Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus"

Transkriptio

1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 2010 Markus Kotirannan tekemä Öiseen aikaan museoyön juliste 2010

2 YLEISKATSAUS VUOTEEN 2010 Uudenkaupungin museon varsinainen tehtävä on huolehtia kaupungin historiaan kuuluvasta aineellisesta kulttuuriperinnöstä. Vuonna 2010 museo tuli toimineeksi jo 115 vuoden ajan. Tämän pitkän historian aikana museon kokoelmiin on talletettu lukuisa määrä esineitä, valokuvia ja arkistoaineistoa, jonka säilymisestä museon on huolehdittava. Vuoden aikana museo esitteli kokoelmiaan kuntalaisille ja matkailijoille erilaisten näyttelyiden ja tilaisuuksien avulla. Museon kokoelmia ja arkistoja myös lainattiin ja niitä hyödynnettiin niin sukututkijoiden, paikallishistorian harrastajien kuin historiantutkijoidenkin toimesta. Museo huolehti vuoden aikana myös Crusellin ja Taidetalo Ars Aarraksen taidenäyttelytoiminnasta. Uudenkaupungin museo kuuluu valtionosuutta saavien museoiden joukkoon. Vuonna 2010 Suomessa vain 127 museota sai valtionosuutta. Uudenkaupungin museo on saanut viime vuosina valtionosuutta kolmen henkilötyövuoden mukaan. Henkilötyövuoden yksikköhinnaksi opetusministeriö vahvisti vuodelle Siitä kaupungille tuli 37% - eli kaikkiaan kaupunki sai vuonna valtionosuutta museon toiminnan ylläpitoon (valtionosuuden kasvu vuoteen 2009 verrattuna oli +19%). Vuoden aikana museotoiminnassa keskityttiin vahvasti museopedagogisen ohjelman laadintaan. Museoamanuenssi Jonna Junkkila on kantanut vastuun ohjelman suunnittelusta ja opetuspakettien laadinnasta. Toimintaa keskitettiin nimenomaan opetustoimintaan. Tavoitteena ollut museon tuottamien opetustuntien määrän kasvu onnistui yli odotusten opetustuntien määrä nousi jopa 30%. VARSINAINEN MUSEOTOIMINTA Kokoelmatoiminta Museolla on pitkän historiansa johdosta mittava esine- ja valokuvakokoelma. Kokoelmat ovat karttuneet eri aikoina erilaisten periaatteiden mukaan. Ajan tyylit ja resurssit aiheuttavat sen, että museokokoelmien luettelointi on hyvin moninainen. Pidemmän aikavälin päätavoitteena museolla onkin kokonaiskuvan saaminen museokokoelmista ja luetteloinnin yhdenmukaistaminen. Varsinais-Suomen ammatillisesti hoidetut museot ovat vuosien aikana laatineet yhteisen kokoelmastrategian. Sen mukaan määritellään kunkin museon kokoelmien keskeiset painopisteet ja keruusuunnitelmat. Uudenkaupungin museo tallettaa kokoelmiinsa nimenomaan Uudenkaupungin menneisyyteen olennaisesti liittyvät esineet tai jo olemassa olevia kokoelmia täydentäviä esineitä. Kokoelmastrategia mahdollistaa myös perustellut poistot kokoelmista ja käyttökokoelmien perustamisen. Kesällä 2010 lahjoituksena saatu Yhdysvaltain presidentin uusikaupunkilaiselle merikapteenille lahjoittama hopeapokaali sekä uusikaupunkilaisen Sakari Ampujan valmistama laivapienoismalli. Museon esine- ja valokuvakokoelmat karttuivat joidenkin lahjoitusten turvin. Pääasiassa keskityttiin olemassa olevien kokoelmien luettelointiin ja digitointiin. Vuoden aikana luetteloitiin museon kokoelmahallintaohjelma Muskettiin noin 300 valokuvaa ja 55 kokonaan uutta esinettä. Tämän lisäksi siirrettiin ohjelmaan jo aiemmin muulla tavoin luetteloituja valokuvia noin 700 ja esineitä noin 100. Vuonna 2008 Uudenkaupungin kaupunki hankki museolle Valokuvaamo Varjuksen negatiivikokoelman. Museoavustaja Marja Koskivaara on käynyt tätä kokoelmaa lävitse lajitellen negatiiveja aiheittain arkistolaatikoihin. Tä-

3 hän mennessä hän on lajitellut noin negatiivia. Kulttuurihistoriallinen museo oli avoinna koko vuoden ajan. Talvikaudella museo oli avoinna pääsääntöisesti tiistaista perjantaihin kello Joulunäyttelyn ajan oltiin avoinna myös sunnuntaisin Kesäaikana museo oli avoinna arkisin ja viikonloppuisin Museossa oli vuoden aikana kolme teemanäyttelyä museossa esiteltiin kouluelämän eri juhlia teemalla Abit lähtee vanhat jää. Näyttely esitteli uusikaupunkilaisten penkinpainajaisja vanhojenpäiväperinnettä. Näyttelyä varten tehtiin laajaa selvitystyötä mm. museon Facebook -sivujen, nettikyselyiden ja haastattelujen avulla. Näyttelyn avulla saatiin kerättyä museon kokoelmiin melko hyvä kokoelma aiheeseen liittyviä valokuvia. Kaupungin museokokoelmat karttuivat kesällä 2010 Uudenkaupungin kaupungin ensimmäisellä omalla paloautolla. Museon näyttelyihin on lainattu jonkin verran esineitä yksityishenkilöiltä ja muilta museoilta. Uudenkaupungin museon esineitä on myös lainattu erilaisiin näyttelyihin mm. Naantalin museolle. Museon arkistossa olevia muistokirjoja lainattiin Leila K. Tuomiselle, joka käytti aineistoa talvella 2010 julkaisemassaan kirjassa. Museon valokuvakokoelmaa on käytetty ahkerasti. Kuvia on toimitettu niin yksityishenkilöille kuin tiedotusvälineillekin. Museon kokoelmista juuri valokuva-arkisto on eniten käytetty. Erilaisia sähköposti- tai puhelinkysymyksiä (valokuvista, museon kokoelmista tai Uudenkaupungin historiasta) on vuoden aikana tullut noin 100 kpl. Museokohteet ja niiden näyttelytoiminta Kulttuurihistoriallinen museo Museon kesänäyttelynä oli Suvissi puuhi niminen näyttely. Näyttely esitteli uusikaupunkilaisten kesänvieton historiaa. Näyttelyssä otettiin erityisesti huomioon myös lapsivieraat. Näyttely laajeni myös museon piharakennukseen. Näyttely oli esillä

4 Museon joulunäyttely avattiin perinteisesti Wanhanajan markkinoiden aikaan. Näyttelyssä Ei joulu ilman kuusta esiteltiin joulukuusen historiaa. Perinteiseen tapaan museossa oli myös erilaisia katettuja joulupöytiä. Tällä kerralla käsityöliikkeet Pellavasydän ja Fransiina sekä Uudenkaupungin puisto-osasto ja Vakka-Suomen Latu ry olivat kattaneet joulupöydät. Kulttuurihistoriallisessa museossa kävi vuoden aikana 3496 vierailijaa, opastettuja ryhmiä oli 71, näistä 60% oli koululaisryhmiä. Luotsimuseo Luotsimuseo oli avoinna kesäaikana. Luotsimuseossa oli mahdollisuus kokeilla erilaisten solmujen tekemistä. Museossa esiteltiin paitsi luotsien ammattia myös Vallinmäen vaiheita. Luotsimuseossa kävi kesän aikana 393 vierailijaa. opastettuja ryhmiä oli kolme. Museon pihalla oli kesäajan avoinna suutarinverstas. Suutarinverstaan yhteydessä oli lasten leikkinurkkaus, jossa oli mahdollisuus leikkiä kotileikkiä. Pihalla oli tarjolla mm. puujalkoja, renkaan heittoa ja Mölkky-peliä. Lisäksi lasten leikkikauppanurkkaus, Ellenin kulma oli lapsivieraiden suosiossa. Merimiehenkotimuseo Myös merimiehenkoti oli avoinna kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun. Museon pihalla olevassa huussirakennuksessa oli esillä uusikaupunkilaisia merimiehiä esittelevä valokuvanäyttely. Museossa kävi kesän aikana 380 vierailijaa. Kalannin kotiseutumuseo Museon lipunmyynnin yhteydessä on pieni kauppapuoti, jossa on myyty mm. vanhanajan karamelleja, postikortteja, museon tulitikkuja, peltileluja, läkkipeltisiä piparimuotteja, kirjoja jne. Kalannin museo oli avoinna kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun keskiviikosta perjantaihin ja sunnuntaisin. Museota pidettiin avoinna kaupungin palkkaamien kesänuorten toimesta. Kalannin museossa oli esillä kalantilaista kesänviettoa esittelevä valokuvanäyttely. Perinteistä Kalanti-päivää vietettiin 1.8., jolloin myös museossa vieraili noin 300 kävijää. Keväällä museo järjesti Kalannin koululaisille Lasten museopäivät, joilla kävi 11 koululaisryhmää. Kaikkiaan museossa vieraili 587 henkilöä.

5 Museopedagogiikka Uudenkaupungin museon keskeisenä tavoitteena vuonna 2010 oli museopedagogisen ohjelman luominen ja sen ensimmäisenä konkreettisena kokonaisuutena matkalaukkumuseoprojektin toteuttaminen. Tätä tarkoitusta varten Opetusministeriö myönsi Uudenkaupungin museolle euron avustuksen. Avustuksesta 9000 käytettiin vuoden aikana ja 4000 siirtyi vuodelle Museoamanuenssi Jonna Junkkila rooliopastuksessa. Museopedagogisen ohjelman käytännön ohjelmatarjontaa testattiin vuoden aikana sekä paikallisilla päivähoitoryhmillä että eri-ikäisillä koululuokilla. Tammikuussa 2010 matkalaukkumuseon Merimiesten matkassa kokeiluversio kiersi uusikaupunkilaisten perhepäivähoitajien ryhmissä. Kalannin museossa järjestetyssä lasten museopäivässä vieraili toistakymmentä koululaisryhmää. Vuoden aikana museoamanuenssi, joka on päävastuussa museon pedagogisesta toiminnasta, osallistui erilaisiin aihetta käsitteleviin koulutuksiin, ja teki tutustumiskäyntejä muihin museoihin sekä niiden museopedagogiseen toimintaan. Museoviikon aikana toukokuussa kokeiltiin Kalantilaisten museopäivä tapahtumaa ensimmäistä kertaa. Museo-esittelyjen lisäksi tapahtumassa oli Nukketeatteri Piironginlaatikon nukketeatteriesityksiä ja Kalanti-seuran järjestämiä vanhojen työtapojen esittelyä. Koululaisten ja opiskelijoiden museoviikolla lokakuussa kokeiltiin eräänlaista matkalaukkumuseon muotoa, jossa museoamanuenssi piti koululaisille ns. vanhan ajan oppitunteja. Kevään 2010 aikana perustettiin museon työntekijöiden ja opettajien kanssa museopedagoginen työryhmä, joka kokoontui säännöllisti museon tiloissa aina vuoden loppuun saakka. Työryhmän kanssa käytiin läpi suunnitteilla olevaa museopedagogista ohjelmaa. Museopedagoginen ohjelma saatiin valmiiksi. Museopedagogiseen ohjelmaan kuuluu erilaisia opastuksia, työpajoja, tapahtumia ja mm. kolme matkalaukkumuseota. Syksyllä perustettiin myös pienempi julkaisutyöryhmä, joka alkoi suunnitella museon pedagogiseen toimintaan liittyvää julkaisua lapsille. Julkaisun tavoitteena on olla tiivis ja helposti ymmärrettävä paketti Uudenkaupungin historiasta lapsille, jota voidaan käyttää museokäynneillä, matkalaukkumuseoissa, kävelykierroksilla ja itsenäisesti kouluissa. Lokakuussa testattiin myös Viikaisten koulun 7- luokkien kanssa pedagogista kokonaisuutta, johon kuului kävelykierros puutalokaupungissa, ja rooliopastus, jossa rouva Wahlberg esitteli koululaisille kotiaan.

6 Marraskuussa Uudessakaupungissa järjestetään perinteisesti Lasten kuu marraskuu tapahtumakokonaisuus, jossa museo oli myös mukana. Marraskuun aikana museossa testattiin lapsiryhmien omatoimista Kurren meriseikkailu -kierrosta. Uudenkaupungin museon museopedagoginen ohjelma otetaan kokonaisuudessaan käyttöön vuoden 2011 aikana. Museo tulee tarjoamaan erittäin monipuolisesti pedagogisia palveluja niin lapsille kuin aikuisillekin. Erilaiset tapahtumat ja muu toiminta 13.1 Nuuttipukki-ilta museossa: museonjohtaja Mari Jalavan alustus nuuttipukkiperinteestä ja muistelutilaisuus Mari Jalavan esitelmä Uudenkaupungin työväentalon historiasta Wanhat Toverit yhdistykselle Mari Jalavan esitelmä työväentalon historiasta Uudenkaupungin eläkkeensaajat yhdistykselle Uudenkaupungin lukion vanhojenpäivän viettäjät kuvattavana museon historiallisessa miljöössä Markku Annilan pitämä luento museossa Uudenkaupungin lasitehtaan tuotannosta. Yhteistyössä Vakka-opiston kanssa JOY (Jokaisen oma ympäristö) kampanjaan liittyvä luento museossa. Mari Jalava kertoi valokuvien avulla kulttuuriympäristöstä. Yhteistyössä Vakka-opiston kanssa JOY (Jokaisen oma ympäristö) kampanjaan liittyvä luento museossa. Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoi valokuvien avulla hyvästä rakentamisesta. Yhteistyössä Vakka-opiston kanssa Muistelutilaisuus museossa. Kevätnäyttelyyn liittyvä yleisötilaisuus, jossa muisteltiin uusikaupunkilaista koulunpäättäjäiseperinnettä Mari Jalavan opastama kierros Uudenkaupungin hautausmaalla. Yhteistyössä Vakkaopiston kanssa Läänintaiteilija Ilkka Rantamäen ohjaamat musiikkituokiot museossa Musiikkimatka maailmalle. Kaksi tilaisuutta koululuokille. Museoviikko toukokuussa: Lasten museopäivät Kalannin museossa. Kaikkiaan 11 kouluryhmää vieraili museossa, jossa museoesittelyn lisäksi mm. työnäytöksiä ja nukketeatteria Museoyö teemalla Öiseen aikaan. Museossa ja museon pihalla tapahtumia ja tekemistä koko perheelle klo välisenä aikana. Museoyöhön osallistui 350 kävijää. Museossa Nuutinpäivänä vierailleet nuuttipukit Abit lähtee vanhat jää näyttelyn ohjelmalliset avajaiset

7 7.6. Museon kesänäyttelyn Suvissi puuhi ohjelmalliset avajaiset Kotiseutuneuvos Jean Suomisen arvonimen juhlatilaisuus museossa Museo mukana Nopperlan antiikkimarkkinoilla Lokalahdella Kalantipäivä Kalannin kotiseutumuseon alueella. Järjestäjänä Kalanti-seura Museo osallistui Uudenkaupungin torilla järjestetylle Wanhan tavaran torille Varsinais-Suomen museopäivä. Kaupungin museoihin vapaa sisäänpääsy Mari Jalavan esitelmä museossa LC Merettäret yhdistykselle uusikaupunkilaisista vaikuttajanaisista Mari Jalavan opastama kierros Uudenkaupungin hautausmaalla Museo osallistui Crusellissa järjestettyyn senioritempaukseen. Tapahtumassa esiteltiin museon tarjontaa ryhmämatkojen järjestäjille. Museolla oli vuoden aikana omat Facebooksivut, jotka saavuttivat heti suuren suosion. Vuoden lopussa sivuilla oli yli 650 aktiivista seuraajaa. Sivujen kautta museo esitteli mm. vanhoja kaupunkikuvia, joihin katsojilla oli mahdollisuus kommentoida ja muistella. Jokaisesta museon järjestämästä näyttelystä (myös Cruselli ja Ars Aarras) on lähetetty mainoksia eri yritysten, liikkeiden ja matkailukohteiden ilmoitustauluille. Kaikkiaan vuoden aikana on tulostettu ja postitettu noin 1200 kpl kutsuja ja saman verran mainosjulisteita. Lisäksi näyttelyistä ja tapahtumista on toimitettu tietoa erilaisiin tapahtumakalentereihin. Museo on koonnut toiminnastaan lehtileikearkistoa, johon kootaan museon tai sen järjestämään kuvataidetoimintaan liittyvät artikkelit. Lisäksi ylläpidetään paikallishistoriaan liittyvien artikkeleiden lehtileikearkistoa. YHTEISTYÖHANKKEET, KUNNALLINEN, SEUDULLINEN JA MAAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ Museo toimii tiiviissä yhteistyössä Uudenkaupungin kaupungin muiden yksiköiden kanssa. Eniten yhteistyötä on kulttuuritoimen, kirjaston, matkailun, kaupunkisuunnitteluosaston, opetustoimen ja Vakkaopiston kanssa. Museonjohtaja Mari Jalava ja museoamanuenssi Jonna Junkkila esittelivät lokakuussa museota ryhmämatkojen järjestäjille Museon joulunäyttelyn avajaiset Wanhanajan markkinoiden yhteydessä. Vakka-Suomen kansalaisopiston järjestämä perinnepiiri kokoontui museossa joka kolmas maanantai. Kerrallaan muistelutilaisuudessa oli noin osallistujaa. TIEDOTUS JA TIETOPALVELU Museo on tiedottanut toiminnastaan ja näyttelyistään järjestämällä lehdistötilaisuuksia tai laatimalla tiedotteita. Kaupungin kotisivuilla olevia museon sivuja on päivitetty ja sinne on pyritty viemään tietoa myös niistä Uudenkaupungin historiaan liittyvistä asioista, joista tulee kysymyksiä. Museo teki runsasta yhteistyötä myös Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen kanssa. Museonjohtaja toimii yhdistyksen sihteerinä. Museotoiminnassa tehtiin yhteistyötä muiden Varsinais-Suomen museoiden kanssa. Museonjohtaja on Varsinais-Suomen museot ry:n hallituksen jäsen. Lisäksi Varsinais-Suomen ammatillisesti toimivat museot muodostavat yhteisen museokollegion, jonka tapaamisia oli vuoden aikana useita. Museoamanuenssi ja museonjohtaja osallistuivat näihin tapaamisiin. Museonjohtaja Mari Jalava on osallistunut Vakka-Suomen kulttuurijaoston kokouksiin yhdessä kulttuuriohjaaja Rauno Meloksen kanssa. Museonjohtaja on ollut mukana mm. lastenkulttuurihanke Pelleriinin ohjausryhmässä, kaupungin aloitetyöryhmässä, ruokakulttuurihankkeen suunnittelutyöryhmässä sekä historiakirjahankkeen toimikunnan sihteerinä. Museoamanuenssi on toiminut mm. eräiden sivistyspalvelukeskuksen toimipisteiden työsuojeluasiamiehenä.

8 Kuvataidenäyttelytoiminta Vuodesta 2005 museo on huolehtinut myös kuvataidenäyttelytoiminnasta Kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-hallissa sekä Taidetalo Ars Aarraksessa. Vakka-Suomen kuvataidenäyttelytyöryhmä valitsi hakijoiden joukosta Crusellin taiteilijat. Näyttelytyöryhmään kuuluvat museonjohtaja Mari Jalava Uudestakaupungista, kulttuurisihteeri Jukka Vehmas Laitilasta, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Ikala-Suomalainen Vehmaalta sekä asiantuntijana Rauman taidemuseon johtaja Janne Koski. Vakka-Suomen näyttelytyöryhmä julkaisi myös yhteisen esitteen Taidetalo Ars Aarraksesta, Laitilan Kustaa Hiekan lukutuvasta ja Vehmaan Rautilakeskuksen näyttelytilasta Vakka-opiston Uudenkaupungin yksikön kuvataidenäyttely Vakka-opiston Uudenkaupungin yksikön kädentaitojen näyttely Lasten- ja nuorten kuvataidekoulun vuosinäyttely Turun Kamerat 80 v (valokuvanäyttely) Vuoden lopussa kaupunginvaltuusto päätti laittaa Taidetalo Ars Aarraksen kiinteistön myyntiin, joten tehtiin suunnitelma talon toiminnan siirtämisestä Kulttuurikeskus Crusellin tiloihin. Näyttelyt Kulttuurikeskus Crusellissa Kalevi Mäntynen Matkan varrelta (maalauksia) Marjo Helenius, Kaija Hinkula, Reetta Lehtomäki, Annukka Visapää Knupei vakkasuomalaisia muotokuvia eri kokoelmista (Vakka-Suomen taideyhdistyksen kokoama näyttely) Mitä vielä kertoisin Salon taiteilijaseura ry Ulla-Maija Suomi We like movies Kaikkiaan Crusellin näyttelyissä vieraili vuoden 2010 aikana noin 3500 kävijää.

9 Näyttelyt Taidetalo Ars Aarraksessa Taidetalo Ars Aarraksessa pidettiin alkuvuodesta esillä Raimo Aarraksen lahjoittamaa peruskokoelmaa. Näyttelyssä kävi jokunen ryhmä, muuten talo oli suljettu. Kesällä talossa järjestettiin Raimo Aarraksen uudempaa tuotantoa esittelevä näyttely Kahdeksan huonetta. Näyttely oli avoinna välisen ajan. Näyttelyssä vieraili runsaat 600 asiakasta. Britt Varpe ja nuorisovaltuuston edustajana Kasper Räsänen. Lautakunta kokoontui vuoden 2010 aikana neljä kertaa ja käsitteli 29 pykälää. Talous- ja käyttösuunnitelmien lisäksi lautakunta päätti mm. yleisen kulttuuritoimen avustuksista sekä myönsi Vuoden kulttuuriteko palkinnon Pyörteitä - hankkeelle. Kulttuurilautakunnan edustajia toivottamassa kirjastotoimenjohtaja Ritva Kolholle antoisia eläkepäiviä. Vakka-Suomen kulttuurijaosto on kokoontunut vuoden aikana neljä kertaa. Uudestakaupungista ovat mukana olleet kulttuuriohjaaja Rauno Melos ja museonjohtaja Mari Jalava. MUSEON HALLINTO JA TALOUS Uudenkaupungin kaupungin museotoimi on osa kulttuuripalveluita ja kuuluu hallinnollisesti sivistyspalvelukeskukseen. Kulttuurilautakunta on yksi sivistyspalvelukeskuksen toimialan lautakunnista, jonka tehtäväalueeseen kuuluvat kaupungin kirjasto-, kulttuuri- ja museotoiminta. Sivistyspalvelukeskuksen johtaja opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja Inkeri Parviainen toimii kokousten esittelijänä. Museota koskevat asiat valmistelee museonjohtaja Mari Jalava. Lautakunnan sihteerinä toimivat kirjastotoimenjohtaja, museonjohtaja ja kulttuuriohjaaja vuorotellen. Kulttuurilautakunnan kokoonpano oli vuonna 2010 seuraava: puheenjohtaja Liisa Heiskanen (vuoden lopussa hänen tilalleen valittiin Lea Myllymäki), varapuheenjohtaja Mika Laine sekä jäsenet Pirjo Pesola, Pia Uotila, Mervi Lamminen, Ari Lehtonen ja Olli Haapala. Kaupunginhallituksen edustajana lautakunnassa toimi Maj- Opetus- ja kulttuuritoimenjohtaja on pitänyt kulttuuriyksikön, museon, kirjaston, vapaaaikatoimen ja kansalaisopiston johtajille ajankohtaisia asioita koskevan kokouksen (ns. Pikkusipan) muutaman kerran vuodessa. Lisäksi kulttuuripalveluiden viranhaltijat ovat kokoontuneet ns. Kirku -kokouksiin sopimaan käytännön asioiden hoidosta. Museonjohtaja on toiminut Uudenkaupungin uuden ajan historiakirjan toimikunnan sihteerinä, ollut lastenkulttuurihanke Pelleriinin ohjausryhmän jäsenenä, toiminut Varsinais- Suomen museot ry:n hallituksessa sekä sivistyspalvelukeskuksen edustajana kaupungin aloitetoimikunnassa. Museoamanuenssi on toiminut eräiden sivistyspalvelukeskukseen kuuluvien kiinteistöjen työsuojeluasiamiehenä. Uudenkaupungin museo on Suomen museoliiton II-luokan jäsen. Museo on myös Varsinais- Suomen museot ry:n jäsenmuseo. Museotoimen sisäisten ja ulkoisten toimintojen kulut olivat vuonna Tuloja kertyi kaikkiaan (Museoviraston avustukset ja myyntitulot), joten nettomenot olivat Tästä sisäisiä menoja oli noin (mm. kiinteistökulut). Vuonna 2010 Uudenkaupungin

10 kaupunki sai valtionosuutta museotoimintaan Tämän lisäksi kaupunki on kohdentanut museon hyödyksi mm. työllisyysvaroin palkattujen henkilöiden ja kesätyöntekijöiden palkkausmenoja Museon toimitilat ja säilytystilat kaikkiaan noin Henkilökunta Museon toimistotilat, Myllykatu 10, Kulttuurihistoriallisen museon piharakennuksessa Museon vakituinen henkilökunta vuonna 2010: Kulttuurihistoriallinen museo, Ylinenkatu Mari Jalava museonjohtaja (oli heinäkuun 2010 loppuun asti osittaisella hoitovapaalla 30t/vko) 11 Merimiehenkoti -museo, Myllykatu 18 Luotsitupa, Vallinmäki Kalannin kotiseutumuseo, Kuriirinkuja, Kalanti Jonna Junkkila museoamanuenssi Marja Koskivaara museoavustaja Rauvolan piharakennus, Lokalahden varasto- ja näyttelytila Varastot/ Myllykatu, Museon piharakennuksessa mm. valokuvat, negatiivit ja arkistoaineistot, pienesineistön varastot ym. Varastot / Satamatie 9, tekstiili-, huonekalu- ja tauluvarastot Varastot / Seikow, tekstiili- ja huonekaluvarasto Varasto / Mältintie, kylmää varastotilaa Marja Koskivaara, Jonna Junkkila ja Tarja Niittyluoto Varasto / Suukarintie, kylmää varastotilaa Vuoden aikana museossa toimi työllisyysvaroin palkattuna järjestelyapulaisena Tarja Niittyluoto ja taidenäyttelytoiminnassa valvojina Onerva Haile ja Anne Peltonen. Museon kesätyöntekijöinä toimivat opiskelijat Pinja Särkkä, Emmi Nuutila ja Aarne Niittyluoto. Lisäksi seuraavat uusikaupunkilaisnuoret olivat kaupungin palkkaamina museo-oppaina eri museokohteissa: Noora Jokinen, Taru Tuomaala, Joonas Mäkelä, Mikael Haltsonen, Outi Kata, Robert Autio, Lassi Kanerva ja Janina Kinnunen. Vuoden 2010 aikana ilmeni, että Kalannissa Männäisten koulun tiloissa oli ollut Kalannin museolle kuuluva esinevarasto. Koulutoimen ottaessa tilan käyttöönsä, jouduttiin varasto siirtämään Kalannin museon piharakennukseen. Satamatien tekstiilivarastoon hankittiin vuoden aikana uudet säilytyskaapistot. Siivoojina ovat toimineet Heidi Karru ja Päivi Silokivi. Kiinteistönhoitajana on toiminut Ari Laine. Toukokuussa opiskelija Elina Meriö suoritti museologian kuukauden harjoittelujakson museossa. Vakituinen henkilökunta on vuoden aikana osallistunut niin kaupungin sisäisiin koulutuksiin kuin erilaisiin museoalan koulutuksiinkin. Vuoden aikana on myös pyritty osallistumaan erilaisille koulutusmatkoille ja -retkille, joiden aikana on tutustuttu mm. erilaisiin museoihin ja muihin kohteisiin (mm. Louhisaaren kartano, Vuojoen kartano, Luonnontieteellinen museo Helsingissä, Mynämäen kirjaston näyttely jne.) Kalannin Männäisten koululla sijainneesta museovarastosta jouduttiin luopumaan kesällä 2010.

Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus

Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 2008 YLEISTÄ UUDENKAUPUNGIN MUSEOTOIMEN VUODESTA 2008 2 Uudenkaupungin museon varsinainen tehtävä on huolehtia kaupungin historiaan kuuluvasta aineellisesta

Lisätiedot

1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus

1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 1 Uudenkaupungin museotoimen toimintakertomus 2007 YLEISTÄ UUDENKAUPUNGIN MUSEOTOIMEN VUODESTA 2007 2 Uudenkaupungin museon varsinainen tehtävä on huolehtia kaupungin historiaan kuuluvasta aineellisesta

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MUSEON MUSEOPEDAGOGINEN OHJELMA SISÄLTÖ:

UUDENKAUPUNGIN MUSEON MUSEOPEDAGOGINEN OHJELMA SISÄLTÖ: UUDENKAUPUNGIN MUSEON MUSEOPEDAGOGINEN OHJELMA SISÄLTÖ: 1. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 2. PERUSNÄYTTELYT 2.1. Opastukset - Lapset - Aikuiset 2.2. Omatoimiset tehtävät lapsille ja lapsiryhmille 2.3. Työpajat

Lisätiedot

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Kokousaika 23.9.2015 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj Lehtonen Jukka vj Lindström Asko Leppämäki Mauri Mikkola

Lisätiedot

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunta 1.4.2009 Liite B 3 20 ULVILAN KULTTUURILAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: SISÄLLYSLUETTELO SISÅLLYSLUETTELO... l 1 TOIMIALA JA KOKOONPAN0... 2 2 KIRJASTOLAITOS... 2 3

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

Museoiden jaottelu pääpiirteissään

Museoiden jaottelu pääpiirteissään Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2016 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2016 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2016 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Kulttuurilautakunta 20.04.2010 Aika 20.04.2010 klo 18:00-19:25 Paikka Hotelli Aquarius, Wellamo-kokoustila Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 10 Kokouksen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KULTTUURIPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ Kulttuurilautakunta 28.9. Toiminta-ajatus Kulttuuripalvelujen keskeisenä tavoitteena on osaltaan vahvistaa kaupunkilaisten identiteettiä

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2010 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2010 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2010 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Huomionosoituksia. Hallitus 2013

Huomionosoituksia. Hallitus 2013 Huomionosoituksia Varsinais-Suomen Yrittäjäjuhlaa vietettiin Turun Logomossa. Uudessakaupugissa yli 20 vuotta Hotelli Aquariuksen yrittäjänä toiminut Toni Tyrjy vastaanotti kuntakohtaisen yrittäjäpalkinnon

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 9.10.2012 KELLO 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Nuorisotila

Lisätiedot

Suunnitelma. Joensuun taidemuseon alueellisesta toiminnasta 2014-2017. Joensuun kaupunki / Joensuun taidemuseo Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu

Suunnitelma. Joensuun taidemuseon alueellisesta toiminnasta 2014-2017. Joensuun kaupunki / Joensuun taidemuseo Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu Suunnitelma Joensuun taidemuseon alueellisesta toiminnasta 2014-2017 I Johdanto Aluetaidemuseon toiminta-ajatus ja yleiskatsaus toimintaan Joensuun taidemuseo tehtävänä on museolain ja asetusten mukaisesti

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Esityslista 6/2016 1 Aika klo 18:00 Paikka Virastotalo, kokoushuone 427 Käsiteltävät asiat Asianro Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2015 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2015 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2015 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 3 Pedagoginen toiminta 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo

museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo Sanaristikoista sillietiketteihin museon valokuvien käyttö yhteisöllisyyden luomisessa museonjohtaja Mari Jalava, Uudenkaupungin museo V A L T A K U N N A L L I S E T K U V A - A R K I S T O P Ä I V Ä

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 12 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2014 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2013 2 2. TOIMINTA-AJATUS 3 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2013 3 3.1. Näyttelyt 3 3.2. Toiminta 4 Pedagoginen toiminta 4

Lisätiedot

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2009 TAMPEREEN KAMERASEURA RY PL 218 33101 TAMPERE Toimintakertomus vuodelta 2009 1 JOHDANTO Seuran tavoitteena on ollut valokuvausta, valokuvausharrastusta ja valokuvailmaisua edistävän toiminnan järjestäminen

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Salon paikallismuseot - onko visiota?

Salon paikallismuseot - onko visiota? Salon paikallismuseot - onko visiota? Mikä on Salon historiallinen museo? Se on elektroniikkamuseo sekä paikallismuseot. Millaisena näemme Salon historiallisen museon tulevaisuuden? Minkä luonteisena kaupunkimme

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

Dnro 8/02.06.01.03/2015. Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU. Toimintakertomus 2014. Toiminnan periaatteet

Dnro 8/02.06.01.03/2015. Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU. Toimintakertomus 2014. Toiminnan periaatteet Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU Toimintakertomus 2014 Toiminnan periaatteet Kunnallinen ja valtiollinen asema ja organisaatio. Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN!

Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) TERVETULOA HOIVAKOTI VILLA JUKOLAAN! Villa Jukolan virkistystoimintasuunnitelma 2015 2016 (vrs. 4.11.2015) Villa Jukolan henkilökunta huolehtii viriketoimintapäivien tilajärjestelyistä, sovittujen tarjoilujen hankinnoista ja asukkaiden juhlakuntoon

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2011 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2011 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2011 1 Kulttuurilautakunta 26.04.2011 Aika 26.04.2011 klo 18:00-18:50 Paikka Virastotalo, kokoushuone 426 Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 9 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Suomen metsämuseo ja -tietokeskus Lusto avattiin kansallismaisemaan Punkaharjulle 1.6.1994 Toimintaa säätelevät museolaki ja asetus kulttuuri- ja luonnonperintöä

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 94 22.10.2015 Vapaa-ajan lautakunta 114 18.12.2015 Salon museopalvelujen pääsymaksut 2016 1948/02.05.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 22.10.2015 94 Valmistelijat: museopalvelujen

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 94 22.10.2015 Vapaa-ajan lautakunta 114 18.12.2015 Vapaa-ajan lautakunta 7 28.01.2016 Salon museopalvelujen pääsymaksut 2016 1948/02.05.00.01/2015 Vapaa-ajan lautakunta 22.10.2015

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto Kuva: Olli Nykänen, Paperitytön ehtoo VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2008 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI TOIMINTAKERTOMUS 1/8 VUOSIKATSAUS... 2 I TILAISUUDET... 2 A. VIRALLISET

Lisätiedot

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen ja yhteistyön kehittäminen toteuttamalla yhteishankkeita 2. Valtakunnallisen tallennustoiminnan

Lisätiedot

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA

YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA YHTEENVETO TAIDEMUSEOIDEN ARKISTOISTA Valokuvan muisti -kyselyyn vastasi 18 taidemuseota. Aluetaidemuseot on erotettu omaksi ryhmäkseen ja niistä on erillinen yhteenveto. Taidemuseot Aboa Vetus & Ars Nova

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015 KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015 TOIMINTAKERTOMUS 1 1. TAUSTAA KIRJAHYRRÄ lastenkirjallisuusfestivaali järjestettiin Naantalissa 20. 23.5.2015. Festivaali toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/2016 63 Kokousaika 5.10.2016 kello 18.00 18.51 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen organisaatio 2018

Sivistyskeskuksen organisaatio 2018 Sivistyskeskuksen organisaatio 2018 Me kuntaorganisaationa olemme mahdollistamassa kuntamme kehitystä uudenlaiseen suuntaan. Haluamme auttaa vihtiläisiä elämään hyvää ja aktiivista elämää Sivistyskeskus

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari

KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KIRJASTO- JA KULTTUURILAUTAKUNTA. Petri Ahola. Pentti Haaranoja Pentti Pihlajaviita Mirja Peräsaari KARIJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2017 1/8 KOKOUSAIKA Maanantai 22.05.2017 klo 18:00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kirjasto SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Petri Ahola,

Lisätiedot

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset KDK:n ajankohtaiset kuulumiset 17.5.2011 Valtakunnalliset museopäivät, Turku Tapani Sainio Kansalliskirjasto www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2008 1 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2008... 3 2. TOIMINTA-AJATUS... 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2008... 4 Taidemuseon perusnäyttely... 4 Taidemuseon näyttelyt...

Lisätiedot

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009

Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009 Raision museo Harkko Toimintakertomus 2009 Sisällysluettelo 1. KATSAUS VUOTEEN 2009 3 2. TOIMINTA-AJATUS 4 3. NÄYTTELYT JA TOIMINTA VUONNA 2009 4 Taidemuseon perusnäyttely 4 Taidemuseon näyttelyt 4 Arkeologisen

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous 3.12.2018 RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA Tervetuloa Tunnelmia museopäivästä Sysmässä 5.9.2018 Asialista 3.12.2018 1. Esittelykierros ja järjestäytyminen

Lisätiedot

+2,1 % 75,4 % Museoiden talous ,3 % 7,4 % 34,1 % 17,2 % TILASTOKORTTI 3/2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS. Kokonaisrahoitus v

+2,1 % 75,4 % Museoiden talous ,3 % 7,4 % 34,1 % 17,2 % TILASTOKORTTI 3/2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS. Kokonaisrahoitus v TILASTOKORTTI 3/2016 Museoiden talous 2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2016 oli yhteensä 249,8 miljoonaa euroa (n = 149). Tämä on n. 5,2 miljoonaa

Lisätiedot

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Teemu Ahola Digitaaliset kokoelmat Avoimempi Pohjola seminaari 10.2.2016 Suomen kansallismuseo Valtakunnallinen tallennustyönjako: tausta ja

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Museoiden talous 2017

Museoiden talous 2017 TILASTOKORTTI 3/2017 Museoiden talous 2017 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2017 oli yhteensä 247,2 miljoonaa (n = 149). Tämä on n. 2,6 miljoonaa vähemmän

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 LOUNAIS-SUOMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä omistaa Liedon ammatti- ja aikuisopiston, Loimaan ammatti- ja aikuisopiston ja Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Kulttuuri- ja kansalaistoimi

Kulttuuri- ja kansalaistoimi 1 (5) Kulttuuri- ja kansalaistoimen johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 9.6.2010/ Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta 1 Toiminta-ajatus Toimiala Lautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää,

Lisätiedot

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit TILASTOKORTTI 2/2017 Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna 2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2017 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin jälleen kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä

Lisätiedot

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa

Aikuistoiminta Satakunnan Museossa Aikuistoiminta Satakunnan Museossa 15.12.2009 Museolehtori Carita Tulkki Satakunnan Museo www.pori.fi/smu 15.12.2009 1 Satakunnan Museon toimipisteet Satakunnan Museo v. 1888 Perusnäyttely Vesien sylistä

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/9 VUOSIKATSAUS... 4 I TILAISUUDET... 5 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet... 5 B. Viralliset

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 2/2010 9 Sivistyslautakunta. 15.2.2010 klo 18.00 19.22. Kunnanvirasto 1, valtuustosali 2/2010 9 Sivistyslautakunta 15.2.2010 klo 18.00 19.22 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013

RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA 2 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistietoja Suomen satamista ja niiden liikenteestä Suomen satamien ulkomaanliikenne v. 2013

Lisätiedot

Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo

Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo Vastaa Salon aineellisen perinnön tallentamisesta, tutkimisesta ja näytteille asettamisesta. Perustehtävä Salon tuotanto- ja kulttuurihistorian säilyttäminen

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus

Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus Jyväskylän nuorisovaltuuston toimintakertomus 2013-2014 Jyväskylän nuorisovaltuusto kaudella 2013-2014 retkellä Helsingissä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava

Lisätiedot

Vuosi 2014 on 1.4.2005 perustetun yhdistyksen yhdeksäs toimintavuosi, jonka aikana valmistaudutaan 10v. juhlavuoteen 2015.

Vuosi 2014 on 1.4.2005 perustetun yhdistyksen yhdeksäs toimintavuosi, jonka aikana valmistaudutaan 10v. juhlavuoteen 2015. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Vuosi 2014 on 1.4.2005 perustetun yhdistyksen yhdeksäs toimintavuosi, jonka aikana valmistaudutaan 10v. juhlavuoteen 2015. Vuoden tärkeimpiä teemoja ovat kansainvälisyys ja erilaisissa

Lisätiedot