Helsingin matkailu vuonna 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin matkailu vuonna 2013"

Transkriptio

1 Helsingin matkailu vuonna 2013

2 Helsingin MATKAILUVUOSI 2013 Usean kasvuvuoden jälkeen yöpymisten määrä Helsingin majoitusliikkeissä jäi vuonna 2013 alle edellisten ennätysten noin 3,3 miljoonaan. Määrä oli kolme prosenttia pienempi kuin edellisvuonna, mikä johtui pääosin kansainvälisen liikematkustuksen vähenemisestä taantuman myötä. Liikematkailun vähentymisen vuoksi vapaa-ajan yöpymisten osuus nousi ennätyskorkeaksi, miltei 55 prosenttiin. Uusia ennätyksiä syntyi lento- ja laivaliikenteessä. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä nousi 15,3 miljoonaan matkustajaan, Helsingin satamien matkustajaliikenne 11,6 miljoonaan matkustajaan ja kansainvälisten risteilymatkustajien määrä :een. Lisäksi Helsingin kongressivuosi oli ennätyksellinen. Kaupungissa järjestettiin kansainvälisiä kongresseja 288, mikä oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Kongressit toivat kaupunkiin yli kokousvierasta. Kansainvälisistä matkailijoista japanilaisten vierailijoiden määrä kasvoi yli 20 prosenttia ja kiinalaisten miltei 11 prosenttia. Ylivoimaisesti suurimpana kansainvälisenä matkailijaryhmänä säilyivät venäläiset, joiden yöpymismäärä kuitenkin väheni 1,7 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat järjestyksessä saksalaiset, britit, ruotsalaiset ja amerikkalaiset. Helsingin matkailun kesäsesongin kohokohta oli The Tall Ships Races Helsinki heinäkuuta. Merellinen purjehdustapahtuma keräsi noin kävijää ja oli koko maan suurin yleisötapahtuma vuonna Helsingin kiinnostavuus vapaa-ajan matkakohteena pysyi hyvällä tasolla ja kaupunki tuli jälleen noteeratuksi useiden merkittävien kansainvälisten medioiden top-kohdelistoissa. Maailman suurimpiin matkailun verkkopalveluihin kuuluvan TripAdvisorin käyttäjät valitsivat loppuvuodesta Helsingin viidennelle sijalle kiinnostavuuttaan kasvattavien eurooppalaisten matkakohteiden listauksessa. Lyhyesti Helsinki 3,3 miljoona yöpymistä majoitusliikkeissä 47 % yöpymisistä kotimaasta 53 % yöpymisistä ulkomailta tärkeimmät markkina-alueet: Venäjä, Saksa, Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Japani seuraavina Kiina, Ranska, Norja, Italia, Alankomaat, Viro, Sveitsi ja Espanja 54 % vapaa-ajan matkalla, 44 % työmatkalla, 2 % muussa tarkoituksessa viipymä keskimäärin 1,68 yötä, ulkomaalaiset 1,88 yötä, suomalaiset 1,49 yötä huonekäyttöaste 67,5 % 53 hotellia, joissa huonetta ja vuodetta kaikissa majoitusliikkeissä yhteensä vuodetta 15,3 miljoonaa lentomatkustajaa Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta 11,6 miljoonaa laivamatkustajaa Helsingin satamien kautta kansainvälistä risteilyvierasta, 283 aluskäyntiä kongressivierasta 288 kansainvälisessä kongressissa

3 Lähes 3,3 miljoonaa yöpymistä Helsingin majoitusliikkeiden yöpymismäärä, , pieneni edellisvuodesta 3,0 %. Ulkomailta tulleiden yöpymismäärä oli 4,4 % ja kotimaasta saapuneiden 1,5 % pienempi kuin vuonna Ulkomailta yöpymisiä kertyi 1,74 miljoonaa ja kotimaasta 1,52 miljoonaa. Luvut olivat kolmanneksi korkeimmat vuosien 2012 ja 2011 jälkeen. Yöpymiset kääntyivät loppuvuodesta eli marras-joulukuussa nousuun. Kotimaasta yöpymiset lisääntyivät myös kesäheinäkuussa. Marraskuussa kotimaan kasvu oli kuitenkin merkittävintä. Ulkomailta tilastoitiin nousua helmikuussa, toukokuussa ja marraskuussa määrällisen kasvun ollessa suurinta toukokuussa. Yöpymiset vähenivät määrällisesti eniten syys-lokakuussa. Suurin kasvu kokonaisyöpymisissä kirjattiin marraskuussa. Helsingin osuus koko maan yöpymisistä oli 16,6 % eli hieman alempi kuin vuotta aikaisemmin. Koko pääkaupunkiseudun vastaava osuus oli 22,5 % ja Uudenmaan 25,9 %. Suurin osa yöpymisistä ulkomailta Kaikista Helsingin yöpymisistä 53,4 % tuli ulkomailta, mikä on hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Elo- ja heinäkuu olivat ulkomailta suuntautuvan matkailun vilkkaimmat kuukaudet. Elokuussa yli 60 % kaikista yöpymisistä tuli ulkomailta. Kotimaasta tuli 46,6 % yöpymisistä heinäkuun ollessa selvästi vilkkaimman kuukauden. Kotimaisten yöpymisten osuus oli suurin eli yli 55 % marraskuussa. Helsingin osuus koko maan kotimaisista yöpymisistä oli 10,6 % täsmälleen sama kuin vuotta aikaisemmin. Sen sijaan ulkomaalaisyöpymisten osuus, 29,7 %, pieneni vuodesta Se oli tuolloin 31,4 %. Venäläiset selvästi suurin ulkomaalaisryhmä Venäjältä tulleet olivat edelleen selvästi suurin ulkomaalaisryhmä yöpymisten kuitenkin vähentyessä edellisvuodesta vajaat 2 %. Seuraaviksi suurimmat lähtömaat olivat järjestyksessä Saksa, Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Japani. Seuraavina listalla olivat Kiina, Ranska, Norja, Italia, Alankomaat, Viro, Sveitsi ja Espanja. Ulkomailta tulleiden yöpymismäärä pieneni edellisvuodesta lähes yöpymisellä. Selvintä kasvua kirjattiin Japanista ja Kiinasta. Yöpymiset lisääntyivät myös mm. Iso-Britanniasta, Etelä-Koreasta, Australiasta, Latviasta ja Turkista. Merkittävistä markkina-alueista jäivät Venäjän lisäksi miinukselle Saksa, Ruotsi, Yhdysvallat, Italia, Norja, Alankomaat, Ranska ja Espanja. Kuukausittaiset yöpymiset Helsingissä Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Helsingin matkailu vuonna

4 Kuukausittaiset yöpymiset Helsingissä Muutos-% Yhteensä Kotimaa Ulkomaat Yhteensä Kotimaa Ulkomaat Yhteensä Kotimaa Ulkomaat Tammikuu ,3 % -0,3 % -8,8 % Helmikuu ,3 % -11,6 % 1,8 % Maaliskuu ,9 % -7,5 % -2,1 % Huhtikuu ,4 % -1,5 % -10,9 % Toukokuu ,2 % -6,0 % 2,7 % Kesäkuu ,7 % 3,3 % -6,9 % Heinäkuu ,4 % 1,1 % -1,7 % Elokuu ,2 % -1,1 % -4,4 % Syyskuu ,2 % -3,5 % -8,3 % Lokakuu ,1 % -0,4 % -13,8 % Marraskuu ,8 % 4,4 % 3,1 % Joulukuu ,1 % 3,6 % -1,1 % Yhteensä ,0 % -1,5 % -4,4 % Helsingin markkinaosuus korkein kaukomarkkinoilla Helsingin osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä Suomessa oli lähes 30 % eli noin 1,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisvuonna. Osuus on suurin kaukomarkkinoilta kuten esimerkiksi Etelä-Koreasta (65 %), Yhdysvalloista (59 %) ja Australiasta (57 %) tulleiden yöpymisissä. Pienin Helsingin osuus on Venäjän, Ukrainan, Viron ja Ruotsin markkinoilla. Viipymä hieman lyhentynyt Helsingissä yöpyneiden matkailijoiden viipymä oli keskimäärin 1,68 yötä eli hieman lyhyempi kuin vuotta aikaisemmin, jolloin se oli 1,70 yötä. Kotimaasta tulleet viipyivät keskimäärin 1,49 yötä ja ulkomailta tulleet 1,88 yötä. Kummatkin lyhenivät edellisvuodesta yhtä paljon kuin kaikkien matkailijoiden viipymä. Keskimääräistä pidempään Helsingissä viipyivät Islannista, Portugalista ja Kanadasta tulleet ja lyhimmän ajan Ruotsista, Kiinasta ja Tanskasta tulleet. Vapaa-ajan matkailu hiukan laskussa Vapaa-ajan matkailijoiden osuus yöpymisistä oli 53 % eli noin puoli prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna Työmatkalla olleiden osuus, 45 %, pysyi ennallaan ja muussa tarkoituksessa saapuneiden 2 %, hieman kasvaessa. Vapaa-ajan matkailun vähennyksestä suurin osa tuli ulkomailta työmatkailun kasvun pääpainon ollessa kotimaassa. Kasvu tuli kokonaan kotimaasta. Vapaa-ajan yöpymisten kokonaismäärä oli vain vuonna 2011 suurempi. Työajan yöpymisiä kertyi enemmän vuosina 2008 ja Helsingin vuodekapasiteetti kasvoi hieman Helsingin rekisteröity majoituskapasiteetti oli vuonna 2013 keskimäärin vuodetta eli 161 suurempi kuin edellisvuonna. Pääkaupunkiseudun kapasiteetti oli vuodetta ja koko Uudenmaan vuodepaikkaa. Helsingin 53 hotellissa oli vuonna 2013 keskimäärin huonetta ja vuodetta. Helsingin osuus koko maan rekisteröidystä vuodekapasiteetista oli 11,2 %. Ulkomaiset yöpymiset Helsingin päämarkkina-alueilta Venäjä Saksa Ruotsi Iso-Britannia USA Japani 4 Helsingin matkailu vuonna 2013

5 Käyttöaste laskussa, keskihinta ennallaan Helsingin majoitusliikkeiden vuotuinen huonekäyttöaste oli 67,5 % eli lähes kaksi prosenttiyksikköä alempi kuin edellisvuonna. Käyttöaste oli korkein elokuussa: 79,9 %. Koko maassa vuotuinen huonekäyttöaste oli merkittävästi alempi eli 47,7 %. Vuonna 2012 Helsingin huonekäyttöaste oli 69,4 % ja vuonna ,5 %. Yöpymisen keskihinta, 69,20, oli lähes sama kuin edellisvuonna, mutta jäi kuitenkin alemmaksi kuin vuosina Korkeimmillaan keskihinta oli syyskuussa: 80,04. Hotellihuoneen keskihinta oli 105,66. eli jonkin verran alhaisempi kuin vuonna Koko maassa yöpymisen keskihinta oli 49,73 ja hotellihuoneen keskihinta 91,00. Vuonna 2012 yöpymisen keskihinta oli Helsingissä 69,29 hotellihuoneen maksaessa keskimäärin 106,24. Majoitusmyynnin arvo oli Helsingissä vuonna ,85 milj. eli noin 7,4 milj. vuoden takaista pienempi, jolloin se oli 233,27 milj.. Yöpymiset Helsingissä asuinmaittain Helsingin osuus Koko Suomi Koko Suomi I-XII/2012 I-XII/2013 Muutos 12>13 % koko maasta I-XII/2012 I-XII/2013 Muutos 12>13 % Yhteensä ,0 % 16,1 % ,5 % Ulkomaat ,4 % 29,7 % ,1 % Suomi ,5 % 10,6 % ,1 % Iso-Britannia ,7 % 27,3 % ,5 % Saksa ,9 % 29,9 % ,1 % Ruotsi ,8 % 22,5 % ,1 % Venäjä ,2 % 19,2 % ,4 % USA ,8 % 59,0 % ,8 % Japani ,4 % 52,4 % ,4 % Italia ,8 % 38,7 % ,6 % Norja ,8 % 27,2 % ,6 % Alankomaat ,1 % 26,3 % ,8 % Kiina ,8 % 38,4 % ,8 % Espanja ,8 % 40,0 % ,1 % Ranska ,4 % 24,3 % ,7 % Tanska ,1 % 41,0 % ,1 % Sveitsi ,9 % 30,7 % ,1 % Viro ,9 % 22,0 % ,6 % Belgia ,6 % 37,4 % ,7 % Kanada ,7 % 51,2 % ,7 % Itävalta ,5 % 33,0 % ,9 % Puola ,5 % 27,9 % ,3 % Australia ,3 % 56,7 % ,5 % Etelä-Korea ,4 % 64,8 % ,6 % Kreikka ,7 % 47,6 % ,6 % Irlanti ,4 % 41,1 % ,3 % Tšekki ,3 % 29,2 % ,5 % Unkari ,2 % 30,9 % ,2 % Intia ,4 % 47,1 % ,7 % Latvia ,4 % 26,0 % ,1 % Portugali ,1 % 55,2 % ,7 % Liettua ,1 % 26,8 % ,8 % Islanti ,1 % 64,1 % ,9 % Turkki ,2 % 60,6 % ,9 % Israel ,7 % 25,3 % ,4 % Ukraina ,1 % 17,4 % ,0 % Uusi-Seelanti ,6 % 60,1 % ,4 % Taiwan ,1 % 47,0 % ,9 % Muut maat ,4 % 40,6 % ,2 % Helsingin matkailu vuonna

6 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Vapaa-aika Osuus % Ammattiin liittyvät Osuus % Muu matkan tarkoitus Osuus % ,6 % ,7 % ,7 % ,5 % ,4 % ,1 % ,7 % ,9 % ,3 % ,6 % ,1 % ,3 % ,8 % ,3 % ,9 % ,8 % ,8 % ,4 % ,1 % ,7 % ,3 % ,6 % ,4 % ,9 % ,9 % ,7 % ,4 % ,5 % ,8 % ,7 % ,0 % ,9 % ,1 % ,5 % ,5 % ,0 % Yöpymisen keskihinta, huonekäyttöaste ja majoitusmyynnin arvo Keskihinta / henkilö Hotellihuoneen keskihinta Huonekäyttöaste, % Majoitusmyynnin arvo, ,68 98,55 65, ,52 99,55 63, ,27 100,55 65, ,54 101,55 66, ,50 102,55 69, ,21 103,55 70, ,93 104,55 68, ,55 105,55 62, ,54 106,55 67, ,30 107,55 69, ,29 108,55 69, ,20 109,55 67, Helsingin majoituskapasiteetti Liikkeiden määrä Huoneet Vuoteet Hotellit Yhteensä Hotellit Yhteensä Hotellit Yhteensä Helsingin matkailu vuonna 2013

7 Lentoliikenteen matkustajamäärät nousussa Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulki vuonna ,28 miljoonaa matkustajaa, mikä on enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin ja 2,8 % enemmän kuin edellisvuonna. Kansainvälinen liikenne lisääntyi 5,6 % kotimaan liikenteen vähentyessä 9,7 %. Kansainvälisen liikenteen matkustajamäärät vähenivät tammi-helmikuussa, mutta kääntyivät sen jälkeen nousuun. Liikenne lisääntyi sekä määrällisesti että suhteellisesti eniten heinä-elokuussa. Vilkkaimmillaan kansainvälinen liikenne oli heinäkuussa ja hiljaisimmillaan tammikuussa. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaliikenne Kansainvälinen 2013 Kansainvälinen 2012 Kotimaa 2013 Kotimaa Kotimaan liikenteen matkustajamäärät vähenivät kaikkina vuoden kuukausina joulukuuta lukuun ottamatta. Voimakkain miinus tilastoitiin sekä määrällisesti että suhteellisesti tammi-maaliskuussa. Kotimaan liikenteessä oli vilkkainta maaliskuussa ja rauhallisinta heinäkuussa. Helsinki-Vantaan osuus koko maan lentoasemien matkustajaliikenteestä oli runsaat 80 %. 0 Tammikuu Helmikuu Laivaliikenne vilkastui Helsingin satamien kautta kulki lähes 11,6 miljoonaa matkustajaa vuonna Se on kaikkien aikojen ennätys ja 2,1 % enemmän kuin edellisvuonna. Viron liikenne vilkastui 4,1 % ja Venäjän liikenne 0,3 %. Ruotsin liikenne sen sijaan väheni 5,7 % Saksan liikenteen matkustajamäärän pienentyessä 16,4 %. Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Viron liikenteen matkustajamäärä oli 7,86 miljoonaa eli 68 % kaikista matkustajista. Ruotsin liikenteessä kirjattiin 2,36 miljoonaa matkustajaa osuuden ollessa yli 20 %. Venäjän liikenteen matkustajaluku oli noin ja Saksan liikenteen Helsingin satamien osuus kaikkien Suomen satamien kansainvälisestä matkustajaliikenteestä oli 63 %. Marraskuu Joulukuu 0 Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaliikenne Kansainvälinen Kotimaa Yhteensä Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu I-XII Muutos ,6 % -9,7 % 2,8 % Osuus % ,9 % 18,1 % 100,0 % Osuus % ,1 % 15,9 % 100,0 % Helsingin matkailu vuonna

8 Laivaliikenne vilkastui Helsingin satamien kautta kulki lähes 11,6 miljoonaa matkustajaa vuonna Se on kaikkien aikojen ennätys ja 2,1 % enemmän kuin edellisvuonna. Viron liikenne vilkastui 4,1 % ja Venäjän liikenne 0,3 %. Ruotsin liikenne sen sijaan väheni 5,7 % Saksan liikenteen matkustajamäärän pienentyessä 16,4 %. Viron liikenteen matkustajamäärä oli 7,86 miljoonaa eli 68 % kaikista matkustajista. Ruotsin liikenteessä kirjattiin 2,36 miljoonaa matkustajaa osuuden ollessa yli 20 %. Venäjän liikenteen matkustajaluku oli noin ja Saksan liikenteen Helsingin satamien osuus kaikkien Suomen satamien kansainvälisestä matkustajaliikenteestä oli 63 %. Risteilyliikenteen matkustajamäärät lisääntyivät selvästi Helsingin satamissa vieraili kesäkaudella ennätysmäärä eli 283 kansainvälistä risteilyalusta tuoden risteilyvierasta päiväksi Helsinkiin. Alusten määrä nousi edellisvuodesta 7 % matkustajamäärän kasvun ollessa 14 %. Helsinkiin saapui eniten risteilymatkailijoita Saksasta, Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta, joista kaikista kirjattiin myös vahvaa kasvua. Saksalaisten määrä oli noin , amerikkalaisten ja brittien Seuraavaksi suurimmat ryhmät muodostivat espanjalaiset, kanadalaiset, australialaiset, italialaiset, meksikolaiset, ranskalaiset ja brasilialaiset. Helsingin satamien matkustajaliikenne kohde- ja lähtömaan mukaan Ruotsi Viro Saksa Venäjä Yhteensä Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu I-XII Muutos ,7 % 4,1 % -16,4 % 0,3 % 2,1 % Osuus % 22,1 % 20,4 % 66,7 % 68,0 % 1,5 % 1,2 % 3,1 % 3,1 % 100,0 % 100,0 % Kansainvälinen risteilyliikenne Vuosi Aluksia Muutos Matkustajia Muutos % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % 8 Helsingin matkailu vuonna 2013

9 Kansainvälisiä kongresseja ennätysmäärä Helsingissä järjestettiin vuonna 2013 yhteensä 288 kansainvälistä kongressia, joihin osallistui delegaattia. Kongressien määrä lisääntyi 13 % edellisvuodesta. Kongressit olivat kuitenkin aiempaa pienempiä osanottajamäärän pienentyessä edellisvuodesta 23 %. Koko maassa järjestettiin vuonna kansainvälistä kongressia, joiden osanottajamäärä oli Helsingin osuus kongresseista oli ennätyksellisen korkea eli 44 %. Kongressivieraista Helsingin osuus oli yhtä suuri kuin kongresseistakin. Edellisenä vuonna Helsingissä tilastoitiin vielä yli puolet maan kongressivieraista. Kansainväliset kongressit Vuosi Kongressit Helsinki Koko Suomi Helsingin osuus Kongressivieraat Helsinki Koko Suomi Helsingin osuus % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % Helsinki Helpeillä ja lentoaseman matkailuneuvonnassa ennätysvuosi Helsingin keskustan matkailuneuvonnassa vieraili vuoden 2013 aikana asiakasta, mikä oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna (3 %). Sähköpostitse palveltiin yli asiakasta, jossa kasvua oli 29 %. Myös puhelimitse palveltujen asiakkaiden määrä kasvoi vuoteen 2012 verrattuna. Helsinki Helpit palvelivat kantakaupungin alueella ja Kauppatorilla sijaitsevassa infokontissa ennätysmäärän asiakkaita, lähes matkailijaa. Kasvua oli 22 % vuoden 2012 asiakasmääriin verrattuna. Näkyvin syy tähän oli ennätyksellinen risteilyvuosi. Myös Helsinki-Vantaan lentoaseman seudullisen matkailuneuvontapisteen kävijämäärä jatkoi kasvuaan vuonna 2013 asiakasmäärän ollessa yli Lisäystä edellisvuoteen oli 24 %, eli yli matkailijaa. Samaan aikaan Helsinki-Vantaan matkustajamäärä kasvoi 2,5 %. Kaikkien Helsingin matkailuneuvontapisteiden asiakaskontaktien yhteismäärä oli osoittaen 12 % kasvua. Helsingin matkailun virallinen verkkosivusto Visithelsinki.fi tavoitti noin 1,5 miljoonaa yksittäistä kävijää, mikä oli noin enemmän kuin edellisvuonna. Helsinki Tourism in

10 Suosituimmat käyntikohteet Kävijämäärien mukaan seuraavat kohteet kuuluvat Helsingin kärkikohteisiin. Suosituimpia kohteita olivat Linnanmäen huvipuisto, Temppeliaukion kirkko, Uspenskin katedraali ja Korkeasaaren eläintarha. Kävijämäärien tilastointi ei ole mahdollista kaikissa nähtävyyskohteissa. Suosituimpia käyntikohteita kävijämäärien mukaan Kävijät 2013 Kävijät 2012 MESSUKESKUS LINNANMÄEN HUVIPUISTO SUOMENLINNA KORKEASAAREN ELÄINTARHA TEMPPELIAUKION KIRKKO USPENSKIN KATEDRAALI/ HELSINGIN ORTODOKSINEN SRK CASINO HELSINKI ATENEUMIN TAIDEMUSEO VIRKA GALLERIA NYKYTAITEEN MUSEO KIASMA LUONNONTIETEELLINEN MUSEO SUOMEN KANSALLISMUSEO HELSINGIN KAUPUNGIN TALVIPUUTARHA H:GIN KAUPUNGIN TAIDEMUSEO/TENNISPALATSI SEDERHOLMIN TALO/H:GIN KAUPUNGINMUSEO DESIGNMUSEO TAIDEHALLI AMOS ANDERSONIN TAIDEMUSEO SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO KAISANIEMEN KASVITIETIETEELLINEN PUUTARHA HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO SEURASAAREN ULKOMUSEO HAKASALMEN HUVILA/H:GIN KAUPUNGINMUSEO GARDENIA-HELSINKI TEKNIIKAN MUSEO RATIKKAMUSEO/H:GIN KAUPUNGINMUSEO SUOMEN URHEILUMUSEO DESIGNMUSEO ARABIA SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO TEATTERIMUSEO DIDRICHSENIN TAIDE- JA KULTTUURIMUSEO TUOMARINKYLÄN KARTANOMUSEO H:GIN KAUPUNGIN TAIDEMUSEO/POP-UP -NÄYT- TELYT KUMPULAN KASVITIETEELLINEN PUUTARHA FINLANDIA-TALO/ INFOSHOP H:GIN KAUPUNGIN TAIDEMUSEO/KLUUVIN GALLERIA HOTELLI- JA RAVINTOLAMUSEO TYÖVÄENASUNTOMUSEO/H:GIN KAUPUNGINMUSEO CYGNAEUKSEN GALLERIA RUISKUMESTARIN TALO/HGIN KAUPUNGINMUSEO MERIMAAILMA SEA LIFE HELSINKI salainen SOTAMUSEO OLYMPIASTADIONIN TORNI URHO KEKKOSEN MUSEO TAMMINIEMI SUOMEN RAKENNUSTAITEEN MUSEO HELSINGIN YLIOPISTOMUSEO MANNERHEIM-MUSEO Kansainvälistä vertailua Lähimpiin pohjoismaisiin kilpailijakaupunkeihin verrattuna Helsinki menestyi edellisvuotta heikommin. Kaikki muut Pohjoismaiden pääkaupungit pystyivät kasvattamaan yöpymismääriään. Kööpenhaminassa kirjattiin 5 %, Oslossa 3 % ja Tukholmassa 2 % enemmän yöpymisiä vuonna 2012, kun ne Helsingissä vähenivät 3 %. Tukholman ja Kööpenhaminan yöpymisluvut ovat suurimmat. Oslossa on yöpymisiä hiukan Helsinkiä enemmän. Euroopan matkailukaupungeissa yöpymiset lisääntyivät vuonna 2013 keskimäärin 2,7 %. Mukana vertailussa on lähes 50 kaupunkia ( Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Helsingin matkailu Helsingin Markkinointi Oy PL 28, Helsingin kaupunki Puh. (09) tourist.info@hel.fi

Helsingin matkailu vuonna 2012

Helsingin matkailu vuonna 2012 Helsingin matkailu vuonna 2012 1 400 000 1 400 000 Kansainvälinen 2012 Kansainvälinen 2011 Kotimaa 2012 Kotimaa 2011 1 1 1 000 000 1 000 000 800 000 800 000 600 000 600 000 400 000 400 000 0 0 Tammikuu

Lisätiedot

Helsingin matkailu vuonna 2010

Helsingin matkailu vuonna 2010 Helsingin matkailu vuonna 2010 MATKAILUVUOSI 2010 LYHYESTI 3,2 miljoonaa yöpymistä majoitusliikkeissä 46 % yöpymisistä kotimaasta 54 % yöpymisistä ulkomailta tärkeimmät markkina-alueet Venäjä, Saksa, Iso-Britannia,

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Helsingin matkailu vuonna 2011

Helsingin matkailu vuonna 2011 Helsingin matkailu vuonna 2011 MATKAILUVUOSI 2011 LYHYESTI 3,4 miljoonaa yöpymistä majoitusliikkeissä 46 % yöpymisistä kotimaasta 54 % yöpymisistä ulkomailta tärkeimmät markkina-alueet Venäjä, Saksa, Iso-Britannia,

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA. KUVIO 1. Yöpymiset kuukausittain Helsingissä. Helmikuu. Maaliskuu. Tammikuu. suomalaisyöpymiset ulkomaalaisyöpymiset

HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA. KUVIO 1. Yöpymiset kuukausittain Helsingissä. Helmikuu. Maaliskuu. Tammikuu. suomalaisyöpymiset ulkomaalaisyöpymiset Vuosi 2,5 miljoonaa yöpymistä vuonna Helsingin rekisteröidyissä majoitusliikkeissä rekisteröitiin vuonna lähes 2,5 miljoonaa yöpymistä. Vähennystä edellisvuodesta oli noin 4. yöpymistä (- 1,6 %). Vuonna,

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Vuosi 2015 kaikkien aikojen paras matkailuvuosi Helsingissä

Vuosi 2015 kaikkien aikojen paras matkailuvuosi Helsingissä 2015 Gymnaestrada 2015 Vuosi 2015 kaikkien aikojen paras matkailuvuosi Helsingissä Yöpymisten määrä nousi vuonna 2015 Helsingissä uuteen ennätykseen, lähes 3,5 miljoonaan yöpymiseen. Kasvu oli Helsingissä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Helsingin matkailun kehitys vuonna 2001

Helsingin matkailun kehitys vuonna 2001 Helsingin matkailun kehitys vuonna 21 Yli 2,5 miljoonaa yöpymistä vuonna 21 Helsingin rekisteröidyissä majoitusliikkeissä oli vuonna 21 lähes 2,54 miljoonaa yöpymistä. Vähennystä edellisvuodesta oli noin

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Markkinaraportti / toukokuu 2015 Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2010

Markkinaraportti / tammikuu 2010 Markkinaraportti / tammikuu 21 Yöpymisissä pientä laskua edelleen Helsingin majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset vähenivät tammikuussa edelleen jonkin verran (- 6., - 2,7 %). Vuoden 29 tammikuussa

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

Yöpymiset lisääntyivät hieman vuonna Lentoliikenne kasvoi laivaliikenteen vähentyessä. Erinomainen kongressi- ja risteilykesä

Yöpymiset lisääntyivät hieman vuonna Lentoliikenne kasvoi laivaliikenteen vähentyessä. Erinomainen kongressi- ja risteilykesä Vuosi Yöpymiset lisääntyivät hieman vuonna Helsingin majoitusliikkeiden yöpymismäärä vuonna oli 2.59. vrk ja nousu vuoteen verrattuna oli,4 %. Kotimaisia yöpymisiä kirjattiin 1.1. lisäyksen ollessa 2,8

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Viipymä lyhentynyt edelleen. Lähes kolme miljoonaa yöpymistä. Lentoliikenteen kasvu jatkui. Risteilyliikenteessä ja kongresseissa hiukan laskua

Viipymä lyhentynyt edelleen. Lähes kolme miljoonaa yöpymistä. Lentoliikenteen kasvu jatkui. Risteilyliikenteessä ja kongresseissa hiukan laskua Vuosi 27 Lähes kolme miljoonaa yöpymistä Helsingin majoitusliikkeiden yöpymismäärä nousi vuonna 27 jälleen uuteen ennätykseen: 2.984.1. Lisäystä edellisvuodesta kirjattiin 8,2 %. Nousu painottui kotimaan

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2011

Markkinaraportti / joulukuu 2011 Markkinaraportti / joulukuu 211 Yöpymiset 4 % plussalla joulukuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui joulukuussa ja kasvua kirjattiin 4,1 %. Lisäys painottui vientimarkkinoille kasvun

Lisätiedot

Ulkomaalaisyöpymisissä uusi ennätys. Ulkomaalaiset viipyvät pidempään. Lento- ja laivaliikenne kasvussa. Britit edelleen kärjessä

Ulkomaalaisyöpymisissä uusi ennätys. Ulkomaalaiset viipyvät pidempään. Lento- ja laivaliikenne kasvussa. Britit edelleen kärjessä Vuosi Ulkomaalaisyöpymisissä uusi ennätys Helsingin majoitusliikkeiden yöpymismäärä vuonna oli 2.498.2 pienentyen vuodesta,6 %. Lasku johtui kotimaisten yöpymisten 4,1 %:n vähenemisestä. Ulkomaisia yöpymisiä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILU 2008

HELSINGIN MATKAILU 2008 HELSINGIN MATKAILU 2008 ENNÄTYSVUOSI 2008 LYHYESTI 3,1 miljoonaa yöpymistä majoitusliikkeissä 41 % yöpymisistä kotimaasta 59 % yöpymisistä ulkomailta tärkeimmät markkina-alueet Venäjä, Saksa, Iso-Britannia,

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2014 Markkinaraportti / marraskuu 214 Yöpymiset ulkomailta hieman nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa 1,1 %. Vähennys tuli kotimaasta miinuksen ollessa 2,5 %. Sen sijaan ulkomailta kirjattiin

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / joulukuu 2015 Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 64 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 58 tuhatta ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä XII / HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Yöpymisten lasku jatkui joulukuussa Matkailu väheni Helsingissä joulukuussa rekisteröityjen majoitusliikkeiden yöpymisissä mitattuna 4,6 %. Kotimaan yöpymiset vähenivät

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Markkinaraportti / maaliskuu 2014 Markkinaraportti / maaliskuu 214 Kotimaan yöpymiset ennallaan maaliskuussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä maaliskuussa 2,2 %. Miinus tuli kokonaan ulkomailta kotimaisten yöpymisten pysyessä ennallaan.

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Markkinaraportti / syyskuu 2014 Markkinaraportti / syyskuu 214 Yöpymiset syyskuussa hieman miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä syyskuussa 2,3 %. Vähennyksestä suurin osa tuli kotimaasta yöpymismäärän pienentyessä lähes neljä

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2015 Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2015

Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 217 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 217 Oulussa kirjattiin 635 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 533 tuhatta ja

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2012

Markkinaraportti / helmikuu 2012 Markkinaraportti / helmikuu 212 Yöpymiset 4 % plussalla helmikuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui helmikuussa ja kasvua kirjattiin 4,2 %. Lisäys painottui nyt kotimarkkinoille kasvun

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2015

Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Yöpymiset lähes ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä huhtikuussa melkein vuoden takaisella tasolla. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaan prosentin yöpymismäärän

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2013

Markkinaraportti / maaliskuu 2013 Markkinaraportti / maaliskuu 213 Helsingin yöpymiset 5 % miinuksella Yöpymisten määrä väheni maaliskuussa Helsingissä 5, %. Miinusta tuli sekä kotimaasta yöpymisten vähentyessä 7,8 % että ulkomailta, josta

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015 Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu

Markkinaraportti / heinäkuu VII / 25 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / heinäkuu Matkailu Venäjältä ja Virosta kasvanut voimakkaasti Venäjältä ja Virosta Helsinkiin suuntautuvan matkailun kasvu jatkuu. Venäjän talouden

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2014

Markkinaraportti / joulukuu 2014 Markkinaraportti / joulukuu 214 Yöpymiset ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä joulukuussa edellisvuoden tasolla. Ulkomailta tuli vähennystä 6,7 % kotimaisten yöpymisten lisääntyessä 7 %. Ulkomaalaisyöpymisten

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2015

Markkinaraportti / tammikuu 2015 Markkinaraportti / tammikuu 2015 Yöpymiset kotimaasta 11 % plussalla Yöpymiset vähenivät Helsingissä tammikuussa 6,1 %. Vähennys tuli kokonaan ulkomailta miinuksen ollessa 19,2 %. Kotimaasta tilastoitiin

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Markkinaraportti / marraskuu 2015 Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Yöpymiset voimakkaassa kasvussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä heinäkuussa selvästi eli 18 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 437.800, oli kaikkien aikojen heinäkuun

Lisätiedot

Matkailutilasto Tammikuu 2016

Matkailutilasto Tammikuu 2016 Matkailutilasto Tammikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Markkinaraportti / kesäkuu 2014

Markkinaraportti / kesäkuu 2014 Markkinaraportti / kesäkuu 214 Yöpymiset hieman plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa hieman eli,6 %. Ulkomailta tulleiden yöpymisten määrä lisääntyi 3,5 %, kun sitä vastoin kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2009

Markkinaraportti / tammikuu 2009 I / 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / tammikuu 29 n kampanjat Helsinkiä kampanjointiin tammikuussa näkyvästi yhteistyössä Expedia-matkanjärjestäjän kanssa Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa,

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2011

Markkinaraportti / heinäkuu 2011 Markkinaraportti / heinäkuu 211 Helsingin matkailuvuosi ennätysvauhdissa Myös heinäkuussa päästiin Helsingissä asetettuun yöpymisten kasvutavoitteeseen, joka + 4 % kuukaudessa. Yöpymistilastot osoittivat

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2012

Markkinaraportti / syyskuu 2012 Markkinaraportti / syyskuu 212 Helsingin yöpymisissä vähän muutoksia syyskuussa Yöpymisten määrä väheni syyskuussa Helsingissä aavistuksen eli,4 %. Vähennys oli täsmälleen yhtä suuri elokuussa. Kotimaasta

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2013

Markkinaraportti / heinäkuu 2013 Markkinaraportti / heinäkuu 213 Yöpymiset hieman miinuksella heinäkuussa Yöpymisten määrä väheni heinäkuussa Helsingissä aavistuksen verran edellisvuoden heinäkuusta. Miinus tuli kokonaan ulkomailta yöpymisten

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2014

Markkinaraportti / huhtikuu 2014 Markkinaraportti / huhtikuu 214 Yöpymiset ulkomailta nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä huhtikuussa hieman eli 1,1 %. Ulkomailta tulleiden yöpymisten määrä sen sijaan lisääntyi kaksi prosenttia,

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2014

Markkinaraportti / helmikuu 2014 Markkinaraportti / helmikuu 214 Kotimaan yöpymiset nousussa helmikuussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä helmikuussa hieman eli,4 %. Ulkomailta tulleiden yöpymiset vähenivät lähes 12 % kotimaasta tulleiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2014

Markkinaraportti / lokakuu 2014 Markkinaraportti / lokakuu 214 Yöpymiset lokakuussa 1 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 1,3 %. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat 11 % ja ulkomailta saapuneiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2009

Markkinaraportti / helmikuu 2009 II / 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / helmikuu 29 Paluu vuoden 27 tasolle Yöpymiset jäivät Helsingissä tammi-helmikuussa lähelle toissa vuoden lukuja. Yöpymiset vähenivät helmikuussa

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2014

Markkinaraportti / heinäkuu 2014 Markkinaraportti / heinäkuu 214 Yöpymiset kääntyivät laskuun Yöpymiset vähenivät Helsingissä heinäkuussa 2,3 %. Miinus tuli pääasiassa kotimaasta yöpymisten vähentyessä lähemmäs neljä prosenttia. Ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2014

Markkinaraportti / elokuu 2014 Markkinaraportti / elokuu 214 Yöpymiset kotimaasta selvässä nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa 1,9 %. Kasvu tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten lisääntyessä lähes kymmenen prosenttia.

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo

TO 30.4. 11-15 11-18 11-18 p.010 2193 970 - EMMA- Espoon modernin taiteen taidemuseo VAPPU JA HELARSTAI 2015. TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 17 17 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p. 0294 500 401 17 17 Cygnaeuksen galleria, p. 040128 6360 suljettu remontin Didrichsenin taidemuseo,

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2009

Markkinaraportti / huhtikuu 2009 IV/ 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / huhtikuu 29 Yöpymiset laskeneet vuoden 27 tasolle Helsingin majoitusliikkeiden yöpymiset ovat taloudellisen taantuman hiipuneet selvästi vuodesta

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2010 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset marraskuussa 21 %:n kasvussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (63.200) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2009

Markkinaraportti / heinäkuu 2009 VII/ 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / heinäkuu 29 Yöpymiset vähenivät Helsingissä Kotimaasta ja etenkin ulkomailta tullut työajan matkailu väheni selvästi heinäkuussa edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2013

Markkinaraportti / toukokuu 2013 Markkinaraportti / toukokuu 213 Yöpymiset ulkomailta kääntyivät nousuun Yöpymisten määrä väheni toukokuussa Helsingissä prosentin verran edellisvuoden toukokuusta. Miinus tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Matkailun suuralueet sekä maakunnat

Matkailun suuralueet sekä maakunnat Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2009

Markkinaraportti / lokakuu 2009 X / 29 Markkinaraportti / lokakuu 29 Kotimaiset yöpymiset selvässä kasvussa Helsingin yöpymistilastoja kaunistavat kotimaan matkailun vilkastumisen jatkuminen. Nousu tulee vapaa-ajan matkailusta, joka

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu Yöpymiset ulkomailta + 28 % tammikuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (10.500) lisääntyivät tammikuussa

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2014 7.4.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäläismatkailijoiden katokäänsi ulkomaiset yöpymiset laskuun Suomessa kirjattiin 5 697 300 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 211 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset kotimaasta + 5 % marraskuussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (65.3) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu

Markkinaraportti / toukokuu V / 25 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / toukokuu World Skills 25 näkyi tilastoissa Toukokuussa ulkomaalaisten yöpymiset olivat selvässä kasvussa. Viime vuoden toukokuuhun verrattuna

Lisätiedot

suljettu remontin vuoksi p.010 2193 970 11-16 - - + WeeGee talo, p. 09-8165 7512 - Gallen-Kallelan museo, p.09-849 11-16 11-17 11-18

suljettu remontin vuoksi p.010 2193 970 11-16 - - + WeeGee talo, p. 09-8165 7512 - Gallen-Kallelan museo, p.09-849 11-16 11-17 11-18 TAIDEMUSEOT Amos Andersonin taidemuseo, 17 1117 p. 09684 4460 Ateneumin taidemuseo, p.091733 17 17 6401 Cygnaeuksen galleria, p. 040128 6360 Didrichsenin taidemuseo, suljettu remontin vuoksi p.0 2193 970

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä XI / 24 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Matkailu laskussa marraskuussa Matkailu väheni Helsingissä marraskuussa 24 rekisteröityjen majoitusliikkeiden yöpymisissä mitattuna 3,7 %. Kotimaan yöpymiset vähenivät

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2011

Markkinaraportti / lokakuu 2011 Markkinaraportti / lokakuu 211 Yöpymiset etenkin ulkomailta edelleen nousussa Ulkomailta tulleiden yöpymismäärä lisääntyi Helsingissä lokakuussa merkittävästi edelleen huolimatta viipymän lyhentymisestä.

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

Matkailutilasto Maaliskuu 2016

Matkailutilasto Maaliskuu 2016 Matkailutilasto Maaliskuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2011

Markkinaraportti / elokuu 2011 Markkinaraportti / elokuu 211 Ulkomaiset yöpymiset nousussa, kotimaiset laskussa Pitkään jatkunut kotimaisten yöpymisten kasvu pysähtyi elokuussa, kun yöpymiset vähenivät 4,1 % edellisen vuoden elokuusta.

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot