tuoretta. Valitse raaka-aineita, jotka ovat mielellään vielä elossa kun ostat ne. 2. Osta laatua. Osta mahdollisimman puhtaita ja käsittelemättöämiä raaka-aineita. 3. Valmista yksinkertaisesti. Jos haluat luopua vähemmän terveellisistä ruuista tai herkuista, toimi näin: 1. Lisää ruokavalioosi muita, terveellisempiä, herkkuja. 2. Korvaa huonoimpia laadukkaammilla vaihtoehdoilla. Jos toimit näiden periaatteiden mukaan, huonommat vaihtoehdot poistuvat ruokavaliostasi automaattisesti. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 15

17 Meillä on huomattava määrä vaatteita, joita emme käytä koskaan tai vain aivan hätätapauksessa. 80 prosenttiä vaatteistamme on sellaisia, joita emme käytä. Mieti tilannetta, kun puet aamulla päällesi. Totta kai valitsemme mieluiten lempivaatteemme, joista muodostuu noin 20 prosenttia vaatekaappimme sisällöstä. Loppuja säästellään pahan päivän varalla tai johonkin tiettyyn, hyvin epätodennäköiseen, tilanteeseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaatteitakin saa lisää, jos todella tulee sellainen tilanne, että jotain tiettyä on pakko saada päälle. Kuinka luovut 80 % vaatekaappisi sisällöstä: 1. Luovu niistä, joita olet säästellyt, mutta et ole käyttänyt viimeiseen 3-6 kuukauteen. 2.Varaa oma hylly niille vaatteille, joita oikeasti käytät. Pikku hiljaa huomaat, mitkä vaatteet jäävät hyllyn ulkopuolle ja tiedät mitä et enää tarvitse. Uskon, että voit jo kuukauden päästä käydä kärräämässä suurimman osan vaatteistasi pois. Minimalistinen Vaatekaappi ja yksinkertainen strategia 80% vaatteista luopumiseen 3. Määrän sijaan panosta laatuun. Osta laadukkaampia vaatteita niin et tarvitse määrällisesti niin paljoa. Hanki vaatteita, jotka kestävät enemmän kuin kaksi käyttökertaa tai pesua. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 16

18 7 askelta paperittomaan elämään Tavoitteena on luopua mahdollisimman paljon turhasta paperista jota saamme. Toimi oman mukavuusalueesi sisällä. Henkilökohtaisesti olen pyrkinyt luopumaan kaikesta mahdollisesta paperista, mikä on vain mahdollista, lukuunottamatta vessapaperia. 7 yksinkertaista askelta paperittomaan elämään: 1. Ei-mainoksia ja ilmaisjakeluita - kielto oveen. 2. Kirjaudu Netposti - palveluun. 3. Siirry e-laskuihin. 4. Siirry sähköisiin vakuutuspalveluihin. 5. Lopeta lehtien tilaaminen. 6. Lopeta turhien lehtien ja kanta-asiakaslehtien tilaaminen. 7. Tee markkinointikiellot. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 17

19 Digitalisointi: Paperista sähköiseen säilytykseen Digitalisointi on paperittoman elämän toinen puoli. Kun olemme opetelleet luopumaan sisään tulevasta paperista, on aika hyökätä meillä jo olevan paperin kimppuun. Tämä vaihe vaatii työtä, koska olemme niin tottuneita säilyttämään kaiken paperimuodossa. Mutta kysy itseltäsi onko todella tarpeellista säilyttää kaikkea niin? 4 askelta digitaaliseen elämään: 1. Säilytä dokumentteja sähköisesti. Voit tallentaa tiedostot suoraan kovalevylle tai hankki ulkoisen kovalevyn, jos tila loppuu kesken tai haluat varmuuskopiot. Itse suosin tiedostojen tallentamista verkkoon, jolloin tiedostot ovat aina käytettävissä missä kuljenkin. Dropbox ja Google Drive ovat parhaat ja ilmaiset vaihtoehdot. 2. Skannaa sähköiseen muotoon: Dokumentit ja valokuvat. 3. Siirrä DVD:t ja CD:t kovalevylle. 4. Heitä turhat pois. Selvitä, mitkä ovat valmiiksi saatavissa sähköisessä muodossa. Useimmat yrityksen säilyttävät sopimuksia ja laskuja sähköisesti. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 18

20 Kuinka luovut kirjoista (ja silti jatkat lukemista) Kirjat tuntuvat olevan viimeisiä asioita, joista haluaisia luopua. Niitä on helppo säästää, vaikka ei olisikaan aikomusta lukea niitä. Miksi? Uskottelemme itsellemme, että luemme kirjan joku päivä. Mutta oikeasti haluamme, että ne ovat osa meitä. Annamme niiden olla osa identiteettiämme, joten tottakai niistä on vaikea luopua. Meidän täytyy ymmärtää, että me määrittelemme ketä olemme ja kirjojen arvo ei tule omistamisesta vaan lukemisesta. Voimme jatkaa lukemisesta, vaikka emme säilyttäisikään kirjakasoja. Voimme antaa hyvän kiertää ja laittaa kirjat jakoon. Kokeile seuraavaa strategiaa: Jos et aio lukea kirjaa seuraavan 3 kuukauden aikana, luovu siitä. Mitä teen kaikille kirjoilleni? Myy tai lahjoita eteenpäin. 3 vaihtoehtoa kirjojen korvaamiseksi: 1. Lainaa kirjastosta. 2. E-kirjat. Hanki tabletti tai lue kirjoja suoraan koneelta, joka tapauksessa saat pieneen tilaan suuren määrän lukemista. 3. Lainaa ystäviltä. 4. Organisoi kirjapiiri. Jokainen ostaa kirjan tai kaksi, joita voi vaihdella vuorotellen. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 19

21 Työpisteen tarkoitus on saada sinut saamaan asioita aikaan. Minimalisti haluaa tehdä asiat mahdollisimman hyvin käyttäen mahdollisimman vähän aikaa. Silloin kaikki ylimääräinen ja turha on tiellä ja häiritsee. Se mitä teet työksesi vaikuttaa paljon millainen työpisteesi tulisi olla, mutta käydään pari ajatusmallia läpi. Selviät vähemmällä kuin uskotkaan. Oletko koskaan miettinyt mitä tarvikkeita oikeasti tarvitset työsi tekoon? Usein emme tiedä kuinka vähällä selviämme. Olemme tottuneet tiettyyn tapaan ja uskomme sen olevan tehokkain. Jos siirryt mahdollimman paperittomaan ja digitaaliseen elämään, pääset erittäin helpolla. Viimeinen työspiste, mikä minulla oli, sisälsi: työpöydän, kannettavan tietokoneen, kynätelineen ja kolmitasoisen paperitelineen. Nyt tarvitsen vain kannettavan tietokoneen. Minimalistinen työhuone 4 askelta minimalistiseen työhuoneeseen: 1. Tyhjennä pöydät, seinät ja lattia. 2. Poista tarpeettomat tavarat ja työkalut. 3. Luovu paperista kokonaan tai mahdollisimman paljon. 4. Yksinkertaista. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 20

22 Minimalistinen tietokone on apuväline, jonka avulla on tarkoitus saada asioita aikaan mahdollisimman pienellä vaivalla. Minimalistinen tietokoneen kolme periaatetta: 1. Mahdollisimman selkeä Minimalistinen Tietokone 2. Ei turhaa 3. Yksinkertainen 3 Askelta minimalistisen tietokoneen luomiseen: 1. Tarkoitus. Selvitä itsellesi mihin oikeasti tietokonetta tarvitset. 2. Yksinkertaista. Hanki mahdollisimman selkeät ja yksinkertaiset ohjelmat suorittamaan tehtäviä, joita sinun tarvitsee tehdä. 3. Poista kaikki turha. Poista turhat ohjelmat, toiminnot, paneelit ja kuvakkeet. Kaikki mikä on tielläsi ja voi häiritä keskittymistäsi. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 21

23 Meillä kaikilla on tärkeitä asioita, tavaroita. Asioita, joilla on tunnearvoa. Asioita, joille olemme antaneet jotain normaalia suurempaa arvoa elämässämme. Ehkä olet saanut sen lahjaksi tai perinnöksi. Se muistuttaa sinua vanhasta ystävyydestä tai parisuhteesta. Asiaan on liitetty paljon muistoja. Asia täyttää tarpeemme monella eri tasolla tai ainakin niin luulemme. Tuollaisista tavaroista luopuminen on vaikeaa. Mutta se on jokaisella edessä joskus. Luopuminen voi tapahtua vahingossa. Saatat rikkoa tai hävittää esineen. Ehkä haluat luopua mutta osaa tai uskalla. Lahjoista on vaikea luopua, koska sidomme niihin tunteita ja muistoja. Mutta tavarat eivät määrittele meitä. Omistamme tavaroita, mutta emme ole mitä omistamme. Muistot ovat sisällämme, eivät tavaroissa kiinni. 4 askelta lahjoista luopumiseen: 1. Muistele tilannetta tai henkilöä mihin esine liittyy ja totea muiston olevan sinun sisälläsi. 2. Päästä irti ja tunne helpostus tehdystä päätöksestä. 3. Valitse paras tapa luopua tavarasta. Esineestä voi olla iloa ja hyötyä muille. Kuinka luovut tärkeistä asioista: Lahjat ja muistot 4. Jos koet tarpeelliseksi, ota valokuva muistoksi. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 22

24 Jos luet tätä kahvilassa, voit kurkata taskuihisi, laukkuusi ja lompakkoosi. Nämä eivät ehkä tunnu tärkeimmiltä asioilta minimalisoida, mutta ehkä haluat kuitenkin. Kuinka luovut turhasta, mitä kannat mukanasi Ihmiset kantavat mitä oudoimpia asioita mukanaan. Suurinta osaa asioista ei edes muisteta, että ne ovat olemassa. Etukortit jäävät käyttämättä vaikka tilaisuus olisi. Miksi siis säästää niitä? Jos vastauksesi on, että joku päivä saatan tarvita. On aika luopua niistä. 3 askelta turhien tavaroiden eliminoimiseen: 1. Kurkista kaikkien laukkujen, lompakoiden ja takkien taskuihin, joita yleensä kannat mukanasi. 2. Poista kaikki tavarat, joita et ole käyttänyt viimeisen kuukauden aikana. 3. Heitä turhat pois. Sulje tarpeettomat bonustilit, pankkitilit yms. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 23

25 Minimalistinen matkustaminen Minimalistinen matkustaminen tarkoittaa matkustamista vain olennaisten tavaroiden kanssa. Olennainen on tietysti henkilökohtaista ja matkan määrän päästä sekä kestosta riippuvainen. Omat tavarani mahtuvat yhteen selkäreppuun, mikä menee helposti käsimatkatavaroina, ja sisältää seuraavaa: Mukavat kengät, parit pitkät housut, pari paksumpaa paitaa sekä kevyt takki, pari t-paitaa ja kauluspaitaa, useammat parit sukkia ja alusvaatteita, passi ja lompakko, Macbook Pro, muistivihko, kynä, iphone, hygienia välineet, lenkkeilyvälineet: housut, t-paita ja kengät. Minimalistinen matkustaminen on lähes stressitöntä, vaikka totta puhuttuna pieni stressi ja jännitys on hyvästä. Matkustamisen tulisi olla jännitävää. Turhaa stressiä voidaan välttää eliminoimalla yleisiä, pieniä, huolen aiheita, kuten tavaroiden katoamista, hajoamista tai yllättävää sairastumista. 4 askelta minimalistiseen matkustamiseen: 1. Pakkaa kevyesti. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän kannettavaa ja huolehdittavaa. 2. Varaa hieman enemmän rahaa. Useimmat stressiä aiheuttavat pienet asiat maksavat 1-10 euroa. Varaa hieman enemmän rahaa matkaan, ole valmis käyttämään se ja unohda harmittelu pienistä hankinnoista sekä puutteista. 3. Ota vakuutus. Vakuutus huolehtii isommista asioista. 4. Kokeile ja opi. Parin ensimmäisen kerran jälkeen matkustamisesta paljon helpompaa. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 24

26 TYÖKALUJA Tiedostojen säilytys: Dropbox ja Google Drive - Molemmat ovat ilmaisia palveluita joiden avulla voit säilyttää tiedostojasi verkossa. Muistiinpanot: Notational Velocity - Muistiinpanot ja kirjoitukset tallentuvat yksinkertaisina tekstitiedostoina Dropboxiin automaattisesti ja ovat käytettävissä missä tahansa. Lukeminen: Kindle - Kattavat valikoimat sähköisiä kirjoja ja paras tapa kuljettaa mukana suurempia määriä kirjoja. Matkustaminen: AirBnB Voit vuokrata oikean asunnon hotellihuoneen sijaan, missä tahansa maailmalla. Lennot: Skyscanner - Etsi halvimmat lennot. Postipalvelut: NetPosti - Postin ilmainen palvelu jonka avulla voit vastaanottaa postia sähköisesti. Puhelut: Skype - Ilmainen ohjelma jonka avulla voit soittaa muille skypeä käyttäville netin välityksellä. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 25

27 Kirjoittaja Moi, olen Joona Luostarinen. Olen minimalisti ja yrittäjä. Kirjoitan minimalismista blogiini: minimalismi.fi. Luovuin suuresta osasta tavaroitani viimeisen kahden vuoden aikana ja nyt matkustan reppuni kanssa ympäriinsä. Asun tällä hetkellä Budapestissa. OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 26

28 MITÄ SEURAAVAKSI 1. Aloita Nyt tiedät miten voit luopua turhista tavaroistasi. Aloita ohjeiden mukaan ja kerää vauhtia. Sinulla on työkalut tavaroista luopumiseen, mutta muista: niistä on hyötyä vain jos käytät niitä. 2. Auta levittämään Toivon, että jaat tämän oppaan. Voit lähettää sen sähköpostilla ystävillesi, työkavereillesi tai puolisollesi. 3. Anna palautetta Lähetä sähköpostia laita viestiä Twitterissä, tai jätä kommentti Facebookissa, OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 27

29 Paljon hyödyllistä lisätietoa minimalismista: OPAS MINIMALISMIIN MINIMALISMI.FI SIVU 28

Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta.

Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Työhuone Työpaperit Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Karsi pois sellainen materiaali: jossa on tietoa, joka löytyy

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Helpota arkeasi OPn digitaalisilla palveluilla OPn digitaalisten palvelujen eroavaisuudet Henkilöasiakkaiden mobiilipalvelut OP-mobiili Miten saan

Helpota arkeasi OPn digitaalisilla palveluilla OPn digitaalisten palvelujen eroavaisuudet Henkilöasiakkaiden mobiilipalvelut OP-mobiili Miten saan Helpota arkeasi n digitaalisilla palveluilla n digitaalisten palvelujen eroavaisuudet Henkilöasiakkaiden mobiilipalvelut -mobiili Miten saan -mobiilin käyttöön? Turvallinen asiointi Op.fi on uudistunut!

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Sinulla voi olla puhelimessasi, tabletissasi tai kotikoneellasi muitakin Google-tunnuksia, mutta käytä koulutöihisi koulun Google-tunnusta.

Sinulla voi olla puhelimessasi, tabletissasi tai kotikoneellasi muitakin Google-tunnuksia, mutta käytä koulutöihisi koulun Google-tunnusta. Google classroom ohje digikasvioita varten Älä stressaa. Kerää tai kuvaa kasvit ohjeen mukaan niiden kukkimisaikaan kesällä rennosti, koska elokuussa ne eivät enää kaikki kuki. Kaiken muun voimme tehdä

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa aikaa 2-4

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Yrityskaupan muistilista

Yrityskaupan muistilista Yrityskaupan muistilista Aloita ajoissa * Yleisemmin yrityksen myyntiprosessi kestää noin 10 kuukautta, mutta hyvin usein se venyy yli vuoden mittaiseksi. Valitettavasti kaikkein yleisintä on, että yrityskauppa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Vertaiskauppa verkossa

Vertaiskauppa verkossa Vertaiskauppa verkossa - Marginaali-ilmiöstä ilmiöksi Koko selvitys on Kaupan liiton jäsenten saatavilla Kauppa.fi:n jäsensivuilla Tutkimukset-osiossa. Sisällys Tausta ja käytetyt määritelmät Vertaiskauppa

Lisätiedot

PENNO Selvitä rahatilanteesi

PENNO Selvitä rahatilanteesi PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan

Lisätiedot

Muistitko soittaa asiakkaallesi?

Muistitko soittaa asiakkaallesi? webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi ensimmäinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan Olotilakysely Käyttämäsi Parkinson-lääkkeet: Muut lääkkeet, joita otat säännöllisesti mg kertaa viikossa 1. Mieliala Oletko alakuloinen? Onko sinulla masennusta? Itkettääkö sinua ilman syytä? Ahdistaako

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa

Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Kuluttajatrendit tutkimustiedon valossa Mainostajat ja Kuluttajakäyttäytyminen 7.5.2013 WWW.KALEVA.FI Sisällys 1. Kohti kuluttajaymmärrystä 2. Kuluttaminen 3. Mediakäyttö WWW.KALEVA.FI Kohti kuluttajaymmärrystä

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus REalitycheck 7 huonoa syytä ja kolme 3 hyvää syytä olla lähtemättä asiakkaakseni. 7 huonoa syytä 1. ei ole varaa Eikä muuten tule välttämättä koskaan olemaankaan.

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

PAPU-SAMMAKON PASSI. Nimi: Papu Syntymäaika: Ilmeet, eleet, kuvat, viittomat, blisskieli

PAPU-SAMMAKON PASSI. Nimi: Papu Syntymäaika: Ilmeet, eleet, kuvat, viittomat, blisskieli PAPU-SAMMAKON PASSI Nimi: Papu Syntymäaika: 1.5.2006 Äidinkieli: Ilmeet, eleet, kuvat, viittomat, blisskieli Kotiosoite: Papunet verkkopalveluyksikkö Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 A, 3. krs. 00700 HELSINKI

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita.

Jotta voit käyttää Facebookia täytyy sinun ensiksi luoda sinne käyttäjätili. Käyttäjätilin luominen onnistuu noudattamalla seuraavia ohjeita. Facebook-pikaopas Mikä Facebook on? Facebook on internetissä toimiva sosiaalinen palvelu, jonka avulla sen käyttäjät voivat olla yhteydessä ystäviinsä ja sukulaisiinsa, jakaa kuvia ja videoita sekä liittyä

Lisätiedot

Vaihdoitko puhelinta? Yhteystietojen siirto Lumian, iphonen ja Androidin välillä käy näin

Vaihdoitko puhelinta? Yhteystietojen siirto Lumian, iphonen ja Androidin välillä käy näin Vaihdoitko puhelinta? Yhteystietojen siirto Lumian, iphonen ja Androidin välillä käy näin Tekniikka 11.10.2015 10:45 Olavi Koistinen, Helsingin Sanomat Yhteystietojen siirto Androidista iphoneen kuin Gmail-käyttäjätunnus.

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille

PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille PDF-tiedostojen optimointi hakukoneille PDF-tiedostojen optimointi herättää ristiriitaisia tunteita. Jotkut väittävät, että PDF:illä ei ole mitään arvoa hakukoneoptimointimielessä, toiset taas puhuvat

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan

mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa päivässä mg kertaa viikossa Ei koskaan Olotilakysely Käyttämäsi Parkinson-lääkkeet: Muut lääkkeet, joita otat säännöllisesti mg kertaa viikossa 1. Mieliala Oletko alakuloinen? Onko sinulla masennusta? Itkettääkö sinua ilman syytä? Ahdistaako

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin

Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Vakuuta vastapuoli Vinkkejä oman työn esittelemiseen ja markkinointiin Heljä Franssila Kulttuuriyrittäjyysluento: Kuvataiteilijat ja tuottajat kohtaavat. 27.10.2014 Frame vahvistaa suomalaisen nykytaiteen

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Kotitehtävä 2 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Perhehoidossa tarvitaan yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kukaan ei

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010

Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Kokonaiskuva hallussa? Kaikki säästöt saavutettu? Valmistaudu toisinajattelemaan yrityksesi ratkaisut. Taru Keronen, Area.fi 3.6.2010 Näinkö teet säästöä matkustamisessa? Surfaamalla netissä löytyy parhaat

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen

Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti

Lisätiedot

Sähköposti ja uutisryhmät 4.5.2005

Sähköposti ja uutisryhmät 4.5.2005 Outlook Express Käyttöliittymä Outlook Express on windows käyttöön tarkoitettu sähköpostin ja uutisryhmien luku- ja kirjoitussovellus. Se käynnistyy joko omasta kuvakkeestaan työpöydältä tai Internet Explorer

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot